Browsing by master's degree program "Sosiaalitieteiden maisteriohjelma"

Kehitysvammaisten ihmisten asema ja rooli palvelujärjestelmässä ja yhteiskunnassa ovat muotoutuneet kuntoutettavasta ja passiivisesta kohteesta aktiivisen toimijan rooliin, jolla on samat oikeudet kuin muillakin ympärillä olevilla ihmisillä. Konkreettisia muutoksia näkyy esimerkiksi laitosasumisen purkamisessa ja palvelujen yksilöllistämisen muodossa. Kehitysvammaisten ihmisten asumisen järjestämisen tavoista on ollut keskustelua vuosikymmeniä ja tilalle on pyritty tuomaan yksilöllisempiä asumisen ratkaisuja ja tavanomaisten ryhmäkotien rinnalle on alettu miettiä muunlaisia asumismuotoja. Maisterintutkielmassa tutkitaan helsinkiläisen kehitysvammahuollon sosiaalityön asiakkaiden ja heidän sosiaalityöntekijöidensä välisiä asumiseen liittyviä keskusteluja ja etsitään vastauksia siihen, millä tavalla kehitysvammaisen asiakkaan oma toimijuus, tahto, ja valinnat rakentuvat keskustelussa. Tutkielman kohderyhmä on rajattu lievästi tai keskivaikeasti kehitysvammaisiin, puheella kommunikoiviin asiakkaisiin ja heidän sosiaalityöntekijöihinsä. Maisterintutkielma perustuu teoriataustaltaan sekä sosiaaliseen konstruktionismiin että etnometodologiaan. Tutkielman analyysimenetelmänä käytetään kategoria-analyysiä ja keskustelunanalyysiä. Kategoria-analyysissä tutkitaan etnometodologian suuntaisesti ihmisten keskinäistä toimintaa puheen kautta, ja keskeistä on mitä saadaan aikaan luokittelemalla asioita eri kategorioihin tai käyttämällä tiettyjä kategorioita puheessa. Keskustelunanalyysin tavoitteena on tutkia vuorovaikutuksen konkreettisia yksityiskohtia. Maisterintutkielmani tuloksista on luettavissa, että kehitysvammaisen asiakkaan tahto ja toiveet rakentuvat tilanteisesti keskusteluissa. Kohtaamisessa on eri vaiheita, ja keskustelun osapuolet orientoituvat erilaisiin rooleihin keskustelun edetessä. Keskustelut ovat asiantuntijavetoisia ja asiakkaan tahto ja toiveet tulevat esille sekä ripoteltuina siellä täällä, että erikseen esille houkuteltuna ja sosiaalityöntekijän tietoisena toimintana. Asiakkaan tahdon ja toiveiden kuulemisen laajuus riippuu sosiaalityöntekijän työotteesta ja vuorovaikutuksen valinnoista. Sosiaalityöntekijä voi joko edistää tai heikentää asiakkaan toimijuutta keskusteluissa. Osassa keskusteluja asiakkaan puolesta puhuttiin, hänen puolestaan rajattiin vaihtoehtoja ja hänen ohitseen käytiin keskustelua. Asiakkaat ilmaisevat omia toiveitaan vaihtelevasti, ja jokaisessa tapaamisessa asiakkaalta kysyttiin sekä suoraan että kierrellen toiveita, vaikka vaihtoehdot ovat rajalliset. Olisi kiinnostavaa tehdä vastaavanlainen tutkielma myöhemmin, kun asiakaskunnaksi tulee sukupolvi, jolle laitosasuminen ja ryhmäkotimuotoinen asuminen ovat vieraampia tapoja asua.

Hyvinvointivaltion on sanottu olevan ”jatkuvassa kriisissä”. Eurooppaa koetteli vuodesta 2007 alkaen sarja talouskriisejä, joiden seurauksena julkinen kritiikki julkisen talouden menoja kohtaan voimistui jälleen. Lähes kaikissa Euroopan maissa hyvinvointivaltiota supistettiin 2010-luvulla. Aiemmasta tutkimuksesta tiedetään, että kansan keskuudessa hyvinvointivaltion yleinen kannatus on kuitenkin pitkällä aikavälillä korkea. Tässä tutkielmassa ollaan kiinnostuneita siitä, mikä on tavallisten eurooppalaisten näkemys hyvinvointivaltion tuottamasta taakasta talouden toiminnalle, eli siitä millainen on hyvinvointivaltion taloudellinen kannatusperusta. Tutkielman aineistona on European Social Survey (ESS) vuosilta 2008 ja 2016. Aineisto kattaa 51 861 havaintoa seitsemästätoista eurooppalaisesta valtiosta. Lisäksi Eurostat- tietokannasta on poimittu talouden tilaa kuvaavia muuttujia. Aineiston luonnollisen hierarkkisuuden vuoksi analyysit on toteutettu hierarkkisella regressioanalyysillä. Tarkastelun kohteena ovat aiempaan tutkimukseen pohjaten yksilöiden intressien ja ideologisen orientaation sekä yhteiskunnan ta-loudellisen tilan vaikutus hyvinvointivaltion taloudelliseen kannatusperustaan. Tutkimuksen mukaan asiantuntijat ja toisaalta opiskelijat suhtautuvat kaikkein positiivisimmin sosiaaliturvan taloudelliseen kestävyyteen, negatiivisimmin puolestaan pienyrittäjät. BKT:n hidas kasvu, korkea työttömyys ja laajempi koettu taloudellinen ahdinko yhteiskunnassa ovat yhteydessä matalampaan kannatukseen. Kannatusperustan muutos vuodesta 2008 vuoteen 2016 on ollut positiivinen ja osa muutoksesta selittyy positiivisella talouskehityksellä. Tutkimuksen tulokset ennustavat lisää haasteita hyvinvointivaltioiden tulevaisuudelle. Talous-kasvun on arvioitu Euroopassa hidastuneen ehkä pysyvästi ja toisaalta ilmastonmuutos pakot-taa etsimään vaihtoehtoja jatkuvalle talouskasvulle. Pysyvästi supistuva talouskasvu voi tämän tutkimuksen mukaan mahdollistaa hyvinvointivaltiosta leikkaamisen, vaikka se tarkoittaisi taloudellisen ahdingon lisääntymistä yhteiskunnassa.

Tässä tutkielmassa tarkastellaan suomalaisten elinajanodotteiden eroja kirkkoon kuulumisen mukaan 20 vuoden iässä ajanjaksolta 1999-2018. Tutkimuksessa selvitetään, minkälaisia elinajanodotteiden erot ovat olleet sekä miten ne ovat muuttuneet tarkasteluperiodin aikana. Uskonnon erilaisten julkisten ja yksityisten harjoittamisen tapojen on tutkimuksissa todettu olevan yhteydessä kuolleisuuteen. Tässä tutkielmassa tätä yhteyttä tarkastellaan väestötason rekisteriaineiston avulla. Tutkimusaihe on Suomessa erityisen ajankohtainen, sillä evankelisluterilaiseen kirkkoon kuuluvien määrä on ollut historiallisessa laskussa 2000- ja 2010-luvuilla. Tutkimuksen aineisto koostuu Tilastokeskuksen rekisteridatasta, jossa on yhdistetty dataa verotiedoista ja kuolinsyytodistuksista. Aineisto sisältää verotettavia tuloja saaneiden suomalaisten henkilövuodet ja kuolemat sukupuolen, viisivuotisikäryhmän, kalenterivuoden ja kirkollisveron maksamisen mukaan jaoteltuna. Kirkollisveroa maksava joukko koostuu evankelisluterilaisen ja ortodoksisen kirkon jäsenistä, ja kirkollisveroa maksamaton joukko sisältää uskontokuntaan kuulumattomat sekä muihin, pienempiin uskontokuntiin kuuluvat. Tutkielmassa eroja kuolleisuudessa ja elinajanodotteissa tarkastellaan elinajantaulun avulla. Tutkimuksen mukaan kirkkoon kuuluvien suomalaisten elinajanodote on korkeampi kuin kirkkoon kuulumattomien sekä miehillä että naisilla. Vuonna 1999 kirkkoon kuuluvien miesten elinajanodote 20 vuoden iässä oli neljä vuotta korkeampi kuin kirkkoon kuulumattomien, ja naisilla ero oli 4,8 vuotta. Ero on kaventunut tarkasteluperiodin aikana, ja vuonna 2018 ero oli miehillä 2,3 vuotta ja naisilla 2,6 vuotta. Ero on siis naisilla suurempi kuin miehillä, mutta naisilla ero on myös kaventunut enemmän kuin miehillä. Tutkimustulokset tukevat aiempia havaintoja uskonnon ja kuolleisuuden yhteydestä. Erot vertautuvat suuruusluokaltaan moniin sosioekonomisten tekijöiden mukaan Suomessa havaittuihin elinajanodotteiden eroihin. Voi olla, että evankelisluterilaisen kirkon jäsenmäärän lasku on muuttanut kirkkoon kuuluvien ja kuulumattomien joukkoa rakenteellisesti. Naisten miehiä suuremmat erot ovat myös poikkeuksellinen havainto sosioekonomisten tekijöiden mukaan tutkimuksissa havaittuihin eroihin verrattuna. Tutkielma antaa uutta väestötason tietoa ilmiöstä, jota on tutkittu Suomessa vähän. Lisätutkimusta tarvitaan elinajanodotteiden erojen ja niiden muutokseen vaikuttavien tekijöiden tunnistamiseksi.

Uni on yksi hyvinvoinnin tärkeimmistä kulmakivistä ja sen puutteella on merkittäviä vaikutuksia paitsi yksilön omaan elämään myös yhteiskunnalle. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, millaisia ovat suomalaisten korkeakouluopiskelijoiden kokemukset unettomuudesta ja miten he itse määrittävät unettomuutensa syytekijöitä. Tutkimuskysymykset olivat seuraavat: 1. millainen kokemus unettomuus on opiskelijalle, 2. millaisia syy-seuraussuhteita opiskelijat unettomuudelle antavat ja miten ne jakautuvat yksilöllisiin ja ympäristöllisiin tekijöihin, sekä 3. millaisin toimin opiskelijat pyrkivät hallitsemaan ja ehkäisemään uniongelmiaan. Aineisto kerättiin kyselylomakkeella. Kyselylomake jaettiin Facebookissa opiskelijoiden sisäisissä kanavissa. Vastaajilta ei vaadittu lääkärin diagnoosia uniongelmista, vaan riittävää oli, jos vastaaja subjektiivisesti koki unettomuutta. Kokemusta unettomuudesta pyrittiin ymmärtämään muutaman tarkkaan harkitun avoimen kysymyksen avulla, joiden tarkoitus oli saada vastaajat kuvaamaan omia kokemuksiaan uniongelmista. Aineisto analysoitiin aineistolähtöisellä sisällönanalyysilla. Opiskelijoiden unettomuuden selitysmalleissa korostui kokemus stressistä, johon linkittyivät opiskelut, työt, ihmissuhteet ja elämäntapahtumat. Unettomuuden koettiin sen lisäksi johtuvan unen kannalta haitallisista käyttäytymismalleista tai persoonallisuuspiirteistä (ahdistusherkkyys, asioista huolehtiminen, älypuhelimen käyttö, ylivireys) ennemmin kuin ympäristöstä johtuvista tekijöistä. Ympäristöstä johtuvina syinä mainittiin muun muassa yhteiskunnan normit, jotka eivät tukeneet elämistä poikkeavassa rytmissä. Unettomuus oli kaiken kaikkiaan epämiellyttävä kokemus, joka aiheutti paljon negatiivisia tuntemuksia, kuten turhautuneisuutta ja epätoivoa. Opiskelijat olivat ylivirittyneitä, mikä näyttäytyi suurimman osan kohdalla vaikeutena saada mieli rauhoitettua iltaisin. Unettomuuden lääkkeettömissä hallintakeinoissa korostui oma asenne, terapia ja mielekkäiden asioiden tekeminen päivisin. Tulosten perusteella opiskelijat olivat varsin yksin uniongelmiensa kanssa. Korkeakouluissa voisi olla syytä tarjota opiskelijoille ohjeistusta elämänhallintaan, matalan kynnyksen keskusteluapua ja vertaistukea. Nämä keinot voisivat ehkäistä ylikierroksilla käymistä, jos mielen päällä olevia asioita olisi mahdollista käsitellä päiväsaikaan.

Vuoden 2019 alusta lähtien Covid-19- virus on aiheuttanut akuutin yhteiskunnallisen ja taloudellisen kriisin. Ihmisten turvallisuuden takaamiseksi ja terveydenhuollon kantokyvyn varmistamiseksi yhteiskunta on ollut sulkutilassa eripituisia ajanjaksoja aiheuttaen maalle runsaita taloudellisia ongelmia. Suomen valtiolla on ollut suuri rooli talouden tukijana ja elvyttäjänä, joten julkinen velkasuhde on noussut korkeaksi. Tässä pro gradu -tutkielmassa selvitetään, onko koronapandemian myötä taloustiede tuottanut uuden talouspoliittisen mallin, joka oikeuttaa julkinen velkaantumisen eri tavalla kuin aiemmin? Lisäksi työssä tarkastellaan sitä, onko uusi talouspoliittinen malli ollut olemassa jo ennen koronapandemiaa. Koronapandemiaan liittyvä julkinen keskustelu valtion velkasuhteen noususta alkoi keväällä 2020 julkaistujen laajojen talousraporttien jälkeen. Tässä työssä käydään läpi tarkemmin velkasuhteesta käytyä julkista keskustelua Helsingin Sanomissa julkaistujen pääkirjoitusartikkeleiden avulla, joita analysoidaan retorisen diskurssianalyysin keinoin. Analyysin tueksi tutkielmaan haastateltiin kolmea suomalaista talousasiantuntijaa. Tässä työssä esitetään, että suhtautuminen julkiseen velkaantumiseen on muuttunut Suomessa ja velkaantuminen oikeutetaan eri tavalla kuin aiemmin. Näin ollen taloustiede on tuottanut uuden talouspoliittisen mallin, jossa velkaantuminen on oikeutetumpaa kuin ennen koronapandemiaa. Velkamyönteisempi ideologia on kuitenkin ollut olemassa jo ennen koronapandemiaa, mutta pandemia sysäsi liikkeelle tämän taustalla jo aiemmin olleen muutoksen. Syitä velkamyönteisyydelle on muun muassa alhaiset korot, pitkään jatkunut taloudellinen pysähtyneisyys ja tarve siirtyä ekologisesti kestävämpään yhteiskuntaan. Valtiontaloutta hoidettiin vuosikymmeniä tiukan talouskurin ideologiaan nojautuen, jossa velkaantuminen oli suositeltavaa ainoastaan väliaikaisesti ja pakon vuoksi. Koronapandemian myötä suhtautuminen velkasuhteen nousuun on muuttunut, sillä olosuhdetekijät ovat olleet suotuisat. Taloustieteen performatiivisuus ei kuitenkaan toteudu suoraan, vaan uuden mallin välittäjä on talouspolitiikka, jonka kulloisenkin mallin avulla taloutta tuotetaan ja rakennetaan tietynlaiseksi.

Tässä maisterintutkielmassa tarkastellaan kotoutumista matalan kynnyksen kotouttavan toiminnan kuvausten kautta. Tarkempina näkökulmina ovat: 1) Millaisia tavoitteita maahan muuttaneiden kotoutumiselle asetetaan, ja millaisiin kotoutumisen osa-alueisiin nämä tavoitteet kytkeytyvät? 2) Mitä kotouttavaa toimintaa maahan muuttaneiden kotoutumisen tavoitteiden saavuttamiseksi esitetään? 3) Miten kotoutumisen kaksisuuntaisuus huomioidaan toiminnassa? Tutkimuksen teon taustalla on ollut aiheen yhteiskunnallinen tärkeys ja ajankohtaisuus sekä erityisesti tutkijan oma kiinnostus kotoutumista kohtaan ja sitoutuminen jokaisen maahan muuttaneen oman paikan löytämisen ajatukseen. Teoreettisesti tutkielmaa taustoitetaan akkulturaatioteorialla sekä integraatiosta, kotoutumisesta, kotouttamisesta, monikulttuurisuudesta ja kotoutumisen kaksisuuntaisuudesta kirjallisuudessa käydyllä keskustelulla. Tutkimuksen taustoituksessa jäsennetään myös erilaisia näkemyksiä kotoutumisen ulottuvuuksista ja viitekehyksistä sekä tarkastellaan matalan kynnyksen toimintaa osana kotoutumisen tukemisen kenttää. Tutkimus kiinnittyy tieteenfilosofisesti sosiaaliseen konstruktionismiin ja sen tiedonintressinä on praktisuus. Tavoitteena on kotoutumisen ja sen kaksisuuntaisuuden kuvaaminen ja ymmärrettävämmäksi tekeminen sekä osaltaan aikaisemman kotoutumisen teorian testaaminen. Aineisto koostuu Kotoutumisen tukena -sivuston matalan kynnyksen kotouttavan toiminnan 91 toimintailmoituksesta. Aineiston analyysitapoina käytetään teoriaohjaavaa ja aineistolähtöistä sisällönanalyysiä sekä pienessä osassa sisällön erittelyä. Teoriaohjaavan sisällönanalyysin kehyksenä on Agerin ja Strangin muodostama kansainvälisestikin tunnettu kotoutumisen malli. Tutkimuksen perusteella kotoutumista tapahtuu Agerin ja Strangin kotoutumisen viitekehystä mukaillen kymmenellä osa-alueella. Nämä kotoutumisen osa-alueet ovat työllisyys, asuminen, koulutus, arjen hyvinvointi, sosiaaliset sillat, sosiaaliset siteet, sosiaaliset linkit, kieli ja kulttuuritietous, turvallisuus ja jatkuvuus sekä oikeudet ja velvollisuudet. Kotoutuminen on prosessi, joka jakautuu tutkimuksessani vielä näiden erilaisten kotoutumisen osa-alueiden sisältämiin alatavoitteisiin, joiden toteutuminen siis edesauttaa kotoutumista kullakin osa-alueella. Analyysissä muodostuneiden alatavoitteiden perusteella kotoutumisessa on kyse monenlaisten resurssien kuten tietojen, taitojen, verkostojen, arjen tekemisen ja etenemismahdollisuuksien saamisesta ennen sellaisia lopullisia tavoitteita kuin esimerkiksi työllistyminen tai koulutuspaikan saaminen. Kotoutumista on myös itsetuntemuksen lisääntyminen uudessa maassa, oman kulttuurin ylläpitäminen ja jakaminen sekä hyvinvointia tuottavien asioiden löytäminen. Lisäksi kotoutumiseen kuuluu turvallisten ja hyväksyvien olosuhteiden muodostuminen sekä kantaväestön kanssa tasavertaisen aseman saavuttaminen. Matalan kynnyksen toiminnan kotouttaminen rakentuu tutkimukseni perusteella kotoutumisen alatavoitteiden saavuttamisen ja resurssien lisäämisen pohjalle, mutta myös kaksisuuntaisuuden eli yhteiskunnan ja maahan muuttaneen vuorovaikutuksellisen kehityksen lähtökohdalle. Matalan kynnyksen toimintaa on monenlaista, aina retkistä ja työpajoista palveluohjaukseen ja vertaisryhmätoimintaan, vierailuista suomen kielen opetukseen ja erilaisiin työpajoihin. Matalan kynnyksen monien toimijoiden voidaan tavallaan katsoa itsessään ilmentävän kaksisuuntaisuutta sitoutuessaan kotoutumisen tukemiseen. Toiminnasta on löydettävissä kuitenkin myös kootusti tiettyjä elementtejä, jotka lisäksi kuvastavat kotoutumisen kaksisuuntaisuutta: maahan muuttaneiden näkeminen osaavina, kykenevinä ja arvokkaina yhteiskunnalle, kieli- ja kulttuuritaustan sekä muiden tarpeiden huomioiminen, avointen monikulttuuristen kohtaamistilanteiden mahdollistaminen, kulttuurin ylläpitoon ja kulttuurivaihtoon kannustaminen, yhdenvertaisuuden ottaminen tavoitteeksi, kotouttavan toiminnan kohdistaminen laajemmin yhteiskunnan toimijoihin sekä monikulttuurisuuteen liittyvien kysymysten nostaminen yhteiskunnalliseen keskusteluun. Tämä tutkimus osoittaa, että kotoutuminen on monitahoinen ja kaksisuuntainen prosessi, jossa on kyse myös pienemmistä tavoitteista ja erilaisista asioista kuin mistä julkisuudessa usein puhutaan ja minkä kautta kotoutumista mitataan. Entistä enemmän tutkimuksen tulisikin keskittyä kotoutumiseen yksilöllisenä prosessina sekä yhteiskunnan ja maahan muuttaneiden aidosti vuorovaikutuksellisena kehityksenä.

Tässä maisterintutkielmassa tarkastelen vammaisten naisten köyhyyskokemuksia. Vammaiset naiset ovat marginalisoituna ryhmänä erityisessä riskissä ajautua köyhyyteen. Esteellisyyttä tuottavat rakenteet vaikeuttavat vammaisten naisten kouluttautumista ja työelämään pääsyä. Vammaiset naiset ovat kuitenkin huomattavan vähän kuultu ryhmä köyhyystutkimuksen saralla. Tämän tutkielman tarkoitus on selvittää sitä, millaisia kokemuksia köyhyydestä vammaisilla naisilla on, ja antaa näin ääni vammaisille naisille köyhyystutkimuksessa. Aiemmassa vammaisuuden ja köyhyyden suhdetta koskevassa tutkimuksessa on käytetty laajasti Amartya Senin köyhyyden määritelmää. Sen mukaan köyhyys ilmenee hyvinvoinnin puutteena. Tässä tutkielmassa on sovellettu samaa köyhyyden määritelmää, sillä se sallii köyhyyden ilmenemien monipuolisen tarkastelun. Sekä julkiset sosiaali- ja terveyspalvelut että vammaisjärjestöt vaikuttavat vammaisten henkilöiden oikeuksien toteutumiseen ja riittävän toimeentulon saamiseen. Tutkimuskysymykseni jakautuivat seuraavasti: 1. Miten köyhyys ilmenee vammaisten naisten kokemuksissa? 2. Millainen rooli palvelujärjestelmällä on vammaisten naisten köyhyyskokemuksissa? Tutkielmani on laadullinen tutkimus, jonka aineistona käytän vammaisilta naisilta sähköisen lomakkeen avulla kerättyjä köyhyyskokemuksia. Keräsin aineiston kesällä 2020. Välitin lomakkeen useille kotimaisille vammaisjärjestöille ja köyhyysverkostolle, jotka välittivät sen eteenpäin sähköpostilistoilleen. Vastauksia lomakkeelle tuli 35. Analyysimenetelmänä tutkimuksessa on aineistolähtöinen sisällönanalyysi, jonka tuloksena aineisto hahmottui kahden pääluokan alle: Köyhyyden ilmenemiin ja Palvelujärjestelmäkokemuksiin. Köyhyys ilmeni vastaajien kokemuksissa taloudellisena epävakautena, sosiaalisena niukkuutena, ja emotionaalisina reaktioina. Taloudellisen epävakauden kokemukset olivat aineistossa yleisimpiä ja näkyivät aineistossa esimerkiksi siten, ettei vastaajilla vakavimmillaan ollut varaa perustarpeisiin. Köyhyys ilmeni sosiaalisten suhteiden vähyytenä. Sosiaaliseen niukkuuteen vaikuttivat vastaajien voimavarat ja resurssien puute. Taloudellinen epävakaus ja sosiaalinen niukkuus tuottivat puolestaan emotionaalisia seurauksia, kuten yksinäisyyden ja masennuksen tunteita, jotka vaikuttivat vastaajien voimavaroihin ja hankaloittivat entisestään tilanteesta nousua. Palvelujärjestelmän rooli oli kahtalainen: riittämättömät palvelut tuottivat eristystä ja taloudellista epävakautta ja monimutkainen palvelujärjestelmä hahmottui itsessään esteellisyyttä tuottavana tekijänä, kun taas toimivat palvelut lisäsivät vastaajien osallisuutta ja mahdollistivat esimerkiksi työssäkäynnin. Tutkimuksen tulokset tukevat aiemmassa tutkimuskirjallisuudessa esitettyä näkemystä köyhyyden ja vammaisuuden suhteesta toisiaan tuottavana noidankehänä. Palvelujärjestelmän rooli tämän kierteen pysäyttämisessä on tutkimuksen perusteella merkittävä.

Hoitoalalla on jatkuvasti kasvava työvoimapula, mutta samaan aikaan erilaisten selvitysten mukaan myös alanvaihtohalukkuus hoitoalan työntekijöillä on lisääntynyt sekä alalle hakeutuvien määrä laskenut. Monien selvitysten mukaan yhtenä merkittävänä syynä alanvaihtohalukkuudelle on ollut työn vaatimustasoon ja vastuullisuuteen nähden matala palkkataso. Tämän tutkielman tavoitteena oli tarkastella, millaisia työmotivaation ja palkitsemiseen liittyviä teemoja hoitoalan henkilökunnan alanvaihtoa käsittelevissä internet-diskursseissa rakentuu ja minkälaiseksi rahallinen palkitseminen rakentuu näissä diskursseissa. Aineistonani toimii Iltalehdessä 10.10.2020 julkaistu iltapäivälehtiartikkeli sekä lehtiartikkelin yhteydessä olleessa kommenttikentässä käyty verkkokeskustelu. Lehtiartikkeli koostui neljän entisen hoitajan haastattelusta, joissa he kertoivat, miksi ovat vaihtaneet tai vaihtamassa ammattia. Käytin aineistoni analyysin välineenä konstruktionistista teema-analyysiä. Aineistosta nousi esiin neljä pääteemaa hoitoalan henkilökunnan alanvaihtoon liittyen: 1) rahallinen palkitseminen 2) työympäristöön liittyvät tekijät (jotka jakautuivat edelleen kolmeen alateemaan: a. fyysinen kuormittavuus ja fyysinen vaaran uhka, b. henkinen kuormittavuus ja vastuu ja c. epäsäännölliset työajat), 3) työn sisältö ja mahdollisuus kehittyä sekä 4) johtaminen ja työstä saatu arvostus. Näistä erityisesti rahallinen palkitseminen nousi tässä aineistossa erityisen merkittäväksi teemaksi. Rahallinen palkitseminen myös nivoutui muihin teemoihin, ja muut esiin nousseet teemat kuvattiin aineistossa usein rahalliseen palkitsemiseen jollain tavalla liitettyinä. Sosiaalipsykologian alalla palkitsemisen ja työmotivaation suhdetta on tutkittu aikaisemmin enimmäkseen tilastollisilla tutkimusmenetelmillä. Tässä tutkimuksessa rakentuva kuva työmotivaatiosta ja palkitsemisesta on osin erilainen kuin aiheesta aiemmin tehdyssä kvantitatiivisessa tutkimuksessa. Tämä tutkielma osoitti, että myös laadullinen tutkimus aiheesta on tärkeää, jotta saadaan tilastollisten syy-seuraussuhteiden lisäksi selville myös toisenlaista tietoa aiheesta.

Nuorten maksuvaikeuksien on todettu olevan yhteydessä esimerkiksi mielenterveyden häiriöihin, minkä vuoksi nuorten rahankäyttöön liittyviä yksityiskohtia on tärkeää tutkia. Tässä tutkielmassa tarkasteltiin, miten nuoret muuttavat kulutuskäyttäytymistään kokiessaan maksuvaikeuksia tai taloudellisia ongelmia ja mitä arkielämän ongelmia ja seurannaisvaikutuksia maksuvaikeudet aiheuttavat nuorille, ja eroavatko kulutuskäyttäytyminen ja arkielämän ongelmat eri aikuisuuden vaiheessa olevien nuorten ryhmissä tai eri sukupuolten välillä. Tutkielma kytkeytyy osaksi sosiaalista, kulttuurista ja ulkonäön pääomaa käsittelevää sosiologista tutkimusta ja päätutkimuskysymyksenä tutkielmassa tarkasteltiin, miten maksuvaikeudet ja taloudelliset ongelmat ilmenevät nuorten arkielämässä tarkasteltaessa sosiaalista, kulttuurista ja ulkonäön pääomaa. Maksuvaikeudella tarkoitetaan tässä tutkielmassa koettua ongelmaa lainan tai muun velan maksamisessa eräpäivään mennessä. Aineistona tutkielmassa käytettiin Helsingin yliopiston valtiotieteellisen tiedekunnan Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutin toteuttamaa ja verkossa kerättyä Nuoret ja velka -kyselytutkimuksen vastauksia vuodelta 2015. Aineiston määrällistä tietoa analysoitiin tarkastelemalla suoria jakaumia ja ristiintaulukoimalla. Aineiston laadullisia avovastauksia analysoitiin sisällönanalyysilla luokittelemalla aineistoa tiettyjen aihetunnisteiden avulla. Tutkielman perusteella maksuvaikeudet ja taloudelliset ongelmat ilmenivät nuorten arkielämässä kulutuksen muutoksina useilla osa-alueilla ja erilaisina arkielämän ongelmina. Myös aiemmissa tutkimuksissa maksuvaikeuksien on havaittu olevan yhteydessä esimerkiksi nuorten mielenterveysongelmiin, jotka havaittiin myös tässä tutkielmassa maksuvaikeuksien seurannaisvaikutuksina. Kulutusmuutoksien osalta tilastollisesti merkitsevä ero orastavan aikuisuuden vaiheessa olevien nuorten ja nuorten aikuisten välillä ilmeni vapaa-ajan kulutuksessa (p-arvo < 0,001) ja asumiseen kuluttamisessa (p-arvo = 0,021) – nuoret aikuiset vähensivät kulutustaan orastavan aikuisuuden ikäryhmää enemmän. Sukupuolten välillä eroa kulutusmuutoksissa ilmeni tilastollisesti merkitsevästi ulkonäköön liittyvien kulutustuotteiden osalta: esimerkiksi naiset vähensivät miehiä yleisemmin kulutusta vaatteisiin ja jalkineisiin (p-arvo < 0,001). Orastavan aikuisuuden vaiheessa olevien nuorten ja nuorten aikuisten välillä ei ilmennyt eroa maksuvaikeuksien aiheuttamissa arkielämän ongelmissa. Naiset kokivat miehiä yleisemmin maksuvaikeuksien aiheuttavan erilaisia arkielämän ongelmia, etenkin häpeän osalta ero oli suurta ja sukupuolten välinen ero oli 27 prosenttiyksikköä. Kulutuksen muutokset ja arkielämän ongelmat ilmenivät nuorilla pääomien osalta etenkin sosiaalisen ja ulkonäön pääomien kartuttamisessa ja ylläpidossa, kuten ongelmina ihmissuhteissa ja mahdollisuuksissa kuluttaa vaatteisiin ja kauneuspalveluihin. Tutkielma tuo esiin nuorten omia kokemuksia liittyen maksuvaikeuksiin ja saatuja tuloksia voidaan hyödyntää perusteltaessa tarvetta nuorten taloudellisen osaamisen kehittämiseen. Jatkotutkimus nuorten maksuvaikeuksista on edelleen aiheellista etenkin laadullisin menetelmin tehtävän tutkimuksen osalta.

Tutkielmassa tarkastellaan vuonna 1994 uponneen M/S Estonian pelastustöihin osallistuneiden autolauttojen henkilökunnan traumaperäisen stressin oireita (PTSD). Tutkielman tavoitteena on selvittää millainen yhteys trauman aikana koetulla pelolla, trauma-altistuksella sekä psykologiseen debriefing-tilaisuuteen osallistumisella on suuronnettomuuden aiheuttamien PTSD-oireiden voimakkuuteen. Teoriataustana hyödynnetään Janoff-Bulmanin perususkomusten teoriaa, jonka mukaan traumaattisia kokemuksia kohdanneiden yksilöiden voi olla haastava sisällyttää traumakokemuksiaan maailmankuvaansa, mikä johtaa tiedonkäsittelylle keskeisten perususkomusten pirstaloitumiseen. Teorian mukaan traumaattisille kokemuksille on tyypillistä, että yksilö joutuu kohtaamaan haavoittuvuutensa sekä ympäristönsä epäoikeudenmukaisuuden. Aineistona toimii vuonna 1995 poikkileikkausaineistona kerätty survey-kysely, johon ovat vastanneet Merimies Unionin jäsenet (N = 636), jotka työskentelivät pelastustöihin osallistuneilla autolautoilla onnettomuuden aikoihin. Tutkielmassa keskitytään tarkastelemaan onnettomuusyönä työvuorossa olleita henkilökunnan jäseniä (N = 261). Analyysimenetelminä käytettiin muun muassa eksploratiivista faktorianalyysia, Pearsonin korrelaatiokertoimia sekä usean muuttujan lineaarista regressioanalyysia, joilla selvitettiin tutkielmalle asetettuja hypoteeseja. Lisäanalyyseina hyödynnettiin moderaatioanalyysia sekä yksisuuntaista varianssianalyysia. Tulosten mukaan koettu pelko on tilastollisesti erittäin merkitsevästi yhteydessä PTSD-oireiden voimakkuuteen, oletusten mukaisesti. Onnettomuuden aikaisille järkyttäville tapahtumille altistumisen havaitaan olevan negatiivisessa yhteydessä koettujen PTSD-oireiden voimakkuuteen tilastollisesti jokseenkin merkitsevästi, mikä on ristiriidassa lähtöoletusten kanssa. Debriefing-tilaisuuteen osallistumisen havaitaan olevan tilastollisesti merkitsevästi positiivisessa yhteydessä koettujen PTSD-oireiden voimakkuuteen, mikä on niin ikään lähtöoletusten vastaista. Jatkotarkasteluissa havaittiin trauma-altistuksen ja debriefingiin osallistumisen moderoivan PTSD-oireiden voimakkuutta tilastollisesti merkitsevästi. Interaktiotermin visuaalisissa tarkasteluissa altistumattomilla ja debriefingiin osallistuneilla vastaajilla havaittiin olevan tilastollisesti merkitsevästi voimakkaampia PTSD-oireita verrattuna muihin vastaajiin. Altistuneiden joukossa PTSD-oireiden voimakkuus on keskiarvoisesti yhtä suurta, riippumatta siitä onko vastaaja osallistunut debriefingiin. Keskiarvoisesti vähiten oireita havaitaan altistumattomilla ja debriefingiin osallistumattomilla vastaajilla. Tutkielman tulokset tukevat aiemman tutkimuksen havaintoja trauman aikaisen pelon vaikutuksista uhrien PTSD-oireiden voimakkuuteen. Tulokset antavat lisäksi viitteitä siitä, ettei trauma-altistuksen ja PTSD-oireiden voimakkuuden yhteyttä voida pitää niin yksiselitteisenä kuin aiempi kirjallisuus on joskus olettanut. Jatkossa tulisi tarkastella laajemmin voiko yksilön toiminta, kuten muiden uhrien auttaminen trauman aikana muodostua oireilta suojaavaksi tekijäksi.Tutkielman tulosten sekä aiempien tutkimusten perusteella debriefingin käyttöä tulee tarkastella kriittisesti. Aiemmassa tutkimuksessa on harvemmin tarkasteltu trauma-altistuksen sekä debriefingin interaktioiden vaikutusta PTSD-oireiden voimakkuuteen. Tutkielman tulokset viittaavat kuitenkin siihen, että debriefing saattaa vaikuttaa eri tavoin eri trauma-altistuksen kohdanneiden uhrien toipumiseen. Tulosten perusteella keskiarvoisesti voimakkaimmista oireista kärsivät vähiten altistuneet sekä debriefingiin osallistuneet vastaajat. Traumoista toipumisen näkökulmasta olisi jatkossa tärkeää selvittää kenelle debriefingiin osallistuminen on hyödyllistä ja kenelle se saattaa olla haitallista.