Browsing by discipline "French Philology"

Tutkielmassa käsitellään ranskankielisen tekstin ja musiikin sovittamista yhteen oopperasävellyksessä. Tutkielma kuuluu musiikin prosodiikan alaan. Tarkastelun kohteen rajaamiseksi käytetään Peter F. Staceyn laatiman menetelmän määrittelyjä musiikin ja tekstin välisen suhteen analysointia varten. Sen mukaan tutkielman aineiston tekstityyppinä on proosateksti ja analyysin kohteena tekniikka, jota oopperasävellyksessä käytetään musiikin ja tekstin yhdistämisessä. Sävellettyä tekstiä tarkastellaan tavujen ja lyhyiden fraasien tasolla. Tutkielman aineistona on kaksi ranskankieliseen librettoon sävellettyä oopperaa. Toinen on ranskalaisen säveltäjän Claude Debussyn ooppera ʺPelléas ja Mélisandeʺ ja toinen suomalaisen säveltäjän Kaija Saariahon ooppera ʺKaukainen rakkausʺ, alkuperäiseltä nimeltään ʺL’amour de loinʺ. Debussyn teoksen tekstinä on Maurice Maeterlinckin näytelmäteksti. Saariahon teoksen tekstin on kirjoittanut Amin Maalouf. Debussyn keinoja yhdistää ranskankielinen teksti musiikkiin tarkastellaan aluksi Michel Gribenskin analyysien avulla. Keskeisinä tarkastelun kohteina ovat ranskankielisten sanojen lopussa oleva e-kirjain, jota ei puhuttaessa aina lausuta mutta joka voidaan sävellyksessä määrätä laulettavaksi, ja diftongit, jotka käsitellään sävellyksessä joko kahdeksi tavuksi jaettuina tai yhtenä tavuna. Lisäksi tarkastellaan sanojen painotuksia, laulettavien tavujen pituutta ja tavujen välisiä rytmityksiä lyhyen fraasin sisällä sekä melodian ylös- tai alaspäistä liikettä. Seuraavaksi tutkielmassa verrataan Debussyn prosodisia ratkaisuja Saariahon käyttämiin ratkaisuihin. ʺKaukainen rakkausʺ on Saariahon ensimmäinen ranskankieliseen tekstiin säveltämä ooppera. Sen esityksissä on havaittu jonkinasteinen kuultavissa oleva ranskan kielen prosodiikasta poikkeava tapa yhdistää teksti laulettavaan melodiaan. Tutkielman liitteessä on otteita tätä käsittelevistä musiikkiarvosteluista. Tutkielmassa tehtyjen havaintojen mukaan prosodiset ratkaisut oopperassa ʺKaukainen rakkausʺ ovat osittain samoja kuin Debussyn oopperassa ʺPelléas ja Mélisandeʺ mutta osittain niistä poikkeavia. Tutkielman lähtöajatuksen mukaisesti oopperasta ʺKaukainen rakkausʺ on mahdollista löytää Saariahon äidinkielen eli suomen kielen prosodisia ilmentymiä. Esimerkeillä osoitetaan, että suomen kielen ääntämisen mukaisesti sanojen ensimmäinen tavu on usein painollinen, kun ranskan kielen ääntämisessä paino kuuluu sanan viimeiselle äännetylle tavulle ja lyhyen fraasin loppuun. Koska analyysin kohteena on itsenäinen taideteos eikä tutkielman tavoitteena ole oikean- tai vääränlaisen prosodiikan osoittaminen, tutkielmassa esitetään päätelmänä vain ajatusleikin omaisia olettamuksia tämän ilmiön taustatekijöistä, kuten nostalgia omaa kieltä kohtaan ja vakuuttavimpien ilmaisukeinojen löytäminen säveltäjän oman kielen prosodiikasta.

Pro gradussa tutkitaan naiskuvaa Alexandre Dumas’n romaanissa Le Comte de Monte-Cristo (suom. Monte-Criston kreivi). Suurelle yleisölle suunnattu seikkailuromaani ilmestyi 1844–46 sarjakertomuksena ranskalaisen Journal des débats -aikakauslehden lisäosana, ranskaksi ’roman-feuilleton’. Seikkailukirjallisuudessa nopeatempoista kerrontaa dramaattisissa lokaatioissa värittää henkilöhahmojen vastakkainasettelu: lähes kuolematon sankari ja kiero vastustaja, naisen roolina on joko apua tarvitseva, viaton neito tai kaunis, mutta katala femme fatale. Monte-Criston kreivin henkilögalleriassa näkyy aikakaudelle tyypillinen eksotismin alamuoto orientalismi. Monte-Criston kreivin naiskuvaa on tutkittu vain vähän. Tässä tutkielmassa pohditaan: Miten tässä suurelle yleisölle suunnatussa sarjakertomusromaanissa esitetään naiseutta? Keitä ovat analysoitavat naishahmot, ja mitkä ovat heidän roolinsa romaanissa? Mitä teemoja Dumas tuo esille näiden naisten tarinoiden kautta? Onko mahdollista löytää teemoja, jotka yhdistävät tai erottavat analysoituja henkilöhahmoja? Tekstissä esiintyviä seikkoja ja siitä nousevia teemoja lähestytään kirjallisuudentutkimuksen näkökulmasta, ja tutkielman rajatun koon vuoksi tutkimuksen ulkopuolelle jää sukupuolentutkimus. Metodina käytetään Philippe Hamonin viisiosaista järjestelmää analysoitaessa henkilöhahmojen olemusta, esiintyvyyttä ja toimijuutta sekä ennakkokäsityksiä ja kertojan suoria kommentteja hahmoista. Tätä luokittelua täydennetään Gérard Genetten transtekstuaalisilla näkökulmilla ja A.J. Greimas’n aktanttimallilla. Tutkimusaineiston muodostaa 11 juonelle tai teemoille keskeisen naishahmon esiintyminen Monte-Criston kreivissä kertojan ja henkilöiden kuvailuissa ja keskusteluissa. Tutkielman yksilöanalyysiosassa vastataan kahteen ensimmäiseen tutkimuskysymykseen naiseuden ja naisten roolien määrittelystä. Tuloksissa näkyy hahmojen monipuolisuus: Naisten yhteiskuntaluokat, luonteet ja elämäntarinat eroavat toisistaan, ja roolit ja toimijuus vaihtelevat tarinan edetessä. Keskinäiset suhteet perustuvat sukulaisuuteen, ystävyyteen ja vihanpitoon. Teema-analyysiosassa syvennytään esiin nousseisiin teemoihin ja vastataan viimeisiin tutkimuskysymyksiin naishahmoja yhdistävistä ja erottavista teemoista. Viisi pääteemaa ovat romanttinen rakkaus ja seksuaalisuus sekä rakkaus itseä, perhettä, jumalaa ja yhteisöä kohtaan. Alateemoja tarkastellaan eri henkilöiden kannalta teemojen vastakkainasettelun kautta käyttäen tukena laadittua taulukkoa teemojen esiintyvyydestä eri hahmoilla. Teoksen punaista lankaa, onnistunutta ja epäonnistunutta naiseutta Dumas käsittelee ja korostaa hahmojen ja teemojen rinnastamisen ja vastakkainasettelun kautta. Dumas yhdistää teoksessaan viihteen ja moralismin ja tuo käsityksiä hyväksyttävästä naiseudesta. Naisen kohtalon määrää usein hänen uskollisuutensa määrä tai seksuaalisen koskemattomuuden menettäminen tai säilyttäminen. Päähenkilön entinen orjatar onnistuu näissä, mutta elämässään selviytyy myös tunnekylmä, komeankaunis miesten vaatteisiin viehtynyt homoseksuaali. Hemmotteleva kasvatusäiti taas joutuu ottolapsensa julmasti murhaamaksi.

Le but de ce travail est de comparer les manières dont les tutoriels internet et les manuels favorisent le développement des compétences lexicales et grammaticales des apprenants finnophones. Dans une première partie théorique, nous remettons dans la perspective historique les relations qui existent entre didactique des langues et technologie, jusqu’aux dernières évolutions d’aujourd’hui marquées par le processus de digitalisation et de généralisation de l’usage d’internet. Puis, nous présentons plusieurs classifications des usages d’internet en classe de langue avant de concentrer notre analyse sur l’utilisation des tutoriels et du manuel. Notre analyse porte plus précisément sur le développement de la compétence lexicale et de la compétence grammaticale. Le corpus retenu est constitué du manuel Escalier, d’un tutoriel de vocabulaire Quizlet et de deux tutoriels de grammaire trouvés sur les sites internet suivants : Français interactif et Français facile. L’analyse est constituée d’une première comparaison entre les deux supports, manuel et tutoriels. Un deuxième niveau de comparaison est mis en place entre les recommandations de la recherche pour le développement des deux compétences et la façon dont le manuel et les tutoriels internet les prennent en compte. Pour chaque compétence considérée, lexicale et grammaticale, nous partons de sa définition et des recommandations faites par les chercheurs pour leur développement. A l’issue de ces comparaisons, nous remarquons qu’internet offre des possibilités de développement intéressantes mais que ces pistes ne sont pas sans risque. De plus, le potentiel d’internet reste souvent sous-exploité. En conclusion, nous constatons que les tutoriels et les manuels se complètent dans leur réponse à la problématique du développement des compétences lexicales et grammaticales des apprenants de français. Toutefois leurs réponses restent, au vu des chercheurs, insuffisantes. Cependant, le développement d’internet pourrait permettre d’améliorer l’efficacité de cette réponse. Ceci pourtant n’est possible que si internet est utilisé de manière complexe. Au long de cette étude, nous avons remarqué que perspective actionnelle, digitalisation et socio-constructivisme tendraient à ne considérer l’apprentissage d’une langue que comme l’acquisition d’une technique qui doit s’inscrire dans le monde réel par des actions.

Tutkielma käsittelee Ranskan valtiollisen kehitysyhteistyöyksikön julkaisemaa Secteur privé & développement –lehteä, jonka sisältämät asiantuntija-artikkelit muodostavat tutkimusaineiston. Tutkielma esittelee lehden toistuvasti käyttämiä retorisia keinoja, jotka luovat vaikutelman ideologisesta asemoitumisesta kehitysstrategian kannalta. Tämä käy ilmi soveltaessani useampaa kieitieteellistä teoriaa, keskittyen a) ideologisen viestinnän leimallisiin ominaisuuksiin; b) oletusten toimintamekanismiin, ja niiden käyttöön implisiittisenä suostuttelun välineenä; c) simuloituun konsensukseen, joka syntyy diskurssin ylläpitämien maksiimien arvolatausten kaappaamisesta käyttäen hyväksi d) kommunikaation lähtökohtaista dialogisuutta, joka mahdollistaa merkitysten purkamisen ja siirtymisen. Huomiot kehitystaloustieteen oppiaineen puolelta täydentävät kielitieteellisiä argumentteja, kommentoiden aineistossa esiintyviä väittämiä omalta kannaltaan.

Tutkielmassa tarkastellaan sukupuolirepresentaatioita ranskan kielen oppikirjoissa. Kohdeaineistona on kaksi Otavan julkaisemaa ranskan alkeisoppikirjaa, Voilà ! 1 Textes sekä J’aime 1. Aikaisemmat oppikirjatutkimukset ovat osoittaneet, että stereotyyppisillä sukupuolikäsityksillä on vankka asema koulumaailmassa: heteronormatiivisuus on itsestäänselvyys ja sukupuolen moninaisuus lähes vaiettu aihe. Ihmisoikeudet-käsitteen ranskankielinen ilmaisu on droits de l’homme, jossa ihmistä kuvaa polyseeminen sana homme, joka merkitsee myös miestä. Näennäisesti neutrista ilmaisusta on vaikea päätellä, kuuluvatko oikeudet myös naisille. Kielenkäyttö on poliittista ja vallan väline. Feministiseen tutkimusotteeseen kuuluu myös yksilön identiteettiin vaikuttavien yhteiskunnallisten valtasuhteiden tutkiminen. Sukupuolten tasa-arvo ei ole yhteiskunnasta erillinen ilmiö, vaan muiden hierarkkisten kategorioiden kuten iän, etnisyyden, seksuaalisen suuntautumisen, vammaisuuden tai sosiaaliluokan yhdistelmä. Oppikirjat kuvaavat ympäröivää maailmaa jostakin valitusta näkökulmasta, ja vastuu niiden sisällöstä on lähinnä oppikirjailijoilla ja osittain kustantajilla. Ohjeista ja säädöksistä huolimatta koulujen käytänteet sekä opetusmateriaalit, joihin opettajat vahvasti tukeutuvat, vaikuttavat nk. piilo-opetussuunnitelman mukaisesti: sukupuoli- ja tasa-arvokysymyksien stereotypioita pikemminkin vahvistetaan kuin puretaan. Tutkimuksessa selviää, että vaikka lukion uuden opetussuunnitelman (2016) mukainen oppikirja J’aime 1 onkin huomattavasti edistynyt lukumäärällisen ja osittain laadullisenkin tasa-arvon (mm. heteronormin purkaminen) huomioonottamisessa, kieliopillisen androsentrisyyden purkaminen säilyy haasteena.

Tämä tutkielma käsittelee temaattisen progression, joka on tekstuaalisen sidoksisuuden rakentaja, ja retoriikan välistä yhteyttä. Korpuksena käytetään kahdeksaa Ranskan pääministerien pitämää linjapuhetta vuosilta 1995‒2017. Työn tarkoituksena on selvittää temaattisen progression kolmen eri alalajin, lineaarisen teemaprogression, jatkuvan teeman progression ja jakautuvan teeman progression, retorinen tehtävä poliittisessa puheessa, jonka tarkoituksena ei niinkään ole kasvattaa puhujan äänestäjäkuntaa kuin saavuttaa kuulijakunnan (Ranskan kansalliskokous) luottamus. Tutkielma sijoittuu tekstilingvistiikan ja retoriikan väliselle alueelle, ja sen teoreettinen kehys pohjautuu molempien alojen ranskalaisen tutkimusperinteen mukaiselle perustutkimukselle. Työ ei rakennu minkään olemassa olevan tutkimuskehyksen pohjalle, vaan työn varsinainen teoriaosa sisältää tekstilingvistiikan peruskäsitteiden esittelyä erityisesti tekstuaalisen sidoksisuuden (teema/reema, anafora, temaattinen progressio) lähtökohdista. Retoriikkaan liittyvää käsitteistöä esitellään työn empiirisessä osiossa erityisesti puheen vastaanottajassa herättämän tunnereaktion näkökulmasta. Työn empiirinen osio rakentuu kahdesta luvusta. Ensimmäinen luku keskittyy Jean-Pierre Raffarinin vuonna 2002 pitämään linjapuheeseen, jota analysoidaan lineaarisesti jakaen puhe temaattisten progressioiden mukaisiin sekvensseihin. Työn toinen empiirinen luku rakentuu ensiksi Raffarinin puheen sekvenssien retoristen funktioiden luokitteluun, ja toiseksi näiden temaattisten progressioiden mukaisten retoristen funktioiden vertaamiseen muissa seitsemässä linjapuheessa esiintyviin temaattisiin progressioihin ja niiden retorisiin funktioihin. Työn Raffarinin puhetta koskevista tutkimustuloksista selviää, että temaattisen progression kolme eri tyyppiä voidaan luokitella kahteen retoriseen päämäärään, elokuutioon ja dispositioon. Lineaarinen teemaprogressio liittyy elokuutioon korostuksen (ransk. emphase) ja anadiploosan figuuran kautta. Jatkuvan teeman progressio liittyy sekin elokuutioon erityisesti erilaisten paatoksellisten luettelointien (ransk. énumération) ja niiden pohjalle rakentuvien semanttisten ja rakenteellisten vastakkainasetteluiden (ransk. opposition) kautta. Jatkuvan teeman progressio liittyy myös dispositioon eli tekstin sisäiseen jäsentymiseen ja asioiden tietyn järjestyksen mukaiseen esilletuomiseen nominaalisten ja pronominaalisten anaforien kautta. Jakautuvan teeman progressio liittyy ainoastaan dispositioon nominaalisten anaforaverkkojen kautta. Raffarinin puheen vertaaminen muihin linjapuheisiin osoittaa, että tutkimustulokset ovat pääosin yleistettävissä. Temaattisen progression tyypit ja niiden retoriset funktiot toistuvat muissa tarkastelluissa puheissa, joskin nämä sisältävät paikoitellen huomattavasti pidempiä ja mahtipontisempia katkelmia kuin Raffarinin puhe.

Tutkielmassa tarkastellaan leksikaalisen semantiikan avulla sanan ”leipä” merkityksiä ja niiden muodostumista vuoden 2007 ranskankielisessä raamatunkäännöksessä. Leipä on ollut Raamatun ajan tärkein ruoka ja sillä on rikas symboliikka tutkimusaineistossa. Sana ”leipä” esiintyy eri konteksteissa, kuten Isä meidän -rukouksessa, pääsiäisen vietossa ja Jeesuksen vertauksissa. Tutkimusaineistossa ”leipä” esiintyy 323 kertaa: 226 Vanhassa Testamentissa (VT) ja 97 Uudessa Testamentissa (UT). Tutkielmassa käytetty Raamatun käännös, Segond 21, on uskollinen Raamatun alkukielille (heprea, aramea, kreikka), mutta pyrkii olemaan ymmärrettävä nykylukijalle. Tässä tutkielmassa ei käsitellä Raamatun alkukieliä, vaan keskitytään tutkimaan ranskankielistä käännöstä. Aineistoa vertaillaan suomenkieliseen vuoden 1992 Raamattuun. Aineiston tutkimiseen käytetään leksikaalisen semantiikan analyysin menetelmiä, kuten sanan ympäristön tutkimista, semanttisia kenttiä ja kielikuva-analyysia. Semanttisessa analyysissa on haastavaa pysyä täysin objektiivisena, ja niinpä tässä tutkielmassa käytetään ”leipä”-sanan ymmärtämiseen Raamattua kokonaisuudessaan. Aineiston tutkimista varten ”leivän” merkitys määritellään ensin ranskankielisten sanakirjojen ja Raamatun aikaisen kulttuurin kautta. Sanakirjoista käy ilmi, että ”leipä” on polyseeminen sana. Tämä on tutkimuksen lähtökohta. Tutkielmassa luodaan ensin semanttinen kenttä aineistosta löytyvistä leipälaaduista (6), ja sen jälkeen keskitytään tutkimaan aineistossa esiintyviä muihin ruoka-aineisiin ja juomiin viittaavia substantiiveja (9) sekä verbejä (12), joihin ”leipä” liittyy tekemisen kohteena. Lopuksi tutkitaan ”leivän” kielikuvia, jotka rakentuvat pääasiassa metonymian ja metaforan kautta. Tutkielmassa selviää, että ”leivällä” on ainakin 11 eri merkitystä. Myös monet muut ruokaan liittyvät sanat ovat monimerkityksisiä. Lopullista listaa ”leivän” merkityksistä ei kuitenkaan voi antaa, sillä merkitys riippuu lukijasta. Joidenkin leipälaatujen rooli määräytyy niiden valmistuksessa käytettyjen raaka-aineiden, erityisesti hiivan, perusteella. Verbien tutkimisen kautta huomataan muun muassa, että leivän runsautta pidetään Jumalan suosion osoituksena, kun taas leivän puute nähdään rangaistuksena. ”Leivän” pääasiallisia metonyymisia merkityksiä ovat ruoka, elatus ja työ. Näistä ”leivän” merkityksistä on tullut universaaleja erilaisten sanontojen myötä. Suomenkielisen ja ranskankielisen raamatunkäännöksen vertailu osoittaa, että ”leipä” on säilyttänyt metonyymisen roolinsa ranskankielisessä käännöksessä selvemmin kuin suomenkielisessä. VT:n metaforissa ”leipä” esiintyy substantiivien, kuten suru ja laiskuus, kanssa. Näissä kielikuvissa ”leivän” merkitys ei ole yksiselitteinen. Voidaan kuitenkin todeta, että ”leipä” yhdessä substantiivin kanssa viittaa tekemiseen tai negatiiviseen tapahtumaan. UT:n metaforissa ”leipä” viittaa Jeesukseen ja hänen ruumiiseensa, mutta myös Raamattuun, Pyhään Henkeen ja kristilliseen seurakuntaan. Kaikki UT:n merkitykset liittyvät kuitenkin Raamatun kontekstissa toisiinsa. Voidaankin todeta, että ”leipä” symboloi laajassa merkityksessä koko kristinuskon ydintä eli evankeliumia.

Tämän pro gradu -tutkielman tavoitteena on selvittää, millaisia eroja tai samankaltaisuuksia löytyy oppikirjoista, jotka on suunnattu eri kulttuurissa eläville opiskelijoille. Tutkielmassa keskityn ranskalaisen ja ranskankielisen kulttuurin opettamiseen ja lähtöolettamuksenani on, että opetusmenetelmät ja kulttuurin esittämistavat eroavat toisistaan opiskelijoiden erilaisten kulttuuritaustojen takia. Aineistona tutkimuksessani toimii kaksi oppikirjaa: Voilà! (2009), joka on suomenkielisille lukiolaisille tarkoitettu edelleen käytössä oleva oppikirja sekä Le Nouveau taxi 1 (2012), joka puolestaan on suunnattu hieman vanhemmille kiinankielisille ranskan opintojaan aloittaville opiskelijoille. Kirjoissa keskityn kappaleiden teksteihin ja kuviin jättäen sanastot ja erilliset kielioppiosuudet tutkimuksen ulkopuolelle. Oppikirjojen valinnan yhtenä perusteena on se, että on tutkimuksen kannalta kiinnostavaa nähdä, miten kulttuurin opettaminen ja esitteleminen on sovitettu juuri aloittelevien opiskelijoiden opetusmateriaaliin. Tutkielman teoreettisena pohjana toimivat useiden eri tutkijoiden (esim. Byram, Szende ja Zarate) näkemykset siitä, kuinka kulttuuri on erottamaton osa kieltä ja kuinka sen opettamiseen tulisi kiinnittää huomiota heti kieliopintojen alkuvaiheessa. Myös oppikirjan roolia kulttuurin opettamisessa käsitellään omana lukunaan, sillä nimenomaan oppikirjojen rooli on tutkielman pohjana. Menetelmänä tutkimuksessani käytän Louis'n ja Szenden esittelemää kulttuurin jakoa viiteen kategoriaan, jotka jaan itse edelleen alakategorioihin oppikirjoista löytyvien kulttuuriesiintymien mukaan. Näin ollen analyysissa oman alakategoriansa saavat esimerkiksi maantiede, historia, stereotypiat, arvot, tilastot, erilaiset maisemat, kohteliaisuus ja tavat. Jokainen kategoria saa analyysissa oman kappaleensa, minkä tarkoituksena on tehdä tulosten listaamisesta mahdollisimman selkeää myös lukijan kannalta. Kategorioiden jakaminen alakategorioihin helpottaa myös erojen ja samankaltaisuuksien havaitsemista tutkimuksen edetessä. Tästä tutkielmasta saamieni tulosten perusteella voin todeta, että suuria eroja ranskalaisen ja ranskankielisen kulttuurin esittämisessä ei oppikirjojen välillä ollut, vaikka voisikin olettaa opetettavan kulttuurin olevan huomattavasti vieraampaa kiinalaisille kuin suomalaisille. Tutkimuksessani huomasin kuitenkin, että vaikka kulttuuri esitetään molemmissa oppikirjoissa moninaisena ja tärkeänä osana kieltä, tekijät ovat valinneet erilaisia menetelmiä kulttuurin esilletuontiin. Havaitsin myös, että kiinalaisessa kirjassa käytettiin huomattavasti enemmän opiskelijoiden äidinkieltä kulttuuritietoa annettaessa, mikä osaltaan tukee hypoteesia siitä, että opetettava uusi kulttuuri olisi heille jonkin verran suomalaisia vieraampaa. Lopputulemana voidaan kuitenkin todeta, että vaikka oppikirjoissa käytetään pitkälti eri menetelmiä kulttuurin opettamisessa ja esittämisessä, molempien pyrkimys on sama: esitellä ranskalainen kulttuuri rikkaana ja monipuolisena, kiistattomana osana kieltä, ranskankielisen maailman roolia unohtamatta.

Tässä tutkielmassa tarkastellaan musiikin käyttöä kuudessa alakoulun ranskan kielen oppikirjassa. Tutkimuskysymykset ovat seuraavat: 1. Millä tavoin musiikki on läsnä alakoulun ranskan kielen oppikirjoissa? Vaihteleeko musiikin rooli eri oppikirjojen välillä? 2. Mitä tietoja ja/tai taitoja löydettyjen musiikkitehtävien on tarkoitus opettaa oppilaille? Ainut tutkimushypoteesi on, että musiikki on vahvemmin läsnä uudemmissa ranskan kielen oppikirjoissa, sillä musiikin käytön hyödyt ovat tulleet laajempaan tietoisuuteen vasta viime vuosien aikana. Useat neurologiset tutkimukset osoittavat musiikin ja kielen välillä olevan voimakas yhteys. Tämän yhteyden voidaan sanoa olevan jopa biologinen, koska ihmiset oppivat sekä musiikkia että kieltä jo ennen syntymää ja ensimmäisten elinkuukausien aikana. On hyvin todennäköistä, että vauvat oppivat musiikkia ja kieltä samalla tavalla (Ludke & Weinmann, 2012: 5). Positiivinen korrelaatio on löydetty lisäksi esimerkiksi musiikkinuottien tunnistamisen sekä vieraan kielen ääntämistaidon väliltä (Pasanen, 1992: 83). Ottaen huomioon musiikkiin ja kieleen liittyvien tutkimusten lukuisan määrän, tämän tutkielma keskittyy musiikin hyödyntämiseen ranskan kielen opetuksessa Suomessa. Teoriaosiossa määritellään lyhyesti musiikin termiä, jonka jälkeen tutkitaan musiikin ja lapsen kehityksen välillä vallitsevaa yhteyttä elämän alkumetreiltä lähtien. Käsittelen myös yksityiskohtaisemmin musiikin ja kielen yhteyttä, sekä musiikin käytön mahdollisuuksia opetuksessa yleisellä tasolla ja yhä tarkemmin kielten opetuksessa. Esittelen myös, kuinka musiikki on läsnä kahdessa Suomen perusopetusta ja kieltenopetusta ohjaavassa dokumentissa, Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa (2014) sekä Kielten oppimisen, opettamisen ja arvioinnin yhteisessä eurooppalaisessa viitekehyksessä (2001). Tutkimuskorpukseen kuuluvat kuusi alakoulun ranskan oppikirjaa ovat Alex et Zoé et compagnie 1 ja 2 (2001), Tous ensemble 1 (2009) ja 2 (2010) sekä Cadeau 1 (2017) ja 2 (2018). Tutkimusmetodina on tunnistaa oppikirjoista löytyvät musiikkitehtävät ja määritellä jokaisen kohdalla se, mitä kielitaitoon kuuluvia tietoja ja taitoja niiden avulla harjoitetaan. Nämä kielitaidon osa-alueet on jaettu seitsemään ryhmään, jotka ovat kuullun ymmärtäminen, ääntäminen, suullinen tai kirjallinen tuottaminen, sanavaraston kartuttaminen, kieliopilliset taidot, luetun ymmärtäminen ja kirjallisuus sekä kulttuurinen tietous ja opiskellun aiheen rikastuttaminen. Metodi on sovellettu Ulla-Maija Pasasen (1992) luoman jaottelun pohjalta musiikin avulla harjoitettavista kielitaidon osa-alueista. Analysoimme myös sitä, kuinka musiikki on läsnä oppikirjoissa yleisellä tasolla, musiikkitehtävien ulkopuolella. Tutkimuksessa selviää, että musiikkitehtäviä on noin 4,3 prosenttia kaikkien tutkittujen oppikirjojen tehtävistä. Saadut tutkimustulokset eivät vahvista tutkimushypoteesia, sillä musiikkia käytetään enemmän vanhemmissa kuin uudemmissa oppikirjoissa. Musiikki oli vahvin läsnä Alex et Zoé et compagnie –kirjasarjassa, toiseksi eniten Cadeau-sarjassa ja heikoiten Tous ensemble-sarjassa. Musiikkitehtävien avulla harjoitettiin eniten kuullun ymmärtämistä, ääntämistä sekä sanavaraston kartuttamista. Toiseksi eniten näillä tehtävillä harjoitettiin luetun ymmärtämistä, ja kolmanneksi eniten kulttuurista tietoutta tai rikastettiin opiskeltua aihetta. Vähiten musiikkitehtävien avulla harjoitettiin kieliopillisia taitoja sekä suullista tuottamista. Kirjallista tuottamista sekä kirjallisuutta ei käsitelty yhdessäkään musiikkitehtävässä. Tutkimustulosten perusteella voidaan todeta, että vaikka musiikkia käytetään tutkituissa ranskan oppikirjoissa suhteellisen paljon, voitaisiin sitä käyttää vieläkin enemmän ja monipuolisemmin ottaen huomioon musiikin todistetut hyödyt opetuksessa. Mahdollisiksi jatkotutkimuskohteiksi luetellaan esimerkkeinä musiikki yläkoulun ranskan oppikirjoissa sekä musiikki ranskan kielen opettajien käytänteissä.

Pro gradu -tutkielma käsittelee kertojaa ja henkilöhahmojen esittelyä Victor Hugon teoksessa Kurjat (1862). Kyseinen teos on valittu aineistoksi, koska se sisältää erittäin laajan ja monipuolisen henkilögallerian. Tutkielman tavoitteena on tutkia kertojan roolia teoksessa ja selvittää, minkälaisia keinoja tämä käyttää esitellessään henkilöhahmoja. Tutkielman teoriaosassa esitellään Gérard Genetten (1972) kertojaa käsittelevää teoriaa. Teoriaa havainnollistetaan Kurjista lainatuilla esimerkeillä, ja luvussa pohditaan samalla kertojan roolia aineistossa. Kurjien kertoja näyttäytyy esimerkkien valossa kaikkitietävänä kertojana, joka kuitenkin tarpeen vaatiessa vaihtaa näkökulmaa tai esittää tietämätöntä. Henkilöhahmoja ja kuvailua koskevaa teoriaa esitellään myös lyhyesti. Tutkimuksen kannalta olennainen on A.J. Greimasin (1966) teoria aktanteista, jonka mukaan kaikki henkilöhahmot ovat joko subjekteja, objekteja, lähettäjiä, vastaanottajia, auttajia tai vastustajia. Keskeinen on myös Pierre Fontanierin (1821) esittämä klassinen luokittelu erilaisisiin kuvailutyyppeihin. Analyysissa käydään läpi henkilöesittelyt henkilöhahmo kerrallaan. Jokaista keskeistä henkilöhahmoa käsitellään omassa luvussaan (Herra Myriel, Jean Valjean, Fantine ja Cosette, Marius, Thénardierit, Javert, Éponine ja Gavroche), ja lisäksi esitellään omissa luvuissaan henkilöryhmät (ABC:n ystävät ja Patron-Minette) ja joitakin sivumennen mainittuja henkilöhahmoja. Lopussa esitellään tulokset ilmiöittäin. Kertoja käyttää runsaasti erilaisia keinoja esitellessään henkilöhahmoja. Usein esitellessään uuden henkilöhahmon kertoja vaihtaa näkökulmaa: hän ottaa ensin etäisyyttä ja lähestyy sitten uutta henkilöhahmoa vähitellen. Kurjissa tietyt henkilöhahmot esitellään useaan kertaan uudestaan uusilla nimillä, aivan kuin kyseessä olisi joka kerta tuntematon henkilö (esim. Jean Valjean, Herra Madeleine, Ultime Fauchelevent). Keskeisten, subjektina toimivien henkilöiden (Jean Valjean ja Marius) esittelyt ovat paremmin alustettuja, ja niitä edeltää kyseisten henkilöhahmojen lähettäjien esittely (Herra Myriel, Herra Gillenormand). Tiettyjen henkilöhahmojen esittelyt voivat siis olla osa toisten hahmojen esittelyjä, ja esittelyt voivat näin muodostaa ketjuja. Henkilöhahmon esittely voi toimia myös osana jonkun ihmisryhmän tai aikakauden kuvailua. Tällöin henkilöhahmot toimivat tietyn ihmisryhmän edustajina. Uuden henkilöhahmon esittelyä seuraa tyypillisesti analeptinen kuvailu eli siirtymä ajassa taaksepäin. Näissä tapauksissa kertoja kuvailee mitä henkilöhahmolle on tapahtunut ennen nykyhetkeä. Henkilöhahmojen kuvailuissa on huomattavissa eroja subjektina ja objektina toimivien hahmojen välillä. Subjektien kuvailuissa keskitytään enemmän henkilöhahmojen henkisiin ominaisuuksiin, kun taas objektien kuvailussa ulkonäkö on keskeisemmällä sijalla. Kurjissa subjektit ovat tyypillisesti miehiä ja objektit naisia. Toisinaan kertoja leikittelee erilaisilla kuvailutyypeillä. Kuvatessaan ihmisen ulkonäköä hän saattaa käyttää sanastoa, joka olisi sopivampi luontokuvauksiin (esim. Javert). Tietyt ohimennen mainitut henkilöhahmot, erityisesti historialliset hahmot (Napoléon), jäävät kokonaan ilman esittelyä. Tämä ratkaisu tuo todellisuudentuntua, sillä lukijan oletetaan tietävän kenestä on kyse. Tutkimus osoittaa, että henkilöhahmojen esittelyjen tutkiminen voi auttaa ymmärtämään kyseisten henkilöiden roolia tarinassa. Tarkastelutapa tuo muutenkin mielenkiintoisia näkökulmia kaunokirjallisen teoksen analyysiin.