Browsing by Title
Now showing items 14761-14780 of 31275
-
(2017)Tutkielmassa tarkastellaan kaupunkilaisen luontosuhteeseen liittämiä sosiaalisia konstruktioita.Tutkielman keskiössä ovat kysymykset siitä, millaisia merkityksiä saa luonto kaupunkilaisen arjen tulkinnoissa, millaisia konstruktioita liitetään ihmiseenosana muuta luontoa sekä miten kokonaisvaltaisena luontosuhde eri ulottuvuuksissaan jäsentyy kaupunkilaisten pohdinnoissa. Aineistoni on kerätty haastattelemalla Helsingin kaupunkisuunnitteluvirastolle mielipiteen yleiskaavasuunnitelmasta lähettäneitä pääkaupunkiseutulaisia, haastatteluita kertyi yhteensä kymmenen kappaletta. Tarkastelen ihmisen luontosuhdetta kvalitatiivisesti, sosiaalisen konstruktionismin viitekehyksessä.Tutkielman analyyttisinä työkaluina käytin temaattista sisällönanalyysiä, kulttuuristen puhetapojen analyysiä ja diskursiivisiä välineitä. Erottelin kulttuuristen puhetapojen pohjalta aineistosta antroposentrisen ja luontokeskeisen ihmiskuvan sekä kolme erilaista luontosuhteen tyyppiä: utilitaristisen, holistisen ja hedonistisen luontosuhteen. Rakentamani kategoriat ovat ideaalityyppinen jäsennys, todellisuudessa yksittäisetkin puheet saattoivat sisältää merkittävän määrän kilpailevia tulkintamalleja ja näkökulmia todellisuuteen. Jäsennykset suhteutuvat toisiinsa tavalla, jossa toinen äärilaita samastuu ihmisen erillisyyden ja poikkeuksellisuuden lähtökohtaan, toinen tulkintaan ihmisen ja luonnon ykseydestä näkökulmien leikatessa toisensa pohdinnoissa luontosuhteen dialektisuudesta.Luontosuhde näyttäytyi kaupunkilaisten arjessa oman toiminnan kehyksenä, moniaistisena luontoelämyksenä ja suojaavana metsämaisemana. Puheissa kaupunkilainen ei juurikaan käsittele luontoa aineellisen hyödyn kontekstissa. Luontaistalouden muotojen kuihduttua pois luontosuhde viittaa joko virkistysliikunnan mahdollistavaan lähiluontoon tai maapallon laajuisiin ympäristöongelmiin. Ihminen jäsentyy kaupunkilaisten puheissa kulttuurin pikemmin kuin evoluution tuotteeksi. Ihmisluonnon ristiriitaisuus tulee esiin pohdinnoissa ihmisen tietoisuuden ja toiminnan välisestä katkoksesta ekologisen järjestelmän kontekstissa. Puheissa ihminen tietää riskiyhteiskunnan tuottamista uhkista, mutta ihmisen toimintaa leimaa partikularistinen suuntautuminen oman edun edistämiseen, sosiaaliseen vertailuun, arjen kulttuuristen tapojen ylläpitämiseen ja mukavuuteen.Kaupunkiluonto merkityksellistyy ensisijaisesti siitä saatavien psykofyysisten hyötyjen ja mielihyvän kautta, mutta myös itseisarvoisena ja suojelua tarvitsevana luontoympäristönä. Maisemana ja suojana luontoympäristö jäsentyy kaupunkilaisen tasapainoisen ja hyvän elämän näkökulmasta edelleen välttämättömyytenä.
-
(2014)The purpose of this master's thesis was to study environmental impacts of nature-based tourism on vegetation, insect communities, birds and soil nitrogen levels in Käsivarsi wilderness area in the Finnish Lapland. Tourism is the largest industry in the world and nature-based tourism is the fastest growing segment of it. Nature-based tourism takes place in areas that holds great nature values. These areas are often protected to preserve significant nature values from negative impacts of human activities. This controversy creates disharmony between nature tourism and nature conservation. Most popular nature tourism destinations in Finland are state owned national parks and wilderness areas. Wilderness areas are not within strict nature conservation. They are areas defined by law for preserving the typical character of the remaining wilderness areas, preserving native Saami culture and for preserving and developing recreational use of these areas. Studies have shown that nature-based tourism has caused changes by erosion and human disturbance to vegetation, mammals and birds. The key study question was to examine if there are changes in the soil nitrogen levels around huts used by hikers. I was also a point of interest to discover what kind of bird, insect and plant communities occur around these huts. Main interest was to see if there are changes in these communities on a gradient from high human impact areas around the huts to more pristine mountainous areas. The study was performed around five huts with three study lines, which had study points 15, 30, 60, 120, 240, 480 and 960 meters away from the hut. Birds were observed from the same lines but with 200 meter point counting intervals. It was also studied whether the abundance of graminoids was affected by the soil nitrogen levels and if soil nitrogen levels or the abundance of graminoids influenced changes in insect or bird communities. Results show that nature-based tourism has an impact on soil ammonium and nitrate levels. This impact was visible in increased nitrate and ammonium levels on a 30 meter radius area around the huts. The observed fauna and flora around the huts were typical for the mountainous region in the northern Finland. There were no observed invasive species. No species was discovered to have a negative impact from nature-based tourism. Abundance of graminoids increased near the huts whereas plant species richness and vegetation biomass did not. The insect community was more diverse and abundant near the huts. Especially Amara brunnea ground beetle and rove beetles showed a clear increase in numbers near the huts. Birds were also more abundant and species rich near the huts. Especially insect eating bird species as a group were more abundant close to the hut compared to the surrounding study areas. The increased level of ammonium in the soil correlated with the increased graminoid and insect abundances. The increased graminoid abundance correlated also with the observed insect abundance. The influence between nature-based tourism and the changes in soils nitrogen levels and in the insect communities were scientifically demonstrated for the first time in this study. This thesis provides a comprehensive view of the effects that nature-based tourism has in the northern Finnish nature. The generalization of the result was weakened by the fact that the study was conducted only around five different huts and that the studied plant and animal communities were relatively diverse between these huts. The results are still substantial for the nature tourism in Käsivarsi wilderness area. The results can be useful for developing nature tourism infrastructure for the plausible new national park in the area.
-
(2007)Tourism, and especially nature-based tourism, is one of the most rapidly growing industries in the world. In Finland major attractions of nature-based tourism are different kinds of protected areas, such as national parks. Previously tourism has been shown to cause wide array of vegetational changes, deterioration of soil and acculumulation of rubbish in the camp sites of national park. In this Master's thesis impacts of tourism on mammalian populations in the camp sites were studied for the first time. The aim was to study whether mammals are capable of exploiting human caused resources, like supplemental food and hiding places in the camp sites. In addition, possible impacts of nature-based tourism on sex-ratio, maturation, breeding success, morphological measures as well as changes in parasite prevalences and intensities of small mammals were studied. Also, possible changes in densities in different biotopes were studied. Finally, possible changes in population densities were tried to explain by vegetational changes and accumulation of rubbish in the camp sites. Mammal densities were censused from one hectare study plot by two different methods in twenty different camp sites and equivalent control areas in the Pallas-Yllästunturi national park, NW Finnish Lapland. Censuses were replicated in two consecutive years in 2005 and in 2006. Snow-track censuses were carried out in order to monitor larger mammals. They were done using line method in one day period in yearly spring. Snap-trapping censuses were carried out in order to monitor smaller mammals, as voles and shrews. They were done using small-quadrat method in two 15-day periods, one in yearly summer and one in yearly fall. Five small-quadrats (15 x 15 metres) were situated in each study area. Study plots were situated in the camp sites so that the most intensively trampled area (immediate vicinity of hut or camping area) was in the middle of study plot. Control areas were selected from similar biotopes to the camp sites, some 500 to 1000 metres away. Trapped small mammals were checked for ordinary measures, sexed, weighed and then dissected for internal parasites. Main result was that tourism had a significant impact on higher mammal densities in the camp sites irrespective of study method. Densities of grouse, which served as a control species, were not affected by tourism. Densities of none of the 13 species studied were negatively affected by tourism. Densities of some species, as the fox Vulpes vulpes, the arctic hare Lepus timidus and small mammals in general, were especially positively affected by tourism. Changes in density were the most evident in mountain heaths, mountain birch forests or other low-productivity biotopes. In addition, sex-ratio in the camp sites was male-biased in spring and female-biased in fall. That is most probably due to greater movements of male individuals in the spring and greater need for energy due to pregnancy in females in the fall. In fall breeding success of small mammals were greater in the camp sites. That partly reflected in the lower proportion of mature individuals in fall. Larger proportion of small mammals was mature in the camp sites in spring than in fall. Camp sites may offer more favourable conditions for maturation in the spring. Tourism did not have clear unidirectional impact on body weight or length of small mammals in the camp sites. Neither parasite prevalences nor intensities were affected by tourism. Higher mammal densities in the camp sites were not explainable by any available data. In this Master's thesis it was shown for first time that mammals can benefit from tourism in the camp sites. In addition, tourism had a clear impact on reproductive biology of small mammals. These observed changes are most likely due to better exploitable resources as additional food or hiding places in the camp sites, but this connection was not proved. Of course, tourism may have different impacts on endangered species or on a different visitor pressure. Nevertheless, these results are important in the regional scale and can be used e.g. in the assessment of tourism impact in the Finnish national parks. They may also serve as a fruitful start for this kind of tourism impact study on mammals.
-
(2022)Tämän tutkielman aiheena on John Deweyn kasvatusfilosofian tulkinta ympäristökasvatuksen näkökulmasta. Tutkielmassa tarkastellaan aluksi sitä, miltä osin modernin ympäristökasvatuksen teemat esiintyvät Deweyn kasvatusfilosofiassa. Tämän jälkeen toteutetaan Deweyn kasvatusfilosofian ekologinen rekonstruktio analysoimalla erityisesti siihen sisältyvää taidenäkökulmaa. Lopuksi käsitellään Deweyn kasvatusfilosofian ekologisiin tulkintoihin kohdistettuja kritiikkejä ja vastataan näihin tämän rekonstruktion pohjalta. Tutkielma perustuu Deweyn argumenttien filosofiseen analyysiin sekä hänen kasvatusfilosofiansa ekologisia kytköksiä käsittelevän tutkimuskirjallisuuden tarkasteluun. Tutkielmassa osoitetaan ensinnäkin, miltä osin Dewey käsittelee modernin ympäristökasvatuksen teemoja kasvatusfilosofisessa pääteoksessaan Democracy and Education. Ne näkyvät teoksessa kahdella tapaa. Yhtäältä Dewey esittää ihmisen ja luonnon välisten molemminpuolisten vuorovaikutussuhteiden olevan kasvatuksen tärkein yleinen asiasisältö. Toisaalta Dewey ajattelee kasvatuksen tapahtuvan ensisijaisesti oppijoiden ja heidän kasvatusympäristönsä välisessä vuorovaikutuksessa, jossa heidän biofyysinen ja sosiokulttuurinen ympäristönsä toimii kasvattavassa roolissa. Näiden käsitysten perusta löytyy Deweyn transaktionaalisesta naturalismista, jonka mukaan ihminen on osa luontoa ja kulttuurilliset ilmiöt ovat luonnon emergenttejä ominaisuuksia. Toiseksi tutkielmassa argumentoidaan, että Deweyn kasvatusfilosofian ekologinen rekonstruktio voidaan toteuttaa analysoimalla siihen sisältyvää taiteenfilosofista näkökulmaa. Rekonstruktion toisena päälähteenä onkin Deweyn taiteenfilosofinen pääteos Art as Experience. Deweyn mukaan taiteen ensisijainen kasvatuksellinen tarkoitus on arkisten kokemusten merkityksellisyyden ja arvostuksen voimistaminen. Hänen mukaansa taide on kehittynyt ihmisten pyrkimyksistä tavoitella esteettisiä kokemuksia, joille on ominaista erikoislaatuinen eheys, merkityksellisyys ja kokemus itsen ja ympäristön välisestä yhtenäisyydestä ja harmoniasta. Taiteellisessa ilmaisussa ihminen kehittää itsessään viriäviä yllykkeitä, emootioita ja ideoita ympäristön materiaalien työstämisen kautta. Taideteos on ilmaus ihmisen ja tämän ympäristön välisestä vuorovaikutuksesta parhaimmillaan ja syvimmillään. Se on myös ilmaus kulttuurillisten merkitysten ja arvojen emergoitumisesta ihmisen ja maailman välisessä vuorovaikutuksessa. Kolmanneksi tutkielmassa vastataan Deweyn kasvatusfilosofian ekologisia tulkintoja vastaan esitettyihin kritiikkeihin. Nämä kritiikit kytkeytyvät ympäristökasvatuksen filosofiassa keskeisiin keskusteluihin luonnon olemassaolon tavasta ja ihmisen tiedollisesta suhteesta luontoon sekä kysymykseen ihmisen ja luonnon arvon suhteesta ja luonnon itseisarvosta. Kritiikit voidaan kiteyttää kysymykseen, onko Deweyn filosofia antroposentristista. Tähän näyttäisi viittaavan Deweyn instrumentalismi, tietoteoreettinen näkemys, jonka mukaan tiedon kohteet muovautuvat tutkimisen prosessissa. Instrumentalismissa tietoa ei voida saada ”olioista sinänsä”, vaan tutkittavien olioiden ja tutkivien ihmisten välisestä vuorovaikutuksesta. Osassa tutkimuskirjallisuutta kritisoidaan Deweyn kasvatusfilosofiaa liiallisesta yhteiskunnallisesta ja tieteellisestä painotuksesta sekä biofyysisen luonnon merkityksen ja arvon häivyttämisestä. Tutkielmassa näihin kritiikkeihin vastataan analysoimalla edellä mainituissa tulkinnoissa sivuutettua yhteyttä Deweyn kasvatusfilosofian ja taiteenfilosofian välillä. Sen kautta voidaan osoittaa, että luonnolla on itseisarvoinen asema Deweyn koko filosofian viitekehyksessä. Luonto ei ole vain välineellinen suhteessa inhimillisiin arvoihin, koska luonto itsessään on se perusta, jolta nämä arvot nousevat ja jonka kanssa vuorovaikutuksessa ne muotoutuvat.
-
(2017)Luontouskonto on Catherine Albanesen (1990) kehittämä analyyttinen väline, jota hän käytti tarkoittamaan uskontoja, joiden symboliikan ja rituaalisuuden keskiössä on luonto. Luontouskonto-käsitettä on sittemmin kehitetty eteenpäin ja se on tullut tarkoittamaan erityisesti uskonnoiksi ymmärrettäviä ilmiöitä, joiden keskiössä on luonnon pyhittäminen. Tarkastelen tässä tutkielmassani luontouskontoa osana pääkaupunkiseutulaisten ympäristöaktiivien luontosuhdetta. Määrittelen luontouskonnon funktionaalisesti luontokeskeiseksi tavaksi tuottaa merkitystä elämälle ja maailmalle, jossa merkitys ammennetaan luonnosta tai sen puolesta toimimisesta. Tarkestelen teoksessa luontouskontoa, jota kuvaa ympäristöhuoli. Tähän luontouskontoon liittyy tiedepohjainen maailmankuva, luonnon näkeminen kunniottavaa huolenpitoa vaativana ja itseisarvoisena sekä ympäristöystävällisen käyttäytymisen näkeminen uskonnollisena velvollisuutena. Luontouskontoon myös usein liittyy luonnon arvottaminen pyhäksi sekä rituaalista toimintaa.Tutkimuskysymykseni ovat millainen on haastattelemieni ympäristöaktiivien luontosuhde, millaiseksi he kokevat ja käsitteellistävät luonnon ja oman paikkansa suhteessa siihen sekä onko heidän luontosuhteensa käsiteltävissä luontouskontona. Tutkielmani aineistona on marras-joulukussa 2016 kerätyt pääkaupunkiseudulla toimivien ympäristöaktiivien teemahaastattelut. Analysoin nämä yhdentoista ihmisen haastattelut sisällönanalyysiä käyttäen. Teemoittelun ja koodauksen pohjalta muodostin aineistosta kolme kategoriaa: henki luonnossa, elämän merkitys luonnosta/ympäristöaktiivisuudesta ja ei-uskonnollinen luontosuhde. Näistä kategorioista kaksi ensimmäistä on käsitteellistettävissä luontouskonnoksi. Toisin sanoen näissä kahdessa kategoriassa luontoon suhtaudutaan pyhänä, luontosuhteeseen liittyy rituaalisuutta sekä hengellisiä kokemuksia. Henki luonnossa -kategoriassa luonnossa nähdään myös olevan henki tai sen nähdään olevan sielujen kansoittamaa. Luonto ymmärretään itseisarvoisena ja keskinäisriippuvaisena ja siihen tulee suhtautua kunniottavasti. Ei-uskonnollinen luontosuhde erottuu kahdesta aiemmasta kategoriasta ei-uskonnollisena, mutta kaikissa kolmessa luonto ymmärretään tiedollisesti samankaltaisena. Tutkielmani perusteella voidaan sanoa, että Suomen ympäristötoimijoilla on samankaltaista suhtautumista luontoon kuin mitä aiemmin on kuvattu pääosin pohjoisamerikkalaisen aineiston perusteella. Täten luontouskontoon liittyvä oletus kansainvälisyydestä vahvistuu. Tutkimukseni ei kuitenkaan tue väitettä siitä, että ympäristöliike itsessään olisi uskonnollinen, vaan ympäristöaktiivien luontosuhteita on niin ei-uskonnollisia kuin uskonnollisiakin.
-
(2011)Tutkielman tavoitteena on selvittää sanan ‘luonto’ merkitystä ja käyttöä ympäristöfilosofisessa keskustelussa. Mielenkiinnon kohteena on erityisesti se, voidaanko tällä käsitteellä perustella ympäristöarvoja ja voidaanko näillä arvoilla katsoa olevan moraalista velvoittavaa voimaa. Sanalle ‘luonto’ löytyy kaksi kilpailevaa määritelmää, joita käytetään ympäristöfilosofisissa teorioissa rinnakkain tai niistä valitaan toinen. Näiden luonto-käsitteen määritelmien voidaan katsoa olevan läpikäydyn aineiston perusteella yleisesti hyväksyttyjä. Niitä ei kuitenkaan perustella huolella, vaan tyydytään vallitsevaan käsitykseen sitä kyseenalaistamatta. Tästä syystä tämän tutkielman kysymyksenasettelulle on ympäristöfilosofiassa tarvetta. Tutkielma on luonteeltaan analyyttinen. Lähdeaineistoksi on valittu historiallisten auktoriteettien lisäksi modernin ympäristöfilosofian puhutuimpia ja kiistellyimpiä näkökulmia. Historiallisten auktoriteettien tärkein ominaisuus tämän tutkielman kannalta on niiden riippumattomuus modernista ympäristöajattelusta, jolla on omat ennakkokäsityksensä ja asenteensa painolastinaan. Keskeisinä lähteinä ovat: John O’Neillin, Alan Hollandin ja Andrew Lightin Environmental Values; John Stuart Millin On Nature ja Robert Elliotin Faking Nature. J. S. Millin On Nature -essee, jossa luonto-käsitteelle löydetään ympäristöfilosofiassa yhä käytettävät kaksi määritelmää. Näitä ‘luonnon’ määritelmiä syvennetään modernien ympäristöfilosofien ajatuksilla. O.Neill ym. teoksesta on tähän tutkielmaan otettu rakenne sen esittämän kysymyksenasettelun mukaisesti. Lisäksi se tarjoaa tutkielman esittämään ympäristöarvojen moraalisen velvoittavuuden ongelmaan yhden ratkaisun. Elliotin artikkeli on tälle työlle keskeinen kahdesta syystä: ensinnäkin se toimii argumentaation kehityksen vastinparina, sillä sen sisältö on tämän tutkielman näkökulmasta ristiriitainen. Toiseksi, se onnistuu kuvaamaan ympäristöön liitettävien arvojen luonteen vahvalla intuitiivisella vertauksella taiteeseen. Näiden taidevertausten ansioista Elliotin artikkeli on kiistatta yksi modernin ympäristöfilosofian lainatuimmista ja kiistellyimmistä. Elliotin argumentaatiolinjaa jatkavat ajattelijat syventävät näitä käsityksiä entisestään ja myös O’Neill ym. saavat siitä vaikutteita omaan ajatteluunsa. Tämän tutkielman aineiston valossa voidaan todeta, että luonnolle löydetään kaksi eriävää määritelmää. Ensinnäkin ‘luonto’ määritellään tieteellisesti luonnonlaeiksi. Toisessa määritelmässään ‘luonto’ ymmärretään ei-inhimilliseksi ympäristöksi. Näiden määritelmien voidaan sanoa eroavan ensisijaisesti siinä, että jälkimmäisen määritelmän mukaisella luonnolla voidaan katsoa olevan arvoa. Tämä arvo on luonteeltaan joko välillistä tai välitöntä riippuen siitä, arvostetaanko sitä jonkin toisen arvon saavuttamisen välineenä vai sen itsensä tähden itseisarvoisesti. Näiden erilaisten ympäristöarvon lajien tunnistaminen on niiden moraalisen velvoittavuuden kannalta keskeinen tekijä. Osa ympäristöfilosofisista teorioista lähtee siitä, että luonnolla olisi objektiivinen arvonsa silloinkin kun inhimillinen moraalisubjekti ei sitä ole arvostamassa. Toisen tärkeänä huomiona on, että mikäli ‘luonto’ määritellään ei-inhimilliseksi ympäristöksi, kaikki inhimilliset luonnonsuojelutoimet osoittautuvat mahdottomiksi. Ne muuttaisivat tuon ei-inhimillisen ympäristön osaksi inhimillistä ympäristöä. Jotta moraaliselle toimijalle ympäristöarvoilla olisi merkitystä, niiden olisi oltava tämän agentin tunnistettavissa. Tutkielman aineiston valossa voidaan todeta, että vaikka ei-inhimillisellä ympäristöllä tällaista arvoa olisikin, ei se voisi ohjata moraalista toimintaamme. Lisäksi voidaan todeta, ettei tässä työssä esitetyt ympäristöfilosofiset teoriat tätä luonnonsuojelun paradoksi onnistu kiertämään. Tämän työn tärkein johtopäätös on, ettei luontoa voida suojella.
-
(2016)Tämä pro gradu-tutkielma tarkastelee juutalaiskristillisten ebionien suhtautumista apostoli Paavaliin. Se vastaa kysymyksiin, minkälainen on ebionien Paavali-kuva, kuinka se on muodostettu ja mikä merkitys sillä on ebionien identiteetille. Kysymyksiin vastatessa hyödynnetään kahta sosiaalitieteellistä lähestymistapaa – sosiaalisen identiteetin näkökulmaa ja toiseuden käsitettä – sekä antiikin poleemisen retoriikan tutkimusta. Tutkielman lähdeaineistona ovat kirkkoisien kirjoitukset ebioneista sekä ebionien itsensä käyttämä niin kutsuttu Pseudoklemensiläinen kirjallisuus. Analyysiin valikoituneet kirkkoisien tekstit ovat peräisin noin vuosilta 180–380 jälkeen ajanlaskun alun. Pseudoklemensiläisen kirjallisuuden kaksi pääteosta ovat Recognitiones ja Homiliae. Ne on kirjoitettu 300-luvulla, mutta ne sisältävät myös huomattavasti varhaisempia lähteitä. Lähdeaineisto paljastaa ebionien suhtautuvan Paavaliin vihamielisesti. Apostolia vastaan kohdistettu kritiikki on monimuotoista ja vaihtelevaa, mutta kaikkia tekstejä yhdistävä piirre on Paavalin pitäminen vääränä auktoriteettina. Negatiivisen Paavali-kuvan luomisessa hyödynnetään moninaisia keinoja. Henkilöön kohdistuvat hyökkäykset ovat antiikin retoriikalle on tyypillisiä ja myös Paavaliin kohdistetaan niitä useasti. Kritiikin syynä on ebionien tulkinta Paavalista juutalaisen lain hylänneenä valeapostolina. Se kohdistuu paitsi apostoliin itseensä myös hänen seuraajiinsa. Ebioneille Paavalin hahmo on erottautumisen väline. Hyökkäämällä Paavalia ja hänen oletettua lakikäsitystään vastaan he määrittelevät sen, mitä eivät itse ole, ja vahvistavat sisäryhmänsä rajoa. Merkittävin identifioitumisen kohde ebioneille on Jerusalemin alkuseurakunta, jonka johtohenkilöt ovat heidän käsityksensä mukaan alusta alkaen vastustaneet Paavalin ”laitonta” opetusta.
-
(2022)Tässä maisterintutkielmassa selvitetään sitä, millaisia uskonnollisia ja ei-uskonnollisia coping-keinoja yksinasuvilla teologiopiskelijoilla oli käytössään koronapandemian aiheuttamassa poikkeustilassa vuosina 2020–2022. Tutkimuksen tarkoituksena on kartoittaa käytettyjen coping-keinojen skaala koko laajuudessaan ja nostaa esiin uskonnolliset coping-keinot. Löytyneitä uskonnollisia coping-keinoja analysoidaan Pargamentin et al. positiivisen uskonnollisen copingin ja negatiivisen uskonnollisen copingin teorian mukaan. Tutkimus toteutetaan laadullisena, ja aineisto koostuu kuudesta haastattelusta, jotka tehtiin alkuvuonna 2022. Aineisto analysoidaan laadullisella sisällönanalyysilla ja aineistosta poimitaan kaikki siinä esiintyneet coping-keinot. Analyysissa coping-keinoja löytyi yhteensä 49 ja ne jaettiin viiteen kategoriaan: uskonnollisuus, läheiset, päänsisäiset keinot, rutiinit ja tiedonhaku. Löytyneitä uskonnollisia coping-keinoja analysoidaan em. Pargamentin et al. teorian avulla. Aineistosta löytyi 13 erilaista uskonnollista coping-keinoa, joista yksi on laadultaan negatiivista uskonnollista copingia. Kyseinen coping-keino on ”pandemia on rangaistus” ja se ilmenee puolessa aineistosta (N=6). Loput löydetyt uskonnolliset coping-keinot ovat laadultaan positiivista uskonnollista copingia. Esimerkkejä positiivisesta uskonnollisesta copingista ovat esimerkiksi usko pandemian tarkoituksenmukaisuuteen, rukoilu ja luonnossa Jumalan havaitseminen. Ei-uskonnollisia coping-keinoja ovat esimerkiksi vertaistuki, harrastukset ja tiedon etsiminen. Tutkimus täyttää sekä kotimaista että kansainvälistä tutkimusaukkoa hyödynnettyjen coping-keinojen määrästä ja laadusta, sillä aiempi tutkimus on keskittynyt pitkälti tutkimaan sitä, milloin coping-mekanismit aktivoituvat ja milloin coping on uskonnollista tai ei-uskonnollista. Tämän tutkimuksen perusteella coping-keinojen skaala on laaja. Jatkotutkimusaiheena voisi tuottaa kvantitatiivisen tutkimuksen siitä, mitä tässä tutkimuksessa havaituista coping-keinoista suurempi otantajoukko käyttää, ja saada siten yleistettävää dataa coping-keinojen käytöstä.
-
(2020)Tässä tutkielmassa tarkastellaan luottamuksen eri muotoja ja niiden rakentumista. Tarkastelun kohteena on partikulaarinen luottamus ja yleistynyt luottamus. Tutkielmassa tarkastellaan koettuun hyvinvointiin liittyvien tekijöiden (tyytyväisyys elämään, tyytyväisyys elintasoon ja koettu terveys) ja sosiaalisten kontaktien (lähipiiri, kansalaisaktiivisuus ja yksinäisyys) yhteyttä partikulaariseen ja yleistyneeseen luottamukseen sekä lisäksi yhteiskunnallisten tekijöiden (luottamus yhteiskunnan toimeenpanevia instituutioita kohtaan ja koettu yhteiskunnan oikeudenmukaisuus) yhteyttä yleistyneeseen luottamukseen. Tutkielman teoreettisena taustana toimii jaottelu partikulaariseen ja yleistyneeseen luottamukseen ja käsitys luottamuksen syntymisestä vuorovaikutuksessa ja toisaalta yhteiskunnan ja sen puolueettomien instituutioiden luotettavuuden ja yhteiskunnan oikeudenmukaisuuden arvioinnin seurauksena. Tutkielmassa käytettiin aineistona Masseyn yliopiston professori James Liun johtaman kansainvälisen hankkeen kyselyaineistoa Digitaalisen vaikutuksen kysely II: 2018. Aineisto tehtiin online-kyselynä 42 maassa ja kyselyt toteutettiin aikavälillä 6.12.2018–24.1.2019. Suomessa aineistoa kerättiin vain suomenkielisellä lomakkeella ja ainestoa käytettiin vain Suomen osalta. Tutkielmassa keskityttiin luottamusta ja sitä selittäviä tekijöitä kartoittaviin kysymyksiin. Analyysit toteutettiin käyttäen SPSS-ohjelmaa. Aineistoa analysoitiin Pearson-korrelaatiokertoimien, eksploratiivisen faktorianalyysin, lineaarisen regressioanalyysin ja logistisen regressioanalyysin avulla. Koetun hyvinvoinnin tekijöistä tyytyväisyys elämään oli yhteydessä sekä partikulaariseen että yleistyneeseen luottamukseen. Lisäksi tyytyväisyys elintasoon ja koettu terveys olivat yhteydessä yleistyneeseen luottamukseen kahden välisiä yhteyksiä tarkasteltaessa, mutta kun kaikkien selittäjien merkitys vakioitiin monimuuttujamallissa, kaikki koetun hyvinvoinnin ja yleistyneen luottamuksen väliset yhteydet katosivat. Sosiaalisten kontaktien selittävistä tekijöistä lähipiiri oli yhteydessä partikulaariseen luottamukseen, kansalaisaktiivisuus ei ollut yhteydessä kumpaankaan luottamuksen muotoon ja yksinäisyys oli negatiivisessa yhteydessä molempiin luottamuksen muotoihin. Yhteiskunnallisten tekijöiden selittäjistä sekä institutionaalinen luottamus että koettu yhteiskunnan oikeudenmukaisuus olivat yhteydessä yleistyneeseen luottamukseen. Kuitenkin monimuuttujamallissa yhteiskunnallisista tekijöistä vain koettu yhteiskunnan oikeudenmukaisuus säilytti tilastollisesti merkitsevän yhteyden yleistyneeseen luottamukseen. Tutkielma antaa tukea aiemmalle tutkimukselle luottamuksen ja elämään tyytyväisyyden välisestä yhteydestä. Lisäksi tulokset antavat tukea aiemmille löydöksille yksinäisyyden ja matalan luottamuksen välisestä suhteesta ja tarjoavat uuden asetelman näiden kahden ilmiön välisen suhteen tarkasteluun: yksinäisyys toimii luottamuksen selittävänä tekijänä kun yleensä tutkimusasetelma on ollut päinvastainen. Kausaalisuhteita ei voida kuitenkaan päätellä. Yleistyneen luottamuksen rakentumisesta on esitetty eriäviä näkemyksiä. Tulokset antavat tukea yhteiskuntakeskeiselle teorialle, jonka mukaan yleistynyttä luottamusta ei voida pitää vain yksilön sisäisenä ja muuttumattomana psykologisena tilana. Se on kontekstisidonnainen ilmiö, johon vaikuttavat muun muassa kokemukset ja arviot yhteiskunnan oikeudenmukaisuudesta ja yhteiskunnallisten instituutioiden luotettavuudesta. Jatkossa olisi mielekästä tutkia havaittujen yhteyksien välittäviä tekijöitä, jotta luottamusta ilmiönä ja sen rakentumiseen vaikuttavia tekijöitä voitaisiin ymmärtää syvällisemmin.
-
(2015)Geodiversiteetilla tarkoitetaan geologisten (kivet, mineraalit, fossiilit), geomorfologisten (muodostumat, fyysiset prosessit) ja maaperän ominaisuuksien luonnollista monimuotoisuutta. Geodiversiteetti edustaa siis elottoman luonnon monimuotoisuutta. Geodiversiteetti ja sen runsaus eivät pysy muuttumattomina yli ajan, vaan muuttuvat ajan myötä. Geodiversiteetin runsauteen vaikuttavat varsinkin ilmasto, topografia, maaperä ja kasvillisuus. Ensimmäinen tutkimuskysymys on selvittää Luoteis-Lapin keskeisten geomorfologisten muodostumien levinneisyys ja laatia kartoituksen pohjalta geomorfologinen kartta. Toinen tutkimuskysymys on geodiversiteetin alueellinen jakauma Luoteis-Lapissa. Kolmas tutkimuskysymys käsittelee geodiversiteetin alueellista vaihtelua ja sitä selittäviä tekijöitä Luoteis-Lapissa. Selittävistä tekijöistä tutkitaan absoluuttisen ja relatiivisen korkeuden vaihtelun vaikutusta geodiversiteetin runsauteen. Tutkimusmenetelmänä käytetään karttatulkintaa digitaalisiin karttoihin ja ilmakuviin pohjautuen. Tutkimusalue kattaa 1182 tutkimusruutua, jotka ovat kooltaan 1 km². Tutkimusruudut sopivat yhteen Maanmittauslaitoksen perus- ja topografikarttojen kanssa, joiden mittakaava on 1:20 000. Jokaisesta tutkimusruudusta on määritelty materiaali ja geomorfologiset muodostumat. Materiaali jakautuu seitsemään luokkaan. Erilaisia geomorfologisia muodostumia on määritetty 39. Geodiversiteetin keskiarvo on matala (5,08) ja yksittäiset ruudut saavat geodiversiteetin arvoja välillä 1-12 resoluution ollessa 1 km x 1 km. Tutkimusaluetta luonnehtivat polygeneettinen, fluviaalinen ja biogeeninen korkokuva. Yksittäisistä geomorfologista muodostumista yleisimpiä ovat huomattavat kalliokohoumat, rakkalouhikot, järvet/lammet ja nielu-uomat. Geodiversiteetin runsauteen vaikuttavista tekijöistä on tutkittu absoluuttista ja relatiivista korkeutta. Tutkimuksen perusteella ei voida havaita, että korkeuden absoluuttinen tai suhteellinen kasvu johtaisi geodiversiteetin merkittävään kasvuun. Absoluuttisen korkeuden ja geodiversiteetin lukumäärän välillä on jonkinasteinen positiivinen korrelaatio, mutta se vaikuttaa olevan heikko.
-
(2011)The research discusses consumers? views on climate change and the acceptability of climate impact monitoring and feedback system as a consumer policy instrument. 15 consumers tested a demonstration version of a monitoring and feedback interface of climate impacts for a month and they participated in a web discussion concerning the subject matter. I analyzed the web discussion material from the point view of mundane reasoning by studying consumers? everyday knowledge of climate change and environmental responsibility as well as the heuristics pertaining to the acceptability of the service. Generally climate change was found to be a rather abstract and ambiguous phenomenon which is why consumers have difficulties in understanding the concrete impacts of their choices on climate change. Even though there is plenty of information available about climate impacts of consumption, especially the information provided by companies was found to be inconsistent and partially unreliable. Consumers also criticized the narrow outlook of climate change debate on overall environmental impacts. Consumers think that instead of focusing only on carbon dioxide emissions, environmental impacts should be considered as an entity of which the climate impacts constitute only a part. Climate change influenced the consumption patterns of the consumers who participated in the research in varying degrees. For some climate change had become an essential norm guiding their consumption, whereas some told they considered climate impacts only when making bigger purchases. Important aspects concerning environmentally responsible behavior included finding the balance between the pleasure and responsibility of consumption and the personal feeling that one is doing the right thing. Climate and environmental matters are flexibly weighted in the choices alongside with other factors. However, even if consumers possess environmental knowledge and are willing to take climate and environmental impacts into account in their consumption choices, many situational and contextual factors determine the possibilities of environmentally responsible behavior. The research brought up four heuristics that consumers used when considering the prerequisites of acceptability of climate impact monitoring and feedback system and its functionality as a consumer policy instrument. Firstly, the service has to be quick and effortless to use and offer information in an illustrative and accessible format. Secondly, the information has to be trustworthy and relevant in a way that the service takes into consideration various types of consumers and different information needs. Thirdly, the service has to be implemented comprehensively and transparently in co-operation with several trade groups and the public sector. Fourthly, the service has to be implemented in an encouraging way which connects it to other policy instruments.
-
(2020)Tutkielmassa tarkastellaan vuonna 2015 Suomeen saapuneiden irakilaisten turvapaikanhakijoiden luottamuksen kokemuksia Suomessa. Tarkoituksena on selvittää, miten ja mistä tekijöistä turvapaikanhakijoiden luottamus suomalaiseen yhteiskuntaan ja sen toimijoihin rakentuu sekä toisaalta mitkä tekijät estävät tai rapauttavat luottamuksen syntymistä. Tutkielma osallistuu suomalaisen pakolaistutkimuksen piirissä käytävään keskusteluun turvapaikanhakijoiden asemasta Suomessa ja pyrkii osaltaan vastaamaan pakolaistutkimuksen kentän lisätiedon tarpeisiin. Tutkimuksen lähestymistapa pohjautuu kriittisen teorian ja sen perustalle rakentuvien taistelevan tutkimuksen ja kriittisen sosiaalityön periaatteiden varaan. Teoriaohjaavan sisällönanalyysin aineistona olivat seitsemän irakilaisen turvapaikanhakijan narratiiviset haastattelut, joita tarkasteltiin sekä tutkielman teoreettisen viitekehyksen muodostavien sosiaalisen pääoman, luottamuksen ja tunnustamisen käsitteiden kautta että aineistosta nousevan inhimillisen turvallisuuden ilmiön näkökulmasta. Tutkimuksen analyysissa painottuu erityisesti Axel Honnethin tunnustamisen teoria, jonka mukaisesti luottamuksen rakentumista tarkastellaan rakkaudellisen ja välittävän tunnustamisen, kunnioittavan ja oikeudenmukaisen tunnustamisen sekä sosiaalisen arvostuksen ja yksilöllisyyden tunnustamisen tunnustussuhteiden kautta. Tutkimuksen tulosten perusteella luottamuksen kokemuksiin vaikuttivat ensinnäkin turvapaikanhakijoiden sosiaaliset suhteet ja niiden laatu. Sillä, minkälaista sosiaalista pääomaa turvapaikanhakijat onnistuivat uudessa ympäristössään muodostamaan, on ollut merkitystä heidän kokemansa yleisen luottamuksen kannalta. Toiseksi, luottamuksen rakentumisen kannalta erityisen tärkeä tekijä oli tunnustetuksi tuleminen. Tämä tulee esiin rakkauden ja huolenpidon sekä kunnioituksen ja oikeudenmukaisuuden kokemusten kautta. Kun turvapaikanhakijoita kohtaan osoitettiin avointa empatiaa ja pyyteetöntä tukea, he pystyivät kokemaan tulleensa kohdatuiksi ja tunnustetuiksi luottamuksenarvoisina ihmisinä. Sen sijaan turvapaikanhakijat eivät kokeneet voivansa luottaa toimijoihin, jotka olivat mahdollisen käännyttämispäätöksen myötä asettamassa heidät uudelleen hengenvaaraan. Sekä huolenpidon että oikeudenmukaisuuden tunnustamisen kokemukset heijastivat osaltaan myös turvapaikanhakijoiden arvostuksen kokemuksiin. Vastavuoroisissa suhteissa turvapaikanhakijat kokivat itsensä tunnustetuiksi ja arvostetuiksi yhteisönsä jäseniksi, kun taas Maahanmuuttoviraston toimeenpanema ja epäoikeudenmukaiseksi koettu turvapaikkapolitiikka vaikeutti turvapaikanhakijoiden mahdollisuuksia tulla tunnustetuksi arvokkaaksi yhteiskunnan jäseneksi. Kolmanneksi, tutkimuksen perusteella turvapaikanhakijoiden kokeman luottamuksen syntymisen ennakkoehto oli turvallisuus. Sillä, kenet koettiin turvalliseksi, oli tutkimustulosten perusteella perustavanlaatuinen merkitys turvapaikanhakijoiden luottamuksen rakentumisessa. Ihmisiin, jotka turvapaikanhakijat kokivat turvallisiksi, pystyttiin luottamaan, kun vastaavasti toimijoihin, jotka vaaransivat turvapaikanhakijoiden tulevaisuuden ja siten turvallisuuden, ei luotettu.
-
(2022)Pohjoismaiset viljat sisältävät fruktaaneja, jotka ovat pääosin fruktoosista koostuvia oligo- ja polysakkarideja. Fruktaanit kuuluvat FODMAP-yhdisteisiin, jotka aiheuttavat suolistokanavan oireita ärtyvän suolen oireyhtymästä kärsiville ihmisille. Fruktaaneja hydrolysoiva LOFO!"-entsyymi pilkkoo tehokkaasti taikinan fruktaaneja leivonnan aikana. Tutkimuksen tavoitteena oli kehittää luotettava analyysimenetelmä fruktaanien kvantitatiiviseen analysointiin leipänäytteistä. Työn ensisijaisena tavoitteena oli muokata Megazymen K-FRUC-analyysimenetelmää sokeripitoisille näytteille sopivammaksi ja etsiä syy menetelmän antamiin poikkeuksellisen suuriin fruktaanipitoisuuksiin sokeripitoisista näytteistä. Tutkimuksen hypoteesina oli, että näytteisiin lisätty sakkaroosi häiritsee K-FRUC-analyysimenetelmää suurentaen niistä mitattuja fruktaanipitoisuuksia. Tutkimuksessa käytettiin K-FRUC-menetelmää vehnä- ja ruisleipien sekä vehnä- ja ruisjauhojen fruktaanipitoisuuksien määrittämiseen. Leipänäytteet sisälsivät lisättyä sakkaroosia tai siirappia 0 %, 3,5 % tai 7 %, ja jokainen leipänäyte tietyllä sokeritasolla valmistettiin sekä käyttäen LOFO-entsyymiä että ilman. Tutkimuksessa havaittiin näytteisiin lisätyn sakkaroosin aiheuttavan siirappia suurempia fruktaanipitoisuuksia. K-FRUC-menetelmää muokattiin sakkaroosin täydellisen hydrolyysin varmistamiseksi leipänäytteille, joista menetelmällä määritettiin suuria fruktaanipitoisuuksia. Tarkoituksena oli varmistaa sakkaroosin täydellinen hydrolysaatio K-FRUC-menetelmän alkureaktioissa, jotta sakkaroosia ei olisi jäljellä fruktaanien hydrolysointivaiheessa, mikä suurentaisi näytteistä analysoituja fruktaanipitoisuuksia. Menetelmän muokkauksella ei ollut vaikutusta mittaustuloksiin. Myöskään jauhonäytteen sakkaroosipitoisuus 25 % ei vaikuttanut K-FRUC-menetelmän toimintaan. Tutkimuksessa käytettiin HPAEC-PAD-menetelmää K-FRUC-menetelmän reaktioiden välituotteiden tutkimiseen ja leipänäytteiden fruktaanipitoisuuksien määrittämiseen fruktaanien hydrolysointituotteista. Tutkimuksessa esitetty sakkaroosihypoteesi ei pitänyt paikkaansa, sillä sakkaroosia ei voitu löytää näytemateriaalista sakkaroosin hydrolyysivaiheen jälkeen tehdyissä HPAEC-PAD-analyyseissa. Leipänäytteisiin lisätty sakkaroosi kuitenkin suurensi näytteestä mitattua fruktaanipitoisuutta erityisesti vehnäleivissä, eikä selvää syytä tähän löydetty. Kaikista suurin fruktaanipitoisuus määritettiin vehnäleivästä, jonka valmistuksessa jauhojen fruktaaneja oli hydrolysoitu LOFO-entsyymillä. Tiedetään, että eräät fruktaaneja pilkkovat entsyymit voivat myös syntetisoida fruktaaneja sakkaroosista. Pelkällä mahdollisella LOFO-entsyymin fruktaanisynteesiaktiivisuudella ei kuitenkaan voida selittää tutkimuksessa saatuja tuloksia, sillä pelkän sakkaroosin lisääminenkin suurensi mitattuja fruktaanipitoisuuksia osassa näytteistä. Tutkimuksen aihealue tarvitsee lisätutkimusta.
-
(2020)Objectives: Several criminal cases proceed to a court hearing yearly in Finland. However, only small part of all the criminal cases that are reported to the polis end up to the court. In order for a case to proceed to the court hearing there needs to be enough evidence that a criminal offense has occurred. Hearing the parties is often a key part of the evidence on which the case is based on. The assessor’s beliefs of deception affect the evaluation of the hearing. Lying has traditionally been associated with nervous behaviour. The same behavioural cues have also been linked to post-traumatic symptoms. In light of the previous research it appears that traumatization may appear in a similar way of behaviour as deception. The objective of this thesis is to investigate authorities' beliefs about cues of trauma and deception and to solve if they overlap. Methods: This thesis has collected answers from the District Prosecutor’s Offices, District courts and Courts of appeals. A total of 86 judges and prosecutors answered to the questionnaire. The difference between the prosecutors and judges was assessed via logistic regression. In addition, after testing group differences, the distribution of responses among all respondents was examined. The consensus of the respondents was tested via paired t-test. Results and conclusions: It was found that prosecutors' and judges' perceptions on cues of deception and trauma differed only slightly. Based on the responses it could be concluded that authorities identified avoidance behaviour as well as overactivation to be associated with post-traumatic stress. In addition, authorities estimated that deception affects the content of person's narrative. On the other hand, authorities did not associate deception with signs of nervousness. Authorities also named only one overlapping cue for trauma and deception. This thesis brings new insights into beliefs of authorities assessing person’s credibility and what aspects authorities pay attention to when hearing a person.
-
(2013)Tutkielmassa tarkastellaan luotonantajan vahingonkorvausvastuun sisältöä ja syntyedellytyksiä luottosuhteen syntyvaiheessa Suomen oikeuden mukaan. Luottosuhteen syntyvaiheella tarkoitetaan tässä tutkielmassa ajanjaksoa mahdollisen tulevaa luoton-ottoa koskevan neuvonnan pyytämisestä alkaen aina luottohakemuksen tekemisestä luottosopimuksen solmimiseen. Tarkasteluun on vahinkolajeista otettu ainoastaan puhdas, henkilö- ja esinevahingoista erillinen varallisuusvahinko, joka on luottosuhteessa tavallisimmin esiintyvä vahinkolaji. Luotonantajan vastuuta koskeva tutkimus ja sääntely ovat lähtöisin angloamerikkalaisen oikeuden maailmasta, erityisesti Yhdys-valloista ja Iso-Britanniasta. Suomessa erityisesti 1990-luvun alun pankkikriisi sekä viime vuosikymmenen loppupuolella alkanut finanssikriisi ovat osoittaneet, että luotonantajia ja erityisesti ns. pankkisektoria koskeva sääntely ei ole kaikilta osin ollut ajantasaista tai kyennyt vastaamaan sille asetettuihin haasteisiin. Laajalti on koettu käyneen niin, että mahdolliset voitot on yksityistetty, mutta tappiot kansallistettu. Tähän epäkohtaan on haluttu puuttua, minkä seurauksena luotto- ja rahoituslaitosten toimintaa on pyritty meillä lisääntyvässä määrin sääntelemään. Tästä esimerkkinä on erityisesti laki luottolaitostoiminnasta sekä mm. kuluttajaluottosuhteita sääntelevä kuluttajansuojalaki, joiden avulla luotonantoa on paitsi luotonhakijoiden ja -saajien, myös luotonantajien itsensä suojaksi pyritty sääntelemään niin, että mahdollisilta ylilyönneiltä vältyttäisiin. Tässä on osin onnistuttu, mutta tutkielmassa osoitetaan, että sääntelyssä on edelleen myös kehittämisen varaa. Tarkastelussa keskeiseen asemaan nousevat luottoneuvottelut, joiden yhteydessä luotonhakijalle aiheutunut vahinko voi tulla korvattavaksi joko sopimuksenulkoisen deliktivastuun, sopimuksentekotuottamusta ilmentävän culpa in contrahendo -opin tai sopimusvastuunormiston nojalla. Tutkielman tavoitteena on selvittää, millä edellytyksillä luotonantajan vahingonkorvausvastuu voi syntyä ja millaiseksi se laajuudessaan voi yltää. Tutkimuksen tuloksena tulee esiin mm. se, että myös luotonottajan omilla toimilla voi olla vaikutusta luotonantajan vahingonkorvausvastuun laajuuteen. Tutkielmassa esitetäänkin mahdollisuutta säännellä myös luotonottajan vastuuta luonnollisena vastinparina luotonantajan vastuulle. Tällä todetaan olevan sääntelykokonaisuutta ja luoton-antajan vahingonkorvausvastuun sisältöä selkeyttävä vaikutus. Aluksi tutkielmassa tarkastellaan luotonantajan ja -hakijan välisen oikeussuhteen kehittymistä luottosuhteen syntyvaiheen aikana. Alussa osapuolten välistä oikeussuhdetta voidaan pitää luonteeltaan täysin sopimuksenulkoisena, mutta myöhemmin neuvottelujen edetessä siinä voi olla nähtävissä myös sopimussuhteen kaltaisia piirteitä. Luottosuhteen kehitysasteella osoitetaan olevan olennainen vaikutus luotonantajan vahingonkorvausvastuun sisältöön ja sovellettavaa vastuumuotoa koskevaan valintaan. Luottosuhteen kehitysasteiden tarkastelun jälkeen luotonantajan informointivelvollisuudet otetaan tarkasteluun siksi, että niiden noudattaminen on eräs luotonantajan keskeisistä velvollisuuksista luottosuhteen syntyvaiheessa. Informointi- eli neuvonta- ja tiedonantovelvollisuuksien laiminlyönti voi johtaa luotonantajan vahingonkorvausvastuuseen. Olennainen havainto tässä yhteydessä on se, että informointivelvollisuuden sisältö määräytyy osin myös luotonhakijan oman tiedollisen aseman sekä tällä olevan luotonantajan omien velvollisuuksien täyttämiseen kohdistuvan myötävaikutusvelvollisuuden perusteella. Tämän jälkeen tarkastellaan sitä, mitä vastuun syntyminen luottosuhteen syntyvaiheessa aiheutuneen vahingon osalta edellyttää sekä sitä, miten laajaksi luotonantajan vastuu voi yltää. Tutkielman päättävässä luvussa esitetään yhteenveto keskeisimmistä johtopäätöksistä. On todettava, että käytännössä hyväksyttävimpänä vastuumuotona on pidettävä culpa in contrahendo -vastuuta, sillä siinä on otettavissa huomioon sekä delikti- että sopimusvastuun parhaat piirteet samalla välttäen mainittuihin vastuumuotoihin liittyvät ongelmakohdat erityisesti vahingonkärsijän kannalta. Viime kädessä kunkin tapauksen yksittäispiirteet kuitenkin määrittävät luotonantajan vahingonkorvausvastuun sisällön – tulkinnallinen epävarmuus on siten realiteetti myös luottosuhteen syntyvaiheessa aktualisoituvan luotonantajan vahingonkorvausvastuun yhteydessä.
-
(2022)Vastuu ylivelkaantumisesta on pitkään jätetty lähinnä velallisen harteille, vaikka samaan aikaan luottomarkkinat etenkin kulutusluottojen osalta ovat kasvaneet huomattavasti ja luottojen markkinointi on muuttunut yhä aggressiivisemmaksi. Luotonannosta on tullut yhä helpompaa, nopeampaa ja aggressiivisempaa, mikä on suurelta osaltaan vaikuttanut kuluttajien talousahdinkoon ja ylivelkaantumiseen. Heikon luottokontrollin ja aggressiivisen mainonnan osalta haavoittuvampia ovat etenkin nuoret sekä iäkkäämmät ihmiset, joilla ei välttämättä ole tarvittavaa harkintakykyä luottoa otettaessa. Heikentynyt harkintakyky yhdistettynä vastuuttomaan luotonantoon johtaa kestämättömään tilanteeseen niin yhteiskunnan, velallisten kuin luotonantajienkin osalta. Lainsäädäntö laahasi pitkään luotonantajan vastuun osalta, kunnes vuonna 2014 lakia yksityishenkilön velkajärjestelystä 1993/57 uudistettiin siten, että arvioinnin kohteeksi tuli velallisen toiminnan lisäksi myös luotonantajan toiminta luotonannossa, jotta riskinjako jakautuisi oikeudenmukaisesti ja perustellusti molempien osapuolten kesken. Vaikka aiemmissa säännöksissä annettiin sinänsä tilaa myös luotonantajan toiminnan arvioinnille viittaamalla velkojen perusteisiin ja syntyolosuhteisiin, oli luotonantajan vastuu nimenomaisesti lakiin ottaminen tarpeen. Olennaista on kuitenkin se, että miten luotonantajan vastuu on tosiasiallisesti otettu ratkaisukäytännössä huomioon, jonka vuoksi suuressa osassa tutkielmaani on tutkielmaa varten kerätty uudehko hovioikeuksien ratkaisuaineisto. Velallisen oikeusturvan kannalta on ensinnäkin ongelmallista, että luotonantajan vastuu tulee arvioitavaksi lähtökohtaisesti ainoastaan hakijan väitteestä, ellei hakemuksesta muuten selkeästi ilmene luotonantajan toimineen vastuuttomasti, jolloin tuomioistuimet ovat viran puolesta ottaneet kantaa asiaan. Lisäksi ongelmallisena voidaan pitää sitä, että luotonantajan vastuulle ei tosiasiallisesti ole annettu merkitystä piittaamatonta ja vastuutonta esteperustetta arvioitaessa, joka tulee tulevaisuudessa johtamaan siihen, että velkajärjestelyjä tullaan myöntämään lähinnä painavien vastasyiden nojalla. Lisäksi seikan kaksoisarviointi eli, että luotonantajan vastuu voi tulla arvioitavaksi sekä esteperusteen että painavien vastasyiden osalta voi myös johtaa erinäisiin ongelmiin etenkin velallisten ja yhteiskunnan kannalta. Kokonaisuutena katsoen, korkeimman oikeuden antama prejudikaatti asian osalta yhtenäisen linjan saavuttamiseksi olisi enemmän kuin tarpeen, jossa se linjaisi näkemyksen siitä, että luotonantajan vastuu tulisi ottaa huomioon myös viran puolesta annetun näytön osalta esteperustetta arvioitaessa. Lisäksi olisi ensiarvoisen tärkeää, että korkein oikeus ottaisi kantaa myös siihen, että kuinka velallisen ja velkojien vastuu tulisi jakautua arvioitaessa sitä, että onko velallinen velkaantunut moitittavalla tavalla. Luotonantajan toiminnan sivuuttaminen piittaamatonta ja vastuutonta velkaantumista koskevassa esteharkinnassa paitsi nimenomaisesti, että tosiasiallisesti johtaa nimittäin ei-toivottuihin seuraamuksiin niin velallisen, velkojien kuin yhteiskunnankin kannalta.
-
(2013)Tutkielmassa käsitellään luotonantajan vastuuta varjojohtajana. Käsitteenä varjojohtajuus perustuu englantilaiseen shadow director -doktriiniin ja siitä säädetään Companies Actin 251:ssa. Doktriinin nojalla yhtiön ulkopuolinen taho voidaan katsoa yhtiön varjojohtajaksi, mikäli yhtiön johto tapaa toimia yhtiön ulkopuolisen tahon määräysten ja ohjeiden mukaisesti ja yhtiön ulkopuolisen tahon vaikuttaminen yhtiön johdon päätöksentekoon on pysyvämpää kuin kertaluontoista. Tiettyjen kriteerien nojalla varjojohtajan voidaan katsoa olevan vastuussa yhtiön velvoitteista. Suomessa osakeyhtio?lain johtohenkilo?iden vahingonkorvausvelvollisuudesta sa?a?deta?a?n lain 22:1:ssa?. Sa?a?nno?ksen nojalla vahingonkorvausvelvolliseksi voidaan katsoa yhtio?n toimitusjohtaja, hallituksen ja?sen seka? hallintoneuvoston ja?sen. Sa?a?nno?ksen nojalla vahingonkorvausvelvolliseksi voidaan katsoa myo?s henkilo?, joka on valittu hoitamaan johtohenkilo?n tehta?va?a? mutta, jota ei ole merkitty yhtio?n johtohenkilo?ksi kaupparekisteriin. Sa?a?nno?ksen nojalla yhtio?n johtohenkilo?ksi ei kuitenkaan voida katsoa niin sanottua varjojohtajaa ja na?in ollen suomalaisen yhtio?oikeudellisen sa?a?ntelyn voidaan katsoa eroavan englantilaisesta yhtio?oikeudellisesta sa?a?ntelysta?. Tavanomaisesti varjojohtajuus nousee esille tilanteissa, jossa yhtio? on ajautunut maksuvaikeuksiin. Ta?llo?in yhtio?n velkoja voi pyrkia? kontrolloimaan velallista, turvatakseen myo?nta?ma?nsa? luoton takaisinmaksun tai pyrkia?ksensa? parantamaan velallisyhtio?n maksukykyisyytta?. Tyypillisia? keinoja velkojalle ovat henkilo?n nimitta?minen valvomaan velallisyhtio?n toimia tai erilaisten pelastussuunnitelmien laatiminen velallisyhtio?lle. Mika?li velkojan nimitta?ma? henkilo? tai velkoja kontrolloi liian voimakkaasti velallisyhtio?n toimia, voidaan heida?t tiettyjen kriteerien ta?yttyessa? katsoa yhtio?n varjojohtajiksi. Tyypillisesti yhtio?n varjojohtajaksi on katsottu joko velallisyhtio?n luotonantaja tai luotonantajan nimitta?ma? henkilo?, joka valvoo velallisyhtio?n toimia. Vaikka Suomessa lainsa?a?da?nto? ei tunne varjojohtajuutta, on oikeuska?yta?nno?ssa?mme arvioitu hyvin samankaltaisia tilanteita kuin englantilaisessa varjojohtajuutta koskevassa oikeuska?yta?nno?ssa?. Suomessa tilanteet ovat liittyneet pa?a?sa?a?nto?isesti takaisinsaantilain la?heisyyskriteerin arviointiin, jolloin arviointi on kohdistunut velallisyhtio?n ja ta?ma?n luotonantajana toimineen pankin va?lisen suhteen arviointiin. Takaisinsaantilain ja osakeyhtio?lain lisa?ksi varjojohtajuutta voidaan Suomessa arvioida myo?s rikoslain ja ympa?risto?vahinkolain kannalta. Rikoslaissa yhtio?n johtohenkilo?n ka?site na?ytta?a? olevan laajempi kuin osakeyhtio?laissa. Ympa?risto?vahinkolain perusteella vastuu ympa?risto?vahingosta taas voidaan ankaran vastuun nojalla samaistaa vahingonaiheuttajan ulkopuoliseen tahoon tiettyjen kriteerien vallitessa hyvin samankaltaisesti, kuin Companies Actin varjojohtajuus sa?a?ntelyn nojalla yhtio?n ulkopuolisen tahon voidaan katsoa olevan vastuussa yhtio?n velvoitteista. Osittain eroja varjojohtajuuden sa?a?ntelyssa? voidaan selitta?a? oikeusja?rjestyksien ominaisilla piirteilla?. Englannissa yhtio?oikeudellinen ajattelu on perinteisesti ollut omistajakeskeista? ja sa?a?ntelylla? on pyritty suojamaan osakkeenomistajia. Varjojohtajuuden sa?a?ntelemisen voidaan jossain ma?a?rin na?hda? ilmentyma?na? pienosakkeenomistajan korkeasta sijoittajansuojasta. Suomessa yhtio?oikeudellinen ajattelu ei perinteisesti ole ollut omistajakeskeista? eika? sijoittajansuojan korostamista myo?ska?a?n ole aiemmin na?hty lainsa?a?da?nno?ssa?mme tarpeelliseksi.
-
(2023)Tutkielmassa tarkastellaan luotonantajien velvollisuuksia luotonmyöntöprosesseissa osana vastuullista luotonantoa. Tutkielmassa valittu rajaus huomioiden siinä käsitellään kuluttajalle myönnettäviä vakuudettomia kulutusluottoja kattavasti luotonantajan vastuiden kannalta ja paikoin luottotyyppikohtaisesti. Velvollisuuksia luotonantajille seuraa suoraan vahvasti velvoittavista oikeuslähteistä, kuin myös erilaisista oikeudelliselta sitovuudeltaan heikommin velvoittavista normeista, jotka määrittelevät luotonantajien toimintaa erilaisten menettelytapaohjeiden kautta. Velvollisuudet voivat olla välillisiä taikka suoria, ja niistä osa liittyy varsinaiseen luotonmyöntöprosessiin itseensä, kun taas osa velvollisuuksista koskettaa luotonantajia lähinnä toimijoina. Tutkielmassa käsitellään ensin luotonantotoimintaa yleisesti sekä sen ennakko- ja jälkivalvontaa. Luotonantajat ovat kaikessa toiminnassaan velvollisia noudattamaan hyvää luotonantotapaa, minkä oikeudellista asemaa ja käytännön merkitystä luotonantajien toiminnan kannalta tutkielmassa tarkastellaan ja arvioidaan. Lähestyttäessä varsinaista luotonmyöntöprosessia luotonantajat ovat velvollisia antamaan tietyt määrämuotoiset tiedot luotonhakijalle ennen luottosopimuksen tekemistä. Näitä prekontraktuaalisia informaatiovelvoitteita sekä luottosopimuksen tekemistä koskevia velvollisuuksia käsitellään tässä tutkielmassa. Varsinaista luotonmyöntöprosessia koskien korostuvat puolestaan luotonantajan velvollisuus todentaa luotonhakijan henkilöllisyys sekä arvioida tämän luottokelpoisuus. Luotonantajan velvollisuuksia määrittelevässä sääntelyssä tapahtuu vuonna 2023 verraten paljon uudistuksia, joita tutkielmassa tarkastellaan erityisesti luotonantajan toimintaedellytysten näkökulmasta. Tutkielman pääasiallisena metodina on lainoppi, mutta siinä arvioidaan luotonantajan velvollisuuksia määrittelevää ainesta erityisesti oikeustaloustieteellisestä näkökulmasta. Tutkielmassa arvioidaan sääntely-ympäristössä tapahtuneiden muutosten vaikuttavuutta ja tehokkuutta luottomarkkinoilla, sekä toisaalta sääntelyn aiheuttamia haitallisia vaikutuksia markkinoihin ja ylipäänsä luotonantoon elinkeinona. Tutkielmassa tarkastellaan vielä lopuksi tulevaa lainsäädäntökehitystä sekä siihen liittyviä haasteita tutkielmassa tehdyt havainnot huomioiden.
-
(2017)Luottamuksellisen tiedon merkitys elinkeinotoiminnassa on kasvanut ja samalla liikesalaisuuksien suojaaminen on yhä tärkeämpää. Elinkeinonharjoittajien välisen yhteistyön toteuttamiseksi on usein tarpeellista luovuttaa sopimuskumppanille yrityssalaisuuksia, joskus jo sopimusneuvotteluvaiheessa. Vaihdannan toimivuuden vuoksi on tarpeen säännellä luottamuksellisen tiedon suojaa silloin, kun sitä joudutaan sopimusneuvotteluissa liikekumppanille luovuttamaan. Suomessa luottamuksellisen tiedon lainsäädäntöön perustuva suoja sisältyy rikoslakiin, lakiin sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa ja työsopimuslakiin. Liike- ja yrityssalaisuuksia suojaava sääntely täydentää varsinaisia immateriaalioikeuksia koskevaa sääntelyä. Yrityssalaisuuden määritelmä löytyy nykyisin vain rikoslaista. Rikoslaki antaa suojaa mm. luottamuksellisessa liikesuhteessa luovutetun yrityssalaisuuden oikeudetonta käyttöä tai ilmaisemista vastaan. Laissa sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa kielletään sopimusneuvotteluissa luovutettujen teknisten esikuvien ja teknisten ohjeiden oikeudeton käyttäminen ja ilmaiseminen. Työsopimuslaissa säädetään työntekijän velvollisuudesta olla ilmaisematta tai käyttämättä hyväkseen työnantajan ammatti- ja liikesalaisuuksia. Luottamuksellisen tiedon suojaa sopimusneuvotteluissa voidaan vahvistaa ja tarkentaa sopimuksin. Salassapitosopimuksia koskevaa erityissääntelyä ei Suomessa ole, joten sopimuksiin sovelletaan yleisiä sopimusoikeudellisia oppeja. EU:n liikesalaisuusdirektiivin on tarkoitus parantaa kehitys- ja tutkimustoimintaa harjoittavien tahojen valtioiden rajat ylittävän toiminnan edellytyksiä Euroopan unionin alueella. Direktiivin implementoinnin myötä luottamuksellisen tiedon siviilioikeudelliseen sääntelyyn tulee joitain muutoksia.
-
(Helsingin yliopistoUniversity of HelsinkiHelsingfors universitet, 2005)Tutkielmassa käsitellään luottamuksenhallintaa web-palveluympäristössä. Dynaaminen toimintaympäristö asettaa vaatimuksia luottamuksenhallintajärjestelmälle, jota käytetään paitsi paikallisten pääsynhallintapäätösten tekemiseen, myös laajemman mittakaavan päätöksenteon tukena, useiden autonomisten toimijoiden muodostamien yhteisöjen hallinnassa. Tutkielma esittelee Trust Based on Evidence -projektissa kehitetyn luottamuksenhallintajärjestelmän tiedollisen ja toiminnallisen mallin, paikallisesta ja yhteisön näkökulmasta. Mallia selkeytetään web-palveluympäristöön sijoittuvan esimerkin avulla. Luottamuksen käsitteen rakentamiseksi esitellään myös eri osa-alueille sijoittuvia luottamuksen malleja ja luottamusta käyttäviä järjestelmiä. Avoimessa verkkoympäristössä palveluntarjoaja joutuu tasapainottelemaan kahden osin vastakkaisen tavoitteen välillä: toisaalta järjestelmän tulisi olla mahdollisimman avoin, jotta se houkuttelisi käyttäjiä, toisaalta liiallinen avoimuus kasvattaa tietomurron riskiä. Kompromissin löytäminen on hankaloitunut edelleen saavutettavien käyttäjien määrän kasvaessa ja tarjottavien palvelujen monimutkaistuessa. Tehtävä vaatii toisaalta erikoistapauksien käsittelyä, toisaalta yleistettävyyttä laajan käyttäjistön suhteen. Tietoturvan ylläpidon automatisointia ovat edistäneet muun muassa politiikkapäätösten erottaminen toteutuksesta ja mahdollisten tietomurron merkkien tarkkailun delegointi siihen erikoistuneille ohjelmille (IDS). Palvelujen käyttäjistön kasvaessa ja siirtyessä nimettömämmiksi kurinpito ja tarkkailu kuitenkin vaikeutuvat entisestään, eikä ylläpitäjiä riitä sidottavaksi jatkuvaan käyttäjien vahtimiseen. Monesti valvoja voikin vain poistaa käyttöoikeuden häiriköltä, jolloin esimerkiksi hieman lievemmälle sääntöjen 'venyttämiselle'' ei juuri voi tehdä mitään. Luottamuksenhallinta helpottaa rikkomuksiin ja toisaalta hyvään käytökseen reagoimista asteittain. Sen pohjalta käyttäjien valvontaan, pääsynhallintaan ja resurssien rajoitukseen liittyvä hienosäätö voidaan tuoda ymmärrettäväksi osaksi ylläpitoa ja pitkälti myös automatisoida.
Now showing items 14761-14780 of 31275