Browsing by discipline "Teologinen etiikka ja sosiaalietiikka"

The goal of this thesis is to create a conceptual framework for building dedicated online co-operation or online communities. Dedicated co-operation is the way humankind has made its greatest achievements. Online communities are seen as a technology with vast potential to revolutionize the everyday life of people around the world. Even today online communities are used to provide world’s largest free encyclopedia, free education and funding for businesses. The challenge with online communities is that the concept of ”community” is vague, which leads to inability to build dedicated co-operation. The framework aims to disclose the definition, design and building materials of communities. The method used to build the conceptual framework is systematic analysis. It explains reality by breaking down complex concepts into simple concepts and their relations. Key theories used in the thesis consist of theory of action, types of action, modes of action, collectives of co-operation and trust as encapsulated interests. They are complemented with theory of universal values and several new conceptual tools developed throughout the thesis. In the conclusions it is suggested that systematic analysis is a powerful tool in increasing understanding of dedicated online co-operation and communities, as long as circular analysis can be avoided. Using the listed theories it was discovered that a community is not a place where people interact, but a mental construct built between people based on their goals and relationships. Defining communities allows companies and organizations to recognize the value of online communities, and if their current community efforts have actually built a community, or a less dedicated form of collectives in groups and crowds. When the actual type of collective is recognized, companies and organizations can identify the appropriate next steps for transforming their collectives into communities. This removes disconnect between expectations and results, and enables efficient use of resources. It is also concluded that while communities are formed by people co-operating in we-mode, every act is ultimately taken by an individual. Theory of action together with collectives of co-operation break action into understandable components, and reveal how communities facilitate both individual action and dedicated co-ordinated collective efforts. Theory of trust as encapsulated interests approaches entering and sustaining co-operation as a strategic game between participants of co-operation. This leads to analysis of values as a source of interests, lifecycle of interests and ultimately the lifecycle of communities. Communities are presented as evolving organisms that require a strong conceptual foundation to sustain and grow. Finally, the thesis validates the existing conceptual tools, as they are approached from multiple angles, and using them in analysis easily produces a collection of new helpful conceptual tools. These new tools are used to enable measuring and growing of online communities.

Tutkimuksen tehtävänä on selvittää dialogin edellytyksiä hoitajan ja muistisairaan välisessä hoitosuhteessa. Koska dialogisuus ymmärretään usein kahden tasavertaisen osapuolen väliseksi vuorovaikutukseksi, tarkastelen suhdetta, joka voi saada helposti paternalistisia piirteitä. Tutkimuksen taustalla vaikuttaa Daryl Koehnin käsite dialoginen etiikka, jonka hän määrittelee perinteisen etiikan ja feministietiikan kautta lähdeteoksessani Rethinking Feminist Ethics: Care trust and empathy. Koehnin ajattelun pohjalta oletan, että dialogin osapuolet ovat rationaalisia ja tasavertaisia, jotta hyvä dialogi toteutuisi. Selvitän Koehnin dialogisen etiikan periaatteet ja arvioin niiden sovellettavuutta hoitajan ja muistisairaan välisessä suhteessa toisen lähteeni Hallikaisen yms. toimittaman teoksen Muistisairaan kuntouttava hoito pohjalta. Tutkimuskysymyksenä on, mitkä ovat ehdot muistisairaan henkilön ja hoitajan välisen dialogin syntymiselle. Tutkimus lähtee liikkeelle rationaalisuuteen ja tasavertaisuuteen liittyvistä olettamuksista. Jos dialogin osapuolet ovat rationaalisia, oletan, että heillä on paremmat edellytykset tasavertaiseen suhteeseen. Lisäksi oletan, että tasavertaisuus tarkoittaa sitä, että osapuolet ovat autonomisia moraaliagentteja. Tutkimuksen metodi on systemaattinen analyysi, jonka avulla voidaan selvittää käsitteiden syntyä ja niiden keskinäisiä suhteita. Systemaattinen analyysi metodina mahdollistaa vuoropuhelun tutkimusongelman ja tutkimusaineiston välillä. Tutkimus rakentuu kuudesta pääluvusta. Johdantoa seuraavassa luvussa käsittelen Daryl Koehnin ajatteluun vaikuttanutta perinteisen etiikan ja feministietiikan välistä suhdetta sekä dialogisen etiikan määritelmän syntyyn vaikuttaneiden feministieetikoiden Carol Gilliganin, Diana Meyersin ja Trudy Govierin keskeisiä näkökulmia. Kolmannessa luvussa esittelen Koehnin määrittelemät dialogisen etiikan periaatteet. Neljännessä luvussa selvitän muistisairaiden hyvän hoidon eettisiä periaatteita. Viidennessä luvussa keskityn hoitajan ja muistisairaan väliseen dialogiin. Viimeisessä luvussa ennen johtopäätöksiä käsittelen hyvän dialogin ehdoiksi tutkimusaineistoni pohjalta olettamiani rationaalisuutta ja tasavertaisuutta. Tutkimusaineiston perusteella päädyn asettamaan luottamuksen ja kunnioituksen dialogin syntymisen kannalta olennaisimmiksi tekijöiksi, sillä ne korostuvat hoitajan ja muistisairaan suhteessa. Luottamus mahdollistaa yhteistyön, jonka määrittelen yhdeksi dialogin osatekijäksi. Osapuolten kunnioitus toisiaan kohtaan mahdollistaa yksilön kokemuksen autonomiasta, jolloin myös tasavertaisuus dialogin edellytyksenä toteutuu. Aluksi oletettu rationaalisuus dialogin ehtona ei sen sijaan korostu tutkimusaineistossa.

Tutkimustehtäväni on tarkastella eutanasian laillistamista koskevia argumentteja. Lähdemateriaalinani ovat mm. aihepiiriä käsittelevät oikeudelliset asiakirjat, Suomen perustuslaki ja EU-lainsäädäntö, Valtakunnallisen sosiaali- ja terveysalan eettisen neuvottelukunnan (ETENE) sekä Terveydenhuollon eettisen neuvottelukunnan julkaisut. Viittaan myös palliatiivista hoitoa ja saattohoitoa koskeviin säännöksiin. Lisäksi käytän apunani aihepiiriä käsittelevää muuta tutkimuskirjallisuutta. Metodina käytän systemaattista analyysia. Työn kulku on seuraava: Määrittelen ensin, mitä eutanasialla tarkoitetaan. Toiseksi käyn läpi eutanasian historiaa ja käsitystä siitä, miten eutanasiaa on esiintynyt aikojen saatossa, millä tavoin sitä on entisaikaan harjoitettu ja mitä siitä on ajateltu. Tämän jälkeen siirryn käsittelemään eutanasian laillisuuteen ja laillistamiseen liittyviä kysymyksiä Suomessa ja käsittelen ohessa myös itsemurhaa. Näissä pohdinnoissa esiin nousevat erilaiset lait ja oikeudet, kuten perustuslaki ja ihmisoikeudet. Käsittelen työssäni paljon myös elämänloppuvaiheen hoitoja, kuten saattohoitoa ja palliatiivista hoitoa, koska ne on usein nähty paremmaksi vaihtoehdoksi eutanasialle. Näiden elämän loppuvaiheen hoitojen on nähty olevan hyviä hoitomuotoja, koska niiden avulla voidaan lievittää kuolevan kipuja sekä kärsimystä ja antaa kuolevalle arvokasta elinaikaa. Nämä hoidot on monesti mielletty hyviksi myös omaisten näkökulmasta, koska ne voivat parhaimmassa tapauksessa lähentää kuolevan ja omaisten välejä ja antaa aikaa lähestyvän kuoleman hyväksymiselle. Eutanasian laillistamisesta puhuttaessa esiin nousee vahvasti kysymys eutanasian eettisyydestä. Etiikka on keskeisessä osassa hoidon laillisista edellytyksistä päätettäessä. Eutanasian laillistamista koskevissa keskusteluissa keskiöön nousevat termit etiikka, moraali ja arvot, koska eutanasia ei koske pelkästään potilasta, vaan sillä on myös vaikutuksia koko yhteiskuntaan. Eutanasiaa käsiteltäessä esiin nousee luonnollisesti myös ihmiselämän rajallisuus eli kuolema. Ihmiset ovat käsittäneet kuoleman eri tavoin riippuen ajasta, paikasta ja kulttuurista. Se, että ihminen kuolee on edellyttänyt muulta yhteisöltä toimenpiteitä. Yhteisöillä on ollut omia rituaalejaan kuolemaa edeltävälle ajalle ja ajalle kuoleman jälkeen. Näitä rituaaleja on siirretty myös seuraavalle sukupolvelle. Merkittävä käänne tapahtui kuitenkin 1900-luvulla, kun kuolema siirtyi sairaaloihin. Tällöin kuoleminen tapahtumana muuttui ja samaten kuolemaan kuuluvat rituaalit ammattimaistuivat.

Tutkimuksessa tarkastelen raskaana olevien tahdonvastaista päihdehoitoa sosiaalieettisenä kysymyksenä, systemaattisen analyysin keinoin. Hoitomuotoa ei ole toistaiseksi Suomessa toteutettu mutta sen mahdollisuus nousee toistuvasti esiin julkisessa keskustelussa ja lakialoitteissa. Monessa Pohjoismaassa raskaana olevien tahdonvastainen päihdehoito on jollain tasolla käytössä. Näistä syistä tarkastelu on myös Suomen kontekstissa relevanttia. Tutkimuksessa kysyn erityisesti, millaisia sosiaali- ja terveydenhuollon asiakassuhteita ja sukupuoliasetelmia hoitomuoto ilmentäisi ja toteuttaisiko se hoitamisen, hoivan ja huolenpidon käsitteitä raskaana olevan kohdalla. Tutkimuksen alussa taustoitan aihetta esittelemällä tehtyjä lakialoitteita, päihteiden yhteyttä sikiövaurioihin sekä raskaana olevien tahdonvastaista päihdehoitoa Pohjoismaissa. Lakialoitteissa hoitomuotoa perustellaan painavimmin sikiölle aiheutuvalla terveysvaaralla. Toisena taustoittavana lukuna on katsaus suomalaisen päihdepolitiikan ja -huollon muutoksiin sekä päihdekulttuuriin sukupuolen kautta tarkasteltuna. Neljännessä luvussa tarkastelen sosiaali- ja terveydenhuoltoa työntekijän ja asiakkaan välisten suhteiden kautta. Tarkasteluni pohjautuu Kirsi Juhilan kirjaan Sosiaalityöntekijöinä ja asiakkaina, Annu Hahon väitöskirjaan Hoitamisen olemus, Heta Häyryn (nyk. Gylling) väitöskirjaan The Limits of Medical Paternalism sekä Jim Ifen kirjaan Human Rights and Social Work. Suhdetarkastelu on relevantti, koska se määrittelee myös sitä tapaa, miten raskaana oleva päihdeongelmainen nähdään yhteiskunnan osana. Viides luku keskittyy sikiön aseman tarkasteluun. Edellisessä luvussa paternalismia käsittelevässä alaluvussa tulee esiin, miten kovan paternalistiset toimet olisivat oikeutettuja muille aiheutetun haitan vuoksi. Aborttia koskevassa keskustelussa sikiön ihmisyyttä on pohdittu perusteellisesti ja referoin tässä luvussa esitettyjä näkökantoja. Raskaana olevien tahdonvastainen päihdehoito näyttäytyy sosiaalityön kontrolli- ja liittämissuhteen ilmentäjänä: yhteiskunnan valtakulttuurista syrjäytynyt raskaana oleva asetetaan kontrollin alle, jotta syntyvä lapsi voitaisiin liittää osaksi valtakulttuuria. Hoitaminen, hoiva ja huolenpitosuhde taas pohjautuvat kaikki samalle luonnollisen hoitamisen pohjalle, joka ylläpitää elämän säilymistä. Sen toiminnan syy on toisen hyvän toteutuminen, mikä pohjautuu ymmärrykselle jaetusta ihmisyydestä. Mikäli raskaana olevan vapautta halutaan rajoittaa sikiön suojelemiseksi, ei voida puhua hoitamisesta, hoivasta tai huolenpidosta raskaana olevan kohdalla, sillä motiivina ei ensisijaisesti toimi hänen hyvänsä toteutuminen. Sikiön aseman tarkastelu ei muuta tilannetta. Konservatiivinen ja liberaali kanta muodostavat kestämättömän tilanteen. Liberaali sosiaalisen persoonan näkökulma antaa välineet sikiön ihmisyyden tapauskohtaiseen määrittelyyn, mikä muodostaisi vakavan eettisen ongelman tahdonvastai-sen hoidon kysymyksessä. Maltillinen kanta rakentuu naisen ja sikiön sekä perheen kokonaisuuden pohjalle eikä siten erottele sikiötä erilliseksi yksilöksi, vaan osaksi kokonaisuutta. Sosiaalityö on määritellyt itseään kumppanuussuhteen kaltaisena, jossa jokainen ihminen asettuu monenlaisiin valtakulttuurin ja marginaalisuuden paikkoihin. Tavoitteena on asiantuntijatiedon ja asiakkaalla olevan toisen tiedon yhdistäminen asiakkaan kokonaistilanteen parhaaksi.

Tässä tutkielmassa tarkastellaan Suomen Keskustan, Kansallisen Kokoomuksen ja Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen tulkintoja hyvinvointivaltiosta. Tutkimuskohteena on puolueiden periaateohjelmat. Tavoitteena on määrittää, millaisen hyvinvointivaltion puolueet ohjelmissaan muotoilevat ja millainen ajatteluperinne näkyy muotoilujen taustalla. Tutkimuksen metodina on käsiteanalyysi. Analyysin keskeinen johtopäätös on, että hyvinvointivaltiosta on mahdotonta tehdä kaikissa yhteyksissä pätevää muotoilua. Käsitys hyvinvoinnista ja sen edistämisestä vaihtelee eri kulttuureissa ja aikakausina, ja se on jatkuvan väittelyn aiheena. Puolueiden ohjelmia voidaan kuitenkin tarkastella hyvinvointivaltion käsitteestä tehdyn rajatumman muotoilun pohjalta. Muotoilussa hyvinvointivaltio esitetään hyvinvointirelaationa, jossa valtio on toimija, joka tekee tiettyjä politiikkatoimia edistääkseen kansalaistensa hyvinvointia. Muotoilun perusteella voidaan tutkia sitä, miten puolueet määrittävät hyvinvoinnin, millaisia politiikkatoimia hyvinvoinnin toteuttaminen edellyttää ja mikä on julkisen sektorin vastuu politiikkatoimien toteuttamisessa. Tarkastelun tueksi esitetään kolme suomalaisen hyvinvointivaltion kehitykseen vaikuttanutta taustakertomusta: työväenluokkainen kertomus, luterilaisen lähimmäisenrakkauden kertomus sekä markkinaliberalismin kertomus. Kertomukset auttavat hahmottamaan, miten erilaiset yhteiskunnalliset ideologiat näkyvät puolueiden linjauksissa. Analyysin pohjalta voidaan sanoa, että kolme suurta poliittista puoluetta ovat sitoutuneita hyvinvointivaltiopolitiikkaan. Jokainen puolue pitää tärkeänä, että julkinen sektori edistää kansalaisten hyvinvointia. Näkemykset hyvinvoinnista ja sen edistämisen vaatimista politiikkatoimista kuitenkin eroavat toisistaan. Kokoomus korostaa eniten yksilönvapauden ja markkinoiden merkitystä. Keskusta puhuu egoismin ja hyvän tekemisen yhdistävästä vastavuoroisesta yhteisöllisyydestä. Sosiaalidemokraattien ajattelussa korostuu yhteiskunnan oikeudenmukaisuuden tarkastelu. Analyysin keskeinen johtopäätös on, että puolueet eivät ota kantaa moniin hyvinvointivaltion tulevaisuuden kannalta olennaisiin kysymyksiin. Tällaisia kysymyksiä ovat esimerkiksi, kuinka suuret yhteiskunnalliset erot ovat hyväksyttäviä, pitääkö talouden suhdanteita tasata talouspolitiikan keinoin ja millaisia sopeutustoimia hyvinvointivaltion pelastamiseksi voidaan hyväksyä.

Tässä tutkielmassa analysoin ihmisen ja eläimen kimeereistä käytyä eettistä keskustelua systemaattisella analyysillä. Kimeerillä tarkoitetaan geneettisesti erilaisten eliöiden muodostamaa yksilöä. Eettistä keskustelua on käyty ihmisen ja eläimen geeneistä tehtyjen kimeerisolujen käyttämisestä terapeuttisiin tutkimuksiin, mutta myös tarunomaisesta ihmis-eläinolennosta, joka voidaan ehkä tulevaisuudessa luoda geeniteknologisesti. Tämän tutkimuksen tehtävänä on analysoida keskustelussa esitetyistä argumenteista moraalifilosofisia taustatekijöitä. Lähteinä käytän Human Fertilization Embryology Authority:n tutkimuksessa julkaistuja ja BBC:n journalistitoimituksen julkaisemia argumentteja. Kimeereitä käsittelevän tutkimuskirjallisuuden läpikäynti luvussa 2 paljastaa kimeereistä käytettyjen käsitteiden ja tutkimustulosten esittämisen monitahoisuuden. Lainsäädännön tarkastelu osoittaa, että niissä maissa, missä normistoa on säädetty, ihmisen ja eläimen perintötekijöistä koostuvia kimeerisiä soluja ihmisen aikaansaamiseksi saa kasvattaa enintään kaksi viikkoa. Jaottelen kimeereistä lausuttuja argumentteja puolustaviin ja vastustaviin luvuissa 3 ja 4. Tunnistan puolustavista argumenteista teemoja, joita ovat tutkimuksen vapaus, elämän kunnioittaminen ja vetoaminen uskontoon tai eettisyyteen. Kimeerejä vastustavien argumenttien teemoiksi tunnistan geeniteknologian vastustamisen arvostamalla perinteitä ja eri eläinlajeja luonnossa sekä pelon oikeuksien loukkaamisesta ja pahan aiheuttamisesta. Argumenttien taustalla vaikuttavan moraaliteorian nimeäminen riippuu näkökulmasta. Puolustavien argumenttien taustalta paljastuu erityisesti naturalistiseen, utilitaristiseen ja vastustavien kantilaiseen moraalifilosofiaan perustuvia näkemyksiä. Argumentoijia yhdistää intressi oikeudenmukaiseen elämän kukoistukseen ja hyveellisyyteen erityisesti yksittäisinä toimijoina. Argumenteista paljastuu, että vastakkaisen osapuolen näkemystä huomioidaan siten, että ehdotetaan pragmaattista ratkaisua. Tutkijoiden käymä keskustelu kimeereistä keskittyy selventämään persoonan, identiteetin ja ihmisarvon käsitteitä niiden soveltamiseksi alkioon, kuvitteelliseen kimeeriolentoon ja niiden moraaliseen asemaan. Alkiosolujen elämällä voi olla useita päämääriä, kuten auttaminen terapeuttisesti tai lisääntyminen. Kaikilla eliöillä on oikeus hyvään elämään tulla kohdelluksi eettisesti arvokkaasti. Johtopäätöksinä luvussa 5 esitän, että tämän tutkimuksen perusteella keskustelijoita yhdistää intressi säilyttää ihmisen geeniperimä ehyenä ja haluttomuus luoda eläimen ja ihmisen mytologisen minotaurin kaltaista kimeeriolentoa, koska siihen ei olla valmiita eettisesti eikä teknologisesti. Keskustelijoita erottaa suhtautuminen geeniteknologiaan. Kummankin osapuolen argumenteissa kannatetaan hyvinvoinnin lisäämistä ja riskienhallintaa. Työ osoittaa, että puolustavien ja vastustavien argumenttien taustalta voidaan löytää yhteisiä taustatekijöitä, kuten uskomuksia, asenne hyvään ja oikeaan, intressi lisätä hyvinvointia ja arvo elämän kunnioittamisesta.

Tutkimuksen tehtävänä on luoda itsensä uhriksi kokevalle ihmiselle keinoja, joiden avulla hän voi löytää käsityksen itsestänsä toimijana. Tutkimustehtävän asettamisen taustalla on ha-vainnot siitä, että uhri tyypillisesti käsitetään pelkäksi vallankäytön kohteeksi, ja että uhrius on voimattomuuden ja avuttomuuden kokemista. Tutkimuksen tavoitteina on näyttää, kuinka uhri voidaan käsittää pelkän kohteen sijasta toimijaksi, ja tuoda voimaannuttavia näkökulmia itsensä uhriksi kokevien ihmisten elämään. Tutkimuksen metodi on käsiteanalyysi. Käsiteanalyysin avulla voidaan tehdä näkyviksi käsit-teiden merkityksiä ja käsitteiden välisiä suhteita. Tämän tutkimuksen tavoitteena on tehdä näkyväksi käsitteen uhri merkitys ja suhteet käsitteisiin toimijuus ja toiminta. Uhrin toimijuu-den ja toiminnan näkyväksi tekeminen on edellytys sille, että itsensä uhriksi kokeva ihminen voi nähdä ja löytää oman toimijuutensa. Tutkimuksen johdantoa seuraavassa luvussa määritellään käsite uhri ja luodaan katsaus uh-riudesta käytyyn tieteelliseen keskusteluun. Tutkimuksen kohteeksi rajataan käsite uhri siinä merkityksessä, että uhri on ihminen, joka on vahingoittunut tai vaarassa vahingoittua. Tutkimuksen kolmannessa luvussa luodaan käsitteelliset edellytykset sille, että uhrin toimi-juutta ja toimintaa voidaan analysoida. Kolmas luku perustuu Jaana Hallamaan vielä julkai-semattomaan teokseen Yhteistoiminnan etiikka, joka on tutkimuksen tärkein apuneuvo. Yh-teistoiminnan etiikassa Hallamaa tarjoaa kattavan käsitevälinepaketin kaikenlaisen inhimilli-sen toiminnan analysoimiseen. Lisäksi Hallamaan oivallus siitä, että vallankäyttö perustuu siihen, että kohdekin on toimija, tekee myös uhrin toimijuuden ja toiminnan analysoimisesta mielekästä. Tutkimuksen neljännessä luvussa analysoidaan, millaista on uhrin toimijuus ja toiminta. Ana-lysoinnin lähtökohdaksi otetaan se, että uhri toimii suhteessa uhkaan. Uhrin toimintavaihtoeh-dot puolestaan riippuvat siitä, millainen uhka on. Uhat jaetaan yhdeksään luokkaan uhan to-teutumisen vaiheen (ei vielä, juuri nyt, ei enää toteutuvat uhat), uhan aiheuttajan (tapahtuma, toinen agentti) ja uhan luonteen (sanktio-, resurssiuhat) perusteella. Uhkien luokittelun jälkeen määritellään, millaisia toimintavaihtoehtoja uhrilla on kussakin uhan luokassa. Tutkimuksen viidennessä luvussa vastataan tutkimustehtävään eli luodaan itsensä uhriksi kokevalle ihmiselle keinoja, joiden avulla hän voi löytää käsityksen itsestänsä toimijana. Kei-not ovat näkökulmia ja kysymyksiä, joiden avulla uhri voi 1. nähdä uhriutensa rajautuvan vain tilanteeseen, joka vahingoitti häntä, 2. nähdä oman toimintansa merkityksen ja mielekkyyden ja hyväksyä toimijuutensa ja 3. tarkastella toimintaansa nykyhetkessä ja kysyä, miksi itsensä uhriksi käsittämisestä on niin vaikea luopua.

Tämän tutkielman tavoitteena on selvittää, miten lääkärin kliinistä autonomiaa eli potilaan tutkimusta, diagnoosia ja hoitoa koskevaa itsenäisyyttä ja riippumattomuutta suomalaisessa lääkärien ammattietiikassa kuvataan, määritellään ja perustellaan. Aiemman tutkimuksen perusteella lääkärin kliinisen autonomian käsite on selkiytymätön jopa osalle lääkärikuntaa. Lähteenä tutkimuksessa on Lääkärin etiikka -kirjan 7. painos vuodelta 2013. Kirjan katsotaan edustavan suomalaisten lääkärien ja hammaslääkärien ammattietiikkaa. Tutkimuksen metodina käytetään systemaattista analyysia. Tutkielman taustaluku kuvaa lääkärin etiikan historiaa ja kehittymistä, ja perehdyttää sen keskeisiin periaatteisiin. Lääkärin etiikan perusteiden tuntemus on tarpeen, sillä lääkärin kliininen autonomia on sidoksissa lääkärin etiikkaan. Osoittautuu, että lääkärin etiikka on joutunut muuttumaan lääketieteen ja teknologian nopean kehittymisen ja potilaan itsemääräämisoikeuden vahvistumisen myötä. Tutkimuksen kolmannessa luvussa selvennetään aiheen kannalta keskeisiä moraalisen toimijuuden, lääkäriprofession eli lääkärien ammattikunnan ja ammattietiikan käsitteitä. Käy ilmi, että lääkärin kliininen autonomia on lääkärin moraalisen toimijuuden ja lääkärin tehtävän toteuttamisen ehto. Neljäs luku on tutkimuksen keskeisin sisältöluku. Luvun alussa muotoillaan lääkärin kliinisen autonomian määritelmä lääkäriprofession, professiososiologian ja lainsäätäjän määritelmiä apuna käyttäen. Pääosa luvusta keskittyy lääkärin kliinisen autonomian tarkasteluun analysoimalla sen suhdetta potilaaseen, lääkärin toimintaympäristöön ja lääkäriprofessioon Lääkärin etiikka -kirjan valossa. Seitsemän tapausesimerkin avulla havainnollistetaan lääkärin kliinisen autonomian merkitystä lääkärin työssä ammattietiikassa annettuja ohjeita ja neuvoja esimerkkeihin soveltaen. Tutkimuksen kuluessa käy ilmi, että lääkärin kliinisen autonomian suhteessa potilaaseen korostuu suomalaisessa lääkärien ammattietiikassa kliinisen autonomian rooli potilas-lääkärisuhteen luottamuksellisuuden takaajana. Muutoin ammattietiikka ei ole kiinnostunut lääkärin kliinisen autonomian suhteesta potilaaseen eikä sen tarkastelemisesta lääkärin moraalisen toimijuuden ehtona. Tilanteen todetaan muuttuvan, kun huomio siirtyy lääkärin kliinisen autonomian suhteeseen lääkärin toimintaympäristöön. Havaitaan, että ammattietiikka katsoo useiden asioiden voivan vaarantaa lääkärin kliinisen autonomian tai pyrkiä rajoittamaan sitä. Tutkimuksessa päädytään johtopäätökseen, että Lääkärin etiikka -kirja ei riittävästi selkiytä, miten lääkärin kliininen autonomia suhtautuu esimerkiksi resurssien rajallisuuteen tai hoitotapahtuman ulkopuolelta määrättyihin reunaehtoihin, joiden esitetään voivan rajoittaa lääkärin kliinista autonomiaa. Lääkärin kliinisen autonomian määritelmää ehdotetaan laajennettavaksi ja selkiytettäväksi tältä osin. Lääkärin kliinisen autonomian ja profession suhteen tarkastelu johtaa lopulta johtopäätökseen, että luottamus on lääkäriprofessiolle keskeinen arvo. Luottamuksesta puhuttaessa voidaan erottaa potilas, joka luottaa kliinisen autonomiansa varassa toimivaan lääkäriin, ja yhteiskunta, joka luottaa professioon, jolle se on antanut tehtäväksi tuottaa laadukkaat ja eettiset terveydenhuollon palvelut. Koska yhteiskunta luottaa professioon, se turvaa lainsäädännön kautta yksittäisen lääkärin kliinisen autonomian. Ammattietiikka korostaa lääkärin vastuuta ja velvoitteita, mikä sitouttaa profession jäseniä ammattikunnan käytänteisiin ja etiikkaan. Sitoutumalla profession velvoitteisiin ja etiikkaan yksittäiset lääkärit toteuttavat käytännössä yhteiskunnan haluamat laadukkaat ja eettiset terveydenhuollon palvelut. Yksittäisen lääkärin kliininen autonomia on näin välttämätön osa kokonaisuutta, jonka kautta lääkäriprofessio toteuttaa yhteiskunnan sille antamaa tehtävää.

Tutkimuksen tehtävänä on tarkastella niitä keinoja, joita Yhteisvastuukeräys on käyttänyt keräysesitteissään houkutellakseen ihmisiä osallistumaan keräykseen. Lisäksi tutkimuksessa pohditaan käytettyjen keinojen yhteensopivuutta luterilaisen sosiaalietiikan kanssa. Tutkielman näkökulma on eettinen. Tutkittava aineisto on koottu Kirkkopalveluiden arkistosta ja se sisältää Yhteisvastuukeräyksestä vuosittain julkaistut keräysesitteet vuosilta 1959, 1960, 1974 sekä vuodesta 1979 vuoteen 2003. Luterilaisen sosiaalietiikan osalta tutkimuksessa tukeudutaan erityisesti suomalaiseen tutkimustraditioon, jota edustavat Antti Raunio, Tuomo Mannermaa sekä Jaana Hallamaa. Tutkimus on toteutettu referoimalla ja analysoimalla aineistoa sekä erilaisia tekstikokonaisuuksia ja pyrkimällä muodostamaan niiden pohjalta tutkimustehtävän kannalta mielekkäitä temaattisia kokonaisuuksia. Tutkielma sisältää neljä päälukua, joista ensimmäisessä käsitellään Yhteisvastuukeräyksen historiaa. Katsauksen tarkoituksena on esitellä keräyksen taitekohtia, jotka ovat vaikuttaneet sen toimintaan sekä keräysorganisaation diakonisen itseymmärryksen muodostumiseen. Seuraavat kolme päälukua käsittelevät aineiston pohjalta muodostettuja temaattisia kokonaisuuksia. Ensimmäinen kokonaisuus esittelee palkitsemisen yhtenä lahjoittamiseen rohkaisevana motivaatiotekijänä. Tutkimuksessa esitetään, että palkitseminen on osoitus pyrkimyksestä hyödyntää ihmisen luontaista itsekkyyttä. Käyttämällä hyväksi tätä ominaisuutta Yhteivastuukeräys jättää huomioimatta sen, että luterilaisesta näkökulmasta katsottuna sisäinen motivaatio on teon arvioinnin kannalta olennainen tekijä ja moraalin tehtävänä on pyrkiä paljastamaan väärät ja itsekkäät motiivit. Toisaalta palkitseminen näyttää olevan myös vastoin Antti Raunion esittämää tulkintaa kristillisen avustutyön perusteista. Kristillisen avustustyön tulisi pohjautua lahjan-ajatukseen eikä sillä tulisi pyrkiä tavoittelemaan ulkopuolisia päämääriä tai palkintoja. Toinen temaattinen kokonaisuus käsittelee lähimmäisyyttä ja lähimmäisen tarpeisiin vastaamista motivaatioon vaikuttavana tekijänä. Yhteisvastsuukeräyksen esitteissä lähimmäinen on kuvattu kahdella tavalla: avun tarvitsijana ja avun vastaanottajana. Esitystavoilla on pyritty vakuuttamaan lahjoittaja siitä, että apu on tarpeen ja että avun vastaanottaja kykenee hyödyntämään saamansa tuen. Lähimmäinen avun tarvitsijana ja lähimmäisen tarve näyttävät olevan laupiaaseen samarialaiseen liitetyn vertauksen ja Kultaisen säännön mukaan myös luterilaisen tarkestelutavan keskiössä. Toisaalta nykyinen hyvinvointiyhteikunnan malli, jota myös luterilainen sosiaalietiikka korostaa, edellyttää ihmisiltä taloudellista itsenäisyyttä sekä halua toimia tuottavalla tavalla yhteisön hyväksi. Nämä näkökulmat yhdessä näyttävät tukevan Yhteisvastuukeräyksen käyttämää esitystapaa. Kolmas temaattinen kokonaisuus esittelee auttamisen päämääriin ja tavoitteisiin viittavat tavat motivoida lahjoittajaa. Löydetyt keinot jakaantuvat kahteen ryhmään sen mukaan onko niissä pyritty viittaamaan auttamisella konkreettisesti saavutettuihin tuloksiin vai arvoihin. Molemmat lähestymistavat kutsuvat lahjoittajaa vastustamaan epäoikeudenmukaisuutta ja köyhyyttä. Lutherin käsitys omaisuudesta, sen käytöstä sekä oppi pelatuksesta, joka on ihmisen omista teoista riippumaton, vaikuttivat yhdessä siihen, että luterilaiseen sosiaalieettiseen ajatteluun voitiin luontevasti yhdistää ajatus köyhyydestä yhteiskunnallisena epäkohtana. Toisaalta valtiolle siirtynyt päävastuu huolehtia köyhistä ja huonompiosaisista, on vaikuttanut kirkon mahdollisuuksiin toimia aktiivisena auttajana. Konkreettisen auttamistyön sijaan kirkon köyhyyden vastainen työ painottuu yhteiskunnalliseen ja poliittiseen vaikuttamiseen. Yhteisvatuukeräyksen esitteissä kantaaottavuuden ja yhteiskunnallisen kritiikin sijaan on panostettu avustustyön konkreettisuuteen ja yksilön vastuuseen ja vaikutusmahdollisuuksiin.

Tämän tutkimuksen tarkoitus on selvittää arkkitehtuurin taustalla vallitsevaa ihmiskäsitystä tarkastelemalla kahden eri ihmiseen keskittyvän arkkitehtuuriteorian ihmiskäsitystä ja ihmisen vapautta. Tutkimusta ohjaava tutkimuskysymys on: Minkälainen on Aulis Blomstedtin Canon 60 -teorian sekä Le Corbusierin Le Modulor -teorian käsitys ihmisestä, ihmisen vapaudesta sekä vapauden asteista? Arkkitehtuuri määritellään toiminnaksi ihmisen hyväksi. Ihmisen ympäristöä suunnitellessa ja rakennettaessa arkkitehdilla on oltava jokin perustava oletus toiminnan kohteestaan. Tätä kohdetta edustaa arkkitehtuurin ihmiskäsitys. Vaikka arkkitehti ei toiminnassaan pohtisi taustalla vaikuttavaa ihmiskäsitystä, muodostuu hänen toimintansa ohjaavista periaatteista aina jokin ihmiskäsitys. Ihmiskäsityksen välttämättömästä merkityksestä huolimatta arkkitehtuuria kuvaavat arkkitehtuuriteoriat eivät lähtökohtaisesti erittele arkkitehtuurin taustalla vaikuttavia filosofisia rakennelmia, vaan keskittyvät esteettiseen tai funktionaaliseen tekijöiden erittelyyn. Teorioiden tarkoitus on auttaa ymmärtämään arkkitehtuurin toimintaa ohjaavia tekijöitä, mutta käytäntölähtöinen käsittely keskittyy arkkitehtuurin mitattavien ja ei-mitattavien toiminnan kuvaamiseen. Samoin alan tutkimus jää usein näiden arkkitehtuurin osatekijöiden tasolle, jolloin arkkitehtuuriin taustalla vaikuttavien filosofisten rakenteiden käsittely jää vähemmälle Tutkimuksen päälähteinä toimivat Le Corbusierin The Modulor -teos sekä Aulis Blomstedtin artikkelit Mitta ja suhde, Ihminen arkkitehtuurin mitta sekä Blomstedtin tuotantoa kokoava teos Thougt and form, studies in harmony. Päälähteiden rinnalla tukeudun analyysissä Aulis Blomstedtin elämänvaiheita ja tuotantoa kokoavaan Helena Sarjakosken kirjaa Rationalismi ja runollisuus: Aulis Blomstedt ja suhteiden taide, sillä toisin kuin Le Corbusier, Blomstedt ei ole koonnut teoriaansa yhdeksi viimeistellyksi kokonaisesitykseksi, vaan se on kehittynyt pienissä vaiheissa ja erilaisissa muodoissa, kuten artikkeleissa, näyttelymateriaaleissa ja luennoissa Metodina tämän kysymyksen selvittämiseksi on käytetty systemaattista analyysia, joka rakentuu kahden eritasoisen tekstianalyyttisen menetelmän, käsiteanalyysin sekä taustaoletusten analyysin yhdistelmään. Analyysin alaisena olevat arkkitehtuuriteoriat ovat luonteeltaan soveltavaa aineistoa, jotka koostuvat filosofisista, kaunokirjallista, runollisista, mystisistä sekä matemaattisista esityksistä. Käsiteanalyysin ja taustaoletusten analyysin yhdistelmä soveltuu tähän tehtävään hyvin, sillä sen varassa on mahdollista paneutua teorioissa esiintyviin käsitteisiin sekä sanoittaa teorioihin liittyviä usein lausumattomia tausta-oletuksia. Tällä analyysimenetelmien yhdistelmällä on ollut tarkoitus luoda ymmärrettävä kokonaisuus teorioiden hajanaisesta kokonaiskuvasta sekä niiden taustalla vaikuttavasta ihmiskäsityksestä. Tämän tutkimuksen ensimmäisenä tuloksena voidaan todeta ihmiskäsitysten sekä ihmisen vapauksien tarkastelun osoittavan systemaattisen analyysin välineiden joustavuuden sekä soveltuvuuden arkkitehtuuriteorian tutkimukseen. Le Corbusierin ja Blomstedtin teorioiden ihmiskäsitykset ja niihin liittyvät vapauskäsitteet ovat teorioiden kesken hyvin yhtenäinen. Teoriat sisältävät kahteen osaan jakautuneen, yleiseen sekä arkkitehtia koskevaan, ihmiskäsityksen. Näiden käsitysten ero perustuu arkkitehdin ihmiskäsityksen yleisen käsitystä laajempaan vapauteen.