Browsing by study line "Social Work"

Tämä maisterintutkielma käsittelee kehitysvammaisten henkilöiden hyvinvointia tuetussa asumisessa. Tarkempana tutkimustehtävänä on selvittää tekijöitä, jotka edistävät ja heikentävät kehitysvammaisten henkilöiden hyvinvointia. Hyvinvointi ymmärretään tukiasukkaan oman subjektiivisen kokemuksen kautta. Aineisto koostuu yhdeksän kehitysvammaisen nuoren aikuisen haastattelusta. Tutkimuksen aineisto kerättiin kesällä 2018 teemahaastatteluiden avulla. Analyysimenetelmänä käytetään aineistolähtöistä sisällönanalyysiä. Tukiasukkaana asuvien kehitysvammaisten henkilöiden hyvinvoinnin kokemusta kuvataan seitsemän eri tekijän kautta. Tekijät saivat erilaisia painotuksia eri elämäntilanteissa ja niiden suhteet vaihtelivat elämäntavoitteiden ja -odotusten mukaisesti. Tutkimuksen mukaan tukiasukkaiden hyvinvointi koostui tyytyväisyydestä omaan kotiin ja työhön. 1) Oma koti nähtiin itsemääräämisoikeuden mahdollistajana ja oman toimijuuden vahvistajana. 2) Työ koettiin mahdollisuutena toteuttaa itseään, arkirytmin luojana sekä sosiaalisten suhteiden edistäjänä. 3) Vanhemmilta ja ohjaajilta saatu asumisen tuki toimi itsenäisen sekä turvallisen asumisen mahdollistajana. Haastateltavien arjessa oli tilanteita, joissa he olivat riippuvaisia vanhemmistaan, ohjaajistaan ja tukihenkilöistään. 4) Kaveri-, ystävyys- ja seurustelusuhteilla oli yhteys hyvinvoinnin ja erityisesti onnellisuuden kokemuksiin. Parisuhteeseen yhdistettiin vahvasti onnellisuuden tunteet. 5) Harrastukset ja vapaa-aika antoivat mahdollisuuden yhteisöllisyyteen ja osallisuuteen. Kokemus itsensä toteuttamisesta ja virkistymisen tunne saavutettiin myös harrastusten ja vapaa-ajan vieton kautta. 6) Hyvä terveys ja kokemus tasapainoisesta arjen rytmistä olivat yhteydessä hyvinvoinnin kokemukseen. Hyvät voimavarat ja fyysinen toimintakyky muodostivat kokemuksen terveydestä. 7) Tukiasukkaiden taloudellinen tilanne oli myös yhteydessä hyvinvoinnin kokemukseen. Riittävä toimeentulo tarkoitti tyytyväisyyttä käytettävissä oleviin tuloihin. Hyvinvointia heikentäviä tekijöitä olivat yksinäisyys, elämänkumppanin puuttuminen ja vaikeus löytää mielekkäitä harrastusmahdollisuuksia. Ilman elämänkumppania olevat miespuoliset tukiasukkaat kokivat arjessaan toistuvasti yksinäisyyttä. Työelämän ja talouden tuomat haasteet sekä terveyden ja voimavarojen heikkeneminen vähensivät myös tyytyväisyyttä hyvinvointiin. Vaikeus löytää harrastuksissa ja työelämässä omaa paikkaansa heijastui tyytymättömyytenä ja turhautumisena. Lähiympäristön ja työelämän vaatimukset aiheuttivat kokemuksen, etteivät omat voimavarat riitä. Taloudellinen tilanne oli yhteydessä harrastusten lopettamispäätöksiin ja opiskelun aloitussuunnitelmiin.

Tiedekunta: Valtiotieteellinen tiedekunta Koulutusohjelma: Sosiaalitieteiden laitos Opintosuunta: Sosiaalityö Tekijä: Riikka Kylliäinen Työn nimi: Kirjallisuuskatsaus vanhemmasta vieraannuttamisesta. Aikuisen lapsen näkökulma Työn laji: Maisterintutkielma Kuukausi ja vuosi: 12/2022 Sivumäärä: 54 + 2 Avainsanat: Vieraannuttaminen (parental alienation), vieraannutettu aikuinen lapsi (alienated / targeted adult child), kirjallisuuskatsaus Ohjaaja tai ohjaajat: Elina Virokannas Säilytyspaikka: Helsingin yliopiston kirjasto Muita tietoja: Tiivistelmä: Vieraannuttaminen määritellään tässä tutkielmassa toiminnaksi, jossa toinen vanhempi käyttäytymisellään vaikeuttaa monin tavoin lapsen suhdetta toiseen vanhempaan, päämääränä katkaista heidän välinsä kokonaan. Tutkielman tavoitteena on selvittää, millaisia ilmiöitä vieraannuttamiseen liittyy lapsuudessa vieraannutetun, tutkimushetkellä aikuisen lapsen näkökulmasta. Tutkimus on toteutettu kirjallisuuskatsauksena. Aineisto on kerätty systemaattisesti monitieteisestä Scopus-tietokannasta ja se käsittää 12 vertaisarvioitua kokonaista artikkelia tieteellisistä julkaisuista. Artikkelit ovat englanninkielisiä ja julkaistu vuoden 2005 ja toukokuun 2022 välillä. Aineisto koostuu retrospektiivisistä empiirisistä tutkimuksista, joissa on käytetty puolistrukturoituja haastattelututkimuksia ja kyselytutkimuksia. Tutkimuksista viisi on laadullista ja seitsemän määrällistä. Katsauksen perusteella vieraannuttajavanhemman epäterveelle toiminnalle altistuminen aiheuttaa vieraannutettavalle lapselle monenlaista ristiriitaisuutta sekä pitkän ajan seurauksia, kuten itsetunnon haasteita, mielenterveyshäiriöitä, luottamuspulaa, vaikeuksia luoda suhteita, emotionaalista kipua sekä päihteiden käyttöä. Vieraannuttamisen tiedostaminen on analyysin perusteella tärkeä alku selviytymisprosessille, jossa pyritään löytämään tasapaino itsensä ja menneisyytensä kanssa sekä uudelleenrakentamaan suhde vieraannutetun vanhemman kanssa. Katsauksessa tulee esiin vieraannuttamisen ilmiöiden tunnettavuuden tärkeys. Asiantuntijoiden tarvitseman tiedon lisäksi lapsille tulee opettaa taitoja vastustaa vieraannuttamisstrategioita. Lisäksi vieraannuttamista kokeneet aikuiset lapset tarvitsevat vieraannuttamisdynamiikan ymmärtämistä.

Maisterintutkielmassani tutkin koronaepidemian vaikutuksia päihdepalveluiden asiakkaisiin Turun seudulla. Tutkimusten perusteella päihdeongelmista kärsivät lukeutuvat ryhmiin, joihin koronaepidemia on vaikuttanut negatiivisesti. Koronaepidemian on myös havaittu heikentäneen päihdepalveluiden saatavuutta ja aiheuttaneen kasvokkaisten päihdepalveluiden muuttamista etäpalveluiksi. Tutkimukseni teoreettisena viitekehyksenä on kriittinen realismi. Tutkimuskysymykseni ovat: 1. Miten koronaepidemia on vaikuttanut päihdepalveluiden asiakkaiden päihteiden ja päihdepalveluiden käyttöön sekä päihteidenkäyttöön liittyvään tuen saantiin? 2. Miten koronaepidemia on vaikuttanut asiakkaiden etäpäihdepalveluiden käyttöön ja millaisia kokemuksia ja käsityksiä heillä on etäpäihdepalveluiden ja etäpalveluiden käytöstä yleisesti? Tutkielmani toteutustapa on monimenetelmäinen tapaustutkimus, jossa yhdistän kaksi tutkimusaineistoa. Ensimmäinen aineistoni on kvantitatiivinen Turun seudun vuoden 2021 päihdepalvelukysely (N=207), joka on kerätty Turun ja sen lähikuntien päihdepalveluiden asiakkailta. Toisena aineistonani on kahdelle Turun A-klinikan avopalveluiden asiakkaalle tekemäni haastattelu. Päihdepalvelukyselyn analyysimenetelminä käytin suoria jakaumia ja lineaarista regressioanalyysiä. Haastatteluaineiston analyysimenetelmänä oli teorialähtöinen sisällönanalyysi. Päihdepalvelukyselyn analyysin perusteella koronaepidemia ei aiheuttanut merkittäviä muutoksia päihdepalveluiden asiakkaiden päihteiden ja päihdepalveluiden käyttöön, vaan tuloksissa korostui käytön samana pysyminen epidemian aikana. Päihteiden ja päihdepalveluiden käyttö väheni hieman useammin kuin lisääntyi. Tutkielmassani löysin yhteyden vastaajien päihteiden ja päihdepalveluiden käytön kasvun välillä. Päihdepalveluiden asiakkaiden haastattelussa korostuivat haastateltavien alkoholinkäytön kasvu epidemian aikana sekä kokemukset avomuotoisten päihdepalveluiden, sosiaalityön ja päihteidenkäyttäjien vertaisryhmien toimintaan liittyvistä muutoksista. Lisäksi päihdepalvelukyselyssä ja haastatteluaineistossa korostuivat vastaajien tuen saannin haasteet päihteidenkäyttöön liittyen koronaepidemian aikana. Päihdepalvelukyselyssä ja haastattelussa painottuivat yleisten etäpalveluiden käyttö ja niihin liittyvä osaaminen, mutta myös kokemusten puuttuminen etäpäihdepalveluiden käytöstä. Tutkielmani perusteella koronaepidemia aiheutti Turun seudun päihdepalveluiden asiakkaiden elämään kahdenlaisia muutoksia päihteiden ja päihdepalveluiden käyttöön sekä haasteita tuen saantiin. Tuloksissa korostui myös se, että valtaosa päihdepalveluiden asiakkaista oli jäänyt etäpäihdepalveluiden ulkopuolelle.

Tässä maisterintutkielmassa tarkastellaan kotoutumista matalan kynnyksen kotouttavan toiminnan kuvausten kautta. Tarkempina näkökulmina ovat: 1) Millaisia tavoitteita maahan muuttaneiden kotoutumiselle asetetaan, ja millaisiin kotoutumisen osa-alueisiin nämä tavoitteet kytkeytyvät? 2) Mitä kotouttavaa toimintaa maahan muuttaneiden kotoutumisen tavoitteiden saavuttamiseksi esitetään? 3) Miten kotoutumisen kaksisuuntaisuus huomioidaan toiminnassa? Tutkimuksen teon taustalla on ollut aiheen yhteiskunnallinen tärkeys ja ajankohtaisuus sekä erityisesti tutkijan oma kiinnostus kotoutumista kohtaan ja sitoutuminen jokaisen maahan muuttaneen oman paikan löytämisen ajatukseen. Teoreettisesti tutkielmaa taustoitetaan akkulturaatioteorialla sekä integraatiosta, kotoutumisesta, kotouttamisesta, monikulttuurisuudesta ja kotoutumisen kaksisuuntaisuudesta kirjallisuudessa käydyllä keskustelulla. Tutkimuksen taustoituksessa jäsennetään myös erilaisia näkemyksiä kotoutumisen ulottuvuuksista ja viitekehyksistä sekä tarkastellaan matalan kynnyksen toimintaa osana kotoutumisen tukemisen kenttää. Tutkimus kiinnittyy tieteenfilosofisesti sosiaaliseen konstruktionismiin ja sen tiedonintressinä on praktisuus. Tavoitteena on kotoutumisen ja sen kaksisuuntaisuuden kuvaaminen ja ymmärrettävämmäksi tekeminen sekä osaltaan aikaisemman kotoutumisen teorian testaaminen. Aineisto koostuu Kotoutumisen tukena -sivuston matalan kynnyksen kotouttavan toiminnan 91 toimintailmoituksesta. Aineiston analyysitapoina käytetään teoriaohjaavaa ja aineistolähtöistä sisällönanalyysiä sekä pienessä osassa sisällön erittelyä. Teoriaohjaavan sisällönanalyysin kehyksenä on Agerin ja Strangin muodostama kansainvälisestikin tunnettu kotoutumisen malli. Tutkimuksen perusteella kotoutumista tapahtuu Agerin ja Strangin kotoutumisen viitekehystä mukaillen kymmenellä osa-alueella. Nämä kotoutumisen osa-alueet ovat työllisyys, asuminen, koulutus, arjen hyvinvointi, sosiaaliset sillat, sosiaaliset siteet, sosiaaliset linkit, kieli ja kulttuuritietous, turvallisuus ja jatkuvuus sekä oikeudet ja velvollisuudet. Kotoutuminen on prosessi, joka jakautuu tutkimuksessani vielä näiden erilaisten kotoutumisen osa-alueiden sisältämiin alatavoitteisiin, joiden toteutuminen siis edesauttaa kotoutumista kullakin osa-alueella. Analyysissä muodostuneiden alatavoitteiden perusteella kotoutumisessa on kyse monenlaisten resurssien kuten tietojen, taitojen, verkostojen, arjen tekemisen ja etenemismahdollisuuksien saamisesta ennen sellaisia lopullisia tavoitteita kuin esimerkiksi työllistyminen tai koulutuspaikan saaminen. Kotoutumista on myös itsetuntemuksen lisääntyminen uudessa maassa, oman kulttuurin ylläpitäminen ja jakaminen sekä hyvinvointia tuottavien asioiden löytäminen. Lisäksi kotoutumiseen kuuluu turvallisten ja hyväksyvien olosuhteiden muodostuminen sekä kantaväestön kanssa tasavertaisen aseman saavuttaminen. Matalan kynnyksen toiminnan kotouttaminen rakentuu tutkimukseni perusteella kotoutumisen alatavoitteiden saavuttamisen ja resurssien lisäämisen pohjalle, mutta myös kaksisuuntaisuuden eli yhteiskunnan ja maahan muuttaneen vuorovaikutuksellisen kehityksen lähtökohdalle. Matalan kynnyksen toimintaa on monenlaista, aina retkistä ja työpajoista palveluohjaukseen ja vertaisryhmätoimintaan, vierailuista suomen kielen opetukseen ja erilaisiin työpajoihin. Matalan kynnyksen monien toimijoiden voidaan tavallaan katsoa itsessään ilmentävän kaksisuuntaisuutta sitoutuessaan kotoutumisen tukemiseen. Toiminnasta on löydettävissä kuitenkin myös kootusti tiettyjä elementtejä, jotka lisäksi kuvastavat kotoutumisen kaksisuuntaisuutta: maahan muuttaneiden näkeminen osaavina, kykenevinä ja arvokkaina yhteiskunnalle, kieli- ja kulttuuritaustan sekä muiden tarpeiden huomioiminen, avointen monikulttuuristen kohtaamistilanteiden mahdollistaminen, kulttuurin ylläpitoon ja kulttuurivaihtoon kannustaminen, yhdenvertaisuuden ottaminen tavoitteeksi, kotouttavan toiminnan kohdistaminen laajemmin yhteiskunnan toimijoihin sekä monikulttuurisuuteen liittyvien kysymysten nostaminen yhteiskunnalliseen keskusteluun. Tämä tutkimus osoittaa, että kotoutuminen on monitahoinen ja kaksisuuntainen prosessi, jossa on kyse myös pienemmistä tavoitteista ja erilaisista asioista kuin mistä julkisuudessa usein puhutaan ja minkä kautta kotoutumista mitataan. Entistä enemmän tutkimuksen tulisikin keskittyä kotoutumiseen yksilöllisenä prosessina sekä yhteiskunnan ja maahan muuttaneiden aidosti vuorovaikutuksellisena kehityksenä.

Kuolema on aihe, jota on tutkittu suomalaisen sosiaalityön näkökulmasta hyvin vähän. Kuolemaan liittyy kuitenkin monia ilmiöitä, joita sosiaalityön asiakastyössä väistämättä kohdataan. Sosiaalityöntekijä saattaa olla tekemissä esimerkiksi kuolemaa lähestyvän tai kuolemantoiveita esittävän asiakkaan kanssa, kohdata asiakkaansa kuoleman, hoitaa vainajan asioita tai työskennellä ihmisten kanssa, jotka ovat menettäneet läheisensä kuoleman seurauksena. Tässä tutkielmassa lähestytään kuoleman tematiikkaa käsittelemällä kuoleman kohtaamista gerontologisessa sosiaalityössä. Tutkielmassa selvitetään miten kuolema ilmenee ja miten sitä käsitellään gerontologisen sosiaalityön asiakastyössä. Lisäksi tutkielmassa tarkastellaan, millaisena sosiaalityöntekijät kokevat omat valmiutensa kohdata kuoleman teemoja työssään. Tutkielman näkökulma on sosiaalityöntekijöiden kokemuksissa. Tutkielma on luonteeltaan laadullinen tutkimus, jonka aineisto on kerätty haastattelemalla viittä gerontologisen sosiaalityön sosiaalityöntekijää puolistrukturoidun teemahaastattelun menetelmällä. Haastatteluaineisto on analysoitu osittain aineistolähtöisen ja osittain teoriaohjaavan sisällönanalyysin otteella. Haastatteluaineiston perusteella gerontologisen sosiaalityön asiakastyössä kuolema ilmenee pääasiassa kolmen eri teeman kautta. Nämä teemat ovat asiakkaan oma kuolema, asiakkaan itsetuhoisuus sekä asiakkaan läheisten kuolema. Sosiaalityöntekijät arvioivat kuolemaan liittyvien ilmiöiden olevan työssä usein luonnollisesti läsnä, sillä kuolema on osa heidän asiakaskuntaansa kuuluvien ikääntyvien ihmisten elämäntodellisuutta. Kuolema ei kuitenkaan ole työn ydintä eikä siihen liittyviä asioita tule vastaan usein. Gerontologisen sosiaalityön sosiaalityöntekijät tiedostavat ja tunnistavat tästä huolimatta tämän tematiikan osana työtään. Konkreettisesti sosiaalityöntekijät työskentelevät kuoleman teemojen kanssa asiakastyössään esimerkiksi puhumalla asiakkaan kanssa kuolemasta ja kuolemansurusta, auttamalla itsetuhoista asiakasta, tukemalla asiakkaan omaisia tai hoitamalla asiakkaan kuoleman jälkeisiä toimenpiteitä. Sosiaalityöntekijöillä on monia valmiuksia kohdata kuolemaa työssään. Kuoleman kohtaamisen valmiuksia hahmoteltaessa gerontologisen sosiaalityön sosiaalityöntekijöillä on havaittavissa tiedollista, taidollista, itsetuntemukseen ja kontekstualisoimiseen liittyvää kompetenssia. Kuoleman kohtaamista asiakastyössä tukevat myös työntekijän työympäristö ja työyhteisön tuki. Näistä eri osa-alueista muodostuu työntekijän kuolemakompetenssi, jonka voidaan käsittää sisältävän erilaiset kuoleman kohtaamisen ulottuvuudet. Sosiaalityöntekijöillä on monista kuoleman kohtaamisen valmiuksistaan huolimatta toiveita kehittää omaa työskentelyään kuolemaan liittyvien työtehtävien parissa. Ottaen huomioon kuoleman aihealueen vähäisen ilmenemisen sosiaalityön tutkimus-, koulutus- ja työn kehittämisen kentällä niin maassamme kuin kansainvälisestikin, tämän tutkielman päätelmänä on, että kuoleman tematiikkaan ja sen kohtaamiseen olisi hyvä kiinnittää sosiaalityössä nykyistä enemmän huomiota.

Tässä maisterintutkielmassa tutkin sitä, millainen on pakolaisen representaatio Suomen kotouttamispolitiikassa vuosina 2016–2019. Lähestyn aihetta kotouttamispolitiikassa käytetyn kielen kautta. Kotouttamispolitiikkaa ei ole suomalaisen sosiaalityön tutkimuksessa juurikaan tarkasteltu. Kotouttamispolitiikan ja siinä käytetyn kielen tarkastelu on sosiaalityön kannalta kuitenkin tarpeellista, koska kotouttavassa sosiaalityössä täytäntöön pannaan poliittisessa kielessä luotuja käytäntöjä. Tarkastelen representaatiota postkolonialismin teoreettis-metodologisen viitekehyksen kautta. Teorian keskiössä on orientalismin diskurssin ympärille rakentuva käsitys postkolonialistisesta representaatiosta. Tieteenfilosofisesti tutkimukseni edustaa sosiaalista konstruktionismia. Sosiaalityön tutkimuksen traditiossa tutkimukseni edustaa dekolonialistista ja antirasistista suuntausta. Tutkimusaineistoni kostuu Suomen kansallisista kotouttamispoliittisista asiakirjoista, jotka ovat hallituksen kotouttamisohjelma vuosille 2016–2019, tarkastusvaliokunnan mietintö kotouttamisen toimivuudesta sekä pöytäkirja 23.1.2019 pidetystä eduskunnan täysistunnosta. Tutkimusaineiston analysoinnissa olen käyttänyt välineenä kriittistä diskurssianalyysiä. Aineiston perusteella pakolaisen representaatio Suomen kotouttamispolitiikassa rakentuu neljästä toisiinsa limittyvästä teemasta. Nämä neljä teemaa ovat pakolainen suhteessa muihin maahanmuuttajiin, pakolainen suhteessa suomalaisiin ja suomalaisuuteen, pakolainen samanaikaisesti aktiivisena toimija sekä passiivisena objektina sekä pakolainen sukupuolittuneena hahmona. Kaikki neljä teemaa antavat hiukan erilaisia painotuksia pakolaisen representaatiolle, mutta muodostavat lopulta jokseenkin yhtenäisen kuvan pakolaisesta. Suhteessa muihin maahanmuuttajiin pakolainen on ei toivottu, koska hänen kotoutumisensa nähdään muita maahanmuuttajaryhmiä vaikeampana ja epätodennäköisempänä erityisesti vieraan kulttuuritaustan ja arvopohjan takia. Kulttuuri ja arvot ovat myös merkittävin erottava tekijä pakolaisen ja suomalaisten välillä. Pakolaisen edustaa vanhoillisuutta, patriarkaalisuutta ja epädemokraattisuutta, jotka käsitetään suomen ja suomalaisuuden edustamille länsimaisille arvoille vastakohtaisiksi. Samalla pakolaisen kulttuuriset ominaisuudet kuvataan annettuina ja ruumiillisina siten, että kotoutuminen tai ”suomalaistuminen” ei niiden takia ole mahdollista. Pakolainen on kotouttamispolitiikassa samanaikaisesti sekä toimija että objekti. Hän on toisaalta kotouttamistoimien passiivinen kohde, mutta toisaalta vastuussa kotoutumisestaan, jolle on määritelty tavoitteet ja toimenpiteet. Näin pakolaista representaation liittyy rajoitettu toimijuus. Pakolaisen sukupuolittuneissa representaatiossa nousee esiin naisten uhrius ja alisteinen asema patriarkaalisessa kulttuurissa sekä miesten aggressiivisuus ja alttius rikoksiin. Sekä pakolaisnaisen että pakolaismiehen hahmo edustavat uhkaa suomalaiselle yhteiskunnalle ja suomalaisille arvoille.

Lapsen osallisuus ja sen toteutuminen eri konteksteissa on aihe, joka herättää ajoittain keskustelua. Lastensuojelussa lapsen osallisuus on yksi merkittävistä teemoista, joka on nostettu esille myös syksyllä 2019 päivitetyssä lastensuojelun laatusuosituksessa. Jokaisella lapsella tulisi olla mahdollisuus oman osallisuuden toteuttamiseen, kuten omien asioiden käsittelyyn osallistumiseen sekä omien mielipiteiden ja ajatusten esille tuomiseen. Koen osallisuuden merkityksellisenä ja tärkeänä asiana lapsen oikeuksien toteutumisen kannalta, jonka vuoksi tarkastelen tutkielmassani lapsen osallisuutta ja sen näkymistä lastensuojelun asiakassuunnitelmissa. Tutkielman teoreettisen viitekehyksen muodostaa lapsen osallisuus. Tutkielmassa lapsen osallisuutta tarkastellaan lastensuojelun viitekehyksestä käsin. Lapsen osallisuuden toteutumista tutkielmassa tarkastellaan myös erilaisten osallisuuden mallien kautta, joista Nigel Thomasin osallisuuden ulottuvuudet ovat valikoituneet merkittäväksi osaksi tutkielman teoreettista viitekehystä sekä analyysirungon pohjaksi. Tutkielman tarkoituksena on selvittää, miten lapsen osallisuus näkyy lastensuojelun sijaishuollon asiakassuunnitelmissa. Tutkielman aineisto muodostuu 30 lastensuojelun asiakassuunnitelmasta, jotka on laadittu huostaanotetuille ja sijaishuoltoon sijoitetuille lapsille. Aineisto pitää sisällään sekä perhe- että laitoshoitoon sijoitettujen eri-ikäisten lasten asiakassuunnitelmia, jotka on laadittu edellisen vuoden aikana. Aineisto on analysoitu sisällönanalyysin keinoin ja analyysirunko on johdettu Thomasin osallisuuden ulottuvuuksista. Analyysirunkoni teemat ovat: lapsen osallistuminen suunnitelman laatimiseen, lapsen tilanteen kuvaus, lapsen osallistuminen tavoitteiden asettamiseen ja arviointiin, lapsen omien ajatusten ja mielipiteiden esille tuominen, lapsen mahdollisuus saada tukea osallistumiseen sekä lapsen mahdollisuus omiin päätöksiin. Lapsen osallisuuden rakentuminen lähtee liikkeelle siitä, osallistuuko hän oman asiansa käsittelyyn ja asiakassuunnitelman laadintaan vai ei. Aineistoni lapsista 19/30 on osallistunut asiakassuunnitelman laadintaan. Osallistuessaan oman asiakassuunnitelmansa laadintaan lapset ovat saaneet itse kertoa omasta arjestaan sekä osallistua tavoitteiden asettamiseen ja arviointiin. Omista asioista puhuminen ja mukana oleminen lisäävät lapsen osallisuutta ja mahdollisuutta saada tietoa. Vanhemmat lapset ovat pienempiä lapsia aktiivisempia ottamaan aktiivisesti osaa keskusteluun ja tutkielman tuloksista on nähtävissä osallisuuden kasvavan lapsen iän myötä. Analyysirungon teemoina olevista osallisuuden ulottuvuuksista lapsen mahdollisuus omiin päätöksiin oli vähäisintä, parhaiten lapsen osallisuus toteutui ja tuli näkyväksi lapsen omien ajatusten ja mielipiteiden esille tuomisessa sekä lapsen tilanteen kuvauksen yhteydessä. Lapsen osallisuuden näkyväksi tuleminen asiakirjatekstissä on riippuvainen myös siitä, kuinka asiat asiakassuunnitelmaan kirjataan. Osallisuus näyttäytyy jokaisen lapsen kohdalla omanlaisenaan, eikä toiselle sopiva osallisuuden toteutumisen tapa välttämättä sovi toiselle.

Maisterintutkielmassa tutkittiin lapsiperheiden vanhempien kuvauksia ylivelkaantumisesta selviytymiseen vaikuttavista yhteiskunnallisista tekijöistä. Tutkimus keskittyi yhtäältä vanhempien kokemuksiin siitä, minkälaiset yhteiskunnalliset tekijät voisivat edistää jaksamista arjessa sekä toisaalta vanhempien päättäjille ja viranomaisille esittämiin muutos- ja parannusehdotuksiin selviytymisen helpottamiseksi. Tutkimus tuotti tietoa ylivelkaantumisesta selviytymisestä vanhempien näkökulmasta ammattilaisten, tutkijoiden sekä ylivelkaantumista kokevien tai kokeneiden käyttöön. Tutkimusaineistona käytettiin MIELI Suomen Mielenterveys ry:n (MIELI ry) vuosina 2022–2024 järjestämän Ylivelkaantuneiden mielenterveys ja vanhemmuuden tuki -hankkeen (YLVA-hanke) yhteydessä kerättyä kyselyaineistoa. Kyselyaineisto sisälsi alle 18-vuotiaiden lasten vanhempien kokemuksia ylivelkaantumisesta ja maksuvaikeuksista. Tutkimuksessa hyödynnettiin laadullista tutkimusotetta. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä toimi Derek Layderin (1998) adaptiivisen teorian malli ja sen avulla rakennettu ylivelkaantumisesta selviytymiseen vaikuttavien yhteiskunnallisten tekijöiden teoreettinen malli. Aineisto analysoitiin adaptiivisen teorian mallia soveltaen. Analyysin tuloksena muodostui kolme ylivelkaantumisesta selviytymiseen vaikuttavien yhteiskunnallisten tekijöiden pääkategoriaa, jotka olivat: sosiaaliset ja emotionaaliset tekijät, taloudelliset ja tiedolliset tekijät sekä institutionaaliset ja systeemiset tekijät. Tutkimuksen tulokset osoittivat, että ylivelkaantumisesta selviytymiseen vaikuttavat monenlaiset yhteiskunnalliset tekijät, jotka ovat usein yhteydessä toisiinsa. Ylivelkaantumisesta selviytymistä tulee tarkastella moniulotteisena prosessina, jota yhteiskunnalliset tekijät voivat edistää tai heikentää. Tulokset tuovat esiin yhteiskunnallisia muutostarpeita, joiden toteutuessa lapsiperheiden selviytymistä pystyttäisiin tukemaan nykyistä paremmin

Ohjattujen harrastusten tuottamista hyödyistä tehdyt tutkimukset ovat vauhdittaneet useita valtionhallinnollisia ohjelmia, jotka tähtäävät lasten ja nuorten harrastusprosentin lisäämiseen. Jopa 90 % Suomen kunnista on sitoutunut tavoitteeseen tarjota jokaiselle lapselle ja nuorelle vähintään yksi mieluinen harrastus. Tässä maisterintutkielmassa tarkasteltiin Espoon koululaisten harrastuskäyttäytymistä, eli harrastuksiin osallistumista, harrastuksissa lopettamista ja halukkuutta osallistua harrastuksiin. Tutkielman tarkoituksena oli selvittää, millaisia eroja harrastuskäyttäytymisessä on eri ryhmissä, millaiset tekijät selittävät havaittuja eroja sekä millaisiin harrastuksiin erityisesti keskimääräistä vähemmän harrastavat koululaiset haluaisivat osallistua. Ryhmien välisiä eroja tarkasteltiin sukupuolen, kouluasteen ja kotikielen mukaan. Peruskoululaisten osalta tarkasteltiin myös alueen sosioekonomisten tekijöiden yhteyttä harrastamiseen. Tutkielman teoreettisen viitekehyksen muodosti teoria lasten ja nuorten tasapainoisen kehityksen kannalta tärkeistä voimavaroista, joita ohjatut harrastukset voivat tukea. Tutkimus toteutettiin kvantitatiivisena tutkimuksena, jonka pääanalyysimenetelmä käytettiin logistista regressioanalyysiä. Tutkielman aineistona käytettiin Espoon koululaisille suunnatun harrastuskyselyn tuloksia. Aineisto kerättiin syksyllä 2022 ja keväällä 2023. Lopullinen aineisto koostui 13 453 vastaajasta eri kouluasteilta. Sukupuolivähemmistöön kuuluvat, yläkoululaiset, toisen asteen opiskelijat ja vieraskieliset osallistuivat harrastuksiin huomattavasti keskivertoa vähemmän. Erityisesti lukiolaisten tyttöjen, ammattikoululaisten tyttöjen ja poikien sekä vieraskielisten tyttöjen harrastamattomuuden riski oli moninkertainen vertailuryhmään nähden. Vähän harrastavien ryhmien harrastamattomuuden tiellä vaikutti olevan muita useammin itsestä riippumattomat syyt. Kiinnostuksen puute oli yleisin harrastuksen lopettamisen syy, mutta lukiolaisilla se oli liiallinen raskaus tai sitovuus ja ammattikoululaisilla liiallinen korkeat kustannukset. Koululaisia eniten kiinnostavat harrastukset järjestyksessä olivat liikuntaharrastukset, taide- ja kädentaitoharrastukset sekä media- ja digitaaliset harrastukset. Moninkertaisessa harrastamattomuuden riskissä olevista ryhmistä vain vieraskielisten tyttöjen harrastustoiveet poikkesivat selvästi tästä järjestyksestä. Tutkielman tuloksia tulkittiin suhteessa aikaisempaan tutkimukseen. Sukupuolivähemmistöön kuuluvilla harrastamattomuuteen saattaa vaikuttaa negatiiviset harrastuskokemukset, yläkoululaisilla henkilökohtaisen elinpiirin laajeneminen, lukiolaisilla uupumus, ammattikoululaisilla taloudelliset esteet ja vieraskielisillä kulttuuriset tekijät. Pelkästään harrastustoiveisiin vastaaminen ei riitä takaamaan yhdenvertaisia mahdollisuuksia osallistua harrastuksiin, vaan olennaista on myös pyrkiä poistamaan esteitä harrastamisen tieltä. Ryhmien välisille eroille harrastuskäyttäytymisessä saattaa olla monia syitä, joiden syvempi ymmärrys edellyttäisi haastatteluihin perustuvaa kvalitatiivista tutkimusta lasten ja nuorten kokemuksista ja näkemyksistä harrastamisesta.

Lastensuojelulle on ominaista lapsen osallisuuden ja suojelun välillä tasapainotteleminen. Suomessa lastensuojelu voi puuttua erittäin vahvalla tavalla lasten itsemääräämisoikeuteen. Erityinen huolenpito on lastensuojelun kaikkein viimesijaisin rajoitustoimenpide, jota voidaan järjestää huostaanotetuille ja laitoksiin sijoitetuille yli 12-vuotiaille nuorille enimmillään 90 vuorokauden ajan. Tutkielman tavoitteena on selvittää, miten sosiaalityöntekijät perustelevat erityisen huolenpidon päätösasiakirjoissa nuoren sijoittamista erityisen huolenpidon jaksolle. Tutkielman aineisto koostuu erään kunnan lastensuojelussa laadituista erityisen huolenpidon päätöksistä ja niiden liitteenä olevista sosiaalityöntekijöiden lausunnoista. Tutkielman analyysi on toteutettu aineistolähtöisesti, eli analyysiyksiköt on valittu aineistosta tutkimuksen tarkoituksen ja tehtävänasettelun mukaisesti. Analyysimenetelmänä on hyödynnetty temaattista sisällönanalyysia. Vaikka analyysi on toteutettu sisällönanalyysin keinoin, niin päätösasiakirjoja tarkastellaan Fairclough’n kolmiulotteisen mallin mukaisesti kolmella eri tasolla, jotka ovat kuvaamisen, tulkinnan ja selittämisen tasot. Tarkemmin tutkielmassa siis kysytään miten sosiaalityöntekijät ovat kuvanneet nuorten taustatekijöitä; mitkä sosiaalityöntekijöiden tekemät tulkinnat ovat johtaneet erityisen huolenpidon jaksoon; ja millaisia selityksiä erityisen huolenpidon päätösten taustalta löytyy. Tutkielman aineistona toimineet sosiaalityöntekijöiden laatimat päätösasiakirjat ovat keskeisiltä perusteluiltaan varsin yhtenäisiä. Päätösasiakirjoissa korostuu erityisen huolenpidon viimesijaisuus ja välttämättömyys. Päätösteksteissä oli havaittavissa kehitys kahden vuoden aikajaksolla, jolloin päätöksentekokäytännöt kyseisen kunnan erityisen huolenpidon päätöksissä yhdenmukaistuivat. Tarkastelun kohteena olleista asiakirjoista löytyy lainmukaiset perusteet erityisen huolenpidon jaksoille. Päätösasiakirjoissa sosiaalityöntekijät pyrkivät kattavasti argumentoimaan, miksi erityinen huolenpito, sen jatkaminen tai sen lopettaminen on nuoren tilanteessa välttämätöntä. Perusteluiden kannalta ensimmäiset päätökset erityisestä huolenpidosta näyttivät olevan kattavimpia. Lopettamispäätöksistä oli luettavissa, että nuorten tilanteiden vakautumisesta ei oltu täysin varmoja, mutta työskentelyn ajateltiin saavuttaneen niin hyvä lopputulos kuin kyseisen nuoren kohdalla oli lain määrittämässä aikataulussa mahdollista. Tutkielman perusteella erityinen huolenpito noudattaa tietynlaista logiikkaa, jonka tarkoituksena on edetä vahvasta kontrollista intensiivisen työskentelyn kautta kevyempään kontrolliin ja nuoren omaan motivaatioon ja sitoutumiseen. Tutkielman tarkastelussa keskeisin havainto on, että sosiaalityöntekijöiden esittämät perusteet nuorten erityisen huolenpidon jaksolle sijoittamiselle kytkeytyvät olennaisesti lapsen etuun. Erityisen huolenpidon jaksolle sijoittamisen hetkellä lapsen oikeus suojeluun, hoivaan ja turvaan nähdään olennaisempana kuin ajatuksen siitä, että lapsen tulee saada osallistua ja vaikuttaa. Päätöstekstien perusteella erityisen huolenpidon jaksoilla tavoiteltiin monen nuoren kohdalla tilanteen pysäyttämistä ja rauhoittamista sekä nuoren itseään vaarantavan käytöksen katkaisemista. Erityisen huolenpidon jaksoilla katsottiin olevan edellytykset vastata monenlaisiin, todella vaikeisiin ja moniulotteisiin ongelmiin, kuten aggressiivisuuteen, päihteiden käyttöön, psyykkisiin ongelmiin, itsetuhoisuuteen ja karkailuun. Erityisen huolenpidon viimesijaisuudesta huolimatta sen toivottiin luovan nuorelle edellytyksiä turvalliseen, ikätasoiseen ja tasapainoiseen arkeen.