Browsing by Title

Tässä tutkielmassa tarkastelen automaation käyttöä toimeentulojärjestelmän päätöksenteossa ja miten automaatiossa tehty päätöksenteko toimii, kun sitä tarkastellaan hyvän hallinnon oikeusperiaatteiden ja oikeusturvan kautta. Olen pyrkinyt kiinnittämään analysoinnissani huomiota siihen, että toimeentulojärjestelmässä on kyse vallankäytöstä ja että päätöksenteon kohteena on ihmisryhmä, joka on erityisen riippuvainen tehdyistä päätöksistä ja mahdollisesti haavoittuvassa asemassa. Automaation käyttö virallishallinnossa on jo vuosikymmeniä kestänyt trendi ja viimeisten kymmenen vuoden aikana sitä on myös alettu soveltamaan päätöksenteossa. Erityisesti automaation lisääntynyttä käyttöä on nähtävissä niin sanotuilla massahallinnon aloilla, kuten sosiaalietuuksissa. Automaation käytön on myös vihdoin kiinnitetty huomiota lainsäädännöllisellä tasolla ja lainsäädäntöprojekteja automaation säätelyyn hallinnossa on aloitettu kansallisella ja EU:n tasolla. Automaation käyttöönottaminen viranomaisen päätöksenteossa vähentää hallintoprosessin inhimillisyyttä. Se, että onko inhimillisyyden poistaminen hyvä vai huono asia, näyttäisi riippuvan hyvin vahvasti siitä, että katsotaanko automaation vaikutusta hallintoviranomaisen toimintaan vai vaikutusta päätöksenteon kohteeseen. Koska automaatio riisuu päätöksenteosta inhimillisyyden, riskit ja vaarat liittyen ihmisten erehtyväisyyteen ja virheisiin sekä vallan väärinkäyttöön vähentyvät tai jopa katoavat. Automaatiossa kuitenkin poistuu inhimillisyyden mukana myös hallinnon kyky ymmärtää ihmisiä ja tämä on erittäin vahingollista toimeentulojärjestelmän toimivuuden kannalta. Sosiaalietuuksien päätöksenteossa tarvitaan kykyä ymmärtää ihmisiä ja heidän elämiään, jotta päätöksenteossa voidaan soveltaa hyvin monimutkaista ja teknistä lainsäädäntöä sosiaalietuuksien hakijoiden moninaisiin elämäntilanteisiin. Esitän tässä tutkielmassa, että automaattinen päätöksenteko on sopimatonta sosiaalietuuksien päätöksentekoon pois lukien muutamat hyvin tarkkarajaiset asiaryhmät sekä päätöksenteon tukitoiminnot. Automaattisessa päätöksenteossa ei pystytä varmistamaan hyvän hallinnon toteutumista ja sosiaalietuuksien järjestämisessä on erityisen tärkeää suojella korostetun heikossa asemassa olevia hakijoita hyvällä hallinnolla julkisen vallan käytöltä.

Tutkielmassa tarkastellaan suunnatulle osakeannille ja yhtiön varojen käytölle asetettujen kynnysten välistä eroa ja pyritään havainnollistamaan, miten ne poikkeavat toisistaan. Osakeyhtiölain mukaan suunnatulle osakeannille tarvitaan yhtiön kannalta painava taloudellinen syy, koska siinä poiketaan osakeyhtiölain lähtökohtana olevasta osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta. Näin ollen suunnatun osakeannin toteuttamiselle on luonnollisesti korkeampi kynnys kuin tavalliselle osakeyhtiön varojen käytölle, jolle täytyy olla näytettävissä hyväksyttävä liiketaloudellinen peruste. Näin ollen tutkielmassa on tarkoituksena havainnollistaa, mihin painavan taloudellisen syyn kynnys asettuu suhteessa hyväksyttävään liiketaloudelliseen perusteeseen, ja mitä johdon on päätöksenteossaan huomioitava näitä toimia tehdessään. Tutkielman tutkimusmetodina on lainoppi, eli oikeusdogmatiikka. Tutkielmassa tulkitaan ja systematisoidaan voimassa olevan oikeuden sisältöä, minkä lisäksi tutkielmassa tarkastellaan aihetta osittain myös oikeustaloustieteellisestä näkökulmasta. Tutkielmassa esitellään myös satunnaisia näkökulmia muista oikeuskulttuureista tutkielman aihepiirin, kontekstin ja oikeudenalan kehityssuuntien havainnollistamiseksi, sillä vertailevat näkökulmat osakeyhtiölainsäädäntöön muista oikeuskulttuureista auttavat selittämään osakeyhtiöoikeudellisten käsitteiden sisältöä ja niiden kehitystä. Tutkielman keskeisinä lopputuloksina on, että painavan taloudellisen syyn ja hyväksyttävän liiketaloudellisen perusteen arvioinnissa korostuvat tismalleen samat elementit, eli yhtiön etu, joka näyttäytyy pitkälti toiminnan tarkoituksen tavoittelun muodossa. Tämän ohella arvioinnissa punnitaan johdon fidusiaaristen velvollisuuksien ja yhdenvertaisuusperiaatteen noudattamista, joiden lisäksi toimista saatu vastike vaikuttavat arviointiin. Tutkielmassa tarkasteltiin etenkin KKO 2018:19 ennakkotapausta painavan taloudellisen syyn elementtien havainnollistajana, ja tutkielmassa havaittiin, että tapauksen perustelut poikkeavat lainvalmisteluaineistosta asetetuista tavoitteista ja näkökulmista kohdistuen suunnatun annin edellytykseen, ja tätä korkeimman oikeuden risteävää kantaa lainsäätäjän tarkoitukseen nähden voidaan pitää poikkeuksellisena. Tutkielman johtopäätöksenä on, että yhtiön kannalta painavan taloudellisen syyn kynnys on todellisuudessa alhaisempi, kuin mitä lainsäätäjä sille on todennäköisesti tarkoittanut asettaa. Korkeimman oikeuden ratkaisukäytännön valossa on selvää, että painavan taloudellisen syyn täyttymistä arvioidaan nimenomaan yhtiön edun mukaisen toiminnan tarkoituksen tavoittelun, eli voitontuottamistarkoituksen kautta, ja näin ollen yksittäisen osakkeenomistajan kokema haitta on oikeutettavissa, mikäli toimen voidaan katsoa olevan yhtiön edun mukainen. Siten tutkielman johtopäätös onkin, että painavan taloudellisen syyn vaatimus on huomattavan lähellä hyväksyttävää liiketaloudellista perustetta, ja että yhdenvertaisuusperiaate korostuu painavan taloudellisen syyn arvioinnissa vähemmän kuin mitä oikeuskirjallisuudessa on arvioitu ja mitä lainsäätäjä on tavoitellut.

Finnish special class teachers and special teachers in primary and secondary education work in various settings. The reform of special education has changed the work. Lacking normative work descriptions, the tasks and responsibilities of special education teachers can vary vastly. On the other hand, there can be recognized a historical continuum of the work models of special class teachers and special teachers. The purpose of this study was to explore the conceptions of special class teachers and special teachers associated to work descriptions along with the perceptions of their everyday work and its tasks. A qualitative research approach was used. Research data consisted of six interviews in total with both special class teachers and special teachers. Qualitative content analysis and thematic analysis were used to analyze the data. Following the content analysis, the work of both special education teacher professions can be conceptualized in the categories of teaching, co-operation, and background work. Teaching was considered the primary objective of the work of special education teachers. Two new categories, meta-work and community building were suggested based on the interview data. In thematic analysis, the inclination of special education teachers to pursue the good of their students was found in close relation to their perceived working mandates.

Tutkielmassa tarkastellaan työvoimapoliittisessa kotoutumiskoulutuksessa opiskelevien maahanmuuttajien kokemuksia kieliharjoittelusta. Kieliharjoittelu on neljä viikkoa kestävä työelämäjakso, jonka tavoitteena on aktivoida suullista kielitaitoa ja tutustua suomalaiseen työkulttuuriin. Tutkielman tavoitteena on selvittää kieliharjoittelun hyviä ja huonoja puolia opiskelijan näkökulmasta ja pohtia sen hyödyllisyyttä kotoutumiskoulutuksen osana. Laajempana tavoitteena on kieliharjoittelun kehittämisehdotusten määrittely tutkimustulosten perusteella. Tutkielman ote on työelämälähtöinen, joten tutkielmassa on sekä analyysi- että selvityspainotteisia lukuja. Tutkielman tärkein teoreettinen viitekehys on funktionaalinen kielenoppiminen. Informanttien kieliharjoittelukokemuksia peilataan myös muun muassa affordanssin ja lähikehityksen vyöhykkeen näkökulmasta. Tutkielman aineistoa analysoidaan laadullisen sisällönanalyysin menetelmin. Tutkielman aineisto koostuu haastatteluista ja kyselylomakkeista. Haastattelut on toteutettu puolistrukturoituina teemahaastatteluina, ja niistä on litteroitu tutkielman fokusaineiston muodostavat kohdat. Informantteja on yhteensä 23. Työssä osoitetaan, että suurimpia kieliharjoittelun haasteita ovat puhekielen ymmärtäminen ja puheyhteisön jäseneksi pääseminen. Suurin osa informanteista kokee kuitenkin oppineensa kieliharjoittelussa suomea, erityisesti puhekieltä. Kieliharjoittelun tavoitteiden toteutumiseen vaikuttavat kieliharjoittelijan työtehtävät, työyhteisön kiire ja ennen kaikkea työyhteisön halukkuus ottaa kontaktia kieliharjoittelijaan. Kieliharjoittelua voisi kehittää syventämällä työnantajan ja koulutuksentarjoajan yhteistyötä ja optimoimalla kieliharjoittelijan työtehtävät vahvemmin kielitaitoa kehittäviksi. Kotoutumiskoulutuksen ja työelämän yhteistyötä voisi lisätä entisestään, sillä pelkkä luokkahuoneopiskelu ei anna riittäviä valmiuksia kotoutumiseen. Kieliharjoittelu on kehityskelpoinen menetelmä oppia suomea työelämäkontekstissa.

Helsingin seutu on yksi Euroopan nopeimmin kasvavista kaupunkiseuduista. Sen kasvu ja kehitys on hyvin ajankohtainen ja tärkeä asia niin pääkaupunkiseudun, koko Suomen, kuin kansainvälisessä mittakaavassa. Helsingin seudun kehitystä on pyritty tukemaan metropolipolitiikalla, jonka tarkoituksena on vahvistaa kansainvälistä kilpailukykyä ja tasapainoista kehitystä. Metropolialueen kokonaisvaltaisen kehityksen nähdään olevan merkityksellistä koko maan kansantaloudelle. Espoo sijaitsee pääkaupunkiseudun metropolialueen ytimessä, jolloin sen kasvulla ja kehityksellä on olennainen merkitys metropolialueen kokonaisuudessa. Helsingin seudun kaupunkirakenteen voidaan katsoa olevan vahvasti hajautunutta ja harvaan asutettua. Tutkielmani kannalta merkittävänä teemana esiin nouseekin monessa yhteydessä todettu tarve yhdyskuntarakenteen eheyttämisestä sekä asukkaiden paikallistuntemuksen hyödyntämisestä osana tavoitteiden saavuttamista. Vuonna 2000 voimaan tulleessa uudessa maankäyttö- ja rakennuslaissa pyritään tukemaan vuorovaikutteista suunnittelua, jossa 'osallisilla' tulee olla oikeus ja mahdollisuus osallistua suunnitteluun. Erityisesti paikkatietojärjestelmien hyödyntämisen mahdollisuudet osana osallistuvaa ja vuorovaikutteista suunnittelua sekä päätöksentekoa on herättänyt kasvavaa mielenkiintoa niin suunnittelu- kuin tutkimuskentällä. Paikkatietoa hyödyntävien menetelmien myötä esimerkiksi asukkaiden tuottama kokemuksellinen tieto on voitu yhdistää sijaintitietoon, jolloin se on helpommin hallittavissa ja analysoitavissa. Tämä mahdollistaa myös asukkaiden paremman osallistumisen suunnitteluun ja elinympäristönsä arvioimiseen. Tutkimuksen taustalla on Espoon kaupunkisuunnittelukeskuksen halu kehittää kommunikaatiota asukkaiden ja suunnittelijoiden välillä sekä löytää uusia toimivia vaikuttamisen väyliä. Espoon kaupunkisuunnittelukeskus osallistuu valtiovarainministeriön koordinoimaan Sähköisen asioinnin ja demokratian vauhdittamisohjelmaan (SADe-ohjelma), jonka osana on teetetty Dimenteq Oy:n tuottaman Harava-palvelun karttapohjainen verkkokysely espoolaisesta asuinympäristöstä. Tutkielmassa pyritään tuomaan kyselyn pohjalta esiin asukkaiden mielipiteitä onnistuneista ja epäonnistuneista asuinalueita, muuttamisen toivealueista sekä uuden asuntorakentamisen mahdollisesta sijainnista Espoossa. Tuloksia vertaillaan myös aiempaan asumispreferenssitutkimukseen, ja erityisesti vuonna 2000 teetettyyn kyselytutkimukseen jossa espoolaisten asumista ja asumistoiveita selvitettiin edellisen kerran. Tavoitteena on selvittää, minkälaisena hyvä asuinympäristö näyttäytyy tällä hetkellä espoolaisten näkökulmasta. Karttapohjaisten merkintöjen avulla on pyritty löytämään alueita, jonne mielipiteet kasautuvat, sekä kuvaamaan karttamerkintöjä niihin liittyvien täydentävien vastausvaihtoehtojen avulla. Aineiston analysoinnissa on käytetty MapInfo paikkatieto-ohjelmistoa ja Excel taulukkolaskentaohjelmaa. Yllättävää aineistossa oli vastaajien keskuudessa vallitseva yhtenäiskulttuuri niin kokemuksiin kuin toiveisiin liittyen, mitään selkeitä asukasprofiileja ei aineistosta voitu nostaa esiin. Tutkielman tuloksissa nousee kuitenkin selkeästi esiin samat teemat kuin aiemmassakin tutkimuksessa, eli luonnonläheisyyden sekä hyvien palveluiden ja liikenneyhteyksien tärkeys asukkaille. Toisaalta pientaloasumisen sijaan korostuu erityisesti kaupunkimaisen rakentamisen arvostus sekä asuinalueiden imagon ja ulkonäön merkitys.

Vanhusten hoitoa koskevat laatukysymykset ovat olleet yhteiskunnallisessa keskustelussa jo jonkin aikaa hyvin keskeinen aihe. Ikärakenteen muutos on Suomessa voimakas ja ikääntyneiden määrä tulee tulevaisuudessa kasvamaan ennennäkemättömästi. Tämä kehitys on aiheuttanut huomattavia paineita hyvinvointivaltio rakenteellemme ja sen myötä hallitus on asettanut suuria säästötavoitteita erityisesti koskien vanhusten hoidon järjestämistä tulevaisuudessa. Säästöpaineet ovat johtaneet ikääntyneiden palvelurakenteen uudistukseen. Uudistuksen ensisijaisena tavoitteena on ympärivuorokautisen hoidon vähentäminen ja kotiin vietävien palveluiden ensisijaisuus. Tutkimus on tämän muutoksen vuoksi rajattu koskemaan vain ikääntyneiden kunnallista kotihoitoa. Tutkimuksessa on tavoitteena selvittää miten ikääntyneiden perusoikeudet toteutuvat palvelurakenteen muutoksen ja säästötavoitteiden keskellä. Tutkimuksen tiedonintressissä on se, miten ikääntyneen oikeus hyvään ja laadukkaaseen hoivaan ja hoitoon on tällä hetkellä oikeusjärjestyksessämme turvattu. Tutkimuksen tavoitteena on muodostaa yhtenäinen kuva vanhusten kotihoidon pirstaleisesta sääntelystä ja hoidon laadun perusteista. Ongelmana voidaan pitää sitä, että vanhusten hoidon laatutaso ja käytännön toteuttaminen, on sitovan normiaineksen puuttuessa jätetty suositusten varaan. Suositusten huolellinen toteuttaminen on taas käytännön toimijoiden vastuulla, jotka ovat säästötavoitteiden keskellä. Vanhuspalvelulaki eli ensimmäinen vain ikääntynyttä väestöä koskeva laki tuli voimaan 2013. Tutkimuksessa arvioidaan lain merkitystä ikääntyneiden laadukkaan hoidon ja perusoikeuksien toteutumisen kannalta. Tutkimuksen tarkoituksena on tuottaa tietoa siitä, miten lainsäädännössä on määritelty ikääntyneiden hyvä ja laadukas hoito. Tavoitteena tässä tutkielmassa on arvioida vanhusten hoitoa ja sen laatua koskevien säännösten ja suositusten vaikuttavuutta yhteiskunnassa, ja paikantaa niihin liittyviä mahdollisia ongelmia. Tämän vuoksi tutkimus on myös oikeudenalat ylittävä. Tutkimus on oikeusdogmaattinen eli lainopillinen. Tutkimusmetodina on ongelmakeskeinen lainoppi tutkimuksen voimakkaasta yhteiskunnallisesta kontekstista johtuen. Ikääntyviä koskevat kysymykset ovat oikeustieteessä hyvin moninaisia ja oikeudenalojen sekä muidenkin tieteenalojen rajat ylittäviä. Ominaista tutkimukselle on siksi ongelmakeskeisyys, joka johtaa tutkimuksen usean eri oikeudenalan kentälle. Tutkimuksen tavoite on myös perinteisen lainopin tavoin systematisoida ja tulkita vanhusten hyvän hoidon laatuun ja kotihoidon järjestämiseen liittyviä oikeuslähteitä ja lainsäännöksiä. Pyrkimykseni on arvioida mitä seurauksia tutkimustuloksista voisi olla johdettavissa myös lain tasolle. Tutkimuksen tuloksena voidaan pitää sitä, että nykyinen vanhusten kotihoito ei ole kestävää ajatellen ikääntyneiden määrän suurta kasvua ja heidän itsenäistä pärjäämistään kotona mahdollisimman pitkään. Vanhusten hoidon ongelmana voidaan pitää myös sitä, että vanhuksella ei ole subjektiivista oikeutta edes hänelle tarpeelliseksi todettuihin palveluihin, vaan näiden palveluiden toteutus on lopulta kunnan määrärahoista riippuvaista. Tätä ongelmaa korostavat rajut säästötavoitteet. Laitoshoidon vähentäminen johtaa siihen, että kotona hoidetaan määrällisesti enemmän paljon aikaisempaa iäkkäämpiä ja yhä heikommassa kunnossa olevia ikääntyneitä. Kotihoitoon ohjattuja resursseja ei ole tästä huolimatta korotettu samassa suhteessa. Tällaisessa tilanteessa hoidon laadun ja sisällön laintasoinen sääntely olisi tutkimuksen tulosten mukaan tarpeellista. Sääntelyllä turvattaisiin ikääntyneiden oikeus ihmisarvoiseen elämän edellyttämään turvaan ja huolenpitoon, sekä riittäviin sosiaalipalveluihin, säästötavoitteista ja ympärivuorokautisen hoidon vähentämisestä huolimatta. Tässä tilanteessa laadun toteutumisen jättäminen oikeudellisesti sitomattomien suositusten varaan, vaarantaa ikääntyneiden perusoikeuksien ja hyvän hoidon toteutumisen vanhushoivassa.

Vuonna 2000 käynnistetyn Euroopan unionin Lissabonin strategian tavoitteena oli luoda Euroopasta kymmenessä vuodessa ”maailman kilpailukykyisin ja dynaamisin tietoon perustuva talous, joka kykenee ylläpitämään kestävää talouskasvua, luomaan uusia, parempia työpaikkoja ja lisäämään sosiaalista yhteenkuuluvuutta”. Viisi vuotta myöhemmin tavoite oli jo karannut ja strategia uudistettu. Strategian revisiossa painottuivat alkuperäisestä poiketen kasvu- ja työllisyystavoitteet. Alkuperäisessä strategiassa tasavertaisten talous- ja sosiaalipolitiikan tavoitteiden toisiaan tukevan “hyvän kehän” ajatus kyseenalaistui. Tutkimus kysyy ongelmanasettelua tarkastelemalla, kuinka tapa käsittää talous- ja sosiaalipolitiikkaa yhtenä kokonaisuutena todella muuttui, ja mitkä olivat eri painotusten taustat. Huomio kiinnittyy sosiaalipolitiikkaa tuotannontekijänä määrittelevän ajattelun historiaan ja Lissabonin strategiassa syntyneen hyvän kehän taustoihin. Tutkimus kysyy lisäksi, minkälaisia vaikutuksia strategian revision painottamalla talous- ja sosiaalipolitiikan välisellä suhteella oli. Metodina on ongelmanasettelua ja sen taustatietoa ja vaikutuksia tarkasteleva Bacchin politiikka-analyysi, jonka aineistolle ja aiemmalle tutkimukselle esittämät kysymykset muodostavat käsittelyn rungon ja rakenteen. Tärkeimmät aineistot ovat Lissabonin strategiasta sopineen Eurooppa-neuvoston päätelmät, sekä välitarkasteluraportti, joka käynnisti strategian uudelleen. Näiden taustalla tärkeinä aineistoina ovat lisäksi strategiaa ja revisiota alustaneet Gösta Esping-Andersenin ja Wim Kokin raportit. Tutkimuskirjallisuuden osalta merkittävin työtä tukeva teos on Morelin, Palierin ja Palmen toimittama Euroopan talous- ja sosiaalipolitiikan suhdetta ja sosiaalisen investointivaltion lähtökohtia tarkasteleva teos. Analyysia tukevat lisäksi kymmenet aihetta sivuavat kirjat ja artikkelit. Lissabonin strategiassa perusongelmana nähtiin osaamiseen liittyvistä puutteista johtuva työttömyyden ja osattomuuden lisääntyminen. Revisiossa korostuivat puolestaan kasvun ja työllisyyden heikkenemisen ehkäisy työmarkkinoiden joustoja ja etuuksien kannustavuutta lisäämällä. Ajatus tehokkaan markkinatalouden ja sosiaalisen yhteenkuuluvuuden synnyttämästä toisiaan edistävästä hyvän kehästä paketoitiin työllisyystavoitteiden kautta yhteiseurooppalaiseksi uutuudeksi, mutta ajattelun sekä rakenteellisten raamien juuret kulkivat syvällä historiassa. Hybridimalli pyrki asettumaan uusliberalistisen ja keynesiläisen yhteiskuntamallin kompromissiksi. Tavoiteohjelmien painotuserot näkyivät hallitsevissa diskursseissa ja niiden vaikuttavuudessa. Euroopan unionin laajeneminen, toimivallan talous- ja sosiaalipolitiikan epäsymmetria ja toisaalta jäsenmaiden poliittiset suunnanmuutokset vaikuttivat myös koettuihin vaikutuksiin. Ne asettivat hyvän kehän ajatuksen jo lähtökohtaisesti kyseenalaiseksi. Alkuperäisestä strategiasta ja revisiosta voidaan löytää pääpiirteissään samat elementit. Tavoiteohjelmissa enemmän tai vähemmän kaikkia kohtia voitiin samaan aikaan tarkastella ongelmana, keinona ja ratkaisuna. Tämä on tutkimuksen kannalta merkittävä sekä keskeinen havainto. Laajuus ja tulkinnanvaraisuus mahdollistivat painotuseroja jo lähtökohtaisesti. Tämä oli osa strategian oikeutusta. Painotuseroilla oli silti vaikutusta. Koska strategia ei ollut jäsenmaita sitova, sen vaikutuskeinot pohjasivat ennen kaikkea ongelmanasettelujen ja niitä kuvaavien diskurssien kautta toimivaan pehmeään valtaan. Painotusten määrittely oli jäsenmaihin kohdistuvaa vaikutusvaltaa. Koska aikajaksolla tuloerot kasvoivat ja saavutettuja etuja karsittiin, antipatiaa kohdistui muutospaineen taustavireen tarjoavaan Lissabonin strategiaan ja sitä kautta Euroopan unioniin. Revision painotuksien valossa yhteenkuuluvuutta lisäävä tavoite oli hankala toteuttaa. Työllisyys oikeutus tuli jäsenmaiden kansalaisten sijasta ulkoisista uhkakuvista ja kansainvälisen talousjärjestelmän merkittäviltä toimijoilta kuten OECD:n suosituksista. Tavoitteita toisaalta puolustettiin ja toisaalta haastettiin uhkakuvilla. Laajuus ja tulkinnanvaraisuus olivat osa sen oikeutusta. Uhkakuvissa maalattuja jakolinjoja ja työmarkkinoiden segmentoitumista ei kyetty revision painotuksien ongelmanasettelulla ja sitä seuraavilla toimilla torjumaan.

Tutkimuksessa käsitellään suomalaisfilosofi Georg Henrik von Wrightin (1916–2003) teoksessaan Hyvän muunnelmat (2001, engl. Varieties of Goodness, 1963) ehdottamaa käsiteanalyyttistä lähestymistapaa moraalifilosofian kysymyksiin. Hyvän muunnelmat on tutkimus hyvän käsitteestä ja eri tavoista, joilla sanaa ’hyvä’ käytetään kielessä. von Wrightin mukaan hyvyys muodostaa laajan käsitteellisen kentän, joka koostuu erilaisista ‘hyvän muunnelmista’, jotka ovat eri tavoin sukua toisilleen: hän erottelee teoksessaan ‘välineellisen hyvyyden’, ‘teknisen hyvyyden’, ‘utilitaarisen hyvyyden’, ‘terveydellisen hyvyyden’, ‘hedonisen hyvyyden’ ja ‘jonkin olennon hyvyyden’; näiden ‘hyvän muunnelmien’ ohella hän käsittelee myös koko joukkoa muita filosofisen etiikan kannalta keskeisiä käsitteitä. Tutkielmassa kiinnitetään von Wrightin käsiteanalyysikäsityksen ohella erityisesti huomiota siihen, mitä sanottavaa von Wrightillä on ‘moraalisen hyvän’ käsitteestä. von Wrightin käsiteanalyyttistä menetelmää hahmotetaan tutkimuksessa kolmella eri tavalla: (i) von Wrightin lähestymistapaa taustoitetaan historiallisesti esittelemällä kahden von Wrightiä edeltäneen analyyttisen filosofin käsityksiä filosofisen analyysin luonteesta ja tämän analyysin tuloksena syntyneestä kuvasta hyvän käsitteestä. Nämä ajattelijat ovat G. E. Moore (1873–1958) ja A. J. Ayer (1910–1989). Myöhemmin tutkielmassa von Wrightin työtä verrataan näiden ajattelijoiden ohella myös Ludwig Wittgensteinin (1889–1951) filosofisiin kontribuutioihin. Tarkastelemme myös von Wrightin omaa käsitystä 1900-luvun moraalifilosofian kehityslinjoista. (ii) Työssä esitellään von Wrightin Hyvän muunnelmissa omasta käsiteanalyyttisestä menetelmästään ja filosofisista päämääristään esittämiä luonnehdintoja ja kuvauksia. Niitä täydennetään soveltuvilta osin eräillä muilla huomioilla, joita von Wright on eri yhteyksissä filosofisesta analyysikäsityksestään antanut. (iii) Työssä tarkastellaan von Wrightin analyyttistä työtä hänen tutkiessaan yksittäisiä ‘hyvän muunnelmia’ ja eritellessään niiden erityispiirteitä ja keskinäisiä yhteyksiä. Tämä tarkastelu paljastaa monia yksityiskohtia siitä, miten von Wrightin ehdottama käsiteanalyysin muoto toimii käytännössä. Tutkimuksen pohjalta von Wrightin käsiteanalyysistä hahmottuva kuva on seuraava: von Wright ehdottaa ‘laaja-alaista lähestymistapaa’ etiikkaan ja moraalisen hyvän tutkimukseen. Hänen ehdottamassaan ‘etiikassa laajassa mielessä’ moraalista hyvää lähestytään laajan käsitekentän kautta, joka sisältää niin arvokäsitteitä, normatiivisia käsitteitä kuin psykologisiakin käsitteitä. von Wrightin mukaan moraalinen hyvä on käsitteelliseltä luonteeltaan ‘merkitystään etsivä käsite’, joka voi artikuloitua eri tilanteissa eri tavoin tätä laajaa käsitteellistä taustaa vasten. Hänen päätehtävänsä Hyvän muunnelmissa on kuvata tätä käsitteellistä taustaa ja sen yksityiskohtia, ja kartoittaa sen eri osien välisiä yhteyksiä. Tätä käsitystä analyysistä kutsutaan tutkielmassa nimellä ‘yhdistävä analyysi’. Tämän lisäksi von Wright kuitenkin ajattelee, että hänen tulee filosofina myös ‘muokata’ moraalisen hyvän käsitettä ja muita merkitystä etsiviä käsitteitä omien käsitteellisten intuitioidensa valossa. Tämä ‘muokkaava analyysi’ ilmenee teoksessa usein – vaikkakaan ei aina – erilaisten määritelmäehdotuksien muodossa. Näin von Wrightin käsiteanalyysissa on erotettavissa kaksi tasoa: kuvaava ja muokkaava. Työssä tarkastellaan lähemmin von Wrightin kuvaavassa analyysissään käyttämiä tekniikoita, ja siinä esitellään von Wrightin muokkaava määritelmäehdotus moraalisen hyvän käsitteelle. Tutkimus päätetään keskusteluun von Wrightin kaksitasoisen analyysimallin taustoista, sen ansioista, siihen liittyvistä ongelmista ja jatkokehitysmahdollisuuksista.

The aim of the study was to find out what kind of educational videos the members of the nearly 40,000-member Facebook group called “Alakoulun aarreaitta” shared from 1.3.-16.10.2020. The aim of the study was also to analyze how the criteria of the educational video developed by the author in his bachelor's thesis are implemented in these videos. Based on the shared recommendations, 44 videos published in 2004-2020 were selected as research material. The research method was qualitative content analysis, which used 3-4-level indicators modified from the guidelines of a good educational video. 80% of the videos in the research material were made for educational use. More than a third of the recommended videos were related to environmental education and covered a wide range of environmental and safety-related themes. More than a quarter of the videos provided stimuli for studying music and visual arts. Music, exercise and craft videos related to the spring annual celebrations were popular. The analysis showed that the criteria for a good educational video were only partially met in the research material. They performed best in terms of video duration, resolution, personality, and accessibility. Sound quality and background music posed the most challenges. Subtitling, interactivity, commentary, and humor were scarcely utilized in the videos. The author suggests that the use of educational videos in primary schools should be studied in more detail, a state-maintained educational video register should be established to help the discoverability of videos, and educational video authors should be offered training, for example in video format. The new and revised instructions for the authors of the educational videos are listed.

The objects of this study were short-term substitute teachers. Substitute teacher is a person who is called to school when the actual teacher is out. As a research theme a substitute teacher is quite rare. Also the literature on this topic is limited. There were two research problems: what the pupils expect from the substitute teacher and what is a good substitute teacher like? The research data was collected from a fifth grade class in a primary school at metropolitan area in spring 2015. The focus was in hearing the pupils because they have a legal right to be consulted in matters regarding themselves. The students are, in fact, the only ones who know what really happens when a substitute teacher leads a class. In addition data was compiled with the answers of the guardians of the students', their class teacher and the school's headmaster. Altogether 32 people were heard: 19 students, 11 parents, the class teacher and the school's headmaster. The data was collected with an open questionnaire: the children gave their answers in a paper form and adults in an electronic form. The data was analyzed by data-driven based content analysis method. The students' answers divided in 13 different content categories. Most of the perceptions were placed in the following content categories: atmosphere, the substitute teacher's personality, teaching and learning, subjects, teaching skills, substitute teachers bad behavior and maintaining order in the classroom. The results of the study were summarized in to "10 Commandments" for a substitute teacher.