Browsing by discipline "Husdjurshygien"

Tämä työ on tehty Helsingin Yliopiston eläinlääketieteellisen tiedekunnan kotieläinhygienian oppiaineen ja Suomen Kennelliiton yhteistyöprojektina. Tämän työn tarkoituksena on kartoittaa, mitä sairauksia Suomen koirakannassa esiintyy. Tässä työssä käsitellään FCI:n roturyhmät 7 (kanakoirat) ja 9 (seura- ja kääpiökoirat). Työssä on käytetty lähteinä Suomen Kennelliiton rotuyhdistyksiltä keräämää materiaalia, Ruotsin kennelliiton vuosina 1994-1997 perinnöllisistä ja perinnöllisiksi epäillyistä sairauksista ja vioista tehtyä tutkimusta (Sund hundavel - Genetiska anomalier hos hundar), yliopistollisen eläinsairaalan (YES) potilasmateriaalia sekä eläinlääketieteellisen tiedekunnan patologian laitoksen ruumiinavauspöytäkirjoja. Lisäksi tietoa on koottu kirjallisuudesta. Tutkimuksen anti vaihtelee roduittain potilasmateriaalin koon mukaan. Tämä ei ole kuitenkaan verrattavissa rotujen rekisteröintimääriin. Selkeästi metsästyskäytössä olevat rodut ovat selvästi aliedustettuina potilasmateriaalissa. Lisäksi YES:n potilasmateriaali kattaa vain osan pääkaupunkiseudun koirista. Yksittäisten rotujen tulokset ovat löydettävissä kunkin rodun kohdalta.

Häntien typistämiskiellon tultua Suomessa voimaan 21.4.1997, on kiinnostus welsh corgi pembroken synnynnäistöpöhäntäisyyttä ja sen jalostusta kohtaan lisääntynyt. Epäily selkärankamuutosten liittymisestä synnynnäistöpöhäntäisyyteen on kuitenkin vaikeuttanut jalostustyötä. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää mahdollisten selkärankamuutosten liittyminen synnynnäistöpöhäntäisyyteen sekä tarkastella synnynnäistöpöhäntäisyyden periytymistä. Kirjallisuuskatsauksessa perehdytään hännän typistämiseen, selkärangan normaaliin anatomiaan sekä sen patologiaan. Lisäksi selvitetään töpöhäntäisyyden periytymismalleja. Tutkimuksessa kartoitettiin 60 welsh corgi pembroken röntgenkuvista lannerangan, ristiluun sekä häntärangan rakenteen poikkeamat. Töpöhäntäisyyden periytymismallia selvitettiin rekisteröityjen pentuetietojen avulla. Koska synnynnäistöpöhäntäisiä welsh corgi pembrokeja oli tutkimusmateriaalissa hyvin vähän, ei mahdollisten selkärankaepämuodostumien liittymisestä töpöhäntäisyyteen voitu tehdä johtopäätöksiä. Tutkituilla welsh corgi pembrokeilla havaittiin lannerangan, ristiluun ja hännän alueella suhteellisen paljon poikkeavuuksia. Rodun terveelle jalostukselle voisikin olla eduksi, että jalostukseen käytettävien koirien lannerangan ja ristiluun alue tutkittaisiin ennen näiden yksilöiden laajaa jalostuskäyttöä.

Tutkielma koostuu kirjallisuuskatsauksesta ja tutkimusosasta. Riittävä ja laadukas uni on tärkeää kaikille eläimille, etenkin kasvaville yksilöille. Uni jaetaan kahteen luokkaan: NREM- ja REM-uneen. Erityisesti REM-unta pidetään tärkeänä nuoren eläimen kehittyville aivoille. Nuoret ja vastasyntyneet nukkuvatkin REM-unta suhteessa enemmän kuin aikuiset. Aikuiset naudat nukkuvat vain noin neljä tuntia vuorokaudessa ja unijaksot ovat saaliseläimelle tyypillisesti lyhyitä. Kolmikuiset vasikat lepäävät vuorokaudessa noin 12 tuntia, josta ne nukkuvat 6 tuntia. Tästä REM-unta on noin 45 prosenttia. Aikuiset märehtijät nukkuvat hyvin harvoin kyljellään ja silloinkin vain muutamia minuutteja kerrallaan. Nauta nukkuu yleensä rintansa päällä, pää ylhäällä ja kaula suorana jolloin kaasujen poistuminen pötsistä on tehokasta. REM-uni vaatii naudalla aina makuuasennon lihasten rentoutumisen vuoksi, mutta se ei vaadi naudalla lateraalista makuuasentoa. Tärkein REM-unen ulkoinen merkki naudoilla on niskan ja kaulan lihasten rentoutuminen. REM-unta nauta nukkuu maaten tukien päätä maata tai omaa kylkeään vasten. NREM-unta nukkuessaan nauta on yleensä pää ylhäällä ja niska tukee päätä. NREM-unessa nauta voi märehtiä. Luonnossa lehmät, hiehot ja vasikat muodostavat ryhmiä, joihin ei yleensä tule uusia lauman jäseniä, muuten kuin syntymällä. Lauma on hyvin stabiili. Tämän päivän tuotanto-olosuhteissa Suomessa naudat ovat harvoin samassa eläinryhmässä läpi elämänsä. Niitä myydään uusille tiloille ja ryhmitellään tilan sisällä uudelleen tuotantovaiheen ja kasvun mukaan. Eläinten uudelleenryhmittelyn on aiemmin näytetty heikentävän nautojen hyvinvointia ja tuotosta. Uudelleen ryhmitellyt naudat makaavat lyhyempiä aikoja kerrallaan, syövät vähemmän aikaa päivästä, seisovat enemmän kuin samassa ryhmässä tuttujen lajitoverien seurassa olleet ja niiden maitotuotos alenee. Tässä tutkimuksessa käytettiin Kanadassa vuonna 1998 kerättyä videoaineistoa. Tutkimustilalla kasvatettiin kolmen kuukauden ikäisiä vasikoita kahdessa identtisessä huoneessa. Kummassakin huoneessa 12 vasikkaa yksittäiskarsinoissa, joista 6 siirrettiin toiseen huoneeseen ja 6 toimi kontrollivasikoina. Vasikoiden unikäyttäytyminen rekisteröitiin vuorokauden ajan ennen siirtoa ja siirron jälkeen. Uni tunnistettiin lepoasentojen perusteella käyttäen elektrofysiologisten unimittausten avulla kehitettyä menetelmää. Menetelmän mukaan vasikat nukkuivat REM-unta kun niska oli rento ja vasikka tuki päätä maahan tai vartaloonsa. NREM-unta vasikka nukkui kun vasikka nukkui pää ylhäällä niskan tukiessa päätä. Käyttäytymisestä laskettiin unijaksojen vuorokausikohtaiset kestot ja lukumäärät sekä kokonaisuniaika vuorokauden ajalta. Tulokset analysoitiin toistomittaussekamallilla. Vasikat nukkuivat siirron jälkeen noin puoli tuntia vähemmän NREM-unta kuin ennen siirtoa (NREM-unen määrä ennen siirtoa 2,6 h ± 0,5 h ja siirron jälkeen 2,1 h ± 0,5 h, p=0,024). Siirrolla ei ollut vaikutusta unen määrään, unijaksojen pituuteen, unijaksojen lukumäärään eikä REM-unen kokonaismäärään, NREM- ja REM-unen jaksojen pituuteen tai lukumäärään vuorokaudessa. NREM-unen merkityksen on ajateltu liittyvän energian säästöön ja keskushermoston toipumiseen valveillaolon jälkeen. Suurimman osan elimistön kasvuhormoneista on todettu erittyvän NREM-unen aikana. Siirto suoritettiin hyvin hellävaraisesti ja vasikoiden ehdoilla. Vasikoilla oli siirron jälkeen identtisessä huoneessa yksi tuttu vieruskaveri. Nämä seikat varmaan vähensivät vasikoiden kokemaa stressiä.

Ödeematauti eli E.coli- enterotoksemia on yleinen sikojen sairaus varsinkin maamme länsiosissa. Tautia aiheuttavat tietyt hemolyyttiset E. coli-kannat. Ympäristötekijät ja perinnöllisyys vaikuttavat taudin syntyyn. Tauti aiheuttaa huomattavia taloudellisia tappioita sikataloudelle. Tämän takia ödeematautia ja sen esiintyvyyttä sekä esiintymiseen vaikuttavia tekijöitä on viimeisten vuosien aikana erityisesti tutkittu Eläinlääkintä- ja elintarvikelaitoksen (KELA) Seinäjoen aluelaboratoriossa. Taudin esiintyvyyttä on pyritty rajoittamaan ennaltaehkäisyn avulla. Tämä työ koostuu kirjallisuuskatsauksesta sekä tutkimusosuudesta. Tutkimusosuuden tavoitteena on kuvata ödeemataudin esiintymistä ja tautiin kuolleiden porsaiden patologisanatomisia sekä bakteriologisia löydöksiä EELA:n Seinäjoen aluelaboratoriossa tutkittujen näytteiden perusteella. Lisäksi aineistoa on kerätty kyselytutkimusten avulla. Taudin esiintyvyydessä ei lähetettyjen näytteiden lukumäärän perusteella ollut todettavissa selvää vuodenaikaisvaihtelua. Verrattaessa tapaus- ja verrokkitiloja keskenään ei voitu osoittaa mitään tiettyä tekiJää, joka voisi selittää ödeemataudin esiintymisen tapaustiloilla. Tautia todettiin vieroittamattomilla ja vieroitetuilla porsailla sekä lihasioilla. Suurin osa (90%) porsaista kuoli 5-14 vuorokauden kuluttua vieroituksesta, mikä on taudille tyypillistä. Kaikki tutkitut E. coli- kannat olivat beeta-hemolyyttisiä ja valtaosa (76%) kuului serotyyppiin O139. Kannoista 32% oli resistenttejä trimetopriimisulfalle (herkkyystutkimuksen tulos I tai R). Yleisesti bakteerikantojen antibioottiresistenssin kehittymisessä ei todettu selvää yhdensuuntaista kehitystä. Yleisimpiä muutoksia makroskooppisissa tutkimuksissa olivat suoli-imusolmukkeiden ödeema, runsas vatsalaukun sisältö, vatsaontelossa tihkunestettä ja/tai fibriiniä, paksusuolen liepeen ödeema, silmäluomien ödeema ja keuhkoödeema. Lähes kaikilla porsailla esiintyi vähintään kaksi ylläluetelluista muutoksista. Makroskooppisten muutosten puuttuminen ei kuitenkaan poissulje ödeemataudin mahdollisuutta. Mikroskooppisissa tutkimuksissa keskushermoston perivaskulaarinen ödeema oli huomattavasti yleisempää tapaus- kuin vertailuryhmässä. Kirjallisuudessa tyypillisenä kuvattuja PAS- positiivisia hiukkasia ei todettu yhdelläkään porsaalla tutkimusten aikana, mutta myöhemmin näitä on tavattu usein. Histologisissa tutkimuksissa ei perikaskulaarista ödeemaa lukuunottamatta todettu selvää eroa tapausporsaiden ja vertailuryhmän kesken. Täten ödeematautidiagnoosia ei voida tehdä luotettavasti pelkän histologisen tutkimuksen perusteella, vaan huomioon on aina myös otettava makroskooppiset muutokset ja bakteriologisen tutkimuksen tulos. Kyselytutkimusten perusteella ödeemataudin esiintyvyys on vähentynyt viimeisten vuosien aikana. Taudin ennaltaehkäisy ja neuvontatyö ovat todennäköisesti edistäneet tätä myönteistä kehitystä. Ulkomailla kehitellään parhaillaan toksoidirokotetta, joka toimiessaan tehostaisi ennaltaehkäisyä ratkaisevasti.

Useat ulkomaiset tutkijat suosittelevat sorkkakengänkäyttöä vaikeiden sorkkavaurioiden yhteydessä. Sorkkakenkä kiinnitetään terveeseen sorkkapuoliskoon, sairaan sorkkapuoliskon näin vapautuessa painorasituksesta; Tehdyssä tutkimuksessa pyrittiin selvittämään sorkkakengän käyttöön liittyviä tekijöitä Suomen olosuhteissa. Tutkimus tehtiin normaalin sorkkahoitotyön yhteydessä kesällä 1989 Salon Maito-Auran alueella. Kaikkiaan hoidettiin 639 nautaa, joille laitettiin yhteensä 35 sorkkakenkää. Sorkkakenkä laitettiin, jos sorkka jouduttiin vuolemaan verille tai jos martosorkka tuli laajalta alueelta esille. Ay-rotuisille laitettiin sorkkakenkiä 29 kpl ja friisiläisille 6 kpl. Lopullisesta aineistosta poistui yksi eläin. Sorkkakenkänä käytettiin puista Technovit 6091-sorkkakenkää joka kiinnitettiin sorkan pohjaan sorkkasementillä. Sorkkakengistä valtaosa laitettiin takajalkojen sisäsorkkiin (27 kpl). Etujalkojen ulkosorkkiin laitettiin seitsemän sorkkakenkää. Takajalan ulkosorkkaan tuli yksi sorkkakenkä. Tutkimuksessa ilmeni, että sorkkakengän pysyvyys sorkanpohjassa oli hyvä. Vain kaksi sorkkakenkää irtosi itsestään. Nämäkin pysyivät paikallaan yli kolme viikkoa. Sorkkavaurioista parani täysin tai lähes täysin 32 kappaletta. Yhdessä paraneminen oli kesken ja yksi tapaus oli pysynyt ennallaan. Sorkkakenkä poistettiin keskimäärin 37 vuorokauden kuluttua. Osatutkimuksena verrattiin Technovit 6091- ja Demotec 90 -sorkkasementtejä. Näiden välillä ei havaittu eroa. Komplikaatioita esiintyi yhdeksässä tapauksessa. Etujaloissa komplikaatioita oli kuudessa tapauksessa laitetuista seitsemästä sorkkakengästä. Takajaloissa ongelmia esiintyi vain kolmessa tapauksessa 27:stä. Komplikaatioista seitsemän oli lieviä (lievä ontuma, makaa paljon), vain kaksi sorkkakenkää jouduttiin poistamaan ennenaikaisesti voimakkaan ontumisen takia.

Tutkielmassa tarkastellaan kirjallisuuteen perustuen eräitä sikojen kasvuun vaikuttavia tekijöitä. Tarkasteltaviksi tekijöiksi on tarttuvista tekijöistä valittu merkityksellisiä hengitysteiden bakteeri-infektioita ja sikojen parasiitteja. Lisäksi tarkastellaan sikalaolosuhteita ja niiden merkitystä tuotantoon ja eläinten terveyteen ja hyvinvointiin. Hengitysteiden bakteeri-infektiot ovat runsaasti tutkittu alue johtuen suuresta taloudellisuudesta merkityksestään sikataloudessa. Tässä käsitellyillä hengitystiepatogeeneilla on merkitystä paitsi ensisijaisina taudinaiheuttajina, myös toissijaisille patogeeneille altistajina. Bakteeriperäisten hengitystiesairauksien aiheuttamat kasvutappiot vaihtelevat 5 ja 20 prosentin välillä, lisäksi tappioita aiheutuu alentuneesta rehuhyötysuhteesta ja etenkin paiseisen keuhkokalvontulehduksen kohdalla myös kohonneesta kuolleisuudesta. Sikojen parasiiteistä merkittäviä kasvutappioiden aiheuttajia ovat piiskamato, nystyrämato ja kapipunkin aiheuttaman sairauden yliherkkyysmuoto. Suolinkainen ja kokkidit ovat merkityksellisiä lähinnä toissijaisille taudinaiheuttajille altistavina tekijöinä, suolinkaisella on merkitystä myös teurastappioiden aiheuttajana maksavioitusten takia. Sikalaolosuhteet ovat merkityksellisiä lähinnä sian vastustuskyvyn kannalta; osa olosuhdevirheistä altistaa sikoja suoraan sairauksille murtamalla ensisijaisia vastustusmekanismeja limakalvo- ja ihovaurioiden takia, lisäksi olosuhdevirheidellä on suuri vaikutus stressin aiheuttaman immuunisupression muodossa. Kokeellisessa osassa porsaille luodaan normaalikasvukäyrä perustuen kolmen suomalaisen opetus- ja koulutilan punnitusaineistoon. Aineisto muodostuu 836 porsaasta. Tutkimusaikana 60 vuorokaudessa porsaat saavuttavat keskimääräisesti välityspainon 20 kiloa. Kasvua tarkasteltaessa merkittäviksi tekijöiksi kohoavat pahnuekoon ja porsaan syntymäpainon merkitys tuotannolle. Pienten pahnueitten porsaat kasvavat nelisen prosenttia nopeammin välityspainoon kuin suurten pahnueiden porsaat mutta suuret pahnueet tuottavat jopa 25 prosenttia enemmän pahnuepainossa mitattuna. Yksittäisen porsaan kasvua tutkittaessa syntymäpainossa ollut ero säilyi koko tutkimusajan suhteellisen eron pienentyessä. Porsaiden absoluuttinen kiloissa mitattava kokoero kasvoi koko tutkimusajan.

Lehmien väliset etäisyydet navetassa ja luonnonolosuhteissa eroavat toisistaan huomattavasti. Navettaolosuhteissa lehmien mahdollisuus pitää haluamaansa etäisyyttä toisiin eläimiin on rajoitettu. Pysyvästi korkeasta eläintiheydestä johtuvat aggressiot aiheuttavat eläimelle jatkuvaa stressiä, joka altistaa eläintä sairauksille sekä alentaa tuotosta. Toistaiseksi ei ole tietoa lehmien välisistä etäisyyksistä luonnonmukaisissa metsäolosuhteissa. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää metsälaitumella vapaana elävien aikuisten nautaeläinten välisiä etäisyyksiä ja sosiaalista käyttäytymistä. Tutkimus suoritettiin luonnonmukaisella metsäalueella, missä 15 eri-ikäistä suomenkarjan nautaa oleskeli vapaana. Eläimiä seurattiin loka- ja marraskuussa 1988. Seuranta-aikana eläimet tulivat toimeen osittain lisäruokinnan avulle Eniten eläinten välisiin etäisyyksiin vaikuttivat ravinnon saatavuus ja eläinten sijainti tutkimusalueella. Välttääkseen mahdollisen kilpailutilanteen eläimet kävivät mieluummin purolla juomassa kuin joivat juomakupista. Eläimet söivät ja pitivät lepotauon useimmiten kaikki samaan aikaan. Aggressiivisia kontakteja oli eniten silloin, kun lisäruokinta aloitettiin. Ollessaan pelkästään lisäruokinnan varassa eläimet söivät eniten aamulla. Kun eläinten pääasiallinen ravinnonlähde oli vielä luonnonravinto, eläimet söivät eniten iltapäivällä.

Tutkimuksessa selvitettiin suomenpystykorvien (n=255) plasmaproteiinien polymorfismia elektroforeettisin menetelmin. Yksisuuntaisen ja kaksisuuntaisen elektroforeesin, sekä isoelektronisen fokusoinnin avulla saatiin määritettyä kahdeksan polymorfista proteiinia, joiden geenifrekvenssit laskettiin. Tutkimuksen yhteydessä löydettiin kaksi ennen julkaisematonta alleelia. Aineisto jaettiin populaatio- ja perhemateriaaliryhmiin, joiden frekvenssejä vertailtiin. Frekvenssit erosivat tilastollisesti merkitsevästi ainoastaan yhden alleelin kohdalla. Geenifrekvenssien avulla laskettiin todennäköisyyksiä saada selville virheelliset vanhemmat. Käytettäessä kahdeksaa proteiinia on todennäköisyys saada erotettua väärä isä tai emä 96 %. Tämä on maksimaalinen todennäköisyys, joka saavutetaan, mikäli pentuja on viisi kappaletta. Jos pentuja on vain yksi, on todennäköisyys 73 %. Populaatio- ja perhemateriaaleilla ei ole eroa. Pennunvaihtotapaus (molemmat vanhemmat väärät) saadaan selvitettyä 89 % todennäköisyydellä. Käytännössä plasmaproteiineja käytetään koiralla eniten isyysmäärityksiin. Niitä voidaan käyttää myös koiran identifioimiseen ja lajin/rodun historian tutkimiseen.

Työn tarkoituksena oli kyselyn avulla selvittää, mitä uudistuksia ja parannuksia praktisoivat eläinlääkärit kaipaavat lypsykarjan terveystarkkailujärjestelmään ja diagnoosikoodeihin. Lisäksi tiedusteltiin, tarvittaisiinko Suomessa terveydenhuoltoeläinlääkäreitä ja olisivatko eläinlääkärit kiinnostuneita erikoistumaan terveydenhuoltoon ja tuotantoeläinpraktiikkaan. Eläinlääkäreitä pyydettiin arviomaan seminologien ja karjanomistajien osuutta terveystarkkailussa. Kyselykaavake postitettiin keväällä 1990 kaikille laillistetuille eläinlääkäreille (1063 kpl) eläinlääkintöosaston virkapostin mukana. Vastauksia tuli 287 ja vastausprosentti kaikista Suomen eläinlääkäreistä oli 27. Terveystarkkailujärjestelmästä katsottiin olevan hyötyä sekä eläinlääkärille että karjanomistajalle. Tietojen hidas siirtyminen, karjanomistajien passiivisuus reseptihoitojen merkitsijöinä ( 30-50 % reseptihoidoista merkitsee vain alle 1 % omistajista) ja diagnoosikoodiston suppeus olivat tärkeimmät epäkohdat. Terveystarkkailumerkintöjä tehtiin tämän tutkimuksen mukaan laiskimmin Turun ja Porin läänissä sekä Oulun ja Vaasan lääneissä. Tulokset olivat samansuuntaiset kuin Maatalouden laskentakeskuksen vuodelta 1990 olevassa tilastossa. Näissä ja Lapin läänissä tekivät karjanomistajat huonoiten reseptimerkintöjä. Tärkeimmät syyt, miksi merkintä jäi tekemättä, olivat unohtaminen ja että kansio ei ollut lähettyvillä. Merkinnän teon kieltäviä karjanomistajia oli vähän. Pelko eläimen myynnin vaikeutumisesta oli eläinlääkäreiden mielestä tärkein syy terveystarkkailumerkinnän kieltämiseen. Lisäksi huippukarjojen omistajat ja iäkkäät karjanpitäjät eivät aina halunneet merkintää tehtävän. Eläinlääkäreillä näyttäisi olevan kiinnostusta erikoistua terveydenhuoltoon ja tuotantoeläinpraktiikkaan ja Suomeen tarvittaisiin terveydenhuoltoeläinlääkäreitä. Nykyisin eläinlääkäreillä näyttäisi olevan aikaa ja kiinnostusta selvitellä karjaongelmia ja tehdä neuvontatyötä. Yli puolet vastaajista piti neuvojien (esim. meijerin maitotalousneuvojien) määrää riittämättömänä. Eläinlääkärit näyttävät tekevän varsin paljon yhteistyötä neuvojien kanssa. 66 % vastaajista ilmoitti, että terveystarkkailu ei voisi nykyisellään korvata ministeriön kuukausi-ilmoitusta, koska tiedot siirtyvät liian hitaasti ja karjanomistajien reseptihoitojen kirjaaminen on epäluotettavaa ja seminologien merkintöjen keräilyssä voi sattua virheitä. Terveystarkkailuraportteja eläinlääkärit pitivät varsin hyödyllisinä, joskin niitä moitittiin vaikealukuisiksi ja niiden saannissa on pitkä viive. Tarkkailukarjan terveysraportteja oli vain 44 % vastaajista käyttänyt hyväkseen.

Tässä tutkimuksessa selvitettiin erilaisia tilaolosuhteita vertailemalla hännänpurennalle altistavia tekijöitä, sekä erilaisten tilatyyppien (yhdistelmä- ja lihasikalat) hännänpurennan yleisyyttä. Tulokset perustuvat teurastamon sikalinjalta viikon aikana kerättyyn aineistoon (10924 eläintä), teurastamon keräämiin sikalakohtaisiin olosuhdetietoihin (29 tilaa) ja tilatyyppitietoihin (149 tilaa). Teuraslinjalla tarkasteltiin hännän laatua ja pituutta eläinkohtaisesti. Tulosten perusteella valittiin olosuhdekartoitukseen tilat, joilla esiintyi vähiten (enintään 6 %:lla eläimistä) ja eniten (vähintään 20 %:lla eläimistä) hännänpurentaa. Tiloille, joilla esiintyi eniten hännänpurentaa oli tyypillistä osaritilälattia ja lannanpoisto lietelantana. Näillä tiloilla oli myös vertailuryhmää useammin käytössä rajoitettu ruokinta, elintarviketeollisuuden sivutuotepohjainen ruokinta tai vapaaruokinta-automaatti. Lisäksi näillä tiloilla karsinan ilmavirtaus oli pienempi ja karsinan eläinmäärä eli ryhmäkoko suurempi kuin tiloilla, joilla esiintyi vähiten hännänpurentaa. Hännänpurentaa esiintyi myös enemmän yhdistelmäsikaloissa kuin lihasikaloissa.