Browsing by master's degree program "Kielten maisteriohjelma"

Tavoitteet ja teoriatausta. Tämän tutkielman tavoitteena on selvittää, miten ranskan kielen suorien kysymyslauseiden muodostaminen ja käyttö opetetaan Escalier ja J’aime nimisissä oppikirjasarjoissa. Tutkimus pohjautuu nykypäivän kieliopillisiin näkemyksiin ranskan kysymyslauseista sekä nykypäivän kieltenopetuksen periaatteisiin, vuoden 2015 Lukion opetussuunnitelman perusteisiin (LOPS 2015) sekä Eurooppalaisen viitekehyksen kielitaitokuvaukseen (CEFR). Aineisto ja menetelmät. Tutkimus on vertaileva tutkimus, jonka tutkittavana aineistona toimii kaksi ranskan kielen oppikirjasarjaa, Escalier ja J’aime, joihin molempiin sisältyy neljä kirjaa. Kirjat ovat suunnattu lukiossa alkavan B3-kielen opiskeluun. Tutkimusmenetelmät ovat sekä kvantitatiivisia että kvalitatiivisia.Tutkimuksen aluksi kirjoista on etsitty suorien kysymyslauseiden opetukseen liittyvät osiot, jotka on sitten kategorisoitu niissä käsiteltävien kysymystyyppien mukaisiin ryhmiin. Tämän jälkeen on laskettu erilaisia kysymyksiä käsittelevien osioiden lukumäärät ja prosenttiosuudet. Aineiston varsinainen analyysi koostuu sisällön tulkinnasta, jonka tarkoituksena on pohtia opetuksen suhdetta työn alussa esiteltyihin kieliopillisiin näkemyksiin sekä kieltenopetuksen periaatteisiin ja lukion opetussuunnitelmaan vertaillen sarjoja toisiinsa. Tulokset ja johtopäätökset. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että kummatkin sarjat käsittelevät samoja kysymyslauseita ja etenevät niiden opetuksessa samassa järjestyksessä aloittaen intonaatiokysymyksestä, jatkaen est-ce que -kysymyksellä ja käsitellen viimeisenä käänteisen kysymyksen. Kirjat kuitenkin nimeävät kysymykset eri tavoilla: J’aime sarjassa nimet korostavat kysymysten käyttötilanteita, kun taas Escalier-sarjassa korostetaan kysymysten rakennetta. Opetuksen sisältö on kuitenkin pääpiirteittäin samanlaista. Opetuksessa painotetaan eniten est-ce que -rakenteella muodostettua kysymystä. Säännöt kysymysten muodostamisesta ja käytöstä ovat yksinkertaistettuja, ja käänteistä kysymyslausetta käsitellään hyvin pintapuolisesti, mikä on toisaalta opetussuunnitelmassa määritetylle tavoitetaitotasolle sopivaa. Kummassakin kirjasarjassa on kysymysten opetukseen liittyen omat vahvuutensa: Escalier-sarjan kielioppisäännöt ovat erittäin selkeästi muotoiltuja, kun taas J’aime-sarjassa sääntöjä on täydennetty havainnollistavilla kuvituksilla sekä vertailuilla muihin kieliin.

Tässä Pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan suomalaisten Kiinan kieltä opiskelevien yliopisto-opiskelijoiden kielivirheitä heidän kiinan kirjoitelmissaan. Tässä tutkielmassa Kiinan kielellä viitataan Kiinan kansantasavallan viralliseen kieleen, sen puhuttuun standardimuotoon ja yksinkertaistettuja merkkejä käyttävään kirjoitusjärjestelmään. Kiinan kielen kirjoitusjärjestelmä on opiskelijoille erityisen haastava erityispiirteidensä takia ja siksi lukemaan ja kirjoittamaan oppiminen kiinaksi kestää kauemmin kuin vastaavien taitojen saavuttaminen Suomessa yleisimmin opiskelluissa indoeurooppalaisissa kielissä. Kiinan lukemisen ja kirjoittamisen tukemiseksi on kehitetty Pinyin -tarkekirjoitusjärjestelmä, joka helpottaa Kiinan kielen tuottamista ja ymmärtämistä. Varsinaisen lukutaidon saavuttamiseksi on kuitenkin opeteltava tunnistamaan tuhansia kirjoitusmerkkejä ja niiden eri yhdistelmiä. Tutkimuksen tarkoitus on selvittää millaiset virheet ovat tyypillisiä suomea äidinkielenään puhuville opiskelijoille ja mitkä Kiinan kielen ominaisuudet ja rakenteet ovat heille erityisen haasteellisia. Tutkielma pohtii syitä korpuksessa esiintyvien virheiden taustalla niiden esiintymisympäristön, ortografian ja välikielen kautta. Suomea äidinkielenä puhuvien Kiinan kielen opiskelijoiden Kiinan kielen oppimisesta ei vielä tiedetä paljoa ja tämän tutkielman tarkoitus on kartoittaa niitä kiinan kieliopin ja sanaston solmukohtia, joiden kanssa opiskelijat erityisesti joutuvat ponnistelemaan. Tutkimuksen viitekehyksenä käytetään virheanalyysin ja välikielen teorioita ja tutkitaan kielenoppijan ja tämän virheiden välistä suhdetta. Tutkielmassa on sovellettu Selinkerin (1972) ja Corderin (1966) luomaa virheanalyysin viitekehystä Kiinan kielen kontekstissa. Tutkimuksessa tarkastellaan kielitaidon kahta eri osa-aluetta, sanastoa ja syntaksia, sekä niissä esiintyviä virheitä. Leksikon analyysin pohjana on käytetty Nationin ja Hunstonin (2013) mallia. Syntaksin analyysiin tukea on haettu Corderin viitekehyksestä ja Lun (1994) mallista Kiinan kielen syntaksivirheiden analysointiin. Tutkimuksen aineistona käytettiin pääosin ensimmäisen vuoden yliopisto-opiskelijoiden kotitehtävinä kirjoittamia esseitä ja lyhyitä käännöstehtäviä. Osa opiskelijoista oli Kiinan kielen pääaineopiskelijoita ja tutkimukseen osallistui yhteensä 14 opiskelijaa. Osalla opiskelijoista oli jo aikaisempia kiinanopintoja, kun taas osalla ei ollut Kiinan kielestä juuri mitään aikaisempaa kokemusta. Opiskelijat olivat eri ikäisiä ja osasivat eri kieliä. Osalla opiskelijoista oli kotikielenään suomen lisäksi vielä jokin toinenkin tai kolmas kieli. Tutkimuksen aineistona käytettiin 28 opiskelijoiden kirjoittamaa esseetä ja samaa määrää lyhyitä käännöstehtäviä. Aineisto kerättiin keväällä 2019. Opiskelijoiden tekstit olivat pituudeltaan noin 200-320 merkkiä ja suurin osa opiskelijoista kirjoitti samoista aiheista. Osa teksteistä oli käsinkirjoitettuja, kun taas osa oli kirjoitettu tietokoneella. Opiskelijoiden virheet laskettiin ja analysoitiin niiden kieliopillisten ominaisuuksien mukaan. Luokittelun perusteena käytettiin erilaisia jaotteluja, eikä kirjoitus- ja lyöntivirheitä laskettu mukaan. Tutkimuksessa selviää, että suomea puhuvat opiskelijat kamppailevat melko lailla samojen rakenteiden kanssa kuin muitakin kieliä äidinkielinään puhuvat kiinanopiskelijat. Erityisen vaikeita ovat rakenteet, jotka ovat uniikkeja Kiinan kielelle tai rakenteet, joita ei varsinaisesti löydy suomenkielessä. Selvästi suomenkielestä johtuvaa kielivaihtoa löytyi aineistosta vähän, mutta koska Kiinaa opiskellaan Suomessa pitkälti englannin kielen kautta, esiin tuli joitakin mitä luultavimmin englanninkielestä siirtyneitä yksityiskohtia. Opiskelijat tekivät joitakin varsinaisia leksikkovirheitä. Opiskelijat tekivät huomattavasti enemmän syntaksiin kuin sanastoon liittyviä virheitä. Virheitä oli kokonaisuudessaan niukalti, mutta niiden perusteella saattoi tehdä johtopäätökisä opiskelijoiden virheiden laadusta ja syistä. Tutkielma antaa viitteitä suomea puhuvien kiinanopiskelijoiden tyypillisimmistä virheistä ja välikielestä, sekä käyttökelpoisen pohjan ja hyödyllistä tietoa jatkotutkimuksen, opetuksen ja oppikirjamateriaalien kehittämisen käyttöön.

Tutkielman tarkoituksena oli selvittää, kuinka elokuva voi toimia opetustuotteena ja siltana vieraaseen kulttuuriin ja kieleen. Populaarikulttuurin tutkimuksessa on alettu kiinnittää huomiota vieraiden kulttuurien representaatioon ja aiemmissa tutkimuksissa on havaittu, että oikeanlaisten tehtävien, läksyjen ja keskustelun avulla elokuvia voidaan käyttää vieraan kulttuurin esittelemiseen oppilaille ja että elokuvat herättivät heissä kiinnostusta, motivaatiota ja osallistuttavuutta (Crespo Fernández, 2012). Aineistona toimi Disney Pixarin elokuva Coco (2017), joka kertoo meksikolaisesta kulttuurista ja kuolleiden päivän juhlasta. Elokuvan dubbauksessa käytetään paljon vieraannuttavaa käännösstrategiaa, jossa käytetään alkuperäisiä termejä ja sanastoa, ja yritetään näin opettaa katsojalle jotain vieraasta kulttuurista. Tutkimukseen osallistui 58 nelosluokkalaista. Tutkimus toteutettiin vastaanottotutkimuksena ja metodina käytettiin kyselylomaketta, johon oppilaat vastasivat elokuvan katselun jälkeen. Hypoteesi oli, että lapset pystyisivät elokuvan katselun jälkeen selittämään joitain heille ennestään vieraita asioista meksikolaisesta kulttuurista sekä että he tietäisivät joitain espanjankielisiä, elokuvassa esiintyneitä sanoja. Olettamus oli, etteivät lapset pystyisi kuitenkaan omaksumaan kaikkia heille vieraita elementtejä elokuvan katselun jälkeen. Tutkimuksessa tutkittiin, mitkä sanat olivat lapsille vaikeimpia ymmärtää, mitkä sanat olivat helpommin ymmärrettävissä ja mitä kulttuurisia elementtejä lapset elokuvasta oppivat. Tutkimuksen perusteella selvitettiin myös joitain lasten omia kokemuksia elokuvan katselusta oppimistarkoituksessa. Analysoidun aineiston perusteella voidaan sanoa, että perheenjäseniä tarkoittavat espanjankieliset sanat opittiin melko hyvin, kuten myös yleisimmät fraasit, esimerkiksi sí ’kyllä’, no ’ei’ ja gracias ’kiitos’. Kulttuurisia elementtejä osattiin selittää elokuvan perusteella todella hyvin, kuten esimerkiksi kuolleiden päivän juhlan perinteitä, alttarin tarkoitusta ja oranssien kukkien linkittymistä juhlaan. Myös erilaiset kutsumanimet pojalle opittiin hyvin, kuten amigo ’kaveri’ ja mijo ’poika’. Myös kohteliaammat kutsumanimet, señor ’herra’ ja señora ’rouva’, ymmärrettiin hyvin. Vaikeampia olivat erilaiset huudahdukset, kuten vámonos ’mennään’ ja dios mío ’hyvänen aika’, ja toiset poikaan viittaavat termit, kuten muchacho ’poika’ ja pobrecito ’ressukka’, olivat vaikeita. Tutkimus osoitti Coco-elokuvaa esimerkkinä käyttäen, että vieraannuttavalla käännösstrategialla käännetty elokuva voi opettaa kohdeyleisölle uuden kielen sanoja ja jotain vieraasta kulttuurista, minkä takia vieraannuttavaa käännösstrategiaa olisi hyvä käyttää kääntämisessä ja elokuvia opetuksessa.

Tutkielman tavoitteena on tutkia pakoa ja vierautta kahdessa sarjakuvaromaanissa. Tutkimuskysymyksenä on: mitä paon ja vierauden teemaan kuuluu ja miten teema esitetään käyttäen sarjakuvaromaaneille tyypillisiä keinoja kuvassa ja tekstissä? Toisena kysymyksenä on: mitä samanlaista ja erilaista teoksissa on suhteessa pakoon ja vierauteen? Aineistona käytetään sekä saksankielistä että suomenkielistä sarjakuvaromaania. Reinhard Kleistin 2017 ilmestynyt teos ”Der Traum von Olympia” perustuu tositapahtumiin ja kertoo somalialaisen juoksijan Samia Yusuf Omarin paosta ja sen yrityksestä Eurooppaan. Toinen aineiston sarjakuvaromaani ”Näkymättömät kädet” (2011) perustuu kirjailija Ville Tietäväisen tekemään tarkkaan tutkimustyöhön maahanmuutosta. Teos on sekoitus fiktiota ja todellisuutta ja käsittelee päähenkilö Rashidin pakoa kotimaastaan Marokosta Espanjaan laittomaksi pakolaiseksi. Tutkielman keskeisiä käsitteitä ovat vieraus ja kulttuuri, jotka liittyvät keskeisesti teoksien teemaan. Tutkielman menetelmänä on käytetty sekä teema-analyysia että sarjakuva-analyysia. Teema-analyysin avulla tutkittiin vierauden ja paon käsitteitä sekä niiden ilmaantuvuutta teoksissa. Myös keinot, joilla vierautta ja pakoa kuvataan, kuuluivat teema-analyysiin. Sarjakuva-analyysissa keskiössä olivat sarjakuvalle tyypillisten keinojen käyttäminen vierauden ja paon kuvauksessa. Tutkimuksen tuloksena oli, että teokset ovat samanlaisia suhteessa pakenemisen syyhyn. Molemmissa teoksissa henkilöt pakenevat tavoitteenaan paremmat mahdollisuudet elämään. Myös paremman elämän tarjoaminen kotimaahan jääneelle perheelle oli keskiössä. Pakoon päätymiseen vaikutti myös kotimaan tilanne. Teokset erosivat toisistaan pakomatkan suhteen. Kleistin teoksessa pako kesti huomattavasti kauemmin kuin Tietäväisen teoksessa. Kleistin teoksessa päähenkilö ei myöskään koskaan päässyt Eurooppaan, jolloin elämää pakolaisena Euroopassa ei kuvattu teoksessa. Tältä osin teoksia ei siis pystytty vertailemaan. Teosten erilainen sisältö tarjosi kuitenkin kattavan kuvan pakolaisten elämästä paossa ja kohdemaassa. Tutkimuksen muihin tuloksiin kuului, että etenkin muut pakolaiset muodostuivat tärkeiksi päähenkilöille, eivätkä paikalliset suhtautuneet kovinkaan positiivisesti pakolaisiin. Sarjakuvalle tyypillisiin keinoihin kuului paon ja vierauden kuvaus etenkin värien, symbolien ja paneelien avulla. Paon negatiivisia piirteitä kuvattiin esimerkiksi tummilla väreillä. Symboleista supersankarifiguuri ja juoksemiseen sekä olympialaisiin liittyvät symbolit kuvasivat paon tarkoitusta. Takaapäin ja kasvottomina esitetyt pakolaiset kuvasivat pakolaisten näkymättömyyttä. Tulokset tarjoavat tietoa elämästä paossa sekä tietoa siitä, miten vieraus ja pakolaisuus esitetään kirjallisuudessa.

Tutkielmassa arvioidaan Google Kääntäjä -konekäännösohjelman kykyä kääntää japania suomeksi. Konekäännöksen manuaalisen eli ihmisen suorittaman evaluaation keinoin selvitetään kuinka lähelle laatustandardina pidettyä ihmiskäännöstä nykyinen Google Kääntäjän konekäännös yltää japanista suomeen käännettäessä. Neuroverkkoa hyödyntävien konekäännösjärjestelmien läpimurto 2016 on parantanut konekäännösten laatua huomattavasti. Neuroverkkoja hyödyntävän Google Kääntäjän nykyistä japani-suomi-käännösten laatua arvioitiin kolmen arkipäiväisen tekstin aineistolla kyselytutkimuksen muodossa. Laatua arvioitiin manuaalisen konekäännöksen evaluaation keinoin eli pilkkomalla laatu kielen ymmärrettävyyden, kieliopillisuuden ja sisällön säilymisen ulottuvuuksiin. Jokainen arvioitava ulottuvuus pisteytettiin asteikolla 1–5 ja konekäännöksen arvosanoja verrattiin saman aineiston ihmiskäännösten arvosanoihin. Tutkimuksen mukaan Google Kääntäjän käännökset saivat kieliopillisuudesta matalimmat pisteet eli keskimäärin 2,6 pistettä asteikolla 1–5. Ihmiskäännösten kieliopillisuuden keskiarvo oli 4,5 pistettä. Google-käännösten ymmärrettävyyden keskiarvo oli 3,3 pistettä verrattuna ihmiskäännösten ymmärrettävyyden 4,8 pisteeseen. Google-käännösten sisällön säilymisen keskiarvo oli 3,1 pistettä verrattuna ihmiskäännösten 4,7 pisteeseen. Google-käännöksistä siis edes puolet ei ole kieliopillisesti sujuvaa kieltä. Google Kääntäjää ja muita online-konekääntimiä käytetään yleisimmin vieraalla kielellä kirjoitettujen verkkosivujen sisällön ymmärtämiseen. Merkityksen riittävä välittyminen on tässä tarkoituksessa käännöksen kieliopillisuutta tärkeämpää. Tutkimuksen mukaan Google-käännösten kielestä ymmärtää vähän yli puolet ja alkuperäisen tekstin sisällöstä on säilynyt noin puolet.

L’aumento dei fenomeni migratori e gli scambi interculturali fra individui appartenenti a diverse comunità linguistiche offrono sempre più spesso occasioni di code switching e code mixing; e quando ci si trova davanti a nuovi prestiti da altri idiomi, i parlanti nativi italiani hanno la capacità (ma soprattutto la necessità) di assegnare un genere grammaticale. Tale esigenza nasce dal fatto che in molte lingue, tra cui l’italiano, il genere svolge una funzione cruciale dal punto di vista sintattico. Questa tesi si pone l’obiettivo di inserirsi nel dibattito sulla produttività dei vari criteri di assegnazione, provando a dimostrare la non marginalità dell’assegnazione su base fonologica, soprattutto in presenza di prestiti da lingue come il finlandese, che non prevedono la categoria grammaticale del genere, ma condividono con l’italiano la terminazione vocalica di un numero consistente di parole. Per verificare la bontà dell’ipotesi di partenza di questa tesi, ossia che i parlanti nativi italiani siano portati ad attribuire un genere a dei referenti inanimati basandosi (anche) sull’ultima vocale di una determinata parola, si è pensato a costruire questo lavoro sulla base di un “approccio multifattoriale”. Dopo aver esaminato gli aspetti (vantaggiosi e non) delle ricerche presenti in letteratura, basate spesso sull’assegnazione del genere a prestiti provenienti da lingue con terminazioni consonantiche (ad es. l’inglese), si è provveduto a costruire una parte empirica che potesse restituirci dei risultati soddisfacenti dal punto di vista scientifico. Innanzitutto, si è creato un corpus delle parole finlandesi più utilizzate (spontaneamente) dalla comunità degli italiani residenti in Finlandia. Da questo corpus sono stati estratti 12 sostantivi singolari terminanti per vocale (-a, -o e -i). Con i sostantivi in questione è stato creato un questionario, somministrato ai parlanti madrelingua italiani in Finlandia, che prevedeva due esercizi di assegnazione (con due differenti tipi di target: articoli determinativi e aggettivi) e uno di traduzione. I risultati degli esercizi hanno permesso di valutare la non marginalità (in termini di produttività e predicibilità) del criterio fonologico, che spesso ha agito in sinergia con quello semantico, ma ha comunque dimostrato la sua “forza di attrazione”, proprio grazie al confronto fra gli esercizi assegnati. Nei casi più oscillanti, infatti, parte di coloro che avevano indicato un traducente con genere X si è spostata verso Y al momento di abbinare un articolo o un aggettivo a una determinata parola. I casi con meno oscillazione, come si può facilmente immaginare, sono stati quelli in cui vi era una “coerenza” tra il genere del traducente e la vocale finale. L’approccio multifattoriale di questo studio ha fatto in modo di poter apprezzare la produttività del criterio di assegnazione su base fonologica anche in altri contesti: quello professionale (grazie ad un articolo di Repubblica sul cibo finlandese) e quello legato alle nuove tecnologie (per merito di una conversazione creata ad hoc con un’intelligenza artificiale). Lo studio si è basato sulla valutazione dell’assegnazione a sostantivi singolari, lasciando spazio a eventuali ricerche future che prevedano di prendere in esame il plurale. Altre indagini possibili potrebbero riguardare l’utilizzo di target diversi all’interno degli esercizi di attribuzione del genere (ad es. participi passati o preposizioni articolate).

Työn tavoitteena on selvittää mitä humoristisia kommunikatiivisia keinoja Haribo Saksa käyttää Instagram-julkaisuissaan. Työssä keskitytään erityisesti erilaisiin kielileikkeihin, jotka ilmenevät julkaisuissa 26.2.2020-12.3.2021 välisenä aikana sekä minkä teemojen pohjalta kielileikit ovat rakennettu. Apuna kielileikkien kategorisoinnissa käytetään Janichin (2013) kielileikkien luokittelua sanaleikkeihin, referenssileikkeihin sekä kontekstileikkeihin. Työssä keskitytään erilaisiin sanaleikkeihin sekä referenssileikkeihin. Sanaleikit ovat Janichin (2013) luokittelua mukaillen luokiteltu työssä sananmuodostukseksi, sanan vaihdoksi, äänteen lisäykseksi, homoifooniksi sekä kontaminaatioksi. Myös referenssileikit ovat Janichin (2013) luokittelun mukaan jaettu polyseemeihin, personifiointiin, kontekstikombinaatioihin sekä viittauksiin kuvan ja tekstin välillä. Analyysimateriaaliksi on rajattu pelkästään kuvajulkaisut, joissa ilmenee vähintään yksi kielileikki. Osa Haribon tuotteiden nimistä on rakennettu sanaleikkejä käyttäen, ja siksi myös julkaisut, joissa ilmenee pelkästään tuotteen nimi, ilman humoristista yhteyttä julkaisun kuvaan, ovat rajattu pois. Myöskään videojulkaisuja ei analysoida. Analyysimateriaali on kerätty näyttökaappauksina haribo_deutschland Instagram-käyttäjältä 24.2.2021-6.4.2021 välisenä aikana ja yhteensä analysoitavia julkaisuja on 69. Työssä keskeisessä roolissa kielileikkien lisäksi ovat Instagram, mainonta sekä multimodaalisuus. Clueleyn (2017: 3) mukaan mainokset voivat muistuttaa ulkoisesti esimerkiksi taidetta tai uutisia, joten mainoksen määrittäväksi tekijäksi sopii paremmin sen tavoite vaikuttaa ihmisiin, ja saada yleisö esimerkiksi ostamaan mainostettua tuotetta. Tämän perusteella Haribo Saksan julkaiseman Instagram-sisällön voi luokitella mainonnaksi. Stöckl et al. (2011) määrittelevät multimodaalisuuden käsitteenä kommunikatiivisille tilanteille, jotka sisältävät useita eri moodeja (esimerkiksi kieltä, kuvia tai ääntä). Tässä työssä analysoidut Haribo Saksan Instagram-julkaisut sisältävät sekä kieltä että kuvia, joten ne ovat multimodaalisia. Multimodaalisuus on tärkeä osa analysoitavien sanaleikkien ymmärtämistä, sillä analysoidut sanaleikit syntyvät juuri kuvan, sekä kuvatekstin tai kuvassa olevan tekstin yhteydestä. Työssä yhdistyy sekä laadullinen että kvantitatiivinen analyysi. Julkaisut analysoidaan ensin laadullisesti, kun määritellään mikä kielileikki ja teema on kyseessä. Sitten julkaisut analysoidaan kvantitatiivisesti, kun eritellään kuinka usein mikäkin kielileikki tai teema on ilmennyt analysoitavissa postauksissa. Analysoiduista 69 julkaisusta löytyi 20 sanaleikkiä ja 54 referenssileikkiä. Löytyneiden kielileikkien suurempi määrä kuin analysoitavien postausten määrä selittyy sillä, että yksi julkaisu voi sisältää useamman kielileikin. Sanaleikeistä yleisin oli sananmuodostus, joka löytyi yhdeksästä julkaisusta. Referenssileikeistä suurimman ryhmän muodosti kontekstikombinaatiot, joita löytyi 44. Teemat kielileikkien taustalla on jaettu makeisen ulkonäköön, nimeen, väriin ja makuun. Löytyi myös teemoja, jotka eivät sovi tähän jaotteluun ja ne muodostavat oman ryhmänsä. Yleisin teema, jonka pohjalta analysoidut sanaleikit sekä referenssileikit oli rakennettu, oli makeisen ulkonäkö. Tämä selittyy osin sillä, että mikäli kielileikin teema olisi voinut olla sekä ulkonäkö että esimerkiksi maku, on ensisijaisena pidetty ulkonäköä.

Tässä maisterintutkielmassa tutkin, kuinka yleinen ilmiö imperfektiivisen preesensin käyttö perfektiivisen futuurin sijaan on tulevaisuuteen viitatessa serbian kielessä ja mitkä seikat vaikuttavat verbin aspektin ja tempuksen valintaan. Jaoin verbit kuuteen kategoriaan niiden semanttisten ja leksikaalisten merkitysten mukaan, koska väitän, että verbisemantiikalla on yhteys siihen, kuinka yleinen imperfektiivinen preesens on perfektiiviseen futuuriin verrattuna. Kolme ensimmäistä kategoriaa pohjautuvat Svein Mønneslandin kolmeen verbisemanttiseen kategoriaan: statiiviverbeihin, prosessiverbeihin ja punktuaalisiin verbeihin. Statiiviverbit ilmaisevat tilanteen pysyvyyttä, päätepisteen puuttumista. Prosessiverbien imperfektiivinen aspektipari ilmaisee teon toistuvuutta tai keskeneräisyyttä ja perfektiivinen aspektipari ilmaisee teon viemistä loppuun asti. Punktuaaliset verbit ilmaisevat teon keston hyvin lyhyttä kestoa tai keston puutetta ja imperfektiivinen punktuaaliverbi ilmaisee teon sarjaa. Kolme muuta kategoriaani ovat liikeverbit, modaaliverbit ja faasiverbit, joista kaksi jälkimmäistä ovat apuverbimäisiä. Modaaliverbit ilmaisevat muun muassa tilanteen todennäköisyyttä, varmuutta tai pakollisuutta ja faasiverbit tilanteen aloittamista tai lopettamista. Hypoteesinani on, että perfektiivinen futuuri on ensisijainen valinta aspektille ja tempukselle mutta jotkin semanttisten kategorioiden verbit esiintyvät useasti tai jopa useammin imperfektiivisenä preesensissä. Väitän, että prosessiverbit esiintyvät imperfektiivisenä futuurissa (joka ei siis varsinaisesti ole tutkimani muoto) eniten, koska prosessiverbien tapauksessa imperfektiivinen futuuri ilmaisee tekoa yleisesti tulevaisuudessa. Väitän myös, että apuverbimaiset verbit esiintyvät preesensissä futuuria useammin ja että liikeverbien esiintyminen imperfektiivisinä preesensissä on varsin yleistä. Lisäksi väitän, että verbin ilmaisevan tilanteen suunniteltavuus vaikuttaa positiivisesti imperfektiivisten preesensmuotojen frekvensseihin. Tutkin semantiikan vaikutusta verbin aspektin ja tempuksen valintaan tulevaisuuteen viitatessa korpustutkimuksen avulla. Hain SrWaC-korpuksesta semanttisiin kategorioihin kuuluvia verbejä pääasiassa tulevaisuuteen viittaavan adverbin sutra ’huomenna’ ympäristössä. Ainestoni tukee väitettäni siitä, että verbien semanttisuudella on vaikutus aspektin ja tempuksen valintaan. Hypoteesini siitä, että perfektiivinen futuuri on ensisijainen muoto suurimmalle osalle tutkimistani semanttisten kategorioiden verbeistä, osoittautui todeksi. Kuitenkin, kuten esitin, poikkeuksia ovat prosessiverbit ja apuverbimäiset verbit, joista ensimmäiset esiintyvät useimmiten imperfektiivisenä futuurissa ja jälkimmäiset imperfektiivisinä preesensissä. Aineistoni tukee myös hypoteesiani siitä, että liikeverbit esiintyvät lähes yhtä usein imperfektiivisinä preesensissä kuin perfektiivisinä perfektissä. Aineistoni tukee myös sitä väitettä, että verbin teon suunniteltavuus vaikuttaa positiivisesti imperfektiivisen preesensin frekvensseihin.

Käsittelen tutkielmassani itseironiaa Manner-Espanjan espanjankielisten nuorten puhekielessä. Tutkin, miten itseironia ilmenee nuorten puhekielessä, millaisia tavoitteita itseironialla on nuorten keskustelussa sekä miten itseironisen viestin vastaanottaja vastaa ironikolle ja tekee tämän kanssa yhteistyötä. Käytän tutkimukseni pohjana uusgricelaista ironian mallia, joka jakaa ironian prototyyppiseen ja ei-prototyyppiseen ironiaan (Ruiz Gurillo 2010, 2012). Tämän lisäksi hyödynnän teoriaa, joka jaottele ironian vaikutuksen keskusteluun positiiviseksi tai negatiiviseksi (Alvarado Ortega 2005). Itseironia on positiivisen ironian erikoismuoto, sillä se kohdistuu ironikkoon itseensä, ja se tuo esille negatiiviset kasvot ironikon julkisesta minäkuvasta (Brown & Levinson [1978] 1987; Alvarado Ortega 2005, 2009). Analysoin kahdeksan esimerkkiä, jotka jaottelen itseironisen viestin vastaanottajan yhteistyön mukaan. Olen kerännyt esimerkit kahdesta eri korpuksesta, Madridin 13–19-vuotiaiden nuorten keskusteluista (Corpus Oral de Lenguaje Adolescente Madrid) ja Valencian alueen 18–25-vuotiaiden nuorten keskusteluista (Valencia Español Coloquial 2013; Pons 2019). Käsittelen aineistoa hyödyntäen keskusteluanalyyttisiä metodeja (Searle 1969; Sacks et al. 1974; Goffman 1981; Sidnell & Stivers 2013) ja tunnistan ironisia lausumia ironian merkkien ja indikaattoreiden avulla (Ruiz Gurillo & Padilla García 2009). Lisäksi sovellan leikkikehysteoriaa (play-frame), jonka mukaan huumori voi syntyä keskustelussa, kun joku keskustelun osapuolista merkitsee puheenvuoronsa leikiksi (Bateson 1952; Coates 2007). Tutkimukseni osoittaa, että nuorten itseironia ilmenee monin eri muodoin. Esimerkeissä on edustettuna niin prototyyppinen ironia, vastakkaisen sanominen, kuin ei-prototyyppinen ironia, erilaisen merkityksen ilmaiseminen. Nuorten puheesta löytyy myös useita tapoja, merkkejä ja indikaattoreita, joilla lausumia merkitään itseironisiksi. Nuoret merkitsevät itseironiaa esimerkiksi liioittelemalla itseironian kohteena olevaa aihetta tai ironisella äänensävyllä. Itseironian tavoite nuorten puhekielessä on myös linjassa aiempien tutkimusten kanssa. Ironikko käyttää itseironiaa suojellakseen omaa julkista minäkuvaansa paljastamalla omat negatiiviset kasvonsa. Nuorten itseironia sisältää myös usein humoristisia elementtejä, jonka vuoksi moni itseironisen viestin vastaanottaja reagoi itseironiaan nauramalla ja näin samalla hyväksyy itseironian sekä tekee yhteistyötä ironikon kanssa. Tämän lisäksi esimerkeistä löytyy tapauksia, joissa itseironia käynnistää humoristisen keskustelun, mikä tarkoittaa, että leikkikehys on luotu itseironisen lausuman pohjalta. Tutkimuksestani käy kuitenkin ilmi, että vaikka viestin vastaanottaja vastaisi ironikolle, tämä ei välttämättä tee ironikon kanssa yhteistyötä. Yhteistyö vaatii ironikon itseironisen lausuman ironian ymmärtämisen sekä lausumaan vastaamisen jollain tavalla, esimerkiksi juuri nauramalla.

Tutkielmassa tarkastellaan aspektin ilmaisemista japanin kielessä -te iru -rakenteella. Olla kuolemassa ja olla kuollut -tyyppisten vaiheisuutta kuvaavien rakenteiden muodostaminen ja tulkinta on japanissa kielenoppijoille pulmallista. Japanin kielessä dynaaminen verbi voi muuntua lopputulosta kuvaavaksi statiiviseksi saamalla tavallisesti progressiivisuutta esittävän päätteen -te iru, joka saavutuksellisen tilannetyypin kanssa esittääkin resultatiivista tilaa. Näistä kahdesta merkityksestä, progressiivisesta ja resultatiivisesta, voidaan johtaa vielä monta muuta johdannaista käyttötapaa. Näennäisestä perfektiivisestä tulkintamahdollisuudesta huolimatta tämä rakenne mielletään kauttaaltaan imperfektiiviseksi, mutta tutkielma osoittaa, että asia ei ole näin yksinkertainen. Tutkielma tarkastelee, miten aspektin yleinen teoria ja tilannetyyppien käsitteet auttavat ymmärtämään tätä japanin rakennetta. Tutkielmassa käydään läpi aihepiirin kirjallisuuskatsaus ja vertaillaan eri teorioita keskenään. Pyrkimyksenä on havainnollistaa glossauksen avulla -te iru -rakenteen toimintaa ja sen eri käyttötapoja yksityiskohtaisesti monissa käytännön esimerkeissä. Säännönmukaisuuksien hahmottamiseksi etenkin japanin kognitioverbien ryhmää tarkastellaan seikkaperäisesti. Näiden yleisten verbien te iru -muodon osoitetaan kuitenkin käyttäytyvän poikkeuksellisesti, mikä vaikeuttaa yleistämistä. Lisäksi tarkastellaan -te iru -muodon oppimiseen liittyviä tutkimustuloksia ja teorioita. Tulokset painottavat leksikaalisen aspektin ja ensimmäisen kielen merkitystä toisen kielen tempus-aspekti-morfologiaa opiskeltaessa. Lopuksi laaditaan käsitellyn teorian ja tutkimustulosten perusteella -te iru -muodon yleiskuvauksen luonnos, jolla voi olla käytännön sovelluksia japanin kielen opettamisessa vieraana kielenä. Tämä tutkielma ja sen päätelmät voivat auttaa japanin kielen opettajia hahmottamaan, miten luokitella ja opettaa japanin kielen aspektia ja sen poikkeavuuksia suomenkielisille opiskelijoille.