Browsing by Title

Tutkielman kirjallisuusosassa tarkastellaan kupari(II)ionin ja eräiden alifaattisten ja aromaattisten oksiimiligandien välistä kompleksinmuodostusta vesiliuoksessa. Kompleksoitumista on tutkittu potentiometrisesti titraamalla ja kompleksien pysyvyysvakiot on määritetty laskennallisesti titrausaineiston perusteella. Joidenkin kompleksien rakenne vesiliuoksessa on määritetty spektroskooppisesti. Komplekseja on myös kiteytetty vesiliuoksesta ja niiden rakenne on määritetty röntgendiffraktometrisesti. Kiinteässä tilassa kupari(II)ionin koordinaatiogeometria on usein neliöpohjainen pyramidi. Kompleksit voivat olla mononukleaarisia, dimeerisiä tai polynukleaarisia. Kompleksin rakenteeseen ja pysyvyyteen vaikuttavat muun muassa steeriset tekijät, kuten ligandin mahdolliset kookkaat substituentit, sekä ligandin happamuus ja emäksisyys. Useimmat tutkituista ligandeista sitoutuvat kupari(II)ioniin kaksihampaisesti kahden typpiatomin kautta, joista toinen on oksiimiryhmän typpiatomi. Tutkielmaan liittyvän kokeellisen työn aiheena on sinkki(II)- ja kadmium(II)ionien kompleksinmuodostus pyratsiini-2-amidoksiimin sekä 2-(dietyyliamino)asetamidoksiimin kanssa vesiliuoksessa. Työssä tutkittiin myös koboltti(II)ionin kompleksoitumista 2-(dietyyliamino)asetamidoksiimin kanssa vesiliuoksessa. Tutkimusmenetelmänä oli potentiometrinen titraus. Kompleksien pysyvyysvakiot määritettiin laskennallisesti SUPERQUAD-tietokoneohjelmalla. Pyratsiini-2-amidoksiimi ja 2-(dietyyliamino)-asetamidoksiimi muodostavat molemmat sinkki(II)ionin kanssa yhden mononukleaarisen monokompleksin ja yhden dimeerin. Molemmat ligandit muodostavat kadmium(II)ionin kanssa kaksi mononukleaarista monokompleksia, joista toinen on deprotonoitunut. 2-(Dietyyliamino)asetamidoksiimi muodostaa koboltti(II)ionin kanssa yhden mononukleaarisen monokompleksin ja yhden dimeerin, kuten sinkki(II)ionin kanssa. Kadmium(II)ionin suuri koko heikentää sen ja happiatomin välistä sidosta ja estää mononukleaaristen kompleksien dimeroitumisen oksimaattosiltojen kautta.

Tässä pro gradu -tutkielmassa syvennytään tarkastelemaan uruguaylaisten lasten ja nuorten sosialisaatiota uusien teknologioiden näkökulmasta. Tutkielmassa perehdytään siihen, miten Plan Ceibal -projektin myötä lapsille annetut XO-tietokoneet näkyvät lasten elämässä sekä tuodaan aiheeseen antropologinen näkökulma. Tutkimuskysymys on kolmiosainen. Ensinnäkin tutkielmassa analysoidaan, miten tietokoneet näkyvät lasten sosialisaatiossa. Toiseksi tutkielmasssa tutkitaan sitä, miten lasten oma toimijuus näkyy siinä, mitä he tekevät tietokoneilla ja miten he niitä hyödyntävät. Kolmanneksi tutkielmassa pohditaan, avautuuko Plan Ceibal -projektin myötä lapsille uusia maailmoja. Tutkielman teoriapohjan muodostaa antropologinen kirjallisuus ja lapsuuden tutkimus. Tutkimuksenteon metodeja ovat antropologian tradition mukainen osallistuva havainnointi ja haastattelut. Tutkielman etnografisen aineiston muodostavat kolmen kuukauden kenttätyöjakson aikana kerätty havainto- ja haastattelumateriaali sekä virtuaalietnografia. Tutkielmassa todetaan, että Plan Ceibal -projektin innovatiivisesta ja eteenpäin pyrkivästä ideologiasta huolimatta lapset pyritään pitämään aikuisten kontrollin ulottuvissa. Lasten toimijuus ja tietokoneen myötä lisääntynyt liikkumavara kuitenkin haastaa aikuisten luoman suojamuurin. Lasten omat mielenkiinnot ovat vahva motivaatiotekijä ja he oppivat käyttämään tietokoneita nopeammin ja paremmin kuin heitä ympäröivät aikuiset. Plan Ceibal -projektin tarkoituksena on, että tietokoneet otetaan koulussa opetuskäyttöön. Luokkahuoneessa tapahtuva teknologiamurros on kuitenkin osoittautunut haastavaksi, sillä opettajat eivät ole saaneet tarpeeksi perehdytystä. Kirjallisuuden ja etnografisen aineiston perusteella tutkielmassa todetaan, että lapset käyttävät tietokoneita sujuvasti ja leikitellen omien halujensa mukaan. Tietokoneet ja niiden myötä avautuvat uudet maailmat ovat lapsille työkaluja identiteetin rakentamiseen. Tutkielmassa todetaan, että lasten toimintaa määrittävä piirre on lasten oma toimijuus ja omat mielenkiinnot.

Pro gradu -tutkielman aiheena on luovan talouden käsite. Luova talous on noussut esiin ensin tieteellisessä ja nyttemmin yhteiskunnallisessa keskustelussa ja strategiapuheessa 2000-luvun aikana. Luovan talouden käsitteen merkityssisältö ei kuitenkaan ole yksiselitteinen, saati vakiintunut osaksi arkista kielenkäyttöä. Työn tavoitteena onkin tuoda melko teoreettisen luovan talouden keskustelun rinnalle empiirisiä näkökohtia. Tutkielmassa luovan talouden käsitettä tarkastellaan merkitysjärjestelmänä, jossa käsitteen merkitys muodostuu suhteessa siihen liittyviin teoreettisiin avainkäsitteisiin (termi), konkreettisiin havaintotodellisuuden ilmiöihin (tarkoite) sekä ilmiölle annettuihin yksilöllisiin merkityksiin (määritelmä). Luovan talouden avainkäsitteitä ja konkreettisia havaintotodellisuuden ilmiöitä tarkastellaan työssä teoreettisen tutkimuskirjallisuuden, Howkins (2001), Florida (2002), Wilenius (2004), O’Connor (2010), avulla. Luovaan talouteen liittyviä avainkäsitteitä ovat tutkielmassa muun muassa luovuus, luovat toimialat, innovaatiotoiminta sekä luova ekosysteemi. Havaintotodellisuuden ilmiöinä nostetaan puolestaan esiin mm. talouden immaterialisoituminen, kulutustottumusten muutokset sekä kulttuuri- ja luovien alojen kasvanut taloudellinen merkitys. Teoreettisen kirjallisuuden rinnalla tarkastellaan luovalle taloudelle annettuja yksilöllisiä merkityksiä empiirisen aineiston avulla. Tutkielman empiirinen aineisto koostuu yhteensä 7 teemahaastattelusta. Haastateltavaksi valittiin henkilöitä, jotka ovat osallisia luovan talouden ilmiössä sekä työnsä että asemansa puolesta: haastateltavat työskentelevät kaikki kulttuuri- ja luovien toimialojen parissa, joka on luovan talouden ydintä. Haastattelut toteutettiin teemahaastatteluina. Litteroitua aineistoa analysoitiin laadullisesti teemoittelun avulla. Haastatteluaineiston analyysin avulla vastataan kysymyksiin 1) miten haastattelupuhe suhteutuu luovaan talouteen liittyviin ilmiöihin ja käsitteisiin sekä 2) millaisia edellytyksiä tai esteitä suomalaiselle luovan talouden ekosysteemille haastattelupuheessa muodostuu. Käsitys luovaan talouteen liittyvistä yhteiskunnallisista, kulttuurisista ja taloudellisista ilmiöistä on sekä teoreettisen kirjallisuuden että haastatteluaineiston perusteella melko yhtenäinen. Haastatteluaineiston suhde luovan talouden avainkäsitteisiin ja niistä käytyyn keskusteluun on kuitenkin avoimen kriittinen. Haastateltavat yhdistävät luovan talouden avainkäsitteineen osaksi yhteiskunnallisten eliittien katteetonta puhetta luovuuden uusista merkityksistä. Haastatteluaineiston perusteella luovan talouden ekosysteemin tiellä on myös yleiseen asenneilmastoon ja ilmapiiriin liittyviä tekijöitä. Aineistosta nousee esiin erityisesti talouden sekä hallintokoneiston määräävä rooli: haastateltavien mukaan talous ja yhteiskunnallinen päätöksenteko kontrolloivat ja ohjaavat luovan talouden ilmiötä ylhäältä käsin. Toisaalta myöskään haastatellut luovien toimialojen edustajat eivät näytä esimerkkiä avoimesta ja arvostavasta yhteistyökulttuurista. Tutkielman perusteella voidaankin todeta, että luova talous vaatisi toimia ennen muuta sen keskeisten käsitteiden ja eri toimijaryhmien välisen vuoropuhelun avaamiseksi. Avoimen toimiala- ja sektorirajoja ylittävän keskustelun ohella tarvittaisiin tieteellistä tutkimustyötä luovaan talouteen liittyvien keskeisten käsitteiden määrittelemiseksi.

Tämän tutkimuksen tehtävänä on tarkastella kuraattorityön dokumentointia kolmesta eri näkökulmasta selvittämällä, millaisia asiakirjoja kuraattorin asiakastyöstä kirjoitetaan, miten työstä kirjoitetaan ja millaisia merkityksiä kuraattorit näkevät dokumentoinnilla olevan osana työtään. Tutkimusaineisto muodostuu kahdesta erillisestä aineistosta. Pääasiallisena tutkimusaineistona on Helsingin kaupungin esi- ja perusopetuksen oppilashuollossa työskentelevien kuraattorien laatimia asiakasasiakirjoja vuosilta 2019–2020, yhteensä 206 yksittäistä kirjausta. Tämän lisäksi tutkimusaineistona on kuraattoreille teetetty kysely, jolla on selvitetty esi- ja perusopetuksen kuraattorien ymmärrettävyyden, hallittavuuden ja mielekkyyden kokemusta dokumentoinnista osana omaa työtään. Tutkimus on laadullinen ja tutkimuksessa käytetty tutkimusmenetelmä on sisällönanalyysi. Tämän lisäksi tekstien tulkitsemisessa tukeudutaan Fairclough´n (1997) kolmiulotteiseen tekstien tulkitsemisen malliin. Mallin perusteella tarkastellaan kuraattorityössä laadittuja asiakirjoja ottaen huomioon niin teksti, tekstin laatimisen käytännöt sekä tekstien tuottamisen sosiokulttuurinen ympäristö. Kuraattorityössä kirjoitetaan monia eri asiakirjatyyppejä, jotka tallennetaan oppilashuollon Aura-asiakastietojärjestelmään. Laaditut asiakirjat eroavat tutkimuksen perusteella toisistaan ja kuraattorityön dokumentointia tehdään käyttäen kolmea eri tyyliä: toteava (26 %), raportoiva (63 %) ja jäsentävä (11 %) dokumentointityyli. Kuraattorien näkemysten mukaan dokumentoinnin koetaan olevan tärkeä osa omaa työtä, mutta siihen ei nähdä olevan riittäviä sisällöllisiä ohjeistuksia tai yhteistä ymmärrystä. Myös asiakastietojärjestelmän heikkoudet ja oman työnkuvan epäselvyys aiheuttavat kuraattorityön dokumentoinnin pirstaleituneisuutta. Dokumentointeja ei myöskään tehdä yhdessä oppilaiden kanssa ja oppilaat eivät aina ole tietoisia siitä, että kuraattori laatii asiakirjoja yhteisestä työskentelystä. Tiedonmuodostuksen näkökulmasta kuraattorityön dokumentointi vaatii kehittämistä ja erityisesti yhdessä tietäminen, oppilaiden osallisuuden lisääminen ja asiakastyöstä eettisesti kirjoittaminen nousevat esiin tekijöinä, joita on syytä tarkastella kuraattorityön dokumentointia kehitettäessä. Yhtenäisten ohjeistusten laatiminen sekä yhteisen ymmärryksen muodostaminen asiakirjojen laatimisen tarkoituksesta ovat tutkimuksen perusteella tarpeen.

This thesis looks at the National Unity and Brotherhood Process (2009–2015) that’s one aim was to solve the decades long conflict between the Turkish state and the Kurdistan Workers’ Party (PKK). The failure of the process created more violence in the country; hence, it is essential to look back and try to reflect what the process was about. The thesis aims to understand the governmental party’s (AKP) (self-)perceptions of the process and link them to the history of the Turkish Republic. When the Turkish Republic was established, the founding ideology was Kemalism that emphasized exclusive Turkish national identity, secularism and statism. It left little or no space for expressions Kurdish identities. For decades, Kurds were not directly mentioned in public and were spoken of trough frames of terrorism and underdevelopment. The conflict itself started at the turn of the 1980s when Kurdish bationalism found more leverage. Especially in the 1990s the violence in Kurdish regions escalated. Even though the situation had been more peaceful in the 2000s, the AKP wanted to solve the conflict once and for all. In this thesis the perceptions from the time of the process are researched from a governmental publication and from pieces of news by the state-run Anadolu Agency. In the qualitative analysis that was inspired by framing theory, it was notable that the voice of the state became more rigid throughout the process and enemy-images were reproduced more frequently towards the end. The analysis shows that in the process the Turkish state and party leading the state did not challenge pre-existing conceptions of the Kurdish population. Kurdish political movements were presented trough frames of terrorism, which has been a political strategy at least for a century. In addition, the state’s externally and internally created ontological insecurity was not addressed in the process, which highlighted the state’s ambivalent relationship to the minority. This thesis notes that the AKP had a wish to include the Kurdish minority into the political ideology of the party. However, it had little tolerance to Kurdish political movements that challenged the political power of the AKP. The wish and the lack of tolerance show that the state replicated patterns from the its history.

Jo jatkosodan ensimmäisenä syksynä 1941 alkoi suomalaisissa joukoissa ilmetä kurinpidollisia ongelmia, joita ratkottiin sotatuomioistuimissa. Niissä käsitellyt tapaukset liittyivät karkuruus- ja kuuliaisuusrikoksiin. Syksyn aikana tuomittiin seitsemän kuolemanrangaistusta, joista kaksi johti teloitukseen. Tutkielmassa kysyn, miten ja miksi näihin kuolemanrangaistuksiin päädyttiin. Toisaalta selvitän, olivatko kurin ylläpitoon keskeisesti liittyneiden säännösten tulkintakäytännöt vakiintuneet ja miten säännöksiä sovellettiin tarkastelun kohteena olevissa sotatuomioistuimissa. Kysymykset sisältävät pohdinnan tuomioistuinten riippumattomuudesta sekä sotatuomareiden työhön vaikuttaneista tekijöistä. Tutkielma on oikeushistoriallinen, ja se kuuluu historiallisen lainopin alaan. Tutkimuskysymyksiin vastaaminen edellyttää myös, että tuomioistuimien toimintaa ja sotilasrikoslainsäädäntöä tarkastellaan poliittisen historian ja sotahistorian kontekstissa. Tutkielmassa oikeudellinen tarkastelu nähdään osana tutkimusajankohdan yhteiskunnallisia tapahtumia ja keskusteluja. Kohdennan tarkasteluni kolmeen Karjalan armeijaan kuuluneeseen sotatoimiyhtymään, jotka ovat 5. divisioona, 7. divisioona ja 11. divisioona. Kahden ensimmäisen sotatoimiyhtymän kenttä- ja pikaoikeuksissa tuomittiin vuonna 1941 sotilasrikoksista langetetut kuolemanrangaistukset. Sen sijaan 11. divisioonan kenttäoikeudessa käsiteltyjen karkuruus- ja kuuliaisuusrikosten määrä jäi keskimääräistä alhaisemmaksi, eikä siellä siis myöskään tuomittu yhtään kuolemanrangaistusta. Näin divisioonan kenttäoikeus muodostaa mielenkiintoisen vertailukohteen tutkielman kahdelle muulle tarkastelun kohteena olevalle sotatoimiyhtymälle. Divisioonan mielenkiintoa lisää edelleen se, että sen kenttäoikeuden puheenjohtajan, varatuomari Paavo Alkion päiväkirjat on myöhemmin julkaistu. Tutkielman keskeisen arkistoaineiston muodostavat saatavilla olevat tarkasteltavien sotatoimiyhtymien kenttäoikeusaineistot, kuten rangaistus- ja tuomioluettelot, asiakirjavihot ja oikeudenkäyntipöytäkirjat. Aineistoa on laajennettu tarvittaessa myös suojeluskuntapiirien kenttäoikeuksien sekä sotaylioikeuden materiaaleihin. Aineisto osoittaa, että kenttäoikeudet ja niiden sotatuomarit joutuivat tekemään päätöksiä ristipaineessa, jossa yhtäällä vaikutti rikosoikeuden legaliteettiperiaate ja toisaalla armeijan huoli rangaistuksen yleisestävän vaikutuksen heikkenemisestä eli näkemyksestä, jonka mukaan velvollisuuksien laiminlyönti ei johtanut riittäviin seuraamuksiin. Tarkasteltavissa tapauksissa sotatuomareiden reaktiot sotilaiden esittämiin vaatimuksiin vaihtelivat. Kuolemanrangaistukseen päätymisen kynnystä nostivat näyttöön liittyvät vaatimukset mutta myös suomalainen rikosoikeudenhoito, jossa ei oltu nähty sijaa kuolemanrangaistukselle. Puhuttelu ja suostuttelu olivatkin oikeudenhoitoa yleisempi tapa ratkoa ongelmia. Voidaankin nähdä viitteitä sille, että kahden teloitukseen johtaneen kuolemanrangaistuksen taustalla on vaikuttanut armeijan tarve kurinpitoon, jolloin kyseisen pikaoikeuden riippumattomuus on saattanut vaarantua.

Vankeusrangaistus on Suomen seuraamusjärjestelmän ankarin keino ja valtion voimakkain puuttuminen kansalaisten asemaan ja koskemattomuuteen. Vankeinhoidon kokonaisuudistusta koskeva lainsäädäntö tuli voimaan 1.10.2006. Kokonaisuudistuksen lähtökohtana oli säätää vankien oikeuksista ja velvollisuuksista sekä vankien perusoikeuksien rajoituksista täsmällisesti lain tasolla perustuslain ja ihmisoikeussopimusten velvoitteiden mukaisesti. Vankilassa tapahtuvasta kurinpidosta säädetään vankeuslain 15 luvussa, jonka mukaan vangille voidaan kurinpitorangaistuksena määrätä varoitus, oikeuksien menetys tai yksinäisyysrangaistus. Kurinpitojärjestelmä auttaa vankilan järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitämistä. Lievien rikosten käsittely kurinpitomenettelyssä on nopeampaa ja tehokkaampaa kuin niiden saattaminen yleiseen tuomioistuimeen käsiteltäväksi. Tehokkuusnäkökulma toteutuu, kun seuraamus rikkomuksesta voidaan määrätä mahdollisimman pian rikkomuksen tapahtumisen jälkeen. Tämän tutkielman tarkoituksena on selvittää, miten vankilassa tapahtuvasta kurinpidosta on säädetty lain tasolla ja miten kurinpitojärjestelmää sovelletaan käytännössä. Tutkielmassa kuvataan kurinpitoa koskevaa lainsäädäntöä ja sen muutoksia. Sen selvittämiseksi, millaisia kurinpitorangaistuksia vankilassa käytännössä määrätään ja mitkä tapaukset saatetaan normaaliin poliisin esitutkintaan, tutkielmassa on purettu Rikosseuraamuslaitoksen kurinpitotilastoja ja Helsingin vankilan kurinpitoasiakirjoja vuosilta 2009-2012. Tutkielman toisena pääteemana on kurinpitorangaistuksen suhde Euroopan ihmisoikeussopimuksen 7. lisäpöytäkirjan 4 artiklan ne bis in idem –kieltoon. Tutkielman tarkoituksena on selvittää, onko vankilassa määrättävä kurinpitorangaistus sellainen seuraamus, joka kuuluu EIS:n 6. artiklan mukaisen rikossyytteen piiriin ja tällä tavalla estää mahdollisen syytteen nostamisen samassa asiassa. Tätä kysymystä selvitetään Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisujen ja korkeimman oikeuden ratkaisun 2012:46 avulla. Tutkielman avulla on luotu konkreettinen kuva siitä, minkälainen kurinpitojärjestelmä suomalaisissa vankiloissa on ja millaisia ongelmia siihen liittyy. Tutkielma on myös tuotu käytännön tasolle tarkastelemalla yksityiskohtaisemmin Helsingin vankilassa annettuja kurinpitorangaistuksia. Vangit eivät välttämättä ole tasa-arvoisessa asemassa, koska määrättävä kurinpitorangaistus ja sen pituus riippuu vankilan johtajan harkintavallasta. Lisäksi yksinäisyysrangaistuksesta on tullut yleisin seuraamus, vaikka kansainvälisten suositusten mukaan sen käyttö tulisi poistaa tai sen käyttö tulisi rajata koskemaan vain erityistilanteita. Korkeimman oikeuden ratkaisussa 2012: 46 todettiin, että vangille määrätty kurinpitorangaistus ei estänyt samaa asiaa koskevan syytteen nostamista. Tapauksessa vanki oli poistumisluvalta palatessaan tuonut kehonsisäisesti vankilaan doping- ja huumausaineita. Tällä perusteella vangille oli määrätty kurinpitorangaistus poistumislupaehtojen rikkomisesta ja vankia kohtaan oli myöhemmin nostettu syyte doping- ja huumausainerikoksista. Ne bis in idem –kiellon tulkinta ei saa olla liian kaavamaista ja jokaisen tapauksen erityispiirteet tulisi ottaa huomioon. EIT:n ratkaisukäytännön avulla tutkielmassa on päädytty siihen tulokseen, että korkeimman oikeuden ratkaisun perusteella ei voida vetää sellaista suoraa johtopäätöstä, että kurinpitorangaistus ei koskaan voisi olla sellainen seuraamus, joka estää syytteen nostamisen samasta asiasta.

Varsinais-Suomessa sijaitsevan Kurjenrahkan kansallispuiston suurimman käyttäjäryhmän muodostavat kansallispuistoon sen lähialueelta tulevat virkistysulkoilijat. Tällä tutkimuksella selvitettiin näiden kävijöiden virkistyskokemusten ja subjektiivisen hyvinvoinnin yhteyttä kahdesta näkökulmasta: Mihin hyvinvoinnin osa-alueisiin virkistäytymisellä on kävijöiden itsensä mielestä vaikutusta? Entä mistä osatekijöistä hyvät kokemukset muodostuvat? Tutkimuksen tavoite on lisätä osaltaan ymmärrystä kansallispuistojen ja retkeilyalueiden virkistyskäytön hyödyistä erityisesti yksilötasolla, huomioiden yksilöiden hyvinvoinnin kumuloitumisen myös yhteiskunnan eduksi. Tutkimus toteutettiin strukturoituna lomakekyselynä Kurjenrahkan kansallispuistossa touko–lokakuussa 2007 Metsähallituksen tekemän kävijätutkimuksen yhteydessä. Tutkimuksen perusjoukon muodostavat Kurjenrahkalla tutkimusjaksolla vierailleet 15 vuotta täyttäneet ja korkeintaan tunnin matkan päästä alueelle saapuneet kävijät. Vastaukset tutkimukseen saatiin 158 kävijältä. Aineisto analysoitiin tilastollisin menetelmin. Virkistyskäynneillä on tämän tutkimuksen tulosten perusteella vaikutusta kolmeen hyvinvoinnin osa-alueeseen. Käynnit vastaavat hedonistisessa mielessä rentouttavan vapaa-ajan vieton tarpeeseen, auttavat latautumaan arjen haasteisiin, sekä tukevat minuuden vahvistamista. Kurjenrahkan käyntien merkitystä pidettiin tärkeänä erityisesti kahteen ensin mainittuun osaalueeseen. Hyvinvointia ylläpitävien ja lisäävien kokemusten keskeisin osatekijä on Kurjenrahkalla luonto. Se on perustana myös muille kokemusten muodostumisessa tärkeimpinä pidetyille ulottuvuuksille eli Kurjenrahkan erilaisuudelle arkiympäristöstä, rentoutumisen ja henkisen hyvinvoinnin vahvistamiselle sekä Kurjenrahkan kokemiselle elvyttävänä paikkana. Suhteutettaessa virkistyskokemuksen tekijöitä toisiinsa paikan eli Kurjenrahkan luonnon merkitys oli 42 %, seuran tai yksin olemisen merkitys 24 %, toiminnan merkitys 21 % ja kotiinviemisten (esim. marjat, muistot) 13 %. Reilu kolmannes vastaajista piti Kurjenrahkan kansallispuistoa vaikeasti korvattavana virkistystarpeidensa kannalta.

Merkittävä osa länsimaisesta yhteiskunnallisesta tutkimuksesta ja tilastoinnista perustuu survey-tutkimuksiin. Jokainen otokseen valituksi tullut ei kuitenkaan syystä tai toisesta anna vastauksia tutkimuskysymyksiin. Vastauskato heikentää tutkimusaineiston laatua ja kasvattaa saatujen estimaattien virhettä. Tutkimus tehtiin, koska oltiin huolestuneita survey-tutkimusten kato-osuuksien kasvamisesta ja vastauskadon vaikutuksista tutkimusten laatuun. Tutkimuksella haluttiin selvittää (a) keitä ovat ne, joita emme tutkimuksilla saa kiinni, ja (b) vastaavatko tutkimuksiin osallistumattomat samalla tapaa kuin osallistuneet. Selvitys tehtiin lähettämällä osalle aikuiskoulutustutkimuksesta vuonna 2006 poisjääneille uusi kontaktipyyntö tasan vuoden kuluttua. Näin syntyi AKU-laatutututkimus. Tiedot kerättiin käynti- ja puhelinhaastatteluin keväällä 2007. Myös laatututkimuksesta kieltäytyneille esitettiin (jos mahdollista) muutama kysymys koskien tutkimuksiin osallistumista (ns. katohaastattelu). Tutkimuksen keskeisin tulos on, että jo kertaalleen tutkimuksesta suorasti tai epäsuorasti kieltäytyneitä voidaan lähestyä uudestaan hyvinkin onnistuneesti: 59 prosenttia suostui yhteistyöhön uuden kontaktin myötä. Lisäksi osoittautui, etteivät vastaamattomat juurikaan poikenneet vastanneista taustansa ja aikuiskoulutukseen osallistumisen suhteen. Laatututkimuksen tulokset eivät tue ajatusta vastauskatoon jääneiden huonommasta yhteiskunnallisesta asemasta. Lisäksi laatututkimukseen mukaan saadut ja siis vuotta aikaisemmin vastauskatoon kuuluneet suhtautuivat survey-tutkimukseen positiivisesti. Tutkimus kuuluu survey-tutkimuskenttään, ja se tuo lisää tietoa survey-tutkimuksissa pimentoon jäävästä joukosta: tutkimuskatoon kuuluvista.

Kurtturuusun perusmuoto (Rosa rugosa L.) on ollut vuosikymmenten ajan suosittu koristekasvi pitkän kukintakautensa, kestävyytensä ja helppohoitoisuutensa takia. Kuitenkin nykyisin kurtturuusu luokitellaan Suomessa erittäin haitalliseksi vieraslajiksi. Kurtturuusua pidetään haitallisena vieraslajina myös Luoteis- ja Keski-Euroopassa sekä Pohjois-Amerikassa. Risteymätaustansa takia kurtturuusulajikkeiden ja –risteymien lisääntymiskyvyn on oletettu olevan heikompi kuin kurtturuusulla. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli tutkia kurtturuusun puutarhamuotojen lisääntymiskykyä ja arvioida niiden leviämisalttiutta luontoon. Tutkimuksen päätavoitteena oli selvittää, mitä lajikkeita tai risteymiä voitaisiin suositella käytettäväksi kurtturuusun sijaan. Leviämisalttiutta arvioitiin vesomisen, kukinnan ja kiulukoiden tuoton runsauden, kiulukkakohtaisen siemenmäärän, siementen elinkyvyn ja siementen itävyyden avulla. Aineistoa kerättiin sekä Etelä- että Pohjois-Suomesta ja mukana oli kurtturuusun perusmuodon lisäksi 12 ruusulajiketta tai –risteymää, joiden vanhempiin kurtturuusu kuuluu. Tutkimuksessa näiden puutarhamuotojen lisääntymiskykyä verrattiin kurtturuusun perusmuodon lisääntymiskykyyn. Kukinta- ja vesomishavainnot tehtiin kesällä 2011 ja kiulukat kerättiin syyskuussa 2011. Siementen elinkyky testattiin tetrazoliumtestin avulla ja kaksivuotinen idätyskoe Helsingin yliopiston Viikin kampuksella kesti syyskuusta 2011 lokakuuhun 2013. Tutkimuksen mukaan puutarhamuotojen lisääntymiskyvyssä on paljon vaihtelua niin taksonien kuin kasvupaikkojen välillä. Osalla puutarhamuodoista oli yhtä hyvä lisääntymiskyky kuin perusmuodolla. Kurtturuusun puutarhamuodot tuottivat kiulukkakohtaisesti vähemmän siemeniä kuin perusmuoto. Niiden siemenet olivat yhtä elinkykyisiä kuin kurtturuusun perusmuodon, mutta keskimääräinen itävyys oli heikompi kuin kurtturuusun perusmuodon siementen. Puutarhamuotojen välillä oli eroja niin siemenmäärissä kuin siementen elävyydessä ja itävyydessä. Tämän tutkimuksen perusteella ei suositella käytettäväksi sellaisia puutarhamuotoja, jotka tekevät paljon siemeniä tai joiden siemenet hyvän elinkyvyn lisäksi itävät keskivertaisesti. Pitkäkestoiselle jatkotutkimukselle on tarvetta, jotta lisääntymiskykyyn liittyvien ominaisuuksien vuotuisesta vaihtelusta voitaisiin varmistua.