Browsing by discipline "Hästsjukdomar"

Paksusuolen hiekkakeräymät ovat yleinen hevosten ähkyoireiden aiheuttaja. Hiekkakeräymiä diagnosoidaan yleisesti alueilla, joissa maaperä muodostuu irtonaisesta hiekasta, esimerkiksi Suomessa. Syy miksi hiekkaa keräytyy juuri tiettyjen hevosen suolistoon, on epäselvää. Oireet vaihtelevat yksilöiden välillä, eikä oireiden yhteyttä hiekan määrään ole juurikaan tutkittu. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, korreloivatko esitiedoissa kuvantamisen syyksi ilmoitetut oireet röntgenkuvista mitatun paksusuolen hiekkakeräymän pinta-alan kanssa ja ovatko jotkin oireista erityisen tyypillisiä suurille hiekkakeräymille. Lisäksi tavoitteena oli selvittää, minkälainen on tyypillinen hiekkaähkypotilas ja onko mahahaavalla tai verinäytemuutoksilla ja hiekkakeräymien koolla yhteyttä. Myös vuodenajan ja hiekkakeräymien koon yhteyttä selvitettiin. Kirjallisuuskatsauksessa perehdyttiin hiekkaähkyn etiologiaan, oireisiin ja diagnosointiin sekä hoitovaihtoehtoihin. Tutkimuksen aineistona oli 649 Yliopistollisen eläinsairaalan Hevossairaalan potilasta, joiden vatsaontelo oli röntgenkuvattu vuosina 2008-2012. Ulkopuolelle jätettiin vuosina 2008-2010 röntgenkuvatut hevoset, joiden hiekkakeräymän pinta-ala oli alle 25 cm2. Röntgenkuvissa havaitun hiekan pinta-ala (cm2) määritettiin kuvankatseluohjelman avulla, ja pinta-aloja verrattiin Mann-Whitney ja Kruskall-Wallis -testejä käyttäen hevosten kliinisten oireiden, rodun, kuvausvuodenajan, mahahaavalöydösten ja verinäytetulosten suhteen. Tässä aineistossa hoitoon tulosyyksi mainituista oireista aiempi hiekan esiintyminen, laihtuminen ja hevosen epänormaali käytös olivat yhteydessä hiekan suureen määrään (p < 0,05). Roduista suomenhevosilla oli suurempia hiekkakeräymiä kuin muilla roduilla (p < 0,01) ja syksyllä todettiin muihin vuodenaikoihin verrattuna suurempia hiekkakeräymiä (p < 0,01). Hevosilla, joilla ei ollut diagnosoitu mahahaavaa, oli suurempi paksusuolen hiekkakeräymä kuin hevosilla, joilla oli mahahaava (p = 0,02). Verinäytemuutosten ja hiekan pinta-alan suuruuden välillä ei todettu tilastollisesti merkitsevää yhteyttä (p = 0,17). Tuloksissa oli yllätyksellistä, että ähky ja epänormaali uloste eivät olleet yhteydessä suuriin hiekkakeräymiin, sekä se, ettei mahahaavapotilailla todettu suurempia hiekkakeräymiä kuin hevosilla, joilla ei ollut mahahaavaa. Tämä tutkimus toi näyttöä sille, että vuodenaika ja rotu voivat altistaa paksusuolen hiekkakeräymille. Jos hevosen laihtumiselle tai epänormaalille käytökselle ei löydy muuta selitystä, on syytä epäillä hiekkakeräymää ja hakeutua tutkimuksiin. Hiekan määrä vaihteli kuitenkin paljon yksilöiden välillä ja erityisesti epänormaali käytös on oireena niin epämääräinen, että sen syyksi voi epäillä monia muitakin sairauksia. Aineiston perusteella kerran diagnosoitu ja hoidettu hiekkakeräymä altistaa uusille keräymille, joten hiekan syömisen estäminen on tärkeää lääkkeellisen hoidon lisänä.

Tämän lisensiaatin työn tarkoituksena oli perehtyä kirjallisuuskatsauksella "grass sickness" – taudin esiintyvyyteen, etiologiaan, patogeneesiin, kliinisiin löydöksiin, diagnostiikkaan, hoitoon, ennusteeseen ja ennaltaehkäisyyn sekä tehdä tutkielmana yhteenveto Suomessa esiintyneistä tapauksista. "Grass sickness" on merkittävä hevosten kuolleisuutta aiheuttava tauti. Tautia on tavattu ensimmäisen kerran yli 100 vuotta sitten, vuonna 1909 Skotlannin itäosissa. Tällä hetkellä tautia tavataan Iso-Britannian lisäksi myös muualla Euroopassa sekä Etelä- ja Pohjois- Amerikassa. Laajasta levinneisyydestä huolimatta taudin esiintyvyys on suurinta Iso-Britanniassa ja sen läheisyydessä. "Grass sickness" – taudin aiheuttajaa ei edelleenkään tiedetä. Viimeaikaisten tutkimustulosten perusteella taudin oletetaan olevan C. botulinum tyyppi C:n aiheuttama toksikoinfektiivinen tauti. Itse taudin syntymisen epäillään olevan monen eri tekijän summa, jossa suoliston mikrobiflooran toiminnan häiriintyminen olisi tärkeässä roolissa. "Grass sickness" – taudille on ominaista neuronien rappeumamuutokset erityisesti suoliston hermokimpuissa sekä autonomisen hermoston ganglioissa. Tauti voidaan jakaa keston ja oireiden vakavuuden perusteella kolmeen eri muotoon: akuutti, subakuutti ja krooninen muoto. Akuutti ja subakuutti muoto johtavat hevosen kuolemaan tai lopettamiseen. Molempien muotojen oireet ovat melko epäspesifisiä ja ne voidaan helposti yhdistää ähkyyn. Tauti luokitellaan krooniseksi oireiden kestettyä yli 7 päivää. Krooniselle muodolle on ominaista hevosen huomattava laihtuminen sekä "vinttikoiramainen" ulkonäkö, eriasteiset nielemisvaikeudet, huonontunut tai puuttuva ruokahalu ja ähkyoireet. Krooniseen muotoon sairastuneista noin 49% selviää. Tautiin ei ole olemassa parantavaa hoitoa tai lääkettä, vaan hoito perustuu oireiden mukaiseen tukihoitoon. Tutkimuksen aineistona käytettiin Yliopistollisessa hevossairaalassa hoidettuja "grass sickness" – tautiin sairastuneita hevosia. Suomessa on todettu vuosien 1999-2012 aikana 8 tautitapausta. Tapauksia on esiintynyt kahdella eteläsuomalaisella tilalla. Sairastuneista suurin osa on ollut lämminverisiä ja sukupuoleltaan tammoja. Potilaiden ikä on vaihdellut välillä 1-13 vuotta. Tapauksia on esiintynyt eniten heinäkuussa. Potilaista 5 sairastui taudin krooniseen muotoon ja 3 subakuuttiin muotoon. Tyypillisimpiä oireita olivat lihasvärinä, kohonnut sydämen lyöntitiheys ja hiljaiset suolistoäänet. Kaikki tautiin sairastuneet jouduttiin lopettamaan. Diagnoosit varmistettiin post mortem tehdyllä hermosolmukkeiden histopatologisella tutkimuksella. Johtopäätelmänä "grass sickness" – tautia on myös Suomessa. Tautitapauksia esiintyy, mutta ei ole selvää, kuinka usein ja säännöllisesti tautia toistaiseksi maassamme ilmenee. "Grass sickness" – tautiin sairastunut hevonen voidaan kliinisten oireiden perusteella helposti sekoittaa ähkyyn. Tauti tulisi erityisesti pitää mielessä ähkyhevosten erotusdiagnostiikassa. Taudin esiintyvyydestä pidetään rekisteriä Iso-Britanniassa Animal Health Trustissa, jonne kaikki tautitapaukset olisi hyvä kirjata.

Inhaloitavia kortikosteroideja käytetään nykyisin erilaisten hengitystiesairauksien hoitoon usealla eläinlajilla. Hevosilla hengitystiesairaus kehittyy usein talliympäristössä asumisen ja sen aiheuttaman pölylle altistumisen seurauksena. Inhaloitavia kortikosteroideja käytetään etenkin vakavan astman eli RAO:n (recurrent airway obstruction) hoidossa. Hevosten lääkitykseen on saatavilla muutamaa erilaista lääkeainetta ja niiden antamisen helpottamiseksi on kehitetty erilaisia hevosille sopivia inhalaatiolaitteita. Tämän kirjallisuuskatsauksen tavoitteena on koota yhteen aiempia tutkimustuloksia näiden eri lääkeaineiden käytöstä ja vaikutuksista hevosten hoidossa, sekä selvittää tällä hetkellä markkinoilla olevien inhalaatiolaitteiden toimintaa ja käyttöä. Inhaloitavat kortikosteroidit ovat tutkimuksissa olleet tehokkaita RAO:n hoidossa. Ne vähentävät tehokkaasti hengitysteiden tulehdusta vaikuttamatta merkittävästi immuunijärjestelmän toimintaan. Niillä on todettu myös vähemmän haittavaikutuksia kuin systeemisesti käytetyillä kortikosteroideilla, minkä vuoksi pidempikin hoitojakso on todettu suhteellisen turvalliseksi. Pidemmät hoitojaksot ovat yleensä tarpeen, sillä RAO ei parane. Parhaan hoitotuloksen saavuttamiseksi lääkitykseen tulisi aina yhdistää ympäristöolosuhteiden muutos, jonka on todettu ilman lääkitystäkin lieventävän sairauden kliinisiä oireita. Inhalaatiolaitteet auttavat saavuttamaan suuremman lääkeainepitoisuuden hevosen alemmissa hengitysteissä kuin pelkkä lääkeaineen suihkuttaminen sieraimeen. Hevosilla käytettävät lääkeannokset perustuvat lähinnä tutkimuksiin ja niistä saatuihin kliinisiin vasteisiin. Tähän kirjallisuuskatsaukseen koottujen tutkimusten tulosten avulla voidaan arvioida, mitkä tällä hetkellä saatavilla olevista lääkeaineista ovat ominaisuuksiltaan parhaita hevosten hengitystiesairauksien hoidossa. Työ voi osaltaan toimia myös inhalaatiolaitteiden käyttöoppaana, sillä siihen on koottu tällä hetkellä markkinoilla olevien inhalaatiolaitteiden käyttöohjeet ja lisätty kuvasarja lääkityksen vaiheita selkeyttämään.

Ihmisen ja hevosen välinen kommunikaatio kuolaimen välityksellä perustuu paineeseen ja paineelle myötäämiseen. Kuolain aiheuttaa painetta suupieliin, kieleen, hammaslomaan, kovaan suulakeen ja suitsien välityksellä niskaan ja turpaan. Turpahihnaa käytetään tasapainottamaan kuolainta, herkistämään hevosen suuta kuolaimen aiheuttamalle paineelle ja pitämään hevosen suuta kiinni. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli tuoda eläinlääkäreille, hevosalan ammattilaisille ja hevosen omistajille lisää tietoa kuolaimen ja turpahihnan valinnan, sovituksen ja käytön vaikutuksesta hevosen suun terveyteen, sekä opettaa tunnistamaan kuolaimesta johtuviin suun terveysongelmiin viittaavia käytösoireita. Tutkimuksessa tutkittiin hevosten suun mittasuhteiden merkitystä kuolaimen valintaan, suun haavaumien esiintymistä ja sijaintia sekä ratsastuksessa esiintyvien käytösoireiden esiintymistä kuolaimia käyttävillä ja kuolaimettomia suitsia käyttävillä hevosilla. Tutkimukseen liittyi 30 hevosen kliininen tutkimus ja kyselytutkimus, johon vastasi 655 vastaajaa. Kyselytutkimuksessa oli 48 kysymystä liittyen hevosen talliolosuhteisiin, ruokintaan, liikuntaan, varusteisiin, ratsastajaan ja tiettyjen käytösongelmien esiintymiseen ratsastettaessa. Kliinisessä tutkimuksessa hevosille tehtiin yleistutkimus, mittauksia hevosen päästä, suusta ja kuolaimista sekä suun ja hampaiden perusteellinen tarkastus suun haavaumien ja hammassairauksien havaitsemiseksi. Kliinisessä tutkimuksessa ylä- ja alaleuan välinen etäisyys vaihteli 24-49 mm välillä. Hevosilla, joilla ylä- ja alaleuan välinen etäisyys on vain 24 mm, ei ole tilaa paksulle kuolaimelle. Liian paksun kuolaimen aiheuttama kielen puristuminen voi aiheuttaa hevoselle epämukavuutta, lisätä suun aukomista ja kielen työntämistä ulos suusta. Hevosilla kuolain veti suupieltä kaudaalisesti oikealla puolella keskimäärin 45,2 mm ja vasemmalla puolella 41,6 mm. Pienimmillään kuolaimen etäisyys 06-hampaista oli 18 mm. Ohjien kiristäminen voi aiheuttaa kuolaimen osumisen poskihampaisiin. 59%:lla kuolaimia käyttävistä hevosista esiintyi kuolaimen aiheuttamaa 06-hampaan kulumista purupinnalta tai etureunasta. Kuolaimen paino vaihteli 156-374 g:n välillä. Jos suupieliin kohdistuu lyhyiden poskihihnojen, painavan kuolaimen tai ohjien tai kuolaintuntuman kautta suuri peruspaine, tarvitaan suurempi ohjasjännite hevosen reaktion saamiseksi. Suulaen korkeuden mitattiin hevosilla olevan 8-12 mm. 57%:lla hevosista alaleuan hammasloma oli palpoiden kapea. Alaleuan hammasloman leveys voi selittää hevosten yksilöllistä herkkyyttä kuolaimen aiheuttamalle paineelle. Kuolaimia käyttävistä hevosista 89%:lla todettiin suun pehmutkudosten paikallista hyperkeratoosia, 78%:lla haavaumia, 78%:lla suupielien depigmentaatiota, 37%:lla hyperemiaa, 19%:lla turvotusta ja 15%:lla arpia. Paikallista hyperkeratoosia havaittiin eniten 09-11 ja haavaumia 06-hampaiden alueella posken limakalvolla. Turpahihnan kireys hevosilla vaihteli 13-36 mm. Suurin osa todetuista suun haavaumista voivat johtua kuolaimen aiheuttamasta paineesta tai kireän turpahihnan käytöstä. Suun haavaumat aiheuttavat hevoselle epämukavuutta ja kipua. Kyselytutkimuksessa havaittiin kuolaimen käyttöön liittyvien käytösoireiden, kuten suun aukomisen, kielen laittamisen kuolaimen päälle, kielen työntämisen ulos suusta ja kuolaimen puremisen poskihampaiden väliin olevan yleisiä ratsuhevosilla. Kuolaimia käyttävillä hevosilla esiintyi useammin suun vaahtoamista ratsastettaessa, pään nostamista ylös suitsia laitettaessa, veren vuotamista kielestä ja pukittelua ratsastettaessa kuin kuolaimettomia suitsia käyttävillä hevosilla. Kuolaimen valinnassa ja sovituksessa tulisi huomioida hevosen suun leveys, ala- ja yläleuan välinen etäisyys ja alaleuan leveys. Hevosen suun terveyden ylläpitämiseksi hevosille tulisi tehdä säännöllisesti suun ja hampaiden tarkastus, tarkastaa kuolaimen sopivuus, vaihdella säännöllisesti erilaisia kuolaimia ja kuolaimettomia suitsia, suosia ratsastamista ilman turpahihnaa tai turpahihna löysällä ja kiinnittää huomiota kuolaimen oikeaan käyttöön ja hevosen käytösoireisiin.

Tämän lisensiaatin tutkielman kirjallisuuskatsaus käsittelee hevosen paksusuolen asennonmuutoksia. Tutkimusosa on retrospektiivinen tutkimus hevosen paksusuolen oikeanpuoleisesta asennonmuutoksesta. Hypoteesinä oli, että Suomessa paksusuolen oikeanpuoleinen asennonmuutos joudutaan hoitamaan useammin kirurgisesti kuin muualla maailmassa. Tutkimuksen tavoitteena oli myös selvittää leikkaushoidon tarpeeseen viittaavia tekijöitä, selviämisprosentteja ja mahdollisia vuodenaikaisvaihteluja esiintyvyydessä. Tutkimusaineisto kerättiin Helsingin yliopistollisen hevossairaalan potilastietojärjestelmän avulla. Kaikki paksusuolen oikeanpuoleisen asennonmuutoksen vuosina 2008-2013 sairastaneet potilaat sisällytettiin tutkimukseen. Potilaista saadut tiedot koottiin Open Office Databasen tutkimuslomakkeelle ja analysoitiin SPSS:n avulla. Tutkimusotanta koostui yhteensä viidestäkymmenestä kahdeksasta hevosesta, joista 30,8% hoidettiin konservatiivisesti ja 69,2% kirurgisesti. Potilaista 63% sairastui syys- ja tammikuun välisenä aikana. Vetosuhde hiekan havaitsemiselle syksyllä verrattuna kevääseen oli 18 (khiin neliö10,3, p=0,0014) Kirurgisesti hoidetuista potilaista 83,3% kotiutettiin. Konservatiivisesti hoidetuilla vastaava luku oli 81,2%. Tässä tutkimusotannassa suurempi osuus hevosista päädyttiin hoitamaan kirurgisesti verrattuna aiempiin julkaisuihin aiheesta. Paksusuolen oikeanpuoleista asennonmuutosta esiintyi eniten syksyllä. Vetosuhde (odds-ratio) hiekan esiintymiselle paksusuolen oikeanpuoleista asennonmuutosta sairastavilla hevosilla oli huomattavasti korkeampi syksyllä kuin keväällä. Tämä ei vielä todista hiekan olevan altistava tekijä paksusuolen oikeanpuoleiselle asennonmuutokselle, mutta se antaa viitettä mahdollisesta korrelaatiosta. Tämä ongelmakenttä vaatii jatkotutkimuksia.

Termi "septinen artriitti" tarkoittaa bakteerin aiheuttamaa nivelen vakavaa tulehdusta. Se on yleinen erityisesti sepsiksestä kärsivillä varsoilla. Septistä artriittia komplisoi usein osteomyeliitti eli luun tulehtuminen. Tutkielma koostuu kahdesta osasta. Kirjallisuuskatsauksessa keskitytään septisen artriitin patofysiologiaan, luokitteluun, kliinisiin oireisiin, diagnosointiin, differentiaalidiagnooseihin, hoitoon ja ennusteeseen aiempien tutkimustulosten pohjalta. Tutkimusosiossa kuvaillaan kahdeksan Yliopistollisessa hevossairaalassa hoidetun septisestä artriitista kärsineen varsan kinnernivelen röntgenologisia muutoksia. Tutkimuksessa myös seurataan viiden varsan kinnernivelten röntgenologisten muutosten kehittymistä varsan paranemisen jälkeen ja verrataan niitä osteokondroosin aiheuttamiin muutoksiin. Työ tehtiin, koska septisestä artriitista kärsineiden varsojen nivelmuutosten paranemisesta ei ole aiempia seurantatutkimuksia. Tutkimuksen varsoista 88 prosentilla oli röntgenologisia muutoksia talokruraalinivelessä telaluun lateraalitelassa. Muutokset olivat kooltaan vaihtelevia röntgenharvoja alueita. Septisen artriitin akuuttivaiheen jälkeen kahdelle varsalle kehittyi irtokappaleet kinnerniveliin. Toiselle näistä kehittyi myös erehdyttävästi osteokondroosin aiheuttamia muutoksia muistuttavat röntgenologiset muutokset septisten leesioiden kohdalle. Yhden varsan telaluun lateraalitelan laaja lyyttinen muutos parani täysin. Kahden varsan kohdalla päädyttiin eutanasiaan, toisella kinnernivelten pikkuluiden kokoonpainumisen takia, toisella septisiin niveliin kehittyneiden vakavien nivelrikkomuutosten takia. Tämän pienen otoksen perusteella voimme sanoa, että septisestä artriitista kärsineen varsan kinnernivelten röntgenologiset muutokset saattavat myöhemmin varsan elämässä muistuttaa osteokondroosin aiheuttamia röntgenologisia muutoksia. Toisaalta röntgenkuvassa havaitut septisen artriitin aiheuttamat luun laajatkin lyyttiset alueet voivat myös parantua täydellisesti.

Sand enteropathy is a common form of equine colic in Finland. Detection of sand in the faeces of a horse is a widely known diagnostic method for intestinal sand accumulations. The plastic glove test is a faecal sand sedimentation test recognized by many equine practitioners. However, the diagnostic accuracy of the test is unknown, which restricts the use of the test. The main objective of this licentiate thesis was to determine the diagnostic accuracy of the plastic glove test. The most reliable diagnostic method for intestinal sand accumulations is abdominal radiography, and therefore it was used as a gold standard method against which the plastic glove test was compared. The hypothesis was that there is a positive correlation between the results of the plastic glove test and abdominal radiography. The study was conducted by collecting a faecal sample and an abdominal radiograph from each participating horse. A total of 63 faecal samples were collected from 61 different horses. All the horses were patients at the Veterinary Teaching Hospital of the Helsinki University. The cranioventral abdomen of each horse was radiographed, and the length and height of the sand accumulations were recorded. The plastic glove test was performed by mixing faecal material (~200 grams) and water (1 litre) inside a rectal sleeve. The suspension was left to hang, and the amount of sand sediment in the fingertips was recorded after 30 minutes and 24 hours. Each fingertip of the glove was assessed separately on a 0-3 numerical scale and then added up to make a total score out of 15 for each horse. The results were compared in a 2 X 2 table and ROC analysis. According to this study, the sensitivity of the plastic glove test is 82,61% (95% confidence interval 68,58% to 92,18%) and the specificity is 71,43% (95% confidence interval 41,90% to 91,61%). The positive predictive value is 90,48%, while the negative predictive value is only 55,56%. In the ROC analysis the area under the curve (AUC) is 0,771 with a 95% confidence interval of 0,644 to 0,870. The plastic glove test is a moderately accurate diagnostic test. A positive test result is usually correct, but it does not inform the severity of the condition. It can be used as an indication for further examinations or treatment. A single negative test result should not be used to exclude the disease. The plastic glove test can be a helpful tool in the diagnosis of sand enteropathy in the horse, but should not be relied on as the sole method of diagnosis due to the poor specificity of the test. Since the reference population in this study was the patient material of the Equine Hospital, more reliable results could be obtained by using a more comprehensive and randomized representation of the entire Finnish horse population. It should also be noted that 29% of the horses had been treated with psyllium and/or magnesium sulphate prior to the testing.

Hevosten hengitystiesairaudet ovat merkittävä terveysongelma sekä Suomessa että maailmanlaajuisesti. Hengitystiesairaudet ovat tärkeässä roolissa etenkin urheiluhevosilla, sillä kovan rasituksen aikana hevosen hengitysteiden on toimittava moitteettomasti. Hengitystiesairaudet voivat kohdistua joko ylä- tai alahengitysteihin. Ongelmat voivat johtua rakennevioista, rappeumasairauksista tai niiden taustalla voi olla tulehdus, joka voi olla joko infektio tai steriili tulehdus. Ylähengitysteiden sairauksista kurkunpään ongelmat kuten hemiplegia (hinkukurkku) sekä kurkunkannen ja pehmeän kitalaen virheasennot ovat yleisimpiä rakenteellisia ongelmia. Ylähengitysteitä vaivaa myös nenäontelon sekä ilmapussien tulehdukset. Alahengitysteiden infektiivisistä patogeeneistä C-ryhmän streptokokit ovat yleisimpiä. Yleisiä ei-infektiivisiä sairauksia ovat inflammatorinen hengitystiesairaus (inflammatory airway disease, IAD) ja pukuri. Tähystys on jo pitkään ollut tärkeä väline hevosten hengitystiesairauksien tutkimisessa ja sitä käytetään rutiinisti pienemmilläkin klinikoilla. Tähystyksen avulla saadaan visuaalinen kuva hengitysteiden kunnosta ja voidaan havaita epänormaaleja löydöksiä. Tähystyksen avulla voidaan myös ottaa näytteitä hengitysteistä, jolloin voidaan määrittää hengitysteiden sytologia ja viljellä mahdolliset taudinaiheuttajabakteerit. Yleisesti käytössä olevat näytteenottomenetelmät ovat henkitorvesta otettava trakealimanäyte sekä alveoleja peittävästä nesteestä huuhtelemalla otettava keuhkohuuhtelunäyte. Tässä kirjallisuuskatsauksessa esitellään ensin anatomiaa sekä tekstin että kuvien avulla, lukijan on näin helpompi seurata tutkielman kulkua. Työssä esitellään myös vhevosten hengitystietähystyksen kulkua ja tähystyksen aikana otettuja näytteitä sekä niiden käsittelyä. Työn tärkeänä osana on neljän eri hengitystiesairauden vakavuusasteen luokittelu, joka on havainnollistettu kuvien avulla. Luokitellut muutokset ovat hemiplegia, trakealiman määrä, keuhkoverenvuodon määrä ja bifurkaation pyöristyminen. Nämä ovat yleisiä hengitystiemuutoksia, joita tavataan hengitystieongelmista kärsivillä hevosilla. Tämän kirjallisuuskatsauksen tavoitteena on toimia suomenkielisenä oppaana ja tukena hevosten hengitysteiden tähystyksiä aloitteleville eläinlääkäreille ja etenkin eläinlääketieteellisen tiedekunnan opiskelijoille. Luokittelua pyritään havainnollistamaan kuvasarjoin, jotta eläinlääkäreillä olisi matala kynnys alkaa kirjaamaan tähystyslöydöksiä systemaattisesti ja luotettavasti.