Skip to main content
Login | Suomeksi | På svenska | In English

Browsing by study line "Ministry"

Sort by: Order: Results:

  • Haponen, Susanna (2021)
    Tarkastelen maisterintutkielmassani Toisessa Samuelin kirjassa esiintyvän Absalomin maskuliinisuutta. Tutkielmani keskittyy pääosin Toisen Samuelin kirjan lukuihin 13–18, jotka käsittelevät ennen kaikkea Absalomin vallankaappausyritystä. Tutkielmani pääasiallisena lähteenä toimii masoreettinen teksti, mutta käytän hyväkseni myös Septuagintan ja Kuolleenmeren kääröjen tarjoamia Toisen Samuelin kirjan versioita. Maskuliinisuustutkimuksella on paljon annettavaa laajemmalle raamatuntutkimukselle, sillä se ottaa huomioon asioita erilaisesta näkökulmasta kuin esimerkiksi perinteinen historiallis-kriittinen raamatuntutkimus. Maskuliinisuuden yksi tärkeimmistä ominaisuuksista on sen sidonnaisuus kontekstiin, sillä eri kulttuureilla on erilaiset ihanteet maskuliinisuudesta. Vanhan testamentin saralta maskuliinisuutta on tutkittu huomattavasti vähemmän Uuteen testamenttiin verrattuna. Tämä tekee myös tutkielmastani merkittävän, sillä Absalomin maskuliinisuudesta ei ole aikaisempaa vastaavaa tutkimusta. Tutkielmassani tarkastelen Absalomin maskuliinisuutta sekä sitä, miten maskuliinisuus esitetään tekstissä. Absalomin lisäksi tarkastelen myös muiden kertomuksessa esiintyvien hahmojen, kuten kuningas Daavidin maskuliinisuutta. Kertomuksen hahmot muodostavat keskenään valtasuhteiden ja maskuliinisuuksien verkoston, jonka myötä jokainen tekstin hahmo vaikuttaa osaltaan tekstissä näyttäytyvään lopputulokseen. Tutkielmani teoreettisena pohjana toimii Raewyn Connellin näkemys hegemonisesta maskuliinisuudesta, johon peilaan Absalomin kertomuksesta löytämiäni maskuliinisuuden ilmentymiä. Hegemonisen maskuliinisuuden lisäksi sovellan työssäni Martti Nissisen relatiivisen maskuliinisuuden määritelmää. Tutkielmassani käyn läpi Absalomin kertomuksen jae jakeelta, nostaen maskuliinisuustutkimuksen valossa merkittävät kohdat tarkempaan analyysiin. Tutkielmani perusteella Absalom osoittautuu hegemonisen maskuliinisuuden edustajaksi. Tämän osoittavat esimerkiksi hänen ulkonäölliset piirteensä, sillä hänet kuvataan tekstissä kauniiksi mieheksi, jolla on pitkä ja painava tukka. Nämä piirteet yhdistettiin muinaisessa Israelissa vahvasti maskuliinisuuteen ja seksuaaliseen kyvykkyyteen. Ulkonäöllisten piirteiden lisäksi Absalom käyttäytyy miehisten odotusten mukaisesti, sillä hän puolustaa omaa kunniaansa ja on viisas sekä vakuuttava toimissaan. Hegemonisen maskuliinisuuden lisäksi Absalomin käytöksestä on havaittavissa myös alisteisen maskuliinisuuden piirteitä. Alisteinen maskuliinisuus tulee esille erityisesti Absalomin suhteessa hänen veljeensä Amnoniin ja isäänsä kuningas Daavidiin. Alisteisen maskuliinisuuden esiintyminen ei mielestäni kuitenkaan vähennä Absalomin ilmentämää hegemonista maskuliinisuutta.
  • Kerokoski, Elina (2020)
    Tässä tutkielmassa kartoitetaan kristologisten käsitteiden yhteyttä augustinolaiseen rakkauden teologiaan katolisen ja luterilaisen kirkon piirissä syntyneissä lähdeteoksissa. Vertailevana tutkimusasetelmana tutkielmassa on Jon Sobrinon rakkauden teologiaa konstituoivien kristologisten käsitysten sekä Tuomo Mannermaan Lutherin jumalallistamiskäsitystä koskevien näkemysten episteemisen orientaation tarkasteleminen. Theosis-käsityksen osalta lähdeteoksista avautuu kirjoittajille keskeinen näkökulma augustinolaiseen illuminaatiotraditioon ja oppiin rakkauden järjestykseen liittyen. Tämän opin voidaan nähdä kuvastuvan Sobrinon ja Mannermaan kristologisissa näkemyksissä. Metodina tutkielmassa on systemaattinen analyysi. Olennaisena teemana Sobrinoa koskevissa lähdeteoksissa esiin nousee historiallinen, todellinen konteksti kristologisten käsitteiden perustana. Sobrinon kristologisessa ajattelussa jumalallinen ja inhimillinen todellisuus linkittyvät toisiinsa historiallisen kontekstin kautta. Mannermaan theosis-käsitykselle ja episteemisille näkemyksille keskeinen kristologinen painotus on uskossa läsnä oleva Kristus. Merkittävä havainto sekä Sobrinon että Mannermaan kristologian episteemistä orientaatiota koskien on, että kristologiset näkemykset rakentuvat ristinteologiselle perustalle. Molemmilla kirjoittajilla inkarnaatio ja risti jatkuvan luomisen käsitteinä pohjaavat ristinteologiseen perustaan. Sobrinon ja Mannermaan teologista ontologiaa ilmentääkin jatkuvan luomisen periaate. Kirjoittajien yhteys teologista ontologiaa ajatellen voidaan nähdä edelleen yhdistyvän sakramentaalista sanakäsitystä luonnehtivaan käsitykseen trinitaarisesta ontologiasta. Sobrinon ja Mannermaan rakkaudenteologisten näkemysten voidaan myös todeta heijastavan Augustinuksen illuminaatio-opillista ajattelua. Tähän illuminaatiotradition mukaisiin rakkaudenteologisiin painotuksiin liittyy kirjoittajien kristologian Logos-teologinen episteeminen ulottuvuus. Logos nähdään Jumalaa koskevan tiedon välittäjänä. Kirjoittajien theosis-käsitykselle on oleellista Logoksen illuminatiivinen tehtävä. Jumalallistamiskäsitystä ilmentävän kristologian episteemisiä näkemyksiä erottavana tekijänä on nähtävissä aatehistoriallisten traditioiden eroavaisuus. Nämä eroavaisuudet liittyvät Augustinuksen rakkauden järjestystä koskevan opin tulkintaan. Keskeisinä käsitteinä kirjoittajilla esiin nousevat Kristuksen historiallisuus ja ihmisyys theosis-käsityksen kristologisena premissinä.
  • Seppälä, Jussi Taavetti (2020)
    Tässä tutkielmassa analysoin andalusialaisen Ḥafṣ ibn Albar al-Qūṭīn latinasta arabiaksi runomittaan kääntämää Psalttaria vuodelta 889. Psalttarin kääntäminen ajoittuu aikaan, jolloin Andalusian eli muslimien hallitseman Iberian väestö alkoi arabialaistua ja osin islamilaistua. Työssäni selvitän semanttisen analyysin keinoin, onko Ḥafṣin käännöksen Jeesus-kuvassa havaittavissa islamilaiselle ajattelulle tyypillisiä, kristilliselle uskonnolliselle ajattelulle vieraita piirteitä. Valitsin analysoitaviksi Jeesuksen tärkeimmän nimitykset, jotka olivat ”Jeesus”, ”kristus” ja ”poika”. Tutkimuskysymys liittyy laajempaan keskusteluun mozarabien eli Andalusian arabiankielisten kristittyjen islamilaistumisesta 700-luvun muslimivalloituksen jälkeen. Koska nämä omaksuivat arabian käyttökielekseen, on esitetty myös heidän uskonnollisen ajattelunsa islamilaistuneen. Toisten tutkijoiden mielestä he omaksuivat kielen, mutta säilyttivät silti kristillisen ajattelunsa. Toteutin tutkimuksen vertailemalla Vulgatan heprealaisten psalmien pohjalta tehtyä käännöstä Psalmi iuxta Hebraicam Ḥafṣin arabiankieliseen tekstiin niissä kohdin, joissa latinassa esiintyi joku analyysin pohjaksi valituista sanoista. Analysoitavia kohtia oli kaikkiaan 20, joista nimi Jeesus (Iesus) esiintyi viidesti, kristus (christus) kymmenesti ja poika (filius) neljästi. Näiden lisäksi lisäsin analyysiin yhden esimerkin sanan ”poika” käytöstä Vulgatan Septuagintan mukaan käännettyjen psalmien (Psalmi iuxta Septuagintam) pohjalta, koska sillä oli ilmeinen vaikutus Ḥafṣin psalttariin. Lisäksi huomioin yhden näiden kohtien ulkopuolisen esimerkin Ḥafṣin psalttarista, jossa käytetään nimeä Jeesus, vaikkei nimelle löydykään vastaavuutta latinalaisesta tekstistä. Ḥafṣin arabiankielisessä käännöksessä on muutamia semanttisesti huomionarvoisia seikkoja. Sanojen Jeesus (al-Yasūʽ) ja kristus (al-masīḥ) käyttö muistuttaa kieliopillisesti kovasti Koraanin arabian Jumalan nimitysten käyttöä, sillä kaikkiin liittyi aina joko määräinen artikkeli tai possessiivisuffiksi, mikä muutoin on erikoista erisnimien kanssa. Toisaalta on selvää, ettei Ḥafṣ ymmärrä esimerkiksi kristusta tai messiasta vain Jeesuksen vaihtoehtoisena nimityksenä, vaan laajemmin. ”Poikaan” liittyvissä kohdissa ei ole havaittavissa suurtakaan käännöksellistä tulkintaa sen paremmin hahmon jumaluuden korostamiseksi kuin häivyttämiseksi. Kaiken kaikkiaan Ḥafṣ on sangen uskollinen kääntäjä, vaikka kääntääkin proosamuotoista latinaa runomuotoiseksi arabiaksi. Käännösvalinnoillaan ja pienillä lisäyksillään Ḥafṣ kuitenkin säilyttää kohdat, joissa Jeesus rinnastuu Jumalaan ja osin jopa korostaa niitä. Tutkimustuloksena hänen pitävän kiinni kristillisestä ajattelusta ja vastustavan islamilaisia uskonnollisia vaikutteita, vaikka vaihtaakin kristillisen tradition kielen latinan arabiaan.
  • Kauppila, Leena (2022)
    Tässä tutkielmassa tutkin yksityisten henkilöiden välistä anteeksiantotilannetta sekulaarisesta näkökulmasta käyttäen tutkimusmetodina filosofista tekstianalyysimenetelmää. Anteeksiannosta tulee ajankohtaista silloin, kun kahden henkilön välillä on tapahtunut teko, jolloin toisen käytös on loukannut joko henkisesti tai fyysisesti toista osapuolta. Anteeksianto on teko, jolla on mahdollista korjata osapuolten rikkoutuneet välit. Tutkimukseni tarkoitus on tarkastella, millaisia asioita on tapahduttava, jot-ta anteeksianto saavuttaa tavoitteensa ja rikkoutuneet välit palaavat jälleen sopuisiksi. Tukeudun Charles L. Griswoldin näkemykseen anteeksiannosta vastavuoroisena tapahtumana. Hänen anteeksiantajalle ja anteeksipyytäjälle asettamat käyttäytymistä koskevat ehdot ovat olennainen osa tutkimukseni sisältöä. Anteeksipyynnön on tapahduttava loukkaajan toimesta ja vain loukatun on mahdollista hyväksyä anteeksipyyntö ja antaa anteeksi. Loukkaajan on sitouduttava tietynlaiseen toimintaan, jotta hänen anteeksipyyntönsä voidaan hyväksyä. Loukkaajan on esimerkiksi kaduttava tekoaan, luvattava muuttaa käytöstään jatkossa sekä osoitettava kunnioittavansa loukattua henkilöä. Loukatun on puolestaan luovuttava kaunasta ja nähtävä loukkaaja uudessa valossa, erillisenä tehdystä teosta. Sosiaalisissa suhteissa molemminpuolinen kunnioitus on välttämätöntä. Anteeksianto mainitaan myös John L. Austinin puheaktiteoriassa. Austin jaottelee sanojen lausumiset konstatiiveihin ja performatiiveihin. Konstatiiveille ominaista on olla joko tosia tai epätosia toteamuksia, kun taas performatiivit, kuten anteeksipyyntö ja -anto, ovat sanojen lausumisten lisäksi sanoilla tekemistä. Onnistuessaan anteeksianto ja -pyyntö vapauttaa loukatun kaunasta ja loukkaajan syyllisyydestä. Performatiivisille teoille Austin määritteli kuusi luontumisehtoa, joiden tulisi toteutua, jotta teko voidaan katsoa luontuneen. Mikäli jokin ehto ei toteudu, teon katsotaan kompastuvan, jolloin se joko epäonnistuu kokonaan tai onnistuu vilpillisesti. Tutkimuksessani yhdistän Griswoldin määritelmät anteeksiannon ja -pyynnön ehdoista Austinin performatiiveille asettamiin luontumisehtoihin. Austinin performatiivilausumilta edellyttämä vakavuus on nähtävillä Griswoldin anteeksiannolle määrittelemistä ehdoista ja puolestaan Griswoldin anteeksiannon sisältämät ehdot ovat nähtävillä Austinin luontumisehdoista. Anteeksianto performatiivina yhdistettynä vastavuoroiseen anteeksiantoon antaa mahdollisuuden tarkastella, millaisia ehtoja anteeksianto edellyttää voidakseen onnistua.
  • Pörhönen, Janica (2022)
    Tässä maisterintutkielmassa tarkastelen, miten Yle, Helsingin Sanomat ja Turun Sanomat kehystävät antisemitismiä eli juutalaisvastaisuutta käsitteleviä uutisia ja feature-juttuja vuonna 2020. Antisemitismi on journalistisesti aiheena herkkä ja ideologisesti arvolatautunut. Medialla on vaikutusvaltaa siihen, mitä antisemitismistä ajatellaan. Maisterintutkielmani on laadullinen tutkimus, jonka metodina käytän kehysanalyysia. Hyödynnän erityisesti viestinnän, journalismin ja juutalaisuuden tutkimusta. Luon laajan kielellisiä ja visuaalisia kehystämiskeinoja tarkastelevan kehysanalyysin, mitä ei ole todennäköisesti tehty aiemmassa tutkimuksessa. Yle, Helsingin Sanomat ja Turun Sanomat kehystävät antisemitismin uhkana, torjuntana, konfliktina, solidaarisuutena juutalaisia kohtaan sekä pienen juutalaisjoukon selviytymisenä keskitysleiriltä. Media rakentaa todellisuutta antisemitismistä, joka ei kuulu liberaalin demokratian arvoihin. Rasistisille äänille ei anneta sijaa kyseisissä tiedotusvälineissä, jotka puolustavat ihmisoikeuksia. Suomen juutalaisia kyseiset tiedotusvälineet eivät kuitenkaan haastattele tai valokuvaa, toisin kuin esimerkiksi Saksan juutalaisia. Erityisesti Yle ja Helsingin Sanomat konstruoivat antisemitismistä emotionaalisen ja aistimellisen ilmiön. Antisemitismistä rakennetaan kaikkialla läsnäoleva uhka, jossa natsi-Saksan historia ja tulevaisuus kasvavasta antisemitismistä kietoutuvat yhteen. Tämä kertoo siitä, ettei antisemitismi Suomessa ole todennäköisesti ylisukupolvinen trauma, mikä saisi median varomaan liiallisen emotionaalisen tunnelman luomista.
  • Lukkari, Hannamari Iida Sofia (2020)
    Tutkielmani tavoitteena on selvittää evankelisluterilaisen kirkon työntekijöiden tekemän monikulttuurisen vankilasielunhoidon toteutumista Suomessa. Työni tuo ennen tutkimatonta tietoa vankilasielunhoidon kentälle, sillä aihetta ei ole aikaisemmin tutkittu uskontotieteellisessä viitekehyksessä. Tutkimuskysymykseni ovat: 1.Minkälainen käsitys papeilla ja diakoneilla on vankilasielunhoidosta, sekä miten kristillinen perinne ja evankelisluterilaisuus näkyvät heidän työssään? 2.Minkä ei–kristillisen uskontoperinteen edustamia vankeja sielunhoitajat ovat vankilassa kohdanneet, sekä minkälaisia valmiuksia haastatellut ovat saaneet toista uskontoperinnettä edustavan vangin kohtaamiseen? Tarkastelen lisäksi, mitä teemoja sielunhoitajat käsittelevät monikulttuuristen vankien kanssa. 3.Selvitän myös, minkälaisia erityispiirteitä monikulttuurisessa vankilasielunhoidossa on, sekä minkälaisia haasteita ja positiivisia aspekteja kohtaamisiin liittyy. Tutkielmani aineisto koostuu seitsemästä teemahaastattelusta, joihin osallistuneista vankilasielunhoitajista neljä on pappia ja kolme diakonia. Työni aineisto on kattava, sillä siinä on edustajia kaikista Suomen kolmesta rikosseuraamusalueesta. Lisäksi se kattaa melkein kolmanneksen kaikista evankelisluterilaisista vankilasielunhoitajista. Aineisto on tasapuolinen myös sukupuoli– ja ikäjakauman osalta. Haastattelujen etuna on sekä diakonien että pappien äänen kuulluksi tuomisen mahdollistaminen. Haastattelujen analyysi on toteutettu aineistolähtöisellä sisällönanalyysillä. Tutkielman teoreettisen viitekehyksen hahmottamisessa toimivat suomalaista uranuurtavaa sielunhoitotutkimusta tehneiden Jouko Kiisken, Paavo Kettusen ja Raili Gothónin käsitykset sielunhoidosta. Työn tuloksia peilataan tutkijoiden näkemyksiin, mutta koska tutkielman metodina on aineistolähtöinen sisällönanalyysi, analyysin keskiössä on erityisesti haastateltujen ääni. Vankilasielunhoidon ytimessä ovat holistinen ihmiskäsitys, auttava kohtaaminen, papin ja diakonin virkakäsitys, kristilliset arvot ja vankien uskonnollisten tarpeiden turvaaminen. Haastatellut yhtä lukuun ottamatta, ovat kaikki kohdanneet työssään muiden kuin kristillisen perinteen omaavia vankeja; näistä työntekijöistä kaikki ovat kohdanneet muslimeja. Työntekijöiden valmiudessa kohdata monikulttuurisia vankeja korostui oman aktiivisuuden merkitys; lisäkoulutukselle on suuri tarve. Monikulttuurisessa sielunhoidossa käsitellään samanlaisia teemoja, kuin vankilasielunhoidossa yleensäkin. Sen suurimpina haasteina työntekijät näkivät kieli–ja kulttuurimuurin. Työn positiivisina puolina koettiin erilaisista kulttuureista, ja sen kautta koko elämästä oppiminen. Vankilasielunhoitajat näkevät jokaisen kohtaamisen uskontotaustasta huolimatta arvokkaana. Kuten eräs haastatelluista kiteyttää: ”Armollisen Jumalan näkökulmasta kaikki ovat samassa veneessä.” – niin sielunhoitajat kuin vangitkin.
  • Reinikainen, Sari (2019)
    Tässä pro gradu tutkielmassa tarkastellaan sairaalasielunhoitajien ja Syöpäjärjestöjen neuvontahoitajien suhtautumista kuolemaan ja valmiuksia puhua kuolemasta sekä vastaajien asennetta ja toimintatapaa ottaa kuolema puheeksi syöpään sairastuneen kanssa. Kysely suunnattiin tietoisesti kohtaavan työn ammattilaisille, jotka työssään tapaavat paljon syöpäpotilaita. Työnsä puolesta vastaajilla on erinomainen tilaisuus tarjota syöpään sairastuneelle mahdollisuutta keskustella ja käsitellä diagnoosin potilaalle herättämää kuolemanpelkoa. Tutkimuskysymyksenä on; Mitkä tekijät edistävät kuoleman puheeksi ottamista syöpään sairastuneen kanssa? Syöpä on vakava sairaus, jolla on edelleen huono maine yksilötasolla. Syöpään sairastuu arviolta jo joka kolmas, joista kaksi kolmesta voidaan parantaa. Syöpädiagnoosi aiheuttaa saajalleen aina eksistentiaalisen kriisin, ennusteesta riippumatta. Potilaalla on diagnoosin saatuaan valtava tarve käsitellä elämänsä rajallisuutta, huolimatta jäljellä olevan elämän pituudesta. Tämä pro gradu on määrällinen tutkimus, jonka aineisto on kerätty sähköisen kyselylomakkeen avulla loppuvuodesta 2018. Kyselylomake sisälsi pääosin asenteita, mielipiteitä ja toimintatapoja mittaavia suljettuja kysymyksiä. Kyselylomake keskittyi käsittelemään vastaajien valmiuksia ja suhtautumista kuoleman puheeksi ottamiseen syöpäpotilaan kanssa omasta näkökulmasta ja kokemuksesta käsin. Kysely lähetettiin 181 kohtaavan työn ammattilaiselle, joista kyselyyn vastasi 67. Tässä tutkimuksessa ilmeni, että neuvontahoitajilla ja sielunhoitajilla on ymmärrys kuoleman puheeksi ottamisen merkityksestä osana syöpäpotilaan sosiaalista tukea sekä olemassa olevat hyvät valmiudet puhua kuolemasta syöpäpotilaan kanssa. Vastaajat eivät kokeneet vaikeaksi puhua kuolemasta vaan aiheen sensitiivisyys ja asiakaslähtöinen ajattelutapa estivät heitä tekemästä aloitetta. Kuoleman koetaan olevan aiheena erityisen yksityinen, joten potilaan odotetaan itse tekevän aloitteen. Vastaajien mielestä kuoleman kohtaamista ja puheeksi ottamista tukevat rauhallinen tila, oma hengellisyys, alaan liittyvä koulutus ja kollegoiden tuki sekä työnohjaus.
  • Korpelainen, Pietu (2020)
    Tämän opinnäytetyön tutkimustehtävänä on tutkia Suomen evankelis-luterilaisen kirkon pappien arvoja. Tutkimustehtävä jakautuu kahteen pääkysymykseen: Millaisina Suomen evankelis-luterilaisen kirkon pappien arvot näyttäytyvät Shalom Schwartzin arvojen yleismaailmallisen teorian näkökulmasta? sekä Millaisia eroja pappien arvojen välille syntyy ikään, sukupuoleen tai hiippakuntaan suhteutettuna? Tutkimuksen empiirinen aineisto on kerätty kyselylomakkeella (N = 769), joka edustaa tilastollisesti Suomen evankelis-luterilaisen kirkon pappeja. Tutkimusote on kvantitatiivinen. Tutkimusta ohjaava teoria on Shalom Schwartzin arvojen yleismaailmallinen teoria. Tulosten perusteella pappien arvohierarkiassa merkittävimpinä arvoina korostuvat Universalismin ja Hyväntahtoisuuden arvotyypit. Papeille tärkeintä olivat kaikkien ihmisten hyvinvointi, arvostaminen, suvaitsevaisuus ja luonnon suojeleminen. Papeilla korostui vapaaehtoinen muiden hyvinvoinnista välittäminen. Vallan arvotyypin asettuminen pappien arvohierarkiassa vähiten merkityksellisimmäksi arvotyypiksi, korostaa pappien keskuudessa olevaa jännitettä ihmisen hyvinvoinnin ja rakenteellisen vallan tavoittelun välillä. Tulosten mukaan sukupuolella oli tilastollisesti merkitsevä rooli pappien arvojen erojen korostumisessa. Papeista miehillä korostui naisia voimakkaammin Työn, Perinteiden ja Yhdenmukaisuuden arvoulottuvuudet. Vastaavasti papeista naisilla korostui miehiä voimakkaammin Hyväntahtoisuuden, Universalismin, Mielihyvän ja Turvallisuuden arvotyypit. Miespuolisten pappien korostuneet arvotyypit ovat täysin päinvastaiset suhteessa suomalaisten miesten vastaaviin. Ikä vaikuttaa pappien arvoissa erityisesti Muutosvalmiuden ja Universalismin arvotyyppeihin. Papeista 55-64 -vuotiaat olivat selvästi rohkeampia uudistajia, kun taas 25-34 -vuotiaat olivat varovaisimpia. Yli 55-vuotiailla papeilla korostui myös Universalismin arvotyyppi voimakkaimmin suhteessa 35-44 -vuotiaisiin. Hiippakuntien välisiä tilastollisesti merkitseviä arvoeroja ei yllättäen löytynyt. Tulos kertoo pappien arvojen kirjon tasaisesta jakautumisesta hiippakunnissa. Tulosten mukaan papit jakautuvat neljään arvoryhmittymään: Varovaisiin säilyttäjiin, joihin kuuluu 34,2% papeista, Hyväntahtoisiin säilyttäjiin 28,4%, Suvaitsevaisiin uudistajiin 23% ja Individualistisiin uudistajiin, joiden osuus on 14,3% papeista.
  • Virtanen, Atte (2022)
    Dominioteologialla tarkoitetaan Yhdysvalloissa syntynyttä kalvinistisen kristinuskon muotoa ja siitä lähtenyttä liikettä, jonka tärkein vaikuttaja oli Rousas John Rushdoony. Armenialaistaustainen Rushdoony vaikutti ensin presbyteerikirkossa pastorina, mutta omistautui 1960-luvulta lähtien yksinomaan kirjoittamiselle ja kiertävän puhujan uralle. Työskentely lähetyssaarnaajana syrjäisessä intiaanireservaatissa oli saanut Rushdoonyn suhtautumaan epäilevästi julkisen valtiovallan mahdollisuuksiin auttaa ihmisiä yksilöinä, ja hän alkoi muotoilla kalvinistista poliittista teologiaa, jonka pohjana oli usko Vanhan testamentin lakisäädösten pätevyyteen myös nykykristittyjen elämässä. Hän kutsui itse ajatteluaan nimellä kristillinen rekonstruktionismi, mutta julkisuudessa se opittiin tuntemaan nimellä dominioteologia tai dominionismi. Rushdoonyn tärkeimmät teologiset oppi-isät olivat alankomaalaiset kalvinistit Abraham Kuyper ja Cornelius Van Til. Kuyperilta hän omaksui alueitsenäisyytenä tunnetun ajatuksen, jossa kaikki yhteiskunnan instituutiot ovat Jumalan tehtäviinsä ordinoimia ja siten samanarvoisia. Tältä pohjalta hän vastusti valtion alueen ylivaltaa suhteessa muihin alueisiin. Van Tililtä hän sai filosofiset perustelut poliittiselle ajattelulleen. Presuppositionalismina tunnetun filosofian mukaan Jumalan, ei ihmisen, on oltava kaiken päättelyn lähtökohta eikä yksikään tästä oletuksesta poikkeava filosofia kykene selittämään maailmankaikkeuden toimintoja tyydyttävästi. Rushdoonylla näihin yhdistyi postmillenialistinen historiakäsitys, jonka mukaan kristittyjen on omilla ponnisteluillaan saatettava Jumalan valtakunta maan päälle ennen Kristuksen toista tulemista. Tutkielmassa pyrin avaamaan Rushdoonyn ajatuksia hänen kirjansa Salvation and Godly Rule pohjalta ja havainnoimaan, miten Kuyperin ja Van Tilin ajattelu tulee hänellä esiin. Vertailemalla Rushdoonya ja valtavirtaisempaa teologia Stanley Hauerwasia pyrin näyttämään, että Rushdoonylle olennainen arvoliberaalin yhteiskunnan kritiikki on mahdollista myös vähemmän dogmaattisessa teologiassa. Kuvaamalla Rushdoonyn paikkaa Yhdysvaltain kristillisen oikeiston vaiheissa pyrin alleviivaamaan eroa Rushdoonyn tarkoitusperien ja seuranneen dominioteologian yhteiskunnallisen vaikutuksen välillä. Tutkielmassa selvisi, että Rushdoonyn tärkeimpiä painotuksia Vanhan testamentin lain noudattamisesta ja yhteiskunnallisten instituutioiden jakamisesta jumalallisesti ordinoituihin alueisiin ei omaksuttu Yhdysvaltain konservatiivikristittyjen poliittisiin ohjelmiin sellaisinaan. Hänen julkikuvaansa vaikutti negatiivisesti media, joka kiinnitti paljon huomiota Rushdoonyn lausuntoihin kuolemanrangaistuksesta. Sen sijaan kotiopetusliikkeessä hän oli pidetty hahmo, jopa siinä määrin, että liike sai ensi kertaa nostetta juuri hänen vuosikymmeniä jatkamansa taustatyön ansiosta.
  • Halmela, Maiju (2018)
    Anteeksiantoa ja sen merkitystä tutkitaan nykypäivänä paljon niin psykologian, teologian kuin sosiaalitieteiden puolella. Kliinikot ovat olleet jo useiden vuosikymmenien ajan kiinnostuneita anteeksiannon terapeuttisista hyödyistä, mutta vasta hiljattain sen tieteellinen tutkimus on noussut julkisuuteen. Tutkimuksessani keskityn anteeksiannon teologiseen puoleen ja tarkastelen kahden kirkkokunnan – luterilaisten ja mennoniittojen – välistä raporttia, jossa anteeksianto ilmenee. Tutkielmani tavoitteena on selvittää, mitä anteeksiantoon ajatellaan kuuluvan Healing memories -raportissa. Pyrin selvittämään, minkälaisia anteeksiannon malleja raportissa ilmenee ja miten se on vaikuttanut luterilaisten ja mennoniittojen välisiin suhteisiin vuoden 2010 mennoniitta aktion jälkeen. Tutkielmani metodina on systemaattinen analyysi. Systemaattisen analyysin metodia käyttäen analysoin kahta lähdeteostani ja pyrin löytämään näistä raporteista keskeisiä teemoja ja käsitteitä liittyen anteeksiantoon ja siihen, mitä anteeksiantoon nähdään kuuluvan näissä raporteissa. Luterilainen maailmanliitto pyysi yleiskokouksessaan Stuttgartissa vuonna 2010 julkisesti anteeksi “mennoniittaveljiltään -ja sisariltaan” uudestikastajia kohtaan kohdistuneita vainoja 1500-luvulla. Mennoniitat ovat uudestikastajaliikkeen perillisiä, jonka vuoksi he identifioivat itsensä vahvasti kastajaliikkeen perinteiden kautta. Tämä julkinen anteeksipyyntö tunnetaan nimellä mennoniitta aktio ja sen vaikutukset molemmille kirkkokunnille olivat valtaisat. Healing memories -raportti on lopputulema luterilaisten ja mennoniittojen kansainvälisen tutkimuskomission työstä. Tutkimuskomissio kävi läpi kansainvälisiä dialogeja luterilaisten ja mennoniittojen välillä ja näiden dialogien keskeiset tulokset ovat koottuina tutkimuskomission toimesta vuonna 2010 ilmestyneessä Healing memories -raportissa. Komission järjestäytymisen tavoite oli sovinnonteko näiden kahden kirkkokunnan välille. Tutkielmani keskeinen päätelmä on se, että luterilaiset ovat kasvaneet mennoniitta aktion jälkeen forensisesta anteeksiannon mallista kohti terapeuttista, vapaaksi lunastavaa anteeksiannon mallia. Luterilaiset eivät näe anteeksiantoa pelkästään “velan kuittaamisena” tai Jumalan suosionosoituksena syntiselle ihmiselle, vaan raportissa luterilaiset korostavat katumuksen, eheytymisen ja muistojen paranemisen vaikutusta anteeksiannossa. Anteeksiannon lisäksi luterilaiset toivovat sovintoa mennoniittojen kanssa ja yhteisen tulevaisuuden rakentamista Jumalan armon avulla.
  • Riutta-Turunen, Anne (2020)
    Tässä tutkielmassa perehdytään Sarah Coakleyn trinitaariseen teologiaan perustuvaan teoriaan sukupuolesta. Coakley sisällyttää teoriaansa myös feministiteologian ja sekulaarin sukupuoliteorian kontribuutioita, mutta alistaa ne Hengen ohjaukselle. Tutkielman tulokulma määrittyy Coakleyn lähtökohdasta, jonka mukaan immanentin Triniteetin täydellinen suhde implikoi luomisen ja ihmisen jumalankuvallisuuden perusteella ristiriitaa sukupuolen binaarisen ymmärtämisen kanssa. Tutkimustehtävänä onkin kysyä, miten ja mitä on Coakleyn mukaan mahdollista tietää Triniteetin ontologiasta ja miksi tämä tieto muuttaa binaarisen sukupuolen liukuvaksi. Lisäksi kysytään, mitä sukupuolen trinitaarinen transformaatio tarkoittaa käytännössä ja miten se suhteutuu Coakleyn säilyttämään sukupuolen kakseuteen. Tutkielman teoriatausta pohjautuu trinitaarisen teologian elpymiseen ja etenkin sosiaalisen mallintamisen suosioon. Coakley itse palaa trinitaarisen opinmuodostuksen alkuaikoihin ja kirkkoisien laiminlyötyihin teksteihin. Näistä hän löytää lineearisen Triniteetin mallin rinnalta inkorporatiivisen mallin. Se päätyi Coakleyn mukaan marginaaliin, koska muun muassa ihmisen vastaus trinitaariseen ekstaattisuuteen kytkeytyy läheisesti sukupuoleen ja seksuaalisuuteen. Kuitenkin juuri halu, niin jumalallisen kuin inhimillisenkin on – platonismin periaatteita kristillistäen – Coakleyn mukaan tie sukupuolen trinitaariseen ymmärtämiseen. Päälähteenä käytetään Coakleyn teosta God, Sexuality and the Self: An Essay ‘On the Trinity’ (2013). Muita lähteitä ovat Powers and Submissions: Spirituality, Philosophy, and Gender (2002) ja The New Asceticism: Sexuality, Gender and the Quest for God (2015). Lisäksi hyödynnetään Coakleyn useita artikkeleita. Tutkimusmetodina käytetään systemaattista analyysiä, jolloin tuotetaan rekonstruoiva, teksti-immanentti esitys Coakleyn ajattelusta. Johtopäätöksinä todetaan, että Coakleyn fundamentti, oikeanlainen askeettinen kontemplatiivinen rukous, johtaa mystisen teologian tradition mukaisesti ”ymmärryksen horjumisen” kautta aitoon tietoon Jumalasta. Armoperusteista kontemplaatiota luonnehtiikin rukoilijan täydellinen riippuvuus Jumalasta, ja sen avulla trinitaarinen ontologia avautuu persoonien radikaalina tasa-arvoisuutena, joita Henki primaarisena yhdistää ja erottaa. Siksi Henki myös sukupuolen kohdalla sekä ”yhdistää” ja johtaa inklusiiviseen sekä ”läpäisevään” tasa-arvoon että säilyttää sukupuolieron. Coakleyn ajattelun strukturaalisiin prinsiippeihin kuuluu Hengen aloitteellisuus ja aktiivisuus niin jumalallisella kuin inhimillisellä tasolla, joiden infiniittinen ero ei kuitenkaan sekoitu. Hämäryyttä sen sijaan jää Coakleyn ”aidon ortodoksian” ja hierarkian merkityksiin. Coakleyn teoria ei asemoidu sosiaalisen Triniteetin malleihin, koska siinä Triniteetiä ei sinänsä imitoida. Coakley ei hävitä feminiinisen ja maskuliinisen kategorioita, mutta niiden määrittely jää avoimeksi. Siten trinitaarinen liukuminen kategorioiden välillä mahdollistaa sekä feminismin ensimmäisen että kolmannen aallon tavoitteiden yhtäaikaisen tavoittelun, Hengessä. Langenneen halun vaikutuksesta feminiinistä kategoriaa on sorrettu patriarkaalisilla, binaarisilla representaatioilla, mistä on seurannut naisten ja toisen alistamista. Patriarkalismin otteesta onkin vapauduttava Hengen avulla. Kontemplatiivisessa nousussa sukupuoli vapautuu binaarisuudesta, sosiaalisten stereotypioiden kahleesta. Tällöin lunastetut sukupuoliset kategoriat säilyvät, mutta liikkuminen niiden välillä on trinitaarisen halun mukaisesti muuttuvaa. Henki – ei kolmantena vaan ensimmäisenä – ”täydellistää” sukupuolen siten, että binaarisuus transformoituu trinitaariseksi.
  • Korkalainen, Milla (2018)
    Tutkielmassa tarkastellaan läheisensä menettäneiden lasten suhdetta menetettyyn sururyhmän kontekstissa. Tutkielman tehtävänä on ymmärtää, miten lasten suhde ja side menetettyyn rakkaaseen tulee esiin heidän piirustuksissaan ja kertomuksissaan, ja toisaalta, mikä rooli sururyhmällä on lasten surussa. Lapsen ja kuolleen läheisen suhdetta tutkielmassa tarkastellaan jatkuvan tunnesiteen paradigmaa soveltaen. Tunnesiteen katsotaan jatkuvan kuoleman jälkeen läheisen menettäneen ja kuolleen välillä. Suhde läheisen menettäneen ja kuolleen läheisen välillä kuitenkin muuttuu elämän mittaan, sillä surun ajatellaan olevan elämänmittainen kokemus. Tutkielman aineisto koostuu neljästä eri materiaalista: visuaalisesta (piirustukset), kirjoitetusta (lasten taustatiedot), puhutusta (haastattelut) ja osallistuvasta havainnoinnista sururyhmässä. Tutkimusaihetta lähestytään sekä visuaalis-narrativiisella otteella viiden latenssi-ikäisen (9−11 vuotiaan) lapsen piirustuksien ja kertomusten kautta sekä temaattisnarratiivisella näkökulmalla sururyhmän ohjaajien haastattelun perusteella. Visuaalis-narratiivisen analyysin pohjalta nousee esiin kolme erilaista suhdetta ja sidettä menetettyyn: erottamaton side, muuttuva side ja tunnusteleva side. Nämä erilaiset tunnesiteet vaikuttavat olevan jatkuvan neuvottelun alla. Ne voivat muuttua ajan mittaan lapsen kasvaessa ja kehittyessä, ja ovat sidoksissa elämän sosiaaliseen ja kulttuuriseen kontekstiin latenssi-ikäisen lapsen tunnustellessa omaa rooliaan yhteiskunnassa. Temaattis-narratiivisesta analyysistä nousevien teemojen perusteella sururyhmässä menetetyt läheiset tulevat muistelun kautta näkyviksi ja muistelun pohjalta rakentuu side menetettyyn, vaikkakaan tuonpuoleisuuden ajatukset eivät ryhmässä nouse esiin. Sururyhmä antaa apukeinoja ja voimavaroja erityisesti ryhmän tarjoaman vertaistuen kautta surun kohtaamiseen, joka saattaa olla monelle ammattilaiselle haasteellista. Lopulta, surun sanoittaminen ja surun kokonaisvaltaisuuden käsittäminen sekä tulevaisuuden näkeminen merkityksellisenä tarjoavat surun kanssa eläville lapsille voimavaroja tulevaan. Näin ollen tutkielman tulokset osoittavat sururyhmän olevan tarpeellinen surun käsittelyssä. Tutkimuksen perusteella vaikuttaa siltä, että jatkotutkimuksena olisi hyödyllistä yhdistää kriisikeskusten ja seurakunnan lasten sururyhmätoiminta sekä tehdä pitkittäistutkimusta, sillä se mahdollistaisi suhteen ja tunnesiteen tarkastelun pidemmällä aikavälillä.
  • Yli-Jaakkola, Juha (2020)
    Tutkimuksen tarkoitus on perehtyä juutalaisen elämäntapaan David Sternin teologian kautta. Lähtökohtana on juutalaisuus, mutta tähtäinpisteenä on ymmärtää messiaanisen juutalaisuuden erityispiirteitä. Tutkimuksessa selvitetään sitä, mitä on messiaaninen juutalaisuus, miten he ymmärtävät Tooraa ja kuinka sitä eletään todeksi Yeshuaan (Jeesukseen) uskovina. Teoreettinen viitekehys koostuu juutalaisuuden historiasta, Tooran tulkinnasta Uuden liiton kontekstissa ja juutalaisen elämäntavan ymmärtämisestä. Keskeisin lähtökohta on Sternin edustama uuden testamentin halakha suuntaus. Tämän messiaanisen juutalaisuuden suuntauksen henkilölle juutalainen on kuin pioneeri, joka restauroi kristinuskoa ja juutalaisuutta. Jumalusko, kolminaisuus ja Yeshuan kaksinaisluonto esitellään juutalaisin termein. Toora saa uuden merkityksen Yeshuan kautta tarkasteltuna ja suullinen Toora alistetaan kriittiseen tarkasteluun Uutta testamenttia vasten Tutkimusaineisto koostui pääosin Sternin teoksista Jewish New Testament Commentary, Messianic Jewish Manifesto ja sen päivitetystä versiosta Messianic Judaism. Näitä tukemaan etsin paljon tieteellistä tutkimusta aiheeseen liittyen. Tutkimuksesta tuli kvalitatiivinen sisällönanalyysi. Systemaattinen analyysi oli tutkimusmenetelmä, jonka kautta tutkimustulokset kuvattiin. Messiaaniset juutalaiset edustivat aikanaan uudistusliikettä ja olivat kiinteä osa juutalaisuutta. Yeshua ja hänen opetuslapsensa olivat osa heitä, vaikka silloin heidän tunnettiin nasaretilaisina ja juutalaiskristittyinä. Kristinuskon tullessa yhä enemmän pakanakristillisten henkilöiden haltuun yhteys juutalaisuuteen ja myös sen messiaaniseen haaraan katkesi pitkäksi aikaa. Vasta 1800-luvun lopulta siionistisen liikkeen ja Israelin valtion synnyn kautta messiaanisen juutalaisuus koki uuden tulemisen 1970-luvulla. Tämä mahdollisti sen, että Yeshuaan uskovat juutalaiset saattoivat omaksua jälleen oman uskonnollisen identiteettinsä. Stern oli yksi heistä, jotka loivat teologista viitekehystä tälle nuorelle liikkeelle. Näin Tooraan ja juutalaisiin tapoihin liittyvät kysymykset alkoivat saada käytännöllisiä vastauksia. Tutkimustulokset vahvistavat sitä käsitystä, että messiaaniset juutalaiset tahtovat pysyä omassa juutalaisessa identiteetissään ja elää sitä todeksi tänäkin päivänä.
  • Linna, Kari (2022)
    Tutkielmassa tarkastellaan hengellisen kasvun näkökulmaa bibliodraamatyöskentelyssä viiden ohjaajan haastatteluista saadun bibliodraamatyön suunnittelua ja toteutusta koskevan aineiston avulla. Tutkimuksessa selvitellään Raamatun tekstin vaikutusta ensiksi bibliodraaman suunnitteluun ja toiseksi suunnittelutyön heijastumista draaman toteutukseen, jossa sitä tarkastellaan erilaisten kohtaamistilanteiden yhteydessä hengellisen kasvun näkökulmasta. Hypoteesina tutkimuksessa on, että kokemuksellinen toiminta voi auttaa löytämään merkityksellisempää ja omakohtaisempaa suhdetta Raamatun kertomuksiin. Tutkimus on laadullinen ja sisällönanalyysin avulla haastatteluiden suunnitteluvaiheesta löytyi kolme pääluokkaa: Rohkaistuminen ja uskaltaminen, Luova oivallus ja Empaattinen mukana eläminen, joiden avulla hengellisen kasvun näkymiä on tarkasteltu draamatyöskentelyn toteutukseen liittyvien kohtaamistilanteiden kuvausten perusteella. Sielunhoidon näkökulma mahdollistaa hengellisen tarkastelunäkökulman käyttämisen tutkimuksessa. Bibliodraama on todettu aiemmissa tutkimuksissa monipuolisten toimintatapojensa vuoksi hyväksi tavaksi ajankohtaistaa ja syventää Raamatun kertomusten sisältöä sekä luoda niihin myös henkilökohtaisempaa suhdetta kokemuksellisuuden ja ryhmässä tapahtuvan vuorovaikutteisen toiminnan avulla. Tutkimuksen tuloksista käy ilmi samansuuntaisia havaintoja. Huolellinen suunnittelu luo osaltaan turvallista työskentelyilmapiiriä ja edellytyksiä sille, että uskalletaan heittäytyä luovaan työskentelyyn aidosti oman persoonan välityksellä, ja uskalletaan ryhtyä eri työmuotojen avulla käsittelemään Raamatun tekstin aihepiireistä löytyviä tilanteita ja aiheita. Vuorovaikutteinen toiminta ryhmässä, mielikuvituksen käyttö ja eläytyminen erilaisiin Raamatun teksteistä välittyviin tilanteisiin tarkentavat omaa työskentelyä ja auttavat pääsemään kiinni yksilön oman elämän kannalta tärkeisiin teemoihin. Ryhmätilanteissa tai eri toimintatapojen yhteydessä vuorovaikutus ja empatia ovat vaikuttaneet luovien ja rohkeuttakin vaativien näkökulmien avautumiseen työskentelyssä oman hengellisen kasvun alueille. Bibliodraama voi olla toimintatapojensa avulla aktivoimassa kirkollista elämää laajemminkin auttamalla sen usein jäykkiä ajattelu- ja toimintatapoja uudistumaan, ja tällä tavoin tuomaan kristillistä toimintakulttuuria lähemmäksi tämän päivän ihmisiä.
  • Yletyinen, Hanna (2020)
    Tämän tutkielman tarkoituksena on selvittää Diakonissalaitoksen ylläpitämän matalan kynnyksen kohtaamispaikan, Kallion D-aseman, merkitystä kävijöidensä osallisuudelle. Tutkielmassani selvitän, miten D-asema pyrkii lisäämään kävijöidensä osallisuutta sekä mikä merkitys D-asemalla on sen kävijöille. Osallisuus on merkittävä tekijä ihmisen hyvinvoinnille. Osallisuus on riittäviä aineellisia resursseja, itsensä toteuttamista, kuulumista ja kuulluksi tulemista sekä vaikuttamista. Tämä tutkielma syventää aiemman tutkimuksen analyysia siitä, millaista osallisuutta matalan kynnyksen kohtaamispaikat voivat tarjota ja millaisia hyvinvointivaikutuksia sillä on. Lisäksi tutkielmassa pohdin, millaista osallisuutta kävijät osoittavat toiminnallaan D-asemalla. Tutkielman aineisto on kerätty havainnoimalla Kallion D-asemalla kahden viikon ajan. Tutkielma on laadullinen ja aineiston analyysi on toteutettu teoriaohjaavasti. Ohjaavina teorioina on käytetty erilaisia määritelmiä ja viitekehyksiä osallisuudesta ja hyvinvoinnista. Aineiston analyysissa on käytetty metodeina sekä sisällönanalyysia että temaattista analyysia. Analyysin perusteella aineistosta nousi neljä teemaa: elämäntilanteet, yhteisöllisyys, toiminta ja osallistumattomuus. Elämäntilanteet-teema kuvaa osallisuuden vajeita, joita aseman kävijöillä elämässään on. D-aseman yhteisöllisyys tuottaa sosiaalista osallisuutta mahdollistamalla vastavuoroista kuulluksi tulemista ja ihmissuhteita. Toiminta-teema kertoo osallistamistoimista, joita D-asema järjestää. Tekeminen on tärkeä osa osallisuutta, ja D-asema mahdollistaa kävijöilleen monenlaista toimintaa, jota kävijät eivät itse mahdollisesti voisi järjestää. Kävijöiden osallistumattomuus aseman toimintaan voi kertoa kävijöiden vaikeudesta esimerkiksi suunnitella omaa elämäänsä. Haluan kuitenkin tutkimuksessani huomauttaa, että toisaalta osallistumattomuus voi myös osoittaa osallisuutta omaan elämään, kun kävijät ilmentävät vallankäyttöä, toimijuutta tai omien voimavarojen huomioimista. Tämä tutkielma vahvistaa käsitystä siitä, että matalan kynnyksen toiminnalla on merkitystä kävijöilleen ja ne lisäävät osallisuutta. D-asema ei voi juurikaan vaikuttaa aineellisten resurssien puutteeseen, mutta tästä huolimatta asema vahvistaa monenlaista muuta osallisuutta, kuten osallisuutta omaan elämään, toimijuutta, itsensä toteuttamista, vastavuoroisia ihmissuhteita sekä vaikuttamista.
  • Rosengrén, Eva (2020)
    Tutkielmassa selvitetään 1500-luvun puolivälissä nykyisen Hollannin ja Belgian alueilla eläneiden mennoniittojen käsityksiä siitä, millainen oli ihanteellinen kristitty sekä tutkitaan, oliko eri sukupuolille asetettu erilaisia ihanteita. Tutkimuksen lähteinä käytän vuoden 1660 Marttyyrien peili -marttyyrikokoelmassa säilyneitä 16 kirjettä, jotka kymmenen vangittua ja marttyyrikuolemaansa odottavaa mennoniittavanhempaa lähetti lapsilleen muistoksi ja ohjeistukseksi vuosien 1557–1576 välisenä aikana. Tarkastelen, mitkä olivat ne viimeiset ohjeet, jotka vanhemmat kokivat merkittäviksi nostaa esiin, ja miten he ohjasivat lastensa kasvua kristityiksi. Vertailen kirjeitä toisiinsa tarkastellen, mitä yhteneväisyyksiä ja eroavaisuuksia niiden välillä ilmenee. Havainnoissani otan huomioon ajan ja yhteisön kontekstin. Marttyyrikuoleman kohtaavat vanhemmat eivät pystyneet toteuttamaan velvollisuuttaan kasvattaa lapsensa kristilliseen uskoon. Kirjeillään he pyrkivätkin korvaamaan tätä. Kirjeissään he pyrkivät vaikuttamaan lapsiinsa siten, että he etsisivät pelastustaan nuoruudestaan lähtien. Painottaakseen pelastuksen etsimisen tärkeyttä, vanhemmat käyttivät pelottelun keinoja. He kuvasivat kirjeissään Jumalan edessä kohdattavaa tuomiota ja rangaistusta. He myös antoivat lupauksia jälleennäkemisestä ja taivaassa saatavasta palkinnosta, jos lapset kääntyisivät ja uskollisesti seuraisivat Kristusta koko elämänsä ajan. Vanhemmat neuvoivat lapsiaan opettelemaan lukemaan ja kirjoittamaan, jotta nämä pystyisivät itse tutkimaan Raamattua ja löytämään pelastuksen tien. Vanhemmat myös käskivät lastensa olla kuuliaisia kaikille, jotka ohjasivat heitä kohti oikeaa tietä. Mennoniitat odottivat kääntyneen todistavan uskostaan ja kääntymyksestään ulkoisesti. Uskon tuli näkyä teoissa. Keskeisimmät kristityn elämää kuvaavat asiat olivat kuuliaisuus ja Jumalan pelko. Kristityn tuli olla kuuliainen kaikille Jumalan määräyksille. Jumalan tuli olla ensisijainen kaikessa, mikä tarkoitti tarpeen tullen jopa omasta hengestä luopumista. Kristityn elämää tuli ohjata Hengen hedelmät: rakkaus ja rauha. Muita kristitylle asetettuja ihanteita olivat siveellisyys, ahkeruus, nöyryys, vaatimattomuus, anteliaisuus, rehellisyys, uskollisuus ja uhrautuvaisuus. Kristityn tuli myös välttää kaikkia lihan ja maailman himoja, joita vanhemmat määrittelivät olevan siveettömyys, avionrikkominen, valehtelu, herjaaminen, pahan puhuminen, asiattomat puheet, kiroilu, vannominen, juhlinta, juopumus, tanssiminen, pettäminen, varastaminen, viha ja kateus, ahneus, rikkauksien tavoittelu, ylpeys ja epäjumalanpalvelus. Sukupuoli ei ilmennyt erityisemmin kirjeiden ohjeissa. Yleisesti ottaen kaikki ohjeet ja ihanteet koskivat sekä tyttöjä että poikia. Joitain painotuksia on kuitenkin havaittavissa. Ohjeista on nähtävissä ajan sosiaalinen rakenne, jossa mies toimi perheen päänä ja elättäjänä. Ohjeet kuuliaisuuteen, alistuvuuteen ja vaatimattomuuteen puolestaan painottuivat tytöille. Muiden sukupuolittuneiden ihanteiden, kuten hiljaisuuden ja siveyden kohdalla ei ilmennyt lähdeaineiston perusteella selviä painotuksia sukupuolen mukaan.
  • Huuhtola-Laurén, Tero (2022)
    Tämän tutkielman tehtävänä on tutkia, mitä yhtäläisyyksiä ja eroavaisuuksia on Viktor Franklin logoterapian pääkäsitteillä ja suomalaisen evankelisluterilaisen sielunhoidon opaskirjallisuuden sielunhoitokäsityksillä. Tutkielman pääkirjallisuutena käytän Viktor Franklin teosta Logoterapia: Avain mielekkääseen elämään (2005), sillä se sisältää Franklin logoterapian pääperiaatteet tiivistetysti. Sielunhoidon pääkirjallisuutena käytän kahta viimeaikaista suomalaisen sielunhoidon opaskirjaa, Paavo Kettusen teosta Auttava kohtaaminen 1: Sielunhoidon perusteet ja teologia (2013) sekä Raili Gothónin teosta Auttava kohtaaminen 2: Sielunhoidon menetelmät ja käytäntö (2014). Valitsin nämä teokset, sillä niissä esitetään kattavasti suomalaisen sielunhoidon historiaa, teoriaa, teologiaa, käytänteitä ja menetelmiä. Käytän myös tärkeänä ja tukevana kirjallisuutena kahta muuta viimeaikaista sielunhoidon yleisesitystä, jotka ovat Sielunhoidon teologia (2021) sekä Sielunhoidon käsikirja (1997). Tarkastelen aluksi sielunhoidon historiaa ja kehitystä Suomessa vanhaluterilaisesta ja pietistisestä sielunhoitomallista kohti nykypäivän terapiakeskeisempää suuntausta. Lisäksi analysoin tarkemmin sielunhoidon käsitettä. Tämän jälkeen esittelen Franklin logoterapian tutkielman kannalta riittävän kattavasti. Erittelen siitä tärkeimmät käsitteet ja kategoriat, joihin vertaan sielunhoitoon liittyvää aineistoa. Käyn läpi evankelisluterilaisen sielunhoidon ja logoterapian ihmiskäsityksen kappaleen kodalla logoterapian ihmiskäsityksen kolme peruspilaria. Tämän jälkeen vertailu siirtyy logoterapian kolmeen arvoryhmään, joista viimeinen, asennearvot, on jaettu vielä kolmeen osaan (syyllisyys, kärsimys ja kuolema). Seuraava luku käsittelee logoterapian ja evankelisluterilaisen sielunhoidon eroavaisuuksia. Esittelen vielä eroavaisuuksien jälkeen paradoksaalisen intention tekniikan, joka on logoterapian tunnetuin käytännön menetelmä. Logoterapiasta ja evankelisluterilaisesta sielunhoitokirjallisuudesta löytyy paljon samankaltaisuuksia, eikä niiden välillä ole merkittäviä ristiriitoja, vaikka joitakin eroavaisuuksia löytyy. Eroavaisuudet niiden välillä liittyvät lähinnä sielunhoidon erityisosaamisen alueelle. Yhdistämällä logoterapia evankelisluterilaiseen sielunhoitoon voidaan nähdäkseni saavuttaa suuri positiivinen ja hyödyllinen potentiaali ihmisen henkilökohtaiseen elämän tarkoitukseen sekä perimmäiseen tarkoitukseen liittyvissä kysymyksissä.
  • Kovamäki, Ina (2020)
    Tarkastelen pro gradu –tutkielmassani wiccalaisten luontosuhdetta sekä heidän käsityksiään pyhästä luonnossa. Olen jakanut tutkimuskysymykseni useampaan osaan: aluksi tarkastelen aineistossani esille tulevia wiccalaisten käsityksiä luonnosta ja sitä, miten luontosuhdetta niissä määritellään, ja onko aineistossa eroja näiden käsitysten välillä. Seuraavaksi tutkin kuinka pyhän ja profaanin käsitteet näkyvät heidän luontosuhteessaan. Lisäksi tarkastelen luonnon roolia wiccarituaaleissa ja lopuksi sitä, miten wiccalaisuus voi kannustaa harjoittajiaan toimimaan luonnonsuojelun parissa. Aineistonani käytän kolmen wiccan harjoittajan teoksia: Vivianne Crowleyn ’Wicca’ (2003), Starhawkin ’The Earth Path’ (2006) sekä Harmony Nicen ’Wicca’ (2018). Kaikissa teoksissa tulee esiin wiccalaisten läheinen luontosuhde, jota olen työssäni analysoinut. Crowleyn teos keskittyy enemmän luontosuhteen määrittelyyn, kun taas Starhawkin ja Nicen kirjat painottavat kokemuksellisuuden ja toiminnallisuuden osuutta wiccojen luontosuhteessa. Metodinani käytän laadullista sisällönanalyysiä ja pyhän käsite toimii teoreettisena viitekehyksenä työssäni. Wiccalaisilla ei ole yhtenäistä käsitystä luonnosta ja sen pyhyydestä, vaikka joitakin yleispäätelmiä aineiston perusteella voidaan tehdä. Wiccat pitävät luontoa arvossa, jotkut myös pyhänä, ja antavat sille paljon henkilökohtaista merkitystä. Jumaluudet viittaavat luontoon ja vuoden kiertokulkuun. Pyhän ja profaanin välille ei tehdä suurta eroa, mutta wiccalaisuudesta on löydettävissä elementtejä joita pidetään selvästi enemmän kunnioituksen kohteina kuin toisia; luonto on yksi näistä. Rituaaleilla ja magian käytöllä wiccalaiset voivat vahvistaa omaa luontokokemustaan ja suhdettaan elävään luontoon. Rituaalit ovat hyvin toiminnallisia ja yhteisöllisiä, ja ne tehdään usein luonnon helmassa. Luonnon pitäminen suuressa arvossa on johtanut jotkut wiccalaiset luonnonsuojeluun ja ekoaktivismiin, erityisesti Starhawkin edustama ekologisuuden, feminismin ja spiritualismin yhteensulautunut suuntaus on aktiivinen tällä saralla. Wiccalaiset kokevat luonnon olevan jotakin suojelemisen ja kunnioittamisen arvoista, joka heijastuu heidän teoissaan luonnon hyväksi. Aineistoni perusteella siis luontoa voidaan pitää wiccalaisille jonkinlaisena itseisarvona, jolla on paljon merkitystä heidän uskonnossaan ja henkilökohtaisissa elämissäään. He näkevät luonnon olevan myös kaiken toiminnan alkupiste, ja wiccalainen elämä aina huomioi luonnon positiivisella tavalla.
  • Hietava, Erik (2019)
    Tutkielman aihe on seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen yksinäisyyskokemukset ja selviytyminen Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa. Aineistona tutkimuksessa olivat 7 teemahaastattelua, joissa käsiteltiin seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuulumista, yksinäisyyden ja kuulumisen kokemuksia sekä suhdetta kirkkoon ja uskontoon. Aineisto analysoitiin soveltaen temaattisella analyysilla. Analyysi alkoi aineistoon tutustumisella, jonka jälkeen järjestelin aineistosta osat, jotka käsittelevät yksinäisyyttä. Analyysin avulla tuli esille haastateltavien toimijuus sekä kirkko yksinäisyyden lisääjänä ja vähentäjänä. Myöskin vähemmistöstressi nousi analyysissä haastatteluista esiin. Kirkko näyttäisi vähentävän yksinäisyyttä monella tavalla. Kirkko vastakohtaisesti myös vaikuttaa lisäävän yksinäisyyttä. Yksinäisyyden kokemukset näyttävät syntyvän rajatusta toimijuudesta, jotka on jaettu kolmeen erilaiseen ryhmään. Ensimmäisessä toimijuudesta neuvotellaan. Haastateltavat toimivat tietyissä puitteissa, mutta joutuvat esimerkiksi piilottamaan seksuaalisuutensa. Toisessa toimijuutta uhataan ja toimijuutta myös riistetään. Haastateltavat kärsivät sosiaalisesta ulossulkemisesta. Kolmannessa kategoriassa on toimijuuden säilyttäminen ratkaisuja tekemällä. Ratkaisujen teosta seuraa vapaa toimijuus. Tähän liittyy seuraukset erilaisista yksinäisyyden ja kuulumisen kokemuksista. Seurauksina ovat mm. aggressiivinen käytös ja poislähteminen. Haastateltavat ratkaisevat toimijuutta uhkaavat tilanteet eri tavoin. Johtopäätöksissä esitetään, että uskonto ja kirkko rajaa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuuluvia henkilöitä, aiheuttaen sitä kautta yksinäisyyttä. He eivät pysty olemaan seurakunnan toiminnassa mukana avoimesti, vaan he joutuvat suojaamaan itseään mahdollisilta negatiivisilta seurauksilta. Myöskin ristiriita kirkon virallisessa suhtautumisessa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin ja esille tulleissa kokemuksissa on iso. Uskonto näyttää tukevan ajatusvääristymiä, mikä saattaa lisätä yksinäisyyden syvyyttä. Tutkimusta on mahdollista hyödyntää kirkon työssä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien kanssa, mitkä ovat erityisiä paikkoja, joihin olisi kirkon toimijoiden syytä kiinnittää huomiota. Tutkimus auttaa pohdinnoissa suhtautumisesta seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä kohtaan.
  • Vistilä, Tero (2021)
    : Tässä tutkimuksessa tutkitaan seurakuntien organisaatioviestinnän ja yhteisöviestinnän merkitystä, käytäntöjä ja ilmenemistapoja tiedotustyön muutoksen, ja siihen saumattomasti liittyvän yhteisöviestintää harjoittavan työntekijän näkökulmasta. Tarkoituksena oli historiallisen dokumentoinnin kautta saada yleiskuva seurakunnallisen viestinnän kehityksen painopisteistä ja tiedotuskentän muutoksista. Viestinnän kehitys ei tarkoita tässä tutkimuksessa viestinnän kohteen tai sisällön muutosta, vaan sitä muutosta, miten viestintätyö on muuttunut työntekijän, työympäristön ja työkalujen kautta. Tämä tarkoittaa teknisen kehityksen, viestinnän kehitykseen liittyvien hankkeiden, organisaatiomuutosten ja työn sisällön muutosta. Tiedotustyön ohella seurakuntalehti on ollut tiedotuksen kulmakivi, ja lehtiartikkelit sekä vuorovaikutus seurakuntalaisten kanssa on mielenkiintoista. Tuhansien artikkelien aineiston suuruuden takia journalismia ja sen sisällön muutosta ei voi kuitenkaan tutkia yhtä mielekkään analyyttisesti tässä yhteydessä kuin tiedotustyötä. Tarkoitushakuinen arkistoanalyysi ja työntekijöiden haastattelut laatimillani kysymyksillä johdattavat aiheen historialliseen käsittelyyn ja johtopäätösten tekemiseen viestinnän kehityslinjoista. Tutkimuksen tuloksena on tarkoitus saada kokonaiskuva seurakunnallisen yhteisöviestinnän kehityksestä, siihen vaikuttavista tekijöistä ja mediakentän ratkaisevista muutoksista, jotka ovat vaikuttaneet kokonaisvaltaisesti viestintätyöhön. Seurakunnallinen tiedotustyö kehittyi pitkälti tiedotus- ja viestintäalan kehityksen mukana ja seuraillen postmoderniksi muuttuvan yhteiskunnan muutoksen mahdollistamia uusia tapoja tavoittaa ihmisiä rakennemuutoksen muuttamissa ympäristöissä. Uudet seurakunnat olivat syntyneet moderniin ympäristöön. Sisällöllisesti viestinnän teemat tai aiheet eivät ole käyneet läpi yhtä suurta muutosta, kuin mitä tekninen kehitys on aiheuttanut. Tämä tulee ilmi tietenkin myös kirkon perustehtävän kautta. Tiedotustyön käsite muuttui ajan kuluessa vuorovaikutukseksi, dialogiksi ja lopulta eri viestijöiden yhteistuotannoksi mediavälineiden kehityksen kautta. Audiovisuaalinen ja painotekninen kehitys sekä mainonnan ja journalismin keinojen käyttö sysäsivät tiedotustyön kehitykseen. Digitalisointi lisäsi tiedotuksen visuaalisuutta entisestään. Sittemmin aikaan ja paikkaan sitoutumaton internet teki tiedotuksesta alati saavutettavan ja lisäsi tiedonhakijan mahdollisuuksia hankkia aina tietoa. Reaaliaikainen sosiaalinen media ja vuorovaikutuksessa olevat sosiaaliset henkilöt, yhteisöt ja ilmiöt loivat oman mediamaailman, jossa on yhtä monia tuottajia kuin tiedon vastaanottajia. Visuaalisuuden ja tiedonhankinnan kehityksestä siirryttiin sosiaaliseen vuorovaikutuksen yksilöiden ja yhteisöjen välillä.