Browsing by discipline "Ympäristöekologia"

Pohjoismaissa syntypaikkalajitellun biojätteen kompostointi suurissa kompostointilaitoksissa on yleistynyt merkittävästi 2000-luvun aikana. Viime vuosina biojätteiden ja muiden orgaanisten jätteiden käsittelyssä on alettu suosimaan yhä enemmän mädätysprosessia sekä mädätyksen ja kompostoinnin yhdistävää osavirtamädätysprosessia. Mädätysprosessin avulla orgaanisten jätteiden sisältämästä energiasta pystytään tuottamaan biokaasua ja siitä edelleen uusiutuvaa energiaa. Tämän tutkimuksen lähtökohtana oli tarkastella biohiilen lisäyksen vaikutuksia kompostointiprosessiin, jossa yhdistyvät mädätys ja kompostointi. Aiempien tutkimusten perusteella biohiilen lisäyksellä on todettu olevan positiivisia vaikutuksia erilaisten orgaanisten jätteiden kompostointiprosessiin. Aiemmat tutkimukset on suurimmaksi osaksi tehty pienemmässä mittakaavassa ja ne ovat keskittyneet enemmän maatalousjätteiden kompostointiin. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, voidaanko verrattain pienellä biohiilen lisäyksellä nopeuttaa orgaanisen aineksen hajoamista sekä parantaa typen pidättymistä kompostimassassa erilliskerätyn biojätteen osavirtamädätysprosessin kompostointivaiheessa. Tutkimuksen kokeellinen osuus koostui laboratoriomittakaavan kompostointikokeesta sekä laitosmittakaavan kompostointikokeesta Ämmässuon jätteenkäsittelykeskuksessa. Laboratoriomittakaavan kokeiden tarkoituksena oli saada tietoa eri biohiilipitoisuuksien vaikutuksesta kompostointiprosessiin ja toistomäärien kautta saada tuloksille tieteellistä pätevyyttä. Laboratoriokokeissa saatuja tuloksia sovellettiin laitosmittakaavan kokeissa. Tuloksia pyritään tarkastelemaan mikrobiologisen prosessin lisäksi osana jätehuoltoa ja sen kehittämistä. Tulosten perusteella biohiilen lisäyksellä oli myönteinen vaikutus kompostointiprosessiin osavirtamädätysprosessin kompostointivaiheessa. Laboratoriokokeissa biohiilen lisäyksellä oli merkitsevä vaikutus orgaanisen aineksen hajoamiseen ja siten kompostimassan mikrobiaktiivisuuteen. Vaikka laitosmittakaavan kokeessa biohiilen lisäys ei vaikuttanut orgaanisen aineksen hajoamiseen tilastollisesti merkitsevästi, voidaan kokonaisuutena arvioida, että biohiililisäsi kompostien mikrobiaktiivisuutta. Biohiilellä havaittiin merkitsevä vaikutus kompostien stabiloitumisnopeuteen ja ammoniumtypen pidättymiseen kokeen lopputilanteessa. Verrattain pienet biohiilipitoisuudet eivät vaikuttaneet haihtuneen ammoniakin määrään eivätkä kokonaistyppihäviöön kompostoinnin alkuvaiheessa. Biohiilikompostien stabiloitumisnopeudella ja mikrobiaktiivisuuden lisääntymisellä on kompostoinnin ympäristövaikutusten vähentämisen lisäksi kompostointilaitoksille myös taloudellinen merkitys, koska niiden avulla pystytään mahdollisesti säästämään tuotantokustannuksissa sekä säästämään kompostien jälkikypsytykseen tarvittavaa tilaa tai vastaavasti lisäämään kompostointilaitosten kapasiteettia. Tulevaisuudessa biohiili on teoriassa mahdollista saada osaksi orgaanisten jätteiden käsittelykokonaisuutta. Jäteperäisten biohiilten käytöllä voi tulevaisuudessa olla mahdollista parantaa resurssien kestävää käyttöä ja alueellisia kierrätysmääriä.

This interdisciplinary study seeks to raise awareness of and generate interest in projects that combine science and art. A number of such projects are discussed and analyzed with the help of the concept 'Ecovention'. The concept is operationalized to include works of art that ecologically restore, reclaim, and remediate damaged ecosystems by physical actions and inventions. They transform the ecosystem and often slowly disappear into the environment, contributing to the overall wellbeing of the ecosystem. These works of art are long-lasting and site-specific. They are built outdoors by using material that is already available in the ecosystem or by bringing in environmental-friendly material into the ecosystem. The central research question for the study is as follows: How significantly does environmental art affect the local ecosystem when the starting point is ecological restoration? This is a qualitative study. The data for the study consist of interviews with experts together with analyses of the historical, cultural, and ecological background material for two Finnish environmental artworks. The two artworks are Agnes Denes's Puuvuori (Tree Mountain - A Living Time Capsule, 1996) and Jackie Brookner's Veden taika (The Magic of Water, 2007- 2010). These works of art were chosen because of the availability of historical and natural scientific research data about how they were planned and how they were constructed. The availability of this kind of data related to environmental art is rare in Finland. The Magic of Water consists of three floating islands in Salo. They are situated in a lagoon that was formerly used as a clarification pool at the Salo Municipal Sewage Treatment Facility. The artwork has succeeded in supplying a peaceful nesting habitat for the birdlife in the area. It has been shown that a colony of black-headed gulls (Larus ridibundus) is a new species nesting in the islands. The Magic of Water did not provide a significant improvement of the water quality by phytoremediation since the islands are relatively small in relation to the area of the lagoon. Tree Mountain - A Living Time Capsule is to be found in Pinsiönkangas, at the most important groundwater area in Ylöjärvi. The artwork reclaims a former gravel pit. Tree Mountain is a 28 meter tall hill in an area of elliptical shape that spans nine hectares. 10,600 pine tree saplings (Pinus sylvestris) and about 40,000 cubic meters of soil from the area was used to build the artwork. Tree Mountain is nowadays owned by the town of Ylöjärvi and Pinsiönkangas is principally a conservation area. The Tree Mountain - A Living Time Capsule is argued to fit well in the regionally precious ridgescenary since the work of art has enough of biological values. Most likely the building of the artwork has had a preventive effect on possible ecological harm and it has made the community take responsibility for taking care of the reclaimed environment in the long term. In the face of high-quality ecological restoration plans it is important to approach the restoration of ecosystems from a holistic perspective. The artist s vision of how an ecosystem can be restored adds a surplus value to ecological restoration work since also the aesthetic and ideological dimensions are reconstructed. The probable positive view of the community towards the restored ecosystem can promote not only the attendance by the community to that particular area in the future, but it can also promote the attendance of a community to other areas as well.

Mikrolevien käyttöä biodieselin raaka-aineena on viime vuosina tutkittu paljon niiden ollessa hiilineutraali vaihtoehto fossiilista alkuperää oleville uusiutumattomille polttoaineille. Tämän lisäksi ne ovat myös ekologisesti ja eettisesti kannattava uusiutuvan energianlähde ja tukevat pyrkimystä kohti energiaomavaraisuuden saavuttamista. Mikrolevien todellista mikso- ja heterotrofiaa on tutkittu toistaiseksi vähän eikä niiden hyödyntämän hiilen määrästä ole tarjolla tutkimustietoa. Mikroleväkantojen todellisen mikso- ja heterotrofiakyvyn selvittäminen mahdollistaa kantojen kustannustehokkaamman kasvatuksen, koska mikso- ja heterotrofiaan kykenevät kannat voivat hyödyntää kasvussaan heikompia valaistusolosuhteita korvaamalla ne osittain tai täysin orgaanisilla hiilen lähteillä. Miksotrofisten leväkantojen käytöllä voidaan myös saavuttaa kasvatuksissa korkeampi solusaanto sekä solujen korkeampi lipidipitoisuus. Heterotrofisten kantojen käytöllä voidaan taas kiertää monia mikrolevien kasvatukseen liittyviä ongelmia. Toteutin tutkimukseni kolmella mikroleväkannalla: Selenastrum sp., Chlorella pyrenoidosa ja Euglena gracilis. Tein aluksi kasvatuskokeita, joissa kasvatin kaikkia leväkantoja auto-, mikso- ja heterotrofisissa olosuhteissa. Selenastrum sp. – ja Chlorella pyrenoidosa – kannan kasvatuksissa käytin epäorgaanista COMBO – kasvatusliuosta. Euglena gracilis – kannalla käytin epäorgaanista AF6 – kasvatusliuosta. Tutkin leväkantojen potentiaalista kykyä mikso- ja heterotrofiaan glukoosin ja asetaatin lisäyksen avulla. Seurasin leväkantojen kasvua solumäärän kehityksen kautta. Kasvatuskokeiden perusteella tein päätöksen ottaa kaikki käyttämäni leväkannat mukaan varsinaisiin mikso- ja heterotrofiakyvyn mittauksiin sekä käyttää ainoastaan glukoosia orgaanisen hiilen lähteenä, sillä leväkannat menestyivät heikosti asetaattikasvatuksissa. Mikso- ja heterotrofiakyvyn mittaamiseen käytin 14C-menetelmää. Kaikkien leväkantojen kyky hyödyntää asetaattia (pitoisuus 5 g l-1) oli yleisesti heikompi verrattuna niiden kykyyn hyödyntää glukoosia (pitoisuus 5 g l-1). Kasvatuskokeissa Selenastrum sp. – kannalla vaihtelu oli eri käsittelyiden välillä solumäärän kehityksen ja kasvunopeuden suhteen suurinta. Euglena gracilis – kannalla vaihtelu solusaannon kehityksen ja kasvunopeuden välillä oli pienintä kasvatusten välillä. Selenastrum sp. – kannan miksotrofisesti ottama hiilen määrä oli suurin muihin miksotrofisesti kasvatettuihin leväkantoihin verrattuna. Heterotrofisesti otetun hiilen määrä oli suurin Euglena gracilis – kannalla. Tutkimukseni merkittävin tulos on käyttämieni leväkantojen todellisen mikso- ja heterotrofiakyvyn todistaminen. Laajemmat lisätutkimukset leväkantojen todellisesta mikso- ja heterotrofiasta ovat kuitenkin tarpeen muun muassa mikroleväbiomassan käyttösovellusten kehittämisen ja käyttöönoton sekä vesiekosysteemien hiilenkierron tuntemisen kannalta.

Phosphorus is traditionally considered to be the primary nutrient limiting primary production in lakes. More recent studies show that sometimes nitrogen can be the limiting nutrient for phytoplankton production in temperate lakes. This study investigated whether the nitrogen has a major role along with phosphorus in the primary production of lakes. In addition, it was studied if the limiting nutrient changes during the growing season and does the residence time of the lake affect the level of nutrient limitation. The subject lakes were Ormajärvi, Suolijärvi, Lehee, Pyhäjärvi and Iso-Roine, which are the headwater lakes of the Kokemäenjoki in Kanta-Häme. The lakes were sampled for bioassays once a month from June to September in 2004 and in May 2005, a total of five times. There were four treatments: control, lake water + P, lake water + N, lake water + P + N. For each treatment there were five replicates. There was one concentration level for each nutrient treatment. The nutrient concentration of treatments depended on the nutrient content of the lakes. To determine the combined effect of nutrients both of them were added at the same time. Nitrogen treatment solution was prepared from potassium nitrate and phosphorus treatment solution from potassium dihydrogen phosphate. Bioassays were conducted as a pure culture of Pseudokirchneriella subcapitata Prinz -algae. Zooplankton was removed from the lake water samples, which were then sampled for nutrient analysis. The water samples were autoclaved and filtered prior to the bioassays. Bioassays were carried out in Erlenmeyer flasks containing 60 ml of lake water, the nutrient solutions and 0.5 ml pure culture of P. subcapitata. Algae were grown in continuous illumination until the exponential growth stopped. Algal growth was monitored by taking samples of a few ml from the flasks roughly every other day. Algae in samples were counted by a microscope in Lund chambers. The actual variables were the maximum number of cells or yield and the growth rate. The limiting nutrient was found out by comparing the yield and the growth rate of different nutrient treatments to the control. The results of the bioassays were tested statistically with non-parametric Kruskal-Wallis H-test. Algal bioassays expressed only phosphorus limitation. Phosphorus limited the yield in the bioassays of Suolijärvi in August 2004 and May 2005. In Lehee and Pyhäjärvi phosphorus limited growth rate in May 2005. There was neither nitrogen limitation nor co-limitation in any of the bioassays. So the limiting nutrient didn't change during the growing season. Phosphorus treatments inhibited the growth of algae from time to time in 2004 in Ormajärvi, Suolijärvi, Pyhäjärvi and Lehee. In May 2005 there was no inhibition. Nutrient limitation was stronger in lakes with a long retention time. These bioassays indicate that reducing phosphorus loading would control eutrophication of this chain of lakes. The phosphorus treatments couldn t cause the inhibition. The cause of inhibition originated most likely from the drainage area due to heavy rains in summer 2004. It could be, for example, zinc or arsenic.

Lehtokotilo (Arianta arbustorum) on yleistynyt eteläisessä ja keskisessä Suomessa 1960-luvulta lähtien. Varsin usein se muodostaa runsaita massaesiintymiä, joista Suomessa kuuluisia ovat mm. Porvoon ja Lahden esiintymät. Lehtokotilo on kaikkiruokainen, mutta varsin usein se viihtyy pihojen ja puutarhojen viljelykasveilla. Tiheissä esiintymissä kotiloiden vaikutus istutuksiin on huomattava. Pro gradu -työni on osa Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen koivutisleprojektia. Koivutisle syntyy grillihiilituotannon sivutuotteena ja se sisältää tuhansia erilaisia yhdisteitä. Koivutisle voidaan erottaa paksumpaan tervaan ja juoksevampaan tisleeseen. Koivutisleen koostumus ei ole vielä selvillä, mutta tisleen vaikutusta tuholaiskarkotteena on kokeiltu useilla eliöillä, mm. etanoilla. Tutkimukseni tarkoitus oli tutkia koivutisleen karkotetehoa lehtokotiloihin. Karkotevaikutuksen lisäksi tutkin myös koivutisleen käytön aiheuttamaa haittaa muille eliöille maa- ja vesiympäristössä. Koivutisleen karkotetehoa tutkittiin tervatisleellä maalattujen aidanteiden avulla. Tutkimuksissa oli mukana kahdenlaisia kotiloaidannekokeita: toisissa rajattiin kotilot aidanteiden sisään, toisissa ulos. Kesän 2004 kokeessa lauta-aidanteiden sisään sijoitettiin 50 kotiloa, jotka laskettiin uudelleen kokeen lopussa. Koe toistettiin laajempana kesällä 2005 käyttäen uudenlaisia muovipleksiaidanteita ja seuraten kotiloiden määrää aidanteissa useamman kerran kokeen aikana. Toisessa kesän 2005 kokeessa aidanteet sijoitettiin alueelle, jossa kotiloita esiintyy runsaasti ja seurattiin niiden liikkumista aidanteisiin kokeen aikana. Kesän 2005 kokeissa tervatisleen joukkoon lisättiin vaseliinia tervan säänkestävyyden parantamiseksi. Tisleen vaikutuksia maaperässä tutkittiin kenttäkokeella sekä kasvittomin ja kasvillisin mikrokosmoksin. Pellolle ruiskutettiin 100 % koivutislettä. Mikrokosmokset puolestaan ruiskutettiin 100 % tai 5 % koivutisleellä. Kenttä- ja mikrokosmoskokeista otettiin näytteet viidesti kokeen aikana. Tällöin maasta erotettiin sukkula- ja änkyrimadot märkäsuppilomenetelmää käyttäen. Madot laskettiin ja määritettiin änkyrimatojen biomassa. Tisleen vaikutusta mikrobeihin tutkittiin mikrobiaktiivisuuden muutoksina. Mikrobiaktiivisuuden määrittämiseen käytettiin CO2-tuottoa mittaavaa respirometriä ja EasyQuant-hiilianalysaattoria. Kokeen lopussa kasvillisista mikrokosmoksista määritettiin myös kasvibiomassa. Koivutisleen vesistövaikutusten tutkimista varten valittiin kuuden vesieliön joukko, jotka altistettiin useammalle tislepitoisuudelle. Koe-eliöinä oli yksi bakteeri, yksi kasvi ja neljä selkärangatonta. Seurattava vasteena oli koe-eliöstä riippuen kuolleisuus, käyttäytymismuutokset tai kasvun inhibitio. Vasteen avulla laskettiin tisleen EC50-pitoisuudet (effect concentration) kullekin koe-eliölle. Tervatisle toimi kotiloita karkottaen. Karkoteteho parani lisättäessä tisleen joukkoon vaseliinia ja taustalla lienee parantunut säänkestävyys. Sadesää heikensi tervatisleen karkotetehoa muuttaen sen värin vaaleanruskeaksi ja mattapintaiseksi. Terva-vaseliiniseos pysyi sen sijaan aina mustana ja kiiltävänä ja sen karkoteteho säilyi sateista huolimatta. Mikrokosmoskokeet osoittavat, että ruohovartiset kasvit kuihtuivat tisleruiskutuksesta, mutta alkoivat toipua jo saman kasvukauden aikana. Tisle ei puolestaan vaikuttanut maassa eläviin änkyrimatoihin, mutta peltomaassa elävät sukkulamadot kärsivät tisleestä jonkin verran. Mikrobiaktiivisuus nousi kasvittomissa 100 % tislekäsittelyissä kokeen alussa, palaten pian samaan tasoon muiden käsittelyiden kanssa. Tällainen hengityskäyrä on tyypillinen energiaresurssin lisäyksen jälkeen kun helposti käytettävä lisäresurssi käytetään nopeasti loppuun ja hengitys palautuu normaalitasolle. Myös aineen toksisuus voi saada aikaan hengityksen kasvun, jolloin puhutaan ns. huohotusilmiöstä. Peltomaassa tisleellä havaittiin olevan myös negatiivinen vaikutus mikrobihengitykseen. Todennäköisesti hengityksen pieneneminen ja tisleen vaikutus sukkulamatoihin oli kuitenkin seurausta juurieritteiden vähenemisestä kasvien kuihtuessa tisleruiskutuksen myötä. Tähän viittaa myös se, että mikrobibiomassa ei muuttunut, vaikka hengitysaktiivisuus laski: resurssipulan myötä mikrobit vaipuivat lepotilaan. Vesieliöt olivat maaperäeliöitä herkempiä, todennäköisesti siksi, että vedessä suurempi osa tisleestä oli liuenneena. Tisle ei kuitenkaan ollut myöskään vesieliöille erityisen haitallista. EC50-pitoisuudet olivat välillä 0,002 - 0,089 % (noin 16-872 mg/L). Koivutisle toimii kotiloiden karkotteena, etenkin muovisessa kotiloaidanteessa, jonka maalaamiseen käytetään tervatisleen ja vaseliinin (2:3) seosta. Vaikka aidanteet eivät pitäneet kotiloita sisällä sataprosenttisesti, pysyivät kotilot hyvin niiden ulkopuolella. Koivutisle voi joissain oloissa ja suurina määrinä olla haitaksi maaperässä ja vesistössä, mutta se voi toimia myös resurssina mikrobeille.

Liito-oravaa (Pteromys volans) esiintyy EU:n alueella ainoastaan Virossa ja Suomessa. Lajin kanta heikkenee jatkuvasti metsätaloustoimien vuoksi. Liito-orava kuuluu EU:n luontodirektiivin suojaamiin lajeihin ja sen lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittäminen on kielletty luonnonsuojelulailla. Liito-oravaa on suojeltu vuosina 2004 2016 Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY) toteuttamin rajausmenettelyin, jotka vuonna 2016 poistettiin käytöstä. Metsätoimijoiden vastuu liito-oravan suojelusta on kasvanut. Tässä työssä tutkin metsänomistajien asenteita liito-oravaa, sen suojelua sekä suojeluviranomaisia kohtaan. Olin kiinnostunut lainsäädännöllisen velvoittavan suojelun vaikutuksesta metsänomistajien asenteisiin suojeltavaa lajia kohtaan. Lisäksi halusin selvittää, millaiset taustatekijät voivat vaikuttaa asenteisiin. Taustateorioina käytin sosiaalipsykologian asenneteorioita, joiden pohjalta uskoin vastaajien asenteissa näkyvän joko kielteistä tai myönteistä suhtautumista liito-oravan suojeluun. Kielteinen suhtautuminen osoittaisi reaktanssia eli psykologista ilmiötä, jossa käskeminen aiheuttaa halun rikkoa annettua käskyä, jotta oma valinnanvapaus säilytetään. Myönteinen suhtautuminen kertoisi dissonanssi-ilmiöstä eli psykologisesta ilmiöstä, jossa käyttäytymistä ei voi lainsäädännön takia muuttaa ja siksi muutetaan asenne lakia myötäileväksi. Aiempien sääntöjen noudattamista käsitelleiden asennetutkimusten perusteella molempia ilmiöitä tulisi esiintyä vastaajien joukossa. Toteutin tutkimuksen puhelimitse tapahtuvan haastattelun avulla. Metsänomistajat oli jaettu kolmeen ryhmään heidän liito-oravakokemuksensa perusteella. Kontrolliryhmällä ei ollut ollenkaan omakohtaisia liito-oravakokemuksia. Kahdella muulla ryhmällä oli joko ELY-keskuksen antama liito-oravapäätös ilman hakkuurajoituksia, tai ELY-keskuksen määrittämä liito-oravapäätös hakkuurajoituksineen. Kokemuksen merkitystä analysoin mm. lineaarisen regressioanalyysin avulla. Tulokset osoittivat, että noin puolet metsänomistajista suhtautuivat liito-oravaan ja sen suojeluun kielteisesti ja heidän vastauksissaan oli havaittavissa selkeää reaktanssia. Taustatekijöistä asenteisiin vaikutti eniten vastaajan omistaman metsän pinta-ala. Kielteiset metsänomistajat vastustivat heidän metsätaloustoimiaan rajoittavaa lainsäädäntöä, eivätkä uskoneet liito-oravan olevan kovin uhanalainen. Metsänomistajat, joille oli määrätty rajauksia, suhtautuivat kaikista kielteisemmin liito-oravaan liittyviin väittämiin. Ryhmittelyanalyysin perusteella kuitenkin noin puolet vastaajista suhtautuivat melko myönteisesti liito-oravaan ja 70 % metsänomistajista olivat tyytyväisiä saamiinsa liito-oravapäätöksiin. Vuoden 2016 muutokset tulevat varmasti heikentämään entisestään liito-oravan suojelua, kun muutokset antavat käsityksen, ettei lajinsuojelu ole tärkeää. Liito-oravan suojelun jatkosuunnitteluun kannattaisi tämän tutkimuksen tulosten perusteella ottaa metsänomistajat mukaan. Iso lajinsuojelullinen ongelma on se, ettei suuri osa metsänomistajista usko liito-oravan olevan uhanalainen. Tätä epäkohtaa voitaisiin korjata esimerkiksi osallistamalla metsänomistajia liito-oravakannan koon arviointiin.

Urbanisation has caused many environmental problems, such as air pollution and the loss of biodiversity. One way to mitigate these problems is to expand green spaces. Roofs, as the last frontier, could be made full use of. Green roofs have become a hot topic in recent years. In this study, I investigated the ability of green roofs to support urban biodiversity by conducting a literature review, and then I sought the criteria for biodiversity roofs under Finnish conditions by interviewing ecologists. My research questions in this study were 1) What kinds of habitats could be 'ideal ecosystems' to be mimicked on biodiversity roofs in Finland; 2) which plant species could exist on roofs and whether they contribute to biodiversity; 3) what kinds of substrates support the biodiversity on roofs; 4) whether green roofs support faunal diversity and what faunal taxa could exist on roofs; 5) if and how roof structural characteristics influence roof biodiversity; 6) what kinds of management are practiced on biodiversity roofs; 7) what are people s attitudes towards or perceptions of biodiversity roofs in general. In this study, I conduct that 1) Sunny dry habitats, such as meadows and tundra, can be regarded as 'model ecosystems' for biodiversity roofs in the Finnish context. 2) Substrate heterogeneity is a key to biodiversity on green roofs. Different materials and different combinations of materials could be applied on the same roof to mimic diverse types of soil types in the most biodiverse Finnish ecosystems. 3) Native species from the model ecosystems are ideal plants for biodiversity roofs. Combining multiple greening methods on the same roof can be a solution to achieve 'instant greening effects' with only native species. 4) An ideal biodiversity roof in the Finnish context could support birds, bats, and invertebrates, such as spiders. To attract and support fauna, a roof needs a diverse plant community, as well as extra elements, such as deadwood. 5) Roof structural characteristics (i.e. roof height, size, slope, direction, location, and age) impact biodiversity by determining the accessibility to and the dispersal of flora and fauna, as well as microclimates on roofs. 6) Management, such as irrigation, might help biodiversity at least for newly established biodiversity roofs, but biodiversity roofs aim at being self-sustaining eventually. 7) People have generally positive attitudes towards green roofs, but their willingness to actually install a biodiversity roof is influenced by other issues, such as the financial cost and roof safety.

Metsällä on vahva asema suomalaisessa yhteiskunnassa niin historiallisesti, taloudellisesti kuin kulttuurillisestikin. Metsällä on myös merkittävä rooli maapallon hiilen kierrossa, mikä tekee metsien hoidosta ja metsätaloudesta keskeisiä kysymyksiä kansainvälisessä ilmastopolitiikassa. Kesällä 2017 Suomessa käytiin laaja julkinen keskustelu Euroopan parlamentin tulevasta metsien käyttöä säätelevästä LULUCF-päätöksestä. Keskustelu tarjoaa mielenkiintoisen mahdollisuuden tutkia metsien, ilmastonmuutoksen ja suomalaisuuden suhdetta. Heinäkuussa 2017 Euroopan parlamentin ympäristövaliokunta teki ehdotuksen maankäytöstä, maankäytön muutoksesta ja metsätaloudesta (ns. LULUCF-sektori) aiheutuvien kasvihuonekaasujen päästöjen ja poistumien sisällyttämisestä EU:n ilmasto- ja energiapolitiikan puitteisiin. Esitys pohjasi komission aiempaa esitykseen ja sen tavoitteena oli panna täytäntöön Pariisin ilmastosopimuksen mukaiset velvoitteet hiilinielujen kasvattamisesta. Esitys koettiin Suomen metsäteollisuuden ja Suomen hallituksen parissa kohtelevan Suomen metsäsektoria epäoikeudenmukaisesti, sillä se uhkasi rajoittaa hallituksen tavoitetta lisätä metsähakkuita merkittävästi. Ympäristöjärjestöt sekä monet metsä- ja ilmastotutkijat kritisoivat tätä hallituksen tavoitetta voimakkaasti. Tämän tutkimuksen tavoitteena on diskurssianalyysin avulla selvittää, millaisia puhetapoja Euroopan parlamentin hiilinielupäätöksenteosta tehdyssä uutisoinnissa esiintyi kesän 2017 aikana. Erityisenä kiinnostuksen kohteena ovat eri toimijoiden valitsemat diskursiiviset strategiat ja kuinka valittujen puhetapojen avulla rakennettiin tukea omalle näkemykselle – pyrittiin oman puhetavan hegemonisointiin. Parlamentin hiilinielupäätöksentekoa käsittelevien uutisten diskurssianalyyttinen tarkastelu nostaa esiin kaksi valta-aseman saavuttanutta diskurssia. Käytän näistä hegemonisoituneista diskursseista nimiä metsäisen taistelun diskurssi ja eettisen metsätalouden diskurssi. Molemmissa diskursseissa Suomen hallituksen tavoite kasvattaa hakkuita näyttäytyi positiivisena. Tutkimusajanjakso ajoittui keskelle Suomen satavuotisjuhlavuotta. Tämän voidaan katsoa vaikuttaneen yhteiskunnalliseen keskusteluun helpottaen isänmaallisuutta korostavien diskurssien rakentamista. Molemmat hegemonisen aseman saavuttaneista diskursseista perustuivat isänmaallisuutta ja suomalaisia hyveitä painottavaan retoriikkaan. Tutkimus nosti esiin myös kaksi hakkuiden kasvattamiseen kriittisesti suhtautuvaa diskurssia. Ne eivät kuitenkaan saavuttaneet hegemonista valta-asemaa, eivätkä juuri kyenneet uhkaamaan valtadiskursseja. Näistä ei-hegemonisista diskursseista käytetään tässä tutkimuksessa nimiä ilmastokiireen diskurssi ja kansallisen itsekkyyden diskurssi. Molemmat nojaavat hegemonisia diskursseja vahvemmin tutkijoiden auktoriteettiin asiantuntijoina ja abstraktille tasolle jääneeseen argumentointiin ilmastonmuutoksen pysäyttämisen kiireellisyydestä. Näin ympäristönsuojelijoiden argumentaatio ei onnistunut vetoamaan suomalaisten tuntemuksiin yhtä voimakkaasti kuin hakkuiden kasvattamista tukevien toimijoiden retoriikka. Metsäteollisuuden etujärjestöt käyttävät merkittävää taloudellista ja poliittista valtaa Suomessa. Ympäristöjärjestöillä ja tutkijoilla ei ole käytössään vastaavaa valtaa. Tutkimuksen pohjalta tämä ei kuitenkaan täysin selitä sitä, että ympäristönsuojelijat eivät onnistuneet rakentamaan diskurssia, joka olisi pystynyt haastamaan metsähakkuiden kasvattamista tukevien diskurssien hegemonisoitumisen.

Baltic Sea has undergone major changes in the last few decades and its ecological condition has changed. Paleolimnology provides methods to detect changes in the past, mostly from the times when no surveillance was conducted. This Master's thesis is about the response of a common Cladocera, Eubosmina maritima to the past environmental change in Sandöfjärden, Gulf of Finland. I studied past isotopes, δ13C and δ15N to detect past changes in the eutrophic changes from sedimented subfossil remains to detect how the E. maritima population abundance and morphology have changed due to eutrophication and increased predation pressure. I analyzed a 30 cm sediment core of which I counted E. maritima remains. I also measured the lengths of carapaces, mucros and antennules in order to detect changes in their morphology. I used carbon nitrogen ratio, total carbon, total nitrogen, and their stable status of the sea area. To indicate predation pressure on E. maritima, I used the resting egg data of a predatory cladocera Cercopagis pengoi, that was introduced to the area at the beginning of the 1990's. The sediment core is stratigraphic, meaning that the layers are connected to each other and therefore cannot be treated as independent samples. The data was first viewed graphically to reveal correlations. I applied redundancy analysis (RDA) to find out if changes in the Eubosmina-populations are explained by the environmental changes. Associated is Monte Carlo permutation test to check which explanatory variables are the most important. Finally I performed variance partitioning to separate the effects of the environment caused by time in the sediment time series. My results show that E. maritima population has increased in number since the 1950's and a positive correlation with δ15N suggests that this has a connection to increased nutrient levels. It also seems that big E. maritima individuals became more common in eutrophic conditions. Increased predation pressure affected E. maritima populations the strongest right after C. pengoi was introduced to the area when also the longest mucros were found. There also was a slight decrease in the E. maritima abundance at that time. The changes of the lengths of the appendages seem to be more connected to predation pressure, whereas the abundance and the overall body size seem to have a connection with eutrophication. Along with the eutrophication increased the number of E. maritima in the Gulf of Finland. The effect of predation pressure was the clearest right after the introduction and then later smoothened.

The primary characteristic of urbanisation is the addition of hard surfaces to catchments, which affects water and habitat quality in urban streams and alters natural hydrological processes by reducing infiltration, evapotranpiration and efficiently conveying storm runoff to streams, gathering a variety of urban polluants along the way. This is typical of the 'urban stream syndrome'. Catchment imperviousness (especially Effective Impervious Area or percent connectivity) can be used as one of the primary indicators of the severity of this phenomenon. This research was initiated through a collaboration between the City of Helsinki and the University of Helsinki to determine the baseline water quality of Hakuninmaanoja, a small urban stream in Helsinki, Finland, and the imperviousness of its catchment, where a pilot ecological housing development 'Kuninkaantammi' (KUNTA) will be built beginning in 2013. The purpose of the project is to assess the current characteristics of the catchment prior to the development in the headwaters of the stream. An automatic water quality monitoring station was built on the lower part of the stream approximately 200m upstream of its junction with Mätäjoki, the second largest river of Helsinki. Water Sensitive Urban Design can be used as part of a holistic stormwater treatment train to limit newly created imperviousness, and minimise the connectivity of the necessary remainder, allowing stormwater runoff to be reused, infiltrated and treated through soil media, or slowed down enough to attenuate the urban hydrograph. Some of these features such as raingardens, green roofs and detention ponds will be included in the KUNTA development for this purpose. A detailed calculation of catchment imperviousness was completed via field survey and land use categorization methods. Total Impervious Area (TIA) was determined to be 22%, Effective Impervious Area 15% and catchment wide runoff coefficient given by land use categorisation method to be 0.32. TIA is expected to increase to 30% following development of KUNTA, however EIA is not expected to increase in proportion with TIA due to planned Water Sensitive Urban Design features. Yearly runoff volumes based on each method of calculating imperviousness were estimated, as well as for the future following KUNTA development. Water quality in the stream currently is quite satisfactory in relation to other streams in Helsinki, however the urban stream syndrome is already evident with particular concern regarding temperature, sediment and peak flow fluctuations. Effective Impervious Area should be used in urban planning of new and existing developments rather than TIA because it will give much greater accuracy of runoff volumes and infiltration rates by taking into account unconnected impervious surfaces. Strengthening local solutions to reduce connectivity should be a municipal priority. Water quality monitoring will continue at the site until after KUNTA has been built, and further research should focus on determining the technical performance of stormwater Best Management Practices (BMPs) at the site.