Browsing by Title

The continuum in child language development is a well-known phenomenon. Language skills consist of several different language domains that a child must learn/accomplish to become a fluent language user. Language acquisition is a complex process. It is still partly unknown how the different language domains develop in relation to each other and how they associate to later language skills. The purpose of this Master’s thesis is to find out the longitudinal associations between and predictive value of the mastery of lexicon and language structures of a 3 to 4 year old child and language skills at the age of five. The study aims to look at the connections between a child’s expressive and receptive lexicon and language structures (morphology, syntax and phonology) and later language skills. The sample of this study consisted of 92 children who participated in the LEINIKKI research project. Participants were healthy and typically developing children who acquired Finnish as their first language. The language skills at the age of 3 to 4 were assessed using the LEINIKKI method’s subscales that assess vocabulary, morphology, syntax and phonology and WPPSI-III subscales assessing expressive and receptive lexical skills. At the age of five language skills were assessed again using The Children’s Communication Checklist (CCC-2). The relationships between age 3- to 4-year-old and 5-year-old language proficiency were examined using correlation coefficients and regression models. The results of this study showed that there were several statistically significant and moderately strong correlations between the expressive lexical skills of a 3- to 4-year-old child and the language skills at five measured by both the LEINIKKI method and the WPPSI-III method. The association between toddlers’ receptive lexical skills and language skills at five was not significant. Several statistically significant and moderately strong associations were also found between the mastery of language structures of a 3- to 4-year-old child and the language proficiency at the age of five. The LEINIKKI method’s subscales that assessed morphology and syntax correlated with almost all aspects of language proficiency at the age of five and with the variable measuring overall language proficiency. The LEINIKKI method subscale, which measures speech clarity and sound system, correlated with five-year-old speech clarity and overall language proficiency. Both the lexicon and language structures of the 3- to 4-year-old child significantly explained language proficiency at the age of five years. The best models for explaining later language proficiency included variables of both 3-4-year-old lexicon and language structure variables and explained about 30 % of the language proficiency at the age of five years. Based on the results of this study, attention should be paid to the mastery of both lexicon and grammar in the assessment of a 3- to 4-year-old child's language skills.

Semantic fluency task is often used as part of an assesment to investigate children’s lexical development. Semantic fluency task measures the ability to generate words within a certain category and within a restricted amount of time. In previous studies, children’s semantic fluency skills have increased as the child grows. In addition, word retrieval strategies have been found to enhance word recall in the semantic fluency task with school-aged children and adults. However, there is only little knowledge regarding the use of word retrieval strategies in the semantic fluency task with preschool aged children. So far, in previous studies word retrieval strategies in the task have not been investigated with children under the age of 4. The aim of this study was to examine whether there are differences in 2 to 5 year old children’s performance in the semantic fluency task and whether children’s gender or their parent’s socioeconomic status had an impact on their performance. In addition, the children’s ability of using word retrieval strategies were explored and the relation between the use of word retrieval strategies and the number of correct words were evaluated. The study sample included 79 children. Children completed two semantic fluency tasks guided by their parents in an online questionnaire. During the tasks, the children generated words belonging to the semantic category of animals and clothes within a minute. The performance was evaluated on the basis of the number of correct words, errors and error types. Word retrieval strategies were studied by examining clusters, semantic subcategories and switches between subcategories. The results of this study showed that age had a strong relation to performance on fluency tasks as measured with a number of correct words, clusters, semantic subcategories and switches. The new result was that even 2 year old children could generate correct words for the task and utilize word retrieval strategies in the tasks. The children’s gender or parents’ socioeconomic status had no effect on performance in the semantic fluency tasks. Number of clusters, semantic subcategories and switches had a positive relation to the number of correct words which indicated that successful word retrieval required use of fluency strategies even with preschool aged children. However, due to the lack of previous research data, more research regarding children’s word retrieval strategies is necessary. This study is the first in which the children’s word fluency task was guided by their parents. Clinical practice and further studies could benefit from these results that such a research design would appear to be suitable for assessing children’s semantic fluency.

The purpose of this study is to compare children's actions and social orientations in the forest kindergartens to their actions and social orientations in more commonplace kindergartens. The child's social orientations were studied with the help of Reunamo's (2007) orientation -theory. Reunamo's theory is formed by four orientations: participative, adaptive, dominant and withdrawn orientation. These orientations show how the child acts towards the environment (agency) and how they view their relationships (perception). In this study, the forest kindergartens are kindergartens operating mainly in the forest or in another nature environment. In the forest kindergarten children play and learn outside every day throughout the whole year. Finnish forest kindergartens have connections with Swedish "I ut och Skur" -kindergartens and German adventure education. Prior research has shown connections between forest kindergarten and children's strong self-esteem, social skills, good health, motor skills, close relationship with nature and rich play environment (Bentsen & Jensen, 2012; Fjortoft, 2001; Knight, 2009; Kyttä, 2003; Rickinson, 2004; Tovey, 2007). This is a quantitative study. The data was collected by using systematic observation in three forest kindergarten groups in Southern Finland. There were 18 observation days in the forest kindergartens at 8am-12pm. The collected data was compared with data from a Helsinki University ongoing "Orientation Project", where children's every day activities, feelings, social relationships and involvement in early childhood education have been researched. In the Orientation project the data has been collected in 132 kindergarten groups in Southern Finland using the same method and systematic observation. The data collected for this study and data from the Orientation project was analyzed by using cross tabulation and chi square -test. This study shows that children were more often participative and less often dominant or withdrawn in the forest kindergartens than in the comparison groups. In the forest kindergartens, children's higher participation was connected to more social interaction with others and higher physical activity than in comparison groups.

The aim of the study was to investigate the link between the nature of the level of stress-activation and the level of engagement of toddlers, 1-4-year-old children, stress reactivation and engagement. The goal approached with two research tasks. First (1) to determine whether there is a link between the levels of stress response activation and children involvement to action and second (2) whether a link between variables maintained by the cortisol daily variation after a breakdown into a typical and atypical group and do these groups differ in relation to the level of commitment Earlier studies have shown that there is a link between children's cognitive abilities, memory, and alertness at the level of children's stress response activation. Similarly, higher levels of cognitive skills are also required for involvement, which reflects children's emotional well-being, interest, and relevance. Observing involvement to children's activities gives the educator important information about the child's world, interests, skills and needs. This study assumed (H1) that with decreasing stress activation in children, the level of involvement would increase. The study focused on the calamities of kindergartens in the Helsinki Metropolitan Area. The study used the material of the University of Helsinki's LASSO project Taaperot research by analyzing the level of engagement of the children involved in the research using the LIS-YC scale and comparing the levels of engagement thus obtained to the stress response measurements from children. Stress response measurements consisted of the concentrations of alpha-amylase and cortisol collected from children, which used to determine the AOCg value of these concentrations in the final analysis. A statistically significant negative relationship found between the levels of stress in children and the level of engagement in the study. The connection was observed at the time of the stress response measurement for the target level of binding (p <0.05) and for the entire material (p <0.01). The results of the study provided indicative information on the relationship between children's stress responses and engagementt to action.

Tässä sosiaalityön pro gradu –tutkielmassa tarkastellaan vanhempien lapsiinsa kohdistamaa fyysistä väkivaltaa lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden näkökulmasta. Lapsena koettu väkivalta on tutkimusten mukaan yleisempää kuin aikuisuudessa koettu väkivalta. Tutkielma paikantuu lastensuojelun ammattilaisiin ja heidän toimintaansa kohdistuvaan tutkimukseen, koska tutkijan ennakkokäsityksen mukaan lapsiin kohdistuva väkivalta kuuluu lastensuojelutyön ydinalueelle. Tarkoituksena on tuoda esiin sosiaalityöntekijöiden hiljaista tietoa merkittävästä sosiaalisesta ongelmasta. Tutkielman lähtökohta on laadullinen tutkimus, koska tavoitteena on käsitteellistää sosiaalityöntekijöiden näkemyksiä lapsiin kohdistuvasta väkivallasta ja lastensuojelutyöstä. Tutkimustiedon hankkimiseksi tutkielman menetelmällinen osuus on toteutettu haastattelemalla lastensuojelun sosiaalityöntekijöitä kolmessa ryhmähaastattelussa. Aineisto analysoidaan sisällönanalyysin menetelmällä. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä toimii aiempi tutkimus ja sen käsitteet. Tutkielman keskeiset tulokset on muodostettu kahden tutkimuskysymysten ohjaamana: minkälaisia näkemyksiä sosiaalityöntekijöillä on vanhempien lapsiinsa kohdistamasta väkivallasta ja minkälaisena sosiaalityöntekijät näkevät roolinsa väkivaltatapauksissa työskentelyssä. Tulosten muodostamisessa tavoitteena oli sosiaalityöntekijöiden subjektiivisten näkemysten käsitteellistäminen. Sosiaalityöntekijöiden näkemyksiä väkivallasta jäsennettiin kuuden eri käsitteen kautta: kuritusväkivalta, kasautuva väkivalta, fyysinen väkivalta henkisenä kaltoinkohteluna, väkivalta perhesalaisuutena, ylisukupolvinen väkivalta ja kulttuuriset käsitykset väkivallasta. Sosiaalityöntekijöiden näkemyksiä omasta roolistaan väkivaltatapauksissa jäsennettiin neljän eri käsitteen kautta: väkivallan havaitseminen, lapsen haastattelu, viranomaisyhteistyö sekä tuen ja kontrollin järjestäminen lastensuojelun asiakkaana oleville perheille.

Objectives. According to the Child Welfare Act (417/2007, 3a §) the vital parties in preventive child welfare are public services, including educational administration. Preventive child welfare aims in guaranteeing welfare when the child is not a customer of child welfare. The goal is to support children at an early stage, during which it is still possible to prevent problems escalating any further. (Bardy, 2013.) Furthermore, the aim of this study was to map teachers' experiences on child welfare in school environment. The study looks at how teachers at primary schools perceive their awareness of child welfare work, how child welfare concerns of primary school teachers show up, and what kind of experiences primary school teachers have with regards to the cooperation with child welfare. Methods. The thesis was carried out as a qualitative research, based on the phenomenological approach. The study was conducted at an elementary school with seven teachers participating in the theme interviews, five individual interviews, and one pair interview. Out of all the participants, three were class teachers, two subject teachers, and two special education teachers. In addition to theme interviews, an email containing three open-ended questions was sent to all the participants in August 2017. The data was analysed via theme-analysis. Results and Conclusions. Teachers felt they were able to partly put into practice the child welfare act, despite the bigger picture of it being unclear. Teachers' awareness of child welfare came mainly as a result of their own work and experience. Teachers' perceptions of preventative child welfare work at the school were related to student work, school curator activities, co-operation with parents, and teachers' pedagogical methods in the classroom. The raise of concern regarding child welfare was affected by troubles at school, behavior, general appearance, home life, and the negligence of parents toward the school life of their children. The concerns that raised from the students' behavior were often seen as multi-dimensional and aggregated. Teachers' child welfare concerns awakening is often affected by the child's school, problems, behavior, general appearance, home life, or the parents' indifference towards school-going. Ways to deal with concerns were open discussion and, as a last resort, a child welfare notice. Experiences in co-operation with child protection were varied, but often the co-operation was not working well enough. In particular, the flow of information was considered inadequate. Nearly all of the teachers hoped for better co-operation between schools and the child welfare.

Tutkielman aiheena ovat lastensuojelulain (417/2007) 11 luvun mukaiset rajoitustoimenpiteet. Näitä toimenpiteitä ovat yhteydenpidon rajoittaminen, aineiden ja esineiden haltuunotto, henkilöntarkastus ja henkilönkatsastus, omaisuuden ja lähetysten tarkastaminen ja lähetysten luovuttamatta jättäminen, kiinnipitäminen, liikkumisvapauden rajoittaminen, eristäminen ja erityinen huolenpito. Rajoitustoimenpiteitä saadaan käyttää vain huostaanotettuihin, laitokseen sijoitettuihin lapsiin. Yhteydenpidon rajoittamista on mahdollista sosiaalitoimen viranhaltijan päätöksellä käyttää myös muihin huostaanotettuihin lapsiin. Lapsen etu on keskeisin peruste toimenpiteistä päätettäessä. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, millä edellytyksin rajoitustoimenpiteitä voidaan soveltaa ja mitä lapsen oikeusturvaan liittyviä ongelmia rajoituksiin ja niitä koskevaan sääntelyyn liittyy. Rajoitustoimenpiteissä on kyse lapsen perusoikeuksien rajoittamisesta ja julkisen vallan käytöstä riippumatta siitä, käytetäänkö toimenpiteitä yhteiskunnan ylläpitämässä vai yksityisessä laitoksessa. Keskeinen ongelma päätettäessä rajoitustoimenpiteiden käytöstä on, milloin on kyse lastensuojelulaissa tarkoitetusta rajoituksesta ja milloin tavanomaiseen kotikasvatukseen rinnastuvista käytännöistä. Laitoksissa saattaa olla erilaisia sääntöjä, jotka puuttuvat esimerkiksi lasten liikkumisvapauteen tai puhelimen käyttöön. Lapsen oikeusturvan kannalta kotikasvatuksellisten rajojen asettaminen on erotettava rajoitustoimenpiteistä, koska osasta rajoitustoimenpiteistä tulee tehdä hallintopäätös. Jos päätöstä ei tehdä, lapsella ei mahdollisuutta valittaa hallinto-oikeuteen. Käytännössä myös eri rajoitustoimenpiteiden välinen rajanveto on osoittautunut joissakin tapauksissa haastavaksi. Koska rajoitustoimenpiteet puutttuvat lapsen perusoikeuksiin, rajoitusten on oltava tarkkarajaisia. Pohdittavaksi jää toisaalta, kuinka yksityiskohtaisesti rajoituksista on ylipäätään mahdollista säätää.

Pro gradu -työssäni tutkin lastensuojelun alkuvaiheen tilannearviomallia sosiaalityön interventiona ja tämän intervention vaikuttavuutta. Aineistonani olen käyttänyt lomakkeiden avulla kerättyä tietoa, jonka olivat tuottaneet tilannearvioprosesseissa työskennelleet lastensuojelun sosiaalityöntekijät. Tutkimuskohteenani ovat lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden antamat merkitykset lastensuojelun asiakkuuden alkuvaiheen työskentelyn vaikuttavuudelle. Haluan tietää, mitä vaikutuksia asiakkuuden alkuvaiheen työskentelyllä on sosiaalityöntekijöiden mielestä ollut heidän omissa asiakasprosesseissaan. Aineisto on kerätty yhdessä kaupungissa. Tutkimukseni empiirinen osuus koostuu kahdesta, käyttämieni tutkimusmenetelmien mukaan jaotellusta osuudesta. Kvantitatiivinen osuus ei pyri selittämään, vaan esittelemään: millaisten asiakkaiden kanssa ja millä välineillä tilannearviotyöskentelyä tehdään ja mitä tilannearvion päätyttyä tapahtuu. Kvalitatiivisessa analyysissä paneudun kysymykseen tilannearvion vaikuttavuudesta. Tutkimukseni on tieteenfilosofisilta lähtökohdiltaan fenomenologis-hermeneuttinen, tulkinnallinen tutkimus. Tutkimusmenetelmäni on laadullinen, aineistolähtöinen sisällönanalyysi. Kontekstoinnissa olen hyödyntänyt myös numeraalista tietoa, eli olen yhdistänyt tutkimukseeni myös kvantitatiivisia menetelmiä. Koosteena tuloksista voitaisiin todeta, että tllannearviomallin mukaista sosiaalityötä tehtiin erityisesti murrosikäisten (13-17-vuotiaat) asiakasryhmän kanssa. Näiden lasten lastensuojeluasiakkuuden syinä olivat yleisimmin perheväkivalta, lapsen rajaton käyttäytyminen, koulunkäyntiin liittyvät hankaluudet sekä vanhempien päihteidenkäyttö. Noin 3/5 asiakasprosesseista lapsella ei ollut aikaisempaa lastensuojeluasiakkuutta - joskaan rajanveto uusien ja vanhojen asiakkuuksien välillä ei ole ongelmatonta. Tilannearviomallin mukaisen työskentelyn päätyttyä 44% asiakkuuksista voitiin lopettaa. Päättyvien asiakkuuksien joukossa oli niin uusia lastensuojeluilmoituksia, joissa lastensuojelun työskentelyä ei alkukartoituksen jälkeen katsottu tarpeelliseksi jatkaa, kuin myös vanhoja asiakkuuksia, jotka voitiin lopettaa tilannearviotyöskentelyn päätyttyä. Laadullisen sisällönanalyysin keinoin muotoilin sosiaalityöntekijöiden vastauksista kuusi luokkaa, joiden mukaan luokittelin vaikuttavuuden muodot. Analyysini perusteella vaikuttavuus tilannearviossa voi olla: 1) muutoksia 2) ajatusten herättämistä 3) jatkotyöskentelyn helpottumista 4) lastensuojeluun kohdistuvien ennakkoluulojen purkamista tai 5) perheenjäsenten näkemysten välittämistä toisilleen. Lisäksi muodostui ‘vaikuttamattomien’ tilannearvioiden luokka (6).

Tässä tutkielmassa tarkastellaan asiakkuuden siirtoprosessin toimivuutta lapsen asiakkuuden siirtyessä lastensuojelun avohuollosta laitoshoidon keskitettyyn yksikköön. Tutkielman tutkimuskysymyksellä, onko asiakkuuden siirtoprosessi tarkoituksenmukainen ja toimiva, tavoitellaan vastausta siihen, miten hyvin siirtoprosessi lastensuojelun avohuollosta laitoshoidon keskitettyyn yksikköön toimii asiakkaiden ja sosiaalityöntekijöiden näkökulmasta. Tämä tutkimus on kvalitatiivinen käytäntötutkimus. Tutkimusta varten on teemahaastateltu 4 nuorta, 6 lapsen huoltajaa, 11 alueen sosiaalityöntekijää ryhmähaastatteluna sekä laitoshoidon 5-henkinen moniammatillinen tiimi ryhmähaastatteluna. Tutkimuksen runkona on käytetty mukaeltua Bikva-mallia. Mallin avulla voidaan saada uutta tietoa tutkitusta ilmiöstä, jota tietoa organisaatio voi hyödyntää omassa toiminnassaan oppimisen ja kehittymisen kautta ja tehdä mahdollisesti muutoksia organisaation toimintatapaan. Aineiston analyysimenetelmänä käytetään laadullista sisällönanalyysia. Nuorten ja huoltajien haastatteluissa nousee keskeiseksi teemaksi sosiaalityöntekijöiden vaihtuvuus. Tämän tutkimuksen perusteella näyttää siltä, että asiakkaat toivovat sosiaalityöltä jatkuvuutta ja kokevat sosiaalityöntekijän vaihtumisen lisäävän epävarmuutta siitä, miten lapsen asioissa työskennellään. Asiakassuunnitelman tarkistus asiakkuuden siirtoneuvottelun yhteydessä on huoltajille merkityksellinen seikka. Huoltajat kokevat yleisesti osallisuutensa toteutuvan siirtovaiheen työskentelyssä. Nuorten näkemyksen mukaan sosiaalityöntekijät tutustuvat heihin liialti dokumenttien välityksellä ja heitä koskevissa dokumenteissa korostuu aikuisten näkökulma nuorten näkökulman jäädessä aikuisten varjoon. Organisaatiomuutoksia suunniteltaessa tulee huomioida asiakkaiden näkemykset heille suunnattujen palveluiden asiantuntijoina. Nuoren kanssa työskentelyyn tulee panostaa, jotta nuori voi kokea tulevansa aidosti kohdatuksi lastensuojelun työskentelyssä. Tätä kautta nuoren osallisuus lastensuojelutyöskentelyssä voi toteutua nykyistä paremmin.

Tämän tutkimuksen tavoitteena on jäsentää ja käsitteellistää lastensuojelun avohuollon ja psykiatrian poliklinikan välillä tehtävää moniammatillista yhteistyötä. Aihepiiri on hyvin käytännönläheinen, ja sitä on tutkittu vähän. Tavoitteeni on hahmottaa kentän toimijoiden työtä sekä asiakkuusprosesseja ja liittää siihen tiettyjä käsitteellisiä työkaluja ja teoreettisia avauksia. Vastaan tutkimuksessani seuraaviin kysymyksiin: Millaista lastensuojelun avohuollon sosiaalityön ja psykiatrian poliklinikan välinen yhteistyö on työntekijöiden kertomana?, Millaista vanhemmuuden tukeminen on työntekijöiden kertomana? ja Millaisia mahdollisia ongelmatilanteita moniammatillisessa yhteistyössä ilmenee? Tutkimusaineisto koostuu yhteensä 11 lastensuojelun avohuollon sosiaalityön ja aikuispsykiatrian poliklinikan työntekijän haastattelusta. Haastattelumenetelmänä olen käyttänyt teemahaastattelua ja analyysimenetelmänä teoriasidonnaista sisällönanalyysia. Lisäksi olen peilannut aineistoa suhteessa kompleksisuusajattelun ja pirullisten ongelmien teoretisointeihin etsiessäni aineistosta erilaisia ongelmatilanteita ja kehittämiskohteita. Tutkimuksen perusteella kaupungin ohjeistuksen mukainen lastensuojelun ja psykiatrian poliklinikan välinen verkostoneuvottelu toteutuu osan kohdalla. Verkostoneuvottelu on foorumi, jossa tehdään arviota asiakkaan tilanteesta sekä sovitaan työnjaosta. Yhteistyön laatuun vaikuttaa niin asenteisiin kuin käytännön työhön liittyvät tekijät. Varsinaisen yhdessä työskentelyn sijaan näyttäisi olevan tyypillisempää, että kukin toimijataho keskittyy omaan osaansa kokonaisuudesta. Kummankin organisaation työntekijöillä on paljon tietoa ja osaamista vanhemmuuden tukemiseen liittyen. Samoin keinot, kuten puheeksi ottaminen, sisältävät samoja elementtejä. Toisaalta lastensuojelun keskeisin tehtävä on huomioida lapsen etu ja vastaavasti psykiatrian poliklinikan tehtävä on hoitaa ja kuntouttaa vanhempaa yksilönä. Tämän vuoksi vanhemmuuden tukeminen haastaa palvelujärjestelmän ja luo tarpeen rakentaa yhteistyötä kahden eri organisaation välille. Yhteistyöhön vaikuttavat suuresti rakenteelliset tekijät. Lastensuojelun avohuollon sosiaalityön ja psykiatrian poliklinikan rakenteissa erityispalvelua tarjoavina yksikköinä on paljon samaa, mutta tarkemmassa tarkastelussa voidaan havaita myös lukuisia eroavaisuuksia. Yksi isoimmista eroista on psykiatrian poliklinikalla annettavan hoidon perustuminen vapaaehtoisuuteen. Lastensuojelun rooli viranomaisena on erilainen. Lisäksi lastensuojelussa arviointi on lapsi- ja perhekohtaista, eikä siihen ole olemassa juurikaan ohjeistusta. Lastensuojelu nojaa vahvasti yhteistyökumppaneilta saatavaan tietoon, jolloin lastensuojelun työntekijöiden motivaatio yhteistyöhön suuri. Psykiatrian poliklinikan rooli palvelujärjestelmässä on taas huomattavasti erikoistuneempi ja rajatumpi. Psykiatrialla on vankka ja legitiimi tietopohja, joka perustuu tieteelliseen tutkimukseen. Lisäksi poliklinikan sisällä on mahdollista tehdä erilaista erottelua esimerkiksi suhteessa asiakkaiden diagnooseihin. Eroavaisuudet luovat toimintaympäristöön jännitteitä ja kompleksisuutta asiakkaiden monimutkaisten ongelmatilanteiden lisäksi. Nykyisen kaltaisella moniammatillisella yhteistyöllä pystytään todennäköisimmin auttamaan asiakkaita, joiden ongelmat ovat suhteellisen lyhytkestoisia tai selkeitä. Tämän lisäksi asiakkaan on suhtauduttava avun vastaanottamiseen myönteisesti. Lisäksi asiakkaalla on oltava riittävä toimintakyky. Sen sijaan vaativien ongelmatilanteiden tunnistaminen ja tuloksellinen työskentely edellyttäisivät entistä tiiviimpää moniammatillista yhteistyötä. Työntekijät eivät välttämättä hyödy uusista ohjeistuksista, vaan huomion tulisi kiinnittyä itse yhteistyöprosesseihin. Yhteistyön edellytysten luominen ei voi jäädä yksittäisten työntekijöiden vastuulle, sillä tarkasteluun tulisi ottaa muun muassa taloudelliseen resursointiin, lainsäädäntöön sekä palveluiden erilaisiin tausta-ajatuksiin liittyvät tekijät. Tulisi myös pohtia olisiko lastensuojelun avohuollon sosiaalityön tiimien syytä olla moniammatillisia, koska terveydenhuollon resurssin saaminen mukaan työskentelyyn ei aina onnistu yrityksistä huolimatta.