Browsing by Title

Tutkimuksessa käsitellään suullisen käsittelyn järjestämisen edellytyksiä veroasioissa. Oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain (808/2019) 57 §:n mukaan hallintotuomioistuimessa voidaan järjestää suullinen käsittely. Verotusta koskevat asiat käsitellään hallintoprosessissa pääsääntöisesti kirjallisen selvityksen perusteella ja lisäksi hallintotuomioistuimet hylkäävät suurimman osan vaatimuksista, jotka koskevat suullisen käsittelyn järjestämistä veroasiassa. Suullisia käsittelyjä järjestetään kuitenkin vuosittain myös veroasioiden asiaryhmässä. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, milloin veroasiassa on järjestettävä suullinen käsittely hallintotuomioistuimessa. Tutkimuksen metodi on lainopillinen. Suullinen käsittely turvaa osaltaan oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin toteutumisen ja sen järjestämiseen liittyvässä harkinnassa on otettava huomioon Euroopan ihmisoikeussopimuksen (SopS 19/1990) 6(1) artikla sekä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen asiaa koskeva oikeuskäytäntö. Oikeudenmukainen oikeudenkäynti turvataan myös Suomen perustuslaissa (731/1999) ja Euroopan unionin perusoikeuskirjassa (2012/C 326/02). Ihmisoikeustuomioistuin on antanut kolme Suomea koskevaa tuomiota, joissa verotukseen liittyvän asian on katsottu kuuluvan ihmisoikeussopimuksen 6(1) artiklan soveltamisalaan, kun asiassa oli määrätty verokorotus. Suullista käsittelyä koskevan vaatimuksen hylkääminen ei näissä tilanteissa kuitenkaan aina ole johtanut siihen, että ihmisoikeussopimuksen 6(1) artiklaa olisi loukattu, vaan arvio suullisen käsittelyn järjestämisvelvollisuudesta liittyy tapauksen tosiasiallisiin olosuhteisiin. Lisäksi korkein hallinto-oikeus on antanut kaksi vuosikirjapäätöstä, KHO 2007:67 ja KHO 2007:68, joissa veroasioihin liittyvää suullisen käsittelyn järjestämisvelvollisuutta on arvioitu suomalaisessa hallintoprosessissa ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön perusteella. Helsingin hallinto-oikeus on myöntänyt tutkimusta varten tutkimusluvan. Tutkimuslupa koskee vuosina 2014–2021 annettuja Helsingin hallinto-oikeuden päätöksiä, joissa kysymys suullisen käsittelyn järjestämisestä on ollut ratkaistavana veroasiassa. Päätösten perusteella voidaan todeta, että edellytykset suullisen käsittelyn järjestämiselle veroasioissa vaikuttaisivat olevan olemassa lähtökohtaisesti niissä tilanteissa, joissa suullisen käsittelyn järjestämistä on vaadittu asian ratkaisun kannalta olennaisen ja epäselvän tosiseikan selvittämiseksi. Suullisella käsittelyllä tavoitellaankin konkreettisesti asian selvittämistä, eikä näin ollen suullista käsittelyä ole yleensä tarpeen järjestää, jos vaatimus suullisen käsittelyn järjestämisestä liittyy muuhun kuin tähän. Tästä syystä suullista käsittelyä ei myöskään ole tarpeen järjestää, jos esimerkiksi nimetyt todistajat eivät tosiasiassa ole sellaisessa asemassa, että heillä voisi olla epäselvän tosiseikan selvittämiseksi tarvittavaa tietoa tai jos heidän todistusteemoillaan ei ole yhteyttä epäselvään tosiseikkaan. Viime kädessä suullisen käsittelyn järjestämisvelvollisuus vaikuttaisi tutkimuksen perusteella määräytyvän tapauskohtaisen kokonaisharkinnan perusteella.

Yleisten tuomioistuinten suorittama näytön arviointi perustuu vapaalle todistusteorialle, jonka mukaisesti tuomioistuin saa oikeusnormeista vapaana määrittää todisteiden näyttöarvon. Näytön arviointi on lähtökohdiltaan rationaalis-loogista toimintaa, jossa korostuu ratkaisijana toimivan tuomarin esiymmärrys sisäistämiensä kognitiivis-sosiaalisten normien ja yleisten kokemussääntöjen suhteen. Vaikka näytön arviointi on vapaata, sen on yhdenvertaisuussyistä oltava rationaalista ja kontrolloitua. Rationaalinen ja kontrolloitu näyttöratkaisu poistaa intuition ja suoranaisen mielivallan vaikutuksia näytön arvioinnista. Oikeus saada perusteltu päätös on turvattu perusoikeutena, ja tuomioistuimet ovat velvoitettuja perustelemaan myös näyttöratkaisunsa. Näyttöratkaisu perustuu usein suullisesti tuomioistuimelle esitettyyn henkilötodisteluun, joka on todistuskeinona yleisin. Tuomioistuimet myös luottavat henkilötodisteluun – mahdollisesti jopa enemmän kuin olisi syytä. Vaikka lainkäytössä elää voimakas illuusio loogis-rationaalisesta, ulkoisille vaikutteille immuunista todistajasta, tuomioistuimen vastaanottama henkilötodistelu on kuitenkin vain harvoin selkeää, vapaata puolueellisista asenteista, saati täysin ulkoprosessuaalista historiallista tapahtumainkulkua vastaavaa. Todistajankertomus voi poiketa huomattavastikin autenttisesta historiallisesta tapahtumainkulusta. Oikeustieteen profession ulkopuolelta on esitetty kritiikkiä, jonka mukaisesti tuomioistuimet eivät kykenisi suoriutumaan näytön arvioinnista asianmukaisesti ilman kognitiotieteellisen tutkimuksen, etenkin psykologian, tuottamia kokemussääntöjä. Todistajanpsykologia on tutkinut vuosikymmenten aikana todistajankertomuksen luotettavuuteen liittyviä tekijöitä. Ruotsissa todistajanpsykologinen doktriini ulottuu 1950-luvulle saakka, Suomessa kansallinen tutkimusperinteemme on ollut 2010-luvulle saakka vähäisempää ja lähinnä ulkomaisia tutkimuksia referoivaa. Tämä tutkimus pyrkii pureskelemaan etenkin kokeellisen todistajanpsykologian tuottamia kokemussääntöjä perinteisten todistusteorioiden luomassa kehikossa. Tarkasteltavaksi tulevat etenkin näin muodostuneet sosiaalis-kognitiiviset kokemussäännöt, jotka haastavat oikeudellisessa diskurssissa ja tuomioistuinmenettelyissä ilmeneviä arkikäsityksiä ja stereotypioita. Tällä on vaikutusta koko näyttöratkaisun heuristiseen prosessiin: kriteereitä näyttöratkaisun legitimiteetille tulisi hakea objektiivisesti hyväksyttävältä suunnalta. Tutkimuksessa hahmotellaan aluksi tuomarin ratkaisuheuristiikkaa: millä tavalla näyttöratkaisu tosiasiallisesti syntyy, ja mitkä oikeus- sekä sosiaalis-kognitiiviset normit tähän ratkaisun keksimiseen vaikuttavat. Kontrolloidun, perusteltavissa olevan näyttöratkaisun kriteereitä haetaan etenkin kokeellisen todistajanpsykologian tuottamasta laajasta aineistosta, sillä juuri tämä aineisto antaa relevanttia lisätietoa todistajankertomukseen vaikuttaneista virhelähteistä. Lopuksi tutkimuksessa haetaan optimaalisia kriteereitä asianmukaisesti kontrolloidun ja perustellun näyttöratkaisun keksimiselle päätyen kokonaisvaltaiseen, erittelevään ja virhelähteet tunnistavaan malliin, joka tukee rationaalista, koherenttia ja objektiivisesti perusteltavissa olevaa näyttöratkaisun heuristista prosessia.

Afta on kivulias suun haavauma, joka vaivaa toistuvasti joka viidettä ihmistä. Vaikka kyseessä on yleinen, joskin harmiton vaiva, ei aftan etiologiaa ole kyetty selvittämään. Ehkäisevää tai nopeasti aftoja parantava lääkettä ei ole löydetty, vaan aftojen lääkkeellinen hoito pääosin lievittää kipuoireita. Syventävässä opinnäytetyössäni oli tarkoitus selvittää vaikuttaako Streptococcus salivarius M18 -probiootti (ToothGuide®) tabletit aftan kipuoireisiin ja nopeuttaako ne aftojen paranemista. Tutkimus toteutettiin lumekontrolloituna kaksoissokkoutettuna satunnaistettuna kokeena, johon rekrytoitiin perusterveitä suomalaisia yliopistoopiskelijoita (n=57, naisia 51%), jotka oman ilmoituksensa mukaan olivat saaneet aftoja vähintään kerran vuodessa. Koehenkilöille annettiin joko ToothGuide®-pureskelutabletteja tai maultaan ja rakenteeltaan samanlaista lumevalmistetta. valmistetta ohjeistettin kirjallisesti käytämään aftaepisodin alettua kahdesti päivässä hampaiden puhdistuksen yhteydessä ja tämän jälkeen koehenkilöt kirjasivat kymmenportaiselle VAS-asteikolle aftan aiheuttaman kivun määrän. Vuoden seurannan jälkeen tutkimusmateriaalit kerättiin ja analysoitiin. Tilastollisina menetelminä käytin Mann-Whitney U-testiä ja Wilcoxon merkittyjen sijalukujen testiä, jossa merkitsevänä erona pidettiin p < 0,05. Koehenkilöstä 48 palautti VAS-asteikot ja ylimääräiset pureskelutabletit vuoden tutkimusjakson loputtua. ToothGuide® valmistetta oli käyttänyt 38 ja lumelääkettä 10 koehenkilöä. Raportoituja aftaepisodeja oli ToothGuide®-ryhmässä yhteensä 32 ja lumeryhmässä 17. Molemmissa ryhmissä aftaperäinen kipu oli VAS-asteikolla tutkimuksen alussa pienempi kuin esitiedoissa ilmoitettu aftakipu. Ensimmäisen päivän aikana koehenkilöiden kiputuntemukset VASasteikolla olivat ToothGuide®-ryhmässä keskimäärin korkeammat (3,83) kuin lumeryhmässä (2,50; p<0.05), ja ero säilyi samana neljänteen päivään asti, muttei ollut enää tilastollisesti merkitsevä. Aftaepisodin kestossa lume- tai koeryhmien välillä ei ollut tilastollisesti merkitsevää eroa. Tutkimukseni tulosten perusteella ToothGuide® ei vaikuta aftan kipuoireisiin tai kestoon.

Tutkimuksen tavoitteena oli kartoittaa Suomessa toimivien hammaslääkärien tietämystä suun alueen limakalvomuutoksista ja kasvotraumoista. Tarkoituksena oli selvittää, kuinka hyvin hammaslääkärit nämä muutokset tunnistavat ja vertailla ammattikuntien osaamista toisiinsa. Suusta löytyvien limakalvomuutosten nopea tutkiminen ja havaitseminen niiden alkuvaiheessa on erityisen tärkeää, kun halutaan ehkäistä potilaan joutumista rankkoihin hoitoihin tai pysäyttää esimerkiksi pahanlaatuisen leesion eteneminen ennen tappavaa sairautta. Kasvotraumojen tunnistaminen kuuluu jokaisen hammaslääkärin toimenkuvaan, vaikka hoito tapahtuukin yleensä erikoissairaanhoidon puolella. Potilaiden ohjaaminen asianmukaiseen hoitoon ja ongelmien huomaaminen on olennaista. Tässä tutkielmassa tarkastellaan, kuinka hyvin kasvotraumoihin ja suun limakalvomuutoksiin liittyvät aihealueet ovat hammaslääkärien hallussa. Samanlaista kyselytutkimusta ei ole aikaisemmin Suomessa tehty ja tutkimus antaakin uutta tietoa suun alueen limakalvomuutosten ja kasvotraumojen tunnistamisen tasosta. Kysely (Liite 1) toteutettiin pääosin vuoden 2018 Hammaslääkäripäivillä. Vastausten keräämiseen käytettiin SurveyMonkey-verkko-ohjelmaa ja iPadiä. Seitsemän vastausta saatiin etäkyselynä. Kyselyyn vastanneiden määrä oli suhteellisen pieni, mutta riittävä antamaan suuntaa tietotaidon tasosta. Kyselytutkimukseen vastasi 107 hammaslääkäriä eri koulutustasoilta. Keskimäärin osallistujat vastasivat noin 76 % kysymyksistä oikein. Klinikkavaiheen opiskelijoiden keskiarvo oli n. 80 %, yleishammaslääkärien n. 75 % ja erikoishammaslääkärien n. 77 %. Tutkimukseen osallistuneiden välillä ei havaita kovinkaan suuria eroja. Perusasiat osataan hyvin, kuten suusyövän suurimmat riskitekijät, ja että tapaturmaisesti irronnut hammas vaatii välitöntä hoitoa. Limakalvomuutosten ja kasvotraumojen tunnistaminen on melko hyvin hammaslääkärien hallussa, mutta kyseisten aihealueiden syvempi tuntemus olisi suositeltavaa.

Suussa elää sadoittain eri bakteerilajeja osana suun normaalia mikrobistoa. Suussa tavataan sekä aerobisiin että anaerobisiin bakteereihin kuuluvia lajeja, joista yleisimmät kuuluvat Streptococcus-, Prevotella-, Veillonella- ja Fusobacterium-sukuihin. Eräät suun bakteerilajeista aiheuttavat toisinaan infektioita. Suuhun joudutaan kirurgisten toimenpiteiden yhteydessä asentamaan erilaisia vierasesineitä, jotka suurentavat infektion kehittymisen riskiä. Muualla elimistössä vierasesineinfektioista on löydetty tiettyjä bakteerilajeja, joiden mikrobilääkehoito on osoittautunut hankalaksi eivätkä yleisimmät suun infektioissa käytetyt mikrobilääkkeet kata näitä bakteereja. Vierasesineinfektioista aiemmin tavattuja mikrobilajeja ovat muun muassa Staphylococcus aureus ja Pseudomonas aeruginosa. Tutkimuksessa selvitettiin, löytyykö suun alueen vierasesineinfektioista tyypillisiä vierasesineinfektioissa aiemmin tavattuja bakteereja vai suun normaalin mikrobiston bakteereja. Lisäksi selvitettiin, mitä mikrobilääkkeitä näiden infektioiden hoidossa on käytetty, ja onko käytetty mikrobilääke kattanut todetut mikrobit. Tutkimus oli retrospektiivinen. Tutkimuksessa mukana olleille potilaille oli tehty Helsingin yliopistollisen keskussairaalan (HYKS) Suu- ja leukasairauksien klinikassa Kirurgisessa sairaalassa leikkaussalissa toimenpide luun kiinnitysmateriaalin poisto (EFB40) 1.1.2014-30.6.2015 välisenä aikana. Potilaita oli yhteensä 86. Bakteeriviljelynäytteitä oli otettu 26 potilaalta. Suurimmasta osasta viljelynäytteitä oli löydetty suun normaaliin mikrobistoon kuuluvia bakteerilajeja. Osasta näytteistä löytyi kuitenkin vierasesineinfektioille tyypillisiä ja muita vaikeahoitoisia mikrobeja. Potilaiden saama mikrobilääkehoito osoittautui hyvin vaihtelevaksi, eivätkä käytetyt mikrobilääkkeet kaikkien potilaiden kohdalla kattaneet todettuja löydöksiä. Tutkimuksen perusteella on suositeltavaa ottaa bakteeriviljelynäyte kaikista suun vierasesineinfektioista kohdennetun ja toisaalta riittävän kattavan mikrobilääkehoidon valitsemiseksi.

Tutkimukseni selvitti urheilijanuorten suunterveyteen vaikuttavien terveystottumusten sekä tupakoinnin, nuuskaamisen ja alkoholin käytön yleisyyttä ja vaihtelua urheilulajin sekä koulu- ja perhetaustan mukaan. Kohderyhmäksi valitsin pääkaupunkiseudun jääkiekko- tai salibandyseuroissa pelaavat 16-17-vuotiaat miehet. Vastaajat (n=224) täyttivät yksisivuisen kyselylomakkeen joukkueensa harjoitusten yhteydessä loppuvuodesta 2012. Kysymykset koskivat koettua suunterveyttä, hampaiden omahoitoa, hammastarkastuksissa käyntiä, hammashoitopelkoa sekä tupakan, nuuskan ja alkoholin käyttöä. Joka toinen vastaajista sanoi harjaavansa hampaansa suositusten mukaan kahdesti päivässä, ja joka kolmas sanoi nauttivansa sokeroitua mehua tai limsaa päivittäin. Harva sanoi tupakoivansa, mutta nuuskaaminen ja alkoholinkäyttö olivat yleisiä etenkin jääkiekkoilijoilla. Hampaiden harjaaminen ja ksylitolipurukumin käyttö olivat myönteisesti yhteydessä vanhempien korkeaan koulutukseen. Nautintoaineiden käyttö ei vaihdellut perhetaustan mukaan. Nautintoaineiden käyttö oli yleisintä ammattikoulua tai opistoa käyvillä vastaajilla. Nuuskaamista lukuun ottamatta erot jääkiekkoa ja salibandya pelaavien vastaajien välillä olivat pieniä. Urheilijanuorten terveystottumuksissa on parantamisen varaa. Nuorten haitallisiin terveystottumuksiin tulisi puuttua mahdollisimman ajoissa, jotta huonot tavat eivät jäisi pysyviksi.

Suunielusyövän insidenssi on – erotuksena monista muista pään ja kaulan alueen syövistä – noussut merkittävästi viime vuosikymmenten aikana, mikä johtuu papilloomavirukseen (HPV) liittyvän tautimuodon yleistymisestä. Suunielusyövän hoito voi perustua joko kirurgiaan tai definitiiviseen (kemo)sädehoitoon, jotka on todettu teholtaan vertailukelpoisiksi hoitomuodoiksi. Tämä mahdollistaa myös muiden näkökulmien, kuten hoitojen kustannusten, huomioimisen hoitostrategian valinnassa. Suunielusyövän hoitojen kustannuksia on analysoitu muutamissa kansainvälisissä julkaisuissa, mutta suomalaisia tutkimuksia aiheesta ei ole toistaiseksi tehty. Tämän tutkielman tavoitteena onkin muodostaa käsitys siitä, kuinka paljon suunielusyövän kirurginen ja onkologinen hoito maksavat Suomessa. Tutkielman aineisto koostuu 73 Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä kuratiivisella tavoitteella hoidetusta potilaasta, joilla diagnosoitiin suunielusyöpä vuosina 2019-2020. Tutkielman keskeinen löydös on, että definitiivinen (kemo)sädehoito on primaarista kirurgista hoitoa huomattavasti edullisempi hoitomodaliteetti suunielusyövän hoidossa. Kun tarkastellaan niitä kustannuksia, jotka ovat kertyneet kahdentoista kuukauden sisällä diagnoosin asettamisesta, definitiivisen sädehoidon mediaanikokonaiskustannukset ovat n. 10 700€, definitiivisen kemosädehoidon n. 13 300€ ja primaarisen kirurgisen hoidon n. 40 600€. Valtaosa definitiivisen onkologisen hoidon kustannuksista koostuu säde- ja sytostaattihoitokertojen kustannuksista, kun taas post-operatiiviset tehohoito- ja vuodeosastojaksot selittävät suuremman osan kirurgisen hoidon kustannuksista kuin varsinaiset toimenpidekustannukset. Tulos, jonka mukaan suunielusyövän primaarinen kirurginen hoito on definitiivistä onkologista hoitoa kalliimpaa, on vastakkainen aiemmin julkaistujen kansainvälisten tutkimusten löydöksiin nähden. Toisistaan poikkeavia tuloksia voivat selittää mm. terveydenhuoltojärjestelmien rakenteisiin ja sääntelyyn liittyvät erot sekä invasiivisempien leikkausmenetelmien hyödyntäminen HUS:ssa. Koska tähänastiset tutkimukset suunielusyövän hoidon kustannuksista ovat perustuneet pieniin potilasaineistoihin, varsin lyhyisiin seuranta-aikoihin sekä vain erikoissairaanhoidossa muodostuneet kustannukset huomioivaan näkökulmaan, aiheesta tarvitaan kuitenkin jatkossa vielä lisää tutkimusta.

Suussa esiintyvät virussairaudet ovat varsin yleisiä, joten hammaslääkärin on hyvä tietää perusasiat mm. niiden taudinkuvasta ja hoitomenetelmistä. Moni virusinfektio on vaaraton, mutta osa niistä voi aiheuttaa vakavia muutoksia, kuten pahanlaatuisia kasvaimia. Tämän takia on tärkeää, että hammaslääkäri osaa tunnistaa mahdollisesti vaaralliset infektiot, jotta potilas pääsee tarvittaessa jatkotutkimuksiin ja -hoitoon. Yleisimmät virusten aiheuttamat muutokset suun ja kasvojen alueella ovat rakkulat ja haavaumat, erilaiset kasvaimet kuten papilloomat ja syylät, sekä makulopapulaarinen ihottuma kasvojen iholla. Nämä löydökset muistuttavat usein toisiaan, mikä hankaloittaa diagnoosin tekemistä. Lopulliseen diagnoosiin päästäänkin vasta esimerkiksi virusviljelyn tai histologisen tutkimuksen avulla. Pelkkä kliininen diagnoosi voi kuitenkin olla riittävä mm. silloin, jos potilaan yleistila on hyvä, ja oireet ja löydökset ovat tyypillisiä, eivätkä ne herätä epäilyä pahanlaatuisuudesta. Taudinmääritys edellyttää aina huolellista anamneesia. Tässä tutkielmassa tarkasteltiin yleisimpiä viruksia, jotka aiheuttavat patologisia muutoksia pään ja suun alueella. Tutkielmassa käsiteltiin näiden virusinfektioiden kliinisiä piirteitä, keskittyen erityisesti kasvoilla ja suun limakalvoilla ilmeneviin löydöksiin. Lisäksi tarkasteltiin lyhyesti myös kyseisten virustautien levinneisyyttä, tartuntatapaa ja hoitomenetelmiä. Tutkielma toteutettiin kirjallisuuskatsauksena, ja aineistona käytettiin vuosina 2004–2022 julkaistuja Pubmedin ja Medicin tieteellisiä artikkeleita, sekä lisäksi suupatologian kirjallisuutta vuosilta 2015–2020.

Krooniset hengitysteiden sairaudet kuten krooninen keuhkoputkentulehdus ovat yleisiä koirilla. Perinteisesti osana niiden hoitoa on käytetty suun kautta annettavia kortikosteroideja lievittämään tulehdusoireita. Kortikosteroidien pitkäaikaiseen käyttöön liittyy useita haittavaikutuksia, joista merkittävin on elimistön oman kortisolituotannon heikentyminen. Tällä on merkitystä erityisesti kortikosteroidihoidon lopettamisen yhteydessä, jolloin riskinä on elimistön huomattava kortisolivajaus vakavin seurauksin. Kortikosteroidihoidon aiheuttamien haittavaikutusten vähentämiseksi on alettu kehittää inhalaationa annettavia kortikosteroideja myös eläinten käyttöön. Inhalaatiossa lääkeaine saadaan suoraan kohdekudokseen, jolloin tarvittava lääkeainemäärä on pienempi kuin suun kautta lääkittäessä ja näin ollen myös haittavaikutusten määrä vähäisempi. Ihmisten astman ja muiden kroonisten hengitystiesairauksien hoidossa inhaloitavat kortikosteroidit ovat olleet jo pitkään yleisin hoitomuoto. Koirilla inhalaation käytöstä ja vaikutuksista on kuitenkin hyvin vähän julkaistua tietoa. Jotta inhalaatiohoitoa voitaisiin kehittää edelleen, tarvittaisiin aiheesta lisää tutkimuksia. Tämän tutkielman tavoitteena oli vertailla suun kautta annettavan prednisolonin sekä inhaloitavien budesonidin ja flutikasonipropionaatin vaikutusta veren kortisolitasoon terveellä koiralla. Tutkimuksen hypoteesina oli, että inhaloitavat kortikosteroidit heikentävät vähemmän elimistön omaa kortisolituotantoa kuin suun kautta annettava prednisoloni. Tutkimuksessa käytettiin kuutta beagle-rotuista koekoiraa, jotka jaettiin satunnaisesti neljään ryhmään (n=6 koiraa/ryhmä): (1) prednisoloni suun kautta 1 mg/kg 24 tunnin välein, (2) inhaloitava budesonidi 200 μg 12 tunnin välein, (3) inhaloitava flutikasonipropionaatti 250 μg 12 tunnin välein sekä (4) plasebo-inhalaatio huoneilmalla 12 tunnin välein. Hoitoa annettiin kussakin ryhmässä 4 viikon ajan ja jokaista lääkitysjaksoa seurasi 4 viikon puhdistumisjakso. Koirien lisämunuaisten kortisolituotantoa hoitojaksojen aikana tutkittiin ACTH-stimulaatiotestillä, joka tehtiin hoitojakson päivinä 0, 28 ja 35. Neljän viikon lääkitysjakson jälkeen prednisoloni oli laskenut veren kortisolin perustasoa merkittävästi verrattuna plaseboon (P = 0.016) tai budesonidiin (P = 0.029). Lisäksi ACTH-stimuloitu veren kortisolin huipputaso oli merkittävästi alhaisempi sekä prednisoloni- että flutikasonipropionaatti -ryhmissä verrattuna plasebo- ja budesonidi -ryhmiin (P < 0.001 kaikissa tapauksissa). Tulosten perusteella suun kautta annettava prednisoloni ja inhaloitava flutikasonipropionaatti lamasivat koirien omaa kortisolituotantoa merkittävästi, kun taas budesonidi ei saanut aikaan elimistön oman kortisolituotannon huomattavaa heikentymistä. Saamamme tulokset olivat siis hypoteesin mukaisia budesonidin osalta ja antavat selkeitä viitteitä siitä, että inhaloitava budesonidi olisi turvallisempi vaihtoehto koirien kroonisten hengitystiesairauksien hoidossa kuin suun kautta annettava prednisoloni. Väitettä tukee myös ihmislääketieteessä saadut hoitotulokset sekä eläinlääketieteessä tehtyjen hoitokokeiden tulokset. Lisää tutkimusta tarvitaan vielä selvittämään inhaloitavien kortikosteroidien muita haittavaikutuksia sekä niiden kliinistä käyttöä koirien hengitystiesairauksien hoidossa.

Vasikkaripulit ovat hengitystiesairauksien ohella vasikoiden yleisimpiä sairauksia, joista koituu tiloille taloudellisia tappioita. Ripuli aiheuttaa vasikoilla kuivumista, elektrolyyttitasapainon häiriöitä, metabolista asidoosia sekä negatiivista energiatasapainoa, joita pyritään korjaamaan oikeanlaisen nesteytyksen sekä maitojuoton jatkamisen avulla. Suun kautta annettavat elektrolyyttivalmisteet ovat oleellisessa osassa vasikkaripuleiden hoidossa, sillä ne ovat halpoja ja helppoja annostella. Tämän lisensiaatin tutkielman tarkoituksena on selvittää, millaisia ominaisuuksia hyvällä suun kautta annettavalla elektrolyyttivalmisteella tulisi olla vasikkaripuleiden hoidon kannalta ja miten Suomessa saatavilla olevat valmisteet tähän tarkoitukseen soveltuvat. Syy tämän aiheen valintaan oli se, että kyseisten tuotteiden vertailua ei ole aiemmin tehty Suomessa ja lisätietoa tästä asiasta tarvitaan. Vertailuun valikoitui 11 Suomessa käytettävää suun kautta annettavaa elektrolyyttivalmistetta, joista kolme (Benfital Plus, Energaid ja Hydrafeed) oli ominaisuuksiltaan sellaisia, että ne soveltuivat vasikkaripuleiden hoitoon. Muilla valmisteilla oli suosituksiin nähden havaittavissa puutteita. Tulosten perusteella valmisteiden välillä ilmeni paljon poikkeavuuksia ja tämä herättääkin kysymyksen tuotekehittelyn ja elektrolyyttivalmisteiden ns. päivityksen tarpeesta, jotta useampi kuin muutama valmiste vastaisi kirjallisuuden suosittelemia normeja. Joistakin tuotteista oli myös hankalasti saatavilla tärkeimpien elektrolyyttien, alkalisoivien ainesosien sekä glukoosin pitoisuuksia, mikä hankaloitti vertailun tekemistä. Tällä on suuri merkitys vertailujen tekemiseen esimerkiksi eläinlääkärin tai tilallisen toimesta, sillä vasikkaripuleiden hoidon kannalta on oleellista, että annettava elektrolyyttivalmiste on ominaisuuksiltaan tarkoitukseen sopiva ja tehokas. Siksi tämän lisensiaatin tutkielman yhtenä tavoitteena oli myös helpottaa eläinlääkäreiden tekemää vertailua eri valmisteiden välillä kertomalla, mitä hyvältä suun kautta annettavalta elektrolyyttivalmisteelta tulisi edellyttää.