Browsing by master's degree program "Suomen kielen ja suomalais-ugrilaisten kielten ja kulttuurien maisteriohjelma"

Tutkielmassa tarkastellaan huumeita käyttävien ihmisten ja heidän läheistensä elämästä kertovia tarinoita. Tutkielman tavoitteena on luoda käsitys siitä, millaisina toimijoina huumeita käyttävät henkilöt esiintyvät, ja millaisena huumeiden käytön leimaama elämä kertomuksissa näyttäytyy. Tutkielmassa tarkastellaan muun muassa sitä, millaisin keinoin huumeiden käytön alkamista ja loppumista kuvataan, ja miten huumeiden käytön leimaaman elämänvaiheen kuvaukset eroavat huumeettomien aikojen kuvauksista. Tutkielman aineistona toimii kymmenen tekstiä, joista kukin kertoo yhden tai useamman henkilön elämästä. Tekstit ovat internetin uutissivustoilla julkaistuja lehtitekstejä. Ne edustavat eri tekstilajeja, kuten esimerkiksi kirjareferaatti ja henkilöjuttu. Noin puolessa teksteistä on haastateltu huumeita käyttäviä henkilöitä, puolessa taas henkilöitä, joiden lapset käyttävät huumeita. Päähenkilöiden ja kertojien joukossa on sekä miehiä että naisia. Tutkielman väljänä viitekehyksenä toimii kriittinen diskurssianalyysi. Analyysin teoreettisina välineinä toimivat narratologian tutkimusperinne ja roolisemantiikka. Analyysin myötä nähdään, että huumeiden käytön leimaamaa elämänvaihetta kuvaillaan hyvin kielteisesti. Päähenkilöt näyttäytyvät tapahtumien suhteen voimattomilta, ja tapahtumat huumeiden käytön alkamisesta sen loppumiseen näyttävät tyypillisesti tapahtuvan aivan itsestään. Aineistossa esiintyy usein toistuvia lausekonstruktioita, jotka vahvistavat käsitystä huumeiden käyttäjästä passiivisena kokijana. Työssäkäynti, opiskelu ja perhe-elämä esiintyvät kertomuksissa huumeiden käytön vastakohtana, joka on mahdollista toteuttaa vain täysin raittiina. Huumeiden käytön lopettaminen näyttäytyy päähenkilölle ilmaantuvana ominaisuutena.

Tutkielmani aiheena on kysymysmerkkiin päättyvä epäsuora kysymyslause Helsingin Sanomien ja Ilta-Sanomien verkkouutisten kommenttikeskusteluissa. Työssäni selvitän, minkälaisia kysymysmerkkiin päättyviä epäsuoria kysymyslauseita aineistossani esiintyy ja minkälaisia puhe- ja vuorovaikutusfunktioita niillä on. Joukossa on muutamia pisteeseen päättyviä epäsuoria kysymyslauseita, joita olen myös analysoinut ja jotka antavat hyvän vertailukohdan siihen, miten lausetyyppiä käytetään eri välimerkkien kanssa. Tutkielmani lähtökohtana on se fennistiikassa tunnustettu tosiseikka, että kysymysrakenteita käytetään vuorovaikutuksessa moneen muuhunkin tarkoitukseen kuin kysymiseen. Työni teoreettinen tausta on funktionaalisessa kielentutkimuksessa, puheaktiteoriassa ja keskusteluntutkimuksessa. Aineistoni koostuu yhteensä 52 kommenttipuheenvuorosta, jotka olen kerännyt Helsingin Sanomien ja Ilta-Sanomien verkkosivuilta ajalla 1.1.– 28.2.2022. Nämä puheenvuorot sisältävät yhteensä 61 epäsuoraa kysymyslausetta, joista 55 päättyy kysymysmerkkiin ja 6 pisteeseen. Osassa puheenvuoroista on useampi kuin yksi epäsuora kysymyslause, ja osassa esiintyy sekä kysymysmerkkiin että pisteeseen päättyviä lausumia. Käytän työssäni yksittäisestä kommentista käsitettä kommenttipuheenvuoro tai puheenvuoro ja sen tuottajasta käytän käsitettä keskustelija. Analysoimistani virkkeistä käytän käsitettä lausuma, joka kattaa sekä epäsuoran kysymyslauseen että sitä edeltävän päälauseen. Olen analysoinut epäsuoran kysymyslauseen sisältäviä lausumia osana puheenvuoroa, jossa ne esiintyvät. Analyysissani olen tarkastellut yksittäisten lausumien syntaksia ja puheenvuoroissa esiintyviä, verkossa tapahtuvan kirjoitetun vuorovaikutuksen kannalta keskeisiä piirteitä kuten affektisuutta. Analyysistani ilmenee, että epäsuora kysymyslause esiintyy aineistossani tiettyjen vakiintuneiden päälausetyyppien ja predikaattien täydennyksenä. Vuorovaikutuksen kannalta epäsuoralla kysymyslauseella on aineistossani monenlaisia funktioita; sitä käytetään sekä retorisen että aidon kysymyksen tavoin ja lisäksi sillä on topiikkia esittelevä ja vuorovaikutukseen kutsuva funktio. Epäsuoran kysymyslauseen avulla voidaan myös esittää väitteitä ja kyseenalaistaa muiden keskustelijoiden näkemyksiä. Mikäli samassa puheenvuorossa on sekä pisteeseen että kysymysmerkkiin päättyviä epäsuoran kysymyslauseen sisältäviä lausekomplekseja, esiintyvät ne puheenvuorossa aina ensin pisteeseen päättyvänä. Tyypillistä on myös, ettei lausumille löydy vain yhtä puhe- tai vuorovaikutusfunktiota, vaan niiden muotoilu mahdollistaa erilaisia tulkintoja. Työni osoittaa, että epäsuoran kysymyslauseen päättäminen kysymysmerkkiin ei ole pelkästään osoitus heikosta kirjoitetun yleiskielen normien hallinnasta, vaan rakennetta hyödynnetään vuorovaikutuksessa eri tarkoituksiin, jolloin kysymysmerkki myös kantaa merkityksen kannalta olennaista tietoa. Sen selvittäminen, onko kyseessä kenties jo lauseopillinen muotti tai tietyissä vuorovaikutustilanteissa vakiintunut konstruktio, vaatisi vielä jatkotutkimusta.

Tutkielmassa tarkastellaan, miten ja millaisilla tavoilla ryhmiä nimetään ilmastonmuutosaiheisissa verkkokeskusteluissa. Nimeäminen on merkittävä osa ryhmien rakentumisen prosessia, ja nimityksillä konstruoidaan sekä keskustelun osapuolia että muita ilmastonmuutosdiskurssissa esiintyviä ryhmiä. Tarkastelun kohteena tutkielmassa ovat ryhmien nimitykset sekä niihin liittyvät määritteet, kielellisten valintojen osoittamat asenteet sekä suhtautumistavat. Lisäksi huomio kiinnittyy muihin ilmastonmuutosdiskurssin piirteisiin, joita ovat muun muassa vahva polarisaatio, uskonnollinen ja poliittinen retoriikka, tiedon ja uskon vastakkainasettelu sekä Suomen ja suomalaisten osuus ilmastonmuutoksen torjunnassa. Tutkielmassa paneudutaan myös siihen, konstruoidaanko viesteissä sisäryhmää vai ulkoryhmää, sekä siihen, miten kirjoittaja konstruoimaansa ryhmään suhtautuu. Tutkielman aineisto koostuu kuudesta Suomi24-sivuston keskusteluketjusta, jotka sijoittuvat ajallisesti syksyyn 2019. Viestejä ketjuissa on yhteensä 401, ja ne on jaoteltu 93 esimerkkiin. Tutkielman taustateorioina hyödynnetään kognitiivisen kielitieteen näkemystä kielestä, diskurssianalyysia, sisä- ja ulkoryhmän käsitteitä sekä suhtautumisen teoriaa. Lisäksi nimitysten muodostamiseen ja analysoitavuuteen kiinnitetään huomiota: nimitysten muodostaminen on usein kreatiivista, ja ryhmiä konstruoidaan muun muassa muodostamalla uusia yhdyssanoja. Toisaalta nimitykset voivat olla sanatasolla hyvin neutraaleja, mutta pejoratiivisuus tai muu affektiivisuus ilmenee niihin liitettyjen määritteiden ja toimintaa luonnehtivien ilmaisujen keinoin. Nimitykset on jaettu tutkielmassa teemoittain viiteen eri kategoriaan, joita ovat uskonnollinen viitekehys, politiikasta juontuvat nimitykset, alarmisti ja denialisti -nimitykset sekä Suomeen ja suomalaisuuteen viittaavat ryhmäkonstruoinnit. Viidennessä ryhmässä tarkastellaan muista kategorioista eroavia ja kertaluontoisempia muodosteita. Läpi tutkielman ilmastonmuutosdiskurssia verrataan myös maahanmuuttokeskustelun retoriikkaan. Tutkielmassa osoitetaan, että ilmastonmuutosdiskurssia sävyttää vahva polarisaatio. Keskustelun osapuolet rakentuvat joko ilmastonmuutostoimien puolustajina, jotka haluavat ehkäistä ilmastonmuutosta, tai vastustajina, jotka epäilevät ja jopa kieltävät koko ilmastonmuutoksen olemassaolon. Ilmastonmuutokseen suhtaudutaankin keskustelussa usein mielipidekysymyksenä. Näkemyksistä myös väitellään. Lisäksi merkittävä havainto on se, että keskustelijat konstruoivat erityisesti vastapuolta, jonka näkökulma eroaa heidän oman sisäryhmänsä mielipiteestä. Esimerkeistä suurimmassa osassa kirjoittajan näkemys ilmastonmuutoksesta tulee ilmi eksplisiittisesti tai implisiittisesti, usein juuri vastapuolen konstruoinnin kautta. Maahanmuuttodiskurssiin verrattuna ilmastonmuutoskeskustelu näyttäytyy moniäänisempänä, sillä sekä ilmastonmuutostoimien puolustajat että vastustajat ovat tasapuolisemmin äänessä. Lisäksi mielipiteitä yritetään perustella useammin, jopa tieteen keinoin. Jatkotutkimukseksi argumentoinnin tarkastelu sopisikin mainiosti.

Tutkielmassa tarkastellaan verkkokeskustelupalstalla käytyä jääkiekkoaiheista keskustelua, SM-liiga in Englishiä, jossa suomenkieliset keskustelijat leikittelevät tahallisen huonolla englannin kielellä. Tutkimuskysymyksiä ovat: minkälainen kielimuoto ”huono englanti” on ja miten siihen suhtaudutaan tässä kyseessä olevassa diskurssiyhteisössä. Työ sijoittuu sosiolingvistiikan ja diskurssintutkimuksen aloihin, ja se yhdistelee koodinvaihdon ja kieliasenteiden tutkimuksen me-todeja. Aineisto on kerätty jääkiekkoaiheiselta Jatkoajan keskustelupalstalta, ja sen analysoinnin ohella työssä esitellään yleisemmällä tasolla englannin kielen asemaa Suomessa. Teoriataustana käy-tetään sosiolingvistiikan ja diskurssintutkimuksen keinoja, kuten koodinvaihdon ja kieliasenteiden tutkimusta. Analyysiluvuista ensimmäisessä käsitellään ”huonoa englantia” tyylikeinona ja sitä, minkälaisia piirteitä kielimuodolla on. Toisessa analyysiluvussa näkökulma laajenee, kun tarkas-tellaan keskustelun ja kielimuodon merkityksiä sekä funktioita. Työssä käy ilmi, että ”huono englanti” on keskustelijoille luonnollinen ja helponoloinen kielire-surssi, jonka tehtävänä on luoda huumoria. Tämän huumorin keinot ovat keskustelijoille selviä: ne eivät vaadi metakielellä tehtävää selvitystä. Huumorin luontitapoja on löydettävissä niin ään-teiden, lauseiden kuin yksittäisten sanojenkin tasolla. ”Huono englanti” on produktiivinen kielire-surssi, jota keskustelijat kehittelevät luontevasti eteenpäin. Toisaalta he myös ottavat mieluusti käyttöön muiden kehittelemiä termejä. Ironia, joka kohdistuu useasti suomalaisiin itseensä, on vahvasti näkyvissä keskustelussa. SM-liiga in Englishiin kohdistuu kahdenlaisia asenteita: toisaalta jotkut pitävät sitä ärsyttävänä, jopa junttimaisena, toisaalta toisten mielestä se edustaa erityisen hauskaa huumoria. Ketjusta esitetyt kommentit ilmentävät samantyyppisiä asenteita kuin englannin kielen käytöstä suomen-kielisten keskuudessa on yleisestikin esitetty. Englannin asemaa suomenkielisille verkkokeskus-telijoille tärkeänä kieliresurssina ei kiistetä, mutta toisaalta se nähdään monesti myös uhkana suomen kielen olemassaololle.

Tutkielmassa käsitellään johdospassiivinhahmoisten verbien erehtyä, menestyä, menehtyä ja perehtyä automatiivisuutta. Johdospassiivit ovat usein merkitykseltään automatiivisia U-vartaloisia verbejä, joilla on A-vartaloinen kantaverbi. Tutkimuskysymys on: Kuinka automatiivisia tai agentiivisia nämä johdospassiivien kaltaiset verbit ovat? Tutkimuskysymystä lähestytään seuraavien analyysikysymysten avulla: 1. Millainen on tutkimuksen verbejä sisältävien lauseiden argumenttirakenne tai minkälaisia teon adverbeja ne voivat saada? 2. Minkälaisia merkityksiä näillä verbeillä tai niiden läheisyydessä yleensä on? Argumenttirakenteen osalta käsitellään erityisesti subjektin semanttisia rooleja ja adverbien osalta tarkoituksellisuutta sekä tahdonalaisuutta kuvaavia adverbeja. Tarkoituksellisuutta tutkitaan myös muiden rakenteiden sekä direktiivisyyden avulla. Semantiikan osalta tutkitaan esimerkiksi, missä yhteydessä tutkimuksen verbit esiintyvät. Lisäksi merkityksiä tutkitaan vertaamalla tutkimuksen verbejä niiden synonyymeihin. Tutkielman teoreettisena taustana toimii kognitiivinen kielentutkimus, joka korostaa kielen merkityksellisyyttä. U-johdoksella on omat merkityksensä, ja tässä tutkielmassa selvitetään näiden merkitysten heijastumista tutkimuksen alaisiin verbeihin. Lisäksi tutkimuksen teoreettisena pohjana on fennistiikan passiiveja ja passiivimaisia rakenteita koskevaa tutkimusta. Tutkielman aineistona on Korp-tietokannan Suomi24-korpus vuosilta 2001–2017, eli noin 352 miljoonaa virkettä. Korpuksesta haettiin reilut 500 kappaletta neljästä eri johdospassiivia muistuttavasta verbistä sekä 170 kappaletta kahdesta kausatiivisesta ttA-johdosverbistä. Korpuksesta haettiin verbien kaikkia taivutusmuotoja, ja aineistosta karsittiin substantiivit sekä adjektiivit. Korpuksesta haettiin määrälliseen analyysiin tutkimuksen verbien ja niiden synonyymien perusmuotoja sekä tiettyjä taivutusmuotoja ja lisäksi kollokaatioita. Tutkimuksessa saatiin selville neljän tutkimuksen verbin olevan monikäyttöisiä automatiivisuus- ja agentiivisuus-jatkumoilla. Verbit ovat muuttumisjohdosverbejä eli subjektin tarkoite käy läpi muutoksen. Agentiivisessa käytössä subjektin tarkoitteen toiminta kohdistuu itseensä, eli verbeillä on paitsi automatiivista myös refleksiivistä käyttöä. Aineistossa ei ole passiivista käyttöä, mutta tutkimus ei sulje pois passiivisen käytön mahdollisuutta tutkimuksen verbien osalta. Verbien ttA-vartaloiset kausatiivivastineet ovat huomattavasti agentiivisempia. Neljästä tutkimuksen verbistä perehtyä on selvästi agentiivisin ja menehtyä automatiivisin. Menestyä on verbeistä monikäyttöisin, mutta myös erehtyä-verbiä käytetään niin agentiivisesti kuin automatiivisestikin, mutta agentiivinen käyttö tarkennetaan esimerkiksi tahallaan-adverbiaalilla. Perehtyä-verbi esiintyy eniten direktiivisissä lauseissa, kun taas erehtyä ja menehtyä vahinkoa, onnettomuutta ja epävarmuutta ilmaisevien sanojen seurassa. Menestyä-verbiin liittyy tavoiteltavuus, mutta menestymisen intentionaalista aiheuttamista ei ilmaista. Tutkielman tulokset vaikuttavat hyvin yleistettäviltä näihin neljään verbiin ja tukevat niin fennististä kuin kognitiivisen kielentutkimuksenkin teoriaa. U-johtimen merkityksiin kuuluu paitsi automatiivisuus myös kontinuatiivisuus, jota perehtyä-verbi ilmaisee. Verbien synonyymit eivät edusta täydellistä synonymiaa, vaan niillä on erilaisia tehtäviä, joista osa liittyy myös U-vartaloon.

Tässä tutkielmassa tarkastellaan suomalaisperäisiksi esitettyjä paikannimiä, jotka sijaitsevat Yhdysvaltain Minnesotassa. Aineisto koostuu 129 paikannimestä, joista luontonimiä on 81 ja kulttuurinimiä 48. Paikannimien suomalaisperäisyydellä viitataan osaltaan 1870–1930-lukujen välisellä ajalla Pohjois-Amerikkaan lähteneisiin suomalaisiin siirtolaisiin. Tutkimus edustaa nimistöntutkimusta, mutta monikielisen ja -kulttuurisen kontekstin huomioon ottaen myös kielikontaktitutkimuksen näkökulma on olennainen osa tutkimusta. Paikannimiä analysoidaan sekä niiden kielten osalta että typologisesti. Analyysin ensimmäisessä osiossa analyysia tehdään aineistolähtöisesti, mutta toisessa osiossa analyysin pohjana toimii nimistöntutkimuksessa käytetty syntaktis-semanttinen analyysimalli. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, mitä kieltä paikannimien nimenosat nykyisin edustavat ja miten nimet ovat mukautuneet englantiin sekä millainen rakenne ja semanttinen tausta nimillä on. Tutkimuksen kannalta laajempia kysymyksiä ovat, miten kielikontaktit näkyvät paikannimissä sekä millaiset nimet on esitetty suomalaisperäisiksi ja millaisin perustein ne ovat suomalaisperäisiä. Tutkimus osoittaa, että sekä luonto- että kulttuurinimissä on aineksia kolmesta eri kielestä, suomesta, ruotsista ja englannista. Englanninkielinen perusosa ja suomen- tai ruotsinkielinen tai englantiin mukautunut määriteosa voi kertoa joko nimen osittaisesta kääntämisestä tai myöhemmin nimeen liitetystä perusosasta. Luontonimien kohdalla yleisimpiä nimeämisperusteita ovat paikan sijainti tai asema, paikalla oleva tai esiintyvä sekä paikan suhde ihmiseen. Kulttuurinimien nimeämisperusteita ovat paikan sijainti tai asema sekä paikan suhde ihmiseen. Lisäksi siirtolaisuusajan arvostukset näkyvät mm. historiallisesti merkittävien suomalaisten henkilöiden niminä kulttuurinimissä.

Maisterintutkielmassa tarkastellaan yhden suomea toisena kielenä puhuvan henkilön oma-aloitteisia puheenvuoroja monikielisessä työkokouksessa. Fokuksessa on, millaisia oma-aloitteisia vuoroja hän tuottaa ja samalla kiinnitetään huomiota siihen, missä yhteydessä hän puhuu oma-aloitteisesti. Tavoitteena on havainnoida, mitkä tekijät edistävät tai heikentävät S2-puhujan osallistumista, ja löytää osallistumista tukevia käytänteitä. Tutkimusaineisto on kerätty osana Helsingin yliopiston Osallistumisen keinot monikielistyvässä työelämässä -hanketta ja koostuu yhdestä kahden tunnin pituisesta videoidusta erään kulttuurialan järjestön kokouksesta, johon osallistuu kaksi järjestön venäjänkielistä työntekijää ja yksi yhteistyötahon suomenkielinen työntekijä. Tutkimuksessa keskitytään vain toisen, heikommin puhuvan venäjänkielisen vuoroihin. Kokouksessa keskustellaan suomen, englannin ja venäjän kielellä. Osallistujat suunnittelevat kulttuurialan järjestön ja yhteistyötahon yhteistä hanketta. Kokous on melko vapaamuotoinen. Siinä ei ole puheenjohtajaa, mutta keskustelun aiheet on karkeasti ennalta määritetty. Menetelmäksi on valikoitunut keskustelunanalyysi, jotta saataisiin pienimpiäkin vuorovaikutuksen ilmiöitä näkyviksi. Perinteistä menetelmää täydentää multimodaalinen litterointi, joka antaa kattavamman kuvan vuorovaikutuksesta ottamalla huomioon myös kehollisuutta kuten eleitä ja katseita. Analyysissa kategorisoin kakkoskielisen puhujan puheenvuorot puhetoiminnon perusteella. Yleisimmät puhetoiminnot ovat lisäys, kysymys ja omien näkemyksien esittäminen. Lisäksi tarkastelin kakkoskielisen puhujan epäonnistuneita yrityksiä päästä ääneen saadakseni tietoa siitä, mitkä seikat heikentävät tai edistävät hänen osallistumismahdollisuuksiaan. Analyysista on käynyt ilmi, että kakkoskielinen puhuja hyötyy yhteistyöstä muiden osallistujien, erityisesti lähiesihenkilönsä, kanssa. Edullisesti kakkoskielisen osallistumiseen vaikuttaa, että hän jakaa monia kokemuksia ja taustatietoa lähiesihenkilönsä kanssa, mikä helpottaa osallistumista niukoin kielellisin resurssein. Myös esihenkilön huomiolla on vaikutusta. Puhuessaan hän kiinnittää huomiota kakkoskieliseen ja tarkistaa, pysyykö tämä kärryillä. Näin hän huomaa myös kakkoskielisen yrityksiä päästä ääneen ja auttaa hänet puhumaan Analyysi osoittaa, että kun kakkoskielinen puhuja pysyy aktiivisena keskustelun aikana, hänellä on paremmat mahdollisuudet tuottaa oma-aloitteisia vuoroja. Lisäksi kokouksen monikielinen luonne näyttää tukevan kakkoskielisen osallistumista, ja ylipäätään keskustelun etenemistä.

Tässä maisterintutkielmassa tarkastelen, miten asiantuntijuus rakentuu vuorovaikutuksessa ykkös- ja kakkoskielisten keskustelijoiden välillä. Tutkin Enact-projektin kokouksissa tallennettua keskusteluaineistoa keskustelunanalyysin keinoin. Enact-projekti keskittyy kielten ja kulttuurien opettamiseen web-sovelluksen avulla. Keskustelukielenä aineistossa käytetään suomea ja kakkoskielisten keskustelijoiden äidinkieli on venäjä tai puola. Tätä tutkielmaa varten olen käynyt läpi noin 18 tuntia videoaineistoa, joista olen valinnut tutkielmani aineistoksi noin 9 tuntia. Keskustelut on litteroitu keskustelunanalyysin konventioiden mukaan, ja osa litteraateista on multimodaalisia. Aineiston keskustelijoiden välillä vallitsee niin sanottu kaksoisepäsymmetria, joka tarkoittaa tilannetta, jossa keskustelijoiden kielelliset ja tiedolliset resurssit eivät ole yhtäläiset. Tyypillinen tilanne on sellainen, jossa suomea toisena kielenään puhuva henkilö kertoo hänelle itselleen tuttuun kulttuuriin liittyvästä aiheesta suomeksi, mutta hänen kielelliset resurssinsa eivät riitä vuoron loppuunsaattamiseen. Suomea ensimmäisenä kielenään puhuvien keskustelijoiden tiedolliset resurssit eivät sen sijaan riitä täydentämään kakkoskielisen ongelmavuoroja. Tarkastelen aineistoni keskustelujen korjausjäsennystä, ja tutkin sanahakuja ja suoraa toisen korjaamista. Olen jakanut sanahaut interrogatiivilauseella aloitettuihin sanahakuihin ja sellaisiin sanahakuihin, jotka aloitetaan katseiden tai muun kehollisen toiminnan avulla. Näiden lisäksi tutkin asiantuntijuuden rakentumista tilanteissa, joissa kielellinen asiantuntijarooli vaihtaa paikkaa venäjän kielen sanaston opettelun myötä. Tutkielmani keskeinen tulos on, että kielellisesti ja tiedollisesti epäsymmetrisissä keskustelutilanteissa ongelmavuorojen korjaaminen vaikeutuu. Sanahakutilanteissa ymmärrysehdokas saattaa tulla lopulta sanahaun aloittajalta itseltään, sillä keskustelukumppanien tiedolliset resurssit eivät ole riittäneet vuoron täydentämiseen. Kun keskustelussa vallitsee tiedollinen ja kielellinen epäsymmetria, sanahaku voi myös laajentua useampaan vuoroon. Näissä tilanteissa kakkoskielinen myös haastaa ykköskielisten tiedollisia resursseja. On myös tilanteita, joissa toiseen kulttuuriin liittyvää sanastoa ei löydy suomen kielestä. Ongelmavuorot ratkeavat helpommin, kun yhteistä tietoa keskustelunaiheesta on tarpeeksi. Yhteisen tiedon lisäksi käsillä tehdyt viittomat ja muut eleet auttavat ongelmanratkaisussa ja oikeiden ymmärrysehdokkaiden löytymisessä. Analyysin perusteella voidaan todeta, että aineiston keskusteluryhmät käyvät jatkuvaa neuvottelua asiantuntijuudesta saavuttaakseen yhteisen ymmärryksen. Kaikki suomea kakkoskielenään puhuvat keskustelijat osaavat kieltä tarpeeksi hyvin käydäkseen ymmärrettävää suomenkielistä keskustelua. Myös suomea ykköskielenään puhuvilla on jonkin verran tietoa slaavilaisista kielistä. Kulttuurinen tieto jakautuu myös keskustelijakohtaisesti, mutta aineistossa on myös tilanteita, joissa keskustelijoiden yleistieto maailmasta auttaa yhteisen ymmärryksen rakentamisessa. Jokainen keskustelija on siis omanlaisensa asiantuntija ja kunkin osallistujan asiantuntijuutta hyödynnetään keskustelun yhteisen ymmärryksen saavuttamisessa. Keskustelijat pitävät sekä kiinni omasta asiantuntijaroolistaan että hyödyntävät muiden tiedollisia ja kielellisiä resursseja keskusteluissa.

Tutkielmassa tarkastellaan tavallisten vantaalaisten ja helsinkiläisten, niin kutsuttujen maallikoiden eli ei-lingvistien, asenteita Vantaan puhekieltä kohtaan ja kartoitetaan, minkälaisia asenteita ja stereotypioita Vantaaseen ja vantaalaiseen puhekieleen liittyy sekä vantaalaisten että helsinkiläisten näkökulmasta. Keskeinen tarkastelun kohde on, miten vantaalaisten alueellinen ja kielellinen identiteetti suhteutuu siihen imagoon, joka alueella ja sen puhekielellä on helsinkiläisten silmissä. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä toimivat kieliasennetutkimus ja kansanlingvistiikka. Tutkimustausta muodostuu katsauksesta Vantaan ja Helsingin kaupunkien kehitykseen sekä aiemmasta tutkimuksesta. Tutkielman aineisto on kerätty Helsingin yliopiston professori Hanna Lappalaisen johdolla osana Helsingin yliopiston Suomi kieliyhteisönä -kurssia vuosina 2018 ja 2019 strukturoidun haastattelun menetelmällä lomakekyselyn muodossa. Lomakekysely sisälsi viisi avointa kysymystä, kahdeksan Likert-asteikon muodossa esitettyä väittämää sekä yhdeksän semanttista differentiaalia, jotka kartoittivat vastaajien mielikuvia kartoittavaa adjektiiviparein. Kysymykset käytiin haastateltavien kanssa läpi suullisesti. Alkuperäinen aineisto koostui 70 pääkaupunkiseutulaisen informantin vastauksista, mutta tutkielmaa varten aineisto on rajattu koskemaan 32 vantaalaisen ja 29 helsinkiläisen vastauksia. Aineiston pienen koon vuoksi saaduista tuloksista ei voida vetää yleistäviä johtopäätöksiä sen enempää helsinkiläisten kuin vantaalaistenkaan asenteista Vantaata ja sen puhekieltä kohtaan. Tutkimuksesta käy ilmi, että sekä helsinkiläisten että vantaalaisten vastaajien näkemykset Vantaasta ja vantaalaisesta puhekielestä ovat pääpiirteittäin samansuuntaisia: molemmissa vastaajaryhmissä edustetaan tasaisesti erilasia asenteita Vantaata ja sen puhekieltä kohtaan. Keskeisimmät erot vastaajaryhmien välillä liittyvät sanavalintoihin, joilla Vantaaseen liittyvistä mielikuvista puhuttiin. Tutkimus osoitti, ettei kumpikaan vastaajaryhmä edusta selkeästi yhtä tiettyä asennetta, vaan asenteet vaihtelivat vastaajakohtaisesti. Tutkimuksesta myös selvisi, että osalle sekä helsinkiläisiä että vantaalaisia on kansanlingvistinen fakta, että Vantaan puhekieli on muista pääkaupunkiseudun kielimuodoista selvästi poikkeava.

Tutkielma käsittelee kehopositiivisuus-käsitteen määrittelyä ja sen merkityksestä neuvottelua Instagram-julkaisuiden kuvateksteissä. Tutkielmassa on tavoitteena tutkia, millaisilla kielellisillä keinoilla kehopositiivisuus-käsitettä määritellään, millainen merkitys sille aineistossa rakentuu ja millaista kehopositiivisuuteen liittyvä merkitysneuvottelu on Instagramissa. Tutkielman teoreettis-metodologisena taustana toimivat diskurssintutkimus, systeemis-funktionaalinen kieliteoria sekä fennistinen kielioppiperinne. Tutkielman keskeisiä käsitteitä ovat suhdelause, diskursiiviset käytänteet, diskurssit, konteksti ja ekvatiivilause. Tutkimusaineistona on kymmenen julkista Instagram-julkaisun kuvatekstiä vuosilta 2019–2021. Aineisto on rajattu tutkimusaiheen perusteella pieneksi, ja aineiston kuvateks-teissä määritellään kehopositiivisuus-käsitettä. Tutkimustulosten perusteella voidaan todeta, että kehopositiivisuus-käsitettä määritellään useimmiten suhdelausein. Suurin osa aineistoni suhdelauseista on lausetyypiltään ekvatiivilauseita. Määritelmää rajattaessa keskeisiä keinoja ovat kieltomuodon käyttö sekä kohderyhmän tarkentaminen. Aineistostani hahmottuvan määritelmän mukaan kehopositiivisuus on ihmisoikeusliike, joka tähtää kaikenlaisten kehojen ihmisoikeuksien toteutumiseen. Määritelmän ulkopuolelle on rajattu itsensä rakastamisen näkökulma. Keskeisinä kehopositiivisuus-käsitteen määrittelyä kehystävinä piirteinä voidaan pitää julkaisuiden aihetunnisteita ja emojeja, intertekstuaalisia genrepiirteitä, julkaisuissa määriteltyjä kehopositiivisuudesta puhumisen ehtoja sekä vahvoilla olevaa terveyden toissijaisuus -diskurssia. Kehopositiivisuudesta puhumisen ehdot liittävät julkaisut muihin kehopositiivisuusaiheisiin teksteihin, joissa samankaltaisia ehtoja on asetettu. Etenkin aihetunnisteiden ja terveyden toissijaisuus -diskurssin osalta merkitysneuvottelu kytkeytyy osaksi lihavuusaktivismia, mutta siinä on intertekstuaalisten genrepiirteiden tarkastelun pohjalta havaittavissa myös ihmisoikeusjulistusten kaltaista intertekstuaalista kaikua.