Browsing by department "Institutionen för husdjursvetenskap"
Now showing items 1-13 of 13
-
(2009)Tämän maisterin tutkielman tavoitteena oli selvittää ensimmäistä kertaa poikineiden lehmien (ensikko) syönti- ja lypsykäyttäytymistä automaattisen lypsyjärjestelmän (AMS) pihatossa, jossa lehmillä oli vapaa liikenne. Tavoitteena oli tutkia erityisesti, kuinka ensikoiden säilörehun syöntikäyttäytyminen poikkeaa vanhemmista lehmistä ja kohdistuuko niihin enemmän häirintää syönnin aikana. Kokeessa tarkasteltiin ensikoiden ja vanhempien lehmien syönti- ja lypsykäyttäytymistä, toimintojen ajoittumista ja syönnin keskeyttävää häirintää. Koe tehtiin Helsingin yliopiston Viikin opetus- ja tutkimustilan navetassa, jossa oli säilörehun syöntiä, syöntiaikaa ja syönnin ajoittumista mittaavat vaakakupit sekä vapaaseen lehmäliikenteeseen perustuva lypsyrobotti. Pihatossa oli kokeen aikana 44 - 49 lehmää. Lehmien määrä oli noin kaksinkertainen syöntipaikkojen määrään verrattuna. Koe jakaantui kahteen osaan. Ensimmäiseen osioon valittiin 13 ensikkoa ja 13 vanhempaa lehmää poikimisaikojen perusteella. Lehmät jaettiin ikäryhmien sisällä kahteen ryhmään tuotosvaiheen mukaan eli alle tai yli 100 päivää poikimisesta kokeen alussa. Koe tehtiin jatkuvana ryhmäkokeena, jolloin valitut lehmät olivat jatkuvassa seurannassa syönnin ja maitotuotoksen osalta. Toinen osio koostui kahdesta tarkkailujaksosta, jolloin tarkkailtiin kaikkien pihatossa olleiden lehmien syöntikäyttäytymistä ja säilörehun syöntiin liittyvää häirintää. Lehmistä 29 - 27 oli ensikoita ja 18 - 19 vanhempia. Lehmät saivat säilörehua vapaasti ja se jaettiin kuusi kertaa vuorokaudessa. Väkirehun osuus ruokinnasta oli noin 50 % kuivaaineesta. Väkirehusta noin puolet annettiin väkirehukioskilta ja puolet lypsyrobotilta. Ensikot söivät hieman vähemmän säilörehua, mutta ne käyttivät syömiseen merkitsevästi vanhempia lehmiä enemmän aikaa. Ensikot kävivät syömässä useammin ja ne söivät kerralla pidempään, mutta annoskoko oli pienempi. Molemmilla ikäryhmillä syöntikertoja oli eniten päiväaikaan klo 14 - 22, jolloin ensikot kävivät syömässä keskimäärin seitsemän kertaa ja vanhemmat noin kaksi kertaa vähemmän. Päiväaikaan molempien ikäryhmien syödyn rehun osuus oli 47 % kokonaissyönnistä ja yöllä (klo 22 - 06) 23 %. Yöaikaan molemmat ikäryhmät käyttivät syöntiin vähiten aikaa. Kokonaisuutena ensikot söivät vanhoja lehmiä hitaammin (54 vs. 78 g ka /min), mihin saattoi osaltaan vaikuttaa säilörehun heikohko sulavuus. Molemmat ikäryhmät söivät nopeimmin päiväaikaan ja hitaimmin yöaikaan. Syönti oli merkitsevästi nopeampaa tuotoskauden myöhäisemmässä vaiheessa olleilla eläimillä. Eläimet söivät kupeista noin 30 % käytettävissä olevasta ajasta. Vanhemmat lehmät kävivät lypsyllä keskimäärin 3,3 ja ensikot 2,7 kertaa vuorokaudessa. Eniten lypsykertoja oli yöaikaan, mutta lähes yhtä paljon käyntejä robotilla oli päiväaikaan klo 14 - 22. Suurimmillaan lypsykäyntien erot ikäryhmien välillä oli päiväaikaan, jolloin vanhemmilla oli 0,25 käyntiä enemmän kuin ensikoilla. Säilörehun syönnin keskeytymiseen johtavia häirintöjä ilmeni eniten iltapäivällä sekä illalla. Kokonaisuudessa ensikoita häirittiin enemmän verrattuna vanhempiin lehmiin, mutta ne itse aiheuttivat eniten syönnin keskeytyksiä toisilleen. Ensikot aiheuttivat eniten häirintöjä yöaikaan ja päivällä, kun vanhemmat lehmät häiritsivät eniten klo 16 - 20. Ensikot joutuivat useimmiten häirinnän kohteeksi klo 16 - 22. Tutkimus osoitti, että ensikoiden ja vanhempien lehmien syöntikäyttäytymisessä on eroja. Tähän saattoi vaikuttaa säilörehun laatu, ensikoiden pienempi elopaino vanhempiin lehmiin verrattuna sekä eläinten itsensä aiheuttama häirintä.
-
(2008)Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli arvioida kuinka hyvin suomalaisen rottweiler-populaation luonnetesteissä arvioidut ominaisuudet vastaavat rotumääritelmää, arvioiduissa luonneominaisuuksissa olevaa geneettistä vaihtelua, ja eri ominaisuuksien välisiä geneettisiä yhteyksiä. Tutkimusaineisto koostui Suomen Kennelliitto ry:stä saaduista rottweilereiden rekisteri- ja kasvattajatiedoista sekä Suomen Rottweileryhdistyksestä saaduista luonnetestituloksista. Rekisteritiedostossa oli yhteensä 20 597 koiraa, joiden syntymävuodet ajoittuivat vuosille 1952 - 2003. Luonnetestissä oli vuosina 1980 – 2003 käynyt 1109 rottweilerurosta ja 1204 rottweilernarttua. Luonnetesteissä käyneillä rottweilereilla havaittiin puutteita toimintakyvyssä, taisteluhalussa, hermorakenteessa ja kovuudessa, sekä jonkin verran puolustushalussa. Koiran iällä oli vaikutusta toimintakyvystä, hermorakenteesta, kovuudesta ja luoksepäästävyydestä saavutettuihin pisteisiin, jotka kasvoivat iän myötä. Urokset olivat keskimäärin kovempia, toimintakykyisempiä ja terävämpiä sekä puolustus- ja taisteluhaluisempia kuin nartut. Luonnetestituomarilla oli vaikutusta kaikkien tutkittavien muuttujien fenotyyppiseen varianssiin, vaikutuksen vaihdellessa 1 – 4 %:n välillä. Testauspaikka vaikutti tutkittavien muuttujien fenotyyppiseen varianssiin, mutta osuudet olivat alhaisia (0 – 3 %) poikkeuksena laukauspelottomuus, jonka osuus oli 12 %. Kaikkien tutkittujen muuttujien periytymisasteiden arviot olivat alhaisia. Korkeimmat periytymisasteet olivat taisteluhalulla (h² = 0.16) ja kovuudella (h² = 0.14). Alhaisimmat periytymisasteet olivat puolustushalulla, hermorakenteella ja luoksepäästävyydellä (h² = 0.07). Laukauspelottomuuden periytymisaste oli poikkeuksellisen alhainen (h² = 0.08) verrattuna kirjallisuudessa esitettyihin periytymisasteen arvioihin laukauspelottomuudesta. Geneettiset korrelaatiot olivat tutkittavien muuttujien välillä pääsääntöisesti fenotyyppisiä korrelaatioita huomattavasti korkeampia. Puolustushalun ja taisteluhalun välinen geneettinen korrelaatio oli positiivinen ja hyvin korkea. Toimintakyvyn, kovuuden ja hermorakenteen väliset geneettiset korrelaatiot olivat kaikki positiivisia ja korkeita, mikä saattaa viitata näiden ominaisuuksien takana olevaan johonkin laajempaan ominaisuuteen. Korkeimmat negatiiviset geneettiset korrelaatiot havaittiin temperamentin ja luoksepäästävyyden sekä terävyyden ja luoksepäästävyyden välillä. Luonnetestin kehittämisessä paremmin koirien luonneominaisuuksien jalostustyötä tukemaan, ensimmäinen ja tärkein tehtävä olisi muokata luonnetestin arviointiasteikko eri ominaisuuksien suhteen yhdenmukaiseksi. Asteikon tulee olla lineaarinen ja ominaisuuden intensiteetin mukaan pienimmästä reaktiosta suurimpaan kasvava. Kaikissa luonnetestissä arvioitavissa luonneominaisuuksissa on rottweilereilla geneettistä vaihtelua, joten niihin voidaan vaikuttaa jalostusvalinnan kautta. Tämän tutkimuksen tulosten perusteella jalostuskoiria valittaessa pitäisi erityistä huomiota kiinnittää valittavien koirien riittävän suureen toimintakykyyn, sillä rottweileria käytetään ensisijaisesti palveluskoiraharrastukseen. Myös rottweilereiden taistelutahtoon ja kovuuteen olisi syytä kiinnittää huomiota, jotta rodun luonneominaisuudet saataisiin keskimäärin lähemmäksi ihannerottweileria.
-
(2009)Tutkimuksessa tarkoituksena oli tutkia suomalaisen lypsykarjan ensikoiden tuotosominaisuuksien risteytysvaikutuksia. Tutkittavina ominaisuuksina olivat 305 päivän maito, rasvaja valkuaistuotokset sekä maidon rasvaja valkuaispitoisuudet. Tuotostiedostosta poimittiin mukaan kaikki ayrshireksi ja holsteinfriisiläiseksi merkityt ensikot. Ensin selvitettiin osaaineistoista molemmille roduille varianssikomponentit noin 20 000 ensikon otoksista. Varsinaisessa risteytysaineistossa havaintoja oli 919 330. Risteytysaineistosta selvitettiin heteroosin kertoimet sekä BLUP:it eri roturyhmille. Risteytysaineistossa käsitellyt rodut olivat holstein, friisiläinen, suomalainen ayrshire, ruotsin punainen ja norjan punainen. Varianssikomponenttien arviointiin käytetyt aineistot ja risteytysvaikutusten arviointiin käytetty aineisto esikäsiteltiin, muokattiin ja luokiteltiin sekä kiinteiden tekijöiden tilastolliset merkitsevyydet testattiin WSYSL ja XWSYS ohjelmistojen avulla (Vilva 1998). Punaiselle ja mustavalkoiselle karjalle lasketut varianssikomponentit laskettiin eläinmallilla REML menetelmää käyttäen VCE5 ohjelmistoa (Kovac ja Groeneveld 2003). Risteytysaineiston heteroosiratkaisut ja BLUP:it tutkituille ominaisuuksille ratkaistiin eläinmallilla MiX99 ohjelmistolla (Strandén 2008). Malleissa kiinteinä tekijöinä olivat poikimaikä, poikimavuosivuodenaika ja tyhjäkausi. Eläin ja karja olivat malleissa satunnaistekijöinä. Risteytysvaikutusten laskemiseen käytetyssä mallissa heteroosivaikutukset olivat mukana regressiotekijänä. Käytetyin suomalainen lypsykarjarotu (19952007) oli suomalainen ayrshire. Tuotosominaisuuksien periytymisasteet olivat suunnilleen samankokoiset molemmilla roduilla (0,210,29). Maidon rasvaja valkuaispitoisuuksien periytymisasteet olivat korkeat (0,410,62). Kaikilla kiinteillä tekijöillä oli merkitsevä vaikutus tuotosominaisuuksiin. Mitä vanhempana ensikko oli poikinut, sitä korkeampi sen tuotos oli. Mitä pidempi tyhjäkausi oli, sen korkeampi oli myös ensikon tuotos. Pitoisuuksiin poikimaiän ja tyhjäkauden vaikutukset olivat vähäisemmät. Tuotosominaisuuksien heteroosivaikutukset vaihtelivat 1,120,0 % välillä. Holsteinin ja friisiläisen risteytysvaikutukset (1,11,9 %) olivat odotetusti pienemmät kuin mustavalkoisten ja punaisten rotujen risteytysten vaikutukset (2,311,7 %). Punaisten rotujen keskinäisten risteytysten risteytysvaikutukset olivat yllättävänkin suuria (8,520,0 %). Pitoisuuksien heteroosivaikutukset vaihtelivat 4,82,9 % välillä. Mallia voisi tarkentaa mallintamalla geneettiset ryhmät tarkemmin kuin tässä tutkimuksessa. Heteroosin vaikutuksen ylläpitäminen useiden sukupolvien ajan edellyttäisi hyvää risteytysohjelmaa. Heteroosilla ei saada aikaan pysyvää edistymistä, vaan heteroosin vaikutus vähenee aina seuraavissa sukupolvissa. Olisikin kiinnostavaa lisätä malliin heteroosivaikutuksen lisäksi myös rekombinaatiovaikutus, koska tässä tutkimuksessa käytetyssä mallissa risteytysvaikutus lisääntyy koko ajan. Risteytyseläinten vanhempien joukossa täytyy toteuttaa myös valintaa, koska risteytysjälkeläisen tuotokset riippuvat yhtä vakaasti vanhempien tuotoksista kuin puhdasrotuisenkin lehmän, risteytyksen lisäetuna tuoma heteroosivaikutus tulee ilmi ainoastaan vanhempaisrotujen keskimääräisen tuloksen lisänä.
-
(2009)Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää lypsylehmien utareen rakenne-, lypsettävyys- ja terveysominaisuuksien yhteyksiä maidon juoksettumisominaisuuksiin. Tilastollisiin analyysien perustan muodosti maidon juoksettumisominaisuusaineisto, jossa oli 4664 lehmää. Lehmille haettiin kyseisen tuotantokauden utaretulehdushoitotiedot. Lisäksi näille lehmille haettiin samoista karjoista kaikki puolisisaret, jotka olivat rakennervosteltu tai lypsettävyysarvioitu. Tilastollisissa analyyseissä oli yhteensä 7366 lehmää. Tutkittavina ominaisuuksina olivat maidon juoksettumisominaisuuksista juoksettumisaika ja saostuman kiinteys sekä utarerakenneominaisuuksista etukiinnitys, takakiinnityksen korkeus, keskiside, muoto, maavara, tasapaino ja lisävetimet. Muita tutkittavia ominaisuuksia olivat lypsettävyys, vuoto ja utaretulehdus. Eri ominaisuuksista arvioidut periytymisasteet vastasivat aiemmin muissa tutkimuksissa saatuja arvioita. Juoksettumisominaisuuksien periytymisasteet olivat keskinkertaiset (h2 = 0,27 ja 0,40), utarerakenneominaisuuksien periytymisasteet vaihtelivat puolestaan alhaisista keskinkertaisiin (h2 = 0,14 - 0,36). Lypsettävyyden (h2 = 0,12), vuoto-ominaisuuden (h2 = 0,03) ja utaretulehduksen (h2 = 0,01) periytymisasteet olivat alhaisia. Maidon juoksettumisajan ja saostuman kiinteyden välille arvioitiin korkea negatiivinen geneettinen korrelaatio (-0,97). Maidon juoksettumisominaisuuksista ja utarerakenneominaisuuksien geneettiset korrelaatiot olivat pääosin alhaisia. Huomattavin näistä arvioista oli juoksettumisajan ja utareen tasapainon välinen geneettinen korrelaatio (rg = 0,35). Myös saostuman kiinteyden ja utareen tasapainon välinen geneettinen korrelaatio oli keskinkertainen (rg = -0,26). Utareen tasapainon ja muodon geneettiset korrelaatiot maidon juoksettumisominaisuuksien kanssa jäivät näitä edellä mainittuja arvioita alhaisemmiksi. Lypsettävyydelle sekä maidon juoksettumisajalle (rg = 0,46) ja saostuman kiinteydelle (rg = -0,47) arvioitiin keskinkertaiset geneettiset korrelaatiot. Nopealypsyiset lehmät lypsivät heikommin juoksettuvaa maitoa ja päinvastoin. Utaretulehduksen ja maidon juoksettumisominaisuuksien välisiksi geneettisiksi korrelaatioiksi arvioitiin keskinkertaisiksi (rg = -0,24 ja 0,30). Utareterveyden kannalta lypsettävyydellä ja utaretulehduksella oli suotuisa yhteys maidon juoksettumisominaisuuksien kanssa. Huono utarerakenne tasapaino- ja muoto-ominaisuuksissa oli yhteydessä parempien juoksettumisominaisuuksien kanssa ja päinvastoin. Ei ole kuitenkaan mielekästä suosia jalostuksessa huonompaa utarerakennetta. Lehmän nopea lypsettävyys oli yhteysessä huonompien ja hidas parempien juoksettumisominaisuuksien kanssa. Lypsettävyyttäkään ei kannata lähteä hidastamaan vaikka tällä paranettaisiin maidon juoksettumisominaisuuksia.
-
(2006)Sorkkasairaudet ovat kasvava ongelma lypsykarjatiloilla. Sorkka- ja jalkaviat aiheuttavat ennenaikaisten poistojen lisäksi taloudellisia tappioita alentamalla maitotuotosta ja lisäämällä eläinlääkintä- ja sorkkahoitokuluja. Tämän työn tavoitteena oli tutkia sorkkasairauksien periytyvyyttä ja sorkkasairauksiin vaikuttavia tekijöitä. Tutkimusaineisto saatiin Terveet Sorkat -ohjelmasta, johon liittyminen on vapaaehtoista. Sorkkahoitajat olivat luokitelleet sorkkasairaudet vuosina 2003 2004. Sorkkasairaudet (vertymät anturassa, krooninen sorkkakuume, valkoviivan repeämä, anturahaavauma, sorkkavälin ihotulehdus, kantasyöpymä, sorkka-alueen ihotulehdus ja sorkkakiertymä ja muut sorkkasairaudet) oli luokiteltu aineistossa kaksiluokkaisina (kyllä/ei) ominaisuuksina. Aineiston esikäsittelyyn, alustaviin analyyseihin ja kiinteiden tekijöiden tilastollisen merkitsevyyden testaamiseen F-testillä käytettiin WSYS-ohjelmistoa. Lisäksi kiinteiden tekijöiden merkitsevyyttä testattiin logit-mallilla SAS-ohjelmistolla. Varianssikomponentit laskettiin Restricted Maximum Likelihood (REML)-menetelmällä VCE4-ohjelmistolla. Toistuvuuseläinmallilla saatiin seuraavia periytymisasteen arvioita: vertymät anturassa 0,05, valkoviivan repeämä 0,04, sorkkakiertymä 0,05, kantasyöpymä 0,01, anturahaavauma 0,03 ja sorkkasairaudet yhtenä ominaisuutena 0,06. Sorkkasairauksien periytymisasteiden arviot muutettuna sorkkasairausalttiuksien periytymisasteiksi olivat: vertymät anturassa 0,11, valkoviivan repeämä 0,12, sorkkakiertymä 0,15, kantasyöpymä 0,03, anturahaavauma 0,17 ja sorkkasairaudet yhtenä ominaisuutena 0,09. Sorkkasairauksien väliset geneettiset korrelaatiot olivat positiivisia lukuun ottamatta valkoviivan repeämän ja kantasyöpymän välistä geneettistä korrelaatiota, joka oli lievästi negatiivinen. Sorkkasairauksien geneettiset korrelaatiot 305 päivän maitotuotokseen olivat -0,20 0,27. Tämän tutkimuksen ja aiempien tutkimusten perusteella perimän osuus sorkkasairauksiin ei ole kovin suuri. Koska ympäristötekijöillä on suuri merkitys sorkkasairauksien esiintymiseen, sorkkasairauksien ennaltaehkäisyssä tulisi kiinnittää erityistä huomiota navetan olosuhteisiin, säännölliseen sorkkahoitoon ja oikeaan ruokintaan.
-
(2007)Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli määrittää ammoniumtypen, säilörehun liukoisen ja säilörehun liukenemattoman valkuaisen metaboloitumista pötsissä sekä kuvata ammmoniumtypen sekä säilörehun liukoisen ja liukenemattoman fraktion virtauskinetiikkaa alempaan ruoansulatuskanavaan. Koska typen metaboliaa märehtijän elimistössä on tutkittu paljon ja siitä on vakiintuneita käsityksiä, tässä tutkimuksessa keskityttiin metaboliareittien suuruuden arviointiin sekä typen virtausnopeuden estimointiin WinSAAM -ohjelmistolla rakennetun dynaamisen mallin avulla. Koe suoritettiin ajanjaksolla 2.3.-26.4.2002 Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksessa (MTT) Jokioisilla, kotieläintuotannon tutkimusosaston koe-eläintallilla. Koemallina oli 4 x 4 latinalainen neliö, jossa oli neljä eläintä, neljä jaksoa ja neljä koekäsittelyä. Koe-eläiminä olivat neljä usean kerran poikinutta ayrshire-lypsylehmää. Lehmien poikimisesta oli kulunut keskimäärin 68 pv. (± 27 pv). Lehmät saivat 10 kg/pv väkirehuseosta ja hapolla (AIV 2000, 5,4 l/tn) säilöttyä esikuivattua säilörehua vapaasti siten, että jätettä jäi 5-10 %. Typellisten yhdisteiden metaboliareittejä mallinnettaessa havaintoaineistona käytettiin pötsin ammoniumtypen, bakteeritypen, alkueläintypen, liukenemattoman typen ja valkuaisen C-fraktion 15N-rikastumisen perusteella laskettua taustarikastumisen ylittävää poolikokoa. Havaintoaineiston perusteella rakennettiin ammoniumtypen (Malli 1), säilörehun liukoisen ei-ammoniumtypen (SNAN) (Malli 2) ja säilörehun liukenemattoman typen (Malli 3) metaboliareittejä kuvaavat mallit. Malli 1 estimoi ammoniumtypen imeytymisen, ulosvirtauksen ja synteesin bakteeritypeksi erinomaisesti. Alkueläintypen metabolian parametriarvoissa oli enemmän hajontaa kuin ammoniumtypen tai bakteeritypen metabolian parametriarvoissa. Mallin 1 mukaan 38 % ammoniumtypestä imeytyi suoraan pötsin seinämän läpi, 35 % syntetisoitui bakteeritypeksi ja 9 % alkueläintypeksi. Loppuosa (18 %) ammoniumtypestä virtasi nestefaasin mukana satakertaan. Malli 2 estimoi säilörehun SNAN:n metaboitumisen ammonium- ja bakteeritypeksi erinomaisesti. Myös ammoniumtypen metabolia ja bakteeritypen ulosvirtauksen estimointi onnistui erinomaisesti. Malli 2 ei antanut kovin luotettavaa estimaattia alkueläintypen metaboliasta. Mallin 2 mukaan 29 % säilörehun SNAN:stä imeytyi ammoniumtyppenä pötsin seinämän läpi, 10 % virtasi ulos pötsistä ammoniumtypen muodossa, 42 % syntetisoitui bakteeritypeksi ja 7 % alkueläintypeksi. Lisäksi 13 % SNAN:stä ohitti pötsin hajoamatta. Malli 3 estimoi typen metaboliareiteille erittäin tarkat parametriarvot. Tässä mallissa myös alkueläinten metabolialle saatiin luotettavat parametriarvot. Mallin 3 mukaan 57 % säilörehun liukenemattomasta typestä ohitti pötsin hajoamatta, 24 % syntetisoitui bakteeritypeksi ja 18 % alkueläintypeksi. Nurmisäilörehuun perustuvalla dieetillä hyvin suuri osuus satakertaan virtaavasta mikrobivalkuaisesta on peräisin ei-ammoniumtyppi -lähteistä, eli liukenemattomasta rehuvalkuaisesta, aminohapoista ja peptideistä. Koska lyhyt- ja pitkäketjuisten peptidien osuus SNAN fraktiosta on suuri ja koska jopa 13 % säilörehun SNAN fraktiosta voi ohittaa pötsin hajoamatta, on liukoisten typpifraktioiden ja varsinkin peptidien rooli pötsin typpimetaboliassa hyvin merkittävä.
-
Ontumisen vaikutus lypsylehmän syöntiaikaan ja lypsyllä käyntiin automaattisessa lypsyjärjestelmässä (2009)Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää ontuman vaikutusta lehmien ja ensikoiden karkearehun syöntikäyttäytymiseen, maitotuotokseen ja lypsyrobotilla käyntiin automaattisessa lypsyjärjestelmässä sekä ontuman ja laktaatiokauden vaiheen välistä yhteyttä. Lisäksi tarkasteltiin tutkimuksen aikaisia sorkkahoitojen tuloksia. Sorkkasairaudet ovat lisääntyneet merkittäväksi ongelmaksi, mutta varsinkin ontuman esiintymisen ja laktaatiokauden vaiheen välistä yhteyttä on varsin vähän tutkittu. Tämän ontumatarkkailututkimuksen tarkoituksena oli myös testata ontumatarkkailututkimusmenetelmää ja tuoda samalla esiin sen ongelmakohdat. Koe suoritettiin Helsingin yliopiston Viikin opetus- ja tutkimustilan pihatossa ajanjaksolla 12.8.2008 – 11.11.2008. Pihaton lypsyjärjestelmä oli automaattinen käsittäen yhden lypsyrobotin ja liikenne oli vapaa. Eläimet saivat säilörehua vapaasti syöntiä mittaavista vaakakupeista, joiden tiedoista laskettiin syöntiaika, - jakson pituus ja -jaksojen lukumäärä. Tutkimus ajoittui sisäruokintakauden alkuun kalenteriviikoille 33 – 46, mutta tilastollisista analyyseistä rajattiin pois koejakson alussa olleet laidunkauden tarkkailuviikot (kalenteriviikot 33 – 37). Tilastollisessa testauksessa oli mukana 53 eri eläintä poikimakerroittain (1 – 4) 26 – 18 – 5 - 4 kpl. Ontumakäyttäytymistä arvioitiin seitsemän kertaa kahden viikon välein Wincklerin ym. (2001) ontumaasteikolla 1 – 5, missä ontuvaksi tulkittiin ontumapisteen >3 saanut eläin. Laktaatiokausi jaettiin alku-, (laktaatiokuukaudet 1 – 3), keski- (laktaatiokuukaudet 4 – 6) ja loppuvaiheeseen (laktaatiokuukaudet >6). Sorkkahoito lehmille suoritettiin koejakson alkupuolella 11. – 12.9.2008 ja toisen kerran 22. – 23.1.2009. Ontuviksi (>3) arvioitiin 53,9 %:a eläinten viikkohavainnoista ja eläimistä 34 %:a sekä pahiten ontuviksi (ontumaluokat 4 – 5) eläinhavainnoista 28,4 % ja eläimistä 3,8 %:a. Lehmistä ontuviksi arvioitiin 40,7 % ontumapisteiden viikoittaisen keskiarvon ollessa 2,9 ja ensikoista ontuviksi arvioitiin 26,9 % ontumapisteiden keskiarvolla 2,5. Sekä lehmien että ensikoiden ontuma-arvot pienenivät loppulaktaatiokautta kohden, mutta suurenivat poikimakertojen lisääntyessä. Ontuman paheneminen lyhensi karkearehun kokonaissyöntiaikaa, joka johtui pääasiassa syöntikertojen määrän vähenemisestä. Laktaatiokauden keskivaiheessa ontumaluokka 4 ja laktaatiokauden lopussa ontumaluokat 3 ja 4 lyhensivät syöntiaikaa. Laktaatiokauden keskivaiheessa ontumaluokan 4 syöntijakso oli muita luokkia lyhyempi, mutta muuten jakson pituudessa ei ollut eroja. Ontuman vaikutus oli samanlainen ensikoiden ja vanhempien lehmien syöntikäyttäytymiseen. Mahdollisia syöntimäärän ja syöntinopeuden muutoksia ei voitu määrittää teknisten ongelmien vuoksi. Ontuma ei vaikuttanut maitotuotokseen eikä lypsyrobotilla käyntikertojen määrään. On kuitenkin otettava huomioon, että lehmät haettiin lypsylle lypsyvälin ylittäessä 12 tuntia. Sekä ensikoiden että lehmien syöntiaika pidentyi laktaatiokauden edetessä. Lehmät söivät laktaatiokauden alussa kauemmin, mutta keski- ja loppuvaiheessa vähemmän aikaa kuin ensikot. Ensikoiden syöntijakson pituus oli lyhyempi kuin lehmien. Ensikot kävivät syömässä jokaisessa laktaatiokauden vaiheessa useammin kuin lehmät ja niiden syöntikertojen määrä lisääntyi laktaatiokauden edetessä. Sen sijaan lehmät söivät laktaatiokauden keskivaiheessa harvemmin kuin laktaatiokauden alussa ja lopussa. Sorkkahoitotulosten perusteella sisäruokintakauden alussa (syyskuu 2008) sorkkasairauksia esiintyi 37,9 %:lla koko karjan eläimistä, mutta niiden osuus oli tammikuussa 2009 jo 72,1 %:a sorkkahoidosta huolimatta. Eniten sorkkasairauksista esiintyi kantasyöpymää ja anturavertymää eli piilevää sorkkakuumetta. Tulosten perusteella ontuma vaikuttaa lehmän karkearehun syöntikäyttäytymiseen.
-
(2009)Opaskoirakoulu kasvattaa itse suurimman osan tarvitsemistaan koirista. Tärkeimpinä jalostuskriteereinä pidetään terveyttä ja luonnetta, ulkomuodolla ei ole suurta merkitystä. Opaskoirakoulu testaa itse pentujen luonneominaisuuksia pentutesteillä ja koulutukseen tulevien koirien ominaisuuksia soveltuvuustesteillä. Soveltuvuustestien perusteella päätetään, jätetäänkö koira koulutukseen opaskoirakoululle vai ei. Lisäksi testien avulla pyritään valitsemaan koirat siitokseen. Tämän tutkimuksen tarkoitus oli selvittää opaskoirien soveltuvuustesteissä mitattavien ominaisuuksien periytymisasteiden arvioita ja ominaisuuksien välisiä yhteyksiä. Aineistona olivat Opaskoirakoululta saadut soveltuvuustestien tulokset vuosilta 1997-2008 (yhteensä 1682 testitulosta 465:ltä koiralta). Suomen Kennelliitosta saatiin lisäksi koirien sukulaistiedot sisältävä labradorinnoutajien rekisteritiedosto, jossa oli yhteensä 43 320 koiraa. Tutkittavia muuttujia olivat testiaineiston yksitoista eri luonneominaisuutta: temperamentti, keskittymiskyky, hermorakenne, toimintakyky, stressi, suhtautuminen toisiin koiriin, suhtautuminen ihmisiin, suhtautuminen liikenteeseen, paikka-arkuus, kovuus ja koulutettavuus. Kiinteiden tekijöiden tarkasteluun käytettiin WSYS-L- ja XWSYS - ohjelmistoja ja perinnöllisten tunnuslukujen arviointi tehtiin Restricted Maximum Likelihood -menetelmällä VCE6 -ohjelmaa käyttäen. Ympäristötekijöistä luonneominaisuuksiin vaikuttivat merkitsevästi sukupuoli, testi-ikä, syntymävuosi, syntymävuodenaika ja testaaja. Tutkittujen ominaisuuksien toistumiskertoimet ja periytymisasteiden arviot vaihtelivat ominaisuuksittain melko paljon. Korkeimmat toistumiskertoimet olivat koulutettavuudella (r = 0,58), paikka-arkuudella (r = 0,55) ja stressillä (r = 0,53). Alhaisin toistumiskerroin oli suhtautumisella liikenteeseen (r = 0,28) eli toistuvuudet kaikilla ominaisuuksilla olivat melko alhaisia tai kohtalaisia. Korkeimmat periytymisasteiden arviot olivat koulutettavuudella ja stressillä (h2 = 0,29). Alhaisimmat periytymisasteiden arviot olivat suhtautumisella liikenteeseen (h2 = 0,07), kovuudella (h2 = 0,08) ja paikka-arkuudella (h2 = 0,09). Luonneominaisuuksien väliset geneettiset korrelaatiot vaihtelivat tässä tutkimuksessa paljon, mutta olivat suurimmaksi osaksi korkeita ja positiivisia. Korkeimmat positiiviset geneettiset korrelaatiot olivat keskittymiskyvyn ja hermorakenteen, keskittymiskyvyn ja stressin, hermorakenteen ja stressin, keskittymiskyvyn ja koulutettavuuden, hermorakenteen ja koulutettavuuden ja stressin ja koulutettavuuden välillä (rg = 0,95 - 0,99). Alhaisimmat positiiviset geneettiset korrelaatiot olivat yleisesti paikka-arkuuden ja kaikkien muiden ominaisuuksien välillä (rg = 0,05 - 0,75) sekä kovuuden ja kaikkien muiden ominaisuuksien välillä (rg = 0,35 - 0,75). Alhaisissa positiivisissa geneettisissä korrelaatioissa myös keskivirheet olivat korkeita. Temperamentti korreloi negatiivisesti kaikkien muiden ominaisuuksien kanssa (rg = -0,10 - - 0,61). Myös suhtautumisen toisiin koiriin ja kovuuden välillä geneettinen korrelaatio oli epäsuotuisa (rg = - 0,18). Alhaiset periytymisasteiden arviot voivat johtua siitä, että soveltuvuustesti ei kuvasta koiran luonneominaisuuksia. Yksi syy alhaisiin periytymisasteisiin voi olla myös se, että ominaisuuksien takana onkin jokin laajempi luonneominaisuus, josta testissä nähdään vain viitteitä eri ominaisuuksia arvioitaessa. Myös korkeat geneettiset korrelaatiot viittaisivat siihen, että eri ominaisuuksia arvioitaessa arvioidaankin yhtä ja samaa laajempaa kokonaisuutta. Soveltuvuustesteissä arvioitavissa ominaisuuksissa oli geneettistä vaihtelua, joten niihin voidaan vaikuttaa jalostusvalintojen kautta.
-
Suomenlampaiden ja texel-rotuisten lampaiden hedelmällisyysominaisuuksien perinnölliset tunnusluvut (2009)Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli laskea perinnöllisiä tunnuslukuja suomenlampaan ja texelrotuisten lampaiden hedelmällisyysominaisuuksille. Ominaisuudet olivat syntymävuonuekoko, 2vkvuonuekoko, karitsointi-ikä ensimmäistä kertaa karitsoidessa sekä karitsointivälien pituudet. Lisäksi tutkittiin lampaiden sukusiitosasteen muutosta. Vuonuekoko ja 2vk-vuonuekoko olivat suomenlampailla keskimäärin 2,34 (±0,93) karitsaa ja 2,05 (±0,92) karitsaa sekä texel-rotuisilla 1,53 (±0,58) karitsaa ja 1,44 (±0,60) karitsaa. Keskimääräinen karitsointi-ikä oli suomenlammasensikoilla 670 (±438) päivää ja texel-ensikoilla 503 (±229) päivää. Keskimääräinen karitsointiväli oli suomenlampailla 392 (±172) päivää ja texel-uuhilla 371 (±91) päivää. Suomenlampailla sukusiitosaste oli keskimäärin 3,29 ja texel-lampailla 2,23. Syntymävuonuekoon periytymisasteen arvioksi saatiin suomenlampailla 0,08 ja texel-rotuisilla lampailla 0,11. 2vk-vuonuekoon periytymisasteen arviot olivat vastaavasti 0,05 ja 0,07. Uuhen ikä ensimmäistä kertaa karitsoidessa oli myös keskinkertaisesti periytyvä ominaisuus, sen periytymisasteiden arviot vaihtelivat välillä 0,27–0,53. Karitsointivälin periytymisasteiden arviot vaihtelivat välillä 0,00-0,21. Suomalaisten lampaiden sukusiitosasteet osoittautuivat alhaisiksi. Suomenlampailla keskimääräinen sukusiitosaste oli 1,13 ja texel-rotuisilla 0,93. Sukusiitettyjen eläinten keskimääräiset sukusiitosasteet eivät ole muuttuneet suuresti viimeisen 15 vuoden ajanjaksolla. Kaikkien eläinten sukusiitosasteiden lievä kohoaminen johtuu todennäköisesti kasvaneista eläinmääristä sukulaisuusaineistossa. Sukusiitettyjen eläinten (F>0) keskimääräiset sukusiitosasteet olivat välillä 2,66-3,01. Tämän tutkimuksen pohjalta voitiin todeta, että suomalaisesta aineistosta saadut tulokset vastasivat kohtalaisen hyvin aiemmin kirjallisuudessa esitettyjä tuloksia. Hedelmällisyysominaisuuksien periytymisasteet ovat alhaisia, samoin niiden väliset korrelaatiot. Tuloksia voidaan kuitenkin hyödyntää jalostuksessa. Suomalaisten suomenlampaiden ja texel-lampaiden sukusiitosasteet olivat kohtuullisen alhaisia.
-
(2009)Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia suomenlampaiden sekä texel-rotuisten karitsoiden kasvuominaisuuksia, eläviltä eläimiltä arvioituja teuraslaatua kuvaavia ominaisuuksia sekä teuras-ominaisuuksia ja selvittää näiden ominaisuuksien perinnöllisiä tunnuslukuja sekä erityisesti ominaisuusryhmien välisiä perinnöllisiä yhteyksiä. Tutkimuksessa käytetyt aineistot saatiin ProAgrian yhtymän luvalla ProAgria Maatalouden Laskentakeskuksen ylläpitämästä lampaiden tuotosseurantarekisteristä. Havainnot punnituksista sekä teurasominaisuuksista poimittiin eläimille, jotka olivat syntyneet vuosina 1995–2009. Aineiston esikäsittelyyn, rajauksiin, alustaviin analyyseihin sekä kiinteiden tekijöiden vaikutusten testaamiseen käytettiin WSYS- ja WSYS-L-ohjelmistoja ja LS-analyysimenetelmää. Varianssikomponenttien laskemiseen käytettiin REML-menetelmää ja VCE6-ohjelmistoa. Suomenlampaiden kasvu- ja teurasominaisuuksien periytymisasteiden arviot vaihtelivat välillä 0,16–0,38. Korkeimmat periytymisasteiden arviot saatiin elopainoille (0,32–0,38) sekä teuraspainolle (0,32). Alhaisimmat arviot olivat elävä europ -arvostelun, ultraäänimitatun rasvakudoksen paksuuden ja ruhon EUROP-luokituksen periytymisasteilla. Texel-rotuisten karitsojen periytymisasteiden arviot vaihtelivat välillä 0,10–0,29. Korkeimmat periytymisasteet olivat teurasprosentilla (0,27) ja neljän kuukauden ja teurastuksen välisellä päiväkasvulla (0,29). Kaikkien periytymisasteiden keskivirheet olivat alhaisia. Suomenlampaiden kasvu- ja teurasominaisuuksien geneettiset korrelaatiot olivat lähes kaikki positiivisia. Korrelaatiot vaihtelivat melko alhaisesta korkeaan. Korkeimpia geneettisiä korrelaatioita olivat teuraspainon korrelaatiot ruhonpainon (0,88) ja neljän kuukauden painon (0,76) kanssa sekä neljän kuukauden painon korrelaatio kuuden viikon painon (0,65) kanssa. Texel-rotuisten karitsojen geneettisten korrelaatioiden arviot olivat suomenlampaiden vastaavia arvioita useammin negatiivisia. Negatiiviset korrelaatiot olivat kuitenkin melko alhaisia, ja monilla niistä oli korkea keskivirhe. Positiiviset geneettiset korrelaatiot vaihtelivat alhaisesta korkeaan. Korkeimpia geneettisiä korrelaatioita olivat teuraspainon korrelaatiot ruhonpainon (0,78) ja neljän kuukauden painon (0,78) kanssa ja neljän kuukauden painon sekä kuuden viikon painon välinen korrelaatio (0,76). Geneettisistä korrelaatioista voidaan todeta, että kasvu- ja teurasominaisuuksien taustalla on samoja geneettisiä vaikutuksia. Valitsemalla eläimiä, joilla on parempi kasvukyky, saadaan jalostuseläimiä, jotka periyttävät myös korkeampia teuras- ja ruhonpainoja. Teurasluokituk-siin elopainoilla ei näytä olevan selviä geneettisiä yhteyksiä. Tällä hetkellä ultraäänimittauksia tehdään vain pienelle osalle karitsoja, ja myös tiedot teuraspainoista sekä -luokituksista jäävät saamatta suurelta osalta teurastetuista eläimistä. Elopainojen positiiviset geneettiset yhteydet teuras- ja ruhonpainon kanssa kuten myös ultraäänimittausten geneettiset yhteydet teurasluokitusten kanssa ovat siksi hyödyllisiä jalostusvalinnoissa. Olisi kuitenkin tärkeää saada yhä useammilta eläimiltä teurastiedot talteen.
-
(2008)Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää väkirehumäärän vaikutuksia lypsylehmien säilörehun syöntiin ja syöntikäyttäytymiseen sekä tuotokseen lypsykauden alussa. Väkirehun määrän vaikutuksia on tutkittu paljon niukemmalla väkirehustuksella. Tilojen väkirehun osuus rehustuksessa saattaa ylittää jopa 60 %, joten on tärkeää selvittää väkevän rehustuksen vaikutusta lehmiin. Tutkimustietoa väkirehun määrän vaikutuksista säilörehupohjaisella ruokinnalla lypsykauden alussa on myös suhteellisen vähän. Koe suoritettiin Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksessa (MTT) Jokioisissa Minkiön koenavetassa 20.9.2005 - 25.4.2006 välisenä aikana. Koe tehtiin pihaton osastossa, jossa oli säilörehun syöntiä mittaavat vaakakupit. Koe tehtiin jatkuvana ryhmäkokeena satunnaistetun koemallin mukaisesti. Koe-eläiminä oli 30 Ayshire-lehmää, joista 12 oli ensikoita ja 18 vanhempaa lehmää. Eläimet otettiin kokeeseen poikimisen jälkeen ja ne olivat mukana kokeessa 100 ensimmäisen lypsypäivän ajan. Kokeessa oli kaksi ryhmää eli matalan väkirehutason eläimet (MVR) sekä korkean väkirehutason eläimet (KVR). Vähemmän väkirehua saaneet eläimet saivat väkirehua 10 kg (ensikot) tai 13 kg (vanhemmat lehmät) päivässä. Väkevämmän ruokinnan ryhmässä vastaavat väkirehumäärät olivat 15 kg (ensikot) ja 18 kg (vanhemmat lehmät). Herutuksen kesto oli MVR-ryhmässä 11 vuorokautta ja KVR-ryhmässä 17 vuorokautta. Väkirehun määrän lisääminen vähensi säilörehun syöntiä, mutta lisäsi syönnin kokonaismäärää. Toteutuneet väkirehun osuudet kuiva-aineen syönnin kokonaismäärästä olivat 64 % (KVR) ja 52 % (MVR). Syönnin kokonaismäärä oli KVR-ryhmässä keskimäärin 2,1 kg kuiva-ainetta suurempi kuin MVR-ryhmässä. Säilörehun syönti oli MVR-ryhmässä keskimäärin 9,4 kg ka ja KVR-ryhmässä 7,9 kg ka. Korvaussuhde oli 0,41 kg ka säilörehua / kg ka väkirehua. Säilörehun syönnissä oli havaittavissa neljä syöntihuippua, eikä syönnin rytmittyminen poikennut juuri ryhmien välillä. Syöntihuiput tapahtuivat rehunjaon ja lypsyn jälkeen. Lisäksi keskiyöllä oli havaittavissa pienempi syöntihuippu. Enemmän väkirehua saaneet lehmät söivät säilörehua yhtä monta kertaa päivässä, mutta söivät numeerisesti nopeammin. Niiden yksittäinen syöntikerta oli lyhyempi ja sen aikana syöntimäärä oli pienempi kuin MVR-ryhmän eläimillä. Säilörehun syöntimäärä lisääntyi poikimisen jälkeen molemmissa ryhmissä, mutta määrän lisääntyminen tapahtui nopeammin vähemmän väkirehua saaneiden ryhmässä. Syöntimäärän lisääntyminen on selitettävissä kokonaissyöntiajan lisääntymisellä, sekä syöntiajan lisääntymisellä syöntikertaa kohden. Sitävastoin syöntinopeus hidastui lypsykauden edetessä. Tässä kokeessa ei saavutettu tuotosvastetta väkirehun määrää lisäämällä, vaikka rehun kokonaissyönti lisääntyi selvästi. Tuotosvaste oli vain 0,027 kg/kg ka väkirehua. Energiakorjattuna maitona ilmaistuna tuotosvaste oli negatiivinen eli - 0,22 EKM/kg ka. Huono tuotosvaste voi johtua tässä kokeessa väkirehun suuresta määrästä ja koostumuksesta. Suurempi kuiva-aineen syönti näytti kerryttävän KVR-ryhmän eläinten elopainoa maidontuotannon sijaan. Maidon rasva- ja valkuaispitoisuuksissa ei havaittu merkitseviä eroja ryhmien välillä, mutta pitoisuudet olivat pienempiä KVR-ryhmässä MVR-ryhmään verrattuna.
Now showing items 1-13 of 13