Browsing by department "Nykykielten laitos 2010-2017"

Tässä tutkielmassa käsittelen koodinvaihtoa kaunokirjallisuudessa ja käännöksissä. Koodinvaihto määritellään olevan useamman kielen tai variaation käyttöä saman tekstin sisällä. Tutkielmassa keskitytään eri kielten väliseen vaihteluun, ei kielen sisäiseen vaihteluun, kuten murteeseen. Aineistona on Ilkka Remeksen tuotantoa ja saksannoksia, jotka on tehnyt Stefan Moster. Tutkielma on teoriasidonnainen laadullinen tutkimus, jossa käytetään kvantifiointia aineiston analyysin apuvälineenä. Aineisto on kerätty manuaalisesti Remeksen romaaneista Ruttokellot ja Hiroshiman portti kirjaamalla koodinvaihtoesiintymät taulukkoon sivunumeroineen. Lisäksi aineistoa on kerätty näiden romaanien saksankielisistä käännöksistä Blutglocke ja Das Hiroshima-Tor. Kummallakin romaanilla on oma taulukkonsa, ja tähän taulukkoon on merkitty kunkin romaanin käännöksen koodinvaihtoesiintymät. Mikäli koodinvaihtoesiintymää ei ole käännöksessä, tai sitä ei ole alkuperäisessä romaanissa, tämä on kirjattu näkyviin. Mikäli alkuperäisen romaanin tai käännöksen kohta on löytynyt ilman koodinvaihtoa, se on kirjattu ylös sivunumeroineen. Tutkielmassa analysoidaan romaaneissa esiintyvää koodinvaihtoa käyttämällä lähtökohtana Cincottan (1996) esittämiä käännösstrategioita, joiden mukaan käännöksissä joko (1) vierasperäistä ainesta ei ole säilytetty, vaan kaikki on käännetty kohdekielelle, (2) vierasperäinen aines on säilytetty samalla lähdekielellä tai (3) vierasperäinen aines on käännetty kohdekielen slangilla tai puhekielellä tai vierasperäinen aines on käännetty toisella kohdekielellä. Analyysini tuloksena on, että kääntäjä on pääosin käyttänyt käännösstrategiaa, jonka mukaisesti koodinvaihto on säilytetty käännöksissä pääosin sellaisenaan. Tätä päästrategiaa on noudatettu kummankin romaanin käännöksessä, ja yhteensä sitä on käytetty yli puolessa koodinvaihtotilanteista. Käännösstrategiaa, jossa koodinvaihto on käännetty kohdekielelle, on käytetty erittäin vähän eikä kahta muuta strategiaa ole käytetty ollenkaan. Cincottan mainitsemien strategioiden lisäksi on käytetty lisäystä, poistoa ja muutosta, jotka tarkoittavat, että koodinvaihtoa on lisätty käännökseen, sitä on poistettu käännöksestä tai koodinvaihtoa on muokattu käännöksessä.

This is a report on linguistic fieldwork I have conducted mainly during 1993–1999 in three settings, in Alaska, Finnish Lapland and the Karelian Republic in Russia. The focus of this study is the sociology of language, and the research question has been: in community x with regard to language y, what is the viability of the Native language there. The results are given primarily in the form of “linguistic profiles”, i.e. population pyramids, from which the state of the language can be seen, and secondarily, in the form of “language viability indices”, of which there are two, one with regard to the transmission of the language to new generations, and one which will describe the absolute viability of the language. The study has been conducted in Alaska with regard to Unangam tunuu, better known as the Aleut language (in three communities) in 1994–95, and Sugt’stun, also known as Alutiiq or Pacific Eskimo (in four communities), in 1993–95, in Finland with regard to the Skolt Sámi (three communities, 1996) and Inari Sámi (four communities, 1996–99) languages, with some additions in 2007, with regard to the Inari Sámi language immersion programme in the so-called Kielâpiervâl day care centre, and in 1996–97 in the Karelian Republic with regard to the Veps, the Olonets Karelian and the Central Karelian languages. For the Alaskan villages and for the Če´vetjäu´rr settlement of the Skolt Sámi, several retrospective language situation surveys are also presented. The surveys have been conducted with a method that I have developed on the basis of the methods of the Finnish linguist Pekka Sammallahti and the Russian linguist Nikolaĭ Vakhtin. The method was first used by myself in Alaska, then in Finnish Lapland, and finally it was tested on large populations in Russian Karelia, where during the summers of 1996 and 1997 I applied it to three different geographical locations with regard to a total population of 5660 persons, all of whom were given short interviews by myself. The language viability indices were developed by myself, based on a system that had been worked out by the Alaskan linguist Michael E. Krauss. I gave an exact definition for his viability index, and then I worked out an index for language transmission, which is perhaps the real innovation of this study. Previously, linguists had been asking the question, “how old are the youngest speakers of language x”, but in addition to this, I pose the question, “how old are the youngest people who have transmitted the language on to a new generation”. Having asked this question (i.e. “if you speak the language, have you spoken the native language to your children or have you spoken the majority language to them”), I have been able to extract the language transmission index from my data. On the basis of the language viability indices, I have been able to make projections on the language viability for 2020 for the Alaskan and Sámi communities that I have surveyed. In addition to this the concepts of “language resuscitation”, “bilingual education” and social advocacy are discussed in some detail.

Tässä tutkielmassa analysoin teknisen viestinnän multimodaalisuutta kokeellisen suunnittelun avulla. Kokeessani suunnittelen ja konvertoin älylasien pienelle näytölle kolme lyhyttä KONE Oyj:n asennus- ja huolto-ohjetta. Vaikka käytän kokeessani älylaseja, tutkimuksen näyttö voisi periaatteessa olla mikä tahansa pieni näyttö, esimerkiksi älypuhelin tai älykello, jonka ajantasainen sisältö on teoriassa helpommin kuljetettavissa mukana kuin paperille tulostettu perinteinen PDF-ohje. Konvertoin ohjeet käyttäen kahta teoriaa: visuaaliset ohjeet (Gattullo et al. 2019) ja minimalismiheuristiikka (van der Meij ja Carroll, 1998). Ymmärtääkseni paremmin ohjeiden koko käyttökontekstia, rakennan konversioiden testaamiseen yhteistyönä KONE Oyj:ssä käyttäjätestiympäristön simuloimaan ammattimaista hissin asennus- ja huoltoympäristöä. Vaikka nykytekniikka mahdollistaa digitaalisten, pienten näyttöjen käytön, ohjeiden tarkoitus ei muutu: niiden pitää ymmärrettävästi auttaa lukijaa suorittamaan tehtävänsä. Täten konversio- ja suunnitteluteorioiden vastapainoksi multimodaalisuuden teoriat (esimerkiksi, Bateman, Wildfeuer ja Hiippala, 2017) auttavat analysoimaan konversioiden ymmärrettävyyden eroja systemaattisesti. Käytän tutkielmassani multimodaalisuuden teorioita ymmärtääkseni konversioiden vaikutukset ohjeiden ymmärrettävyyteen. Multimodaalisuuden teorioiden avulla tunnistan ohjeiden käyttötilanteen, käytetyn median (älylasit) ominaisuudet, sekä rajaan varsinaiseksi tutkimuskohteekseni konvertoiduilta ohjenäytöiltä tunnistamani semioottiset moodit ja niiden vaikutukset konvertoitujen ohjeiden ymmärtämiseen. Johtopäätöksinä esitän, ettei yksittäisiä konvertoituja ohjenäyttöjä tutkimalla synny mimimalismiheuristiikan osalta ymmärrettävyyden kannalta merkittäviä eroja lähtötilanteen PDF-ohjeeseen nähden, lukuun ottamatta muutamien helposti pääteltävien kohtien poisjättämistä. Yleisesti ottaen molemmissa konversioissa älylaseille siirtyy multimodaalisesti samankaltainen, kaksiulotteista sivunäkymää hyödyntävä ohje kuin lähtötilanteen PDF. Koska toinen tutkimani teoria, visuaaliset ohjeet, perustuvat verbien korvaamiseen symboleilla, symbolien ymmärrettävyys korostuu merkittävänä erona visuaalisten ohjeiden käytettävyydessä. Johtopäätöksiä selventää, etten hyödynnä älylasien kaikkia ilmaisukeinoja, kuten liikkuvaa kuvaa ja ääntä, koska kokeessani huomioin kustannustehokkaan, teollisten ohjeiden tuotantoprosessin. Lopuksi ehdotan erityisesti teknisen viestinnän viitekehyksessä jatkotutkimuksen aiheiksi uusien digitaalisten medioiden kaikkien ominaisuuksien ja niiden multimodaalisten käyttötilanteiden tutkimista ja hyödyntämistä, pienien näyttöjen sisällöntuotannon standardisoinnin tutkimista ja kehitystä, sekä symbolien ymmärrettävyyden tutkimista.

Tutkielmassa tarkastellaan vapaan kerronnan tulkkausta Maahanmuuttoviraston turvapaikkapuhutteluissa. Puhuttelussa turvapaikanhakijaa pyydetään kertomaan mahdollisimman tarkasti omin sanoin syistä, joiden vuoksi hän hakee kansainvälistä suojelua. Koska hakijan vapaa kerronta on keskeisessä roolissa kertomuksen uskottavuuden arvioinnin ja siten myös hakemukseen tehtävän päätöksen kannalta, on tärkeää, että kertomus tulkataan mahdollisimman tarkasti. On myös tärkeää, että hakija ymmärtää, mitä häneltä puhuttelussa odotetaan. Tutkielmassa tarkastellaan siksi sekä hakijalle puhuttelun alussa annettavien vapaata kerrontaa koskevien ohjeiden että itse vapaan kerronnan tulkkausta. Tavoitteena on selvittää, miten tulkin tekemät valinnat vaikuttavat toisaalta ohjeiden ymmärtämiseen ja toisaalta siihen, millaisena hakijan kertomus välittyy turvapaikkapuhuttelupöytäkirjaan. Tutkielmassa tarkastellaan lisäksi sitä, millaisena tulkin rooli turvapaikkapuhuttelussa näyttäytyy aineiston valossa. Tutkielman aineistona on käytetty seitsemän ranskaksi tulkatun turvapaikkapuhuttelun äänitallenteita ja puhuttelupöytäkirjoja. Äänitallenteilta on litteroitu vapaata kerrontaa koskevat ohjeet sekä hakijan oman kertomuksen alku. Analyysissa tulkkeita verrataan alkuperäisiin puheenvuoroihin mahdollisten tulkin tekemien muutosten havaitsemiseksi. Lähtökohtana ovat turvapaikkaprosessin tarpeet, eli esille nostetaan erityisesti sellaisia muutoksia, joilla voi olla merkitystä asiassa tehtävän uskottavuusarvioinnin kannalta. Aiempi tutkimus on osoittanut, että tulkin rooli turvapaikkapuhutteluissa ja yleisemmin asioimistulkkauksessa on monitahoisempi kuin tulkkien ammattisäännöstöistä käy ilmi. Myös Maahanmuuttoviraston ohje turvapaikkamenettelyssä toimiville tulkeille korostaa tulkin roolia ”näkymättömänä” osapuolena, jonka tehtävä on ainoastaan kääntää puhuttelun muiden osapuolten puheenvuorot toiselle kielelle. Aiemman tutkimuksen tavoin myös tämän tutkielman aineiston analyysi kuitenkin osoittaa, että tulkit omaksuvat puhuttelussa aktiivisemman roolin ja tekevät – tietoisesti tai tiedostamatta – valintoja, jotka vaikuttavat keskustelun kulkuun ja viestien välittymiseen puolin ja toisin. Puhuttelijan antamia ohjeita tulkatessaan tulkit tekevät erityisesti selventäviä muutoksia, jotka ovat omiaan auttamaan hakijaa ymmärtämään ohjeita. Hakijan oman kertomuksen kohdalla aineistosta nousee kuitenkin esille myös sellaisia tulkin tekemiä muutoksia, joilla voi mahdollisesti olla kielteinen vaikutus asiassa tehtävään uskottavuusarvioon. Esimerkiksi kertomuksen liiallinen tiivistäminen voi vaikuttaa hakijasta syntyvään yleiskuvaan, vaikka olennaisia tosiseikkoja ei jäisikään pois. Aineistossa esiintyy myös joitakin yksittäisiä tilanteita, joissa liian sanatarkka tulkkaus aiheuttaa väärinymmärryksen vaaran. Tutkielman keskeisenä havaintona onkin, että turvapaikanhakijan vapaan kerronnan tulkkauksessa on tärkeää huomioida sanojen ja lauseiden tason lisäksi myös diskurssin taso, jotta tulkattu kertomus vastaisi mahdollisimman hyvin hakijan alkuperäistä kertomusta.

Feministinen teoria pyrkii paljastamaan, haastamaan ja muuttamaan rakenteellista epätasa-arvoa, joka ilmenee naisten yhteiskunnallisena riistona sekä fyysisenä, kulttuurisena ja henkisenä sortamisena. Ajan saatossa kirjailija Jane Austenia (1775–1817) on tulkittu eri tavoin, mutta nykyään monet tutkijat pitävät häntä feministisenä (tai protofeministisenä) kirjailijana. Austenin alkuperäisteoksien feminismi voi kuitenkin nykyisin vääristyä tai jopa kadota muun muassa Austen-maniaksi kutsutun ilmiön seurauksena. Austenin kuusi romaania on tapana jaotella nuoruudentuotantoon ja myöhäistuotantoon. Neito vanhassa linnassa, Järki ja tunteet ja Ylpeys ja ennakkoluulo muodostavat nuoruudentuotannon kokonaisuuden, jota pidetään tunnusomaisesti kepeänä ja suoraviivaisena. Myöhäistuotantoa, joka muodostuu Kasvattitytön tarinasta, Emmasta ja Viisastelevasta sydämestä, luonnehditaan nuoruudentuotantoa taidokkaammaksi ja kypsemmäksi. Toisaalta nuoruudentuotantoon kuuluu Ylpeys ja ennakkoluulo, jota pidetään Austenin mestariteoksena ja suosituimpana kirjana. On perusteltua tutkia, millaisia merkityksellisiä ja vakavahenkisiä teemoja juuri Neito vanhassa linnassa ja Järki ja tunteet sisältävät. Tutkimieni romaanien merkityksellisiin ja vakavahenkisiin teemoihin kuuluu naisten aseman tarkastelu. 1700- ja 1800-luvun yhteiskunta ja kaunokirjallisuus rakentavat stereotyyppistä naiskuvaa, jonka mukaan naiset ovat muun muassa heikkoja, irrationaalisia ja ylitunteellisia. Neito vanhassa linnassa -romaani käsittelee sukupuolittuneita lukemistapoja ja käyttäytymismalleja sekä haastaa sensationaalisen naiskäsityksen, joka on peräisin goottilaisesta romaanista. Järki ja tunteet tarkastelee naisten yhteiskunnallista sortoa ja yksilöllisiä sortajia sekä nostaa esiin vahvoja ja rationaalisia naishahmoja, jotka kykenevät vastustamaan kohtaamaansa sortoa. Kumpikin romaani tarkastelee järkeen ja tunteisiin perustuvan elämäntavan heikkouksia ja vahvuuksia ja siten järjen ja tunteiden välistä jännitettä. Rationaalisuuteen perustuvan naiskuvan johdosta järki saa enemmän painoarvoa, mutta kokonaisuudessaan nämä teokset vaikuttavat kannattavan järjen ja tunteiden välisen tasapainon saavuttamista. Vaikka Austenin taidot ja teemat kehittyvät hänen myöhemmässä tuotannossaan, nuoruudentuotannon ansioita ei tulisi jättää huomiotta. Tutkimukseni tuo esiin ja analysoi yksityiskohtaisesti kahden Austenin nuoruudentuotannon romaanin huomionarvoisia ja vakavasti otettavia feministisiä teemoja. Lisäksi Austenin kuvaama sukupuolten välinen epätasa-arvo on ajankohtainen aihe vielä nykyäänkin, sillä naisten asemaa, yhteiskunnallista kritiikkiä ja aktiivista toimijuutta koskevaa keskustelua käydään yhä. Tutkimukseni tarjoaa myös lähtö- ja vertailukohtia Austenin muun tuotannon tarkastelulle, laajemmalle feministiselle tutkimukselle ja miestutkimukselle.

Kääntäjän paratekstit ovat erityinen paratekstien laji, jonka tutkimus on viime vuosina lisääntynyt. Paratekstit eli kynnystekstit tarkoittavat kaikkia päätekstiä ympäröiviä tekstejä, jotka osallistuvat sen välittämiseen, esittämiseen ja tulkinnan ohjaamiseen. Tämä tutkielma, jonka aineistona toimii Leevi Lehdon vuoden 2012 suomennos James Joycen Ulysses-romaanista, keskittyy erityisesti kääntäjän alaviitteisiin. Paratekstien käsittelyn lähtökohtana tässä tutkimuksessa toimivat Gérard Genetten (1997) paratekstitutkimus ja sen sovellukset käännöstieteen puolella. Genetten katsaus on kattava, mutta sisältää myös määritelmiä, jotka ovat ongelmallisia ja rajoittavia käännöskirjallisuudesta puhuttaessa. Käännöstieteilijät kuten Şehnaz Tahir Gürçağlar (2002), Carmen Toledano Buendia (2013) ja Outi Paloposki (2010) ovat laajentaneet ymmärrystä siitä, miten paratekstit toimivat nimenomaan käännetyissä teksteissä. Erityisesti Genetten käsitys tekijästä on saanut osakseen kritiikkiä. Kysymys kietoutuu laajempiin hierarkkisiin ja dikotomisiin näkemyksiin kääntämisestä toissijaisena, ei-luovana toimintana. Pohdintaani kääntäjän tekijyydestä pohjustavat esimerkiksi Lawrence Venutin (1995) kääntäjän näkymättömyys ja esimerkiksi Riitta Oittisen (1995) edustama käsitys kääntämisestä uudelleenlukemisena ja uudelleenkirjoittamisena. Tutkimuksessani erittelen Lehdon Ulysseksen alaviitteitä aiheen ja funktion perusteella. Luon aineistolähtöisesti viisi aiheen mukaista yläkategoriaa, joissa esiintyviä erilaisia alaviitetyyppejä analysoin. Lisäksi hyödynnän Toledano Buendian (2013) jakoa selittäviin ja kommentoiviin alaviitteisiin. Valtaosa Lehdon alaviitteistä nimeää ja selittää erilaisia faktoja, intertekstuaalisia ja muita viittauksia, kielellisiä seikkoja ja Ulysseksen erityispiirteitä. Alaviitteissä viitataan myös Ulyssesta koskevaan tutkimuskirjallisuuteen ja selitetään käännösvalintoja. Laajan informatiivisen sisällön lisäksi alaviitteissä esiintyy Lehdon kommentteja, tulkintoja ja mielipiteitä. Analyysin perusteella Lehdon alaviitteistö on hyvin monimuotoinen. Samalla kun sen laajuus itsessään tekee siitä visuaalisesti näkyvän osan teosta, alaviitteiden sisältö ja suhde päätekstiin sitovat sen poikkeuksellisen kiinteästi tekstiin myös taiteellisessa mielessä.

Tämän tutkielman tavoite on berninpaimenkoirien koiranäyttelyarvosteluista löytyvien käsitteiden ja niiden arvosuhteiden tutkiminen. Käsitteiden arvosuhteiden tarkastelussa hyödynnän käsitteitä nimeävien termien adjektiivimääreitä. Arvosuhteita tutkimalla on mahdollista selvittää, miten kukin käytetty käsite vertautuu rotumääritelmän ihanteeseen. Käsitteet itsessään ovat samanarvoisia kuin rotumääritelmä, mutta adjektiivien avulla koirasta löytyviä negatiivisia ja positiivisia ominaisuuksia on mahdollista sijoittaa arvosuhteiden jatkumolle. Koska rotumääritelmä on liian laaja tähän tutkielmaan, olen rajannut rotumääritelmästä tarkasteluun osat, jotka koskevat päätä, runkoa, raajoja ja liikkeitä. Tarkastelen koiranäyttelyarvostelujen kieltä terminologisesta näkökulmasta ja terminologista käsiteanalyysia pohjustan selostamalla, mitä käsitejärjestelmiä ja -suhteita on sekä arvosteluista tekstilajina ja adjektiiveista termeinä. Suomessa jokaiselle näyttelyyn osallistuvalle koiralle kirjoitetaan kirjallinen arvostelu, jonka täytyy sisältää tietynlaista informaatiota koirasta. Koiranäyttelyissä koiraa verrataan kunkin rodun rotumääritelmän kuvaamaan ihanteeseen. Arvostelut ovat Suomen Kennelliiton käyttämiä virallisia asiakirjoja, ja koiran arvostelee ulkomuototuomari. Arvostelut ovat luonteeltaan kuvailevia ja sisältävät paljon adjektiivilausekkeita. Tutkimuksen aineistona on koiranäyttelyistä saatavat berninpaimenkoirien kirjalliset arvostelut. Aineisto on koottu Suomen Sveitsinpaimenkoirien kotisivuilta vuosilta 2005–2019. Aineisto on suomeksi, mutta osa arvosteluista on käännetty muista kielistä. Aineiston sanamäärä on 938 708 sanaa. Tutkimusmenetelmänä on aineistoon kuuluvien arvosteluiden kielellinen ja terminologinen analyysi Sketch Engine -korpusohjelman avulla. Analyysissa selvitetään, mitä adjektiiveja aineistossa esiintyy eniten ja vähiten, ja minkä käsitteen kanssa adjektiiveja käytetään. Analyysin tulokset osoittavat, että käsitteet, jotka esiintyvät luonnehtivassa ympäristössä, tarvitsevat erilaisia adjektiivimääritteitä, jotta niitä voi sijoittaa arvosuhteiden jatkumolle. Käsitteiden sijoittuminen voi olla myös kontekstista riippuvaista.

Tämä tutkielma käsittelee kommunikatiivisia rutiini-ilmaisuja. Kommunikatiiviset rutiini-ilmaisut ovat kiinteitä, yhden tai useamman sanan kulttuurisidonnaisia ilmaisuja, joilla on erilaisia viestinnällisiä tehtäviä vuorovaikutustilanteissa. Kommunikatiiviset rutiini-ilmaisut kuuluvat fraseologiatutkimuksessa pragmaattisiin fraseologismeihin. Tämän tutkielman keskeinen tavoite on selvittää kommunikatiivisten rutiini-ilmaisujen käyttöä saksan kielen B2/3-oppimäärän oppikirjasarjoissa Plan D ja Magazin.de. Tutkimuksessa halutaan selvittää muun muassa, mitä kommunikatiivisia rutiini-ilmaisuja oppimateriaaleissa esiintyy ja millaisia viestinnällisiä tehtäviä näillä ilmaisuilla on. Lisäksi tutkielmassa tarkastellaan Eurooppalaisen viitekehyksen kehittyvän kielitaidon kuvausasteikon taitotason A2.2 kompetenssikriteereitä kommunikatiivisten rutiini-ilmausten osalta lukion vieraiden kielten B2/3-oppimäärän päättövaiheessa. Tässä tutkielmassa halutaan selvittää, esiintyykö tutkituissa oppikirjoissa taitotasokriteerien edellyttämiä viestinnällisiä rutiini-ilmaisuja. Tutkimusaineistona on oppikirjasarjoissa esiintyvät erilaiset viestinnälliset rutiini-ilmaisut. Tutkimusmenetelmänä käytetään kvalitatiivista analyysia. Ilmaisut luokitellaan Lenkin (2014) ja Korhosen (2018) käyttämien kommunikatiivisten rutiini-ilmaisujen luokittelujärjestelmien ja luokittelukriteerien perusteella useisiin eri viestinnällisen tehtävän pohjalta määriteltyihin pää- ja alaluokkiin. Näin saadaan selville, millaisia viestinnällisiä tehtäviä kommunikatiivisilla rutiini-ilmaisuilla oppikirjoissa on ja mitä ilmaisuja oppikirjoissa esiintyy. Lisäksi oppikirjoissa esiintyviä kommunikatiivisia rutiini-ilmaisuja verrataan A2.2-taitotason kriteereihin siltä osin, kun kriteerit edellyttävät viestinnällisten ilmaisujen käyttöä. Luokitteluanalyysin perusteella havaittiin, että oppikirjasarjassa Plan D esiintyy 348 ja oppikirjasarjassa Magazin.de 225 erilaista kommunikatiivista rutiini-ilmaisua. Ilmaisut edustavat lähes kaikkia luokittelujärjestelmän pää- ja alaluokkia. Tyypillisimpiä ilmaisuja molemmissa oppikirjasarjoissa olivat mm. tervehdys- ja hyvästelyilmaisut, rutiininomaiset vastaukset, aikaan viittaavat ilmaisut, negatiivisesti ja positiivisesti arvottavat ilmaisut sekä tiedusteluilmaisut. Sen sijaan luokkaan institutionaaliset ilmaisut ei löytynyt yhtään esimerkkiä. Luokitteluanalyysin perusteella voidaan todeta, että molemmissa oppikirjasarjoissa esiintyy A2.2-taitotason edellyttämiä erilaisia ja eri vuorovaikutustilanteissa käytettäviä arkipäivän rutiineihin kuuluvia viestinnällisiä ilmaisuja.

Tässä tutkielmassa tarkastellaan espanjankielisten idiomaattisten ilmausten vaikutusta sanojen oppimiseen. Tutkimuskysymys on, voiko kielikuva olla tehokkaampi keino idiomaattisessa ilmauksessa esiintyvän sanan kirjallisen merkityksen muistamisessa kuin saman sanan oppiminen kontekstista, jossa se esiintyy vain kirjallisessa merkityksessään. Tutkimukseen osallistui kolme espanjaa opiskelevaa ryhmää. Ryhmät olivat Helsingin työväenopistosta, Helsingin yliopiston kielikeskuksesta ja Suomi–Espanja-seurasta. Koehenkilöiden keski-ikä oli 44,5 vuotta ja heillä oli noin kolmen vuoden kokemus espanjan opinnoista. Empiirinen tutkimus toteutettiin kahdessa osassa: ensimmäisessä koehenkilöitä oli 37 ja toisessa 22. Ensimmäisellä kerralla luokka jaettiin sattumanvaraisesti koeryhmään ja verrokkiryhmään. Aluksi kaikki tekivät lähtötasokokeen, jossa testattiin 13 espanjankielisen sanan kääntämistä suomeksi. Seuraavaksi molemmat ryhmät lukivat tekstit, joissa nämä sanat esiintyivät eri konteksteissa. Verrokkiryhmän tekstissä sanat esiintyivät kirjallisissa merkityksissään, kun taas koeryhmän tekstissä sanat olivat osana idiomaattista ilmausta. Tekstien jälkeen luetun ymmärtäminen testattiin kysymyksillä, joissa varmistettiin, että oikein vastaamalla lukija on ymmärtänyt sanan kontekstuaalisen merkityksen. Kokeen palautettuaan koehenkilöitä pyydettiin vielä kääntämään samat 13 sanaa uudestaan. Kahden viikon jälkeen sanojen merkitysten muistaminen testattiin vielä kerran. Tutkimuksen hypoteesi oletti, että koeryhmä muistaisi sanojen kirjalliset merkitykset kahden viikon kuluttua verrokkiryhmää paremmin, jolloin kielikuvien avulla sanojen prossesoiminen osoittautuisi tehokkaammaksi kuin sanojen kirjallinen prosessoiminen. Tutkimuksen tulokset kuitenkin osoittavat, että tilastollisesti merkittävää eroa ryhmien välillä sanojen muistamisessa ei ollut. Mielenkiintoiseksi osoittautui se, että verrokkiryhmä muisti ensimmäisessä testissä lähtötasoonsa nähden enemmän uusia sanoja (keskimäärin 7,07) kuin koeryhmä (keskimäärin 3,88), mutta kahden viikon kuluttua tehdyssä testissä ero oli huomattavasti pienempi: verrokkiryhmä muisti 4,0 uutta sanaa ja koeryhmä 3,66. Tätä tulosta pohdittaessa ehdotetaan, että sanojen unohtaminen voisi olla yhteydessä hypoteesin käsitykseen sanojen syvällisestä prosessoimisesta, joka perustuu Craig ja Lockhartin (1972) teoriaan prosessoimisen tasoista. Koeryhmä mahdollisesti unohti vähemmän sanoja, sillä sanojen prosessoiminen tapahtui useammalla semanttis-kognitiivisella tasolla. Tutkielman rakenteen muodostaa johdanto, teoriaosa, empiriaosa ja johtopäätökset. Tutkimusaiheen valinta perustuu aiempaan tutkimukseemme (Kupiainen 2018), jonka mukaan idiomaattisia ilmauksia ei hyödynnettäisi riittävästi suomalaisissa espanjankielen oppikirjoissa. Tärkein syy tutkimusaiheen muodostumisen kannalta on kuitenkin usko idiomaattisten ilmausten positiivisesta vaikutuksesta vieraan kielen oppimisessa ja havainto siitä, että tätä vaikutusta ei ole tutkittu riittävästi. Työn teoreettinen viitekehys jakautuu kahteen osaan. Ensimmäisessä perehdytään fraseologian termistöön esittelemällä eri tutkijoiden määritelmiä fraseologisten ilmausten ominaisuuksista ja niiden kategorisoimisesta. Toisessa osassa käsitellään idiomaattisten ilmausten sisällyttämistä vieraan kielen opettamiseen. Tätä tutkimusalaa kutsutaan fraseodidaktiikaksi. Lopuksi pyritään perustelemaan tutkimuksen hypoteesia erilaisten idiomaattisten ilmausten prosessointimallien avulla, jonka jälkeen vieraan kielen oppimiseen liittyviä teorioita esitellään leksikaalisen lähestymistavan valossa. Empiriaosa alkaa metodologian esittelyllä, jossa erityistä huomiota kiinnitetään tutkimuksen luotettavuuden kannalta olennaisiin kriteereihin, joiden mukaan kaksi erilaista, mutta mahdollisimman samantasoista, koetekstiä luotiin. Empirian toisessa kappaleessa esitellään itse tutkimustulokset ja vastataan tutkimuskysymyksiin pohtien vaikuttaako em. tulosten lisäksi sanojen oppimiseen muut tekijät, kuten opiskelukokemusvuodet, kokelaan ikä tai kokeeseen käytetty aika. Näistä mielenkiintoisin tulos osoitti, että verrokkiryhmässä ikä korreloi tilastollisesti merkittävästi sanojen muistamisen ja kokeeseen käytetyn ajan kanssa. Koeryhmässä vastaavasti merkittävää korrelaatiota ei ollut. Työn loppupäätelmissä pohditaan saatuja tuloksia ja ehdotetaan mahdollisia jatkotutkimuksen aiheita.

Pro gradu -tutkielmassani tarkastelen perinteisten flamencosanoitusten naiskuvaa: miten naisista ja naisille puhutaan ja mitä sukupuoliasenteita sanoitukset välittävät. Tutkin aineistossani naisen eri rooleja ja millaisessa suhteessa naisen ja miehen roolit ovat suhteessa toisiinsa. Tarkastelen flamencosanoitusten mieskeskeisyyttä ja naisen esineellistämistä sekä sitä, kuuluuko aineistossa myös naisen ääni vai onko nainen vain hiljainen objekti. Aineistonani on Antonio Machado y Álvarezin vuonna 1881 kirjoittama kokoelma Colección de Cantes Flamencos. Kokoelmassa on yhteensä 802 lyhyttä kansanrunouteen verrattavaa sanoitusta, joista monia lauletaan yhä. Tutkin niistä tarkemmin 180 runoa, jotka kertovat naisesta tai naisen ja miehen suhteesta. Taustoittaakseni perinteisten sanoitusten kontekstia käsittelen myös flamencoa ja sen historiaa sekä naisen asemaa flamencossa ja andalusialaisessa yhteiskunnassa. Tutkimukseni teoreettisena viitekehyksenä käytän diskurssianalyysiä ja sukupuolentutkimusta. Diskurssintutkimuksen näkökulmasta kieli ei vain kuvaa todellisuutta, vaan myös muokkaa sitä. Käyttämämme diskurssit vaikuttavat käsitykseemme ympäröivästä maailmasta. Yhteiskunnassa hallitsevat diskurssit vaikuttavat kielenkäyttäjistä usein itsestäänselvyyksiltä, jolloin niiden takana vaikuttavat asenteet jäävät huomaamatta. Samalla usein käytetyt diskurssit vahvistavat näitä asenteita ja niistä syntyneitä stereotypioita. Kieli on siis tärkeässä asemassa sukupuoliroolien rakentamisessa. Esimerkiksi Coates (1997) on esittänyt, että mieskeskeisten diskurssien vuoksi nainen on usein tärkeä vain miehelle tärkeissä rooleissa. Tarkastelen aineistossani siis sitä, millaisissa rooleissa nainen esitetään tärkeänä. Pohdin myös sitä, miten aineistossani näkyy muun muassa Romainen (1999) käsittelemä ajatus siitä, että kieli ei koskaan ole objektiivista ja neutraalia, vaan heijastaa aina yhteiskunnan rakenteita. Tarkastelen sanoituksia aineistosta esiin nousevien teemojen kautta viidessä ryhmässä, jotka jaottelen edelleen alaryhmiin. Analysoin tekstin leksikaalisia valintoja, merkityksiä sekä sitä, kuka lauluteksteissä puhuu. Ensimmäisessä ryhmässä käsittelen naisen ja miehen ulkonäköön liittyviä sanoituksia. Toisen ryhmän teemana on vaikeasti valloitettava ja viettelevä nainen, joka saa miehen epäilemään kaikkivoipaisuuttaan. Kolmannessa ryhmässä käsittelen naisen ja miehen häpeää ja sitä, miten se eroaa sukupuolten välillä. Neljänteen ryhmään olen jaotellut sanoitukset, joissa puhutaan naisen ja miehen hyvyydestä ja pahuudesta. Viidennen ryhmän teemana on aineistossa usein toistuva mustasukkaisuus ja siihen liitetty esineellistetty nainen, mutta myös nainen joka ei alistu. Aineistoni perusteella perinteisten flamencosanoitusten naiskuva vaihtelee ja siinä on erilaisia vivahteita. Esiin nousee erityisesti käsitys huonosta naisesta, joka tuhoaa miehet. Naista epäillään usein siveettömistä teoista tai aikeista, jotka tekevät naisesta huoran. Naisen käytös uhkaa usein myös miehen kunniaa. Aineistossani näkyy myös selvästi se, että 1800-luvun Andalusiassa naisen maailma oli rajattu tiukasti kodin piiriin.Toisaalta aineistossa on myös sanoituksia, joiden naiskuva on positiivinen. Joissakin sanoituksissa nainen toimii aktiivisesti ja osoittaa vastustavansa alistamista. Aineistoni perusteella naisen positiivisin rooli on andalusialaisessa kulttuurissa tärkeä äiti, jonka pyyteetön rakkaus on usein toistuva teema.