Browsing by Title

Background. One way to define aphasia is to consider it as an impairment of language functions emerging after the period of language acquisition. Aphasia is most often due to an ischemic or hemorrahagic stroke and causes common problems in word retrieval, naming as well as expressive and receptive language skills. The symptoms of aphasia may be mild moderate, severe or most severe depending on the lesion size and location. The recovery from aphasia is based on the reorganization of neural networks in the brain and is generally divided into three main phases: acute, subacute and chronic. Acquisition of novel words requires intensive exposition to them through hearing or seeing as well as a good functioning of short-term and long-term memories. There has been only a little research in acquisition of novel words in subacute aphasia. Objectives. The aim of this thesis is to investigate the ability of a person in subacute phase of aphasia to learn novel words in a situation resembling ambiguous natural language learning context. Another aim is to study the connection between the learning ability and the language profile of the participant. Methods. The research material consisted of background information of the participant as well as the results of linguistic-cognitive tests and the novel word learning test. In the last-mentioned the participant learned six nonwords and their picture referents cross-situationally which means that the correct word-referent pairs develop gradually with the help of participant's own observations and feedback. Results and conclusions. Compared to the results of the nearest study available as to the study design the participant showed both statistically significant ability to learn novel words and also ability to store the new material during one week after the testing. In spite of a severe aphasia the participant reached the highest learning results together a chronic participant whose aphasia severity grade was mild. One possible explanation to this may be that the participant could make a successful advantage of both the residual of the linguistic-cognitive profile as well as the visual modality of the word learning task.

Prolyloligopeptidase (PREP) and alphasynuclein are linked to various neurological and psychiatric conditions of which the most relevant considering this study is parkinsonism. PREP cleaves small peptides after a proline residue. It has also protein-protein ineractions with alphatubulin, GAP-43 and alphasynuclein. PREP inhibitors have been shown to have an effect to elimination of alphasyuclein via autophagy. Thiazole is a heteroaromatic compound with two heteroatoms (sulphur and nitrogen). Thiazole can be found as a structural component among various active pharmaceutical ingredients with wide array of indications. Synthetic route for thiazole was published in 1887 and a considerable amount of literature regarding the use of thiazole in medicinal and synthetic chemistry has been published. The aim of the study was to extend the the scope of research done in the research group on small-molecular thiazole-based PREP inhibitors. The goal was to develop a synthetic route to access a series of molecules and gain information of the possible biological activities of the produced compounds by determining their IC50-values in vitro, effect on dimerization of alphasynuclein and removal of alphasynuclein via autophagy in a cell culture. Optimization of the synthetic route and search of alternative reactions were among the aims to some extent. During the course of study yields of some steps of the synthesis were improved and some new molecules had biological activity.

Tutkielmassa tarkastellaan eduskunnan kesällä 2021 hyväksymää Liikenne 12 -suunnitelmaa uuden julkisjohtamisen ja uuden julkisen hallinnan näkökulmista. Liikenne 12 -suunnitelma on ensimmäinen pitkän tähtäimen valtakunnallinen liikennejärjestelmäsuunnitelma. Sen tarkoituksena on ohjata Suomen liikennejärjestelmän suunnittelua, ylläpitoa ja kehitystä kokonaisuutena hallituskausien yli kahdeksitoista vuodeksi eteenpäin. Tutkielmassa kysytään, ilmentävätkö Liikenne 12 -suunnitelma ja sen valmistelutyöt uutta julkisjohtamista (New Public Management) ja uutta julkista hallintaa (New Public Governance) sekä miten ne mahdollisesti suunnitelmassa ilmenevät. Aineisto koostuu pääosin Liikenne 12 -suunnitelmasta sekä muista valtioneuvoston hankeikkunan materiaaleista. Tutkielma on laadullinen tapaustutkimus ja tutkimusmetodina on käytetty sisällönanalyysiä. Teoreettinen viitekehys pohjaa uuden julkisjohtamisen ja uuden julkisen hallinnan teorioihin. Teorioita on vertailtu kuudesta näkökulmasta; käsitys kansalaisista, lainsäädännön lähtökohta, organisoitumisen rakenne ja tehtävä, hallinnon fokus, yhteistyön malli sekä suorituksen mittaaminen. Liikenne 12 -suunnitelmaa ja sen valmistelua analysoidaan tutkielmassa näistä kuudesta näkökulmasta. Analyysistä käy ilmi, että Liikenne 12 -suunnitelmassa on sekä uuden julkisjohtamisen että uuden julkisen hallinnan elementtejä. Uutta julkisjohtamista kuvastavat liikenteen toimijoiden ja organisoitumisen moninaisuus, kustannustehokkuuden tavoittelu, toimivien markkinoiden edistäminen ja liikennejärjestelmän suoritukseen keskittyminen. Tehokkuutta mitataan yleisesti suorituksen kautta ja suunnitelmassa esitetyille toimenpiteille on asetettu selkeitä tavoitteita. Myös lainsäädäntö perustuu kilpailuneutraliteetin ja markkinamekanismien edistämiselle. Uutta julkista hallintaa kuvaa se, että Liikenne 12 -suunnitelmassa kansalaisyhteiskunnan toimijoita ei nähdä uuden julkisjohtamisen tapaan vain asiakkaina vaan aktiivisina osallistujina. Myös lainsäädäntö velvoittaa huomioimaan eri toimijoiden näkemykset ja jakamaan tietoa. Organisoituminen ei perustu asiakkuuksille ja sopimuksille, vaan monipuoliselle yhteistyölle ja verkostoille sekä niiden koordinoinnille. Suoritusta mitataan laajemmin kuin kustannusten kautta ja suorituksen on tuettava monenlaisia yhteiskunnallisia arvoja. Analyysin perusteella uusi julkisjohtaminen ja uusi julkinen hallinta ilmenevät rinnakkain Liikenne 12 -suunnitelmassa. Uuden julkisen hallinnan elementit korostuivat jonkin verran uutta julkisjohtamista enemmän. Kehitys myös vaikuttaisi olevan enenevässä määrin uuden julkisen hallinnan suuntaan; toimijoiden aktivointiin, kasvavaan verkostoitumiseen ja monitahoisten intressien yhteensovittamiseen. Jotta kehityskulusta liikennealalla voisi lausua yleisemmin ja varmemmin, tarvitaan lisää ja laajempaa tutkimusta.

In tablet compression the objective is to obtain a durable tablet. The main deformation mechanism of substance affects how good tablet is obtained. The pharmaceutical powders is often divided into two categories with respect to their principal deformation mechanism: plastic and fragmented. Good tablet formulation requires its components to deform with both of these mechanisms. It is possible to examine in many ways, whether material is plastic or fragmented. These include force-time graphs and indentation methods, as well as different compression equations such Heckel equation. Examination and identification of the deformation mechanisms is important in order to design a formulation which provides the most durable tablet. The aim of experimental work in this study was to test the new compression device and method, and to compare the results of the device shown in the earlier literature results. Comparison with previous research, new in this study was compression rate and without a motor acting compaction system. In this study, there was two compression method developed, dynamic and static. Data from a dynamic method were analysed by time-travel - and force-displacement -curves. Results were parameterized, and on the basis of these parameters the behaviour of various materials was evaluated and compared to the earlier literature. Relaxation study was also performed in this research. The results of these measurements were analysed with the parameterized function fit, after which the results were compared with earlier results presented in the literature. The results of this work in dynamic measurements are cosistent with the research results received earlier. In terms of almost all parameters investigated, substances were divided into two groups in the same way as in the previous literature on the basis of the main deformation mechanism. The results obtained in static measurements, however, were quite inconsistent with previous research. Based on the results it can be stated that the method makes it possible to get consistent results with the literature. However, the method still requires development, and possible error sources and the choice of analytical method should pay special attention.

Asiakasdataa on tallennettu pitkään, mutta vasta digitalisaation myötä sen käsittelyä voidaan tehokkaasti automatisoida. Asiakasdataa hyödyntämällä voidaan luoda uutta liiketoimintaa ymmärtämällä nykyisten ja tulevien asiakkaiden toimintaa ja tarpeita. Digitalisointi mahdollistaa läpinäkyvän ja mitattavan tavan automatisoida markkinointia. Uusi ohjelmoitava markkinoinnin maailma tarjoaa uusia reaaliaikaisia asiakasviestinnän keinoja. Asiakasdataa tallennetaan yrityksissä jatkuvasti lukuisiin eri järjestelmiin. Tallentamiseen liittyy monia haasteita, kuten markkinoivien organisaatioiden toimintakulttuuri ja muutosvastarinta. Asiakasdatan käsittelyä vaikeuttaa mm. organisaation eri osastojen omien tietojärjestelmien tavat käsitellä asiakasdataa. Keskitettyjen tietovarastojen puuttumisesta johtuva datan siiloutuminen aiheuttaa myös datan integriteettiin liittyviä haasteita. Tässä tutkielmassa selvitetään mitä mahdollisuuksia ja haasteita uudet teknologiat tuovat asiakasdatan keräämiseen, organisoitiin ja käsittelyyn. Dataohjatun markkinoinnin nykytilaa Suomessa selvitetään laajan tapaustutkimuksen avulla, haastattelemalla 20:a liike-elämässä aktiivisesti työskentelevää henkilöä. Tuloksena raportoidaan nykytilanne sekä asiakasdatan pirstaleisuutta ja epäyhteneväisyyttä luovat rakenteelliset ongelmat. Dataohjattu päätöksenteko on tärkeä kilpailutekijä ja sen merkityksen korostuessa analysointiosaamista tarvitaan entistä enemmän. Näiden haasteiden ymmärtäminen ja niihin varautuminen on entistä tärkeämpää jo suunniteltaessa asiakasdataa kerääviä ja käsitteleviä tietojärjestelmiä. Dataohjatun markkinoinnin yleistyminen muokkaa tietojärjestelmien lisäksi myös osaamistarpeita ja yrityskulttuureita.

Tutkielma osallistuu keskusteluun työnantajan ja työntekijän välisen suhteen ja vastavuoroisen sitoutumisen muutoksesta. Niin kutsutun psykologisen sopimuksen on arveltu muuttuvan siten, että perinteinen relationaalinen, molemmin puolista lojaalisuutta ja sitoutumista korostava sopimus, on väistymässä ja sen tilalle on tulossa sopimusmalli, jossa taloudellisen vaihdon piirteet korostuvat ja keskinäinen sitoutuminen on heikompaa. Työnantaja sitoutuu tukemaan työntekijöidensä työllistyvyyttä takaamalla mahdollisuuksia haasteelliseen työhön ja oman osaamisen jatkuvaan kehittämiseen, kun voi enää luvata pysyviä työpaikkoja. Tutkielmassa taustoitetaan työelämässä tapahtuneita muutoksia kuvaamalla suomalaisessa yhteiskunnassa ja talouselämässä 1990-luvulta lähtien tapahtuneita muutoksia. Rakenteelliset muutokset, kuten sääntelyn purkaminen, tieto- ja viestintäteknologioiden hyödyntäminen ja kansainvälistyminen ovat muokanneet työelämän käytäntöjä. Rakenteellinen muutos on kuitenkin nojannut jo 1980-luvulla virinneeseen kulttuuriseen muutokseen, jossa suomalaisten arvoissa alkoivat korostua vapaus, individualismi, itseohjautuvuus ja muutosvalmius. Informaatio- ja viestintäteknologian alalla toimivien yritysten rekrytointisivuja diskurssianalyysin keinoin analysoimalla tutkielmassa on kuvattu, mitä työnantajat tänä päivänä lupaavat työntekijöilleen ja mitä he heiltä odottavat. Siinä kuvataan myös tapoja, joilla palkkatyötä oikeutetaan 2010-luvun epävarmuuden leimaamassa kapitalismissa. Rekrytointipuheessa esiin nousevat kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin diskurssi, yrittäjädiskurssi, oppimisdiskurssi, innovaatiodiskurssi, verkostodiskurssi sekä yhteiskuntavastuun diskurssi. Tarkastelemalla psykologista sopimusta etähallinnan välineenä tutkielmassa osoitetaan, miten sen avulla yhteiskunnallis-poliittisia päämääriä voidaan tavoitella vaikuttamalla toimijoiden käyttäytymiseen puuttumatta kuitenkaan niiden muodollisesti autonomiseen luonteeseen. Päinvastoin, oikeuttaminen nojaa vahvasti juuri tähän autonomisen toimijan ideaaliin. Tutkielmassa kuvataan sitä, miten kapitalismi uudistuu julkisuudessa esitetyn kritiikin, muun muassa työnhuonontumisdiskurssin pohjalta. Työelämän käytännöt ja työelämää koskeva yhteiskunnallinen, mukaan lukien tieteellinen keskustelu käyvät jatkuvaa vuoropuhelua.

Tutkielmassa tarkastellaan vantaalaisissa uusissa kerrostaloissa asuvien muuttoaikeita sekä niitä tekijöitä, jotka lisäävät aikeita muuttaa. Tarkasteltavat tekijät liittyvät asukkaiden omaan sosioekonomiseen taustaan, nykyisen asunnon ominaisuuksiin, asunto- ja kaupunkirakenteellisiin ominaisuuksiin sekä turvallisuuskokemuksiin. Erityistä huomiota kiinnitetään asunto- ja kaupunkirakenteen osalta pienten asuntojen vaikutukseen muuttoaikeiden selittäjänä. Aikaisemmissa tutkimuksissa on tarkasteltu hyvin vähän asuinalueen fyysisen rakenteen merkitystä asumistyytyväisyyteen ja muuttohalukkuuteen. Lisäksi tutkielmassa käsitellään yleistä asumistyytyväisyyttä ja muuttopäätöksiä. Tutkielman aineisto koostuu asukaskyselyaineistosta. Asukaskysely lähetettiin vantaalaisiin uusiin, keskimäärin pieniin kerrostaloasuntoihin. Kysely lähetettiin postitse 1971 henkilölle, ja vastausprosentiksi muodostui 42. Kyselyaineisto rikastettiin rekisteripohjaisella tiedolla, jotta saatiin selvitettyä vastaajien asunto- ja kaupunkirakenteellisia tekijöitä. Menetelmät ovat tilastollisia: aineistoa analysoitiin jakaumien, keskiarvojen ja ristiintaulukoinnin avulla. Lisäksi muuttoaikeisiin vaikuttavia tekijöitä tutkittiin eksploratiivisen faktorianalyysin sekä logistisen regressioanalyysin avulla. Asukkaat ovat keskimäärin tyytyväisiä asumiseensa, mutta erinäisistä syistä yli puolet eivät näe asuvansa samassa asunnossa enää viiden vuoden päästä. Muuttoaikeita lisäävät monenlaiset tekijät. Asukkaan sosioekonomiset tekijät lisäävät muuttoaikeita voimakkaimmin, mutta myös yksiöiden määrällä sekä turvallisuuskokemuksilla on olennainen merkitys muuttoalttiuteen. Monella vastaajalla muuttoaikeet johtuvat nykyisen asunnon sopimattomuudesta tulevaisuudessa, asumisuralla etenemisestä sekä toisaalta myös asuinympäristöstä johtuvista tekijöistä. Tarkasteltavista tekijöistä etenkin yksiöiden runsas määrä asuinrakennuksessa sekä turvattomuuskokemukset lisäsivät tutkimuksessa vastaajien muuttoaikeita. Tutkimustulokset osoittavat asukkaiden muuttavan monista eri syistä. Tietyt piirteet asuinympäristössä lisäävät aikeita muuttaa – todennäköisesti pienten asuntojen osalta kyse onkin asukasrakenteesta. Yksiöissä saattaa asua runsaasti etappimuuttajia, jotka suunnittelevat jo muuttoa muualle. He eivät siten juurru tai kiinnity sosiaalisesti asuinalueelleen, minkä seurauksena heitä ei kiinnosta osallistua asuinympäristön toimintaan tai huolehtimiseen. Välinpitämättömyys aiheuttaa myös muissa asukkaissa viihtymättömyyttä ja turvattomuutta, minkä seurauksena yleinen muuttoalttius kasvaa. Tutkielma osoittaa, että yksipuolinen asunto- ja kaupunkirakenne lisää turvattomuutta, viihtymättömyyttä ja muuttoaikeita. Asuinalueiden tulisi olla asuntorakenteeltaan ja siten myös asukasrakenteeltaan monipuolisia. Monipuolinen asuntokanta mahdollistaa asukkaiden jäämisen samalle asuinalueelle, vaikka asuntoa haluttaisiinkin vaihtaa. Asuinalueiden suunnitteluun viihtyvyyden kannalta on syytä panostaa, ettei alueista muodostu vain etappimuuttoalueita, joista edetään heti tilanteen salliessa muualle.

Vuosituhannen vaihteessa on länsimaissa esitetty vahvoja väitteitä työn järjestämisessä tapahtuneista muutoksista. Väitteiden mukaan perinteiset erojen kategoriat, kuten jako miesten ja naisten tehtäviin tai ruumiilliseen ja henkiseen työhön ovat menettäneet perustaansa tilanteessa, jossa kaikesta työstä on tullut enemmän tai vähemmän samaa: palvelusten tuottamista, sosiaalisten suhteiden järjestelyä, vuorovaikutusta ja organisointia, ilman konkreettisia ja materiaalisia tekijän persoonasta erotettavissa olevia työn lopputuotteita. Tutkielmassa työn järjestämistä tarkastellaan diskursiivisesta näkökulmasta. Diskurssit ymmärretään vakiintuneina kielenkäytön tapoina, jotka konstruoivat todellisuutta ja tarjoavat yksilöille vaihtoehtoisia subjektipositioita (Davies & Harré 1990; Burr 1995). Tutkielmassa esitetään, että 'vanhat' työn järjestämisen diskurssit tuottivat henkisen ja ruumiillisen työn välille järjestelmällisen erottelun. 'Uudemmat' diskurssit tarjoavat vaihtoehdon tälle kahtiajaolle yhtäältä määrittelemällä itseohjautuvuuden ja älyllisyyden kaiken työn yhtäläiseksi vaatimukseksi sekä toisaalta edellyttämällä työntekijöiltä ominaisuuksia, jotka eivät ole yksiselitteisen henkisiä eivätkä ruumiillisia. Kielenkäytön tavat ovat kuitenkin riippuvaisia niitä ylläpitävästä toiminnasta. Tutkielmassa empiirisen näytteen työtä järjestävästä toiminnasta tarjoavat Pyhtään kunnan asukkailta vuosina 1982, 1993 ja 2007 kerätyt lomakehaastattelut. Symbolisen interaktionismin (Hughes 1984a–1984e) ja sosiaalisen konstruktionismin (Berger & Luckmann 1994) näkökulmasta tutkielmassa kysytään, miten työtä ja työnjaon erilaisia paikkoja on eri vuosien haastatteluissa määritelty, rajattu ja tehty ymmärrettäväksi. Ovatko vanhat erottelut menettämässä merkitystään työtä ja työnjakoa koskevassa puheessa? Näkökulma poikkeaa tähänastisista työn muutosta tarkastelleista survey-tutkimuksista siten, että se ottaa lähtökohdakseen työntekijöiden omat selonteot työnsä vaatimuksista, työtään määrittävistä hyveistä sekä selonteoissa tuotettavan 'moraalisen työnjaon'. 1900-luvun historiassa henkisen ja ruumiillisen työn erottelua on institutionalisoitu esimies–alainen-erottelun lisäksi toimihenkilö–työntekijä-erotteluksi. Työn muutosta koskevasta keskustelusta huolimatta nämä erottelut uusinnettiin myös vuoden 2007 haastatteluissa – jopa johdonmukaisemmin kuin vuosina 1982 ja 1993. Lisäksi henkisen ja ruumiillisen työn kategoriat olivat haastatteluissa säilyneet vahvasti toisensa poissulkevina ja kategorioiden erottelu tavanomaisena työnjaon tuottamisen tapana. Näiden erottelujen ohella työnjakoa tuotettiin haastatteluissa luovan ja suorittavan työn vastakohtaisuutena, joskin nämä jäsennykset olivat vähemmän säännönmukaisia eivätkä uusintaneet edellä mainittuja esimies–alainen- tai työntekijä–toimihenkilö-erotteluja. Vahvan pysyvyyden lisäksi aineisto tarjosi näytteen muutoksesta: Vuosina 1982 ja 1993 henkisen työn paikat olivat haastatteluissa olleet erityisesti miesten paikkoja. Vuonna 2007 myös naiset tekivät haastatteluissa näkyviksi työnsä henkisiä sisältöjä. Työn muutosta koskevan keskustelun lisäksi tutkielma osallistuu metodologiseen keskusteluun lähestyessään lomakehaastattelua toiminnallisena selontekojen tuottamisen kontekstina. Näin tehdessään tutkielma ehdottaa totutulle faktanäkökulmalle (Alasuutari 1999) vaihtoehtoista tapaa tarkastella lomakehaastattelussa tuotettua tietoa.

Tämän gradun keskeisin asia on uusiutumisteoria. Uusiutumisteoria on todennäköisyysteoriaa, ja siinä tarkastellaan tilanteita niin sanotusti takaperin. Eli voidaan vaikka simuloida tiettyä tilannetta erittäin monta kertaa, ja laskea tuloksen perusteella vastaus. Esimerkki tästä on tilanne, jossa tarkastellaan, kuinka monta kertaa olisi heitettävä noppaa, jotta saadaan sama lukuarvo viisi kertaa peräkkäin. Tällainen on haastavampaa laskea klassisen todennäköisyyslaskennan metodein, koska otannan kokoa ei ole tiedossa. Tutkielman tarkoituksena on, että tutkielman lukija joko saisi ymmärrystä siitä, mitä uusiutumisteoria on, tai hänen tietämyksensä syvenisi. Tämä on toteutettu niin, että tutkielman alussa on pyritty selittämään matemaattisia asioita, joita käytetään myöhemmin tutkielmassa, jotta tutkielma olisi luettavissa mahdollisimman monelle eri matematiikan osaamistasoiselle ihmiselle. Todistusten seuraaminen ihmiselle, joka on matematiikan opinnoissaan vasta alkuvaiheessa voi olla erittäin haastavaa, mutta esimerkit on pyritty kirjoittamaan niin, että ne olisivat kenelle vain luettavissa. Gradussa on kaksi matemaattisesti haastavampaa kappaletta. Toisessa johdetaan keskeinen uusiutumislause ja todistetaan se, ja toisessa johdetaan uusiutumislause epätäydelliseksi uusiutumislauseeksi, ja osoitetaan, kuinka uusiutumisteoria on mukana vakuutusmatematiikan riskiteoriassa. Keskeisen uusiutumislauseen todistus tehdään niin, että ensin johdetaan tämä lause yksinkertaisemmista uusiutumislauseista ja määritellään uusiutumisfunktio. Tämän jälkeen määritellään Blackwellin uusiutumislause ja todistetaan se. Tämän jälkeen voidaan osoittaa, että lauseet ovat matemaattisesti ekvivalentteja sopivin oletuksin, ja kun se on osoitettu, on keskeinen uusiutumislause todistettu. Työn lopussa käsitellään esimerkkejä. Yksi näistä on koneiden hajoamiseen liittyvä uusiutumisteoreettinen tehtävä, ja sen lisäksi esitetään kaksi uusiutumisteoriaan liittyvää paradoksia. Vaikka näissäkin voi olla haastaviakin todistuksen osia, erityisesti molempien paradoksien todistuksissa, on jokainen esimerkki muotoiltu jokaiselle luettavaan muotoon. Nämä kaksi kappaletta ovat ne kappaleet, jotka kannattaa lukea, jos ei ole ikinä kuullut uusiutumisteoriasta. Yllä mainitussa esimerkissä on tilanne, jossa on tehdas ja tehtaassa on kone, jossa on yksi kriittinen osa, joka hajoaa helposti. Jos osa huolletaan ennen hajoamista, maksaa se 200 euroa. Jos taas osa ehtii hajota ennen huoltoa ja se pitää korjata, hajottaa se samalla konetta, ja kustannukseksi tulee tällöin 2600. Koneen osan hajoaminen on tasajakautunutta kahden vuoden ajanjaksolle. Tällöin uusiutumisteorian avulla on mahdollista ratkaista, mikä on optimaalisin huoltoväli koneelle.

Ilmastonmuutoksen torjuminen on yksi EU:n suurimpia haasteita, joka vaatii välittömiä toimia. Ilmastonmuutoksen torjumisen lisäksi EU:n on ratkaistava energian toimitusvarmuutta koskeva ongelma. Uusiutuvilla energialähteillä tuotetun sähkön lisääminen on tunnistettu yhdeksi ratkaisuksi mainittuihin ongelmiin. Komission nk. talvipaketilla päivitettiin EU:n vuoteen 2020 suunnatut ilmasto- ja energiatavoitteet asettamalla uudet tavoitteet, jotka tulee saavuttaa vuoteen 2030 mennessä. Vuoden 2016 lopussa julkaistu lainsäädäntöpaketti perustuu Pariisin ilmastosopimukseen, johon EU sitoutui joulukuussa 2015 pidetyssä YK:n Pariisin ilmastokonferenssissa. Paketissa esitettiin kahdeksan uutta säädösehdotusta, joihin sisältyy myös uusi vuoteen 2030 ulottuva uusiutuvan energian direktiivi. Direktiivissä asetetaan päivitetty uusiutuvan energian lisäämistä koskeva tavoite EU:lle. Päivitetyn tavoitteen mukaan vähintään 27 prosenttia EU:ssa kulutetusta energiasta tulee tuottaa uusiutuvista energialähteistä vuoteen 2030 mennessä. Uusiutuvan energian tavoitteiden saavuttamiseksi sekä tarvittavien kapasiteetin lisäysten toteutumiseksi EU on sallinut jäsenvaltioiden myöntää valtiontukea uusiutuvan energian tuotannolle. Jäsenvaltioilla on päätäntävaltaa kansallisen tukijärjestelmänsä suunnittelussa, sillä toimivalta energia-asioissa on jaettua ja uusiutuvan energian tukijärjestelmiä ei ole EU:ssa harmonisoitu. Jäsenvaltioiden tukijärjestelmien tulee olla EU:n valtiontukisääntelyn mukaisia, minkä lisäksi komissiolta on haettava hyväksyntä tukijärjestelmälle ennen toimeenpanoa (nk. notifointi). Uusiutuvan energian tukijärjestelmien arviointikriteerit on annettu komission ympäristö- ja energia-alan suuntaviivoissa, joita sovelletaan vuoteen 2020 asti. Jäsenvaltion tukijärjestelmän tulee noudattaa lisäksi unionin tuomioistuimen ratkaisukäytännössään tekemiä linjauksia koskien järjestelmien soveltuvuutta sisämarkkinoille. Suomessa on valmisteilla kansallinen uusiutuvan energian tukijärjestelmä, nk. preemiojärjestelmä, jonka tavoitteena on lisätä uusiutuvan energian tuotantokapasiteettia. Järjestelmän valmistelu ja toimeenpano on osa Sipilän hallituksen kärkihanketta Hiilettömään, puhtaaseen, uusiutuvaan energiaan kustannustehokkaasti, joka perustuu Suomen kansalliseen energia- ja ilmastotiekarttaan vuodelle 2050. Osana kärkihanketta valmisteltiin vuoteen 2030 tähtäävä kansallinen energia- ja ilmastostrategia sekä muut tarpeelliset toimenpiteet tavoitteiden saavuttamiseksi. Preemiojärjestelmä, joka on tarjouskilpailuun perustuva uusiutuvan energian tukijärjestelmä, on yksi keskeinen energia- ja ilmastostrategiaan otetuista toimenpiteistä. Hallitus esitti preemiojärjestelmää koskevan hallituksen esityksen HE 175/2017 vp eduskunnalle marraskuussa 2017, mistä lakiesitys ohjattiin talousvaliokunnan käsittelyyn Asia on yhä vireillä talousvaliokunnassa. Lakiesityksessä esitetään uusiutuvan energian tukemiseksi tarjouskilpailuun perustuvaa preemiojärjestelmää, jolla myönnettäisiin 2 TWh vuosituotantoa sähkön tuottajille. Tarjouskilpailun voittajille maksettaisiin sähkön markkinahinnan päälle preemiomuotoinen tuki. Tarkoituksena oli toteuttaa esityksen mukaiset tarjouskilpailut ainakin kahdessa osassa vuosina 2018–2020. Esitettyyn preemiojärjestelmään on otettu seitsemän osallistumisedellytystä, jotka tarjouskilpailuun osallistuvan sähkön tuottajan hankkeen tulee täyttää. Tutkielmassa tutkitaan preemiojärjestelmään otetuista osallistumisedellytyksistä kolmea: sitovien päätösten kieltoa, uutuusvaatimusta ja aikaisempien valtiontukien kieltoa. Tutkimuskysymyksiä on kaksi. Ensimmäinen tutkimuskysymys on: ovatko valitut kolme osallistumisedellytystä EU:n valtiontukisääntelyn sekä komission ratkaisukäytännön mukaisia. Toinen tutkimuskysymys on: miten nämä kolme osallistumisedellytystä vaikuttavat - vai vaikuttavatko ollenkaan - sähkön tuottajien hankesuunnitteluun. Tutkimuskysymyksiin on vastattu muun muassa selvittämällä komission ympäristö- ja energia-alan suuntaviivoissa edellytettyä sekä tutkimalla komission ratkaisukäytäntöä uusiutuvan energian tukijärjestelmiä koskevissa asioissa. Käytännön vaikutuksia on tutkittu suhteessa uusiutuvan energian hankkeiden käytännön hankesuunnitteluun. Tutkielman metodeina on käytetty lainoppia, oikeusvertailua sekä ympäristöoikeudellista arviointi- ja ohjauskeinotutkimusta.