Browsing by study line "Musikvetenskap"

Tässä tutkimuksessa esitän matemaattisen mallin kuulohavainnossa syntyvien ääniobjektien kuvaamiseen neliulot-teisessa topologisessa avaruudessa. Aluksi analysoin kolmea musiikkiesimerkkiä niiden havaittavien ulottuvuuksien kautta. Musiikkiesimerkit ovat lyhyet katkelmat teoksista Syrinx (Debussy 1913), jousikvartetto nro. 12 op. 127 (Beethoven 1825) sekä Les objets obscurs (Parmerud 1991). Tarkoituksena on saavuttaa ymmärrys ääniobjektista moniulotteisena havaintona sekä luoda käsitteistö tutkimuksen jatkoa varten. Ääninäytteitä käsittelen kuulomaise-ma-analyysin, spektromorfologian ja ääniobjektin aikaskaalojen näkökulmista havaintoanalyyttisesti ja käsitteellisesti. Käytän havainnoivina menetelminä kriittistä kuuntelua ja signaalianalyysia. Erottelen ja raportoin näistä ääninäytteistä kaikki kuuloaistilla havaittavat eriytyneet ääniobjektit. Tutkimuksen seuraavassa vaiheessa luon itse siniäänistä koostuvan ääniobjektin. Tätä ääniobjektia analysoin ensimmäisen analyysiluvun metodologian ja käsitteistön puitteissa. Lisäksi taulukoin objektin MIDI -datasta datajoukon. Näitä havaintorakenteellisen analyysin tuloksia ja datajoukkoa käytän aineistona kolmannessa analyysivaihees-sa. Tämän aineiston avulla yhdistän äänihavainnon, ääniobjektin ja siihen liittyvän analyyttisen käsitteistön tutkimuksen matemaattiseen ulottuvuuteen, eli topologiseen kuvaukseen. Kolmannessa analyysivaiheessa luon tästä itse tuotetusta ääniobjektista topologisen representaatiomallin. Ensin käsittelen itse tuotetun ääniobjektin havaintorakenteellista jäsentymistä joukko-opin näkökulmasta. Eli sitä, mitkä havaintorakenteellisten yksiköiden väliset suhteet ovat joukko-operaatioiden, kuten yhdisteen, leikkauksen ja erotuksen näkökulmista. Sen jälkeen esittelen sen neliulotteisen topologisen avaruuden, jossa ääniobjektien representaatio mahdollistuu. Lopuksi kuvaan itse tuotetun ääniobjektin havaintoperusteisen rakenteen topologisesti aiemmin luodussa neliulotteisessa avaruudessa. Tutkimuksen tuloksena voin sanoa, että tämä topologinen malli vaikuttaa toimivalta äänitapahtumien havaittujen ulottuvuuksien kuvaamiseen. Tämä malli voi toimia lähtökohtana laskennallisen musiikkianalyysimenetelmän kehityksessä.

Maisterintutkielmani lähtökohtana on porvarisrouva Alexandra Edelfeltin (o.s. Brandt) (1833–1901) säveltämä kahdentoista laulun nuottikäsikirjoitus, jota säilytetään Turussa Sibelius-museossa. Tutkin Edelfeltiä säveltäjänä tämän nuottikirjan pohjalta musiikkifilologisesta sekä nais- ja kulttuurihistoriallisesta näkökulmasta. Koska Edelfeltistä ei tiedetä yleisesti juuri mitään, sisältyy tutkielmaani hänen tiivistetty elämäkertansa. Kuvailen häntä myös henkilönä tulkitsemalla käytettävissäni olevia lähteitä. On lisäksi oleellista ymmärtää, millaisessa yhteiskunnallisessa ja kulttuurisessa ilmapiirissä hän eli, joten olen myös tarkastellut taiteellisesti luovien naisten elämää 1800-luvulla. Nostan esimerkinomaisesti esiin kolme muuta taiteellisesti lahjakasta naista samalta aikakaudelta luodakseni vertailupohjaa Edelfeltin omalle elämälle. Patriarkaalisessa yhteiskunnassa elänyt Alexandra Edelfelt ei voinut elämässään harjoittaa taiteellista kutsumustaan, joten hän kanavoi taiteelliset ambitionsa täysimääräisesti poikaansa taidemaalari Albert Edelfeltiin. Voidaankin perustellusti kysyä, olisiko tämä yltänyt niin merkittävään maineeseen, jollei äiti olisi tukenut häntä vankkumattomasti ja valanut epätoivonkin hetkinä uskoa poikaansa. Alexandra Edelfelt sai tyypillisen porvaristytön kasvatuksen, johon kuului musiikin ja kielten opiskelu. Edelfeltin taiteellinen lahjakkuus huomattiin jo varhain, ja hän tuli jo nuorella iällä kotikaupunkinsa Porvoon tietoisuuteen loistavana pianistina ja säveltäjänä. Julkisesti hän ei koskaan esiintynyt, mutta hänen maineensa leviämistä edesauttoi kiinteä perhetuttavuus Porvooseen muuttaneiden Runebergien kanssa. Johan Ludvig Runeberg oli kuuluisuus, jonka luona kaikki merkittävät Porvoossa vierailleet henkilöt kävivät, ja koko kaupunki tiesi, mitä Runebergien kotona tapahtui. Alexandra Edelfelt sävelsi 1850-luvun molemmin puolin pianosäestyksellisiä lauluja ja kirjoitti ne muistikirjaan, jota tänä päivänä säilytetään Sibelius-museossa. Tämä lied-kirja sisältää kahdeksan kokonaista ja neljä keskeneräistä laulua ajoittuen vuosille 1848–1853. Vuonna 1852 Edelfelt meni naimisiin, ja kuinka kuvaavaa onkaan, että kaikki sen jälkeen kirjoitetut laulut jäivät keskeneräisiksi. Olen tarkastellut lied-kirjaa kokonaisuutena ja lisäksi valinnut joukosta yhden laulun, Wainas söfsång, lähempään tarkasteluun. Tarkasteluni on luonteeltaan hyvin pitkälle musiikkifilologista, ja sen tukena olen käyttänyt funktionaalista musiikkianalyysia sekä laulun tekstin ja musiikin välisen vuorovaikutuksen arviointia. Jo yhden laulun syvällinen tarkastelu osoittaa, että Edelfeltillä oli vahva draaman taju ja erinomaiset kyvyt musiikilliseen ilmaisuun. Tutkimus osoittaa, että patriarkaalinen yhteiskunta on naisen elämän rajoittamisella aiheuttanut vahinkoa paitsi naisille itselleen ja heidän lähipiirilleen niin myös koko yhteiskunnalle ainakin käyttämättä jääneiden resurssien hukkaamisen muodossa.

Länsimainen populaarimusiikki sisältää lukuisia toisistaan paljonkin poikkeavia musiikkityylejä siitä huolimatta, että monesti näiden tyylien katsotaan kuuluvan samaan populaarimusiikin kategoriaan. Tämän johdosta populaarimusiikissa on runsaasti erilaisia tyylikohtaisia musiikillisia käytäntöjä mm. harmoniaan ja melodiaan liittyen, jotka yhdessä luovat kappaleiden tonaalisuutta eli eräänlaista sävelsuhteiden koherenssia. Tutkimukseni selvittää, millaisilla harmonisilla keinoilla tonaalisuutta muodostetaan populaarimusiikissa. Tavoitteeni on siis kartoittaa harmonisia säännönmukaisuuksia eri tyyleissä ja eri aikakausina. Aineistona tutkimuksessa on 1058 kappaletta, jotka ovat olleet levymyyntiin perustuvan Billboard Hot 100 -listauksen ensimmäisellä sijalla vuoden 1960 ja vuoden 2019 maaliskuun välillä. Tämän vuoksi analysoin kaikkien kappaleiden sointuprogressiot sekä muut harmonian kannalta oleelliset elementit kuten sävellajin ja moodin. Laadin näiden harmonisten elementtien yleisyydestä taulukon vuosikymmenten mukaan, joka havainnollistaa elementtien kehitystä kuuden vuosikymmenen aikana. Analysoin lisäksi eri populaarimusiikin tyyleille tyypillisiä sointuprogressioita muutamin kappalekohtaisin esimerkein. Analyysissa ilmeni varsin selvää muutosta harmonisten elementtien yleisyydessä vuosikymmenten välillä. Esimerkiksi mollikappaleet ovat lisääntyneet paljon 1960-luvulta lähtien. Erilaisten sointuprogressioiden yleisyyden suhteen on havaittavissa sekä tyylikohtaisia että aikakausiin liittyviä eroja, jotka myös liittyvät toisiinsa. Erityisesti vain yhteen sointuprogressioon perustuvat kappaleet ovat yleistyneet 2000-luvulta lähtien. Tutkimustulokset osoittavat, että eri tyyleihin liittyy niille tyypillisiä harmonisia keinoja, mutta myös aikakausi vaikuttaa näiden keinojen käyttöön. Eri tyyleissä otetaan enemmän tai vähemmän vaikutteita muista tyyleistä. Tulokset luovat laajan katsauksen siitä, miten harmoniaa on organisoitu populaarimusiikissa, ja ne toimivat pohjana tarkemmalle aikakausi- ja tyylikohtaiselle populaarimusiikin tutkimukselle.

Tässä tutkielmassa tarkastelen rumpukomppien hienorytmisiä ominaisuuksia UK garage -artisti Burialin (William Emmanuel Bevan) musiikissa. UK garage on elektronisen tanssimusiikin tyylilaji, joka kehittyi Yhdistyneessä kuningaskunnassa 90-luvulla. Bevan on käyttänyt musiikkinsa tuottamiseen Sound Forge -äänieditoria, jossa ei ole sekvensseriä. Hän on toisaalta tehnyt ainakin Unite-kappaleen sekvensserisellä ohjelmalla. Tutkielmassa selvitetään miten sekvensserin käyttämättömyys ilmenee rumpuiskujen kestoissa ja vertautuu sekvensserillä luotuihin rytmeihin. Aineistona on kahden tahdin mittaiset näytteet yhdeksästä Burialin sekä yhdestä El-B:n kappaleesta. El-B on eräs Bevanin suurimmista musiikillisista vaikutteista rytmiikan osalta. Rumpuiskujen ajalliset poikkeamat metrisestä pulssista on mitattu Ableton Live -ohjelman avulla. Mittaustuloksista on muodostettu kuvaajat, joissa x-akselilla on musiikin metrinen pulssi ja y-akselilla iskun ajallinen poikkeama millisekunneissa. Java-ohjelmointikielellä kirjoitetun ohjelman avulla mittaustuloksista on myös laskettu peräkkäisten kuudestoistaosien väliset swing-suhteet. Ohjelman avulla on saatu kunkin näytteen swing-suhteiden keskiarvo, varianssi, keskihajonta ja pienin sekä suurin arvo. Systemaattista rytmistä fraseerausta löytyi kaikista näytteistä. Burialin kappaleissa swing-suhde vaihteli suoran 1:1 ja jopa yli 3:1 välillä. Swingiä oli enimmäkseen peräkkäisten kuudestoista- osien välillä, mutta joissain tapauksissa myös kahdeksasosien välillä. El-B:n ja Burialin rumpukomppien rytmiikka oli hyvin samankaltaista. Sekvensserin avulla tehdyt kappaleet erottuivat iskujen tarkkuudessa ja vaikuttaa siltä, että Unite-kappaleen lisäksi myös Lambeth on tehty sekvensserin avulla. Useassa näytteessä etenkin bassorummun iskuissa toistui tanssimusiikille tyypillinen kuvio, jossa isku on ensin painollisella tahdinosalla ja sitten seuraavan painollisen osan kuudestoistaosa-kohoiskulla. Mittausten tekemistä ja swing- suhteiden arvioimista vaikeutti hi-hat-symbaalien hitaasti voimistuvat alukkeet. Tämä tutkimus antaa metodologisen mallin niille tutkijoille, jotka ovat kiinnostuneita musiikin hienorytmisiä ominaisuuksia.

Käännösiskelmiä on tutkittu aiemmin lähinnä historiallisesta näkökulmasta, eikä aiemmissa tutkimuksissa ole juurikaan paneuduttu adaptaatioon, laulettavuuteen ja domestikaatioon laululyriikan kannalta. Kyseiset osatekijät taustoittavat kappaleen kääntämishetken ajankuvaa ja eroavuuksia kielten ja kulttuurien välillä mielenkiintoisella tavalla. Haluankin tutkimuksessani korostaa käännöskappaleiden haasteellisuutta sanoituksellisesti ja sovituksellisesti. Tutkimuksessani tarkastelen kahden käännöskappaleen, Kuusamon ja Tervetuloa länteen, Andrej:n adaptaatioita. Adaptaatiossa yhdistyvät alkuperäistekstille uskollinen kääntäminen sekä vapaampi variointi. Domestikaatio on yksi adaptaation keinoista, ja yleinen metodi käännöskappaleissa. Tutkimustavoitteisiini kuuluu kappaleen kääntämisen osa-alueiden eritteleminen kehittämälläni mallilla. Aiempiin vastaavanlaisiin teorioihin pohjautuva ja niitä yhdistelevä oma mallini sallii minun tutkia käännöskappaleita uudenlaisella tavalla, jonka toivon olevan kokonaisvaltainen, laulettavuuden huomioonottava kokonaisuus. Tutkimuksessani yhdistyvät kulttuurinen musiikkianalyysi ja käännöstieteellinen tutkimus. Molemmissa tutkimissani käännöskappaleissa on pyritty mahdollisimman luonnolliseen lopputulokseen laulettavuuden kannalta. Alkuperäiskappaleiden säkeiden tavumääriä on noudatettu tarkasti ja loppusointuisuus on huomioitu. Kummankin kappaleen tekstissä esiintyy mittavasti domestikaatiota paikan- ja henkilöiden nimistä kulttuuritermistöön. Myös musiikin domestikaatiossa on havaittavissa jonkin verran genrellisiä, tempollisia ja instrumentaalisia muutoksia.

Cheerleading on esteettinen, voimaa, kestävyyttä ja esiintymistaitoa vaativa kilpaurheilulaji. Kilpailuissa ohjelman tukena käytetään tarkoin määriteltyä musiikkia, joka tekee ohjelman suorittamisesta sekä katsomisesta mielekästä. Käsittelen tutkielmassani näitä cheerleadingissa käytettyjä kilpailumusiikkeja, joiden tyyli on hyvin ainutlaatuinen, sillä musiikit koostuvat useista eri musiikkikappaleista, ääniefekteistä ja kustomoiduista elementeistä. Selvitän kilpailumusiikkien erilaisia merkityksiä cheerleadereille ja valmentajille, minkä lisäksi pohdin kilpailumusiikkien tilaus- ja tekoprosessia sekä niiden tilaajien että tekijöiden näkökulmista. Aiemman urheilun ja musiikin yhteydestä tehdyn tutkimuksen mukaan musiikki vaikuttaa urheilusuoritukseen positiivisesti, joten oikeanlaisen kilpailumusiikin käyttäminen sekä harjoituksissa että kilpailuissa on tärkeää. Selvitän, millaiset tekijät ja elementit kilpailumusiikissa ovat cheerleadereille merkittäviä sekä miten kilpailumusiikki vaikuttaa urheilusuoritukseen ja joukkueen yhteishenkeen. Kerron myös kilpailumusiikin tilaus- ja tekoprosessista etsien tehokkaita keinoja luoda entistä sopivampia musiikkeja cheerleading-joukkueille. Aineisto koostuu cheerleadereille tehdystä laajasta kyselytutkimuksesta, johon sai vastata sekä monivalintavastauksilla että omin sanoin. Yksilöllisten vastausten myötä tutkimus on pääosin kvalitatiivista, temaattista sisällönanalyysia. Monivalintavastaukset ja vastausten suuri määrä antavat kuitenkin mahdollisuuksia myös kvantitatiivisiin menetelmiin, kuten yleistyksiin ja jaotteluihin. Kyselytutkimuksen lisäksi käytän aineistoina kilpailumusiikkeihin liittyviä videoita sekä Suomen Cheerleadingliiton kilpailusääntöjä ja arvostelukaavakkeita. Olen itse harrastanut cheerleadingia ja tehnyt kilpailumusiikkeja useita vuosia, joten hyödynnän tutkielmassa aineiston lisäksi omaa käytännön kokemustani. Tulokset viittaavat siihen, että kilpailumusiikin merkitykset cheerleadereille ovat moninaiset ja vaihtelevat paljon urheilijasta sekä valmentajasta riippuen. Kaikista tärkein rooli kilpailumusiikilla on kuitenkin niin sanotun hyvän fiiliksen tuojana harjoittelun ja kilpailusuorituksen aikana. Kilpailumusiikki tuo urheilijoille voimaa ja motivaatiota sekä helpottaa esiintymistä. Se nähdään myös yhteishengen luojana sekä musiikin suunnitteluvaiheessa että ohjelmaa tehdessä. Kilpailumusiikin suunnitteluun ja ideointiin kannattaakin osallistaa koko joukkue, jotta musiikki vastaisi mahdollisimman monen urheilijan toiveita ja että siitä muodostuisi joukkueelle tärkeä, yhteishenkeä lisäävä kilpailuohjelman ääniraita.

Yleisradiossa asetettiin äänilevyille esityskieltoja ja -rajoituksia vuoteen 1972 saakka, jolloin tehtiin päätös esityskieltojen poistamisesta. Päätöksen myötä vastuu siitä, mitä musiikkia ohjelmissa oli soveliasta soittaa, siirrettiin toimittajille. Yleisradiossa siirryttiin virallisen esityskiellon purkamisen jälkeen uudenlaisen sensuurin aikaan. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että suomalaisen populaarimusiikin esittämistä rajoitettiin Yleisradiossa edelleen. Tässä tutkimuksessa tarkastelen Yleisradion harjoittamaa populaarimusiikin sensuuria koskevaa diskurssia lehdistössä vuosina 1972–1979. Tutkimuksella vastataan kysymyksiin, miten suomalaisessa lehdistössä on keskusteltu suomalaisen populaarimusiikin sensuurista edellä mainitun ajanjakson aikana, miten Yleisradion edustajat ovat asiaa kommentoineet, miten sensuuria on ilmennyt Yleisradion toiminnassa ja lehdistössä sekä millä tavalla Yleisradion ohjelma- ja musiikkitarjonnasta on lehdistössä keskusteltu. Tutkimusaineistoa tarkastellaan diskurssianalyyttisin keinoin. Tutkimusaineistonani toimii vuosien 1972–1979 aikana julkaistut Helsingin Sanomien, Uusi Suomi -sanomalehden sekä Suosikki-nuortenlehden jutut, joissa tuodaan esille Yleisradion harjoittamaa suomalaisen populaarimusiikin sensuuria sekä ohjelmatarjontaa. Lehtijuttuja valikoitui yhteensä 15. Tutkimusaineistosta ilmeni monenlaisia sensuurin muotoja. Sensuuria ilmeni itsesensuurina sekä Yleisradion toimittajien että lehdistön osalta. Hiljennysvaikutusta ilmeni tapauksissa, joissa yleisö koki Yleisradion soittamat kappaleet loukkaavina tai epäsopivina. Soitetusta kappaleesta syntynyt kohu vaikutti Yleisradion toimintaan siten, että kappaleet saatettiin jälkikäteen kieltää tai niiden esitystä rajoitettiin entistä tiukemmin. Sensuuria ilmeni myös musiikin jakelun rajoittamisena, jota Yleisradio teki systemaattisesti. Monien muusikoiden ja yhtyeiden levytykset eivät soineet radion taajuuksilla erilaisista syistä johtuen, jolloin Yleisradion toiminnalla oli sensuroivia vaikutuksia suomalaisten taiteilijoiden työhön. Jakelua rajoitettiin myös soittamalla joitakin kappaleita ainoastaan tietyissä ohjelmissa tai tiettyyn aikaan päivästä. Tästä syystä Yleisradion musiikkitarjonnan rajallisuus voidaan nähdä Yleisradion harjoittaman sensuurin tuloksena. Keskeisiksi diskursseiksi tutkimuksessa nousi esiin etäännyttäminen sensuurista sekä diskurssi sensuurista julkisuutta ja houkuttelevuutta lisäävänä tekijänä. Ajallinen etäännyttäminen ilmeni etenkin Yleisradion toimittajien puheenvuoroissa silloin, kun esityskielloista puhuttiin. Lehdistön ja kirjoittajien diskursseissa nousi useaan otteeseen esille ajatus Yleisradion vastuusta, sillä sen tehtävänä nähtiin kansan sivistyksen vaaliminen. Yleisradiolla nähtiin olevan vastuu yhteiskunnan hyvinvoinnin ylläpitämisessä ja moraalin sekä hyvän maun säilyttämisessä. Toisaalta Yleisradion vastuuna nähtiin myös musiikin, etenkin viihdemusiikin, monipuolinen tarjoaminen nuorisolle sekä yleisesti radion kuuntelijoille.

Tutkimukseni käsittelee musiikin funktioita Akira Kurosawan elokuvissa Rashomon ja Seitsemän samuraita. Tutkimukseni pääasiallinen tutkimuskysymys kuuluu, millainen rooli musiikilla on Akira Kurosawan toisen maailmansodan jälkeisissä elokuvissa. Tutkimukseni teoreettinen viitekehys koostuu Anu Juvan (2008) elokuvamusiikin funktioanalyysistä, jossa elokuvamusiikin eri käyttötavat jaotellaan kokemuksellisiin, sisällöllisiin, rakenteellisiin ja ulkoisiin funktioihin. Täydennän teoreettista viitekehystäni elokuvamusiikin analyysin konventionaalisilla metodeilla ja käsitteillä. Ennakko-oletukseni oli, että musiikilla on Kurosawan elokuvissa merkittävä informatiivinen rooli. Perustin oletukseni Kurosawan omiin sanoihin, joiden mukaan hän halusi antaa elokuviensa henkilöhahmoille omat musiikilliset teemansa. Tutkimukseni tieteellinen arvo perustuu Kurosawan elokuvamusiikkia sekä säveltäjä Fumio Hayasakaa koskevan aikaisemman tutkimuksen harvinaisuuteen. Kurosawa oli musiikillisesti huomattavan valistunut, joten hänen suhteensa elokuvamusiikkiin ja tapansa hyödyntää musiikkia tarjoavat mielenkiintoisen tutkimuskohteen. Analyysini tulokset vahvistivat oletukseni musiikin roolista Kurosawan elokuvissa. Tutkimukseni todistaa, että Kurosawan elokuvissa musiikki muodostaa tärkeän informatiivisen tason. Ylivoimaisesti yleisin molemmista elokuvista löytyvä musiikin funktio on sisällöllinen, jolloin musiikin tarkoituksena on tuoda elokuvaan ja sen hahmoihin jotain uutta ja tukea kuvamateriaalia informaation syöttämisessä elokuvan kokijalle. Erityisesti Seitsemän samurain musiikillinen ääniraita on vahvasti johtoaihepainotteinen, mikä korostaa musiikin merkitystä elokuvakokonaisuuden rakentajana.

Tutkielmassa tarkastellaan, kuinka tanskalaisartisti Myrkur heijastaa pohjoisuutta, pohjoista identiteettiä ja estetiikkaa tuotannossaan. Laadullinen sisältöanalyysi paljastaa, millaisin keinoin Myrkur esittää pohjoisuuteen liittyviä mielikuvia niin musiikissaan kuin visuaalisessa ilmaisussaan, luoden kokonaisvaltaisen pohjoisen kuvan artistiudestaan. Teoreettisesti tutkimus perustuu sekä ekomusikologiaan eli ekokriittiseen musiikintutkimukseen, erityisesti paikallisuuteen ja topofiliaan että borealismiin. Pohjoisuus näkyy Myrkurin taiteessa strategisena essentialismina, jossa pohjoista kuvastoa hyödynnetään tarkoituksellisesti imagon luomisessa sekä topofiliana, jossa suhde tiettyyn merkitykselliseen paikkaan korostuu. Analyysistä selviää, millaisin tavoin Myrkurin musiikki, erityisesti Folkesange-albumi, tarjoaa erilaisia näkökulmia paikallisuuteen ja pohjoisuuteen. Samalla tutkielma käsittelee pohjoisuuden ja borealismin erilaisia ulottuvuuksia ja kytkee Folkesangen osaksi 2020-luvun ekokriittisesti tulkittavissa olevaa musiikkia, vaikka Folkesange ei olekaan eksplisiittisen ekokriittinen albumi, voi siitä tehdä ekokriittisen tulkinnan kautta pohjoisuuteen, paikkaan ja ihmisen luontosuhteeseen liittyviä havaintoja. Tutkielmasta muodostuu kokonaiskuva siitä, että pohjoisuutta representoivaksi tulkittavat musiikilliset ja visuaaliset aiheet toimivat osana koherentin artisti-imagon rakennusta.

Osa soittimista on merkittävästi sukupuolittuneita, eli niihin liitetään selkeästi enemmän joko feminiinisiä tai maskuliinisia merkityksiä. Vaikka soitinmieltymysten sukupuolittuneisuutta on tutkittu jo 1970-luvulta lähtien, merkittävää muutosta soitinten sukupuolittuneisuudessa ei tähänkään päivään mennessä ole nähtävissä. Tutkimukset ovat osoittaneet meidän sisäistävän soittimiin liittyviä sukupuolistereotypioita jo päiväkoti-iässä: erityisesti poikien on huomattu suosivan maskuliinisiksi miellettyjä soittimia jo lastentarhassa. Tämä tutkimus tarkastelee soitinmieltymysten sukupuolittumista sekä sukupuolittumisen syitä Suomessa. Tutkimuksen aineisto kerättiin kyselyllä, joka tehtiin Meilahden ala-asteen koulussa tammikuussa 2021. Kyselyyn osallistui 217 oppilasta 2.–6. luokilta. Tässä tutkimuksessa maskuliinisina soittimina ilmenivät rummut, kitara ja basso ja feminiinisinä soittimina huilu, viulu sekä piano. Tutkimuksen neutraalein soitin oli trumpetti, johon on aiemmissa tutkimuksissa liitetty usein maskuliinisia merkityksiä. Pojat suosivat selkeästi enemmän maskuliinisia soittimia, siinä missä tytöt valikoivat lempisoittimensa laajemmasta feminiinisten ja maskuliinisten soitinten joukosta. Hienoista iän myötä tapahtuvaa lievenemistä sukupuolittuneisuudessa on nähtävissä sekä tyttöjen että poikien kohdalla: ala-asteen aikana tyttöjen kiinnostus feminiinisiä soittimia kohtaan väheni ja maskuliinisia soittimia kohtaan kasvoi, ja vastaavasti poikien kiinnostus feminiinisiä soittimia kohtaan kasvoi ja maskuliinisia soittimia kohtaa väheni. Poikien antamat pisteet olivat huomattavasti yhdenmukaisempia kuin tyttöjen. Tästä johtuen poikien antamat pisteet muodostavat lähes yksinään järjestyksen, johon soittimet asettuvat tässä tutkimuksessa maskuliinisimmasta feminiinisimpään – tyttöjen laajemmalle jakautuvat pisteet eivät juurikaan vaikuta järjestykseen. Onkin syytä pohtia, liittyvätkö käsityksemme tyttöjen ja poikien soittimista todella siihen, mistä soittimista tytöt ja pojat pitävät vai ovatko feminiiniset soittimet lopulta soittimia, joista pojat pitävät vähiten. Vastaajat perustelivat soitinten mieluisuutta useimmiten soittimen ääneen, soittotapaan tai vaikeustasoon, omaan harrastuneisuuteen tai soittimen tuttuuteen liittyvillä tekijöillä. Edellä mainittujen seikkojen lisäksi myös kavereiden ja sukupuolistereotypioiden vaikutukset ovat nähtävissä soittimille annetuissa pisteissä. Vaikka soittimiin liittyvien sukupuolistereotypioiden purkaminen on pitkäjänteistä työtä ja vaatii lopulta suuria rakenteellisia muutoksia, myös pienillä teoilla on merkitystä: opettajilla on mahdollisuus tarjota lapsille tasavertaisia musiikillisia kokemuksia, joiden vaikutukset ovat kauaskantoisia. Myös tutkijoiden rooli sukupuolistereotypioiden purkamisessa on suuri, eikä tutkimusta aiheen parissa voida tehdä liikaa.