Browsing by discipline "Patologia ja parasitologia"
Now showing items 1-14 of 14
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2008)Malaria remains one of the major health problems in many tropical countries, especially in sub-Saharan Africa. Among the most characteristic features of the malaria pathogens, protozoan parasites of the genus Plasmodium, is their ability to evade the immune defences of the host for extended periods of time. The complement system (C) is an essential part of the innate system in the first line of defense. It consists of over 30 soluble or membrane-bound components. C can be activated through three different (the classical, the lectin and the alternative) pathways, and the activation is tightly regulated. All three pathways converge at the C3 level and activation continues through the terminal pathway. C functions include lysis of microbes, opsonization, attraction and activation of leucocytes and enhancement of the inflammatory response. In the present study the aim was to look into whether Plasmodium falciparum (Pf) interferes with the complement at the level of C3 by accelerating C3b inactivation and thus inhibit the amplification of the C cascade. Considering the characteristics of Pf infection it is obvious that the plasmodia must somehow avoid complement attack. Flow cytometric analysis (FACS), enzyme-linked immunosorbent assays (ELISA), immunoblotting assays and matrix assisted laser desorption/ionization (MALDI) were used to determine if Pf evade C attack by acquisition of the host C inhibitors, factor H (FH) and C4b binding protein (C4bp), from serum. FH is the major regulator of the alternative-pathway while C4bp is an inhibitor of the classical-pathway. We also studied binding of complement components, especially C3, to Pf cells. In our studies, there appeared to be an elevated binding of FH to Pf parasitized erythrocytes in FACS. In immunoblotting assays, a putative C3-binding merozoite-stage Pf protein was observed. Previously, it has been suggested that Plasmodium spp. merozoites adsorb C3 fragments to their surface to gain entry into erythrocytes via CR1-receptor. No binding of C4bp was detected. Further studies are required to reveal the complement resistance mechanisms of Pf. Elucidation of Pf-C interactions will be of great importance for our understanding of the principles of Plasmodium immunoevasion that affect directly the virulence of the microbe. By identifying factors whereby Pf evades C, it is possible to understand better how the microbe causes disease and, ultimately, how this could be prevented.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2004)Tämä syventävien opintojen tutkielma koostuu kirjallisuuskatsauksesta ja tutkimusosasta. Ekinokokkoosi on zoonoosi ja valvottava eläintauti. Suomessa esiintyy Echinococcus granulosus –loista poroissa ja susissa, ja tässä tutkielmassa kuvataan ensimmäinen löydös hirvestä. Kirjallisuuskatsauksessa käsitellään Echinococcus –suvun muutoksessa olevaa taksonomiaa. Nykyään suvussa erotetaan neljä lajia, E. granulosus, E. multilocularis, E. oligarthrus ja E. vogeli, minkä lisäksi E. granulosus –lajin sisällä erotetaan kymmenen kantaa, genotyyppiä. Geneettiset erot kantojen välillä ovat usein yhtä suuria tai jopa suurempia kuin nykyään tunnettujen lajien välillä, minkä vuoksi Echinococcus –suvun lajitason taksonomian uudistamiselle on ilmeinen tarve. Loisen epidemiologiaa käsitellään esittelemällä siihen vaikuttavia loisen ominaisuuksia, ympäristötekijöitä ja isäntälajien ominaisuuksia, sekä ihmisen vaikutusta. Lisäksi esitellään pääisäntien, väli-isäntien ja ihmisten tartuntojen diagnostiikkaa. Suomessa ekinokokin esiintymistä hirvissä ei ole ennen tätä tutkimusta tutkittu. Tutkimuksessa oli aineistona pakastettuja hirvenkeuhkoja, joita metsästäjät olivat toimittaneet. Yhteensä tutkittavana oli 35 keuhkot Lumijoelta ja 56 keuhkot Kuusamon suunnalta. Tutkimusmenetelmä mukaili kanadalaista tutkimusta. Keuhkot tunnusteltiin suurempien kystien havaitsemiseksi ja leikattiin noin 1 cm paksuisiin viipaleisiin, jotka tunnusteltiin vetävin liikkein pienempien muutosten varalta. Makroskooppisen tutkimuksen lisäksi muutoksia tutkittiin histologisesti. Tutkituista 91 näytteestä yhdessä todettiin tyypillinen yksittäinen hydatidikysta Kuusamon Paljakassa kaadetun hirven keuhkoista. Kystanesteen suoramikroskopoinnissa havaittiin protoskolekseja, mikä varmisti ekinokokkidiagnoosin ja osoitti kyseessä olevan fertiilin kystan. Histologisesti oli havaittavissa tyypillinen hydatidikystan seinämärakenne ja protoskolekseja. Löydös tehtiin porolöydösten alueellisen ryvästymisen vuoksi kiinnostavalta alueelta, Kuusamon suunnalta, josta oli tutkittavana yhteensä 56 näytettä. Tästä voidaan laskea prevalenssiksi 1,79% (95%:n luottamusväli > 0;5,26). Löydös on merkittävä, koska se todistaa, että Suomessa ekinokokkia esiintyy porojen lisäksi myös hirvissä, ainakin Kuusamon suunnalla. Myös nimitys hirviekinokokki vaikuttaa löydöksen myötä loogisemmalta.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2015)Toxoplasma gondii on solunsisäinen alkueläin, jota esiintyy käytännössä kaikkialla maailmassa. Toksoplasman pääisäntinä toimivat kissaeläimet ja väli-isäntinään se voi hyödyntää lähes kaikkia tasalämpöisiä eläimiä. Se kykenee käyttämään parateenisina isäntinä myös vaihtolämpöisiä eläimiä kuten nilviäisiä. Parateenista isäntää loinen ei varsinaisesti infektoi eikä se lisäänny parateenisen isännänelimistössä, mutta tällainen isäntä voi edesauttaa loisen leviämistä. Pääisännissä muodostuu loisen suvullisen lisääntymisen johdosta ookystia, jotka leviävät runsaissa määrin ulosteen mukana ympäristöön. Sekä pää- että väli-isännissä loinen voi muodostaa kudoskystia, joiden kautta se voi levitä eteenpäin isännän tullessa syödyksi. Toxoplasma gondii on zoonoottinen loinen, ja se voi aiheuttaa vakaviakin seurauksia erityisesti raskaana oleville naisille sekä ihmisille, joiden immuunipuolustus on heikentynyt. Ihmisille tartuntalähteenä voivat toimia muiden muassa kotikissat sekä riittämättömästi kypsennetty liha. Ilveksiä havaitaan nykyisin ihmisasutuksen läheisyydessä, joten loisen on mahdollista levitä myös kotikissojen ja luonnonvaraisten eläinten välillä. Niin ikään metsästettyjen ilvesten käsittely voi altistaa ihmisen loistartunnalle. Lisensiaatin tutkielma koostuu kirjallisuuskatsauksesta sekä kokeellisesta osuudesta. Kirjallisuuskatsaus käsittelee Toxoplasma gondii -alkueläintä, ilvestä (Lynx lynx) sen pääisäntänä sekä diagnostiikassa yleisimmin käytettyjä menetelmiä. Kokeellisessa osuudessa hyödynnettiin nested-PCR-menetelmää, jolla voidaan havaita T. gondii:n perimän esiintyminen näytteessä. Näytteinä tutkimuksessa oli 21 Suomessa metsästetyn ilveksen sydäntä. Kyseiset ilvekset oli aiemmin todettu serologisin menetelmin positiivisiksi T. gondii:n osalta. Käytetyllä nested-PCR-menetelmällä ei tässä tutkimuksessa havaittu toksoplasman perimää yhdenkään ilveksen sydänlihaksessa. Loinen voi muodostaa kudoskystia useisiin kudoksiin, joten pelkän sydämen tutkimisella ei todennäköisesti saada oikeaa kuvaa kudoskystien esiintymisestä yksilössä.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2012)Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää suolistoloisten esiintyvyyttä suomalaisilla lemmikkikissoilla, suolistoloistartunnoille altistavia tekijöitä ja kissojen matolääkintään liittyviä käytäntöjä. Tutkimuksen hypoteesina oli, että suolistoloisten esiintyvyydet ovat Suomessa alhaisia verrattuna muissa maissa saatuihin tutkimustuloksiin. Samalla tehtiin alustava tutkimus pyranteeliembonaatin tehosta Toxocara cati -tartuntojen hoidossa ja pratsikvantelin tehosta Taenia taeniaeformis -tartuntojen hoidossa. Kissojen ulostenäytteitä kerättiin kissanomistajille jaettujen näytteenottopakettien avulla. Suolistomatojen esiintyvyyttä tutkittiin passiivisella flotaatiotekniikalla. Giardia-tutkimuksessa käytettiin kaupallista Giardia ProSpecT -kittiä. Näytteitä kerättiin 430 kappaletta, joista 411 hyväksyttiin flotaatiotutkimukseen ja 388 giardia-tutkimukseen. Suolistoloistartunnoille altistavia tekijöitä ja matolääkintäkäytäntöjä selvitettiin näytteenottopakettien mukana jaetuilla kyselykaavakkeilla. Näytteenottopaketteja jaettiin eläinlääkäriasemilla ja kissanäyttelyissä talven 2009-2010 aikana. Tutkimukseen hyväksyttiin yhtä taloutta kohden näyte yhdeltä kissalta, jonka edellisestä loishäädöstä oli vähintään kaksi viikkoa. Niille omistajille, joiden kissalla todettiin T. cati - tai T. taeniaeformis -tartunta, lähetettiin loishäätölääkevalmiste ja kaksi jatkonäytteenottopakettia. Ensimmäinen jatkonäyte otettiin ennen loishäätölääkkeen antoa ja toinen 14 päivää sen jälkeen (fecal eggcount reduction test = FECRT). Jatkonäytteiden kvantitatiivisessa tutkimuksessa käytettiin modifioitua McMaster-tekniikkaa. Näytteistä löydettiin flotaatiotutkimuksella neljää eri suolistoloista: Toxocara cati (5,4 %), Taenia spp. (1,7 %), Isospora felis (0,7 %) ja Toxascaris leonina (0,2 %). Giardia duodenalis -loisen esiintyvyydeksi todettiin 3,6 %. T. cati- ja G. duodenalis -loisten osalta tutkittiin tartunnalle altistavia riskitekijöitä. Kissan maatiaisrotuisuuden, ulkoilumahdollisuuden ja maaseudulla asumisen todettiin olevan suurimpia riskitekijöitä T. cati -tartunnalle. Ainut G. duodenalis -tartunnalle löytynyt riskitekijä oli kissan puhdasrotuisuus. Eri ikäryhmillä ei tässä tutkimuksessa todettu tilastollisesti merkitseviä eroja T. cati- tai G. duodenalis -loisten esiintyvyydessä. Matolääkkeiden käyttötottumusten osalta tutkimuksessa todettiin suurimman osan (62,4 %, n=415) kissanomistajista matolääkitsevän kissaansa kahdesta neljään kertaa vuodessa. Matolääkkeen vaihtelu oli lähes yhtä yleistä kuin saman matolääkkeen käyttö peräkkäisillä matohäätökerroilla. Tärkeimpiä matolääkkeen valintaan vaikuttavia tekijöitä olivat lääkkeen laajakirjoisuus ja helppo annostelu. Kissanomistajille tärkein lois- ja loishäätötiedonlähde oli eläinlääkäri. Matolääkeresistenssitutkimuksessa ei todettu T. cati -loisella olevan resistenssiä pyranteeliembonaatille. Tutkimuksen tulokset vastasivat tutkimushypoteesia ja tarjosivat arvokasta tietoa Suomen kissojen suolistoloistilanteesta. Matolääkeresistenssitutkimuksen tulokset olivat odotettavissa, koska T.cati -loisella ei aikaisemminkaan ole raportoitu pyranteeliembonaattiresistenssiä. Yleisimmiksi suomalaiskissojen suolistoloisiksi todettiin T. cati ja Giardia duodenalis, jotka ovat potentiaalisia zoonoottisia taudinaiheuttajia. Kyselytutkimustulosten mukaan kissanomistajille tärkeää oli loishäätölääkkeen laajakirjoisuus, vaikka tutkimustulosten mukaan suolistoloissekainfektiot ovat suomalaisilla kissoilla harvinaisia. Tutkimuksen tuloksia voidaan toivottavasti jatkossa käyttää apuna eläinlääkärikoulutuksessa sekä suunniteltaessa loishäätösuosituksia eri riskiryhmille.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2015)Tutkielmassa kartoitettiin suomalaisten lemmikkikanien suolistoloistilannetta. Tällaista tutkimusta ei tiettävästi ole aiemmin tehty Suomessa. Tutkimuksen kirjallisuusosuudessa on esitelty kaneilla yleisimmin esiintyviä suolistoloisia erityisesti keskittyen lemmikkikaneihin. Lemmikkikaneilla tehtyjä tutkimuksia on kansainvälisestikin vielä vähän verrattuna villi- ja laboratoriokaneihin. Kirjallisuuskatsaukseen valittiin esiteltäviksi seuraavat kanien suolistoloiset: Eimeria spp, Crytospordium spp, Passalurus ambiguus, Trichuris leporis, Trichystrongyloides retotaeformis, Cittataenia spp, ja Taenia pisiformis. Tutkimusosuudessa tutkittiin ulostenäytteitä McMaster-tekniikalla 159 kappaletta, näistä useamman kanin yhteisnäytteitä oli 11 kpl. Näytteistä Eimeria spp. eli kokkidipositiivisia oli 22,5%:a ja kihomatopositiivisia (Passalurus ambiguus) 4,4%:a. Muita loisia (Trichuris leporis) löytyi vain yhdeltä kaneilta. Kokonaisloisprevalenssi tässä tutkimuksessa oli 24,5%. Riskitekijöiksi kokkidi-infektiolle tässä tutkimuksessa todettiin monikanitalous (eli yli 3 kania taloudessa), p-arvo = 0,002. Riskitekijät, jotka korreloivat monikanitalouden kanssa olivat kanin hankinta kasvattajalta, jalostuskäyttö, nuori ikä, talouden muut eläimet, ulkoilu sekä se, ettei kania oltu lääkitty, steriloitu/kastroitu, eikä hoidettu eläinlääkärissä. Ulkoa kerätyt luonnonkasvit toimivat tässä tutkimuksessa loisinfektiolta suojaavana tekijänä. Selkeää syytä tähän ei löydetty, mutta luonnonkasveja syövät kanit poikkevat ehkä hoidoltaan muiltakin osin niistä kaneista, joille ei luonnonokasveja annettu ravinnoksi. Rutiininomaiset loislääkitykset lemmikkikaneille eivät ole tämän tutkimuksen perusteella tarpeellisia, mutta erityisesti isoissa kaniloissa olisi hyvä säännöllisesti tarkkailla loistilannetta. Mikäli tarvetta loishäädölle ilmenee, on lääkityksen lisäksi huolehdittava myös hygieniasta ja ympäristön puhdistuksesta, etteivät kanit uudelleen infektoidu.
-
Munivien luomukanojen sisä- ja ulkoloiset Suomessa : kirjallisuuskatsaus ja poikkileikkaustutkimus (University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2007)Suomalaiset munintakanankasvatusmuodot tulevat muuttumaan, kun Euroopan Unionin alueella astuu voimaan varustelemattomien häkkien käyttökielto vuonna 2012. Vaihtoehtoiset tuotantomenetelmät, kuten luomutuotanto, altistavat munintakanoja useammille loisinfektioille kuin nykyinen häkkikasvatus. Tämä opinnäytetyö on osa tutkimushanketta "Luonnonmukainen munantuotanto: eläinten hyvinvoinnin ja elintarviketurvallisuuden hallinta". Työssä etsittiin keväällä 2004 luomukanaloista kerätyistä ulostenäytteistä kanojen sisäloisten (Ascaridia galli-, Heterakis gallinarum-, Capillaria spp.- ja Syngamus tracheae) munia, sekä Eimeria spp.- että Histomonas meleagridis-loisia, jotka identifioitiin ja laskettiin. Kanapunkin (Dermanyssus gallinae) esiintyvyyttä tutkittiin punkkiansojen avulla. Tämän opinnäytetyön tarkoitus on kirjallisuuskatsauksen osalta esitellä suomalaisissa kanoissa esiintyviä parasiitteja ja luomukasvatuksessa loisten esiintyvyyteen vaikuttavia riskitekijöitä. Lisäksi poikkileikkaustutkimuksen avulla selvitetään sisäloisten ja kanapunkin esiintymistä suomalaisissa luomukanaloissa. Tutkimukseen osallistui 17 luomumunintakanalaa. Tiloilta kerättiin näytteenottosuunnitelman mukaisesti ulostenäytteitä sisäloistutkimukseen. Näytteet olivat vähintään viiden kanan yhteisnäytteitä, koska yksittäisten lintujen loistilannetta ei selvitetty. Kanapunkit pyydystettiin kanalan rakenteisiin kiinnitettävillä punkkiansoilla. Laboratoriossa ulostenäytteet tutkittiin kvantitatiivisella flotaatiomenetelmällä ja punkkien määrä arvioitiin silmämääräisesti. Kirjallisuuskatsauksen perusteella voidaan päätellä, että loiset aiheuttavat kanoille kliinisiä oireita ja alentavat niiden tuottavuutta. Voidaan olettaa, että häkkituotannosta luopuminen lisää loisten esiintymistä Suomen kanaloissa. Tutkituilta tiloilta löydettiin kaikkiaan neljää eri sisäloislajia, joista A. galli todettiin 50 %:ssa, H. gallinarum 30 %:ssa, Capillaria spp. 40 %:ssa ja Eimeria spp. kaikissa kanaloissa. Kanapunkkia esiintyi 70 %:ssa tiloista. Tutkimustulokset ovat samansuuntaisia kuin esimerkiksi Tanskassa ja Ruotsissa tehdyissä tutkimuksissa. Jotta kanat saataisiin edelleen tuottamaan hyvin ja pysymään kliinisesti terveinä, tuottajien tulee oppia hallitsemaan loisinfektioita. Erityisen haastavaa se tulee olemaan luomutuotannossa, jossa eläinten lääkintä pyritään saamaan minimiin.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2003)Pneumocystis carinii kuuluu sieniin muodostaen hyvin heterogeenisen ja isäntälajispesifisen ryhmän. Organismin eri tyyppejä tavataan ihmisillä ja useilla eri eläinlajeilla. P. carinii -loisen elinkierto keuhkokudoksessa tunnetaan jo melko hyvin, mutta isäntäeläimen ulkopuolinen elinkierto on vielä tuntematon. P. carinii voi kolonisoida keuhkokudoksen ilman kliinisiä oireita, mutta se aiheuttaa vakavan Pneumocystis carinii pneumonian (PCP) potilaille joilla on synnynnäinen tai hankittu immunosupressio. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää histokemiallisella (GMS-värjäys)- ja immunohisto-kemiallisella (IHC) menetelmällä P. carinii -loisen prevalenssia luonnonvaraisessa rottapopulaatiossa. Infektion riskitekijät analysoitiin anamnestisista tiedoista. Aineisto koostui keuhkonäytteistä jotka oli kerätty vuonna 2000 Valkealan kaatopaikan sulkemisesta aiheutuneen rottapaon yhteydessä lopetetuista 146 rotasta (Rattus Norwegicus). Näytteidenoton yhteydessä kerätyistä yksilötason tiedoista eläinten sukupuolta, ikää, totaalipainoa ja pituutta käytettiin tähän tutkimukseen. Kaikki keuhkonäytteet tutkittiin GMS-värjäyksellä ja osa IHC-menetelmällä. P. carinii -prevalenssin ja infektion riskitekijöiden tilastollisessa testauksessa käytettiin chi-square- ja Stundent-t-testiä. GMS- ja IHC-värjäystulosten yhteneväisyyttä selvitettiin kappa-testillä. Tutkituista näytteistä 54 % oli GMS-värjäyksellä P. carinii positiivisia. Tulos korreloi maailmalla tehtyjen tutkimusten kanssa joissa on käytetty samaa histokemiallista menetelmää. Tutkimuksessa iällä, painolla, pituudella ja kahdesta viimeksimainitusta johdetulla kuntoluokalla havaittiin yhteys P. carinii -infektioon. GMS- ja IHC- värjäysmenetelmien tulosten välillä havaittiin poikkeavuutta, mutta vertailun tulos on vain suuntaa antava, johtuen IHC-menetelmillä tutkittujen näytteiden vähäisestä määrästä. Tutkimuksen perusteella P. carinii -organismia esiintyy yleisesti suomalaisessa luonnonvaraisessa rottapopulaatiossa. Eläinten nuoren iän ja huonon yleiskunnon havaittiin olevan infektion riskitekijöinä.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2017)Tämä lisensiaatin tutkielma sisältää alkuperäistutkimuksen polttonupoutuksen ja emäksisen pastanupoutuksen paranemisen vertailua histopatologisesti. Tutkielmassa myös pohditaan eri nupoutustapojen vaikutusta vasikan hyvinvointiin. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää poltto- ja pastanupoutuksessa syntyneiden vammojen eroja ja paranemista sekä mahdollisuutta nykyisin kielletyn emäksisen pastanupoutuksen käyttöön Suomessa. Nupoutus tarkoittaa alle kahden kuukauden ikäisen vasikan sarvenaiheiden tuhoamista, jolloin sarvien kasvu saadaan estettyä. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, miten polttonupoutuksesa ja emäksisestä pastanupoutuksesta syntyneet vammat ja paraneminen eroavat toisistaan. Tutkimuksen avulla haluttiin myös selvittää mahdollisuutta käyttää emäksistä nupoutuspastaa Suomessa. Tutkimuksen hypoteesina oli, että polttonupoutus aiheuttaa pienemmän vamman ja paranee nopeammin kuin pastanupoutusvamma. Tutkimuksen aineistoksi kerättiin histologisia näytteitä 16 vasikalta. Vasikoilta nupoutettiin toinen sarvenaihe polttamalla ja toiseen sarvenaiheeseen laitettiin emäksistä pastaa. Nupoutuksessa ja näytteiden keräämisessä käytettiin rauhoitusainetta, puudutusainetta ja tulehduskipulääkettä. Kudosnäytteet kerättiin vasikoilta kaksi päivää ja kaksi viikkoa nupoutuksen jälkeen. Yhteensä näytteitä saatiin 50, joista tutkimukseen mukaan otettiin 22 näytettä. Näytteet valittiin sen perusteella, että niissä näkyi ehjä epidermis ja käsittelykohta. Kerätyistä kudospaloista tehtiin kudosnäytteitä yleisen ohjeen mukaan ja niille tehtiin hematoksylliini–eosiini–värjäys. Histologisista näytteistä tutkittiin vaurion laajuuteen ja paranemiseen liittyviä muutoksia leesion kohdalta ja sen vierestä. Tutkimuksen perusteella sarvenaiheen pastanupoutus näyttää aiheuttavan syvemmän ja vakavamman leesion kuin polttonupoutus. Pastanupoutuksen aiheuttama vamma näyttäisi myös paranevan hitaammin. Tulokset vastasivat hypoteesia. Tutkimuksen avulla tutkittiin ensimmäistä kertaa nupoutusvammojen paranemista histopatologisesti ja pohdittiin nupoutustapojen vaikutusta vasikan hyvinvointiin. Vasikan hyvinvoinnin kannalta vaikuttaisi siltä, että polttonupoutus on pastanupoutusta parempi vaihtoehto. Tutkimuksen heikkoutena on pieni näytemäärä ja näytteidenoton haastavuus. Tutkimusta voisi jatkaa ottamalla vasikoilta enemmän näytteitä. Näytteitä voisi ottaa myös kolme ja neljä viikkoa nupoutuksen jälkeen, jolloin paranemiseen liittyvät erot voisivat tulla paremmin esille. Viikko nupoutuksen jälkeen otetuista näytteistä voisi arvioida laajeneeko vaurio vielä kahden päivän jälkeen lisää ja onko vaurion parantuminen alkanut.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2005)Tutkimus koostuu kahdesta osasta: ensimmäinen osa käsittelee sukkulamatojen esiintyvyyttä strutsilla Etelä-Afrikassa ja Suomessa, toinen antiparasitääristen lääkkeiden käyttöä näillä linnuilla. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää strutsilla esiintyvän patogeenisen sukkulamadon esiintyvyyttä molemmissa maissa. Kummassakaan maassa ei ole tehty vastaavaa tutkimusta aikaisemmin. Tutkimus tehtiin Etelä-Afrikassa heinä-elokuussa 2003 ja Suomessa keväällä 2005. Etelä-Afrikassa ulostenäytteitä kerättiin strutsien tärkeimmän kasvatusalueen (Oudtshoorn) strutsiteurastamolta yhteensä 210 kappaletta. Näytteet tutkittiin Pretorian Yliopiston eläinlääketieteellisen tiedekunnan parasitologian laitoksella. Suomessa näytteitä tutkittiin yhtä tilaa lukuun ottamatta kaikilta tuotantoon aktiivisesti osallistuvilta tiloilta, yhteensä 118 näytettä. Näytteet analysoitiin Helsingin yliopiston eläinlääketieteellisessä tiedekunnassa patologian ja parasitologian osastolla. Etelä-Afrikassa tutkituissa ulostenäytteissä sukkulamatojen munia löytyi yhtä tilaa lukuun ottamatta kaikilta tiloilta. Tutkimukseen osallistui 14 tilaa ja jokaiselta tilalta kerättiin 15 näytettä. Tutkituista tiloista nematodien suhteen positiivisia oli 92,9 %. Nematodien munia löytyi 60,5 prosentissa aineiston 210 havainnosta. Suomessa mukana olleita tiloja oli yhteensä 10. Nematodien munien suhteen positiivisten näytteiden osuus oli 14,3 %. Tiloista positiivisia oli puolet. Antiparasitääristen lääkkeiden käyttöä tutkivassa osuudessa aineistona käytettiin esitietolomakkeista saatuja tietoja. Lomakkeessa kysyttiin mm. miten usein loishäätölääkkeitä annetaan ja mitä lääkettä käytetään, sekä millaisissa ryhmissä ja tiloissa lintuja pidetään. Loishäätökäytäntöjen havaittiin olevan hyvin erilaisia näiden kahden maiden välillä. Etelä-Afrikassa loishäätöjä annettiin rutiinisti kaikilla tutkimukseen osallistuneilla tiloilla, kaikille linnuille kolmen kuukauden iästä alkaen. Yhtä tilaa (1/14) lukuun ottamatta kaikilla tiloilla käytettiin vähintään kahta eri vaikuttavaa lääkeainetta. Käytetyimmät lääkeaineet olivat pratsikvanteli ja levamisoli. Suomessa vain kaksi tilaa kymmenestä käytti loishäätölääkityksiä.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2011)Toxoplasma gondii on kokkideihin kuuluva alkueläinloinen. Sen pääisäntiä ovat kissaeläimet, joissa tapahtuvan suvullisen lisääntymisen tuloksena tuotetaan ympäristöön ookystia. Väli-isäntiä voivat olla kaikki tasalämpöiset eläimet. Toksoplasma muodostaa isäntien kudoksiin infektiivisiä kudoskystia. Ihminen voi saada tartunnan syömällä kudoskystia tai ookystia, tai sikiö voi infektoitua jo kohdussa istukan kautta. Toxoplasma gondii voi aiheuttaa isäntänsä vakavan sairastumisen ja on siksi maailmanlaajuisesti merkittävä zoonoottinen loinen. Toksoplasman torjunnassa on oleellista tuntea alueen kissojen toksoplasmaseroprevalenssi ja arvioida ympäristön ookystakuormitusta: seropositiivisten kissojen voidaan olettaa joskus erittäneen ookystia. Tässä tutkimuksessa selvitettiin toksoplasman esiintymistä suomalaisissa kissoissa: suoralla agglutinaatiotestillä (ToxoScreen-DA) määritettiin IgG-vasta-aineiden esiintymistä seerumissa sekä vasta-ainetasoja (tiitteri). Flotac® -flotaatiomenetelmällä tutkittiin ookystien esiintymistä ulostenäytteissä. Tutkimuksessa selvitettiin kissojen toksoplasma-vasta-aineiden esiintymiseen vaikuttavia tekijöitä: serologisessa tutkimuksessa oli mukana sekä löytö että rotukissoja, ja lisäksi tutkittiin kissojen sukupuolen, iän, sekä rotukissoilla lihansyönnin vaikutusta vastaaineiden esiintymiseen seerumissa. Serologisessa tutkimuksessa 398 kissan aineistossa seroprevalenssiksi saatiin 48,2 %. Tutkituista 369 rotukissasta 49,9 % oli seropositiivisia, kun taas 27 tutkitusta löytökissasta seropositiivisia oli 25,9 % (P < 0,05). Sukupuolella ei todettu olevan merkitystä kissan seropositiivisuuteen. Aikuiset kissat olivat nuoria kissoja useammin seropositiivisia (53,7 % vs. 23,5 %) (P < 0,001), koska kerran tartunnan saaneen kissan seerumista voidaan todeta vasta-aineita, ja vanhemmat kissat ovat nuoria todennäköisemmin ehtineet törmätä loiseen elämänsä aikana ja saada tartunnan. Ruokavalio oli tiedossa 347 rotukissalta, ja näistä 270 (77,8 %) oli joskus saanut raakaa lihaa. Raakaa lihaa saaneista kissoista 151 (55,9 %) oli seropositiivisia; 77 kissasta, jotka eivät olleet saaneet raakaa lihaa sitä vastoin ainoastaan 26 (33,8 %) oli seropositiivisia (P < 0,001). Ulostenäytteistä 131 kissan aineistosta 1,5 % eritti toksoplasman kaltaisia ookystia ulosteessaan tutkimushetkellä. Suomessa kissojen ravinnon ja toksoplasmaseropositiivisuuden välistä yhteyttä ei ole aikaisemmin tutkittu. Näiden uusien tulosten valossa olisi toksoplasman torjunnassa erityisen tärkeää kiinnittää huomiota loisen tartuntareitteihin kissan osalta. Kissoja ei tulisi ruokkia raa'alla lihalla: kissalle annettava liha olisi hyvä kuumentaa yli 67 °C:een tai pakastaa alle -12 °C:n lämpötilassa toksoplasmatartunnan ehkäisemiseksi.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2011)Lisensiaatin tutkielma koostuu kirjallisuuskatsauksesta, jossa käsitellään Toxoplasma gondii – alkueläintä ja sen vaikutusta lampaisiin ja ihmisiin sekä kokeellisesta osasta, jossa tutkittiin T. gondii – alkueläin vasta-aineiden esiintyvyyttä lampailla Suomessa. T. gondii on laajalle levinnyt zoonoottinen alkueläin, jonka pääisäntänä toimivat kissaeläimet ja väli-isäntinä lähes kaikki tasalämpöiset eläimet. T. gondii voi aiheuttaa vakavia seurauksia mm. lampaalle sekä ihmiselle. Toksoplasmoosi aiheuttaa lampaalle ohimenevän kuumeen sekä mahdollisesti abortointeja ja sikiökuolemia, mikäli tartunta on saatu tiineyden aikana. T. gondii – alkueläimen aiheuttamat infektiot ovat hyvin yleisiä ihmisillä, mutta kliininen tauti rajoittuu suurilta osin riskiryhmiin. Raskauden aikana saatu toksoplasmoosi voi aiheuttaa sikiövaurioita myös ihmisellä. T. gondii -alkueläimellä infektoitunut lampaanliha on eräs mahdollinen lähde ihmisten tartunnoille. Euroopan elintarviketurvallisuusviranomainen, EFSA, suosittelee, että loista tulisi alkaa monitoroida lampailla, kun sopivat serologiset menetelmät ovat saatavilla. T. gondii - alkueläimen esiintyvyydestä lampailla Suomessa ei ole aiempaa tietoa, mutta sen oletettiin olevan samankaltainen kuin muissa Pohjoismaissa. Ruotsissa alkueläintä löytyy 19 % lampaista ja Norjassa 16 %. T. gondii – alkueläimen esiintyvyys määritettiin tutkimalla 1940 lammasseerumia kaupallisella suoralla agglutinaatiotestillä (Toxo-Screen DA). Näytteet ovat kerätty ympäri Suomea 97 tilalta ja jokaiselta tilalta tutkittiin 20 näytettä. Käytetty testi havaitsee IgG- luokan T. gondii vasta-aineet seeruminäytteestä agglutinaation avulla. T. gondii – vasta-aineita löytyi maan laajuisesti 477 lampaalta 1940 tutkitusta eli seroprevalenssi on 24,6 %. Tuloksen 95 %:n luottamusväli on 22,7% – 26,5%. Matalin esiintyvyys alkueläimellä oli Lapin läänissä ja korkein Ahvenanmaalla. Seroprevalenssitulos on oletettua suuruusluokkaa. Tutkituista tiloista 76 %:lla löytyi ainakin yksi lammas, jolta havaittiin vasta-aineita loista vastaan. Suhteellisesti eniten tiloja, jossa oli ainakin yksi seropositiivinen lammas, oli Itä-Suomen läänissä ja vähiten Lapin läänissä. Tutkimuksessa tutkittiin vain yli vuoden ikäisiä lampaita, joten karitsojen T. gondii - vasta-aineiden esiintyvyydestä ei saatu tietoa. Se on yleensä aikuisia lampaita matalampi. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että T. gondii – alkueläintartuntoja esiintyy Suomessa lampailla ja että lampaat altistuvat T. gondii – alkueläimelle varsinkin eteläisimmissä osissa Suomea. Suomalainen lampaan liha on potentiaalinen tartunnan lähde ihmisten T. gondii – infektioille, mikäli lihaa ei käsitellä tavoilla, jotka tuhoavat loisen, esimerkiksi riittävällä kuumennuksella tai pakastamalla.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2012)Trichinella-suvun loiset ovat maailmanlaajuisesti levinneitä sukkulamatoja, jotka ovat infektiivisiä useille eläinlajeille ja tarttuvat myös ihmiseen. Loiset aiheuttavat ongelmia muun muassa lihateollisuudessa, haittaavat tuotantoeläinten terveyttä ja ovat elintarviketurvallisuusriski. Eri Trichinella-lajien infektiivisyys eri isäntäeläinlajeissa vaihtelee. Esimerkiksi Trichinella spiralis aiheuttaa rotassa voimakkaamman infektion kuin Trichinella nativa, mutta syytä loislajien erilaiseen infektiviteettiin samassa isäntäeläinlajissa ei tiedetä. Trichinella-loisten elämänkiertoon kuuluu sekä enteraali- eli suolistovaihe että parenteraalivaihe eli suoliston ulkopuolella tapahtuva vaihe. Vielä on epävarmaa, missä vaiheessa elämänkiertoa loislajien selviytyminen rotassa eroaa toisistaan. Tutkielmani kokeellisen osuuden tarkoituksena oli selvittää rotan ulosteita tutkimalla, kiinnittyykö toinen tutkituista Trichinella-lajeista (T. spiralis tai T. nativa) paremmin suolen seinämään ja tuleeko toinen nopeammin ulos suolesta. Mikäli rotan heikosti infektoivat T. nativa -loiset tulevat T. spiralis -loisia nopeammin ulosteen mukana ulos suolistosta, voidaan olettaa suolistovaiheen immuunipuolustuksen olevan ainakin osatekijä rotan kyvyssä puolustautua T. nativa –infektioita vastaan. Työ suoritettiin infektoimalla kuusi rottaa T. spiralis -loisella ja kuusi rottaa T. nativa -loisella. Lisäksi tutkimuksessa oli mukana kolme kontrollirottaa, joita ei infektoitu. Rottien ulosteet kerättiin seitsemän viikon ajalta, ja näytteet tutkittiin FLOTAC-menetelmällä. Ulosteista etsittiin Trichinella-loisten aikuis- ja toukkamuotoja. Ulostenäytteistä ei löytynyt yhtään loista. Kokeen jälkeen rotat lopetettiin ja niiden suolet tutkittiin, mutta suolistakaan ei löytynyt loisia. Lopetettujen eläinten lihasnäytteitä tutkimalla eläinten todettiin infektoituneen kyseessä olleelle loislajille tyypillisellä voimakkuudella. Kontrollirotista ei löydetty loisia. Koska rottien ulosteista tai suolista ei löytynyt loisia huolimatta onnistuneista infektoinneista, voidaan todeta käytetyn menetelmän olleen kokeeseen sopimaton. Mikäli loisia olisi löytynyt ulosteista, olisi ollut tarpeellista verrata eri lajeilla infektoitujen ryhmien tuloksia. Tieto siitä, tapahtuuko rotan suolistossa jotain, mikä heikentää toisen Trichinella-lajin infektiivisyyttä, olisi ollut merkittävä. Saadut tulokset olisivat olleet hyödyksi pohdittaessa parempia keinoja Trichinella-tartuntojen ennaltaehkäisyyn ja infektioiden hoitoon.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2015)Trichinella on yksi Nematoda -luokkaan kuuluvan Trichuroidea -heimon suvuista. Trichinella -sukuun kuuluu yhdeksän lajia ja kolme genotyyppiä, joista tutkimuksessa käytettiin Trichinella spiralis ja Trichinella nativa -lajeja. T. spiralis ja T. nativa ovat morfologisesti lähes identtisiä keskenään, ja niillä on samanlainen elämänkierto. Tästä huolimatta niiden kyvyssä infektoida eri eläinlajeja on eroavaisuuksia. Syytä tähän ei vielä tiedetä. Lajien välinen ero voi liittyä enteraaliseen tai parenteraaliseen vaiheeseen, tai molempiin. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, onko sian viljeltyjen enterosyyttisolujen immuunivasteessa eroja infektoitaessa niitä T. spiralis- tai T. nativa –loisella tai näiden larvoilla. Lisäksi tutkimuksessa mitattiin solujen transepiteliaalista sähköistä resistenssiä ensin ennen solujen infektoimista loisilla ja sitten kolmena peräkkäisenä päivänä solujen infektoimisen jälkeen. Koe toistettiin kolmeen kertaan. Tutkimustuloksista käy ilmi, että sekä T. spiralis että T. nativa laskivat solujen transepiteliaalista sähköistä resistenssiä keskimäärin yhtä paljon. T. nativa –loisen vastasyntyneet larvat vähensivät transepiteliaalista resistenssiä kuitenkin ensimmäisen vuorokauden aikana noin kolme kertaa enemmän kuin T. spiralis –loisen vastasyntyneet larvat, ja seuraavaan vuorokauteen mennessä jopa viisi kertaa enemmän. Käytännössä tämä tarkoittanee sitä, että T. nativa –loiset ja sen larvat ovat tehokkaimmin alentaneet solujen konfluenssia. Tutkimuksessa ei havaittu merkittäviä eroja Trichinella spiralis- ja Trichinella nativa –loisten kyvyssä aktivoida tai heikentää enteraalivaiheen sytokiinituotantoa. Niiden havaittiin kummankin vaikuttavan suoliston immuunipuolustukseen heikentämällä hetkellisesti infektoimiensa enterosyyttisolujen interleukiinien IL-6 ja IL-8 tuotantoa, jonka ansiosta ensivaiheen tulehdusreaktio mahdollisesti viivästyy ja heikkenee. Tämä lienee yksi trikinellojen elämänkierron jatkumisen mahdollistavista tekijöistä.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2014)Luonnonlohikantojen säilyminen ja kalastus ovat riippuvaisia vesiviljelyssä kasvatettujen kalanpoikasten istuttamisesta luonnonvesistöihin. Nykymenetelmillä istustustulokset ovat kuitenkin olleet heikkoja: viljeltyjen kalanpoikasten kuolleisuus luonnossa on suurempaa kuin villipoikasten. Kalat eivät opi vesiviljelyn staattisessa ympäristössä luonnossa tarvittavia selviytymiskeinoja. Myös geneettinen monimuotoisuus ja populaation valmius sopeutua luonnonoloihin heikkenee laitoksissa. Istukaskalojen laatua on pyritty parantamaan kehittämällä luontoa mukailevia, virikkeellisiä laitoskasvatusympäristöjä. Vaihtelevan kasvatusympäristön ja luonnonemotaustan on esitetty myös edistävän lohikalojen kasvatusaikaista terveyttä. Kasvatusolosuhteet ja niiden aiheuttama valintapaine muokkaavat kalan ja taudinaiheuttajan ominaisuuksia, mm. vastustuskykyä ja virulenssia, jotka määrittävät, millainen isäntä-patogeeni -vuorovaikutuksesta muodostuu. Loiset ja muut taudinaiheuttajat lisäävät tuotantokustannuksia ja -tappioita vesiviljelyssä, joten tehokkaita tautitorjuntamenetelmiä kehitetään jatkuvasti. Merkittäviä patogeeneja istukaskasvatuksessa ovat mm. Ichthyophthirius multifiliis -loinen (Ich) ja Flavobacterium columnare -bakteeri. Tutkielmassa tarkasteltiin, kuinka kasvatusympäristö ja kalakantojen laitostuminen vaikuttavat tarttuvien tautien esiintymiseen ja kasvatusaikaiseen kuolleisuuteen lohen istukaskasvatuksessa. Kokeellisessa osassa selvitettiin kuolleisuuden, loisprevalenssien ja loisinnan intensiteetin eroja tavanomaisen ja virikkeellisen kasvatusmenetelmän sekä villi- ja laitosemotaustaisten kalojen välillä. Hypoteesina oli, että loisinfestaatio ja kokonaiskuolleisuus ovat vähäisempiä luonnon- kuin laitosemojen poikasilla, ja vastaavasti virikkeellisessä kuin tavanomaisessa kasvatusmenetelmässä. Tutkimus toteutettiin kalantutkimusasemalla Paltamossa kesällä 2010. Kussakin 16 tutkimusaltaassa oli kokeen alussa 2500 Torniojoen merilohenpoikasta. Altaat jaettiin emo- ja kasvatustaustan osalta neljään käsittelyyn: "laitos-standardi" (LS), "villistandardi" (VS), "laitos-virike" (LV) ja "villi-virike" (VV). Virikealtaat luotiin suojapaikoin ja veden virtausta muuntelemalla. Ulkoloisten laji ja määrä tutkittiin iholimanäytteistä mikroskoopilla. Loisinfestaation ja kasvatusmenetelmän sekä emotaustan yhteydet määritettiin Fisherin eksaktilla testillä. Allaskohtaista kuolleisuutta seurattiin kalantutkimuslaitoksen kirjanpidon avulla. Kuolleisuuskuvaajat laskettiin taulukkolaskentaohjelmassa. Loisprevalenssien ja kuolleisuusprosenttien tilastollinen merkitsevyys määritettiin binomiaaliseen jakautumiseen perustuvan 95 % luottamusvälin avulla. Tutkimuksessa todettiin vahvoja trendejä kuolleisuuden, Ich-infestaation, emotaustan ja kasvatuksen yhteyksistä: Ich-loista esiintyi enemmän laitos- kuin villipoikasissa ja standardi- kuin virikealtaissa. Trichodina-loisen ja Flavobacterium columnare -bakteerin osalta trendit olivat päinvastaisia. Flavobakteeritartunta vaikutti altaiden loistautidynamiikkaan. Tulokset eivät ole yksiselitteisiä. Altaiden väliset erot, muut tarttuvat taudit ja kalayksilön loisinfestaation riippuvuus olosuhteista sekä fysiologisesta tilasta tulisi ottaa paremmin huomioon tutkimusasetelmassa ja tutkittavien altaiden määrässä. Saatu ymmärrys tarttuville taudeille otollisista olosuhteista auttaa suunnittelemaan niiden ehkäisyyn tähtäävää jatkotutkimusta. Tulokset viittaavat virikkeellistämisen vähentävän Ich-loisen esiintymistä kasvatusaikana. Ich:n torjuntaan on etsitty tehokasta ja kestävää ratkaisua; virikkeellistä kasvatustapaa voisi soveltaa taudin torjumiseen muissakin makean veden kalankasvatuksen muodoissa.
Now showing items 1-14 of 14