Browsing by Title

Tutkielmassa RL 17:1a – Osallistuminen järjestäytyneen rikollisryhmän toimintaan ja ajallinen ulottuvuus suhteessa päärikokseen tarkastellaan rikoslain 17 luvun 1a §, joka kriminalisoi osallistumisen järjestäytyneen rikollisryhmän toimintaan. EU-oikeudellisen velvoitteen täytäntööpanemiseksi säädetty osallistumiskriminalisointi poikkeaa kansallisen rikosoikeusjärjestelmän yleisistä opeista laajentamalla osallisuusvastuuta siitä, miten osallisuus on perinteisesti kansallisella tasolla ymmärretty. Tutkielmassa tarkastellaan, minkälainen toiminta on säädetty rangaistavaksi rikoslain 17 luvun 1a §:ssä ja miten säännöstä on tulkittu lain soveltamistilanteissa. Erityisesti tutkielmassa etsitään vastausta oikeustilaltaan epäselvään kysymykseen, tuleeko osallistumiskriminalisoinnin tarkoittama osallistuminen tapahtua ennen säännöksen edellyttämää järjestäytyneen rikollisryhmän tekemää päärikosta vai pidetäänkö rangaistavana yhtä lailla sitä kun osallistuminen tapahtuu tehdyn päärikoksen jälkeen. Tutkielmassa tarkastelu toteutetaan lainopillista tutkimusmenetelmää käyttäen. Lähdeaineistona käytetään kansainvälisiä sopimuksia, lainvalmisteluasiakirjoja ja oikeustapauksia. Oikeuskirjallisuuden puolelta päälähteenä toimii Sanna Palon väitöskirja Järjestäytyneet rikollisryhmät ja rikosvastuu. Tutkielman alussa selvitetään osallistumiskriminalisoinnin saattaminen osaksi kansallista rikoslakia. Tämän osalta huomioidaan säännöksen tulkintaan vaikuttavat kansainväliset sopimusinstrumentit kuten Neuvoston puitepäätös järjestäytyneen rikollisuuden torjunnasta sekä kansallinen lainvalmistelu unohtamatta vuonna 2015 voimaan tullutta järjestäytyneitä rikollisryhmiä koskevien rikoslain säännösten yhtenäistämiseksi annettua lainvalmistelua. Tämän jälkeen tutkielmassa siirrytään osallistumiskriminalisoinnin tunnusmerkistöön. Tutkielmassa selviää, että osallistumisrikoksen soveltamisala on varsin kapea rajapintojen kulkiessa rikosoikeudellisesti rankaisemattoman käyttäytymisen ja rikoslain 5 luvun perinteistä osallisuutta koskevien säännösten välimaastossa. Osallistumiskriminalisoinnissa kyse on kaukaisemmasta myötävaikuttamisesta koskien järjestäytyneen rikollisryhmän rikollista toimintaa yleisemmällä tasolla. Osallistumisen on liityttävä rikollisryhmän rikolliseen toimintaan, jonka tarkoituksena on tehdä vähintään yksi vakava rikos ja lisäksi edellytetään, että tällainen vakava rikos myös tehdään. Tutkielmasta käy ilmi, että osallistumiskriminalisoinnin soveltaminen on jäänyt oikeuskäytännössä varsin harvinaiseksi. Yli kymmenen vuoden ajan rikoslain 17 luvun 1a §:ssä vaikuttaneesta osallistumisrikoksesta ei ole tutkielman kirjoittamisen hetkellä tiettävästi ensimmäistäkään lainvoimaista syyksilukevaa tuomiota. Varsin haastavan osallistumiskriminalisoinnista on tehnyt osallistumistoiminnan suhde rikollisryhmän rikolliseen toimintaan sekä erityisesti osallistumisen suhde säännöksessä edellytettyyn rikollisryhmän parissa tehtävään vakavaan rikokseen, päärikokseen. Tämä niin sanotun aksessorisuusvaatimuksen lisääminen osallistumisrikoksen tunnusmerkistöön on tehty kansallisen lainsäätäjän toimesta tarkoituksena liittää vierasperäinen kriminalisointi paremmin kansalliseen rikosoikeusjärjestelmään. Päärikosta koskevan vaatimuksen on katsottu parantavan osallistumisrikoksen ennakoitavuutta ja täsmällisyyttä. Tutkielman lopulla päädytään johtopäätökseen, jonka mukaan osallistumiskriminalisointia tulisi tulkita siten, että osallistumisen katsottaisiin ajallisesti täyttyvän ennen päärikosta. Näkökulmaa perustellaan rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen, lainkäytön ennakoitavuuden sekä perus- ja ihmisoikeusmyönteisen laintulkinnan nimissä.

Yersinia pseudotuberculosis voi aiheuttaa ihmiselle suolistoinfektion, yersinioosin. Se tarttuu kontaminoituneiden elintarvikkeiden välityksellä, ja Suomessa on todettu useita epidemioita viimeisen 20 vuoden aikana. Yersinia-suku kuuluu Enterobacteriaceae-heimoon, ja siihen kuuluu tällä hetkellä 18 lajia. Y. pseudotuberculosis-lajin lisäksi sukuun kuuluu kaksi ihmispatogeenia, Yersinia enterocolitica ja Yersinia pestis. Y. enterocolitica on myös elintarvikevälitteinen patogeeni, Y. pestis puolestaan tunnetaan ruton aiheuttajana. Y. pseudotuberculosis kasvaa hyvin jääkaappilämpötiloissa, jolloin nykyaikaiseen elintarvikehygieniaan oleellisena osana kuuluva kylmäsäilytys ei estä sen lisääntymistä elintarvikkeissa. Sen vuoksi onkin tärkeä tutkia tekijöitä, joilla on merkitystä Y. pseudotuberculosis-bakteerin kylmänsiedossa ja muissa stressiolosuhteissa. RNA-helikaasit ovat proteiineja, jotka avaavat kaksijuosteista RNA:ta. Niihin kuuluu useita proteiiniperheitä, mutta suurin niistä on DEAD-box-helikaasiperhe. DEAD-box-helikaaseja löytyy kaikista eliöryhmistä, ja ne osallistuvat kaikkiin RNA-metabolian vaiheisiin. Ne ovat ATP-riippuvaisia helikaaseja ja ne kykenevät avaamaan vain lyhyitä kaksijuosteisia alueita. Y. pseudotuberculosis IP32953- genomi sisältää viisi DEAD-box-helikaasia koodaavaa geeniä, csdA, dbpA, rhlB, rhlE ja srmB. RhlB osallistuu mRNA-molekyylien hajottamiseen osana RNA-degradosomia. Muut proteiinit osallistuvat pääasiassa ribosomin rakentumiseen. Escherichia coli -bakteerilla aiemmin tehdyn tutkimuksen perusteella tiedetään, että CsdA:n ja SrmB:n puuttuminen soluista saa aikaan kylmäherkän fenotyypin. CsdA:n roolia on tutkittu myös Y. pseudotuberculosis-lajilla, jossa toimimaton CsdA heikentää kasvua kylmässä. Tämän tutkielman tarkoituksena oli tutkia RNA-helikaasien vaikutusta Y. pseudotuberculosis IP32953-kannan kasvuun erilaisissa stressiolosuhteissa. RhlE-, DbpA- ja SrmB-deleetiomutanttikantoja kasvatettiin optimilämpötilan (28 °C) lisäksi kylmässä (3 °C), korkeassa suolapitoisuudessa sekä alhaisessa ja korkeassa pH:ssa. Kasvun aikana mitattiin bakteerien kasvua OD600nm-mittausten avulla, ja aineiston perusteella kannoille piirrettiin kasvukäyrät kaikissa olosuhteissa. Lisäksi aineistosta laskettiin käyrän alle jäävä pinta-ala, jonka perusteella tutkittiin kasvuerojen tilastollista merkitsevyyttä Studentin t-testillä. Kannoille määritettiin myös kasvunopeudet eri olosuhteissa. Deleetiomutanttien kasvussa huomattiin eroa alhaisessa lämpötilassa, jossa kaikki deleetiomutanttikannat tilastollisesti merkitsevästi kasvoivat villityypin kantaa huonommin. Lisäksi ΔsrmB -kanta kasvoi tilastollisesti merkitsevästi heikommin optimilämpötilassa ja korkeassa pH:ssa. Näyttääkin siis siltä, että DEAD-box-helikaasit ovat Y. pseudotuberculosis-bakteerilla suuremmassa roolissa kuin E. coli-bakteerilla, ja niitä tarvitaan erityisesti alhaisissa lämpötiloissa.

Soil acidity limits the growth and development of crops. Yield of plants decreases due to not only low pH conditions in acid soils but also dissolution of detrimental elements affecting the availability of essential nutrients. Aluminum toxicity have been one major cause of decline in yield due to the stunting of the primary root and inhibition of lateral root formation. Plants have ways to mitigate aluminum toxicity which includes Al exclusion mechanisms as a first defense to external Al ions and Al detoxifying mechanisms where Al ions are transported and sequestered inside the plant cells. Vicia faba, commonly known as faba or broad bean is one of the oldest crops grown for being a cheap but excellent foundation of protein in human diets, a good fodder and a forage crop for animals, and one of the most powerful nitrogen fixers. The crop is well adapted to low temperatures but moderately susceptible to hostile subsoils and has very low exchangeable Aluminum tolerance. Responsive varieties were previously identified but mechanisms to counteract with the conditions are still to be realized hence the study aimed to understanding the molecular mechanisms of rootzone aluminum toxicity tolerance in faba bean which was realized by using RNA-Seq technique to analyze the transcriptome of roots of faba bean exposed to acidic and aluminum stressed environment and by then, Al responsive genes were identified. The administration of stress was done in a aquaponics set-up. Results revealed that although gene directly interacting with Al was not identified, faba bean have a variety of well-adapted mechanisms to encounter with the Al stressed condition and mitigate the adverse effects to the plant growth and development which includes (1)transporter activity, (2)signaling(ROS), and (3)ubiquitination. The findings will provide valuable information for designing future crop breeding programs.

Hammaspuutokset ovat yleisin kraniofakiaalinen anomalia. Ne voivat esiintyä sekä erillisinä anomalioina että oireyhtymien yhteydessä. Niiden vaikutus elämänlaatuun on negatiivinen muun muassa heikentyneen suunterveyden ja sosiaalisten suhteiden vaikeutumisen kautta. Pekka Niemisen tutkimusryhmä Helsingin yliopistosta löysi hammaspuutospotilaiden perimätutkimuksissa kaksi uutta mahdollisesti hammaspuutoksia aiheuttavaa geenimutaatiota geenissä RNF43. RNF43-proteiini on normaalisti toimiessaan osa hampaiden kehitykseen ja kasvuun vaikuttavan WNT-viestinnän negatiivista takaisinkytkentää. Mutaatioiden arvellaan häiritsevän hampaiden kehitystä WNT-viestinnän aktiivisuuden muuntelemisen kautta. Tutkimuksessamme tutkimme mutaatioiden vaikutusta RNF43-proteiinin määrään ja sijoittumiseen solussa ja pyrimme näin todistamaan mutaatioiden patogeenisyyden. Käytimme tutkimuksessa HEK293-soluja. Transfektoimme niitä villityypin ja kahden eri mutaation plasmideilla, jotka sisälsivät myös GFP-proteiinin. Värjäsimme niitä membraani- ja tumaväriaineilla, jotta pystyimme hahmottamaan GFP:n ja siten proteiinin sijaintia solussa fluoresenssi- ja konfokaalimikroskooppien avustuksella. Mutaatioilla ei havaittu olevan vaikutusta RNF43:n tuotannon määrään tai sijoittumiseen soluissa, emmekä näin ollen voineet tässä tutkimuksessa todentaa niiden patogeenisyyttä. Veimme tutkimuksellamme kuitenkin kyseisten mutaatioiden ja hammaspuutosten genetiikan tutkintaa eteenpäin. Tästä tutkimuksesta saatujen havaintojen pohjalta voidaan RNF43-geenin mutaatioiden tutkimusta jatkaa muilla menetelmillä.

Käsittelen maisterintutkielmassani ranskalaista Fontevraudin yhteisöä ja sen perustajaa Robert Arbrisseliläistä. Fontevraud oli vuonna 1101 naisille ja miehille perustettu luostariyhteisö. Yhteisö mieselementistään huolimatta oli naisten johtama; yhteisön ylimpänä auktoriteettina toimi abbedissa, ja kaikkien yhteisön jäsenten sukupuolesta riippumatta tuli hyväksyä hänen valtansa. Käsittelen tutkielmassani erityisesti tätä yhteisön valtahierarkiaa. Etsin vastausta siihen, kenelle valta annettiin, ja miten se ilmaistaan keskiaikaisissa lähteissä. Lähteinäni toimivat yhteisön säännöt, Robertista pian tämän kuoleman jälkeen kirjoitetut kaksi elämäkertaa sekä kaksi Robertille tämän elinaikana osoitettua kriittistä kirjettä. Tutkimusmenetelmänäni käytän lähteiden perusteellista lukemista ja arviointia, mitä täydennän tutustumalla aiheestani tehtyyn aiempaan tutkimukseen. Fontevraudin synty ajoittuu aikaan, jolloin Euroopan kristillinen elämä oli muutoksen keskellä. Gregoriaaninen reformi oli tuolloin hyvin keskeinen muutokseen pyrkivä ilmiö. Reformi vaikutti myös Robertin elämään, ja hän tuki sen tavoitteita urallaan. Reformi on keskeinen myös naisnäkökulmasta, sillä sen on usein katsottu heikentäneen naisten asemaa ja sisältäneen naisvastaista retoriikkaa. Naisvastaisuudesta todella löytyy esimerkkejä reformien ajoilta, mutta aivan niin synkkää aika ei välttämättä todellisuudessa ollut. Aikaa kuvaa myös naisluostarien määrän kasvu, yksittäisten miesten lämpimät suhteet naisten tai naisyhteisöjen kanssa sekä luostariliikkeet, kuten Fontevraud ranskassa sekä Sempringham englannissa, joissa naisten hengellinen elämä oli keskiössä. Tutkimukseni osoittaa, että Fontevraudissa valta keskitettiin hyvin vahvasti naisille. Tämä ilmaistaan hyvin selvästi keskiaikaisissa lähteissä. Ylimpänä auktoriteettina toimi abbedissa, mutta myös yhteisön priorissalla abbedissasta seuraavana auktoriteettina oli merkittävä asema. Miesten asema yhteisössä oli naisille alisteinen, mikä ilmaistaan selvästi; heidän tuli olla tyytyväisiä siihen, mitä yhteisön naiset heille tarjosivat ja hyväksyä abbedissan valta yhteisön johtajana. Miehillä oli myös oma priorinsa, mutta lähteiden perusteella myös hänen tuli alistua abbedissan tahtoon. Abbedissan ja priorissan valta ulottui Fontevraudin yhteisön lisäksi koko sääntökuntaan, johon kuului useampia prioraatteja.

Käsittelen pro gradu -tutkielmassani amerikkalaisfilosofi Robert Koonsin kosmologista argumenttia. Koons pyrkii argumentillaan osoittamaan, että kosmoksella täytyy olla välttämätön ensimmäinen syy. Tutkielmani tavoitteena on selvittää, onko Koonsin argumentti onnistunut. Toteutan tämän erittelemällä argumentin loogisen rakenteen ja arvioimalla sen oletusten uskottavuutta filosofisen analyysin keinoin. Ensimmäisessä pääluvussa kuvailen Koonsin argumentin metafyysistä taustaa, esittelen itse argumentin ja analysoin sen loogisen muodon. Koons rakentaa argumenttinsa sellaisen tosiasiaontologian varaan, jossa termillä ”tosiasia” viitataan sellaisiin konkreettisiin entiteetteihin kuin tilanteet, tapahtumat ja asiaintilat. Koons soveltaa tosiasioihin mereologian eli osien ja kokonaisuuden teorian periaatteita. Hän muotoilee argumenttinsa pääosin deduktiivisesti, mutta hyödyntää myös kumoutuvaa päättelyä, jossa premissien totuus ei takaa johtopäätöksen totuutta, vaan tekee johtopäätöksen hyväksymisen järkeväksi. Toisessa pääluvussa käsittelen Koonsin esittämät vastaukset useisiin mahdollisiin kosmologisen argumentin kritiikkeihin ja arvioin, miten hyvin Koons onnistuu puolustamaan argumenttiaan näiltä kritiikeiltä. Koons vastaa moniin perinteisiin kritiikkeihin ja haasteisiin, kuten David Humen ja Bertrand Russellin esittämiin vastalauseisiin ja äärettömän regression ongelmaan. Johtopäätöksenä on, että Koonsin argumentti välttää hyvin useimmat tavalliset kosmologisen argumentin ongelmakohdat. Jäljelle jää kuitenkin yksi ongelma, johon Koonsin argumentti ei vastaa riittävällä tavalla: äärettömän regression ongelma. Tämä käy kuitenkin ilmi vasta kolmannessa pääluvussa. Kolmannessa pääluvussa esittelen, analysoin ja arvioin Koonsin argumentista käytyä keskustelua. Koonsin argumenttia ovat kirjoituksissaan käsitelleet J. Howard Sobel, Graham Oppy, David Alexander ja Emanuel Rutten. Keskustelua on käyty erityisesti Koonsin tosiasiaontologiasta sekä hänen kausaaliperiaatteestaan, jonka mukaan kokonaan kontingenteilla tosiasioilla on tavallisesti jokin syy. Argumentoin, etteivät kriitikot onnistu osoittamaan mitään vakavaa ongelmaa Koonsin tosiasiaontologiassa. Tosiasiaontologian lopullinen arvioiminen vaatisi kuitenkin lisää tutkimusta. Tulen myös siihen johtopäätökseen, etteivät kausaaliperiaatteen kritiikit ole onnistuneita. Rutten kuitenkin osoittaa kaksi ongelmaa, joihin Koonsilla ei ole riittävää ratkaisua: Koons ei onnistu osoittamaan, ettei kosmoksen syyllä itsellään ole mitään syytä, eikä siten pysty sulkemaan pois äärettömän syiden regression mahdollisuutta. Hän ei myöskään esitä mitään hyvää perustetta sen puolesta, että jokainen fysikaalinen tosiasia on kontingentti. Näiden ongelmien vuoksi tutkielmani johtopäätöksenä on, ettei Koonsin kosmologinen argumentti ole täysin onnistunut.

Liikenteen megatrendinä pidetystä automatisoitumisesta käydyssä keskustelussa ja tehdyssä tutkimuksessa on pitkälti sivuutettu, miten robottiautojen on oletettu liikkuvan liikenteessä ihmisten keskuudessa. Millaista on robottiautojen ja inhimillisten tielläliikkujien välinen vuorovaikutus, verrattuna ihmisten väliseen vuorovaikutukseen liikenteessä? Voivatko siinä esiin tulevat ilmiöt vaikuttaa robottiautojen mahdollisuuksiin yleistyä hyväksyttävästi tai turvallisesti? Tässä pro gradu -tutkielmassa aihetta käsitellään ilmeisesti ensimmäisenä sosiaalitieteellisenä akateemisena työnä maailmassa aitoa itseajavaa autoa käyttäen. Aineisto kerättiin SOHJOA-robottibussihankkeen yhteydessä kaupunkimaisella kokeilureitillä ajaneen robottibussin kohdanneita sattumanvaraisia muita tielläliikkujia haastattelemalla. Nämä autoilijat, pyöräilijät ja jalankulkijat saivat kvalitatiivisissa teemahaastatteluissa sanoittaa kokemuksensa omin sanoin. Menetelmä valittiin aihepiirin uutuuden vuoksi, selvittämään millaisia ilmiöitä aidoissa robottiauton kohtaamistilanteissa nousee esille. Teoriapohjana haastatteluissa käytetyille apukysymyksille ja analyysille on tieliikenteen vuorovaikutuksesta käyty sosiaalitieteellinen keskustelu. Avainkäsitteitä ovat persoonallinen ja epäpersoonallinen vuorovaikutus sekä reittineuvottelut. Keskeisimpinä tuloksina havaitaan robottiauton kanssa käytävän vuorovaikutuksen ”on-off”-tyyppisyys sekä epäpersoonallisen vuorovaikutuksen vahvuus. Ilman persoonallista vuorovaikutustakin muut tielläliikkujat pystyvät hyvin arvioimaan nopeuden, suunnan sekä näiden muutosten avulla myös robottiauton toimintaa. Vuorovaikutuksen luonne robottiauton kohdalla taas on sekä ihmisten että auton näkökulmasta ”on-off”: joko auto reagoi tai ei. Tässä on eroa ihmisten monipuolisempaan ja vivahteikkaampaan vuorovaikutukseen liikenteessä. Robottiautot eivät silti välttämättä tarvitse uusia kommunikaatiovälineitä. Tärkeämpää olisi ihmisautoilijoiden tapaan viestiä suoraan itse teoilla, pääasiassa nopeudella, suunnalla ja näiden muutoksilla mahdollisimman ennustettavasti. Jos mukautumista inhimilliseen ajotapaan ei tapahdu eikä tekniikka kehity joka osa-alueella ihmistä taitavammaksi, SAE-tasojen 3-5 robottiautojen yleistyminen ihmisten ajamien autojen joukkoon ei välttämättä tekisi liikenteestä turvallisempaa. Tasojen 1-2 osittain automaattiajavilla tai ihmisten jatkuvasti monitoroimilla tasojen 3-4 robottiautoilla turvallisuusvaikutukset voivat olla selkeämmin myönteisiä. Niissä tekniikan mahdollisuudet yhdistyvät ihmisten ennakointi- ja vuorovaikutustaitoihin.

Tämän tutkimuksen tarkoitus on selvittää miten tietoisuus on ymmärretty theravāda-buddhalaisuudessa, millaisia taustaoletuksia tähän tietoisuuskäsitykseen liittyy erityisesti suhteessa moraaliin ja vapaaseen tahtoon ja voivatko tähän tapaan ymmärretyt tietoisuus, moraali ja vapaa tahto ilmetä kehollisessa keinoälyssä. Tutkimusmetodini on systemaattinen analyysi. Theravāda-buddhalaisen oppia on tutkittu, mutta aiheesta voivatko tietoisuus, moraali ja vapaa tahto, siten kun ne ymmärretään tässä opissa, ilmetä kehollisessa keinoälyssä, on edeltävää pohdintaa vain vähän. Hahmotin kokonaiskuvaa aiheestani tutustumalla theravāda-buddhalaisen opin perusteisiin yksilön tietoisuudesta, moraalista ja tahdonvapaudesta, tietoisuuden teorioihin ja keinotekoisen moraalin kehitykseen viimeaikaisen tutkimuksen valossa. Kirjallisuuden lisäksi olen hyödyntänyt buddhalaisuudesta, neurotieteestä, tietoisuudesta ja tahdonvapaudesta kirjoitettuja tutkimusartikkeleita. Ensimmäisessä pääluvussa vastaan kysymyksiin, mitkä ovat tietoisuuden, yksilön, ilmenemisen ehdot theravāda-buddhalaisen opin mukaan ja mikä on tietoisuuden ja moraalisen toimijuuden ja vapaan tahdon suhde? Buddhalaisessa opissa itseys kielletään ja yksilön ymmärretään olevan viidestä osasta koostuva entiteetti: (1) muoto, (2) ajatukset ja tunteet, (3) käsitteen muodostus, (4) halut ja toiveet ja (5) tietoisuus. Tietoisuus on avain, jonka avulla yksilö voi täydellistyä Buddhan oppien mukaan moraalissa ja viisaudessa. Vapaan tahdon tulkitaan olevan vapaata toimintaa, jota mielihalu ei haittaa. Toisessa pääluvussa perehdyn siihen, miten tietoisuuden käsittä tulkitaan kognitiivisen neurotieteen ja theravāda-buddhalaisen perinteen näkökulmasta. Tietoisuuden olemuksesta on vaihtelevia tulkintoja. Kognitiivisen neurotieteen näkökulmasta tietoisuus ymmärretään aivojen tuottamaksi ilmiöksi. Toistaiseksi ei ole pystytty selittämään miten tämä tapahtuu. Theravāda-buddhalaisen opin mukaan tietoisuuden virta taas tulkitaan muodosta (aivoista) riippumattomaksi toiminnalliseksi entiteetiksi. Tietoisuuden ymmärretään ankkuroituvan neljään muuhun yksilön muodostavaan osatekijään. Tietoisuus myös jatkaa olemassaoloaan tiedostamattomana elämänvirtana vielä yksilön lakattua olemasta. Kolmannessa pääluvussa kysyn, voivatko tietoisuus, moraali ja vapaa tahto ilmetä kehollisessa keinoälyssä viimeaikainen tutkimuksen valossa. Tietoisuus voidaan ymmärtää kahdella tapaa, mekanismeina tai sisältönä. Mekanismit voidaan rakentaa myös keholliseen keinoälyyn, mutta tietoisuuden sisällön implementointi on käsitteen tuntemattomuuden vuoksi haaste. Kehollisen keinoälyn kyky moraaliseen toimintaan on sidoksissa moraalisen toimijan määrittelyyn. Kehollinen keinoäly voi olla toiminnallisesti moraalinen ja se voi kyetä eettiseen päättelyyn. Eettisen päätöksenteon on yhä haaste. Ihmisen vapaa tahto ja vapaa tahto osoittautuivat kahdeksi erilaiseksi käsitteeksi. Vapaan tahdon implementointi keholliseen keinoälyyn on viimeaikainen tutkimuksen valossa verrattain vaikeaa. Theravāda-buddhalaisen opin mukaan ymmärretyn tietoisuuden ilmeneminen kehollisessa keinoälyssä edellyttää soveltuvaa olomotoa. Mikäli tietoisuus ei ilmene, myös theravāda-buddhalaisen opin mukaan ymmärretty moraali ja tahdonvapaus ovat keholliselle keinoälylle mahdottomuus.

Epigenetiikka on perinnöllisyystieteen ala, jossa tutkitaan ulkoisesti mitattavia ominaisuuksia ilmiasuja, joiden muutokset ilmenevät DNA-juosteen kemiallisina muutoksina. Nämä muutokset eivät ole periytyviä, kuten ihmisen DNA, vaan muokkautuvat ympäristön vaikutuksesta. Metylaatio on eräs epigeneettisistä muutoksista, jotka vaikuttavat geenisäätelyyn. Epigenetiikan avulla on pyritty selittämään eroja muun muassa samanmunaisten kaksosten välillä, ja tutkijoiden mielenkiinto on kohdistunut erityisesti metylaatioon sen helpon mitattavuuden ansiosta. Ihmisiltä erilaisia metyaatioalueita perimästä on kartoitettu noin 400 000, joista osan on tiedetty liittyvän esimerkiksi syövän ilmenemiseen. Tämä tutkielma keskittyy epigeneettisen aineiston tilastolliseen mallinnukseen kaksosaineistossa. Tutkittavaksi ilmiasuksi on valittu ikä, sillä iän on todettu olevan yhteydessä erilaisiin metylaatiomutooksiin. Monissa epigeneettisissä tutkimuksissa käytetään usein kaksosaineistoja, sillä samanmunaiset kaksoset jakavat täysin identtisen perimän keskenään ja usein myös yhteisen kasvuympäristön. Kaksosaineistoa käyttämällä saadaan usein kontrolloitua ympäristöstä johtuvaa vaihtelua, mutta tilastollinen mallinnus vaatii havaintojen riippuvuuden huomioisen. Metylaatioaineistossa saattaa esiintyä myös paljon keskiarvosta poikkeavia havaintoja, jolloin kyseessä on paksuhäntäisestä jakaumasta. Paksuhäntäisissä jakaumissa poikkeavien havaintojen vaikutusta pyritään pienentämään käyttämällä robusteja tilastollisia menetelmiä, jolloin tulokset ovat paremmin yleistettävissä yleiseen väestöön. Tässä tutkielmassa on huomioitu tilastollisessa mallinnuksessa sekä havaintojen riippuvuus että paksuhäntäisyys käyttämällä lineaarista t-sekamallia, sillä t-jakauma on robustimpi vaihtoehto aineiston jakaumaoletukseksi kuin perinteinen normaalijakauma. Lineaarisen t-sekamallin parametrien estimoiminen on toteutettu bayesiläisellä päättelyllä, jossa estimoituja parametreja voidaan tarkastella todennäköisyysjakaumina. Bayesiläisen tilastotieteessä aineistosta tehdään päätelmiä käyttämällä erilaisia todennäköisyysmalleja, mikä mahdollistaa monipuolisen ja joustavan mallimäärittelyn. Käyttämällä erilaista prioritietoa parametrijakaumista, mallin tuloksia voidaan arvioida joustavasti ja monipuolisesti. Tässä tutkielmassa lineaarisen t-sekamallin parametreille on määrätty erilaisia jakaumaoletuksia, jotta perhettä ja kaksosuutta on kyetty mallintamaan riittävästi. Varsinainen estimoitu on toteutettu rakentamalla stokastinen Markovin ketju, jota kutsutaan myös Gibbsin otannaksi. Tässä tutkielmassa selvitettiin iän vaikutusta kolmee erilaiseen metylaatikohtaan ja havaittiin, että kaikissa kolmessa metylaatiokohdassa iän kasvaessa myös metyloituneisuus kasvoi. Eräs kolmesta metylaaatioalueesta on erityisen mielenkiintoinen, sillä vastaavissa tutkimuksissa on saatu samankaltaisia tuloksia ja kyseinen metylaatioalue sijaitsee PDE4C-geeniä ilmentävässä alueessa. Kyseinen geeni vaikuttaa monien muiden solujen aktiivisuuten tuottamalla proteiinia, joka välittää signaaleja solun ulkopuolelle.