Browsing by department "Elintarvikehygienian ja ympäristöterveyden osasto"

Lisensiaatin tutkielman tavoitteena oli kehittää 24-tunnin ruoankäyttöhaastattelumenetelmä soveltumaan mikrobiologisessa riskinarvioinnissa hyödynnettävien altistumistietojen keräämiseen. Tutkielman osana tehtiin Eviran riskinarvioinnin tutkimusyksikössä myös 19 haastateltavan pilottitutkimus, jonka avulla kehitetyn menetelmän toimivuutta arvioitiin. Tutkimus on osa Elintarviketurvallisuusviraston ja Helsingin yliopiston Altistus kemiallisille ja mikrobiologisille elintarvikevaaroille eli BIKE-projektia, jossa kehitetään menetelmää kemiallisten ja mikrobiologisten riskien arviontiin. Mikrobiologista riskinarviointia tarvitaan, jotta elintarvikkeisiin liittyviä suosituksia ja lainsäädäntöä laadittessa voidaan huomioida mikrobiologiset riskit terveydelle. Mikrobiologisen riskinarvioinnin tulee olla mahdollisimman laadukasta, jotta suosituksia ja lainsäädäntöä laadittaessa olisi käytettävissä mahdollisimman luotettavaa ja tarkkaa tietoa. Epävarmuutta mikrobiologisessa riskinarvioinnissa ovat lisänneet etenkin kuluttajavaiheen osalta puutteelliset tiedot sellaisista käsittelyistä, joilla on vaikutuksia kulutettavan elintarvikkeen mikrobiologiseen tilaan ja siten myös kuluttajan altistumiselle mikrobiologisille vaaroille. Kuluttajien elintarvikkeiden käsittelyä on tutkittu aikaisemmin kysely- ja tarkkailumenetelmien avulla. Tutkimustieto kuluttajien elintarvikkeiden käsittelyä koskien on kuitenkin osittain huonosti riskinarviointiin soveltuvaa, sillä tietoja on vain vähäisessä määrin saatavilla elintarvikekohtaisesti ja vielä vähemmän juuri Suomen tilannetta koskien. Sovelletun 24-tunnin haastattelumenetelmän avulla saadaan kerättyä tietoja sekä kuluttajavaiheen käsittelyiden vaikutuksista elintarvikkeen mikrobiologiseen tilaan elintarvikekohtaisesti, että tiedot nautitun elintarvikkeen määrästä. Kumpaakin edellä mainittua tietoa tarvitaan altistumisen arvioinnissa, joka on riskinarvioinnin ja siten myös riskianalyysin keskeinen osa. Altistumisen arvioinnissa tarvittavan ruoankäyttötiedon keräämiseen muun muassa EFSA suosittelee käyttämään 24 -tunnin haastattelumenetelmää. Hypoteesina oli 24 tunnin haastattelumenetelmän hyvä soveltuminen mikrobiologisessa riskinarvioinnissa tarvittavien altistumistietojen keräämiseen. 24-tunnin haastattelumenetelmän kehittäminen mikrobiologisten riskien arvioinnin mahdollistamiseksi aloitettiin alkukeväällä 2016 ja kehitetty menetelmä pilotoitiin keväällä 2016. Mikrobiologiseen riskinarviointiin tarvittavien keskeisimpien tietojen keräämiseksi valikoidut kysymykset järjestettiin vuokaavioihin haastattelun järjestelmällisen kulun helpottamiseksi. Haastatteluihin haastattelijana toiminut lisensiaatin tutkielman tekijä valmistautui perehtymällä 24-tunnin haastattelumenetelmään teoreettisesti ja käytännössä. Haastattelut suoritettiin yhdessä kirjaajan kanssa noin kuukauden aikana. Haastateltavana pilottitutkimuksessa oli yhteensä 19 Eviran työntekijää. Menetelmän avulla saatiin kohtuullisessa ajassa (keskimäärin 51 minuuttia) kerättyä hyvin tarkkaa tietoa kuluttajien tavoista käsitellä elintarvikkeita. 24-tunnin haastattelumenetelmää voidaan käyttää mikrobiologisessa riskinarvioinnissa altistumistietojen hankkimiseen, mutta menetelmän käyttämiseen liittyy haasteita pääasiassa sen vaatimien haastattelijaresurssien takia. Kehitetyn menetelmän soveltaminen riskinarvioinnissa on jo aloitettu ja sitä tullaan kehittämään edelleen.

Kaikki Cryptosporidium-sukuun kuuluvat alkueläimet ovat solunsisäisiä parasiitteja, jotka voivat infektoida yli 150 nisäkäslajin lisäksi myös lintuja, matelijoita, sammakkoeläimiä ja kaloja. Kryptosporideja esiintyy kaikkialla maailmassa. Tutkituin Cryptosporidium-laji on Cryptosporidium parvum, joka on varsinkin nuorten vasikoiden parasiitti. Muita naudoilla esiintyviä kryptosporidilajeja ovat Cryptosporidium bovis, Cryptosporidium ryanae ja Cryptosporidium andersoni. Kryptosporidioosiksi kutsutaan Cryptosporidium-alkueläimen aiheuttamaa tautia, jonka tyypillisin oire on itsestään rajoittuva lievä ripuli. Kryptosporidioosi diagnosoidaan etsimällä Cryptosporidium-alkueläimen ookystamuotoja ulostenäytteistä. Yleisimmin käytössä oleva menetelmä on joko värjättyjen tai värjäämättömien näytteiden mikroskopointi. Cryptospordium-alkueläimiä voidaan tutkia suoraan ulostenäytteistä, mutta yleensä näytteet konsentroidaan ennen varsinaista diagnosointia. Konsentrointimenetelmillä pyritään kasvattamaan ulostenäytteiden ookystien määrää suhteessa näytetilavuuteen, jolloin niiden havaitseminen helpottuu. Konsentrointi tapahtuu käyttämällä apuna erilaisia sentrifugointi- ja flotaatiomenetelmiä sekä tietyn tiheyden omaavia suola- tai sokeriliuoksia. Kryptosporideille on viime vuosina kehitetty myös useita polymeraasiketjureaktioon (PCR) perustuvia molekylaarisia tunnistusmenetelmiä. Tutkimuksen tarkoituksena oli verrata keskenään Cryptosporidium-alkueläinten diagnostiikassa käytettäviä analyysimenetelmiä sekä kartoittaa kryptosporidien esiintymistä vasikoilla. Ulostenäytteet kerättiin vasikoiden kolmivaihekasvattamosta, jossa vasikat olivat keskimäärin alle kuukauden ikäisiä. 64 näytettä sisälsivät riittävästi ulostetta, jotta ne voitiin hyväksyä tutkimukseen. Tutkimuksen kokeellisessa osassa tarkasteltiin kolmea yleisimmin käytössä olevaa kryptosporidien konsentrointimenetelmää, jotka olivat natriumkloridiflotaatio, sokeriflotaatio ja formaliini-etyyliasetaattimenetelmä. Cryptosporidium-ookystien havaitsemiseen konsentroiduista ulostenäytteistä käytettiin sekä Ziehl-Neelsen värjäysmenetelmää että polymeraasiketjureaktiota (PCR). Kahdeksan kryptosporidien suhteen positiivista ulostenäytettä tyypitettiin DNA-sekvensoinnin avulla, jotta saatiin tietoa Suomessa esiintyvien Cryptosporidium-lajien prevalensseista. Analysoiduista 64 ulostenäytteestä 19 (29,7 %) oli PCR-menetelmällä kryptosporidien suhteen positiivisia. DNA-sekvensointiin valituista kahdeksasta näytteestä seitsemän oli genotyypiltään C. bovis ja yksi C. ryanae. Verratuista Cryptosporidium-alkueläinten diagnostiikassa käytettävistä menetelmistä Ziehl-Neelsen värjäys sopii varsinkin kliinisten näytteiden analysointiin, jotka sisältävät paljon ookystia. PCR-menetelmää kannattaa käyttää näytteille, joiden ookystamäärä on vähäinen tai joiden parasitologinen status halutaan selvittää laji- tai genotyyppitasolle asti. Tämän tutkimuksen perusteella kryptosporidien diagnostiikassa käytettävistä konsentrointimenetelmistä toimivin on natriumkloridiflotaatio, ja se voidaan ongelmitta yhdistää joko PCR-menetelmään tai Ziehl-Neelsen-värjäykseen.

Ftalaatit ovat moninainen ryhmä teollisuuden hyödyntämiä yhdisteitä joita käytetään muovinpehmentiminä sekä erilaisten kosmetiikka- ja hygieniatuotteiden ominaisuuksien parantajina. Yleisin käyttökohde ftalaateille on polyvinyylikloridi, eli PVC-muovi, jota käytetään muun muassa muovimatoissa, erilaisissa urheiluvälineissä, lääketieteellisissä tarvikkeissa, leluissa ja joidenkin vaatteiden pinnoittamisessa. Ftalaattien käyttö onkin runsasta ja ne ovat muovinpehmentimistä käytetyimpiä. Viime vuosina ftalaattien käyttö ja tuotanto Euroopassa on kuitenkin vähentynyt epäiltyjen ja todettujen haittavaikutusten takia. Markkinoille on saatettu turvallisempia ftalaatteja sekä uusia turvallisemmiksi todettuja muita yhdisteitä korvaamaan myrkyllisten ftalaattien käyttöä. Ftalaattien ominaisuuksien takia niitä päätyy tuotteista jatkuvasti ympäristöön ja täten niille altistumista on käytännössä mahdotonta välttää länsimaisessa yhteiskunnassa. Pakkausmateriaaleista niitä on todettu irtoavan tuotteisiin sitä enemmän mitä pidempi säilytysaika on, ja mitä korkeammassa lämpötilassa pakkausta säilytetään. Yksi suurimmista ftalaattien altistumislähteistä on ruoka, johon ftalaatit päätyvät pakkausmateriaaleina käytettyjen muovien sekä ruuan käsittelyyn käytettyjen muovikäsineiden kautta. Ftalaatit ovat rasvaliukoisia, joten niitä irtoaa materiaaleista erityisen runsaasti rasvapitoisiin ruokiin. Myös sisäilman ja erilaisten hygieniatuotteiden on todettu sisältävän runsaasti ftalaatteja. Lapsilla erilaiset muoviset lelut ovat suuri altistumislähde, ja erityisesti pikkulapsilla lelujen pureskelu lisää ftalaattien irtoamista ja täten niille altistumista. Euroopassa myrkyllisiksi todetut ftalaatit onkin kielletty alle 3-vuotiaille tarkoitetuissa leluissa ja lastenhoitotarvikkeissa. Ftalaattien myrkyllisyyttä on tutkittu jo pitkään ja niillä on havaittu useissa tutkimuksissa haittavaikutuksia niin eläimillä kuin ihmisilläkin. Useat ftalaatit luokitellaan hormonitoimintaa häiritseviksi yhdisteiksi, eli niin kutsutuiksi hormonihäiriköiksi, ja niillä tiedetään olevan haitallisia vaikutuksia hedelmällisyyteen sekä sukupuoliseen kehitykseen. Niiden on todettu aiheuttavan muutoksia muun muassa sukuhormonien sekä kilpirauhashormonien pitoisuuksissa. Eläinkokeissa ftalaattialtistuksen on todettu muun muassa aiheuttavan urosten feminisaatiota, lisäävän sukuelinten kehityshäiriöiden riskiä ja heikentävän siemennesteen laatua. Naarailla on havaittu ongelmia munasolujen kypsymisessä ja tiineyden ylläpidossa. Epidemiologisten tutkimusten perusteella vaikutukset ihmisissä ovat samankaltaisia. Kasvavassa iässä olevat yksilöt ovat erityisen herkkiä ftalaattien haittavaikutuksille. Nuorilla yksilöillä muutokset hormonipitoisuuksissa voivat haitata sukupuolisen kehityksen lisäksi kasvua ja kehitystä laajemmaltikin. Pyrin tässä kirjallisuuskatsaustutkielmassani kokoamaan yhteen tuoreinta tutkimustietoa ftalaattien toksisuudesta. Lisääntymiseen ja hedelmällisyyteen kohdistuvien haittojen lisäksi käsittelen myös muita haittavaikutuksia. Kerron myös ftalaattien fysikaalisista ja kemiallisista ominaisuuksista, sekä niiden kulkeutumisesta ja poistumisesta elimistössä. Lisäksi käsittelen lyhyesti Euroopan lainsäädäntöä haitallisten ftalaattien osalta, ja sitä kuinka säännökset ovat vaikuttaneet ftalaattien käyttöön.

Mikrobilääkeresistenssi lisääntyy maailmanlaajuisesti mikrobilääkkeiden kasvavan kulutuksen myötä. Resistentit bakteerit aiheuttavat vaikeahoitoisia infektioita ja lisääntynyttä kuolleisuutta. Etenkin 3. polven kefalosporiiniresistenssi on yleistynyt nopeasti plasmidivälitteisten ESBL- ja AmpC-β-laktamaasigeenien johdosta. Näitä geenejä esiintyy enterobakteereilla, joista tärkeimpänä suomalaisilla ihmisillä ja eläimillä Escherichia coli. Myös karbapeneemi- ja kolistiiniresistenssi yleistyy. ESBL/AmpC-E. coli aiheuttaa virtsatietulehduksia ja jopa kuolemaan johtavia yleisinfektioita. Se kuuluu kasvavassa määrin myös terveiden ihmisten ja eläinten suolistomikrobistoon. Riskitekijöitä kantajuudelle ovat mikrobilääkekuurin lisäksi ulkomaanmatkat ja terveydenhoitolaitokset sekä ei-ihmisperäiset lähteet, kuten eläimet ja ympäristö. ESBL/AmpC-E. coli -bakteeria kantavien eläinten on arvioitu olevan kansanterveydellinen uhka. Tällaisten eläinten runsas käsittely on todettu ulkomaalaisissa tutkimuksissa riskitekijäksi kantajuudelle. Eläinperäisen tartunnan osuus ihmisten ESBL/AmpC-kuormassa on kuitenkin yhä kiistanalainen. Eläinlääkärit muodostavat riskiryhmän eläinperäisille ESBL/AmpC-tartunnoille työhön liittyvän runsaan eläinkontaktin vuoksi. Tutkimuksessa analysoitiin vuoden 2016 Eläinlääkäripäivillä kerätyt 296 suomalaisen eläinlääkärin ulostenäytteet EU:n referenssilaboratorion suositusten mukaisin menetelmin. Ulostenäytteistä eristettiin 3. polven kefalosporiineille ja karbapeneemeille resistentit E. coli ja K. pneumoniae -kannat, joille tehtiin ESBL/AmpC-fenotyypin määrittämistä varten mikrobilääkeherkkyysmääritys EUCAST-standardia noudattaen. ESBL/AmpC-E. coli -kantojen kokogenominen DNA sekvensointiin ja kantojen geneettisistä ominaisuuksista määritettiin ST-tyyppi, plasmidit ja resistenssigeenit 19 eri mikrobilääkeryhmää kohtaan. Suomalaisista eläinlääkäreistä yhdeksän (3 %, 95 % luottamusväli 1,6–5,7 %) kantoi laajakirjoisia β-laktamaaseja tuottavaa E. coli -bakteeria. Yhtään laajakirjoisia β-laktamaaseja tuottavaa K. pneumoniae -bakteeria ei osoitettu. Yhtään karbapeneemeille tai kolistiinille resistenttiä E. coli- tai K. pneumoniae -bakteeria ei osoitettu. Kaikki 3. polven kefalosporiineille resistentit kannat kantoivat ESBL-geenejä ja yksi kanta kantoi lisäksi AmpC-geeniä. Yleisimmät ESBL-geenit olivat blaCTX-M-15 (3/9), blaCTX-M-14 (2/9) ja blaCTX-M-1 (2/9). Yleisin ST-tyyppi oli 131 (3/9) sekä plasmidi IncF (9/9), jonka lisäksi useammasta kuin yhdestä kannasta todettiin IncI1 (2/9). Suomalaisilla eläinlääkäreillä ei havaittu normaaliväestöä suurempaa laajakirjoisia β-laktamaaseja tuottavan E. coli - bakteerin kantajuutta. Selkeää yhteyttä eläinperäisiin lähteisiin ei myöskään todettu, vaan suurin osa eläinlääkäreiltä osoitetuista ESBL/AmpC-E. coli- kannoista oli geneettisiltä ominaisuuksiltaan terveillä ihmisillä yleisesti esiintyviä kantoja. Kahdesta eläinlääkäristä kuitenkin eristettiin tuotantoeläimillä useissa tutkimuksissa todettu blaCTX-M-1-geeniä ja IncI1-plasmidia kantava E. coli, mikä antaa viitteen eläinperäisen tartunnan mahdollisuudesta. Eri tartuntalähteiden ja leviämisreittien selvittämiseksi suomalaisten tuotanto- ja seuraeläinten sekä terveiden ja infektoituneiden ihmisten ESBL/AmpC- E. coli -kantojen geneettisistä ominaisuuksista tarvittaisiin lisää tietoa, sillä tilanne voi tulevaisuudessa muuttua.

Raakamaidon kulutus on vuosikymmenen alussa kasvanut kaupunkiseuduilla ja sitä kuluttavat myös riskiryhmiin kuuluvat henkilöt. Suomalaisten lypsykarjatilojen tankkimaidossa esiintyy satunnaisesti pieniä pitoisuuksia Listeria monocytogenesta, joka voi aiheuttaa listerioosia. Sellaisenaan nautittavissa vähittäismyytävissä elintarvikkeissa korkein sallittu L. monocytogenes -pitoisuus myyntiaikana on 100 pmy/ml. On viitteitä siitä, että jo tällainen bakteerimäärä saattaa olla infektiivinen riskiryhmille. L. monocytogeneksen kylmänsietokyvyn vuoksi raakamaidon säilytysolosuhteet kuluttajan jääkaapissa vaikuttavat keskeisesti raakamaidon käyttöön liittyvään listerioosiriskiin. Raakamaito tulee säilyttää enintään 6 °C lämpötilassa kuluttajalle luovuttamiseen saakka, mutta kuluttajat saattavat säilyttää raakamaitoa jopa 10 – 12 °C lämpötiloissa. Näin korkeissa säilytyslämpötiloissa L. monocytogenes saattaa lisääntyä infektiiviseksi pitoisuudeksi kuluttajasäilytyksen aikana. Työn tarkoitus oli tutkia maidosta ja maidontuotantoympäristöstä, sekä vertailun vuoksi muista ympäristöistä eristettyjen L. monocytogenes -kantojen minimikasvulämpötiloja, ja lisäksi tutkia L. monocytogenes -kantojen kasvua kylmäsäilytetyssä lehmän raakamaidossa. Kymmenen L. monocytogenes -kannan minimikasvulämpötilat tutkittiin gradiplate-inkubaattorilla. Minimikasvulämpötilat 14 vrk inkubaatioaikana olivat -0,3 ja 1,4 °C välillä. Kantojen eristysympäristö ei vaikuttanut minimikasvulämpötiloihin. L. monocytogeneksen kasvua 6, 8 tai 10 °C:ssa säilytetyssä raakamaidossa tutkittiin 5, 7 ja 14 vuorokauden säilytyksen jälkeen. Maitoon lisätyt listeriapitoisuudet olivat 0,1; 1; 10 ja 100 pmy/ml. Raakamaitoerät todettiin puhtaiksi L. monocytogeneksesta ennen kokeen aloittamista ja 14 vuorokauden säilytyksen jälkeen. Kasvu määritettiin kvantitatiivisesti ALOA-selektiiviagareilla. Kasvua havaittiin 6 – 10 °C:ssa säilytetyssä raakamaidossa kaikilla tutkituilla L. monocytogenes -tasoilla. Kasvu oli nopeinta 10 °C:ssa ja alkupitoisuudella 100 pmy/ml, ja hitainta 6 °C:ssa ja alkupitoisuudella 0,1 pmy/ml. Laissa säädetty raja-arvo 100 pmy/ml ylittyi 5 vuorokaudessa 8 °C:ssa, kun alkupitoisuus oli 10 pmy/ml, ja 10 °C:ssa kun alkupitoisuus oli 1 pmy/ml. Alkupitoisuudella 1 pmy/ml saavutettiin 100 pmy/ml raja-arvo 8 °C:ssa 7 vuorokaudessa ja 6 °C:ssa 14 vuorokaudessa. Alkupitoisuudella 0,1 pmy/ml raja-arvo saavutettiin 8 ja 10 °C läpötiloissa 14 vuorokaudessa. Alkupitoisuudet 0,1 ja 1 pmy/ml vastaavat yleisimpiä luonnollisia L. monocytogeneksen kontaminaatiotasoja suomalaisessa tankkimaidossa. Tulokset osoittavat, että maidossa esiintyvät L. monocytogenes -kannat kasvavat hyvin matalissa lämpötiloissa ja saattavat raakamaidon kuluttajasäilytyksen aikana lisääntyä 5 vuorokaudessa yli lain asettaman raja-arvon. Noin 10 – 100 -kertaiset erot bakteerikasvussa kahden perättäisen säilytyslämpötilan välillä osoittavat, että säilytyslämpötila on keskeinen raakamaidon turvallisuuteen vaikuttava tekijä. Riittävän lyhyt säilytysaika vaikuttaa myös rakamaidon turvallisuuteen oleellisesti, sillä alkupitoisuudesta ja lämpötilasta riippuen 100 pmy/ml raja voi ylittyä jo 5 vrk sisällä.

Humanitaarisia kriisejä syntyy luonnonkatastrofien sekä maan sisäisten ja maiden välisten konfliktien seurauksena. Kriisitilanteessa suuri joukko ihmisiä on kiireellisen avun ja usein myös uudelleensijoituksen tarpeessa. Väestön uudelleensijoitusta tehdään maan sisäisesti mahdollisuuksien mukaan, mutta myös maan rajoja ylittävään sijoitukseen joudutaan turvautumaan. Kriisitilanteita komplisoivat useat mikrobiologiset riskit lisääntyneen väestöntiheyden, rajoitettujen resurssien, väestön muuttoliikkeiden, tuhoutuneen infrastruktuurin, luonnonolojen muutoksen, puhtaan veden ja ravinnon puutteen sekä terveyspalvelujen romahtamisen vuoksi. Tarttuvat taudit ovatkin merkittävä sairastuvuuden ja kuolleisuuden syy kriisitilanteissa. Riskien tiedostamisen kautta ulkopuolisen avun tarjonta on kohdennetumpaa ja riskeihin voidaan ennalta varautua. Tämä kirjallisuuskatsaus keskittyy kriisiolosuhteissa esiintyviin mikrobiologisiin riskeihin. Merkittäviä kriisitilanteita komplisoivia tarttuvia tauteja ovat ripulitaudit, hengitystieinfektiot ja endeemisillä alueilla vektorivälitteinen malaria. Ruuansulatuskanavan kautta leviäviä merkittäviä patogeeneja kriisialueilla ovat bakteereista Vibrio cholerae, Shigella spp. ja Esherchia coli, alkueläimistä Cryptosporidia spp. ja Giardia duodenalis sekä hepatiittivirukset. Yleisoireiset lavantauti sekä pikkulavantauti, joita aiheuttavat Salmonella enterica Typhi ja Salmonella enterica Paratyphi A, leviävät myös ruuansulatuskanavan välityksellä. Ruuansulatuskanavaperäiset patogeenit aiheuttavat usein ripulia, joka voi nopeasti johtaa elimistön vakavaan kuivumiseen ja siitä seuraaviin komplikaatioihin. Hengitystieinfektioita kriisiolosuhteissa aiheuttavat sekä virukset että bakteerit. Hengitystieinfektioiden merkitys korostuu olosuhteissa, joissa on suuri väestöntiheys. Respiratory syncytial -virus sekä tuhkarokkovirus ovat tärkeitä virusperäisten pneumonioiden aiheuttajia kriisioloissa. Mycobacterium tuberculosiksen aiheuttama tuberkuloosi on merkittävä kriisitilanteita komplisoiva tartuntatauti. Bakteeri infektoi keuhkoja aiheuttaen pulmonaarisen tuberkuloosin, mutta voi myös infektoida muita sisäelimiä. Vekorivälitteisesti leviäviä tauteja kriisialueilla puolestaan ovat malaria, denguekuume sekä leishmanioosi. Vektorivälitteiset taudit leviävät kriisialueilla tehokkaasti suuren väestöntiheyden, kunnollisten asumusten puutteen ja mahdollisen luonnonolojen muutoksen vuoksi. Ihmisten kriisialueille rakentamat vedenjakelujärjestelmät saattavat myös auttaa vektorihyönteisiä lisääntymään tehokkaammin. Infrastruktuurin hajoamisen myötä ihmisten ja eläinten väliset kontaktit saattavat lisääntyä, mikä onkin merkittävä tekijä zoonoosien leviämisen kannalta. Merkittäviä zoonoottisia patogeeneja kriisialueilla ovat Cryptosporidia spp., Giardia duodenalis, Escherichia coli, hepatiitti E -virus sekä vektorivälitteinen Leishmania spp. Mikrobiologisten riskien ennaltaehkäisyssä parhaat menetelmät vaihtelevat patogeenikohtaisesti. Ripulitautien leviämisen ehkäisyssä oleellisia keinoja ovat panostus vedenlaatuun sekä vedenkäsittelyjärjestelmiin, sanitaatioon, terveyspalvelujen saatavuuteen, hygieenisiin toimintatapoihin ja hygieniakoulutukseen. Vektorivälitteisiltä taudeilta suojautumisessa hyönteisten torjunta-aineilla käsitellyt verkot ja tiiviit asumukset ovat tehokasta ennaltaehkäisyä samoin kuin vesi- ja ruokavarastojen suojaaminen vektorihyönteisiltä ja -eläimiltä. Kriisialueiden väestön rokottamisella on saatu positiivisia tuloksia esimerkiksi tuhkarokkoepidemioiden ehkäisyssä.

Tässä kirjallisuuskatsauksessa perehdytään polybromattuihin palonestoaineisiin. Palonestoaineet ovat moninainen kemikaaliryhmä, joita käytetään parantamaan tuotteiden paloturvallisuutta. Polybromattujen palonestoaineiden käyttö lisääntyi, kun polykloorattujen bifenyylien (PCB) käytöstä luovuttiin niiden haitallisuuden vuoksi. Merkittävimpiä polybromattuja palonestoaineita ovat polybromatut difenyylieetterit (PBDE), heksabromisyklododekaanit (HBCD) sekä tetrabromibisfenoli-A (TBBPA). Tutkimustulokset ovat osoittaneet, että myös polybromatut palonestoaineet voivat olla haitallisia ihmisten terveydelle sekä ympäristölle. PBDE-yhdisteiden ja HBCD-yhdisteiden toksisuuden on todettu koe-eläimillä kohdentuvan maksaan, hermostolliseen yksilönkehitykseen, kilpirauhashormonijärjestelmään, sukupuolihormonijärjestelmään sekä lisääntymiselimiin. Kilpirauhashormonijärjestelmän on todettu olevan myös TBBPA:n toksisten vaikutusten kohde. Riittävillä PBDE-altistumistasoilla ennen syntymää ja varhaislapsuuden aikana on todettu olevan yhteys neurologisiin kehityshäiriöihin myös ihmisillä. Selkein yhteys on todettu keskittymishäiriöihin, hienomotoriikan häiriöihin sekä oppimiskyvyn heikentymiseen. PBDE-yhdisteet saattavat myös aiheuttaa kilpirauhashormonitoiminnan häiriöitä. Ihmiset altistuvat eniten polybromatuille palonestoaineille ravinnon kautta, josta syystä niiden pitoisuuksia elintarvikkeissa on syytä seurata jatkossakin. Polybromatut palonestoaineet kykenevät kaukokulkeutumaan pitkiä matkoja ja etenkin PBDE- ja HBCD-yhdisteet ovat hyvin pysyviä ympäristössä. Rasvaliukoisuutensa ansiosta ne ovat myös eliöihin kertyviä ja niiden pitoisuudet rikastuvat ravintoverkoissa. TBBPA on nykyään eniten käytetty polybromattu palonestoaine, sillä PBDE- ja HBCD-yhdisteiden käytöstä ollaan pitkälti luovuttu. Niitä sisältäviä tuotteita on kuitenkin vielä laajalti käytössä ja tästä syystä niiden aiheuttamat riskit eivät poistu nopeasti käyttö- ja tuotantokielloista huolimatta. Elektroniikkalaitteet sisältävät paljon polybromattuja palonestoaineita ja tästä syystä elektroniikkajätteen kierrätykseen ja hävittämiseen tulee kiinnittää erityistä huomiota vaarojen välttämiseksi. Tähän kirjallisuuskatsaukseen on pyritty kokoamaan lukijalleen olennaisin tieto polybromattujen palonestoaineiden ominaisuuksista, käyttömääristä, toksisuudesta, ekotoksisuudesta, altistumistasoista sekä terveyshaitoista.

Hormonstörare är en samling hormonellt aktiva ämnen i vår närmiljö som påverkar hormonfunktionen i den grad att det leder till negativa hälsoeffekter. Incidensen för många hormonrelaterade sjukdomar har ökat i takt med vår ökade exponering för främmande kemikalier. Sjukdomarna är typiskt multifaktoriella som till exempel infertilitet, fetma, diabetes, hjärt- och kärlsjukdomar, bröstcancer och prostatacancer. Inom vetenskapen har en aktiv debatt gällande riskbedömningen av hormonstörarna pågått i årtionden. Syftet med detta licentiatarbete är att gå igenom en del av problematiken och presentera den på ett lättbegripligt sätt. Riskbedömningen har traditionellt lagt mest fokus på standardiserade toxikologiska studier men gällande hormonstörarna verkar testerna vara okänsliga. Trots att även icke-standardiserad (akademisk) forskning beaktas i riskbedömningen, läggs ofta större vikt vid de standardiserade studierna eftersom de uppfyller höga krav på tillförlitligheten. Plastmonomeren Bisfenol A används i en rad olika konsumentprodukter och har studerats ingående. Trots att den studerats mycket grundligt stöter den toxikologiska riskbedömningen hela tiden på nya problem. Hur man ska behandla resultat från mindre robusta studier där tidiga effekter upptäckts vid allt lägre doser är en omdebatterad fråga. Resultaten kan variera kraftigt beroende på vilken effekt man undersöker, till exempel en förändring i genexpression jämfört med organvikt. Därtill finns studier som tyder på en kraftigare effekt i kombination med andra kemikalier, något som den traditionella riskbedömningen inte tar i beaktande. Riskbedömningen är komplicerad eftersom exponeringsnivån är svår att uppskatta, det kan finnas kritiska tidpunkter för exponeringen och effekterna kan ha en lång latensperiod. Man har även kritiserat hur väl gnagare fungerar som modell för specifika sjukdomar hos människan, samt det kontroversiella fenomenet kring effekter vid lägre doser men inte vid högre, samt effekter vars dos-responskurva inte är monoton. De specifika mekanismerna för hormonstörare är till stor del okända och effekterna är svåra att förutspå, dessutom exponeras vi för en samling olika kemikalier vars sammansatta effekt är okänd. Den toxikologiska riskbedömningen står inför ett paradigmskifte inte minst när det gäller hormonstörarna. Förhoppningsvis kan arbetet vara till nytta som ett lättillgängligt informationspaket för människor med olika bakgrund och som vill sätta sig in i ämnet och följa med den pågående debatten.

The aim of this licentiate thesis is to assess by literature the potential exposure of humans to Mycobacterium avium subspecies paratuberculosis (MAP) through food and drinking water in Finland and Minnesota, USA and to represent the prevalence (the total number of cases of a disease at a specific time) of Johne's disease and the prevalence and incidence (the number of new cases of a disease during a certain period of time) Crohn's disease in the United States, Minnesota and Finland. Johne's disease (JD), also known as paratuberculosis, is a globally important chronic intestinal disease of cattle and other ruminants such as goats and sheep caused by MAP. Crohn's disease (CD) is a chronic intestinal disease of humans. The etiology of CD is unknown but in addition to genetic susceptibility, environmental factors have been found to have an impact on the onset of the disease. It has been suggested that MAP could be one of the etiologic agents of CD. In the United States, JD is more common in dairy cattle than in beef cattle. The apparent cow-level prevalence is 6% and apparent herd-level prevalence is 68 % in dairy cattle. In Minnesota the apparent prevalence of JD in dairy cattle at the cow-level is 3% and at the herd-level 46%. In beef cattle the prevalence at the cow-level is only 0.3 % in Minnesota. The prevalence of CD in the United States is 241/100,000 and the annual incidence 20/100,000. The prevalence of CD in Minnesota is 222/100,000 and the annual incidence 13/100,000. In Finland, JD has been diagnosed in five beef cattle herds since 1992. The disease has not been diagnosed in dairy cattle or sheep or goats in Finland. The prevalence of CD in Finland is 124/100,000 and the annual incidence 9/100,000. The prevalence of MAP in food and drinking water in Finland has not been studied. Despite this, it is unlikely that people are exposed to MAP through drinking water or by eating foods of Finnish origin because the prevalence of JD in Finland is very low. However, exposure to the bacterium is possible by eating imported beef and dairy products such as cheese and yogurt. The share of imported foods within these food groups is relatively large in Finland. Dairy products and beef are imported for example from Germany and Denmark where the prevalence of JD at the herd-level is about 50–80 %. In the United States the occurrence of MAP in foods and drinking water has been studied quite much. It appears that the bacterium is found in foods and drinking water of U.S. origin. Because JD is so common in the United States and Minnesota, it is likely that people are exposed to the bacterium in Minnesota even though not all the food eaten is produced in the state. It is likely that people in areas of high prevalence of JD are exposed more to MAP than people in areas of low prevalence of JD. Comparing subsets of CD patients with high exposure to MAP to healthy controls with and without exposure to MAP could reveal the possible role of MAP in the complex etiology of CD. Based on this literature review it can be assumed that in Finland CD is caused by some other environmental agent than MAP. This licentiate thesis sets up further research needs to estimate the true human exposure to MAP.