Browsing by Title

Pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan työllisyydenhoitoa omanarvontunnon ja ihmisarvon näkökulmasta. Tutkimuskysymykseni ovat: 1) Miten ihmisarvo tulee esiin työllisyydenhoitoon liittyvässä lainsäädännössä? 2) Miten kuntouttavassa sosiaalityössä voidaan parantaa työttömän työ- ja toimintakykyä tukemalla hänen omanarvontuntoaan voimavaralähtöisesti? Tutkielmassa työhön kuntoutusta käsitellään työllistämistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) kontekstissa. TYP-toiminnassa luodaan pitkäaikaistyöttömälle yksilöllinen palvelukokonaisuus Kelan kuntoutuspalveluista, työvoimapalveluista ja kunnan sosiaali- ja terveyspalveluista. Moniammatillisen yhteistyön taustalla on kuntouttavan sosiaalityön ja työvoimapalveluiden erilaisia tavoitteita koskeva eettinen ristiriita. Työvoimaviranomaisilla tavoitteena on työllistyminen ja sosiaalityössä laajemmat elämäntilanne- ja hyvinvointitavoitteet. Tutkielmassa pyritään selvittämään sosiaalityön merkitystä ja tarpeellisuutta TYP:ssä sosiaalieettisestä näkökulmasta. Tutkielma jakaantuu kolmeen osaan. Ensimmäisessä osassa selvennetään ihmisarvon ja ihmisoikeuksien käsitteiden suhdetta, ja niiden esiintymistä työllisyydenhoitoon liittyvässä lainsäädännössä. Toisessa osassa käsitellään työhön kuntouttavaa sosiaalityötä dialogisessa ja asiakaslähtöisessä kohtaamisessa. Kolmannessa osassa pohditaan ratkaisukeskeisten voimavaralähtöisten valmennusmenetelmien hyödyntämistä omanarvontunteen ja toimintakyvyn tukemisessa, sekä niiden hyödyntämistä työhön kuntouttavassa sosiaalityössä. Tutkimus on aineistolähtöinen kirjallisuuskatsaus, jossa käytetään menetelmänä sisällönanalyysia. Tutkimuksen tuloksena on, että sosiaalityöllä on perustava ja välttämätön tehtävä sosiaalieettisesti kestävän TYP-työn toteuttamisessa. Sosiaalityössä korostuu ihmisarvoon ja asiakaslähtöisyyteen perustuva henkilökohtaisen psykososiaalisen keskustelun lähestymistapa, joka on välttämätön asiakkaan sosiaalisen tilanteen kartoittamiseksi ja edistämiseksi. Sosiaalihuoltolain mukaan erityisen tuen tarpeessa olevilla ihmisillä tulee olla sosiaalityöntekijä omatyöntekijänään. Monialaisen työllistymissuunnitelman laatimisessa sosiaalityöntekijän on tuotava esiin asiakkaan kokonaisvaltainen sosiaalinen tilanne ja asiakkaan näkemys omasta toimintakyvystään sekä harjoitettava asiakkaan asianajoa. Asiakkaan työ- ja toimintakykyä voidaan tukea ratkaisu- ja voimavarakeskeisellä valmentavalla työotteella, jolla on vaikutusta asiakkaan motivaatioon suuntautua kohti pitkäaikaista muutosta ja sitoutua muutokseen.

Tämä tutkielma tarkastelee käsityksiä naistennimien yleisyydestä ja harvinaisuudesta. Tutkielma rajautuu pelkästään naistennimiin, sillä niissä nimimuodin muutokset näkyvät miestennimiä selvemmin ja nopeammin. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, millaiset naistennimet koetaan yleisiksi ja harvinaisiksi ja miksi, vaikuttaako ikä näihin käsityksiin ja millaisia ajatuksia etunimien yleisyys ja harvinaisuus ylipäätään herättää vastaajissa. Tutkielman aineisto on kerätty verkkokyselyn avulla, joka koostui sekä monivalinnasta että avoimista kysymyksistä. Tutkimus on toteutettu kansanonomastisesta näkökulmasta. Vastaajien täyttämän verkkokyselyn monivalintaosuus koostui 20 naistennimestä, jotka vastaajien tuli luokitella yleisiksi, harvinaisiksi tai ei yleisiksi eikä harvinaisiksi. Nimistä selvästi yleisin oli vastaajien mielestä Riitta, jonka koki yleiseksi noin 92 prosenttia vastaajista ja joka on ollut suosituimmillaan 1950-luvulla. Riitan jälkeen yleisimmiksi koettiin uusvanhat Helmi ja Lilja, jotka ovat saaneet uutta suosiota 2000–2020-luvuilla. Selvästi harvinaisimmiksi koettiin Milma-Inkeri ja Vadelma, jotka ovat myös tilastollisesti kyselyn harvinaisimmat nimet. Monivalinnoissa vastaajat olivat pääsääntöisesti hyvin tietoisia nimien yleisyydestä: yleisimmäksi on koettu nimet, joita on annettu eniten ensinimiksi, ja harvinaisimmaksi nimet, joilla on vähiten kantajia. Avoimissa kysymyksissä vastaajia pyydettiin luettelemaan 1–3 mielestään yleistä naistennimeä ja 1–3 mielestään harvinaista naistennimeä. Selvästi useimmiten vastauksissa mainittiin Anna, jonka jälkeen yleisimmiksi koettiin Maria, Aino ja Laura. Näistä Anna, Maria ja Laura ovat nimiä, jotka ovat käytössä monessa eri kulttuurissa ja joita on myös Suomessa annettu kaikenikäisille. Aino on puolestaan Kalevalasta käyttöön noussut nimi. Harvinaisiksi koettuja nimiä mainittiin yhteensä 525 eli niiden kirjo on moninainen. Joukossa on sekä nimiä, joilla ei ole vielä yhtäkään kantajaa että nimiä, joilla kantajia on yli 100 000. Tyypillisimmät perustelut nimien yleisiksi ja harvinaiseksi kokemiselle oli vastauksissa se, onko vastaaja kohdannut kyseistä nimeä. Perusteluissa tulee ilmi myös pohdintaa esimerkiksi nimien iästä, mahdollisten nimenkantajien iästä, julkisuuden henkilöiden vaikutuksesta nimien suosioon ja nimimuodin sykleistä. Vastaajat ovat siis tietoisia nimimuodista ja siihen liittyvistä tekijöistä. Eri vastaajaikäluokkien käsitysten eroavaisuus näkyy monivalinnoissa erityisesti 2000–2020-luvuilla suosituimmillaan olleissa nimissä, jotka nuoremmat vastaajat kokevat vanhempia vastaajia yleisimmiksi. Avoimissa vastauksissa yleisiksi koetaan puolestaan suurelta osin omassa ikäluokassa yleiset nimet. Tutkimus osoittaa, että vastaajat ovat pääasiallisesti tietoisia nimien yleisyydestä ja harvinaisuudesta sekä nimimuodista. Tärkeäksi osoittautui nimeä valittaessa, että se ei ole liian harvinainen tai erikoinen eikä liian yleinen. Kovin harvinaiset nimet koetaan turhaksi erikoisuuden tavoitteluksi, kun taas todella yleiset nimet ovat monen vastaajan mielestä persoonattomia ja tylsiä.

Tiivistelmä/Referat – Abstract Tässä tutkielmassa tarkastellaan korkeasti koulutettujen, työelämästä vapaaehtoisesti pois lähteneiden suomalaisnaisten työstä irrottautumiselleen antamiaan merkityksiä ja tulkintoja. Tarkastelun kohteena ovat ne merkitykset, joita nämä työelämästä omasta tahdostaan vetäytyneet naiset antavat työlle, elämälle ja itselleen. Naisten kertomuksia lähestytään yksilöllisinä tarinoina, narratiiveina, joista rakentuu yhdessä yhdenlainen tarina suomalaisten korkeakoulutettujen naisten työhön ja omaan elämään liittyvistä elämänvalinnoista. Ääni annetaan naisille itselleen, ja erityinen kiinnostus kohdistuu naisen omaan elämän hallinnan käsitteeseen sekä naisen valtaan päättää omasta elämästään. Tutkimus osallistuu laajempaan keskusteluun esimerkiksi työelämästä, tasa-arvosta, arvoista, yksilöllistymisestä ja oman elämän hallinnasta. Tutkimus asemoituu sosiologisen identiteetti- ja työelämätutkimuksen kentille ja rakentuu sosiaalisen konstruktionismin ideoille. Tutkimuksen kannalta tärkeitä käsitteitä ovat muun muassa identiteetti, arvot, työelämän tasa-arvo, työuupumus, leppoistaminen, vastuurationaalisuus ja elämänpolitiikka. Siinä missä naisten työelämästä irtautumista on käsitelty aiemmin usein perhepoliittisista näkökulmista, tässä tutkielmassa myös perhe asemoituu vahvasti suhteessa naisen omiin elämänvalintoihin. Keskiöön asettuukin nainen itse, jonka valinnat vaikuttavat laajasti myös ympäristöön ja esimerkiksi naisen läheisiin. Tutkimuksen aineisto koostuu kymmenestä teemahaastattelusta. Haastateltavat olivat iältään 28–46-vuotiaita korkeakoulututkinnon suorittaneita perheellisiä ja yksineläviä naisia pääkaupunkiseudulta, Pirkanmaalta ja Varsinais-Suomesta. Aineiston analyysimenetelmänä käytettiin sisällönanalyysiä: haastateltujen mainintoja tiivistettiin teemakokonaisuuksiksi ja tehtiin näin tulkintoja haastateltavien ilmiöille antamista merkityksistä sekä niihin liittämistä käsityksistä. Tässä tutkimuksessa kollektiivinen tarina naisten työstä irrottautumiseen liittyvistä kokemuksista ja näkemyksistä piirtyy sellaiseksi, jota määrittää monien uusien mahdollisuuksien saaminen. Tämä näyttäytyy naisille muun muassa lisääntyneenä vapaa-aikana, osaamisen kehittymisenä tai verkostojen laajentamisena. Työelämästä irrottautumisessa on kyse nimenomaan naisten omasta valinnasta, johon ollaan myös jälkikäteen pääsääntöisesti tyytyväisiä. Osalla päätöstä on saattanut edeltää työuupumuskin, mutta useimmiten taustalla ovat vaikuttaneet pikemminkin koetut ristiriidat työpaikan arvojen ja omien arvojen välillä. Nämä ristiriidat ovat johtaneet esimerkiksi oman työn sisällön, arvojen tai työyhteisön kyseenalaistamiseen, minkä seurauksena lopulta myös valinta työelämästä irrottautumisesta on realisoitunut. Monet haastatelluista naisista kertoivat myös saaneensa työelämästä irrottautumisen myötä lisää voimia sekä uskoa itseensä. Erityisen olennaiseksi teemaksi työelämästä irrottautumisen yhteydessä näyttäisi nousevan koettu työn merkityksellisyys. Suhde työhön ei määrity enää sopimusten tai korkean palkan perusteella, vaan suhteesta tulee ennen kaikkea henkistä. Työn tulee tarjota sopivasti haasteita ja sen arvomaailman vastata omia arvoja ja arvostuksia. Lisäksi yhä useammin työn koettu mielekkyys ja omien arvojen vastaavuus työpaikan arvojen kanssa ovat myös yleisemmin yhteiskunnassa niitä tekijöitä, joilla hyvää elämää mitataan. Elämänlaadun nähtiin tässäkin tutkimuksessa muodostuvan etenkin mielekkäästä tekemisestä sekä mahdollisuudesta vaikuttaa omaan elämäänsä sekä elää omien arvojensa mukaisesti. Työn merkityksellisyys näyttäisi määrittävän usein myös tutkimukseen osallistuneiden naisten tulevaisuudensuunnitelmia, ja esimerkiksi mahdollisen työelämään paluun tulisi tapahtua naisten omien arvojen pohjalta eikä missään nimessä enää hinnalla millä hyvänsä. Aineistossa korostuukin vahvasti naisen oma tahto. Arvokas työelämä ja oma jaksaminen ovat vahvasti yhteydessä siihen, että työ koetaan yhdenmukaiseksi omien arvojen kanssa ja työtehtävät nähdään selkeiksi ja tarpeeksi haastaviksi. Lisäksi työyhteisön on oltava toimiva. Tutkimuksessa haastatelluille työelämästä jättäytyminen ja sitä edeltävä, sen aikainen ja sen jälkeinen pohdinta näyttäytyvät lopulta eräänlaisena matkana omaan itseen. Joillain tämä matka on ollut pidempi ja vaatinut esimerkiksi useampia irtiottoja ja jälleen palaamista työelämään, kun taas toisilla päätös on saattanut syntyä ja matka toteutua nopeastikin. Myös vankka sosiaalinen pääoma näyttäisi olevan vahvasti yhteydessä tutkimuksessa haastateltujen naisten elämään: vahvat verkostot ja materiaalinenkin pääoma ovat osaltaan myös mahdollistaneet tehtyä valintaa ja auttaneet naisia myös valintaan liittyvissä identiteettipohdinnoissa. Lopulta prosessissa vahvimmin vaikuttavaksi tekijäksi osoittautuu kuitenkin oma mieli: kyse on omaan elämänpolitiikkaan liittyvistä valinnoista, joiden tuloksena päästään lähemmäs sitä, mikä itseä oikeasti kiinnostaa. Naisten pitkä matka alistetusta sukupuolesta vailla oikeuksia esimerkiksi työelämässä on kulkenut ensin miesten rinnalle työelämään, sitten kohti tasa-arvoisempaa työelämää ja sittemmin myös kohti vapaaehtoista työstä irtautumista ja oman elämän hallintaa. Tämän tutkimuksen havaintojen mukaan monet suomalaiset korkeasti koulutetut naiset voivat, tarpeeksi suuren ristiriidan työelämässä kokiessaan, ottaa itselleen aikaa ja jättää työelämän, joko lyhyeksi tai pidemmäksi aikaa. Useimmiten nainen kuitenkin palaa takaisin työelämään, tavalla tai toisella. Kuitenkin tällöinkin tärkeäksi tulee, että uusi työ ja suunta elämälle vastaavat omia arvoja ja työ koetaan merkitykselliseksi. Vaikka levon merkityskin tunnistetaan, tähän tutkimukseen osallistuneilla valinnan fokus on toisaalla: työelämästä pois jättäytyminen on antanut naisille ennen kaikkea paremman mahdollisuuden tehdä yksilöllisten elämänpoliittisten valintojen kautta itselleen oman näköisen elämän.

Tässä tutkielmassa pyrin ymmärtämään sitä, millaista tietoa moderni länsimainen astrologia tarjoaa sen harjoittajille ja miten sitä verrataan muihin tietämisen tapoihin. Tutkielman aineisto koostuu viidestä teemahaastattelusta ja kuudesta teemakirjoituksesta, jotka analysoitiin laadullisen sisällönanalyysin menetelmällä. Aineisto kerättiin 12/2022–08/2023 välisenä aikana. Tutkielman analyysissä hyödynnetään sosiologi Thomas F. Gieryniltä (1983; 1995) peräisin olevaa rajatyön käsitettä sekä uskontotieteilijä David G. Robertsonin (2020; Robertson & Amarasingam 2022) episteemisen pääoman tutkimisen mallia. Näiden teoreettisten työkalujen avulla tutkielmassa vastataan kysymyksiin siitä, millaisia rajanvetoja ja määrittelyjä suomalaiset modernin länsimaisen astrologian harjoittajat tekevät puhuessaan astrologiasta suhteessa muihin tiedon järjestelmiin. Tutkielmassani havaitsin, että moderni länsimainen astrologia näyttäytyy sen harjoittajille ennen kaikkea individualistisena ja kokemuksellisena tietona. Aineistossa astrologia yhtäältä erotetaan tieteestä, uskonnosta ja henkisyydestä, mutta toisaalta rajoja näiden tietämisen tapojen ja astrologian välillä kurotaan myös umpeen. Verratessaan astrologiaa muihin tiedon järjestelmiin, astrologian harjoittajat puhuivat ennen kaikkea heidän omasta yksilöllisestä tavastaan harjoittaa astrologiaa ja välttivät absoluuttisten luokittelujen tekemistä. Astrologia on kieli ja työkalu, jonka käyttötapa vaihtelee käyttäjänsä mukana. Astrologia näyttäytyy sen harjoittajille ainutlaatuisena tietämisen tapana, joka ei ehkä sovellu kaikille, mutta joka on tarjonnut heille hyödyllisen linssin, jonka lävitse tarkastella maailmaa. Tutkielmani tulokset ovat pitkälti linjassa aiemman astrologian uskontotieteellisen tutkimuksen kanssa. Samalla tutkielmani tarjoaa uutta tietoa astrologian harjoittamisesta Suomessa ja avaa uusia keskusteluja suomalaisen uskontotieteen kentälle.

Elämme tällä hetkellä murrosvaihetta, jossa ihmisen luovuuden rinnalle on kehittynyt koneen luovuus. Tekoälyn hyödyntäminen osana teosten luomista on yleistynyt ja tulevaisuudessa tekoäly tulee yhä enenevissä määrin muuttamaan tapaamme luoda teoksia. Erityisesti muotiteollisuus hyödyntää jo nyt hyvin laajasti tekoälyä. Tämän tutkielman tarkoituksena on lainopin keinoin tarkastella tekoälyn luomien muotituotteiden tekijänoikeudellista suojaa kotimaisen lainsäädännön näkökulmasta. Tutkielman keskiössä on erityisesti omaperäisyyden käsite. Ensinnäkin tutkimuksessa tarkastellaan, miten muotituotteiden teoskynnystä arvioidaan kotimaisessa tekijänoikeudessa ja miten EUT:n C-683/17 Cofemel-tapaus vaikuttaa kotimaiseen tekijänoikeustraditioon ja omaperäisyyden arviointiin. Muotituotteiden teoskynnys on Suomessa perinteisesti asetettu verrattain korkealle ja muotituotteet ovatkin tyypillisesti jääneet tekijänoikeussuojan ulkopuolelle. Cofemel-tapauksen myötä tekijänoikeuden tulisi suhtautua kaiken tyyppisiin teoksiin samalla tavalla eikä jaottelua puhtaan taiteen ja käyttötaiteen tuotteisiin tulisi tehdä. Toisekseen arvioidaan, mitä omaperäisyys tekijänoikeussuojan välttämättömänä edellytyksenä tarkoittaa tekoälyn luomien muotituotteiden näkökulmasta. Tutkimuksessa pohditaan sitä, miten tekoälyn osallisuus vaikuttaa muotituotteiden tekijänoikeussuojan arviointiin ja tulisiko tekoälyn luomia muotituotteita suojata tekijänoikeudella. Tekijänoikeus suojaa tekoälyavusteisia teoksia, jos ihminen on riittävästi myötävaikuttanut teoksen luomiseen. Ihmisen riittävää myötävaikutusta voidaan tulkita hyvin laajasti, jolloin omaperäisyyden osoittavat valinnat voivat käydä ilmi ihmissuunnittelijan tekemien valintojen kautta missä tahansa vaiheessa muotituotteen suunnittelu- ja valmistusprosessia. Laaja tulkinta tukisi sitä näkökulmaa, että muotiteollisuuden kestävän kehityksen kannalta olisi suotavaa, että tekoälyn suunnittelemat muotituotteet saisivat tekijänoikeussuojaa.

This master’s thesis examines citizens’ opinions and experiences about the City of Helsinki’s participatory budgeting program OmaStadi. OmaStadi is based on a digital platform, where citizens get to propose, discuss and vote for ideas for the city to implement within the program’s budget. OmaStadi was created in 2017 as a part of the City of Helsinki’s new participation and interaction model. Until now, there have been two OmaStadi rounds, the first one in 2018-2019 and the second one in 2020-2021. Governments worldwide have started to implement new citizen participation programs in order to keep citizens engaged in decision-making processes, because the interest towards traditional representative democracy has decreased. Vulnerable groups of people have often been left in the margins in traditional politics, which also calls for new forms of citizen participation. However, previous studies have shown that issues with inclusivity can also occur in modern participation processes and therefore these processes must be planned carefully in order to achieve the desired outcomes. OmaStadi is a relatively new program, and it is important to examine how it could be developed for future rounds. The aim of this research is to identify what could be improved in the OmaStadi process from the citizens’ point of view. I examine how active citizens feel about OmaStadi and their opportunities to impact decision-making through it. I also consider the role of locality and communities in the process and question why some themes and groups of people are underrepresented in OmaStadi. This research was conducted using three qualitative methods, which were semi-structured interviews, participatory observations and social media observations. The interviewees were seven citizens who had actively participated in the OmaStadi process, either by making proposals, campaigning for them or both. The participatory observations and social media observations focused on OmaStadi related events and social media discussions. The findings of this study show that OmaStadi should be made more understandable and accessible for the citizens in order to get more people to participate in it. Vulnerable groups should be better engaged in the process. The lack of resources, such as social networks and digital skills and devices hinders the participation of some groups of people. Strong communities and local campaigning are important factors behind many OmaStadi proposals’ success. Themes addressed in OmaStadi proposals are not as diverse as they could be. Proposals concerning small infrastructural things are strongly represented, while social and cultural themes are downplayed. Involving a more diverse base of citizens in OmaStadi could result to more diversity in the proposals as well. Some active citizens feel that the limitations OmaStadi has for proposals are not clear and the whole process is too long and requires lots of work. For future rounds, OmaStadi could be improved by informing citizens better about the program, making the process clearer and paying more attention to the participation opportunities of different groups of people.

The aim of this thesis was to study the everyday life in self-sufficient households and to explore how do the pursuits of self-sufficiency appear in those households. The focus was especially in self-sufficient lifestyle compared to prevalent modern lifestyle. Theoretically this thesis was constructed by studies and thoughts of researchers of modernity and everyday life. The key themes were especially consumerism and efficiency. Everyday life was explored in a sense of meaningfulness and it’s rhythms. This thesis was a qualitative study. The material for the study was collected using half structured interview and questionnaire with open questions. There was altogether five interviews and five filled in questionnaires. I also used my notes from the interviews as a backup when writing this thesis. Analysis method was qualitative content analysis. Households aiming at living partly self sufficiently found their lifestyle meaningfull and living that way made them feel that they are following their values of life. Those values were especially: admiration of traditional lifestyle, ecological values and family values. Modern society evoked conflicting thoughts. Many of the respondents saw that it is important to reduce consumption. Total off grid living was seen difficult and not everyone even wanted it. What the respondents wanted the most was living at least partly without paid work and using less supermarkets for buying food. Many of the respondents were still willing to use social benefits and services of welfare society. According to the results of this thesis the respondents are active actors who believe that the choices made in everyday life are meaningful both in individual and also in a wider scale. It is difficult to create a standard of self sufficient household because they vary so much and everybody is reaching out for the level of self sufficiency that they have chosen themselves.

Evidensbaserad medicin (EBM) har alltsedan sin uppkomst genererat såväl inflytande som uppmärksamhet. En av de äldsta och främsta principerna i EBM är existensen av en evidenshierarki: optimalt kliniskt beslutsfattande kräver enligt EBM en medvetenhet om den bästa möjliga evidensen så som den definierats i evidenshierarkierna. Utgående från de ställningstaganden EBM gör gällande medicinsk teori markerar vi i denna artikel särskilt punkter där EBM:s evidenssyn tycks skapa en spänning mellan EBM och medicinsk praktik. EBM föredrar empirisk evidens i förmån för teori, och korrelation i förmån för kausalitet. För att göra hoppet mellan medicinsk forskning och klinisk medicin, där huvudintresset ligger på den enskilda patienten, antar EBM homogenitet, det vill säga att samma intervention har liknande effekt på olika människor. Som vi noterar är det dock inte klart att detta antagande på bästa möjliga sätt representerar den kausala verkligheten i klinisk medicin. Vi drar slutsatsen att den medicinska kunskapen är mångbottnad och att olika undersökningsmetoder ger olik kausal kunskap. I brist på enhetliga förklaringsmodeller gällande hur och varför kausala påståenden konfirmeras och förnekas i medicin riskerar grova verktyg som evidenshierarkierna orsaka mer skada än nytta.

Despite an increasing need for intercultural education, a lack of successful implementation seems to prevail both in Finland and internationally. This thesis offers insight into how student teachers talk about intercultural education in their respective teacher education pro-grams. Based on Gorski’s instructional challenges and previous research on student teachers’ perceived resistance towards intercultural education, this thesis seeks to examine and analyse current discourses among student teachers in Finland. To accomplish this, Gee’s model of discourse analysis was used to examine interviews with 25 student teachers, from four different teacher education programs across Finland. The interviews were conducted as semi-structured interviews in the beginning of 2016, and they were either group interviews or individual interviews. The findings of this study echo previous research, mirroring student teacher’s resistance towards and the use of intercultural education. Student teachers seem to view intercultural education as an abstract concept and something they must teach students as a subject matter, rather than an approach to teaching. The results, however, indicate that existing resistance originates from superficial learning experiences regarding intercultural education and misconceptions, as student teachers almost without exception use ethnicity and intercultural education interchangeably. Implications, including international collaboration between teacher education programs and mandatory substitution periods are additionally discussed