Browsing by study line "Aesthetics"

Tiivistelmä – Referat – Abstract Tämä estetiikan pro gradu-tutkielma tarkastelee filosofista keskustelua arjen estetiikan ja postfenomenologisen teknologisen välittymisen teorian yhdistelmässä. Tutkielmassa kysytään, millaista arjen estetiikkaa voi syntyä erilaisissa teknologiaympäristöissä, millaisia vaikuttamisen kanavia niissä on havaittavissa ja myös sitä, millaista on erilaisissa teknologian käytön ulottuvuuksissa mahdollistuva osallisuus. Arjen estetiikassa on nostettu esiin kysymyksiä jatkuvasti teknologisemmaksi muotoutuvasta ympäristöstämme, mutta varsinaisia fuusioita arjen estetiikasta ja teknologian filosofiasta erityisesti uusissa teknologian käytön konteksteissa on vielä jokseenkin vähän. Tämä työ esittää arjen estetiikan potentiaalisena työkaluna näiden ilmiöiden laajemmalle ymmärtämiselle. Arjen estetiikka on filosofisen estetiikan alue, joka tutkii arjen ilmiöitä. Se sitoutuu arjen todellisuuteen, mutta tavoittelee siinä myös lisää esteettisyyttä. Arjen estetiikalla voidaan usein parantaa arjen laatua ja sen huomiot voivat kiinnittyä esimerkiksi arjen valintojen vaikuttimiin. Estetiikan ulottuvuus voi korostua teknologisten ilmiöiden muokatessa arkea yhä enemmän. Erityisesti tämä näkyy yksilöllisten valintojen mahdollisuuksien lisääntyessä. Arjen estetiikan kentältä on alkanut nousta esiin huomioita esimerkiksi siitä, että olisi tärkeää tuntea paremmin erilaisia teknologian käytön konteksteja, jotta valintojen mahdollisuudet säilyisivät. Estetiikan taustasta nousee myös eettisiä kysymyksiä suhteessa kaikkien elinympäristöjen säilyttämiseksi elinvoimaisina. Postfenomenologinen teknologian tutkimus on kasvava kenttä, joka yhdistää filosofista analyysiä ja käytännön tutkimusta. Sen lähtökohtana on ajatus ihmisen ja teknologian luontevasta yhteydestä. Postfenomenologian mukaan ihmisen ja teknologian suhde on sellainen, jota sekä ihminen että teknologia molemmat konstituoivat. Postfenomenologian taustasta ammentava teknologisen välittymisen teoria hahmottelee lisää tilaa ihmisen kokemukselle ja ilmiöihin vaikuttamiselle. Ihmisellä ei ole erityisarvoa suhteessa muuhun ympäristöönsä, mutta fenomenologian taustaa vasten ihmisen kokemus on maailmallisesti omanlaistaan. Ihmisellä on mahdollisuuksia vaikuttaa ympäristöönsä ja käyttää sitä sekä kokea sen kanssa asioita merkityksellisesti. Toimintaan tulee myös sitoutua vastuullisen reflektiivisesti. Estetiikan kysymykset parantavat tuon reflektiivisyyden mahdollisuuksia. Sekä estetiikassa että postfenomenologiassa voidaan laajentaa keskustelua myös useiden muiden tieteenalojen yhteyteen. Yhdistelemällä erilaista tutkimusta hahmottelen lisää tilaa sekä ymmärrykselle että käytännölliselle ja eettiselle teknologiaympäristöjen optimoinnille. Teknologialla halutaan ennen muuta parantaa arjen laatua ja kysymykset siitä, miten ja miksi asioita tehdään, ovat tärkeitä kysymyksiä nyt ja myös tulevaisuudessa.

Tutkielmassani vastaan kysymykseen siitä, mitä yhteisötaidehankkeet antavat Kontulalle. Tutkielmassani esittelen Kontulan ostoskeskuksessa seinämaalauksia tekevää KAS!-yhteisötaidehanketta. Aluksi esittelen lyhyesti Kontulan historiaa ja Kontulan ostoskeskusta. Tämän jälkeen esittelen Katutaidetta Kontulaan -hankkeen (2016-2019) ja KAS!-hankkeen ja erittelen yhteisötaiteen ja katutaiteen käsitteitä ja merkityksiä. KAS!-hanke (Kontula Art School -yhteisötaiteellinen iltakoulu) on Heidi Hännisen perustama hanke, joka on toteuttanut seinämaalauksia Kontulan ostoskeskukseen vuodesta 2019. Hanke jatkuu vielä marraskuussa 2022. Tutkielmassani olen havainnollistanut karttaan seinämaalausten sijainnit ostoskeskuksessa. Aineistonani on lisäksi Kontulan purkamisen suunnittelemista vuonna 2025 esittelevä arkkitehtikilpailun työ Kontulan ostoskeskuksesta. Tutkielmani perehtyy estetiikan tieteenalan ja maantieteellisen humanismin paikan käsitteen kautta Kontulan ostoskeskuksen merkitykseen yhteisö- ja katutaiteen paikkana. Käytän lähteinäni kirjallisuutta, joka käsittelee paikan merkitystä. Avaan tätä humanistisen maantieteen ja estetiikan nykytutkimuksen kautta. Näillä aloilla paikalla on erityisluonne elettynä ja koettuna ilmiönä. Tämä paikkojen sisällä oleminen ja eläminen ei jätä paikkaa taka-alalle vaan tuo esiin paikan siteen ihmisen toimintaan. Paikan suunnittelussa ei voida lopulta tietää, miten paikkaa käytetään. Tämä aiheuttaa sen, ettei paikkaa usein käytetä siten, kuin se on suunniteltu. Kirjallisuusaineistonani paikan tutkimuksessa on humanistisen maantieteen Yi-Fu Tuanin, Jeff Malpaksen, Edward Relphin ja Edward S. Caseyn kirjallisuus. Paikkakokemuksen tutkimuksen ja siihen liittyvän paikan olemuksen kartoittamiseksi esittelen paikan erityispiirteitä, jotka ovat genius loci eli paikan henki, paikan tuntu ja paikan singulariteetti. Pohdin kokemuksellista suhdetta paikkaan ja esittelen miten ympäristöestetiikan tutkijat Vesa Vihannanjoki ja Anne-Mari Forssin kiteyttävät ajankohtaisia huomioita paikan ilmiöiden ja taiteen tarkastelussa kaupunkitilassa. Tutkielmani johtopäätös on, että yhteisötaiteen tuloksia on vaikeaa mitata. KAS!-hankkeen seinämaalauksien tarkoituksena on synnyttää yhteisöllisyyttä ja auttaa sopeutumaan alueen muutoksiin ja ehkäistä konflikteja. Keskittymällä yhteisötaiteen sisäiseen prosessin kuvaukseen seinämaalausten tuottamat merkitykset ja arvot eivät saa huomiota. Seinämaalauksissa on toive kaikille turvallisesta kaupunkitilasta, jossa jokainen on tervetullut viipymään. Katutaiteentutkijan Peter Bengstenin mukaan katutaiteen yksi tärkeä tehtävä on opettaa tarkkailemaan ympäristöä katutaiteilijan silmin ja estää kaupunkitilan fossilisoituminen tai jähmettyminen. Bengsten näkee, että katutaidemaailman valtavirtaistuminen on johtanut tilanteeseen, jossa katutilat on varattu runsaalle suhteellisen ennustettavalle ja vaarattomalle lailliselle seinämaalaukselle ja tällainen taide palvelee esiasteina gentrifikaatiolle. Tutkielmani päätelmät ovat, että KAS!-hankkeessa toteutettu katutaide on ohjattua, suunniteltua, luvanvaraista katutaidetta. Niiden toteuttamisessa on osallisina alueen asukkaita ja ohjaaja on paikallinen asukas, joten voidaan ajatella, että ne kertovat Kontulasta sisältäpäin. KAS!-hanke nostaa esiin arvoja, joiden avulla demokraattista katutilaa edistetään ja ne ovat osallistujilleen erittäin tärkeää toimintaa.

Tämän tutkielman tarkoituksena oli tutkia ympäristöestetiikan alle kytkeytyvää luonnonympäristöjen estetiikkaa metsän syvätiedon näkökulmasta. Tutkimustehtävänä oli selvittää syvätiedon olemusta ja sen sijoittumista ympäristöestetiikan sisällä sekä kognitivistiseen että ei-kognitivistiseen kontekstiin. Syvätiedon käsitteen avulla tutkielmassa pyrittiin myös kyseenalaistamaan ympäristöestetiikan alan jyrkkää kahtiajakoisuutta. Tämä tutkielma on teoreettis–käsitteellinen filosofinen tutkimus, joka sijoittuu ympäristöestetiikan tieteenalaan. Teoreettis-käsitteelliselle tutkimukselle on ominaista, että taustateorioiden merkitys on suuri. Niiden avulla tulkitaan ja selitetään tutkittavaa ilmiötä. Teoreettis–käsitteellisessä tutkimuksessa tiettyä ilmiötä kuvailevaa käsitteistöä tai käsitettä ei ole alan tutkimuksessa tai käsite on epäselvä. Tässä tutkielmassa käytetään syvätieto-käsitettä, joka käsitetään ympäristöesteettisenä ilmiönä ja kokemuksena. Syvätieto kuvaa metsässä ja luonnonympäristöissä tapahtuvaa vaikeasti käsitteellistävää kokemusta sanattomasta totuudesta. Ympäristöestetiikka on nuori tieteenala, joka tarkastelee ympäristön esteettistä kokemusta. Tieteenalan suuntauksia on useita ja ne kehittyvät alati. Teoreettis-käsitteellisessä tutkimuksessa tutkimuskohdetta tai -kohteita ei havainnoida välittömästi vaan ilmiötä selitetään alaan liittyvän tutkimuksen avulla. Tämän tutkielman teoreettisena viitekehyksenä toimii ympäristöestetiikan tieteenalalle ominainen vahva jaottelu kognitivistisiin ja ei-kognitivistisiin suuntauksiin. Akateemisen estetiikan sivuhaarana ympäristöestetiikka kytkeytyy myös taiteen filosofiaan, minkä vuoksi tässä tutkielmassa teoreettisena viitekehyksenä toimii Immanuel Kantin teoria kauneudesta ja havaitsemisen ”vapaasta leikistä” subjektin ja objektin välillä sekä Kantin teoria makuarvostelman intressittömyydestä. Tutkielmassa hyödynnetään myös Arnold Berleantin luonnonestetiikkaa, sekä jo aiemmin ympäristöestetiikassa tutkittuja, syvätietoa muistuttavia ilmiöitä. Tutkimuksen aineisto koostuu muusta ympäristöesteettisestä ja -filosofisesta diskurssista. Tutkielmassa hyödynnetään syvätieto-käsitteen rinnalla esimerkiksi Ronald Hepburnin, Arnold Berleantin, Emily Bradyn, Stan Godlovitchin, Cheryl Fosterin, Allen Carlsonin ja Holmes Rolston III:n ympäristöesteettistä filosofiaa. Ympäristöestetiikan tieteenalan dikotomisen luonteen vuoksi tutkielmassa tarkastellaan syvätietoa juuri kognitivistisen ja ei-kognitivististen teorioiden valossa. Tutkimuskysymyksiksi muotoutuivat: Mitä metsän syvätieto on? Kuinka syvätieto sijoittuu olemassa olevaan ympäristöesteettisen tieteenalan diskurssiin? Tutkimuksesta ilmeni, että metsän syvätieto on ympäristöesteettinen ilmiö ja tieteenalana ympäristöestetiikka soveltuu sen tutkimiseen. Syvätiedon ilmiön käsitteellistäminen hyötyy sekä kognitivististen että ei-kognitivististen suuntausten teorioista. Kuitenkin ympäristöestetiikan teorioiden liian vahva kahtiajakautuminen voi olla haitallista syvätiedon kaltaisten, vaikeasti selitettävien ilmiöiden tutkimiselle. Vertailemalla kognitivistisia ja ei-kognitivistisia suuntauksia selvisi, että ympäristöestetiikan tieteenala tarvitsee teorioidensa valossa lisää käsitteistöä kuvaamaan polarisaation väliin jäävää mystisyyttä ja kokemuksellista, sanatonta totuutta.

Tutkielma käsittelee Joseph Margolisin (1924–2021) relativismiin perustuvaa taideteosten ontologiaa. Ontologia yhdistää toisiinsa sekä realismin että sosiaalisen konstruktivismin. Maailma on olemassa itsenäisenä, mutta sen ymmärtämisessä on aina kyse myös historiaan sidotuista yhteisöllisistä käytännöistä. Maailman itsenäisyyttä ja sosiaalisia käytäntöjä ei tarkastelussa voi periaatteellisella tasolla erottaa toisistaan. Relativismi on ollut osa länsimaista filosofiaa jo Antiikin Kreikasta asti, mutta marginaalisessa asemassa. Varsinkin Aristoteles ja Platon kritisoivat vahvasti aikalaistensa relativismia, ja kuten Margolis osoittaa, relativismin kritiikki on pysynyt samanlaisena vuosisadasta toiseen. Margolis osoittaa omalla relativistisella ajattelullaan, ettei Antiikin Kreikasta kumpuava kritiikki pysty tekemään relativismista käyttökelvotonta, vaan relativismi on lähtökohtaisesti yhtä hedelmällinen filosofinen ajattelusuunta kuin mikä tahansa muukin. Tutkielma lähtee liikkeelle Margolisin relativistisen ontologian peruskäsitteistöstä ja relativismin historiasta osana filosofiaa. Ontologian yleispiirteistä siirrytään tarkastelemaan taideteoksia osana Margolisin filosofista systeemiä. Taideteokset muodostavat erityisen ontologisen ryhmän Margolisin ajattelussa, sillä ne ovat esimerkkitapauksia fyysisen todellisuuden ja kulttuurisen todellisuuden symbioottisuudesta. Viimeisessä luvussa tarkastellaan legitimaation rakentumista osana virtaavaa ontologiaa, jossa taideteosten tulkinta tapahtuu historiallisten käytäntöjen ja näiden käytäntöjen uudelleentulkinnan ristipaineessa.

Tutkielmani keskittyy 2010-luvun alussa internetissä syntyneeseen elektronisen musiikin genreen, joka tunnetaan nimellä vaporwave. Tyylisuuntaukselle on ominaista käyttää musiikissaan sampleja 1980–1990-luvun kaupallisesta kulttuurista, esimerkiksi mainoksien ääniraitoja, muzakia sekä laajasti kyseiselle ajalle ominaista pop-, stadion rock- ja R&B musiikkia, joihin tekijöillä on monimerkityksellinen, nostalginen suhde. Samplet ovat usein lyhyitä katkelmia, joita tekijät hidastavat ja toistavat useita kertoja peräkkäin. Tämän lisäksi musiikin tekstuuria manipuloidaan lisäämällä kaikua tai kerrostamalla samplet soimaan yhtäaikaisesti. Lopputuloksena on musiikillinen tuotos, jossa ilmapiiri on muuttunut alkuperäisestä–usein energisestä ja myönteisestä–aavemaiseksi ja kolkoksi. Tutkielmani pohtii tätä ilmapiirin muuttamista tietoisena tyylikeinona atmosfäärin käsitteen kautta ja kysyy mikä on auraalin atmosfäärin merkitys vaporwaven estetiikassa. Täten ”atmosfääri” esteettisfenomenologisena käsitteenä nousee keskeiseksi sen selvittäessä musiikillista ilmapiiriä affektiivisena kommunikoimisen keinona semanttisen rekontekstualisoimisen rinnalla. Aluksi esittelen vaporwaven diskursiivista ulottuvuutta Eduard Navasin remix-teorian kautta. Remix diskurssin herättäjänä irrottaa sampleja alkuperäisestä kulttuurisesta kehyksestään ja asettaa sen uuteen valoon säilyttäen samalla allegorisen suhteen alkuperäiseen kappaleeseen, mikä liittää vaporwaven luontevasti postmodernin taiteen tekemisen jatkumolle. Valaistaakseni asiaa jatkan luomalla katsauksen aiheesta kirjoitettuihin artikkeleihin, joissa erittelen genrestä esitettyjä tulkintoja. Tutkielmani teoreettisessa pohjassa yhdistän Gernot Böhmen atmosfäärin käsitteen Leonard B. Meyerin teoriaan tunteen ja merkityksen välittymisessä musiikissa. Määritelmällisesti atmosfääri kuvaa välitilaa, jossa objektin ekstaattiset ominaisuudet sävyttävät subjektin kokemusta. Ekstaattisilla ominaisuuksilla Böhme viittaa siihen, miten havaintomaailman ärsykkeet tulevat olevaiseksi kokemuksessa. Böhmen atmosfäärin ontologiaa käsittelevä teoria ei ottanut mielestäni tarpeeksi subjektin kokemuksen taustalla olevia tendenssejä huomioon, jonka vuoksi tukeudun Meyerin affektin lakiin tarkastellakseni yksityiskohtaisemmin kokevan subjektin ja musiikillisen stimulaation välistä suhdetta. Tutkielmani päättää case-analyysi, jossa sovellan löydöksiäni heittäytymällä kuulokokemuksen vietäväksi ja analysoimalla affektiivisin termein Macintosh Plus -nimisen artistin kappaletta リサフランク420 / 現代のコンピュー (2011), sekä alkuperäistä Diana Rossin It’s your move -kappaletta (1984). Analyysin pohjalta esittelen tulkintani atmosfäärin merkityksestä affektiivisena kommunikoimisen keinona. Tutkielmani osoittaa, että vaporwaven estetiikassa samplaaminen ja tyylille ominainen tekstuurin manipuloiminen muuttaa olennaisesti alkuperäisen kappaleen tunnelmaa, jossa Meyerin affektin laissa esille tullut premissi tulee Macintosh Plussan teoksessa tarkoituksellisesti haastetuksi tämän purkaessa alkuperäisen kappaleen vaivattomasti virtaavaa kulkua samplaamisen kautta hämäräksi, jopa käsittämättömäksi. Tämän johdosta vaporwave tyylisuuntauksena voi perustellusti katsoa haastavan kohteensa kulttuurista alkuperää, ja esittävän affektiivisuutensa kautta monimerkityksellisiä huomioita tekijöidensä elinaikana syntyneestä kulttuuri-ilmapiiristä.

Estetiikan pro gradu -tutkielmassani tarkastellaan immersiivistä videopelikokemusta ja siihen vaikuttavia tekijöitä Pokémon-pääpelisarjan Blue ja Sword-nimikkeiden kautta. Keskeisenä kysymyksenä on miten pelaajan mahdollisuus osallistua ja toteuttaa itseään virtuaalisessa pelimaailmassa synnyttää vaikutelman toiminnanvapaudesta ja kuinka tämä koettu vapaus vaikuttaa uppoutumiskokemukseen. Tarkoitus on kartoittaa ja analysoida videopelielementtejä, jotka tukevat tai mahdollistavat pelaajalähtöisen toiminnan ja vapauden vaikutelman syntymisen pelikokemuksessa. Toinen keskeinen näkökulma tutkimuksessani liittyy kysymykseen peliteknologian kehittymisen vaikutuksesta pelaajan kokemukseen toiminnanvapaudesta. Onko teknologian kehittymisen myötä mahdollista luoda immersiosta syvempää? Tutkimusmenetelmänä käytän vertailevaa pelitutkimusta. Vertailen kahden eri aikakauden Pokémon-pelejä toisiinsa ja analysoin konkreettisten videopeliesimerkkien avulla erilaisten teknisten ja sisällöllisten tekijöiden vaikutusta immersiiviseen kokemukseen. Tutkimukseni kohteena ovat sekä videopelien objektiivisesti havaittavat piirteet että subjektiivinen pelikokemukseni, jota tutkimuksessani reflektoin immersion olemuksen ymmärtämiseksi. Omakohtaista pelikokemustani reflektoimalla tarkoitukseni on fenomenologis-hermeneuttista analyysia hyödyntämällä selvittää pelaajan toiminnanvapauden, osallisuuden ja uskottelun vaikutusta erilaisten pelisisältöjen- ja elementtien hahmottumiseen ja tulkintaan pelaajan kokemuksessa. Tutkimuksen johtopäätöksenä totean, että pelaajan aktiivisella panoksella, omaehtoisella toiminnalla ja valinnanvapaudella on suuri merkitys pelaajan kokemaan läsnäolon tunteeseen ja osallisuuden kokemukseen niin aktuaalisessa pelitilassa kuin fiktiivisessä maailmassakin tarinan protagonistina. Lisäksi väitän, että immersiivinen pelikokemus ei koskaan ole täydellinen, mutta alati kehittyvän teknologian myötä läsnäolon ja osallisuuden kokemusta voi merkittävästi syventää ja rikastuttaa merkityksellisemmän pelikokemuksen aikaan saamiseksi.