Browsing by Subject "käyttäytyminen"

Uhanalaisten lajien suojelussa käytetään usein luontoon palauttamista, jossa populaatioita pyritään vahvistamaan kasvattamalla yksilöitä kasvatuslaitoksessa ja vapauttamalla ne sen jälkeen luontoon. Luontoon palauttaminen kuitenkin usein epäonnistuu, koska laitoskasvatus alentaa yksilöiden kelpoisuutta luonnossa. Syyksi arvellaan geneettistä laitosolosuhteisiin sopeutumista eli laitostumista, jota tapahtuu lohikaloilla jo ensimmäisten laitoskasvatettujen sukupolvien aikana. Laitoskasvatetut yksilöt eroavat usein luonnonyksilöistä muun muassa käyttäytymisominaisuuksiltaan. Kuitenkaan laitostumisen taustalla olevia biologisia mekanismeja ei tunneta riittävän tarkasti. Tutkin työssäni, vaikuttaako laitostuminen uhanalaisen kirjolohen (Oncorhynchus mykiss) käyttäytymiseen jo ensimmäisen laitossukupolven aikana. Vertailin luonnonyksilöiden risteytyksistä peräisin olevien, vuoden ikäisinä Oregonin Wilson-jokeen vapautettujen laitoskasvatettujen kirjolohien jälkeläisiä saman populaation luonnonkirjolohien jälkeläisiin. Emoyksilöiden kasvuympäristöt erosivat toisistaan hedelmöityksestä poikasvaiheeseen, ja niiden tässä työssä tutkitut jälkeläiset kasvatettiin yhdenmukaisessa laitosympäristössä perheryhmittäin. Selvitin laitoskasvatuksen aiheuttamia käyttäytymiseen kohdistuvia muutoksia vertailemalla luonnonemojen poikasten ja laitosemojen poikasten käyttäytymistä Oregonin osavaltion yliopistolla toteutetuissa käyttäytymiskokeissa. Tutkimuskysymyksinä oli, erosivatko laitostaustaiset kirjolohenpoikaset luonnontaustaisista käyttäytymisen perusteella, missä eri käyttäytymispiirteissä erot näkyivät, ja miten erot ilmenivät ryhmien välillä. Hierarkkisella koejärjestelyllä, jossa perheet edustivat riippumattomia toistoja eri emoryhmien sisällä, ja poikaset riippumattomia toistoja eri perheiden sisällä, pystyin erottamaan emoyksilöiden kasvuympäristön vaikutukset mahdollisista sukulaisuuden vaikutuksista poikasten käyttäytymiseen. Tulosten perusteella laitostaustaisten perheiden poikaset uivat vähemmän aktiivisesti ja söivät harvemmin kuin luonnontaustaisten perheiden poikaset. Koska kasvatus- ja koeympäristöt eivät eronneet poikasryhmien välillä, havaitut erot olivat peräisin eri elinympäristöissä (laitos ja luonto) kasvaneiden emopopulaatioiden perinnöllisistä käyttäytymiseroista, mikä viittaa laitosemopopulaatiossa tapahtuneeseen geneettiseen laitostumiseen. Tämä osoittaa, että kirjolohen käyttäytymiseen kohdistuu laitoskasvatuksessa valintaa, joka poikkeaa luonnossa tapahtuvasta valinnasta ja johtaa luontoon palautettavan kirjolohen käyttäytymisen muutokseen jo yhden laitossukupolven aikana. Laitoskasvatuksen aiheuttama aktiivisuuden väheneminen saattaa heikentää yksilöiden kykyä hankkia ravintoa luonnossa tai löytää suojapaikkoja saalistuspainetta vastaan, ja siten selittää luontoon palauttamisen jälkeen havaittua kelpoisuuden alenemista. Luonnossa lisääntyessään laitoskasvatetut yksilöt saattavat lisätä haitallisten käyttäytymisominaisuuksien yleisyyttä luonnonpopulaatiossa. Tutkimukseni perusteella uhanalaisten populaatioiden suojeluun tähtäävässä laitoskasvatuksessa tulee huomioida laitostumisen aiheuttamat yksilöiden käyttäytymiseen kohdistuvat muutokset, jotka näkyvät jo ensimmäisessä luontoon palautettavassa laitossukupolvessa. Kasvatusolosuhteiden tulisi jäljitellä luonnonympäristöä mahdollisimman hyvin, jotta käyttäytymiseen kohdistuvat valintapaineet pysyisivät luonnonmukaisina. Näin geneettisen laitostumisen vaikutukset jäisivät vähäisiksi ja laitoskasvatettu populaatio pysyisi luonnonpopulaation kaltaisena. Kehittämällä kasvatusolosuhteita tutkimukseen perustuen on mahdollista parantaa luontoon palautettavien yksilöiden kelpoisuutta luonnossa ja siten suojeltavan populaation elpymistä ja luonnonvaraisena säilymistä. Käyttäytymisvaste laitostumiseen voi olla laji- tai populaatiokohtaista, joten laitoskasvatuksen vaikutuksia käyttäytymiseen tulisi tutkia useilla eri lajeilla.

Tutkielma sisältää kirjallisuuskatsauksen ja kokeellisen osuuden. Suomessa noin puolet lihaksi kasvatettavista sonneista elää suurimman osan elämästään ryhmäkarsinoissa betonirakolattialla. Betonirakolattialla on kuitenkin todettu olevan haitallisia vaikutuksia muun muassa sonnien makuukäyttäytymiseen ja jalkaterveyteen. Jalkavikojen yleisyys ja huono makuumukavuus heikentävät merkittävästi sonnien hyvinvointia betonipohjaisissa lämminkasvattamoissa. On mahdollista, että jalkavioista aiheutuva kipu ja muutokset makuukäyttäytymisessä heikentävät sonnien päiväkasvua ja siten alentavat sonnien kasvatuksen kannattavuutta. Eräs ratkaisu sonnien hyvinvoinnin edistämiseksi lämminkasvattamoissa on betonirakolattiakarsinoiden makuualueelle asennettava rakolattian rakojen mukaan rei'itetty kuminen pehmike. Kumimaton on todettu vähentävän ihovaurioiden esiintymistä sonnien etupolvissa ja mahdollistavan normaalit makuuliikkeet, kun taas vaikutukset esimerkiksi kintereiden kuntoon ja makuuliikkeisiin käytettyyn aikaan eivät ole yksiselitteisiä. Aiemmat tutkimustulokset eivät ole suoraan yleistettävissä suomalaisiin kasvatusoloihin, sillä tutkimuksissa kasvatusryhmien koot ovat olleet pääsääntöisesti huomattavasti pienempiä kuin Suomessa yleinen 15-20 sonnin kasvatusryhmän koko. Myöskään tutkimuksissa sonnia kohden varatun karsinapinta-alan suuruus ei vastaa Suomessa käytössä olevia suhteellisen syviä karsinoita, jotka mahdollistavat ruokinta- ja makuualueen erottelun. Tutkimusosion tavoitteena oli selvittää betonirakolattiakarsinoiden makuualueelle asennetun rei'itetyn kumimaton vaikutuksia lihasonnien jalkaterveyteen, makuukäyttäytymiseen sekä päiväkasvuun. Aiempien tutkimustulosten perusteella odotusarvona oli, että kumimatolla on positiivisia vaikutuksia näihin tekijöihin. Tutkimuksessa oli mukana 240 sonnia, joista puolet kasvatettiin kumimattopäällysteisissä karsinoissa, ja puolet päällystämättömissä betonirakolattiakarsinoissa noin 6 kuukauden iästä 18-19 kuukauden teurasikään asti. Kuusi sonneista kuoli tai lopetettiin ennen teurasikää. Päiväkasvujen vertailuun saatiin tiedot yhteensä 78 kumimatolla eläneestä sonnista. Sonneja tarkkailtiin kahden kuukauden välein kasvatuskauden ajan. Mitattavia tekijöitä olivat sonnien makuullemenoon käyttämä aika, epänormaalien makuullemenojen ja ylösnousujen määrä, karsinan kumimattopäällysteisellä alueella ja vastaavalla alueella betonikarsinoissa oleskelevien sonnien määrä, etupolvien ja kintereiden ihovauriot ja turvotus sekä sonnien päiväkasvu. Lattiatyypin ja iän vaikutusta etupolvien ja kintereiden kuntoon sekä päiväkasvuun analysoitiin käyttäen lineaarista sekamallia. Makuullemenoparametreja analysoitiin muuttujien mediaaniarvojen avulla käyttäen Mann-Whitney-U-testiä. Betonirakolattiakarsinoissa sonnien mediaani makuullemenoaika oli pidempi kuin karsinoissa, joissa oli kumimattopäällysteinen makuualue (p < 0,05). Betonikarsinoissa esiintyi enemmän epätyypillisiä makuullemenoja ja ylösnousuja kuin kumimattokarsinoissa (p < 0,05). Sonnit vaikuttivat suosivan kumimattoa oleskelualueenaan. Sonnien etupolvien ja kintereiden keskimääräinen kunto pysyi kumimattokarsinoissa parempana kuin betonikarsinoissa (p < 0,05), tosin erot kintereiden kunnossa karsinatyyppien välillä tasoittuivat teurasikäisillä sonneilla. Päiväkasvuissa ei havaittu eroa karsinatyyppien välillä. Kumimattopäällyste betonirakolattiakarsinoissa edistää sonnien hyvinvointia vaikuttamalla positiivisesti niiden makuukäyttäytymiseen ja jalkaterveyteen. Näin ollen se on varteenotettava vaihtoehto sonnien kasvatusolosuhteiden parantamiseksi suomalaisissa lämminkasvattamoissa.

Objectives. Character-strengths-based (CSB) pedagogy stems from positive psychology’s PERMA theory. CSB pedagogy has been studied in Finland to an increasing extent since the 2010s and internationally since the early 2000s. The research results show it has positive effects on, for example, support for the inclusive school system, student well-being, learning motivation among students with special needs, and student participation. The aim of this research was to find out what kind of experiences and perceptions class teachers have about the importance and implications of becoming aware of, acknowledging, and developing character strengths. This research was also interested in what significances CSB pedagogy has among students with neuropsychiatric abnormalities according to class teachers, as well as classroom teachers’ perceptions of 5th–6th graders’ awareness of their own character strengths. One hypothesis was that classroom teachers perceive CSB pedagogy to be particularly important with ADHD students. Another hypothesis was that CSB pedagogy is used in Finnish primary schools with a very varying volume and in different ways. Methods. This research included both interview and questionnaire surveys. The analysis was carried out both qualitatively and quantitatively and by means of mixed methods. Interview material was six classroom teachers. Questionnaire was 106 respondents. Results and conclusions. Results support the use of CSB pedagogy in primary school. Perceived ease of using CSB pedagogy, the school's commitment to CSB pedagogy, and the perceived guidance to CSB pedagogy in national core curriculum for basic education have the biggest effect on the perceived importance of CSB pedagogy. One of the general views of the effects of CSB pedagogy was that it had beneficial effects on school-positivity and classroom atmosphere. The interview material much emphasized the preventive role of CSB pedagogy, especially among students with behavioral challenges or ADHD.

Matkapahoinvointi ja matkustuspelko ovat yleisiä hyvinvointiongelmia kissoilla ja yksi merkittävimmistä kissojen hoitoonpääsyn esteistä. Kissoista alle puolet käytetään säännöllisesti eläinlääkärillä, koirista suurin osa. Kissan matkustusongelmia hoidetaan harvoin, ja moni omistaja pitää eläinlääketieteellisen hoidon puutetta pienempänä pahana kuin matkustamisen aiheuttamaa stressiä. Työ on kirjallisuuskatsaus, joka kuvaa kissan matkapahoinvoinnin ja matkustuspelon synnyn sekä lääkehoidon ja käytösterapian. Se osoittaa, ettei kissan matkapahoinvoinnin nykyisellä hoidolla ole vahvaa tieteellistä pohjaa: yleisimmin käytetty lääkeaine, maropitantti, ei ole tehokas hoito pahoinvointiin ylipäätään. Tutkielman perusteella kissan matkapahoinvoinnin hoitoon ei ole riittävän hyvää lääkevalmistetta. Matkapahoinvoinnista kärsivä kissa saattaa hyötyä ahdistusta lievittävästä buspironista, joka voi suuremmilla annoksilla vähentää pahoinvointia. Matkustuspelosta kärsivälle kissalle sopivia lääkevalmisteita ovat anksiolyytit kuten alpratsolaami, buspironi tai tratsodoni. Työ kuvaa kissan lääkinnälliset erityispiirteet eläinlääkärin lääkevalinnan sekä teollisuuden lääkekehityksen tueksi. Oraalisista valmistemuodoista helpoin ja tarkin annosteltava on liuos, joskin omistajat suosivat tabletteja niiden tuttuuden takia. Kissalääkkeissä on kysyntää pienelle, hyvänmakuiselle tabletille, jonka voisi tarvittaessa murskata ja liuottaa veteen. Hankalasti lääkittäville kissoille ensisijainen valmistemuoto on liuos.

Nupouttamisella tarkoitetaan vasikan sarvenaiheiden tuhoamista sarvien kasvun estämiseksi esimerkiksi kuumapolton avulla. Nykyisin lähes kaikki Suomessa syntyvistä vasikoista nupoutetaan turvallisuusnäkökohtien vuoksi. Suomen eläinlääkintölainsäädännön mukaan riittävät tiedot ja taidot toimenpiteen suorittamiseksi omaava henkilö saa nupouttaa alle neliviikkoisen vasikan. Eläinlääkäri voi jättää tilalle pistoksena tai suun kautta annosteltavaa tulehduskipulääkettä nupoutuskivun hoitoa varten. Nupouttamisen on useissa tutkimuksissa todettu aiheuttavan vasikalle kipua, joka ilmenee muun muassa pakenemisyrityksinä toimenpiteen yhteydessä sekä levottomuutena, sosiaalisen käyttäytymisen vähenemisenä, kohonneena sydämen sykkeenä ja stressihormonien tason nousuna nupoutuksen jälkeen. Tähänastisissa tutkimuksissa nupoutuskipua on tutkittu pisimmillään kahden vuorokauden ajan. Koska kuumapoltolla nupouttaminen saa aikaan syvän palovamman, voidaan olettaa vasikan kokevan useiden päivien ajan kipua, joka vaikuttaa hyvinvointia alentavasti. Nupoutuksen vaikutusta vasikoiden makuukäyttäytymiseen tutkittiin viiden päivän ajan nupoutustoimenpiteen jälkeen olettaen, että useamman päivän mittainen tulehduskipulääkekuuri parantaisi vasikoiden hyvinvointia. Tutkimukseen valittiin satunnaisesti kymmenen sonnivasikkaa (keski-ikä 27 ± 5,6 vrk). Vasikat satunnaistettiin kahteen hoitoryhmään, joista toiset saivat nupoutuspäivänä ja sen jälkeen ketoprofeenivalmistetta suun kautta yhteensä viiden päivän ajan, ja toiset vastaavasti lumelääkettä. Kaikki vasikat nupoutettiin rauhoitettuina ja paikallispuudutettuina kaasukuumenteista nupoutuskolvia käyttäen. Vasikoita videoitiin kuuden vuorokauden ajan, alkaen vuorokausi ennen nupoutusta. Videoaineisto analysoitiin Cowlog -tietokoneohjelmalla. Vasikoita lääkinneet henkilöt sekä videoiden analysoinnin suorittaja eivät tienneet, kumpaan hoitoryhmään kukin vasikka kuului. Koetilanne oli siis kaksoissokkoutettu. Nupoutuspäivää ei otettu huomioon tuloksissa, koska vasikat nupoutettiin rauhoitettuna. Nupoutustoimenpide lyhensi vasikoiden keskimääräistä yhteenlaskettua makuuaikaa vuorokaudessa 1028,2 ± 23,8 minuutista (päivä ennen nupoutusta) 886,1 ± 23,8 minuuttiin (nupoutuspäivää seuraava päivä). Nupoutuspäivää seuraavana päivänä vasikoiden keskimääräinen kokonaismakuuaika oli tilastollisesti merkittävästi lyhyempi verrattuna kaikkiin muihin päiviin (p < 0,05). Tuloksissa oli havaittavissa tilastollinen tendenssi, jonka mukaan lumelääkittyjen vasikoiden makuujaksojen lukumäärä vuorokaudessa (22,7 ± 1,6 kertaa) oli tulehduskipulääkittyihin vasikoihin (17,7 ± 1,6 kertaa) verrattuna suurempi koko seurantajakson aikana (p = 0,06). Tulehduskipulääkittyjen vasikoiden makuujaksojen keskimääräinen pituus koko seurantajakson aikana oli merkittävästi suurempi (57,3 ± 3,1 minuuttia) kuin lumelääkittyjen vasikoiden (45,0 ± 3,1 minuuttia) (p = 0,02). Nupoutus lyhensi kaikkien vasikoiden päivittäistä kokonaismakuuaikaa, mikä viittaa vasikoiden kokeneen akuuttia kipua tulehduskipulääkityksestä huolimatta. Akuutti kipu ja stressi ilmenivät levottomuutena vasikoiden makuukäyttäytymisessä. Riittävä ja laadukas uni on edellytys vasikan kasvulle ja hyvinvoinnille, mikä tekee aiheesta tärkeän myös taloudellisesta näkökulmasta. Tuloksien perusteella voidaan todeta, että nupoutuksen aiheuttama kipu kestää useita päiviä, mutta jatkotutkimuksia tarvitaan kivunhoitovaihtoehtojen osalta sekä kivun kestosta suuremmalla otannalla.

Tämän lisensiaatintutkielman tarkoituksena oli selvittää, vaikuttaako syntymäpaino, kasvunopeus, pahnueen koko, pahnueen sisäinen koonvaihtelu tai pahnueen keskipaino sikojen käytöshäiriöiden ilmenemiseen. Painotuksena tutkielmassa oli välikasvatusvaihe. Tutkielma koostuu kirjallisuuskatsauksesta sekä tutkimusosuudesta. Kirjallisuuskatsauksessa tarkasteltiin käytöshäiriöiden, kuten hännänpurennan, korvienpurennan ja “belly nosingin” taustasyitä ja mahdollisia ratkaisuja niiden ilmenemisen vähentämiseksi. Käytöshäiriöiden taustasyyt on kirjallisuuskatsauksessa jaoteltu sisäisiin ja ulkoisiin tekijöihin. Käytöshäiriöiden taustalla on monenlaisia, keskinäisessä vaikuttavuussuhteensa toisiinsa olevia syitä. Siksi niiden jakaminen eri kategorioihin on haasteellista. Tutkimusosassa seurattiin porsaiden kasvua neljällä tilaparilla syntymästä teurastamolle lähtöön saakka. Tilaparin muodostivat porsaiden syntymätila, jossa ne myös vieroitettiin, sekä lihasikatila, jonne kaikki saman tilan porsaat lähtivät kasvamaan. Porsaat punnittiin ensimmäisen kerran heti syntymän jälkeen, toisen kerran välikasvatusvaiheessa ja kolmannen kerran ennen lihasikalaan siirtymistä. Sioille tehtiin kahdesti käytösseuranta: välikasvatusvaiheessa ja lihasikavaiheessa. Tässä tutkielmassa keskityttiin vain välikasvatusvaiheeseen. Käytösseurannassa tarkastellut käytösmuuttujat jaoteltiin neljään kategoriaan: aktiivinen, passiivinen, ympäristöön kohdistuva manipulaatio sekä sikaan kohdistuva manipulaatio, joka sisälsi hännän- ja korvanpurennan sekä kaikenlaisen lajitoverin tonkimisen. Lisäksi sioille tehtiin korvien ja häntien vaurioiden arviointi ennen lihasikalaan lähtöä ja lihasikavaiheen lopuksi. Tutkimuksen hypoteesina oli, että porsaan pieni syntymäpaino olisi yhteydessä myöhemmässä iässä esiintyviin käytöshäiriöihin. Havaittiin, että alkuhypoteesi eli se, että pieni syntymäpaino altistaa myöhemmällä iällä käytöshäiriöille, ei pitänyt paikkansa. Sen sijaan suuri vaihtelu pahnueen syntymäpainoissa näytti vaikuttavan välikasvatusvaiheessa havaittujen käytöshäiriöiden ilmenemiseen (p=0,056). Lisäksi suuremman keskimääräisen päiväkasvun sekä imetys- että välikasvatusvaiheessa havaittiin lisäävän sikaan kohdistuvan manipulaation osuutta kaikesta aktiivisesta tekemisestä. Välikasvatuksessa sikaan kohdistuvan manipulaation osuus kasvoi, kun keskimääräinen päiväkasvu imetysvaiheessa nousi 200 grammasta 300 grammaan. Tämä osuus kasvoi myös, kun päiväkasvu välikasvatusvaiheessa nousi 300 grammasta 400 grammaan, mutta vaikutus oli vähäisempi. Tutkimuksen tulosten ja kirjallisuuskatsauksen perusteella voidaan ehdottaa, että päiväkohtaisen kasvun rajoittaminen ja vastasyntyneiden porsaiden lajittelu mahdollisimman samanpainoisiin pahnueisiin voisivat olla keinoja vähentää riskiä käytöshäiriöiden syntymiselle. Suosittelemme lisätutkimuksien tekemistä aiheesta, jotta käytöshäiriöitä pystyttäisiin ennaltaehkäisemään tehokkaammin ja niiden ilmenemisen syitä pystyttäisiin paremmin ymmärtämään.

Makaaminen on lehmälle yksi sen tärkeimmistä käyttäytymistarpeista ja makuupaikka vaikuttaa oleellisesti lehmän hyvinvointiin sekä pihatto- että parsinavetassa. Tutkimuksen lähtökohtana oli selvittää mahdollisuutta parantaa lehmien makuumukavuutta poistamalla makuuparsista etuseinä ja lisäämällä näin tilaa lehmien pään kohdalla. Makuuparsia, joiden etupuolella on kulkukäytävä, rajataan usein etuseinällä, koska etuseinä vähentää makuuparsien likaantumista eturoiskeiden vuoksi. Etuseinä kuitenkin estää lehmiä käyttämästä parren edessä olevaa tilaa makuulle menon ja makuulta nousemisen aikana, mikä saattaa vaikuttaa nautojen makuukäyttäytymiseen. Hypoteeseina oli, että etuseinän poisto vähentää parressa kokonaan ja puoliksi seisomista, lisää makuuaikaa, vähentää parren tutkimista ja epänormaalia makuukäyttäytymistä sekä lisää sosiaalista kanssakäymistä makuuparsissa. Tutkimus tehtiin yhden lypsyrobotin pihattonavetassa. Pihatossa on 44 makuupartta, jotka on sijoitettu kahteen riviin. Tutkittavan makuuparsirivin edessä on ruokintakäytävä. Tutkimus aloitettiin kuvaamalla 21 makuupartta (kontrollipäivä), joiden etureunaan oli kiinnitetty vanerilevy. Tämän jälkeen etuseinä poistettiin kahdeksasta parresta ja kolmen päivän jälkeen parsien käyttöä videoitiin uudelleen (koepäivä). Videoista rekisteröitiin lehmien aktiivisuuteen (seisomiseen ja makaamiseen), parressa tapahtuvaan lehmien väliseen sosiaaliseen kontaktiin sekä parren tutkimiseen (parren haistelu ja kuopiminen) liittyviä käyttäytymisiä. Sekä kontrolli- että koepäivältä purettiin 5 tuntia 43 minuuttia videomateriaalia. Tilastoanalyysiin valitussa materiaalissa oli kuusi etuseinätöntä sekä yhdeksän etuseinällistä partta. Etuseinän poisto mahdollisti sosiaaliset kontaktit parren etuosan kautta, mikä lisäsi sosiaalisia kontakteja huomattavasti. Tästä seurasi parressa makaamisen väheneminen sekä ajallisesti että lukumäärällisesti. Etuseinättömissä parsissa ei havaittu pää vinossa nousemista ja hyvin vähän pää vinossa makuulle menoa, kun taas etuseinällisissä parsissa yli puolet lehmistä nousi pää vinossa. Lehmät makasivat pidempiä jaksoja ja niiden makuulle meno -liike kesti vähemmän aikaa etuseinällisissä parsissa kuin etuseinättömissä. Parressa seisomiseen tai parren tutkimiseen etuseinän poisto ei vaikuttanut. Lehmät joutuivat lyhyissä parsissa kääntämään päätään sivuun mahtuakseen nousemaan makuulta. Toisaalta parsirivin edestä ruokintakäytävältä tapahtuva sosiaalinen kontakti oli niin häiritsevää, että lehmät makasivat etuseinättömissä parsissa vähemmän sekä lyhyempiä jaksoja kuin etuseinällisissä parsissa. Parsien etuseinän poisto aiheutti siis pääasiassa negatiivisia seurauksia toisin kuin hypoteeseissa ennustettiin. Etuseinän poistaminen ei ole järkevää navetassa, jossa parsirivin edessä on kulkukäytävä. Tutkimuksessa käytettyä parsimallia parempi ratkaisu olisi etuseinällinen pidempi parsi, jossa parren etuosassa olisi huomattavasti enemmän tilaa pään liikkeelle.

Lisensiaatin tutkielma koostuu kirjallisuuskatsauksesta ja tutkimusosiosta. Kirjallisuuskatsaus käsittelee emakon käyttäytymistä ja hormonaalisia muutoksia lopputiineyden ja porsimisen aikana. Lopputiineydestä emakon hormonierityksessä tapahtuvien muutoksien tarkoituksena on emakon valmistaminen synnytykseen, imetykseen ja jälkikasvusta huolehtimiseen. Ennen porsimista emakoilla on voimakas tarve rakentaa pesää tonkimalla ja kuopimalla tarjolla olevia kuivikkeita. Lopputiineydestä emakon synnytyskanava avartuu estrogeenin ja relaksiinin vaikutuksesta, kohdun sileä lihaksisto muuttuu prostaglandiini (PG) F2α:n ja oksitosiinin vaikutuksesta supistuvaksi, utareeseen kertyy prolaktiinin vaikutuksesta maitoa ja oksitosiini käynnistää maidonerityksen. Synnytyksen käynnistymistä edeltää kortisolipitoisuuden nousu sikiön plasmassa sekä kortisoli-, estrogeeni- ja PGF2α-metaboliittipitoisuuden nousu ja progesteronipitoisuuden lasku emakon verenkierrossa. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, vaikuttaako porsituskarsinaympäristö (kuivitus/ei kuivitusta ja vapaana/häkissä) emakon oksitosiinipitoisuuteen tai porsimisen kestoon sekä onko emakon oksitosiinipitoisuudella yhteyttä porsimisen kestoon. Lisäksi selvitettiin, onko porsituskarsinaympäristöllä vaikutusta porsaiden kasvuun tai kuolleisuuteen. Tutkimukseen osallistuneet 38 emakkoa siirrettiin noin 2 viikkoa ennen odotettua porsimista tutkimusosastolle. 20 emakkoa sijoitettiin satunnaisotannalla kuivikkeettomiin häkkeihin (80x210 cm2) ja 18 emakkoa kuivitettuihin yksittäiskarsinoihin (210x335 cm2). Häkkeihin sijoitettujen emakoiden (n=15) porsiminen kesti pidempään (311 ± 35 minuuttia) kuin karsinoihin sijoitettujen emakoiden (n=19) porsiminen (218 ± 24 min) (p = 0,03). Myös porsaiden syntymien välinen aika oli häkeissä pidempi (25 ± 4 min, n=11) kuin karsinoissa (16 ± 2 min, n=15) (p = 0,048). Verinäytteenottoa ja porsimisen aikaista oksitosiinimääritystä varten osa emakoista kanyloitiin. Kanyloiduista emakoista 9 oli häkeissä ja 9 karsinoissa. Häkeissä porsineiden emakoiden oksitosiinipitoisuudet vaikuttivat olevan alhaisemmat (38,1 ± 24,6 pg/ml) kuin karsinoissa (77,6 ± 47,6 pg/ml) (p = 0,08). Yli 4 tuntia porsineilla emakoilla (n=10) oksitosiinipitoisuus oli 26,6 ± 21,2 pg/ml. Alle 4 tunnissa porsineilla emakoilla (n=8) oksitosiinipitoisuus oli huomattavasti korkeampi (82,8 ± 37,7 pg/ml) (p = 0,002). Porsituskarsinaympäristöllä ei tässä tutkimuksessa havaittu olevan vaikutusta pahnuekokoon, syntymän aikaiseen tai vieroitusta edeltävään porsaskuolleisuuteen eikä porsaiden kasvuun niiden ensimmäisenä 5 elinvuorokautena. Tutkimus osoittaa, että porsituskarsinaympäristö vaikuttaa porsimisen kestoon. Lisäksi matalan oksitosiinipitoisuuden osoitettiin olevan yhteydessä porsimisen pitkittymiseen.

2,3,7,8-Tetraklooridibentso-p-dioksiini (TCDD) kuuluu halogenoituihin aromaattisiin hiilivetyihin ja on ryhmän voimakkain myrkky. TCDD on ympäristömyrkky, joka rikastuu ravintoketjussa. Ihmiset altistuvat TCDD:lle kroonisesti ruoka-aineiden, Suomessa lähinnä kalan, välityksellä. TCDD:lla on useita akuutteja ja kroonisia toksisia vaikutuksia ihmisiin ja eläimiin. Pitkäaikaisen TCDD-altistuksen tärkeimpiä vaikutuksia ovat mm. kehityshäiriöt ja karsinogeenisuus. Akuutteja vaikutuksia ovat mm. näivetysoireyhtymä, immunosuppressio ja kuolema. TCDD:n myrkyllisyyden mekanismi tunnetaan vain osittain. Rotan käyttäytyminen ja elintoiminnot seuraavat vuorokausirytmiä. Rytmin päätahdistaja sijaitsee hypotalamuksessa ja rytmiin vaikuttavat sekä sisäiset että ulkoiset tekijät. Ulkoisista tekijöistä parhaiten tunnettuja ovat valo ja ravinnonsaanti. TCDD:n tiedetään vaikuttavan rottien syömiskäyttäytymiseen siten, että rehunkulutus vähenee, mistä seuraa näivetysoireyhtymä. Muista TCDD:n käyttäytymisvaikutuksista rotalla on vain vähän julkaistua tutkimustietoa. Tässä tutkimuksessa selvitettiin TCDD:n vaikutuksia Long-Evans (Turku A/B) -urosrottien käyttäytymiseen videovalvontaa käyttäen. Tutkimuksessa käytettiin kymmentä Long-Evans -kannan urosrottaa, joista viisi altistettiin TCDD:lle annoksella 100 µg/kg. Rotat sijoitettiin yksittäin käyttäytymistutkimukseen suunniteltuihin häkkeihin, joissa niitä videokuvattiin kaksi päivää ennen altistusta ja viisi päivää altistuksen jälkeen. Rotat olivat vapaalla ruokinnalla. Tähän tutkimukseen valittiin analysoitaviksi päivä ennen altistusta sekä toinen ja viides päivä altistuksen jälkeen. Valittuina päivinä rottia tarkkailtiin 24 tuntia. Käyttäytyminen jaettiin neljään eri kategoriaan, jotka ovat Lepää, Syö, Pesee ja Liikkuu. TCDD:lle altistettujen rottien automaattilaitteistolla mitattu rehunkulutus väheni kokeen aikana tilastollisesti merkitsevästi toisesta koepäivästä alkaen, mutta juomisessa ei todettu muutoksia. Käyttäytymisen seurannan perusteella syömiseen käytetty kokonaisaika ei eronnut TCDD- ja kontrolliryhmän välillä, mutta hajonta TCDD-ryhmän sisällä kasvoi. TCDD:lle altistettujen rottien turkin puhdistamiseen kulunut kokonaisaika ja puhdistamiskertojen lukumäärä vähenivät koepäivinä kaksi ja viisi. Ero kontrollirottiin on tilastollisesti merkitsevä. Vuorokausirytmissä ei havaittu merkittäviä muutoksia TCDD-altistuksen jälkeen. Rehunkulutuksen vähentyminen oli odotettu TCDD:n vaikutus. Yllättävää oli, ettei syömiseen käytetyssä kokonaisajassa tai syömiskerran keskimääräisessä kestossa altistuksen jälkeen havaittu johdonmukaista merkitsevää muutosta. Tämä voisi viitata rottien syömistehokkuuden vähentymiseen. Lisääntynyt hajonta TCDD-ryhmän sisällä syömiseen kulutetussa ajassa viitannee TCDD:n vaikuttavan yksilöllisesti käyttäytymiseen. Turkin puhdistamisen vähentyminen voi liittyä vähentyneeseen rehunkulutukseen. Letaali TCDD-annos muuttaa viiden vuorokauden kuluessa L-E-rottien ulkoista käyttäytymistä ja vuorokausirytmiä laboratorio-olosuhteissa melko vähän.

Leikkaukseen liittyvä stressi voi esimerkiksi hidastaa haavojen paranemista ja operaatiosta toipumista. Siksi eläinlääkäreiden ja eläintenhoitajien tulisi kyetä arvioimaan ja vähentämään potilaan kokeman stressin määrää. Useimmiten koiran käyttäytymisen tarkkaileminen on käytännössä ainoa mahdollinen arviointitapa. Erilaisten stressitekijöiden vaikutuksista koiran normaaliin käyttäytymiseen tiedetään kuitenkin melko vähän, ja käyttäytymiseen perustuva arviointi onkin siksi varsin epäluotettava menetelmä. Tässä työssä pyritään selvittämään, kuinka sairaalassaolon ja kirurgisen toimenpiteen aiheuttama stressi vaikuttaa koiran käyttäytymiseen. Tutkimustulokset voivat antaa lisätyökaluja koiran kokeman leikkaukseen liittyvän stressin arviointiin ja ehkäisyyn. Tutkimuksessa verrattiin 16 tunnin ajan koirien (6 tavoitekasvatettua uros beaglea) käyttäytymistä tutussa kotihäkissä niiden käyttäytymiseen sairaalahäkissä kastraation jälkeen. Hypoteesin mukaan anestesia ja kastraatio, eristys laumasta sekä vieras sairaalaympäristö ovat stressitekijöitä, joiden aiheuttama stressi vaikuttaa koiran käyttäytymiseen. Aiempien tutkimusten perusteella tämä saattaa ilmetä koiran käyttäytymisessä esimerkiksi nukkumiseen käytetyn ja niin sanotuissa alistuvissa asennoissa vietetyn (esimerkiksi häntä alhaalla, korvat takana ja usein hieman kyykyssä) ajan lisääntymisenä, sekä stereotyyppisten käyttäytymismuotojen yleistymisenä. Koiria videoitiin kummassakin tutkimustilassa 16 tuntia, ja niiden käyttäytymistä rekisteröitiin jatkuvalla seurannalla. Analysointia varten muodostetussa etogrammissa huomioitiin kullakin ajan hetkellä koiran asento ja aktiivisuus, sekä tietyt toiminnot kuten pakoyritykset tai seiniä vasten hyppiminen. Kuhunkin käyttäytymistyyppiin kulutettu aika ja toimintojen esiintyvyys laskettiin kummankin tutkimusjakson ajalta kokonaisuudessaan ja tunnin jaksoissa. Tilastolliseen testaamiseen käytettiin tunneittain jaotellulle datalle pääasiassa sekamallin toistomittaustestiä, ja muutoin Wilcoxonin testiä. Tilastollisen merkitsevyyden raja-arvoksi asetettiin p < 0,05. Tulosten perusteella sairaalassaolon ja leikkauksen aiheuttama stressi voi vähentää koiran aktiivisuutta: kotihäkissä koirat olivat tutkimusjakson (16 h) aikana aktiivisia 3,58±0,17 h (KA±SE) ja sairaalassa vain 2,65 ± 0,47 h (p = 0,046). Toisaalta koirat nukkuivat (makasivat pää alhaalla) sairaalahäkissä tavallista vähemmän eli sairaalassa 0,94 ± 0,73 h ja kotihäkissä 12,09 ± 0,28 h (p = 0,028). Vastaavasti ne käyttivät sairaalassa paljon aikaa maaten pää pystyssä, mahdollisesti ympäristöään tarkkailen (sairaalassa 3,56 ± 0,50 h ja kotihäkissä 1,70 ± 0,26 h, p = 0,028). Uusi ympäristö ja stressi vaikuttivat myös koirien vuorokausirytmiin viivästyttämällä lepojakson alkua sairaalassa. Lisäksi epämiellyttävä tilanne (vieras paikka, jossa koirien liikkumista oli rajoitettu) lisäsi pakoyritysten määrää selvästi. Kotihäkissä puolen minuutin jaksoja joiden aikana koirat tekivät pakoyrityksiä, oli 2,5 ± 1,11 kpl, mutta sairaalassa peräti 29,33 ± 9,87 kpl (p = 0,028). Erilaisten tulkintaa hankaloittavien tekijöiden vuoksi tulosten varmistaminen vaatii lisätutkimuksia ja käyttäytymishavaintojen yhdistämistä tietoihin koiran fysiologisesta tilasta, kuten sydämen syketaajuuden vaihtelusta ja kortisolipitoisuuksista.