Browsing by discipline "Ympäristönsuojelutiede"
Now showing items 1-20 of 31
-
Carbon capture and sequestration : the portrayal of risks in newspaper media in Finland and Norway (2012)Carbon capture and storage may become an inevitable means in mitigating climate change. However, it is a new technology involving a great deal of uncertainties. It is of utmost importance to understand on one hand, the risks caused by the technology and on the other, what is holding it back. This way unforeseen setbacks and environmental or other damage could be avoided. This thesis is a part of a wider research project on the risk governance of carbon dioxide capture and storage (RICCS). The present study gives additional insights to CCS risk analysis by diving into the stories that the media tells about the risks. I analyze the media coverage on the risks of CCS in the most wide spread newspapers of Norway and Finland with the aim of identifying what kind of risk framings are portrayed by the media; how strong is the presence of uncertainties and what kind of uncertainties are brought up. The media is seen as a mirror of public perception, but also one of the players influencing it. The possible effects that the analyzed articles could have on public perception of risks are discussed. The theoretical framework consists of theories of systemic risks, narrative policy analysis and framing of environmental risks in the media. I describe the nature of systemic risks. Then I move on to framing, more specifically how environmental risks are framed in the media and how it can effect public perception. After this I explain how narrative analysis can be used as a tool for identifying framings. Then I describe Klinke and Renn's Prometheus theory that I will use for analyzing the level of uncertainty in the framing of the articles and for discussing the implications of my findings. The results show that the risks caused by CCS are mainly the lock-in in fossil fuels, it's possible negative effect on developing renewable energy and environmental and health risks in general. The risks towards successful CCS seem to be mainly connected to funding, which connects to emissions' prices, the climate agreement and viability of investments. The differences between the two countries are quite related to the situation in which each country is in terms of CCS development. Norway is very active and pushing CCS forward. Consequently, the Norwegian articles are generally not very critical of the technology itself, but discuss what is holding it back. Generally, the Finnish articles bring out more aspects on the issue, both positive and negative, leaving quite an ambiguous image to the reader. The implications of my findings for future policy practices are quite extensive and therefore not very useful, since most policy recommendations seem more or less relevant. What is interesting though, is that based on my findings I could identify the turning points in which public perception is most relevant. These are: What kind of energy production is supported? Is CCS an acceptable mitigation means? Is the risk of leakage taken as severe? These issues represent turning points for the future of CCS technology and deliberative processes can be crucial when discussing them.
-
(2006)The aim of this thesis is to explain how Finland and Denmark have implemented the EC directive of Environmental Impact Assessment (EIA). Requirements of EIA in Denmark are a part of the Planning Act. In Finland EIA requirements are implemented through separate EIA legislation. The Danish EIA process is more openly political: final decisions of projects are made by politicians. Besides, decisions can be appealed to The National Protection Board of Appeal which has members from all political parties. In Finland the environmental permit decisions are made by the competent authority and decisions are appealed to the Administrative Courts. Decision-making procedures differ in these two countries. In Denmark, the final alternative of a project is chosen already in the EIA process, whereas in Finland the project can alter after EIA process before the permit decision. In the Finnish EIA procedure the developer is responsible for preparing the Environmental Impact Statement (EIS), but in Denmark the responsible actor is the regional authority. Yet, in practice, it's often the developer who prepares the EIS. What the law requires and how things are in practice differ more in Denmark than in Finland. In this study EIA is examined from the perspective of Planning theories. Communicativeness is one of the core elements of EIA. Still, in both countries examined, filling the minimum requirements of EIA legislation doesn't guarantee communicative planning. However, single cases can be communicative. At first there was no need and also no eagerness either to concentrate on the communicative side of EIA process in Denmark. Denmark has developed further participation and communicativeness in the field of urban planning. EIA has changed the participation practices of planning in Finland. Attempts to avoid EIA are a problem in both countries. It means that the public suffers form inadequate information of projects and the combined effects of projects are not evaluated. Important decisions are made before the EIA-phase. There s much pressure on the strategic environmental impact assessment of plans and programmes. There s a reform coming for animal husbandry projects, because they are the most typical EIA projects in Denmark. EIA in Finland could also be developed through examining different types of projects. The objectives of EIA and strategic environmental assessment in different sectors should be clarified.
-
(2013)In this master's thesis, I examine 21st century criticism of economic growth. The aim of the study is to understand what economic growth represents to growth critics. The research question is: what are the central themes of contemporary growth critique? The research material consists of three books: Tim Jackson's Prosperity without growth – economics for a finite planet (2009), Peter Victor's Managing without growth – slower by design, not disaster (2008) and the Finnish translation of Serge Latouche's Petit traité de la décroissance sereine (2007, Finnish translation Jäähyväiset talouskasvulle published in 2010). A qualitative content analysis was conducted on the material. In this method, manifest and latent meanings of the text are condensed and categorized in order to identify the key themes of the text. The analysis reveals three central themes in the criticism of economic growth. Each offers a different perspective to economic growth, to the proposed alternatives and to the opposition between growth protagonists and antagonists. First theme is growth as a phenomenon, which focuses on concrete ecological and social impacts of economic growth. The main argument of the growth critics is that the social and ecological costs of growth exceed its benefits in the western countries. In addition, they argue that economic growth cannot be viably combined with reducing ecological impact of human activities. The second theme is growth as an institution, which focuses on the institutional dependence on growth as well as institutional structures supporting growth. The critics' opinion is that these institutions now form a vicious circle in which people serve the economic growth and not vice versa. Also the proposed institutional change for disentangling society from growth is relevant to this theme. The third theme is growth as an ideology, which focuses on economic growth as a hegemonic belief and value system as well as a political goal above other goals. Under this theme, the growth critics promote emancipation and outline an alternative ideology. One main conclusion of the study is that the growth critics are not in favour of the opposite of economic growth, i.e. they do not promote a diminishing economy as an end in itself. Instead, their critique opens up a discussion on an alternative society which does not revolve around the economy and its size. However, this alternative is not pictured very clearly in the research material. It seems that the growth antagonists are able to describe what they oppose more elaborately than what they support. Another conclusion is that there is an internal tension within current growth critique. When examining economic growth as a concrete phenomenon the critics suggest indifference towards economic growth. Yet, under the other two themes the approach is everything but nonchalant since dismantling the institutions and ideology of growth will hardly be achieved without intentional resistance. Since the three books analyzed lean on and draw from earlier and contemporary references critical to economic growth, the three themes might be utilized in analyzing and understanding growth critique in general. However, this should be verified in further studies. What is more, when applied to other texts one might discover new themes not covered in this study. Because this study concentrates on the aspects that the three books representing growth critique have in common, in the future one should examine whether there are different schools of thought within the 21st century growth critique. Another interesting subject for further studies would be to apply the three themes to analyzing degrowth visions and possible degrowth experiments.
-
(2004)Rakentamisen materiaalivirtoja eli luonnonvarojen kulutusta on tutkittu Suomessa aikaisemmin vain vähän. Tämän vuoksi oli tarvetta saada lisää tutkimustietoa aiheesta. Tutkimuksen kohteiksi valittiin kaksi Helsingin yliopiston rakennusta: Physicum ja Infokeskus. Tarkoituksena oli selvittää rakennusten luonnonvarojen kulutus ja sen jakautuminen eri rakennusosien kesken, tehdä tuloksille herkkyystarkasteluja tiettyjen tekijöiden suhteen sekä esittää suosituksia siitä, mihin kannattaa kiinnittää huomiota, kun rakennuksen luonnonvarojen kulutusta halutaan vähentää. Rakennusten luonnonvarojen kulutus selvitettiin MIPS-laskentamenetelmän avulla. MIPS tulee sanoista material input per service unit eli suomeksi materiaalipanos jaettuna palvelusuoritteella. MIPS-luku ilmaisee hyödykkeen luonnonvarojen kulutuksen suhteutettuna hyödykkeestä saatavaan hyötyyn. Mitä pienempi hyödykkeen MIPS on, sitä vähemmän sen ajatellaan kuormittavan ympäristöä. MIPS-menetelmä pohjautuu ajattelutapaan, jonka mukaan ihmisen liikkeelle laittamien materiaalivirtojen suuruus määrää ensisijaisesti inhimillisen toiminnan ympäristövaikutusten suuruuden. Näin ollen ympäristönsuojelun tärkeimpänä tavoitteena on vähentää luonnonvarojen kokonaiskulutusta eli dematerialisoida inhimillistä toimintaa. Rakennuksille laskettiin neljä erilaista MIPS-lukua: abioottisten eli elottomien luonnonvarojen, bioottisten eli elollisten luonnonvarojen, veden sekä ilman kulutuksesta kertovat MIPS-luvut. Infokeskuksen MIPS-luvut olivat jokaisessa luonnonvarakategoriassa pienemmät kuin Physicumin. Kummankin rakennuksen luonnonvarojen kulutuksen muodostumisessa erottuivat kuitenkin suunnilleen samat tekijät merkityksellisimpinä. Abioottisten luonnonvarojen kulutuksen muodostumisessa merkittävimmiksi tekijöiksi nousivat sähkönkulutus, talotekniikka, louhinta / maankaivut sekä Physicumin tapauksessa lämmönkulutuskin. Bioottisten luonnonvarojen kulutus jäi hyvin pieneksi verrattuna muihin kategorioihin, ja se jakautui vain ulko- ja väliseinien välille. Veden kulutus oli puolestaan todella suurta verrattuna muihin kategorioihin, ja se aiheutui lähes täysin sähkönkulutuksesta. Ilman kulutuksen muodostumisessa lämmön- ja sähkönkulutus olivat merkittävimpiä tekijöitä. Physicumin luonnonvarojen kulutuksen määräytymisessä korostuivat käytönaikainen sähkön- ja lämmönkulutus suhteessa enemmän kuin Infokeskuksen tapauksessa. Abioottisten luonnonvarojen kulutusta voidaan vähentää esimerkiksi valitsemalla tuulivoima sähköntuotantomuodoksi tavallisen verkkosähkön ostamisen sijaan, lisäämällä uusiometallien käyttöä, rakentamalla rakennuksia, joissa ei ole maanalaista pohjakerrosta sekä pienentämällä sähkönkulutusta. Veden kulutusta voidaan vähentää vaikuttamalla sähkönkulutukseen ja tapaan, jolla sähkö tuotetaan: tässä tutkimuksessa todettiin, että jos sähkö tuotetaan tuulivoimalla, rakennuksen veden kulutus vähenee todella merkittävästi. Ilmankin kulutuksen vähentämiseksi kannattaa valita tuulivoima sähköntuotantomuodoksi sekä keskittyä pienentämään rakennuksessa käytettävän sähkön ja lämmön määrää. Abioottisten luonnonvarojen ja ilmankin kulutuksen vähentämiseksi kannattaa myös tähdätä rakennusten pitkäikäisyyteen ja rakennusosien mahdollisimman pitkiin uusimisjaksoihin.
-
(2008)Yhteiskunnalliset liikkeet ovat merkittävä osa poliittista järjestelmäämme. Niillä on kuitenkin usein vajavaiset poliittiset vaikutusmahdollisuudet ja niukat resurssit. Yksi liikkeiden tärkeimmistä poliittisen painostuksen keinoista on mobilisoituvan ihmisjoukon määrä. Tutkimuksessa tarkasteltiin yhden kansalaisliikkeen kautta tämän instrumentin käyttöä ja hallintaa liikkeissä. Tutkimuskohteena oli Itä-Uudellamaalla vuodesta 2006 lähtien toiminut uraanikaivosten vastainen kansalaisliike Uraaniton.org. Tutkimuksessa tarkasteltiin Uraaniton.org:n osallistumista ympäristöongelman määrittelyprosessiin sekä arvioitiin määrittelyn vaikutusta kannatuksen saamiseen ja toiminnan mobilisoitumiseen. Tutkimuksen empiirinen aineisto muodostui Uraaniton.org-kansalaisliikkeen aktiivisten toimijoiden haastatteluista ja liikkeen jäsenten tuottamista teksteistä. Aineisto analysoitiin kvalitatiivisin menetelmin. Teoreettisena viitekehyksenä tutkimuksessa käytettiin kehystämistä. Yhteiskunnallisten liikkeiden tutkimuksen yhteydessä kehystämisellä tarkoitetaan sellaista merkitysten antoa ja tulkintaa tapahtumista ja olosuhteista, jolla pyritään keräämään yleisön kannatusta ja mobilisoimaan potentiaalisia toimijoita sekä asettamaan vastustajien kehystäminen kyseenalaiseksi ja vaikeuttamaan vastapuolen mobilisaatiota. Uraaniton.org-kansalaisliike määritteli Itä-Uudenmaan uraanikaivoshankkeen kansalaisten oikeuksia loukkaavaksi yhteiskunnalliseksi ongelmaksi. Liike koki hankkeen epäoikeudenmukaiseksi, sillä kamppailussa olivat vastakkain ulkomaisen suuryrityksen oikeus harjoittaa liiketoimintaa ja paikallisten ihmisten oikeus turvalliseen ja terveelliseen elinympäristöön. Valtion virkamiesten nähtiin ajavan kaivosyhtiön etuja ja toimivan siten epäoikeudenmukaisesti. Uraaniton.org nosti ilmiön puheenaiheeksi ja käynnisti ongelman määrittelyprosessin. Liike loi konkreettiset puitteet protestille ja yhdisti toimintaan valmiit kansalaiset. Kehystämisellään Uraaniton.org onnistui muodostamaan Itä-Uudellemaalle yhtenäisen protestirintaman. Kohdistamalla toimintansa ainoastaan Itä-Uudenmaan uraanikaivoshankkeen vastustamiseen liike löysi hyvin heterogeeniselle joukolle pienimmän yhteisen nimittäjän, johon kaikkien oli mahdollista samaistua. Uraaniton.org saavutti päätavoitteensa: Itä-Uudenmaan uraanivaltaushakemukset hylättiin. Osana valtakunnallista uraanikaivosten vastaista kansalaisliikehdintää Uraaniton.org vaikutti kaivoslain uudistamiseen, muovasi uraanikaivoksista käytävää keskustelua ja osoitti kaivosyhtiöille, että ainakaan ilman vastarintaa Suomeen ei uraanin etsintää kaivata.
-
(2002)Kevyen liikenteen kulkutapaosuus on viimeisten kahden vuosikymmenen aikana jatkuvasti vähentynyt henkilöautoliikenteen kasvaessa. Moottoriliikenteen lisääntymisellä on kuitenkin selviä ekologisia (kuten myös taloudellisia ja sosiaalisia) haittavaikutuksia ja siksi tarpeen olisi pyrkiä toisaalta vähentämään liikkumistarvetta ja toisaalta korvaamaan henkilöautoilua kevyen liikenteen - ja joukkoliikenteen - avulla. Tässä tutkimuksessa selvitetään asiantuntijahaastatteluin niitä tekijöitä, jotka kevyen liikenteen käyttöön ja kulkutapaosuuteen vaikuttavat. Tulosten perusteella kevyestä liikenteestä muodostetaan systeemiajatteluun nojautuva laadullinen malli, joka sisältää kevyen liikenteen käyttöön merkittävimmin vaikuttavat tekijät ja näiden tekijöiden väliset vuorovaikutussuhteet. Tutkimuksessa tehtyjen asiantuntijahaastattelujen perusteella tärkeimmät kevyen liikenteen käyttöön vaikuttavat tekijät ovat yhdyskuntarakenne, kevyen liikenteen infrastruktuurin määrä ja laatu sekä ihmisten asenteet, arvot ja elämäntavat. Yhdyskuntarakenne voisi matkaetäisyyksien puolesta antaa mahdollisuudet kevyen liikenteen käyttöön, kattava kevyen liikenteen verkosto voisi luoda siihen muut ulkoiset mahdollisuudet ja ihmisten myönteinen asennoituminen johtaisi kevyen liikenteen valintaan aina silloin kun se olisi mahdollista. Muita merkittäviä tekijöitä ovat moottoriliikenteen määrät ja nopeudet, Suomen aluerakenne, väestön jatkuva ikääntyminen, talouden ja elinkeinorakenteen kehitys, sää- ja ilmasto-olot sekä joukkoliikenteen palvelutaso. Kaikki mainitut tekijät ovat monimutkaisissa vaikutussuhteissa toisiinsa ja lukuisiin muihin tekijöihin. Talouskehitys vaikuttaa väyläinvestointeihin, aluerakenteeseen ja ihmisten asenteisiin, aluerakenne yhdyskuntarakenteeseen, yhdyskuntarakenne henkilöautoilun ja joukkoliikenteen määriin jne. Näistä vuorovaikutussuhteista muodostuu laadullinen malli, jota voidaan kutsua kevyenliikenteen systeemiksi.
-
(2008)Rehevöityminen on Itämeren näkyvin ympäristöongelma. Itämereen päätyvät typpi- ja fosforivirrat lisäävät perustuotantoa, jonka seurauksena lajisto yksipuolistuu ja pohjalle vajoavan biomassan määrä kasvaa. Pohjan hajotustoiminta kuluttaa laajoilla alueilla vedestä kaiken käytössä olevan hapen, jonka seurauksena vain anaerobinen eliöstö pystyy näillä alueilla selviytymään. Kalan merkitys ihmisravintona kasvaa jatkuvasti. Muun eläintuotannon eettiset kysymykset ja kalaruoan terveellisyys ovat etenkin länsimaissa nostaneet kalan suosiota muiden eläintuotteiden kustannuksella. Yhä suurempi osa kulutetusta kalasta on kasvatettua, myös Suomessa. Kalankasvatuksen kuormitus Suomessa on pienentynyt viimeisen 15 vuoden ajan, pääasiassa rehujen kehityksen myötä. Kalankasvatuksesta aiheutuu kuitenkin edelleen paikallisesti merkittäviä rehevöittäviä ravinnepäästöjä, tuotannon tehokkuudesta huolimatta. Teolliseen ekologiaan sisältyvän teollisen metabolian periaatteiden mukaan teollisten prosessien ainevirtoja tulisi sulkea. Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin ainevirta-analyysin avulla Suomen merialueiden kalankasvatusjärjestelmän keskimääräisiä vuotuisia typpi- ja fosforivirtoja vuosien 2004-2006 tuotantotietojen perusteella. Kalankasvatusjärjestelmään tulee typpeä 849 t ja fosforia 118 t kalojen rehusta. Ravinteet sitoutuvat kasvatettavaan kalaan tai kulkeutuvat ympäröivään vesistöön. Kaksi kolmasosaa kalankasvatusjärjestelmän ravinnepäästöistä päätyy kasvatusaltaasta suoraan veteen, kolmasosan sitoutuessa kasvuun. ImPACT-analyysillä todettiin vuosien 1980-2006 välillä kulutustottumusten ja teknologian vaikuttaneen merkittävästi kalankasvatuksen typen ja fosforin aiheuttamaan vesistökuormitukseen, sen sijaan väestön ja varallisuuden muutoksilla ei ollut merkitystä. Tutkimuksessa tarkasteltiin myös mahdollisia muutoksia ravinnevirroissa, jos rehun sisältämä Itämeren valuma-alueen ulkopuolelta peräisin olevasta kalasta tehty kalajauho korvattaisiin Itämeren kalasta tehdyllä kalajauholla. Menetelmällä saavutettaisiin huomattavat vähennykset Itämeren altaaseen päätyvissä ravinnevirroissa: typen osalta vähennys olisi 420 t, fosforin osalta nettokuormitus muuttuisi negatiiviseksi, -10 t. Ravinteet konsentroituisivat intensiivisen kasvatuksen alueille, mutta kyseessä on kustannustehokas keino Suomessa Itämereen kohdistuvan ravinnekuormituksen pienentämiseksi.
-
Kurjenrahkan kansallispuiston kävijöiden virkistyskokemukset subjektiivisen hyvinvoinnin tuottajina (2008)Varsinais-Suomessa sijaitsevan Kurjenrahkan kansallispuiston suurimman käyttäjäryhmän muodostavat kansallispuistoon sen lähialueelta tulevat virkistysulkoilijat. Tällä tutkimuksella selvitettiin näiden kävijöiden virkistyskokemusten ja subjektiivisen hyvinvoinnin yhteyttä kahdesta näkökulmasta: Mihin hyvinvoinnin osa-alueisiin virkistäytymisellä on kävijöiden itsensä mielestä vaikutusta? Entä mistä osatekijöistä hyvät kokemukset muodostuvat? Tutkimuksen tavoite on lisätä osaltaan ymmärrystä kansallispuistojen ja retkeilyalueiden virkistyskäytön hyödyistä erityisesti yksilötasolla, huomioiden yksilöiden hyvinvoinnin kumuloitumisen myös yhteiskunnan eduksi. Tutkimus toteutettiin strukturoituna lomakekyselynä Kurjenrahkan kansallispuistossa touko–lokakuussa 2007 Metsähallituksen tekemän kävijätutkimuksen yhteydessä. Tutkimuksen perusjoukon muodostavat Kurjenrahkalla tutkimusjaksolla vierailleet 15 vuotta täyttäneet ja korkeintaan tunnin matkan päästä alueelle saapuneet kävijät. Vastaukset tutkimukseen saatiin 158 kävijältä. Aineisto analysoitiin tilastollisin menetelmin. Virkistyskäynneillä on tämän tutkimuksen tulosten perusteella vaikutusta kolmeen hyvinvoinnin osa-alueeseen. Käynnit vastaavat hedonistisessa mielessä rentouttavan vapaa-ajan vieton tarpeeseen, auttavat latautumaan arjen haasteisiin, sekä tukevat minuuden vahvistamista. Kurjenrahkan käyntien merkitystä pidettiin tärkeänä erityisesti kahteen ensin mainittuun osaalueeseen. Hyvinvointia ylläpitävien ja lisäävien kokemusten keskeisin osatekijä on Kurjenrahkalla luonto. Se on perustana myös muille kokemusten muodostumisessa tärkeimpinä pidetyille ulottuvuuksille eli Kurjenrahkan erilaisuudelle arkiympäristöstä, rentoutumisen ja henkisen hyvinvoinnin vahvistamiselle sekä Kurjenrahkan kokemiselle elvyttävänä paikkana. Suhteutettaessa virkistyskokemuksen tekijöitä toisiinsa paikan eli Kurjenrahkan luonnon merkitys oli 42 %, seuran tai yksin olemisen merkitys 24 %, toiminnan merkitys 21 % ja kotiinviemisten (esim. marjat, muistot) 13 %. Reilu kolmannes vastaajista piti Kurjenrahkan kansallispuistoa vaikeasti korvattavana virkistystarpeidensa kannalta.
-
(2007)Coarse woody debris (CWD) is an important structural element in boreal forests affecting various ecological processes and maintaining biodiversity. Numerous species are dependent on spatiotemporal availability of CWD and its diverse characteristics. Forest management has drastically reduced the amount of CWD, thus impoverishing the structural diversity and threatening several species in the boreal forest ecosystems. The aim of this study was to assess the diversity and naturalness of old-growth spruce forest stands in southern Finland and the Karelian Isthmus based on the amount and quality of CWD. Prior to the Second World War forests in both regions were managed similarly. However, after the war the Karelian Isthmus became part of the Soviet Union (and later on Russia), and extensive economic utilization declined. Instead, efficient forest management practices were introduced in Finland after the war. Because southern Finland and the Karelian Isthmus belong to the same biogeographical region, the regional differences in the stand structure of the old-growth forests are mainly due to the differences in their land-use history. Ten old-growth spruce forest stands were studied both in southern Finland and the Karelian Isthmus. The Finnish stands were on areas that belong to Natura 2000 Network of the European Union. The Karelian stands were not protected, but five of them were on a planned protection area. Five 10 x 10 m plots were systematically established on a 9-ha square area in each forest stand. All CWD inside the plot and at minimum 10 cm in diameter was recorded. The length and the diameter at both ends or at breast height were measured. Also the position, decay class and tree species of each piece were noted. The amount and quality of CWD varied widely within and between the forest stands, and there were only few clear differences at the regional level. The average volume of CWD was 105,8 m3/ha (19,6-224,4 m3/ha) in southern Finland and 85,4 m3/ha (13,6-144,6 m3/ha) in the Karelian Isthmus. In southern Finland the proportions of the latter stages of decay were slightly higher. Shannon-Wiener and Simpson indices indicated higher values in southern Finland, where Pinus sylvestris was more abundant in the CWD store and the tree species distribution was more even. The best individual stands in terms of the amount and diversity of CWD were found in southern Finland. However, in both regions there were stands with rich and diverse CWD but also stands with poorer CWD stores. The large differences between the stands probably depend on their differing disturbance histories. There were also signs of small-scale cuttings in both regions, and they were more common in the Karelian Isthmus. Only a few of the forests could be defined as natural or seminatural. In Finland high volumes of CWD can mainly be found only in protected areas, while in northwest Russia the amount of CWD is generally higher and larger areas of natural forests are left. In Finland, forest protection should take into account those forests, in which the CWD stores are not abundant now but can develop during the coming decades and centuries. In northwest Russia there are probably more potential areas for protection with respect to CWD characteristics, but it is more difficult to guarantee the protection there, because of more common illegal cuttings. However, in northwest Russia natural boreal forests and biodiversity could be protected at a landscape level, which is not possible in other parts of Europe.
-
(2005)Kevyen liikenteen kulkutapaosuus on viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana jatkuvasti vähentynyt autoliikenteen samalla kasvaessa. Autoliikenteen aiheuttamat ekologiset ja yhteiskunnalliset haittavaikutukset ovat yleisessä tietoudessa, ja autoliikenteen kasvu on asetettu kyseenalaiseksi. Kevyen liikenteen kulkutapaosuus ei silti ole noussut huolimatta useista sille asetetuista tavoitteista. Tässä tutkimuksessa selvitetään, millainen kevyen liikenteen asema ja rooli Tiehallinnon liikennesuunnittelussa on ja mistä tekijöistä se muodostuu. Aineistona ovat eri organisaatiotasojen ja aikavälien liikennesuunnitelmat. Tutkimuksen näkökulma on kognitiivinen instituutionäkökulma. Kevyen liikenteen asemaa tarkastellaan tutkimalla, mitkä perustavanlaatuiset käsitykset ja oletukset ohjaavat liikennesuunnittelua Tiehallinnossa ja vaikuttavat siten liikennemuotojen erilaiseen asemaan. Tutkimuksessa osoitetaan, miten nämä suunnittelun lähtökohdat (eli ongelmanasettelu) rajaavat toimintavaihtoehtoja ja keinoja suunnittelussa. Näin kuvataan, millaista liikennepolitiikka Tiehallinnossa harjoitetaan kevyen liikenteen näkökulmasta. Tutkimuksen tuloksena on, että kevyttä liikennettä ei mielletä autoliikenteen tapaan liikenteeksi, jonka sujuvuuden ja toimivuuden koettaisiin olevan välttämätöntä yhteiskunnan ja talouden toiminnan kannalta. Kevyen liikenteen hyödyt ympäristöllisesti ja sosiaalisesti kestävänä liikkumisena tunnetaan, ja vastaavasti autoliikenteen kasvun haitat yleisesti tiedostetaan, mutta se ei ole muuttanut liikennesuunnittelun ongelmanasettelua. Liikenteen määrää koskeva ennuste on liikennesuunnittelun lähtökohtana. Autoliikenteen kasvua pidetään merkkinä taloudellisesta toimeliaisuudesta, eikä siihen siksi haluta puuttua. Autoliikenteen sujuvuuden turvaaminen on edelleen tärkeimmällä sijalla, ja yhteiskunnalliset tavoitteet, kuten kevyen liikenteen edistäminen, pyritään saavuttamaan erillisjärjestelyin, elleivät ne ole saavutettavissa sujuvuuden kanssa samanaikaisesti. Strategisissa, pitkän tähtäyksen suunnitelmissa näkyy selkeä pyrkimys yhteiskunnalliseen liikennepolitiikkaan ja -suunnitteluun. Niiden ohjaus keskipitkän aikavälin suunnitelmiin on kuitenkin heikkoa. Yhteiskunnalliset tavoitteet, mukaan lukien kevyen liikenteen tavoitteet, ovat usein niin väljästi muotoiltuja, että ne jättävät paljon varaa tulkinnoille. Yhteiskunnallisten tavoitteiden taustalla vaikuttavat perinteisen liikennekeskeisen väyläpolitiikan mukaiset näkemykset. Suunnittelussa vastataan taloudellisesta kasvusta aiheutuvaan liikenteen kysyntään liikenneyhteyksiä parantamalla. Liikennemuotoja ja eri tavoitealueita myös tarkastellaan liikennekeskeisen mallin mukaisesti erillisinä, eikä autoliikenteen kehittämisen katsota esimerkiksi vaikuttavan kevyen liikenteen asemaan. Vaikka puhutaan liikennejärjestelmäsuunnittelusta, ei käytännössä kuitenkaan suunnitella kokonaisuutta, vaan sen irrallisia osia.
-
(2000)The study analyses the needs and expectations of different people and different interest groups affected by conservation schemes, and examines the possibilities of taking the local opinions into account in the management of protected areas. Theoretically, the study relies on those approaches that aim to link the issues of nature protection with the questions of social sustainability and the livelihood requirements of local people. The study explains how the concept of protected areas has changed during the history and how the discourses on protected areas are linked to North-South issues. Protected areas management was long based on the concepts of strict protection developed in the first protected areas. The amount of protected areas in the world has increased significantly during the past decades. Together with population growth this has led into a situation where the majority of protected areas are inhabited by humans. Consequently, the participation and rights of local people have become important topics in protected areas discourse. The issue is studied in detail through a case study of Miraflor protected area in Nicaragua. The study describes how the protection scheme of this particular area has been constructed and how the local attitudes toward protection have evolved from past to present. The research sets the case of Miraflor into the broader context of conservation and sustainability, in order to make suggestions on management in inhabited protected areas. The case study in based on qualitative research methods, such as thematic interviews, participant observation and written documentation. There are almost 5000 inhabitants in Miraflor, and the area is into a large extent under agricultural use. Land in Miraflor is in the hands of private landowners, as it is in most of the other protected areas in Nicaragua. The difficult economical and social situation of small-scale landowners and landless people has left them little choice between nature conservation and livelihood. While institutional attention to the zone has increased more local people have started to be in favour of the protection of the area. However, they expect support from the state and other institutions in bearing the costs of protection. Some of the important reasons for the acceptance of protection lie in the potential benefits associated to protection, such as new rural development projects, employment possibilities and tax exemptions. The protection of inhabited protected areas cannot be achieved with mere restrictions. Instead, local people have to be offered feasible and attractive possibilities to change their natural resource use practices so that both human needs and nature conservation objectives are fulfilled.
-
(2006)Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää kokeiltavana olevan metsien suojelukeinon, luonnonarvokaupan ekologista toimivuutta metsien suojelussa. Luonnonarvokaupassa mukana olevien metsien monimuotoisuutta verrattiin kolmeen muuhun metsäkategoriaan. Ne sisälsivät metsiä, joita ei oltu hyväksytty suojeluun vähäisten luontoarvojen vuoksi tai joiden osalta suojeluneuvottelut eivät olleet tuottaneet tulosta sekä potentiaalisesti arvokkaita metsiä. Tutkimus kohdistettiin runsaslahopuustoisiin kangasmetsiin, joiden monimuotoisuutta arvioitiin epifyyttijäkälien sekä monivuotisten ja ylivuotisena tunnistettavien kääpien lajiston sekä lahopuun määrän ja laadun avulla. Lajistossa oli sekä vanhojen metsien indikaattorilajeja että yleisempiä lajeja. Lahopuusto ja lajisto kartoitettiin systemaattisella linjaotannalla yhteensä 200 hehtaarilta eri puolilta Satakuntaa. Kategorioiden välisiä eroja lajiston ja lahopuuston määrässä ja laadussa testattiin parametrisellä yksisuuntaisella varianssianalyysillä sekä Kruskal-Wallisin yksisuuntaisella ei-parametrisellä varianssianalyysillä. Lajiston koostumusta analysoitiin Renkosen samanlaisuusindeksillä ja lajirunsautta rarefaktiolla. Kokonaisuutena tarkatellen luonnonarvokauppaan tarjotuista metsistä monimuotoisimmat on valittu suojeluun. Kääpä- ja epifyyttijäkälälajien ja -havaintojen kokonaismäärä sekä vanhojen metsien indikaattorilajien ja uhanalaisten ja silmälläpidettävien lajien määrä oli suurempi luonnonarvokaupassa mukana olevissa metsissä kuin muissa suojeluun tarjotuissa metsissä. Luonnonarvokauppametsissä myös lahopuuta oli enemmän ja sen laatu oli monipuolisempaa. Erityisesti vaateliaammalle vanhojen metsien lajistolle tärkeää järeää ja pitkälle maatunutta lahopuuta sekä eläviä järeitä lehtipuita löytyi myös enemmän luonnonarvokauppametsistä. Kaikkien kategorioiden sisäinen hajonta oli kuitenkin hyvin suurta ja joillakin yksittäisillä koealoilla lajiston ja puuston monimuotoisuus oli suurempaa luonnonarvokaupan ulkopuolelle jääneillä kohteilla. Tutkittujen metsien osalta kaikki Satakunnan monimuotoisimmat metsät eivät ole tulleet tarjotuksi luonnonarvokauppaan. Potentiaalisesti arvokkaissa metsissä oli luonnonarvokauppametsiin verrattuna keskimäärin enemmän lahopuuta sekä kääpähavaintoja. Luonnonarvokaupassa on mukana eri elinympäristötyyppejä, joista tässä tutkittiin vain kangasmetsiä. Muiden elinympäristötyyppien sekä muiden lajiryhmien monimuotoisuutta tutkimalla olisi hyvä syventää käsitystä luonnonarvokaupan ekologisesta tehokkuudesta.
-
(2006)Mahdollisuudet kokea hiljaisuutta ovat heikentyneet yhteiskunnassamme. Hiljaisuutta voidaan suojella laatimalla kriteerit hiljaiselle alueella ja suojella niitä kaavoituksen ja lainsäädännön avulla. Tällä tutkimuksella pyritään hankkimaan taustatietoa siitä, millaisia melun raja-arvoja voitaisiin soveltaa hiljaisten alueiden määrittelyssä sekä mitkä asiat vaikuttavat luonnonrauhan kokemiseen hiljaisella alueella. Tutkimuksessa selvitetään luonnonrauhan kokemisen suhdetta alueella vallitsevaan äänitasoon. Lisäksi tutkimuksessa pyritään määrittelemään mitä on luonnonrauha ja sen kokeminen, sekä tarkastellaan niitä tekijöitä, jotka vaikuttavat luonnonrauhan kokemiseen. Aineisto kerättiin retkillä, joita järjestettiin kolme pääkaupunkiseudun ja yksi Leppävirran virkistys- ja ulkoilualueilla. Yhteensä retkille osallistui 79 ihmistä. Retken aikana äänitasot mitattiin äänitasomittarilla ja osallistujat täyttivät lomakkeen, jossa kysyttiin arvioita luonnonrauha- ja maisemakokemuksesta. Kunkin retken jälkeen tehtiin ryhmähaastattelu. Aineiston analyysiin käytettiin sekamenetelmää: äänitasojen ja lomakkeen arvioiden suhdetta analysoitiin kvantitatiivisin menetelmin ja haastatteluaineiston ja lomakkeen avovastauksien analyysiin käytettiin kvalitatiivisia menetelmiä. Laadullinen analyysi täydentää ja selittää tilastollista aineistoa sekä etsii luonnonrauhan kokemisen arvioihin vaikuttavia tekijöitä. Tuloksien mukaan luonnonrauhakokemuksen ja äänitasojen välille löytyi riippuvuus: äänitason nousu vähentää luonnonrauhaa. Luonnonrauhakokemus on kokemus riittävästä tilasta ja sitä vahvistaa luonnonhiljainen äänimaisema, jossa voi kuulla luonnon ääniä ja nähdä koskematonta luontoa. Kokemusta häiritsee liikenteen melu ja ihmisjäljet. Odotukset hiljaisuudesta ja rauhasta vaikuttavat voimakkaasti luonnonrauhakokemukseen.
-
(2001)Maaperä on merkittävä dityppioksidi- ja typpimonoksidipäästöjen lähde. Molempia kaasuja syntyy maassa nitrifikaation ja denitrifikaation sivutuotteina. Dityppioksidi (N2O) on voimakas kasvihuonekaasu alailmakehässä ja osallistuu otsonia tuhoaviin kemiallisiin reaktioihin yläilmakehässä. Typpimonoksidi (NO) on reaktiivinen yhdiste, joka osallistuu alailmakehässä otsonia ja happamia yhdisteitä tuottaviin kemiallisiin reaktioihin. Dityppioksidipäästöjä mitattiin kolmelta eri viljelymaalta (turve, hieta, savi), ja NO-päästöjä kahdelta viljelymaalta (turve, savi) touko-marraskuussa 2000. Koekentillä viljeltiin nurmea, ohraa ja perunaa. Dityppioksidipäästöjä mitattiin staattisella kammiomenetelmällä ja NO-päästöjä dynaamiselle kammiomenetelmällä. Viljelymaista mitattiin säännöllisesti myös maan kosteus, lämpötila, pH, mineraalityppipitoisuus ja nitrifioivien bakteerien aktiivisuus. Kenttäkokeiden lisäksi eri viljelymaiden N2O-tuottoprosesseja tutkittiin laboratorio-oloissa. Turvemaan kumulatiiviset N2O-päästöt (6,4 kg N2O-N ha-1) olivat noin kahdeksankertaiset verrattuna hietamaan päästöihin (0,8 kg N2O-N ha-1) ja lähes kuusinkertaiset verrattuna savimaan päästöihin (1,1 kg N2O-N ha-1). Dityppioksidipäästöjen ajallinen vaihtelu oli samansuuntaista kaikilla maalajeilla: N2O-päästöt kasvoivat kesällä toukokuun päästöistä ja saavuttivat maksimin elo-syyskuussa. Tämän jälkeen päästöt laskivat vähitellen ja pysyivät melko tasaisina marraskuun loppuun asti. Kasvilajien välillä ei havaittu suuria eroja N2O-päästöissä millään maalajilla. Typpimonoksidipäästöt ja NO- ja N2O-päästöjen suhde (NO/N2O) oli suurempi savimaalla kuin turvemaalla. Savimaan korkea NO/N2O –suhde oli tunnusomainen nitrifioiville bakteereille. Turvemaalla N2O-päästöt olivat huomattavasti NO-päästöjä suuremmat, jolloin NO/N2O –suhde oli pieni. Siten denitrifikaation arveltiin olevan merkittävämpi N2O- ja NO-kaasujen tuottoprosessi turvemaassa. Turvemaan suuret N2O-päästöt liitettiin maan korkeaan orgaanisten hiiliyhdisteiden ja typen pitoisuuksiin, jolloin maan olosuhteet ovat otolliset denitrifikaatiolle. Turve- ja hietamaalla N2O-päästöt korreloivat positiivisesti maan kosteuspitoisuuden ja maan lämpötilan kanssa. Turvemaalla positiivinen korrelaatio havaittiin myös N2O-päästöjen ja maan nitraatti-pitoisuuden välillä. Inkubaatiokokeet osoittivat, että nitrifikaatio on denitrifikaation ohella merkittävä N2O-päästöjä aiheuttava prosessi kaikissa tutkituissa maissa. Nitrifikaation osuus hapellisten maiden N2O-tuotosta oli savimaalla jopa 37 %, hietamaalla 31 % ja turvemaalla 29 % dityppioksidin kokonaistuotosta.
-
(2007)The biodiversity in Finland is dependant on the vast forest areas in Russia and Karelian Isthmus acts as an important ecological corridor which connects these forests together. However, Karelian Isthmus is also important for the forest industry and increasing forest use has caused concerns of the effects forest cuts have on the biodiversity of the area. The purpose of this study was to examine how the forests in the Karelian Isthmus have changed in the past 20 years. Special attention was given to the changes of the landscape structure and regional differences. The study was based on the data from a field survey and Landsat satellite images. After image registration the satellite images were normalized using linear regression method. This was done in order to calibrate the radiometric differences in the images. The interpretation of the images was done using supervised classification. The training areas used in classification were based on the ground truthing data collected during the field work. Two classifications were done to each image and four forest types were used: spruce, pine, mixed and deciduous forest. In the more detailed classification the forest types were further divided into young and old forests. The accuracy of the classification was assessed using reference data and contingency tables. The detailed classification was clearly less accurate and only the simple classification without the age classes was used in the following analyses. For estimating the changes in the forest structure at the landscape level, landscape metrics were calculated from the classified images. Five landscape indices were used in this study: class area (forest type area), number of patches, mean patch size, edge density and mean nearest neighbour. According to the interpretation of the satellite images the total forest area in the Karelian Isthmus has increased 4 %. Forest area of the mixed forest and especially deciduous forest had increased. Spruce forests had decreased 34 % and pine forests 25 % but these meant only 4 % change in proportion to the total land area. Regional variation also existed. In some areas changes in the forest structure were significant, particularly concerning spruce forests. The most notable changes occurred in the central areas of the Karelian Isthmus. In these areas the fragmentation of the spruce forests was significant. The number of patches had increased and the mean patch size decreased in the same areas where the total spruce forest cover had decreased. Also the edge density and the mean distance to the nearest neighbour had increased. In the case of pine forests the changes varied within different areas and although the total area had diminished, fragmentation was not clearly observed. Deciduous forests had increased in all places whereas mixed forests had increased especially in the areas where spruce forests had decreased. The increase of the deciduous and mixed forests was probably a result of regeration in harvested areas. Forest cuttings in the coniferous forests and natural regeneration after clear cuts have changed the forest type composition and the landscape structure in the Karelian Isthmus. However, changes have been fairly moderate in proportion to the total forest area. In number and also in connectivity, all of the forest types classified in this study existed broadly. Based on the results of this study it can be estimated that the ecological consequences of changes occurred in the past 20 years have not been exceptionally substantial and Karelian Isthmus is able to keep supporting forests species rich in biodiversity.
-
(2005)Tutkimuksen tavoitteena on selvittää metsänomistajien suhtautumista luonnonarvokauppaan ja sitä, millä perusteilla he osallistuvat tai eivät osallistu luonnonarvokauppaan. Samalla selvitetään myös millainen on metsänomistajien näkökulmasta hyväksyttävä ja omistajien intressit huomioiva suojelusopimus. Tutkimuskohteena ovat satakuntalaiset ja mikkeliläiset metsänomistajat. Tutkimus kuuluu yhteiskuntatieteelliseen ympäristötutkimukseen. Luonnonarvokauppa on taloudellinen ohjauskeino, jolla pyritään edistämään luonnon monimuotoisuuden säilymistä ja parantumista talouskäytössä olevilla alueilla. Luonnonarvokaupassa maanomistaja ylläpitää tiettyjä luontoarvoja rajatulla kohteella korvausta vastaan. Sopimukset perustuvat vapaaehtoisuuteen ja ne solmitaan määräajaksi. Sopimuksen päätyttyä alueen käyttö jatkuu maanomistajan haluamalla tavalla. Luonnonarvokaupan kokeiluhanke alkoi Satakunnassa kesäkuussa 2003. Tässä tutkimuksessa luonnonarvokauppaa lähestytään ympäristötietoisuuden näkökulmasta. Ympäristötietoisuudella tarkoitetaan ympäristöä koskevien arvojen, asenteiden ja toiminnan muodostamaa kokonaisuutta, jolle tieto ympäristöstä ja siinä ilmenevistä ongelmista muodostaa perustan. Osallistuminen luonnonarvokauppaan vaatii metsänomistajalta tietoa luontoarvoista ja kiinnostusta sitoutua luonnonsuojeluun. Myös muun muassa omistajan elämäntilanne, perhesuhteet sekä taloudelliset resurssit vaikuttavat osallistutaanko luonnonarvokauppaan vai ei. Luonnonarvokauppa pitää sisällään kaikki ympäristötietoisuuden osat, tiedollisen, affektiivisen sekä toiminnallisen osan. Tutkimuksessa hahmotettiin viisi metsänomistajatyyppiä, joiden avulla esitettiin metsänomistajien näkemyksiä luonnonarvokaupasta ja siihen osallistumisesta. Metsänomistajatyypit jaettiin kahteen luokkaan, hyötyryhmään ja kulttuuriryhmään, sen mukaan miten vahvasti metsän taloudellinen hyötykäyttö oli luonnonarvokauppaan suhtautumisen taustalla. Hyötyryhmään kuuluivat metsä tulonlähteenä, erikoisuuksien suojelu ja lisähyödyn tavoittelu -tyypit sekä kulttuuriryhmään luonnon seuraaminen ja koskemattoman luonnon suojelu -tyypit. Hyötyryhmän metsänomistajatyypit näkevät metsän taloudellisen hyödyntämisen ensisijaisena metsän käyttömuotona. Metsä tulonlähteenä -tyypin metsänomistaja ei ole innokas osallistumaan luonnonarvokauppaan. Erikoisuuksien suojelu -tyypin metsänomistaja haluaa suojella vain talousmetsästä poikkeavia alueita, joita voi käyttää virkistäytymiseen. Lisähyödyn tavoittelu -tyypin metsänomistaja osallistuu luonnonarvokauppaan vain, jos siitä on mahdollista hyötyä taloudellisesti tai muuten esim. säilyttämään kesämökin rauhan. Kulttuuriryhmässä taloudellinen intressi ei yksin johda toimintaa vaan myös muut intressit kuten virkistyskäyttö ja aineettomat arvot vaikuttavat metsänomistajien käyttäytymiseen. Molemmat kulttuuriryhmän tyypit ovat potentiaalisia luonnonarvokauppaan osallistujia. Luonnon seuraaminen -tyypin metsänomistaja haluaa suojella pieniä maisemallisesti kiinnostavia alueita. Koskemattoman luonnon suojelu -tyypin metsänomistaja voisi suojella luontoa ilman sopimustakin mutta korvauksen avulla alueiden määrä ja koko voivat olla suurempia. Kaikille metsänomistajille vapaaehtoisuus oli elinehto sopimuksen solmimiselle ja korvauksen suuruus vaikutti mukaan lähtemiseen ja tyytyväisyyteen. Hyvin tärkeää oli sopimuksen kokonaisuus ja metsänomistajien metsänkäytön intressien huomioiminen. Tutkimuksessa selvisi, että luonnonarvokauppaan osallistumista ei herättänyt niinkään metsänomistajien halu suojella luontoa vaan pikemmin jonkinasteinen hyödyn tavoittelu. Luonnonarvokaupasta saadun hyödyn laatu vaihteli metsänomistajatyypeittäin. Luonnonarvokauppa nähtiin enemmän metsäviranomaisten kuin ympäristö- tai luonnonsuojeluviranomaisten työkaluna. Luonnonarvokaupalla suojellaan talousmetsien luonnonarvoja metsätaloudessa tunnetuilla keinoilla. Kokonaisuudessaan suhtautuminen luonnonarvojen säilyttämiseen on kuitenkin muuttunut luonnonarvokaupan myötä myönteisemmäksi. Muutos toiminnan tasolla kertoo myös näiden metsänomistajien ympäristötietoisuuden muutoksesta.
-
(2014)Boreaaliset metsät toimivat tärkeinä metaanin nieluina globaalissa metaaninvaihdossa maaekosysteemien ja ilmakehän välillä. Viimeaikaiset tutkimukset ovat kuitenkin osoittaneet, että boreaalinen metsä voi ajoittain myös päästää metaania ilmakehään. Myös kasvillisuuden on havaittu voivan päästää metaania. Boreaalisen metsän metaanidynamiikan ja metaanipäästöjen tarkempi selvittäminen on tärkeää ja ajankohtaista, koska metaani on hyvin voimakas kasvihuonekaasu ja sen pitoisuus ilmakehässä kasvaa. Tässä tutkimuksessa tutkin metsänpohjan ja ilmakehän välistä metaaninvaihtoa maakammiomittauksilla. Mittauspaikka sijaitsee Helsingin yliopiston Hyytiälän metsäaseman boreaalisessa mäntyvaltaisessa (Pinus sylvestris) kangasmetsässä, SMEAR II -tutkimusasemalla. Tutkimusta edeltävänä kesänä SMEAR II -asemaa ympäröivän metsän latvuston yläpuolelta mitattiin metaanipäästöjä, joten tämän tutkimuksen erityisenä kiinnostuksen kohteena olivat mahdolliset metsänpohjan metaanipäästöt. Tein mittaukset staattisella kammiomittausmenetelmällä yhteensä 54 kammiolla toukokuusta syyskuuhun alueellisen ja ajallisen vaihtelun selvittämiseksi. Lisäksi tutkin maan lämpötilan ja kosteuden, ilman lämpötilan, sadannan, fotosynteettisesti aktiivisen säteilyn (engl. photosynthetically active radiation, PAR) ja rahkasammalpeitteisyyden (Spaghnum sp.) vaikutusta metaanivoihin. Tutkimus osoitti, että mittausalueen metsän pohja toimi keskimäärin metaanin nieluna, mutta pienet soistuneet alueet päästivät ajoittain huomattavia määriä metaania. Koko mittausjakson keskimääräinen metaanivuo mittausalueella oli −4,0 µmol CH4 m−2 h−1, mikä vastaa aiempien tutkimusten perusteella tyypillistä keskiarvoa boreaalisen metsämaan metaanivuosta. Metaanipäästöjä mitattiin pääasiassa kahdesta mittauspisteryhmästä kesän alkupuolella, jolloin maan kosteus oli suurimmillaan. Maan kosteus ja rahkasammalten (Spaghnum sp.) peittävyys kammion sisällä olivat tärkeimmät metaanivuohon vaikuttavat tekijät. Metaanivoiden todettiin olevan positiivisessa yhteydessä näiden lisäksi myös fotosynteettisesti aktiivisen säteilyn eli PAR-säteilyn kanssa, mikä osoittaa, että kasvillisuus todennäköisesti vaikuttaa metaanivuohon. Maan lämpötila puolestaan oli käänteisesti yhteydessä metaanivoiden kanssa. Metsänpohjan metaanipäästöt tulivat vain osittain samalta suunnalta kuin edellisenä vuonna ekosysteemitasolla havaitut metaanipäästöt. Vaikka metsänpohjan metaanipäästöt olivat paikallisesti hyvin suuria, niitä esiintyi vain hetkellisesti ja siten tämän tutkimuksen perusteella metsänpohja ei vaikuttaisi olevan merkittävä alueellinen metaanin lähde. Edelleen jää selvitettäväksi, mistä mahdolliset metaanipäästöt tulevat ja havaitaanko metaanipäästöjä mastomittauksilla tulevina vuosina. Suuren ajallisen ja paikallisen vaihtelun vuoksi on tärkeää mitata metaanipäästöjä eri vuosina ja eri kokoluokan menetelmillä. Mastomittauksiin ja maakammiomittauksiin perustuvien metaanivoiden keskinäinen vertailu toteutetaan, kun saadaan mittaustuloksia molemmista menetelmistä samanaikaisesti. Näin saadaan tietoa metsän pohjan ja latvuston merkityksestä metsän metaanivuohon.
-
(2001)Tutkimuksen tarkoituksena oli kartoittaa MIPSin ja ekologisen selkärepun käyttöön tuotteiden potentiaalisten ympäristövaikutusten vertailun menetelminä liittyviä ongelmia. Näkökulmana oli menetelmäkritiikki ja menetelmänä laadullinen sisällönanalyysi aiemmin esitetystä suoraan ja epäsuorasti MIPSiin ja ekologiseen selkäreppuun kohdistuvasta kritiikistä. Aineisto kerättiin pääasiassa tieteellisistä julkaisuista. Kritiikki lajiteltiin aihepiireittäin, sen pätevyyttä ja epäsuoran kritiikin sovellettavuutta arvioitiin ja sitä täydennettiin paikoin omalla kritiikillä. Analyysissä nousi esiin monentyyppisiä ongelmia, joista osa kyseenalaistaa voimakkaasti MIPSin ja ekologisen selkärepun käyttökelpoisuuden. Indikaattorien jakaminen viiteen luokkaan ei ole tuonut ongelmiin helpotusta. Entropia ei tarjoa MIPSille ja ekologiselle selkärepulle pitävää teoriataustaa, eikä ole perusteita olettaa aineen määrän olevan ratkaisevassa asemassa ympäristövaikutusten suuruuden kannalta, kun muutkin tekijät muuttuvat. Näin aggregoidun massan käytölle potentiaalisten ympäristövaikutusten suuruuden mittarina ei ole teoreettisia perusteita. MIPS ja ekologinen selkäreppu eivät eksplisiittisesti arvioi materiaalivirtojen ympäristövaikutuksia. Ne eivät kykene kuvaamaan tuotteen aiheuttamien ympäristövaikutusten määrää, koska ne käytännössä antavat saman painoarvon kaikille päästöille luontoon ja poistoille sieltä huolimatta niiden yksilöllisistä ja suuruudeltaan toisistaan paljon poikkeavista ympäristövaikutuksista. Koska MIPS ja ekologinen selkäreppu eivät kykene arvioimaan ympäristövaikutuksia suoraan, eikä aggregoidun massan käytölle välillisessä arvioinnissa ole pitävää teoriaperustaa, ne eivät ole tuotteiden ympäristövaikutusten indikaattoreita. Sen sijaan ne indikoivat tuotteiden haitallisuutta dematerialisaatiotavoitteen kannalta. Dematerialisaation nostamiselle tuotelähtöisen ympäristön-suojelun ensisijaiseksi tavoitteeksi ei ole perusteita. MIPS ja ekologinen selkäreppu käyttävät sisäänrakennettua arvottamista, jolloin arvovalinnat on tehty käyttäjän puolesta. Arvovalintoja ei kuitenkaan tulisi piilottaa tai jättää indikaattorien kehittäjille. MIPS ja ekologinen selkäreppu ovat äärimmäisessä yksinkertaisuudessaan menetelmiä, jotka eivät vaadi arvioinnin tekijöiltä tai päätöksentekijöiltä käsillä olevien ongelmien ymmärtämistä tai niiden merkityksen arviointia. Neeivät myöskään mahdollista eturyhmien osallistumista arviointiprosessiin. Dematerialisaation ainoaksi tavoitteeksi asettamisen taustalla oleva käsitys ympäristöongelmista voi jäädä käyttäjälle hämäräksi. Tämä on ongelmallista, sillä MIPS ja ekologinen selkäreppu arvottavat kaikki päästö- ja poistokilogrammat samanarvoisiksi, mikä on järjetöntä ellei käyttäjä ole nimenomaisesti halunnut asettaa dematerialisaatiota ainoaksitavoitteeksi. Näiden merkittävimpien ongelmien lisäksi relevanteiksi ongelmiksi osoittautuivat epävarmuuksien arvioinnin puute, datan keräämisen ja valmiiden tietokantojen käytön ongelmat, rajausten erot ja keinotekoinen rajanveto ihmisen ja luonnon systeemien välillä sekä menetelmien vaatima työmäärä.
-
(2005)Tutkimuksen tarkoituksena on kartoittaa, millaiset puitteet Suomen eläinsuojelulainsäädäntö ja käytännön kanojen pito antavat kanojen lajityypilliselle käyttäytymiselle. Työ on tehty pääasiassa kirjallisiin lähteisiin tukeutuen, mutta osittain myös haastattelujen avulla. Pohjustuksena on käyty läpi kanojen domestikaatio punaisesta viidakkokanasta (Gallus gallus) nykyiseen kesykanaan (Gallus gallus domesticus). Tarkasteluun on otettu mukaan sekä munijakanat että broilerit. Tutkimuksen perusteella villin viidakkokanan ja kesykanan käyttäytymisessä on vain vähäisiä eroavaisuuksia. Kanojen lajityypillistä käyttäytymistä on tutkittu seuraamalla villien ja villiintyneiden kanojen käyttäytymistä luonnossa. Tämän avulla on saatu selville kanojen keskeisimmät käyttäytymistarpeet, kuten pesiminen, hiekkakylpeminen, nukkuminen oksalla/orrella ja eläminen parvessa, jossa on arvojärjestys. Jos kanat eivät pysty toteuttamaan lajityypillisiä käyttäytymistarpeitaan, ilmenee niillä käyttäytymishäiriötä, kuten kannibalismia ja höyhenten nokkimista. Voimassa oleva eläinsuojelulainsäädäntö määrittelee kasvatusolosuhteet kananpoikasille, broilereille ja emoille sekä kanoille, jotka kasvatetaan varustelemattomissa tai varustelluissa häkeissä ja avokanaloissa. Varusteltu häkki on vähimmäisvaatimuksena häkkikanalan pidossa vuodesta 2012 lähtien. Varustellussa häkissä ja uusimmissa avokanaloissa kanoilla on pesä, orret ja pehkupaikka. Aikuisella kanalla on tilaa eläinsuojelulainsäädännön mukaan kasvatusmuodosta riippuen 543-2000cm². Osa säädöksistä on suosituksia, jotka eivät sido kasvattajaa. Verrattaessa kanojen lajityypillistä käyttäytymistä eläinsuojelulainsäädäntöön ja käytännön kanojen pitoon voidaan huomata, että useimmat kanojen lajityypilliset käyttäytymistarpeet vaikeutuvat nykyisenlaisissa tuotanto-oloissa. Kananpoikasten lainturva on todella pieni, vaikka poikasvaihe on hyvin tärkeä osa kanan elämää ja se heijastuu kanan käyttäytymiseen vielä aikuisenakin. Emobroilereille ei ole mitään sitovaa lainsuojaa vaan kaikki säädökset ovat vain suosituksia, joita ei ole pakko noudattaa. Kanoilla ei yleensä ole riittävästi tilaa puhdistaa kehoaan esteettä, eivätkä linnut pysty muodostamaan kiinteää arvojärjestystä suurissa halleissa. Broilereiden kohdalla intensiivinen jalostus ja liian lyhyt lepoaika ovat tuoneet linnuille mm. luustovaurioita ja askiittitapauksia. Kanat saavat kuitenkin säännöllisesti ja riittävästi ruokaa ja vettä. Useimmissa tuotanto-olosuhteissa kanoilla on pesä ja orret sekä munijakanoille tarpeeksi lepoaikaa.
Now showing items 1-20 of 31