Browsing by department "Politiikan ja talouden tutkimuksen laitos"

Tutkielma pureutuu sodankäynnin muutoksiin ja sääntelyyn ja siihen millainen rooli uudella teknologialla voi tässä kentässä olla. Tutkielma keskittyy aseellisiin miehittämättömiin lennokkeihin , niiden vaikutuksiin sodankäyntiin ja pyrkimyksiin säädellä lennokkien käyttöä. Historiallisesti teknologiset mullistukset sodankäynnissä ovat usein herättäneet kysymyksiä niiden suhteesta olemassa oleviin sodankäynnin sääntöihin. Samoin erityisen merkittävät konfliktit ovat johtaneet aiempaa ponnekkaampiin yrityksiin vahvistaa edellytyksiä rauhalle. Aseellisten miehittämättömien lennokkien käyttö on liittynyt leimallisesti Yhdysvaltojen sotaan kansainvälistä terrorismia vastaan. Lennokki-iskujen käyttö on herättänyt paljon keskustelua ja kysymyksiä niin tutkijakentässä kuin kansainvälisen yhteisön piirissä. Lennokkeja koskevasta asesääntelystä on tehty ehdotuksia eri tahojen toimesta. Tutkielman tavoitteena on ymmärtää mitkä tekijät vaikuttavat aseellisten miehittämättömien lennokkien sääntelyyn ja minkälaisia tulevaisuudenskenaarioita näiden tekijöiden pohjalta voidaan hahmottaa. Tutkielman metodina käytetään tulevaisuusskenaarioita. Sskenaariot voidaan nähdä tulevaisuutta koskevina kontrafaktuaaleina. Kontrafaktuaaleja on hyödynnetty kansainvälisen politiikan tutkimuksessa jonkin verran. Tulevaisuusskenaarioiden osalta esimerkkejä on vähemmän. Menetelmä on kuitenkin laajalti hyödennetty muilla tieteenaloilla; esimerkiksi yritysmaailmaa koskevassa tutkimuksessa skenaariot ovat yleisessä käytössä. Tulevaisuusskenaariot soveltuvat metodina hyvin aseellisten miehittämättömien lennokkien mahdollisen sääntelyn tutkimukseen, sillä varsinaista lennokkeja koskevaa sääntelyä ei ole vielä olemassa. Tarkastelemalla lennokkien sääntelyä koskevia tulevaisuusskenaarioita voidaan lisätä ymmärrystä niistä tekijöistä, jotka vaikutta sääntelyn muodostumiseen. Samoin skenaariot antavat osviittaa siitä, millaista sääntelyä voidaan odottaa erilaisissa tilanteissa. Tutkielman aineiston kautta pyritään luomaan yhdessä kattavan kirjallisuuskatsauksen kanssa selkeä pohja tulevaisuusskenaarioille. Tästä syystä aineistossa käsitellään lennokkeja sekä kansainvälisen yhteisön että Yhdysvaltojen näkökulmasta. Tutkielman aineistona käytetään Yhdistyneiden kansakuntien tutkielmaa aseellisista miehittämämistä lennokeista ja niiden mahdollisista sääntelytarpeista; Yhdysvaltojen korkeassa asemassa olevien virkamiesten sekä presidentti Barack Obaman lausuntoja aseellisiin miehittämättömiin lennokkeihin liittyen; ja Euroopan parlamentin kahta päätöslauselmaa, jotka liittyvät lennokkien sääntelyyn ja laajemmin asesääntelyyn. Kirjallisuuskatsauksen ja aineiston pohjalta rakennetut neljä tulevaisuuskenaariota muodostavat nelikentän, jonka avulla voidaan kartoittaa miehittämättömien aseellisten lennokkien sääntelyä suhteessa sodankäynnin muutoksiin ja kansainvälisen yhteisön vahvistumiseen ja heikentymisiin. Tulevaisuuskenaarioiden kautta nähdään, että suurin vaikutus lennokkien sääntelylle syntyy sodankäynnin muutosten kautta. Lennokkiteknologian merkitys on sidottu sen hyödyllisyyteen sitä käyttävien maiden turvallisuusstrategiassa. Mikäli sodankäynti muuttuu sellaiseen suuntaan, että lennokkiteknologia ei tarjoa merkittäviä etuja strategisten tavoitteiden saavuttamiseen, on todennäköisempää, että lennokkien käyttö voitaisiin jopa kieltää. Mikäli aseelliset miehittämättömät lennokit pysyvät tulevaisuudessakin tärkeinä esimerkiksi taistelussa terrorismia vastaan, on todennäköistä että niiden käyttöön liittyvistä läpinäkyvyys-, valvonta- ja vastuullisuusongelmista johtuen syntyy asesääntelyä, joka pyrkii ratkaisemaan lennokkien käyttöön liittyvät epäselvyydet. Tämä voi olla luonteeltaan sopimuspohjaista virallista asesääntelyä tai epämuodollista itsesääntelyä. Tutkielman johtopäätöksistä käy ilmi, että teknologialla itsessään ei välttämättä ole keskeistä merkitystä sodankäynnin muutoksille ja asesääntelyllä. Tärkeää on miten teknologiaa käytetään. Teknologian merkitys kasvaa suhteessa sen mahdollisuuksin vastata sodankäynnin muutoksiin ja strategisiin tarpeisiin. Jatkotutkimuksen kannalta olisi hyödyllistä teoretisoida, syventää ja tuoda paremmin esiin sodankäynnin, asesääntelyn ja uusien teknologioiden välisiä yhteyksiä. Tulevaisuudenskenaarioiden laajemman käytön kannalta olisi hyödyllistä entisestään kehittää metodologiaa sekä ottaa menetelmää käyttöön, mikä voisi johtaa sen vielä nykyistä helpompaan ja hedelmällisempään hyödyntämiseen kansainvälisen politiikan tutkimuksessa.

The European Union (EU) is faced with a continuous decrease in public support. There is a tension between the growing Euroscepticism and the concurrent academic discourse of a shared European identity. Informed and inspired by the current debates, this Master’s Thesis investigates the potential of a shared past to create shared identity. It also addresses the logic of cultural exclusion that is often connected to collective cultural identities. The source material is a combination of exam essays, written as answers to the history tests in the Finnish matriculation examinations of 2005-2008, and upper secondary school history textbooks. From the sources, current perceptions of Islam (as Europe’s Other) and the age of imperialism (as a debated period from Europe’s past) among the youth are studied. Through the analysis the thesis aims to indicate the level of consensus within the pupils’ identification with the past and with Europe. This objective is pursued through examining the pupils’ perceptions of Europe’s past and its relationship to non-European cultures and countries as they are manifested in the essays, and reflecting upon the level of influence that history textbooks as representatives of national hegemonic historical narratives might have on the contents, framings and emphases with and through which the pupils approach, imagine, and reproduce Europe’s past. The approach is based on previous research on the presence of history and the field of textbook research. The theoretical categories with which the sources are analyzed are derived primarily from literature on identity, European integration, history and memory, postcolonial criticism, and theorizations of European identity. Results of the research project suggest that the rhetoric of European superiority, despite its apparent demise, still resonates in contemporary understandings of Europeanness. Dominant perceptions of imperialism comprise of European agency and colonial submission, dominant perceptions of the Islamic world of fundamental difference. Identification with European history among the Finnish youth is rather shallow when examined through perceptions of imperialism; the Islamic world is perceived as Other and its representations are dominated by recent and contemporary international relations.

Tutkielmassa selvitetään asiakaslähtöisen toiminnan edellytyksiä työ- ja elinkeinohallinnon alaisissa ELY-keskuksissa. Ensimmäisenä tutkimuskysymyksenä on se, millaiset edellytykset ELY-keskuksilla on tällä hetkellä asiakaslähtöisten toimintatapojen toteuttamiseen ja siten omien asiakaslähtöisyyteen kannustavien strategioidensa noudattamiseen. Tutkielman toinen tutkimuskysymys selvittää sitä, voidaanko asiakaslähtöisyyden edellytysten toteutumisella selittää asiakaspalvelun sisäistä toimivuutta ELY-keskuksissa. Toisin sanoen, kannattaisiko asiakaspalveluaan parantamaan pyrkivien ELY-keskusten panostaa erityisesti joidenkin organisaatioidensa ominaisuuksien kehittämiseen? Asiakaslähtöisyyden käsitettä lähestytään julkishallinnon muutoksen ja uuden julkisen johtamisen näkökulmasta ja teoriaosuudessa korostuvat erityisesti Pirjo Vuokon ja Christian Grönroosin näkemykset aihepiiristä. Asiakaslähtöisyyden käsite määritellään tässä yhteydessä organisaation toimintatavaksi, joka toimiessaan mahdollistaa laadukkaan asiakaspalvelun ja siten organisaation positiivisen tuloksen. Asiakaslähtöisyyden edellytyksiä on empiirisesti tutkittu varsin vähän, joten tutkielmassa luodaan uusi, viisiosainen asiakaslähtöisyyden edellytysten malli, joka viimeistellään faktorianalyysin avulla. Mallissa asiakaslähtöisyyden edellytykset jaetaan johtamisedellytyksiin, strategisiin edellytyksiin, asiakaspalvelun edellytyksiin, työntekijöiden edellytyksiin sekä organisatorisiin edellytyksiin. Näitä ryhmiä ja niiden suhteita tutkitaan ensin kuvailevan analyysin (1. tutkimuskysymys) ja myöhemmin kvantitatiivisen regressioanalyysin avulla (2. tutkimuskysymys). Tutkielman varsinaisena aineistona toimii ELY-keskusten yritysasiantuntijoille suunnattu kysely organisaatioiden uudistumiskyvystä. Tutkielman tekijän ELY-keskuksiin toukokuussa 2010 lähettämään kyselyyn saapui 114 vastausta, mikä tarkoittaa, että noin joka kolmas ELY-keskusten yritysasiantuntijoista vastasi kyselyyn. Tutkielman oheisaineistona toimivat ELY-keskuksia edeltäneiden TE-keskusten toteuttamat asiakaspalautteet ja ulkoiset arvioinnit, joissa ilmenneitä huomioita peilataan uudistumiskykykyselyn tuloksiin. Analyysiluvussa ilmenee, että ELY-keskusten yrityspalveluissa asiakaslähtöisyyden edellytykset toteutuvat tällä hetkellä kohtuullisesti. Strategisella tasolla ja asiakaspalvelussa tilanne on tyydyttävä, työntekijöiden työmotivaation, asiantuntemuksen sekä työyhteisöjen ilmapiirin parissa tilanne on hyvä, mutta organisaatioiden johtamisen kohdalla tilanne on heikko. Johtamisen parissa erityisen ongelmallisilta vaikuttavat työntekijöiden vaikutusmahdollisuuksiin liittyvät tekijät, joilla on aiemmassa tutkimuksessa todettu olevan positiivinen yhteys työorganisaation tulokseen. Positiivista on puolestaan se, että työmotivaatio ja organisaatioiden ilmapiiri vaikuttavat olevan kunnossa ja työntekijöiden yhteistyö toimii ongelmitta. Tutkielman toisen tutkimuskysymyksen vastaukseksi selviää, että ELY-keskusten asiakaspalvelun sisäiseen toimivuuteen vaikuttavat erityisen vahvasti asiakaslähtöisyyden johtamisedellytysten toteutuminen. Nämä samat tekijät, joiden toteutumiseen ELY-keskusten yritysasiantuntijat ovat kaikkein tyytymättömimpiä, ovat myös niitä, jotka kehittyessään vaikuttavat positiivisimmin asiakaspalvelun sisäiseen toimivuuteen. Molempien tutkimuskysymysten vastausten valossa vaikuttaakin ilmeiseltä, että johtamisen kehittäminen ja etenkin työntekijöiden vaikutusmahdollisuuksien lisääminen tulisi nähdä ELY-keskuksissa ensisijaisen tärkeinä tavoitteina.

This Master’s thesis examines the critiques coming from the post-colonial studies that have been produced on the narration of the so-called ”Arab Spring”. The thesis analyzes at what kind of shapes and forms the post-colonial theory takes and how it has been utilized to critique the western narration and representations of the so-called “Arab Spring”. Especially, the thesis considers how these critiques can be utilized in future research and how they produce a deeper understanding of global transformations such as the so-called “Arab Spring”. The thesis presents an analysis of post-colonial theory, focusing mainly on the concepts of “orientalism” and “eurocentrism”. The post-colonial tradition is the main theoretical basis of the critiques used as the main source and analyzed in the thesis. These critiques are presented in large scale in the thesis. The texts are studies using qualitative method of content analysis. The critiques presented in the thesis clearly show that Eurocentric views and ideals as well as orientalist stereotypes and simplifications are hegemonic in the western narrative. These connect to the Eurocentric ideal of modernity. Central argument found in the critiques analyzed in the thesis is that the western grand narrative creates a false ideal of universalism that is produced by neglecting the subaltern voices and critiques. The key finding of the thesis is that at the center of breaking this grand narrative is dismantling the power structures produced by the colonialism through dismantling the false ideal of universalism if we want to achieve a globally just world. At the center of this process of decolonization are the subaltern voices and critiques that are currently pushed to the margins by “the West”. These voices and critiques coming from the Global South need to be recognized and listened to.

This thesis examines the potential fungibility of foreign assistance to the Government of Nepal using two methods: an econometric model and a modified ORANI-G, a Computable General Equilibrium (CGE) model. I use the econometric model to corroborate the findings of the CGE model and to determine whether such a model can produce credible empirical evidence on aid fungibility. Both models indicate presence of general and categorical fungibility, and non-additionality in the use of aid in Nepal. I begin with a partial equilibrium econometric model to estimate government expenditures using a Seemingly Unrelated Regression (SUR). At the sectoral level, categorical aid is prone to reshuffling generating overall negative development investments in most of the sectors. At the aggregate level, a unit of aid produces a meagre 0.33 units of additional development expenditures in the Nepalese government budget. In addition, aid partially finances non-development expenditures, but only slightly enhances the governments’ own revenue effort. Next, I utilize the ORANI-G model with a Klein-Rubin functional form for government behaviour, rigidities in the labour market, and some additional parameters to study aid fungibility in Nepal. This produces results that are analogous to the econometric model. Foreign assistance to Nepal exhibits a high level of general and categorical fungibility, with an insignificant increase in revenue collection. Overall, a unit of aid stimulates only a 0.45 units of additional development expenditures in the Nepalese government budget. In using the CGE model to study fungibility, this thesis develops a new method of analyzing the research question whereas, previous studies use models in a partial equilibrium setting, failing to account for decision-making processes of the government. This thesis is an attempt to expand on the existing literature by introducing CGE models in the study of aid fungibility and to motivate further study into fungibility using CGE modelling.

Tässä Pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan kahta asukaslähtöisyyteen pyrkivää paikalliskulttuurihanketta. Helsingin kulttuurikeskuksen kulttuuriraide-yhteistyöverkostoa toteutetaan Mellunkylän alueella ja Metropolia Ammattikorkeakoulun Urbaani luovuus -hanketta Arabianrannan ympäristössä. Mielenkiintoni kohteena ovat paikalliskulttuuritoimintaa järjestävien tahojen ja paikallisaktiivien käsitykset asukaslähtöisyydestä ja hankkeiden tarkoituksesta. Työssä pyritään vastaamaan kahteen pääkysymykseen. Ensinnäkin: miten asukaslähtöisyys tulkitaan Urbaani luovuus -hankkeessa ja kulttuuriraide-verkostossa? Toinen tutkimuskysymykseni kuuluu, miten haastateltavat tulkitsevat kyseisten kulttuurihankkeiden tarkoitusta ja merkitystä? Työssä tarkastellaan paikalliskulttuuriprojekteja niiden keskeisten tekijöiden ja toimijoidennäkökulmista katsottuna. Näin ollen valitsin työni empiirisen osuuden menetelmäksi henkilöhaastattelun. Aineiston analysoinnissa käytetään niin kutsuttua ad hoe -menetelmää, eli yhdistellään vapaasti muun muassa tiivistämisen ja luokittelun tekniikoita. Asukaslähtöiset kulttuurihankkeet nojaavat jonkinlaiseen käsitykseen asukkaiden roolista ja osallisuudesta. Olen valinnut työni tulkintateoriaksi osallisuutta ja moniäänisyyttä korostavan käsitejärjestelmän, joka pohjautuu muun muassa Hannah Arendtin ja deliberatiivisen demokratian teoreetikon Joshua Cohenin ajatuksiin. Niissä korostetaan julkisen yhteistoiminnan ja keskustelevien käytäntöjen merkitystä moniäänisyyden ja inklusiivisyyden takaamisessa. Deliberatiiviset periaatteet ovat toimivia paikalliskulttuurihankkeiden yhteistoimintaprosessin tarkastelussa. Toinen mielenkiinnon kohteeni on kulttuurin instrumentaalinen rooli kaupunkipolitiikassa. Kulttuurisesta suunnittelusta on haettu apua niin kaupunkien kansainvälistymispyrkimyksiin kuin lähiöiden parannukseen. Lähestyn asiaa muiden muassa Charles Landryn tutkimusten pohjalta, joskin pyrin kartoittamaan ennen kaikkea käydyn keskustelun laajuutta. Urbaanissa luovuudessa asukaslähtöisyys ymmärretään pyrkimyksenä päästä tekemisiin asukkaiden kanssa. Metropolia suunnittelee ja toteuttaa alueelle vuorovaikutteisia sisältöjä, joihin asukkaiden toivotaan osallistuvan

Tutkimus käsittelee asuntojen hintojen muodostumista pääkaupunkiseudulla vuoden 2016 asuntokauppa-aineiston avulla. Hintoja tarkastellaan aluksi koko pääkaupunkiseudun tasolla, jonka jälkeen siirrytään vertailemaan hintojen muodostumista kaupunkien välillä. Pääkaupunkiseudulla on Helsingin keskustan lisäksi useita pienempiä kaupunkikeskuksia, joten asunnot on jaettu lähimmän kaupunkikeskuksen mukaan alueisiin. Etäisyysmuuttujat lähimpään kaupunkikeskukseen ja Helsingin keskustaan on luotu julkisen liikenteen ja henkilöauton matka-ajan keskiarvoa käyttäen. Etäisyys kaupunkikeskukseen antaa koko pääkaupunkiseudun tasolla ristiriitaisia tuloksia, joten tarkastelin, kuinka eri kaupunkikeskukset ja niiden etäisyys vaikuttaa asuntojen hintoihin. Tulokset osoittavat, että kaupunkikeskuksen laatua voidaan tarkastella etäisyysmuuttujan kertoimen perusteella, sillä parempien kaupunkikeskuksien läheisyydessä asunnot ovat kalliimpia ja hinnat laskevat etäisyyden kasvaessa keskustaan. Heikommissa kaupunkikeskuksissa tilanne on päinvastainen. Syitä tälle ovat kaupunkikeskuksien positiivisten ja negatiivisten vaikutusten nettoarvo. Löysin kuitenkin merkittävän havainnon sosioekonomisista muuttujista. Teorian mukaan ihmiset muuttavat asuinalueelle, jossa asuu heidän itsensä kaltaisia ihmisiä. Muodostin sosioekonomisista muuttujista eli tuloista, työttömyysasteesta ja koulutusasteesta mittarin, joka kuvastaa kaupunkikeskuksen sosioekonomista sijoitusta. Tulosten perusteella Tapiola ja Helsingin keskus ovat korkeimmilla sijoilla, kun taas Koivukylä ja Hakunila ovat viimeisillä sijoilla. Lähimmän kaupunkikeskuksen etäisyysmuuttujan kerroin korreloi erittäin voimakkaasti sosioekonomisen sijoituksen kanssa. Muutamia poikkeuksia selittivät keskustan ulkopuolelle rakennetut uudet asunnot, jolloin rakennusvuoden merkitys on näissä tapauksissa sosioekonomista asemaa voimakkaampi. Helsingin keskustan etäisyyden merkitys on teorian ja tulosten perusteella erittäin suuri. Tuloksien perusteella ydinkeskustan välittömässä läheisyydessä asuntojen hinnat ovat noin 60 prosenttia kalliimpia kuin yli 45 minuutin etäisyydellä. Tuloksien perusteella Helsingin keskustaan 1990-luvulla liittyneet negatiiviset ulkoisvaikutukset ovat vähentyneet tai mieltymykset ydinkeskustassa asumiseen ovat muuttuneet, koska ydinkeskusta-asuntojen arvostus on kasvanut suhteellisesti eniten pääkaupunkiseudulla 1990-luvulta. Rakennusvuoden vaikutus on myös erittäin merkittävä asunnon hintaan. Hinnan ja rakennusvuoden välinen suhde ei ole lineaarinen vaan muistuttaa enemmän U-muotoa, koska vanhimmat ja uusimmat asunnot ovat kaikkein kalleimpia. Tulosten perusteella hinnat ovat matalimmat 1960- ja 1970-luvuilla rakennetuissa asunnoissa. Vuonna 1997 tehdyn tutkimuksen mukaan matalimmat hinnat vastaavalla aineistolla löytyivät 1940-luvulta, vaikka 1960- ja 1970-luvun asuntoja pidettiin jo silloin heikkolaatuisina ja arkkitehtuurisesti merkityksettöminä. Teorian mukaan 1940-luvun asuntojen hinta selittyi rakennusmateriaalien heikolla laadulla, ihmisten mieltymyksillä ja arkkitehtuurilla. Aikakauden asuntojen arvostus on kasvanut, mutta tulosten perusteella suurin selittävä tekijä löytyy suurista peruskorjauksista ja putkiremonteista. Putkiremontti tehdään keskimäärin 50 vuoden välein, jolloin 1990-luvulla tehdyn tutkimuksen ajankohtana putkiremontit kohdistuivat juuri 1940-luvulla rakennettuihin asuntoihin ja tällä hetkellä remontit kohdistuvat 1960- ja 1970-luvuilla rakennettuihin asuntoihin.

1800-luvun loppupuoliskoa pidetään merkittävänä Suomen käsitteellisten kiistojen aikana. Ajan poliittisten ja sosiaalisten käsitteiden muotoutumista on tutkittu laajalti, mutta taloudellisiin käsitteisiin ei ole juurikaan kiinnitetty huomiota, vaikka fennomaanien ja liberaalien on tulkittu kiistelleen ”taloudellisen liberalismin” käsitteestä 1870-luvun lehtikirjoituksissa sekä ensin mainittujen suhtautuneen siihen voimakkaan tuomitsevasti. Vastaavasti taloudellisten käsitteiden roolia fennomaanien ajan poliittisessa ajattelussa ei ole juurikaan analysoitu. Tutkielman tarkoituksena oli täydentää tutkimusaukkoa selittämällä, miksi 1870-luvun kiistaan osallistuneet fennomaanivaikuttajat Axel Fredrik Granfelt, Yrjö Koskinen ja Thiodolf Rein tuomitsevat ”taloudellisen liberalismin”, toisin sanoen mihin poliittisiin tarkoituksiin he tarvitsevat sen käsitettä. Samalla fennomaanien käsitteen käytön analyysin pohjalta oli tarkoitus reflektoida tämän päivän ”taloudellisen liberalismin” käsitteen käyttöä. Tutkimusaineiston muodostivat fennomaanien sekä heille vastanneiden liberaalien sanoma- ja aikakauslehtikirjoitukset: Granfeltin Om vår tids sociala rörelser (1873), Koskisen Työväenseikka ja I arbetarefrågan (1874), Reinin Liberalismi ja socialismi sekä Liberalism och socialism (1878), Kansantalouden uusi oppikunta ja Ännu några ord om ”liberalism” (1879) ja liberaalien Axel Wilhelm Liljenstrandin Den politiska ekonomin i förhållande till sjelfviskheten och materialismen i vår tid (1873) sekä Leo Mechelinin De politiska partierna (1879). Fennomaanien ja liberaalien käsitteiden käyttöä vertailtiin käsitehistoriallisesti, analysoimalla erilaisia ajattelu- ja puhetapoja niiden poliittisessa kontekstissa Quentin Skinneriä metodisin välinein. Erityisesti tutkittiin, millä sanoilla fennomaanit nimeävät ”taloudellisen liberalismin”, kuinka he määrittelevät noita sanoja, millaisen viittausalan he niille määräävät, miten he kuvaavat niiden ajallista ulottuvuutta sekä kuinka he arvottavat käyttämiään sanoja omien poliittisten tarkoitustensa välineenä. Aineiston analyysin tuloksena on, että Granfelt, Koskinen ja Rein jakavat yhteisen ongelman työntekijöiden aseman parantamisesta, jonka ratkaisun esteenä he näkevät ”taloudellisen liberalismin” hallitsevana oppina. Kolmikko esittää ”taloudellisen liberalismin” olevan tuomittava, äärimmäinen ”manchesterdoktrin”, ”Manchesterkoulu” tai ”den absoluta frihandels- eller Manchesterskolan” ensinnäkin kiistääkseen sen ja sitä kannattavien, senaatissa ja komiteoissa istuvien liberaalien oikeutuksen valtaan. Toisekseen he kuvaavat sen ja ”socialismin” hyväksymättöminä vastakohtaisina ääripäinä, joiden avulla he esittävät omat, 1870-luvulla hyväksymättömät, politiikkaehdotuksensa työntekijöiden aseman parantamiseksi niiden oikeutetut puolet yhdistävänä ”välittäväisenä” politiikkana, ”enhet”. Samalla he oikeuttavat Koskisen johtamien fennomaanien valta-asemia tilanteessa, jossa he eivät ole keskusvallan suosiossa. Tärkeä argumentti heille on ensinnäkin esittää ”taloudellisen liberalismin” ala laajana: se koskee työntekijöiden koko elämää, kuten perhe-elämän ja uskonnollisen elämän mahdollisuutta sekä merkitsee surkeita oloja aina varhaisiin kuolemiin asti. Toisekseen he tuomitsevat sen ”siveettömänä”, kristinuskon, ”yhteiskunnan”, ”kansallisen” tai ”ajan” vaatimusten vastaisena oppina. Samalla he esittävät sen avulla liberaalit ”pääoman” tai ”yksityisetujen” edustajana. Aiempaan tutkimukseen nähden tutkielman tulokset yhdistävät analyyttisesti kiistan ”taloudellisen liberalismin” käsitteestä ja työntekijöiden asemasta tulkitsemalla ensiksi mainitun välineellisen roolin jälkimmäisen kannalta, täydentävät kuvaa fennomaanien ”taloudellisen liberalismin” käsitteen käytöstä tutkimalla sitä eri ajattelu- ja puhetapojen kontekstissa sekä avaavat heidän poliittista toimintaansa ottamalla siinä vahvemmin huomioon taloudellisten käsitteiden roolin. Tulosten mukaan fennomaanit määrittelevät ”taloudellista liberalismia” suhteessa muun muassa ”yhteiskunnan”, ”valtion ja ”kansan” käsitteisiin eli taloudellisten käsitteiden tutkimus on välttämätöntä myös poliittisten ja sosiaalisten käsitteiden ymmärtämiseksi. Tämän päivän poliittisen suomen kielen ”taloudellisen liberalismin” tai ”kapitalismin” ja ”sosialismin” käsitteiden reflektion kannalta on huomionarvoista muun muassa se, että fennomaanit vetoavat poliittisissa argumenteissaan yhtäaikaisesti molempia vastaaviin aikansa käsitteisiin, mikä ei ole nykyään tavanomaista. Fennomaaneille tällainen argumentaatio on mahdollista, koska 1870-luvun Suomen käsitteellinen ”puoluejako” ei perustu vasemmisto–oikeisto-akseliin vaan suomen ja ruotsin kieleen.

Avhandlingens syfte är att undersöka EU-medborgares åsikter samt deras valbeteende i Europaparlamentsvalen 2014. Europeiska unionen (EU) och tidigare Europeiska gemenskapen (EG) började som elitprojekt mellan Europeiska länder för att förstärka integration och samarbete mellan länderna. Makthavarna konsulterade icke sina medborgare om deras åsikter om samarbetet vilket ju djupare samarbete blivit lett till ett demokratiskt underskott eller legitimitetskris inom EU. För att förbättra denna situation har man inom EU med åren gett allt mer makt till Europaparlamentet (EP) som är det enda direktvalda organet inom EU. Det låga valdeltagandet i Europaparlamentsvalen (EP-val) tyder dock på att EU-medborgare inte stöder eller är intresserade av EU i den mån som EU-eliten hoppas på. Mitt forskningsområde är att undersöka EU- medborgares syn på EU samt om dessa åsikter korrelerar med deras valdeltagande, jag studerar således förhållandet mellan attityder och valdeltagande. Anledningen till valet av forskningsområde är att forskningen kunde vara betydelsefull för att förstå orsaker till EU:s legitimitetskris. Forskningen kunde också ha värde i att ge idéer till frågan om hur man kan öka valdeltagandet i EP-valen. Den teoretiska bakgrunden för analysen behandlar legitimitet, det demokratiska underskottet inom EU, Europaparlamentsval som andrarangsval samt teori om hur man analyserar EU-medborgares åsikter. Som material för att undersöka min forskningsfråga använder jag information från Eurobarometerundersökningen från 2014 samt valstatistik från EP-valet 2014. Jag ser på skillnader mellan hur länderna besvarat Eurobarometerfrågorna samt deras valdeltagande i EU-parlamentsvalet 2014. Dessutom ser jag ifall man kan se indikatorer om att valdeltagande i EP-valen och attityder mot EU går ihop, dvs. betyder lågt valdeltagande att ett lands medborgare har negativa åsikter om EU. Detta gör jag genom att använda både komparativa och statistiska metoder. Jag grupperar EU-länderna enligt olika indikatorer för att få fram skillnader mellan röstbeteende. Dessa indikatorer är ifall ett gammalt eller nytt EU-land, ifall landet har euro som valuta eller inte, ifall landet är nettomottagare eller nettobetalare inom EU, valsättet inom EP-valen och till slut geopolitisk indelning. I SPSS- programmet utför jag statistiska räkningar om hur länderna gruppvis svarat på de valda frågorna och analyserar sedan dessa svar i kombination med deras valdeltagande i EP-valet 2014. Resultaten av analysen visade hur delade medborgare är i de flesta frågorna. Man kan också urskilja vissa mönster som att gamla medlemsländer röstar i EP-val flitigare än nya medlemsländer medan nya medlemsländer ofta har ett större förtroende för EU. Ett visst sorts centrum/periferi mönster går också att urskiljas. Ifall ett land hör till en geopolitisk gruppindelning som geografiskt sätt är längre ifrån Bryssel (centrum), hade dessa länder (periferi) ofta en mer negativ syn på EU. Denna indelning korrelerar också relativt starkt med indelningen i nettomottagare och nettobetalare. Minst tillit till EU hade man i Sydeuropa samt de nya demokratierna, där man också hade lågt valdeltagande, medan man hade mest positiva attityder i Rheinlandstaterna och de nordiska länderna. Denna indelning stämmer dock inte överens med alla länder, till exempel på Malta och Irland röstar man både flitigt och har positiva åsikter om EU. De facto är det överlag de mindre medlemsländerna som enligt resultaten visar sig ha högre tillit till EU än de stora medlemsländerna. Resultaten visade att ett högt valdeltagande inte hade en absolut samvariation med positiva åsikter om EU, och ibland är det till och motsatsen som syntes i resultaten. Slutsatserna av resultaten är att det tillsvidare finns tillräckligt tillit till EU för att det skall fungera och kan anses representera sina medborgare. Det finns stora skillnader mellan områden och länder i åsikter mot EU och man kan ifrågasätta ifall EU klarar av att det finns så stora åsiktsskiljaktigheter utan att det blir större klyftor mellan de olika geopolitiska områdena. Till exempel Storbritannien som har både lågt valdeltagande inom EP-val och mycket negativa åsikter om EU ordnar en omröstning om att lämna unionen ifall den inte lyckas förhandla bättre villkor för dess fortsatta medlemskap. Fortsatt forskning kunde således fokusera på att undersöka kontextuella orsaker till att det finns så stora skillnader mellan olika geopolitiska områden med tanke på attityder och tillit till EU.

The thesis proposes an interpretative reading of René Descartes’ work Meditations on First Philosophy. This reading is called the unificationist reading and it is contrasted with a tradition of reading The Meditations with an epistemological attitude. These opposing views are called the justificationist reading based on their emphasis on justifications of beliefs. The unificationist reading instead emphasizes a metaphysical approach to The Meditations and is based on Joseph Almog’s reading of Descartes. The reading aims to unify those parts of Descartes’ theory that would in the justificationist tradition lead to strict dualisms and distinctions inside the theory. Almog has presented his reading of Descartes in a series of lecture courses held in Helsinki in 2013. In addition to these courses, class notes, class meetings and correspondence, Edwin Curley’s and John Carriero’s substantial works on Descartes’ are used to present the unificationist view. Interpretation of The Mediations with the help of these works is the main method for contrasting the unificationist and the justificationist view. The benefits of abandoning the epistemological attitude and the justificationist view are shown in the cases of the unity of man and of God. The justificationist reading leads to a strict dualism of mind and body as separate entities whereas the adoption of the unificationist view enables Descartes’ idea of men to be units of one (substance). It is shown that Descartes in fact seems to support a unified concept of men and his metaphysical distinction of mind and body does not seem to apply in the case of men. Furthermore, Descartes’ arguments for the existence of God seem circular or vague when considered within the justificationist tradition. The so-called ontological argument is taken under consideration and shown how it can be interpreted differently within the unificationist reading. The unificationist reading gives God the greatest importance in Descartes’ theory whereas the justificationist tradition sometimes denies God having any or only little importance in The Meditations and this is shown to adduce several issues. It is shown how adopting the unificationist view Descartes’ philosophy appears its integral entirety. The unificationist view leads to a global theory of existence instead of a scattered collection of justified beliefs concerning existence.