Browsing by discipline "Oral and Maxillofacial Surgery, Dentistry"

Alaviisaudenhampaan kruunua ympäröivän kudoksen tulehdus, perikoroniitti, on yleisin akuutti ongelma viisaudenhampaisiin liittyen. Hampaan pystysuoran tai taaksepäin kallistuneen asennon tiedetään olevan yksi tärkeimpiä perikoroniitille altistavia tekijöitä. Muita hammaskohtaisia tekijöitä ovat hampaan osittainen puhkeaminen, sijainti lähellä purentatasoa ja laajentunut kruunufollikkeli. Tässä tutkimuksessa selvitettiin perikoroniitille altistavien tekijöiden esiintyvyyttä 20-vuotiaiden röntgenkuvissa. Aineistona oli 41 miehen ja 96 naisen (N=137) panoraamatomografiakuvat, joissa oli molemmat alaviisaudenhampaat. Hampaiden kallistuskulma, puhkeamiskorkeus ja kruunufollikkelin laajuus määritettiin hammaskohtaisesti filmikuvista valopöydällä mitaten. Tutkituista alaviisaudenhampaista 51 %:lla kallistuskulma oli joko pystysuora (47 %) tai taaksepäin kallistunut (4 %). Lähellä purentatasoa sijaitsi 79 % hampaista. Kaikista alaviisaudenhampaista 45 % sijaitsi sekä lähellä purentatasoa että oli joko pystysuorassa tai taaksepäin kallistuneessa asennossa. Miehillä tämä osuus (56 %) näytti olevan naisia suurempi (41 %). Laajentunut follikkeli oli 8 %:ssa hampaista. Johtopäätöksenä todetaan, että 20-vuotiaiden alaviisaudenhampaista jopa 45 % on perikoroniitille alttiita. Panoraamatomografiakuvasta pystytään helposti sekä tunnistamaan perikoroniitille alttiit viisaudenhampaat että tarpeen mukaan poistamaan ne ennakoivasti, jos halutaan välttyä hampaan tulehtumiselta sopimattomalla hetkellä.

Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää Potilasvakuutuskeskukseen tulleita valituksia asennetuista hammasimplanteista. Erityisesti tavoitteena oli analysoida hammaslääkärien ja erikoishammaslääkärien välisiä eroja. Aineistona käytettiin Potilasvakuutuskeskuksesta vuosilta 1997–2013 toimenpidekoodeilla EBB10 ja EBB11 kerättyjä potilasvahinkotapauksia (N=368), jotka liittyivät hammasimplantin asentamiseen. Aineisto analysoitiin Excelin avulla ja tilastollisia eroja testattiin χ² -testillä. Valituksista suurin osa tuli naispotilailta (69 %) ja kaikkien potilaiden iän keskiarvo oli 51,0 (± SD 14,6) vuotta. Potilasvakuutuskeskuksen antamien päätösten mukaan hammaslääkäreiden tekemistä vahingoista maksettiin useammin korvausta (1A) kuin erikoishammaslääkäreiden tekemistä (73 % vs. 53 %, P<0,001). Yläkulmahammasalueen korvattava hoitovahinkopäätös (1A) tuli useammin hammaslääkärille kuin erikoishammaslääkärille (13 % vs. 7 %, P<0,05), kun taas alapremolaarialueen korvattava hoitovahinkopäätös (1A) tuli useammin erikoishammaslääkärille (10% vs. 20%, P<0,01). Johtopäätöksenä todetaan, että vahinkojen korvauspäätösten perusteella hammaslääkäreiden kohdalla oli ollut useammin kyseessä hoitovahinko kuin erikoishammaslääkäreiden kohdalla.

Hammastraumojen esiintyvyys on suurta ikävuosina, jolloin puhkeavan pysyvän hampaan juurenkärki on vielä avoin. Tällainen traumahammas joudutaan toisinaan juurihoitamaan. Ennen juurikanavan täyttöä juuren kärkiosaan on luotava sulku. Sen muodostumisen indusoimiseen on käytetty pitkiä kalsiumhydroksidihoitoja, mutta nykyään ensisijainen vaihtoehto on mineraalitrioksidiaggregaatin (MTA) vieminen suoraan juurenkärjen alueelle. Hoitotuloksista on olemassa melko vähän pitkäaikaisia tutkimuksia, eikä aihetta ole aiemmin tutkittu Suomessa. Kehittyvän hampaan säilyttäminen on toiminnallisesti ja esteettisesti tärkeää, minkä lisäksi se ylläpitää alveoliharjanteen kasvua mahdollista implantointia ajatellen. Tutkimuksen aineisto koostui 72 avojuurisen traumahampaan juurihoitoihin liittyvistä potilasasiakirjamerkinnöistä päivystyskäynnistä lähtien. Hoidot oli suoritettu loppuun PKSSEHYK:ssä vuosina 2006–2013. Viisi hammasta oli täytetty guttaperkalla ja 67 apikaaliosastaan MTA:lla. 68 hampaasta (94,4 %) oli saatavilla seurantatietoja. Hampaiden seuranta-aika vaihteli kolmen kuukauden ja hieman yli viiden vuoden välillä. MTA:lla apikaalisesti täytettyjen hampaiden ennuste todettiin kliinisesti ja röntgenologisesti hyväksi. Potilaat eivät olleet toistaiseksi kokeneet tarvetta implanteille. Neljästä guttaperkalla täytetystä hampaasta oli saatavilla seurantatietoja, ja kahdessa näistä oli esiintynyt komplikaatio.

Candida-hiivat ovat yleisiä ihmisen suun normaalifloorassa esiintyviä hiivoja. Muiden muassa henkilön immuniteetissa tapahtuvien muutosten vuoksi ne voivat kuitenkin aiheuttaa ongelmia, kuten kandidoosiksi kutsuttua liikakasvua. Tässä tutkimuksessa tutkittiin Helsingin Yliopistollisen Keskussairaalan Kirurgisen Sairaalan potilaita, jotka olivat lähetetty sairaalaan suusyöpäleikkausta varten. Potilailta kerättiin preoperatiivisesti sylkinäyte, josta viljeltiin Chromagar®-maljalla syljessä mahdollisesti kasvavat Candida-hiivat. Lisäksi potilaiden sähköisistä potilaskertomuksista kerättiin tutkimusta varten tietoa mm. potilaiden terveyskäyttäytymisestä (kuten tupakoinnista ja alkoholinkäytöstä) sekä syövän sijainnista, laadusta ja levinneisyydestä. Tulokset osoittivat, että potilailta löytyi runsaasti sekä Candida albicans- että non-albicans Candida-hiivoja (NAC). Lisäksi todettiin, että tupakoivilla ja alkoholia käyttävillä potilailla oli todettavissa syljestä selkeästi enemmän NAC-lajeja kuin tupakoimattomilla ja alkoholia ei-käyttävillä potilailla.

Hampaan poiston jälkeen ilmenee normaaleja kudosreaktion seurauksia, kuten kipua, turvotusta, suun avaamisvaikeutta ja mustelmaa. Vakavampia ja harvinaisempia seurauksia ovat hermovaurio, tulehdus ja leukamurtuma. Tutkielman tarkoituksena oli selvittää, minkälaisia ongelmia hampaan poistoon liittyy ja miten näitä komplikaatioita voisi välttää. Aineisto koostui Potilasvakuutuskeskuksen EBA-alkuisten toimenpiteiden vahinkotapauksista (N=852 ratkaistua tapausta) liittyen hampaan poistoon vuosien 1997–2010 väliseltä ajalta. Tiedot kerättiin Potilasvakuutuskeskukselta saadusta vahinkolistasta Exceliin, jonka avulla aineisto analysoitiin. Yleisin komplikaatio hampaan poistossa oli kielihermon vaurio (27 %), jonka jälkeen N. alveolaris inferior (21 %) vaurioitui toiseksi yleisimmin. Kolmanneksi yleisin komplikaatio oli infektio (16 %). Poistetuista hampaista 68 % oli alaleuan viisaudenhampaita. Yleisin komplikaatioon johtanut toimenpide oli hampaan poistoleikkaus (71 %). Johtopäätöksenä todetaan, että alaviisaudenhampaan leikkaus oli yleisin komplikaatioihin johtava toimenpide. Hermovaurioiden välttämiseksi anatomian tunteminen on tärkeää. Edeltävien tutkimusten ja poiston vaatimustason perusteella tulee valita oikea hoitopaikka. Lisäksi tulee kiinnittää huomiota leikkausviillon sijoittamiseen, pihtien asetteluun, voiman käyttöön sekä poistokuopan puhdistukseen ja kielenpuoleisen kudoksen käsittelyä tulee minimoida.

Kasvoluiden murtumat muodostavat suuren joukon hoitoa vaativia vammoja. Suomessa ei ole kuitenkaan tehty koko maata kattavaa tutkimusta kyseisten murtumien esiintyvyydestä. Tutkielman tavoitteena oli selvittää kasvomurtumien määrää, esiintyvyyttä, ikä- ja sukupuolijakaumaa, murtumiin johtaneita syytekijöitä sekä vammoista aiheutuneita hoitopäiviä ja –jaksoja Suomessa vuonna 2012. Aineisto saatiin Terveyden ja hyvinvoinninlaitokselta. Tilastot oli kerätty hoitoilmoituksista. Vuonna 2012 Suomessa oli yhteensä 4418 potilasta päädiagnoosilla kasvojen tai kallon luiden murtuma. Näistä suurin osa (69,8%) oli miehiä ja eniten potilaita oli ikäryhmässä 15-24-vuotiaat. Murtumista suurin osa kohdistui nenäluuhun sekä leukaluihin, ja pääasiallinen ulkoinen syytekijä vammoille oli kaatumiset ja putoamiset. Potilaita oli eniten niissä sairaanhoitopiireissä, joissa sijaitsevat myös yliopistolliset keskussairaalat. Hoitoon hakeuduttiin yleisimmin maanantaina tai muina arkipäivinä. 4189:lle potilaalle kertyi yhteensä 8475 hoitokäyntiä. Hoitojaksoja oli puolestaan 1699:llä potilaalla 2000 ja hoitopäiviä 7958. Suurin osa hoitokäyntien ja –jaksojen potilaista oli 15-24-vuotiaita.

Tutkielman tarkoituksena oli tuottaa kirjallisuuskatsaus keratokystisen odontogeenisen tuumorin esiintyvyydestä, diagnoosista ja hoidosta. Kirjallisuuskatsaus pohjautuu pääasiassa tieteellisiin artikkeleihin, jotka on kerätty Medlinesta. Keratokystinen odontogeeninen tuumori on harvinainen leukaluun hyvänlaatuinen kasvain, jolla on potentiaalinen kasvu- ja uusiutumistaipumus. Keratokystinen odontogeeninen tuumori on lähtöisin hammaspienan jäänteistä tai kiille-elimestä ennen hampaan kehitystä. Keratokystisen odontogeenisen tuumorin kehittyminen johtuu useiden kasvurajoitusgeenien menetyksestä, joka johtaa kudoksen hallitsemattomaan kasvuun. Keratokystinen odontogeeninen tuumori esiintyy yleensä alaleukaluussa. Se voi olla yksi- tai monilokeroinen. Lisäksi ympäröivästä tukikudoksesta saattaa löytyä tytärkystia. Kun keratokystisia odontogeenisia tuumoreita on useampi, kyseessä voi olla Gorlin-Goltz syndrooma, johon liittyy myös muita luumuutoksia ja basaalisolukarsinoomia. Keratokystinen odontogeeninen tuumori on usein pitkään oireeton ja ilmenee usein sattumalöydöksenä. Diagnoosi perustuu kliiniseen, radiologiseen ja histopatologiseen tutkimukseen. Keratokystisen odontogeenisen tuumorin hoito on kirurginen poisto. Uusiutumisen ehkäisemiseksi myös ympäröivää leukaluuta ja hampaita joudutaan usein poistamaan. Tämä saattaa vaikuttaa esim. hermojen toimintaan, kasvojen ulkonäköön ja leuan toimintaan.

Tutkimuksessa selvitettiin leukaluun osteomyeliitille altistavia tekijöitä sekä osteomyeliitin taudinkuvaa, diagnostiikkaa ja hoitoa. Tutkimuksen aineisto kerättiin Helsingin yliopistollisessa keskussairaalassa suu- ja leukasairauksien klinikassa vuosina 2006–2013 diagnosoiduista osteomyeliittipotilaista. Tutkimuskriteerit täytti 51 potilasta. Tutkimuksen ulkopuolelle jätettiin osteoradionekroosia sekä bisfosfonaattien aiheuttamaa osteomyeliittiä sairastavat potilaat. Tilastoajot tehtiin SPSS Statistics 22 -tilasto-ohjelman avulla. Osteomyeliitille selkeästi altistavia tekijöitä ei löydetty. Sen sijaan todettiin, että suuri osa potilaista tupakoi ja merkittävällä osalla D-vitamiinin taso oli luuston kannalta liian alhainen. Tilastollisen analyysin mukaan ikä ja tupakointi yhdessä ennustivat taudin kestoa. Tupakointi yksin ei kuitenkaan ennustanut tätä. Merkittävällä osalla potilaista osteomyeliitin oireet olivat klassiset. Siitä huolimatta diagnoosin saamiseen kului keskimäärin vuosi. Käytetyt antibioottihoidot olivat hyvin pitkiä ja oireaika usein pitkittyi antibiootin aloittamisesta huolimatta. Tutkimuksen perusteella osteomyeliitin tunnistamisessa on puutteita ja sen hoito vaatii vielä tehostamista.

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä (HUS), suu- ja leukasairauksien klinikassa (SLK), tehdään vuosittain 70-80 ortognaattis-kirurgista leukojen leikkausta aikuisille, joilla on vaikea purentavirhe ja siihen liittyvä vertikaalinen, transversaalinen ja/tai antero-posteriorinen leukojen epäsuhta. Purentavirheet ja leukojen virheasennot pyritään normaalisti hoitamaan kasvuikäisillä nuorilla kasvua hyväksikäyttäen. Toisinaan purentavirheet palautuvat, purentavirhettä ei ole hoidettu kasvuiässä tai hoito voidaan toteuttaa vasta kasvun päätyttyä. Näissä tapauksissa on hyvin usein turvauduttava perinteisen oikomishoidon lisäksi myös kirurgiaan, jotta purennalliset epäsuhdat saadaan korjattua. Ortognaattis-kirurgisen hoidon suunnittelu on monialaista yhteistyötä, johon tarvitaan oikomishoidon erikoisahammaslääkärin sekä suu- ja leukakirurgin lisäksi mahdollisesti myös parodontologi sekä proteetikko. Hoito jaetaan pääsääntöisesti kolmeen vaiheeseen: preoperatiiviseen oikomishoitoon, leikkaukseen ja postoperatiiviseen oikomishoitoon. Kokonaisuudessaan hoitojaksot ovat hyvin pitkäkestoisia ja raskaita, ja vaativat potilaalta sitoutumista hoitoon. Pelkästään oikomishoitojaksot kiinteillä kojeilla kestävät noin 2-3 vuotta. Tämän kaksiosaisen tutkielman ensimmäinen osa on kirjallisuuskatsaus, joka kirjoitettiin alaan liittyvän kirjallisuuden pohjalta, ja se tarjoaa tietoa ortognaattis-kirurgisen potilaan hoidosta. Toisessa osassa tutustutaan yksittäiseen potilastapaukseen ja potilaan mielipiteisiin saamastaan hoidosta. Potilastyytyväisyyttä kartoitettiin haastattelun avulla. Hoidon pitkäkestoisuudesta ja kuormittavuudesta huolimatta potilas oli tyytyväinen saamaansa hoitoon ja kävisi hoidon läpi uudestaan, mikäli se olisi tarpeen. Potilas kiitti erityisesti hyvästä informoinnista läpi hoitojakson. Potilastyytyväisyyden kannalta on erityisen tärkeää käydä huolella läpi hoitosuunnitelma potilaan kanssa. On tärkeä informoida hoidon pitkästä kestosta, hoidon eri vaiheista ja mahdollisista komplikaatioista.

Tutkielman tavoitteena oli selvittää kirjallisuuden avulla pysyviin hampaisiin kohdistuvien vammojen etiologia, diagnostiikka, hammasvammojen tyypit ja hoito sekä vamman jälkeen esiintyvät komplikaatiot ja tekijöitä, jotka johtavat komplikaatioihin vamman jälkeen. Tutkielma toteutettiin kirjallisuuskatsauksena. Kirjallisuus kerättiin PubMed-tietokannasta ja Dental Trauma Guidesta. Suun alueelle kohdistuvista vammoista jopa 92% on hammasvammoja. Hammasvamma voi aiheutua missä ikävaiheessa tahansa, niiden ollessa kuitenkin yleisempiä lapsilla ja nuorilla. Hammasvammat voidaan jakaa kolmeen päätyyppiin: hampaan kovakudoksen vammoihin, tukikudoksen vammoihin ja alveoliluun murtumiin. Yleisimmin vammat ovat lieviä. Hammasvammaan johtaneet syyt, vamman tyyppi ja vakavuusaste ovat tärkeitä tunnistaa, jotta hoito on mahdollista antaa ja ajoittaa adekvaatisti. Hoidon kiireellisyys luokitellaan hammasvamman vakaavuusasteen perusteella. Hammasvamman hoitoperiaatteet ja komplikaatioiden todennäköisyys riippuvat vamman tyypistä ja vakavuusasteesta. Yleisimpiä komplikaatiot ovat vaikeiden hammasvammojen jälkeen. Komplikaatioiden ilmeneminen hammasvamman jälkeen on yleisempää, kun hoidossa ei ole noudatettu hoitosuosituksia. Hammasvammat ovat varsin yleisiä, etenkin lapsilla ja nuorilla. Hoidon toteutus suositusten mukaisesti vähentää vamman jälkeisiä komplikaatioita.