Skip to main content
Login | Suomeksi | På svenska | In English

Browsing by study line "Skatterätt"

Sort by: Order: Results:

  • Puhakka, Laura (2022)
    Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön perusteella arvonlisäveron vähennysoikeus ei sovellu holdingyhtiön tytäryhtiöosakkeiden hankinta- tai myyntikustannuksiin, ellei kuluilla ole suoraa ja välitöntä yhteyttä yhtiön verolliseen liiketoimintaan. Suoran ja välittömän yhteyden kriteerin soveltaminen on kuitenkin käytännössä osoittautunut hyvin hankalaksi, eikä unionin tuomioistuin ole onnistunut kehittämään myynti- ja hankintakulujen vähennyskelpoisuuteen liittyvästä sääntelystä yhdenmukaista. Tämä on johtanut epäjohdonmukaisiin tulkintoihin unionin tuomioistuimen ratkaisuissa, minkä seurauksena vähennysoikeuteen liittyviä kriteerejä on tulkittu ristiriitaisesti Euroopan unionin jäsenvaltiossa, mukaan lukien Suomessa. Tämä tutkielma pyrkii vastaaman kysymykseen siitä, miten holdingyhtiön tytäryhtiöosakkeiden myynti- ja hankintakulujen arvonlisäveron vähennysoikeus käytännössä syntyy, mistä vähennysoikeuteen liittyvä tulkintaepävarmuus johtuu ja miten vähennysoikeuteen liittyvää lainsäädäntöä tulisi selkeyttää. Tutkielma osoittaa, että vähennysoikeuteen liittyvän epäselvän oikeuskäytännön johdosta oikeusvarmuus ja arvonlisäverotuksen neutraalisuus on kärsinyt, mikä on huolestuttavaa eurooppalaisen arvonlisäverojärjestelmän toimivuuden kannalta. Jotta yhtenäinen tulkinta kaikissa jäsenmaissa on mahdollista, tulee vähennysoikeuteen liittyvät tulkintaongelmat ratkaista selkeyttämällä vähennysoikeuteen liittyviä oikeussääntöjä unionin tasolla.
  • Tsegelnik, Yulia (2021)
    Tutkimuksen kohteena kiinteän toimipaikan käsite tulo- ja arvonlisäverotuksessa. Tarkoituksenani on selvittää, mitä tuo käsite kummassakin verolajissa tarkoittaa, ja millaisia vaikutuksia se tuo yritykselle. Tutkimuksen on määrä vastata kysymyksiin tulo- ja arvonlisäverotuksen kiinteän toimipaikan eroista ja yhtäläisyyksistä. Tavoitteena on kartoittaa eritoten arvonlisäverotuksen kiinteän toimipaikan jokseenkin tuloverotuksen käsitteeseen sekoittunut sisältö. Näin ollen pyrin käsittelemään tutkimuskohdetta painottaen arvonlisäverotuksen näkökulmaa. Kiinteän toimipaikan käsite ei ole yhtenevä tulo- ja arvonlisäverotuksessa, vaikka niissä on aineellisesti paljon samaa. Määritelmät ovat peräisin eri oikeuslähteistä. Arvonlisäverotuksessa ensisijainen oikeuslähde on EU-lainsäädäntö. Tuloverotuksessa taas korostuu verosopimusoikeus. Sovellettavana ovat eri verolajien järjestelmät, jotka käyttäytyvät valtion verotusoikeuteen ja yritysten verovelvollisuuteen nähden eri tavalla. Arvonlisäverotuksessa tavoitteena on kanavoida vero kuluttajan kannettavaksi. Laaja vähennysjärjestelmä turvaa kilpailun neutraalisuutta ja piilevän veron syntymistä. Tuloverotuksessa tavoitteena on verottaa yrityksen tuloa. Olennaisena osana kansainvälisen kaupan tuloverotusta on tuottojen ja tappioiden kohdistaminen oikeaan maahan. Molempiin verolajeihin liittyy veron kertaantumisen ja nollaverotuksen estäminen. Sekä tulo- että arvonlisäverotuksessa kiinteän toimipaikan määritelmät ovat laveita, mistä aiheutuu haastavia rajanvetotilanteita. Verosopimusoikeudesta peräisin olevan kiinteän toimipaikan osalta OECD:n tulkintaohjeet ovat saavuttaneet tärkeän aseman. Tulkintaohjeet sisältävät yksityiskohtaista arviointia kiinteän toimipaikan muodostumisesta. Arvonlisäverotuksen tulkintatilanteisiin ei saada vastauksia vastaavasta tulkintakannanotosta. Arvonlisäverotuksen kiinteän toimipaikan määritelmä on perujaan EUT:n oikeuskäytännöstä, minkä vuoksi EUT:n ratkaisujen painoarvo on arvonlisäverotuksen osalta erityisen tärkeä tulkinta-apu. Tuloverotuksessa kiinteä toimipaikka voi muodostua kolmen erilaisen perusteen pohjalta: liikepaikan, rakennustoiminnan aikarajan ylittymisen tai epäitsenäisen edustajan. Kuhunkin muodostumisperusteeseen kuuluvat omat edellytyksensä. Arvonlisäverotuksessa kiinteän toimipaikan muodostumisperusteita on vain yksi. Tuloverotuksessa liiketoiminnan harjoittaminen sisältyy kuhunkin kiinteän toimipaikan muodostumisperusteeseen, eikä valmisteleva ja avustava toiminta muodosta kiinteää toimipaikkaa. Arvonlisäverotuksessa kiinteä toimipaikkaa koskeva kysymys ratkaistaan erikseen suhteessa siihen, harjoittaako kiinteä toimipaikka minkäänlaista liiketoimintaa. Myyntiin osallistuminen on arvonlisäverotuksessa siten kiinteästä toimipaikasta erillinen kysymys, joka kuitenkin kulkee käsi kädessä kiinteän toimipaikan vaikutusten kanssa. Yhteistä on, ettei puhtaasti avustava ja valmisteleva toiminta kummassakaan verolajissa muodosta yritykselle verovelvollisuutta. Kiinteän toimipaikan ydintehtävänä on toimia valtioiden välistä verotusoikeutta jakavana elementtinä. Tuloverotuksessa kiinteä toimipaikka antaa valtiolle suoraan verotusoikeuden, kun arvonlisäverotuksessa verotusoikeutta jaetaan myyntimaasäännöksillä, joiden liittymäkohdat ovat liiketoiminnan kotipaikka ja kiinteä toimipaikka. Kiinteä toimipaikka luo yrityksille rekisteröitymisvelvollisuuksia. Tuloverotuksessa kysymys on työnantajarekisteröinnistä ja arvonlisäverotuksessa rekisteröinnistä arvonlisäverovelvollisten rekisteriin, mikäli kiinteä toimipaikka myös harjoittaa Suomessa verollista myyntiä. Myyntiin osallistuva kiinteä toimipaikka ei arvonlisäverotuksessa voi soveltaa myyntiinsä käännettyä verovelvollisuutta taikka saada ulkomaalaispalautuksia. Toisaalta ALV:n kiinteän toimipaikan mukana yritys saa hyväkseen vähäisen liiketoiminnan verohuojennukset.
  • Thodén, Johan (2022)
    I denna magisteravhandling har jag granskat hur privata personer beskattas då de är verksamma med virtuella valutor. Syftet med denna avhandling har därmed varit att granska hurdana praktiska hinder de skattskyldiga stöter på då de är verksamma med virtuella valutor. I arbetet har jag även kortfattat granskat hur virtuella valutor beskattas i Sverige samt i vilka situationer som virtuella valutorna anses överlåtna. Den huvudsakliga forskningsfrågan i avhandlingen är om den gällande lagstiftningen är för begränsande i förhållande till användningen av virtuella valutor. Därtill har jag även granskat vad man kunde göra med den finska beskattningslagstiftningen för att tillgodose användningen av virtuella valutor i praktiska sammanhang bättre. Avhandlingen har huvudsakligen baserat sig på rättsdogmatisk forskning. I avhandlingen har jag använt mig av de lege feranda metoden för att diskutera hur lagen kunde ändras och om det partiskt taget är möjligt. Genom denna metod har jag granskat de huvudsakliga forskningsfrågorna för denna avhandling Inkomstskattelagen tar inte direkt ställning till hur virtuella valutor skall beskattas. De noggrannare riktlinjerna har därmed givit i Skatteförvaltningens anvisningar. Som en huvudregel för beskattningen av virtuella valutor kan man konstatera att beskattningen realiseras då den skattskyldiga på ett slutligt sätt överlåter äganderätten av den specifika virtuella valutan till någon annan. Som svar på mina forskningsfrågor har jag konstaterat att den gällande lagstiftningen inte är för begränsande vad gäller beskattningen av virtuella valutor. Hur lagen eventuellt borde ändras beror i stor på hur användningen av virtuella valutor kommer att utvecklas med tiden. Förtillfället tillgodoser därmed den nuvarande lagstiftningen de behov som användningen av virtuella valutor kräver.
  • Granholm, Essi (2021)
    As one of the steps the Court uses to evaluate the existence of discrimination in relation to the exercise of the fundamental freedoms, comparability is an important question for anyone operating within the scope of the jurisdiction of the European Union. What makes it even more important in the context of direct taxation, is the way direct taxation is harmonised in the European Union. In the absence of positive harmonisation, negative harmonisation, which occurs through the Court finding national legislation incompatible with, for example, the fundamental freedoms, has an important role in enabling market integration in direct tax matters. This study looks at the steps the Court employs in determining comparability in cases related to dividend taxation. Accordingly, the fundamental freedoms discussed are the freedom of establishment and the free movement of capital. We start by looking at what the concept of comparability means, since in reality, we cannot expect any cases to be comparable in every aspect. In its analysis of comparability, the Court first looks at whether the member state being accused of discriminatory measures has exercised its taxing powers in respect of the income in question. If the answer is no, the cases cannot be deemed comparable. If the answer is yes, the Court will move on to the next step. In the second step, the Court will determine whether the taxpayers compared in the case are subject to tax in the same way in respect of the income in question. If the answer is yes, the cases should be treated comparably in every other aspect as well (i.e. discriminatory measures cannot be applied). If the answer is no, the Court will move on to the final distinguishing step. If the two other questions have not clarified whether the situations in question are objectively comparable, the Court will analyse the situation in light of the aim of the national legislation. If the aim is relevant for the situations of both of the taxpayers equally, the taxpayers should be regarded as being comparable.
  • Hakala, Kim (2020)
    EU-vero-oikeus sisältää tehokasta toimintaa koskevan vaatimuksen. Tämä tehokkuusvaatimus vaikuttaa kansalliseen toimintaan, koska harmonisoidut säännöt ovat katsottu oikeuskäytännössa osaksi EU-oikeutta. Tehokkuuden käsitteen sisältöä ei siitä huolimatta olla määritelty unionin toimesta. 

Sisällöltään määrittelemättömän käsitteen tulkinnassa on tukeuduttava säädösten lisäksi myös oikeustapauksiin. Näiden avulla voimme päästä käsiksi siihen, mitä tehokkuus arvonlisäveroja koskevassa rikoksentorjunnassa pitää sisällään. Näin on tehty myös tässä tutkielmassa. Euroopan unionin tuomioistuimen tulkinnoista voimme päätellä, kuinka unionin tuomioistuin suhtautuu tehokkuuden saavuttamiseen rikoksentorjunnassa. Koska EUT on lähtökohtaisesti myös kansallisten jäsenvaltioiden tuomioistuimia ohjaava instituutio, ei EUT:n tulkinnat jää vailla merkitystä rikosseuraamuksia määrätessä. 

Korkeimman oikeuden tulkintakäytäntö vuodelta 2013 estää sekä rikossyytteen että veronkorotuksen määräämisen. Tätä kutsutaan estevaikutukseksi. Tämän tutkielman tarkoitus on selvittää, mikäli suomen korkeimman oikeuden omaksuma käytäntö on sopusoinnussa unionin tehokkuusvaatimuksen kanssa. Estevaikutus voinee haitata sekä rikosoikeudellisen pelotevaikutuksen toteumista, kuin myös unionin taloudellisia etuja turvaaman järjestelmän tehokkaan toteutumisen.

Tutkimus jakaa tehokkuuden käsitteen sekä juridiseen, että taloudelliseen tehokkuuteen. Ensimmäinen on lainsäädännöin keinoin toteutettavaa tehokkuutta, jolla turvataan lain noudattaminen. Unionin tasolla tämä tapahtuu suurelta osin periaatteita soveltamalla. Taloudellinen tehokkuus liittyy kansantaloustieteeseen, sekä käsitykseen toimivasta verojärjestelmästä. Tämä tutkimus pitää siten sisällään verojärjestelmälle ominaisten ja hyväksi katsottujen ominaisuuksien selonteon. 

Tästä lähtökohdasta on mahdollista muodostaa käsitys siitä, mikä on unionin tarkoittamaa tehokasta rikoksentorjuntaa. Ongelmalliseksi muodostuu harmonisoidun alan epäharmonisoitu käytäntö torjuntakeinojen osalta. Tämä voi osittain johtaa siihen, että verovelvollisia kohdellaan samasta rikoksesta jäsenvaltioissa eri tavoin. Mutta myös siihen, että verovelvollisia kohdellaan verolajista riippuen toisistaan poiketen. 

Tehokkuus näyttäytyy viime kädessä osana ratkaisevan tuomarin subjektiivisina moraalikäsityksiä, siitä miten unionin ja verovelvollisen oikeusturvan välistä punnintaa tulisi suorittaa. Tehokkuudesta johtuen, voidaan todeta että Suomessa vallitseva estevaikutus, joka estää sekä veronkorotuksen että rikossyytteen nostamisen samasta teosta on ristiriidassa nykyisen tehokkuusvaatimuksen kanssa. Uuden järjestelmän luominen on yksi mahdollinen keino välttää tämä ristiriita. Vaihtoehtoja uudelle järjestelmälle on neljä. Ensimmäinen on perustaa järjestelmä joka rakentuu ainoastaan veronkorotusten varaan, joka olisi ristiriidassa petosdirektiivin kriminalisointivelvoitteen kanssa. Toinen vaihtoehto on jättää veronkorotukset kokonaan pois keinovalikoimasta, ja soveltaa ainoastaan rikossyytettä. Tämä ei kuitenkaan olisi sopusoinnussa mahdollisimman kustannustehokkaan järjestelmän vaatimuksen kanssa. Kolmas keino on säilyttää kahden prosessiin järjestelmä, joka on ne bis in idem kiellon vastainen, ja viimeiseksi on luoda uusi järjestelmä jossa sekä veronkorotus, että rikosseuraamus tuomitaan samassa tuomioistuimessa. Tämä Ruotsin malli ei sekään ole ongelmaton, mutta todennäköisesti paras vaihtoehto toteuttamaan niin tehokkuutta, kuin verovelvollisen oikeusturvaa.
  • Aila, Santeri (2022)
    Energiatuotteiden verotasot Suomessa ovat varsin korkeat. Teollisuusyritysten toimintaedellytyksiä Suomessa edesauttavat kuitenkin erilaiset energiatuotteiden verottomuudet ja veronalennukset. Esimerkiksi polttoaineverolain 9 §:n 3 kohdan mukaan verottomia ovat nestemäiset polttoaineet, jotka käytetään teollisessa tuotannossa raaka- tai apuaineena taikka välittömästi ensikäytössä tavaran valmistuksessa. Vastaavasti sähköverolain 12.1 §:n 1 kohdan ja 21.1 §:n 1 kohdan mukaan kivihiili ja maakaasu ovat verottomia. Energiaverodirektiivi ei sisällä välittömän ensikäytön käsitettä. Oikeuskirjallisuudessa on kuitenkin esitetty, että Suomessa veroton välitön ensikäyttö on katsottu energiaverodirektiivin mukaiseksi energiatuotteiden kaksoiskäytöksi tai mineralogiseksi prosessiksi. Tutkimuksessa tarkastellaan, mitkä ovat eräiden teollisten prosessien verottomuuden edellytykset eli millä edellytyksillä teollisessa tuotannossa välittömästi ensikäytössä tavaran valmistuksessa käytetyt kivihiili, maakaasu ja nestemäiset polttoaineet ovat verottomia. Lisäksi tutkimuksessa tarkastellaan, onko verottomuus energiaverodirektiivin mukaista energiatuotteiden kaksoiskäyttöä tai mineraloginen prosessi ja siten energiaverodirektiivin soveltamisalan ulkopuolella. Tutkimustehtävänä on erityisesti käydä läpi lakien esitöitä sekä Suomen hallintotuomioistuimien oikeuskäytäntöä ja tehdä niiden pohjalta tulkintakannanottoja. Tutkimusluvan nojalla käsiteltävänä ovat myös Helsingin hallinto-oikeuden julkaisemattomat päätökset. Tutkimuksen metodi on pääasiassa lainoppi. Eräiden teollisten prosessien verottomuuden osalta hallintotuomioistuimien päätöksillä on erittäin suuri merkitys, koska kaikkien kolmen edellytyksen määritelmät ovat syntyneet oikeuskäytännössä. Välittömän ensikäytön edellytyksen tulkinnan voidaan todeta olevan hyvin vakiintunutta. Teollisen tuotannon ja tavaran valmistamisen edellytyksien osalta tilanne ei ole samanlainen. Etenkin teollisen tuotannon edellytyksen voidaan katsoa olevan hyvin tulkinnanvarainen. Koska välittömän ensikäytön edellytykseen ei liity Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaisia energiatuotteiden kaksoiskäytön edellytyksiä ja teollisen tuotannon käsite kattaa muitakin toimintoja kuin kemiallisen pelkistyksen sekä elektrolyyttiset, metallurgiset ja mineralogiset prosessit, eräiden teollisten prosessien verottomuuden soveltamisala on laajempi kuin energiaverodirektiivin energiatuotteiden kaksoiskäytön ja mineralogisten prosessien soveltamisala. Näin ollen eräiden teollisten prosessien verottomuus ei ole kokonaisuudessaan energiaverodirektiivin soveltamisalan ulkopuolella.
  • Maessen, Laura (2021)
    Siirtohinnoittelu tarkoittaa etuyhteysosapuolten eli käytännössä samaan konserniin kuuluvien konserniyhtiöiden välisten liiketoimien hinnoittelua, jonka perustana on markkinaehtoperiaate. Siirtohinnoittelulla on olennainen vaikutus kansainvälisen konsernin tuloverotukseen sen vaikuttaessa osapuolten verotettaviin tuloihin ja tappioihin. Markkinaehtoperiaatteen mukaan kansainväliseen konserniin kuuluvien yhtiöiden tulisi sisäisissä liiketoimissaan noudattaa ehtoja, joita toisistaan riippumattomat osapuolet noudattaisivat vastaavissa liiketoimissa. Rahoitusliiketoimiin liittyvät siirtohinnoittelukysymykset ovat aiheena ajankohtainen, sillä OECD antoi 11.2.2020 siirtohinnoitteluohjeiden rahoitusliiketoimia koskevan päivityksen, siirtohinnoitteluohjeiden luvun X. Lisäksi sisäiset rahoitustransaktiot ovat tarjonneet mahdollisuuden tehokkaaseen verosuunnitteluun, verotuksen minimointiin ja ne ovat saattaneet toimia välineenä jopa peiteltyyn voitonsiirtoon. Tästä on seurannut se, että eri valtioiden veroviranomaiset ovat herkemmin ottaneet rahoitustransaktioiden siirtohinnoittelun tarkastuksen kohteeksi. Tutkielman tarkoituksena on selvittää, miten kansallinen lainsäädäntömme suhtautuu konsernisuhteesta seuraavaan implisiittiseen tukeen rahoitusliiketoimien siirtohinnoittelussa, kun verotuskäytännön lähtökohtana on vakiintuneesti ollut erillisyhtiöperiaate eli konserniyhtiöiden verotuksellinen kohtelu erillisinä ja itsenäisinä yksikköinä. Implisiittisellä tuella puolestaan viitataan eräänlaiseen passiiviseen etuuteen, joka seuraa yksinomaan konserniin kuulumisesta. Tutkielmassa tarkastellaan erillisyhtiöperiaatetta ja konsernisuhteesta seuraavaa implisiittistä tukea konsernin sisäisten lainatransaktioiden, niiden markkinaehtoisen koron, luottoluokituksen, cash pooling -järjestelyjen sekä takaus- ja vakuusjärjestelyjen näkökulmasta. Lisäksi aihetta analysoidaan yleisemmin konserniverojärjestelmän näkökulmasta. Siirtohinnoitteluohjeiden rahoitusliiketoimia koskevan päivityksen myötä implisiittinen tuki on mahdollista jatkossa ottaa huomioon konserniyhtiön luottokelpoisuuden arvioinnissa, mikäli tapauskohtaiset tosiseikat sen hyödyntämistä tukevat eikä erillisyhtiön luottoluokituksen määrittäminen luotettavasti ole muutoin mahdollista. Implisiittistä tukea koskeva tulkintasuositus poikkeaa vallitsevasta erillisyhtiöperiaatteeseen perustuvasta verotuskäytännöstä ja sitä voidaan Verohallinnon mukaan pitää perustavanlaatuisena uutena tulkintasuosituksena, jota voidaan soveltaa verovuodesta 2020 alkaen.
  • Hämäläinen, Teemu (2021)
    Tutkielman tarkoituksena on selvittää etuyhteysliiketoimen tunnistamisen ja uudelleenluonnehdinnan välistä rajanvetoa Suomen vero-oikeudessa. Kysymys voidaan muotoilla myös siten, mitkä viranomaisten toimet voidaan katsoa olevan sallittua liiketoimen tunnistamista, ja mitkä kiellettyä uudelleenluonnehdintaa. Tutkielma on kirjallisuuskatsaus, ja kysymystä tarkastellaan pääasiassa Korkeimman hallinto-oikeuden oikeuskäytännön pohjalta. Uudelleenluonnehdinnan kielto vahvistettiin ensimmäisen kerran KHO:n ratkaisussa KHO 2014:119, jossa oli kyse vieraan pääoman ehtoisen lainan luonnehtimisesta omaksi pääomaksi. Tämän jälkeen KHO ei ole suoranaisesti viitannut ratkaisuissaan uudelleenluonnehdinnan kieltoon ennen tapausta KHO 2020:34. Kyseisessä tapauksessa oli kyse konsernin rahoitusjärjestelyn uudelleenluonnehdinnasta ja sivuuttamista, ja KHO katsoi, ettei VML 31 § mahdollista sitä. Tutkielmassa käydään läpi myös muita KHO:n ennakkoratkaisuja koskien uudelleenluonnehdintaa. Näiden oikeustapausten sekä oikeuskirjallisuuden ja tieteellisten artikkeleiden pohjalta pyritään muodostamaan prejudikaattisääntöjä, jotka selventäisivät etuyhteysliiketoimen tunnistamisen ja uudelleenluonnehdinnan välistä rajanvetoa.
  • Pentzin, Petra (2022)
    Tutkielman näkökulma on veroprosessioikeudellinen. Tutkielmassa tarkastellaan Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön näkökulmasta Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan soveltumista verotusmenettelyssä. Tavoitteena tutkielmassa on selvittää verovelvollisen ilmoitusvelvollisuuteen liittyvää oikeustilaa Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan ja erityisesti itsekriminointisuojan soveltamisen näkökulmasta. Nykyään itsekriminointisuojalla tarkoitetaan sitä, että kenenkään ei tarvitse myötävaikuttaa oman syyllisyytensä selvittämiseen. Tähän kuuluu olennaisena osana myös oikeus vaikenemiseen, mutta muutoin itsekriminointisuojan sisältö ja tarkkuus jättää auki kysymyksiä verotusmenettelyn näkökulmasta. Itsekriminointisuoja on alun perin kehitetty rikosprosessissa, joka on EIT:n tulkinnan vuoksi saanut jalansijaa myös muissa prosessilajeissa. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että siviiliprosessissa tai hallinnollisessa menettelyssä annetut lausumat tai niissä hankitut selvitykset voivat tulla itsekriminointisuojan soveltamisen piiriin. Euroopan ihmisoikeussopimus ei nimenomaisesti sisällä määräystä koskien itsekriminointisuojan soveltamista vaan itsekriminointisuojan nykyinen määritelmä on omaksuttu Suomeen Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännöstä. Tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklassa tarkoitettuihin oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin keskeisiin ominaisuuksiin kuuluu itsekriminointisuojan soveltaminen. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen lähtökohta päätettäessä siitä, sovelletaanko 6 artiklaa kyseiseen verotusasiaan, on ollut selvittää verotusasian laatu kysymällä ensinnäkin, onko kyseessä ”oikeudenkäyntiasia” (dispute/engl. contestation/ranska) ja onko asia määräävästi rikosoikeudellinen tai siviilioikeuksia ja velvollisuuksia koskeva. Autonomisen tulkinnan periaatteella tarkoitetaan Euroopan ihmisoikeussopimuksen kohdalla sitä, että sopimustekstissä käytetyillä käsitteillä on itsenäinen merkityksensä, joka ei ole yhteneväinen vastaavalla käsitteellä kansallisessa oikeudessa olevan merkityksen kanssa. EIT on arvioinut rikossyytteen käsitteen 6 artiklan soveltamisalan kannalta itsenäisesti antamatta ratkaisevaa merkitystä kansallisen oikeuden määritelmille. EIT on käyttänyt rikossyytteen määrittelyyn ns Engel-kriteereitä, joiden mukaan arvioidaan menettelyn laatua kansallisessa oikeudessa, syytteessä tarkoitetun teon luonnehdintaa sekä langetettavan seuraamuksen laatua ja ankaruutta. Arviointi siitä, sisältyykö asiaan määritelmä rikossyytteestä, ei riipu ainoastaan siitä, sisältyykö määritelmä kunkin jäsenmaan omaan kansalliseen rikoslakiin. Rikossyyte - määritelmällä on oma yleissopimukseen perustuva merkityksensä. Lähtökohta EIT:n oikeuskäytännössä itsekriminointisuojan soveltamiselle on se, milloin viranomaisen katsotaan käyttäneen pakkoa. Itsekriminointisuojan suojaamana syytetyltä ei voida pakkokeinoin hankkia todisteita vastoin hänen tahtoaan. Kysymys on täten syytettyä suojaavasta periaatteesta, mutta perusteiltaan sillä ehkäistään oikeuden väärinkäyttöä viranomaisten taholta ja turvataan muiden 6 artiklan periaatteiden toteutumista. Tutkielman johtopäätöksissä nojaudutaan siihen, että nykyinen oikeustila ei suojaa rehellistä verovelvollista, joka pyrkii täyttämään ilmoitusvelvollisuutensa, eikä verovelvollisen oikeusturva toteudu legaliteettiperiaatteen mukaisesti, koska tämä ei ole oikeutettu 6 artiklan suojaan. Tämän vuoksi Euroopan ihmisoikeussopimukseen tulee tehdä lisäpöytäkirja, jossa 6 artiklan sovellettavuutta verotusmenettelyyn selvennetään ja jotta verovelvollisen oikeusturvakeinoja voitaisiin tasapainottaa suhteessa veroviranomaisen toimivaltuuksiin.
  • Kaartinen, Simo (2020)
    Tutkielmassa käsitellään kryptoprotokollapohjaisten täysin virtuaalisten internetyritysten yhtiöoikeudellista luonnetta ja kansainvälistä verotusta voimassaolevien vero-oikeuden normien sekä erityisesti OECD:n BEPS-hankkeen yhteydessä 14.10.2020 julkaiseman digiyhtiöitä koskevan tuoreen nexus-sääntöehdotuksen pohjalta. Digitalisaatio tarjoaa yrityksille uusia tapoja harjoittaa liiketoimintaa. Internet mahdollistaa automaattisten palveluiden sekä tuotteiden myymisen asiakkaille ja data on noussut keskeiseen asemaan yritysten arvon luojana. Datan omistajuus on keskittynyt jättimäisille digiyhtiöille ja niiden vaikutus kaikkiin yhteiskunnan osa-alueisiin on kasvava. Kryptot ovat digitalisaation seuraava taso, jonka avulla toimijoiden taloudellista toimintaa voidaan järjestää uudella hajautetulla tavalla täysin virtuaalisesti. Niiden myötä digitaalisten palveluiden avulla luotu arvo voidaan jakaa tasapuolisemmin järjestelmään osallistuneiden tahojen kesken ja perinteinen omistajuuden tunne saadaan palautettua. Kryptot edustavat siis uutta yhtiöoikeudellista muotoa harjoittaa liiketoimintaa. Digitalisaatio on luonut haasteensa kansainväliselle vero-oikeudelle. Erityisen haastavaksi on muodostunut se, että voimassaolevat kansainväliset veronormit eivät riittävällä tavalla pysty tavoittamaan digitaalisen talouden perusteella syntynyttä arvonnousua rajat ylittävässä liiketoiminnassa. Tämä on väistämättä nostanut esiin sen kysymyksen, että miten valtioiden välinen oikeudenmukainen verotusoikeuksien jakautuminen voidaan toteuttaa digitalisoituneessa maailmassa, jossa kiinteitä toimipaikkoja ei välttämättä muodostu. Kryptoprotokollan avulla toteutettua liiketoimintaan luo entisestään painetta kansainvälisten vero-oikeuden normien muuttamiselle, sillä toiminta tapahtuu täysin verkossa ilman minkäänlaista fyysistä yhteyttä valtioihin. Näin ollen tulevaisuuden internetyritykset välttävät täysin fyysisten yhteyksien muodostumisen, mikä asettaa todellisen haasteen kansainvälisen vero-oikeuden periaatteeseen, jonka mukaan verotus tapahtuu siellä, missä arvo syntyy. Edellä mainituista lähtökohdista tutkimuksessa asetetaan kaksi tutkimuskysymystä, joiden perusteella pyritään ensinnäkin selvittämään, missä määrin nykyisten yhtiöoikeudelliset normit ja teoriat onnistuvat tavoittamaan kryptoprotokollan avulla harjoitettavan täysin virtuaalisen liiketoiminnan ja voidaanko tätä toimintaa pitää esimerkiksi elinkeinoverolain mukaisena liiketoimintana. Toisella tutkimuskysymyksellä havainnoidaan sitä, voidaanko nykyisten kansainvälisten vero-oikeuden normien avulla verottaa täysin verkossa toimivaa liiketoimintaa ja toisaalta selvitetään OECD:n ehdottaman uuden nexus-sääntöehdotuksen soveltumista internetyhtiön liiketulojen verottamiseen rajat ylittävissä tilanteissa. Toisaalta tutkimuksessa nostetaan esiin haasteita, joita täysin verkossa harjoitettu liiketoiminta voi aiheuttaa sekä yhtiöoikeudelle että kansainväliselle vero-oikeudelle, kun sijoittautumistarvetta mihinkään valtioon ei ole olemassa. Tutkielman näkökulma on lainopillinen, mutta molempien tutkimuskysymysten tarkastelu edellyttää myös de lege ferenda -tyyppistä sekä veropoliittista pohdintaa. Tutkielmassa päädytään lopputulokseen, jonka mukaan voimassaoleva yhtiöoikeudellinen sääntely ei kykene tunnistamaan kryptoprotokollan avulla organisoitua taloudellista toimintaa itsenäisen oikeushenkilön toiminnaksi, jonka perusteella niiden operointi tapahtuu täysin yhtiöoikeudellisen sääntelykehikon ulkopuolella. Tulos johtaa siihen, että myöskään kansainvälisen vero-oikeuden voimassaolevat normit tai ehdotettu uusi nexus-sääntö eivät sovellut niiden verottamiseen, vaikka ehdotettu uusi nexus-sääntö tarjoaa ainakin teoreettisen mahdollisuuden siihen. Tutkielmassa esitetään kuitenkin väite, että olemassa olevien kryptoprotokollalle perustuvien internetyhtiöiden toiminta on de facto verrattavissa modernien osakeyhtiöiden toimintaan, jolloin valtioiden veropoliittisessa intressissä tulisi olla myös niiden verottaminen. Mitä pidemmälle kryptoprotokollien avulla harjoitettu liiketoiminta kehittyy, on se etulyöntiasemassa moderneihin osakeyhtiöiden nähden, kun sen liiketulot ovat verottomia. Vero-oikeudessa vallitsevan neutraalisuuden periaatteen tai valtioiden veropohjan rapautumisen estämisen kannalta tätä ei voida pitää toivottuna tilanteena. Näin ollen kryptoprotokollia koskevaa sääntelyä tulisi edelleen kehittää ja teknologian potentiaali tulisi huomioida nykyistä kokonaisvaltaisemmin.
  • Mattila, Annika (2021)
    Kiinteistösijoitusten verokohtelua on pyritty selvittämään kartoittaen mahdollisuuksia tiivistää veropohjaa ulkomaisten kiinteistöomistusten fiskaalisen merkityksen kasvaessa. Selvitystä vaikeuttaa oikeustilan vallitseva keskeneräisyys johtuen sekä muutoksista lainsäädännössä että EU:n tuomioistuimen viimeaikaisesta oikeuskäytännöstä. EU:n pääomamarkkinoiden yhtenäistymiskehityksen myötä Suomen verotusoikeus ulkomaisiin kiinteistöomistuksiin riippuu siitä, vertautuuko ulkomainen toimija verovelvolliseen vai verovapaaseen suomalaiseen toimijaan. Vertailuarviointi nojaa oikeuskäytäntöön, sillä yhtiöoikeutta ei ole kansainvälisesti harmoninsoitu. Oikeustilassa voidaan erottaa kaksi keskeistä avoinna olevaa kokonaisuutta. Ensinnäkin sijoitusrahastojen verovapauden edellytyksistä säädetään vuodesta 2020 eteenpäin tuloverolaissa, mutta uudet verovapauden edellytykset eivät välttämättä täytä EU-oikeuden vaatimuksia, minkä seurauksena Helsingin hallinto-oikeus on pyytänyt TVL 20 a §:ssä säädetystä sopimusperusteisuuden vaatimuksesta ennakkoratkaisua EU:n tuomioistuimelta. Toiseksi avoinna on kysymys siitä, mihin oikeudelliseen muotoon ulkomaiset kiinteistösijoitusrakenteet tulisi luokitella silloin, kun Suomen oikeusjärjestelmä ei tunne ulkomaisen rahaston oikeudellista muotoa. EU:n tuomioistuin antoi hiljattain Suomea koskevan tapauksen C-480/19 E v. VOVA, jossa oli kyse luxemburgilaisen SICAV-rahaston vertautumisesta suomalaiseen sijoitusrahastoon. Kyse oli UCITS-direktiivin mukaisesta toimijasta, ja UCITS-rahastojen kannalta ratkaisu selkeytti oikeustilaa, mutta niin sanottujen non-UCITS-rahastojen osalta ratkaisu jätti jälkeensä useita avoimia kysymyksiä. SICAV-muotoinen rahasto on kansainvälisesti yleinen toimintamuoto, jota Suomen oikeusjärjestelmä ei tunnista. SICAV-rahasto voi useimmissa valtioissa sijoittaa myös kiinteistöihin, ja SICAV-rahaston kiinteistösijoitukset voivat suuntautua myös Suomeen. Tuloverolain uudistuksen jälkeen yhtiömuotoiset SICAV-rahastot suljettiin Suomessa pois verovapauden piiristä. Tutkielmassa analysoidaan kansainvälisesti käytettyjen kiinteistösijoitusrakenteiden oikeudellisia ja toiminnallisia ominaisuuksia verotus- ja oikeuskäytännön valossa pyrkien selvittämään päälinjoja, joiden perustella sijoitusrakenteita luokitellaan eri oikeudellisiksi muodoiksi. Lisäksi tutkielmassa analysoidaan sopimusperusteisuuden vaatimuksen EU-oikeudenmukaisuutta peilaten EU:n tuomioistuimen oikeuskäytäntöä Luxemburgilaisiin rahastoihin, jotka sijoittavat Suomessa sijaitseviin kiinteistöihin. Kysymyksen havainnollistamiseksi analysoidaan Luxemburgin yhtiö- ja rahastolainsäädännön mukaisia sijoitusrakenteita, sillä Luxemburgin yhtiöoikeus tunnistaa kaikki relevantit rahastotyypit, yhtiömuodot ja näiden variaatiot, eikä oikeusjärjestelmä tunnista erillistä REIT-doktriinia. Tutkielman metodologisena lähestymistapana on lainoppi ja pääasiallisena lähdemateriaalina käytetään EUT:n, KHO:n, hallinto-oikeuksien ja keskusverolautakunnan oikeuskäytäntöä sekä oikeuskirjallisuutta ja asiantuntija-artikkeleita.
  • Ebeling, Anette (2022)
    Siirtohinnoittelu tarkoittaa toisiinsa etuyhteydessä olevien osapuolten välisten liiketoimien hinnoittelua. Siirtohinnoittelu perustuu markkinaehtoperiaatteelle, jonka mukaan konserniyhtiöiden välisissä liiketoimissa käytettävien hintojen tulee vastata hintoja, joita toisistaan riippumattomat osapuolet käyttäisivät vertailukelpoisessa tilanteessa. Yksi keskeisimmistä siirtohinnoittelua koskevista tulkintaohjeistuksista ovat OECD:n julkaisemat siirtohinnoitteluohjeet. Vuoteen 2020 asti ohjeissa ei ollut otettu kantaa konsernin sisäisten rahoitusliiketoimien markkinaehtoisuuden arviointiin. 11.2.2020 OECD julkaisi kauan odotetut rahoitusliiketoimia koskevat siirtohinnoitteluohjeet, joissa on annettu tarkempia ohjeita muun muassa konsernin sisäisten lainojen markkinaehtoisuuden arviointiin. Tutkielman tarkoituksena on selvittää, millä tavoin etuyhteydessä olevien osapuolten välisten lainojen markkinaehtoinen hinta määritellään. Lisäksi tarkastellaan sitä, onko konserniin kuulumisella merkitystä markkinaehtoista korkotasoa määritettäessä. Asia on ajankohtainen, koska uudet rahoitusliiketoimia koskevat siirtohinnoitteluohjeet ovat tuoneet joitain muutoksia Suomen siirtohinnoittelua koskeviin tulkintakäytäntöihin. Aikaisemmin Suomessa on sovellettu melko tiukasti erillisyhtiöperiaatteen mukaista tulkintaa. Uusissa rahoitusliiketoimia koskevissa siirtohinnoitteluohjeissa konsernisuhteelle on kuitenkin annettu merkitystä joissakin tilanteissa. Kyse on perustavanlaatuisesta uudesta tulkintasuosituksesta. Tutkielmassa konsernin sisäisten lainojen markkinaehtoisuutta on lähdetty tarkastelemaan painottaen niitä muutoksia, joita OECD:n rahoitusliiketoimia koskevat siirtohinnoitteluohjeet ovat tuoneet. Koska uudet ohjeistukset ovat muuttaneet suomen tulkintakäytäntöä koskien erillisyhtiöperiaatetta, myös kyseisen periaatteen asemaa Suomessa on käsitelty lyhyesti. Erillisyhtiöperiaatteella on ollut Suomessa vahva asema, mutta uusien siirtohinnoitteluohjeiden ja oikeuskäytännön myötä tämän aseman uudelleentarkastelu on perusteltua.
  • Perkiö, Lidia (2021)
    Euroopan komissio antoi toukokuussa 2020 Suomelle perustellun lausunnon, jossa komissio totesi Suomen verojärjestelmän olevan ristiriidassa Euroopan unionin sijoittautumisvapauden kanssa. Konserniavustuslain varaan rakennetussa järjestelmässä ulkomaisen tytäryhtiön tappiot eivät olleet vähennyskelpoisia kotimaisen emoyhtiön verotuksessa millään edellytyksillä, sillä konserniyhtiöiden välistä tappiontasausta sääntelevän konserniavustuslain mukaan sekä avustuksen antajan että saajan tulee olla kotimaisia yhtiöitä. Konserniavustuslain mukaisessa järjestelmässä ulkomaisen tytäryhtiön tappiot eivät olleet vähennyskelpoisia edes silloin, jos kyseessä olisi ollut toisessa EU:n jäsenvaltiossa asuvan tytäryhtiön lopulliset tappiot. Lokakuussa 2020 julkaistiin hallituksen esitys (HE 185/2020 vp), jossa esitettiin ulkomaisen tytäryhtiön lopullisten tappioiden vähentämistä koskevan ristiriitaisuuden poistamista säätämällä uusi laki Euroopan talousalueella sijaitsevan tytäryhtiön lopullisen tappion konsernivähennyksestä sekä muuttamalla elinkeinotulon verottamisesta annetun lain yhtiön korkomenojen vähennyskelpoisuutta koskevaa 18 a §:ää. Ehdotetuilla lakimuutoksilla tehtiin mahdolliseksi Euroopan talousalueella sijaitsevan tytäryhtiön lopullisten tappioiden huomioiminen konsernivähennyksenä kotimaisen emoyhtiön verotuksessa. Tutkielman pääasiallinen tarkoitus on tarkastella lopullisia tappioita EU-oikeudellisena käsitteenä sekä tutkia, minkälaisilla muutoksilla ulkomaisen tytäryhtiön lopullisten tappioiden vähennyskelpoisuus toteutettiin kotimaisessa lainsäädännössä. Koska jäsenvaltioiden verolainsäädännöllä on suuri merkitys kansainvälisten konsernien liiketoiminnalle ja konsernivähennystä koskeva laki on vasta äskettäin otettu osaksi kotimaista verolainsäädäntöä, on tutkielman aihe sekä merkittävä että ajankohtainen. Euroopan unionin tuomioistuin on lukuisissa ratkaisuissaan ottanut kantaa siihen, mitä pidetään lopullisina tappioina ja milloin lopulliset tappiot on otettava huomioon toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneen konserniyhtiön verotuksessa. Myös korkein hallinto-oikeus on ottanut kantaa lopullisten tappioiden vähennyskelpoisuuteen kotimaisen lainsäädännön ja unionin tuomioistuimen ratkaisukäytännön perusteella. Tutkielmassa todetaan, että Euroopan unionin tuomioistuimen lopullisia tappioita koskeva ratkaisukäytäntö edellyttää, että jäsenvaltioiden lainsäädännössä lopullisten tappioiden huomioiminen rajat ylittävissä tilanteissa on mahdollista. Kotimaisen lainsäädännön ristiriitaisuus EU:n sijoittautumisvapauden kanssa on edellyttänyt lainsäädännöllisiä muutoksia ja konsernivähennysjärjestelmän luomisella saatettiin kotimainen verojärjestelmä EU-oikeuden mukaiseksi. Konsernivähennysjärjestelmän avulla ristiriitaisuus EU-oikeuden kanssa poistettiin kuitenkin vain vähimmäisehdoin eikä uudistuksella ole ratkaisevaa vaikutusta kansainvälisten konsernien toimintaan. Tästä johtuen tulevaisuudessa tarvitaan kokonaisvaltaisempi konserniverotusta koskeva uudistus, joka palvelee kansainvälisten konsernien ja EU:n tarkoitusta paremmin.
  • Hartzell, Laura (2021)
    Tutkielmassa selvitetään lopullisten tappioiden määritelmää Euroopan unionin tuomioistuimen muotoileman oikeuskäytännön valossa. Tutkielman metodina on lainoppi. Tarkasteltava ovat erityisesti rajat ylittävät sulautumistilanteet sekä sulautuvan yhtiön jäsenvaltiossa vahvistettujen tappioiden siirtyminen vastaanottavan yhtiön jäsenvaltiossa hyödynnettäväksi tämän verotuksessa. Tutkielmassa pyritään selvittämään, milloin vastaanottavalla yhtiöllä voi olla oikeus hyödyntää sulautuneen yhtiön jäsenvaltiossa syntyneet tappiot. Tämän osalta kantaa on otettava siihen, milloin tappioita voidaan pitää lopullisina Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön perusteella. Kansallisella tasolla lopullisten tappioiden määritelmää on selkeytetty erityisesti 1.1.2021 voimaan tulleella lailla Euroopan talousalueella sijaitsevan tytäryhtiön lopullisen tappion konsernivähennyksestä. Tutkielmassa tarkastellaan siten myös konsernivähennyslain ja sen esitöiden mukaista lopullisten tappioiden määritelmää. Konsernivähennyslakia säädettäessä tunnustettiin, että perusteltua olisi säätää myös lopullisten tappioiden siirtymisestä rajat ylittävän sulautumisen yhteydessä. Tappioiden lopullisuuden näyttökynnys on oikeuskäytännön perusteella varsin korkealla. Tämä on ilmennyt niin Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä kuin kansallisessa oikeuskäytännössäkin. Tulkintavaikeuksia osaltaan on lisännyt se seikka, että oikeuskäytännössä ei ole juuri määritelty, milloin tappioita pidettäisiin lopullisina. Oikeuskäytännössä on nimittäin lähinnä otettu kantaa vain siihen, milloin tappioita ei ainakaan voida pitää lopullisina EU-oikeuden tarkoittamalla tavalla. Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä lopullisia tappioita koskevissa tuomioissa kyseessä on ollut oikean tasapainon löytäminen SEUT 49 artiklassa turvatun sijoittautumisvapauden sekä toisaalta erilaisten oikeuttamisperusteiden, kuten veronkierron estämisen ja verotusvallan tasapuolisen jakautumisen, välillä. Tässä yhteydessä on huomioitava toimenpiteiden oikeasuhteisuus tavoiteltuun päämäärään nähden. Valtioiden rajat ylittävistä sulautumisista säädetään yritysjärjestelydirektiivissä. Yritysjärjestelydirektiivin tavoitteena on poistaa verotuksellisia esteitä yritystoiminnan uudelleenjärjestelyiltä EU-alueella vaarantamatta kuitenkaan jäsenvaltioiden verotuksellisia intressejä. Tappioiden merkitys rajat ylittävissä sulautumisissa on huomattava, sillä verotuksessa vahvistetut tappiot ja näiden perusteella laskettavat verosaamiset voivat olla sulautumiseen osallistuvalle yhtiölle taloudellisesti hyvinkin arvokkaita. Yritysjärjestelydirektiivi ottaa kuitenkin kantaa tappioiden siirtymiseen rajat ylittävissä sulautumisissa vain osittain, ja muilta osin tappiontasaukseen tulevatkin sovellettaviksi asianomaisen valtion kansalliset säännökset. Tämä aiheuttaa huomattavia eroja valtioiden tappiontasausta koskevien järjestelmien välillä. Tämän tulkinnallisuuden käsittelyn lisäksi arvioitavana on eri jäsenvaltioiden lainsäädännölliset eroavaisuudet sulautumisen ajankohdan määrittämisen osalta. Ajankohdan määrittäminen osaltaan vaikuttaa siihen, milloin tappioita voidaan pitää lopullisina.
  • Säynäjoki, Nea (2021)
    Perintö- ja lahjaveroa maksetaan Suomessa perinnön tai lahjan käyvän arvon perusteella noudattaen perintö- ja lahjaverolain (12.7.1940/378) (PerVL) progressiivista veroasteikkoa. Eräänä poikkeuksena veronmaksun pääsääntöön on kuitenkin sukupolvenvaihdoshuojennus, jota käsitellään tässä tutkimuksessa. Sukupolvenvaihdoshuojennusta koskevat normit sijoittuvat perintö- ja lahjaverolain 55–57 §:iin. Sukupolvenvaihdoshuojennus koskee sekä maataloutta että muita yrityksiä, mutta tässä tutkimuksessa selvitetään nimenomaan maatalouden sukupolvenvaihdoshuojennuksen yhdenvertaisuutta. Tutkimus sijoittuu vero- ja valtiosääntöoikeuden rajapinnalle. Tutkimuksessa vastataan kysymyksiin mitä on perustuslaillinen yhdenvertaisuus, mikä on maatalouden sukupolvenvaihdoshuojennus ja miten nämä kaksi suhtautuvat toisiinsa. Onko siis maatalouteen soveltuvassa sukupolvenvaihdoshuojennuksessa ongelmallisia piirteitä yhdenvertaisuuden näkökulmasta? Perintö- ja lahjaverolaki on vanhin keskeisistä verolaeistamme ja sen sukupolvenvaihdoshuojennusta koskevat normitkin ovat ehtineet kerryttää ikää vuodesta 1979 asti. Sukupolvenvaihdoshuojennussäännösten säätämisen aikaan vuonna 1979 perustuslaillinen yhdenvertaisuus ei ollut yhtä näkyvässä ja tärkeässä asemassa kuin nykyisin. Yhdenvertaisuus on perustuslakimme 6 §:ssä turvattu perusoikeus, joka sisältää sekä yleisen yhdenvertaisuuslausekkeen että syrjintäkiellon. Sukupolvenvaihdoshuojennuksella tarkoitetaan perintö- ja lahjaverosta tehtävää huojennusta, joka myönnetään laissa lueteltujen edellytysten täyttyessä. Maatilan sukupolvenvaihdoshuojennuksen tavoitteena on suojella maatalouden yritystoiminnan jatkuvuutta ja tämän kautta suojella maatalouden tarjoamia työpaikkoja. Sukupolvenvaihdoshuojennuksella ei ole kuitenkaan tarkoitettu loukattavan verotuksen yleistä neutraliteettia. Huojennuksen saamisen edellytykset on lueteltu perintö- ja lahjaverolain 55 §:n 1 momentissa. Kyseisissä edellytyksissä ja niiden soveltamisessa voidaan nähdä puutteita perustuslaillisen yhdenvertaisuuden valossa. On ongelmallista, että sukupolvenvaihdoshuojennuksen tavoite ja tarkoitus eivät aina kohtaa huojennuksen käytännön soveltamisen kanssa. Tällaisissa tilanteissa verovelvollisten erottelun hyväksyttävät perustelut putoavat pois tai vähintäänkin laimentuvat. Huojennuksessa ongelmallista yhdenvertaisuuden kanssa on huojennuksen soveltaminen sivutoimisen maatalouden harjoittamiseen ja peltojen vuokraustilanteisiin kuten myös huojennuksen epääminen alaikäisiltä perinnön- ja lahjansaajilta. Lisäksi yhdenvertaisuusongelmia aiheuttavat arvostuskysymykset. Sukupolvenvaihdoshuojennuksen toteaminen yhdenvertaisuusperiaatteen vastaiseksi perustuslakivaliokunnassa saattaisi olla kohtalokasta koko perintö- ja lahjaveroinstituutiolle Suomessa.
  • Sorjonen, Elina (2022)
    Maailmantalouteen vaikuttaa tällä hetkellä kaksi keskeistä muutosta edellyttävää tekijää: globalisaatio ja teknologinen kehitys. Digitalisaatio voidaan nähdä uhkana perinteiselle verotuksen päätehtävälle eli yhteiskuntien toiminnan rahoittamiselle. Keskeinen ongelma nykyisessä kansainvälisessä verotuksessa on se, että yritykset toimivat kansainvälisesti ja pääomia liikkuu valtioiden välillä, mutta verotusta koskeva sääntely on edelleen pitkälti kansallista. OECD:n piirissä kansainvälisen veroyhteistyön painopiste on 2010-luvun puolivälissä siirtynyt kaksinkertaisen verotuksen estämisestä kansainvälisten verosuunnittelumahdollisuuksien rajoittamiseen. Tavoitteen taustalla vaikuttaa kaikkien valtioiden huolenaiheena oleva veropohjien rapautuminen. Globalisaatio ja digitalisaatio ovat johtaneet siihen, että yritysten on yhä helpompaa sijoittautua valitsemaansa valtioon. Verokilpailu aiheutuu siitä, kun jokin valtio alkaa houkutella tuotannollista pääomaa maahan laskemalla yritysten veroastetta. Toiset valtiot puolestaan reagoivat tähän samalla tavalla omassa veropolitiikassaan. Valtioiden erilaisia verojärjestelmiä puolestaan käytetään hyväksi aggressiivisen verosuunnittelun keinoin ja tällöin verotuloja menetetään siellä, missä ne ilman tällaista suunnittelua saataisiin. Aggressiivinen verosuunnittelu on erityisen haitallista, sillä se vääristää kilpailua ja vaikuttaa haitallisesti yleiseen veronmaksuhalukkuuteen ja veromoraaliin. Monikansallisten yritysten voittojen verotus on viime vuosina noussut esille niin poliitikkojen, kansainvälisten järjestöjen kuin mediankin toimesta. Tarve kansainvälisen verotuksen uudistamiselle on ollut ajankohtaista jo pitkään, mutta varsinaiset konkreettiset toimet ovat jääneet laimeiksi. Konkreettisimpana toimena kansainvälisen verotuksen uudistamiselle voidaan pitää OECD:n BEPS-hanketta. BEPS-hanke on OECD:n ja G20-maiden yhteinen hanke, jonka tarkoituksena on estää kansainvälinen verojen välttely. BEPS-hankkeen ensimmäinen toimenpide koskee digitaalisen talouden verokysymyksiä. BEPS-hankkeeseen osallistuvat valtiot esittivät vuonna 2019, että digiverotusta koskevaa uudistusta jatketaan kahden pilarin mallin mukaisesti. Pilari I koskee liityntäkysymyksen ratkaisemista sekä voiton jakamista koskevia periaatteita ja pilari II puolestaan yritysten voittoihin sovellettavaa minimiverotusta. Pilari II koostuu neljästä toisiinsa kytkeytyvästä säännöstä. Käytännössä pilari II:sta koskeva sääntely tulee tarkoittamaan uuden verotusoikeuden syntymistä rajat ylittävissä tilanteissa, joissa verotaso toisessa valtiossa alittaa tosiasiallisen minimiverotason. Valtioiden ei suoraan tarvitse lainsäädännössään soveltaa sovittua minimiveroastetta valtiossaan asuviin yrityksiin. Tässä tutkielmassa tarkastelen OECD:n digiverohankkeen toista pilaria eli minimiveroastetta. Tutkielman tavoitteena on tehdä havaintoja ehdotetun minimiveroasteen sisällöstä ja nykyisestä kansainvälisen yritysverotuksen sääntelystä sekä tämän perusteella tehdä päätelmiä siitä, kuinka kansainvälinen yritysverotus tulee minimiveroasteen toteutuessa muuttumaan. Tutkielmassa on lisäksi tarkoitus arvioida minimiveroasteen vaikutuksia lähemmin tarkasteltuna erityisesti Suomeen. Hankkeen valmistelu on viivästynyt jo moneen otteeseen osaksi COVID-19-pandemian vuoksi. Suunnitelma on hyväksytty G20-maiden johtajien huippukokouksessa lokakuussa 2021. Nyt hankeen valmistelu on tarkoituksena saada valmiiksi vuoden 2022 aikana ja uuden lainsäädännön soveltamisen on tarkoitus alkaa vuoden 2023 alusta.
  • Sydänmaanlakka, Linda (2021)
    Significant tax challenges are claimed to arise from the digitalisation of the economy. The Organisation for Economic Co-operation and Development (OECD) has been working towards an international consensus-based solution for these tax challenges that predominantly relate to the international tax rules on permanent establishments (nexus) and profit allocation. Under heated political discussion, many are questioning the fairness of the century old compromise on the allocation of taxing rights between source and residence countries, arguing that digitalisation renders the rules outdated that were designed in the era of ‘brick and mortar’ businesses with limited global dimension. Driven by this policy issue, the OECD has released Blueprint reports for Pillar One and Two Proposals for public consultation on 12 October 2020, which seek to reform fundamental elements of the international tax system, and to introduce a global minimum taxation for multinational enterprises. The Blueprint on Pillar One Proposal is analysed in this thesis, albeit the core focus will be i.) on the scope of the proposal, which seeks to amend the profit allocation rules of businesses that engage with activities that fall under the definitions of Automated Digital Services or Consumer Facing Business; and ii.) on the profit allocation rules, which seek to introduce a formula-based approach for the allocation of a limited portion of the global residual profits arising from the provision of automated digital services or consumer facing businesses. The research question of this thesis is whether the conveyed profit allocation formula, as compared to the arm’s length principle, is better suited to allocate the residual profits of companies engaging in the provision of automated digital services and consumer facing businesses, and whether it does so in such a manner that justifies the partial dismissal of the long-standing rules of international tax law and the ensuing fragmentation of this legal framework. International tax law principles, namely fairness, neutrality and efficiency, underpinned by the requirement of coherence of law, provide for a qualitative measure against which both these approaches to profit allocation are evaluated. The discussion of this thesis concludes that, in the light of the international tax principles, there is no justification to enact a fragmented rule framework for profit allocation, by introducing a profit allocation formula to reallocate a limited portion of the residual profits of businesses engaging in the provision of automated digital services or consumer facing business. A hybrid system in profit allocation would increase complexity and welfare losses, that arise from distortions in economic behaviour, as well as decrease the overall efficiency and certainty of the international tax system. Ultimately, the more preferable solution to the modern issues of taxing business profit (digital or not) is to build a coherent rule framework under tax theory, which draws from a unified set of principles on fairness, redistribution, socially sustainable tax incentives and efficiency. This theory may well stem from the familiar concepts of arm’s length principle or formulary apportionment, or it might introduce a completely novel approach to the global allocation of taxing rights and MNE profits. But it must be agreeable for sufficiently many jurisdictions, so as to truly benefit from the regime on a global level, promote international trade and the optimal allocation of resources. Until such comprehensive solution can be globally agreed upon, the most sensible way forward is to modernise the international tax framework on the basis of the existing system that relies on the post-BEPS interpretation of the arm’s length principle.
  • Ruuskanen, Juha-Pekka (2020)
    Tiivistelmä – Referat – Abstract Vero-oikeudessa osakaslainalla tarkoitetaan osakeyhtiön osakkaan yhtiöstä nostamaa rahalainaa. Osakaslainoja on verotettu Suomessa vuodesta 1998 alkaen. Osakaslainojen verottamisen pääasiallisena tavoitteena on ollut estää osingoista menevien verojen välttämistä tai verotuksen siirtämistä huomattavan pitkälle tulevaisuuteen sekä yhtiön varojen siirtyminen osakkaan yksityistalouden käyttöön. Ainoastaan luonnollisten henkilöiden saamat lainat ovat tuloverolain mukaan verotettavia osakaslainoja. Osakaslainan pääoma verotetaan koko määrältään luonnollisen henkilön pääomatuloina pääomatulon veroprosentin mukaisesti. Mikäli laina maksetaan takaisin viiden vuoden kuluessa lainan nostamisesta, voidaan takaisinmaksetut määrät vähentää pääomatuloista. Osakaslainoja nostetaan edelleen yli kaksikymmentä vuotta uudistuksen jälkeen. Tästä syystä oli aiheellista arvioida osakaslainan nykyhetken tilannetta sekä oikeudelliselta että käytännölliseltä kannalta. Osinkojen verotus on muuttunut jonkin verran vuoden 1998 jälkeen ja selvää on muutenkin, että osakaslainoja ei enää nosteta osingoista menevien verojen välttämiseksi, sillä osakaslainan verotus on raskaampaa kuin osinkojen verotus. Vuoden 1998 osakaslainauudistuksessa ei myöskään ollut huomioitu osakaslainan mahdollisia kansainvälisiä kytkentöjä taikka sitä, että markkinaehtoisesti myönnetyt osakaslainat olisi voitu sallia ja vastaavasti miettiä peiteltyä osinkoa koskevien säännösten soveltamista epäasianmukaisiin lainoihin. Myös monia muita seikkoja jätettiin huomioimatta, sillä osakaslainamäärät olivat vuoteen 1998 mennessä kasvaneet paljon ja tarvittiin nopeita keinoja lainamäärän kasvun hillitsemiseksi. Tulon käsitteen kannalta osakaslainan verottaminen on sikäli ongelmallista, että lainaa ei useimmissa yhteyksissä ole pidetty tulona missään merkityksessä. Taloudellisen tulon ja osakaslainan välillä on ilmeinen ristiriita, jonka merkitys on tosin ehkä suurempi tuloverotuksen systematiikan kannalta kuin käytännössä. Toisaalta taloudellisen tulon käsitteen avulla on mielekästä tehdä rajanvetoa sen suhteen, milloin lainanannossa on tosiasiassa kyse lainansaajan tulosta ja milloin kyseessä on aito laina eli puhdas pääomansiirto korvausta eli korkoa vastaan. Tutkielman tarkoituksena on ollut selvittää osakaslainasäännösten voimassaolevan oikeuden mukainen sisältö, vaikka odotuksena olikin, että suurta muutosta ei ole tapahtunut, koska itse säännösten sanamuoto on pysynyt ennallaan vuodesta 1998. Tarkoituksena olikin suhteuttaa osakaslainan verotus nykyiseen oikeus- ja verotuskäytäntöön sekä muuttuneeseen osinkoverotukseen. Tarkoitus oli myös tuoda esille niitä näkökulmia, joita ei ollut huomioitu lainsäädäntövaiheessa syystä tai toisesta. On myös huomioitava, että osakaslainoja ei veroteta kovinkaan monessa maassa. Esimerkiksi Ruotsissa verotetaan ainoastaan Ruotsin aktiebolagslagin vastaiset osakaslainat. Osakaslainaa koskevat säännökset ovat sanamuodoltaan varsin selkeitä, joten varsinaisia tulkintaongelmia ei tässä suhteessa ole. Osakaslainojen osalta on kuitenkin ollut epäselvyyttä mm. siitä kuinka ne tulisi merkitä kirjanpitoon, ovatko myyntisaamiset joissain tilanteissa osakaslainoja tai verotetaanko osakaslainana välikäden kautta saatu laina vai onko tällöin kyse veron kiertämisestä. Tutkielmassa on päädytty arvioon, jonka mukaan markkinaehtoisia osakaslainoja ei tulisi verottaa, koska sille ei tosiasiassa voida enää osoittaa kovinkaan painavia perusteita. Kokonaan eri asia on, millaisia lainainstrumentteja voitaisiin käyttää ja kuinka markkinaehtoisuutta kontrolloitaisiin.
  • Sarpola, Amina (2021)
    Osakeperusteiset kannustinjärjestelmät ovat vakiinnuttaneet paikkansa osana työntekijöiden kompensaatiota sekä Suomessa, että Yhdysvalloissa. Suomessa osakeperusteisista kannustinjärjestelyistä tunnetaan vero-oikeuden näkökulmasta lähinnä työsuhdeoptiot ja henkilöstöanti. Muuta osakeperusteiset kannustinjärjestelmät verotetaan käytännössä samojen sääntöjen mukaisesti kuin kaksi edellä mainittua ja niitä on käsitelty vain Verohallinnon ohjeistuksissa, lähinnä maininnan tasolla. Yhdysvalloissa on käytössä lukuisia osakeperusteisia kannustinjärjestelmiä, joiden verokohtelut poikkeavat toisistaan merkittävästi. Yhdysvaltojen Internal Revenue Code (IRC) asettaa vaihtoehtoisille instrumenteille tarkat edellytykset, joiden on täytyttävä edullisemman verokohtelun takaamiseksi. Kvalifioidut optio-ohjelmat nauttivat selkeästi edullisempaa verokohtelua kuin ei-kvalifioidut ja 409A asettaa lisäksi kaikille osakeperusteisille viivästetyn kompensaation kannustinjärjestelmille tiettyjä reunaehtoja, joista poikkeaminen altistaa oikeudenhaltijan sanktioille. Käytännössä lähtökohdat verotuksen ajallisesta kohdistumisesta ovat samankaltaiset, mutta Yhdysvaltojen lainsäädäntö tarjoaa mahdollisuuden sellaisten kannustinjärjestelmien luomiseen, joita Suomessa ei voida toteuttaa. Tuloverolain uudistaminen Suomessa on lisäksi asettanut työsuhdeoptiot Suomessa epäsuotuisaan asemaan henkilöstöantiin verrattuna. Henkilöstöannissa syntyvän veronalaisen ansiotulon määrä on uudistuksen jälkeen mahdollista perustaa osakkeita antavan yhtiön osakkeen matemaattiseen arvoon, eikä arvostusta tarvitse enää perustaa vertaiskauppa-arvoon. Yhdysvalloissa listaamattoman yhtiön osakkeen arvo määritellään samankaltaisella 409A-valuaatiolaskelmalla, mutta verotuksen lähtökohdat ovat varsin erilaiset. Optioiden merkintähinnan on lähtökohtaisesti oltava vähintään osakkeen käypä arvo optioiden antamisen hetkellä. Tämä käytännössä mahdollistaa sen, ettei optioiden käyttämisestä tietyin edellytyksin synny ollenkaan veronalaista ansiotuloa. Kvalifioitujen optioiden osalta ansiotulolta maksettavaksi tulee lähtökohtaisesti vain pääomatulovero, jonka perustana on osakkeen luovutusarvo. Voidaan todeta, että Suomen ja Yhdysvaltojen lainsäädäntöihin perustuvat mahdollisuudet luoda osakeperusteisia kannustinjärjestelmiä ovat hyvin erilaiset. Järjestelmille asetettavat ehdot ovat myös luonteeltaan erilaisia tavalla, joka estää osakeperusteisten kannustinjärjestelmien tehokkaan käytön toisessa valtiossa.
  • Ahava, Anna-Kaija (2021)
    Tutkielman aiheena on osakeyhtiölaissa tarkoitettujen osakkeiden hankintaan ja myyntiin liittyvien transaktiokulujen arvonlisäverokohtelu etenkin vähennysoikeuden kannalta niin myyjä- kuin ostajapuolen näkökulmasta. Tällaisia kuluja voivat olla esimerkiksi osakkeiden myynnin tai hankinnan yhteydessä käytettyjen asiantuntijapalveluiden kustannukset sekä viranomaiskulut. Käytännössä merkittävimpiä kulueriä sekä ostaja- että myyntipuolen näkökulmasta lienee kuitenkin useimmiten niin sanottuihin due diligence-tarkastuksiin liittyvät asiantuntijakulut, kuten pankkien, asianajajien ja konsulttien palveluista aiheutuvat kustannukset. Tutkielman tavoitteena on selkeyttää näiden transaktiokulujen arvonlisäverokohtelua osakkeiden hankinnan ja myynnin yhteydessä. Tutkielmassa käsitellään sitä, kuinka transaktiokulujen vähennysoikeus on määritelty lainsäädännössä sekä Euroopan unionin tuomioistuimen ja Suomen korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisukäytännössä. Tämän ratkaisemiseksi ensin määritellään osakekauppojen sijoittautuminen arvonlisäverolain soveltamisalan ja sen ulkopuoliseen toimintaan. Tämän jälkeen tutkielmassa keskitytään tarkastelemaan transaktiokulujen käsitettä ja arvonlisäverokohtelua lainsäädännössä ja unionin sekä kotimaisen ratkaisukäytännön perusteella. Tutkielmassa esitetyn perusteella voidaan todeta, että osakkeiden hankintaan ja myyntiin liittyvät transaktiokulut voivat olla vähennyskelpoisia silloin, kun niillä on suora yhteys verovelvollisen arvonlisäverolliseen liiketoimintaan. Arvonlisäverotuksessa keskeiseksi kysymykseksi nouseekin usein suoran ja välittömän yhteyden muodostumisen arviointi. Suoraa ja yksinomaista vastausta tähän kysymykseen ei ole mahdollista antaa, vaan kyse on tapauskohtaisesta arvioinnista. Osakkeiden hankinnan ja myynnin yhteydessä syntyvien transaktiokulujen arvonlisäverokohtelua arvioidaan kuitenkin omista lähtökohdistaan käsin, vaikka arviointi kytkeytyykin molemmissa transaktioissa siihen, onko osakkeiden ostolla tai myynnillä yhteyttä verovelvollisen liiketoimintaan. Tutkielman johtopäätöksenä voidaan todeta, että osakkeiden transaktiokulujen arvonlisäverokohtelun määrittäminen ei oikeuskäytännön ja lainsäädännön perusteella ole täysin selkeää. Oikeuskäytännössä transaktiokulujen vähennysoikeus on rakennettu sellaisten käsitteiden varaan, joita ei ole määritelty tarkemmin oikeuskäytännössä tai lainsäädännössä. Käsitteiden määritelmiin liittyvä epävarmuus altistaa tulkintaristiriidoille.