Browsing by study line "Religionsvetenskap"

Tutkimuksessani selvitän ikonisen goottiyhtye Bauhausin uskontosuhdetta. Pääkysymykseni on se, millainen on Bauhausin suhde uskontoon ja miten se näkyy yhtyeen musiikissa. Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet goottikulttuurin käyttävän uskonnollista kuvastoa ja uskonnollisia elementtejä osana estetiikkaansa, ja kuvanneet muutoin goottikulttuurin suhdetta uskontoon. Tutkimukseni laajentaa käsitystä goottikulttuurin ja uskonnon suhteesta yhteen lajityypin kehittymisen kannalta merkittävään yhtyeeseen keskittyen. Käytän menetelmänä laadullista sisällönanalyysiä, jonka avulla analysoin muun muassa viittä yhtyettä käsittelevää kirjaa, yhtyeen haastatteluja sekä heidän kappaleidensa tekstejä. Peilaan löydöksiäni aiempaan tutkimukseen goottikulttuurista, sekä myös yleisempään populaarikulttuurin ja uskonnon suhdetta käsittelevään tutkimukseen. Tutkin miten uskonnolliset elementit näkyvät yhtyeen imagossa, ja miten ne ilmenevät esimerkiksi levyjen kansissa, mainosjulisteissa, konserteissa ja musiikkivideoilla. Uskonto näkyy Bauhausin musiikissa ja jäsenten henkilökohtaisessa elämässä monilla tavoin, kuten esimerkiksi katolisen kasvatuksen aiheuttamina traumoina ja toisaalta kiinnostuksena magiaan. Tulokseni osoittavat Bauhausin käyttäneen musiikissaan uskonnollista kuvastoa tietoisesti sekä henkilökohtaisten traumojen käsittelemiseen että tyylilajille tyypillisen tunnelman luomiseen. Tutkimuksessa havainnollistan esimerkiksi miten laulaja Peter Murphyn katolinen kasvatus ja myöhempi kääntyminen islamiin heijastuu yhtyeen teksteihin. Lisäksi kuvaan miten magia on vaikuttanut yhtyeen toimintaan.

Frances Yates esitti hermetismillä olleen rooli tieteellisen vallankumouksen kehityksessä luonnon ymmärtämiseen kohdistuvana motivoivana voimana. Hänen tutkielmansa kohdistui Corpus Hermeticaa omaksuneisiin Italian renessansihermetisteihin. Hermetismi on kuitenkin laajempi kokonaisuus, joka kattaa sisälleen alkemian. Tutkielman tavoitteena on arvioida Yatesin teesin soveltuvuutta Paracelsukseen, joka edustaa hermetismin alkemistista haaraa. Analyysin kohteena on Paracelsuksen The Philosophy Addressed to the Athenians, joka kontekstualisoidaan länsimaisen esoterian sisällä osaksi hermetismiä. Tutkimusmenetelmänä toteutaan systemaattista analyysiä. Paracelsuksen ajattelu edustaa keskeisiä hermetismin piirteitä, ja hänen käytännön lääketieteellisen tutkimustyön taustalla oli täysmittainen alkemistinen kosmologia, johon hänen toimintansa nivoutui, ja jonka valossa hänen työskentely oli merkityksellistä. Paracelsus antaa tukea Yatesin teesille, jossa tieteellistä vallankumousta alkuaan ruokki uskonnollinen, hermetismistä lähtöisin oleva pohjavire.

Uskontotieteen etnografinen tutkielmani tarkastelee elävien ja kuolleiden ihmisten välisiä yhteyksiä 2000-luvun Suomessa. Työn pääkohteena on kysymys siitä, miten läheisensä menettäneet ihmiset voivat kokea yhteyttä kuolleeseen lähiomaiseensa oman eletyn ruumiin kokemuksensa kautta? Tarkemmin tarkastelen tutkielmassa tapoja, joilla yhteys vainajaan rakentuu, ilmenee ja pysyy yllä omaisten ruumiin kokemuksessa ja sen kautta. Työssä läheisensä menettäneen ihmisen yhteyden kokemuksesta kuolleeseen omaiseensa käytetään termiä vainajayhteys. Tutkielma hyödyntää teoreettisena työkalunaan ruumiinfenomenologista filosofiaa, jossa eletyllä ruumiilla tarkoitetaan elävää, aistivaa ja havaitsevaa kehoa niin kuin se yksilön omassa jokapäiväisessä kokemuksessa hahmottuu. Yhtaikaa eletty ruumis on myös yksilön maailmassa olon lähtökohta, jossa ihmisten välisyys eli intersubjektiivisuus sekä vuorovaikutus toisiin tapahtuvat. Monikenttäisen tutkielmani aineistona ovat kahdeksan suomalaisen lähiomaisensa menettäneen naisen haastattelua. Lisäksi hyödynnän työssä muistiinpanojani, joita olen kirjoittanut vierailuistani haastateltavien kodeissa, käynneistäni haastateltavien kuolleiden omaisten haudalla ja kuolinpaikalla. Tämän ohella tutkielma-aineisto muodostuu havainnoinnistani Facebook-muistoryhmissä, sekä kahden haastateltavan verkossa kirjoittamasta omaisensa kuolemaa käsittelevästä blogista. Tutkielma osoittaa, miten aineistossa omaisensa menettäneiden ihmisten yhteys vainajaan ilmeni, rakentui sekä pysyi yllä heidän ruumiin kokemuksessaan. Tärkeimpänä työn huomiona oli tällöin, miten vainajaan tuntemasta yhteydestään kertoessaan ilmaisivat aineiston omaiset vainajan yhtaikaa elävän ja olevan olemassa osana omaa ruumiistaan sekä sen kokemuksia, toimintoja ja aistimuksia. Havainto vahvisti myös aineiston kokemusten kytköstä tutkielmassa teoreettisesti hyödynnettyyn ruumiinfenomenologiseen filosofiaan, kokemusten painottaessa omaisten eletyn ruumiin ja ihmisten välisyyden merkitystä heidän maailmassa olemisensa lähtökohtana. Ymmärrys omaisen eletyssä ruumiissa olemassa oloaan jatkavasta vainajasta tuli esiin tavassa, jolla kuolleen läheisen koettiin elävän osana omaisen elintoimintoja kuten verenkiertoa, hengitystä tai sydämen sykettä. Samalla vainajayhteys rakentui osaksi eletyn ruumiin kokemusta kun vainajan ymmärrettiin elävän jonkin omaisen arvokkaan, omalle olemassa ololle keskeisen kehon kohdan osana. Yhtälailla myös omaisen yhteyden kokemusta vainajaan ilmaisevat tunteet paikallistuivat omaisen ruumiiseen, jolloin erityisesti sydän korostui kehollisten ihmisten välisiä yhteyksiä ilmaisevien tunnekokemusten keskuksena. Omaiset toivat ilmi, miten heidän tässä hetkessä hahmottuvan ruumiin kokemuksensa olemista ohjaavat suuntaviivat olivat muodostuneet jo menneisyydessä, suhteessa vielä silloin eläneeseen vainajaan, suunnaten yhä tässäkin hetkessä omaisten tapaa olla maailmassa ja ymmärtää todellisuutta. Keskeisintä oli, miten omaisille vainajan läsnäolo ja vaikutus tässä tietyllä tavalla rakentuneessa ruumiillisessa todellisuudessa ei ollut kadonnut tämän kuoleman myötä. Näin omaisten eletty, -historiaan ja aikaan suhteessa oleva-, ruumiin kokemus välitti monenlaista tietoa vainajan jatkuvasta olemassaolosta siinä vielä nykyisyydessäkin. Kehon kokemuksen tuottamaa ymmärrystä yhteydestä vainajaan syntyi erityisesti aistihavaintojen myötä, jolloin tulkitsin työssä aistimisen olleen tutkielman omaisille vainajayhteyden olemassaolosta viestivä kehollisen tietämisen väline. Keskeistä oli, miten aistiminen yhdistyi aineistossa ihmisten välisiin suhteisiin sekä niiden ylläpitoon, jolloin omainen pystyi kehonsa kautta eri tavoin aistimaan vainajan läsnäoloa elämässään ja ympäristössään. Samalla omasta ruumiin kokemuksesta lähtöisin olevat aistielämykset kytkivät kuolleen läheisen entistä lujemmin omaisen kehon osaksi ja tekivät tämän olemassaolon siinä vielä selväpiirteisemmin koettavaksi.

Tutkin, miten katolilaisuuteen aikuisiällä kääntyneet miehet hahmottavat hengellisiä elämänvaiheitaan ja rakentavat uskonnollista identiteettiään. Tarkastelen elämäkerrallisia konversiokertomuksia Rambon vaihemallin valossa huomioiden verkostoteorian ja sosiaalisen konstruktionismin näkemykset sosiaalisten suhteiden merkityksestä suhteessa toimintaan ja tiedon rakentumiseen. Taustoitan aihetta lisäksi sukupuoleen kiinnittyvillä ja psykologian piirissä kehitetyillä hypoteeseilla koskien konversioilmiötä. Käsittelen viiden puolistrukturoidun haastattelun puitteissa tuotettua aineistoani narratiivisuuden lähtökohdista. Kerronta heijasteli uskonnollisuuden ja identiteetin kulttuurista, (yhteiskunnallista), psykologista, sosiaalista ulottuvuutta. Hengellisten käänteiden taustalta oli osoitettavissa henkilökohtaisia kriisejä ja haasteita, uskonnollisten esikuvien esimerkin ja yhteisöllisen vuorovaikutuksen vaikuttaessa samaan aikaan henkilöiden toimintaan, ajatteluun ja itsensä ilmaisuun. Aineistosta oli jäljitettävissä teoreettisia konversion vaiheita ja konversioprosesseja leimaavia piirteitä, kuten tulkintakehysten uudelleen muovautumista ja aktivoitumista. Sekä kerätty tieto että emotionaaliset ja kokonaisvaltaiset, määritelmiä pakenevat kokemukset osoittautuivat haastateltavien uskonnollisia valintoja ohjaaviksi tekijöiksi. Säilyttävien arvojen ja selkeyden tärkeys korostui traditiota ja Raamattua koskevan puheen yhteydessä. Haastateltavat tavoittelivat hengellistä ja moraalista viisautta, totuutta ja ykseyttä. He hahmottelivat itseymmärrystään vasten henkilöhistoriaansa ja itselleen merkittäviä ryhmiä, ihmisiä ja arvoja. Selkeimpinä katolisuuden omaksumisen seurauksina näyttäytyivät positiivisuuden lisääntyminen; peloista vapautuminen ja rohkaistuminen; oman paikan, kutsumuksen ja elämän merkityksellisyyden löytäminen; paremmaksi ihmiseksi tuleminen, sekä mielen ja sydämen rauhan saavuttaminen. Haastateltavat esiintyivät itsenäisinä toimijoina, jotka suhtautuivat hengellisiin kysymyksiin vakavasti. Jatkossa olisi kiinnostavaa verrata keskenään naisten ja miesten kerrontaa, ja tarkastella miten niiden viestimät arvot ja ominaisuudet poikkeavat toisistaan. Lisäksi voisi olla hedelmällistä selvittää syvemmin, mikä nimenomaan katolisuudessa vetoaa suomalaisiin käännynnäisiin ja miksi.

Tutkielmassani tarkastelen Ridley Scottin ohjaamissa elokuvissa, Alien – kahdeksas matkustaja (1979), Prometheus (2012) sekä Alien: Covenant (2017), esiintyviä hirviöitä ja selvitetään mitä niiden kautta pyritään heijastamaan yleisölle. Hirviöiden taustalla vaikuttavat lähtökohtaisesti useat erilaiset ilmiöt, sillä ne eivät synny tyhjiössä: hirviöt ovat erilaisten kategorioiden, normisääntöjen sekä kulttuuristen rakenteiden rajamailla liikkuvia olentoja, joiden tarkoituksena on aiheuttaa tunnereaktioita. Uskontotieteellisen kontekstin tutkielmalle antaa hirviöiden luonne: ne edustavat erilaisia käsityksiä maailmankuvaan, yhteiskunnan toimintaan sekä ihmisten olemassaoloon liittyen. Hirviöt toimivat siis keinoina kuvata esimerkiksi äärimmilleen vietyjä asenteita ja kulttuurisia käytäntöjä, kuten normikäsityksiä. Lisäksi uskontotieteeseen ja populaarikulttuuriin liittyvät tutkimukset, kuten elokuvatutkimus, toimivat ylipäätään siltoina modernin uskonnon, kulttuurin ja populaarikulttuurin ymmärtämisessä. Tutkielma on toteutettu metodologisesti teoriaohjaavana sisällönanalyysinä, jossa aineiston analyysia ohjaa monitieteiseen pohjaan rakennettu hirviön määritelmä. Teoreettisen kehyksen antavat muun muassa Jeffrey Cohenin seitsemän hirviöiden rakenteisiin liittyvää teesiä sekä Lauren DeLorenzon opinnäytetyöstä nousevat viisi pelkopohjaista syntymekanismia. Lisäksi hyödynnän Melanie Wrightin mallia elokuvatutkimuksen työstämisestä ja audiovisuaalisen materiaalin analyysistä. Tarkastelen elokuvia teoksina, jotka kertovat sekä tekijöidensä omista ajatusmaailmoista, että niitä ajallisesti ympäröivästä kulttuurista. Näin ne toimivat kulttuurisina silmälaseina oman aikana maailmaan ja ideologioihin. Aineistosta nousevat hirviöinä inhimillinen Weyland-Yutani -yhtiö, ihmisten rakentamat androidit, David ja Ash sekä ikoniset xenomorpheina tunnetut hahmot sukulaisineen. Näiden hahmojen tarkastelun myötä on selvää, että ihmiset ovat itse vastuussa hirviöiden syntymisestä sekä näiden kautta mahdollisesti myös omasta kohtalostaan. Yksinkertaistettuna Weyland-Yutani kertoo ihmisten potentiaalista pahaan, androidit seksuaalisesta väkivallasta naisia kohtaan sekä xenomorphit seksuaalisesta väkivallasta erityisesti miehiä kohtaan. Myös teknologiaan, luontoon, toiseuteen ja ihmisen omaan luontoon liittyvät pelot astuvat esiin. Näin ollen tutkielmani sisältöä saattaa olla ajoittain haastavaa tarkastella usein herkkien, tabumaisten ja polaaristen aiheiden vuoksi. Tutkielmassani esiintyy muun muassa raiskauksia, seksuaalista väkivaltaa, oman kehon autonomian rajoittumista sekä pelkoa ja ahdistusta tuottavia piirteitä käsitteleviä osioita. Tämän johdosta suosittelen varovaisuutta, mikäli niiden kohtaaminen on lukijalle vaativaa.

Tutkielmassa on tarkasteltu Kotoa Kotiin -hankkeen (2019-2021) vapaaehtoistoimintaa. Tavoitteena oli selvittää hankkeessa toimivien vapaaehtoisten näkemyksiä siitä, miten vapaaehtoistoiminta voi tukea maahanmuuttajanaisten kotoutumista sekä vuorovaikutusta eri kulttuuri- ja uskontoryhmien välillä. Tutkimus perustuu neljän Kotoa Kotiin –hankkeen vapaaehtoisen haastatteluun. Tutkimusmenetelminä on käytetty puolistrukturoitua teemahaastattelua ja aineistolähtöistä sisällönanalyysiä. Vastaukset on teemoiteltu kolmeen ryhmään, “kulttuurien kohtaamisen kolmeksi tasoksi”. Arjen tasolla vapaaehtoisten tarjoama tuki maahanmuuttajanaisille oli yhdessä tekemistä, läsnäoloa ja suomen kielen harjoittelua. Dialogisella tasolla korostuivat kulttuurien välinen vuorovaikutus ja yhteyden luominen kantasuomalaisten sekä maahanmuuttajien välille. Yhteiskunnallisella tasolla vapaaehtoiset halusivat vaikuttaa yhteiskunnan rakenteisiin ja asenteisiin ja edistää kotoutumista myös tällä tavoin. Tutkimustulosten perusteella vapaaehtoistoiminta voi auttaa maahanmuuttajia ja kantasuomalaisia tutustumaan toisiinsa ja lähentää eri väestöryhmiä. Vapaaehtoistoiminnan keinoilla on mahdollista myös tukea maahanmuuttajanaisten suomen kielen oppimista. Kotoa Kotiin -hankkeen vapaaehtoiset olivat saaneet koulutusta kulttuurisensitiiviseen työskentelyyn. Kulttuuri- ja uskontodialogia käytiin esimerkiksi juhlapyhistä ja niihin liittyvistä ruokaperinteistä. Vapaaehtoiset pitivät uskonnon ja kulttuurin huomioon ottamista tärkeänä osana kotoutumistyötä. Tutkimuksen perusteella vapaaehtoiset kaipaavat kuitenkin enemmän tukea siihen, miten uskontoon ja kulttuuriin liittyvistä asioista voi puhua luontevasti, ketään loukkaamatta.

Psykedeeleistä on tullut jälleen osa julkista ja akateemista keskustelua. Psykedeelistä kokemusta on haastavaa kuvata sanallisesti, mikä vaikeuttaa aiheen ymmärtämistä ja siitä käytävää keskustelua. Tässä tutkimuksessa tarkastelen psykedeelistä kokemusta kahdesta näkökulmasta: kuolemanrajakokemuksen kaltaisena ilmiönä ja kognitiivisena muutosprosessina.Aineisto koostuu erowid.org-sivustolta kerätyistä kokemusraporteista, jotka kuvaavat psykedeeli DMT:n käytöstä seuranneita kokemuksia. Tarkastelen raportteja teoriaohjaavan sisällönanalyysin keinoin, ja teoreettisena viitekehyksenä toimii kuolemanrajatutkimukseen kehitetty NDE-C-asteikko. Pisteytän kokemuksia sen perusteella, kuinka paljon ne sisältävät NDE-C-asteikon kuvaamia ulottuvuuksia. Kuolemanrajakokemuksen kriteerit täyttäviä raportteja analysoin fenomenografian keinoin. Etsin teksteistä ilmaisuja kokemusten aiheuttamista maailmankuvan ja ajattelutapojen muutoksista. Analyysissa nojaan Batsonin ja kumppaneiden (1993) sosiaalipsykologiseen teoriaan uskonnosta ja sen määritelmään uskonnollisesta kokemuksesta kognitiivisena muutoksena. Tutkimuskysymykseni ovat seuraavat: Voiko psykedeelistä kokemusta tutkia mielekkäällä tavalla myös kuolemanrajakokemuksena? Ennustaako korkea pistemäärä kuolemanrajakokemusasteikolla kognitiivisia muutoksia? Millaisia käsityksiä psykedeelin aiheuttama kognitiivinen muutos voi synnyttää? Tulokset viittaavat siihen, että NDE-C-asteikko toimii tarkoituksenmukaisena työkaluna myös psykedeelien tutkimukseen. Korkea pistemäärä ennusti kognitiivisia muutoksia. Fenomenografisen analyysin tuloksena esittelen kaksi hierarkkista kategoriasysteemiä, jotka kuvaavat muutoksia sekä maailmankaikkeuden luonnetta että yksilön elämää koskevissa käsityksissä. Kategoriat toimivat psykedeelisen kokemuksen aiheuttamien kognitiivisten muutosten systemaattisena kuvauksena.

Vapaamuotoinen henkisyys, jossa yhdistellään erilaisten uskontoperinteiden piirteitä sekä erilaisten kulttuuristen resurssien sisältöjä sitoutumatta perinteiseen uskontoon, on yksi modernin länsimaisen uskontoelämän ilmiöistä. Suomessa tämänkaltainen henkisyys on mediassa määritelty milleniaalisukupolveen liittyväksi uskonnonharjoittamisen tavaksi. Samanaikaisesti milleniaalit ovat tilastoissa toistaiseksi kaikkien aikojen uskonnottomin sukupolvi. Tutkielmassa tarkasteltiin, millaisena milleniaalien henkisyys näyttäytyy, kun sen rakentumista tarkastellaan sosiaalisen identiteetin ja subjektiivisen käänteen muodostaman teoreettisen viitekehyksen näkökulmasta. Tutkielma pyrki selvittämään haastatteluaineiston sekä diskurssianalyysin keinoin, kuinka henkinen identiteetti rakentuu milleniaalien puheessa. Suomalaista tutkimusta suoraan milleniaalien henkisyydestä ei käytössä olleen tiedon valossa ole vielä tehty. Kansainvälisesti milleniaalien henkisyys on liitetty individualistiin arvoihin ja joustavuuteen. Aineisto kerättiin puolistrukturoitua teemahaastattelua käyttäen, haastattelemalla kevään 2021 aikana seitsemää henkiseksi itsensä kokevaa milleniaalia. Yhtä lukuunottamatta haastattelut toteutettiin pandemiatilanteen johdosta etäyhteydellä Zoom-sovelluksessa. Haastateltavista kuusi oli naisia ja yksi oli mies. Analyysin perusteella hahmottui kolme sisältökokonaisuutta, joista ensimmäinen käsitteli milleniaalien henkisyyttä katsomuksellisena konstruktiona, toinen henkisyyttä osana milleniaalien elämää ja kolmas henkisyyden ja uskonnon välisiä rajapintoja. Kahdesta ensimmäisestä kokonaisuudesta muodostui molemmista viisi ja kolmannesta neljä diskurssia. Aineistossa milleniaalien henkinen identiteetti rakentui omaehtoiseksi katsomukselliseksi orientaatioksi, jossa olemassa olevia elämän osa-alueita liitetään osaksi omaa henkisyyttä, jota voidaan sitten laajentaa erilaisin painotuksin olemassa olevien mahdollisuuksien, resurssivarantojen, tarpeiden ja mieltymysten valossa. Identiteetti rakentui muotoonsa vertailussa uskonnon sekä ilman henkisyyttä elämisen kanssa niin, että sen vastinparina toimi esimerkiksi elämä ennen henkisyyttä tai elämä ilman henkisyyden tuomia työkaluja ja sen mukana koettuja muutoksia ja hyötyjä, kuten valmiuksia henkisen hyvinvoinnin parantamiseen. Prosessin tuloksena oli positiivinen henkinen identiteetti. Tutkimuksen rajoituksena on pieni aineisto, joka ei mahdollista yleistyksiä, mutta sen näytenäkökulma tarjoaa suuntaa antavia tuloksia ja uusia hypoteeseja. Tutkimusta voisi jatkaa tutkimalla muun muassa sukupolvien eroja henkisyydessä ja henkisen identiteetin periytymistä perheessä.

Uskontotieteen pro gradu -tutkielmani käsittelee tunnepuhetta kundaliinijoogan piirissä Suomessa 2010 -luvun loppupuolella. Tutkielmani nostaa esiin tunteiden merkityksellisyyden osana nykypäivän henkisyyttä. Tunteiden tutkiminen uskontotieteessä on vielä vähäistä, eikä kundaliinijoogaa ei ole tutkittu joogasuuntauksena vielä kovin paljon Suomessa. Tutkielmani teoreettinen tausta nojaa sosiaaliseen konstruktionismiin ja sosiologi Arlie Russel Hochschildin käsitteisiin tunnesäännöistä ja tunnetyöstä. Tutkimuskysymykseni ovat 1) Millaisia tunnesääntöjä kundaliinijoogaan liittyvässä etnografisessa aineistossa on havaittavissa? 2) Miten tunteisiin suhtaudutaan kundaliinijoogan piirissä? ja 3) Millainen merkitys tunnetyöllä on osana kundaliinijoogaa? Tutkimusaineisto on kerätty uskontoetnografisella menetelmällä, joka pitää sisällään osallistuvaa havainnointia ja teemahaastatteluja. Suoritin osallistuvan havainnointini osallistumalla kundaliinijoogatunneille ja kahdeksanviikkoiselle kundaliinijoogakurssille. Havainnoinnin tuloksena syntynyt kenttäpäiväkirja ja kurssiin kuuluneet opetusmonisteet ovat analyysini kohteena teemahaastattelujen rinnalla. Vapaaehtoisia haastateltavia sain neljä. Yksi heistä oli kundaliinijoogakurssin opettaja ja kolme muuta olivat kurssille osallistuneita oppilaita. Aineiston analyysimenetelmänä olen hyödyntänyt teoriaohjaavaa sisällönanalyysia. Johtopäätöksenä totean, että kundaliinijoogan piiristä löytyy tasapainoon pyrkimisen ja negatiivisista tunteista luopumisen tunnesäännöt, jotka ilmenevät sekä informanttien haastatteluissa että kundaliinijoogan opetuksissa. Tunteisiin suhtautumisen tapoja olivat hyväksyntä, vapauttaminen ja säätely. Kundaliiinijoogan tunnesääntöjen noudattamiseen liittyvä tunnetyö ilmeni eniten kehollisien tekniikoiden käytössä kundaliinijoogan harjoitteiden muodossa. Kognitiivista tunnetyötä ilmeni selvästi vähemmän ja ilmaisullista tunnetyötä vain hieman.

Tutkielma tarkastelee kahden Toisissa tiloissa -esitystaidekollektiivin osallistavan esitystaideteoksen jaettua, kollektiivista subjektinmuodostusta ja emansipatorisen taiteen implisiittisen uskonnollista maastoa. Teoreettisena viitekehyksenäni toimivat implisiittisen uskonnon teoria, draaman jälkeisen teatterin teoria ja Karen Baradin performatiivinen toimijuusrealismi. Tutkielma nojaa posthumanistiseen ontologiaan ja epistemologiaan, joka hylkää perustavana taustaoletuksena kartesiolaisen dualismin, representationalismin sekä liberaalin humanismin autonomisen subjektin. Metodologisesti työn keskeisimpiä välineitä on diskurssintutkimus sekä diffraktiivinen optiikka, jonka ideana on sivuuttaa reflektio eli peilaaminen ja tuoda tilalle apparaatti, jolla voidaan lukea luovasti eri teorioita rinnakkain ja ei-hierarkkisesti. Aineistona olevat esitystaideteokset paikantuvat tutkielman epistemologisen ja eettisen taustan kanssa samankaltaiselle alueelle: antroposeenin perustavanlaatuisiin ongelmiin etsitään vastauksia luomalla yhteyksiä ei-inhimilliseen ja kyseenalaistamalla stabiilit rajanvedot esimerkiksi subjektinmuodostuksessa. Esityksien dramaturgiat tulkitsen edistävän postinhimillistä tilaa ja monisuuntaista, intra-aktiivista subjektinmuodostusprosessia. Esitystaideteokset sisältävät emansipatorisen ulottuvuuden, joka performoituu esiin konventionaalisten ajatus- ja kokemistapojen haastamisena sekä länsimaisen kulttuurin ihmiskeskeisyyden problematisoivana perspektiivien suhteellistamisena. Esityksien postinhimillisessä emansipatorisessa toiminnallisuudessa tulkitsen ilmenevän implisiittisen uskonnollisia toimintatapoja. Tutkielmani myös rohkaisee tarkastelemaan implisiittisen uskonnon käsitteen avulla taideteoksia laajemmin osana elämismaailmaa, joka sijoittuu binääristen havainnointi- ja kokemistapojen ulkopuolelle. Esimerkiksi pyhä ja profaani -jaottelun ulkopuolelle jäävän sekularismin ja uskonnollisen ekslusivismin välissä olevan kolmannen alueen tarkastelu monenlaisissa sosiaalisissa konteksteissa kuten digitaalisilla muuntuvilla alustoilla ja yhteisöllisissä kulttuurin ja taiteen tiloissa voisi avata laajempaa tutkimuskenttää uskontotieteellisessä keskustelussa. Yhtenä tutkielmani tavoitteena on keskustella ihmisen paikkaa ja subjektiviteettia uusiksi ja samalla hahmottaa kaikkien olentojen välistä samanarvoisuutta poikkitieteellisessä tutkimuksessa.