Browsing by discipline "Reproduction of Domestic Animals"

Akuutin faasin proteiinit ovat maksan tuottamia proteiineja, joiden pitoisuudet muuttuvat tulehduksen akuutin vaiheen vasteen aikana. Akuutin vaiheen vaste käynnistyy paikallisesta kudosvauriosta, joka voi olla bakteerin, viruksen, loisten, immunologisen reaktion tai esimerkiksi kasvaimen aiheuttama. Paikallinen vaurio saa valkosolujen ja sytokiinien välityksellä aikaan muutoksia koko elimistön tasolla. Lähes kaikki sairaan eläimen oireet, kuten syömättömyys, lämmönnousu ja leukosytoosi, johtuvat akuutin vaiheen vasteen aiheuttamista muutoksista. Terveillä eläimillä akuutin faasin proteiinien pitoisuudet voivat olla suurentuneet muun muassa kuljetuksen ja stressin myötä. Myös ikä, sukupuoli ja tiineys vaikuttavat akuutin faasin proteiinien pitoisuuksiin. Akuutin faasin proteiineja on lukuisia erilaisia, mutta useita proteiineja ei havaita terveillä eläimillä laisinkaan. Tärkeimpiä akuutin faasin proteiineja ovat fibrinogeeni, haptoglobiini, CRP, seerumin amyloidi-A, α1-hapan glykoproteiini, ferritiini, transferriini ja keruloplasmiini. Lajien välillä on eroja siinä, minkä proteiinin pitoisuudet muuttuvat akuutin vaiheen vasteen aikana. Sialla tärkeimpiä akuutin faasin proteiineja ovat CRP, haptoglobiini, sika-MAP ja seerumin amyloidi-A. Niiden pitoisuus kohoaa parin päivän kuluttua altistuksesta tai sairastumisesta ja voi olla jopa 40-kertainen lähtötasoon nähden. Tutkimukseen arvottiin 21 eteläsuomalaista emakkosikalaa, joissa 646 emakkoa tutkittiin ontumisen ja valuttelun varalta. Lisäksi tutkittiin valuttelun varalta viidellä valutteluongelmatilalla vielä 178 emakkoa. Ontumisen prevalenssi oli 8,5 % ja valuttelun 1,3 %. Koe-eläimistä ja niiden kontrolleista otettiin verinäyte, josta määritettiin CRP:n ja haptoglobiinin pitoisuudet. Ontuvilla emakoilla akuutin faasin proteiinien pitoisuudet olivat merkitsevästi korkeammat kuin niiden kontrolliemakoilla. Vakavasti ontuvilla emakoilla ero kontrolliemakoihin oli vielä suurempi kuin lievästi ontuvilla emakoilla. Valuttelevilla eläimillä ei havaittu pitoisuuksissa merkitseviä eroja kontrolliemakoihin verrattuna. Tulokset ovat samansuuntaisia kirjallisuuden kanssa. Akuutin faasin proteiinien pitoisuuksien määritykset tarjoavat uusia ja tarkempia mahdollisuuksia eläinten terveyden- ja sairaudenhoitoon. Ennen rutiininomaista käyttöä on kuitenkin tehtävä vielä paljon perustutkimusta, johon tämänkin tutkielman kokeellinen osuus voidaan lukea.

Koirilla esiintyvistä lisääntymisongelmia aiheuttavista infektiivisistä mikrobeista tyypillisimmät ovat Brucella canis ja canine herpes virus-1 (CHV-1). Näiden aiheuttamat ongelmat saattavat muodostua hyvinkin merkittäviksi yksittäisessä kennelissä alentaen syntyvien pentujen määrää huomattavasti vuositasolla. Useissa maissa tehtyjen tutkimusten perusteella on todettu herpeksen olevan enzoottinen virus koirapopulaatioissa. Brucella canista esiintyy harvemmin, mutta sen aiheuttamien vakavien lisääntymisongelmien takia vähäinenkin esiintyvyys on merkittävää. Suomessa ei ole aiemmin tutkittu Brucella canis –bakteerin tai CHV-1:n esiintyvyyttä paikallisessa koirapopulaatiossa. Tutkimuksen tarkoituksena oli kartoittaa näiden mikrobien esiintyvyys Suomessa ja niiden merkitys suomalaisten koirien lisääntymisongelmissa. Tutkimukseen pyydettiin lehti-ilmoituksella mukaan jalostuskoiria, joilla oli ollut lisääntymisongelmia. Näytteitä otettiin myös täysin terveistä koirista verrokkiryhmäksi. Näytteeksi otettiin verta lasiseen seerumiputkeen noin 8 ml. Näytteet kerättiin pääsääntöisesti kenneleissä paikan päällä. Yhteensä näytteitä saatiin 388 kpl. Brucella canis –vasta-aineet tutkittiin kaikista näytteistä EELA:ssa. Yhdestäkään näytteestä ei löytynyt positiiviseksi tulkittavia vasta-ainemääriä. Herpesvasta-ainetutkimusta varten valittiin 40 lisääntymisongelmista kärsivien kenneleiden näytettä sekä 41 näytettä verrokkiryhmäksi ongelmattomista kenneleistä. Herpesvasta-aineet tutkittiin Ruotsissa SVA:n laboratoriossa. Herpesvasta-aineita tutkimuksessa todettiin usealla koiralla. Seroprevalenssi ongelmakenneleiden ryhmässä oli 90%. Verrokkiryhmän kenneleissä seroprevalenssi oli selvästi matalampi, 24%. Vasta-ainetiitterin korkeus todettiin tilastollisesti merkitsevästi riippuvaksi kennelin ongelmastatuksesta ja koiran käytöstä jalostuksessa. Herpesvasta-aineita todettiin enemmän ongelmakennelien koirilla kuin ongelmattomien kenneleiden koirilla. Tutkimuksen johtopäätöksenä voidaan todeta herpeksen olevan yksi tärkeimmistä aiheuttajista kennelin lisääntymisongelmissa. Kennelin herpestilanteen selvittäminen tulisikin sisällyttää tutkimuksiin kartoitettaessa syitä kennelin lisääntymisongelmiin.

Tutkimuksessa selvitettiin ensikoiden melatoniiniprofiilien yhteyttä puberteetin ilmenemisen viivästymiseen syyskaudella. Tavoitteena oli löytää yksilöllisten melatoniiniprofiilien avulla ennustettavia eroja syyskauden hedelmällisyydessä, jotta alemman hedelmällisyyden yksilöt voitaisiin tulevaisuudessa karsia tuotannosta ja jalostuksesta. Tulokset perustuvat Hyvinkäältä Maatalouden tutkimuskeskuksen sikatalouden koeasemalta syksyllä 2000 saatuun aineistoon (18 eläimen näytteet). Tutkimuseläimet valittiin pareittain vastaavien syntymäpäivien mukaan isommasta eläinmäärästä siten, että kiimaan tulleiden (saavuttaneet puberteetin) ja kiimaa näyttämättömien (puberteetin viivästyminen) ryhmään tuli sama eläinmäärä. Eläimistä otettiin verinäytteitä kahden vuorokauden aikana yhteensä 4 päivä- ja 6 yönäytettä, joista analysoitiin melatoniinipitoisuudet. Tutkimus osoitti kaikilla tutkimuseläimillä kiiman ilmenemisestä riippumattoman, selkeän ja säännöllisen, vuorokaudenajan mukaan vaihtelevan melatoniinirytmin. Kaikilla päiväarvot olivat alhaiset ja yöarvot korkeat, kuten muillakin aiemmin tutkituilla nisäkkäillä. Joillain yksilöillä yölliset melatoniinipitoisuudet olivat päiväarvoihin nähden moninkertaiset. Tehty tutkimus on ensimmäisiä, joissa sian säännöllinen melatoniinirytmi on pystytty osoittamaan. Tehdyssä tutkimuksessa yhteyttä puberteetin viivästymisen ja yksilöllisten melatoniiniprofiilien välillä ei löydetty. Näiden tulosten pohjalta on oletettava, ettei sian yöllisten melatoniinikonsentraatioiden yksilöllisillä eroilla ole vaikutusta puberteetin ilmenemiseen tai sen viivästymiseen. Erot melatoniinitasoissa saattavat olla osoitus yksilöllisistä eroista käpyrauhasen koossa, kuten aiemmin on osoitettu mm. lampaalla. Tutkimuseläinten käpyrauhasten kokoja ei mitattu.

Lisensiaatin tutkielma koostuu kirjallisuuskatsauksesta ja tutkimusosiosta. Kokeellinen osuus kuuluu osana ELL Leena Suojalan väitöskirjaprojektiin, jossa tuloksia käsitellään laajemmin. Tässä tutkielmassa keskitytään eläinten kliiniseen vasteeseen ja bakteriologiseen paranemiseen. Lypsylehmät saavat Escherichia coli–utaretulehduksen yleensä lähellä poikimista tai alkulypsykaudella. Tartunnan vakavuuteen vaikuttaa lehmän oma immuunivaste sekä bakteereiden määrä. Kolimastiitin mikrobilääkehoidon tekee ongelmalliseksi se, että endotoksiinivaste eli elimistön omat sytokiinit ja muut välittäjäaineet aiheuttavat kliiniset oireet. Kolimastiitin hoitoon on yleensä käytetty laajakirjoisia antibiootteja, vaikka joissakin tutkimuksissa on havaittu, että mikrobilääkehoito ei välttämättä paranna hoitotulosta. Lisääntynyt antibioottiresistenssi ja yleinen pyrkimys vähentää antibioottien käyttöä ovatkin asettaneet kyseenalaiseksi kolimastiitin rutiininomaisen antibioottihoidon. Kokeen tarkoituksena oli selvittää mikrobilääke- (enrofloksasiini) ja tukihoidon tai pelkän tukihoidon hoitovastetta kliinisen E. coli–utaretulehduksen hoidossa. Koe suoritettiin kenttäkokeena ja aineistoa lehmien hoitovasteesta kerättiin kolmen vuoden ajan. Kokeeseen osallistui yhteensä 183 lehmää. Eläinten bakteriologinen parantuminen arvioitiin kolmen viikon kuluttua hoidon aloituksesta otetusta maitonäytteestä. Tulosten mukaan ne eläimet, jotka saivat tukihoidon lisäksi myös antibioottia, paranivat hieman paremmin kuin pelkkää tukihoitoa saaneet eläimet. Antibioottihoidetuista lehmistä bakteriologisesti parantui 89,1 %, pelkkää tukihoitoa saaneista parantui 81,2 %. Kliinisen paranemisen tulos oli parempi pelkkää tukihoitoa saaneella ryhmällä, joista 57,3 % oli parantunut kliinisesti kolmen viikon kuluttua hoidon aloittamisesta. Antibiootti- ja tukihoitoa saaneesta ryhmästä kliinisesti parani 43,3 %. Tämän tutkimuksen perusteella näyttäisi siltä, että kolimastiitin hoitoon ei kannata käyttää antibioottihoitoa, vaan pelkkä tukihoito olisi riittävä. Antibioottihoito paransi hieman bakteriologisen paranemisen tulosta, mutta käytännön eläinlääkinnän kannalta paljon merkittävämpää on kliinisen paranemisen tulos, joka oli parempi pelkää tukihoitoa saaneella hoitoryhmällä. Molempien hoitoryhmien kliinisen paranemisen tulos oli kuitenkin varsin heikko, mikä kertoo kolimastiitin vakavuudesta; lehmä jää usein soluttamaan pitkäksikin aikaa ja maidontuotos voi laskea pysyvästi.

Gonadotropiineja vapauttava hormoni (gonadotropin-releasing hormone, GnRH) on yksi hypotalamuksen monista säätelyhormoneista. GnRH aikaansaa luteinisoivan hormonin (LH) ja follikkeleita stimuloivan hormonin (FSH) vapautumisen adenohypofyysistä. Hypotalamus kontrolloi kiimakierron eri vaiheita GnRH-erityksen välityksellä. Ovulaatiota edeltää hypotalamuksesta erittyvä endogeeninen GnRH-aalto, joka stimuloi LH-erityksen hypofyysistä. LH-eritys aiheuttaa munasarjoissa olevien suurten follikkeleiden luteinisaation tai ovulaation. Eksogeeninen GnRH tai sen agonistinen analogi aikaansaa endogeenisen LH- ja FSH-erityksen hypofyysistä. GnRH-injektion aiheuttamaa ovulaation induktiota on käytetty kiimakiertojen käynnistämiseen poikimisen jälkeen, kiiman-synkronointiohjelmissa ja siemennyksen yhteydessä tiinehtyvyyden parantamiseksi sekä terveillä lehmillä aloitussiemennyksen yhteydessä että oireettomilla uusijoilla. GnRH:ta käytetään myös munasarjarakkuloiden hoidossa, ja sitä käytetään yhdistettynä prostaglandiiniin, progesteroniin ja / tai estradioliin poikimisen jälkeisen kiimattomuuden hoidossa. Normaalia lyhyempiä kiimakiertoja saattaa esiintyä ensimmäisen ovulaation yhteydessä hiehoilla puberteetissa ja lehmillä poikimisen jälkeen. GnRH-injektio annettuna samanaikaisesti prostaglandiini-injektion kanssa tai 24 tuntia prostaglandiini-injektion jälkeen voi aikaansaada lyhyitä kiimakiertoja normaalisti sykloivilla hiehoilla ja lehmillä. Nämä lyhyet kiimakierrot poikkeavat puberteetissa ja poikimisen jälkeen esiintyvistä lyhyistä kiimakierroista siten, että näitä GnRH- ja PGF2a-hoidolla aikaan saatuja lyhyitä kiimakiertoja edeltää normaali progesteronivaihe, jonka pitäisi estää lyhyiden kiimakiertojen esiintyminen. Kokeellisen tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, vaikuttaako GnRH-annos (gonadoreliini 100 µg vs. 500 µg), ja siten LH-aallon suuruus, indusoitujen lyhyiden kiimakiertojen esiintymiseen sykloivilla hiehoilla (n=19). Hiehot jaettiin satunnaisesti kahteen hoitoryhmään. Toiselle ryhmälle (n=10) annettiin 24 tuntia prostaglandiini-injektiosta 100 µg gonadoreliiniä ja toiselle ryhmälle (n=15) 500 µg gonadoreliiniä. Koe suoritettiin kahteen kertaan. Lisäksi määritettiin myös progesteroni- ja LH-pitoisuudet hiehojen verestä. GnRH-annoksen suuruus ei vaikuttanut lyhyiden kiimakiertojen esiintyvyyteen. Ei ollut tilastollisesti merkitseviä eroja 100 µg ja 500 µg GnRH-annoksen jälkeen esiintyvien lyhyiden kiimakiertojen insidenssissä. Hiehoilla, joilla oli normaalia lyhyempi kiimakierto, progesteronipitoisuus saavutti korkeimman arvonsa 3 - 6 päivää ovulaatiosta. Hiehoilla, joilla oli normaalin pituinen kiimakierto, suurin progesteronipitoisuus saavutettiin keskimäärin 14 päivää ovulaatiosta. GnRH-annos (100 vs. 500 µg) ei tilastollisesti merkitsevästi vaikuttanut LH-pitoisuuksiin tai LH-käyrän muotoon. Tämä oli yllättävää, koska ennakkokäsityksenä oli, että GnRH-annoksen kasvattaminen olisi ollut lisännyt LH-eritystä.

Hännänpurenta on taloudellisesti merkittävimpiä ongelmia lihasikaloissa. Hännänpurenta on monisyinen olosuhdeongelma, stressioire, joka johtuu sian luontaisten käyttäytymistarpeiden estymisestä. Tällaisia tarpeita ovat tonkiminen, ympäristön tutkiminen kärsän avulla, rypeminen sekä sosiaalisten kontaktien luominen. Tieteellisissä tutkimuksissa on tunnistettu useita altistavia tekijöitä ympäristössä, ruokinnassa ja yksilöllisissä eroissa. Ympäristötekijöistä tärkeimmät altistavat tekijät ovat ritilälattia, suuri ryhmäkoko, ahtaus, veto, huono ilmanvaihto sekä virikkeiden puute. Kuivikkeiden käyttöä pidetään tärkeimpänä ennaltaehkäisevänä tekijänä. Hoidoksi suositellaan sekä uhrin että purijan eristämistä sekä uhrin hoitamista penisilliinillä. Tutkimuksen päätehtävänä on tunnistaa hännänpurennalle altistavia tekijöitä terveydenhuoltoprojektiin osallistuvilla tiloilla. Tutkimus on osa A-tuottajien Euroopan maatalouden tuki- ja ohjausrahaston (EMOTR) rahoittamaa Terveet jalat - ehjä häntä -hanketta. Tilat osallistuivat vapaaehtoisesti projektiin hännänpurennan vähentämiseksi. Aineistona käytettiin Atrian Kuopion teurastamon lihantarkastustietoja vuosilta 2000-2002 sekä tilakäynneillä tehtyjä olosuhdeselvityksiä. Osallistuvista tiloista valittiin 36 tilaa, joilla oli todettu eniten hännänpurenta- ja paisehylkäyksiä. Tilat ryhmiteltiin hylkäysten perusteella kolmeen osaan, joista tutkimusaineiston analyysiin kelpuutettiin ylä- ja alakolmannes (paljon hännänpurentaa ja vähän hännänpurentaa). Näin lopullinen tutkimusaineisto muodostui yhteensä 24 tilasta. Tilakäyntien ja olosuhdeselvitysten avulla vertailtiin "paljon" ja "vähän" ryhmien olosuhteita altistavien tekijöiden tunnistamiseksi. Tilakäyntien tuloksia verrattiin tekijästä riippuen joko vertaamalla ryhmien keskiarvoja tai prosenttiosuuksia keskenään. Tilastollista merkitsevyyttä testattiin Studentin T-testillä, varianssianalyysillä ja khin-neliötestillä. Tilavertailun perusteella tärkeimmiksi altistaviksi tekijöiksi osoittautuivat sopimaton lämpötila (<14 tai >22°C), suuri ryhmäkoko sekä riittämätön valaistus. Altistavia tekijöitä näyttivät myös olevan pieni kaukalotila sekä ritilän suuri osuus lattiasta. Suojaavia tekijöitä näyttivät olevan kuivikkeiden käyttö, lattialämmitys sekä sairaiden sikojen hyvä hoito.

Hevosen hedelmällisyyteen vaikuttavat tekijät on laaja kokonaisuus, jonka eri osa-alueet ovat kytkeytyneet toisiinsa tiiviisti. Tämän kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena on koota yhteen oleellisinta aiheeseen liittyvää kirjallisuutta. Hevosen hedelmällisyystulokset sekä niiden tilastointi ovat heikkoja muihin kotieläimiin verrattuna. Hevosten hedelmällisyyttä mitataan usein varsomisprosentin avulla. Varsomisprosentti kuvaa takautuvasti edellisen siitoskauden onnistumista ja siihen vaikuttaa itse hedelmällisyyden lisäksi ilmoitettujen tulosten luotettavuus. Paras hedelmällisyyttä kuvaava mittari hevosilla olisikin tiinehtymisprosentti ensimmäistä astutettua kiimaa kohden, jolloin saadaan arvokasta tietoa siittolatoiminnan tehokkuudesta heti kauden alussa. Ensimmäisen kiiman tiinehtymistuloksiin eivät myöskään vaikuta moneen kiimaan siemennettävät ongelmatammat. Suomalaisten hevosten hedelmällisyystulokset ovat viime vuosina olleet laskusuunnassa toistaiseksi tuntemattomasta syystä. Hevosten lisääntymistä heikentävät monet tekijät. Hevosjalostus on etenkin Suomessa vielä harrastelijamaista, suurin osa siitostammojen omistajista astuttaa vain yhden tamman vuodessa. Hevoset valitaan jalostukseen kilpailunäyttöjen, rakenteen ja sukupuun perusteella, eikä hedelmällisyyteen kiinnitetä huomiota. Hevosten siitosura alkaa siis yleensä vasta kilpauran jälkeen, jolloin siitoshevoset ovat usein iäkkäitä. Vanheneminen vaikuttaa etenkin tamman hedelmällisyyteen negatiivisesti, suurimpana syynä pidetään vanhojen tammojen korkeaa alkiokuolleisuutta. Tammalla myös aikaisempi lisääntymishistoria, ns. tammatyyppi, on merkittävä tekijä, etenkin tyhjäksi jääneiden ja vanhojen neitseellisten tammojen hedelmällisyys on usein heikentynyt. Hevonen on pitkän päivän kausilisääntyjä. Tammojen kiimat loppuvat syksyllä ja alkavat uudestaan keväällä päivän pidentyessä. Hevosten virallinen syntymäpäivä pohjoisella pallonpuoliskolla on tammikuun ensimmäinen päivä. Tämä on aiheuttanut painetta tuottaa mahdollisimman aikaisin syntyviä varsoja, joiden oletetaan pärjäävän ikäluokkien välisissä kilpailuissa paremmin. Lisääntymiskauden alussa hedelmällisyystulokset ovat kuitenkin heikkoja pitkien ja epämääräisten kiimojen takia, jolloin oikean astutushetken valinta hankaloituu. Tamman ensimmäinen kiima varsomisen jälkeen, niin kutsuttu varsakiima, on ovulatorinen ja hedelmällinen. Tiinehtyvyys ei kuitenkaan ole yhtä hyvä kuin muissa kiimoissa ja varsakiimaan astutetuilla tammoilla on myös muita enemmän tiineyden menetyksiä. Ylipäätään tiineyden menetyksiä pidetään yhtenä merkittävimmistä tekijöistä hevosen alhaiseen hedelmällisyyteen. Tammat saavat osallistua kilpailuihin neljän ensimmäisen tiineyskuukauden ajan ja myös oriit saattavat kilpailla aktiivisesti siitoskauden aikana. Aktiivinen kilpaileminen voi kuitenkin heikentää hedelmällisyystuloksia fyysisen rasituksen aiheuttaman stressin ja ruumiinlämmön nousun kautta. Erityisesti siittiötuotanto saattaa merkittävästi häiriintyä, jos kivesten lämpötila kohoaa liian korkeaksi. Siittolatoiminnan tehokkuudella voidaan merkittävästi vaikuttaa hedelmällisyystuloksiin. Oleellisimpia asioita ovat kiimantarkkailu, siemennyksen ajoittaminen ovulaatioon nähden sekä tammojen määrä oria kohden. Optimaalisesti siemennyksiä tulisi olla kiimaa kohden mahdollisimman vähän, jotta vältyttäisiin ylimääräisiltä siemennyskustannuksilta ja toisaalta tamman kohtu ei tällöin turhaan altistu siemennyksen jälkeiselle kohtutulehdukselle. Siitostavalla on myös suuri merkitys, pakastespermalla saavutetaan yleisesti huonompia tiinehtyvyystuloksia etenkin kohtutulehdusherkillä ongelmatammoilla ja vanhoilla neitseellisillä tammoilla. Luonnollisesti siemennesteen käsittelyllä ja säilytyksellä on suuri vaikutus oriin hedelmällisyystuloksiin. Ongelmana kuitenkin on, ettei oriin hedelmällisyyttä voida toistaiseksi luotettavasti arvioida sen tuottaman siemennesteen perusteella. Tässä kirjallisuuskatsauksessa on pohdittu tärkeimpiä hevosen hedelmällisyyteen vaikuttavia tekijöitä. Hyvä kokonaiskäsitys tästä laajasta kentästä on oleellista, kun huonoja hedelmällisyystuloksia pyritään parantamaan käytännössä. Siittolatoiminnan tehostamisella onkin mahdollista saavuttaa loistavia tuloksia.

Prostaglandiinit ovat hormoninkaltaisia yhdisteitä, jotka osallistuvat välittäjinä hyvin moniin elimistön fysiologisiin toimintoihin. PGF2α:n vaikutukset kohdistuvat lisääntymistoimintoihin, ja sen pääasiallinen tehtävä on luteolyysin aiheuttaminen useilla eri lajeilla. PGF2α muodostuu muiden prostaglandiinien tavoin monityydyttymättömistä rasvahapoista niin kutsutun arakidonihappokaskadin kautta. PGF2α erittyy synteesin yhteydessä kohdusta paikalliseen verenkiertoon, mistä se naudalla kulkeutuu suoraan munasarjaan venoarteriaalista reittiä pitkin. Kiimakierron lopulla luteolyysiin johtava PGF2α:n vapautuminen tapahtuu useina erillisinä pulsseina. Muissa kiimakierron vaiheissa eritys on vähäisempää eikä pulsseja havaita. PGF2α:lla on lyhyt puoliintumisaika, ja se metaboloidaan systeemisessä verenkierrossa nopeasti lyhyemmiksi yhdisteiksi. Tämä asettaa omat vaatimuksensa näytteenotolle ja analysoinnille. Kirjallisuusosassa kuvataan tarkemmin PGF2α:n eritystä, vaikutuksia, metaboliaa ja analysointia naudalla. Tutkimusosassa pyrimme selvittämään, onko kloprostenoli- ja GnRH-käsittelyllä aiheutettu lyhyt kiimakierto seurausta ennenaikaisesta PGF2α:n vapautumisesta, ja muistuttaako tämä mahdollinen PGF2α-eritys luonnollisen, spontaanin luteolyysin aikaista PGF2α-eritystä. Aiemmissa tutkimuksissa on havaittu, että lyhyitä kiimakiertoja esiintyy sykloivilla naudoilla silloin, kun kiima indusoidaan kloprostenolilla kiimakierron päivänä 7 - 10 ja ovulaatio indusoidaan GnRH:lla joko samanaikaisesti tai 24 tuntia myöhemmin. Tutkimuksessa oli mukana 24 hiehoa, 12 koe- ja 12 kontrolliryhmässä. Kuudelle eläimelle kummassakin ryhmässä annettiin kloprostenoli-injektio 6. päivänä ovulaatiosta ja toisille kuudelle 7. päivänä ovulaatiosta. Koeryhmien 12 hieholle annettiin GnRH-injektio 24 tuntia kloprostenoli-injektion jälkeen. Seitsemällä koeryhmän hieholla todettiin lyhyt, 8 - 12 päivän mittainen kiimakierto. Muilla hiehoilla, lopuilla koeryhmän ja kaikilla kontrolliryhmän eläimillä, kiimakierrot olivat normaalin pituiset (17 - 22 vrk). Lyhyen kiimakierron hiehoilla havaittiin merkitsevää PGF2α-eritystä useina pulsseina, ja eritykseen liittyi progesteronipitoisuuden lasku. Muilla hiehoilla kyseisiä muutoksia ei todettu. Tutkimus osoittaa, että ennenaikainen PGF2α:n vapautuminen aiheuttaa luteolyysin myös silloin, kun lyhyt kiimakierto on seurausta 24 tunnin välein annetuista kloprostenoli- ja GnRH-injektioista. Lyhyissä kiimakierroissa PGF2α-eritys muistuttaa luonnollisen luteolyysin aikaista eritystä, vain ajankohta on eri.

Porsasboosteri on naudan ternimaitoa sisältävä ravintolisävalmiste, joka on tarkoitettu vastasyntyneen porsaan lisäravinnoksi tilanteissa, joissa ternimaidon saanti on vaikeutunut. Tämän kokeen tarkoitus oli testata valmisteen toimivuutta ja kustannushyötyä käytännön tilaolosuhteissa. Kenttäkokeen I-vaiheessa kaikki Porsasboosteriryhmän porsaat (n=423) saivat yhden annoksen porsasboosteripastaa 12 h kuluessa syntymästä. Alle 1200g painavat porsaat saivat uuden annoksen 12 h kuluessa ensimmäisestä annoksesta. Kontrolliryhmän porsaat (n=471) eivät saaneet lisäravinteita. Porsasboosteriryhmän kuolleisuus oli 3,4% matalampi (10,4 %) kuin kontrolliryhmässä (13,8 %). Porsasboosteriryhmän porsaskohtainen kasvu syntymästä vieroitukseen oli 5,96 kg. Tämä oli 140 g (2,3%) vähemmän kuin kontrolliryhmässä (6,1 kg). Kenttäkokeen II-vaiheessa vain Porsasboosteriryhmän (n=129) alle 1200g painavat tai muuten elinvoimaisuudeltaan heikot porsaat saivat annoksen Porsasboosteripastaa 12 h kuluttua syntymästä. Annos uusittiin 12 h kuluessa ensimmäisestä annoksesta. Porsasboosteripahnueiden normaalikokoiset porsaat sekä kontrollipahnueiden porsaat (n=126) eivät saaneet lisäravinteita. Porsasboosteriryhmän kuolleisuus oli korkeampi (13,9 %) kuin kontrolliryhmässä (8,7 %). Porsasboosteriryhmän porsaskohtainen kasvu syntymästä vieroitukseen oli 7,02 kg. Tämä oli 60 g (0,85%) enemmän kuin kontrolliryhmässä (6,96 kg). Tulosten perustella voidaan todeta, että Porsasboosteripastalla oli I-vaiheen kokeessa kuolleisuutta alentava vaikutus. II-vaiheen kokeessa Porsasboosterilla näytti olleen jonkin verran kasvua parantava vaikutus. Jos lasketaan tuloksellista hyötyä ja käytetään yksikkönä vieroitettua porsasta, saadaan 3,4 % alhaisemmalla kuolleisuudella vieroitettua noin 0,3-0,4 porsasta enemmän per pahnue. Porsaan hinta välityksessä on noin 50 €. Näin laskettuna 0,3-0,4 vieroitettua porsasta enemmän tekee voittoa 15-20 € pahnuetta kohden. Porsasboosterin hinta ohjeen mukaan käytettynä on n. 0,4-0,5 € porsasta kohden; käytännössä pahnuekohtainen kustannus voisi olla luokkaa 1,5-3 € (Porsasboosteri kolmelle-kuudelle heikoimmalle porsaalle). Laskelmista voidaan päätellä, että Porsasboosterin käyttö on taloudellisesti kannattavaa.

Kissojen lisääntymisestä opetetaan kotieläinten lisääntymistieteessä perusasiat lyhyesti, joten tämän kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena on esitellä tarkemmin uros- ja naaraskissojen lisääntymisen erityispiirteitä. Kirjallisuuskatsaus käsittelee tutkimustietoa lisääntymisen ehkäisystä ja lisääntymisen ongelmista sekä niihin liittyvistä diagnosointi- ja hoitovaihtoehdoista. Perinteisistä ehkäisymenetelmistä kuvataan kirurginen kastraatio sekä sterilisaatio. Lisäksi kirurgiselle ehkäisylle esitetään vaihtoehtoisia lääkkeellisiä menetelmiä. Nämä menetelmät voivat olla hyödyllisiä kissoilla, joilla lisääntymisen ehkäisyn tarve on väliaikaista tai kissoilla, joita ei voida steriloida tai kastroida anestesiaturvallisuusriskin vuoksi. Desloreliini on GnRH-agonisti, joka vähentää aivolisäkkeen follikkeleita stimuloivan hormonin ja luteinisoivan hormonin tuotantoa. Se aiheuttaa molemmilla sukupuolilla väliaikaisesti sukurauhashormonituotannon vähenemisen tai loppumisen. Progestiineja ei nykytutkimuksien mukaan suositella käytettäväksi pitkäaikaisena ehkäisymenetelmänä. Tutkimuksen kohteina ovat toistaiseksi vähemmän käytössä olevat ehkäisymenetelmät immunologinen kastraatiorokote ja melatoniini-implantti. Kirjallisuuskatsauksessa esitellään uroksien osalta spermankeräysmenetelmiä ja sperman laadunarviointikriteereitä. Työssä käsitellään tavallisin kiveksiin liittyvä ongelma eli piilokiveksisyys sekä muita harvinaisemmin esiintyviä ongelmia, kuten kivestulehdus, atrofia, kasvaimet tai synnynnäiset kehityshäiriöt, jotka voivat ilmetä yksikiveksisyytenä tai sukupuolen erilaistumisen kehityshäiriöinä. Lisäkivesten, bulbouretraalirauhasten ja eturauhasen ongelmat ovat harvinaisia. Peniksen ja esinahan ongelmat liittyvät ahtaaseen esinahan aukkoon tai peniksen pysyvään erektiotilaan. Myös uroksilla voidaan toisinaan tavata maitorauhaskudoksen hyperplasiaa tai kasvaimia. Niiden hoito on sama kuin naarailla. Naarailla käydään läpi lisääntymisen ehkäisyn lisäksi kiimakierto ja irtosolunäytteen tulkinta. Työssä käsitellään tiineys, tiineyden keskeyttäminen sekä spontaanit abortit ja niiden aiheuttajat. Synnytyksen yhteydessä kuvataan lääkkeellinen ja kirurginen synnytysapu sekä se, milloin synnytykseen tulee puuttua. Synnytyksen jälkeisistä ongelmista käsitellään hypokalsemia, irtoamaton istukka, metriitti, riittämätön maidontuotanto sekä niiden hoidot. Munasarjojen ongelmista käsitellään kiimakäyttäytymistä aiheuttava ovarian remnant syndrome, sen diagnostiikka ja hoito. Lisäksi tarkastellaan lyhyesti munasarjakystoja, kasvaimia ja anomalioita. Kohdun ongelmissa paneudutaan naaraiden yleisimpään lisääntymiselinten sairauteen cystic endometrial hyperplasia-pyometra-kompleksiin ja sen hoitoon. Lisäksi käsitellään kohdun anomaliat ja kasvaimet sekä emättimeen liittyvät ongelmat lyhyesti. Myös naaraiden osalta esitellään maitorauhaskudoksen ongelmat: hyvänlaatuinen hyperplasia, kasvaimet ja mastiitti. Sekä uros- että naarasosioiden lopussa on käytännönläheisesti kuvattu kappale siitä, kuinka lisääntymisongelmasta kärsivää potilasta lähestytään johdonmukaisesti. Sen on tarkoitus tehdä lisääntymisongelmaisen potilaan kohtaaminen praktikoille hieman helpommaksi. Tämän kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena on toimia kompaktina, suomenkielisenä oppaana kissojen lisääntymisen maailmaan. Sitä voivat hyödyntää niin opiskelijat yliopisto-opetuksen tukena kuin eläinlääkärit kissojen lisääntymistä koskevassa potilastyössä.