Browsing by study line "Skatterätt"
Now showing items 41-60 of 95
-
(2021)Tutkielmassa selvitetään lopullisten tappioiden määritelmää Euroopan unionin tuomioistuimen muotoileman oikeuskäytännön valossa. Tutkielman metodina on lainoppi. Tarkasteltava ovat erityisesti rajat ylittävät sulautumistilanteet sekä sulautuvan yhtiön jäsenvaltiossa vahvistettujen tappioiden siirtyminen vastaanottavan yhtiön jäsenvaltiossa hyödynnettäväksi tämän verotuksessa. Tutkielmassa pyritään selvittämään, milloin vastaanottavalla yhtiöllä voi olla oikeus hyödyntää sulautuneen yhtiön jäsenvaltiossa syntyneet tappiot. Tämän osalta kantaa on otettava siihen, milloin tappioita voidaan pitää lopullisina Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön perusteella. Kansallisella tasolla lopullisten tappioiden määritelmää on selkeytetty erityisesti 1.1.2021 voimaan tulleella lailla Euroopan talousalueella sijaitsevan tytäryhtiön lopullisen tappion konsernivähennyksestä. Tutkielmassa tarkastellaan siten myös konsernivähennyslain ja sen esitöiden mukaista lopullisten tappioiden määritelmää. Konsernivähennyslakia säädettäessä tunnustettiin, että perusteltua olisi säätää myös lopullisten tappioiden siirtymisestä rajat ylittävän sulautumisen yhteydessä. Tappioiden lopullisuuden näyttökynnys on oikeuskäytännön perusteella varsin korkealla. Tämä on ilmennyt niin Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä kuin kansallisessa oikeuskäytännössäkin. Tulkintavaikeuksia osaltaan on lisännyt se seikka, että oikeuskäytännössä ei ole juuri määritelty, milloin tappioita pidettäisiin lopullisina. Oikeuskäytännössä on nimittäin lähinnä otettu kantaa vain siihen, milloin tappioita ei ainakaan voida pitää lopullisina EU-oikeuden tarkoittamalla tavalla. Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä lopullisia tappioita koskevissa tuomioissa kyseessä on ollut oikean tasapainon löytäminen SEUT 49 artiklassa turvatun sijoittautumisvapauden sekä toisaalta erilaisten oikeuttamisperusteiden, kuten veronkierron estämisen ja verotusvallan tasapuolisen jakautumisen, välillä. Tässä yhteydessä on huomioitava toimenpiteiden oikeasuhteisuus tavoiteltuun päämäärään nähden. Valtioiden rajat ylittävistä sulautumisista säädetään yritysjärjestelydirektiivissä. Yritysjärjestelydirektiivin tavoitteena on poistaa verotuksellisia esteitä yritystoiminnan uudelleenjärjestelyiltä EU-alueella vaarantamatta kuitenkaan jäsenvaltioiden verotuksellisia intressejä. Tappioiden merkitys rajat ylittävissä sulautumisissa on huomattava, sillä verotuksessa vahvistetut tappiot ja näiden perusteella laskettavat verosaamiset voivat olla sulautumiseen osallistuvalle yhtiölle taloudellisesti hyvinkin arvokkaita. Yritysjärjestelydirektiivi ottaa kuitenkin kantaa tappioiden siirtymiseen rajat ylittävissä sulautumisissa vain osittain, ja muilta osin tappiontasaukseen tulevatkin sovellettaviksi asianomaisen valtion kansalliset säännökset. Tämä aiheuttaa huomattavia eroja valtioiden tappiontasausta koskevien järjestelmien välillä. Tämän tulkinnallisuuden käsittelyn lisäksi arvioitavana on eri jäsenvaltioiden lainsäädännölliset eroavaisuudet sulautumisen ajankohdan määrittämisen osalta. Ajankohdan määrittäminen osaltaan vaikuttaa siihen, milloin tappioita voidaan pitää lopullisina.
-
(2021)Perintö- ja lahjaveroa maksetaan Suomessa perinnön tai lahjan käyvän arvon perusteella noudattaen perintö- ja lahjaverolain (12.7.1940/378) (PerVL) progressiivista veroasteikkoa. Eräänä poikkeuksena veronmaksun pääsääntöön on kuitenkin sukupolvenvaihdoshuojennus, jota käsitellään tässä tutkimuksessa. Sukupolvenvaihdoshuojennusta koskevat normit sijoittuvat perintö- ja lahjaverolain 55–57 §:iin. Sukupolvenvaihdoshuojennus koskee sekä maataloutta että muita yrityksiä, mutta tässä tutkimuksessa selvitetään nimenomaan maatalouden sukupolvenvaihdoshuojennuksen yhdenvertaisuutta. Tutkimus sijoittuu vero- ja valtiosääntöoikeuden rajapinnalle. Tutkimuksessa vastataan kysymyksiin mitä on perustuslaillinen yhdenvertaisuus, mikä on maatalouden sukupolvenvaihdoshuojennus ja miten nämä kaksi suhtautuvat toisiinsa. Onko siis maatalouteen soveltuvassa sukupolvenvaihdoshuojennuksessa ongelmallisia piirteitä yhdenvertaisuuden näkökulmasta? Perintö- ja lahjaverolaki on vanhin keskeisistä verolaeistamme ja sen sukupolvenvaihdoshuojennusta koskevat normitkin ovat ehtineet kerryttää ikää vuodesta 1979 asti. Sukupolvenvaihdoshuojennussäännösten säätämisen aikaan vuonna 1979 perustuslaillinen yhdenvertaisuus ei ollut yhtä näkyvässä ja tärkeässä asemassa kuin nykyisin. Yhdenvertaisuus on perustuslakimme 6 §:ssä turvattu perusoikeus, joka sisältää sekä yleisen yhdenvertaisuuslausekkeen että syrjintäkiellon. Sukupolvenvaihdoshuojennuksella tarkoitetaan perintö- ja lahjaverosta tehtävää huojennusta, joka myönnetään laissa lueteltujen edellytysten täyttyessä. Maatilan sukupolvenvaihdoshuojennuksen tavoitteena on suojella maatalouden yritystoiminnan jatkuvuutta ja tämän kautta suojella maatalouden tarjoamia työpaikkoja. Sukupolvenvaihdoshuojennuksella ei ole kuitenkaan tarkoitettu loukattavan verotuksen yleistä neutraliteettia. Huojennuksen saamisen edellytykset on lueteltu perintö- ja lahjaverolain 55 §:n 1 momentissa. Kyseisissä edellytyksissä ja niiden soveltamisessa voidaan nähdä puutteita perustuslaillisen yhdenvertaisuuden valossa. On ongelmallista, että sukupolvenvaihdoshuojennuksen tavoite ja tarkoitus eivät aina kohtaa huojennuksen käytännön soveltamisen kanssa. Tällaisissa tilanteissa verovelvollisten erottelun hyväksyttävät perustelut putoavat pois tai vähintäänkin laimentuvat. Huojennuksessa ongelmallista yhdenvertaisuuden kanssa on huojennuksen soveltaminen sivutoimisen maatalouden harjoittamiseen ja peltojen vuokraustilanteisiin kuten myös huojennuksen epääminen alaikäisiltä perinnön- ja lahjansaajilta. Lisäksi yhdenvertaisuusongelmia aiheuttavat arvostuskysymykset. Sukupolvenvaihdoshuojennuksen toteaminen yhdenvertaisuusperiaatteen vastaiseksi perustuslakivaliokunnassa saattaisi olla kohtalokasta koko perintö- ja lahjaveroinstituutiolle Suomessa.
-
(2022)Maailmantalouteen vaikuttaa tällä hetkellä kaksi keskeistä muutosta edellyttävää tekijää: globalisaatio ja teknologinen kehitys. Digitalisaatio voidaan nähdä uhkana perinteiselle verotuksen päätehtävälle eli yhteiskuntien toiminnan rahoittamiselle. Keskeinen ongelma nykyisessä kansainvälisessä verotuksessa on se, että yritykset toimivat kansainvälisesti ja pääomia liikkuu valtioiden välillä, mutta verotusta koskeva sääntely on edelleen pitkälti kansallista. OECD:n piirissä kansainvälisen veroyhteistyön painopiste on 2010-luvun puolivälissä siirtynyt kaksinkertaisen verotuksen estämisestä kansainvälisten verosuunnittelumahdollisuuksien rajoittamiseen. Tavoitteen taustalla vaikuttaa kaikkien valtioiden huolenaiheena oleva veropohjien rapautuminen. Globalisaatio ja digitalisaatio ovat johtaneet siihen, että yritysten on yhä helpompaa sijoittautua valitsemaansa valtioon. Verokilpailu aiheutuu siitä, kun jokin valtio alkaa houkutella tuotannollista pääomaa maahan laskemalla yritysten veroastetta. Toiset valtiot puolestaan reagoivat tähän samalla tavalla omassa veropolitiikassaan. Valtioiden erilaisia verojärjestelmiä puolestaan käytetään hyväksi aggressiivisen verosuunnittelun keinoin ja tällöin verotuloja menetetään siellä, missä ne ilman tällaista suunnittelua saataisiin. Aggressiivinen verosuunnittelu on erityisen haitallista, sillä se vääristää kilpailua ja vaikuttaa haitallisesti yleiseen veronmaksuhalukkuuteen ja veromoraaliin. Monikansallisten yritysten voittojen verotus on viime vuosina noussut esille niin poliitikkojen, kansainvälisten järjestöjen kuin mediankin toimesta. Tarve kansainvälisen verotuksen uudistamiselle on ollut ajankohtaista jo pitkään, mutta varsinaiset konkreettiset toimet ovat jääneet laimeiksi. Konkreettisimpana toimena kansainvälisen verotuksen uudistamiselle voidaan pitää OECD:n BEPS-hanketta. BEPS-hanke on OECD:n ja G20-maiden yhteinen hanke, jonka tarkoituksena on estää kansainvälinen verojen välttely. BEPS-hankkeen ensimmäinen toimenpide koskee digitaalisen talouden verokysymyksiä. BEPS-hankkeeseen osallistuvat valtiot esittivät vuonna 2019, että digiverotusta koskevaa uudistusta jatketaan kahden pilarin mallin mukaisesti. Pilari I koskee liityntäkysymyksen ratkaisemista sekä voiton jakamista koskevia periaatteita ja pilari II puolestaan yritysten voittoihin sovellettavaa minimiverotusta. Pilari II koostuu neljästä toisiinsa kytkeytyvästä säännöstä. Käytännössä pilari II:sta koskeva sääntely tulee tarkoittamaan uuden verotusoikeuden syntymistä rajat ylittävissä tilanteissa, joissa verotaso toisessa valtiossa alittaa tosiasiallisen minimiverotason. Valtioiden ei suoraan tarvitse lainsäädännössään soveltaa sovittua minimiveroastetta valtiossaan asuviin yrityksiin. Tässä tutkielmassa tarkastelen OECD:n digiverohankkeen toista pilaria eli minimiveroastetta. Tutkielman tavoitteena on tehdä havaintoja ehdotetun minimiveroasteen sisällöstä ja nykyisestä kansainvälisen yritysverotuksen sääntelystä sekä tämän perusteella tehdä päätelmiä siitä, kuinka kansainvälinen yritysverotus tulee minimiveroasteen toteutuessa muuttumaan. Tutkielmassa on lisäksi tarkoitus arvioida minimiveroasteen vaikutuksia lähemmin tarkasteltuna erityisesti Suomeen. Hankkeen valmistelu on viivästynyt jo moneen otteeseen osaksi COVID-19-pandemian vuoksi. Suunnitelma on hyväksytty G20-maiden johtajien huippukokouksessa lokakuussa 2021. Nyt hankeen valmistelu on tarkoituksena saada valmiiksi vuoden 2022 aikana ja uuden lainsäädännön soveltamisen on tarkoitus alkaa vuoden 2023 alusta.
-
(2024)Special Purpose Acquisition Companies (SPAC) har snabbt blivit en framträdande aktieprodukt, särskilt under det turbulenta året 2020. Denna hybrid mellan börsintroduktion och företagsförvärv erbjuder en unik möjlighet för investerare och entreprenörer. Ett SPAC-bolag, skapat för att genomföra företagsförvärv, möjliggör snabbare tillgång till kapital och undviker de traditionella processerna för börsintroduktion. Det nuvarande ekonomiska landskapet, präglat av hög inflation, räntor och lägre värderingar, mindre påverkat av trender, samtidigt som minskade börsnoteringar påverkar SPAC-marknaden; framtiden återstår att se om fenomenet kommer att återhämta sig och om historiska cykler kommer att upprepa sig. Inom ramen för SPAC-bolag framträder en komplex skatteproblematik i Finland, som kan ge upphov till potentiell dubbelbeskattning för SPAC-bolagets grundare och dess aktieägare vid försäljning av aktier i de-SPAC-bolaget. Finlands beskattning av anläggningstillgångar har histroriskt skapat osäkerheter i beskattningen. De krav som fastställs enligt NärSkL 6 b § för att uppnå skattefrihet, inklusive kravet att verksamheten inte får anses vara kapitalplaceringsverksamhet och att aktierna ska anses vara anläggningstillgångar, skapar tolkningsutrymme. Osäkerheten kring den skattemässiga behandlingen och kraven för skattefrihet ökar risken för att sponsorer väljer att etablera sig i länder med tydligare skatteregler. Slutsatsen av avhandlingen är att den nuvarande skatterättsliga situationen för SPAC-sponsorerna i Finland är komplex och osäker. Osäkerheterna i tolkningen av krav för skattefrihet, särskilt gällande kapitalplaceringsverksamhet och anläggningstillgångar, ökar risken för kedjebeskattning. Jämfört med grannländerna Sverige och Norge, där lagstiftningen erbjuder tydligare och mer fördelaktiga regler, finns det incitament för nordiska SPAC-projekt att välja andra länder för notering. Avhandlingen betonar vikten av att Skatteförvaltningen i Finland tydliggör riktlinjer för skattefri behandling av SPAC-aktier för att underlätta noteringar på Helsingforsbörsen och minimera risken för dubbelbeskattning. Utan klargöranden ökar risken för att SPAC-projekt väljer alternativa nordiska länder med mer förutsägbara skatterättsliga klimat.
-
(2023)Det föreskrivs om tillämpningsförutsättningarna som skall uppfyllas för att förtroendeskydd skall kunna beviljas för en skattskyldig i beskattningen i lagen om beskattningsförfarande 1558/1995 26.2 § och i lagen om beskattningsförfarandet beträffande skatter som betalas på eget initiativ 768/2016 6.1 §. En av tillämpningsförutsättningarna som nämns i de ordagrant likadana bestämmelserna är att den skattskyldiga skall ha handlat enligt myndighetspraxis för att förtroendeskyddet skall kunna tillämpas. För att man skall kunna konstatera att myndighetspraxis förekommer i en specifik situation måste således myndighetspraxiströskeln överskridas. Jag har därmed valt att närmare analysera när myndighetspraxiströskeln som en tillämpningsförutsättning för förtroendeskyddet överskrids och vilka element som är av betydelse vid denna bedömning. Jag använder mig främst av den rättsdogmatiska metoden i min analys, men tar även med den komparativa metoden på ett hörn då jag också analyserar myndighetspraxiströskeln i skatterätten i Sverige. I mitt arbete är analysdelen uppdelad på två kapitel. I kapitel 3 analyserar jag närmare myndighetspraxiströskeln och elementen av betydelse utifrån den skattskyldigas egen, tidigare beskattning. Jag analyserar tidigare beslut, förhandsavgöranden, skattegranskning samt lagakraftvunnet domstolsavgörande för den skattskyldiga själv. I kapitel 4 analyserar jag myndighetspraxiströskeln och elementen av betydelse utifrån den etablerade och enhetliga beskattningspraxisen gemensam för alla skattskyldiga, som i sin tur består av beskattningspraxis som framgår ur Skatteförvaltningens detaljerade anvisningar, ur rättspraxisen som vävts in i beskattningspraxisen och ur tolkningslinjen i de faktiska besluten Skatteförvaltningen fattat. Ur min analys framgår det att det i själva verket är ett tidigare, uttryckligt ställningstagande i just det ifrågavarande ärendet som utgör myndighetspraxiströskeln och den överskrids då man kan konstatera att ett uttryckligt ställningstagande tidigare tagits av Skatteförvaltningen i ärendet, endera i den skattskyldigas egen beskattning eller i den etablerade och enhetliga beskattningspraxisen gemensam för alla skattskyldiga. Även ett presumerat, uttryckligt ställningstagande i den skattskyldigas egen beskattning kan exceptionellt överstiga myndighetspraxiströskeln vid Skatteförvaltningens tidigare passivitet. Myndighetspraxiströskeln har dock sänkts för en arbetstagare och en mottagare av arbetsinsatsdividend på så vis att myndighetspraxis för arbetsgivaren eller dividendutbetalaren i vissa fall kan överskrida tröskeln. Bl.a. Skatteförvaltningens tidigare undersökning och prövning av ett ärende utgör element av betydelse i den skattskyldigas egen, tidigare beskattning, medan t.ex. en helhetsbedömning av tolkningslinjen och den faktiska andelen beslut i enlighet med den utgör element av betydelse i beskattningspraxisen gemensam för alla skattskyldiga. Även motsvarighetsbedömningen av fallen är av betydelse. Inkonsekvens i beslutsfattandet och principen om jämlikhet mellan de skattskyldiga utgör i sin tur motstridiga element som pekar i olika riktningar beroende på om de förekommer i den skattskyldigas egen beskattning eller i beskattningspraxisen gemensam för alla skattskyldiga. Generellt sett ligger myndighetspraxiströskeln dock lägre och överskrids lättare utifrån den skattskyldigas egen, tidigare beskattning än utifrån beskattningspraxis gemensam för alla skattskyldiga.
-
(2021)Significant tax challenges are claimed to arise from the digitalisation of the economy. The Organisation for Economic Co-operation and Development (OECD) has been working towards an international consensus-based solution for these tax challenges that predominantly relate to the international tax rules on permanent establishments (nexus) and profit allocation. Under heated political discussion, many are questioning the fairness of the century old compromise on the allocation of taxing rights between source and residence countries, arguing that digitalisation renders the rules outdated that were designed in the era of ‘brick and mortar’ businesses with limited global dimension. Driven by this policy issue, the OECD has released Blueprint reports for Pillar One and Two Proposals for public consultation on 12 October 2020, which seek to reform fundamental elements of the international tax system, and to introduce a global minimum taxation for multinational enterprises. The Blueprint on Pillar One Proposal is analysed in this thesis, albeit the core focus will be i.) on the scope of the proposal, which seeks to amend the profit allocation rules of businesses that engage with activities that fall under the definitions of Automated Digital Services or Consumer Facing Business; and ii.) on the profit allocation rules, which seek to introduce a formula-based approach for the allocation of a limited portion of the global residual profits arising from the provision of automated digital services or consumer facing businesses. The research question of this thesis is whether the conveyed profit allocation formula, as compared to the arm’s length principle, is better suited to allocate the residual profits of companies engaging in the provision of automated digital services and consumer facing businesses, and whether it does so in such a manner that justifies the partial dismissal of the long-standing rules of international tax law and the ensuing fragmentation of this legal framework. International tax law principles, namely fairness, neutrality and efficiency, underpinned by the requirement of coherence of law, provide for a qualitative measure against which both these approaches to profit allocation are evaluated. The discussion of this thesis concludes that, in the light of the international tax principles, there is no justification to enact a fragmented rule framework for profit allocation, by introducing a profit allocation formula to reallocate a limited portion of the residual profits of businesses engaging in the provision of automated digital services or consumer facing business. A hybrid system in profit allocation would increase complexity and welfare losses, that arise from distortions in economic behaviour, as well as decrease the overall efficiency and certainty of the international tax system. Ultimately, the more preferable solution to the modern issues of taxing business profit (digital or not) is to build a coherent rule framework under tax theory, which draws from a unified set of principles on fairness, redistribution, socially sustainable tax incentives and efficiency. This theory may well stem from the familiar concepts of arm’s length principle or formulary apportionment, or it might introduce a completely novel approach to the global allocation of taxing rights and MNE profits. But it must be agreeable for sufficiently many jurisdictions, so as to truly benefit from the regime on a global level, promote international trade and the optimal allocation of resources. Until such comprehensive solution can be globally agreed upon, the most sensible way forward is to modernise the international tax framework on the basis of the existing system that relies on the post-BEPS interpretation of the arm’s length principle.
-
(2023)Tämä tutkielma keskittyy tarpeeseen muuttaa kansainvälistä verojärjestelmää erityisesti digitaalisten liiketoimintamallien kannalta. Digitalisaatio on mahdollistanut sen että, yritykset voivat tarjoat palveluitaan pelkästään internetin välityksellä. Tämän lisäksi, digitalisaation takia monikansalliset yritykset voivat suunnitella veronsa niin, että yrityksen voitot välttävät verotuksen kokonaan tietyissä maissa. OECD:n BEPS-projekti on luonnostellut sääntöjä Pilari I-hankkeessa verotusoikeuden uudelleenjakamiselle kansainvälisesti. Tämä tutkielma keskittyy ehdotettuihin sääntöihin voitonjaon jakamisesta markkinavaltioihin osalta. Tutkielma pyrkii analysoimaan Pilari 1:n sääntöjä liittyen arvonmuodostukseen yritysten digitaalisissa liiketoimintamalleissa erityisesti, kun arvonmuodostus perustuu käyttäjätietoihin, mainostamiseen verkossa ja pilvipalveluihin. Tämä tutkielma vastaa kolmeen tutkimuskysymykseen. Ensimmäinen tutkimuskysymys pyrkii selittämään miten uudet digitaaliset liiketoimintamallit luovat arvoa yritykselle. Toinen tutkimuskysymys kuvailee yksityiskohtaisesti Pilari I:den liikevaihdon muodostumisen määrittelysääntöjä liittyen käyttäjätietoihin, mainostamiseen verkossa ja pilvipalveluihin. Viimeiseksi tutkielma käy läpi Pilari I:den vaikutukset digitalisiin yrityksiin. Tutkielma tärkein johtopäätös on se, että Pilari I:den liikevaihdon muodostumisen määrittelysäännöt ovat yrityksille erittäin työläät noudattaa ja kyseiset säännöt tarvitsevat vielä uudistamista monella osa-alueella.
-
(2024)Tässä tutkielmassa tarkastellaan, miten verovelvollisten oikeusturva ja hyvän hallinnon periaatteet toteutuvat arvonlisäverotuksen osalta oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain mukaisessa seuraamusmaksujärjestelmässä. Tutkielman tavoitteena on tunnistaa verovelvollisten oikeusturvan toteutumiseen liittyviä ongelmakohtia seuraamusmaksusääntelyssä ja esittää tältä osin vaihtoehtoja nykymuotoiselle sanktiojärjestelmälle. Arvonlisäverotus on osa oma-aloitteista verotusta, jossa verovelvollinen itse tekee tulkinnan verovelvollisuudestaan monimutkaisten substanssisäännösten pohjalta ja vastaa veron oikeasta ilmoittamisesta ja maksamisesta veroviranomaiselle sekä mahdollisten ilmoituksella olleiden virheiden korjaamista koskevan oikaisuilmoituksen antamisesta. Mikäli verovelvollinen tekee tässä ilmoittamisessa virheen, voi virheen seurauksena olla mittava seuraamusmaksu eli oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain mukaisesti määrättävä myöhästymismaksu tai veronkorotus. Kun oma-aloitteisten verojen verotusmenettelyt uudistettiin ja yhdenmukaistettiin vuonna 2016 voimaan tulleella lailla oma-aloitteisten verojen verotusmenettelystä, oli uudistuksen tavoitteena tehdä ilmoitusvelvollisuuden laiminlyönneistä määrättävistä seuraamuksista aiempaa yhtenäisemmät ja kaavamaisemmat sekä vähentää seuraamusten määräämiseen liittyvää viranomaisharkintaa. Tämä on tarkoittanut käytännössä sitä, että tosiasiallisesta ilmoitusvirheestä – eli ilmoituksen antamisesta myöhässä taikka siinä olevasta sisältövirheestä – määrätään lähtökohtaisesti automaattisesti laissa kaavamaisesti eritellyn suuruinen myöhästymismaksu tai veronkorotus ilman verovelvollisen tuottamuksen arviointia. Sääntelyn kaavamaisuus ja viranomaisharkinnan vähäinen merkitys tekee siitä hyvin yhteensopivan automaation hyödyntämisen kanssa, ja myöhästymismaksuista suuri osa määrätäänkin automaatiossa. Nämä näkökohdat edistävät osaltaan hallinnollisen tehokkuuden toteutumista. Hallinnollisten sanktioiden järjestelmällä ei kuitenkaan voida tavoitella pelkästään hallinnollista tehokkuutta, vaan hallinnollisia sanktioita koskevan sääntelyn on turvattava myös verovelvollisten perusoikeuksien ja oikeusturvan sekä hyvän hallinnon periaatteiden toteutuminen. Perustuslakivaliokunta on todennut, ettei verotuksen kaltaisessa massaluontoisessakaan toiminnassa saa vaarantaa hyvän hallinnon vaatimuksia tai verovelvollisen oikeusturvaa. Tutkimustuloksena havaitaan, että oma-aloitteisten verojen seuraamusmaksuja koskeva sääntely ei arvonlisäverovelvollisten osalta täysin toteuta hyvän hallinnon periaatteita ja verovelvollisten oikeusturvaa, ja sääntelyn täsmentämiselle tai tulkinnanvaraisten seikkojen paremmalle ilmoittamismahdollisuudelle on tarvetta.
-
(2023)Pyrkimys rajoittaa yritysten velkaantumista ja lisätä korkojen vähennysoikeutta rajoittavaa sääntelyä on ollut kansainvälisen verotuksen yhteydessä paljon esillä viime vuosina. Markkinoiden kansainvälistyminen on johtanut konsernirakenteiden muutoksiin ja luonut useammassa valtiossa toimiville kansainvälisille konserneille uusia kannustimia veronvälttämistarkoituksessa tehtyihin voitonsiirtoihin. Kansainväliset konsernit ovat hyödyntäneet korkojen yleistä vähennysoikeutta sekä eri valtioiden välisiä eroja veroasteissa siirtäen voittoja konsernin sisäisesti matalamman veroasteen valtioihin. Tämä on johtanut veropohjien rapautumiseen, minkä vuoksi sekä OECD että EU ovat ryhtyneet toimenpiteisiin veronvälttämistarkoituksessa harjoitetun toiminnan ehkäisemiseksi. ATAD-direktiivin mukaiset korkojen vähennysoikeutta koskevat rajoitukset implementoitiin Suomen lainsäädäntöön vuoden 2019 alusta alkaen. Sen lisäksi, että laaja korkovähennysoikeus luo kansainvälisille konserneille kannustimia veronvälttelyyn, korkojen lähtökohtainen vähennysoikeus ja osinkojen vähennyskelvottomuus verotuksessa kannustaa yrityksiä rahoittamaan investointejaan vieraalla pääomalla. Covid-19-pandemiasta johtuen EU on erityisen huolestunut PK-yritysten velkapainotteisista rahoitusrakenteista ja pyrkii tukemaan yritysten taseiden vahvistamista. Korkojen ja osinkojen erilainen verokohtelu asettaa yrityksen rahoitusrakenteen verosuunnittelun kohteeksi, minkä vuoksi tutkielmassa on olennaista tarkastella aluksi yrityksen rahoitus- ja verosuunnittelua rahoituskustannusten näkökulmasta. Olennaisessa roolissa tutkielmassa on oman ja vieraan pääoman ehtoisen rahoituksen verokohtelun tasavertaistamiseksi annettu DEBRA-direktiiviehdotus ja sitä koskevat Suomessa vuonna 2022 valtiovarainministeriölle annetut lausunnot, joissa on otettu kantaa direktiiviehdotuksen mukaisiin toimenpiteisiin ja niiden vaikutuksiin eri toimijoiden näkökulmasta. Direktiivillä on tarkoitus vaikuttaa oman ja vieraan pääoman rahoituskustannuksiin ja siten parantaa oman pääoman ehtoisen rahoituksen asemaa sekä uudella oman pääoman laskennallisella vähennyksellä että rajoittamalla yritysten korkovähennysoikeutta.
-
(2020)Tiivistelmä – Referat – Abstract Vero-oikeudessa osakaslainalla tarkoitetaan osakeyhtiön osakkaan yhtiöstä nostamaa rahalainaa. Osakaslainoja on verotettu Suomessa vuodesta 1998 alkaen. Osakaslainojen verottamisen pääasiallisena tavoitteena on ollut estää osingoista menevien verojen välttämistä tai verotuksen siirtämistä huomattavan pitkälle tulevaisuuteen sekä yhtiön varojen siirtyminen osakkaan yksityistalouden käyttöön. Ainoastaan luonnollisten henkilöiden saamat lainat ovat tuloverolain mukaan verotettavia osakaslainoja. Osakaslainan pääoma verotetaan koko määrältään luonnollisen henkilön pääomatuloina pääomatulon veroprosentin mukaisesti. Mikäli laina maksetaan takaisin viiden vuoden kuluessa lainan nostamisesta, voidaan takaisinmaksetut määrät vähentää pääomatuloista. Osakaslainoja nostetaan edelleen yli kaksikymmentä vuotta uudistuksen jälkeen. Tästä syystä oli aiheellista arvioida osakaslainan nykyhetken tilannetta sekä oikeudelliselta että käytännölliseltä kannalta. Osinkojen verotus on muuttunut jonkin verran vuoden 1998 jälkeen ja selvää on muutenkin, että osakaslainoja ei enää nosteta osingoista menevien verojen välttämiseksi, sillä osakaslainan verotus on raskaampaa kuin osinkojen verotus. Vuoden 1998 osakaslainauudistuksessa ei myöskään ollut huomioitu osakaslainan mahdollisia kansainvälisiä kytkentöjä taikka sitä, että markkinaehtoisesti myönnetyt osakaslainat olisi voitu sallia ja vastaavasti miettiä peiteltyä osinkoa koskevien säännösten soveltamista epäasianmukaisiin lainoihin. Myös monia muita seikkoja jätettiin huomioimatta, sillä osakaslainamäärät olivat vuoteen 1998 mennessä kasvaneet paljon ja tarvittiin nopeita keinoja lainamäärän kasvun hillitsemiseksi. Tulon käsitteen kannalta osakaslainan verottaminen on sikäli ongelmallista, että lainaa ei useimmissa yhteyksissä ole pidetty tulona missään merkityksessä. Taloudellisen tulon ja osakaslainan välillä on ilmeinen ristiriita, jonka merkitys on tosin ehkä suurempi tuloverotuksen systematiikan kannalta kuin käytännössä. Toisaalta taloudellisen tulon käsitteen avulla on mielekästä tehdä rajanvetoa sen suhteen, milloin lainanannossa on tosiasiassa kyse lainansaajan tulosta ja milloin kyseessä on aito laina eli puhdas pääomansiirto korvausta eli korkoa vastaan. Tutkielman tarkoituksena on ollut selvittää osakaslainasäännösten voimassaolevan oikeuden mukainen sisältö, vaikka odotuksena olikin, että suurta muutosta ei ole tapahtunut, koska itse säännösten sanamuoto on pysynyt ennallaan vuodesta 1998. Tarkoituksena olikin suhteuttaa osakaslainan verotus nykyiseen oikeus- ja verotuskäytäntöön sekä muuttuneeseen osinkoverotukseen. Tarkoitus oli myös tuoda esille niitä näkökulmia, joita ei ollut huomioitu lainsäädäntövaiheessa syystä tai toisesta. On myös huomioitava, että osakaslainoja ei veroteta kovinkaan monessa maassa. Esimerkiksi Ruotsissa verotetaan ainoastaan Ruotsin aktiebolagslagin vastaiset osakaslainat. Osakaslainaa koskevat säännökset ovat sanamuodoltaan varsin selkeitä, joten varsinaisia tulkintaongelmia ei tässä suhteessa ole. Osakaslainojen osalta on kuitenkin ollut epäselvyyttä mm. siitä kuinka ne tulisi merkitä kirjanpitoon, ovatko myyntisaamiset joissain tilanteissa osakaslainoja tai verotetaanko osakaslainana välikäden kautta saatu laina vai onko tällöin kyse veron kiertämisestä. Tutkielmassa on päädytty arvioon, jonka mukaan markkinaehtoisia osakaslainoja ei tulisi verottaa, koska sille ei tosiasiassa voida enää osoittaa kovinkaan painavia perusteita. Kokonaan eri asia on, millaisia lainainstrumentteja voitaisiin käyttää ja kuinka markkinaehtoisuutta kontrolloitaisiin.
-
(2023)Tutkielma käsittelee osakekaupan jälkihoidon verosuunnittelua eli liiketoiminnan uudelleenjärjestelyn vaihtoehtoja ja niiden verovaikutuksia tilanteessa, jossa suomalainen pk-osakeyhtiö ostaa toisen suomalaisen osakeyhtiön koko osakekannan. Osakekaupan jälkihoidon vaihtoehtoina käsitellään konsernirakenteen säilyttämistä ja konsernirakenteen purkamista ostetun yhtiön sulautumisen tai purkamisen kautta. Tutkielman pääasiallisena metodina on verosuunnittelullinen metodi: tutkielmassa siis vertaillaan edellä kuvattujen osakekaupan jälkihoidon vaihtoehtojen verotehokkuutta osakekaupan ostajayhtiölle. Verotehokkuuden lisäksi vaihtoehtoja tutkittaessa huomioidaan yritysorganisaation liiketoiminnan uudelleenjärjestelyn tavoitteet kokonaisuutena niin lyhyellä kuin pitkälläkin aikavälillä. Tutkielmassa tutkitaan osakekaupan jälkihoitoon liittyvän sääntelyn taustaa ja tarkoitusta lainopillisen metodin keinoin, sivuten muun muassa sääntelyn veropoliittista tarkoitusta ja kansainvälisen verokilpailun tuoman paineen merkitystä Suomen verotusratkaisuille. Konsernirakenteen säilyttämisen osalta tutkielmassa käsitellään erityisesti konserniavustusta, ylimääräisen varallisuuden ja liiketoiminta-alueen eriyttämistä sekä verovapaita käyttöomaisuusosakkeiden luovutuksia ja näiden seikkojen vaikutusta konsernirakenteen mielekkyyteen. Sulautumista ja purkamista vertaillaan keskenään muun muassa ostajayhtiön ja ostetun yhtiön verotuksen, järjestelyssä syntyneen voiton tai tappion, veroattribuuttien siirtymisen ja muiden verokysymysten osalta.
-
(2021)Osakeperusteiset kannustinjärjestelmät ovat vakiinnuttaneet paikkansa osana työntekijöiden kompensaatiota sekä Suomessa, että Yhdysvalloissa. Suomessa osakeperusteisista kannustinjärjestelyistä tunnetaan vero-oikeuden näkökulmasta lähinnä työsuhdeoptiot ja henkilöstöanti. Muuta osakeperusteiset kannustinjärjestelmät verotetaan käytännössä samojen sääntöjen mukaisesti kuin kaksi edellä mainittua ja niitä on käsitelty vain Verohallinnon ohjeistuksissa, lähinnä maininnan tasolla. Yhdysvalloissa on käytössä lukuisia osakeperusteisia kannustinjärjestelmiä, joiden verokohtelut poikkeavat toisistaan merkittävästi. Yhdysvaltojen Internal Revenue Code (IRC) asettaa vaihtoehtoisille instrumenteille tarkat edellytykset, joiden on täytyttävä edullisemman verokohtelun takaamiseksi. Kvalifioidut optio-ohjelmat nauttivat selkeästi edullisempaa verokohtelua kuin ei-kvalifioidut ja 409A asettaa lisäksi kaikille osakeperusteisille viivästetyn kompensaation kannustinjärjestelmille tiettyjä reunaehtoja, joista poikkeaminen altistaa oikeudenhaltijan sanktioille. Käytännössä lähtökohdat verotuksen ajallisesta kohdistumisesta ovat samankaltaiset, mutta Yhdysvaltojen lainsäädäntö tarjoaa mahdollisuuden sellaisten kannustinjärjestelmien luomiseen, joita Suomessa ei voida toteuttaa. Tuloverolain uudistaminen Suomessa on lisäksi asettanut työsuhdeoptiot Suomessa epäsuotuisaan asemaan henkilöstöantiin verrattuna. Henkilöstöannissa syntyvän veronalaisen ansiotulon määrä on uudistuksen jälkeen mahdollista perustaa osakkeita antavan yhtiön osakkeen matemaattiseen arvoon, eikä arvostusta tarvitse enää perustaa vertaiskauppa-arvoon. Yhdysvalloissa listaamattoman yhtiön osakkeen arvo määritellään samankaltaisella 409A-valuaatiolaskelmalla, mutta verotuksen lähtökohdat ovat varsin erilaiset. Optioiden merkintähinnan on lähtökohtaisesti oltava vähintään osakkeen käypä arvo optioiden antamisen hetkellä. Tämä käytännössä mahdollistaa sen, ettei optioiden käyttämisestä tietyin edellytyksin synny ollenkaan veronalaista ansiotuloa. Kvalifioitujen optioiden osalta ansiotulolta maksettavaksi tulee lähtökohtaisesti vain pääomatulovero, jonka perustana on osakkeen luovutusarvo. Voidaan todeta, että Suomen ja Yhdysvaltojen lainsäädäntöihin perustuvat mahdollisuudet luoda osakeperusteisia kannustinjärjestelmiä ovat hyvin erilaiset. Järjestelmille asetettavat ehdot ovat myös luonteeltaan erilaisia tavalla, joka estää osakeperusteisten kannustinjärjestelmien tehokkaan käytön toisessa valtiossa.
-
(2021)Tutkielman aiheena on osakeyhtiölaissa tarkoitettujen osakkeiden hankintaan ja myyntiin liittyvien transaktiokulujen arvonlisäverokohtelu etenkin vähennysoikeuden kannalta niin myyjä- kuin ostajapuolen näkökulmasta. Tällaisia kuluja voivat olla esimerkiksi osakkeiden myynnin tai hankinnan yhteydessä käytettyjen asiantuntijapalveluiden kustannukset sekä viranomaiskulut. Käytännössä merkittävimpiä kulueriä sekä ostaja- että myyntipuolen näkökulmasta lienee kuitenkin useimmiten niin sanottuihin due diligence-tarkastuksiin liittyvät asiantuntijakulut, kuten pankkien, asianajajien ja konsulttien palveluista aiheutuvat kustannukset. Tutkielman tavoitteena on selkeyttää näiden transaktiokulujen arvonlisäverokohtelua osakkeiden hankinnan ja myynnin yhteydessä. Tutkielmassa käsitellään sitä, kuinka transaktiokulujen vähennysoikeus on määritelty lainsäädännössä sekä Euroopan unionin tuomioistuimen ja Suomen korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisukäytännössä. Tämän ratkaisemiseksi ensin määritellään osakekauppojen sijoittautuminen arvonlisäverolain soveltamisalan ja sen ulkopuoliseen toimintaan. Tämän jälkeen tutkielmassa keskitytään tarkastelemaan transaktiokulujen käsitettä ja arvonlisäverokohtelua lainsäädännössä ja unionin sekä kotimaisen ratkaisukäytännön perusteella. Tutkielmassa esitetyn perusteella voidaan todeta, että osakkeiden hankintaan ja myyntiin liittyvät transaktiokulut voivat olla vähennyskelpoisia silloin, kun niillä on suora yhteys verovelvollisen arvonlisäverolliseen liiketoimintaan. Arvonlisäverotuksessa keskeiseksi kysymykseksi nouseekin usein suoran ja välittömän yhteyden muodostumisen arviointi. Suoraa ja yksinomaista vastausta tähän kysymykseen ei ole mahdollista antaa, vaan kyse on tapauskohtaisesta arvioinnista. Osakkeiden hankinnan ja myynnin yhteydessä syntyvien transaktiokulujen arvonlisäverokohtelua arvioidaan kuitenkin omista lähtökohdistaan käsin, vaikka arviointi kytkeytyykin molemmissa transaktioissa siihen, onko osakkeiden ostolla tai myynnillä yhteyttä verovelvollisen liiketoimintaan. Tutkielman johtopäätöksenä voidaan todeta, että osakkeiden transaktiokulujen arvonlisäverokohtelun määrittäminen ei oikeuskäytännön ja lainsäädännön perusteella ole täysin selkeää. Oikeuskäytännössä transaktiokulujen vähennysoikeus on rakennettu sellaisten käsitteiden varaan, joita ei ole määritelty tarkemmin oikeuskäytännössä tai lainsäädännössä. Käsitteiden määritelmiin liittyvä epävarmuus altistaa tulkintaristiriidoille.
-
(2023)Ulkomaiset sijoitukset ovat merkittävässä roolissa Suomen kiinteistösijoitusmarkkinalla ja erikoissijoitusrahastot ovat yksi Suomessa laajalti käytetyistä kiinteistösijoittamisen muodoista. Pääosin kiinteistövarallisuuteen sijoittavat erikoissijoitusrahastot ovat kirjoittamisen hetkellä voimassa olevan lainsäädännön mukaan TVL 20a §:n edellytysten täyttyessä verovapaita rahastoja. Globalisoituvalla markkinalla kansainväliset tilanteet on otettava entistä tarkemmin huomioon, minkä johdosta Sanna Marinin hallitus on ottanut tavoitteekseen Suomen veropohjan tiivistämisen. Tämän tutkielman aiheena on yksi veropohjan tiivistämisen eteen selvitetyistä uudistamishankkeista – harvaomisteisiin pääosin kiinteistövarallisuuteen sijoittaviin erikoissijoitusrahastoihin sovellettavaksi ehdotettu läpivirtausmalli. Marinin hallituksen työstämän läpivirtausmallin olisi ollut tarkoitus tiivistää Suomen veropohjaa etenkin sellaisissa kansainvälisissä tilanteissa, joissa TVL 20a §:n soveltuessa Suomessa sijaitsevasta kiinteistövarallisuudesta saadut tulot jäävät Suomen verotusvallan ulkopuolelle. Suomessa sijaitsevasta kiinteästä omaisuudesta saatu tulo voi rajoitetusti verovelvollisen rahasto-osuudenomistajan kohdalla jäädä Suomen verotusvallan ulkopuolelle sellaisessa tilanteessa, jossa tulolähteen katsotaan olevan kiinteistön sijaan verovapaa erikoissijoitusrahasto. Ehdotetun läpivirtausmallin soveltuessa tulo olisi puolestaan nähty kiinteästä omaisuudesta saatuna tulona, jonka verottamiseen Suomella on oikeus. Tutkielmassa arvioidaan pääosin oikeusdogmatiikan keinoin läpivirtausmallin toimivuutta kokonaisuutena, sekä edellytyksiä sen implementoinnille. Tutkimuksen myötä ilmenneisiin epäkohtiin ehdotetaan myös mahdollisuuksien mukaan ratkaisuvaihtoehtoja. Etenkin läpivirtausmallin vaikutusarviointiin otetaan kantaa myös veropoliittisesta sekä oikeustaloustieteellisestä näkökulmasta. Läpivirtausmallin taustalla on kestävä ajatus Suomelle kuuluvan verotusvallan tehokkaammasta hyödyntämisestä, mutta tämä on tehtävä kestävällä ja tehokkaalla tavalla. Läpivirtausmallin on nähty olevan tähän varteenotettava vaihtoehto, mutta ongelmallisena näyttäytyvät etenkin tutkielmassa käsiteltävät mallin ehdotettu soveltamisala, mallin hallinnollinen taakka, sekä verovastuun jakautuminen mallin soveltuessa. Edellä mainitut ongelmakohdat huomioon ottaen läpivirtausmallin implementoiminen ei ole täysin mahdoton ajatus, mutta onnistuminen vaatisi kattavaa mallin jatkotyöstämistä. Suomen veropohjan tiivistämiseksi olisi kuitenkin perusteltua arvioida myös sijoitus- ja erikoissijoitusrahastojen verotuksen kokonaisvaltaisempaa uudistusta läpivirtausmallin sijaan.
-
(2021)Peitellyllä osingonjaolla tarkoitetaan tilanteita, joissa osakeyhtiö siirtää osakkaalleen muun oikeustoimen kuin osingon jakamisen yhteydessä osinkoa vastaavan etuuden sivuuttaen osingonjaon muotovaatimukset. Verotusmenettelystä annetussa laissa (1558/1995) ja sen 29 §:ssä säädetään peitellystä osingosta. Jotta peitelty osinko voisi tulla kyseeseen, tulee neljän laissa säädetyn edellytyksen täyttyä. Ensinnäkin etuuden antajana tulee olla osakeyhtiö tai muu yhteisö. Toinen edellytys on, että annetun etuuden tulee olla rahanarvoinen ja etuuden hinnoittelussa on tullut poiketa olennaisesti käyvästä hinnasta. Kolmas edellytys on, että etuuden saajana tulee olla osakas tai tämän omainen taikka yhteisön jäsen. Neljäs ja viimeinen edellytys on, että etuuden saamisen tulee perustua osakkaan osakkuusasemaan. Peitellyn osingon tyypillisiä ilmenemismuotoja ovat ns. alihinta- ja ylihyvitystilanteet, joihin tutkielmassakin perehdytään. Puhuttaessa peitellystä osingosta ja osakeluovutuksista on keskeistä avata myös käyvän arvon käsitettä. Koska jo peiteltyä osinkoa koskeva VML 29 §:n säännös edellyttää tavallisesta olennaisesti poikkeavaa hinnoittelua, on tärkeää perehtyä siihen, miten käypä arvo määritellään, sillä säännös rakentuu pitkälti käyvän arvon nojaan. Tutkielma keskittyy osakeluovutuksiin ja niissä esiintyviin mahdollisiin peitellyn osingon ilmentymistilanteisiin. VML 29 §:n 1 ja 2 momenteilla on yhteys osakeyhtiölain 13 luvun 1 §:ään, jossa luetellaan osakeyhtiön tavat ja tilanteet jakaa varojaan. Osinkojen jakaminen on yksi yhtiön tavoista maksaa sen tuottamaa voittoa yhtiön osakkeenomistajille. Myös omien osakkeiden lunastaminen sekä hankkiminen on yksi osakeyhtiölain 13:1§:n tapa jakaa osakeyhtiön varoja. Peiteltyä osinkoa voi luonnollisesti syntyä myös omien osakkaiden lunastuksessa tai hankinnassa. Oikeus- ja verotuskäytännössä on tehty jako lieventäviin ja raskauttaviin seikkoihin harkitessa VML 29 §:n 2 momentin soveltuvuutta tällaisissa tilanteissa ja tutkielmassa käydään edellä mainittuja tilanteita läpi sekä lisäksi muita osakeluovutuksiin ja peitellyn osingonjaon väliseen suhteeseen liittyviä näkökohtia. Kuitenkin peitellyn osingon soveltaminen edellyttää tapauskohtaista harkintaa ja kokonaisarviota sekä kaikkien laissa mainittujen soveltamisedellytysten täyttymistä.
-
(2020)Perintö- ja lahjaverolain (PerVL) pääsäännön mukaan perintö- ja lahjavero määräytyy varallisuuden käyvän arvon eli varallisuuden todennäköisen luovutushinnan perusteella. Merkittävän poikkeuksen tästä pääsäännöstä tekee PerVL 55 §:n sukupolvenvaihdoshuojennus, jota sovellettaessa maksuunpantava perintö- tai lahjavero määräytyy käypää arvoa merkittävästi alemman arvon perusteella. Veron maksamiseksi saa lisäksi PerVL 56 §:n mukaisesti verrattain pitkän, jopa kymmenen vuoden korottoman maksuajan. Huojennussäännöksiä voidaan soveltaa, jos perintöön tai lahjaan sisältyy maatila, muu yritys tai osa niistä ja verovelvollinen jatkaa maatalouden harjoittamista tai yritystoimintaa. Osakeyhtiön osakkeita koskevissa perintö- tai lahjasaannoissa huojennus kohdistuu pääsääntöisesti kaikkiin yhtiön varoihin – myös elinkeinotoimintaan liittymättömiin varoihin, kuten esimerkiksi sijoitusluontoisiin varoihin, vaikka nämä varat muodostaisivat huomattavan osan yhtiön kokonaisvarallisuudesta. Huojennus alentaa maksuunpantavan veron vähintään 40 prosenttiin käyvän arvon mukaan määräytyvästä verosta, mutta pääsääntöisesti huojennus on suurempi – se voi johtaa jopa lähes täyteen verovapauteen. Koska huojennussäännökset johtavat merkittävän eriasteiseen verotukseen eri perinnön- ja lahjansaajien välillä, on niillä merkitystä perustuslain 6.1 §:n yleisen yhdenvertaisuussäännöksen kannalta, jonka katsotaan pitävän vaatimuksen samanlaisesta kohtelusta samanlaisissa tapauksissa. Jos tapausten samanlaisuuden määritetään perintönä tai lahjana saadun varallisuuden käypään arvoon, on selvää, etteivät huojennussäännökset täytä tätä vaatimusta. Huojennussäännöksistä aiheutuu siten PL 6.1 §:ssä tarkoitetun yhdenvertaisuuden rajoitus. Ollakseen perusoikeusjärjestelmän kannalta hyväksyttävissä, huojennussäännösten pitäisi täyttää perusoikeuksien yleiset rajoitusedellytykset. Tutkielmassa tarkastellaan perintö- ja lahjaverolain huojennussäännösten suhdetta perusoikeutena turvattuun yhdenvertaisuuteen. Erityisen tarkastelun kohteena on se, miten huojennuksen kohdistuminen osakeyhtiön sijoitusluontoiseen varallisuuteen vaikuttaa säännösten hyväksyttävyyteen perusoikeusjärjestelmän kannalta. Kohdistuessaan osakeyhtiön kaikkiin varoihin, saattaa huojennus kohdistua luonteeltaan samanlaiseen varallisuuteen, jota on yksityishenkilöiden omistuksessa, kuten julkisesti noteerattuihin arvopapereihin. Yhdenvertaisuusrajoituksen aste on sijoitusluontoisten varojen kohdalla jyrkempi kuin sellaisten varojen osalta, jotka liittyvät tuotannolliseen toimintaan, ja jotka poikkeavat luonteeltaan yksityishenkilöiden omistuksessa olevista varallisuuseristä. Sama ongelma koskee huojennuksen kohdistumista arvopaperisijoitustoimintaa harjoittavien osakeyhtiöiden osakkeisiin, koska näiden yhtiöiden varat koostuvat lähinnä sijoitusluontoisista varoista. Olennaisin tutkimuskysymys, johon tässä tutkimuksessa vastataan, on siten seuraava: Miten yrityksen ja yritysvarallisuuden käsitteiden sisältö vaikuttaa huojennussäännösten perustuslailliseen hyväksyttävyyteen ja onko huojennussäännöksistä aiheutuva eriarvoinen kohtelu yhdenvertaisuussäännöksen ja perusoikeusjärjestelmän kannalta hyväksyttävissä? Kysymykseen vastaamiseksi tutkielmassa tarkastellaan huojennussäännösten sekä perustuslain yhdenvertaisuussäännöksen sisältöä ja merkitystä. Erityisen tarkastelun kohteena huojennussäännösten osalta on PerVL 55.1 §:n yrityksen käsite sekä PerVL 55.2 §:n yritysvarallisuuden käsite. Huojennussäännösten ja yhdenvertaisuussäännöksen keskinäisen suhteen määrittämiseksi tarkastellaan myös perusoikeuksien yleistä merkitystä muun lainsäädännön ja lainsoveltamisen kannalta sekä sitä, miten yhdenvertaisuussäännöksen asettamat vaatimukset ilmenevät verotuksessa. Lähteinä hyödynnetään erityisesti huojennussäännösten ja perustuslain esitöitä sekä perusoikeuksia ja vero-oikeutta koskevia yleisiä oppeja. Yhdenvertaisuuden merkitystä verotuksessa arvioidaan myös veropolitiikkaa koskevien yleisten oppien avulla. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että huojennussäännöksiin liittyy useita yhdenvertaisuuden ja perusoikeuksien rajoitusedellytysten kannalta vaikeasti perusteltavissa olevia tekijöitä, jotka osaltaan murentavat säännösten hyväksyttävyyttä perusoikeusjärjestelmän kannalta. Erityisen ongelmallista on huojennuksen kohdistuminen osakeyhtiön sijoitusluontoisiin varoihin. Suhteessa huojennuksen piirin ulkopuolelle jääviin verovelvollisiin, huojennuksesta koituva hyöty on suurimmillaan silloin, kun saannon kohteena olevan yhtiön varallisuuteen sisältyy merkittävä määrä sijoitusluontoisia, sukupolvenvaihdoksen hetkellä elinkeinotoimintaan nähden ylimääräisiä varoja. Huojennuksen määrä ja yhdenvertaisuusrajoituksen aste on siten korkeimmillaan sellaisten osakeyhtiöiden luovutuksissa, joita ei todennäköisemmin yritystoiminnan jatkuvuuden turvaamiseksi ja työpaikkojen säilyttämiseksi olisi edes tarpeen tukea.
-
(2020)Perustajaurakointi on suomalaisen asuntotuotannon keskeisin toteuttamismalli ja tietyssä määrin myös kansallinen erikoisuus, sillä täysin vas-taavaa toteutusta ei löydy muista oikeusjärjestyksistä. Perustilanteessa rakennusyritys perustaa asunto-osakeyhtiön, tekee sopimuksen rakenta-mispalvelusta tämän kohdeyhtiön kanssa itsekontrahointimenettelynä ja lopulta markkinoi ja myy kohdeyhtiön osakkeet. Tämän erityislaatuisen liiketoiminnan keskeinen seuraus on myös sitä koskeva erityislaatuinen sääntely. Tämä konkretisoituu ennen kaikkea verotuksen ja erityisesti arvonlisäverotuksen saralla. Perustajaurakointi on eräs niin kutsutun ”oman käytön” arvonlisäverotuksen toteutustapa – kilpailuneutraliteetin toteuttamiseksi tavaroiden ja palveluiden omaa käyttöä pyritään kohtelemaan arvonlisäverotuksessa mahdollisimman samankaltaisesti ulkopuo-lisille myytyjen tavaroiden ja palveluiden kanssa. Tämä tavoite rakentamispalveluiden oman käytön arvonlisäverotuksen osalta on arvonlisäve-rolaissamme toteutettu asettamalla veron perusteeksi tosiasiallisesti aiheutuneet kustannukset katteellisen myyntihinnan tai palvelun käyvän arvon sijaan. Arvonlisäverolain mukaan perustajaurakointiliiketoiminnan veron peruste on siis ”itse suoritetusta palvelusta aiheutuneet välittö-mät ja välilliset kustannukset”. Vastinetta tälle sääntelymallille ei esimerkiksi neuvoston arvonlisäverodirektiivistä 2006/112/EY löydy, mikä on ollut omiaan johtamaan merkittäviin tulkintaerimielisyyksiin kymmeniä vuosia ao. sääntelyn säätämisen jälkeenkin. Olennainen tulkintakysy-mys on muun muassa se, miten menetellään tilanteessa, jossa kansallisen järjestelmän mukaan laskettu veron peruste on huomattavasti suurempi kuin direktiivin mukainen ”käypä arvo”. Tällaisessa tilanteessa korkein hallinto-oikeus on tehnyt tiettyjä poikkeuksia direktiivinmukaisen järjes-telmän suuntaan. Keskeinen kysymys oman käytön ja perustajaurakoinnin arvonlisäveron perusteen määrittämisen osalta on se, mitä ylipäätään lainkohdan tar-koittamat ”välittömät ja välilliset kustannukset” ovat ja miten erityisesti välillisten kustannusten määrää voidaan arvioida tilanteessa, jossa nii-den tarkkaa määrää ei tiedetä. Kuten arvata saattaa, on näin joustavaksi säädetty normi edellyttänyt ajan saatossaan tueksi lukuisessa määrin oikeuskäytäntöä ja oikeustieteellisiä kannanottoja. Olennaista on myös huomata se, ettei kustannusten luonne ole aina yksiselitteinen vaan se voi vaihdella yrityksestä riippuen. Myös välillisten kustannusten määrittämistapojen kirjo on moninainen. Soveltuvan laskentatavan valinta riippuu pitkälti kyseessä olevan rakennusyrityksen toiminnan luonteesta ja kulurakenteesta ja edellyttää tuekseen taloudellista ja reaalista argumentaa-tiota. Keskeinen tulkintakysymys on se, miten menetellään tilanteessa, jossa esimerkiksi tietty laskentatapa johtaisi vuosikohtaisesti oikeampaan lopputulokseen mutta toista tapaa yritys on soveltanut johdonmukaisesti vuodesta toiseen. Tällaisessa tilanteessa painoa on annettu menettelyn johdonmukaisuudelle yksittäisvuotisen soveltuvuuden kustannuksella. Perustettava asuntoyhtiö on rakennusaikana taloudellisesta näkökulmasta täysin epäitsenäinen rakennusyritykseen nähden. Yrityksellä ja sen omistavalla omistajayrittäjällä on mahdollisuus vaikuttaa yhtäältä urakkahintaan ja toisaalta osakkeiden myyntihintaan sekä tiettyjä tuloon nos-tamiseen liittyviä ratkaisuja tekemällä myös rakentamispalvelun arvonlisäveron perusteeseen. Tämän seurauksena omistajayrittäjällä on jossain määrin mahdollisuus myös harjoittaa verosuunnittelua tulon nostamisen tulovero- ja arvonlisäverovaikutukset huomioon ottaen mitoittamalla kokonaisverovaikutus mahdollisimman edulliseksi.
-
(2023)OECD Pilari 2 ja GILTI-sääntely ovat molemmat kansainvälisiä verotusjärjestelyjä, joilla pyritään rajoittamaan monikansallisten yritysten verosuunnittelua ja veronkiertoa. OECD Pilari 2 on osa OECD:n BEPS-hanketta (Base Erosion and Profit Shifting), joka pyrkii estämään yrityksiä siirtämästä voittojaan maasta toiseen veronkierron tarkoituksessa. Pilari 2:n tavoitteena on luoda globaali vähimmäisverokanta, joka koskee suuria kansainvälisiä yrityksiä ja minimoi verokilpailun haittoja. Vähimmäisverokanta estää yrityksiä siirtämästä voittojaan matalan verokannan maihin ja lisää verotuloja kansallisille hallituksille. GILTI-sääntely puolestaan on osa Yhdysvaltojen verojärjestelmää ja se estää yrityksiä siirtämästä voittojaan ulkomaille verotuksen välttämiseksi. GILTI-sääntely koskee Yhdysvaltojen kansalaisia ja yrityksiä, jotka omistavat osuuksia ulkomaisista yrityksistä, joiden voitto ylittää tietyn rajan. Tämä voitto lasketaan verotettavaksi Yhdysvalloissa, vaikka se olisi ansaittu ulkomailla. Yhteenvetona voidaan sanoa, että sekä OECD Pilari 2 että GILTI-sääntely pyrkivät estämään veronkiertoa ja verosuunnittelua kansainvälisissä yritysjärjestelyissä. OECD Pilari 2 vaikuttaa useisiin maihin ympäri maailmaa, kun taas GILTI-sääntely koskee pääasiassa Yhdysvaltojen kansalaisia ja yrityksiä.
-
(2020)Arvonlisäverolain 27 §:ssä säädetään, että arvonlisäveroa ei suoriteta kiinteistön myynnistä eikä kiinteistöön kohdistuvan oikeuden luovuttamisesta. Arvonlisäverolain 29 §:n 5. kohdassa säädetään, että sen estämättä, mitä 27 §:ssä säädetään, veroa suoritetaan alueiden vuokrauksesta kulkuneuvojen paikoitusta varten. Samansisältöiset säännökset ovat myös arvonlisäverodirektiivissä. Arvonlisäverolain 29 §:n 5. kohdan soveltaminen on osoittautunut käytännössä hankalaksi. Kysymys on siitä, sovelletaanko pysäköintipaikan luovutuksessa arvonlisäverolain 29 §:n 5. kohtaa vai arvonlisäverolain 27 §:ää, eli onko kysymyksessä arvonlisäverollinen vai arvonlisäveroton pysäköintipaikan luovutus. Hallituksen esityksen mukaan asuin- tai liikehuoneiston luovutukseen liittyvä pysäköintipaikan luovutus on arvonlisäverotonta. Jos kysymyksessä on arvonlisäverollinen pysäköintipaikan luovutus, verovelvollisella on arvonlisäverolain 102 §:n mukainen vähennysoikeus. Asialla voi olla suurikin taloudellinen merkitys verovelvolliselle. Arvonlisäverolain 29 §:n 5. kohta muutettiin 1.1.2017 selkeyden vuoksi vastaamaan sanamuodoltaan arvonlisäverodirektiivin sanamuotoa. Muutoksen oli hallituksen esityksen mukaan tarkoitus olla ainoastaan sanonnallinen, mutta oikeuskäytäntö on osoittanut, että muutoksella oli myös tosiasiallista merkitystä. Muutoksen myötä arvonlisäverollisen pysäköintipaikkojen luovutuksen ala laajentui koskemaan myös osakaspysäköintiä. Pysäköintipaikkojen luovutuksen arvonlisäverotuksesta on poikkeuksellisen paljon korkeimman hallinto-oikeuden oikeuskäytäntöä. Euroopan unioin tuomioistuimen ratkaisuista on merkityksellinen erityisesti ratkaisu C-173/88 Henriksen. Tutkielmassa tarkastellaan pysäköintipaikkojen luovutuksen arvonlisäverotusta ja sitä koskevaa oikeuskäytäntöä. Metodina tutkielmassa käytetään lainoppia.
-
(2024)Kansainvälisessä verotuksessa pidetään lähtökohtana, että kiinteän omaisuuden sijaintivaltiolla on kiinteästä omaisuudesta saatuun tuloon. Tuloverolaki on jo pidempään sallinut verotusoikeuden rajoitetusti verovelvollisen saamasta luovutusvoitosta kiinteän omaisuuden välittömän luovutuksen tilanteessa. Kiinteän omaisuuden välillisestä luovutuksesta saadun luovutusvoiton verotusoikeus on kuitenkin ollut hyvin rajallista, kunnes TVL 10 §:n 10 a kohta astui voimaan vuoden 2023 maaliskuussa. TVL 10 §:n 10 a kohdan voimaan astumisen myötä tuloverolaki sallii kattavan verotusoikeuden erilaisten oikeudellisten muotojen kautta tapahtuvien kiinteän omaisuuden ja kiinteistöön kohdistuvien oikeuksien välittömistä ja välillisistä luovutuksista saatavista voitoista. Tuloverolain lisäksi Suomen verotusoikeuteen vaikuttavat myös verosopimukset. Verosopimukset voivat rajoittaa Suomen sisäiseen lainsäädäntöön perustuvaa verotusoikeutta, mutta ne eivät voi laajentaa sitä. Suomen verosopimusten määräykset kiinteän omaisuuden välillisestä luovutuksesta saatavasta voitosta ovat melko heterogeenisia, joten Suomen verotusoikeus kiinteän omaisuuden välillisestä luovutuksesta saatavasta voitosta vaihtelee verosopimuskohtaisesti. TVL 10 §:n 10 kohdan muutoksen yhteydessä Suomi perui monenvälisen yleissopimukseen 9 artiklaan tehdyn varauman, mikä on joissakin verosopimustilanteissa laajentanut Suomen verotusoikeutta kiinteän omaisuuden välillisestä luovutuksesta saatavasta voitosta. Toistaiseksi kuitenkin monet Suomen verosopimuksista rajoittavat Suomen verotusoikeutta etenkin tiettyjen oikeudellisten muotojen kautta tapahtuvista kiinteän omaisuuden välillisistä luovutuksista. Lisäksi EU-oikeuden etusijaperiaatteesta seuraa, että EU-oikeuden perusvapaudet vaikuttavat Suomen verotusoikeuteen. EU-oikeus estää Suomen verotusoikeuden niissä tilanteissa, joissa luovutusvoiton saajana on sellainen ulkomainen toimija, joka rinnastuu suomalaiseen verovapaaseen toimijaan. Tutkielmassa pyritään selvittämään Suomen verotusoikeuden laajuutta Suomessa sijaitsevan kiinteän omaisuuden välillisestä luovutuksesta huomioiden Suomen sisäinen lainsäädäntö, Suomen tuloverosopimukset ja EU-oikeus. TVL 10 §:n 10 a kohdan mukana tuoma laajentunut verotusoikeus ulottuu myös sellaisiin tilanteisiin, joissa verotusvaateen toteutuminen saattaa törmätä käytännön ongelmiin. Nämä ongelmat saattavat liittyä verovalvonnan vaikeuteen, veron perinnän vaikeuteen ja verovelvollisten epätietoisuuteen omasta verovelvollisuudestaan. Tutkielmassa pyritään selventämään mihin tilanteisiin nämä käytännön ongelmat liittyvät ja mistä ne johtuvat.
Now showing items 41-60 of 95