Browsing by Title

Metsien rooli ilmastonmuutoksen hillinnässä on noussut yhä tärkeämmäksi osaksi ilmastopolitiikan toteuttamista niiden sitoessa ja varastoidessa hiiltä ilmakehästä. Metsät ovat yksi Suomen tärkeimmistä luonnonvaroista, minkä johdosta niihin kytkeytyy useita tavoitteita taloudellisen arvon varmistamisesta monimuotoisuuden turvaamiseen ja hiilen sitomisen lisäämiseen. Suomen metsistä suurin osa on yksityisten metsänomistajien omaisuutta. Siten yksityisten metsänomistajien preferenssit ja tavoitteet omistukselle on olennaista huomioida, jotta metsät saadaan kytkettyä myös osaksi ilmasto- ja ympäristöpolitiikan tavoitteita. Tässä tutkielmassa tarkastellaan metsänomistajien suhtautumista hiilen sitomisen ja varastoinnin lisäämiseen osana omien metsien hoitoa. Aineistona hyödynnetään vuonna 2019 kerättyä kyselyä, joka tuotettiin Suomalainen metsänomistaja 2020 - tutkimushankkeessa. Kysely sisälsi perusotoksen sekä kolme erityisteemoihin keskittyvää osaotosta. Yksi osaotoksista (n = 2250) keskittyi metsien käytön ja käsittelyn hyväksyttävyyteen, jossa kysyttiin metsänomistajien suhtautumista lisätä hiilen sitomista osassa omia metsiä korvausta vastaan. Näistä kysymyksistä tarkastellaan logistisen regression avulla metsänomistajien kiinnostusta myydä hiilensidontapalvelua suhteessa omistajien ja tilojen taustapiirteisiin. Lisäksi yleisellä tasolla havainnoidaan metsänomistajien suhtautumista toteuttaa hiilen sitomista ja varastointia edistäviä metsänhoidollisia toimenpiteitä sekä niiden potentiaalista ilmastovaikutusta. Yksityisistä metsänomistajista puolet suhtautuu myönteisesti hiilensidontapalvelun tuottamiseen omassa metsässä korvausta vastaan. Merkitsevinä tekijöinä metsänomistajien ja tilojen taustapiirteitä tarkasteltaessa nousivat esiin ikä, koulutus sekä vastaajan näkemys omasta metsästä hiilinieluna. Tarkastelluista hiilen sitomista ja varastointia lisäävistä metsänhoidollisista toimenpiteistä yleisesti myönteisimmin suhtaudutaan jatkuvaan kasvatukseen, josta on kiinnostunut selvästi yli puolet vastanneista. Toimenpiteiden ilmastovaikutuksia arvioitaessa oli turvemailla toteutettavalla jatkuvalla kasvatuksella suurin päästövähennyspotentiaali ja se on useiden metsänomistajien näkökulmasta kiinnostava keino ottaa käyttöön omissa metsissä, jos siitä saisi korvauksen. Kokonaisvaltainen kestävä kehitys on jatkossa yhä olennaisempi osa metsien hoitoa, minkä vuoksi onkin tärkeää havainnoida, miten erilaiset tavoitteet ovat yhteensovitettavissa. On olennaista tunnistaa, millaiset metsänomistajat ovat potentiaalisesti kiinnostuneita tuottamaan hiilensidontaa ja millaisin metsänhoitomenetelmin voidaan saavuttaa kustannustehokkaasti mahdollisimman suuri ilmastovaikutus. Päätöksenteossa ja neuvonnassa tulee huomioida yksityisten metsänomistajien erilaiset tavoitteet omistukselleen, heidän halukkuuteensa ja valmiutensa toteuttaa eri toimenpiteitä sekä toimenpiteiden houkuttelevuus ja tarkoituksenmukaisuus eri kasvupaikoilla.

Tiivistelmä Monimuotoisuuden ylläpitäminen ja luontokadon pysäyttäminen kaikilla ekosysteemitasoilla ovat kasvavissa määrin keskeisiä kysymyksiä niin globaalissa kuin kansallisessakin mittakaavassa. Suomen tapauksessa metsien rooli tässä kysymyksessä on erityisen suuri, sillä erilaiset metsäelinympäristöt kattavat noin 86 prosenttia maapinta-alasta. Viimeisimmän lajien uhanalaisuuskartoituksen mukaan noin 30 prosenttia kaikista uhanalaisista lajeista käyttää ensisijaisena elinympäristönään metsiä, ja lisäksi kaksi kolmasosaa metsäluontotyypeistä on luokiteltu uhanalaisiksi. Metsäsuunnittelun näkökulmasta keskeisiä teemoja ovat suojelutoimenpiteiden kohdistaminen arvokkaimmille kohteille, ja toisaalta monimuotoisuutta tukeva toimenpidesuunnittelu talousmetsissä. Molempiin tavoitteiden edistämiseksi metsiköiden monimuotoisuus ja luontoarvot nykytilassa on tunnistettava mahdollisimman tehokkaasti. Toimenpidesuunnittelun ja erilaisten toimenpidevaihtoehtojen laskennallisen vertailun tarpeisiin on lisäksi pystyttävä ennustamaan monimuotoisuuskehitystä eri vaihtoehdot huomioiden, sekä asettamaan eri tavoitteille, tässä tapauksessa myös monimuotoisuudelle ja luontoarvoille, numeerinen arvo. Erään ratkaisuvaihtoehdon edellä esitettyihin tavoitteisiin tarjoaa ForestKIT-metsäsuunnittelujärjestelmän tarpeisiin kehitetty luontoarvoindeksimalli. Asiantuntijatyönä kehitetty indeksimalli perustuu kuuteen osaindeksiin, jotka yhteenlaskettuna kuvaavat puuston rakenteellista monimuotoisuutta, ja ennustavat tätä kautta metsikkökuvioiden luontoarvoja. Tämän työn tavoitteeksi asetettiin mallin nykytoteutuksen arviointi ja kehittäminen, sekä kehitetyn mallin uudelleenarviointi. Tutkielman toteutus jaettiin kolmeen vaiheeseen, joista ensimmäisessä tarkasteltiin mallin nykytoteutuksen loogisuutta, sekä mallinnuksessa käytettävien kuviotietojen datalähteen vaikutusta tuloksiin hyödyntäen kahta samalta alueelta maastomittauksiin ja kaukokartoitustulkintaan perustuen tuotettua aineistoa. Ensimmäisessä vaiheessa havaittiin, että kaukokartoitusaineistojen perusteella ennustetuissa puustotunnuksissa rakenteellisen vaihtelun kuvaus on heikkoa, ja näin ollen myöskään luontoarvojen ennustaminen niiden perusteella ei ole erityisen luotettavaa. Mallin toiminnasta yleisesti tunnistettiin joitain puutteita, erityisesti liittyen alueellisen ja kasvupaikkakohtaisen vaihtelun huomioimiseen. Myös lahopuu-muuttujan puuttuminen mallista havaittiin keskeiseksi puutteeksi. Tutkielman toisessa vaiheessa mallin nykytoteutusta pyrittiin kehittämään osaindeksi kerrallaan hyödyntäen ensimmäisen vaiheen havaintoja, sekä arvioimaan mahdollisten uusien osaindeksien lisäämistä. Keskeiset raamit kehitystyölle asetti tämän työn rajoitukseksi määritetty mahdollisten muuttujien rajaaminen metsätietostandardin mukaisiin metsävarakuviotunnuksiin, mutta osaindeksikohtaisessa tarkastelussa löydettiin kuitenkin konkreettisia kehitysehdotuksia, joilla pystyttiin vastaamaan tunnistettuihin puutteisiin. Keskeisenä lisäyksenä kehitettiin ratkaisu lahopuuinventointitiedon sisällyttämisestä malliin. Kolmannessa vaiheessa esitettyjen kehitysehdotusten yhteisvaikutuksia testattiin erityisesti tähän tarkoitukseen kehitetyllä menetelmällä, jossa ensimmäisessä vaiheessa esitellystä vertailuaineistosta valituille otantakuvioille laskettiin indeksiarvot mallin nykytoteutuksella sekä eri kehitysvaihtoehtojen yhdistelmillä, jonka jälkeen näiden erotusta vertailtiin nykytoteutuksen perusteella lasketulle arvolle asetettuun statukseen (yliarvio/aliarvio). Kolmannessa, muutosvaihtoehtojen testaamisen saatiin suuntaa antavia tuloksia muutosyhdistelmävaihtoehtojen hyvyydestä, mutta kyseisten tulosten tarkastelussa on huomioitava menetelmän kokeellinen luonne. Kolmannen vaiheen tulosten perusteella toisessa vaiheessa esitettyjen kehitysehdotusten avulla pystyttiin kuitenkin parantamaan mallin toimintaa tunnistettujen puutteiden osalta. Mallin nykytoteutukseen ehdotetut kehitysehdotukset huomioiden malli toimii siis kohtuullisen hyvin metsikkökuvioiden rakenteellisen monimuotoisuuden kuvaamisessa. Tulosten tarkastelussa on kuitenkin huomioitava mallin kehittämistyön aikana tunnistetut haasteet eri käsitteiden ja muuttujien määrittelyssä, käytössä olevan mallinnusdatan ja -menetelmien asettamissa rajoitteissa, sekä mallin tulosten riippuvuus muuttujien (kuviotietojen) mittaustarkkuudesta. Lisäksi keskeisiksi tämän työn rajauksen ohittaviksi kehityskohdiksi tunnistettiin spatiaalisuuden huomioiminen kuvioiden indeksiarvojen laskennassa sekä lahopuumäärän kehityksen ennustaminen.

Tämän tutkielman tarkoituksena oli selvittää metsikön rakenteen sekä hakkuiden vaikutuksia pintakasvillisuuden lajikoostumukseen ja biomassaan Etelä-Suomen lehtomaisilla, tuoreilla ja kuivahkoilla kankailla. Aineistona tässä työssä on 8. valtakunnan metsien inventoinnin yhteydessä vuosina 1985–86 metsäluonnon ja ympäristön tilan seurantaa varten perustetuista noin 3 000 pysyvästä koealasta poimittu otos. Pintakasvillisuuden lajisto muuttuu metsikön kehitysvaiheen mukaan. Hakkuu on huomattava häiriö, joka aiheuttaa nopeita ja suuria muutoksia pintakasvillisuudessa. Pintakasvillisuutta on tarkasteltu lähinnä lajiryhmittäin (heinät, ruohot, varvut, sammalet sekä jäkälät). Kunkin lajiryhmän peittävyyden eroavaisuuksia testattiin varianssianalyysilla kun selittävänä muuttujana ovat luokittain metsikön ikä ja edellisestä hakkuusta kulunut aika. Lajikohtaisia tarkasteluja on sen sijaan tehty kasvillisuuden ordinaatioanalyyseillä. Tässä käytetty ordinaatiomenetelmä on epämetrinen moniulotteinen skaalaus (Non-metric multidimensional scaling, NMDS), jonka avulla voidaan tehdä päätelmiä kasvillisuuden rakenteen ekologisesta vaihtelusta ympäristömuuttujien suhteen. Harvennus- ja avohakkuiden vaikutuksia pintakasvillisuuteen myös mallinnettiin lajiryhmittäin käyttäen yleistettyjä lineaarisia malleja (Generalized linear models). Lajiryhmien peittävyyksien kehitystä mallinnettiin puuston pohjapinta-alan funktiona. Metsikön iän kasvaessa heinien ja ruohojen osuus pienenee, kun taas varpujen ja sammalten osuus lisääntyy. Harvennushakkuiden vaikutukset ovat lievempiä kuin avohakkuiden eivätkä ne useimmiten aiheuttaneet tilastollisesti merkittaviä muutoksia pintakasvillisuuden peittävyyksissä. Avohakkuu sen sijaan on voimakkaampi ja aiheuttaa merkittäviä muutoksia. Heiniä ja ruohoja esiintyy hakkuun jälkeen enemmän ja vastaavasti sammalet ja varvut taantuvat. Kasvillisuuden kokonaispeittävyys ja biomassa ovat suurimmillaan hakkaamattomissa metsiköissä. Harvennushakkuun jälkeen peittävyys ja biomassa voi kuitenkin hetkellisesti olla suurimmillaan kun harvennuksesta on kulunut muutama vuosi. Yleistetyt lineaariset mallit kuvasivat pintakasvillisuuden kehitystä metsikön pohjapinta-alan funktiona luotettavasti. Malleja voidaan käyttää myös ennustamaan miten pintakasvillisuus kehittyy avohakkuun jälkeen. Malleja voidaan soveltaa esimerkiksi laskettaessa pintakasvillisuuden sitoman hiilen määrää eri ikäisissä metsissä. Niiden avulla voidaan myös arvioida esimerkiksi avohakkuuta voimaperäisemmän energiapuun korjuun vaikutuksia pintakasvillisuuden runsauteen.

The subject of this thesis was to evaluate the capability of the FEMMA model in simulating the daily nitrogen load from a forested catchment. For that FEMMA was tested in a forest plot in Hyytiälä, Juupajoki. The modeling results of the concentrations of ammonium, nitrate and dissolved organic nitrogen in the runoff water were compared to the measured values of those. This work presents the current state of knowledge concerning the most significant nitrogen processes in forest soil, as reported in the literature. It also lists some alternative models for simulating nitrogen and evaluates the uncertainties in the modelling critically. As a result FEMMA was found not to be suitable for simulating daily nitrogen load from this catchment. The simulated results didn’t correspond to the measured values. The most significant factors to develop in FEMMA found in this study were the parametrization of the gaseous nitrogen losses from the system, re-examining the nitrogen uptake by plants and developing the computing of the fractions of nitrogen released in decomposition. For future research it would be important to decide if it is meaningful to simulate the daily nitrogen leaching with process-based models at all. At least in the Hyytiälä site the amount of leached nitrogen is so small compared to the nitrogen in other processes that it’s quite challenging to simulate it accurately enough.

EU:n maatalouspolitiikka on muuttumassa vuosille 2021–2027. Samaan aikaan EU:n sisällä ilmastopolitiikassa tavoitellaan taakanjakosektoreilla päästövähennyksiä ja LULUCF-sektorilla nettonielua. Työn tavoite oli selvittää, voisiko metsitystuki olla kustannustehokas instrumentti, jolla voitaisiin vähentää sekä maatalouden että LULUCF-sektorin päästöjä. Teoriapohjana on käytetty ulkoisvaikutuksia ja kustannus-hyötyanalyysia. Maataloustukien negatiivisena ulkoisvaikutuksena on maankäytön muutos metsistä pelloiksi, jolloin maatalouden päästöt varsinkin turvemaista kasvavat ja hiilinielut pienenevät metsämaan vähentyessä. Kustannus-hyötyanalyysin avulla on mahdollista laskea maanomistajalle nettonykyarvo sekä viljelystä että metsityksestä. Näiden erotus kertoo vaadittavan metsitystuen suuruuden, jotta viljelijä suostuu muuttamaan maankäyttöään. Jos erotus on suurempi kuin saavutettavat ilmastohyödyt tietyllä hiilen hinnalla, metsitystuki ei ole tehokas instrumentti. Yksivuotisessa viljelyssä olevan turvemaan metsittämisen ilmastohyöty ylitti vaadittavan metsitystuen suuruuden jokaisen ELY-keskuksen alueella. Monivuotisessa viljelyssä turvemaan päästöt ovat sen verran alhaisemmat, ettei eniten metsitystukea vaativilla alueilla ilmastohyöty ylitä kustannuksia, kun päästöjen hinta on 25 € per hiilidioksidiekvivalenttitonni. Metsityksen myötä ei pelkkä kasvavan biomassan hiilihyöty ylitä kustannuksia yhdenkään ELY-keskuksen alueella. Nykyisillä pellon nettonykyarvoilla metsitystuki ei ole nielujen lisäämiseksi kivennäismailla kustannustehokas keino. Metsitystuki olisi 25 €:n hiilidioksidiekvivalentin tonnihinnalla kustannustehokas keino useimpien paksu-turpeisten maiden metsitykseen. Lisätutkimusta tarvittaisiin siitä, miten metsitystuen käyttö vaikuttaisi muiden tukien määriin ja sitä kautta tuotantomääriin, kansallisten tukien määrään sekä taakanjakosektorin päästövähennystavoitteisiin.

Metsokantojen (Tetrao urogallus) huomattava taantuminen Suomessa ja etenkin maan eteläosassa on liitetty metsä- ja maatalouden aiheuttamaan metsien pirstoutumiseen. Pirstoutuminen muokkaa elinympäristöä voimakkaasti vähentäen sopivan elinympäristön määrää ja vaikuttaen siten saatavilla olevan ravinnon, sopivien pesäpaikkojen sekä soidinpaikkojen määrään. Elinympäristön rakenteen muuttuminen ja pirstoutumisen aiheuttama reunavaikutus voivat myös suosia erilaista petoyhteisöä kasvattaen saalistuspainetta, ja etenkin pesäaikaisen saalistuksen eli pesäpredaation on havaittu olevan yleisempää peltojen ja hakkuuaukkojen pirstomissa metsissä. Pesäpredaatio on monille lintulajeille tärkein syy pesinnän epäonnistumiseen, ja huono pesintämenestys puolestaan tuottaa tappioita koko populaation lisääntymismenestykselle. Luontaisten petojen lisäksi saalistuspaine myös vieraslajien toimesta voi olla suurempi pirstoutuneessa ympäristössä. Haitalliseksi vieraslajiksi määritelty supikoira (Nyctereutes procyonoides) on nykyään Suomessa jo yleisin keskikokoinen peto, ja pesäsaalistajana se voi runsastuessaan vaikuttaa myös lintukantoihin. Myös Etelä-Suomessa sijaitsevan Nuuksion metsokanta on taantunut, mutta syytä ei tunneta. Tarkoituksenani oli selvittää, mikäli pesäpredaatio tai vieraslajin läsnäolo voisivat olla Nuuksion metsokannan ongelmia. Tutkimuksen tavoite oli selvittää 1) muistuttaako Nuuksio pesäpredaatioasteeltaan Keski-Suomeen sijoittuvan Karstulan karua yhtenäistä metsäaluetta vai pääkaupunkiseudun pirstoutuneita viherkäytäviä, 2) vaikuttaako ympäristön rakenne maisematasolla pesien selviytymiseen, ja 3) vaikuttaako ympäristön rakenne maisematasolla supikoiran vierailuihin koepesillä. Toteutin tutkimuksen Nuuksiossa pesäpredaatiokokeilla, ja mittasin petojen paikallista tiheyttä ja aktiivisuutta hajupostikokeella. Koepesiä ja hajuposteja seurattiin riistakameroilla. Vertasin Nuuksion pesäkoe- ja hajupostiaineistoa Karstulasta ja pääkaupunkiseudun viherkäytäviltä vuotta aiemmin saatuihin pesäpredaatiokoeaineistoihin. Pesäpredaatioaste oli Nuuksiossa matala, noin kahdeksan prosenttia. Kolmesta tutkimusalueesta Nuuksion pesäpredaatioaste oli alhaisin, ja kaupungin viherkäytävillä puolestaan korkein, sillä pesistä saalistettiin lähes puolet. Nuuksiossa havumetsällä oli negatiivinen vaikutus pesäpredaatioon pienemmällä mittakaavalla, ja viherkäytävillä puuttoman alueen osuuden vaikutus pesäpredaatioon oli positiivinen. Maisemalla ei sen sijaan ollut vaikutusta supikoirahavaintoihin Nuuksion hajuposteilla, eikä supikoiria havaittu Nuuksion koepesillä lainkaan. Hajupostien supikoirahavainnot vaikuttivat painottuvan yhtenäisen metsäalueen reunoille, mutta tutkimuksen aineistolla reunavaikutus ei ollut havaittavissa. Viherkäytävien koepesillä supikoira oli kuitenkin yleisin vierailija. Yhdistettäessä Nuuksion ja viherkäytävien pesäkoeaineistot maisema vaikutti supikoirahavaintoihin koepesillä, mutta vaikutus riippui tarkasteltavasta mittakaavasta. Maisematasolla havumetsä vaikutti negatiivisesti supikoirien vierailuihin koepesillä, mutta pienemmällä mittakaavalla kosteikot vetivät supikoiria puoleensa. Tutkimuksen tulokset viittaavat siihen, ettei pesäpredaatio yksinään olisi syy Nuuksion metsokannan taantumiseen. Pesäpredaatio vaikuttaakin olevan verrattain pieni ongelma karuilla metsäalueilla, kuten Nuuksiossa ja Karstulassa, johon Nuuksio on hyvin verrattavissa huolimatta sijainnistaan lähellä pääkaupunkiseutua. Nuuksion metsokannan pienenemisen taustalla saattaakin pesäpredaation sijaan olla muita, vaikeammin ratkaistavia ongelmia, joita on syytä tutkia metsojen säilyttämiseksi Nuuksiossa.

Methylation analysis by Ciucanu and Kerek (1984) and Hakomori (1964) and the meaning of circumstances in the reaction, reaction parameters and structure of the sample were reviewed in this study. The experimental work consisted of methylation analysis of glucose, cellobiose, isomaltose, pullulan, commercial dextran and dextrans produced by lactic acid bacteria Weissella confusa and Leuconostoc citreum. The success of the methylation was controlled using the IR-method. Methylated samples were treated by methanolysis and acid hydrolysis. The structure analyses were carried out with GC-MSspectra. Two different columns: DB-1 and HP-5 were compared in the GC-analysis. Two hours methylation in the ultrasonic bath gave good methylation results. It was easy to control the methylation by IR-method. OH-peak (3400 cm-1) was absent and CH3- peaks (2900 and 2800 cm-1) were high after successful methylation. IR-spectroscopy is a valuable tool to check if methylation has been successful. Samples could be remethylated before hydrolysis and derivation if necessary. After methanolysis there were ?- and ?-pyranose forms from each methylated monosaccharides. Due to reduction after the acid hydrolysis method, there was only one methylated form from each product. The structures of glucose, cellobiose, isomaltose and pullulan were solved by both hydrolysis methods. Recovery of these samples was good but the deviation was large. The structure of commercial dextran and dextran produced by W. confusa were solved by methanolysis method and partly by acid hydrolysis method. Recovery of these samples was poor. The methylation succeeded only in one of the dextran samples produced by L. citreum. The methylation analysis of dextrans could be developed in the future by increasing the temperature and the time of mixing and by adding some glycerol.

Glutamatergisen hermosolutoiminnan häiriöt vaikuttavat olevan yhteydessä mielenterveys- ja mielialahäiriöihin. Metabotrooppiset glutamaattireseptorit ovat yksi mahdollinen kohde kun etsitään nykyisiä lääkkeitä tehokkaampia vaihtoehtoja näiden sairauksien hoitoon. Hiirten marmorikuulien hautaamiskokeen ajatellaan mittaavan hiirten ahdistuneisuutta ja pakko-oireisuutta, ja metabotrooppisen glutamaatti-2/3-reseptorin antagonisti LY-341495:llä on aikaisemmissa tutkimuksissa havaittu hautaamiskäyttäytymistä lievittäviä vaikutuksia tässä testissä. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli havainnoida LY-341495:n jo tunnettuja vaikutuksia hiirten käyttäytymiseen marmorikuulien hautaamiskokeessa ja selvittää, ovatko vaikutukset riippuvaisia mGlu3-reseptoreista. Lisäksi tutkimme LY-341495:n vaikutusta hiirten liikeaktiivisuuteen ja sitä, onko vaikutus samanlainen mGlu3R-poistogeenisillä hiirillä kuin villityyppi-hiirillä. Emme havainneet LY-341495:llä olevan vaikutusta villityyppi-hiirten marmorikuulien hautaamiskäyttäytymiseen tai liikeaktiivisuuteen. LY-341495 ei vaikuttanut myöskään mGlu3R-poistogeenisten hiirten marmorikuulien hautaamiskäyttäytymiseen. Havaitsimme kuitenkin LY-341495:llä olevan tilastollisesti merkittävä mGlu3R-poistogeenisten hiirten liikeaktiivisuutta lisäävä vaikutus. mGlu2-reseptorin toiminnan estyminen mGlu3-reseptorin suhteen poistogeenisillä hiirillä näyttää johtavan yliaktiivisuuteen. Pystyynnousu-aktiivisuuden lisääntymisestä ei kuitenkaan voi päätellä LY-341495:n vaikutusta mielialaan. Tuloksemme eivät tukeneet sitä, että LY-341495:n vaikutus villityyppi- tai mGlu3R-poistogeenisiin hiiriin olisi pakko-oireisuutta lievittävä.

The description and analysis of oral language use is a daunting task. In this study, I have attempted to look not only into oral language but also to probe a bit deeper into the interaction taking place between an interviewer (S) and an interviewee (Int) in a typical oral proficiency interview (OPI). An OPI has been described many times, but apparently no description of this particular S/Int interaction has been made. Nevertheless, the practitioners of the art, or skill if you will, of OPI make a variety of claims about the relative effectiveness of various strategies in testing. It would seem that most of these are primarily based on anecdotal evidence. This study may be the beginning of a look at what interaction is occurring, particularly in the Finnish setting. This study presents the analysis of three actual test interviews carried out by trained interviewers working for the National Certificate (NC) of Language Proficiency (of Finland). All three interviews were at the Advanced Level in the NC scaling system. In my study, I concentrated on the testing research of the late 1990s with its eclectic focus. I chose those factors identified in studies as most pertinent to interaction: speech act, discourse analysis, lexicality contra grammaticality, floor, back channelling, overlapping, introspection, repairs and repetitions, accommodation, and negotiation of meaning. In results differing somewhat from certain earlier studies, I identified various forms of the multiplicity of interaction which did occur in these interviews. In fact, it was shown that these OPI proceeded to a great extent under the control, initiation, and interaction of the candidates. The interviewers managed their task well, eliciting a broad and varied language sample from each candidate.

Foucauldian concepts of bio-power and biopolitics are widely utilized in contemporary political philosophy. However, Foucault’s account of bio-power includes some ambivalence which has rendered these concepts of bio-power and biopolitics rather equivocal. Foucault elaborates these concepts and themes related to them in his books Discipline and Punish (1975) and History of Sexuality: An Introduction (1976), and also in his Collège de France-lectures held from 1975 to 1979. Through a detailed analysis of these works this research suggests that there are differences in Foucault’s account of bio-power. The aim of this thesis is to shed light to these differences, and consequently, clarify Foucault’s account of bio-power and biopolitics. This research is divided into two main sections. The first analyzes Foucault’s works of 1975-76. In those works Foucault investigates relations of power and knowledge through a framework of what he called the normalizing society. Foucault identifies two essential forms of power operating in the normalizing society: individualizing discipline and population targeting bio-power. Together they form a network of power relations that Foucault calls power over life. By this concept Foucault designates the process by which human life in its totality became an object of power and knowledge. In this framework bio-power and biopolitics are essentially connected to particular system of norms which creates its power effects through medicine, human sciences and laws and regulations. The two pivotal reference points for normalizing techniques are race and sexuality. The second section focuses on Foucault’s lectures of 1977-79 and his other works published approximately until 1982.In these works Foucault elaborates the subject of governing population from different angle and with novel concepts. He abandons the view according to which one could locate a uniform architecture of power operating in society. Rather, he begins to analyze society as being constituted by multiple different forms of power and political rationalities. The crucial research question is what kinds of modifications take place in techniques of government when relations of power and knowledge are changed. In these investigations bio-power and biopolitics are identified with liberal apparatuses of security and pastoral power. The conclusions deduced in this thesis are that Foucault’s preliminary analysis of bio-power in the context of normalizing society is not sufficient to produce a firm analytical ground for concepts of bio-power and biopolitics. However, in his later elaborations of these concepts Foucault manages to demonstrate how political rationalities and different forms of power are related to the ways in which human life is governed and modified. Thus Foucault succeeds in creating analytical tools by which to have better understanding through what kinds of rationalities human life is managed in contemporary societies.