Browsing by Title
Now showing items 3786-3805 of 30311
-
(2020)Tässä pro gradu -tutkielmassa analysoin Chilessä aborttilainsäädännön muutoksen ympärillä käytyä julkista keskustelua vuosina 2015 ja 2017. Tutkimukseni aineisto koostuu 54:stä emol.com nettisivustolla julkaistusta artikkelista. Emol.com on yhden Chilen suurimmista sanomalehdistä, El Mercurion, internetsivusto. Aineistoni artikkelit on julkaistu elokuussa 2015 ja elokuussa 2017. Tutkimuskysymykseni ovat: 1) Minkälaisin argumentein ja perusteluin aborttioikeutta ja lakimuutosta puolustetaan ja vastustetaan chileläisessä julkisessa keskustelussa? 2) Miten abortista puhutaan chileläisessä lehdistössä, ja millaisia merkityksiä siihen liitetään ja sille annetaan? 3) Miksi aborttioikeuden osittain dekriminalisoiva lakimuutos näyttäytyy hyvänä tai huonona asiana? Tutkimukseni metodina käytän sisällönanalyysia, jonka avulla etsin aineistosta argumentteja ja perusteluja sille, miksi abortin ja sen dekriminalisoinnin nähdään olevan joko positiivinen tai negatiivinen asia. Tutkimukseni perusteella argumentointi aborttioikeuden puolesta ja sitä vastaan perustuu paljon perinteiselle vastakkainasettelulle sikiön ja naisten oikeuksista. Lakimuutoksen vastustajien puheissa sikiöihin viitataan usein lapsina tai vauvoina sekä hylättyinä olentoina. Katolisen kirkon ja siihen liitettyjen instituutioiden kanta nousee vahvasti esiin julkisessa keskustelussa abortista. Toisaalta katolisen kirkon vaikutusvaltaa ja sen yrityksiä vaikuttaa suoraan lainsäätäjiin myös kritisoitiin hyvin voimakkaasti. Chilen julkisessa keskustelussa abortin dekriminalisointi, varsinkin perustuslakituomioistuimen päätöksen jälkeen, liitetään voimakkaasti maallisuuteen, demokratiaan ja edistykseen. Tutkimukseni perusteella lakimuutos näyttäytyy osoituksena siitä, että katolisen kirkon historiassa hyvinkin vahva vaikutusvalta Chilen politiikkaan ja yhteiskuntaan ei enää ole entisensä, ja Chilen valtio ja kirkko ovat nyt todella erillään. Analyysini perusteella lakimuutoksen puolustajien argumentoinnissa ei suoranaisesti haasteta katolisen kirkon moraalisia näkemyksiä elämän alkuhetkestä vaan keskitytään nimenomaan naisten oikeuksiin, terveyteen ja turvallisuuteen sekä siihen, että abortit ovat hyvää julkista politiikkaa. Tutkimukseni perusteella Chilessä argumentointi naisten terveyteen vedoten ei ollut erityisen suuressa roolissa, vaikka myös naisten turvallisuus ja terveys nousivat esiin perusteluissa dekriminalisoinnin puolesta. Vaikka lakialoitteen kannattajien argumentointi keskittyi naisten oikeuksien korostamiseen, heille on hyvin tärkeää tehdä selväksi se, ettei lakimuutoksen tarkoituksena ole täysin vapaa abortti, vaan kyse on hyvin rajatusta osittaisesta dekriminalisoinnista.
-
(2016)Tutkimukseni tehtävä on selvittää, kuinka Suomen evankelis-luterilaisen kirkon diakoniatyöntekijät mieltävät diakoniaan liittyvän kasvatuksen. Diakoniakasvatusta toteutetaan seurakunnissa, mutta siitä ei ole toistaiseksi olemassa yleistä linjausta, eikä diakoniakasvatus ole ollut suomalaisen diakonian tutkimuksen keskiössä. Kyseessä on kvalitatiivinen, induktiivisen sisällönanalyysin keinoin toteutettu tutkimus. Tutkimusaineisto koostuu 75:stä kyselylomakevastauksesta, jotka on kerätty helmi-maaliskuussa 2015 suomenkielisissä hiippakunnissa työskenteleviltä diakoniatyöntekijöiltä. Taustoitan tutkimusta tarkastelemalla diakonian historiallista kehityskaarta, diakonian teologiaa ja nykyajan suomalaista seurakuntadiakoniaa ja -kasvatusta. Esittelen myös diakoniakasvatukseen sovellettavia kasvatus- ja oppimisteorioita sekä eettistä ja uskontokasvatusta. Tutkimuksen tulosluvuissa käsittelen diakoniatyöntekijöiden näkemyksiä diakoniakasvatusta ohjaavista kristinopillisista lähtökohdista, tavoitteista ja aihealueista. Esittelen diakonian ohjaus-, opetus- ja kasvatustehtävien käytäntöjä sekä diakoniatyöntekijöiden suhtautumista ja valmiuksia kasvatustyön toteuttamiseen. Sivuan lisäksi sitä, miten seurakunnissa on määritelty diakoniakasvatusta. Johtopäätösluvussa kiteytän tuloksia ja esitän mallin diakoniakasvatuksen määritelmästä. Tutkimukseni osoittaa, että diakoniakasvatus ankkuroituu kristinopin keskeisiin sisältöihin, diakonian kokonaisuuteen ja seurakuntayhteyteen. Diakoniakasvatusta on tarkoituksellinen diakonian olemuksesta, merkityksistä ja keskeisistä sisällöistä viestiminen. Sitä on myös diakonian työtilanteisiin liittyvä kasvatuksellisuus itsessään. Toisaalta diakoniakasvatusta on kaikki tiedostettu tai tiedostamaton toiminta, joka ohjaa ihmisiä diakonisen asenteen omaksumiseen. Diakoniakasvatuksessa keskeistä on vuorovaikutuksellisuus, ja toteuttamismenetelmät ohjautuvat tavoitteista ja tilanneyhteyksistä käsin. Diakoniakasvatusta työmuotona arvostetaan ja pidetään tärkeänä. Se nähdään mahdollisuutena lähimmäis- ja yhteisvastuun laajentamiseksi sekä asenteisiin ja olosuhteisiin vaikuttamiseksi. Diakoniakasvatus on keino lisätä tietoa kirkossa tehtävästä hyvästä. Ihanteellisimmillaan diakoniakasvatus läpäisee kaikki seurakunnan työalat ja tavoittaa kaikenlaisia ja eri-ikäisiä ihmisiä. Haasteena pidetään diakoniakasvatuksen painottumista suhteessa muun diakoniatyön kokonaisuuteen. Kasvatustehtävien toteuttaminen diakoniatyössä edellyttää riittäviä resursseja ja valmiuksia.
-
(2009)Tutkielman aiheena on kuvata ja analysoida seurakunnan työalajohtajuutta työhyvinvoinnin näkökulmasta. Aineistona on kahdentoista diakonian työalajohtajan teemahaastattelut. Tutkimuskysymyksinä ovat: 1. Millaisilla edellytyksillä työalajohtaja voi toimia seurakunnassa? 2. Mistä työhyvinvointi diakoniatyössä haastateltavien kokemuksen mukaan muodostuu? 3. Millaisilla toimenpiteillä työalajohtajat edistävät tiimiläistensä työhyvinvointia? Sisällönanalyysilla saatujen tulosten mukaan työalajohtajuus onnistuu, kun kirkkoherra on työalajohtajuuden tukena ja vallan ja vastuun delegointi on selkeää ja riittävän laajaa. Ilman ylemmän johdon tukea työalajohtajan tehtävässä toimiminen on vaikeaa tai jopa mahdotonta. Työalajohtajan toimivalta ja vastuu tuli määritellä selkeästi. Kirkkoherralla oli merkittävä rooli myös työyhteisön suhtautumisen muokkaajana. Huomattavan monessa seurakunnassa varsinkin papeilla oli ollut vaikeuksia suhtautua johtajuuteen aseman sijasta tehtävänä. Haastatellut työalajohtajat painottivat johtajuutta ammattina, johon voi ja pitää kouluttautua sekä toisaalta prosessina, jossa ei tule valmiiksi. Työalajohtajan tuli haastateltavien mukaan olla työalansa substanssiosaaja. Diakoniatyössä monet työn piirteet toimivat sekä työhyvinvointia edistävinä että sitä haastavina. Työn haasteellisuus ja monipuolisuus tuottivat työniloa, mutta tuntuivat myös raskailta. Työn rajaamisen ongelmat olivat ajankohtaisia kaikissa haastatteluseurakunnissa. Työajattomuus koettiin pääsääntöisesti voimavaraksi ja mahdollisuudeksi. Verkostoyhteistyö vei voimavaroja, mutta antoi myös tunteen yhdessä tehtävästä laajemmasta työstä. Merkittävä vaikutus työhyvinvointiin oli työntekijän suhtautumistavalla työhönsä. Työalajohtajat edistivät tiimiläistensä työhyvinvointia luomalla rakenteita ja toimintaedellytyksiä työn kehittämiselle ja työn tekemiselle. Yhteisöllisyyttä vahvistavat toimenpiteet liittivät sooloilevat työntekijät osaksi tiimiä. Hoitamalla hallintoon liittyvät tehtävät työalajohtajat vapauttivat tiimiläisten työpanosta varsinaisen diakoniatyön tekemiseen. Työalajohtajat toimivat diakonian äänenä välittämällä tietoa tiimin ja hallinnon välillä molempiin suuntiin sekä tuomalla esiin diakonian näkökulmaa seurakunnassa ja toiminta-alueella. Työalajohtajat edistivät tiimin keskusteluyhteyttä ja huolehtivat tiimin työskentelyilmapiiristä. Keskustelujen avulla he loivat yhteisiä toimintatapoja ja linjanvetoja sekä vahvistivat maltillista suhtautumista työhön. Diakonian työalajohtajista löytyi neljä työalajohtajtyyppiä suhteessa työhyvinvoinnin edistämiseen: Koordinoija, Pelinrakentaja, Majakka ja Opas. Koordinoijat korostivat toimivien rakenteiden merkitystä. Pelinrakentajat painottivat tiimin yhteistä suunnittelua, jakamista ja arviointia. Majakka-työalajohtajat toimivat vakaina yhteisöllisyyden ja optimismin vahvistajina. Oppaat loivat levollista ja laadukasta työskentelyilmapiiriä. Diakonian työalajohtajat pyrkivät omalla johtamistoiminnallaan luomaan tiimiläisilleen mahdollisimman hyvät puitteet tehdä työtä hyvällä mielellä.
-
(2016)Tässä tutkimuksessa selvitän miten diakonian työnkuva muuttui Sodankylässä 1990-luvun laman seurauksena. Tarkastelen asiaa pääasiassa kahden seurakunnassa lama-aikana ja välittömästi sen jälkeen työskennelleen diakoniatyöntekijän kokemuksina. Tutkimukseni pääasiallisen aineiston muodostavat kahdesta Sodankylän seurakunnan diakoniatyöntekijästä tehdyt puolistrukturoidut teemahaastattelut. Tutkimukseni kirjalliset lähteet, eli Sodankylän seurakunnan toimintakertomukset ja diakoniatilastot, selventävät lähinnä asiakasmäärän, asiakkaiden ikäjakauman ja jaettujen avustusten aiheuttamia muutoksia Sodankylän seurakunnan diakonian työnkuvassa. Tutkimuksessani olen kiinnostunut diakoniatyöntekijöiden tarinoista: heidän kokemuksistaan lama-aikaisesta ja sen jälkeisestä asiakastyöstä, työnkuvan muutoksesta sekä heidän omasta itseymmärryksestään siitä, mikä diakoniatyössä ja auttamistyössä on oleellista. Lisäksi olen selvittänyt avustusmääriä ja asiakaskunnan muutosta tilastoista. Tutkimus osoittaa diakonian työnkuvan muutoksen olleen Sodankylässä pitkälti samankaltainen, kuin diakonian työnkuvan muutoksen on todettu olleen valtakunnallisesti: 1990-luvun laman seurauksena asiakaskontaktien määrä kasvoi diakoniatyössä, vanhuksiin kohdistuneet asiakaskontaktit vähenivät ja työikäiset diakonian asiakkaana lisääntyivät. Diakonien työ painottui vastaanotolla työskentelyyn, ja kotikäyntien määrä väheni. Taloudellisen avustamisen määrä diakoniatyössä lisääntyi. Sodankylässä diakonian asiakasmäärään vaikuttivat voimakkaasti vuosina 1994–2008 tapahtuneet henkilöstömuutokset. Asiakaskontaktien lukumääristä kertovien tilastojen yhdistäminen haastatteluun paljasti niiden takana olevan satunaismuuttujia, jotka eivät tulisi näkyväksi pelkistä tilastoista. Paikallisseurakuntien välillä voi siis olla suuria eroja esimerkiksi asiakas- tai avustusmäärissä. Nämä vaihtelut saattavat vääristää diakonian valtakunnallisia tilastoja, jotka ovat laskettuja keskiarvoja paikallisseurakuntien keräämistä tilastotiedoista. 1990-luvun laman aikana Sodankylän seurakunnan diakoniatyöntekijät kokivat työssään oleellisimmaksi talousvaikeuksien aiheuttamien huolten kuuntelemisen. Kaikkiaan Sodankylässä diakoniatyöntekijät mielsivät työssään oleellisimmaksi keskusteluavun antamisen.
-
(2013)Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää diakoniatyöntekijöiden käsityksiä verkostoyhteistyöstä mielenterveystyössä. Tutkimustehtävää tarkastellaan kahden tutkimuskysymyksen kautta: 1. Miten mielenterveystyöhön liittyvä verkostoyhteistyö toteutuu diakoniatyössä? 2. Miten diakoniatyöntekijät kokevat verkostoyhteistyön merkityksen työn kannalta? Aikaisemmat tutkimukset antavat ymmärtää, että diakoniatyöntekijät suhtautuisivat kielteisesti verkostoyhteistyöhön. Tämän vuoksi tutkimustehtävää tarkastellaan myös hypoteesin Diakoniatyöntekijät suhtautuvat kielteisesti verkostoyhteistyöhön näkökulmasta. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys yhdistää verkostoyhteistyön, moniammatillisen yhteistyön ja mielenterveystyön teorioita. Tutkimuksessa tarkastellaan verkostoyhteistyötä seurakunnan ulkopuolisten toimijoiden kanssa. Tutkimusmetodi on kvantitatiivinen. Tutkimuksen aineiston muodostavat yli 80 000 asukkaan kaupunkien seurakunnissa ja seurakuntayhtymissä mielenterveystyön parissa työskenteleviltä diakoniatyöntekijöiltä kerätyt kyselylomakkeet (N=170). Aineiston analysoinnissa käytetään pääasiassa valikoitua aineistoa, joka koostuu verkostoyhteistyötä tekevien diakoniatyöntekijöiden vastauksista (N=88). Tutkimukseen osallistuneista diakoniatyöntekijöistä hieman yli puolet (51,8 %) ilmoitti tekevänsä verkostoyhteistyötä mielenterveystyössä. Suurin osa vastaajista tekee verkostoyhteistyötä kuukausittain tai muutamia kertoja vuodessa. Verkostoyhteistyötä tehdään hieman enemmän julkisen kuin kolmannen sektorin toimijoiden kanssa. Diakoniatyöntekijät arvioivat verkostoyhteistyön onnistumisen edellytysten ja verkostoyhteistyön tarkoituksen pääasiassa toteutuvan verkostoitumisprosessissa. Tutkimustuloksissa korostuivat erityisesti molemminpuolinen yhteistyökumppaneiden tarve sekä luottamus yhteistyökumppaneihin. Diakoniatyöntekijät suhtautuivat verkostoyhteistyöhön myönteisesti. Vastaajat olivat motivoituneita verkostoyhteistyön tekemiseen ja heidän kokemuksensa yhteistyöstä olivat myönteisiä. Verkostoyhteistyö näyttäytyi diakoniatyöntekijöille ennen kaikkea voimavarana, eikä niinkään rasitteena. Diakoniatyöntekijät arvioivat verkostoyhteistyöstä olevan enemmän toiminnallista kuin taloudellista hyötyä. Verkostoyhteistyön myönteisimmiksi puoliksi vastaajat arvioivat yhteistyökumppaneiden tietämyksen lisäämisen, ihmisten tavoittamisen paremmin sekä asiakaspalvelun parantamisen. Merkittävimmät ongelmat verkostoyhteistyössä liittyivät työntekijöiden vaihtuvuuteen, yhteisen ajan löytämiseen ja kiireeseen. Vastaajat arvioivat verkostoyhteistyössä olevan enemmän myönteisiä puolia kuin ongelmia. Tutkimustulokset poikkesivat osittain aikaisemmista tutkimustuloksista, joissa korostuivat työntekijöiden kielteinen suhtautuminen verkostoyhteistyöhön sekä yhteistyössä ilmenevät ongelmat. Tämän tutkimuksen valossa verkostoyhteistyö mielenterveystyössä näyttäytyy diakoniatyöntekijöille myönteisenä, motivoivana ja voimavaroja antavana asiana. Tutkimustulokset eivät tukeneet hypoteesia, jonka mukaan diakoniatyöntekijät suhtautuvat kielteisesti verkostoyhteistyöhön.
-
(2023)Kaupunkiteologian historiantutkimus on toteutettu historiantutkimuksen menetelmin tarkastellen erityisesti yhden toimijan työtä ja vaikutusta tietyssä ajallisessa ja paikallisessa kontekstissa. Tutkimuksen lähteinä käytetään Espoon seurakuntien arkistolähteitä, lehtiartikkeleita ja ajankohtaan liittyvää kirjallisuutta, sekä avoimia haastatteluja, jotka tehtiin diakoniatyöntekijöille Korpela, Niska-Virta ja Rasila. Tutkimus vastaa tutkimuskysymykseen, millaista diakoniatyöntekijä Elli Korpelan toiminta oli marginalisoituneiden parissa 1971–1989 ja kuinka hän sitä toteutti. Elli Korpela työskenteli Tapiolan seurakunnassa diakoniatyöntekijänä luoden uudensuuntaista lähimmäiskeskeistä diakoniatyötä, joka painottui etenkin päihde-, mielenterveys- ja kriminaalityöhön. Tämän marginalisoituneen ihmisryhmän kohtaamisessa Ellin työssä korostui ennakkoluulottomuus, jalkautuminen, terapeuttinen läsnäolo ja ymmärrys ongelmien kasaantumisesta. Elli teki uraauurtavaa työtä. Työssä näkyi aito välittäminen ja lähimmäisenrakkaus, mutta Elli toi myös esiin, että työtä ei pystynyt resurssien rajallisuuden vuoksi tekemään niin laadukkaasti, kuin hän olisi halunnut. Elli teki myös arvokasta työtä vapaaehtoisten johtajana ja vapaaehtoiset olivat hänelle arvokas resurssi, kun hän jalkautui marginalisoituneiden pariin. Lisäksi Elli pyrki omalla toiminnallaan vaikuttamaan ihmisten asenteisiin ja ennakkoluuloihin marginaaliryhmiä kohtaan. Tutkimus vastaa tutkimuskysymykseen ja antaa myös uutta tietoa kaupungistumisen ja yhteiskunnan marginalisoitumisen aiheuttamista ongelmista diakoniatyölle ja diakoniatyön merkittävyydestä haasteellisissa olosuhteissa. Jatkossa tutkimusta voidaan hyödyntää seurakuntatyössä, yhdyskuntatyössä ja marginalisoituneiden ja syrjäytymisvaarassa olevien ihmisten parissa tehtävän moniammatillisen työn kehittämisessä. Tutkimuksessa tulee esiin, miten seurakunta voi vaikuttaa yhteiskunnassa ilmeneviin epäkohtiin ja toimia myös itse niiden poistamiseksi. Jatkotutkimusaiheina nousivat marginalisoituneiden naisten kokemukset, diakonian asiakkaiden ja seurakuntatyön työntekijöiden kokemukset ja lisäksi olisi tarpeen tutkia olisiko Espoon Diakoniakeskuksen perustaminen ajankohtaista.
-
(2016)Tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata ja analysoida diakoniatyöntekijöiden ja pappien käsityksiä spiritualiteetista. Tutkimuskysymysten avulla selvitettiin spiritualiteetin muotoutumiseen, sisältöön ja ammatilliseen identiteettiin liittyviä tekijöitä diakoniatyön kontekstissa. Tutkimuksen aineisto kerättiin kirjeiden avulla Oulun hiippakunnan diakoniatyöntekijöiltä ja papeilta. Aineisto koostui 30 kirjeestä. Tutkimuksen lähestymistapa oli laadullinen. Aineiston analyysimenetelmänä käytettiin aineistolähtöistä sisällönanalyysia. Spiritualiteetti on käsitteenä monimerkityksinen, ja sitä voidaan tarkastella useista erilaisista näkökulmista. Tässä tutkimuksessa spiritualiteetti ymmärretään laaja-alaisesti, jolloin siihen sisältyvät yksilöllinen ja yhteisöllinen hengellinen elämä, sosiaaliset suhteet sekä ihmisen tapa elää ja etsiä elämän tarkoitusta. Diakoniatyöntekijöiden ja pappien spiritualiteetin muotoutumisessa kodin perinnöllä, kasvulla evankelis-luterilaiseen seurakuntaan, henkilökohtaisella uskolla ja hengellisellä yhteisöllä oli tärkeä merkitys. Ne muodostivat perustan yksilölliselle ja yhteisölliselle uskolle. Spirituaalinen aktiivisuus, joka muodostui spiritualiteetin hoitamisesta, spiritualiteetin merkityksestä ja uskosta elämisestä, oli tunnusomaista tutkimukseen osallistuneille. Spiritualiteetti ja ammatillinen identiteetti liittyivät diakoniatyön kontekstissa toisiinsa palvelevan uskon kautta. Palveleva usko muodostui alalle suuntautumisesta, spiritualiteetin sisällöstä, työn hengellisyydestä, työn omaleimaisuudesta ja työssä jaksamisesta. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että diakoninen spiritualiteetti rakentuu yksilöllisestä ja yhteisöllisestä uskosta, spirituaalisesta aktiivisuudesta ja palvelevasta uskosta sekä näiden välisestä keskinäisestä yhteydestä. Tämä yhteys näyttäytyi tässä tutkimuksessa positiivisena, mutta aihepiiristä on tarpeen tehdä jatkotutkimusta isommalla aineistolla ja erilaisia aineistonkeruumenetelmiä yhdistämällä. Tutkimuksen tuloksia ei voida yleistää koskemaan koko Oulun hiippakunnan diakoniatyöntekijöiden ja pappien spiritualiteettia, mutta ne antavat uutta tietoa spiritualiteetista ja sen yhteydestä diakoniaan. Tutkimusta voidaan hyödyntää diakonia-alan koulutuksessa ja seurakuntien työntekijöiden täydennyskoulutuksessa. Tulosten pohjalta voidaan kehittää diakoniatyötä ja vahvistaa seurakuntien työntekijöiden yksilöllistä ja yhteisöllistä spiritualiteettia sekä työhyvinvointia.
-
(2018)Objectives. How is dialectical behavioral therapy in intensive outpatient care connected to changes in psychiatric symptoms? The focus is on psychological inflexibility, anxiety, general functioning, chronic worry and suicidal ideation. In addition, the need for treatment within 90 days of the end of the treatment period is examined. Methods. The study focused on patients (n=98) in intensive outpatient care. The mean age at the beginning of the treatment period was 34.0 years and the standard deviation was 12.4 years. Psychological inflexibility (AAQ-2), anxiety (BAI), general functioning (GAF), chronic worry (PSWQ) and suicidal ideation (SSI) were measured at the beginning and at the end of the treatment period. The total scores from the measurements were combined with the psychiatric information of the health system. The change in scores were examined with linear mixed models and linear logistic mixed models. The need for later psychiatric treatment was examined with logistic regression analysis. Results and conclusions. Dialectical behavioral therapy was found to be associated with psychiatric symptoms in intensive outpatient care. Anxiety and chronic worry decreased while general functioning increased during the treatment period. At the end of the treatment period, a smaller number of patients had suicidal thoughts. The frequency and duration of the treatment period were not associated with psychiatric symptoms. Younger patients were more likely to re-enter psychiatric treatment than older patients after three months of dialectical behavior therapy. When it comes to re-entering psychiatric treatment, it is possible that the risk decreasing with age sufficiently reflects internalised skills and achieved individual goals. Another possibility is that after the treatment period, younger patients need psychiatric care faster than older patients. This study provides encouraging evidence for the effectiveness of dialectical behavioral therapy in intensive outpatient care in a heterogeneous patient sample.
-
(2020)Tutkielmassa käsitellään kohtaamattomuuden vaikutelman muodostumista sekä dialogien yhteyttä teoksen kokonaismerkitykseen Johannes Ekholmin romaanissa Rakkaus niinku (2016). Työn tavoitteena on selvittää, mitkä dialogin kielelliset piirteet synnyttävät vaikutelman henkilöhahmojen välisestä kohtaamattomuudesta. Analyysin laajempana tavoitteena on selvittää, miten dialogin kielelliset piirteet rakentavat ja tukevat teoksen temaattista ydintä: sitä, mitä teoksella halutaan sanoa ja miten dialogi on yhteydessä siihen. Tutkielmassa analysoidaan kahdeksaa erilaista dialogikatkelmaa, jotka edustavat mahdollisimman erilaisia puhetilanteita eri henkilöhahmojen kesken. Tutkielman keskiössä on teoksen dialogi, ja sen käsittelyssä huomioidaan kaunokirjallisen vuoropuhelun erityislaatu sekä teokseen liittyvä kontekstitieto. Aineistona käytettävä teos Rakkaus niinku pohjautuu päähenkilön äänittämiin keskustelunauhoitteisiin ja on kirjoitettu tämän kirjaprojektiksi. Se sijoittuu aidon keskustelun ja fiktiivisen vuoropuhelun rajapinnalle, mutta sitä kohdellaan tässä työssä jälkimmäisenä. Kaunokirjallinen vuoropuhelu ei palvele samoja vuorovaikutuksellisia päämääriä kuin aito keskustelu, vaan se nojaa kielenkäyttäjien intuitiivisesti tunnistamiin ja keskusteluntutkimuksen tunnustamiin vuorovaikutuksen käytänteisiin. Tämän työn analyysissa käsitellään muun muassa keskustelun saumattomuuden rikkoutumiseen liittyviä vuorovaikutuksen ilmiöitä kuten monologimaisuuden muodostumista, taukoja, vastaamattomuutta ja ohipuhumista. Tutkimuskysymyksiä tarkastellaan soveltaen keskustelunanalyysin metodia ja kirjallisuudentutkimuksen käsitteistöä. Keskustelunanalyysi antaa välineet kielen ja vuorovaikutuksen pienempien osien tarkasteluun, ja kirjallisuudentutkimuksen käsitteet mahdollistavat analyysissa havaittujen yksityiskohtien tarkastelun suhteessa teoskokonaisuuteen ja sen tavoitteisiin. Valitut lähestymistavat täydentävät toisiaan, ja sopivat erityisen hyvin työn aineistoon. Rakkaus niinku asettaa katselun alaiseksi ihmisten tavan keskustella. Tämän näkökulman todettiin terävöityvän romaaniin valitun dialogimuodon kautta; näytelmäkäsikirjoituksen kaltaiseksi rakennettu dialogi korostaa henkilöhahmojen vuorovaikutuksen epäjohdonmukaisuutta ja arvaamattomuutta ja vertautuu aitoon arkikeskusteluun. Tutkimuksessa havaittiin, että henkilöhahmojen välille syntyy dialogia, muttei varsinaista yhteyttä. Henkilöhahmot eivät löydä yhteistä näkökulmaa keskusteluaiheisiin. Tämä kokemusmaailmojen erilaisuus kääntyy kohtaamattomuudeksi, ja kielen tasolla se näkyy ohipuhumisen, yksinpuhelun ja väärinkäsitysten sekä konfliktien toistumisena läpi romaanin.
-
(2020)Videopelien lokalisoinnin tutkimus ottaa vieläkin ensimmäisiä askeliaan käännöstutkimuksen alalla verrattuna käännöskirjallisuuden tutkimukseen. Videopelien tutkimus käännöstieteellisestä näkökulmasta tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden tutkia pelejä interaktiivisena tarinankerrontavälineenä. Pelien interaktiivisuus ja tarinankerrontamekaniikat ovat kehittyneet 1970-luvulta asti huimaa vauhtia ja yhdeksi uusimmaksi pelien alalajiksi ovat nousseet elokuvalliset pelit, jotka tunnetaan niiden elokuvallisista animointi- ja tarinankerrontatavoistaan. Tässä tutkimuksessa kartoitettiin elokuvallisen pelin Detroit: Become Human interaktiivisten tekstityksien käännösstrategioita hyödyntäen Peter Newmarkin kahdeksaa käännösstrategiaa. Tutkimuskysymys oli kolmiosainen: minkälaisia käännösstrategioita on käytetty elokuvallisen pelin dialogikehotteissa ja repliikeissä, onko kyseisten kehotteiden ja repliikkien käännösstrategioiden suhteissa havaittavissa merkittäviä kaavoja, ja miten hyvin kirjallisuuteen painottuvaa käännösteoriaa voi soveltaa pelikäännökseen. Detroit: Become Human -pelin dialogijärjestelmä perustuu dialogipuihin: pelaajalle annetaan keskusteluissa neljän vaihtoehdon kehotelista, joista hän saa valita haluamansa. Lyhennetty, usein yhden sana pituinen dialogikehote edustaa pidempää repliikkiä. Lyhennetyn kehotteen pitää edustaa seuraavaa repliikkiä tarpeeksi tarkasti, jotta pelaaja voi keskusteluissa tehdä haluamiaan eettisiä ja moraalisia valintoja. Peter Newmarkin kahdeksan käännösstrategiaa, joiden avulla kehotteiden ja repliikkien käännöksiä analysoitiin, ovat suora, kirjaimellinen, uskollinen, semanttinen, adaptaatio, vapaa, idiomaattinen ja kommunikatiivinen. Detroit: Become Human on Detroitin kaupunkiin vuonna 2038 sijoittuva tarina androideista, jotka palveltuaan ihmiskuntaa alkavat kapinoida ihmisiä vastaan. Pelattavat hahmot ovat etsiväandroidi Connor, joka tutkii androidien kapinaa; kotihoitaja-androidi Kara, joka pelastaa lapsen tämän väkivaltaiselta isältä; ja henkilökohtainen avustaja-androidi Markus, josta tulee androidivallankumouksen johtaja. Peli pelattiin englanninkielisellä ääniraidalla ja suomenkielisillä tekstityksillä. Pelistä valittiin yhdeksän dialogipainotteisinta kohtausta analysoitavaksi, kolme kohtausta per pelattava hahmo. Valittujen kohtauksien dialogipuiden repliikit ja niitä edustavat kehotteet taulukoitiin ja analysoitiin Newmarkin kahdeksan strategian avulla. Korpukseen kertyi 220 dialogikehotetta ja repliikkiä. Korpuksen 220 dialogikehotteesta 94 prosentissa käytettiin suoraa käännösstrategiaa. Yli 80 prosenttia kehotteista ovat vain yhden sanan pituisia, minkä uskottiin helpottaneen niiden kääntämistä kontekstista huolimatta. Vain 12 kehotetta 220:stä käännettiin jollain toisella metodilla: nämä olivat myös ainoat kehotteet, joissa lähdetekstin sanaluokka tai verbin sijamuoto muuttui. Tästä voimme päätellä, että vain suora käännösmetodi säilytti lähdekielen kieliopin täydellisesti. Muita kehotteissa hyödynnettyjä strategioita olivat uskollinen 4 %, kirjaimellinen 1 % ja semanttinen 1 %. Repliikkien käännöksistä 66 prosentissa käytettiin uskollista käännösstrategiaa. Suoraa käännösstrategiaa käytettiin repliikkien käännöksessä 18 %:ssa tapauksista, kirjaimellista 14 %:ssa tapauksista. Adaptaatiota, idiomaattista, vapaata ja semanttista käännösstrategiaa hyödynnettiin yksittäisissä tapauksissa (<1 %). Repliikissä ja sitä edustavassa dialogikehotteessa hyödynnettiin samaa käännösstrategiaa 46 tapauksessa. Suoran ja kirjaimellisen käännösstrategian esiintyvyyden selittänee suomen kielen agglutinatiivisuus, jonka ansiosta sanajärjestys ei ole niin tiukka kuten lähdekielessä englannissa. Eniten esiintyvä käännösstrategiapari oli suora kehote uskollisella repliikillä: 138 tapausta 220:stä. Suorassa ja uskollisessa käännösmetodissa ei havaittu kuitenkaan mitään luontaisia piirteitä, jonka takia ne esiintyivät yhdessä niin usein. Erityisesti Markuksen kohtauksissa ja toistuvien dialogikehotteiden tapauksissa havaittiin johdonmukaisuusongelmia käännöksessä. Peter Newmarkin käännösmetodien hyödyntäminen tutkimuksessa osoittautui ongelmalliseksi. Kun jo olemassa olevaa käännöstä analysoitiin takautuvasti erilaisten käännösmetodien kautta, ei voinut syntyä tarkkaa kuvaa käännösmetodeista, koska ei ollut tiedossa, mitä kääntäjällä itsellään oli mielessään käännöstä tehdessään. Erityisesti kehotteiden ja repliikkien käännösstrategioiden havaitut suhteet ovat haavoittuvaisia tämän tiedon valossa, koska kyseessä voi hyvinkin olla vain kehotteiden ja repliikkien kieliopin yksinkertaisuudesta johtuva sattuma, eikä tarkoituksellinen käännösstrategioiden valinta. Johdonmukaisuusongelmat, vaikka ajoittain merkittävät, eivät ole helposti havaittavissa pelin aikana dialogimekaniikan takia; pelaaja saa usein valita dialogipuusta vain yhden vaihtoehdon per puu, joten repliikkien väliset johdonmukaisuusongelmat jäävät helposti huomaamatta.
-
(2020)Suomessa dialogista ja dialogisuudesta puhutaan yhteiskunnan ja työelämän konteksteissa nykyisin yhä enemmän. Dialogi liitetään muun muassa työelämän muutoksiin, kehittämiseen ja johtamiseen. Suomalaista lastensuojelua kehitetään parhaillaan systeemisen lastensuojelun toimintamallin mukaisesti. Systeemisessä lastensuojelun toimintamallissa hyödynnetään systeemisiä, perheterapeuttisia ja dialogisia työtapoja sekä narratiivisen ja ratkaisukeskeisen terapian oppeja. Dialogi ja sen toteutumisen edellytykset ovat keskeisellä sijalla lastensuojelutyössä. Asiakastyötä tekevien työntekijöiden odotetaan toimivan dialogisesti suhteessa asiakkaisiinsa, mikä edellyttää dialogisuutta lastensuojeluorganisaation johtamiselta ja rakenteelta. Tässä puheviestinnän pro gradu -tutkielmassa tutkitaan sitä, minkälaisia käsityksiä ja kokemuksia lastensuojelun henkilöstöllä on johtamisesta, sosiaalisesta tuesta ja vuorovaikutuksesta, työyhteisöjen ilmapiiristä sekä työn kehittämisestä ja systeemisestä lastensuojelun toimintamallista. Tutkimuksen aineisto koostuu SoteDialogit-hankkeen (2019-2021) lastensuojelun työpaikoille ja organisaatioille suunnatun työhyvinvointikyselyn avovastauksista (N=199). Hankkeeseen osallistuvat organisaatiot ovat kunnallisia ja yksityisiä lastensuojelun palveluja tuottavia organisaatioita useasta eri maakunnasta. Työhyvinvointikyselyn suurimmat vastaajaryhmät ovat ammattinimikkeiltään sosiaalityöntekijä, sosiaaliohjaaja ja ohjaaja. Tutkimuksessa tarkastellaan lastensuojeluorganisaatioiden henkilöstön lausumia dialogisen työtavan toteutumisen näkökulmasta ja tehdään tulkintoja siitä, mitä asioiden tila merkitsee lastensuojelun henkilöstölle. Tässä tutkimuksessa nimettiin kirjallisuuteen perustuen dialogisen työtavan toteutumisen edellytyksiksi 1) dialoginen johtaminen, 2) sosiaalinen tuki, 3) tasavertainen vuorovaikutus ja osallistava viestintä, 4) avoimen, luottamuksellisen ja turvallisen ilmapiirin rakentaminen sekä 5) ongelmien huomaaminen ja varhainen puuttuminen niihin. Tutkimuksen analyysimenetelmä on laadullinen sisällönanalyysi, jossa teemoittelu yhdistetään teoriaohjaavaan sisällönanalyysiin. Teoriaohjaavuus toteutui siten, että lastensuojeluorganisaatioiden henkilöstön kokemuksia ja käsityksiä peilattiin dialogisen työtavan toteutumisen edellytyksiin. Lastensuojelun henkilöstön työhyvinvointikyselyn vastauksissa keskeisiä teemoja ovat johtamistapa, arvostus, luottamus ja ilmapiiri, henkilöstön kuuleminen ja osallisuus, johdon ja esimiesten läsnäolo ja tuki, työkavereiden tuki, jälkipuinti ja työnohjaus, asiakas- ja työmäärät sekä henkilöstö- ja aikaresurssit. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että lastensuojeluorganisaatioiden johtajien ja esimiesten dialogisen johtamisen taitoja pitäisi vahvistaa siten, että osallistava viestintä, sosiaalisen tuen tarjoaminen sekä ongelmien varhainen huomaaminen ja niiden ratkaiseminen mahdollistuisivat organisaatioissa. Tasavertaisen vuorovaikutuksen ja luottamuksellisen ilmapiirin rakentuminen edellyttäisi johdolta ja esimiehiltä aitoa arvostuksen osoittamista ja henkilöstön kuuntelemista. Johdon ja esimiesten pitäisi osallistaa henkilöstöä ja ennakoida muutoksia niin, että henkilöstölle tarjotaan vaikutusmahdollisuuksia jo ennen muutosten toimeenpanoa tai kehittämistyön aloittamista. Tämä tutkimus vahvistaa käsitystä siitä, että lastensuojelun organisaatioissa pitäisi turvata henkilöstöresurssit sekä rajata asiakas- ja työmäärää niin, että lastensuojelutyöntekijöiden olisi mahdollista toimia dialogisen työtavan ja lastensuojelun systeemisen toimintamallin mukaisesti. Olisi tärkeää kiinnittää huomiota siihen, että myös organisaatioiden rakenteet olisivat dialogisia, mikä mahdollistaisi dialogisen kohtaamisen ja vuorovaikutuksen organisaation eri tasoilla toimivien henkilöiden välillä sekä asiakastyön ja verkostotyön rajapinnoilla.
-
Dialogin monet äänet : dialogisuus suomalaisessa kasvatustieteessä Gadamerin hermeneutiikan valossa (2020)Dialogicality is an actual topic in pedagogical studies. Both in theoretical and ordinary speech, the term is often used as a synonym of discussion and interaction. The use of the concept, however, only seldom reveals the equivocal nature of the phenomenon. In pedagogical discourses, it is often difficult to discern the background conceptions or theories determining in each case the concept of dialogue. The aim of the present study is to address this challenge and help to clarify the situation by examining the various ways in which dialogicality has been understood in pedagogical studies in Finland in the 21st century. The research material consisted of 24 international research publications written in English. The material was first studied in relation to the notions and definitions of dialogicality put forward in them, and these were then analysed in the light of Hans-Georg Gadamer’s hermeneutical philosophy. The research questions to be answered were: 1. How is dialogicality defined in the pedagogical research in Finland during the las two decades 2. What do these conceptions reveal of the understanding of dialogicality, when related to Gadamer’s phenomenological-hermeneutical understanding of its nature? The research combines two different approaches: the material was organized with the method of systematic literature review and it was analysed through philosophical research. The study’s vantage point, and the theoretical framework directing its questioning, was constituted by the phenomenological-hermeneutical thought of Hans-Georg Gadamer. According to the results of the study, there are four central theoretical frameworks defining the research of dialogicality in the pedagogical research in Finland in the 21st century. Apparently, the studies are to a certain extent compatible with each other in their thematic content and in their descriptions of interconnected phenomena, but their ways of understanding the nature of dialogicality prove to be incommensurate. When analysed with the help of Gadamer’s hermeneutics, the research also shows itself as internally divided: the decisive differences are, firstly, whether dialogicality is understood as communication of knowledge, and secondly, whether dialogue is understood instrumentally as a method. With the help of Gadamer’s hermeneutical though, the study attempts to clarify the phenomenon of dialogue and to sharpen the required conceptual grasp and so to elaborate pedagogical research of dialogicality.
-
(2018)Tämän työn tarkoituksena oli kehittää työkalut verkkokeskustelun auki purkamiseen. Työkalut mahdollistaisivat verkkokeskustelun nopean analysoimisen, jolloin sitä voitaisiin käyttää mm. verkko-oppimisen sosiaalisten ulottuvuuksien ymmärtämiseksi, kun dialogirakennetta verrataan teorioihin sosiaalisista rakenteista ja vuorovaikutuksista. Lisäksi työkaluja voidaan käyttää opetuksen tutkimuksen tukena ja verkkopohjaisen opetuksen kehittämisessä. Teoriataustana toimii tutkimus verkko-oppimisesta ja erityisenä aihealueena toimii tietokoneavusteinen kollaboratiivinen oppiminen. Termin alle jää laaja joukko eri opetustoimintaa, mutta tässä työssä termillä tarkoitetaan verkon välityksellä toteutettua ryhmäkeskustelua, jossa tavoitteena on oppiminen. Materiaalina toimi yhteensä 16 verkkokeskustelua, joissa neljä eri neljän hengen ryhmää keskustelivat neljästä eri kvanttifysiikkaan liittyvästä aiheesta. Tutkimusmenetelmänä käytettiin temaattista analyysiä keskustelun sisällön ja rakenteen varmistamiseksi. Tätä seurasi sosiaalinen verkostoanalyysi keskustelun rakenteen kautta. Tähän käytettiin erityisesti McDonnell at. al (2014) kehittämää tapaa käyttää triadisia, eli kolmikoista muodostuneita, rooleja verkon analysoimiseksi. Analyysejä varten keskustelut taulukoitiin s.e. jokaisesta viestistä merkittiin lähettäjän ja lähetysajan lisäksi kenelle viesti oli suunnattu ja mitä teemoja viesti piti sisällään. Tämän jälkeen kirjoitettiin Python-kieliset skriptit dialogirakenteen visualisoimiseksi ja niissä esiintyneiden roolien laskemiseksi. Tuloksiksi saatiin, että ryhmät keskustelivat tehtävänannon mukaisesti ja että verkkokeskustelun dialogirakenne voidaan esittää graafisesti niin sanottuna asynkronisena temporaalisena verkkona. Lisäksi keskusteluissa esiintyneet roolit voidaan laskea helposti ja esittää ns. lämpökartta-kuvana. Työn tavoitteet toteutuivat ja työssä kirjoitetut Python-skriptit lyhentävät merkittävästi verkkokeskustelun rakenteen analysoimista. Lisäksi tuloksia voidaan mahdollisesti käyttää ymmärtämään ryhmän sisäisiä sosiaalisia rakenteita. Tämä vaatii kuitenkin lisää työtä tässä käytetyn laskentamallin ja teorioiden yhdistämiseksi.
-
(2016)Tutkielmassa tarkastellaan dialogisuuden kautta työntekijän ja asiakasvanhemman vuorovaikutusta. Tutkimus sijoittuu yhteiskunnallisen tutkimuksen kentässä sosiaalityöhön ja sen sisällä lastensuojelun alueelle. Tutkimuksen taustalla on pyrkimys selvittää työntekijän ja asiakasvanhemman kompleksista ja haastavaa vuorovaikutussuhdetta, johon lastensuojelu tuo lisäjännitteen. Vuorovaikutusta yleensä, sekä dialogisuutta käsitteenä on tutkittu runsaasti, mutta lastensuojelussa tapahtuvaa työntekijän ja asiakasvanhemman välistä dialogista vuorovaikutusta on tutkittu hyvin vähän. Dialogisuus muodostaa tutkielman teoreettisen viitekehyksen. Tutkimus on luonteeltaan kvalitatiivinen eli laadullinen tutkimus, ja siinä halutaan saada syvempi näkemys työntekijän ja asiakasvanhemman vuorovaikutuksesta. Aineistonkeruumenetelmänä on käytetty fokusryhmähaastattelua. Aineisto koostuu kahdesta lastensuojelun työntekijöiden ryhmähaastattelusta, joiden kulkua ohjasi teemahaastattelurunko. Haastateltavat työskentelivät lastensuojelun alkuarvioinnin yksikössä. Haastattelut on analysoitu teorialähtöisen sisältöanalyysin keinoin. Tutkielman aiheena on dialogisuuden mahdollisuuksien ja esteiden tarkastelu työntekijän ja asiakasvanhemman kohtaamisissa. Tutkielmassa pohditaan onko dialoginen vuorovaikutus mahdollinen lastensuojelun kontekstissa, millaisia kokemuksia haastateltavilla on asiakasvanhemman kohtaamisesta ja miten lastensuojelun erityisyys näkyy kohtaamisissa. Aineisto osoittaa, että työntekijän ja asiakasvanhemman vuorovaikutus lastensuojelussa on monella tapaa jännitteinen. Vuorovaikutukseen liittyy vahvasti lainsäädäntö, sen alaiset sijoituspäätökset, lastensuojelun julkisuuskuva, sekä asiakasvanhemman että työntekijän hallitsemattomat tunteet että kulttuurien tuomat tulkintavaikeudet ja lapsilähtöisyys. Lastensuojelun toimenpiteet ja väliintulot perheiden yksityiselämään ovat jo lähtökohtaisesti monia tunteita herättäviä. Lastensuojelun toimenpiteiden kohteina ovat lapsiperheet, joissa vanhemmat tarvitsevat tukea vanhemmuuteensa. Vahvat tunteet, shokki ja kriisitilanteet aiheuttavat tutkimuksen mukaan selkeän jännitteen dialogin synnylle. Eri kulttuuritaustoista tulleilla perheillä käsitykset perheestä, vanhemmuudesta ja lapsuudesta ovat monesti hyvin erilaisia. Ne eroavat lastensuojelun työntekijän näkemysten ja arvojen kanssa. Yhteinen näkemys lapsen edusta ja työn tavoitteista on tutkimuksen mukaan ajoittain vaikea saavuttaa. Lastensuojeluun kuuluu myös pakkotoimenpiteitä, esimerkiksi kiireellinen sijoitus, joka voidaan tehdä lapsen edun nimissä myös ilman huoltajien suostumusta. Lastensuojelun paternalismi, pakkotoimenpiteet, joilla puututaan asiakasvanhemman itsemääräämisoikeuteen, ovat huonosti sovitettavissa dialogisuuden ihanteeseen. Lastensuojelussa työntekijän ja asiakasvanhemman välisessä suhteessa dialogisuutta on ajoittain vaikea saavuttaa. Dialogisuuteen pyrkiminen ja siihen pääsyn esteiden tiedostaminen ja ylittäminen ovat avain entistä eettisempään, asiakaslähtöisempään ja ammatillisempaan sosiaalityöhön.
-
(2020)The aim of this research was to investigate how the different possibilities and challenges of dialogue and encounter with a student appear in Waldorf school class teachers’ descriptions. Although dialogue has a central role in Waldorf education, little research has been conducted on this topic. This work approaches the concepts of dialogue and encounter with a student from the theoretical framework of Martin Buber’s thoughts on education and philosophy of dialogue, as well as through their interpretations. Furthermore, Waldorf education is examined from the point of view of dialogue and teacher-student encounter. The research material was collected using interviews. The material consists of six interviews of Waldorf school class teachers from three different Waldorf schools in Finland. The research method was theory-based content analysis. The findings of this study indicate, that in line with the idea of dialogue, Waldorf schools’ aim of education and school culture have characteristics of encouraging both the unique potential of a student and the dialogical relationship with the world, while primarily respecting the individuality and otherness of student. The same principles of the school culture of Waldorf schools that promote dialogue and encounter with students, such as artistic qualities, individuality, situation-basedness, and teachers’ self-education, are also distinctive features of Waldorf education. Many of the educational practices of the school culture of Waldorf schools that support dialogue, such as artistic making, 8-year teacher-student relationship, teaching without schoolbooks and the method of child observation, are also based on these principles. Furthermore, they form the basis of the teachers’ dialogical action and attitudes of encounter with a student. This research also brings forth challenges related to dialogical encounters with students in Waldorf schools. Some of the challenges were related to internal attributes of teacher-student relationships, such as defining the uniqueness of a student or losing one’s temper. On the other hand, the issues touched upon the difficulty of harmonizing the ideals and practices of Waldorf education with the neoliberal education policy, making teachers busy and exhausted as well as encounters with students almost impossible. Moreover, the challenges of teacher-parent relationships were experienced as time-consuming and wearing.
-
(2020)Objects. In my Bachelor’s thesis I executed a descriptive literatute review about dialogic teaching and collected a table of the methods used by a dialogic teacher. In this research I observed lessons and used the grouping I had created in order to identify the methods of dialogic teaching. The objective of the study was to examine in what extent dialogue appeared in the teaching of class teachers and teacher students. My research questions were: 1. Which methods of a dialogic teacher can be identified from the observed teachers’ lessons? 2. How is dialogue manifested in the teaching of class teachers and teacher students? and 3. How is dialogue manifested in the teaching of different subjects? In this study I created information about the practices of dialogic teaching. Methods. I examined the topic with the methods of qualitative study with videotaped lessons as my research material. Three class teachers and three teacher students participated in the study. I collected my research data from one school located in the metropolitan area with the help of video observation. As a base for my analysis, I used the grouping from my Bachelor’s Thesis. I analysed my research material by creating different groups of the methods used by a dialogic teacher. Results and Conclusions. All of the class teachers and teacher students observed in this study used dialogic methods in their teaching. For example dialogue appeared in a conversational tone of voice, leaving space for the students’ voices and showing the importance of their claims. The dialogic methods used by the teachers observed could be placed in four groups: building of subject matter, teachers approach, teachers’ feedback and supporting students’ autonomy. From all of the lessons observed, it was possible to identify the most dialogic methods in the Finnish language lessons. It is possible to utilise these research results when teachers want to add dialogue in to their teaching. Concrete ways in which dialogue appears were listed in the study.
-
(2019)Tutkielmassani käsittelen dialogisuutta ja sen merkitystä esteettisten luontokokemusten kannalta. Pyrin tuomaan esille ihmisten luovan toiminnan, ihmissuhteiden ja luontosuhteiden kauneuden välisiä yhteyksiä. Keskeisenä lähteenäni on Luce Irigaray ja laajennan tarkastelua Pierre Hadotin, Henry David Thoreaun ja Arnold Berleantin kirjoitusten avulla. Aloitan tutkielmani käsittelemällä Irigarayn feministisen filosofian keskeisiä kohtia, koska ne ovat perusta myös hänen dialogisuus -käsitykselleen. Irigaray kirjoittaa esimerkiksi feminiinisen universaalin luomisen tehtävästä ja jokaisen feminiinisen subjektin yksilöllisestä, oman identiteetin luomistyöstä. Tutkielmani toisessa luvussa tarkastelen puheen dialogisuutta ja erityisesti Irigarayn käsitystä siitä. Irigarayn lisäksi viittaan paitsi Hadotin myös Hans-Georg Gadamerin kirjoituksiin dialogista sekä Emmanuel Levinasin käsitykseen toiseudesta. Esille nousee dialogiselle filosofialle ominaisia piirteitä ja huomioita liittyen esimerkiksi dialogin eettiseen tehtävään sekä dialogin eksistentiaaliseen kontekstiin ja luonteeseen. Tutkielmani kolmannessa luvussa siirryn tarkastelemaan esteettisiä luontokokemuksia ja sitä, kuinka dialogisuus ilmenee niissä myös sanattomasti. Tutkin muun muassa sitä, millä tavalla luonto on välittäjä itsen ja toisen kohtaamisessa. Yhdistän ja rinnastan Irigarayn ajatuksiin dialogisuudesta Thoreaun ja Berleantin kirjoituksia esteettisistä kokemuksista luonnossa. Kuvailen filosofisen ajattelun fenomenologista virettä ja luonnon esteettisessä kohtaamisessa ilmeneviä arvokokemuksia ja vuorovaikutusta, joiden myötä subjektin itseymmärrys syventyy ja identiteetti ja elämänmotivaatio uudistuvat. Lopuksi tarkastelen luonnonkauneuden ihailua ja ihmetystä, mimesistä ja aistihavaintoa Irigarayn ja Berleantin näkemyksissä. Esille tulee heidän kriittinen suhtautumisensa totalisoivaan, perfektionistiseen, dualistiseen ja objektivoivaan ajatteluun sekä heidän aistivalle ruumiille antamansa merkitys ja arvo. Irigaray tuo esille itsetutkiskelun ja itseen palaamisen tärkeyden toisen lähestymisen ja dialogin mahdollistumisen kannalta, sekä luonnon tarjoaman paikan tälle. Irigarayn filosofian valossa totean, että suhteen muodostaminen itsen ja toisen kanssa tarvitsee tietyllä tapaa vapaata, ennalta täyttämätöntä ja määrittelemätöntä tilaa; sen avoimuutta ja aistikylläistä hiljaisuutta. Luonto on tällainen tila, joka ei ole kenenkään omaisuutta. Irigarayn filosofiassa on tarkkaavaista toiseuden lähestymisen ja suhteen muodostamisen tapojen etsintää, mikä on tärkeää paitsi itsen ja toisen ihmisen, myös luonnon esteettisessä kohtaamisessa. Yhdessä toiseutta kuuntelemaan herkistyvän dialogisuuden kanssa esteettiset luontokokemukset voivat auttaa ihmisiä arvostamaan luontoa, omaa ruumistaan ja toista ihmistä.
-
(2020)Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, miten nuorten yhteiskunnallinen toimijuus rakentuu kansalaisjärjestötoiminnassa Brasilian Guaritubassa. Yksi tutkimuksen keskeisimmistä teemoista on kasvatuksen rooli yhteiskunnallisiin eriarvoisuuksiin pureutumisessa sekä kasvatuksen kentällä ilmenevät valtasuhteet ja dialogin merkitys niissä. Nuorten tomijuutta tarkastellaan tutkimuksessa Paulo Freiren kriittisen pedagogiikan valossa, jonka mukaan eriarvoisuutta voidaan haastaan nimenomaan vahvistamalla oppilaiden toimijuutta ja kriittistä ajattelua. Kenttätyöni aikana muotoutunut tutkimuskysymys on: ”Miten opetuksen kautta parantuneet vuorovaikutustaidot vahvistavat lasten ja nuorten toimijuutta?” Tutkimuksessa on käytetty vuorovaikutusta korostavia tulkitsevia ja dekolonisoivia metodologioita, ja ensisijaisesti se seuraa tulkitsevan fenomenologian metodologiaa. Tulkitsevassa fenomenologiassa tutkija toimii haastateltavien kanssa yhteistyössä identifioidessaan ja tulkitessaan merkittäviä teemoja, jotka auttavat määrittelemään tutkimusaihetta. Tutkimuskohteena olevassa järjestössä toimii musiikkiprojekti sekä lukutaitoon keskittyvä keskusteluryhmä, joista molemmissa opetustulokset perustuvat avoimeen vuorovaikutukseen. Kenttätyön aikana kerätty aineisto koostuu 16 semi-strukturoidusta haastattelusta, muistiinpanoista, sekä tutkimuspäiväkirjasta ja havaintopäiväkirjasta. Tulosten esittelyssä on tulkitsevan fenomenologian mukaisesti sisällytetty tekstikappaleita suoraan haastateltavien puheista. Lainauksilla on tutkimuksessa keskeinen rooli analyysin muodostamisessa, joka osittain rakennetaan juuri niiden ympärille. Tulosten kautta tutkimuksessa kuvataan nuorten erilaisia tapoja ilmaista itseään esimerkiksi musiikin ja avoimen dialogin kautta sekä heidän kykyään luoda merkityksiä ympäröivästä yhteiskunnasta heidän marginalisoidusta asemastaan käsin. Erityisesti opetuksen dialogisuus on merkittävä piirre, joka tekee siitä merkityksellistä oppilaille sekä vahvistaa heidän toimijuuttaan ja uskoaan omiin kykyihinsä. Kenttätyöni aikana merkittäväksi teemaksi nousi avoin ja kannustava dialogi sekä nuorten kokemus siitä, että heitä kuunnellaan ja heidän näkemyksiään arvostetaan opetustilanteissa. Samalla tutkimus tuo esiin, että koulutuksessa vallitsee moninaisia valtasuhteita ja ennakkoluuloja, jotka sekä heikentävät että vahvistavat nuorten omaa yhteiskunnallista toimijuutta. Tutkimuksessa korostuu Paulo Freiren ajattelua mukaillen, että muutokseen ohjaavan opetuksen keskiössä tulee olla praksis eli käytännön toiminnan yhdistyminen kriittiseen reflektioon. Tulosten mukaan oppilaat olivat saaneet uskoa itseensä ja omiin kykyihinsä juuri itsereflektion ja keskustelun yhdistävässä opetuksessa. Yhteisöllisen taidekasvatuksen kautta nuoret voivat tuoda esiin heidän elämäänsä kohdistuvia epäkohtia ja löytää yhteisen äänen marginalisoiduille kokemuksilleen. Positiivinen ajattelu ja usko kehitykseen ulottuu tutkimustulosten mukaan oppilaiden itsereflektiota laajemmin myös oman asuinalueen, yhteisön ja yhteiskunnan arviointiin.
-
(2021)Drug metabolism is a series of enzyme catalysed processes that modify foreign compounds into a form that is more easily excreted from the body. Compounds can affect the activity of metabolizing enzymes and this may lead to toxic concentrations of a drug that is metabolized via the enzyme. With prodrugs, on the other hand, the drug might not achieve its biologically active form and therefore the treatment will not be effective. Recognizing and preventing metabolic interactions is important already in the early stages of drug discovery and development. Cytochrome P450 (CYP) enzyme inhibition is one of the major reasons for adverse drug-drug interactions (DDIs). The inhibition can be time-dependent (TDI), which means that the potency of inhibition increases over time. TDI may be reversible or irreversible, latter being more severe as new enzymes need to be produced in the body to restore the enzymatic activity. IC50 shift assay is a method that gives information of new compounds potential to cause TDI. IC50 shift assay does not show whether the TDI is reversible or irreversible, however further studies, e.g. dialysis assay, can be conducted to find it out. If the study compound is irreversibly bound to the enzyme, the enzyme activity should not recover in the dialysis. The aim of this master’s thesis was to develop a dialysis method that could determine the reversibility of the TDI observed in the IC50 shift assay. A dialysis method conducted with microsomes is described in earlier literature. Known inhibitors (both time-dependent and direct) for four CYP isoforms were studied in this work: CYP1A2 (furafylline and fluvoxamine), CYP2C9 (tienilic acid and sulphaphenazole), CYP2D6 (paroxetine and quinidine) and CYP3A4 (verapamil, azamulin and ketoconazole). IC50 shift assays were conducted to each inhibitor before the dialysis experiment. The studied compounds behaved in the dialysis assay mostly as assumed based on the literature. The workflow from IC50 shift assay to dialysis assay worked successfully and the IC50 shift data could be utilized when choosing the test concentrations for dialysis assay. Both the IC50 shift assay and dialysis assay were reproducible and the deviations between replicates and separate studies were relatively low. The method still requires some optimizing, but so far, the results are promising. In the future the dialysis method may be part of in vitro CYP inhibition studies at Orion Pharma.
-
(2017)Radiation detectors are devices used to detect ionizing radiation. They can be manufactured from different materials for different purposes. Chemical vapour deposition (CVD) diamond detectors are semiconductor radiation detectors manufactured from artificial diamond grown using the CVD method. The physical properties of diamond make diamond detectors fast and radiation hard, and hence they are a favourable option for precise timing measurements in harsh radiation environments. The work presented in this thesis was done as part of a detector upgrade project of the TOTEM experiment at the Large Hadron Collider of CERN, the European Organization for Nuclear Research. The upgrade program includes the development and the building of a timing detector system based on CVD diamond in order to include the capability to perform precise timing measurements of forward protons. A new I-V measurement setup was built for the purpose of quality assurance measurements of diamond crystals before their further processing to timing detectors. When the setup was operated, different problems were observed, including electrical discharging, instabilities of leakage currents and unexpectedly high leakage current levels. The undesired effects disappeared, when the electrical contact used for supplying bias voltage to the measured samples was modified. Results of both quality assurance and measurements for the setup development are presented.
Now showing items 3786-3805 of 30311