Browsing by Title

Kyselytutkimuksia käytetään Suomessa poikkeuksellisen paljon selvittämään myös rakennuksiin liitettyä oireilua. Tämä työ perustuu kouluaineistoon, jossa on aiemmin selvitetty kouluun liittyvää sisäilmaoireilua oppilaille ja heidän vanhemmilleen suunnatuilla kyselytutkimuksilla ja tuloksia on verrattu koulurakennusten teknisiin arvioihin. Samoissa kouluissa on tutkittu myös opetushenkilökunnan sisäilmaoireilua. Tässä tutkielmassa tarkastellaan, korreloivatko oireiden esiintyvyydet eli asettuvatko koulut samaan järjestykseen oireilun perusteella riippumatta oireita raportoivasta vastaajaryhmästä. Käytettävissä oli 9835 alakoululaisen ja 3939 alakoululaisen huoltajan kyselyä 114 koulurakennuksesta, 2929 yläkoululaisen kyselyä 38 koulurakennuksesta sekä 2561 opetushenkilökunnan kyselyä 124 toimipisteestä. Vertailut tehtiin alakoululaisten ja vanhempien sekä alakoululaisten, vanhempien, yläkoululaisten ja henkilökunnan välillä. Eri vastaajaryhmien oire-esiintyvyyksiä verrattiin rakennuksittain Spearmanin järjestyskorrelaatiokertoimilla ja järjestysten välistä luotettavuutta painotetulla Cohenin kappalla. Lisäksi on verrattu kymmenen suurimman esiintyvyyden koulun yhtenevyyksiä ja niiden luotettavuutta Cohenin kappalla. Rakennuskohtaiset oireiden esiintyvyydet eri vastaajaryhmissä korreloivat huonosti. Rakennukset eivät myöskään järjesty esiintyvyyksien perusteella samalla tavalla eikä kymmenen korkeimman esiintyvyyden koulut erotu eri vastaajaryhmissä juuri sattumaa paremmalla luotettavuudella. Kyselytutkimusten oiretulokset olivat keskenään voimakkaasti ristiriitaisia, mikä viittaa siihen, ettei oireita kyselemällä pystytä luotettavasti erottamaan sisäilmanlaadultaan ongelmallisimpia kouluja esimerkiksi suunniteltaessa korjausresurssien käyttöä. Sisäilmakyselyillä yleensä on kuitenkin paikkansa käyttäjien kuulemisessa sekä osin tarkempien sisäilmaselvitysten suuntaamisessa.

Tässä pro gradu -tutkielmassa selvitetään syitä filosofi-teologi Origenes Aleksandrialaisen (n. 185–254 jaa.) allegoriselle raamatuntulkinnalle. Tutkimuksessa selvitetään, löytyykö Origeneen allegorisen tulkinnan periaatteille ja erityispiirteille selittäviä tekijöitä hänen luomiskäsityksestään ja/tai aleksandrialaisesta perinteestä. Tutkimuskysymys on kaksiosainen. Ensimmäisessä osassa selvitetään Origeneen käsitystä luomisen syvemmästä merkityksestä, jotta hänen käsityksensä ihmisen olemassaolon luonteesta selviää. Sen oletetaan olevan sidoksissa hänen allegoriseen raamatuntulkintaansa. Tätä varten tehdään tekstianalyysi Homiliae in Genesim 1:stä, missä Origenes esittää allegorisen tulkintansa Ensimmäisen Mooseksen kirjan aloittavasta luomiskertomuksesta. Tutkimuskysymyksen toisessa osassa tarkastellaan Origeneen allegorisen raamatuntulkinnan juuria, perusteita ja erityispiirteitä. Perusteilla tarkoitetaan allegorista tulkintaa selittäviä lähtökohtia. Näihin luetaan: ontologiset käsitykset ajattelussa ja Raamatun kirjoitusten ymmärtämisessä (näkyvä/näkymätön, tasot) Origeneen näkemys Raamatusta ”ohjekirjana”, Kristuksen ymmärtäminen kirjoitusten ruumiina (Sana) ja hengellisen merkityksen avaajana (Sana/Logos), Mooseksen lain hengellinen tulkinta ja käsitys kielen jumalallisesta alkuperästä. Nimien etymologian jäljittämistä tutkitaan erityispiirteenä, samoin kuin homonyymisten ilmausten tarkkailua. Tutkimuskysymyksen toisessa osassa tarkasteltavia asioita peilataan tutkimuskysymyksen ensimmäisessä osassa selvinneeseen Origeneen käsitykseen ihmisen olemassaolon luonteesta ja etsitään syitä perinteestä. Tutkimuskysymyksen ensimmäisessä osassa selviää, että Platonin Timaios, Filon Aleksandrialaisen kahden luomisen käsitys, Johanneksen evankeliumin prologi ja Paavalin kirjoitukset (2. Kor. 4:16) ovat vaikuttaneet Origeneen tulkintaan luomiskertomuksesta ja käsitykseen ihmisen olemassaolon luonteesta. Antiikin malliin Origenes rinnastaa makrokosmoksen mikrokosmokseen. 1. Moos. 1:1:n taivas kuvaa allegorisesti tulkittuna ”meidän mieltämme” (Filonille mieltä), joka on ajan ulkopuolella. Ihmisen ikuinen ja ruumiiton sisin (1. Moos. 1:26; sisäinen ihminen) on Jumalan kuvan (Kristus; Sana/Logos) mukaan tehty ja ruumiillinen ihminen on maasta muovattu (1. Moos. 2:7; ulkoinen ihminen). Origeneen tulkitsemana luomiskertomuksen hengellisellä tasolla ohjeistetaan, kuinka ihmisen tulisi pyrkiä Jumalan tahdon mukaisiin asioihin ja pois ruumiillisten asioiden vallasta. Tavoitteena on tulla Sanan/Logoksen kaltaiseksi ja päästä takaisin 1. Moos. 1:1:ssä kuvattuun jumalalliseen ja hengelliseen alkuperään. Yhdistettynä Origeneen muihin kirjoituksiin tämän katsotaan tarkoittavan ennalleenpalauttamista (apokatastasis). Tutkimuskysymyksen toisessa osassa selviää, että luomiskäsitys selittää Origeneen allegorista tulkintaa. Hän katsoo kirjoitusten opastavan (Sanan/Logoksen avaamana) sielua hyveeseen ja sielun täydellistymiseen, sekä nousemaan kirjaimellisesta ymmärryksestä hengelliseen. Origeneen allegorinen tulkinta pääsiäisen vietto-ohjeista (2. Moos. 12:1–51) De paschassa todentaa tämän. Hän tulkitsee Filonin tavoin pääsiäisen symboloivan sielun ylitystä pois ruumiillisesta maailmasta. Tutkimuksessa tämä yhdistetään luomisen syvempään merkitykseen eli ennalleenpalauttamiseen. Pääsiäisenvietto-ohjeet kuvaavat myös kirjaimellista lukutapaa (pääsiäislammas [Sana] raakana) ja hengellistä lukutapaa (pääsiäislammas [Sana] paistettuna), joista jälkimmäinen on tavoiteltavaa (ei pohjaudu Filonin näkemyksiin). Symbolien tulkinnassa havaitaan yhtäläisyyksiä Filoniin. Origeneen käsitys kirjoitusten näkymättömästä tasosta pohjautuu ontologisiin käsityksiin ja perinteeseen nojaavaan käsitykseen kirjoituksiin kätketyistä jumalallisista totuuksista (Egyptin papit, Salomo, Mooses, juutalainen ja platonistinen filosofia). Käsitys Mooseksen lain hengellisestä tulkinnasta pohjautuu tähän perinteeseen ja Paavalin kirjoituksiin. Nimien etymologian jäljittäminen kirjoitusten hengellisen merkityksen selvittämiseksi (Filonin vaikutus) ja jumalallisten nimien äänneasun säilyttämiseen pyrkiminen pohjautuu käsitykseen, jonka mukaan kielen ja nimien alkuperä on jumalallinen (Egyptin vaikutus, Platon, Filon). Luomiskäsitys selittää homonyymisten ilmausten tarkkailun, sillä kirjoitusten hengellisen merkityksen oikein ymmärtämiseksi on selvitettävä, viitataanko niillä ikuiseen vai aistein havaittavaan, sisäiseen vai ulkoiseen ihmiseen.

Tämä tutkielma on keskustelunanalyyttinen tutkimus, jossa tarkastelen kahdeksanvuotiaiden poikien keskinäistä vapaata vuorovaikutusta. Tutkin työssäni sitä, miten lasten vuorovaikutuksessa näkyy sisäinen puhe, toisen äänen käyttö ja ei-kielellinen ääntely. Tutkielmani aineisto koostuu kahdessa eri leikkitilanteessa tallennetuista videonauhoituksista, jotka olen litteroinut noudattaen keskustelunanalyyttistä litterointitapaa. Leikkitilanteissa informanttini, kaksikielinen Eino (suomi ja englanti) ja yksikielinen Niilo (suomi), pelaavat Uno-pelikorteilla ja leikkivät Legoilla. Videot ovat osa laajempaa aineistoa, jonka keräsin etnografisella otteella lasten ollessa noin kahdeksanvuotiaita. Sovellan tutkimuksessani keskustelunanalyysin metodia ja käytän lähinnä kvalitatiivisia tutkimusmenetelmiä. Tutkielmaani kuuluu sisäisen puheen, toisen äänen käytön ja ei-kielellisen äänellisen viestinnän parissa aiemmin tehdyn tutkimuksen tarkastelua. Luon lisäksi laajan katsauksen viime aikoina tehtyyn lasten vuorovaikutuksen tutkimukseen. Tarkastelen omaa aineistoani ja omia tutkimuskysymyksiäni tätä viitekehystä vasten. Haen aineistoani analysoimalla vastausta seuraaviin kysymyksiin. Ensinnäkin olen kiinnostunut siitä, minkälainen puhe on tulkittavissa sisäiseksi puheeksi ja missä tilanteissa sitä lasten keskusteluissa esiintyy. Toiseksi tutkin sitä, miten toisen äänellä puhuminen lasten keskinäisessä vapaassa vuorovaikutuksessa ilmenee ja mikä on sen funktio. Kolmanneksi haluan selvittää, mitä kaikkea ei-kielellistä ääntelyä tässä tätä tutkimusta varten tarkkaan rajatussa, vain noin 20 minuutin videoaineistossa on havaittavissa ja mikä sen merkitys lasten välisen vuorovaikutuksen kannalta on. Pidän aineistoa analysoidessani jatkuvasti mielessä vuorovaikutuksen multimodaaliset ulottuvuudet. Aineistoanalyysissä selviää, että sisäistä puhetta on lasten keskusteluissa niukasti. Sitä on tilanteissa, joissa puhuja keskittyy ratkaisemaan jotakin keskustelun tai leikkitilanteen etenemisen kannalta keskeistä vuorovaikutuksen pulmaa. Toisen ääntä lapset taas käyttävät runsaasti. Siitä löytyy esimerkkejä niin keskustelukumppanin äänen matkimisesta kuin tunnistettavalla vauvaäänellä puhumisesta. Myös muunnetulla Lego-hahmon äänellä kommunikointia voi pitää toisen äänen käyttönä. Toisen äänen käytön funktioita on kolme: ääntä muuntamalla lapset pyrkivät viihdyttämään itseään tai muita. Se on siis huumorin keino. Lisäksi sillä pyritään etäännyttämään hankalaksi koettu aihe itsestä, eli se on etäännyttämisen keino. Kolmanneksi sillä luodaan yhteishenkeä esimerkiksi niin, että lapset lähtevät kierrättämään toistensa keskusteluun tuomia toisia ääniä omassa puheessaan ja lähentyvät näin toisiaan. Ei-kielellisiä ääniä on aineistossani huomattavan paljon ja todella erilaisia. Jo lyhyessä ajassa lapset käyttävät lukuisia eri ei-kielellisiä ilmauksia. Ei-kielellisten äänten funktiot ovat osin samoja kuin toisen äänen käytön funktiot: huumori ja yhteishengen luominen, tilanteessa viihtyminen. Lisäksi niillä imitoidaan eri asioita, mm. Lego-hahmojen liikkeiden ääniä. Iso osa informanttieni ei-kielellisestä ääntelystä on rallatusta, ja rytmikkäällä rallatuksella he sekä säestävät omaa toimintaansa että kirjaimellisesti hakevat yhteistä säveltä leikkikaverin kanssa. Tutkielmani asettuu osaksi sellaista lasten vuorovaikutuksen tutkimusta, jossa keskitytään tarkastelemaan nimenomaan lasten vuorovaikutukselle tyypillisiä piirteitä suhteuttamatta niitä aikuisten vuorovaikutukseen.

Sisäisen perheen systeemiterapia (SPST) on 1980- ja 1990-lvuilla muotoutunut psykoterapiasuuntaus, joka yhdistää systeemisen perheterapian viitekehyksen mielen moninaisuuden teoriaan. Tämän tutkielman tarkoitus on esitellä psykoterapioiden teoriaa yleisesti, tehdä SPST:n taustateoria ja terapiaprosessi tutuksi lukijalle, sekä tehdä katsaus SPST:aa käsittelevään tieteelliseen kirjallisuuteen. Psykoterapia on psykologisiin teorioihin pohjautuva hoitomuoto, jossa koulutettu terapeutti pyrkii auttamaan asiakasta mielenterveydellisten ongelmien kanssa, pääasiassa keskustelun avulla. Psykoterapiateorioita tunnetaan satoja erilaisia, mutta kaikkia yhdistää samat perusperiatteet. Psykoterapia on osoitettu tehokkaaksi hoitomuodoksi mielenterveyshäiriöissä, mutta eri psykoterapioiden välillä ei ole havaittu suuria eroja tehokkuudessa, ja on toistaiseksi epäselvää mihin terapeuttinen vaikutus perustuu. SPST perustuu ajatukselle mielen jakautumisesta määrittämättömään määrään osia, eräänlaisia alipersoonallisuuksia, jotka ottavat erilaisia rooleja ja vuorovaikuttavat keskenään toimiakseen yksilön hyväksi. Osien lisäksi jokaisella nähdään olevan myös Itseys, henkilö minuuden ydin, joka ilmenee mindfulnessiin verrattavana tietoisen ja myötuntoisen olemisen tilana. Mielenterveyden ongelmien nähdään syntyvän, kun osat joutuvat ottamaan liian voimakkaita suojelevia rooleja, osien suhteet polarisoituvat, ja osat estävät yksilön pääsyn Itseyden tilaan. SPST:n terapeuttisen prosessin tavoite on auttaa osia luopumaan asiakkaalle haitallisista rooleista, ja auttaa asiakasta toimimaan Itseyden tilasta käsin. SPST on sovellettavissa sekä yksilö, että pari- ja perheterapiaan. Kirjallisuushaku Scopuksesta, Medlinesta ja PsychInfosta tuotti noin 30 tieteellistä artikkelia, joista kaksi on kokeellisia tutkimuksia ja loput käsittelevät SPST:n teoriaa ja tapausselostuksia. Kokeellisista tutkimuksista toisessa SPST:tä verrataan kognitiiviseen käyttäytysmisterapiaan ja interpersonaaliseen terapiaan masennuksen hoidossa, toisessa SPST:tä verrataan potilasedukaatioon reuman psykologisena hoitomuotona. Kirjallisuuden perusteella SPST voisi olla lupaava terapiamuoto masennuksen hoidossa. Tieteellinen näyttö ei kuitenkaan toistaiseksi riitä johtopäätösten tekemiseen SPST:n tehosta tai turvallisuudesta.

Tiivistelmä – Referat – Abstract Tutkielman taustalla on vaikuttanut havainto siitä, että sisäisen turvallisuuden uhkia käsitellään julkisuudessa varsin yksinkertaistavasti sekä se, että sisäisen turvallisuuden yhteiskunnallinen merkittävyys vaikuttaa kasvaneen 2010-luvun mittaan erilaisten uusien tai uusina esitettyjen ilmiöiden ja tapahtumien myötä. Tämän tutkielman tarkoituksena onkin lisätä ymmärrystä sisäisen turvallisuuden uhkakuvapolitiikasta analysoimalla Sisäministeriön keskeisimmissä turvallisuusasiakirjoissa esitettyjä uhkakuvia turvallistamisen teoriaan pohjaavan kehysanalyysin avulla. Aineistona tutkielmassa käytetään Sisäministeriön vuosien 2004, 2008 ja 2012 sisäisen turvallisuuden ohjelmia, vuoden 2016 selontekoa sekä vuoden 2017 strategiaa. Analyysimenetelmänä hyödynnetään sisällönanalyysiä ja aineistoa lähestytään teorialähtöisellä sisällönanalyysillä. Aineiston analyysiä varten on muodostettu strukturoitu analyysirunko kehystämisen viitekehyksen pohjalta. Tutkielmassa tarkastellaan siis sitä, millaisia uhkia turvallisuusasiakirjoissa esitetään, miten uhkakuvat ovat muuttuneet vuosina 2004-2017, millaisia perusteluita uhkille esitetään ja millaisia ratkaisuja tai toimenpiteitä uhkiin vastaamiseksi esitetään. Kaikista viidestä turvallisuusasiakirjasta muodostettiin yhteensä 12 eri uhkakehystä, joidenka puitteissa uhkia käsitellään tutkielman analyysissä. Tuvallisuusasiakirjoista muodostettuja uhkakehyksiä ovat väkivaltarikollisuuden, huumausainerikollisuuden, omaisuusrikollisuuden, terrorismin ja ääriliikkeiden väkivallan, onnettomuuksien ja tapaturmien, talousrikollisuuden, hybridiuhkien, koetun turvattomuuden, seksuaalirikosten, tartuntatautien, rikollisuuden ja laittoman maahanmuuton kehykset. Tutkielman johtopäätöksenä on, että sisäisen turvallisuuden uhkat eivät ole keskeisesti muuttuneet laadullisesti ja eräänlaisina kestouhkina kaikissa turvallisuusasiakirjoissa ovat väkivalta-, huumausaine- ja omaisuusrikollisuus, terrorismi ja ääriliikkeiden väkivalta sekä onnettomuudet ja osittain tapaturmat. Sen sijaan uhkakuvissa on tapahtunut muutosta sisällöllisesti sekä esitettyjen ratkaisujen kuin perusteluiden osalta. Ohjelmissa pyritään havainnollistamaan rikollisuuden uhkan kasvua erityisesti syrjäytymisellä, päihteiden käytöllä, sekä järjestäytyneen rikollisuuden toiminnalla. Selonteossa ja strategiassa keskitytään korostamaan ongelmien kasautumista pienelle joukolle sekä uhkien vakavuutta korostamalla uhkien seurauksia. Uhkan kasvua taas pyritään havainnollistamaan maahanmuutolla ja turvapaikanhakijoiden määrän kasvulla. Sisäisen turvallisuuden asiakirjojen keskeistä antia uhkakuvien määrittelyn ja muun sisäisen turvallisuuden nykytilan kuvaamisen lisäksi ovat kehittämis- ja ratkaisutoimet. Uhkien esittäminen sisäisen turvallisuuden asiakirjoissa vaikuttaakin analyysin perusteella olevan keino osoittaa kehittämistarpeita. Kehittämis- ja ratkaisutoimien osalta keskeisin muutoslinja on ohjelmien ja selonteon sekä strategian välillä. Ohjelmissa korostuu laaja-alaisemmin eri hallinnonalat sekä yksityinen ja kolmas sektori osana kehittämis- ja ratkaisutoimintaa uhkiin vastaamiseksi. Selonteossa ja strategiassa puolestaan on selvemmin painotuksena Sisäministeriön hallinnonalan viranomaisten tarpeet ja näkökulma uhkiin vastaamisessa. Tutkielman perusteella voidaan todeta 2010-luvun jälkipuoliskolla tapahtuneen siirtymää kohti ’kovempaa’ sisäisen turvallisuuden politiikkaa selonteon ja strategian kohdalla. Niissä korostetaan aiempia turvallisuusasiakirjoja enemmän vakavampia ja laaja-alaisempia vaikutuksia aiheuttavia uhkia. Lisäksi selonteossa ja strategiassa on havaittavissa siirtymää kohti kapeampialaisempaa turvallisuusyhteistyötä ja Sisäministeriön hallinnonalan rooli sisäisen turvallisuuden ylläpitäjänä näyttäytyy aiempaa keskeisempänä.

Tämä maisterintutkielma käsittelee yksilön subjektiviteetin ja itseyden kokemuksen muutosta S. N. Goenkan Vipassana-meditaatiokurssin johdosta. Kyseistä meditaatiotekniikkaa opetetaan 10 päivän alkeiskurssila retriittikeskuksissa ympäri maailmaa. Kurssille osallistujat henkilöt sitoutuvat jaloon hiljaisuuteen, joka tarkoittaa kaikenlaisesta kommunikoinnista pidättäytymistä 10 päivän ajan. Tämän tutkielman tarkoitus on selvittää, kuinka kyseinen kurssi vaikuttaa yksilön suhtautumiseen sisäiseen maailmaansa. Sisäisellä maailmalla tarkoitan kaikenlaisia yksilön sisäisiä kokemuksia: tunteita, ajatuksia, muistoja ja kehollisia aistimuksia sekä kokemuksia. Tutkimukielman aineisto pohjautuu antropologisesti perinteisen haastattelututkimuksen lisäksi autoetnografialle. Autoetnografisessa tutkimuksessa tutkija toimii itse kenttänä, eli tässä tapauksessa analysoitavana on myös tutkijan henkilökohtainen Vipassana-meditaatiokurssikokemus. Autoetnografisen aineiston keruu suoritettiin osallistumalla Vipassana-meditaatiokurssille Meksikossa San Bartolon kylässä marraskuussa 2019. Semistrukturoidut haastattelut pidettiin aikavälillä marraskuu 2019 - helmikuu 2020. Haastatteluaineisto koostuu yhdeksästä haastattelusta ja kaikki haastateltavat ovat osallistuneet yhdelle tai useammalle 10 päivän Vipassana-meditaatiokurssille. Haastateltaviin kuului neljä meksikolaista ja viisi suomalaista. Tutkielman analyysivaiheessa tarkastellaan, kuinka yksilön subjektiviteetti muuttuu meditaation harjoittamisen pohjalta tarkkailijapohjaisemmaksi. Merkittävässä osassa ovat meditaatiota tutkineiden Culadasa et al vastaavat havainnot (2015) sekä Karl Smithin teoria huokoisesta itseydestä (2012). Vertaistutkimuksena toimii muun muassa Julia Cassanitin etnografinen tutkimus arkielämän buddhalaisuudesta thai-yhteisössä (2015) sekä Michal Pagiksen etnografia Vipassana-meditaatiosta (2009 & 2019). Tutkielman mukaan S. N. Goenkan meditaatioretriitille osallistuvan yksilön subjektiviteetti muuttuu tarkkailijapohjaisemmaksi. Retriitillä painotettu mielentyyneys opettaa suhtautumaan kaikenlaisiin tuntemuksiin neutraalisti: haluamatta ikävien tuntemuksien poismenoa tai takertumatta positiivisina koettuihin tuntemuksiin. Lisäksi kurssilla harjoitellaan todistamaan ohimenevyyttä niin kehollisella kuin mentaalisella tasolla. Näiden oppien ja itse meditaatiotekniikan harjoittaminen intensiivisesti 10 päivän ajan näkyy lopulta yksilön muuttuneena suhtautumistapana sisäistä maailmaansa kohtaan. Subjektiviteetin muuttuessa myös yksilön itseys alkaa nojata autonomisempaan, maltillisesti toimivaan ja objektiivisesti analysoivaan eli huokoisemman itseyden suuntaan. Näin ollen yksilö ei enää identifioidu erilaisiin tunne- ja mielentiloihin yhtä vahvasti. Lisäksi tutkielman johtopäätelmä on, että yksilön sisäisyyden tutkimus voi lisätä tietoa yksilön omasta olemassaolon kokemuksesta. Tätä voidaan pitää merkittävän inhimillisen ilmiön äärellä olemisena tuoreella tavalla, joka ei liene helpoimmasta päästä antropologisen tutkimustavan huomioiden. Tutkielma ehdottaakin, että klassisen antropologian, vieraiden kulttuureiden tutkimisen lisäksi, antropologisella otteella voidaan tarkastella myös modernin yhteiskunnan ilmiöitä omassa kulttuurisessa ympäristössä tai globaalisti. Toisaalta myös ihmisten välisten ilmiöiden sijasta yksilön sisäisyyttä tutkimalla voidaan tarkastella sitä, kuinka kulttuurinen ja yhteiskunnallinen toimii yksilössä.

Vaikeasta sensorineuraalisesta kuulonalenemasta kärsiviä potilaita voidaan hoitaa sisäkorvaistutteella, joka stimuloi sähköisesti kuulohermon soluja. Osalla potilaista on ennen leikkausta merkittävästi kuuloa jäljellä tietyillä äänentaajuuksilla. Tällöin leikkauksessa on keskeistä säästää potilaan omaa kuuloa, jotta potilas voisi hyödyntää sitä myös leikkauksen jälkeen. Tässä kirjallisuuskatsauksessa selvitettiin kuulon säilymistä leikkauksessa sekä siihen vaikuttavia tekijöitä, elektrokokleografian kykyä ennustaa kuulonalenemaa sekä sisäkorvaistutteiden tulevaisuuden kehitysmahdollisuuksia. Aineistona oli ensisijaisesti vuoden 2020 tammikuun ja lokakuun välillä julkaistut artikkelit aiheesta. Niissä tutkimuksissa, joissa seurantajakso oli alle kaksi vuotta, kuulon säilyminen oli HEARRING-luokituksella täydellistä tai osittaista 66 – 100 prosentilla potilaista. Pidemmän aikavälin tutkimuksissa seurantajakso oli vähintään viisi vuotta, ja niissä kuulon säilyminen oli täydellistä tai osittaista 50 – 80 prosentilla. Perimodiolaariset elektrodit näyttäisivät olevan yhtä hyviä kuin lateraalisen seinän elektrodit kuulon säilymisen kannalta. Leikkauksissa kannattaa suosia hidasta elektrodin insertiota, ja leikkauksen yhteydessä kannattaa antaa kortisonia, mieluiten pidempänä kuurina. Suuri avaus pyöreässä ikkunassa saattaa olla ainakin joissakin tapauksissa parempi vaihtoehto kuin nykyään suositumpi pieni viilto. Tietyt patogeeniset geenivariantit kuulonaleneman etiologiana saattavat olla yhteydessä tavallista parempaan kuulon säilymiseen. Leikkauksen yhteydessä aloitettava kuuri vitamiineja A, C ja E sekä magnesiumia saattaa auttaa kuulon säilymisessä, mutta aiheesta tarvitaan lisätutkimuksia. Leikkauksen aikaisen elektrokokleografian perusteella pystytään ennustamaan kuulonalenemaa. Tulevaisuuden mahdollisuuksia sensorineuraalisen kuulovian hoidossa ovat muun muassa sisäkorvan stimulointi valon avulla, lääkeaineita vapauttavat elektrodit sekä kokonaan implantoitavat istutejärjestelmät. Lisäksi sisäkorvan kantasoluhoitoja tutkitaan aktiivisesti. (213 sanaa)

Limited pre-information of wood raw material properties complicates customer-oriented production planning in sawmilling. The problem is especially concerning Scots pine (Pinus sylvestris L.) because its quality varies significantly within single trees but also within different forests. In the modern cut-to-length method decision of crosscutting points has to be made with help of stem profile prediction, optimization calculations and external quality properties of wood material. In the tree length method that is minimally used in Finland bucking can be done in a terminal that makes it possible to study whole external profile of the stem before the bucking. However, in crosscutting that aims to producing of value added products it would be important to know the internal quality of stem. One method that provides information on internal quality of wood raw material is x-ray log scanning that is used for the quality sorting at sawmills. The purpose of this study was to find out whether it is possible to predict the internal quality of Scots pine stems with the help of some stem characteristics. Moreover, it was also examined whether it is possible to develop the quality bucking of Scots pine butt logs if bucking is supported by x-ray log scanning. The study material was collected from eight final felling stands. From each stand 30 Scots pine stems were chosen and marked and of these was measured diameter at breast height, dead branch height, live branch height and total height. All marked Scots pine stems were felled and bucked as stems whose length varied between 12 and 20 meters starting from the butt of stem. After that the marked study stems were scanned with x-ray system in order to study their internal properties. Individual quality border points were calculated for each of the stems based on the x-ray data. Dead branch height was the most correlated stem characteristic with quality border point. The relationship of the dead branch height and the quality border point was examined with logistic mixed model. A binary dependent variable was determined for each of the stems. Limit value between binary categories (0/1) was 37 decimetres height of quality border. The dead branch height that was classified into four classes was used as an explanatory variable. By using this method it was possible to predict the correct class for 71,6 % of the stems. A stand number that was used as a random effect variable in the model was not statistically significant. The butt logs bucking that was made at the terminal and the butt logs bucking that was proposed by the harvester drivers was compared to the simulated butt logs bucking that considered also the quality border point of a stem. The total volume of A-class logs increased in a bucking option that considered the quality border compared to two other examined bucking options. Average volume of the butt logs decreased as a main way for increasing the logs quality was shortening of their average length. The results indicate that it is possible to rather well predict the internal quality of Scots pine stems with dead branch height and when crosscutting of stems is supported with x-ray scanning system, it is possible to increase the quality of butt logs. In order to reduce uncertain elements it would be necessary to use larger study material in the future studies. In addition, it would be beneficial to pay more attention to the interpretation of x-ray scanning data.

Tämä maisterintutkielma tarkastelee sisällissodan aikaisia väkivaltaisuuksia Mäntsälässä. Tutkielma keskittyy kunnan alueella harjoitettuun väkivaltaan pääosin vuoden 1918 aikana, mutta sivuaa myös muutamaa tapahtumaa vuoden 1919 alkupuolella ja vuoden 1917 loppupuolella. Alueellisesti tutkielma rajautuu silloisen Mäntsälän kunnan alueeseen, mutta siihen on sisällytetty muutama tapahtuma kunnan ulkopuolelta, joiden voidaan katsoa oleellisesti vaikuttaneen Mäntsälän tilanteeseen. Väkivaltaisuuksilla tarkoitetaan tässä tutkielmassa sekä pahoinpitelyjä että murhia ja tappoja. Lähteinä on käytetty aikalaiskirjoituksia, oikeuden pöytäkirjoja, muistitietoa, sanomalehtiaineistoa ja tekemiäni haastatteluja. Olen hyödyntänyt aineiston analyysissä lähdekritiikkiä ja eri lähteitä yhdistelemällä pyrkinyt saamaan luotettavan kuvan tapahtumien kulusta. Väkivaltaa tarkastellessani olen keskittynyt sen määrään, toteutustapaan, motiiveihin, väkivallan tekijöihin ja väkivaltakoneiston järjestäytyneisyyteen. Tarkoituksena ei ole osoittaa syyllisiä tai sitä osapuolta, joka on harjoittanut enemmän tai julmempaa väkivaltaa, vaan kuvata tapahtumat neutraalisti. Olen tässä tutkielmassa myös kuvannut aikalaisten kokemusta väkivallasta ja sitä, millaiseen tilaan sisällissota jätti Mäntsälän. Tämän kuvaaminen on oleellista, sillä 14 vuotta myöhemmin kunnassa puhkesi Mäntsälän kapina.

Pian Suomen sisällissodan päätyttyä, joulukuussa 1918 julkaistiin kaksi sodasta kertovaa peliä. Sen jälkeen aihe painui pelilaudoilla sadaksi vuodeksi unohduksiin, ja seuraavat sisällissota-aiheiset pelit ilmestyivät vasta sodan muistovuonna 2018. Tutkin pro gradu -työssäni historiankäyttöä Suomen sisällissotateemaisissa lautapeleissä. Aineistoni koostuu kahdesta vuonna 1918 ja kahdesta vuonna 2018 julkaistusta pelistä. Tarkastelen, miten pelit kuvastavat sotaa: mitä asioita ne nostavat esiin, ja minkälaisia asenteita ja tulkintoja peleistä välittyy. Tutkin myös sitä, miten sodan muistokulttuurissa tapahtuneet muutokset näkyvät pelien käsittelytavoissa. Aihe on sisällissodan muistovuoden jälkimainingeissa hyvin ajankohtainen. Tutkielmastani tekee kiinnostavan myös se, että lautapelejä ei ole tietääkseni aikaisemmin noteerattu osana sisällissodan muistokulttuurin tutkimusta, ja lautapelitutkimus on ollut Suomessa toistaiseksi muutenkin hyvin vähäistä. Tutkielmani pohjaa kvalitatiivisiin tutkimusmetodeihin. Tarkastelen tekstuaalisen analyysin keinoin, minkälaisia viestejä ja merkityksiä pelit sisältävät. Kontekstuaalisen analyysin keinoin suhteutan puolestaan viestit ympäröivään maailmaan, kuten vallitsevaan yhteiskunnalliseen tilanteeseen, ja kartoitan tarkemmin tekijöitä niiden taustalla. Kolmas tutkimusmetodini on pelaaminen, joka auttaa minua ymmärtämään, miten pelin säännöt ja reunaehdot tulevat käytännössä toteen pelilaudoilla. Pelien lisäksi käytän materiaalinani vuoden 1918 pelejä käsitteleviä lehtileikkeitä. Tutkielmassani esiin nousevia avainkäsitteitä ovat muun muassa kollektiivinen muistaminen, kansallinen kertomus ja historiakäsitys. Vuoden 1918 pelit julkaistiin aikana, jolloin Suomi oli vahvasti kahtiajakautunut. Sodan muistelemista hallitsi Vapaussota-kulttuuri, joka tarkasteli sotaa valkoisten voittajien näkökulmasta. Punaisten häviäjien julkinen muistaminen kiellettiin yhteiskunnassa käytännössä kokonaan. Vähitellen vanhat jakolinjat ovat kuitenkin hälventyneet, ja sodan muistelu on muuttunut aiempaa moniäänisemmäksi ja kriittisemmäksi. Sodan muistokulttuurissa tapahtuneet muutokset näkyvät myös pelilaudoilla. Vuoden 1918 peleistä heijastuvat selkeämmin niiden takana vaikuttavat maailmankuvat ja asenteet, mikä tulee esiin etenkin pelien värittyneessä retoriikassa. Vanhemmissa peleissä on havaittavissa selviä valkoisia sympatioita, ja niiden näkökulman voi sanoa olevan kasvatuksellinen ja valistava. Vuoden 2018 pelit pyrkivät puolestaan neutraaliin ja historialliseen käsittelytapaan, ja niissä esitetyt yksityiskohdat pohjaavat tutkimustietoon ja historiallisiin lähteisiin, joskin historiallisuuden ja viihteellisyyden välillä on jouduttu tekemään toisinaan kompromisseja. Uudemmat pelit tutkailevat lisäksi sisällissotaa osana yleiseurooppalaisen suursodan kontekstia ja kansainvälistä tapahtumaketjua, kun taas vuoden 1918 pelien tulokulma on ennen kaikkea kansallinen, mikä viittaa aikakaudella vallinneeseen kansallisidentiteetin rakentamiseen ja Suomi-kuvan nousuun. Pelien lisääntyneeseen objektiivisuuteen vaikuttaa muistokulttuurissa tapahtuneiden muutosten ja tutkimustiedon lisääntymisen ohella myös ajallinen etäisyys konfliktista, mistä johtuen jälkipolville ei ole muodostunut samanlaista tunnesidettä sotaan kuin aikalaisille. Saamieni tulosten perusteella on mahdollista päätellä, että sisällissotateemaiset pelit ovat linjassa muiden sotaa kuvaavien kulttuuristen tuotosten, kuten kirjallisuuden kanssa, ja noudattavat pääosin sisällissodan muistokulttuurissa tapahtuneita suuria kehityslinjoja. Tutkielmani osoittaakin, että lautapelit voidaan viihteellisestä käsittelytavastaan huolimatta laskea vastaaviksi mielikuvien ja historiakäsitysten luojiksi kuin muutkin muistokulttuurista ammentavat populäärikulttuurin tuotokset. Pelit voivat myös tarjota historiantutkimukseen uudenlaisia katsantokantoja ja kurkistusikkunoita, sekä oman aikakautensa että laajemmin sisällissodan muistokulttuurin tarkasteluun.