Browsing by Title

Tutkielmassa tarkastellaan sukupuolirepresentaatioita ranskan kielen oppikirjoissa. Kohdeaineistona on kaksi Otavan julkaisemaa ranskan alkeisoppikirjaa, Voilà ! 1 Textes sekä J’aime 1. Aikaisemmat oppikirjatutkimukset ovat osoittaneet, että stereotyyppisillä sukupuolikäsityksillä on vankka asema koulumaailmassa: heteronormatiivisuus on itsestäänselvyys ja sukupuolen moninaisuus lähes vaiettu aihe. Ihmisoikeudet-käsitteen ranskankielinen ilmaisu on droits de l’homme, jossa ihmistä kuvaa polyseeminen sana homme, joka merkitsee myös miestä. Näennäisesti neutrista ilmaisusta on vaikea päätellä, kuuluvatko oikeudet myös naisille. Kielenkäyttö on poliittista ja vallan väline. Feministiseen tutkimusotteeseen kuuluu myös yksilön identiteettiin vaikuttavien yhteiskunnallisten valtasuhteiden tutkiminen. Sukupuolten tasa-arvo ei ole yhteiskunnasta erillinen ilmiö, vaan muiden hierarkkisten kategorioiden kuten iän, etnisyyden, seksuaalisen suuntautumisen, vammaisuuden tai sosiaaliluokan yhdistelmä. Oppikirjat kuvaavat ympäröivää maailmaa jostakin valitusta näkökulmasta, ja vastuu niiden sisällöstä on lähinnä oppikirjailijoilla ja osittain kustantajilla. Ohjeista ja säädöksistä huolimatta koulujen käytänteet sekä opetusmateriaalit, joihin opettajat vahvasti tukeutuvat, vaikuttavat nk. piilo-opetussuunnitelman mukaisesti: sukupuoli- ja tasa-arvokysymyksien stereotypioita pikemminkin vahvistetaan kuin puretaan. Tutkimuksessa selviää, että vaikka lukion uuden opetussuunnitelman (2016) mukainen oppikirja J’aime 1 onkin huomattavasti edistynyt lukumäärällisen ja osittain laadullisenkin tasa-arvon (mm. heteronormin purkaminen) huomioonottamisessa, kieliopillisen androsentrisyyden purkaminen säilyy haasteena.

1900-luvun lähestyessä loppuaan länsimainen demokratia ja poliittinen elämä olivat tulleet murroksen eteen. Perinteiset poliittisen osallistumisen muodot olivat alkaneet menettää vetovoimaansa kansalaisten silmissä, teknologisen kehityksen – erityisesti internetin – tarjotessa samaan aikaan uusia kanavia ja keinoja kansalaislähtöiselle poliittiselle keskustelulle ja toiminnalle. Edustuksellisen demokratian nähtiin ajautuneen kriisiin ja sen murenevan legitimiteetin paikkaamiseen alettiin etsiä vastauksia niin uudesta teknologiasta kuin demokratiateorian yhdeksi keskeisimmäksi suuntaukseksi 1990-luvulla nousseesta deliberatiivisesta demokratiasta. Tämä pro gradu -tutkielma tarkastelee yhdessä näitä kahta demokratian 'pelastajaksi' esitettyä ajatusta: deliberatiivisen demokratian teoriaa sekä verkkoa poliittisen keskustelun areenana. Tutkielman tarkoituksena on selvittää, mitä deliberatiivisen demokratian teoria voi tarjota verkon eri julkisuusareenoilla käytävän poliittisen keskustelun tutkimukselle. Tutkielmassa kuvataan, millaiset lähtökohdat deliberatiivisen demokratian teoria antaa verkkokeskustelujen yhteiskunnallisen merkityksen ja demokraattisen arvon analysoinnille ja arvioimiselle, sekä tarkastellaan teorian soveltamiseen liittyviä haasteita. Samalla pohditaan, millainen keskustelu ylipäänsä on demokratian kannalta merkittävää. Miten deliberatiivisen demokratian ytimen muodostava ideaali julkinen keskustelu, deliberaatio, tulisi määritellä? Aihetta lähestytään tutkielmassa teoreettisesti: deliberatiivisen demokratian alla esitettyjä näkemyksiä kriittisesti tarkastellen ja vertaillen, teoriaa problematisoiden sekä vaihtoehtoisia näkökulmia esiin nostaen. Deliberatiivisen demokratiateorian eri haarojen edustajat sekä teorian kriitikot asetetaan vuoropuheluun, jonka kautta esiin nousevat niin teorian edut kuin sen ongelmakohdat. Deliberatiivisen demokratian teoria nostaa demokratian tärkeimmäksi ominaisuudeksi kollektiivista päätöksentekoa edeltävän julkisen keskustelun ja harkinnan. Tutkielmassa lähdetään liikkeelle tarkastelemalla julkisen keskustelun roolia demokratian historiassa ja demokratiateoreettisen keskustelun eri vaiheissa; tätä kautta hahmottuvat deliberatiivisen demokratian teoreettiset juuret ja lähtökohdat. Deliberatiivisen demokratiateorian muotoutumiseen ovat vaikuttaneet erityisesti John Rawls ja Jürgen Habermas, joiden ajatukset saavat keskeisen sijan myös tässä tutkielmassa. Rawlsin ja Habermasin ajatusten pohjalta deliberatiivista demokratiaa on kehitellyt edelleen joukko toisen polven teoreetikkoja, joita tässä tutkielmassa edustavat mm. Amy Gutmann & Dennis Thompson, Jane Mansbridge ja John S. Dryzek. Deliberatiivisen demokratian haastajana esiin nostetaan Chantal Mouffen ja Bonnie Honigin edustama agonistinen demokratiakäsitys, kuin myös Iris Marion Youngin ja Lynn M. Sandersin esittämät kriittiset näkemykset. Keskeisenä näkökulmana verkon poliittisen keskustelun tarkasteluun toimii puolestaan Deen Freelonin esittämä moninorminen viitekehys. Julkisen keskustelun merkitystä korostava deliberatiivinen demokratia tarjoaa kiinnostavan näkökulman verkon julkisen keskustelun tarkastelulle. Deliberatiivisen demokratiateorian esittämät ihanteet – muun muassa julkisen keskustelun rationaalisuus, argumentatiivisuus ja konsensushakuisuus – muodostavat pohjan normistolle, jonka avulla verkkokeskustelujen luonnetta voidaan arvioida. Nämä samat ideaalit muodostuvat kuitenkin myös teorian ongelmakohdiksi. Paitsi että monet teoreetikot ovat kyseenalaistaneet deliberatiivisen demokratian kuvaamien ideaalien tavoiteltavuuden ylipäänsä, on normatiivisten ideaalien suhde verkon eri foorumeilla todellisuudessa tapahtuvaan keskusteluun myöskin ongelmallinen. Liian tiukka sitoutuminen deliberatiivisiin ideaaleihin jättää huomiotta muut verkkokeskusteluille ominaiset ja demokratian näkökulmasta yhtälailla olennaiset kommunikaation muodot: yhteisöllisyydestä ja yhteistyöstä kertovan kommunitarismin sekä vapaata mielipiteenilmaisua kuvaavan individualismin. Tutkielman johtopäätöksenä todetaan, että deliberatiivisen demokratian teoriaan perustuva viitekehys on liian kapea verkon julkisen keskustelun analyysiin. Laajentamalla deliberaation perinteistä määritelmää sekä ottamalla mukaan kommunikaation yhteisöllisyyttä ja individualismia kuvaavat normit, verkon poliittisesta keskustelusta on mahdollista saada kattavampi kuva. Deliberatiivisen demokratiateorian kriittisen tarkastelun kautta muotoutuu viitekehys, joka ei rajoitu ainoastaan yhteen julkisen keskustelun muotoon, rationaalisena argumentointina ymmärrettyyn deliberaatioon, vaan pyrkii kuvaamaan laajemmin verkossa tapahtuvan kansalaiskeskustelun luonnetta ja tuomaan esiin sen koko demokraattisen potentiaalin.

Forskningen har sitt syfte i bakgrunden av det ökande intresse bland kommunerna i Finland att ta i bruk medborgarråd. Därmed är det motiverat att utreda huruvida legitima medborgarråd i verkligheten är, redogöra för framgångsfaktorer och de största utmaningarna som bemöts i implementeringen av medborgardialoger. Genom den deliberativa demokratiteorin sammanställs systematiskt de fundamentala kriterierna för demokratisk deliberation. Kriterierna kopplas till det empiriska materialet som består av två medborgarråd som genomförts i Sverige och sex medborgarråd som genomförts i Finland som deliberativa försök. Genom en innehållsanalys utreds huruvida de fundamentala kriterierna uppfylls. Resultaten visar att uppfyllande av de deliberativa kriterierna påverkar hur framgångsrikt medborgarrådet är. Det upptäcks en stor skillnad i de studerade medborgarråden i Sverige och Finland, varav de medborgarråd som studerats i Finland varit betydligt framgångsrikare än de studerade medborgarråden i Sverige. Resultaten beror i stor grad på att de studerade medborgarråden i Sverige inte uppfyller deliberativa kriterier och är såtillvida inte legitima. Utöver detta upptäcks det andra faktorer som påverkar framgång och som bör tas i beaktande i genomföringen av medborgarråd. De fundamentala kriterierna höjer legitimiteten av medborgarråden och kan därigenom möjliggöra verklig påverkan. Analysen visar att medborgarråd lämpar sig för svårare, komplexa frågor och kan användas för att nå marginaliserade grupper och vissa målgrupper. Eftersom det i Finland inte systematiskt implementerats olika former av medborgardialoger i kommunerna än, är det motiverat att utreda hur implementeringen har skett i Sveriges kommuner och landsting, pga. de stora satsningarna och projekt som genomförts för att utveckla olika former av medborgardialog som kan implementeras i styrningen. Genom en intervju med SKL:s handläggare för demokratifrågor får forskaren en djupare förståelse för hur implementeringen av medborgardialoger har skett i Sveriges kommuner och landsting. Det redogörs för vilka som är de största utmaningarna beträffande implementeringen av medborgardialoger i dagens läge, och vilka faktorer som påverkar medborgardialogers framgång. För att närmare studera hur implementeringen har skett, genomför forskaren en utvärdering av en specifik kommun i Sverige, Hudiksvalls kommun. Utvärderingen baserar sig främst på de åren som Hudiksvalls kommun medverkade i ett nätverk och projekt med fyra andra kommuner där syftet var att finna permanenta former för styrningen som dessutom når marginaliserade grupper. Hudiksvalls kommun valde att satsa på medborgarråd. Medborgarråden genomfördes inte enligt den ursprungliga 'cittizen jury' modellen, vilket resulterade i att ett klart syfte saknades, ansvariga aktörer saknades och kontakssamarbetet var inte aktivt. Dessutom utbildades inte tjänstemän och förtroendevalda och medborgarråden fick inte stöd av experter. Dessa faktorer resulterade i ett sjunkande intresse för medborgarråden, och det upplevdes inte möjlighet till påverkan. Projektet misslyckades och medborgarrådens existens upphörde år 2010. Utvärderingen visar, att målen inte uppfylldes. Forskningen sammanfattar slutligen resultaten av innehållsanalysen, intervjun och utvärderingen i en sammanfattande analys. Det redogörs förutom för betydelsen av de deliberativa kriterierna också andra faktorer som påverkar framgång, som upptäckts i forskningen. Dessa är: är ett klart syfte, utbildning av tjänstemän och förtroendevalda, stöd av experter, utvärdering av medborgardialoger, systematisering av medborgarråd och att de tas i bruk som permanenta former. Forskaren redogör slutligen för medborgarråds potential till verklig påverkan och hur detta uppnås. Dessutom redogörs för de största utmaningarna med medborgarråd och andra medborgardialoger som bör tas i beaktande vid implementeringen. Genom en framtidssyn redogörs forskarens egna reflektioner som stöds av forskningsresultaten. Forskningen beskriver att medborgarråd lämpar sig att tas i bruk i kommunerna i Finland i allmänna, komplexa och svåra frågor som berör alla kommuninvånare, och kan dessutom användas för att nå marginaliserade grupper och specifika målgrupper. Forskaren betonar systematisering i implementationen, utbildning och involverande av tjänstemän och förtroendevalda samt stöd av experter.

Tutkimuksessa tarkastellaan Tulevaisuusselonteko 2030 –hankkeen ennakointivaiheen teematyöpajatyöskentelyä deliberatiivisen demokratiateorian valossa. Keskustelu politiikan olemuksen muutoksesta ja edustuksellisen demokratian legitimaatiokriisistä on ollut vilkasta viime vuosina. Pelkästään äänestämiseen perustuvan järjestelmän legitimiteetti on kyseenalaistettu, mihin myös Suomen hallitus on pyrkinyt vastaamaan mm. osallistamalla kansalaisia erilaisiin hankkeisiin. Kansalaisilla ei useimmiten erinäisistä syistä ole mahdollisuutta osallistua heitä koskeviin päätöksentekofoorumeihin, ja heidän edustamisensa erilaisissa hankkeissa tapahtuu järjestään erilaisten asiantuntijoiden toimesta. Asiantuntijoiden valintaperusteisiin tai työskentelymetodiikkaan harvemmin kuitenkaan kiinnitetään huomiota. Tästä syystä onkin oleellista tarkastella mitkä tekijät asiantuntijoiden valintaa kussakin hankkeessa määrittävät ja miten heidän työskentelynsä rakennetaan. Tutkielmassa työpajojen työskentelymetodiikkaa arvioidaan deliberatiivisen demokratiateorian avulla. Teoreettinen viitekehys myös ohjaa tutkimuksen kysymyksenasettelua sekä tarkastelun kohteeksi valittuja teemoja. Kiinnostuksen kohteena ovat täten työpajojen suunnittelussa ja toteutuksessa painoarvoa saaneet seikat ja niiden suhde käytettyyn viitekehykseen. Tarkastelun kohteena on erityisesti työpajojen metodiikka, kokoonpano ja niissä toteutunut aktuaalinen keskustelutilanne. Tutkielmassa tarkastellaan myös teoreettisen viitekehyksen soveltuvuutta tarkastella kyseisiä seikkoja. Tutkimuksen aineisto sisältää 13 asiantuntijahaastattelusta, jotka toteutettiin vuoden 2014 aikana. Haastateltavina oli sekä TUSE –hankkeen organisoimisesta vastannut hankeryhmä että hankkeen ennakointivaiheessa mukana ollut teematyöryhmä. Aineiston keruu on toteutettu puolistrukturoiduilla asiantuntijahaastatteluilla ja tutkimusmetodina on käytetty teorialähtöistä sisällönanalyysiä Tutkimuksen tuloksina voi todeta, että teematyöpajojen suunnittelu näyttäytyy monessa mielessä deliberatiivisen demokratiateorian ihanteiden mukaiselta. Toisaalta tämä käsitys muuttui kun tarkastelua syvennettiin koskemaan teemaryhmien aktuaalista keskustelutilannetta. Viitekehyksen avulla pystyi läpi aineiston analyysin nostamaan esiin monia relevantteja huomioita niin teematyöpajatyöskentelyn suunnittelusta, toteutuksesta kuin niiden suhteesta toisiinsa sekä deliberatiiviseen demokratiateoriaan. Merkittävänä tuloksena voi myös pitää sitä, että deliberatiivinen demokratiateoria soveltui ei-deliberatiivisen prosessin tarkasteluun. Tutkimus nostaa esiin käytetyn viitekehyksen positiivisia ja negatiivisia aspekteja, joista varsinkin jälkimmäisillä on vaikutusta niin teorian institutionalisoinnin kuin käytännön operationalisoinnin kannalta. Deliberatiivisen demokratiateorian heterogeenisyys tuo myös oman haasteensa kyseistä viitekehystä käyttävälle tutkijalle. Tutkimuksen tuloksia voidaan pitää lisänä demokratiateoreettiseen keskusteluun, ja se myös nostaa esiin jatkotutkimuksen tarpeen.

Työssä todistetaan Delignen–Mumfordin kompaktifikaatiolause. Delignen–Mumfordin kompaktifikaatiolause sanoo, että tietyillä ehdolla jonolle saman signaturen hyperbolisia pintoja on olemassa rajapinta, josta on olemassa diffeomorfismit jokaiseen tämän jonon jäseneen ja että näillä diffeomorfismeilla nykäistyt metriikat suppenevat rajapinnalla rajametriikkaan. Työssä Delignen–Mumfordin kompaktifikaatiolause todistetaan osoittamalla vastaava tulos ensin hyperbolisten pintojen yksinkertaisille rakennuspalikoille. Työ todistaa vastaavan tuloksen ensin Y -palan kanonisille kauluksille ja käyttää tätä tulosta todistamaan vastaavan tuloksen Y -paloille. Tämän jälkeen työ todistaa jokaisen hyperbolisen pinnan olevan rakennettavissa Y -paloista antaen välittömästi tuloksen kaikille hyperbolisille pinnoille.

Even though cancer treatment modalities have improved during last decades, there is still lack of specific, efficient and curative treatments especially in case of advanced and metastatic cancers. One relatively new approach is to use oncolytic adenoviruses, which selectively infect and kill cancerous cells leaving healthy cells unharmed. These viruses have shown to be effective especially when administered intratumorally and in combination with chemotherapeutics. However this approach has multiple challenges like rapid clearance by antibody neutralization in systemic administration. Another challenge is the cell entry of oncolytic adenovirus, which is mainly mediated by the Coxsackie-Adenovirus receptor and this receptor is downregulated in various cancer cells. Rapid clearance and reduced cell entry thus lead to decreased amount of oncolytic adenovirus in target cells and decreased efficacy. In order to overcome these limitations, this study explored the possibility to use cancer cell derived extracellular vesicles (EVs) as drug delivery system for oncolytic adenovirus. Since oncolytic adenoviruses have shown to be effective especially in combination with chemotherapeutics, the ability of EVs to deliver both oncolytic adenoviruses and chemotherapeutic drug paclitaxel was studied. The aims of this study were to i) study whether oncolytic adenoviruses could be encapsulated inside EVs (EV-virus complex) and load this complex with paclitaxel (EV-virus-PTX complex), ii) discover whether the surface charge or size distribution of EV-virus and EV-virus-PTX complexes differs from the control EVs and iii) study the infectivity/efficacy of EV-virus and EV-virus-PTX complex in comparison to noncapsulated adenovirus in vitro. Since this is a novel approach, the literature review focused on the characteristics, advantages and challenges of oncolytic adenoviruses and EVs. In order to determine whether cancerous cell are able to encapsulate oncolytic adenoviruses inside EVs, A549 lung cancer and PC-3 prostate cancer cells were infected with oncolytic adenovirus and the formed EVs were isolated form conditioned media using differential centrifugation. Paclitaxel was loaded into these EV-virus complexes with incubation. EV-virus complexes were imaged using transmission electron microscopy (TEM) (i). The characteristics of these EV-virus and EV-virus-paclitaxel complexes were studied by determining the surface charge by electrophoretic light scattering and the size distribution by nanoparticle tracking analysis (ii). In order to determine the infectivity/efficacy of these complexes in autologous use, three in vitro level assays were performed (cell viability, immunocytochemistry and transduction assay) (iii). In addition confocal microscopy was used to observe the localization of EV-virus complexes inside the cell. These studies pointed out that both cell lines were able to encapsulate oncolytic adenovirus inside EVs, which was observed by TEM. The size distribution of these EV-virus and EV-virus-PTX complexes may support this observation and the size was in range 50-500 nm. In addition the determined surface charge was shown to be similar in EV-virus and EV-virus-PTX- complexes when compared to control EVs derived from noninfected cells - however more specific assays in order to characterize the surface properties of EV-virus complexes are needed. As a main finding, these EV-virus and EV-virus-PTX complexes were shown to significantly increase the efficacy of oncolytic adenovirus in comparison to free oncolytic adenovirus, paclitaxel and paclitaxel+virus combination in all three in vitro assays. In addition localization of the EV-virus complex was seen with confocal microscopy imaging. These results indicate that EVs may enhance the delivery of oncolytic adenovirus into cancerous cells. Using EVs as a drug delivery system for both oncolytic adenovirus and chemotherapeutic drug paclitaxel was shown to increase the efficacy of oncolytic adenovirus in comparison to free virus. This characteristic could potentially enhance the targeting ability to cancerous cells and thus lead to decreased amount of side-effects of healthy tissues especially in case of chemotherapeutics. These promising results of this novel approach are however preliminary due to relatively low number of repetitions (n~3) and more research is needed especially in order to characterize, purify and concentrate the EV-virus complexes.

Tutkimuksessa tarkastellaan dementiakuolleisuutta sekä siihen vaikuttavia sosiaalisia tekijöitä. Dementia on oireyhtymä, jota pääasiassa sairastavat yli 65-vuotiaat henkilöt. Väestön ikääntyessä sekä elinajanodotteen kasvaessa on odotettavissa, että dementiaa sairastavien määrä tulee kasvamaan merkittävästi lähivuosina. On viitteitä siitä, että dementiaan sairastumisen riskiin vaikuttavat erilaiset sosiaaliset tekijät kuten koulutus, mutta varsinkin dementiakuolleisuudesta tiedetään vähän. Tutkielman aineistona käytettiin Tilastokeskuksen muodostamaa Elinolot ja kuolinsyyt -rekisteriaineistoa, joka koostuu väestölaskentatiedoista sekä työssäkäyntitilaston pitkittäisaineistosta, johon on liitetty kuolinsyytietoja. Peruskuolinsyyn lisäksi aineistossa oli tieto korkeintaan kolmesta myötävaikuttavasta syystä. Dementiakuolleisuuden on esitetty aliarvioituvan peruskuolinsyynä, joten dementiakuolleisuuden määrittelyssä käytettiin myös tietoa myötävaikuttavista syistä. Rajausten jälkeen aineistossa on 317 944 henkilöä, joista 128 562 on miehiä ja 189 382 naisia. Pääanalyysimenetelmänä on käytetty elinaikamalleihin kuuluvaa Coxin regressiota. Dementiakuolleisuudessa oli vaihtelua kaikkien tutkimuksessa käytettyjen muuttujien, eli koulutuksen, sosiaaliluokan, tulojen, siviilisäädyn sekä perhemuodon mukaan. Koulutuksen vaikutus välittyi osin ammattiasemaan perustuvan sosiaaliluokan kautta. Suurimpia ryhmien väliset suhteelliset erot olivat nuoremmissa ikäryhmissä sekä sosiaaliluokan ja siviilisäädyn kohdalla. Eronneilla ja naimattomilla oli selvästi kohonnut riski suhteessa naimisissa oleviin. Myös työntekijöillä havaittiin kohonnut riski suhteessa ylempiin toimihenkilöihin. Siviilisääty vaikutti olevan merkittävä tekijä siinä mielessä, että koulutuksen, sosiaaliluokan ja tulojen tuominen malliin ei juuri vaikuttanut siviilisäätyryhmien välillä havaittuun vaihteluun. Dementiakuolleisuudessa havaitut ryhmien väliset suhteelliset erot olivat hieman pienempiä kuin muissa syissä, mutta kuitenkin hyvin samaa suuruusluokkaa. Tulosten perusteella on identifioitavissa tekijöitä, jotka suojaavat dementialta. Erityisesti avioliitto, korkea koulutus sekä ylemmät toimihenkilöammatit vaikuttavat olevan dementialta suojaavia tekijöitä. Avioliiton suojaavan vaikutuksen voidaan tulkita liittyvän sosiaaliseen kanssakäymiseen sekä puolison tukeen ja läsnäoloon. Korkea koulutus sekä toimihenkilöammatit indikoivat virikkeellisempää työympäristöä, mutta niiden vaikutus voi myös kulkea ylipäänsä aktiivisemman ja kognitiivisesti virikkeellisemmän elämäntavan kautta. Aktiivisen ja kognitiivisesti haastavan elämäntavan on esitetty suojaavan dementiaan sairastumiselta. Tuloksia voidaan tulkita elämänkaarinäkökulman kautta. Jo nuoruudessa vaikuttavilla tekijöillä, kuten koulutuksella, on vaikutusta. Tämän lisäksi elämänkaaren aikana myöhemmin vaikuttavat tekijät ovat merkityksellisiä. Näiden tekijöiden on esitetty vaikuttavan aivojen hermoverkostoon ja -yhteyksiin ja luovan kognitiivista reserviä, minkä on esitetty ehkäisevän tai lykkäävän dementiaan sairastumista.

In my thesis, I was interested in exploring how and why the quality of democracy varied in Central and Eastern European countries after they became EU members. Throughout the accession process, these countries have, for the most part, successfully moved away from post-communist legacies and became increasingly more democratic. There is ample evidence in literature suggesting that this positive trend in democratic quality might be expected to continue post-accession. However, as data from major indexes of democracy shows, this has not been the case. A declining trend in democratic quality is at present prevalent in Central and Eastern Europe. In order to identify possible causes, I examined a sample comprising of the ten countries that gained EU membership in 2004 and 2007. Using crisp-set qualitative comparative analysis on data from the 2004-2011 period, I found that the main explanation for democratic quality variation among cases is economic in nature. Specifically, inflation can explain both the decline and the improvement of democratic quality: countries well equipped to deal with the consequences of high price fluctuations, in particular those caused by the economic crisis, were also able to improve their democratic quality slightly. Countries where the negative impact of inflation proved stronger saw a decline in democratic quality. Additionally, corruption emerged as an alternative explanation for decline. This thesis also briefly examines the post-accession influence of the EU on democratic quality in these countries. It finds that, while diffuse and difficult to quantify, this influence continued to be both significant and positive. These findings lend empirical support to Wolfgang Merkel’s theoretical framework of embedded and defective democracies. In particular, they support his claim that internal embeddedness – the interdependence of sound democratic institutions and practices – can be either reinforced or weakened by a sphere of external embeddedness containing elements such as economic development and international integration.

Intelligence agencies have become a significant element of security in contemporary societies. While new, more expansive intelligence methods have been utilised to contain potential security threats, national intelligence cultures have been challenged by more democratic understandings of intelligence and security on a societal level. As part of this transformation, intelligence agencies have encountered growing demands in the public sphere to strengthen their transparency and accountability. In this process, news media have a special role as an arena and an intelligence stakeholder to promote the democratisation of intelligence. The aim of this thesis is to study the democratisation of intelligence by analysing the shaping of national intelligence culture in news media discourses that covered the intelligence reform in Finland. Its theoretical framework is anchored to the concept of national intelligence culture and intelligence stakeholder theory which are linked to security and human security intelligence paradigms. The theoretical framework is complemented with Hallin’s theory on news media coverage in the spheres of consensus, legitimate controversy, and deviance to study how the news media discourses regarding Finnish intelligence reform have shaped the national intelligence culture in Finland. The qualitative case study is based on a data set of 216 online news articles published between August 2015 and June 2019 in a national news media outlet Helsingin Sanomat. The news content is analysed using qualitative content analysis and Fairclough’s approach to critical discourse analysis. The results of this study imply that the intelligence stakeholders represented in news media discourses can agree on the foundations of Finnish national intelligence culture. The study findings indicate that in the sphere of consensus, the stakeholders agreed on the necessity of intelligence reform, the existence of new threats in the security environment and the stagnant development of Finland’s intelligence powers compared to its Western counterparts. However, in the sphere of legitimate controversy, several intelligence stakeholders including news media considered constitutional rights more important than national security interests, demanded more transparency and accountability in intelligence operations and challenged the public trust in the legislative process. Finally, the findings in the sphere of deviance revealed that significant stakeholders, such as citizens, civil society organisations and businesses, were excluded from the news media discourses. Thus, the results indicated that the stakeholders who were strongly represented in the news media have been able to significantly influence the discourses on the purpose and future of intelligence in Finland.

Populist leaders are often studied when they are in opposition, providing an alternative to a failing democracy. The case of Donald Trump in the aftermath of the United States presidential election 2020 is different, as he is a populist leader in the position of power, trying to be re-elected as president. Thus, my aim in this thesis is to study the use of populist rhetoric by Donald Trump on Twitter following election day, 3 November 2020, as a populist who is no longer in the opposition, but rather a president trying to maintain office. By mainly drawing on the characteristics of populist rhetoric mapped out by Benjamin Moffitt (2014), I analyze a selection of tweets from November 2020 to January 2021 with the goal of identifying characteristics of populist rhetoric in his tweets. Moffitt identifies three main characteristics of populist rhetoric: ‘the people’ versus ‘the elite’, performing a notion of crisis, and ‘bad manners’. My results show that both ‘the people’ versus ‘the elite’ and the performance of crisis are both explicitly present in Donald Trump’s tweets. He creates a typically populist binary, identifying himself and Republicans with the true American Heartland, ‘the people’. Trump elevates the election results to a level of crisis, claiming a stolen election and voter fraud as the reasons for Biden’s victory. ‘Bad manners’ is almost Trump’s trademark. While visible in his tweets, it is at times difficult to draw the line between the rhetoric of Twitter and populist rhetoric, as there is significant overlap between the two. My results show, that even when losing power, Trump follows traditional populist rhetoric. However, in an interesting turn of events, he also changes the limits of ‘the people’ and ‘the enemy’, calling out other Republicans and Fox News in his tweets when he feels that they are betraying him and no longer supporting him. Thus, he diverts from the traditional populist ‘us’ and ‘them’ binary, creating a third category, a sort of purgatory, where Republicans who formerly were ‘the people’ now reside.