Browsing by Title

The thesis concentrates on to evaluate challenges in the business process management and the need for Service-oriented process models in telecommunication business to alleviate the integration work efforts and to reduce total costs of ownership. The business aspect concentrates on operations and business support systems which are tailored for communication service providers. Business processes should be designed in conformance with TeleManagement Forum's integrated business architecture framework. The thesis rationalizes the need to transform organizations and their way of working from vertical silos to horizontal layers and to understand transformational efforts which are needed to adopt a new strategy. Furthermore, the thesis introduces service characterizations and goes deeper into technical requirements that a service compliant middleware system needs to support. At the end of the thesis Nokia Siemens Networks proprietary approach – Process Automation Enabling Suite is introduced, and finally the thesis performs two case studies. The first one is Nokia Siemens Networks proprietary survey which highlights the importance of customer experience management and the second one is an overall research study whose results have been derived from other public surveys covering application integration efforts.

Tutkielmani aiheena ovat suomen- ja ruotsinkieliset asiointikeskustelut numeropalvelussa. Numeropalvelupuhelut ovat tyypillisesti lyhyitä, tavoitteellisia, maksullisia palvelupuheluita. Tutkimukseni tarkoituksena on kuvailla sitä verbaalista kommunikatiivista mallia, joka on ominainen numeropalvelupuheluille palvelupuhelutyyppinä. Vertailen suomen- ja ruotsinkielisiä puheluita toisiinsa voidakseni kuvailla, minkälainen verbaalinen kommunikatiivinen malli on mahdollisesti ominainen vain toiselle kielistä, minkälainen molemmille kielille. Tarkastelen myös ruotsinkielisiä numeropalvelupuheluita äidinkielen puhujan ja toisen kielen puhujan välisinä keskusteluina. Tyypillisessä ruotsinkielisessä numeropalvelupuhelussa asiakas on ruotsinkielinen ja numeropalvelun työntekijä eli palvelutiedottaja suomenkielinen. Tutkimukseni tarkoituksena on selvittää, kuinka tämä epäsymmetrinen kielellinen kompetenssi tulee esiin numeropalvelupuheluiden eri vaiheissa. Aineistonani on 122 numeropalvelupuhelua Oy Eniro Ab:n numeropalveluihin. Puheluista 66 on suomenkielistä, ja 66 ruotsinkielistä. Analysoin puhelumateriaalia keskustelunanalyysin keinoin ja tutkin sekvenssien rakentumista numeropalvelupuheluiden eri vaiheissa. Lisäksi vertailen suomen- ja ruotsinkielisten puheluiden verbaalista kommunikatiivista mallia toisiinsa. Numeropalvelupuhelun avausvaihe koostuu sekvenssistä, jossa palvelutiedottajan etukäteen nauhoitettu tervehdys avaa puhelun. Tervehdys koostuu palvelun identifioimisesta sekä palvelutiedottajan etunimestä. Asiakas tervehtii 53 % puheluista ja esittelee lisäksi itsensä 24 % puheluista. Asiakas menee suoraan asiaan 45 % puheluista. Asiakkaan ja palvelutiedottajan välillä näyttää vallitsevan jaettu käsitys siitä, että asiakkaan ei ole tarpeen tervehtiä tai esitellä itseään. Sekä asiakas että palvelutiedottaja keskittyvät asiakkaan asian ratkaisemiseen nopeasti ja tehokkaasti. Tämä näyttäytyy numeropalvelupuheluiden erityispiirteenä verrattuna esimerkiksi kioskiasiointikeskusteluihin. Puhelun aiheena olevan asian käsittelyvaihe alkaa sekvenssistä, jossa asiakas esittelee asiansa ja palvelutiedottaja kuittaa kielellisesti vastaanottaneensa asiakkaan pyynnön. Tyypillisin kielellinen kuittaus suomenkielisissä puheluissa on fraasi ”hetki” ja sen variantit. Ruotsinkielisissä puheluissa asiakkaan esittelemän asian toisto on tyypillisin kielellinen kuittaus. Asian käsittelyvaiheessa 42 % puheluista asiakkaan pyyntö voidaan heti toteuttaa. Lisätietoa tarvitaan 59 % puheluista. Palvelutiedottaja muotoilee lisätietotarpeensa kielellisesti kolmella eri tavalla. Ensimmäinen tapa on suorat kysymykset, joissa yhteisymmärrystä etsittäessä sekvensseissä esiintyy paljon toistoa. Toinen tapa on deklaratiiviset muotoilut, joissa palvelutiedottaja tyypillisesti kertoo lisätietoja löydetyistä hakutuloksista. Kolmas tapa on avoimeksi jäävät kysyvät muotoilut. Vuorovaikutuksessa esiintyy jokin ongelma 9 % ruotsinkielisistä puheluista ja ongelmien esiintyminen yhdistyy kieleen ja tilanteisiin, joissa palvelutiedottaja ei puhu äidinkieltään. Tyypillisessä ruotsinkielisessä numeropalvelupuhelussa asiakas on ruotsinkielinen ja numeropalvelun työntekijä eli palvelutiedottaja suomenkielinen. Epäsymmetrinen kielellinen kompetenssi nousee esiin analyysissani seuraavilla tavoilla. Ruotsinkielisissä puheluissa asiakkaan esittelemän asian toisto on tyypillisin palvelutiedottajan suorittama kielellinen kuittaus asian vastaanottamisesta. Toisto vaikuttaa toimivan tapana tarkistaa, että palvelutiedottaja on kuullut ja ymmärtänyt asiakkaan asian oikein. Palvelutiedottaja saattaa tuntea epävarmuutta kielitaidostaan. Koodinvaihto on toinen aspekti epäsymmetriseen kielelliseen kompetenssiin. Muutamissa puheluissa asiakas käyttää koodinvaihtoa selittääkseen jotakin sanaa, jonka yhteydessä esiintyy viitteitä väärinymmärrykseen. Yhteisymmärrystä rakennetaan koodivaihdon avulla. Kolmas näkökulma epäsymmetriseen kielelliseen kompetenssiin on ongelmat kielen leksikaalisella tasolla, esim. puutteet palvelutiedottajan sanavarastossa. Seurauksena on sekvenssejä, joissa yhteisymmärrystä tarkoitetusta sanasta etsitään. Tutkimukseni sai alkunsa tiedon tarpeesta, kun uutta sähköistä, kielellistä työkalua palvelutiedottajien työn tueksi suunniteltiin. Tutkimukseni tulokset ovat linjassa aiemman tutkimuksen kanssa ja viittaavat siihen, että leksikaalisen kompetenssin kehittämiseen ja tukemiseen kannattaa panostaa.

Alkuperäiskansoihin ja -kieliin yhdistetyistä kielteisistä asenteista huolimatta Perun Andeilla Ayacuchon kaupungissa toimii nuorisojärjestö Ñuqanchik, jonka jäsenet määrittelevät itsensä ketšua-intiaaneiksi. Tutkielman päätavoite on selvittää, miten järjestön kaksikieliset jäsenet kokevat ympäröivän sosiolingvistisen tilanteen, mitä käsityksiä kieliin ja kielenkäyttöön liitetään ja mikä merkitys kielellä on eri identiteettien rakentumisessa. Tutkielman ensimmäisessä osassa käsitellään kielivariantteihin ja toisessa kielenkäyttöön liittyviä representaatioita kansanlingvistiikan ja kieli-ideologioiden näkökulmasta. Kolmannessa osassa tarkastellaan identiteettien rakentamista, käyttämistä ja neuvottelemista kieltä käsittelevässä eli metalingvistisessa diskurssissa. Keskeinen kysymys on, miten nuoret määrittelevät indígena- eli intiaani-käsitteen ja mikä merkitys alkuperäiskielellä on tämän määrittelyssä. Tutkimuksella ei pyritä ensisijaisesti tuottamaan yleistettävää tietoa eikä määrittämään ryhmän vallitsevia käsityksiä; sen sijaan tavoitteena on tuoda esiin ryhmän sisäinen ideologinen moniäänisyys. Sosiokulttuurisen kielitieteen kenttään sijoittuva tapaustutkimus on luonteeltaan aineistolähtöinen. Tutkimusaineisto käsittää 18 puolistrukturoitua yksilöhaastattelua ja 2 vapaamuotoista ryhmäkeskustelua ketšuaan liittyvistä aiheista. Kansanlingvistiikan ja antropologisen lingvistiikan mukaisesti analyysin lähtökohtana ovat subjektien ideologiat, käsitykset, kategorisoinnit, kokemukset ja selitysmallit. Vallitseva analyysimenetelmä on Teun A. van Dijkin sosiokognitiivinen diskurssianalyysi. Identiteettejä tarkastellaan lisäksi jäsenkategorioiden näkökulmasta. Analyysissa kiinnitetään huomioita muun muassa toistuviin diskursiivisiin strategioihin, positioihin, sananvalintoihin, kertomuksiin, argumentointiin ja identiteettikategorioiden käyttöön. Vaikka ryhmän jäsenten näkemyksissä on yksilöllisiä eroja, ryhmän diskurssissa havaittiin seuraavat pääpiirteet: Nuoret – jopa ne, joiden äidinkieli on espanja – korostavat samastumistaan ketšuan kieleen. Myönteisiä asenteita alkuperäiskieltä kohtaan perustellaan kielen ilmaisuvoimaisuudella, monimerkityksisyydellä, ruumiillisuudella, yhteisöllisyydellä, nostalgisuudella ja oraalisuudella. Suurin osa nuorista kertoo käyttävänsä ketšuaa lähinnä perhepiirissä ja sellaisten puhekumppanien kanssa, joihin he voivat luottaa. Diskurssissa rakentuu jatkumo kahden ketšuan kielen funktion välille: sitä mukaa kuin varsinainen viestintä ketšuaksi vähenee jopa perhepiirissä, alkuperäiskieltä käytetään entistä enemmän lähinnä vuorovaikutussuhteiden rakentamiseen. Kielen erityiskäytöistä tuodaan esiin muun muassa vitsit, solvaukset, flirttailu ja tervehdykset. Vaikka nuoret myöntävät, että heidän puheessaan esiintyy koodinvaihtoa ja lainasanoja, asenteet näitä ilmiöitä kohtaan ovat pääasiassa kielteisiä. Puhdaskielisyyden ideologia ei kuitenkaan sulje pois pragmaattista näkökulmaa, jonka mukaan kieliä täytyy ”yhdistellä” viestinnän helpottamiseksi. Riippumatta odotuksista ketšuan kielen tulevaisuutta kohtaan nuoret toivovat kielen elpyvän ja tunnustavat puhujien oman toiminnan merkityksen tässä prosessissa. Nuoret pitävät alkuperäiskielen käytön vähenemisen syynä ennen kaikkea ”identiteetin puutetta” ja ratkaisuna tähän tietoisuuden levittämistä. Vaikka ketšuan kieli liitetään vahvasti indígena-kategoriaan, nuoret määrittelevät tämän ensisijaisesti sisäisten ominaisuuksien kuten itseluottamuksen kautta. Samastuminen indígena-kategoriaan kuvataan prosessina, jossa nuoret järjestötoimintaan osallistumisen myötä pääsevät yli häpeästä, joka yleensä liitetään ketšuaan; kieli-identiteetin kannalta olennaisinta ei täten ole kielitaito vaan halu ja uskallus käyttää kieltä syrjinnästä riippumatta. Nuoret neuvottelevat ja rakentavat yksilö- ja ryhmäidentiteettejä ennen kaikkea kahden diskursiiviseen strategian avulla: myönteistä omakuvaa rakennetaan siten, että ”toiseen” liitetään ei-toivottuja tekoja ja ominaisuuksia – esimerkiksi syrjintää ketšuan kielen puhujia kohtaan – kun taas ”itseen” liitetään myönteisiä identiteettitekoja. Tyypillinen identiteettiteko on ketšuan kielen puhuminen julkisella paikalla. Näillä strategioilla tuodaan esiin myös perheen sisäisiä vastakkainasetteluita ja rakennetaan erotteluja suhteessa omaan menneisyyteen. ”Toiseen” henkilöityvät ei-toivotut teot luetaan kuitenkin yhteisön ulkopuolisten tekijöiden kuten ”viisisataavuotisen sorron” syyksi. Nuorten ryhmäidentiteetin keskeisimmät tekijät ovat täten alkuperään liittyvän häpeän voittaminen ja ympäröivää yhteiskuntaa suurempi tietoisuus ketšuan kielen merkityksestä.

Consumers are told to eat seasonally to reduce the environmental impacts of food. Finnish food culture has a long tradition of eating seasonally. Although, it seems that consumers perceptions of the seasons of food products have disappeared due to the wide variation of groceries and changes in lifestyle. The aim of this study is to find out the perceptions of seasonal food of one consumer group, university students. The more detailed aims are to find out university students' perceptions of seasonal food, how do students see seasonal eating as a part of environmentally friendly choices and do students consider seasons of the food products when choosing food. The data for the study were collected from students studying at University of Helsinki with a web-based questionnaire in December 2014. There were all together 401 respondents, and they came from all faculties. 339 of the respondents were women and 62 of them were men. The age varied from 19 years old to 59 years old and the average age was 27. Both quantitative and qualitative data were gathered with the questionnaire. The quantitative data were analyzed statistically using cross tabulation and Khii square test, independent groups t-test, one way analysis of variance and Tukey's test, and Spearman's correlation. The qualitative data from open questions were categorized and the frequencies of categories were counted. Students were familiar with the term seasonal food. The most frequently named seasonal foods were vegetables, berries and fruits. Meanings related to food availability, production and cultural traditions were most common for the seasonal food concept. Most of the respondents were considering seasons of the food products when choosing food. Students seemed to recognize the role of eating seasonally in reducing the environmental impacts associated with food. Cheaper price, better taste and quality and the variety they brought to the diet were most mentioned reasons to eat seasonally. Students who did not eat seasonally mentioned the lack of information as the biggest reasons not to do so. There should be a clear definition of seasonal food in order to guide consumers to eat seasonally. Consumers' perceptions could be useful when building these definitions. More information about seasonal foods should be available and seasonality should be more clearly seen in supermarkets. Even though eating seasonally would not have huge impact on reducing the environmental impacts of food production and consumption, it could be the first and quite easy step towards more sustainable eating. It could also provide a way to get people to pay more attention towards food they are eating.

Tiivistelmä - Referat – Abstract The aim of this study was to determine what views and experiences teachers involved in physical education in the Finnish comprehensive school system have regarding the changes in the National core curriculum (2014) within physical education. Furthermore, the aim was also to enhance the understanding of the connection between sports and improvement of fundamental movement skills. The research questions arose from my Bachelor´s thesis, in which I, by analyzing the content of physical education lessons, studied physical exercise and fundamental movement skills using the Gallahuen and Donnely (2003) classification system. The main theory used in this research is the National core curriculum (POPS 2014) and the review of POPS 2014 as a tool for analyzing the results of this study. At this point, not many studies have been conducted about POPS 2014. However, current results indicate that separating learning of fundamental movement skills and sports in POPS 2014 has caused some issues. This is a qualitative study. The research material is based on five interviews with teachers from the physical education field. Questions were based on subjects from my Bachelor´s thesis that needed further understanding. Phenomenographic analysis and theoretical content analysis were used to analyze the interviews. The research material was divided into two groups: Physical education teachers´ views on the core curriculum, and sports as a mean to enhance fundamental movement skills. The results indicate that all the teachers had a clear picture of the changes to the core curriculum in POPS 2014. All teachers were of the same opinion, that changes had occurred especially in the guidelines of teaching physical ability. Only one interviewee stated that the changes have had, to a certain degree, a negative outcome. Results from this study indicate that teachers are using a variety of sports to enhance fundamental movement skills of students. However, teachers’ knowledge about fundamental movement skills showed to be lacking more than expected.

Abstract The “mediation paradox” means, that the benefits derived from mediation use are well acknowledged but are not well known. The key disadvantage of international commercial mediation and settlement agreements has been the lack of an effective system of recognition and enforcement. To address this matter, The United Nations Commission on International Trade Law (UNCITRAL) has created new instrument for promoting mediation as an effective method of resolving international trade disputes; United Nations Convention on International Settlement Agreements Resulting from Mediation (the "Singapore Convention on Mediation). It applies to international settlement agreements resulting from mediation, concluded by parties to resolve a commercial dispute. As a binding international instrument, it is expected to promote the international mediation. As the Convention is a new mechanism, it is appropriate to consider the diverse practical issues emerging from the Convention. In particular, it is important to minimize the risk of an enforcing court taking objection to a settlement. This thesis addresses the Article 5, the grounds upon which a court may refuse to grant relief at the request of the disputing party against whom it is invoked. Article 5 sets out an exclusive list of grounds upon which a member state can refuse to recognize and enforce a settlement agreement. The main focus here is given on the art. 5 (2) (a); refusing relief on the grounds of public policy. Is the public policy exception still necessary in the era of Singapore Convention? In the European instruments, the public policy clauses are a ground for the non-recognition of a foreign judgement and for the non-application of foreign laws. In practice, public policy is often invoked but seldom applied. In procedural law, the difference between substantive and procedural policy is recognized, and the procedural public policy is much more often invoked and applied that substantial public policy. Can there still be found a justified space or a rational demand found for the confusing concept of substantial public policy? To answer this question, the approach of this study is multi-diciplinary. The legal doctrine serves a an tool for the systematization of the legal order by means of legal concepts and the interpretation of the legal order by means of exploring their substance. The approach is of particular importance also when discussing the core research question, weather the demand and justification for a substantive public policy- exception still excistis in the era of Singapore Convention. Systematization of the various interpretations of the concept is necessary in order to organize these provisions into a conclusion. To answer the core question of this study, the primary tool for organizing the various aspects and impacts of the concept public policy-exception is Tuori´s theory of the multilevel nature The Singapore Convention entered into force on 12th Sep 2020 and, it will apply to mediations conducted anywhere in the world, not just within jurisdictions that have ratified it. This is because, unlike most other enforcement treaties, it does not operate on the basis of reciprocity between contracting states. The frames of this thesis are set within the European legal order, but many of the doctrinal questions on principles are no doubt global. The Convention is global.

Suomenna tehtiin vuonna 2015 yli 731 itsemurhaa. Itsemurhat olivat Suomessa 7. yleisin kuolinsyy. Ikäryhmässä 20–29 -vuotiaat joka kolmas kuolleista oli itsemurhan tehnyt. Äkillisenä menetyksenä itsemurha aiheuttaa läheisille ihmisille usein traumaattinen kriisin. Tässä tutkimuksessa selvitän, mitä tunteita läheisen itsemurha herättää ja mitkä asiat tunteiden esiintymiseen vaikuttavat. Lisäksi käsittelen tunteita itsemurhakuolemasta selviytymiseen liittyvänä alueena. Aineistona on 19 kirjoitusta kahdesta kokoomateoksesta, joissa on itsemurhan kokeneiden läheisten kirjoituksia. Kuolemat ajoittuvat 1980–2010 -luvuille. Tutkimus on menetelmältään aineistolähtöinen. Päädyin tutkimaan aineistoa laadullisella tutkimusotteella sisällönanalyysin avulla etsien itsemurhaan liittyviä ja sen aiheuttamia tunteita sekä erilaisia tunteisiin liittyviä asioita läheisten kirjoituksista. Teemoitin läheisen itsemurhaan liittyvät tunteet itseen, toisiin ihmisiin ja Jumalaan kohdistuviin tunteisiin. Tunteista surua kokivat kaikki läheiset ja vihaa ja syytöksiä sekä syyllisyyttä suurin osa.Syyllisyyden tunteet olivat yleisimpiä vanhemmilla. Viha ja syytökset voidaan nähdä myös osana menetyksen aiheuttamaa surutyötä. Vihan ja syytösten kohteina olivat itse, tekijä, terveydenhuoltohenkilöstö, muut läheiset ihmiset, yhteiskunta ja/tai Jumala. Syytökset saattoivat toimia myös ihmisen omana puolustuskeinona vaikean menetyksen keskellä. Häpeää ilmaisi kokevansa vain muutama läheisistä mutta pelkoa ja ahdistuneisuutta puolet. Sisarukset kokivat saavansa ilmaista suruaan riittämättömästi ja siten ulkopuolisen tuen tarve koettiin tärkeäksi. Helpotusta menetyksen keskelle suurimmalle osalle toivat läheisten ja ympäristön antama tuki, vertaistuki sekä ammatillinen tuki. Kiitollisuutta muun muassa muistoista ilmaisi kolmasosa kirjoittajista ja toivoa puolelle kirjoittajista antoi oma katsomus, usko tai jumalasuhde.

A novel method of somatic cell reprogramming employing CRISPR/Cas mediated gene activation (CRISPRa) may lead to improvements in the quality and efficiency of induced pluripotent stem cell (iPSC) generation by directly activating the endogenous factors of the cell. However, this method is yet to be optimized and is inefficient in its current form. Thorough characterization of the molecular events that occur during CRISPRa-mediated reprogramming could permit the fine-tuning of this method to improve iPSC production. B-lymphoblastoid cell lines (LCLs) adhere to culture plates during reprogramming, offering a form of selection for reprogramming cell populations. This thesis aimed to establish a system using LCLs for the characterisation of CRISPRa-mediated pluripotent reprogramming at the single-cell transcriptomic level. In this thesis LCL reprogramming conditions were characterized using alkaline phosphatase staining, immunocytochemistry, embryoid body formation, and live cell imaging. CRISPRa-mediated reprogramming efficiency was greatly increased by the targeting of the miR-302/367 cluster, a group of microRNAs known to improve the efficiency of transgenic reprogramming. Samples were collected for single-cell RNA sequencing (scRNA-seq) at multiple stages of reprogramming, the pluripotency of the iPSC samples was assessed, and a subset of the samples was sequenced. Clustering analysis of the sequencing data showed that the samples clustered apart from one another distinctly based on gene expression. The expression of notable genetic markers of LCLs, pluripotency, and developmental stages was consistent with the loss of somatic cell identity and rise of subpopulations characteristic of reprogramming. These results show that this is a functional system for scRNA-seq sample preparation that can be used to investigate reprogramming kinetics, and the samples collected will be part of a larger study of CRISPRa reprogramming.

Tutkimuksen tarkoituksena oli tarkastella mentoroinnin merkitystä työelämään siirtymisen kynnyksellä olevalle yliopisto-opiskelijalle. Opiskelijoiden kokemuksia tarkasteltiin mentorointiin kohdistuvien empiiristen tutkimustulosten valossa sekä yhdistämällä mentorointitutkimuksissa käytettyä jakoa (psykososiaalinen ja uraa tukeva mentorointi) sosiaalisen tuen teoriassa esiintyviin tuen muotoihin. Lisäksi teoreettisena viitekehyksenä toimivat sosiaalisen pääoman teoria sekä elämänkaaren kehitystehtäviä korostava lähestymistapa. Tutkimuskohteena olivat Suomen Valtiotieteilijöiden Liiton (SVAL) mentorointiohjelmaan osallistuneet yhteiskuntatieteiden opiskelijat. Aineisto kerättiin haastattelemalla 10 nuorta pari vuotta mentoroinnin päättymisen jälkeen heidän jo siirryttyään kokopäiväopiskelusta työelämään. Kiinnostuksen kohteena olivat nuorten aikuisten kokemukset mentoroinnista sekä työelämään siirtymisestä. Tutkimus oli lähtökohdaltaan fenomenologis-hermeneuttinen, ja analyysimenetelmänä käytettiin tulkitsevaa fenomenologista analyysia. Mentoroinnin hyödyllisyys tulee ilmi kaikkien nuorten haastatteluissa sosiaalisen tuen muotojen kuvausten avulla. Mentoroitavat kokivat saaneensa mentoriltaan ennen kaikkea tiedollista ja arvostustukea, mutta myös emotionaalista, konkreettista sekä verkostotukea. Tutkimukseni vahvistaa aikaisempia tutkimustuloksia, joiden mukaan mentoroinnista saatava sosiaalinen tuki voi lisätä ura- ja psykososiaalisten funktioiden kautta henkilön hyvinvointia sekä vahvistaa resursseja, joiden avulla henkilö voi pyrkiä kohti omia työelämään liittyviä tavoitteitaan. Pääasiallinen vaikutus on opiskelijoiden työelämään ja omaan uraan liittyvien ajatusten selkiytyminen. Vieraalta ja epävarmalta tuntuva työelämä tulee tutummaksi ja usko omaan pärjäämiseen vahvistuu. Tutkimuksen tärkeimmät lähteet olivat mentoroinnin osalta lukuisat kansainväliset tieteelliset artikkelit; Kram. K. E. (1983) Phases of the mentor relationship; Levinson D. J. (1978). The seasons of a man´s life. Sosiaalisten verkostojen voimavarojen osalta Jokisaari, M. (2002) Työelämään siirtyminen. Vuorovaikutusta tavoitteellisen toiminnan, sosiaalisen pääoman ja työelämän välillä; Cutrona & Russell (1990) Type of social support and specific stress: toward a theory of optimal matching; Lin, N. (2001) Social capital. A theory of social structure and action. Tulkitsevan fenomenologisen analyysin osalta Smith, J. A. & Osborne, M. (2003) Interpretative phenomenological analysis.

Johdanto: Rintasyövän seulontaohjelma alkoi Suomessa vuonna 1987. Nykyisin kaikki 50–69-vuotiaat naiset kutsutaan seulontaan joka toinen vuosi. Tämän tutkimuksen tavoitteena on arvioida seulonnan ja rintasyövän toteamisen yhteyttä vuosina 2000–2018. 2000-luvun aikana seulontaohjelma on muun muassa laajentunut vanhempiin ikäryhmiin ja rintasyövän diagnostiikka on kehittynyt. Menetelmät: Tutkimusaineisto muodostettiin Suomen Syöpärekisterin ja Joukkotarkastusrekisterin avulla. Aineisto koostuu kaikista naisten rintasyövistä (invasiiviset kasvaimet ja in situ -karsinoomat) vuosien 2000 ja 2018 välillä. Syövät luokiteltiin seulonnan kohdeikäisten, seulonnan kohdeikää nuorempien ja seulonnan kohdeikää vanhempien naisten syöviksi. Invasiivisten kasvainten ja in situ -karsinoomien ilmaantuvuutta tarkasteltiin ikäryhmittäin ja analysoitiin vielä erikseen seulontaan kutsutuilla. Tulokset: Vuosina 2000–2018 Suomessa diagnosoitiin 85 257 rinnan invasiivista kasvainta ja 7 576 rinnan in situ -karsinoomaa. Noin kolmannes kaikista invasiivisista kasvaimista ja noin puolet kaikista in situ -karsinoomista todettiin seulonnassa. Seulonnan kohdeikäisillä invasiivisten kasvainten ilmaantuvuus nousi vuoteen 2011 asti. Seulonnan kohdeikää nuoremmilla invasiivisten kasvainten ilmaantuvuus pysyi tasaisena koko ajanjakson ajan. Seulonnan kohdeikää vanhemmilla invasiivisten kasvainten ilmaantuvuus kasvoi jatkuvasti. In situ -karsinoomien ilmaantuvuus kasvoi jyrkästi vuodesta 2014 lähtien. Pohdinta: Rintasyövän seulonnan rooli oli yleisesti merkittävä tarkasteltujen vuosien aikana. Seulonnan laajentuminen vanhempiin ikäryhmiin näkyi rintasyövän ilmaantuvuuden kasvuna seulonnan kohdeikäisillä. In situ -karsinoomien ilmaantuvuuden kasvu saattoi johtua diagnostiikan muutoksista tai koodausmuutoksista Syöpärekisterissä. Seulonnan laatua ja vaikuttavuutta tulisi arvioida myös jatkossa, muun muassa seulonnan laajentamista 70–74-vuotiaisiin on tärkeä harkita tulevaisuudessa.