Browsing by discipline "Suomalais-ugrilaiset kielet ja kulttuurit, kielentutkimus"

Tutkin työssäni itämansin temporaalisia infiniittirakenteita ja niiden käyttöä. Infiniittiset verbimuodot voidaan jakaa infinitiiveihin, partisiippeihin, teonnimiin ja konverbeihin. Temporaalisissa ilmauksissa tyypillisiä ovat konverbit. Mutta myös partisiipin ja postposition sanaliitot ovat yleisiä. Työssäni kuvaan valtaosan itämansin nominaalimuodoista. Itämansiin on muodostunut kaksi myöhäissyntyistä konverbia vanhan k-konverbin lisäksi. Uusista konverbeista toinen on muodostunut suffiksoituneesta postpositiosta. Toinen puolestaan on verbin vanhan nominaalimuodon ja maa-sanan yhdyssana, joka on alun perin tarkoittanut tekopaikkaa mutta on sittemmin kieliopillistunut tarkoittamaan itse tekemistä. Yleisin tapa ilmaista tapahtumien temporaalisia suhteita on itämansissa kuitenkin verbin aktio- tai partisiippimuodon ja postposition sanaliitot. Temporaalisia postpositioita on useita, ja ne kaikki ilmaisevat erilaisia temporaalisia suhteita. Käsittelen työssäni myös infiniittimuotojen syntaktista käyttöä. Nominaalimuodoissa ei ole morfologista oppositiota aktiivi- ja passiivimuotojen välillä, mutta niitä voidaan käyttää sekä aktiivi- että passiivimuodon tapaan. Sekä nominaalimuodon että lauseen predikaatin mahdolliseen passiiviin vaikuttaa kielen järjestelmän pyrkimys saada näille sama subjekti. Temporaalisten infiniittirakenteiden aikasuhteet jäävät tutkimuksessani osin selvittämättä. Työstäni käy kuitenkin ilmi, että itämansiksi tapahtumien saman- tai eriaikaisuutta ilmaistaan monessa tapauksessa eri lailla kuin suomen kielessä.

Käsittelen pro gradu -tutkimuksessani kielenvaihtoa Karjalassa ja Komissa. Molemmilla alueilla 1800-luvulla enemmistökielenä puhuttu suomalais-ugrilainen kieli on 1900-luvun aikana laajalti korvautunut venäjällä yleisenä käyttökielenä. Aiemman tutkimustiedon perusteella karjala on erittäin uhanalainen koko sen puhuma-alueella, mutta komia käytetään vielä lukuisissa yhteisöissä eri puolilla Komin tasavaltaa. Käytännössä aiempia tapaustutkimuksia on erittäin vähän, eikä ilmiön laajuutta ole yksityiskohtaisesti kartoitettu. Tutkimukseni tavoitteena on kuvata kielenvaihdon etenemistä yhdessä karjalaisessa ja yhdessä komilaisessa kylässä. Nämä kylät ovat Tuuksa Aunuksen piirissä ja Koigort Koigorodokin piirissä. Korostan, että tutkimus on käsitellyt vain pientä kylänosaa ja rajallista osuutta alueen väestöstä, joten tulokset ovat vain osin yleistettävissä laajempaan kontekstiin. Tutkimuksen metodeina on domeenien muutoksen ja kielellisten verkostojen vertailu. Erityistä huomiota on kiinnitetty näennäisaikaiseen muutokseen. Tämän pohjalta arvioidaan eri ikäryhmien kielen käyttöä ja oppimista. Tutkimuksen aineisto on kerätty suomalais-ugrilaisen oppiaineryhmän kenttätyöharjoitusten yhteydessä ja koostuu noin 50 haastattelusta molemmilla paikkakunnilla. Molemmissa tutkimuskohteissa on käytetty samanlaista kyselykaavaketta, jota hyödynnetään soveltuvin osin tässä tutkimuksessa. Työskentely on rajoittunut yksittäisiin naapurustoihin, sillä ainoastaan näin on mahdollista kartoittaa tarkemmin informanttien keskinäisiä suhteita. Samalla esimerkiksi kielenkäytön domeenit kuten naapurit ja kauppa konkretisoituvat, sillä informantit kuvaavat samoja ympäristöjä. Käsiteltyjä domeeneja olivat näiden lisäksi perhe, koti, koulu, työ ja kylä. Erityistä huomiota kiinnitin perheen sisäisiin rooleihin. Tutkimuksen perusteella kielenvaihto on alkanut Tuuksessa aiemmin kuin Koigortissa. Eroa voi pitää jopa yhden sukupolven suuruisena. Tuuksessa jo 1930-luvulla syntyneet ovat usein puhuneet lastensa kanssa venäjää. Suuri merkitys on kuitenkin ollut 1950-luvulla, sillä tällöin kylään muuttaneen venäläisen informantin kuvauksen perusteella paikalliset karjalaiset eivät vielä osanneet venäjää. Tuuksen aineistossa näkyy hyvin jyrkkä muutos, jossa puolison kanssa käytetty kieli on vaihtunut 1950-luvulla syntyneillä. 1960-luvulla venäjästä on tullut sisarusten keskeinen käyttökieli. Myös Koigortissa puolison kanssa käytetty kieli on perhekohtaisesti vaihtunut 1950-luvulla, mutta prosessi ei ole niin kokonaisvaltainen kuin Tuuksessa. Tästä huolimatta kielenvaihto ei ole saavuttanut päätepistettään kummassakaan yhteisössä. Tutkimus kuvastaa erittäin hyvin kielenvaihdon hitautta. Tietyt henkilöt ja ikäryhmät jatkavat kielenvaihdossa väistyvän kielen puhumista vielä kauan kielenvaihdon alettua. Kielellisten verkostojen analyysi kuvasi sitä, kuinka molempia kieliä paljon käyttäneiden keskuudessa väistyvän kielen käyttö painottui juuri vuorovaikutukseen iäkkäimpien ikäkohorttien kanssa. Kielen välittyminen lapsille näyttää jatkuvan paljon kauemmin, kuin yhteisöä nopeasti tarkastellen arvelisi. Tämän katkeamisen voi yleensä rajata hyvin tarkasti tiettyjen henkilöiden kuolemaan tai heidän vähentyneeseen osuuteensa lasten hoidossa. Erityistä huomiota on kiinnitettävä kielitaidon assosioitumiseen eri ikäryhmiin. Kielenvaihtoa käsittelevät diskursiiviset käytänteet voivat selittää kielenvaihtoa paremmin, kuin kielitaidon yksinkertainen arviointi. Jatkotutkimuksen kannalta suositellaan, että kiinnitettäisiin huomiota passiivisen kielitaidon merkitykseen sekä lateraalisiin verkostoihin, joissa kieltä opitaan. Molemmissa kylissä paikallisen suomalais-ugrilaisen kielen voi vielä sanoa välittyvän lapsille, mutta Tuuksessa ei vaikuta olevan lapsia, jotka olisivat karjalan aktiivikäyttäjiä. Koigortissa puolestaan kieli on sporadisesti säilynyt nuorten käyttämänä ja osaamana kielenä. On huomionarvoista, että Koigorodokin piirissä yksittäinen lähiseudun kylä, Griva, on säilynyt ilmeisen kominkielisenä. 1970-luvulla lakkautetusta Kobran kylästä on siirtynyt paljon väestöä Koigortiin, mikä näyttää vahvistaneen kylän kominkielisiä verkostoja. Nyt tavatuilla komia aktiivisesti käyttäneillä nuorilla on kaikilla sukulaisuussuhteita ainakin toiseen näistä kylistä.

Tämä tutkielma käsittelee pääsanan jäljessä esiintyviä demonstratiiveja Vologdan ja lähialueiden vepsän murteissa ja paikallisissa pohjoisvenäjän murteissa, joiden lisäksi aineistoon kuuluu myös Novgorodin tuohikirjeet 900 1400-luvuilta. Taustana on substraattiteoria, jonka mukaan runsas pääsanan jälkeisten demonstratiivien X-to käyttö pohjoisvenäjän murteissa on syntynyt murrealueen alkuperäisten suomalais-ugrilaisten kielten kontaktivaikutuksesta, koska esimerkiksi vepsän kielessä käytetään runsaasti pääsanan jälkeisiä demonstratiiveja X-se ja X-ne. Tutkielma alkaa johdannolla, jossa selostan itämerensuomalaisten ja pohjoisvenäläisten kontaktien historiallista taustaa keskittymällä Novgorodin ja itämerensuomalaisten kansojen asuttamien lähialueiden historiaan. Lisäksi käsittelen typologisessa mielessä demonstratiivin ja artikkelin suhteita informaatiorakenteen peruskäsitteisiin kuten määräisyyteen, topikaalisuuteen ja temaattisuuteen, jotka toimivat tutkimukseni pohjana. Sitten jatkan relevanttien kielitieteellisten teorioiden esittelyllä, jossa pohdin erilaisia aiheeseen liittyviä ajatuksia muun muassa kielen muutoksen, kielikontaktin, areaalikielitieteen ja sosiolingvistiikan näkökulmista. Sen jälkeen esittelen tutkimushistoriaa, jossa esittelen muiden tutkijoiden ajatuksia sekä vertailevan fennougristiikan että slavistiikan puolella. Näiden tietojen pohjalta lähden tarkastelemaan aineistoani kolmesta mainitusta kielimuodosta. Aineiston käsittelyssä esittelen ensin aineistoon liittyviä taustatietoja, minkälaisia ovat informantit, tekstien määrä ja tyylit sekä minkälaisia ongelmia tulee vastaan vertaillessani näiden kolmen kielimuodon aineistotekstejä. Sitten esittelen esimerkkitapauksia, jotka olen poiminut aineistosta. Seuraavaksi esittelen näiden esimerkkitapausten luokittelukriteerit, joita kehittelen aiempien tutkimusten menetelmien pohjalta. Nämä metodit sovellan aineiston analyysiin, jonka lopputuloksia esittelen sen jälkeen tilastomenetelmällisesti. Tutkielman lopussa käytän omia tietojani keskustelemaan teoreettisella tasolla tutkielman alussa esitettyjen teorioiden ja aiempien tutkimusten kanssa. Teoreettisen keskustelun tuloksena olen selvittänyt, että pohjoisvenäjän murteiden runsas pääsanan jälkeisten demonstratiivien käyttö ei ole suomalais-ugrilaisten kielten kontaktivaikutusta, koska tämä piirre ei ole leimaava suomalais-ugrilainen piirre. Sen sijaan rakenteen on täytynyt syntyä sekä vepsässä että pohjoisvenäjän murteissa yhteisin voimin viime vuosisadoilla tapahtuneiden kontaktien tuloksena. Vahvistavan argumentin saan Muinais-Novgorodin slaavilaisesta kielimuodosta, josta todistan tässä tutkielmassa, että pohjoisvenäjän nykymurteiden kaltaista demonstratiivin käyttöä ei ole käytössä. Tutkimukseni tuo myös mahdollisuuden väittää, että kyseinen tutkittava rakenne voisi olla Pohjoisvenäjän alueen yhteinen areaalipiirre, joka on havaittavissa vepsän ja pohjoisvenäjän murteiden lisäksi myös karjalassa, permiläisissä kielissä ja Venäjän saamelaisissa kielissä.

Tutkielmani käsittelee pohjoissaamen ja viron morfofonologiaa ja nominintaivutusta kontrastiivisesta näkökulmasta pohjautuen kirjakieleen ja keskeisten kielioppiteosten esityksiin (Erelt ym. 2007: Eesti keele käsiraamat ja Nickel & Sammallahti 2011: Nordsamisk grammatikk). Vertailtavat kielet ovat keskenään etäsukukieliä, minkä vuoksi ne ovat monilta ominaisuuksiltaan hyvin erilaisia. Nominintaivutuksessa esiintyvässä morfofonologisessa vaihtelussa on kuitenkin paljon taivutustypologisesti yhteneviä piirteitä, joita on tutkittu vielä suhteellisen vähän. Tutkimustavoitteenani on kartoittaa pohjoissaamen ja viron morfofonologisten vaihteluiden eroja ja yhtäläisyyksiä, sekä esitellä ja vertailla nominintaivutuksen ja vaihteluiden kuvaustapoja eri kielioppiteoksissa. Pohdin työssäni, mistä erot mahdollisesti johtuvat, millaisia morfologisen järjestelmän muutoksia on tapahtunut itämerensuomalaisissa ja saamelaiskielissä, ja miksi viron ja pohjoissaamen morfofonologisten vaihteluiden kuvaaminen on taivutustypologisista yhtäläisyyksistä huolimatta hyvin erilaista. Kontrastiivisessa kielentutkimuksessa on tavallisesti kyse kielten synkronisesta vertailusta. Etäsukukielten vertailussa on kuitenkin tärkeää käsitellä myös ilmiön historiallista taustaa ja kielen muutosta. Tärkeän näkökulman aiheeseeni tuovat morfologisen typologian kielityypin käsitteet, joista erityisesti agglutinatiivisuus ja flekteeraavuus ovat työni kannalta keskeisiä. Pohdin tästä näkökulmasta tutkimuskirjallisuudessa esitettyjä väitteitä siitä, että viro ja saame ovat uralilaisessa kielikunnassa poikkeuksellisia runsaan vartalonvaihtelunsa vuoksi. Tutkielmassani keskityn erityisesti viron ja saamen kieliopillisten sijojen, nominatiivin, genetiivin tai genetiivi-akkusatiivin ja partitiivin muotoihin ja funktioihin, joista sijapäätteet ovat historiallisen kehityksen kautta kuluneet pois. Näiden sijojen kohdalla merkitysten ja kieliopillisten suhteiden erottaminen keskittyy sijapäätteiden asemesta vartalonvaihteluun, joista merkittävin on astevaihteluilmiö. Sekä virossa että saamessa astevaihtelu on huomattavasti moniulotteisempaa kuin suomessa, jossa astevaihtelu koskee lähinnä klusiileja. Saamessa astevaihtelu on laajentunut koskemaan kaikkia konsonantteja ja konsonanttiyhtymiä. Virossa astevaihtelun kuvauksessa on otettu huomioon myös prosodiset piirteet, kuten paino ja sävelkulku, sillä astevaihtelu vaikuttaa koko sanavartaloon ja sen tavujen välisiin suhteisiin. Lisäksi molemmissa kielissä erotetaan toisistaan kolme kestoastetta, lyhyt, pitkä ja ylipitkä (vrt. suomessa lyhyt ja pitkä). Kolmea kvantiteettia (kestoastetta) ja niiden vaihtelua nominintaivutuksessa kuvataan virossa ja saamessa hyvin eri tavoin. Saamen kielioppikirjallisuuden astevaihtelutapaukset perustuvat nimittäin valtaosin konsonanttien kirjakieliseen vaihteluun, ja konsonanttikeskuksen vaikutuksesta ympäröiviin vokaaleihin on vain vähän tietoa (ks. Aikio 2005: 15). Saamen astevaihtelun foneettinen kuvaaminen olisikin jatkotutkimuksen kannalta tärkeää ja mielenkiintoista myös syvemmän kontrastiivisen tutkimuksen kannalta (ks. Markus ym. 2012).

Tutkimus keskittyy Venäjän suomalais-ugrilaisten vähemmistökielten ja -kulttuurien kuvaamisen tapoihin erilaisissa museonäyttelyissä. Tutkimusaineistoa eli suomalais-ugrilaisten museoiden näyttelysuunnitelmien representaatioita analysoidaan kriittisen tutkimuksen näkökulmasta laadullisen sisällönanalyysin menetelmiä soveltaen. Tutkimuksen lähtökohtana on, että suomalais-ugrilaisten kielten ja kulttuurien tilanne huomioon ottaen tulisi museo nähdä yhtenä tärkeänä toimijana kielten ja kulttuurien säilymisen ja elpymisenkin kannalta. Tutkimusaineistona käytetään Suomen sukukansaohjelman puitteissa toteutetun Venäjän suomalais-ugrilaisten alueiden kulttuurihistoriallisille museoille suunnatun näyttelykilpailun materiaalia. Yhteensä aineisto koostuu yli 50 näyttelysuunnitelmasta, joista yhtätoista tarkastellaan työssä tarkemmin. Museonäyttelysuunnitelmat ovat peräisin vuosilta 2003–2011. Tutkimusaineistona olevat näyttelyt ovat vasta suunnitelmia. Kuitenkin moni näistä suunnitelmista on myöhemmin toteutunut eli voidaan katsoa, että aineisto heijastaa myös suunnitelmatasoa laajemmin niiden laatineiden museoiden arvoja. Toisaalta suunnitelmissa heijastuu kilpailukontekstin sekä museoiden taustaorganisaatioiden asettamien toimintaraamien vaikutus suunnitelmiin. Tutkimuskysymykset liittyvät ensinnäkin vähemmistöjen ja alkuperäiskansojen kulttuuri- ja kielinäkökulmaa määrittäviin tekijöihin suunnitelmissa. Aineiston perusteella voidaan todeta, että perinteellä viitataan käsityöperinteeseen, kasvatusperinteisiin ja perinteisiin elintapoihin. Kielen arvokkuutta perintönä ei juuri nosteta esiin näyttelysuunnitelmissa. Esimerkiksi Udmurtian tasavallan näyttelysuunnitelmissa esiin nousevat toistuvasti monikansallisuuden ja kansojen samanlaisuuden teemat. Monien museoiden ideologia perustuu kansojen yhdentymistä puoltavaan lähestymistapaan, jonka voi katsoa olevan perua Neuvostoliiton ajoilta. Tutkimuksessa tuodaan esiin ajatus- ja esitystapojen piirteitä, joiden voi nähdä olevan haitallisia vähemmistökielten ja -kulttuurien säilymisen kannalta.

Tässä Pro gradu -työssäni tutkin puhutun udmurtin kielen käyttöä aineistolähtöisesti keskittyen verbikategoriassa ilmenevään koodinvaihtoon ja lainautumiseen. Udmurtin kieli on Venäjällä Udmurtian tasavallassa ja sen ympäristössä puhuttava suomalais-ugrilainen kieli, jolla on noin 300 000 puhujaa. Lähes kaikki udmurtit ovat kaksikielisiä ja puhuvat toisena (äidin)kielenään venäjää. Vaikka udmurtilla on Udmurtian tasavallassa virallisen kielen status, sen käyttö on venäjän kieleen verrattuna huomattavasti rajatumpaa. Aineistonani tässä työssä on seitsemän eri-ikäisen ja -taustaisen informantin kanssa tehdyt haastattelut, joista kaksi olen tehnyt itse. Haastattelut on tehty Udmurtiassa udmurtin kielellä, ne on tallennettu äänitiedostoina, jotka olen tämän tutkimuksen kannalta olennaisin osin litteroinut. Aineiston yhteispituus on noin kolme tuntia, josta olen poiminut hieman yli sata esimerkkiä, lyhyistä lauseista monipolvisiin virkkeisiin. Jaottelen esimerkit, eli venäläislähtöiset verbit seuraaviin kategorioihin: 1. kotoistuskonstruktio, jossa venäjästä lainattua infinitiivimuotoa seuraa udmurtinkielinen taipuva apuverbi, 2. modaaliset ja diskursiiviset verbit, 3. venäjän morfologian mukaan taivutetut yksittäiset verbit, 4. venäjän morfologian mukaiset verbit osana syntagmaa, 5. kotoistussuffiksi venäläislähtöisessä verbivartalossa. Jaottelen aineistoani myös sen mukaan, minkälaista udmurtin kielen varieteettia ne edustavat, tutkin koodinvaihdon eri muotoja, sen merkittyä ja merkitsemätöntä esiintymistä, kotoistuskonstruktion käyttöä sekä aineistosta nousevia kieliasenteita. Näissä jaotteluissa nimenomaan teoreettis-metodologiselta kannalta tärkeiksi lähteiksi nousevat FT Svetlana Jedygarovan vuonna 2014 julkaisema The varieties of the modern Udmurt language sekä professori Yaron Matrasin vuonna 2009 julkaisema Language Contact. Keskeisiä tuloksia työssäni ovat huomiot informanttien hyvinkin paljon toisistaan poikkeavista puhetavoista, jossa ainoastaan niin kutsumani kotoistusonstruktio on kategoria, jonka tyypin esimerkkejä kaikilta informanteilta aineistossani on. Mielenkiintoinen havainto on myös eräiden modaalis-diskursiivisten muotojen yleisyys, tavanomaisempi taas vaikeus vetää rajoja sellaisten ilmiöiden kuten laina ja koodinvaihto välille ja päätyminen näiden ymmärtämiseen saman ilmiön, yhden jatkumon äärinä myös udmurttilais-venäläisessä kontekstissa.