Browsing by study line "Oikeusteoria"
Now showing items 1-6 of 6
-
(2023)Tekoälyt kehittyvät alati kiihtyvällä tahdilla pystyen suoriutumaan jatkuvasti toinen toistaan haastavammista ja monimutkaisemmista tehtävistä. Tekoälyjen nopealla kehityksellä on epäilemättä valtavaa potentiaalia hyödyttää yhteiskuntaa monin tavoin, mutta se tuo mukanaan myös erilaisia käytännön riskejä ja oikeudellisia haasteita. Nämä haasteet liittyvät muun muassa tekoälyn toiminnasta aiheutuviin vahinkoihin ja niihin liittyviin vastuukysymyksiin sekä mahdollisuuteen mielekkäästi ja merkityksellisesti rankaista tekoälyä. Lainsäädännön laahatessa tekoälyjen kehityksen perässä onkin syytä pyrkiä mahdollisimman nopeasti löytämään ratkaisuja tekoälyjen asettamiin oikeudellisiin ongelmiin. Euroopan unionin oikeudellisten asioiden valiokunta julkaisi vuonna 2017 päätöslauselman, jossa komissiota kehotetaan tutkimaan, analysoimaan ja harkitsemaan, muiden oikeudellisten ratkaisujen ohella, erityisen oikeudellisen aseman, sähköisen henkilöyden, myöntämistä vähintään pisimmälle kehitetyille autonomisille roboteille. Ajatus on kuitenkin saanut osakseen mainittavan määrän kritiikkiä, eikä aiheeseen liittyen sittemmin juurikaan ole edistetty lainsäädäntöhankkeita. Tutkielmassa tarkastellaan joitakin valikoituja tekoälyjen kehityksen asettamia oikeudellisia ongelmia sekä selvitetään yhtäältä voitaisiinko – ja toisaalta tulisiko – näitä ongelmia ratkaista suomalla ainakin joillekin tekoälyjärjestelmille jonkinlainen juridisen henkilön status. Syvällisemmin tarkasteltavia oikeudellisia ongelmia ovat tekoälyn aiheuttamista vahingoista koituva korvausvastuu ja rikosvastuu, sekä korvausvastuuseen liittyen myös tekoälyn potentiaali omistusoikeuteen. Vahingonkorvaus- ja rikosvastuuseen liittyvien kysymysten tarkastelussa käytetään tukena autonomisiin ajoneuvoihin liittyvää sääntelyä ja sen mahdollisia kehitystarpeita. Tutkielma on ensisijaisesti oikeusteoreettinen, mutta siinä on tarpeen vaatiessa myös lainopillisia elementtejä. Tutkielman keskiössä ovat tulevaisuuden oikeustilaan liittyvät normatiiviset kysymykset sekä de lege ferenda -tyyppiset kannanotot, vaikka juridisen henkilöyden määritelmän osalta tutkielmassa on vivahteita myös analyyttisesta oikeusteoriasta. Juridista henkilöyttä lähestytään tutkielmassa ryväskäsitteenä perinteisen oikeuskelpoisuuteen sidotun määritelmän sijasta. Keskeisimpänä ongelmana tekoälyjärjestelmän vahingonkorvausvastuuseen asettamisessa nostetaan esille tekoälyn omistusoikeuden potentiaaliset ihmisten hyvinvointia vähentävät vaikutukset tekoälyjärjestelmien haaliessa rajallisia resursseja varallisuuspiiriinsä. Rikosoikeudellisen rankaisemisen osalta suurimpana ongelmana mainitaan tekoälyjärjestelmien oletettava kykenemättömyys kärsiä rangaistuksesta, mikä puolestaan uhkaa johtaa retribuutiokatoon yhteiskunnassa ja edelleen oikeusjärjestelmän legitimiteetin heikkenemiseen. Tätä ongelmaa on erittäin haastava ratkaista muutoin kuin ohjelmoimalla oikeusjärjestelmän sisältämät oikeusnormit tekoälyn koodiin. Tämän ratkaisun saavuttamisen aikataulun arvioiminen on tosin hyvin haastavaa. Potentiaalisina ratkaisuehdotuksina korvausoikeudellisiin ongelmiin ehdotetaan muun muassa rajoitetun omistusoikeuden myöntämistä sähköisille henkilöille sekä erilaisia vakuutus- ja korvausjärjestelmiä. Lopulta suositeltaviin lainsäädäntöratkaisuihin vaikuttaa kuitenkin kaikkein eniten ihmiskeskeinen näkökulma, eli kokonaisarvio sähköisen henkilöyden oletettavasti tuottamista positiivisista ja negatiivisista vaikutuksista yhteiskunnalle ja ihmisten hyvinvoinnille.
-
(2024)This master’s thesis offers a thorough exploration of the integration of legal design in shaping privacy policies to meet the GDPR's requirements for transparency and user-centricity. The thesis begins with a critical review of the prevailing legal practices in drafting privacy documents, highlighting their complexity and inaccessibility, which often result in a failure to achieve the transparency and informed consent aspired by the GDPR, particularly in the context of its Articles 5 and 12. The research merges theoretical insights with practical applications, centering on an empirical case study that applies legal design principles to design a law firm's privacy policy. This case study serves as a concrete example of how legal design methods can transform privacy policies into more understandable and user-centric formats, thereby fulfilling the GDPR's goals. The study not only highlights the benefits of legal design in enhancing the clarity and accessibility of legal documents but also emphasizes its role in ensuring that consent is genuinely informed, as mandated by the GDPR. Building upon these insights, the thesis advocates for a transformative change in legal education and practice, emphasizing the need for legal professionals to adopt an empathetic, inclusive, and user-focused approach in creating legal documentation.
-
(2023)The thesis examines the initiatives and opinions of the Supreme Administrative Court (the SAC) and the Supreme Court (the SC) between 2000 and 2021. The SAC and the SC can propose initiatives to the Government according to section 99 of the Constitution. Since the courts’ duties extend beyond judicial power, this can be seen as an exception to the separation of powers doctrine. Between 2000 and 2021, the SC has proposed six initiatives and the SAC nine. Also, the highest courts give opinions to the Government on legislative issues and participate this way in law drafting. The thesis concentrates on all initiatives, four opinions of SAC and tries to form an overview of the opinions of the SC. There are no studies regarding the initiatives and opinions of the SC, and this is also the first time when the initiatives and opinions of both courts are examined together. The framework is socio-legal, and the method used is qualitative document analysis. The main part of the research material is collected from the SC and the SAC archives. Three questions are answered: 1. Why have the highest courts exercised their rights moderately in initiatives? 2. What are the causes and objectives in the initiatives and opinions, and what kind of argumentation did the courts bring up? 3. Do initiatives and opinions reveal something about the role of the courts in relation to Parliament and the Government? The main finding is that initiatives and opinions are a way to secure independence. The main cause in initiatives for the SAC was an increase in appeals, which led to insufficient human resources. For the SC, the main cause was the need to manage core tasks. Overall, managing core tasks can be found in causes, objectives and arguments, and we can say the initiatives are practical - the courts try to fulfil their role. The SAC uses initiatives to get sufficient resources to secure its operations. The SAC has given 361 opinions, over four times more than the Supreme Court. Opinions are not only answers to government proposals, and the courts defend their position and independence in those, especially the SAC. Giving opinions is a regular practice in Europe and several countries have mechanisms to provide input during the drafting of legislation. However, the Finnish statutory right for initiatives and opinions is unusual since only Croatia, Finland and Slovenia have it. Both courts see the right for initiatives as important but also an exception to the separation of powers. The thesis finds that initiatives are the last resort, which reduces the need to use them. Lastly, a model for re-thinking the independence of the courts is presented, which does not see the initiatives andopinions as exceptions.
-
(2023)Tutkielman tarkoituksena on selvittää luonnon oikeuksien teoreettisia mahdollisuuksia. Luonnon oikeuksia lähestytään kahden maailmalla käytössä olevien mallien – luonnon perusoikeussubjektiuden ja juridisen henkilöyden mallin – kautta. Tutkielman tutkimuskysymys on, voiko luonto olla oikeussubjekti tai juridinen henkilö. Tutkimuskysymykseen vastaaminen aloitetaan tarkastelemalla sitä mitä oikeudet ovat ja miten luonnon oikeudet voidaan teoriassa ymmärtää. Oikeuksien käsitettä tarkastellaan hohfeldin analyysin sekä intressi- ja tahtoteorioiden kautta. Luonnon oikeuksiin liittyen päädytään lopputulokseen, jonka mukaan luonnon oikeuksia on tarkoituksenmukaisinta ymmärtää hohfeldiläisten intressiteorioiden mukaisina odotusoikeuksina. Luonnon oikeuksia punnittaessa tulee arvioitavaksi myös luonnon moraalinen asema ja erityisesti se, onko luonnolla itseisarvoa ja ihmisistä irrallisia intressejä. Itseisarvon osalta määritellään ja analysoidaan itseisarvon käsitettä sekä pohditaan luonnon itseisarvoa valitun itseisarvon määritelmän valossa. Intressien osalta vastataan kysymyksiin voiko luonnolla olla intressejä ja voimmeko saada näitä intressejä selville. Tutkielmassa tehdään johtopäätös, jonka mukaan luonnolla voi olla sekä itseisarvoa että ihmisistä erillisiä intressejä. Luonnon oikeuksien toteuttamisen vaihtoehtoisia malleja lähestytään vallitsevan suppean oikeus-subjektikäsityksen sekä Visa Kurjen esittämän juridisen henkilöyden teorian kautta. Suppea oikeussubjektikäsitys todetaan kuitenkin harhaanjohtavaksi tavaksi määritellä oikeussubjektiutta ja tästä syystä sen yhteensopivuutta luonnon perusoikeussubjektiuden tai juridisen henkilöyden kanssa ei pidetä ratkaisevana tekijänä näiden mallien teoreettisen mahdollisuuden kannalta. Kurjen esittämä teoria juridisestä henkilöydestä ja oikeussubjektiudesta nähdään tarkoituksenmukaisempana tapana määritellä oikeussubjektius. Kurjen teorian valossa tehdään johtopäätös, jonka mukaan luonto voi teoreettisesta näkökulmasta olla perusoikeussubjekti, mutta ei juridinen henkilö. Lopuksi siirrytään tarkastelemaan luonnon perusoikeussubjektiuden mallia kotimaisen oikeusjärjestelmän näkökulmasta. Suomessa ei toistaiseksi ole käyty kattavaa keskustelua luonnon oikeuksista yleisellä tasolla, eikä varsinkaan perusoikeussubjektiuden osalta. Tutkielmassa tarkastellaan mitä luonnon perusoikeussubjektius merkitsisi Suomessa ja mitä potentiaalisia vaikutuksia luonnon perusoikeussubjektiudella voisi olla.
-
(2022)According to the Treaty of the European Union, the Union is founded on the values of respect for human dignity. Human dignity has a special nature as the primary foundation of universal human rights since it offers a moral source for these rights. However, the concept of human dignity is ambiguous, vague and remains fluctuating. Regarding the concept of human dignity, what is certain is its exceptional importance and its role as a core value of the universal human rights system. Human dignity is also highlighted in the European migration governance framework. The EU return policy, including the Return Directive, emphasises that the goal of these policies is to ensure full respect for the human dignity of third-country nationals residing in the EU. Despite the concept of the dignified return being underlined to exhaustion in various policy papers, its meaning in the context of migration governance remains imprecise. This thesis examines the EU return policy, focusing on the returns of third-country nationals who are residing in the EU without permission. It focuses on the assisted voluntary return and reintegration which is the primary tool to facilitate the returns of irregular migrants. According to the IOM, the purpose of the AVRR is to assist migrants in need to return voluntarily, safely and in dignity in full respect of human rights regardless of their status. These programmes aim to offer a humane and dignified return as an alternative to forcible return for those migrants who are ordered to leave EU territory. This study examines the objectives of the AVRR programmes and aims to answer whether the AVRR can in practice offer voluntary, safe and dignified returns to the irregular migrants residing in the EU. According to the findings of this thesis, multiple issues raise concerns on the actualization of the noble goals of the AVRR. The case law and multidisciplinary research regarding AVRR indicate that returns facilitated by AVRR cannot be considered voluntary neither safe in practice. Furthermore, if neither voluntariness nor safety can be ensured, emerges the question of whether these returns can still be considered dignified. According to this study, the concept of dignified return remains unclear and ambiguous, and these returns facilitated by AVRR cannot offer a real option of returning in dignity. The fact that AVRR can be considered more humane and more dignified return than forcible deportations does not make these returns humane or dignified per se.
-
(2021)The rights of sexual minorities have advanced at an increasingly rapid pace over the last decades, particularly in Europe. The European Convention on Human Rights (the Convention) and its compliance monitoring institutions, the European Commission of Human Rights and the European Court of Human Rights (the Court), have played an important role in this development. However, despite the many important victories that have been won at Strasbourg over the years, the Court has so far been unwilling to afford fully equal rights to sexual minorities, especially when it comes to marriage and other forms of legal protection for relationships. While some European countries have broadened their definitions of marriage of their own accord, others are busy amending their constitutions to specifically prevent any such development. In such a landscape, a supranational institution like the European Court of Human Rights has a key role to play in directing the future of gay rights in Europe. This study maps the development of relationship related rights of homosexual people in the jurisprudence of the Court and explores some possible explanations for both the shifts that have taken place and the current state of these rights under the Convention. It will first lay out the relevant caselaw to demonstrate how the level of protection afforded to homosexual applicants has differed from that enjoyed by the heterosexual majority in the past and what inequalities still exist today. This reveals five key issues that have featured as battlegrounds for equality in the practice of the Court: the complete criminalisation of homosexuality, unequal ages of consent for homosexual and heterosexual sex, the exclusion of homosexual relationships from the definition of “family life” under Article 8 of the Convention, the lack of legal recognition for homosexual partnerships, and the lack of access to marriage and consequently to other rights and benefits exclusively available to married couples. While the first three have subsequently been rectified, the Court has yet to articulate a clear requirement to provide some form of legal recognition to homosexual couples and has consistently denied that any obligation to provide for same-sex marriage could be derived from the Convention. The second part of the study will explore two possible explanations for both the way these rights have developed and their current state: the Court’s role as an international court and its conceptualisation of homosexuality. Neither the Court as a whole nor its individual judges can avoid having their views of homosexuality influenced by the wider societal attitudes. The understanding of homosexuality affects the way the Court handles cases related to it, and consequently the changes in the Court’s conceptualisation of homosexuality can explain developments in its jurisprudence. Analysing the caselaw though this lens indicates that a conception of homosexuality as undesirable and dangerous can be found underlying the earlier caselaw. However, the Court’s understanding has since evolved, and it currently does not consider homosexuality fundamentally different or less deserving than heterosexuality. The Court’s still ongoing refusal to afford equal rights to homosexuals can be better attributed to reasons stemming from its legal and political position as an international court. As an international institution founded by a voluntary treaty, the Court’s effectiveness ultimately relies on the willing cooperation of the contracting states. Therefore, it needs to constantly persuade the states of the legitimacy of its decisions and to be careful not to “go too far”, lest they stop executing its judgements or withdraw from the treaty altogether. The Court attempts to preserve its legitimacy mainly through the creation and application of its interpretation methods, which function to sustain an appearance of judicial consistency and legal stability and to persuade its audience of its impartiality and value-neutrality. The European consensus doctrine is particularly useful for improving the foreseeability of the Court’s decisions and increasing the member states’ confidence in the legitimacy of the institution. While the application of the consensus doctrine has been beneficial for the evolution of gay rights in the past, it now appears to be hindering any further progress. Since the majority of the member states do not yet offer fully equal rights to LGBT+ people, the stringent application of the European consensus doctrine leads the Court to conclude that the remaining inequalities fall within the states’ margin of appreciation. There are, however, some possible alternatives to the consensus approach. For example, focusing on the discriminatory aspects of the cases might prove more effective for furthering the development of gay rights under the Convention.
Now showing items 1-6 of 6