Skip to main content
Login | Suomeksi | På svenska | In English

Browsing by master's degree program "Oikeustieteen maisterin koulutusohjelma"

Sort by: Order: Results:

  • Häggblom, Isabella (2022)
    Anglo-amerikansk avtalsrätt och -praxis har länge haft en dominerande ställning på den internationella handelns område, och till följd av detta har anglo-amerikansk avtalspraxis och -modeller spridits till rättstraditioner utanför common law-länder. Avtal som är uppgjorda enligt anglo-amerikanska modeller utformas generellt utan hänsyn till den på avtalet tillämpade lagen: de är så kallade självförsörjande avtal som försöker minimera nationella lagarnas effekt på avtalet. Dessa avtal innehåller oftast en omfattande användning av boilerplate-klausuler. Med ”boilerplate-klausuler” avses avtalsklausuler som är utformade på ett standardiserat sätt som används i en stor omfattning i olika former av avtal. Eftersom boilerplate-klausuler härstammar från common law-länder så är klausulerna oftast baserade på ett anglo-amerikanskt begreppsbruk. Detta leder till att den faktiska betydelsen av klausulerna kan variera i länder utanför common law-systemet. Anglo-amerikansk avtalsrätt som i grunden är common law, skiljer sig i många hänseenden från nordisk och finsk avtalsrätt. Skillnaderna mellan common law och nordisk avtalsrätt uppträder exempelvis med avseende till avtalsrättens källor, utvecklingen av avtalsrätten och tolkningen av avtal i allmänhet. Den nordiska och därmed även den finska avtalsrätten har sina särdrag som common law inte känner till. Ett exempel på detta är den omfattande förekomsten av allmänna avtalsrättsliga principer i nordisk avtalsrätt, t.ex. lojalitetsprincipen. Numera förekommer självförsörjande kontraktsformulering som är baserad på anglo-amerikansk avtalspraxis även i avtal mellan nordiska parter varpå nordisk rätt tillämpas. Detta för med sig utmaningar som diskuteras i denna avhandling. Några avtalsklausuler som traditionellt ansetts höra till kategorin boilerplate-klausuler är integrationsklausuler, no-waiver-klausuler och severability-klausuler. Integrationsklausuler ämnar att förstärka effekten av det skriftliga avtalet och lämna utanför det slutliga avtalet olika muntliga och skriftliga åtaganden som uppstått före uppkomsten av det slutliga avtalet. No-waiver-klausuler föreskriver att en avtalsparts passivitet inte ska anses ge avkall på de rättigheter som han har enligt avtalet. Severability-klausuler föreskriver om ifall en avtalsklausul skulle anses ogiltig, olaglig eller overställbar, så ska detta inte påverka de övriga avtalsklausulerna eller avtalet i sin helhet. Syftet med denna avhandling är att undersöka om integrations-, no-waiver- och severability-klausulernas bakomliggande, ursprungliga och tilltänkta syfte enligt anglo-amerikansk rätt uppfylls då finsk rätt tillämpas på klausulerna. Dessa tre boilerplate-klausuler har valts eftersom de ämnar att frigöra avtalet från en påverkan av den på avtalet tillämpade lagen. Det sekundära syftet med avhandlingen är att baserat på slutsatserna från tolkningen av de tre boilerplate-klausulerna, utreda och analysera de bakomliggande orsakerna till att ifrågavarande boilerplate-klausuler och självförsörjande kontraktsformulering används i kommersiella avtal i Finland. Avhandlingens slutsatser är att integrations-, no-waiver- och severability-klausulernas ursprungliga och tilltänkta syfte enligt anglo-amerikansk rätt inte uppfylls i alla fall då finsk avtalsrätt tillämpas på de ifrågavarande klausulerna. De tre boilerplate-klausulerna kan dock ha en viss reell funktion, även om den kanske inte fullt motsvarar den verkan som klausulerna skulle tillmätas enligt anglo-amerikansk rätt. Exempelvis kan integrationsklausuler ha en inverkan på hur avtalsinnehållet och avtalsförhållandet som helhet bör ses på, medan no-waiver-klausuler kan förutsätta att en del civilrättsliga principer ska följas. Det konstateras även att avtal mellan finska kommersiella parter generellt kunde uppgöras mera kortfattat, och behovet av självförsörjande avtalsformulering inklusive en omfattande användning av boilerplate-klausuler skulle inte alltid vara nödvändigt i avtal mellan finska kommersiella parter. Påverkan av internationell och branschspecifik praxis samt kostnads- och effektivitetsfrågor styr företagens val då det gäller deras tillämpning och preferens av avtalspraxis. Trots att det finns en del osäkerheter vad gäller den på avtalet tillämpade lagens (dvs. finsk rätt) effekt på boilerplate-klausuler, så anser ändå företag att det är värt att ta den juridiska risken, eftersom den juridiska risken avvägs mot övriga risker som generellt följer av avtal.
  • Segercrantz, Theresa (2022)
    Ett specialförvärvsbolag, eller ett SPAC-bolag, är ett bolag som genom en börsnotering samlar kapital för att kunna bekosta ett eller fler företagsförvärv. Bolaget har i sig ingen verksamhet före sin börsnotering, och är således endast ett skal före de förvärvar en verksamhet genom uppköp eller sammanslagning med ett annat bolag. SPAC-bolag blev aktuella i Finland och Norden under 2021, då de första finska SPAC-bolagen såg dagens ljus. Som fenomen har det existerat i drygt 40 år, fastän de blivit extremt populära först under de senaste åren. I Finland regleras SPAC-bolagen endast av Nasdaqs allmänna regler som primärt gäller tidsrymd för företagsförvärvet och mängd kapital som skall förvaras på ett separat escrow-konto. ESMA har också utfärdat riktlinjer om vad de europeiska SPAC-bolagen borde utfärda i sina prospekt, utöver det som stadgas i prospektförordningen, men i övrigt lämnat det åt varje land att själva välja hur man reglerar bolagen vidare. I dagsläget är inte SPAC-bolagen desto mer reglerade i Finland, varken i lag eller i bolagsstyrningskoden. SPAC-bolagen har bidragit till delade åsikter gällande huruvida de är ett bra eller dåligt tillägg på marknaden. Kritik har riktats bland annat mot de så kallade sponsorerna, vilka är de aktieägare som grundar och finansierar själva skalbolaget till en början. Dessa har kritiserats eftersom de, speciellt i USA, ansetts oförutsebara och att de har en möjlighet att göra enorm vinst, delvis på de andra aktieägarnas bekostnad. Ett resultat av denna oförutsebarhet har varit diskussion gällande en reglering av sponsorernas rättigheter, för att göra SPAC-konstellationen säkrare. Denna avhandlings syfte är att analysera ifall problemen som uppstår i SPAC-bolagen kan lösas med reglering i antingen lagen eller bolagsstyrningskoden. De första två finska SPAC-bolagen har i sig inte gett någon orsak till en starkare reglering. Tvärtom, har de i sina bolagsordningar reglerat strängare än vad de skulle behöva i enlighet med existerande rättsregler. Vidare, skall aktiebolagslagen till sin natur vara allmän och dispositiv, så ett införande av SPAC-reglering i denna skulle strida mot lagens natur. I detta skede bildar SPAC-bolagen heller inget hot mot den finska värdepappersmarknaden och är i övrigt en mycket marginell del av den, vilket leder till att det heller inte är relevant att införa en SPAC-reglering i värdepappersmarknadslagen. För att stärka SPAC-bolagens ställning inom de finska regelverken, kunde ett erkännande av dem som fenomen införas i nästa upplaga av bolagsstyrningskoden. Vidare reglering krävs inte för tillfället, men då bolagsformen blir mer välkänd, skulle det vara på sin plats att den erkänns. Vidare, kunde i nästa upplaga också införas ett erkännande av begreppet stewardship, för att motivera majoritetsaktieägare och institutionella aktieägare till ett aktivare deltagande i upprätthållandet av god bolagsstyrning. Stärkandet av stewardship i Finland skulle indirekt gynna SPAC-bolagen, eftersom sponsorn kan tänkas jämställas med en majoritetsaktieägare. För tillfället finns inte behov för strängare reglering för SPAC-bolagen, men ett erkännande av dem som en del av den finska värdepappersmarknaden vore på sin plats.
  • Joensuu, Rosa (2022)
    Use of selective distribution has increased in response to growth of online sales. However, the question regarding when and how selective distribution systems can be used in order to protect brand image has remained somewhat unclear. This research seeks to answer two questions. Firstly, whether the nature of the product can justify the use of selective distribution, and secondly, should luxury brands be protected over other brands. Court of Justice of the European Union (CJEU) has weighed the matter in some rulings, but room for interpretation remains. The research is divided into seven chapters. The legislative framework in the EU is presented in Chapter 2. The European Commission has adopted new Vertical Block Exemption Regulation and new Vertical Guidelines on 10 May 2022. This new regulation will be presented and referred to through the research. Chapter 3 presents objectives of using selective distribution. Chapter 3 also discusses the economic and consumer perspectives of the subject. Method of the research is legal-dogmatic. Competition effects of selective distribution are discussed in Chapter 4. In Chapter 5, the concept of “aura of luxury” is addressed and the chapter aims to provide an overview of what in fact is “luxury”. Chapter 5 also presents brand desirability and consumer commitment to brands in order to outline the factors that make consumers desire branded goods. Case law is presented in Chapter 6 in order to give insight on how the matter has been assessed by the CJEU. Chapter 6 leads to the conclusions of the seventh and last chapter.
  • von Weissenberg, Rebecka (2021)
    Klimatkompensation har blivit ett populärt sätt för konsumenter och företag att bidra till bekämpning av klimatförändring. Klimatkompensation, dvs. köpandet av en verifierad kompensationsenhet som produceras av miljövänliga projekt runtom i världen, regleras inte på en statlig eller mellanstatlig nivå, utan regelverket runt klimatkompensation består främst av självreglerande certifieringsprogram som upprätthåller regler och processer som kompensationsprojekt måste uppfylla för att få certifikatets tillkännagivande om kompensationsenhetens trovärdighet. Kontroversen kring till förhållandet mellan klimatkompensation och lagen om penningsamlingar (863/2019) som uppstod år 2019 har resulterat i att Inrikesministeriet inlett diverse utredningar om hur frivillig klimatkompensation kunde regleras och övervakas för att säkerställa att verksamheten sker på ett tillförlitligt sett. Under utredningsprocessen har möjligheten för Konsumentskyddsmannen att funktionera som övervakande och verkställande myndighet diskuterats. Detta utgör forskningsintresset i denna studie, som försöker besvara följande fråga; vilket/vilka reglerings- och övervakningsinstrument borde myndigheterna tillämpa på den inhemska klimatkompensationsmarknaden för att säkerställa att verksamheten fyller kraven på tillförlitlig klimatkompensation? Avhandlingen granskar ämnet från perspektivet av Konsumentskyddsmannens breda övervaknings- och verkställighetsmandat under konsumentskyddslagen (38/1978) genom rättsdogmatisk metod, men analysen grundar sig främst på rättsteoretisk granskning av regleringsstrategier presenterade i den internationella rättslitteraturen. De övervaknings- och verkställighetsstrategier som identifierades i den internationella rättsliteraturen genom en systematisk litteraturöversikt är 1) vägledning och instruktioner 2) offentlig tillkänna givning av privata certifieringsprogram genom separat lagstiftning samt 3) upprättande av en registreringsskyldighet för säljare av kompensationsenheter. Dessa strategier analyseras utifrån kriterierna av effektivitet och kostnads effektivitet, samt hur de förhåller sig till den finska Konsumentskyddsmannens övervaknings- och verkställighetsmandat. Dessutom framställs minimikrav som borde uppfyllas för att effektiv övervakning och verkställighet av klimatkompenseringens legitimitet kan säkerställas. Avhandlingen finner att även om sampeln är begränsad, borde Konsumentskyddsmannen inom sin så kallade compliance-verksamhet i första hand utveckla vägledning och instruktioner till både säljare och köpare (konsumenter) av klimatkompensationsenheter för att åtgärda informationsbristen som existerar inom denna marknad. Denna vägledning bör innefatta minimikraven på tillförlitlig klimatkompensation, samt redogöra för säljarens informationsskyldighet under 6 § och 7 § av konsumentskyddslagen. Tilläggsåtgärder med att antingen offentligt implementera ett privat certifieringsprogram, eller genom upprättande av en registreringsskyldighet, borde även implementeras för att säkerställa effektiv övervakning av denna verksamhet. Dock är de två senaste åtgärderna beroende av den framtida utvecklingen av EU-rätten eftersom konsumentskydd är ett område som berörs av principen för harmonisering inom den inre marknaden. Slutsatserna är även att implementering av regleringsåtgärder för klimatkompensation kräver mer forskning av diverse juridiska faktorer som kompensationsenheter berör, samt internationellt avgörande av hur klimatkompensation borde hanteras inom de mellanstatliga utsläppsminskningsmålen.
  • Kakko, Marjut (2021)
    Hallintolain (434/2003) 8 § asettaa viranomaiselle neuvontavelvollisuuden. Tässä lainopillisessa tutkielmassa tarkastellaan yksityissektorilla toteutettujen chatbot-sovelluksien käyttöä osana viranomaisen neuvontaa Suomen perustuslain (731/1999) 124 §:n viitekehyksessä. Perustuslain 124 § asettaa edellytyksiä ja rajoittaa julkisen hallintotehtävän antamista muun kuin viranomaisen hoidettavaksi. Perustuslain 124 §:n soveltamisen määrittelee se, onko ulkoistettavassa tehtävässä kysymys julkisesta hallintotehtävästä. Siitä huolimatta perustuslaki esitöineen jättää julkisen hallintotehtävän määritelmän tulkinnanvaraiseksi. Perustuslakivaliokunta onkin perustuslain säätämisen jälkeen toistuvasti arvioinut perustuslain 124 §:n soveltamisalaa ja ottanut kantaa siihen, onko ulkoistamisen kohteena olevissa tehtävissä kyse julkisista hallintotehtävistä. Määritelmä kuitenkin elää yhteiskunnan kehityksen mukana. Hallinnon automatisaatio ja yksityissektorilla toteutettujen chatbot-sovelluksien käyttö julkisessa hallinnossa haastaa julkisen hallintotehtävän määritelmän uudelleen. Tutkielmassa tarkastellaan, missä määrin chatbot-sovelluksella toteutettavassa neuvonnassa on kyse julkisen hallintotehtävän hoitamisesta ja mitä edellytyksiä chatbot-sovelluksen ulkoistamiselle seuraa perustuslain 124 §:stä. Lisäksi tarkastellaan esiin nousevia sääntelytarpeita.
  • Grönlund, Liselotte (2022)
    Det finns en växande medvetenhet bland beslutsfattare om att klimatförändringen ger upphov till så omfattande finansiella risker att de kollektivt utgör en systemrisk och ett hot mot den finansiella stabiliteten. Bankreglering och banktillsyn har därmed en viktig roll att spela i att förverkliga EU:s klimatförändringsmål och i att minska den systemrisk som klimatförändringen utgör. Som en reaktion på lärdomarna från den senaste globala finanskrisen har makrotillsyn etablerat sig som en ny sorts finansiell reglering, vars mål är att förhindra överdrivet risktagande i det finansiella systemet och mildra dess effekter på den reala ekonomin. Även om det finns en växande debatt bland forskare och beslutsfattare om tillsynsmyndigheternas och bankernas roll i att identifiera och hantera klimatrisker, är diskussionen om hur makrotillsyn skulle kunna användas för att hantera systemrisker i samband med klimatförändringen fortfarande begränsad. Den Europeiska kommissionen har också erkänt behovet av att undersöka hur tillsynsreglering kan ta hänsyn till klimatförändringens finansiella risker i sin strategi för hållbar finansiering från år 2021. Denna magisteravhandling undersöker därmed egenskaperna av klimatrelaterade finansiella risker och diskuterar de alternativ som beslutsfattare inom makrotillsyn har för att integrera sådana risker i banktillsyn. Med hjälp av teorier om ekonomisk reglering ger avhandlingen därmed en översikt av diskussionen kring den ekonomiska grunden för och lämpligheten av att använda makrotillsynsreglering av banksektorn för att hantera klimatförändringen som en systemrisk. Även om denna magisteravhandling i stort sett anser att användning av makrotillsynsreglering för att hantera klimatförändringsrisker är rättfärdigat, medför dess implementering flera utmaningar för tillsynsmyndigheter. Tillsynsmyndigheter kommer att ställas inför politiska val och speciellt EU:s lagstiftare kommer att behöva ta hänsyn till skillnader mellan de olika medlemsstaternas makroekonomiska målsättningar. Trots bristen på säkerhet gällande klimatförändringsriskernas exakta natur och tidpunkt och de politiska svårigheterna kring tillämpningen av makrotillsynsreglering, kan och bör finansiella tillsynsmyndigheter och banker aktivt stödja en smidig övergång till en ekonomi med låga koldioxidutsläpp och ta steg för att minimera skadorna för det finansiella systemet och ekonomin i framtiden.
  • Huttunen, Juri (2022)
    This study examines the use of migrants or asylum seekers as a means of pressure by States towards other States. The term ‘coercive engineered migration’ (CEM) by Kelly Greenhill, denoting cross-border population movements that are deliberately created or manipulated in order to induce political, military and/or economic concessions from a target State or States, is used as the factual framework in this study to describe the phenomenon under examination. Inspired by the recent events between Belarus and its neighbours, this study looks at a situation, where a sending State, outside the EU and CoE, is deliberately sending asylum seekers to its neighbour, the receiving State, being an EU and CoE Member State. The research question guiding this study is: ‘Can an EU and CoE member State receiving asylum seekers in connection to a situation of coercive engineered migration prevent the entry into its territory from said individuals?’ An answer is attempted via doctrinal analysis of the receiving State’s rights under the jus ad bellum and parallel obligations under international human rights law, namely obligations relating to non-refoulement and collective expulsion of aliens under the ECHR. It is submitted that a CEM situation may amount up to a use of force and where it does, in order to draw a balance between the State’s rights and the human rights of the asylum seekers, the receiving State should be able to derogate from its collective expulsion-related obligations under the ECHR and the EU Fundamental Rights Charter in order to close off a portion of its land border to defend itself against the CEM situation deliberately created by the sending State.
  • Granholm, Essi (2021)
    As one of the steps the Court uses to evaluate the existence of discrimination in relation to the exercise of the fundamental freedoms, comparability is an important question for anyone operating within the scope of the jurisdiction of the European Union. What makes it even more important in the context of direct taxation, is the way direct taxation is harmonised in the European Union. In the absence of positive harmonisation, negative harmonisation, which occurs through the Court finding national legislation incompatible with, for example, the fundamental freedoms, has an important role in enabling market integration in direct tax matters. This study looks at the steps the Court employs in determining comparability in cases related to dividend taxation. Accordingly, the fundamental freedoms discussed are the freedom of establishment and the free movement of capital. We start by looking at what the concept of comparability means, since in reality, we cannot expect any cases to be comparable in every aspect. In its analysis of comparability, the Court first looks at whether the member state being accused of discriminatory measures has exercised its taxing powers in respect of the income in question. If the answer is no, the cases cannot be deemed comparable. If the answer is yes, the Court will move on to the next step. In the second step, the Court will determine whether the taxpayers compared in the case are subject to tax in the same way in respect of the income in question. If the answer is yes, the cases should be treated comparably in every other aspect as well (i.e. discriminatory measures cannot be applied). If the answer is no, the Court will move on to the final distinguishing step. If the two other questions have not clarified whether the situations in question are objectively comparable, the Court will analyse the situation in light of the aim of the national legislation. If the aim is relevant for the situations of both of the taxpayers equally, the taxpayers should be regarded as being comparable.
  • Kalliokoski, Annareetta (2019)
    Tuottamuksellinen toiminta ilmentää moitittavaa riskinottoa ja rikkoo toimijalle asetettavaa huolellisuusvaatimusta. Yrityksen vahingonkorvausvastuun perusteena voi olla sen johtoon kuuluvan henkilön tai työntekijän tuottamus. Oikeushenkilön vastuun yhteydessä voidaan puhua myös kumuloidusta ja anonyymistä tuottamuksesta, joista erityisesti kumuloitu tuottamus ottaa huomioon kaikkien osapuolten ja tekijöiden yhteisvaikutuksen. Yritys voi pyrkiä kontrolloimaan vahingonkorvausvastuuriskiä monella eri tavalla, kuten sopimusehdoin ja vastuuvakuutuksella. Compliance-toiminta on kokonaisvaltaista riskienhallintaa, jolla pyritään siihen, että yrityksen toiminta vastaa siihen kohdistuvan oikeudellisen sääntelyn ja sidosryhmien asettamia velvoitteita. Asianmukaisella compliance-ohjelmalla voidaan pyrkiä sekä ehkäisemään riskien realisoitumista että lieventämään tai poistamaan toiminnasta mahdollisesti aiheutuneita seuraamuksia. Ohjelma voidaan laatia esimerkiksi kilpailuoikeuteen, ympäristövastuuseen tai tuotevastuuseen liittyvien riskien hallitsemiseksi. Ohjelman tulisi sisältää yrityksen toimintaa koskeva riskianalyysin, ohjeet ja prosessit, jatkuvan koulutuksen ja ohjelman toteutumisen seurannan sekä toimenpiteet mahdollisten havaittavien väärinkäytösten varalta. Avainasemassa on pysyvän compliance-kulttuurin luominen yritykseen. Yhdysvalloissa yritys voi pyrkiä lieventämään rikosoikeudellisia seuraamuksia tehokkaalla compliance-ohjelmalla. EU:ssa on käytäntöä siitä, toimiiko compliance-ohjelma lieventävänä tai raskauttava seikkana harkittaessa seuraamussakkojen määräämistä kilpailuoikeutta rikkoneille yrityksille. Keskustelua on käyty myös siitä, voisiko compliance-ohjelmalla olla merkitystä arvioitaessa yrityksen tuottamusta vahingonkorvausvastuun yhteydessä. Compliance-toiminnon avulla yritys voisi pyrkiä osoittamaan toimineensa huolellisimmalla mahdollisella tavalla. Toisaalta se voisi toimia myös yrityksen vastuuseen tai ainakin törkeään huolimattomuuteen viittaavana tekijänä osoittaen korostunutta tietoisuutta ja siten mahdollisuutta estää vahinko sekä piittaamattomuutta toiminnan seurauksista. Jotta yritys ei syyllistyisi moitittavaan riskinottoon, tulisi sen panostaa riskienhallintaan. Compliance-ohjelma on osa yrityksen oikeudellista riskienhallintaa ja toisaalta riskienhallinta on välttämättä olennainen osa tehokasta compliance-ohjelmaa. Huolellisella riskiarvioinnilla ja dokumentoinnilla yritys voi pyrkiä osoittamaan riskinoton olevan hyväksyttävää. Erityisesti epäselvässä tai epävarmassa tulkintatilanteessa, jossa tuottamus ei ole selvää, compliance-ohjelma voi osoittaa yrityksen toiminnalle hyväksyttävät perusteet. Huolellisella compliance-toiminnalla voidaan pyrkiä myös esittämään, ettei mahdollisuutta toimia toisin ole ollut. Toisaalta asianmukaisesti rakennettu compliance-ohjelma voi korottaa toimijalle asetettavaa tietoisuusvaatimusta ja siten vaikuttaa tuottamuksen arviointiin yrityksen kannalta kielteisesti; riski vahingosta olisi tullut ennakoida. Yrityksen rikkoessa complianceohjelmaansa, voi tämä myös osoittaa, mikä vaihtoehtoinen toimintatapa olisi ollut olemassa johtaen siihen, että se vaikuttaa yritykselle asetettavaan huolellisuuden mittapuuhun. Compliance-ohjelman vaikutus tuottamusarviointiin voisi pohjautua juuri varautumiseen, eli ennakoivaan ja toimintajärjestelmiin perustuvaan ajatteluun. Sen merkitykseen tuottamusarvioinnissa tulisi kuitenkin suhtautua varovaisesti, sillä tulee aina arvioida, onko ohjelmalla tosiasiallista merkitystä kyseisessä yksittäistapauksessa. Compliance-ohjelman tarkoitus huolellisen toiminnan edistämisessä sopii yhteen vahingonkorvausoikeuden tavoitteiden kanssa ja voisikin olla perusteltua antaa ohjelmalle merkitystä tuottamusarvioinnissa ja tuottamuksen astetta harkittaessa. Compliance-ohjelma voi vaikuttaa myös vastuuvakuutuksesta saatavaan korvaukseen, vastuunrajoitusehtojen pitävyyteen ja vahingonkorvauslain mukaiseen kohtuusperusteiseen korvauksen sovitteluun. Piittaamattomuus riskistä ja tähän liittyvä törkeä huolimattomuus voisivat johtaa vakuutuskorvauksen menettämiseen ja tehdä vastuunrajoitusehdot pitämättömiksi. Jos yritys compliance-ohjelmasta huolimatta toimii sitä vastoin, voisi tämän huomioimatta jättäminen jopa kannustaa yrityksiä välinpitämättömään riskinottoon niiden luottaessa, ettei ohjelmaa voida käyttää niitä vastaan. Kohtuusperusteisen sovittelun edellytysten arviointi tehdään kokonaisharkinnan perusteella. Compliance-ohjelman merkitys voisi olla suurimmillaan tapauksissa, jossa vahingonaiheuttajan varallisuusolot suhteessa vahingonkärsijään puhuisivat sovittelun puolesta ja ohjelma osoittaisi joko selkeää piittaamattomuutta, tai toisaalta yrityksen täyttäneen sille asetettavan toimintavaatimuksen parhain mahdollisin tavoin. Korvauksen sovittelun harkinta on subjektiivisempaa kuin tuottamusharkinta ja antaa lisäksi tuomioistuimelle varsin laajan harkintavallan. Sovitteluharkinnan luonteen vuoksi voisi olla perustelua antaa compliance-ohjelmalle siinä enemmän merkitystä kuin tuottamusarvioinnin yhteydessä.
  • Kallela, Karla (2021)
    3D printing has been described as a revolutionary technology challenging copyright law to the core. 3D printing essentially enables the fast reproduction of objects and enables transforming digital items into physical ones effortlessly. This thesis examines the copyright status of a computer-aided design (CAD) file, which functions as the blueprint and instructions for a 3D printer. Such a file carries information about the design it contains, and a 3D printer may read these instructions and produce the digital item in physical, three-dimensional form. The core of this thesis is to examine whether a CAD file fits within the scope of application of copyright law and further inspects the repercussions of copyright protection being granted for such files. Moreover, the writer suggests practical interpretations and changes as to how copyright law should be interpreted for the regime to be better adapted to technological change in the future. In this thesis, the writer concludes that based on the Finnish Copyright Act (404/1961) and Directive 2001/29/EC as well as applicable case law developed by the Court of Justice of the European Union (CJEU), there is nothing precluding treating such a file as subject matter which may be protected under the national (and EU) copyright regime. This interpretation is in fact encouraged from the basis of applicable case by the CJEU, such as cases C-5/08 Infopaq, C-355/12 Nintendo, C-310/17 Levola and C‑683/17 Cofemel. For something to constitute protectable subject matter, the focal point is for the expression to be contained with sufficient precision and objectivity and more importantly, that the expression constitutes the intellectual creation of its author. With regard to the repercussions of this protection, it is clear that should a CAD file be protected by way of a copyright, a 3D item produced from such a file should either constitute a reproduction or derivative work of such a file. Further, the writer suggests that in order to provide a clear framework for operators in the field, a position paper similar to the one adopted by the European Communities Trade Mark Association in April 2021 as regards design law and 3D printing should be developed. In addition, it is recommended that rightholders take proactive measures in safeguarding their works by adapting business models so that their authentic products are offered by way of different licensing models to combat piracy, similar to the solution developed in the music industry after peer-to-peer online sharing posed troubles for the industry. In the event of the true mass commercialization of 3DP, a centralized body to monitor the industry should be developed, one that establishes functioning licensing models to benefit rightholders. Finally, the FCA should be interpreted in a truly technologically neutral manner. It is likely that such an interpretation will however not fix all the issues copyright law is posed with, and thus, a cohesive copyright reform may be necessary in the future.
  • Kontiainen, Laura (2021)
    Health apps that are used by individuals in multiple ways to improve their health and wellbeing are promoted as empowering the individual to control their health. Their increasing use means that they also gather more data concerning the health of the users. This data could be used for research or other public interest purposes, but its availability for secondary use is limited. In the EU there is also political interest to both increase availability of personal data in the inner market, as well as facilitate the use of eHealth solutions, including health apps. In this thesis, I will use legal dogmatics as a method to analyse how health apps could be used to gather data for public interest purposes. I look at what type of data is gathered by the health apps and why it is useful, how the GDPR sets criteria for the gathering of data through the apps and it’s secondary use, and how in special cases of research and other public interests, the rights of the data subject can be derogated. I will also compare this to the planned regulatory framework for data sharing, of the proposal for the Data Governance Act has been published. The main conclusion of the thesis is that that the framework for processing data for public interest purposes does not, in most cases, suit either gathering data by health apps, or secondary use of this data. This is both because the public interest as a processing basis needs to be based on law and needs to be balanced similar to a limitation of fundamental rights in the Charter of Fundamental Rights of the European Union. This approach would in most cases be too heavy for this purpose. Instead, the processing is mainly possible on a consent basis. This could, even with the possibility of easier mechanisms for data sharing through data altruism organisations, affect the quality of the data gained, as the willingness to share data – and to even use a health app - vary between different demographic groups.
  • Hakala, Kim (2020)
    Jäsenvaltioilla on mahdollisuus olla noudattamatta Euroopan unionin oikeutta tilanteissa, joissa eurooppaoikeudellinen normi on vastoin jäsenvaltion oikeusjärjestyksen perusteita. Tanskan korkein oikeus päätti olla noudattamatta Euroopan unionin tuomioistuimen ratkaisua sillä perusteella, että se olisi contra legem, toisin sanoen vastoin Tanskan vallitsevaa lakia. Unionilla on perustamissopimuksista johdettu velvoite kunnioittaa kansallista identiteettiä, jolla halutaan turvata unionin sisäisen monimuotoisuuden säilyminen. Tutkielman tarkoitus on ensisijaisesti selvittää, mikä on usein oikeustieteellisessä kirjallisuudessa esiintyvä oikeusjärjestelmä. Tämä toteutetaan koostamalla oikeusjärjestelmälle välittämättömät kriteerit, joita peilataan keskeisiin oikeusteoreettisiin suuntauksiin kuten oikeuspositivismiin, oikeusrealismiin sekä Tuorin kriittiseen oikeuspositivismiin. Tuorin kriittinen oikeuspositivismi valikoitui tutkimuksen keskiöön yhtäältä siksi, että se tarjoaa kaikkein pitkälle viedyimmän oikeuspositivistisen teorian. Toisaalta Tuori on itsekin todennut, että voimassa olevat oikeusteoreettiset kehikot eivät täysin kykene selittämään unionin oikeuden luonnetta. Tämän vuoksi koin tarpeelliseksi selvittää, tarjoaako Tuorin kriittinen oikeuspositivismi edeltäjiään parempia työkaluja Eurooppalaisen oikeuden selittämiseksi. Oikeusjärjestelmän kriteereitä peilataan myös unionin oikeuteen, ja niistä lähtökohdista luodaan yksi lähtöasetelma oikeusjärjestelmien perusteiden selvittämiseksi. Erityisen haasteen tutkimukseen tuo jäsenvaltioiden oikeusjärjestelmien moninaisuus. Tämän myötä niin oikeusjärjestelmät kuin myös oikeusjärjestelmien perusteet saattavat vaihdella keskenään. Oikeusjärjestelmän kriteeriksi valikoitui normikokonaisuus, tehokkuus, pätevyys, legitimiteetti sekä autonomisuus. Yhdessä nämä kriteerit luovat oikeusjärjestelmän. Euroopan unionin voidaan sanoa täyttävän jokaisen näistä kriteereistä. Se, kuinka se nämä kriteerit täyttää, riippuu siitä, kuinka me kulloisetkin käsitteet määrittelemme.
  • Ekström, Ida Linnéa (2022)
    När verk som åtnjuter upphovsrättsligt skydd delas på fildelningsnätverk utan rättsinnehavarens samtycke måste rättsinnehavaren verkställa rättigheten för att ha möjlighet att kräva kompensation av den som nyttjat verket. Rätten kan verkställas genom att begära åtkomst till nätverksanvändarnas personuppgifter. Entiteten som verkställer upphovsrätt är i de flesta fall inte den verkliga rättsinnehavaren utan så kallade upphovsrättstroll som har förvärvat rätten genom andra medel. Behandlingen av de förmodade gärningsmännens personuppgifter måste ha en laglig grund (artikel 6 i den allmänna dataskyddsförordningen), av vilka en möjlig grund är att behandlingen är nödvändig för ändamål som rör den personuppgiftsansvariges eller en tredje parts berättigade intressen. Syftet med avhandlingen är att undersöka hur verkställandet av upphovsrätt bemöts när ett upphovsrättstroll är den verkställande entiteten samt att undersöka lagenligheten av behandlandet av användarnas personuppgifter i den nämnda kontexten, med fokus på den personuppgiftsansvariges berättigade intressen. Avhandlingen diskuterar även balansgången mellan upphovsrätt och dataskydd i konfliktsituationer samt hur proportionalitetsprincipen påverkar verkställandet av rättigheterna. Som forskningsmetod tillämpas den rättsdogmatiska metoden med inriktning på rationell argumentation, vilken möjliggör framförandet av argument och slutsatser genom rationell dialog. En central källa är Mircom v Telenet-avgörandet som tillför värdefulla insikter till diskussionen kring avhandlingens tema. Rättspraxis från bland annat Förenta staterna och Kanada presenteras även för att tillföra kontrast. Den centrala lagstiftningen i koppling till temat är EU direktivet om säkerställande av skyddet för immateriella rättigheter (2004/48/EG) och den allmänna dataskyddsförordningen (EU 2016/679). I tillägg till det presenteras synpunkter angående verkställighet av upphovsrätt, upphovsrättstroll, dataskydd och balansgången mellan rättigheterna som diskuterats i olika publikationer och i litteratur. Trots att upphovsrättstrollens verksamhet i allmänhet bemöts negativt både i domstolar och av publiken stöder sig domstolarna ofta på verkligt bevis av missbruk av rätten till verkställighet som trollen besitter, vilket i många fall inte är lätt att påvisa. En möjlig lösning kunde vara att fastställa tydligare bestämmelser angående rättighetsmissbruk i upphovsrättssektorn, som skulle förbjuda missbruk utan att avlägsna rättsinnehavarens möjlighet att överflytta verkställningsansvaret till en annan entitet. Angående lagenligheten av behandlingen av personuppgifter kan det konstateras att behandlingen kan godkännas på basis av berättigat intresse, men att behandlingen förutsätter utförandet av en balansgång mellan rättigheterna utgående från bland annat fallets specifika omständigheter och parternas verkliga intressen, i enlighet med proportionalitetsprincipen. Balansgången påverkas ytterligare av att rättigheterna i denna kontext föranleds av rättighetsmissbruk, vilket leder till tolkningssvårigheter angående vilken rättighet som kan anses mer vägande.
  • Kovács, Antti (2020)
    Tutkielman tiedonintressissä on tarkastella Covid-19 -pandemian sopimusoikeudellisia ulottuvuuksia erityisesti liikehuoneiston vuokrasopimusten kannalta. Aihe valikoitui sen ajankohtaisuuden ja tutkimattomuuden ja yhteiskunnallisen merkittävyyden vuoksi. Sen sisältää tärkeitä kysymyksiä, jotka liittyvät laa-jemmin sopimuksen sitovuuteen sekä muihin sopimusoikeuden peruskysymyksiin. Vaikka tarkastelu on rajattu yhteen sopimustyyppiin, soveltuvat tietyt tutkielman ydinajatukset myös muihin kestosopimuksiin. Toimialana liikehuoneistojen vuokraus on ollut eturintamassa ottamassa vastaan pandemian vaikutukset. Pitkien sopimuskausien vuoksi liikevuokrasuhteet ovat jo lähtökohtaisesti alttiita olosuhteiden muuttumiselle. Pandemian suorat ja välilliset vai-kutukset ovat päivittäistavarakauppaa lukuun ottamatta iskeneet ankarasti vuokralaisten liiketoimintaan ja sitä kautta myös vuokranantajiin, jotka ovat laa-jasti myöntäneet helpotuksia esimerkiksi vuokranmaksuvelvollisuuteen. Ankarimmin vaikutukset ovat näkyneet ravintola-alalla, jossa valtiovallan kiellot ja rajoitukset sekä yleinen kysynnän väheneminen ovat heikentäneet merkittävästi liiketoiminnan edellytyksiä. Vuokranantajien näkökulmasta tilanne on niin ikään ollut haastava, sillä vuokratulojen menetyksistä huolimatta vuokranantajan omat vastuut suhteessa rahoittajiin ja muihin sidosryhmiin säilyvät. Julkisessa keskustelussa on ollut esillä, onko vuokralainen velvollinen maksamaan vuokraa siltä ajalta, kun liiketilan normaali liiketoimintakäyttö on valtio-vallan toimien vuoksi estynyt tai merkittävästi rajoittunut. Sama problematiikka pätee muihinkin sopimusvelvoitteisiin ja sopimuksen ajalliseen sitovuuteen. Toisin kuin esimerkiksi irtaimen kaupassa tai rakennusurakoissa liikehuoneiston vuokrasopimuksissa ei ole tyypillisesti varauduttu olosuhteiden muuttumi-seen esimerkiksi vis majeure -ehdolla. Myöskään liikehuoneiston vuokraamista koskevaa lainsäädäntöä ei ole laadittu pandemiaa silmällä pitäen, joten painopiste siirtyy vääjäämättä oikeusperiaatteille sekä sopimuksen jälkiperäisen kohtuullistamiselle, kun arvioidaan pandemian vaikutuksia osapuolten sopimusvelvoitteisiin sekä sopimuksen ajalliseen sitovuuteen. Tutkielmassa tarkastellaan lainsäädännön, sopimusehtojen, yleisten oppien sekä jälkiperäi-sen kohtuullistamisen näkökulmasta sopimuksen sitovuutta. Esimerkiksi vuokranmaksuvelvollisuuden osalta pohditaan, voiko L liikehuoneiston vuokrauk-sesta 21 § soveltua tilanteessa, jossa liiketilan liiketoimintakäyttö on valtiovallan kieltojen vuoksi estynyt ja mikä on suoritusesteoppien käyttöala tässä kontekstissa. Selostamatta tässä yhteydessä yksityiskohtaisesti päättelyketjuja, voidaan yleisesti todeta, että pacta sunt servanda -periaate on vahvassa asemassa muutosvaatimuksia vastaan. Sopimuksen muodostuminen tappiolliseksi olosuhteiden muuttumisen vaikutuksesta ei lähtökohtaisesti ole peruste poiketa sopimussitovuudesta. Korkeimman oikeuden ratkaisussa 1994:96 todetulla tavalla osapuolten tulee sopimuksentekohetkellä osata varautua siihen, että sopimus voi myöhemmin muodostua kannattamattomaksi suhdannevaihteluiden vaikutuksesta. Vaikka sopimussitovuus on vahva lähtökohta, voidaan siitä tapauskohtaisesti poiketa myös elinkeinonharjoittajien välisessä suhteessa. Koronakriisi ennakoimattomuutensa osalta poikkeaa tavallisesta negatii-visesta suhdannekehityksestä. On myös huomioitava, ettei viitatussa tapauksessa liiketoiminnan harjoittamista ollut valtiovallan toimesta rajoitettu. Reaalisten liiketalouteen perustuvien argumenttien merkitystä ei voida tässä yhteydessä korostaa liikaa. Päätökset tehdään sen mukaan, mikä arvioidaan liiketa-loudellisesti järkeväksi. Tästä esimerkkinä mainittakoon laajat myönnytykset vuokrien maksamisessa. Vaikka vuokrasta vapautumiselle ei löydy yksiselit-teistä juridista oikeutusta, on vuokrasuhteen jatkuvuuden, liikepaikan arvon sekä liiketilojen korkean käyttöasteen turvaaminen nähty ratkaisevina seikkoi-na. Juridisten argumenttien merkitys korostuu, jos yhteisymmärrystä ei saavuteta. Pandemian vaikutukset osapuolten velvoitteisiin on ratkaistava viimekädessä tuomioistuimessa tapauskohtaisesti. Jos tavoitellaan yhdenmukaisia ratkai-suja, tulee tämä toteuttaa lainsäädännön keinoin. Joka tapauksessa prosessaamisen tulisi olla ultima ratio -sillä oikeustilan ollessa näinkin epäselvä on oikeudenkäynnin lopputulosta vaikea ennustaa. Osapuolten välinen neuvottelu on lähtökohtaisesti paras tapa ratkaista sopimukseen liittyvät erimielisyydet.
  • Ylitalo, Veera (2021)
    Vallitseva COVID-19-pandemia ja sen johdosta asetetut viranomaistoimenpiteet ovat vaikeuttaneet sopimussuoritusten täyttämistä liikesopimussuhteissa ympäri maailmaa. Tutkielmassa tarkastellaan irtaimen kaupan myyjän ylivoimaisen esteen tunnusmerkistön täyttymistä COVID-19-tilanteen asettamassa viitekehyksessä. Uudenlaiset suoritusestetilanteet edellyttävät vanhan sopimusoikeudellisen opin uudelleenarviointia. Kyseessä on oikeusdogmaattinen sopimus- ja vahingonkorvausoikeuden rajamaastoon sijoittuva tutkimus, jossa tulkitaan ja systematisoidaan voimassa olevan oikeuden sisältöä de lege lata. Tutkielmalle on ominaista myös velvoiteoikeudelle tyypillinen argumentaatiota kehittelevä lainoppi, joka ilmentää tapauskohtaisen in casu -arvioinnin merkitystä. Tutkielma sisältää lisäksi otteita de sententia ferenda -tyyppisestä tutkimuksesta, jonka pyrkimyksenä on esittää tuomioistuimelle ja välimiesoikeudelle tarkoituksenmukaisia tapoja tulkita voimassa olevaa oikeutta konkreettisissa lainsoveltamistilanteissa. Tutkielman tutkimustehtävänä on selventää vallitsevaa kansallista oikeustilaa siitä, voiko COVID-19-tilanne aiheuttaa myyjälle ylivoimaisen esteen ja miten kokonaisarviointi ylivoimaisen esteen tunnusmerkistön täyttymisen osalta toteutetaan. Tarkoituksena on selvittää ensinnäkin ne säännökset, joita vasten liikekaupan myyjää kohtaavan ylivoimaisen esteen tunnusmerkistön täyttymistä tulee voimassa olevan kotimaisen oikeuden mukaan arvioida. Tarkastelu johtaa kauppalain (KL) suoritusestesäännösten tulkintaan ja systematisointiin. Luontoissuoritusvastuusta vapauttavaa KL 23 §:n säännöstä ja kontrollivastuusta vapauttavaa KL 27 §:n säännöstä voidaan melko vakiintuneesti pitää kauppalain ylivoimaista estettä koskevina säännöksinä. Kauppalain tahdonvaltainen luonne ja liikesuhteissa noudatettava laaja sopimusvapaus edellyttävät myös laajalti käytettyjen force majeure -sopimusehtojen tarkastelua. Tutkielmassa arvioidaan esitettyjen säännösten ja sopimusehtojen pohjalta sitä, miten myyjän luontoissuoritusvastuusta ja vahingonkorvausvastuusta vapauttavia arviointikriteereitä tulisi tulkita COVID-19-tilanteessa in casu. Lisäksi tutkielmassa pyritään erittelemään niitä erityiskysymyksiä, joita COVID-19-tilanteeseen liittyy ylivoimaisen esteen tunnusmerkistön täyttymisen osalta ja esittämään tulkintasuosituksia näiden erityiskysymysten arvioinnille. Erityiskysymyksinä tarkastellaan esimerkiksi erilaisten viranomaistoimenpiteiden ja julistusten merkitystä, koronakriisin vaiheittaista maantieteellistä leviämistä ja tilanteen aaltoilua, jotka muodostavat jokainen omat haasteensa sopimusoikeudelliselle ylivoimaisen esteen arvioinnille. Sekä KL 23 että KL 27 §:n vapautumisperusteiden edellytyksenä on tosiasiallinen ja voittamaton este suorituksen täyttämiselle. Vahingonkorvausvastuusta vapautumisen edellytykset ovat luontoissuoritusvastuusta vapautumisen edellytyksiä tiukemmat, sillä edellytyksenä on lisäksi, että este on myyjän vaikutusmahdollisuuksien ulkopuolella, eikä sitä ole voitu ennakoida sopimuksentekohetkellä. Tutkielmassa päädytään esittämään, että COVID-19 ei itsessään ole ylivoimainen este, vaikka COVID-19-tilanne seurauksineen voikin tapauskohtaisten edellytysten täyttyessä täyttää vastuusta vapauttavan ylivoimaisen esteen tunnusmerkistön. Tilanteita tulee tarkastella korostuneen tapauskohtaisesti ja näyttötaakka ylivoimaisen esteen olemassaolosta on siihen vetoavalla myyjällä. COVID-19-tilanteessa suoritusesteitä irtaimen kaupan alalla voivat aiheuttaa esimerkiksi erilaiset viranomaiskiellot, avaintyöntekijän sairastuminen tai joutuminen karanteeniin, komponentin puute tai kuljetuksen estyminen. Koronakriisin vaiheittainen maantieteellinen leviäminen vaikuttaa arviointiin siten, että myyjältä voidaan edellyttää esteen voittamiseksi tai välttämiseksi toimenpiteitä jo melko varhaisessa vaiheessa ennen suorituksentekoajankohtaa. Koronavirustilanteen aaltoilu puolestaan vaikuttaa arviointiin siten, että myyjältä voidaan koronaviruksen toisen aallon yhteydessä edellyttää pidemmälle meneviä toimenpiteitä. Tutkielmassa päädytään esittämään, että useat koronaviruksen aiheuttamat suoritusesteet ovat ennakoimattomia ainakin sellaisten sopimusten osalta, jotka on tehty selvästi ennen koronakriisin alkamista. Vaikka COVID-19-pandemiaa voidaan pitää myyjän vaikutusmahdollisuuksien ulkopuolella olevana tapahtumana, useat koronakriisin aiheuttamat seuraukset voivat olla myyjän organisaation sisäisiä, jolloin vahingonkorvausvastuu aiheutuneesta vahingosta jää myyjälle. Esteen voittamiseksi tähtäävien toimenpiteiden vaatimuksen uskotaan korostuvan koronakriisin yhteydessä, ja sen laiminlyönti voikin helposti estää vastuusta vapautumisen. Johtopäätöksenä on, että COVID-19-tilanne ei ainakaan helposti täytä kauppalain ylivoimaisen esteen tunnusmerkistöjä elinkeinonharjoittajien välisessä irtaimen kaupassa, jolloin sopimusosapuolten oikeusvarmuuden ja ennakoitavuuden turvaamiseksi suoritusesteistä on tärkeää sopia force majeure -sopimusehdoin. Koska koronakriisin varjolla ei ole tarkoitus vapauttaa sopimuskumppaneita kannattamattomista sopimussuhteista, on odotettavissa, että ankara tulkintalinja jatkuu, mikäli koronavirustilanteesta seuraa uusia tuomioistuinratkaisuja. Tiukka arviointilinja estää osaltaan ylivoimaisen esteen vapauttavan vaikutuksen väärinkäyttöä ja on myös yleisesti lainsäätäjän tarkoituksena. Tutkielmassa esitetyllä voi olla merkitystä myös laajemmin vastaavien tulevaisuudessa ilmaantuvien globaalien kriisien yhteydessä ja kauppalain laajan analogisen sovellettavuuden johdosta myös irtaimen kaupan ulkopuolella, sillä kauppalain suoritusestesääntelyn voidaan katsoa ilmentävän yleistä liikesopimussuhteissa noudatettavaa force majeure -oppia.
  • Uitto, Elina (2021)
    Countries worldwide are faced with the challenge of climate change mitigation. Even with the current climate targets, not enough is being done to reduce greenhouse gas emissions and the consumption of fossil-based energy. The hydrogen economy is believed to contribute to the green transition since green hydrogen is a carbon-free energy carrier and it provides an opportunity to decarbonize energy sectors where electrification is not possible. Such sectors where hydrogen could be utilized are, for example, the transport sector and various industry sectors, like chemicals and steel. A supportive policy framework is required to guarantee a swift and structured transition to functioning hydrogen markets. Finland, however, does not have a national strategy for the development of a hydrogen economy yet. This study explores the strategic possibilities in terms of developing a well-functioning hydrogen economy for Finland that would contribute to climate-neutrality. After describing and systemizing the current hydrogen scene in Finland, this study compares and analyzes the hydrogen strategies of the EU, Germany, and Norway. The aim is to find possible policy solutions that support the emerging Finnish hydrogen markets in the best way. This study concentrates on two specific aspects of hydrogen policy. What type of hydrogen should be supported in Finland – green or blue hydrogen, or both, and what kind of support mechanisms should be used to promote green hydrogen? The study concludes that the main conflict relating to the hydrogen economy, which is also inherent to energy law related issues in general, is the conflict between environmental interests and economic interests. We need quick actions to mitigate climate change, but green hydrogen is not cost-competitive, and it requires a lot of support to become feasible. It is found that the transitional period will play a crucial role in the development of the hydrogen economy, and blue hydrogen should lead the path towards fully green hydrogen markets. The shift to green hydrogen should be well-planned and structured, keeping in mind Finland’s prerequisites to produce both blue and green hydrogen. Realistic and concrete production targets for both blue and green hydrogen, defined and clear terminology, and well-designed support schemes are key for the future Finnish national hydrogen strategy. Hydrogen will likely require various forms of support, and the main rule is that direct financial support should be gradually removed, and the market-based support schemes should slowly take over.
  • Jokiharju, Teemu (2020)
    Kapitalismin ongelmakohdat saavat jatkuvasti enenevässä määrin osakseen kriittistä tarkastelua niin tiedeyhteisöltä, medialta kuin yrityssektoriltakin. Kritiikin ytimessä on ajatus siitä, että yritykset aiheuttavat voitontuottamiseen tähtäävällä toiminnallaan suuren osan yhteiskunnassa esiintyvistä sosiaalisista, ympäristöllisistä ja taloudellisista ongelmista, ja että tällaisten negatiivisten ulkoisvaikutusten tuloksena yritysten ja niiden omistajien katsotaan vaurastuvan yhteiskunnan kustannuksella. Osakkeenomistajien varallisuusarvon maksimointi kytkeytyy olennaisesti osakeyhtiöinstituution peruslähtökohtiin, ja näin ollen kapitalismin kritiikin voidaan katsoa kohdistuvan osaltaan niihin seikkoihin, joiden vuoksi osakeyhtiömuoto on poikkeuksellisen suosittu liiketoiminnan harjoittamisen väline yrityssektorin keskuudessa. Vastapuheenvuorona kritiikille Michael E. Porter ja Mark R. Kramer esittivät vuosina 2006 ja 2011 julkaistuissa artikkeleissaan teorian nimeltä creating shared value (”CSV”). CSV:llä tarkoitetaan menettelytapoja, jotka parantavat samanaikaisesti yhtiön kilpailukykyä sekä taloudellisia ja sosiaalisia olosuhteita niissä yhteisöissä, joissa yhtiö toimii. Yhtiöoikeuden näkökulmasta keskeisin ero yritysvastuun (corporate social responsibility, ”CSR”) ja CSV:n välillä on se, että siinä missä CSR nähdään voitonmaksimoinnista erillisenä ja sitä mahdollisesti rajoittavana tekijänä, CSV näkee toiminnan yhteiskunnallisten vaikutusten huomioimisen elintärkeänä tekijänä osakkeenomistajien voitonmaksimoinnin kannalta. Tutkielman tarkoituksena on analysoida, onko CSV yhteensovitettavissa Suomen nykyisen osakeyhtiösääntelyn kanssa. Tutkielmassa tulkitaan OYL 1:5:n sisältöä ja selvitetään, onko CSV voitontuottamistarkoituksen kriteerit täyttävää toimintaa, jonka voimassa oleva osakeyhtiösääntely mahdollistaa. Tavoitteena on selvittää, missä määrin OYL 1:5 sallii muiden sidosryhmien kuin osakkeenomistajien intressien huomioimisen yhtiön päätöksenteossa silloin, kun sidosryhmien huomioon ottamisen tarkoitus on pitkällä aikavälillä tuottaa voittoa osakkeenomistajille. Näissä kysymyksissä perehdytään oppiin valistuneesta arvonmaksimoinnista. Toiseksi tarkoituksena on analysoida, missä määrin voimassa oleva yhtiön hallinnoinnin viitekehys yhtäältä mahdollistaa ja toisaalta kannustaa yhtiön johtoa CSV-liiketoimintaan eli käytännössä yhtiön toiminnan yhteiskuntavaikutusten ja sidosryhmien etujen huomioon ottamiseen liiketoiminnallisessa päätöksenteossa. CSV tarkoittaa usein uudistuksia yhtiön organisaatiossa ja innovointia; tällaisia toimia rajoittavia rajapintoja ovat lähtökohtaisesti yhtiön toiminnan tarkoitus sekä yhtiön toimiala. Toisaalta yhtiön johdon välinpitämättömyys sidosryhmiä ja yhteiskuntaa kohtaan voi johtaa tappioihin yhtiölle. Tällaisessa tapauksessa päätöksenteon rajapintana on OYL 1:8:n johdon huolellisuusvelvollisuus sekä OYL 22:1:n mukainen johdon vahingonkorvausvastuu yhtiölle aiheutetusta vahingosta. Lähestymiskulmana on käytännöllinen lainoppi: tarkoituksena on testata yhtiöoikeuden piirissä muodostettuja systematisointeja ja teorioita CSV:n mukanaan tuomien liike-elämän ongelmatilanteiden kontekstissa. Tavoitteena on siten esittää OYL:n yleisiä periaatteita koskevia tulkintasuosituksia. Tulkinnassa noudatetaan oikeuslähdeoppia: lähtökohtana on lain sanamuodon tulkinta, jota tuetaan erityisesti lain esitöissä esitetyillä kannanotoilla. Oikeuskäytäntöön viitataan siltä osin, kuin sitä on käsiteltävistä kysymyksistä annettu. Tulkinnan apuna hyödynnetään sekä kotimaista että ulkomaista oikeuskirjallisuutta, minkä lisäksi erityisesti voitontuottamistarkoituksen analyysin yhteydessä tulkinta-aineistoon on otettu mukaan myös liiketaloustieteellistä aineistoa. Esitän tässä tutkielmassa muutaman keskeisen väitteen. Väitän, että vaikka yhtiön etu samastetaan usein osakkeenomistajien etuun, kyse on enemmänkin tosiasiallisesta kuin käsitteellisestä yhteydestä. Yhtiön residuaalikassavirran omistajina osakkeenomistajat lähtökohtaisesti hyötyvät aina yhtiön arvon kasvattamisesta, ja yhtiön etu johtaa siten lähtökohtaisesti osakkeenomistajien etuun. Osakkeenomistajien etu ei kuitenkaan ole sama asia kuin yhtiön etu, sillä esimerkiksi tilanteissa, joissa osakkeenomistajat pyrkivät toimimaan opportunistisesti suhteessa yhtiön velkojiin, osakkeenomistajien intressissä voi olla sellainen toiminta, joka tosiasiassa tuhoaa yhtiön arvoa. Pidän järkevänä tulkintana sitä, että yhtiön arvoa tuhoava toiminta ei voi missään tilanteessa olla yhtiön edun mukaista. Toiseksi väitän, että OYL 1:5:n tulkinnassa keskeinen oppi valistuneesta arvonmaksimoinnista on eräänlainen CSV-liiketoimintamallin oikeudellinen vastinpari. Esitän lisäksi, että valistunut arvonmaksimointi on paitsi mahdollinen ja mielekäs, myös pääsääntöisesti ainoa rationaalinen tapa tulkita OYL 1:5:n tosiasiallista sisältöä. Näin ollen CSV-liiketoiminnan periaatteet ja osakeyhtiön toiminnan tarkoitus nykymuodossaan eivät ole ristiriidassa keskenään. Kolmanneksi väitän, että OYL:n yhtiön johdon toimintaa määrittävä sääntely mahdollistaa CSV:n harjoittamisen lähes ongelmitta ja myös kannustaa siihen de jure, muttei välttämättä de facto. Näin ollen vastuu CSV-periaatteiden integroimisesta yhtiön liiketoimintaan siirtynee jossain määrin osakkeenomistajakollektiiville, mikä voidaan toisaalta nähdä myös ilmentymänä riskin ja kontrollin osakkeenomistajille yleisestikin allokoivasta osakeyhtiöinstituution taustaperiaatteesta.
  • Jääskeläinen, Santeri (2021)
    The Directive (2019/2121) on cross-border conversions, mergers and divisions entered into force on 1 January 2020, bringing cross-border conversions and divisions finally under the same legal framework that already existed for cross-border mergers. The Directive is the last in a long line of regulatory efforts spanning many decades seeking to further facilitate the cross-border activity of corporations within EU and thus enhancing the working of the Single Market. This thesis seeks to critically examine the new Directive and the reasons behind its adoption. The thesis provides evidence that there indeed existed a real need for new legislation further harmonising cross-border operations within EU. The normative analysis of the legal reality before the adoption of the new Directive shows evidence that the freedom of establishment as granted by the Treaty on the Functioning of the European Union was, especially with relation to cross-border conversions and divisions, quite illusory without proper procedural framework set in place. The analysis also shows that while the rules concerning cross-border mergers were already harmonised to a degree, there were still clear deficits in the legislation that hindered companies’ possibilities to fully utilise the opportunities granted by the Single Market. The adoption of the new Directive is thus a tremendous achievement, if not just for the fact that it brings cross-border conversions and divisions under EU level legislation for the first time. Further analysis of the Directive shows that it also contains many sensible amendments made to the old legislation, one of which is the newly constructed framework concerning the protection of different stakeholders. Sadly, the analysis shows that the new Directive is not completely without problems. The Directive contains numerous inconsistencies in how it regulates the different operations, and the new rules set out for the scrutiny of legality are likely to further complicate cross-border operation procedures. The Directive also does not solve the problems relating to different corporate laws between Member States, even though it offers rules harmonising the operation procedures. The thesis concludes offering some possible solutions to these most glaring problems with the new Directive.
  • Rinne, Eveliina (2022)
    Euroopan komissio julkaisi helmikuussa 2022 ehdotuksen datasäädökselle, jonka tarkoituksena on ratkaista ne oikeudelliset, taloudelliset ja tekniset juurisyyt, jotka ovat johtaneet siihen, että esineiden internetiin yhdistettyjen tuotteiden tuottama teollinen data on jäänyt täydessä potentiaalissaan hyödyntämättä unionin alueella. Asetusehdotus varmentaa sen, että käyttäjillä on unionin alueella pääsy tällaisten tuotteiden ja siihen liittyvien palvelujen tuottamaan dataan sekä käyttäjillä on lisäksi vapaus käyttää tällaista dataa haluamallaan tavalla, kuten esimerkiksi jakaa sitä kolmannelle osapuolelle hyödynnettäväksi. Komissio on nimittäin esittänyt, että yksi merkittävä syy teollisen datan hyödyntämättömyydelle on se, että esineiden internetiin yhdistettyjen tuotteiden ja siihen liittyvien palvelujen valmistajat, eli niin sanotut datan haltijat, tyypillisesti teknisen suunnittelun valvonnan kautta määrittävät, mitä dataa erinäinen tuote tai palvelu tuottaa ja ketkä siihen pääsevät käsiksi. Asetusehdotus pyrkii siten siihen, että unionin datamarkkinat vapautuisivat niin, että tällaisen tuotteen tai siihen liittyvän palvelun tuottaman datan arvo jakautuisi tasapuolisemmin sen eri toimijoiden kesken. Asetusehdotus pyrkii kuitenkin myös samalla säilyttämään kannustimet investoida menetelmiin tuottaa tällaisesta datasta arvoa, vaikka sitä velvoitettaisiin jakamaan hyödynnettäväksi käyttäjille sekä mahdollisesti myös kilpaileville kolmansille osapuolille. Lähtökohtaisesti tästä tavoitteiden välisestä konfliktista on muodostunut tutkielman päätutkimuskysymys, joka on "Miten komission asetusehdotuksen tavoitteet toteutuvat, jos se tulee voimaan sellaisenaan ehdotetun asetuksen mukaisen datan vallitsevaan kansalliseen lakisääteiseen ja sopimusoikeudelliseen oikeustilaan?" Tutkielman päämääränä on siten oikeusdogmaattisesti selvittää, ottaako asetusehdotus riittävällä tavalla huomioon valmistajien ja muiden datan haltijoiden kannustimet, eli toisin sanoen intressit suojata erinäisen tuotteen tai siihen liittyvän palvelun tuottamaa teollista dataa. Komissio on nimittäin nostanut esille, että teollis- ja tekijänoikeudet sekä liikesalaisuuden suoja voivat soveltuessaan asettaa tietyt rajat valmistajan tai muun datan haltijan velvollisuudelle asettaa ehdotetun asetuksen mukainen data saataville käyttäjille sekä mahdollisesti myös kilpaileville kolmansille osapuolille. Ei ole kuitenkaan kansallisesti itsestään selvää, suojaa teollis- ja tekijänoikeudet sekä liikesalaisuuden suoja ehdotetun asetuksen mukaista dataa, minkä takia tutkielman ensimmäinen alatutkimuskysymys on "Suojaako teollis- ja tekijänoikeudet sekä liikesalaisuuden suoja kansallisesti ehdotetun asetuksen mukaista dataa, ja millä tavalla asetusehdotus suhtautuu niihin?" Komissio on lisäksi esittänyt, että yksityisoikeudelliset säännöt ovat keskeisessä asemassa ehdotetun asetuksen mukaisen datan jakamisessa toiselle osapuolelle hyödynnettäväksi. Lähtökohtaisesti kansallinen sopimuskäytäntö on kuitenkin hajanainen, sillä tyypillisesti erinäisestä teollisesta datasta on sovittu standardimuotoisten salassapitoehtojen kautta tai vasta viime vuosina lanseerattujen erillisten tällaista dataa koskevien mallisopimusehtojen kautta, jonka takia tutkielman toinen alatutkimuskysymys on "Suojaako standardimuotoiset salassapitoehdot tai erilliset datalle luodut mallisopimusehdot kansallisesti ehdotetun asetuksen mukaista dataa, ja millä tavalla asetusehdotus suhtautuu niihin?" Tutkielmassa esitetään johtopäätökseksi, että tavoite säilyttää kannustimet investoida toteutuu heikosti, sillä lähtökohtaisesti kansallisesti teollis- ja tekijänoikeudet sekä liikesalaisuuden suoja eivät tyypillisesti suojaa ehdotetun asetuksen mukaista dataa, eikä kansallinen sopimuskäytäntö ole kehittynyt suojaamaan tällaista dataa.
  • Olsson, Onni (2021)
    The growing volume and importance of data have benefited consumers in the form of new technological innovations. By collecting large amounts of data, big technology companies have been able to improve their services, for example through machine learning and artificial intelligence, but at the same time they have limited competition in the digital markets. The characteristics of digital markets, such as network effects and the tipping effect, have allowed Google, Amazon, Facebook and Apple, among others, to become gatekeepers of their respective markets. The concentration of data to a few companies has made it difficult for smaller competitors to develop competitive products and services and may have effectively prevented them from entering the market. To address this imbalance, it has been proposed, inter alia, to impose data sharing obligations on gatekeeper firms. The aim of my thesis is to assess what kind of competition remedy data sharing could be in the digital markets. For example, a data sharing obligation could be imposed under the so-called essential facilities doctrine (EFD) where a dominant company refuses to provide data to a competitor in an adjacent market. The doctrine was originally developed in the United States and has been applied mainly to physical infrastructures. The sharing obligation is assessed based on criteria developed in the case law. The criteria assess the impact of the refusal to supply on competition in the adjacent market, the objective justification for the refusal, the indispensability of the facility and the impact of the refusal on technological development. The application of the criteria in the digital markets has proved challenging, leading to calls for the abandonment of the doctrine and the development of a new set of criteria better suited to the digital markets. In addition, the imposition of an obligation to share data has been seen as posing practical problems, for example in terms of data protection and data portability. In my thesis, I have examined various alternative methods that could be used in addition to or instead of the doctrine. The ability of the competition authorities to intervene in the activities of companies in a gatekeeper position on the dynamic and fast-paced digital markets has been questioned. Also, it has been suggested that legislative solutions would be a more effective way of imposing data sharing obligations. The case law and literature analysed in the thesis show that the role of competition authorities, especially in the current transition phase, is crucial. The evidence also shows that data sharing is practically possible, as long as companies are required to comply with data protection legislation and to enable data portability when imposing data sharing obligations. One of the tools used by competition authorities is the EFD. Despite the criticisms it has received, the material in the thesis demonstrates the usefulness of the EFD also in the competition law of the digital markets. However, its use requires a more flexible application of the doctrine and a consideration of the specific characteristics of digital markets, such as the versatile possibilities of data usage.