Browsing by master's degree program "Master's Programme in Society and Change"

Tutkielman aiheena on Euroopan metsäministerikonferenssit ja Suomen harjoittama metsäpolitiikka vuosina 1990–1998. Konferenssien taustalla oli metsien nousu kansainväliselle poliittiselle agendalle 1980-luvulla tropiikin metsäkadon myötä ja kestävää kehitystä käsitelleessä YK:n ympäristö- ja kehityskonferenssissa 1992. Myös kansallisella tasolla Suomen metsäpolitiikkaa uudistettiin voimakkaasti 1990-luvulla. Ensimmäinen Euroopan metsäministerikonferenssi järjestettiin Strasbourgissa 1990 Ranskan ja Suomen aloitteesta. Toinen metsäministerikonferenssi järjestettiin Helsingissä 1993 ja konferenssin teemana oli kestävä metsätalous. Helsingin konferenssin seurannassa tärkeäksi muodostui niin sanottu ”Helsinki-prosessi”, jossa kehitettiin yleiseurooppalaiset kestävän metsätalouden kriteerit ja indikaattorit, jotka hyväksyttiin kolmannessa metsäministerikonferenssissa Lissabonissa 1998, johon tutkielma rajautuu. Tutkielman tavoitteena on tutkia, miten Euroopan metsäministerikonferenssit suhteutuivat ajanjakson laajalle levinneeseen metsäpolitiikan kenttään ja millaista metsäpolitiikkaa Suomi harjoitti metsäministerikonferenssien kautta. Tavoitteena on myös tarkastella, miten metsien kestävää käyttöä määriteltiin Helsingin metsäministerikonferenssissa ja sen seurannassa. Koska metsäministerikonferenssit ovat olleet maa- ja metsätalousministeriövetoisia, tutkimusaineistona on käytetty erityisesti maa- ja metsätalousministeriön sekä ulkoasiainministeriön arkistoaineistoa konferensseista, mutta myös julkaistua aineistoa. Soveltuvin osin on myös hyödynnetty muuta 1990-luvun kansainvälistä metsäpolitiikkaa käsittelevää julkaistua ja arkistoaineistoa. Tutkielman teoreettis-metodologinen lähestymistapa soveltaa erityisesti laadullista sisällönanalyysia ja politiikka-analyysin teorioita. Metsäministerikonferenssi -prosessin alkuvaiheen varsin vakiintumattoman toimintatavan voi nähdä muuttuneen rakenteeltaan selkeämmäksi Helsingin konferenssin jälkeen. Strasbourgin konferenssin substanssin painopisteet olivat tieteellisen yhteistyön lisäämisessä, vaikka sillä voi nähdä olleen myös yleispoliittisia merkityksiä. Helsingin konferenssi oli muutos poliittisempaan suuntaan ja konferenssissa käsiteltiin ajankohtaisia metsäpoliittisia aiheita YK:n ympäristö- ja kehityskonferenssin metsiä koskevien päätösten pohjalta. Metsien kestävää käyttöä määriteltiin erityisesti Helsingin konferenssin päätöslauselmassa H1 ”Euroopan metsien kestävän hoidon ja käytön yleisperiaatteet”, sekä konferenssin jälkeisessä kriteerien ja indikaattorien kehitystyössä. Euroopan metsäministerikonferenssit linkittyivät monin tavoin muihin metsäpoliittisiin prosesseihin. Esimerkiksi Helsinki-prosessi liitettiin valmistautumiseen 1995 järjestettyyn YK:n kestävän kehityksen toimikunnan metsiä käsittelevään kokoukseen, jossa päätettiin myös hallitustenvälisen metsäpaneelin perustamisesta. Kokouksessa Suomi myös tarjoutui järjestämään kansainvälisen kriteeri- ja indikaattoriseminaarin Helsingissä 1996. Suomen metsäpaneeliin liittyvään strategiaan kuului muun muassa aktiivinen osallistuminen kestävän metsien hoidon ja käytön kriteerien ja indikaattorien kehittämiseen. Tätä tavoitetta Suomi edisti myös Helsinki-prosessin kautta. Suomen roolin voi nähdä olleen merkittävä Euroopan metsäministerikonferenssien kannalta: sen lisäksi, että Suomi oli tekemässä aloitetta Ranskan kanssa, se kuului konferenssin järjestäjäorganisaatioon kaikissa kolmessa ensimmäisessä Euroopan metsäministerikonferenssissa.

I avhandlingen undersöks turism, oro och kroppslighet i samband med medicinsk forskning. Forskningsmaterialet består av sex intervjuer med individer som deltar i det medicinska projektet ABC-123 (pseydonym) samt i den sociologiska undersökningen som följer vaccinprojektet, Socialities of a vaccine trial: Bacteria, Tourists, Local Communities, and Scientists. Den sociologiska undersökningen fungerar som ett komplement till den medicinska forskningen som utförs i en liten by i Västafrika. Den belyser den medicinska undersökningens sociala och etiska aspekter genom att lyfta fram projektet ur forskningsdeltagarnas, det vill säga de finska turisternas synvinkel. Det medicinska projektets namn samt var projektet bedrivs kan inte avslöjas för att garantera anonymitet med tanke på att läkemedelsprojektet fortfarande pågår. Jag benämner därför projektet med pseydonymen ABC-123 och platsen en by i Västafrika. Frågeställningarna jag diskuterar och besvarar är vilka motiv som driver informanterna till att delta i projektet ABC-123, hur de förhåller sig till läkemedelsforskning och vaccinet samt hurdan oro de upplever i och med deltagande i medicinsk forskning. Syftet med forskningsfrågorna är att belysa forskningsdeltagarnas roll i projektet samt att lyfta fram vikten av kontext i läkemedelsforskning. Vid insamling av materialet har jag använt mig av insamlingsmetoderna intervju och deltagade observation. Materialet har analyserats med hjälp av analysmetoderna innehållsanalys och diskursanalys. I analysen och slutdiskussionen presenterar jag självorienterade motiv som att få resa till en ny plats och att njuta av semester som informanternas främsta motiv till deltagande i projektet ABC-123. Informanterna var positivt inställda till medicinsk forskning men beskrev deltagandet i den medicinska forskningen som intressant ur ett turistiskt perspektiv snarare än ur ett vetenskapligt perspektiv. Forskningsdeltagarna erkände ogärna oro i den formella intervjusituationen, utan beskrev sig själva som orädda äventyrare, vilket jag uppfattar som motstridigt då de utanför intervjusituationen i hög utsträckning uttryckte oro. De andra forskarna i projektet Socialities of a vaccine trial: Bacteria, Tourists, Local Communities, and Scientists bekräftar att resultaten i min studie motsvarar resultaten de fått baserat på ett hundratal kvalitativa intervjuer och en täckande survey-undersökning.

Tässä tutkielmassa on tehty diskurssianalyysi sairaanhoitajien vuoden 1995 työtaistelusta käydystä mediakeskustelusta Helsingin Sanomissa. Sairaanhoitajan ammatti on malliesimerkki naisvaltaisesta matalapalkkaisesta alasta, millä sukupuolten välistä palkkaeriarvoisuutta selitetään. Sairaanhoitajan ammattia määrittävät vahvat historialliset käsitykset naisten yhteiskunnallisesta asemasta ja roolista sekä sairaanhoitajiin liitetyistä ihanteista. Sairaanhoitajien työtaistelusta käydyn mediakeskustelun tutkimus tarjoaa täten myös näkökulmia laajempaan keskusteluun sukupuolten välisestä palkkaeriarvoisuudesta. Tutkielma on laadullinen tutkimus ja sen analyysiä ohjaa diskurssianalyysin teoreettis-metodologinen viitekehys ja siihen sisältyvä sosiaalinen konstruktionismi, jonka mukaan kielen käyttö on sosiaalista toimintaa ja todellisuuden rakentamista. Analyysiin otetaan vaikutteita etenkin kriittisen diskurssianalyysin suuntauksesta, jonka mukaan diskurssien ja yhteiskunnallisten rakenteiden suhde on kaksisuuntainen, eli yhteiskunnalliset rakenteet muovaavat diskursseja, mutta diskurssit ovat luonteeltaan tuottavia, joten ne uusintavat yhteiskunnallisia rakenteita. Tutkimuksen aineistona on vuoden 1995 sairaanhoitajien työtaistelusta käyty mediakeskustelu Helsingin Sanomissa eli keväällä 1995 Helsingin Sanomissa julkaistut sairaanhoitajien työtaistelua käsittelevät tekstit. Helsingin Sanomien sairaanhoitajien vuoden 1995 työtaistelua käsittelevää mediakeskustelua määrittivät syyllistämisen ja sivuuttamisen diskurssit, jotka korostivat turvallisuus- ja talouskysymyksiä, mutta yhdistyivät myös laajempaan diskurssiin sairaanhoitajien lakko-oikeudesta sekä sukupuolittuneen representaation diskursseihin. Nämä diskurssit pohjasivat aiempiin sairaanhoitajien ammattia ja yhteiskunnallista toimijuutta käsitteleviin diskursseihin, joiden mukaan sairaanhoito on naisille luonnostaan kuuluvaa kutsumustyötä, johon korkeamman palkan tavoittelu ja työtaisteluvoimakeinot eivät kuulu. Mediakeskustelussa syyllistettiin sairaanhoitajia heidän käymästään työtaistelusta ja täten sivuutettiin työtaistelun ja sitä kautta tavoiteltujen palkankorotusten tarve ja oikeutus. Sairaanhoitajien työtaistelua käsitelleen mediakeskustelun syyllistämisen ja sivuuttamisen diskursseilla toissijaistettiin sairaanhoitajien tarve ja oikeus työtaisteluun ja palkankorotuksiin. Samalla toissijaistettiin tavoitteet alan palkkakuopan poistamisesta ja laajemmin sukupuolten välisen palkkaeriarvoisuuden kaventamisesta. Mediakeskustelun diskurssit pohjasivat historiallisiin ja yhteiskunnallisiin sukupuolittuneisiin arvostuksiin sekä sukupuolten välisiin valtasuhteisiin, joita ne myös ylläpitivät. Täten hoitajalakosta käyty mediakeskustelu osaltaan ylläpiti sukupuolten välistä palkkaeriarvoisuutta.

Islam definieras som finskhetens Andre. Finska kvinnor som konverterat till islam hamnar i ett mellanläge där de identifierar sig med två grupper som inte antas vara kompatibla. Premissen för den här magisteravhandlingen är att någon som är född och uppvuxen i Finland men i vuxen ålder konverterat till islam har en unik insikt i både det finska samhället, vår rasism och våra fördomar och i islam som religion i Finland. Jag har utfört sju intervjuer med kvinnliga konvertiter i södra Finland och diskursanalytiskt analyserat dem ur två huvudsakliga vinklar: identitetsbygget och aktörskapet hos en finsk muslim, samt det finska samhällets inställning till de konverterade muslimerna. I avhandlingen undersöks islamofobi som vardagsrasism och intersektionen av rasism och sexism granskas genom Sara R. Farris femonationalism där finländare försvarar sin främlingsfientlighet genom att kalla det feminism. Femonationalismen är utarbetad för att gälla invandrarkvinnor, men jag argumenterar genom avhandlingen för att teorin också lämpar sig för konverterade muslimska kvinnor i Finland. Avhandlingen är ett tillägg i de akademiska och samhälleliga debatterna om islam, konversion, rasism, sexism och intersektionalitet och kan läggas i relation till forskning om konverterade muslimer i andra europeiska länder.

Tutkielman tavoitteena on kuvata merimetson rauhoitetun aseman merkitystä ihmisten ja merimetsojen välisen konfliktin muodostumisessa Suomen Pohjanmaalla sijaitsevassa Kristiinankaupungin kunnassa. Tutkielma vastaa kysymyksiin, mitä merkityksiä merimetsoon ja sen suojeluun Kristiinankaupungissa liitetään ja millä tavoin paikallistason näkemysten koetaan olevan ristiriidassa lain tuottaman merimetson suojelun kanssa. Tutkielma osallistuu näin laajempaan keskusteluun ihmisten ja merimetsojen välisen konfliktin syistä. Teoreettiseesti tutkielma pohjautuu antropologiseen tutkimukseen ihmisen ja luonnon suhteesta sekä poliittisessa ekologiassakin sovellettuun oikeuspluralistiseen näkökulmaan. Tutkielman aineistonkeruu toteutettiin Kristiinankaupungissa kesän 2019 aikana. Aineisto koostuu kymmenestä haastattelusta, yhdestä ryhmähaastattelusta, noin 200 lehtileikkeestä ja etnografisista kenttämuistiinpanoista. Aineisto analysoitiin temaattisesti koodaamalla. Tutkielma osoittaa, että merimetsoon ja sen suojeluun liitetään moninaisia, toisistaan poikkeavia merkityksiä. Merimetsoon kriittisesti suhtautuville merimetso merkitsee luontoa likaavaa ja tuttua rannikkomaisemaa muuttavaa lajia, joka voi uhata myös käsitystä luonnon tasapainosta. Toisille merimetso taas merkitsee luonnon monimuotoisuutta edistävää lintulajia. Merimetson suojelu puolestaan merkitsee lainsäädännöllistä toimea, joka vaikuttaa merimetsoyhdyskuntien lähellä aikaansa viettävien elämään. Tutkielmassa arvioidaan, että kerroksittaiset oikeusjärjestelmät ovat merimetsokonfliktissa jännitteisessä suhteessa toisiinsa. Paikallistason oikeudenmukaisuutta koskevien käsitysten mukaan merimetsokantojen rajoittamista pidettiin oikeudenmukaisena, mutta käsitykset törmäsivät Suomen luonnonsuojelulakiin ja EU:n lintudirektiiviin. Oikeusjärjestelmien hierarkkinen suhde puolestaan tuottaa ja kiristää konfliktia.

Tässä maisterintutkielmassa pyritään tuomaan näkökulmaa siihen, minkälainen Suomi–Neuvostoliitto-seuran rooli oli kulttuurivaihdossa vuosina 1960–1969, ja vaikuttiko vuonna 1960 solmittu kulttuurivaihtosopimus Suomen roolin muuttumiseen kulttuurivaihdon osapuolena passiivisesta aktiivisemmaksi. Suomen ja Neuvostoliiton kulttuurivaihtoa tarkastellaan pehmeän vallan teoreettisesta viitekehyksestä. Kulttuurivaihtoa tarkastelen nimenomaan aikakauden musiikkivaihdon avulla. Ennen musiikin ajateltiin olevan absoluuttista, johon maalliset asiat eivät pystyneet vaikuttamaan. Nykyisin musikologisen tutkimuksen myötä on ymmärretty, että musiikki taidemuotona resonoi ympäröivänsä kanssa. Musiikin tulkitseminenkin on riippuvaista siitä, kuka sitä tulkitsee ja missä. Musiikkia on hyödynnetty politiikan välineenä, sekä käytetty yhteisöjen mobilisoinnissa ja pehmeän vallan välineenä. Musiikkia jaotellaan taidemusiikkiin ja populaarimusiikkiin. Tämän eron määritteleminen on merkittävä osa tutkielmaani, sillä se selittää kulttuurivaihdossa ilmenevää musiikkia, ja yhteisöjen ja valtioiden asenteita erilaisia musiikin muotoja kohtaan. Miksi taide- ja kansanmusiikki korostuivat 1960-luvun musiikkivaihdossa, kun taas populaarimusiikki loisti poissaolollaan. Musiikkivalintoihin liittyy poliittisia valintoja, ja ne näkyivät etenkin Neuvostoliiton kulttuurivaihdossa esimerkiksi Yhdysvaltojen kanssa. Neuvostoliiton johto määritteli, minkälaisen taiteen kuluttaminen maassa oli hyväksyttävää. Tämä näkyi siinä, minkälaisia taiteilijaryhmiä Neuvostoliitto lähetti maastaan ulos, ja vastavuoroisesti vastaanotti sisään. Suomi–Neuvostoliitto-seuran historian eritteleminen ja kuljettaminen mukana läpi Suomen kylmän sodan historian tärkeimpien vaiheiden on tässäkin tutkimuksessa tärkeää. SNS oli organisaationa suurin kulttuurivaihdon toimija suomalaisella kentällä, ja sen rooli vain vahvistui kulttuurivaihtosopimuksen myötä. Käyn tutkielmassani läpi SNS:n arkistoja, tutkien etenkin taiteilijavaihtoa, kirjeenvaihtoa, sekä erilaisia sopimuksia ja toimintasuunnitelmia. Tutkielman johtopäätöksinä esittelen, että kulttuurivaihtosopimuksella voidaan väittää olleen kulttuurivaihtoa valtiollistava rooli, ja musiikkia hyödynnettiin julkisuusdiplomatiassa, pehmeän vallankäytön välineenä. 1970-luvulla suomalaisten yleinen asenne Neuvostoliittoa kohtaan oli myötämielinen, johon SNS:llä saattoi olla osavaikutuksensa. Suomen vaikutusta Neuvostoliittoon 1960-luvun kulttuurivaihdossa ei pystytä tässä tutkielmassa erittelemään, mutta se voisi olla varteenotettava tutkimuskysymys jatkotutkimusta ajatellen.

This thesis studies the discourse of governmental actors in resource-rich countries that base much of their economic structures on the extraction of natural resources. The goal of the study is to explore the links between foreign capital and government-led resource extraction ventures and understand what kind of a discourse is built around natural resource ventures and how governments represent these ventures as a viable model for ‘development’. The focus of this study is the case of the new Orinoco Mining Arch – project in Venezuela, established in 2016, that represents a new extractivist turn in the traditionally oil-based economy of the country. In this thesis the link between foreign capital and resource extraction is understood as fundamentally interconnected through the theoretical framework that positions extractivism as part of a developmentalist and neoliberal ontology. The methodological approach of this thesis is that of Critical Discourse Analysis which is presented based on the poststructuralist views of Ernesto Laclau and Chantal Mouffe on discourse. Furthermore, Fairclough’s approach to Critical Discourse Analysis is used as a way to study and analysis of the research material through textual analysis, discursive practice and social practice. The data consists of three types of material that the Venezuelan governmental actors have published regarding the mining activities of the Orinoco Mining Arch: the opening speech by president Nicolás Maduro at the event to officiate the AMO project, the communications and news articles related to this new project published by the country’s Ministry of Mining and country’s the National Development Plans’ sections that relate to mining. This study shows that attempts to legitimize governmental mining ventures are carried through by building a public image of an ecologically sustainable, dynamic and sovereign mining industry that is deeply linked to the Chavist-nationalist imaginary, and intertwined with more subtle elements, including foreign capital, in the discourse. The analysis of the data found that this resource nationalist discourse, its origin and its features are currently reproducing a developmentalist based neo-extractivist narrative which praises ’development’, considers resource extraction as necessary, and follows a neoliberal logic of accumulation of capital. Thus, despite of its apparent potential for conflict, foreign capital it is part of the developmentalist narrative that the governmental discourse creates. Its manifestation as neo-extractivism has an immense potential for destruction in the socio-ecological context.

Kansainväliset kehitysorganisaatiot ovat varoittaneet viimeaikoina Afrikan ja Lähi-idän nuorisopullistumasta (Youth bulge). Historian vallankumouksia ja jopa imperialismia on selitetty tällä demografisella ilmiöllä. Teorian mukaan suuri nuorten miesten määrä koko väestöä kohden kas-vattaa huomattavasti levottomuuksien riskiä. Suhdeluvut vaihtelevat tutkimuksittain, mutta varsin yleisesti ilmiöstä puhutaan, kun nuorten (12–24 vuotiaiden) osuus koko väestöstä on 20 % tai yli. Tutkielman teoreettisen viitekehyksen mukaan nuorten suuri määrä yhdessä heikon taloustilanteen, ruuhkautuneiden instituutioiden tai vallankumouksellisten liikkeiden kanssa lisäävät yhteiskunnan räjähdysherkkyyttä. Nuorisopullistuman on selitetty luovan painetta yhteiskuntaan sekä rekrytointi mahdollisuuksia vallankumouksellisille organisaatioille. Suomessa vuonna 1917 12–24 vuotiaita oli 18 % väestöstä. Maassa koettiin laajaa elintarvikepulaa, työttömyyttä sekä poliittista valtakamppailua. Venäjän helmikuun vallankumouksen jälkeen Suomeen perustettiin läpi vuoden työväenkaarteja, joista osa oli aseistautuneita sekä vallankumouksellisia. Kaartinmuodostus tapahtui aalloissa, joista merkittävimmät olivat lokakuun ja marraskuun aikana. Työväenkaarteista muodostui osittain sisällissodan punainen puoli vuonna 1918. Tässä tutkimuksessa selvitetään vaikuttiko kuntien väestön ikärakenteissa piilevä nuorisopullistuman alkio kunnan ensimmäisen työväenkaartin perustamisajankohtaan. Tutkimukseen on otettu mukaan 501 kuntaa, joista 396:ssa havaittiin työväenkaartinmuodostusta. Tutkielman analyysi on toteutettu multinominaalisella logistisella regressioanalyysilla. Mallin avulla vertaillaan työväenkaartien perustamisajankohtien todennäköisyyttä käyttämällä ennustemuuttujana kuntien nuorten suhteellista määrää. Vertailua varten mallissa on vakioitu SDP:n äänimäärä, väestöntiheys sekä sekatyöläisten-, maataloustyöläisten -, köyhäinavunsaajien- ja siirtolaisten osuus koko kunnan väestöstä. Tutkielman tuloksissa esitetään, että nuorten suhteellinen määrä ei vaikuttanut yksinään työväenkaartien perustamisajankohtaan eikä myöskään siihen perustettiinko kuntaan työväenkaartia ollenkaan. Ensimmäiset työväenkaartit perustettiin kaupunkeihin ja taajamiin, joissa väentiheys oli korkeimmillaan, mutta nuorten suhteellinen määrä pienempi kuin maaseudulla. Tutkielmassa mukana olleista ennustemuuttujista SDP:n kannatus kunnissa selitti eniten työväenkaartien perustamisajankohtaa. Tämä tukee aikaisempia tutkimuksia, joissa on selitetty esimerkiksi sisällissodan rintamalinjan muodostusta.

Hälso- och sjukvård är något som berör alla i samhället och är därmed ett återkommande tema inom politiken. Sjukskötaryrket har en genuspräglad historia och många anser att yrket inte får det erkännande som det skulle vara värt. Arbete inom mentalsjukvården är speciellt stigmatiserat. Syftet med den här pro gradu avhandlingen är att undersöka hur kvinnliga sjukskötare inom mentalsjukvården konstruerar sitt arbete och sin identitet genom subjektpositionering. I denna diskursanalytiska fallstudie analyseras semistrukturerade intervjuer med kvinnliga sjukskötare som arbetar inom mentalsjukvården i Finland. I analysen identifierades tre dominerande diskurser om sjukskötararbetet: sjukskötararbetet som tilltalande, sjukskötararbetet som tungt samt sjukskötararbetet som ett arbete i ständig förändring. De intervjuade sjukskötarna konstruerade varierande subjektpositioner i förhållande till de dominerande diskurserna. Subjektpositionen som gruppmedlem i sjukskötarnas arbetsgrupp var speciellt påtagbar och konstruerades i förhållande till två av de tre identifierade diskurserna. Framtida forskning kunde undersöka förhållandet mellan konstruktionen av arbetsgruppen och sjukskötares subjektpositionering.

Tämä tutkielma tarkastelee vuosina 1968–1986 toimineen Keskusteluseura Psyke ry:n (Psyke) toimintaa vuosina 1968–1971. Psyke oli Suomen ensimmäinen virallinen seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen yhdistys, ja se perustettiin homoseksuaalisten tekojen vielä ollessa kriminalisoitua. Yhdistys ajoi seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia sekä toimi vähemmistön sisäisenä yhdyssiteenä ja keskustelufoorumina. Psyken toimijat olivat pääosin homomiehiä, lesboja, biseksuaaleja ja transvestiitteja. Tutkielmassa rekonstruoidaan Psyken ensimmäiset kolme toimintavuotta selvittämällä, miten ja miksi yhdistys perustettiin, millaista toimintaa sillä oli, keitä sen toimijat olivat ja mitkä heidän toimintamotivaationsa olivat. Lisäksi selvitetään, millaisia keskusteluita yhdistyksen piirissä käytiin yhdistyksen tavoitteista ja toimintatavoista, sekä miten Psyke osallistui seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuuden uudelleenmäärittelyyn. Tutkielman tavoitteena on paikata Psyken historiaan liittyvää tutkimuksellista aukkoa sekä analysoida Psyken merkitystä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia ajavalle liikkeelle. Psykeä tarkastellaan osana 1960-luvun yhteiskunnallista liikehdintää. Tutkielman pääasiallisena aineistona on käytetty Psyken 96-jäsenlehteä vuosilta 1969–1971 sekä neljää muistitietohaastattelua, jotka toteutettiin tutkielmaa varten. Lehtiaineisto kattaa yhteensä 16 numeroa. Haastateltavat olivat aktiivisesti mukana Psyken toiminnassa tutkimuksen kohteena olevana ajanjaksona. Aineiston monipuolisuutta rajoittaa se, että Psyken asiakirjat eivät ole säilyneet. Ensimmäisinä vuosinaan Psykellä ei vielä ollut tavoite- tai periaateohjelmaa, eivätkä sen tavoitteet ja toimintatavat olleet vielä hahmottuneet tarkasti, joten niistä käytiin aktiivista keskustelua. Aineistosta on tunnistettu viisi tällaista keskustelunaihetta. Keskustelut tuovat esiin, että Psyken piirissä oli monenlaisia ajatuksia siitä, mitä ja miten yhdistyksen tulisi tavoitella. Lisäksi tutkielma osoittaa, että Psyke loi uudenlaista diskurssia seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuudesta ja antoi vähemmistöön kuuluville uusia, positiivisia tapoja hahmottaa oma identiteettinsä. Tutkielman keskeinen johtopäätös on, että Psyken perustaminen oli lähtölaukaus seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia ajavalle liikkeelle. Sen toiminta loi pohjaa laajemmalle liikkeelle kolmella tavalla: luomalla yhteisön, joka mahdollisti laajemman järjestäytymisen, aloittamalla keskusteluita liikkeen tavoitteista sekä luomalla uusia tapoja puhua seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä.