Browsing by study line "Ministry"

Tässä tutkielmassa kartoitetaan kristologisten käsitteiden yhteyttä augustinolaiseen rakkauden teologiaan katolisen ja luterilaisen kirkon piirissä syntyneissä lähdeteoksissa. Vertailevana tutkimusasetelmana tutkielmassa on Jon Sobrinon rakkauden teologiaa konstituoivien kristologisten käsitysten sekä Tuomo Mannermaan Lutherin jumalallistamiskäsitystä koskevien näkemysten episteemisen orientaation tarkasteleminen. Theosis-käsityksen osalta lähdeteoksista avautuu kirjoittajille keskeinen näkökulma augustinolaiseen illuminaatiotraditioon ja oppiin rakkauden järjestykseen liittyen. Tämän opin voidaan nähdä kuvastuvan Sobrinon ja Mannermaan kristologisissa näkemyksissä. Metodina tutkielmassa on systemaattinen analyysi. Olennaisena teemana Sobrinoa koskevissa lähdeteoksissa esiin nousee historiallinen, todellinen konteksti kristologisten käsitteiden perustana. Sobrinon kristologisessa ajattelussa jumalallinen ja inhimillinen todellisuus linkittyvät toisiinsa historiallisen kontekstin kautta. Mannermaan theosis-käsitykselle ja episteemisille näkemyksille keskeinen kristologinen painotus on uskossa läsnä oleva Kristus. Merkittävä havainto sekä Sobrinon että Mannermaan kristologian episteemistä orientaatiota koskien on, että kristologiset näkemykset rakentuvat ristinteologiselle perustalle. Molemmilla kirjoittajilla inkarnaatio ja risti jatkuvan luomisen käsitteinä pohjaavat ristinteologiseen perustaan. Sobrinon ja Mannermaan teologista ontologiaa ilmentääkin jatkuvan luomisen periaate. Kirjoittajien yhteys teologista ontologiaa ajatellen voidaan nähdä edelleen yhdistyvän sakramentaalista sanakäsitystä luonnehtivaan käsitykseen trinitaarisesta ontologiasta. Sobrinon ja Mannermaan rakkaudenteologisten näkemysten voidaan myös todeta heijastavan Augustinuksen illuminaatio-opillista ajattelua. Tähän illuminaatiotradition mukaisiin rakkaudenteologisiin painotuksiin liittyy kirjoittajien kristologian Logos-teologinen episteeminen ulottuvuus. Logos nähdään Jumalaa koskevan tiedon välittäjänä. Kirjoittajien theosis-käsitykselle on oleellista Logoksen illuminatiivinen tehtävä. Jumalallistamiskäsitystä ilmentävän kristologian episteemisiä näkemyksiä erottavana tekijänä on nähtävissä aatehistoriallisten traditioiden eroavaisuus. Nämä eroavaisuudet liittyvät Augustinuksen rakkauden järjestystä koskevan opin tulkintaan. Keskeisinä käsitteinä kirjoittajilla esiin nousevat Kristuksen historiallisuus ja ihmisyys theosis-käsityksen kristologisena premissinä.

Tässä tutkielmassa tutkin yksityisten henkilöiden välistä anteeksiantotilannetta sekulaarisesta näkökulmasta käyttäen tutkimusmetodina filosofista tekstianalyysimenetelmää. Anteeksiannosta tulee ajankohtaista silloin, kun kahden henkilön välillä on tapahtunut teko, jolloin toisen käytös on loukannut joko henkisesti tai fyysisesti toista osapuolta. Anteeksianto on teko, jolla on mahdollista korjata osapuolten rikkoutuneet välit. Tutkimukseni tarkoitus on tarkastella, millaisia asioita on tapahduttava, jot-ta anteeksianto saavuttaa tavoitteensa ja rikkoutuneet välit palaavat jälleen sopuisiksi. Tukeudun Charles L. Griswoldin näkemykseen anteeksiannosta vastavuoroisena tapahtumana. Hänen anteeksiantajalle ja anteeksipyytäjälle asettamat käyttäytymistä koskevat ehdot ovat olennainen osa tutkimukseni sisältöä. Anteeksipyynnön on tapahduttava loukkaajan toimesta ja vain loukatun on mahdollista hyväksyä anteeksipyyntö ja antaa anteeksi. Loukkaajan on sitouduttava tietynlaiseen toimintaan, jotta hänen anteeksipyyntönsä voidaan hyväksyä. Loukkaajan on esimerkiksi kaduttava tekoaan, luvattava muuttaa käytöstään jatkossa sekä osoitettava kunnioittavansa loukattua henkilöä. Loukatun on puolestaan luovuttava kaunasta ja nähtävä loukkaaja uudessa valossa, erillisenä tehdystä teosta. Sosiaalisissa suhteissa molemminpuolinen kunnioitus on välttämätöntä. Anteeksianto mainitaan myös John L. Austinin puheaktiteoriassa. Austin jaottelee sanojen lausumiset konstatiiveihin ja performatiiveihin. Konstatiiveille ominaista on olla joko tosia tai epätosia toteamuksia, kun taas performatiivit, kuten anteeksipyyntö ja -anto, ovat sanojen lausumisten lisäksi sanoilla tekemistä. Onnistuessaan anteeksianto ja -pyyntö vapauttaa loukatun kaunasta ja loukkaajan syyllisyydestä. Performatiivisille teoille Austin määritteli kuusi luontumisehtoa, joiden tulisi toteutua, jotta teko voidaan katsoa luontuneen. Mikäli jokin ehto ei toteudu, teon katsotaan kompastuvan, jolloin se joko epäonnistuu kokonaan tai onnistuu vilpillisesti. Tutkimuksessani yhdistän Griswoldin määritelmät anteeksiannon ja -pyynnön ehdoista Austinin performatiiveille asettamiin luontumisehtoihin. Austinin performatiivilausumilta edellyttämä vakavuus on nähtävillä Griswoldin anteeksiannolle määrittelemistä ehdoista ja puolestaan Griswoldin anteeksiannon sisältämät ehdot ovat nähtävillä Austinin luontumisehdoista. Anteeksianto performatiivina yhdistettynä vastavuoroiseen anteeksiantoon antaa mahdollisuuden tarkastella, millaisia ehtoja anteeksianto edellyttää voidakseen onnistua.

Tutkielmani tavoitteena on selvittää evankelisluterilaisen kirkon työntekijöiden tekemän monikulttuurisen vankilasielunhoidon toteutumista Suomessa. Työni tuo ennen tutkimatonta tietoa vankilasielunhoidon kentälle, sillä aihetta ei ole aikaisemmin tutkittu uskontotieteellisessä viitekehyksessä. Tutkimuskysymykseni ovat: 1.Minkälainen käsitys papeilla ja diakoneilla on vankilasielunhoidosta, sekä miten kristillinen perinne ja evankelisluterilaisuus näkyvät heidän työssään? 2.Minkä ei–kristillisen uskontoperinteen edustamia vankeja sielunhoitajat ovat vankilassa kohdanneet, sekä minkälaisia valmiuksia haastatellut ovat saaneet toista uskontoperinnettä edustavan vangin kohtaamiseen? Tarkastelen lisäksi, mitä teemoja sielunhoitajat käsittelevät monikulttuuristen vankien kanssa. 3.Selvitän myös, minkälaisia erityispiirteitä monikulttuurisessa vankilasielunhoidossa on, sekä minkälaisia haasteita ja positiivisia aspekteja kohtaamisiin liittyy. Tutkielmani aineisto koostuu seitsemästä teemahaastattelusta, joihin osallistuneista vankilasielunhoitajista neljä on pappia ja kolme diakonia. Työni aineisto on kattava, sillä siinä on edustajia kaikista Suomen kolmesta rikosseuraamusalueesta. Lisäksi se kattaa melkein kolmanneksen kaikista evankelisluterilaisista vankilasielunhoitajista. Aineisto on tasapuolinen myös sukupuoli– ja ikäjakauman osalta. Haastattelujen etuna on sekä diakonien että pappien äänen kuulluksi tuomisen mahdollistaminen. Haastattelujen analyysi on toteutettu aineistolähtöisellä sisällönanalyysillä. Tutkielman teoreettisen viitekehyksen hahmottamisessa toimivat suomalaista uranuurtavaa sielunhoitotutkimusta tehneiden Jouko Kiisken, Paavo Kettusen ja Raili Gothónin käsitykset sielunhoidosta. Työn tuloksia peilataan tutkijoiden näkemyksiin, mutta koska tutkielman metodina on aineistolähtöinen sisällönanalyysi, analyysin keskiössä on erityisesti haastateltujen ääni. Vankilasielunhoidon ytimessä ovat holistinen ihmiskäsitys, auttava kohtaaminen, papin ja diakonin virkakäsitys, kristilliset arvot ja vankien uskonnollisten tarpeiden turvaaminen. Haastatellut yhtä lukuun ottamatta, ovat kaikki kohdanneet työssään muiden kuin kristillisen perinteen omaavia vankeja; näistä työntekijöistä kaikki ovat kohdanneet muslimeja. Työntekijöiden valmiudessa kohdata monikulttuurisia vankeja korostui oman aktiivisuuden merkitys; lisäkoulutukselle on suuri tarve. Monikulttuurisessa sielunhoidossa käsitellään samanlaisia teemoja, kuin vankilasielunhoidossa yleensäkin. Sen suurimpina haasteina työntekijät näkivät kieli–ja kulttuurimuurin. Työn positiivisina puolina koettiin erilaisista kulttuureista, ja sen kautta koko elämästä oppiminen. Vankilasielunhoitajat näkevät jokaisen kohtaamisen uskontotaustasta huolimatta arvokkaana. Kuten eräs haastatelluista kiteyttää: ”Armollisen Jumalan näkökulmasta kaikki ovat samassa veneessä.” – niin sielunhoitajat kuin vangitkin.

Tämän opinnäytetyön tutkimustehtävänä on tutkia Suomen evankelis-luterilaisen kirkon pappien arvoja. Tutkimustehtävä jakautuu kahteen pääkysymykseen: Millaisina Suomen evankelis-luterilaisen kirkon pappien arvot näyttäytyvät Shalom Schwartzin arvojen yleismaailmallisen teorian näkökulmasta? sekä Millaisia eroja pappien arvojen välille syntyy ikään, sukupuoleen tai hiippakuntaan suhteutettuna? Tutkimuksen empiirinen aineisto on kerätty kyselylomakkeella (N = 769), joka edustaa tilastollisesti Suomen evankelis-luterilaisen kirkon pappeja. Tutkimusote on kvantitatiivinen. Tutkimusta ohjaava teoria on Shalom Schwartzin arvojen yleismaailmallinen teoria. Tulosten perusteella pappien arvohierarkiassa merkittävimpinä arvoina korostuvat Universalismin ja Hyväntahtoisuuden arvotyypit. Papeille tärkeintä olivat kaikkien ihmisten hyvinvointi, arvostaminen, suvaitsevaisuus ja luonnon suojeleminen. Papeilla korostui vapaaehtoinen muiden hyvinvoinnista välittäminen. Vallan arvotyypin asettuminen pappien arvohierarkiassa vähiten merkityksellisimmäksi arvotyypiksi, korostaa pappien keskuudessa olevaa jännitettä ihmisen hyvinvoinnin ja rakenteellisen vallan tavoittelun välillä. Tulosten mukaan sukupuolella oli tilastollisesti merkitsevä rooli pappien arvojen erojen korostumisessa. Papeista miehillä korostui naisia voimakkaammin Työn, Perinteiden ja Yhdenmukaisuuden arvoulottuvuudet. Vastaavasti papeista naisilla korostui miehiä voimakkaammin Hyväntahtoisuuden, Universalismin, Mielihyvän ja Turvallisuuden arvotyypit. Miespuolisten pappien korostuneet arvotyypit ovat täysin päinvastaiset suhteessa suomalaisten miesten vastaaviin. Ikä vaikuttaa pappien arvoissa erityisesti Muutosvalmiuden ja Universalismin arvotyyppeihin. Papeista 55-64 -vuotiaat olivat selvästi rohkeampia uudistajia, kun taas 25-34 -vuotiaat olivat varovaisimpia. Yli 55-vuotiailla papeilla korostui myös Universalismin arvotyyppi voimakkaimmin suhteessa 35-44 -vuotiaisiin. Hiippakuntien välisiä tilastollisesti merkitseviä arvoeroja ei yllättäen löytynyt. Tulos kertoo pappien arvojen kirjon tasaisesta jakautumisesta hiippakunnissa. Tulosten mukaan papit jakautuvat neljään arvoryhmittymään: Varovaisiin säilyttäjiin, joihin kuuluu 34,2% papeista, Hyväntahtoisiin säilyttäjiin 28,4%, Suvaitsevaisiin uudistajiin 23% ja Individualistisiin uudistajiin, joiden osuus on 14,3% papeista.

Dominioteologialla tarkoitetaan Yhdysvalloissa syntynyttä kalvinistisen kristinuskon muotoa ja siitä lähtenyttä liikettä, jonka tärkein vaikuttaja oli Rousas John Rushdoony. Armenialaistaustainen Rushdoony vaikutti ensin presbyteerikirkossa pastorina, mutta omistautui 1960-luvulta lähtien yksinomaan kirjoittamiselle ja kiertävän puhujan uralle. Työskentely lähetyssaarnaajana syrjäisessä intiaanireservaatissa oli saanut Rushdoonyn suhtautumaan epäilevästi julkisen valtiovallan mahdollisuuksiin auttaa ihmisiä yksilöinä, ja hän alkoi muotoilla kalvinistista poliittista teologiaa, jonka pohjana oli usko Vanhan testamentin lakisäädösten pätevyyteen myös nykykristittyjen elämässä. Hän kutsui itse ajatteluaan nimellä kristillinen rekonstruktionismi, mutta julkisuudessa se opittiin tuntemaan nimellä dominioteologia tai dominionismi. Rushdoonyn tärkeimmät teologiset oppi-isät olivat alankomaalaiset kalvinistit Abraham Kuyper ja Cornelius Van Til. Kuyperilta hän omaksui alueitsenäisyytenä tunnetun ajatuksen, jossa kaikki yhteiskunnan instituutiot ovat Jumalan tehtäviinsä ordinoimia ja siten samanarvoisia. Tältä pohjalta hän vastusti valtion alueen ylivaltaa suhteessa muihin alueisiin. Van Tililtä hän sai filosofiset perustelut poliittiselle ajattelulleen. Presuppositionalismina tunnetun filosofian mukaan Jumalan, ei ihmisen, on oltava kaiken päättelyn lähtökohta eikä yksikään tästä oletuksesta poikkeava filosofia kykene selittämään maailmankaikkeuden toimintoja tyydyttävästi. Rushdoonylla näihin yhdistyi postmillenialistinen historiakäsitys, jonka mukaan kristittyjen on omilla ponnisteluillaan saatettava Jumalan valtakunta maan päälle ennen Kristuksen toista tulemista. Tutkielmassa pyrin avaamaan Rushdoonyn ajatuksia hänen kirjansa Salvation and Godly Rule pohjalta ja havainnoimaan, miten Kuyperin ja Van Tilin ajattelu tulee hänellä esiin. Vertailemalla Rushdoonya ja valtavirtaisempaa teologia Stanley Hauerwasia pyrin näyttämään, että Rushdoonylle olennainen arvoliberaalin yhteiskunnan kritiikki on mahdollista myös vähemmän dogmaattisessa teologiassa. Kuvaamalla Rushdoonyn paikkaa Yhdysvaltain kristillisen oikeiston vaiheissa pyrin alleviivaamaan eroa Rushdoonyn tarkoitusperien ja seuranneen dominioteologian yhteiskunnallisen vaikutuksen välillä. Tutkielmassa selvisi, että Rushdoonyn tärkeimpiä painotuksia Vanhan testamentin lain noudattamisesta ja yhteiskunnallisten instituutioiden jakamisesta jumalallisesti ordinoituihin alueisiin ei omaksuttu Yhdysvaltain konservatiivikristittyjen poliittisiin ohjelmiin sellaisinaan. Hänen julkikuvaansa vaikutti negatiivisesti media, joka kiinnitti paljon huomiota Rushdoonyn lausuntoihin kuolemanrangaistuksesta. Sen sijaan kotiopetusliikkeessä hän oli pidetty hahmo, jopa siinä määrin, että liike sai ensi kertaa nostetta juuri hänen vuosikymmeniä jatkamansa taustatyön ansiosta.

Tässä tutkielmassa perehdytään Sarah Coakleyn trinitaariseen teologiaan perustuvaan teoriaan sukupuolesta. Coakley sisällyttää teoriaansa myös feministiteologian ja sekulaarin sukupuoliteorian kontribuutioita, mutta alistaa ne Hengen ohjaukselle. Tutkielman tulokulma määrittyy Coakleyn lähtökohdasta, jonka mukaan immanentin Triniteetin täydellinen suhde implikoi luomisen ja ihmisen jumalankuvallisuuden perusteella ristiriitaa sukupuolen binaarisen ymmärtämisen kanssa. Tutkimustehtävänä onkin kysyä, miten ja mitä on Coakleyn mukaan mahdollista tietää Triniteetin ontologiasta ja miksi tämä tieto muuttaa binaarisen sukupuolen liukuvaksi. Lisäksi kysytään, mitä sukupuolen trinitaarinen transformaatio tarkoittaa käytännössä ja miten se suhteutuu Coakleyn säilyttämään sukupuolen kakseuteen. Tutkielman teoriatausta pohjautuu trinitaarisen teologian elpymiseen ja etenkin sosiaalisen mallintamisen suosioon. Coakley itse palaa trinitaarisen opinmuodostuksen alkuaikoihin ja kirkkoisien laiminlyötyihin teksteihin. Näistä hän löytää lineearisen Triniteetin mallin rinnalta inkorporatiivisen mallin. Se päätyi Coakleyn mukaan marginaaliin, koska muun muassa ihmisen vastaus trinitaariseen ekstaattisuuteen kytkeytyy läheisesti sukupuoleen ja seksuaalisuuteen. Kuitenkin juuri halu, niin jumalallisen kuin inhimillisenkin on – platonismin periaatteita kristillistäen – Coakleyn mukaan tie sukupuolen trinitaariseen ymmärtämiseen. Päälähteenä käytetään Coakleyn teosta God, Sexuality and the Self: An Essay ‘On the Trinity’ (2013). Muita lähteitä ovat Powers and Submissions: Spirituality, Philosophy, and Gender (2002) ja The New Asceticism: Sexuality, Gender and the Quest for God (2015). Lisäksi hyödynnetään Coakleyn useita artikkeleita. Tutkimusmetodina käytetään systemaattista analyysiä, jolloin tuotetaan rekonstruoiva, teksti-immanentti esitys Coakleyn ajattelusta. Johtopäätöksinä todetaan, että Coakleyn fundamentti, oikeanlainen askeettinen kontemplatiivinen rukous, johtaa mystisen teologian tradition mukaisesti ”ymmärryksen horjumisen” kautta aitoon tietoon Jumalasta. Armoperusteista kontemplaatiota luonnehtiikin rukoilijan täydellinen riippuvuus Jumalasta, ja sen avulla trinitaarinen ontologia avautuu persoonien radikaalina tasa-arvoisuutena, joita Henki primaarisena yhdistää ja erottaa. Siksi Henki myös sukupuolen kohdalla sekä ”yhdistää” ja johtaa inklusiiviseen sekä ”läpäisevään” tasa-arvoon että säilyttää sukupuolieron. Coakleyn ajattelun strukturaalisiin prinsiippeihin kuuluu Hengen aloitteellisuus ja aktiivisuus niin jumalallisella kuin inhimillisellä tasolla, joiden infiniittinen ero ei kuitenkaan sekoitu. Hämäryyttä sen sijaan jää Coakleyn ”aidon ortodoksian” ja hierarkian merkityksiin. Coakleyn teoria ei asemoidu sosiaalisen Triniteetin malleihin, koska siinä Triniteetiä ei sinänsä imitoida. Coakley ei hävitä feminiinisen ja maskuliinisen kategorioita, mutta niiden määrittely jää avoimeksi. Siten trinitaarinen liukuminen kategorioiden välillä mahdollistaa sekä feminismin ensimmäisen että kolmannen aallon tavoitteiden yhtäaikaisen tavoittelun, Hengessä. Langenneen halun vaikutuksesta feminiinistä kategoriaa on sorrettu patriarkaalisilla, binaarisilla representaatioilla, mistä on seurannut naisten ja toisen alistamista. Patriarkalismin otteesta onkin vapauduttava Hengen avulla. Kontemplatiivisessa nousussa sukupuoli vapautuu binaarisuudesta, sosiaalisten stereotypioiden kahleesta. Tällöin lunastetut sukupuoliset kategoriat säilyvät, mutta liikkuminen niiden välillä on trinitaarisen halun mukaisesti muuttuvaa. Henki – ei kolmantena vaan ensimmäisenä – ”täydellistää” sukupuolen siten, että binaarisuus transformoituu trinitaariseksi.

Tutkimuksen tarkoitus on perehtyä juutalaisen elämäntapaan David Sternin teologian kautta. Lähtökohtana on juutalaisuus, mutta tähtäinpisteenä on ymmärtää messiaanisen juutalaisuuden erityispiirteitä. Tutkimuksessa selvitetään sitä, mitä on messiaaninen juutalaisuus, miten he ymmärtävät Tooraa ja kuinka sitä eletään todeksi Yeshuaan (Jeesukseen) uskovina. Teoreettinen viitekehys koostuu juutalaisuuden historiasta, Tooran tulkinnasta Uuden liiton kontekstissa ja juutalaisen elämäntavan ymmärtämisestä. Keskeisin lähtökohta on Sternin edustama uuden testamentin halakha suuntaus. Tämän messiaanisen juutalaisuuden suuntauksen henkilölle juutalainen on kuin pioneeri, joka restauroi kristinuskoa ja juutalaisuutta. Jumalusko, kolminaisuus ja Yeshuan kaksinaisluonto esitellään juutalaisin termein. Toora saa uuden merkityksen Yeshuan kautta tarkasteltuna ja suullinen Toora alistetaan kriittiseen tarkasteluun Uutta testamenttia vasten Tutkimusaineisto koostui pääosin Sternin teoksista Jewish New Testament Commentary, Messianic Jewish Manifesto ja sen päivitetystä versiosta Messianic Judaism. Näitä tukemaan etsin paljon tieteellistä tutkimusta aiheeseen liittyen. Tutkimuksesta tuli kvalitatiivinen sisällönanalyysi. Systemaattinen analyysi oli tutkimusmenetelmä, jonka kautta tutkimustulokset kuvattiin. Messiaaniset juutalaiset edustivat aikanaan uudistusliikettä ja olivat kiinteä osa juutalaisuutta. Yeshua ja hänen opetuslapsensa olivat osa heitä, vaikka silloin heidän tunnettiin nasaretilaisina ja juutalaiskristittyinä. Kristinuskon tullessa yhä enemmän pakanakristillisten henkilöiden haltuun yhteys juutalaisuuteen ja myös sen messiaaniseen haaraan katkesi pitkäksi aikaa. Vasta 1800-luvun lopulta siionistisen liikkeen ja Israelin valtion synnyn kautta messiaanisen juutalaisuus koki uuden tulemisen 1970-luvulla. Tämä mahdollisti sen, että Yeshuaan uskovat juutalaiset saattoivat omaksua jälleen oman uskonnollisen identiteettinsä. Stern oli yksi heistä, jotka loivat teologista viitekehystä tälle nuorelle liikkeelle. Näin Tooraan ja juutalaisiin tapoihin liittyvät kysymykset alkoivat saada käytännöllisiä vastauksia. Tutkimustulokset vahvistavat sitä käsitystä, että messiaaniset juutalaiset tahtovat pysyä omassa juutalaisessa identiteetissään ja elää sitä todeksi tänäkin päivänä.

Tutkielmassa tarkastellaan hengellisen kasvun näkökulmaa bibliodraamatyöskentelyssä viiden ohjaajan haastatteluista saadun bibliodraamatyön suunnittelua ja toteutusta koskevan aineiston avulla. Tutkimuksessa selvitellään Raamatun tekstin vaikutusta ensiksi bibliodraaman suunnitteluun ja toiseksi suunnittelutyön heijastumista draaman toteutukseen, jossa sitä tarkastellaan erilaisten kohtaamistilanteiden yhteydessä hengellisen kasvun näkökulmasta. Hypoteesina tutkimuksessa on, että kokemuksellinen toiminta voi auttaa löytämään merkityksellisempää ja omakohtaisempaa suhdetta Raamatun kertomuksiin. Tutkimus on laadullinen ja sisällönanalyysin avulla haastatteluiden suunnitteluvaiheesta löytyi kolme pääluokkaa: Rohkaistuminen ja uskaltaminen, Luova oivallus ja Empaattinen mukana eläminen, joiden avulla hengellisen kasvun näkymiä on tarkasteltu draamatyöskentelyn toteutukseen liittyvien kohtaamistilanteiden kuvausten perusteella. Sielunhoidon näkökulma mahdollistaa hengellisen tarkastelunäkökulman käyttämisen tutkimuksessa. Bibliodraama on todettu aiemmissa tutkimuksissa monipuolisten toimintatapojensa vuoksi hyväksi tavaksi ajankohtaistaa ja syventää Raamatun kertomusten sisältöä sekä luoda niihin myös henkilökohtaisempaa suhdetta kokemuksellisuuden ja ryhmässä tapahtuvan vuorovaikutteisen toiminnan avulla. Tutkimuksen tuloksista käy ilmi samansuuntaisia havaintoja. Huolellinen suunnittelu luo osaltaan turvallista työskentelyilmapiiriä ja edellytyksiä sille, että uskalletaan heittäytyä luovaan työskentelyyn aidosti oman persoonan välityksellä, ja uskalletaan ryhtyä eri työmuotojen avulla käsittelemään Raamatun tekstin aihepiireistä löytyviä tilanteita ja aiheita. Vuorovaikutteinen toiminta ryhmässä, mielikuvituksen käyttö ja eläytyminen erilaisiin Raamatun teksteistä välittyviin tilanteisiin tarkentavat omaa työskentelyä ja auttavat pääsemään kiinni yksilön oman elämän kannalta tärkeisiin teemoihin. Ryhmätilanteissa tai eri toimintatapojen yhteydessä vuorovaikutus ja empatia ovat vaikuttaneet luovien ja rohkeuttakin vaativien näkökulmien avautumiseen työskentelyssä oman hengellisen kasvun alueille. Bibliodraama voi olla toimintatapojensa avulla aktivoimassa kirkollista elämää laajemminkin auttamalla sen usein jäykkiä ajattelu- ja toimintatapoja uudistumaan, ja tällä tavoin tuomaan kristillistä toimintakulttuuria lähemmäksi tämän päivän ihmisiä.

Tämän tutkielman tarkoituksena on selvittää Diakonissalaitoksen ylläpitämän matalan kynnyksen kohtaamispaikan, Kallion D-aseman, merkitystä kävijöidensä osallisuudelle. Tutkielmassani selvitän, miten D-asema pyrkii lisäämään kävijöidensä osallisuutta sekä mikä merkitys D-asemalla on sen kävijöille. Osallisuus on merkittävä tekijä ihmisen hyvinvoinnille. Osallisuus on riittäviä aineellisia resursseja, itsensä toteuttamista, kuulumista ja kuulluksi tulemista sekä vaikuttamista. Tämä tutkielma syventää aiemman tutkimuksen analyysia siitä, millaista osallisuutta matalan kynnyksen kohtaamispaikat voivat tarjota ja millaisia hyvinvointivaikutuksia sillä on. Lisäksi tutkielmassa pohdin, millaista osallisuutta kävijät osoittavat toiminnallaan D-asemalla. Tutkielman aineisto on kerätty havainnoimalla Kallion D-asemalla kahden viikon ajan. Tutkielma on laadullinen ja aineiston analyysi on toteutettu teoriaohjaavasti. Ohjaavina teorioina on käytetty erilaisia määritelmiä ja viitekehyksiä osallisuudesta ja hyvinvoinnista. Aineiston analyysissa on käytetty metodeina sekä sisällönanalyysia että temaattista analyysia. Analyysin perusteella aineistosta nousi neljä teemaa: elämäntilanteet, yhteisöllisyys, toiminta ja osallistumattomuus. Elämäntilanteet-teema kuvaa osallisuuden vajeita, joita aseman kävijöillä elämässään on. D-aseman yhteisöllisyys tuottaa sosiaalista osallisuutta mahdollistamalla vastavuoroista kuulluksi tulemista ja ihmissuhteita. Toiminta-teema kertoo osallistamistoimista, joita D-asema järjestää. Tekeminen on tärkeä osa osallisuutta, ja D-asema mahdollistaa kävijöilleen monenlaista toimintaa, jota kävijät eivät itse mahdollisesti voisi järjestää. Kävijöiden osallistumattomuus aseman toimintaan voi kertoa kävijöiden vaikeudesta esimerkiksi suunnitella omaa elämäänsä. Haluan kuitenkin tutkimuksessani huomauttaa, että toisaalta osallistumattomuus voi myös osoittaa osallisuutta omaan elämään, kun kävijät ilmentävät vallankäyttöä, toimijuutta tai omien voimavarojen huomioimista. Tämä tutkielma vahvistaa käsitystä siitä, että matalan kynnyksen toiminnalla on merkitystä kävijöilleen ja ne lisäävät osallisuutta. D-asema ei voi juurikaan vaikuttaa aineellisten resurssien puutteeseen, mutta tästä huolimatta asema vahvistaa monenlaista muuta osallisuutta, kuten osallisuutta omaan elämään, toimijuutta, itsensä toteuttamista, vastavuoroisia ihmissuhteita sekä vaikuttamista.

Tämän tutkielman tehtävänä on tutkia, mitä yhtäläisyyksiä ja eroavaisuuksia on Viktor Franklin logoterapian pääkäsitteillä ja suomalaisen evankelisluterilaisen sielunhoidon opaskirjallisuuden sielunhoitokäsityksillä. Tutkielman pääkirjallisuutena käytän Viktor Franklin teosta Logoterapia: Avain mielekkääseen elämään (2005), sillä se sisältää Franklin logoterapian pääperiaatteet tiivistetysti. Sielunhoidon pääkirjallisuutena käytän kahta viimeaikaista suomalaisen sielunhoidon opaskirjaa, Paavo Kettusen teosta Auttava kohtaaminen 1: Sielunhoidon perusteet ja teologia (2013) sekä Raili Gothónin teosta Auttava kohtaaminen 2: Sielunhoidon menetelmät ja käytäntö (2014). Valitsin nämä teokset, sillä niissä esitetään kattavasti suomalaisen sielunhoidon historiaa, teoriaa, teologiaa, käytänteitä ja menetelmiä. Käytän myös tärkeänä ja tukevana kirjallisuutena kahta muuta viimeaikaista sielunhoidon yleisesitystä, jotka ovat Sielunhoidon teologia (2021) sekä Sielunhoidon käsikirja (1997). Tarkastelen aluksi sielunhoidon historiaa ja kehitystä Suomessa vanhaluterilaisesta ja pietistisestä sielunhoitomallista kohti nykypäivän terapiakeskeisempää suuntausta. Lisäksi analysoin tarkemmin sielunhoidon käsitettä. Tämän jälkeen esittelen Franklin logoterapian tutkielman kannalta riittävän kattavasti. Erittelen siitä tärkeimmät käsitteet ja kategoriat, joihin vertaan sielunhoitoon liittyvää aineistoa. Käyn läpi evankelisluterilaisen sielunhoidon ja logoterapian ihmiskäsityksen kappaleen kodalla logoterapian ihmiskäsityksen kolme peruspilaria. Tämän jälkeen vertailu siirtyy logoterapian kolmeen arvoryhmään, joista viimeinen, asennearvot, on jaettu vielä kolmeen osaan (syyllisyys, kärsimys ja kuolema). Seuraava luku käsittelee logoterapian ja evankelisluterilaisen sielunhoidon eroavaisuuksia. Esittelen vielä eroavaisuuksien jälkeen paradoksaalisen intention tekniikan, joka on logoterapian tunnetuin käytännön menetelmä. Logoterapiasta ja evankelisluterilaisesta sielunhoitokirjallisuudesta löytyy paljon samankaltaisuuksia, eikä niiden välillä ole merkittäviä ristiriitoja, vaikka joitakin eroavaisuuksia löytyy. Eroavaisuudet niiden välillä liittyvät lähinnä sielunhoidon erityisosaamisen alueelle. Yhdistämällä logoterapia evankelisluterilaiseen sielunhoitoon voidaan nähdäkseni saavuttaa suuri positiivinen ja hyödyllinen potentiaali ihmisen henkilökohtaiseen elämän tarkoitukseen sekä perimmäiseen tarkoitukseen liittyvissä kysymyksissä.