Browsing by study line "Vero-oikeus"

Tutkielmassa selvitetään yhtiömuotoisten sijoitusrahastojen lähdeverotusta Suomessa ottaen huomioon kansallisen lainsäädännön sekä Euroopan unionin perustamissopimuksissa vahvistetut sisämarkkinoiden vapaat liikkuvuudet, erityisesti vapaa sijoittautumisoikeus ja pääomien vapaa liikkuvuus. Ulkomaisten sijoitusrahastojen lähdeverotus Suomessa perustuu siihen, mihin suomalaiseen toimijaan ne rinnastetaan kansallisen verolainsäädännön nojalla. Rajat ylittävien tilanteiden jatkuvasti lisääntyessä eivät rinnastamisen edellytyksetkään ole olleet yksiselitteiset. Tilanteita joudutaankin usein ratkaisemaan tapauskohtaisesti verotus- ja oikeuskäytännössä. Tutkielmassa esitellään UCITS-direktiivin mukaiset yhteissijoitusyritykset, joita ovat sopimusperusteiset, sijoitusyhtiömuotoiset ja trustimuotoiset rahastot ja tarkastellaan ulkomaisten toiminta-muotojen rinnastamisen edellytyksiä Suomessa kansallisesti käytössä oleviin toimintamuotoihin. Keskeisenä kysymyksenä onkin se, että tiettyjen UCITS-direktiivin mukaisten rahastojen on kat-sottu rinnastuvan suomalaiseen sijoitusrahastoon ja saanut saman verokohtelun, kuin suomalainen sijoitusrahasto, kun taas toisten UCITS-direktiivin mukaisten rahastojen ei ole katsottu rinnastuvan suomalaiseen sijoitusrahastoon. EUT on tulkinnut kansallisen verolainsäädännön hyväksyttävyyttä 49 artiklan mukaista sijoittautumisvapautta tai SEUT 63 artiklan mukaista pääomien vapaata liikkuvuutta vasten. Tuomioistuin on oikeuskäytännössään vahvistanut SEUT 49 ja 63 artiklojen olevan esteenä sellaiselle kansalliselle verolainsäädännölle, joka asettaa ulkomaiset sijoitusrahastot epäedullisempaan asemaan kotimaisiin sijoitusrahastoihin nähden ilman, että toimijoiden välillä olisi objektiivista eroa. Erottelu voidaan pitää mielivaltaisena, mikäli objektiivisesti rinnastettavissa olevia sijoitusrahastoja kohdellaan eri tavoin. Tutkielman aikana pyritäänkin selventämään niitä edellytyksiä, joiden perusteella ulkomainen sijoitusrahasto voidaan rinnastaa suomalaiseen sijoitusrahastoon Tutkielmassa käydään läpi laajasti keskeisintä kotimaista sekä kansainvälistä oikeuskäytäntöä. Analysoidaan ja vertaillaan oikeuskäytännössä todettuja rinnastettavuuden edellytyksiä ja sitä, millainen painoarvo toimijan oikeudelliselle muodolle olisi annettava.

Yritysjärjestelydirektiiviin perustuvia elinkeinoverolain säännöksiä on sovellettu Suomessa vuoden 1995 lopusta lähtien. Lainsäätäjän tarkoituksena oli implementoida yritysjärjestelydirektiivin sääntely sellaisenaan kansalliseen lakiin ja sääntelyä oli tarkoitus noudattaa myös kansallisissa järjestelyissä. Yritysjärjestelydirektiivi on minimiharmonisointidirektiivi ja EU-tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaisesti kansallisten lisäedellytysten asettaminen veroneutraalisuudelle on kiellettyä. Oikeuskirjallisuudessa veroasiantuntijat ovat ajoittain esittäneet näkemyksiä siitä, että kaikkia yritysjärjestelydirektiivin mahdollistamia veroneutraaleja yritysjärjestelyjä ei ole Suomen oikeus- ja verotuskäytännössä riidatta hyväksytty. Tutkimuksessa tutkitaan sitä, kuinka elinkeinoverolain yritysjärjestelyjä koskevia säännöksi tulisi tulkita ottaen huomioon EU-oikeus ja direktiivipohjainen sääntely sekä sitä, tulkitaanko oikeus- ja verotuskäytännössä elinkeinoverolain yritysjärjestelyjä koskevia säännöksiä virheellisesti EU-oikeuden näkökulmasta. Tutkimuksessa esitetään neljä tapausesimerkkiä, jotka koskevat yritysjärjestelydirektiivin implementointia ja oikeus- ja verotuskäytäntöä. Tutkimuksen kohteena on vastikeosakkeiden suhteellisuusperiaate sulautumisessa, liiketoimintakokonaisuuden määritelmä, negatiivisen nettoapportin kielto ja rahavastikkeen tulkinta. Tapausesimerkkien perusteella on selvää, että implementoinnissa ei ole kiinnitetty riittävästi huomiota EU-oikeuteen ja sen vaatimuksiin. Lisäksi oikeus- ja verotuskäytännössä ainoastaan korkein hallinto-oikeus näyttää nykyisin noudattavan EU-oikeuden mukaista tulkintalinjaa. Käytännön ongelmaksi muodostuu se, että korkein hallinto-oikeus ei anna sellaisia vuosikirjapäätöksiä, joissa perusteltaisiin päätöksiä EU-oikeuden näkökulmasta tai avattaisiin EU-oikeuden näkökulmia esimerkiksi johtopäätöksissä. Tästä johtuen oikeus- ja verotuskäytäntö on erittäin epäjohdonmukaista ja perustelut ovat ajoittain ristiriidassa EU-oikeuden kanssa. Rahavastikkeen osalta on esitettävissä joustavampaa tulkintaa, jota voitaisiin soveltaa myös muiden tulkintakysymysten ja järjestelyjen osalta, jolloin yritysjärjestelydirektiivin tavoitteet tulisi paremmin otettua huomioon.