Browsing by Title

Tämän tutkielman tarkoituksena on selvittää, mitä käännösvastineita unkarin adessiivilla on suomessa ja näkyykö käännöksissä mahdollista eksplikoitumista tai lähdekielen interferenssiä. Kyseessä on kvalitatiivinen aineistoanalyysi. Aineistona on Vilmos Kondorin Budapest Noir (2008) ja sen suomennos Budapestin varjot (2012) (kääntäjänä Tähti Pullinen) sekä László Krasznahorkain Sátántangó (1985) ja sen suomennos Saatanatango (2019) (kääntäjänä Minnamari Pitkänen). Kolmantena aineiston osana on kokoomateos Barátok rokonok: tanulmányok a finn-magyar kulturális kapcsolatok történetéből (1984) (Ystävät sukulaiset: Suomen ja Unkarin kulttuurisuhteet 1840–1984), jonka ovat toimittaneet Päivi Heikkilä ja Sára Karig. Tutkimuksen aineisto koostuu 250 unkarinkielisestä virkkeestä, joissa esiintyy yksi tai useampi adessiivimuoto, sekä näiden virkkeiden suomennoksista. Virkkeet on jaettu ryhmiin sen mukaan, mikä käännösvastine on kyseessä, ja aineiston analyysi perustuu näiden käännösvastineiden ryhmittelylle. Tutkielman ensisijaisena teoriataustana on unkarin ja suomen kontrastiivinen kielentutkimus, mutta mukana on myös käännösuniversaaleista tehtyä tutkimusta käännöstieteen puolelta. Aineisto on ensin analysoitu kieliopillisesti, jonka jälkeen on tutkittu aineistossa mahdollisesti esiintyviä eksplikoitumisen ja interferenssin hypoteeseja. Tutkimuksessa selvisi, että isoin osa käännösvastineista (35 %) oli komparatiivin vertailukohdan ilmaisuja, sillä unkari käyttää tähän adessiivia. Varsinaisten paikanilmaisujen käännösvastineet olivat sisäsijat (17 %), ulkosijat (11 %) sekä postpositiot ääressä (6 %), luona (6 %), kohdalla (4 %) ja vieressä/vierellä (2 %). Omistamista ilmaisevia käännösvastineita oli aineistossa 4 prosenttia. Muut käännösvastineet, joita ei voinut luokitella, veivät aineistosta 15 prosenttia. Tutkimuksessa selvisi myös, että suomenkielisissä käännöksissä esiintyi eksplikoitumista, joka johtui sekä kielten eroista että käännösprosessista. Interferenssiä taas oli vaikea tutkia ilman alkuperäissuomen aineistoa.

Purpose This study focused on craft from a standpoint of phenomenological philosophy and craft was interpreted through Maurice Merleau-Ponty's phenomenology of the body. The main focus was the physical phase of the craft process, wherein a product is made from material. The aim was to interpret corporality in craft. There is no former research focusing on lived body in craft science. Physical, bodily making is inalienable in craft, but it is not articulated. Recent discussion has focused on craft as "whole", which emphasizes designing part in the process, and craft becomes conceptualized with the theories of art and design. The axiomatic yet silenced basis of craft, corporality, deserves to become examined as well. That is why this study answers the questions: how craft manifests in the light of phenomenology of the body and what is corporality in craft? Methods In this study I cultivated a phenomenological attitude and turned my exploring eye on craft "in itself". In addition I restrained myself from mere making and placed myself looking at the occurrence of craft to describe it verbally. I read up Maurice Merleau-Ponty's phenomenology of the body on his principal work (2002) and former interpretations of it. Interpreting and understanding textual data were based on Gadamer's hermeneutics, and the four-pronged composition of the study followed Koski's (1995) version of the Gadamerian process of textual interpretation. Conclusions In the construction of bodily phenomenology craft was to be contemplated as a mutual relationship between the maker and the world materializing in bodily making. At the moment of making a human being becomes one with his craft, and the connection between the maker, material and the equipment appears as communication. Operational dimension was distinctive in the intentionality of craft, which operates in many ways, also in craft products. The synesthesia and synergy of craft were emphasized and craft as bodily practice came to life through them. The moment of making appeared as situation generating time and space, where throwing oneself into making may give the maker an experience of upraise beyond the dualism of mind and body. The conception of the implicit nature of craft knowledge was strengthened. In the light of interpretation it was possible to conceptualize craft as a performance and making "in itself" as a work of art. In that case craft appeared as bodily expression, which as an experience approaches art without being it after all. The concept of aesthetic was settled into making as well. Bodily and phenomenological viewpoint on craft gave material to critically contemplate the concept of "whole craft" (kokonainen käsityö) and provided different kind of understanding of craft as making.

Making leather includes multiple phases and there are several options when executing each phase. The selected tanning method affects most to the properties of finished leather. In literature there are lots of descriptions about the methodology of how to tan furs and skins in a traditional way, but there are only a little information about the properties of these naturally tanned fur skins. The aim of this study is to analyse different kinds of traditional and environmentally friendly tanning methods to be able to make durable leather of a good quality. The research problems of this study are to find the most practical method for tanning wild furs and to analyse if it is possible to make high-quality leather by using natural ways of tanning leather. A review of the literature inspired the idea of comparing single-component tannages against a combination of two conventional tannages. The most practical methods were chosen from the traditional and the easiest ways of tanning furs. Chosen methods were tanning with tealeaves, willow (salix), sour porridge, urine, Novaltan Al and Pretanix C. The data was collected from three red foxes, which were tanned in 11 different ways: six single-component tannages and five combinations of two tannages. Fur skin properties were investigated for tear strength, elongation, water vapour permeability, shrinkage temperature, hair fastness and surface structure. The data collected was mostly numeric and it was analyzed by Spearman's rank-correlation. Scanning electron microscopic photos were taken from the leather surface and the results were compared against numeric data. This study shows that thinner leathers had better tear strength and relative elongation. Water vapour permeability results analyzed with SEM-pictures revealed that aluminium-based Novaltan Al made the leather surface smoother allowing water vapour to pass through it. Meanwhile, other tannages made the surface more spongy, possibly soaking moisture into leather. Plant based tannages had higher shrinkage temperature than any other tannages. The results showed that using two conventional tannages made the leather properties better compared to single-component tannages. The best and probably most practical tanning method according to this study was combination tanning by using tealeaves and Novaltan Al. It's important to think of the desired properties for the leather, and then choose the tanning method that makes wanted properties possible.

Tutkielmassa selvitetään Herbert Olssonin käsitystä luonnollisen lain sisällöstä, sen suhteesta rakkauden vaatimukseen ja kultaiseen sääntöön. Lähteinä ovat Olssonin kaikki Lutheria käsittelevät tekstit, keskeisimpinä hänen väitöskirjansa Grundproblemet i Luthers socialetik sekä pääteoksensa Schöpfung, Vernunft und Gesetz in Luthers Theologie . Tutkielma jakaantuu johdannon jälkeen taustalukuun, kolmeen analyysilukuun ja loppukatsaukseen, jossa esitellään tutkimuksen tulokset. Taustaluvussa tehdään katsaus luonnollisen lain tulkintahistoriaan aikaisemmassa Luther-tutkimuksessa. Luvussa tulevat ilmi erot pohjoismaisen ja mannereurooppalaisen Luther-tutkimuksen välillä, edellisen painottaessa vahvasti luonnollista lakia, sen identtisyyttä ilmoitetun lain ja rakkauden lain kanssa sekä sen universaalisuutta kaiken moraalisen toiminnan ohjaajana. Tämän jälkeen, luvussa kolme tutkitaan systemaattisen analyysin avulla Olssonin tulkintaa Lutherin luonnonoikeuskäsityksistä sekä luonnollisen käsitteestä ja luodaan pohjaa seuraaville tutkimusluvuille. Luvuissa neljä ja viisi käsitellään luonnollista lakia sinällään, ensin Olssonin väitöskirjasta ja sen jälkeen hänen myöhemmästä tuotannostaan välittyvän kuvan kautta. Jo alusta asti Olssonin tulkintaa leimaa käsitys siitä, että luonnollinen laki kuuluu kaikille ihmisille, se on sisällöltään identtinen dekalogin ja muun ilmoitetun lain kanssa, ja että sen vaatimus voidaan tiivistää rakkauden vaatimukseksi, ts. kultaiseksi säännöksi. Kultainen sääntö koskee Olssonilla sekä suhdetta lähimmäiseen että Jumalaan, kun sen aiemmin ajateltiin liittyvän vain lähimmäissuhteeseen. Olsson ei kuitenkaan vedä kovin monia johtopäätöksiä siitä, kuinka kultainen sääntö suhteessa Jumalaan pitäisi ymmärtää. Ensisijaisesti luonnollisen lain mukaan eläminen vaikuttaa olevan Olssonin tulkinnassa samaa kuin Jumalan tahdon mukaan eläminen. Tästä seuraa kysymys, millainen on Jumalan tahto ja sitä kautta Jumalan luonto, johon luonnollisen lain oletetaan viittaavan. Tutkimuksessa tullaan siihen tulokseen, että Olsson ei oleta Jumalan luonnon olevan lahjoittava rakkaus. Myöskään luonnollinen laki ei vaadi ihmistä luopumaan hyvän tavoittelusta, vaan se juuri vaatii suuntautumista kohti hyvää. Näin ollen Olssonin tulkinnan taustalla ei ole lahjoittavan rakkauden malli luomakunnan järjestyksenä, vaan Augustinukselta ja skolastikoilta tuttu ordo caritatis -malli. Ihmisessä reaalisesti läsnä oleva, pyyteettömästi palveleva Kristus ei tästä syystä sovi Olssonin tulkintaan lainkaan, ja näin ollen hänen käsityksensä vanhurskaudesta on oltava lähinnä forenssinen, ei efektiivinen. Ylipäätään Jumalan ja ihmisen suhteessa on hänellä kyse tahdon suhteesta, ei ontologisesta Kristuksen ja ihmisen yhdistymisestä. Lahjoittavan rakkauden ja Jumala-suhteen ontologisen ulottuvuuden puuttumisen takia siis Olssonin Luther-kuva muodostuu voluntaristiseksi, Jumalan absoluuttista tahtoa korostavaksi. Toisaalta hänen tulkintansa saa myös skolastisia painotuksia, johtuen juuri hyvään suuntautuvan rakkauden korostamisesta. Kultainen sääntö vaikuttaa olevan enemmän vastavuoroisuuden sääntö kuin pyyteettömän rakkauden sääntö. Summa summarum: mainituista syistä johtuen luonnollisen lain, rakkauden vaatimuksen ja kultaisen säännön sisällöllinen ykseys jää Olssonilla hänen tavoitteistaan huolimatta saavuttamatta.

Tutkielman kirjallisuusosuudessa paneuduttiin kauran makromolekyyleihin ja niiden toiminnallisuuteen ja reologisiin mittausmenetelmiin sekä hydrolysoiviin entsyymeihin. Lisäksi kirjallisuusosuudessa perehdyttiin emulsio- ja vaahtorakenteisiin sekä hydrokolloideihin ja niiden merkitykseen elintarvikerakenteissa. Kokeellisen osan tavoitteena oli muodostaa kylmäsäilytyksen kestävä täysjyväkaurapohjainen lusikoitava emulsiorakenne. Lisäksi tavoitteena oli selvittää voiko täysjyväkauraemulsion makeuttaa luonnollisesti ja muuttaako makeuttaminen emulsion rakennetta ja sen pysyvyyttä. Työssä käytettiin täysjyväkauraa kaurafraktioiden sijaan, jolloin sivuvirtoja ei muodostunut ja prosessointiin käytettävä energia pysyi minimissään. Lisäksi emulsio sisälsi kaikki tunnetut täysjyväkauran ravitsemusta ja terveyttä edistävät tekijät ja toiminnalliset ominaisuudet. Makeus luotiin entsymaattisen hydrolyysin avulla. Emulsion mekaanista pysyvyyttä vahvistettiin hydrokolloidilla ja mikrobiologista säilyvyyttä parannettiin hapon lisäyksellä. Emulsion pysyvyyttä seurattiin kolmen viikon kylmäsäilytyksen aikana aistinvaraisella arvioinnilla ja mittaamalla viskositeettia, pisarakokojakaumaa ja synereesin määrää. Kirjallisuustiedon perusteella kauran lämpökäsittelyn arveltiin heikentävän emulsion rakennetta ja sen pysyvyyttä, mutta tätä ei havaittu tutkimuksessa. Täysjyväkauran tärkkelyksen liisteröinnin ja emulgoinnin avulla täysjyväkauraseoksesta saatiin aikaan miellyttävä lusikoitava emulsiorakenne, jonka pysyvyys parani luontaisen hydrokolloidin lisäyksellä ja happaman pH:n ansiosta. Entsymaattisen hydrolysoinnin ansiosta kauraseos makeutui ja emulsion täysjyväkaurapitoisuutta voitiin suurentaa lähes kaksinkertaiseksi verrattuna entsyymikäsittelemättömään emulsioon. Tässä työssä tutkitulla prosessilla voidaan lisätä välipalatuotteen täysjyväkaurapitoisuutta, joka parantaa välipalatuotteen ravitsemuksellisia ja terveydellisiä etuja.

Aivojemme peilisolujärjestelmä aktivoituu paitsi itse suorittamamme liikkeen aikana, myös silloin, kun näemme jonkun muun suorittavan samanlaisen liikkeen. Samankaltaisia ominaisuuksia on liitetty myös tuntoaivokuoreen, joka aktivoituu paitsi itse kokemamme kosketuksen aikana, myös silloin, kun näemme kanssaihmisemme koskettavan jotakin. Myös muiden ihmisten liikkeiden näkemisen on havaittu aktivoivan tuntoaivokuorta. Tutkimuksessani pyrin osoittamaan, että kosketuksen ja liikkeen näkeminen todella synnyttää tuntoaivokuorella "peilautumista". Näköärsykkeinä käytin aiemmista tutkimuksista poiketen mahdollisimman luonnollisen kaltaista kosketusta ja liikettä – elokuvan muodossa. Lähestyin ilmiötä tutkimalla näköärsykkeen vaikutusta samanaikaisesti annettujen kosketusärsykkeiden aiheuttamien tuntoaivokuorivasteiden voimakkuuteen, sillä tiedetään, että voimistunut vaste liittyy usein lisääntyneeseen aivokuoriaktivaatioon vasteen lähdealueella. Havaitsin, että tietynlainen kosketuksen ja liikkeen yhdistelmä voimistaa todellakin katsojan kosketusvasteita primaarisella tuntoaivokuorella viitaten näköärsykkeen synnyttämään "peilautumiseen" tuntoaivokuorella.

This master's thesis deals with human scientific classifications and the philosophical frameworks that have been used to describe them. The main objective of the study is to argue contrary to some recent suggestions that these human kinds cannot be fruitfully described with conceptual tools taken from the tradition of natural kinds. Medical classifications and classifications made in the modern behavioral and social sciences constitute an interesting (but so far widely neglected) field of study for philosophy of science. The origin of these classifications is typically in everyday life, but as scientific objects they also play part in the epistemic practices of science. This double-bind makes human scientific classifications and the corresponding phenomena in many ways different from the objects of the natural sciences: Unlike the classifications in the natural sciences human kinds have moral connotations and are often tied to a specific socio-cultural setting. However, there has not been much philosophical research focusing on the nature of classifications in the human sciences. When human kinds have been studied the common starting point for analysis has been to approach them with the conceptual tools developed for classifications in the natural sciences. The research question of this thesis is therefore: Can the theory of natural kinds be successfully extended to apply also to the classifications made in the human sciences? According to my view the answer is, briefly, no. In chapters 2-4 I describe several influential theories of natural kinds and try to reveal the connection between questions of classification and the problem of induction. I aim to point out the function of the concept natural kind in the contemporary philosophical discussion. By comparing different theories of natural kinds I show why Richard Boyd's account of natural kinds as causal homeostatic property clusters is the most promising starting point for extending the theory of natural kinds to the human sciences. In chapters 5 and 6 I introduce the central opposition of the thesis: According to some philosophers of science, such as Paul Griffiths, Boyd's theory of natural kinds should be extended to cover all scientific kinds including human scientific classifications. I call this view the ecumenistic theory of classification. On the other hand the theory of looping effects of human kinds introduced in the work of Ian Hacking gives good reason to suspect the plausibility of this ecumenistic extension. By further analyzing these opposing views in chapter 7 I show how the complex feedback loops emerging between human scientific classifications and the classified people constitute a counter-example to the ecumenistic theory of classification. Along with this critical objective of the study I also briefly sketch a possible synthesis of the ecumenistic view and Hacking's theory. I suggest that despite their problems these theories could together form a starting point for a typology of different kinds of classifications. I claim that such a typology could be a useful analytical tool for characterizing for example the controversial human scientific classifications that have until now often been dubbed socially constructed classifications. In the concluding chapter of the thesis I also assess the current state of the concept natural kind and claim that in many cases using this overdetermined concept creates more confusion than clarity.

Tutkielmassa tarkastellaan ympäristönsuojelulain (527/2014) 13 §:n tulkintaa ja soveltamista. Säännöksen 1 momentin mukaan turvetuotannon sijoittamisesta ei saa aiheutua valtakunnallisesti tai alueellisesti merkittävien luonnonarvojen turmeltumista. Luonnonarvon merkittävyyden arvioinnissa otetaan huomioon hankkeen toteutuspaikalla esiintyvien suolajien ja suoluontotyyppien uhanalaisuus, esiintymän merkittävyys ja laajuus sekä suon luonnontilaisuus. Arvioinnissa voidaan ottaa huomioon myös sijoituspaikan merkitys sen ulkopuolella sijaitseville luonnonarvoille. Momenteissa 2–4 säädetään poikkeuksista turmelemiskieltoon. Tutkielman pääkysymyksenä on, edistääkö ympäristönsuojelulain 13 § soiden luonnonarvojen tilaa. Tutkielmassa tarkastellaan lisäksi, miten säännöksen tulkinnalla voidaan edistää soiden luonnonarvojen tilaa ja sitä kautta säännöksen luonnonsuojelullisten tavoitteiden toteutumista. Samalla tutkitaan myös, minkälaisilla sääntelyn muutoksilla luonnonarvojen huomioon ottamista voidaan kehittää. Tutkielmassa pyritään tulkinnan keinoin edistämään säännöksen luonnonsuojelullisia tavoitteita eli suoluonnon monimuotoisuuden edistämistä, soiden lajiston uhanalaistumisen hidastamista sekä luonnonarvojen laajempaa huomioon ottamista turvetuotannon ympäristölupamenettelyssä. Tutkielmassa aineistona käytetään oikeustieteellisen kirjallisuuden lisäksi luonnontieteellisiä selvityksiä, aluehallintoviraston päätöksiä sekä tutkielmaa varten tehtyjä haastatteluja. Tutkielmassa perehdytään aluksi suoluonnon monimuotoisuutta uhkaaviin tekijöihin sekä ympäristönsuojelulain 13 §:n taustaan. Sen jälkeen hallituksen esityksen, haastattelujen, oikeuskirjallisuuden, luonnontieteellisen aineiston ja aluehallintoviraston päätösten perusteella tarkastellaan, miten ympäristönsuojelulain 13 §:ää tulisi tulkita ja muuttaa, jotta se edistäisi soiden uhanalaisten lajien ja luontotyyppien tilaa. Tutkielmassa käydään lyhyesti läpi myös muita keinoja luonnonarvojen tilan edistämiseksi. Johtopäätöksinä nostetaan esiin ympäristönsuojelulain 13 §:n puutteet ja tulkinnalliset ongelmat sekä sen soveltamisalan tiukan rajauksen vaikutukset. Ympäristönsuojelulain 13 §:n säätäminen on osa laajempaa turvetuotannon sääntelykehitystä ja se on konkretisoinut valtioneuvoston soiden ja turvemaiden kestävästä ja vastuullisesta käytöstä ja suojelusta antaman periaatepäätöksen tavoitteita sekä nostanut esiin turvetuotannon vaikutuksia suoluonnolle. Sen soveltamisala on kuitenkin kapea ja siinä omaksuttu luonnonarvon määritelmä hyvin suppea. Lisäksi säännös nojaa vahvasti valtioneuvoston periaatepäätöksen luonnontilaisuusasteikkoon, joka ei kuitenkaan ole valmis työkalu soiden luokitteluun. Kokonaisuudessaan säännös ei ole riittävä keino suojamaan soiden uhanalaista lajistoa ja luontotyyppejä, eikä se ota huomioon muita tärkeinä pidettyjä luonnonarvoja. Säännöksen vaikuttavuutta soiden uhanalaisten lajien ja luontotyyppien tilaan voidaan parantaa tulkinnan keinoin. Se kuitenkin saavuttaisi tavoitteensa suoluonnon monimuotoisuuden edistämisestä, soiden lajiston uhanalaistumisen hidastamisesta ja luonnonarvojen laajemmasta huomioon ottamisesta turvetuotannon ympäristölupamenettelyssä huomattavasti paremmin, mikäli sitä sovellettaisiin kaikkiin soihin, jotka sijoittuvat luonnontilaisuusasteikolla luokkiin 2–5. Soveltamisalan ulottaminen luokan 2 soihin edellyttäisi muutosta ympäristönsuojeluasetuksen (713/2014) 44 §:ään.

Tämä tapaustutkimus tarkastelee poliittisen vaikuttamiseen tähtääviä sisäisiä prosesseja Suomen luonnonsuojeluliitossa. Suomen luonnonsuojeluliitto on Suomen suurin valtakunnallinen luonto -ja ympäristöasioihin keskittynyt järjestö, jota kuullaan monilla poliittisen päätöksenteon areenoilla. Liitto tunnistetaan sekä asiantuntijaorganisaatioksi että kansalaisjärjestöksi. Sidosryhmien merkitys osana poliittista päätöksentekoa on kasvanut. Sidosryhmien katsotaan voivan vahvistaa lainvalmistelun tietopohjaa että vahvistavan demokratiaa tarjoamalla kansalaisille väylän tuoda näkemyksiään mukaan päätöksentekoon. Tässä järjestöt ja yhdistykset ovat avainasemassa yhteiskunnan mikro -ja makrotason yhteentuojina. Tutkimuksen laadullinen aineisto koostuu kahdeksasta asiantuntijahaastattelusta. Haastattelut ovat muodoltaan puolistrukturoituja teemahaastatteluita. Aineiston analyysi koostuu erilaisten toimijaryhmien, niiden ominaisuuksien ja niiden välisten suhteiden luokittelusta ja erittelystä. Aineistoa jäsennetään Alasuutarin ja Qadirin (2014) episteemisen työn käsitteen, Dahlin (1989) demokraattisen prosessin ja Saariston (2000) sekä Carolanin (2006) asiantuntijuuden käsitteiden avulla. Suomen luonnonsuojeluliiton vaikuttamistyöhön osallistumisessa korostuu jäsenen asiantuntijuuden, motivaation ja käytössä olevien aikaresurssien merkitys. Vaikuttamistyön näkökulmasta järjestön sisäinen demokratia toisaalta legitimoi järjestön toimintaa, toisaalta hidastaa sitä. Demokraattinen toimintaperiaate mahdollistaa kenen tahansa jäsenen osallistumisen vaikuttamistyöhön, mutta käytännössä valtakunnallinen vaikuttamistyö tehdään palkattujen työntekijöiden ja luottamushenkilöiden toimesta. Saadakseen äänensä kuuluviin on oltava 'nimeä', esimerkiksi luottamustoimi jollakin liiton tasolla sekä asiantuntijuutta, intoa ja aikaa. Demokraattinen rakenne, asiantuntijuuden vaatimus ja yhtenäinen, liiton toimijoita yhdistävä ideologia muodostavat liiton tekemän episteemisen työn kulmakivet ja tekevät liitosta uskottavan toimijan poliittisen päätöksenteon areenoilla.

Luonnonhoito ja perinnebiotoopit ovat arvokkaita luonnon monimuotoisuuden eli biodiversiteetin kannalta. Maatalouden tehostumisen vaikutuksia on muun muassa perinnebiotooppien runsas väheneminen. Tärkeää on painottaa tuleville maatalouden parissa työskenteleville tai tuleville viljelijöille, miten tärkeää luontoympäristöstä on pitää huolta ja mitkä vaikutukset tällä on tulevaisuuteen. Maatalousalan oppilaitoksilla ja opetussuunnitelmilla on tässä suuri vastuu. Sekä maatalousalojen opettajat ja oppilaat kaipaavat selkeästi lisää opetusta luonnonhoitoon ja maisemien ylläpitoon. Opettajien opettamisella on suuri merkitys tulevien maatalousalojen työntekijöiden ja päättäjien asenteisiin. Myös eri oppimistavoilla on vaikutusta luonnonhoidon opiskeluun. Tässä tutkimuksessa selvitettiin, millä tavoilla luonnonhoidon ja monimuotoisuuden opetusta voitaisiin kehittää. Selvitettiin myös, mitkä asenteet maatalousalan opettajille sekä oppilailla on luonnonhoitoon ja miten Suomen maatalousalan oppilaitoksissa luonnonhoitoa opetetaan ja opiskellaan. Tavoitteena on lisätä maatalousalojen opintosuunnitelmiin lisää luonnonhoitoa ja monimuotoisuuden merkitystä tai edes antaa mielikuva siitä, miksi se on tärkeää ja miten luontoa hoidetaan. Tutkimus suoritettiin kyselytutkimuksena. Kyselyä lähetettiin sähköpostitse yhteensä kahdeksaan Suomen maatalousalan oppilaitokseen sekä opiskelijoille että opettajille. Vastauksia palautui vastattuina 69 kappaletta. Tutkimuksen tärkein tulos on että vastaajat näkevät tarvetta luonnonhoidon sekä monimuotoisuuden opetukselle. Suurin osa opettajista ja oppilaista myös kokee, että heidän oppilaitoksessaan voi enemmän lisätä luonnonhoidon sekä monimuotoisuuden opetusta, sillä se koettiin tärkeäksi, myös tulevaisuudessa sekä nykyhetkenä. Luonnonhoidon sekä monimuotoisuuden opetusta voi parantaa opettajien mielestä tuomalla luokkaan esimerkkitehtäviä sekä käytännön harjoittelut ja tilojen esimerkkityöt. Suurin osa opettajista halusi tuoda esimerkkitiloja oppilaiden tietoisuuteen. Oppilaat valitsivat myös käytännön harjoittelut sekä tilojen esimerkkityöt, mutta myös maanviljelijöiden haastattelut kiinnostivat oppilaita ja kannustaisivat opiskelemaan luonnonhoitoa sekä monimuotoisuutta. Tulosten tarkastelusta käy ilmi luonnonhoitoa kohtaan kumpuava kiinnostus sekä opettajien että oppilaiden taholta. Käytäntöä tukee vahva teoriapohja, jota voidaan parantaa monilla eri toimilla opetusympäristössä. Saadut opit opetuslaitoksessa viedään maataloudessa käytäntöön tulevien maataloustuottajien koti- ja työtiloille, jolloin heillä on tulevaisuudessa vastuu Suomen maatalouden monimuotoisuuden tukemisesta sekä ylläpidosta. Jo tämänkin syyn vuoksi tulisi maatalousalan oppilaitosten luonnonhoidon sekä monimuotoisuuden opetusta lisätä.