Browsing by discipline "kansatiede"
Now showing items 1-14 of 14
-
(2019)Tutkimuksessa tarkastellaan äänettömän viestinnän, tunneälyn ja intuition suhdetta keskenään ja niiden luomaa merkitystä asiantuntijaorganisaation arjessa myös yksittäisinä toimintoina. Tutkimuksessa pohditaan, millaisia kokemuksia liittyy nykyiseen johtajuuden paradigmaan ja erilaisiin johtamismalleihin, sekä analysoidaan odotuksia, joita äänettömälle johtajuudelle nykyhetkessä luodaan. Tutkimuskysymykset tässä pro gradu -tutkielmassa ovat seuraavat: mistä tekijöistä äänetön johtaminen muodostuu, minkälaisissa tilanteissa äänetöntä johtamista ilmenee ja miten sitä pyritään osoittamaan sekä miten äänetön johtaminen koetaan organisaatiossa ja minkälaista johtajuuden paradigmaa nämä odotukset heijastavat? Haastetta johtamisen, johtajan kommunikoinnin sekä tunneälyn tutkimisen osalta lisää se, että yritysten organisaatio- ja johtamismallit eivät ole tänä päivänä rakenteellisesti niin selkeitä kuin ne olivat vielä 1990- tai 2000-luvuilla. On paljon asiantuntijaorganisaatioita, joissa henkilöllä voi olla hetkellisesti useita esimiehiä, koska hän osallistuu useisiin eri projekteihin tai asiakastoimeksiantoihin. Tutkimusmenetelmä perustuu laadulliseen tutkimukseen. Tutkimusaineiston muodostaminen tapahtui viidessä teemahaastattelussa, joita tein sekä johtavassa asemassa että johdettavina olevien henkilöiden kanssa. Teemahaastatteluissa keskustelua ohjasi avoin haastattelurunko. Tutkielmassani selvitän niitä merkityksiä ja koettuja tunteita, joita äänetön johtaminen ihmisissä synnyttää niin johtajan kuin johdettavan näkökulmasta. Analysointimetodini on teoriaohjaava sisällönanalyysi, jossa johtamisen teoriat ja mallit ovat apunani, mutta analyysivaiheessa tekemäni tulkinnat eivät suoraan perustu mihinkään teoriaan tai malliin. Analyysivaiheessa teoriat toivat omaan ajatteluuni lisää ymmärrystä, jolloin analyysivaihe mahdollisti uusien tulkintojen synnyn. Tutkimuksen analyysivaiheeseen valitsin esimerkkejä tiedostamattomista ja äänettömistä ominaisuuksista sekä tavoista, joita nykypäivän hyvän johtajuuden ajatellaan edellyttävän. Tutkielman tulokset osoittavat, että äänetön johtajuus muodostuu asiantuntijoille näkyvästä ja näkymättömästä johtajuuden osioista. Äänetön johtajuus ei siis tarkoita vain näkymätöntä ja sanatonta johtajuutta. Johtajat ja asiantuntijat tiedostavat äänettömään johtajuuteen sisältyvän paljon myös näkyvää johtajuutta, jossa siinäkään ei välttämättä tarvitse käyttää sanoja. Näkyvä johtajuus on kaikkea sitä, minkä asiantuntijat voivat nähdä, esimerkiksi eleet, ilmeet, esiintyminen; johtajan fyysinen läsnäolo. Äänetön johtajuus on tutkimukseni mukaan asiantuntijaorganisaatioissa jatkuvasti läsnä ja haastateltavien mukaan äänettömän johtajuuden tärkein tavoite on kaikenlainen luottamuksen osoitus asiantuntijoille. Aineiston mukaan asiantuntijat odottavat nykypäivän johtajan jakavan vastuuta ja vapautta sekä edistävän hyvinvointia, mikä voi viitata siihen, että seuraava johtajuuden paradigma on markkinarationalismin ja työhyvinvoinnin risteytys.
-
(2020)Tutkimukseni aiheena on maaseudulla 1900-luvun alussa kiertäneet työntekijät. Lähdeaineistona olen käyttänyt Museoviraston keruuarkistossa säilytettävää Seurasaari-lehden kyselyn numero seitsemän vastauksia vuodelta 1959. Tämän kyselyn otsikkona on "Kulkevat ammattilaiset ja työmiehet", ja vastaajilta toivottiin muistikuvia maaseudun talollisten ja kiertävien työntekijöiden kohtaamisista. Keskityn omassa työssäni yksin tai rygmässä liikkuviin naisiin, pariskuntiin ja perheisiin työnhaussa sekä heidän elämäänsä. Tutkimuskysymyksiäni ovat millaisia työtehtäviä kiertävillä ammattilaisilla teetettiin ja miten työnarvostus näkyi vieraanvaraisuudessa. Lisäksi etsin vastauksia kysymyksiin millaisiksi talon oman väen ja näiden satunnaisesti taloon saapuvien työntekijöiden kohtaamiset muodostuivat sekä miten kulkijat ruokailivat, yöpyivät ja viettivät aikaansa. Käsitteinä tutkimuksessa ovat muistitieto, kulttuurianalyysi ja intersektionaalisuus. Lapsuuden muistikuvat ovat pohjana lähdeaineistolle, jota tarkastellaan kulttuurianalyysin tarjoamin menetelmin. Moniulotteinen ja -särmäinen aineisto ei tarjoa ainoastaan yksiselitteisiä kulttuurisen toiminnan malleja, sillä tapahtumilla on myös samanaikaisesti useita rinnakkaisia merkityksiä. Intersektionaalisuuden tulkintatavat tuovat tällaiselle aineistolle uudentyyppisiä ratkaisuja. Maaseudulla liikkui runsaasti irtainta työväkeä, joista taitavat ammattilaiset edustivat arvostettuja ja kunnioitettuja osaajia. Heille tarjottiin parasta ruokaa, mitä talosta löytyi ja yösija laitettiin saliin tai kamariin. Tuntemattomat kiertävät työntekijät sen sijaan joutuivat nukkumaan tuvan penkillä tai saunakamarissa ja ateriakin syötiin pöydän alapäässä. Kulkevat työntekijät käyttivät myös omia erityistaitojaan hyödyksi - he kertoivat tarinoita ja uutisia maailmalta tai lähikylistä sekä viihdyttivät talonväkeä musiikilla ja muilla esityksillä. Kylissä liikkui myös paljon kulkukauppiaita, joista osa oli lähiseudun vanhempia naisia, jotka kaupustelivat rihkamaa tai omia leivonnaisiaan. Pidemmän matkan kulkijoita olivat lumppu- ja rihkamakauppiaat, jotka liikkuivat rattaiden tai reen kera yöpyen taloissa matkansa aikana. Heidät otettiin taloissa vastaan ystävällisesti tai nuivasti riippuen siitä, mitä kiertäjällä oli tarjolla ja miten talonväki hyötyi heidän vierailustaan. Kahvin juominen ja tarjoaminen olivat myös tapa osoittaa vieraanvaraisuutta. Köyhälläkin kiertäjällä oli mukanaan kahvinkeittovälineet, joten kahvittelulla oli suuri merkitys talollisten ja kulkijoiden kohtaamisissa. Aineistosta on myös havaittavissa, kuinka arvostettuja töitä tehneet ammattilaiset tunnettiin nimeltä, mutta satunnaisilta kulkijoilta ei edes välitetty kysyä heidän nimeään, eivätkä he itse välittäneet kertoa sitä talonväelle. 1900-luvun alku oli asumisessa myös muutosaikaa kohti yksityisyyttä. Etenkin nukkumatiloja alettiin eriyttää aluksi niin, että isäntäväki siirtyi nukkumaan erillisiin kamareihin. Yösijan tarjoaminen satunnaiselle kulkijalle ei myöskään ollut enää itsestäänselvyys, vaan kulkija saatettiin käännyttää jatkamaan matkaansa. 1900-luvun alun maaseudulla tilaton väestö etsi elantoaan useista erilaisista tilapäistöistä. Myös osa tilallisista joutui hankkimaan toimeen tullakseen töitä kotitilansa ulkopuolelta - tyttäret kulkivat esimerkiksi piikomassa tai maaseudun kausitöissä. Viime vuosisadan alku oli siirtymävaihetta vanhasta patriarkaalisesta agraariyhteiskunnasta kohti teollista aikakautta, rahatuloja ja säännölisiä työaikoja.
-
(2020)Tiivistelmä – Referat – Abstract Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastelen sitä, miten Helsingin Sanomien urheilusivuilla kuvataan nuorten jalkapalloturnaus Helsinki Cupiin vuosina 1980–1990 osallistuvia nuoria brasilialaisia, yhdysvaltalaisia ja italialaisia jalkapallon pelaajia. Tutkielmani tavoitteena oli saada vastauksia seuraaviin kysymyksiin: Minkälaisia representaatioita ja diskursseja Helsingin Sanomien urheilusivujen uutisoinnissa tuotetaan nuorista ulkomaalaisista jalkapalloilijoista. Minkälaisiin kulttuurisiksi miellettyihin tapoihin, ilmiöihin ja stereotypioihin Helsingin Sanomien Helsinki Cupia käsittelevissä lehtikirjoituksissa kiinnitetään huomiota sekä minkälaisesta yleisestä yhteiskunnallisesta ilmapiiristä nämä kirjoitukset kertovat. Tutkin siis suomalaisten suhtautumista ulkomaalaisiin 1980-luvulla, kun kontekstina on nuorten Helsingissä järjestettävä kansainvälinen jalkapalloturnaus. Primaariaineistonani on Helsingin Sanomien urheilusivuilla Helsinki Cupista vuosina 1980-1990 julkaistut turnausuutiset, peliraportit sekä muut turnausta käsittelevät kirjoitukset. Helsingin Cupin jokaisesta turnauspäivästä uutisoitiin aina seuraavan päivän Helsingin Sanomissa. Helsingin Sanomien ryhdyttyä turnauksen yhdeksi pääsponsoriksi vuodesta 1985 alkaen kasvoi turnausuutisoinnin määrä urheilusivuilla pinta-alallisesti yli puolella. Aineistoni aloitusvuodeksi valitsin vuoden 1980 ja päätösvuodeksi 1990, jotta saisin aineistosta esiin 80-luvun aikalaismaailman. Lähden tutkielmassa siitä, että raportoidessaan Helsinki Cupista Helsingin Sanomat ei heijasta turnauksen todellisuutta sellaisenaan, vaan rakentaa omaa todellisuutta kirjoitusten aihevalinnoilla, haastateltavien valinnoilla sekä niistä kertovien tekstien kielellisillä valinnoilla. Siksi analyysimenetelmäksi valikoitui kriittinen diskurssianalyysi. Tutkimukseni teoreettisia pääkäsitteitä ovat ”eksotisointi”, ”toiseus” ja ”toiseuttaminen”. Aineistostani ilmenee, että ulkomaalaisista pelaajista kirjoitetaan eri diskurssia käyttäen kuin suomalaisista pelaajista. Tähän diskurssiin kuuluu mm. ulkonäön ja käyttäytymisen kommentointi, seksualisoiminen ja sukupuolierojen näkyväksi tekeminen. 1980-luvun toimittajasukupolven kielenkäyttö vaikuttaa yhä yhteiskunnassamme.
-
(2019)Tässä tutkimuksessa tarkastelen ihmisten ja esineiden välistä suhdetta kirjoitetussa muisteluaineistossa. Lähtökohtanani on selvittää minkälaista esinepuhetta kirjoituksista löytyy ja millä tavoin tässä esinepuheessa ilmenee suomalaisessa yhteiskunnassa historiallisesti ja eri aikoina muodostuneita kulttuurisia mallitarinoita, sekä vuoden 2013 kirjoitushetken puheavaruudessa olleita esineisiin ja niiden omistamiseen liittyneitä ilmiöitä. Aineistona tutkimuksessa on Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran ja sosiologi Veera Kinnusen laatima kilpakeruu otsikolla Elämää muuttolaatikoissa vuodelta 2013. Siinä kysytään vastaajien kokemuksia esimerkiksi mieleen painuneesta muutosta, tavaroiden pakkaamisesta, karsimisesta ja asettumisesta uuteen asuntoon. Vastaajia kyselyssä on 84, joista tarkasteluni kohteena tässä tutkimuksessa on 20 vastausta eri-ikäisiltä miehiltä ja naisilta. Kyselyaineiston kirjoitusten muistelut ulottuvat lähes 80 vuoden ajalle. Muutto on tilanne, jossa kaikki kodin tavarat käydään läpi. Usein itsestään selvinä ja kulissinomaisina pidetyt esineet tulevat näkyviksi, ja niiden arvoa, tarpeellisuutta ja kuntoa tarkastellaan. Tämän vuoksi aineisto tarjoaa hyvän lähtökohdan tarkastella sitä, kuinka ihmiset sanallistavat suhdettaan esineisiin. Lähestyn aineistoa muisteluaineistona, jota luen lähiluvun metodia käyttäen. Tarkastelen suomalaisten ihmisten materiaalisen ympäristön ja mahdollisuuksien muutoksia kansatieteellisen ja kulutustutkimuksen tutkimuskirjallisuuden pohjalta. Keskeinen käsite tutkimuksessani on mallitarina. Tämä käsite suhteutuu suurten ja pienten kertomusten tematiikkaan, ja esiintyy esimerkiksi etnologi Eerika Koskinen-Koiviston tutkimuksessa, jossa hän tarkastelee isoäitinsä muistelukerronnassa ilmeneviä suuria kulttuurisia kertomuksia. Myös sosiologi Vilma Hänninen tarkastelee omassa tutkimuksessaan elämänmuutoksia käsittelevien kirjoitusten sisältämiä kulttuurisia tarinallisia malleja. Mallitarinat ovat kulttuurissa kiteytyneitä käsityksiä, arvoja ja ymmärrystä historian tapahtumista, joiden pohjalta ihmiset jäsentävät elämäänsä. Toinen keskeinen käsite on puheavaruus, jota Minna Sarantola-Weiss käyttää tutkimuksessaan tarkoittaen sanojen ja asioiden (esineet, tila ja toiminta) katsomista kokonanisuutena, jossa asiat, ilmiöt ja esineet heijastelevat ja tuottavat arvostuksia ja käytäntöjä tiettyinä aikoina. Tarkastelen tutkimuksessani kyselyn kirjoitushetken, vuoden 2013, puheavaruudessa esiintyneitä esineisiin liittyneitä ilmiöitä. Kirjoitusten esinepuheessa nousee esiin kaksi esineiden omistamisen ja niiden kanssa elämisen mallitarinaa, jotka olen tutkimuskirjallisuuden ja kyselyvastausten lukemisen myötä nimennyt seuraavasti: niukkuuden ja harkitsevaisuuden mallitarina sekä ympäristötietoisuuden mallitarina. Eräänlaisena synteesinä kahdesta mallitarinasta, sekä vuoden 2013 puheavaruuden esineisiin liittyvien ilmiöiden myötä kirjoituksista voi havaita myös “hyvän omistajuuden” mallitarinaa, pohdintoja materiaalisen ympäristön, omistamisen, sekä henkisten arvojen ja henkisen hyvinvoinnin välisestä suhteesta. Aineistosta hahmottuu se, että kulttuurisesti hallitsevat kertomukset ovat olemassa puheavaruudessa rinnakkain ja päällekkäin.
-
(2019)Tarkastelen pro gradu -tutkimuksessani miten eri ryhmät: tavalliset katsojat, sivulliset – kuten ohikulkijat – ja suuri yleisö suhtautuvat Helsingissä pelattavien jalkapallon miesten pääsarjatason paikallisotteluiden yhteydessä tapahtuviin häiriötilanteisiin. Näiden ryhmien lisäksi tapahtumin osallistuu myös ultria, eli intohimoisesti joukkueeseensa suhtautuvia katsojia sekä pieni määrä huligaaneja, jotka aiheuttavat varsinaiset häiriötilanteet. Eri ryhmien suhtautumisen lisäksi tarkastelen, miten kansainvälisen politiikan tutkimuksessa alkunsa saanut turvallistamisteoria toimii kansatieteellisessä eli etnologisessa tutkimuksessa, kun tutkimuskohteena on paikallinen tapahtuma. Lisäksi tarkoitukseni on saada selville, miten Facebook-yhteisöpalvelua voi käyttää aineistonkeruuvälineenä kansatieteellisessä tutkimuksessa. Tarkastelun kohteena olevia otteluja kutsutaan nimellä Stadin derby. Otteluissa pelaa kaksi perinteistä jalkapalloseuraa, Helsingin Jalkapalloklubi (HJK) ja HIFK. Jälkimmäisen noustua pääsarjatasolle saatiin Helsinkiin pitkään odotetut paikallisottelut, jotka aiheuttavat joukkueiden kannattajissa suuria tunteita. Otteluiden myötä tulivat myös häiriötilanteet – suuren maailman jalkapallokulttuuri saapui Helsinkiin hyvässä ja pahassa. Tutkimusmateriaalini tulee useasta lähteestä: salaisesta Facebook-ryhmästä, ryhmähaastattelusta ja järjestäjien haastatteluista. Lisäksi käytän taustamateriaalina artikkeleita Yleisradiolta ja Ilta-Sanomilta. Facebookissa käytän materiaalin hankintaan ensin julkista tutkimussivua ja sen jälkeen salaista tutkimusryhmää. Odotetusti – sosiaalisen median nykyilmapiirin vuoksi – en saanut ensimmäisessä vaiheessa vastauksia tutkimuskysymyksiini. Esitin ryhmässä seitsemän kysymystä, joista kolmen yhteyteen liitin joko artikkelin tai videon tapahtumista. Käytän tutkimuksessa kriittistä diskurssianalyysiä ja lähilukua eri aineistojen analysoimisessa. Näiden ohella käytän apunani tunteisiin liittyvää teoreettista keskustelua. Kaikki ryhmässä vastanneet tuomitsevat huliganismin Osassa tapahtumat aiheuttavat jopa raivoa, pelkoa ja vihaa. Moni ilmoitti, ettei halua lähteä tällaisissa tilanteissa stadionille katsomaan pelejä. Facebook-ryhmän aineiston avulla tuli selkeästi esiin, että lajia ja itse derbyjä tuntevat suhtautuivat häiriötilanteisiin tyynemmin. Osa heistä on ollut derbyissä, eivätkä he olleet kokeneet oloaan turvattomaksi. Tutkimusaineiston ja vastaajien kirjoittamien tunteiden ja näkemysten avulla pystyy myös jäljittämään derbyihin liittyviä turvallistamisen mekanismeja. Yllättävää on, että voimakkaimmin turvallistamista tuottavat media ja lajia tuntemattomat eli ulkopuoliset, eivätkä toimijat, joilla on asemansa vuoksi valta tehdä päätöksiä tilanteen rauhoittamiseksi. Tutkielman kieli on englanti. Sivumäärä 63 + liitteet 3
-
(2018)Tässä pro gradu -tutkielmassa esittelen erilaisia kulttuuriperintötyöhön osallistumisen muotoja ja motivaatiota niiden takana. Tutkielman aineisto koostuu kaksilla avoimilla kaivauksilla tehdyistä haastatteluista ja havainnoinnista sekä esimerkeistä, jotka ovat poimittu kaivauksien yhteydessä olleista sosiaalisen median kanavista. Tutkielman olen tehnyt osana Lapin synkkä kulttuuriperintö -hanketta. Kiinnostukseni kohteina ovat sekä kenttätyöt että niiden rinnalla sosiaalinen media, jolla tarjottiin laajemmalle yleisölle mahdollisuus osallistua kulttuuriperintötyöhön. Tutkielmani teoreettinen tausta ammentaa osallistavasta etnografiasta (participatory ethnography), mutta nojautuu myös varhaisempiin näkökulmiin osallistumisesta. Työssäni selvitän osallistamisen ja sosiaalisen median käytön hyötyä kulttuuriperintötyölle. Haastatteluaineiston keräsin avoimilla arkeologisilla kaivauksilla kesinä 2016 ja 2017. Sosiaalisen median sisältö on hankkeen tutkijoiden yhdessä tuottamaa ja valikoin sieltä edustavimpia esimerkkejä. Analysoin aineistoa etsien tiettyjä teemoja ja samankaltaisuuksia näiden toisistaan eroavien aineistojen välillä. Aineiston ja analyysin kontekstina toimivat toisen maailmansodan aikaiset tapahtumat ja nk. synkkä kulttuuriperintö Lapissa. Työssä tutkin sekä vapaaehtoisten kaivajien kokemuksia, että sosiaalisen median ja kaivausten synnyttämää osallisuutta yhteisöarkeologian ympärillä. Moniaineistoinen työ mahdollisti kvalitatiivisen ja kvantitatiivisen näkökulman yhdistämisen etnografian kuvailevaan tutkimustapaan. Aineistoa olen analysoinut englanninkielisten sanojen "participation" ja "engagement" kautta. Ensimmäinen viittaa syvempään ja kokonaisvaltaisempaan osallistumiseen, kun jälkimmäinen taas on pinnallisempi kosketus kulttuuriperintötyöhön. "Participation" sopii siis paremmin fyysisesti kentällä tapahtuneeseen vapaaehtoisten osallistumiseen ja "engagement" sosiaalisen median kautta muodostuneeseen yhteyteen kaivauksien kanssa. Työssä pohdin myös osallistumisen mahdollistavia puolia esteettömyyden ja kulttuuriperinnön politisoitumisen kautta. Kaivauskokemus ja sosiaalisen median tarjoamat mahdollisuudet otettiin positiivisesti vastaan ja yhteisöllisen kulttuuriperintötyön hyödyt olivat nähtävissä aineistosta.
-
(2018)Tutkielmani käsittelee kehonmuokkauksen roolia yksilön henkilökohtaisessa kehoprojektissa, jossa hän pyrkii muokkaamaan identiteettiään ja ruumiinkuvaansa vastaamaan omia tarpeitaan ja ihanteitaan. Kahdeksan haastateltavan sekä mediassa julkaistujen uutisointien avulla selvitän, millaisena yksilön muutosprosessi näyttäytyy ja millaisia merkityksiä itse kehonmuokkauksille ja niiden ottamiselle annetaan näissä kehoprojekteissa. Teoreettisena lähtökohtana toimii alati muutoksessa oleva identiteetti, jonka yksi osa on ruumiinkuva. Yksilö kulkee läpi elämänsä kahden ulottuvuuden välissä, joista havaitsemisen ulottuvuudessa hän kokee tarvetta muokata kehoaan jollain tapaa, ja asennoitumisen ulottuvuudessa hän kokee tyytyväisyyttä kehoonsa paranneltuaan itseään valitsemallaan kehonmuokkaustekniikalla. Jokainen muokkaa identiteettiään ja kehoaan haluamillaan tavoilla, jolloin erot määrittelee lähinnä yksilön persoonallisuus sekä sosio-ekonomiset mahdollisuudet. Teoriaosuudessa sivuan kehonmuokkausmaailman niin kutsuttuja moderneja primitiivejä, heidän kulttuurihistoriaansa sekä perustelen, miksi päätän kutsua haastateltaviani modernien primitiivien sijasta kehonmuokkausharrastajiksi. Tutkielmassani selvitän yksilöiden käsityksiä kehonmuokkauksen osuudesta omassa identiteettityössään, sen vaikutuksesta omaan kehosuhteeseen sekä henkilökohtaisia rajanvetoja kehonmuokkauksen maailmassa. Ensimmäisessä analyysiluvussa käsittelen kehoprojekteja kontrollin sekä rituaalisuuden näkökulmasta. Seuraavassa analyysiluvussa tarkastelen kehonmuokkauksille annettuja merkityksiä sekä kehonmuokkauksen mukanaan tuomia sosiaalisia lieveilmiöitä. Viimeisessä analyysiluvussa pohdin kehonmuokkaukseen liitettyjä muoti-ilmiösyytöksiä ja selvitän radikaalimpien kehonmuokkausten rajanvetoja sekä teknologisoitua kehonmuokkausta. Tutkielman perusteella kehonmuokkaukselle annetaan suuri rooli oman identiteetin rakentamisessa, mutta eroja on nähtävissä jokaisen yksilön kohdalla. Toisille kehonmuokkaus edustaa kehon koristamista, kun taas toisille se on tietoista toimintaa identiteettiä rakentaessa. Kehonmuokkausta pelkkänä koristautumisena pitävät löysivät kuitenkin haastatteluiden myötä jonkinlaisia syvällisiä merkityksiä näistä koristuksista. Yksilöllisten piirteiden vuoksi myös henkilökohtaiset rajanvedot eroavat toisistaan radikaalimpien kehonmuokkausten ollessa kyseessä. Kehonmuokkaus antaa yksilöille myös työkaluja vaikeiden tunteiden ja traumojen työstämiseen ja ylipääsemiseen. Kehoon voidaan tallettaa myös muistamisen arvoisina pidettyjä asioita kehonmuokkausten avulla. Teknisesti kehnot, mutta syvällisten merkitysten läpäisemät kehonmuokkaukset nousevat paremmuudessa usein taidokkaiden, mutta merkityksettömien tai vääristä lähtökohdista otettujen kehonmuokkausten edelle. Parhaimmillaan kantajalleen tärkeä kehonmuokkaus toimii visuaalisena tuoteselosteena omasta persoonasta ja mieltymyksistä, jolloin tarve puhumiselle vähenee
-
(2020)Tämä kansatieteen pro gradu -tutkielma selvittää perinteenkeruuna toteutetun puutarhoja ja kasvimaita koskevan kyselyn vastauksista luettavissa olevia kehollisia kokemuksia kasvimaan viljelyksessä tapahtuneista muutoksista 1900-luvulla. Tutkielma selvittää minkälaisia kasvimaan viljelyn muutokseen liittyviä kehollisia kokemuksia vastaajilla on ja minkälaisia merkityksiä niille annetaan. Tutkielman päälähteenä on Museoviraston järjestämä 36. muistitiedon keruukilpailu puutarhoista ja kasvimaista, joka on tallennettu Museoviraston arkistoon. Keruukysely on toteutettu vuonna 1990. Tutkimusaineisto muodostuu kyselyn yhden kysymyskohdan vastauksista. Aineisto käsittää 60 vastausta, joista 53 on naisia ja 7 miehiä, joiden syntymävuodet sijoittuvat vuosien 1905-1945 välille. Tutkimusaineisto on laadultaan muistitietoa, jota tutkitaan kulttuurianalyyttistä menetelmää käyttäen kehollisuuden näkökulmasta. Tutkielma on kulttuurihistoriallinen ja lähestymistavaltaan hermeneuttinen. Tutkimusaineiston perusteella kasvimaan viljelyn muutos näkyy ruoka- ja makutottumusten kehollisissa aistikokemuksissa. Kasvilajien ja -lajikkeiden lisääntyminen ja monipuolistuminen kasvimaalla on lisännyt uusia makuja ruokapöytään. Uusien kasvien viljelyn ja sadon valmistaminen ruuaksi on vaatinut opettelua samoin kuin uusiin makuihin tottuminen. Sukupolvien ja sukupuolien väliset asenne-erot näkyvät kasvisten käytössä ruokana. Kasvisten viljelemiseen käytettävät kemialliset lannoitus- ja kasvinsuojeluaineet koetaan huonontavan viljeltävien ruokakasvien makua ja koostumusta, vaikka niillä saadaan kasveihin näköä ja rehevyyttä. Kemialliset aineet koetaan haitallisina terveydelle ja se aiheuttaa huolta. Siksi niiden käyttöä kartetaan kotipihojen kasvimailla, ja suositaan luonnonmukaista viljelyä. Itseviljeltyjä kasviksia pidetään laadultaan ja maultaan parempana kuin kaupasta saatavia kasviksia. Ajallinen kehollinen muutos, kuten ikääntyminen vähentää viljelyä. Viljelyn vähentyminen nuoremmissa sukupolvissa koetaan myös laiskistumisena. Kasvimaan viljely on muuttunut pakollisesta työstä harrastukseksi, jossa kehollinen tieto on läsnä. Kasvimaan hoidossa käytettävät työvälineet ovat parantuneet monilta osin, mikä on helpottanut viljelyn fyysisyyttä. Harrastajille kasvilajien ja lajikkeiden monipuolistuminen tuo mielenkiintoa ja vaihtelua harrastukseen. Omien käsien työ palkitsee. Kasvimaan hoito tuo viljelijälleen nautintoa, mielihyvää.
-
(2018)Pro gradu -tutkielmani käsittelee museokävijöiden suhtautumista saksalaisten ja suomalaisten kohtaamisia Lapissa toisen maailmansodan aikana kuvaavaan museonäyttelyyn. Lapin maakuntamuseossa Rovaniemellä esillä ollut Wir waren Freunde – Olimme ystäviä -näyttely herätti jo ennen avautumistaan runsaasti huomiota mainostarkoituksessa jaetun tulitikkulaatikon takia. Saksalaisaika Lapissa on ollut historiallisesti vaikea ja ristiriitaisia tunteita herättävä aihe, jonka on myös katsottu jääneen sivuun suomalaisessa historiankirjoituksessa. Wir waren Freunde -näyttely käsitteli sotilaspoliittisten tapahtumien sijaan saksalaisten ja suomalaisten arkea sekä ystävyyttä rintamalinjojen takana. Lapland’s Dark Heritage – Lapin synkkä kulttuuriperintö -tutkimushanke on laatinut näyttelyn kävijöille kävijäkyselyn, jonka vastausten perusteella tarkastelen, minkälaisia kävijäkokemuksia vaikean ja ristiriitaisen kulttuuriperinnön esittäminen voi aiheuttaa erilaisista taustoista tulevissa museokävijöissä ja miten kävijöiden tausta mahdollisesti vaikuttaa kokemukseen. Kiinnitän myös huomiota näyttelyn herättämiin tunteisiin: mikä näyttelyssä herättää tunteita ja miten tunteet vaikuttavat kävijäkokemukseen? Käytän aineistolähtöisessä tutkimuksessani sekä laadullisia että määrällisiä tutkimusmenetelmiä. Tutkimani aineisto koostuu 334 kyselylomakkeesta, joissa kysytään vastaajalta taustatietojen lisäksi muun muassa aiempia tietoja ja kokemuksia saksalaisista Lapissa toisen maailmansodan aikana, oppimisesta näyttelyssä sekä näyttelyn herättämiä tunteita. Vastaajia on ollut ympäri Suomea ja maailmaa. Wir waren Freunde -näyttely oli yleisömenestys ja sai kävijäkyselyssä pääasiassa hyvää palautetta. Näyttelyn positiivinen ote sai kävijöiltä kiitosta, mutta myös kritiikkiä. Osa kävijöistä ei hyväksynyt saksalaissotilaiden esittämistä positiivisessa valossa. Valtaosa vastaajista kuitenkin antoi näyttelylle hyvän tai erinomaisen arvosanan ja koki näyttelyssä positiivisia tai ristiriitaisia tunteita. Kriittisetkään kävijät eivät kyseenalaistaneet näyttelyn tarjoamia tietoja, vaan aiheen esittämistavan sekä historiallisen kokonaiskuvan puuttumisen.
-
(2018)Tutkielman aiheena on kansanomainen kenkä. Tässä työssä sillä tarkoitetaan nahkaista, kippurakärkistä pieksukenkää sekä lapikasta. Kansanomaisuus viittaa kenkien valmistuksen osalta tiedon siirtymiseen sukupolvelta toiselle. Tutkielmassa kysytään: millainen esine kippurakärkinen kenkä on, ja miten sitä käytettiin ennen, sekä miten kenkien tekemisen taito ja tieto on suutareiden kautta siirtynyt historian aikana perinteeksi? Lisäksi pohditaan, millaisia merkityksiä kengät kantavat 2000-luvulla. Tutkielman teoreettisessa kehyksessä yhdistyvät klassiset esinetutkimuksen menetelmät esineen luokittelusta, nimityksistä ja tarkoituksenmukaisuudesta materiaalisen kulttuurin tutkimuksen näkökulmiin. Tutkielman keskeisinä aineistoina on käytetty arkistoaineistoja, tieto- ja kaunokirjallisuutta, haastatteluja ja kyselyjä sekä havaintoja valokuvista, elokuvista ja museoista. Aineistoja tulkitaan lähiluvun menetelmällä teemoitellen ja yhdistellen keskenään keskustelevia aineistoja. Kansanomaisia kenkiä pohditaan suhteessa käsityöperinteeseen, perintöön ja kulttuuriperintöön. Alun perin yksipohjainen pieksu oli talvijalkineena niin sivistyneistöllä kuin tavallisella kansalla. 1800-luvun lopussa, modernisaation ja teollistumisen myötä, pieksukenkä koettiin vanhanaikaisena. Kansallismielisyys ja uudet harrastukset, kuten hiihto ja kansantanssi olivat suopeita pieksukengille. Pieksut hyväksyttiin hiihtojalkineina sekä kansallispuvun jalkineena. 1800-luvun lopussa yksipohjainen pieksusaapas kehittyi pohjatuksi lapikkaaksi, kun materiaalit ja valmistustekniikka kehittyivät. Pieksut ja lapikkaat olivat arjen jalkineita esimerkiksi metsätöissä. Samoissa jalkineissa lähdettiin sotaan: lapikkaiden hiihtofunktio korostui sota-aikana. Sotien jälkeen pieksukenkien ja lapikkaitten valmistus väheni., muttei loppunut. Perinteinen käsityötaito siirtyi sukupolvelta toiselle, isältä pojalle tai koulutuksen kautta. 1960-luvulla pieksukengät ja lapikkaat olivat saavuttaneet perinnejalkineen aseman. Tanhuharrastus työllisti suutareita supikkaan valmistukseen. Samalla säilyi lapikkaiden ja muiden pieksukenkien valmistus. Nykyisin kansanomaisia kenkiä tekevät suutarit, mutta niitä tehdään myös harrastuksenomaisesti kursseilla. Kansanomaisia jalkineita käytetään edelleen niiden persoonallisuuden ja ekologisuuden vuoksi. Käsintehty käyttöesine on osa kestävää kulutusta. Perinnekäsityö yhdistää sukupolvia toisiinsa. Kansanomaisten kenkien perintö säilyy käyttäjien jaloissa. Perintöä on esitetty elokuvissa ja museonäyttelyissä. Aineellisen perinnön lisäksi kenkään sisältyy aineettomia arvoja tekijän taidosta. Kenkiä tehdään lahjaksi, jolloin ne viestivät perinteisistä arvoista. Kansanomaisten kenkien perintö on säilynyt myös kansan suussa erilaisina sanontoina, kuten: Lapikasta lattiaan!
-
(2020)Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastelen museon valtaa museonäyttelynteon näkökulmasta tapauskohteena Kansallismuseon Hämeenlinnan Vankila-museokohteen näyttelytyö. Tutkielman aineisto koostuu kolmesta Vankila-museon projektiryhmän jäsenen haastattelusta, kenttätöistäni Hämeenlinnan Vankila-museossa sekä Kansallismuseon omista aineistoista Vankila-museon näyttelytyöhön liittyen. Tutkielmassa selvitän, miten museon valta näkyy näyttelytyössä ja mitä tekijöitä vallan taustalla on. Synkkä kulttuuriperintö ja dark tourism -ilmiö ovat tutkielmassa läsnä, sillä nämä liittyvät Vankila-museoon kohteena. Tarkastelen, miten synkkä kulttuuriperintö vaikuttaa Vankila-museon näyttelytyöhön. Tämän lisäksi tutkin, miten Vankila-museon näyttelytyössä valtaa on jaettu museotyöntekijöiltä kokemusasiantuntijoille. Tutkielman teoreettisena taustana toimii museoiden institutionaalinen valta. Museon valta on tutkielmassa jaettu museotyöntekijän valtaan, sosiaaliseen valtaan sekä museoesineiden kategorisointiin ja esillepanoon liittyvään valtaan. Institutionaalinen valta toimii tutkielmassa vallan käsitteen kattoterminä. Tarkastelen museotyöntekijän valtaa näyttelyntekoon liittyvissä päätöksissä. Sosiaalisen vallan näkökulmasta selvitän, miten museonäyttelyitä kootaan suurelle yleisölle ja millä tavalla museokävijöiden joukkoa pyritään kasvattamaan. Museoesineiden esitystapaan liittyen tarkastelen esineiden kategorisointia ja tarinallisuutta museonäyttelyissä. Analysoin tutkimusaineistoa museologisen kirjallisuuden avulla, joka auttaa ymmärtämään museonäyttelynteon valintojen prosessia. Tämän lisäksi tutkielma nojautuu soveltavaan kulttuurintutkimukseen, joka näkyy tekemissäni haastatteluissa ja kenttätöissä. Kansallismuseon omia aineistoja olen analysoinut lähilukemalla niitä. Keskeisinä tuloksina tutkielmassa ilmenee, että museoissa tehtävät päätökset liittyvät usein resursseihin ja budjettiin. Museot joutuvat kilpailemaan asemastaan muiden vapaa-ajan kohteiden kanssa, mikä vaikuttaa tapaan tehdä museonäyttelyitä. Tämän lisäksi museoita ohjaa omien organisaation sisäisten tavoitteiden lisäksi lait ja määräykset, jotka rajoittavat yksittäisten museotyöntekijöiden valtaa näyttelytyössä.
-
(2018)Pro gradu -tutkielmassani tarkastelen kokemuksia hammasproteesien käytöstä ja siihen liittyvistä tunteista muistitietoaineiston kautta. Primaariaineistona tutkielmassani toimii Maitohampaat, nai-mahampaat, tekohampaat — Hammashoidon perinne -kilpakeruu, jonka ovat toteuttaneet Suomen Hammaslääkäriliitto ry. ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Kansanrunousarkisto. Keruu on järjestet-ty marraskuun 2001 ja toukokuun 2002 välillä. Kilpakeruuaineistosta valikoitui 15 vastausta, joita tar-kastelen tutkielmassani. Vastaajat ovat syntyneet 1910—1940-luvuilla. Tutkimuskysymykseni ovat: Millaisia kokemuksia kertojilla on hammasproteesien käytöstä ja hampaiden hoidosta ennen niiden menetystä? Miten hampaiden hoitoa ja proteesien käyttöä aineistossa muistellaan? Millaiseen histo-rialliseen kontekstiin kokemukset voidaan sijoittaa? Teoreettisena viitekehyksenä tutkielmassani toimii ymmärtävä muistitietotutkimus ja Marja-Liisa Honkasalon käsite arkiteoria. Arkiteoriat ovat ihmisten omasta toiminnasta ja kokemuksista johdettu-ja sairauksien ja lääketieteen tulkintoja. Näitä tulkintoja ihmiset tekevät arjessaan. Lisäksi olen käyttä-nyt tutkimusta tukevaa kirjallisuutta. Tutkimusaineiston analyysissa olen käyttänyt lähiluvun menetel-mää. Tärkeitä käsitteitä tutkielmassani ovat muistelu, uutuuksien vastustus ja sosiaalinen kärsimys. Ensimmäisessä analyysiluvussa kerron hammashuollon historiasta Suomessa ja hampaiden hoidon tottumuksista muistitietoaineiston kertomusten kautta. Toisessa analyysiluvussa käsittelen särkevien hampaiden hoitoa ja hammaslääkärissä käymisen kokemuksia. Kolmannessa analyysiluvussa analysoin kertomuksia hampaiden menettämisestä ja hammasproteeseista. Käsittelen arkiteorioiden avulla proteeseihin liittyviä muistoja ja tunteita. Neljännessä analyysiluvussa lähestyn ham-masproteesien käyttäjien kokemuksia kauneuteen ja vanhuuteen liitettyjen käsitysten kautta. Proteesien käyttäjät analysoivat itse syitä huonolle hammasterveydelleen kertomuksissaan. Arkiteo-rioita käytetään omien hampaiden terveyden selittämiseksi, ja oman toiminnan järkeistämiseksi. Ker-tomuksista kävi ilmi, että vielä enemmän kuin proteeseja, pelättiin täyttä hampaattomuutta ja sen mukanaan tuomaa ulkonäköä. Hampaattomuus ja hammasproteesien käyttö koettiin yksityisasiaksi ja haluttiin siten pitää piilossa muilta. Kertojien kokoamat arkiteoriat hampaiden menetyksestä yhdistelevät saatavilla ollutta lääketieteellis-tä tietoa ja kokemusperäistä tietoa. Arkiteorioiden sisältöön on eniten vaikuttanut jokaisen kohdalla oma eletty elämä ja lähipiirin kokemukset.
-
(2018)Tutkielmani tarkastelee suomenkielistä terrorismin diskurssia Twitterissä. Aineisto sijoittuu ajanjaksolle ennen Tukholman terrori-iskua 7.4.2017 (19.3.-2.4.2017), sekä välittömästi iskun jälkeen (7.4.-9.4.2017). Aineistossa oli kokonaisuudessaan 2182 twiittiä. Tämän aineiston pohjalta tutkin, mitä identiteettejä kirjoittajat omaksuivat diskurssissa, sekä miten terrorisia representoitiin keskustelussa. Teoreettis-metodologisena viitekehyksenä tutkielmalle toimi diskurssianalyysi. Diskurssianalyysi perustuu käsitykseen siitä, että kieli ja muut semioottiset muodot, muodostavat diskursseja, jotka muokkaavat käsityksiämme, ja osittain myös muovaavat todellisuuttamme. Omassa tutkielmassani määrittelen diskurssit joukoiksi käsitteitä, joita käytetään kommunikoidessa jostain tietystä teemasta. Diskurssit elävät ja muokkautuvat, kun diskurssiin sisältyvät käsitteet vahvistuvat tai muuttuvat. Tutkielmassa osoitetaan, että suomalaiset kirjoittajat omaksuivat ennen kaikkea eurooppalaisen identiteetin verkossa käydyssä keskustelussa. Eurooppalainen identiteetti loi tiettyjä raameja, joiden kautta terrorismia lähestyttiin. Eurooppalaisten arvojen asemaa kuitenkin myös haastettiin diskurssissa, sillä terroriuhan koettiin vaativan tiukempia poliittisia linjauksia turvallisuuden takaamiseksi. Tukholman iskun jälkeen diskurssissa oli havaittavissa myös pohjoismaista identiteettiä. Iskun läheisyys näyttäytyi tavassa, jolla kirjoittajat osallistuivat keskusteluun. Jaoin aineistossa havaitut terrorismin representaatiot kahteen kategoriaan: eurooppalais-orientalistiseen ja eurooppalais-suvaitsevaiseen representointiin. Eurooppalais-orientalistinen representointi oli aineistossani huomattavasti yleisempää. Tämä representointi vastasi niitä piirteitä, joita orientalismissa on nähty usein liitettävän Euroopan ulkopuolisiin, esimerkiksi muslimimaailman, kulttuureihin. Orientalismi tarkastelee Euroopan suhdetta toisiin kulttuureihin imperialismin perinteen kautta. Orientalismissa nähdään, että toisia kulttuureja on esimerkiksi kuvailtu despoottisimpina, primitiivisimpinä ja mystisinä. Aineistoni eurooppalais-orientalistinen representointi esittikin terrorismin islamin muslimimaailman kulttuurin piirteenä, joka nähtiin takapajuisena ja yhteensopimattomana eurooppalaiseen liberaaliin yhteiskuntaan. Eurooppalais-suvaitsevainen representointi pyrki korostamaan, ettei terrorismiin ja terroristeihin tulisi liittää islamia, tai kulttuurisia taustoja laajemmin. Terroristien taustoissa pyrittiin myös ennemmin tarjoamaan muita syitä radikalisoitumiselle, kuin uskonto, kuten syrjäytyminen tai mielenterveyshäiriöt. Eurooppalais-suvaitsevainen representointi pyrki myös korostamaan terroristien tahtoa levittää pelkoa. Representaatioissa Tukholman isku kasvatti pakolaisten ja maahanmuuttajien osuutta diskurssissa. Arvioin iskun tekijän taustojen, sekä myös iskun läheisyyden kirjoittajiin, johtaneen kirjoittajien pyrkimykseen kohdentaa mahdollista uhkaa Suomessa myös tarkemmin. Lisäksi Tukholman isku kasvatti keskustelun määrää Twitterissä, sillä lähes saman verran twiittejä kertyi kolmen päivän sisällä iskusta, kuin 15 päivän aikana ennen Tukholman iskua.
-
(2019)UPEA -taidefestivaali on valtakunnallinen julkisen tilan taidetapahtuma. Vuonna 2017 taidetapahtuma keskittyi tuottamaan 21 pysyvää seinämaalausta 13:een suomalaiskaupunkiin. Helsinkiin Kontulankaari 11:een toteutettiin kolme teosta. Kiinnostuin aiheesta nähtyäni näitä hyvinkin taidokkaasti tehtyjä teoksia ja mietin, miten paljon suuret seinämaalaukset muuttavat kaupunkiympäristöä ja miten ennen niin tavallisesta katunäkymästä tulee uudella tavalla kiinnostava. Tutkimuksessani pohdinkin, minkälaisia vaikutuksia Kontulankaari 11:n seinämaalauksilla on sen asukkaiden arkeen ja voidaanko niillä muuttaa urbaanin lähiöympäristön esteettistä kokemusta positiivisempaan suuntaan. Tutkimukseni on monitieteellistä kaupunkitutkimusta, jossa tutkimusaineisto on koottu etnografisin menetelmin: haastattelemalla, havainnoimalla ja avoimella kyselylomakkeella. Olen haastatellut UPEA-taidefestivaalin taiteellista johtajaa sekä Helsingin kaupungin kulttuurituottajaa. Vapaamuotoisen kyselyn suuntasin Kontulankaari 11:n 288 asunnossa asuviin asukkaisiin. Kyselyssä kartoitin asukkaiden kokemuksia heidän visuaalisesti muuttuneesta kotiympäristöstään: Miten ympäristön muuttuminen on vaikuttanut heidän arkeensa ja heidän asuinpaikan kokemukseensa. Kyselyyn vastasi noin 10% asukkaista. Tutkimukseni teoreettinen näkökulma on fenomenologiassa. Tutkimuksessani hyödynnän ympäristöestetiikan ja ympäristöpsykologian tarjoamia teorioita, joiden kautta esteettisen kokemuksen syntyä, tulkintaa ja arvottamista voidaan analysoida. Tutkimukseni keskiössä on kaupunkilainen ja hänen arjen ympäristökokemuksensa. Näitä kokemuksia analysoin suhteessa tutkittavan ilmiön taustoihin, tavoitteisiin, toteutukseen, tulkintaan ja vaikutuksiin. Kontulankaaren seinämaalausprojektin tarkoituksena oli parantaa alueen imagoa ja lisätä positiivista julkisuutta. Näissä tavoitteissa projekti onnistui hyvin. Asukkaat kokevat, että Kontulankaari 11 on seinämaalausten myötä muuttunut erityisen kiinnostavaksi ja muusta ympäristöstään erottuvaksi paikaksi. Se on saanut paljon positiivista julkisuutta mediassa, ja ihmiset tulevat katsomaan maalauksia myös paikan päälle. Suurin osa vastaajista pitää maalaushanketta onnistuneena ja tarpeellisena. Heidän kokemuksensa on, että maalaukset tuovat aivan erityistä tunnelmaa talojen pihoihin, ja maalausten myötä ympäristö on muuttunut värikkäämmäksi sekä arkea piristävämmäksi.
Now showing items 1-14 of 14