Browsing by master's degree program "Magisterprogrammet för samhälle i förändring"

This thesis explores how a university department, Creation Mine (CM), constructs creativity and seeks serendipity through communality within Aalto University in Espoo, Finland. Through their daily aspirations of low bureaucracy and anti-structure, the Mine community oppose the university structure – even though they are a part of and reproduce the bureaucracy in their community activity. The inherent juxtaposition between the communal ideals of structurelessness and the highly structural Finnish university bureaucracy causes a plethora of contradictions within the Mine, among its employees and external university bureaucrats alike. This thesis examines precisely these moments of deviation and conflict to understand how creativity and anti-structure are pursued in the space of a structure and how such contradiction is lived through in the daily lives of bureaucrats and creative workers. This research is based on anthropological methods of ethnographical inquiry and participant observation that took place from mid-November 2021 until the end of April 2022. Through Victor Turner's theorisation of liminality and social anti-structure, communitas, I examine the cultural emblem of the community – CM's intense product development course (DCC). The DCC transformed from a university course to a rite of passage through the course rituals. The cultural values and norms of the Creation Mine manifest in the DCC – it is a performance and spectacle of the whole community. Hence, the course's liminal values of emotional connection, equality, and humility are deemed inherently normative within the community. They are pursued, fortified and – notably – disrupted in the Miners' daily work life. Such liminal ideals are imperatively opposed to the university bureaucracy and cause social friction within the Mine. The idealisation of liminality creates a space for informal power structures and membership standards to form. Due to the informal rhetorics and organisation style, such standards and power structures remain obscure and ambivalent – even for the Mine members. Hence, informal standards become exclusionary determinants within the emotional community and, by extension, the workplace. The American-style performative informality, combined with the underlying Finnish bureaucracy and the multinational staff, renders the community's informal and formal power structures distorted and even invisible. The co-existent and contrasting organisational logics cause misunderstandings, frustration and informal grouping within the Mine, creating continual ambivalence among the staff. However, the community's emotional dwelling is not organised solely through structureless ambitions but under charismatic authority. Utilising the classic ideal types of Max Weber, I examine the conflicting charismatic and legal authority structures within the Mine. As the community congregates under its charismatic leader, denying bureaucratic structures from the communal space causes friction between the Creation Mine and external university bureaucrats. Regardless, the Miners must be able to collaborate with their external colleagues, despite the seemingly mutual prejudice towards each other. Thus, personal politics, familialism and play are utilised to render the external bureaucrats at least tolerable and cooperation possible. Thus, in their daily work life, The Miners must manoeuvre between many different and contrasting authority structures and ideals of structurelessness to find belonging in the communal space and workplace.

1990-luvun alussa koko maailmaa koskettivat kylmän sodan päättymisen myötä herännyt ajatus demokratian voitosta ideologioiden välisessä kilpailussa. Tuona aikana hyvin monet autoritaariset valtiot kääntyivät demokratian suuntaan, näiden joukossa Nepal. Samanaikaisesti useat länsimaat omaksuivat demokratian ja hyvän hallinnon arvoiksi, joita kehitysyhteistyössä haluttiin levittää entisestään. Myös Suomi omaksui nämä arvot omaan kehityspolitiikkaansa erityisesti Euroopan Unioniin liittymisen myötä. Suomen ja Nepalin välinen kehitysyhteistyö oli tässä vaiheessa kestänyt jo parikymmentä vuotta, mutta se oli aina pääasiallisesti suuntautunut enemmän konkreettisille sektoreille, kuten energiaan tai metsäalaan. Tässä uudessa tilanteessa kuitenkin päätettiin suunnata Suomen toimeenpanema demokratiaprojekti Nepaliin. Koska tämäntyyppistä pelkästään yhteiskunnallista projektia ei ollut vielä aikaisemmin Nepalin kanssa tehty, jouduttiin hyvin monet asiat suunnittelemaan ja toteuttamaan ensimmäistä kertaa. Tutkielmassa tarkastellaan demokratiaprojektia aikavälillä 1996–2000 sisällönanalyysin sekä politiikkaprosessin keinoin käyttämällä Ulkoministeriön arkiston Nepal-kansioita. Näin ollen saadaan selville, mitkä tekijät vaikuttivat projektin muovautumiseen ja millaisia vaatimuksia mukaan otetuille demokratiahankkeille asetettiin. Tutkielman lopussa pohditaan sitä, onnistuiko verrattain abstraktin asian kuin demokratian sitouttaminen projektimuotoiseen toimintaan ja tuottivatko rahoitetut hankkeet toivottua lopputulosta.

The thesis deals with discourses and experiences of positive parenting and ‘mother love’ in Somaliland within the context of Save the Children’s development intervention called the Parenting without Violence common approach and its parenting advising component, the positive-parenting sessions, aiming at reducing violent and humiliating punishment that children may face in their homes. The study aligns with the anthropological approaches to global development that emphasise the importance of paying attention to the multiple ideas, identities, social roles and social relations of different development actors. Through the theories of caregiving of children, motherhood, human development, personhood, governmentality, social orders and social change, the study explores the Save the Children’s policy discourses and the experiences of different development actors as they encounter and interact in some real-life situations and negotiate the diverse meanings around positive parenting and ‘mother love’, what they mean and how they are achieved. This study rests on discourse analysis of the Save the Children’s policy material as well as ethnographic fieldwork carried out in the space and facilities of the Save the Children’s country office in Hargeisa, Somaliland, during the period of one month in August 2021. Predominately, the study is based on semi-structured interviews of eight Somali mothers who had taken part in the positive-parenting sessions and three Somali community mentors who facilitated the sessions. By looking into the Somali mothers’ experiences of motherhood, the thesis contributes to the anthropological discussion about the intertwined concepts of mind, body, self and emotions. Furthermore, it seeks to point out how the emotional and embodied experiences of motherhood connect with the wider social structure in Somali context. The study suggests that the approach to human development and caregiving of children that Save the Children reproduces might be quite different from the ideas, morals and norms of the local communities, where the positive-parenting sessions are implemented. By the means of parental self-reflection, self-control and parenting advising, the positive-parenting sessions play out as a form of governmentality in a neo-liberal world, attempting to shape subjectivities and to manage the conduct of caregivers. The Somali mothers’ accounts indicate that their concept of the self is much more socially related than the Western individual concept of the self, upon which the ideological and theoretical foundations of the positive-parenting sessions are built on. Save the Children’s positive-parenting sessions, as a form of parenting advising, reflect individual mentality and they attempt to intervene with the patterns of human development, parental behaviour and emotional expression. The study argues that the Save the Children’s positive-parenting sessions’ development ideas are transferred into practice instrumentally by using Somali culture and Islam as resources for the project aims. However, when the Save the Children’s policy discourses are negotiated by the different development actors at the grassroots level, the ideas of positive parenting and ‘mother love’ achieve quite ambiguous and multiple meanings, along with the complex theorisations of culture and religion. The study shows that people live among multiple social orders and people can resist, appropriate and adopt different caregiving approaches. However, the core idea of the study is that the cultural construction of personhood, and how an individual is oriented and related with social relationships and structure must be considered in development thinking and practice if the development interventions aim at understanding the diverse approaches to human development and caregiving of children in different cultural contexts.  

This thesis deals with how meaningful landscapes are created through experiences in everyday life. As European governments seek to implement the European Landscape Convention into policy, landscapes and their relationships with its inhabitants must be understood on a more fundamental level. In addition to understanding how meaningful landscapes are created, this thesis also sheds light on the relationships between landscapes and social and societal change. Landscape here is then more than a simple scenery or representation; it is temporal and dynamic and the context of our dwelling. Two related but different landscapes in the Southwest Finland archipelago are studied through the application of the phenomenological approach. The first centres around the former ironworks town of Dalsbruk, including the surrounding region of Dragsfjärd. The second centres around Hitis village in the Hitis archipelago. Special attention is also given to the Purunpää nature conservation area in Dragsfjärd as it relates to changing attitudes regarding the landscape. Material collected during two months of fieldwork includes interviews with 11 people, informal discussions, first-person observations, and archival materials in the form of historical photographs and factory magazines from Dalsbruk provided by the town’s ironworks museum. By combining the dwelling perspective at the core of the phenomenological approach to landscapes with a historical, political and environmental context in the form of an environmental history of the region, the process of the landscape’s becoming is revealed and the various meanings that it holds for people are illuminated. Not only has the landscape had an enormous effect on where settlements have been founded, it has also shaped the livelihoods of its inhabitants. At the same time generation after another has left their mark on the landscape, shaping the way people today relate to it. This study covers how the physical landscape embodies the social hierarchies of previous generations as a materialisation of their dwelling. It deals with how stories and place names make landscapes and places meaningful for the local population by evoking a shared history and identity of a place. Additionally, subjective memories and experiences affect how people perceive the landscape and how different people find it to be meaningful. This has an impact on how both the past and future of a place or landscape is imagined, leading to the conclusion that they are always contested. Landscapes in the Archipelago Sea region are revealed to be filled with values and meanings far beyond the aesthetic.

This qualitative study explores the history of early AIDS activism in the Finnish gay community. The research data consists of Seta’s and Finnish AIDS support center’s archives, and MSC Finland’s Prätkäposti (“Biker’s mail”) magazine, from years 1983–86: a time when Finnish social and health policy to fight AIDS sought its direction and AIDS community support was not yet institutionalized. In addition, with national health statistics and media sources I show that, in the case of Finland, AIDS was a social and cultural crisis, rather than a viral epidemic. To understand the social significance of the AIDS crisis, I introduce Susan Sontag’s critical cultural theory of AIDS as metaphor. Using Erving Goffman’s social stigma theory, I look at the construction and intersection of stigmas associated with AIDS and homosexuality. With Gayle Rubin’s pioneering theory on sexual value systems, I contextualise the sexual politics of the aids crisis and the hierarchies behind it. Lastly, I examine the politics of feeling related to the AIDS crisis through affect theory. At the center of this research are discursive conflicts that emerged from the AIDS crisis. I examine these conflicts using Erving Goffman’s frame analysis. Archival material shows that, in the end, Seta's dialogue, cooperation and struggle over political agency and discourse amidst the crisis succeeded in shaping the Finnish social and health policy on AIDS. As a result, Finland, considered by many homosexuals to be a backward periphery of Europe due to its discriminatory LGBT legislation, developed relatively progressive AIDS policies in co-operation with the public sector. The arrival of the AIDS panic in Finland, however, was reflected and felt in the gay community as increased discrimination and threats of violence. The AIDS crisis was also a breaking point in sexual politics, serving as a platform for new conservative moralism, both within and outside of the gay and lesbian liberation movement. Hence, I claim that the AIDS crisis was used to legitimize (re)pathologizing of sexualities that deviated from monogamous and heterosexual norms, only a few years after homosexuality had been removed from the Finnish diagnosis code of mental disorders. Here, the differences and similarities in Seta's and MSC Finland's sexual politics provide an important point of comparison: they highlight the polyphony and struggle over discourse within a minority, rarely conveyed in histories striving for a singular narrative.

Nostalgia yhdistää monia venäläisiä ja myös muita entisen Neuvostoliiton kansoja. Ihmiset muistelevat haikeudella joitakin menetetyksi koettuja asioita. Tässä tutkielmassa käsitellään aikaisemmin tutkimatta jäänyttä tšetšeenien ja inguušien elämää Neuvostoliitossa. Tšetšenia tuli tutuksi suomalaisille sotien ja mediajulkisuuden myötä, mutta tutkimuksia sotia edeltävästä ajasta on vain niukasti. Asiantuntijoiden mukaan monien Kaukasuksen alueen konfliktien juuret ovat neuvostoajoissa. Neuvostovalta oli muuttanut aluetta ja sen ihmisiä, mutta tämä historia on ollut täynnä synkkyyttä. Alkuperäisasukkaisiin kohdistui syrjintää, sillä he eivät saaneet asua pääkaupungissaan Groznyi:ssa. Vuoristolaisilta oli evätty mahdollisuuksia edetä uralla, vaikka monet onnistuivat kouluttautumaan muualla tasavaltansa ulkopuolella ja arvostivat neuvostokoulutusta. Tämän tutkielman tekohetkellä tšetšeenien ja inguušien sosiaalisessa mediassa esiintyy neuvostonostalgiaa, joka herättää paljon kysymyksiä. Värikkäät ja hohdokkaat kuvat neuvostomenneisyydestä johtaisivat melkein harhaan, sillä niiden välittämä elämä näyttää täydelliseltä. Tutkimuksen kysymyksenä on, mikä saa tšetšeenejä kaipaamaan neuvostoaikoja? Vastaukseksi tähän kysymykseen on haastateltu 20 eri-ikäistä tšetšeeniä, jotka elivät Neuvostoliitossa parhaimpina pidettyinä aikoina. Nuorimmat haastatellut muistavat rauhan ajoista vain hieman. Vanhemmilla on taas enemmän muisteltavaa. Haastattelumateriaalien tueksi käydään läpi aikakautta koskevaa kirjallisuutta ja muita tutkimuksia. Tutkimustulokset osoittavat, että kuvitteellisen menneisyyden ja koettujen kokemusten välillä on ristiriita, mutta neuvostomenneisyyttä koskevat muistot kertovat millaisilla asioilla ihmisille on edelleen merkitystä.

Tiivistelmä Tiedekunta: Valtiotieteellinen tiedekunta Koulutusohjelma: Yhteiskunnallisen muutoksen maisteriohjelma Opintosuunta: Poliittinen historia Tekijä: Aapo Korhonen Työn nimi: Elinkeinoelämän valtuuskunnan markkinatalouden säilyttämiseen keskittyvä ideologia vuosina 1975–1981 Työn laji: Maisterintutkielma Kuukausi ja vuosi: Elokuu 2022 Sivumäärä: 120 Avainsanat: Elinkeinoelämän valtuuskunta, ideologia, markkinatalous Ohjaaja tai ohjaajat: Johanna Rainio-Niemi Säilytyspaikka: Helsingin yliopiston kirjasto Muita tietoja: Tiivistelmä: Tutkielma tarkastelee Elinkeinoelämän valtuuskunnan markkinatalouden säilyttämiseen keskittyvää ideologiaa vuosien 1975–1981 välillä. Tutkielmassa menneisyyden ajattelua välittävää alkuperäisaineistoa (Elinkeinoelämän valtuuskunnan arkiston kolmea kansiota ja järjestön vuosien 1975 ja 1981 välillä julkaisemia valikoituja käsikirjoja) tarkastellaan ideoiden ja ideologian kvalitatiivisen analyysin avulla. Pyrkimyksenä on systemaattisen analyysikehikon ja analyyttisenä käsitteenä käytettävän ideologian avulla selvittää, millainen oli se Elinkeinoelämän valtuuskunnan toimijoiden artikuloima markkinatalouden säilyttämiseen suuntautuva ideasysteemi eli ideologia, jonka avulla järjestö pyrki perustelemaan markkinatalouden soveltumista suomalaisen yhteiskunnan taloudelliseksi perusratkaisuksi ja puolustamaan sitä valtion ja julkisen sektorin laajentuvalta laadulliselta ja määrälliseltä taloudelliselta vallalta. Alkuperäisaineiston analyysi jakautuu kolmeksi luvuksi, joissa jokaisessa määritellään yksi markkinatalouden säilyttämiseen liittyvän Elinkeinoelämän valtuuskunnan ideologian osa. Luvussa kolme määritellään valtuuskunnan toimijoiden esittämien arvoväittämien pohjalta ideologian normatiiviset ideat, luvussa neljä valtuuskunnan toimijoiden esittämien kuvailevien väittämien pohjalta ideologian positiiviset ideat ja luvussa viisi valtuuskunnan toimijoiden esittämät preskriptiiviset johtopäätökset. Suoritetun analyysin tuloksena tutkielmassa on määritelty ne aineistosta nousseet markkinatalouden säilyttämiseen liittyvät normatiiviset ja positiiviset ideat sekä preskriptiiviset johtopäätökset, jotka muodostivat järjestön julkisuuteen tarjoaman markkinatalouden säilyttämiseen kohdistuvan markkinatalousideologian. Luvussa kuusi esitetään johtopäätökset ja tarkastellaan, muodostivatko alkuperäisaineistosta nousseet normatiiviset ja positiiviset ideat valtuuskunnan toimijoiden esittämiä preskriptiivisiä johtopäätöksiä tukevan tai niihin johtavan, Mats Lindbergin ideologisen ajattelun ytimeksi määrittelemän, kvasiloogisen rakenteen. Tutkielma rakentaa alkuperäisaineiston analyysiin pohjautuvan historiallisen teorian Elinkeinoelämän valtuuskunnan markkinatalouden säilyttämiseen kohdistuvasta ideologiasta vuosien 1975–1981 välillä. Sen keskeinen tutkimustulos on aiemmassa tutkimuksessa määrittelemättömäksi jääneen Elinkeinoelämän valtuuskunnan markkinatalousideologian sisällön tarkentaminen. Keskeisiä tutkimustuloksia ovat myös valtuuskunnan ideologian näkemys valtion taloudellisen vallan määrällisen ja laadullisen laajenemisen muodostamasta uhasta markkinataloudelle sekä tätä kautta markkinatalouden mahdollistamille normatiivisille tavoitteille ja arvoille. Analyysin perustuessa aatehistorialliselle näkemykselle poliittisen toiminnan tavoitteellisuudesta analyysi havainnollistaa myös ajatusta normatiivisten ja positiivisten premissien merkityksestä poliittisen toiminnan suuntaajina.

Tämän tutkielman tarkoituksena on kuvata ja analysoida suomalaisten kaupunkilaisten suhdetta lähimetsiinsä, kaupunkimetsiin. Suomalaisten suhde metsään, metsäsuhde, on ollut enenevissä määrin esillä viime vuosina ja on pohdittu, millaisia suhteet metsään ovat eri ihmisryhmillä Suomessa tänä päivänä. Tutkimuksissa on osoitettu huolta kaupunkilaisten luontosuhteen tilasta ja sen negatiivisista vaikutuksista kaupunkilaisten hyvinvointiin, mikäli lähiluonnon saavutettavuus heikkenee. Vastaavasti luonnossa vietetyn ajan ja elävän luontosuhteen on tutkimuksissa osoitettu vaikuttavan positiivisesti ihmisten koettuun hyvinvointiin. Kaupunkisuunnittelussa kaupunkiluonnon merkitystä on korostettu. Tutkielman teoreettiset lähtökohdat ovat sosiaalisessa konstruktionismissa. Tutkimuksen kohteena ovat kaupunkilaisten tulkinnat heidän suhteestaan lähimetsiinsä, kaupunkimetsiin, ja analyysi kohdistuu näiden tulkintojen, eli diskurssien, ja niistä rakentuvan sosiaalisen konstruktion, kaupunkimetsäsuhteen, analysointiin suhteessa aikaisemmin tutkittuun metsäsuhteeseen. Yksilötason sijaan tutkimuksessa keskitytään tarkastelemaan tekstien historiallisesti ja kulttuurisesti merkittäviä yhteisöllisesti jaettuja ajattelutapojen, käsitysten ja olettamusten kokonaisuuksia, diskursseja, ja niiden rakentamaa laajempaa sosiaalista todellisuutta. Tutkimusaineisto koostui 23:n kaupunkilaisen teksteistä, jotka he olivat kirjoittaneet Suhteeni metsään -muistitietokeruuseen vuoden 2020 aikana ja antaneet luvan tekstiensä käyttöön tieteellisessä tutkimuksessa. Aineisto analysoitiin diskurssianalyysin (DA) keinoin. Kaupunkilaiset kuvasivat suhdettaan lähimetsiinsä monipuolisesti. Tärkeimmiksi diskursseiksi muodostuivat toiminnallinen metsä, hyvinvointia tuottava metsä, muistojen tärkeä metsä ja menetetty metsä, joiden avulla kaupunkilaiset rakentavat merkityksellistä ja elävää suhdetta lähimetsiinsä. Asiasanat: metsäsuhde, kaupunkimetsäsuhde, diskurssi, sosiaalinen konstruktio

Tutkielma käsittelee Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkosta poiskääntymistä. Aiheen tarkastelussa käytetään autoetnografista lähestymistapaa. Tutkimusaineisto sisältää lisäksi viiden entisen kirkon jäsenen haastattelut. Tutkielmassa tarkastellaan tekijöitä, jotka ovat vaikuttaneet mormonikirkosta poiskääntymiseen ja kirkosta irtaantumisen prosessia. Tutkielmassa käsitellään lisäksi tekijöitä, jotka ovat hidastaneet tai vaikeuttaneet kirkosta irtaantumista. Tutkielmassa uskontoon kääntyminen ja siitä poiskääntyminen nähdään samantapaisena mutta vastakkaisiin suuntiin tapahtuvana muutosprosessina, jossa ihmisen maailmankuva ja sosiaalinen maailma muotoutuvat uudelleen. Dekonversio on uskonnosta poistumisen prosessi, jossa painottuu ei-uskonnolliseen maailmankuvaan siirtyminen ja uuden elämän rakentuminen ajan myötä. Aineistosta nousi esiin kirkon instituutioon liittyviä tekijöitä ja yksilöllisiä, sosiaalisia ja epävarmuustekijöitä, jotka johtivat epäilyjen heräämiseen kirkkoa kohtaan. Nyky-yhteiskunnassa tapahtuvan tiedon leviämisen ja helpon saatavuuden ansiosta jäsenet kohtaavat aiempaa helpommin tietoa, joka on ristiriidassa kirkon narratiivien kanssa. Tämä voi horjuttaa uskoa ja johtaa kirkon kyseenalaistamiseen ja siitä irtautumiseen. Merkittävimmiksi haasteiksi mormonikirkosta irtautumisessa nousivat kirkon opetukset siitä, ettei kirkon oppia ja johtoa saanut kyseenalaistaa sekä kirkon taholta tapahtuva lähtijöiden leimaaminen luopioiksi. Irtaantumisprosessissa oli havaittavissa kolme vaihetta. Ensimmäinen vaihe oli epäilyjen heräämisen aikaa. Prosessi kulminoitui ajattelutavan muutokseen, jonka jälkeen kirkko nähtiin uusin silmin. Tämän lopullisen silmien avautumisen seurauksena kirkkoon paluu ei ollut enää mahdollinen. Irtaantumisen kolmas vaihe oli uusien ajattelumallien, sosiaalisen elämän rakentamisen ja irtaantumiseen liittyvien tunteiden prosessoinnin aikaa. Irtaantuminen johti uudenlaisen vapautumisen kokemuksen ja toimijuuden käsityksen äärelle. Mormonikirkosta irtaantuminen näyttäytyy kokonaisvaltaisena muutoksena, joka ravisuttaa henkilöiden maailmankuvaa, identiteettiä ja sosiaalisia suhteita. Irtaantumisprosessi koettiin rankkana, mutta ajan kuluessa se nähtiin myönteisenä asiana. Kirkosta irtaantumisen ajateltiin olevan koko elämän mittainen prosessi. Uskonnosta irtaantumisessa on kyse muutoksesta, jolla on taustansa, käännekohtansa sekä jatkumo henkilöiden elämässä.

Tässä tutkielmassa tarkastelen jatkosodan aikaista Puolustusvoimien viihdytystoimintaa. Rintamalla viihdytys tuli tarpeeseen nostattamaan mielialoja. ja ratkaisemaan asemasodan aiheuttamaa vapaa-ajan ongelmaa, joka viljeli joukkoihin levottomuutta ja sotaväsymystä. Aikarajaukseni on 1941–1945 välisinä vuosina. Aineistonani toimii Puolustusvoimien viihdytystoimiston kirjeenvaihtoaineisto, sekä rintamalehti Hakkapeliitan valikoidut julkaisut. Tutkimusmenetelmäni on dokumenttianalyysi, unohtamatta lähdekritiikkiä ja kontekstualisointia. Ensin lähden tarkastelemaan, kuinka armeijan johto käsitti viihteen vaikuttavan miehistön mielialaan. Tässä keskityn viihdytyksen eri muotoihin, kuten ulkopuolisen tahon tuottamaan viihteeseen, sekä omatoimiseen viihteeseen. Tutkin näiden muotojen onnistumisia ja haasteita, jotka vaikuttivat paljon niiden tehoon ja näin myös mielialoihin. Toisena näkökulmana tarkastelen viihdytyksen sisällön heijastamia korkean ja matalan kulttuurin piirteitä ja jännitteitä. Nämä heijastuvat yleensä esitettyjen toiveiden ja kritiikin kautta. Kolmanneksi tutkin taiteilijoiden asemaa viihdytysjoukoissa. Katson myös, millaista kritiikkiä taiteilijat kohtasivat, ja mistä se saattoi johtua. Tutkimukseni tulokset osoittavat, että viihdytys otettiin positiivisesti vastaan, ja sen vaikutukset mielialoihin katsottiin pääosin hyviksi. Mielialoihin vaikutti enemmin se, oliko viihdytyskiertueita tai muun tyyppistä viihdytystä saatavilla. Usein saattoi olla, että kiertueet eivät saavuttaneet kaikkia tarvitsijoita, tai muu viihdytysvälineistö oli huonossa kunnossa. Kulkuyhteydet ja etäisyys olivat tekijöitä, jotka vaikuttivat viihdytyksen saatavuuteen ja näin myös mielialoihin. Niin matalan ja korkealla kulttuurilla voitiin katsoa olevan sama päämäärä: auttaa selviämään sodasta. Näin pyrittiin säilyttämään silti tasapaino viihteellisen ja vakavan ohjelman välillä. Taiteilijoiden työ viihdytysjoukoissa oli henkisesti ja fyysisesti haastavaa. Aina taiteilijoita ei ollut tarpeeksi, joka vaikutti siihen, että viihdytys ei saavuttanut kaikkia tarvitsijoita, viihdytyksen laatu kärsi, ja jo olemassa olevat esiintyjät väsyivät kovan kysynnän paineen alla. Silti osa taiteilijoista koki viihdytystyön merkittäväksi. Myös reservistä värvättiin osaavia viihdytysjoukkoihin, ja heistä löytyi monia osaajia. Voidaankin sanoa, että viihdytystoiminta jatkosodan aikana todella oli Suomen puolustusvoimien salainen ase, joka pyrki parhaansa mukaan edistämään joukkojen mielialoja.