Browsing by study line "Sosiaalityö"
Now showing items 1-20 of 285
-
(2023)Tässä sosiaalityön maisterintutkielmassa tarkastellaan 3–12-vuotiaiden lasten osallisuutta lastensuojelun avo- ja sijaishuollossa. Tutkimustehtäväni on selvittää, mikä lastensuojelun avo- tai sijaishuollossa asiakkaana oleville lapsille on tärkeää lastensuojelun työntekijän kahdenkeskisillä tapaamisilla. Lähtökohtana on tarkastella lasten itse tuottamaa tietoa heille tärkeistä asioista osallisuuden näkökulmasta. Tutkielman aineisto rakentuu Pesäpuu ry:n ”Että olisi mahdollisimman hyvä olla lapsien” - julkaisuun kerättyjen 3–12-vuotiaiden lasten vastauksista. Tämän ikäryhmän vastauksia oli yhteensä 74, joista osa oli piirustuksia ja osa sanallisia kuvauksia. Tutkimus on toteutettu kvalitatiivisena tutkimuksena. Aineistoa on tarkasteltu teoriaohjaavan sisällönanalyysin keinoin ja analyysia ohjasi Nigel Thomasin (2002) kiipeilyseinämalli, joka kuvaa lapsen osallisuutta. Keskeinen eettinen valinta oli huomioida tutkimuksen toteutuksen kaikissa vaiheissa lapsikeskeisyyden periaate. Thomasin (2002) jäsennys lapsen osallisuudesta osoittautui toimivaksi tämän aineiston analyysissa, ja tutkimukseni tulokset vahvistivat siten Thomasin tutkimustuloksia osallisuuden ulottuvuuksista ja niiden rakentumisesta yksilöllisesti. Thomasin mukaan lapsen osallisuus muodostuu ennen kaikkea mahdollisuudesta valita (choice), mahdollisuudesta saada tietoa (info), mahdollisuudesta vaikuttaa prosessiin (control), mahdollisuudesta ilmaista itseään (voice), mahdollisuudesta saada apua ja tukea itsensä ilmaisemiseen (support) sekä mahdollisuudesta itsenäisiin päätöksiin (autonomy) (mt.). Lisäksi lapsen osallisuudessa on kyse myös osallisuuden kokemuksesta, joka muodostuu siitä, että he kokevat ammattilaisen toimineen oikeudenmukaisesti ja reilusti heitä koskevissa asioissa. Lastensuojelun työntekijän tapaamiset ovat 3–12-vuotiaille lapsille tärkeitä paikkoja ilmaista mielipiteensä ja vaikuttaa itseä koskeviin päätöksiin. Lapsille on tärkeää, että heitä arvostetaan aktiivisina toimijoina, jotka tuottavat tärkeää tietoa omasta elämästään. Myös dialogisen ja luottamuksellisen suhteen merkitys omaan työntekijään korostui lasten vastauksissa. On merkittävää, että ammattilaiset arvostavat lasten osallisuutta ja heillä on työkaluja osallistaa lapsia ja hyödyntää lasten tietoa lasta koskevissa lastensuojeluprosesseissa ja päätöksenteossa.
-
(2024)Adoptioon liittyy erityispiirteitä, joita ei aina tunnisteta tai ymmärretä. Adoptoitujen sekä adoptioperheiden kannalta on erityisen tärkeää, että heidän kanssaan toimivilla ammattilaisilla on tietoa ja ymmärrystä adoptiosta ja, että mahdollisuus ja pääsy tarvittaviin palveluihin turvataan. Tutkielma käsittelee adoptioperheiden tuen ja palveluiden tarvetta adoption jälkeen. Tavoitteena on koota yhteen olemassa olevaa tieteellistä tietoa aiheesta. Tutkimusmenetelmänä on käytetty systemaattista kirjallisuuskatsausta, joka tarkoittaa sekundaaritutkimusta tarkoin rajattuihin ja valikoituihin tutkimuksiin. Aineistonhaku on tehty kesäkuussa 2023 kuudesta eri tietokannasta. Tutkielman aineisto koostuu kolmestatoista englanninkielisestä kansainvälisestä tieteellisestä artikkelista, jotka käsittelevät adoptioon liittyviä tuen tarpeita. Aineistoksi valikoitui kvalitatiivisia, kvantitatiivisia sekä monimenetelmällisiä tutkimusjulkaisuja. Tutkimuksen aineiston järjestämisen apuna on käytetty sisällönanalyysia. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että adoptioperheiden tuen tarpeet ovat hyvin moninaiset ja jatkuvat vuosia adoption jälkeen. Adoptioperheet tarvitsevat virallisen tuen lisäksi epävirallista tukea, kuten vertaistukea ja -ryhmiä kokemustensa käsittelyyn ja jakamiseen. Adoption jälkeisten palveluiden tulee olla joustavia ja vastattava perheiden muuttuviin tuen tarpeisiin ja tilanteisiin. Tietoisuutta adoption erityispiirteistä ja adoption jälkeisistä tuen tarpeista sekä niiden arvioinnista on ulotettava myös muille perheiden kanssa toimiville ammattilaisille adoptiopalveluiden työntekijöiden lisäksi. Oikein kohdennetuilla ja tarkoituksenmukaisilla tukitoimilla pystytään ehkäisemään adoptioiden epäonnistumisia ja lisäämään adoptoitujen sekä adoptioperheiden hyvinvointia.
-
(2024)Internationell adoption har under de senaste åren varit ett populärt samtalsämne i flera europeiska länder. Allt fler adopterade har framfört sina åsikter om adoption och också väckt misstro till adoptionsprocesser. I Finland har debatten däremot varit relativt tyst. Mitt mål med denna studie var att låta de finländska internationellt adopterade bli hörda. Syftet med denna magisteravhandling är därför att lyfta fram de adopterades livsberättelser och attityder till adoption. Forskningsfrågorna är: 1. Hur beskriver de adopterade sina liv och de viktigaste händelserna i deras liv? 2. Vilken betydelse anser de adopterade att deras adoptionsbakgrund har i deras liv? 3. Vilka attityder till adoption framkommer bland de adopterade? Studiens empiriska material består av åtta semistrukturerade intervjuer med internationellt adopterade. Resultatet har analyserats med hjälp av teorier om livsberättelser och livslopp samt befintlig adoptionsforskning. I resultatet presenteras hur relationer, identiteter samt hur betydelsen att vara adopterad kommer fram i adopterades livsberättelser. Dessutom redogörs det för informanternas attityder gentemot adoption och deras förbättringsförslag till adoptionsorganisationer, adoptionssökande och adoptivföräldrar. I studien framkommer att adopterade inte upplever att de fått tillräckligt med känslomässigt stöd från sina adoptivföräldrar. Deras adoptivföräldrar har inte upplevts kunna stöda dem i deras identitetsfrågor och deras identitetsuppfattning. De adopterades identitetsuppfattning har främst baserat sig på hur mycket de vet om sin adoptionsbakgrund samt andra människors åsikter. Alla förutom en av de adopterade upplevde även sig i grunden ha positiva attityder gentemot adoption. Trots detta hade alla förbättringsförslag och önskemål på adoptionssystemet, adoptionssökande och adoptivföräldrar. De önskar dem vara mer öppna, ärliga och genomskinliga. Denna avhandling har stor vikt i dagens samhälle då diskursen gällande internationell adoption är på tapeten i grannländerna. En stor del av informanterna i avhandlingen har också försökt skapa en diskurs om ämnet i Finland, de känner dock inte att de blivit hörda. Denna avhandling är därför viktig eftersom den vill ge de internationellt adopterade i Finland en möjlighet att bli hörda.
-
(2021)I denna magisteravhandling granskas adoptivföräldrars upplevelser och erfarenheter av väntetiden under adoptionsprocessen. Syftet med avhandlingen är att ta fasta på adoptivföräldrars upplevelser och erfarenheter av, den i regel långa, väntetiden under adoptionsprocessen samt granska hur man som adoptionsförälder kan försöka hantera denna väntan. I avhandlingen ligger fokus vid den emotionella aspekten kring väntetiden och vilka känslor som varit framträdande. Även mer konkreta aspekter gällande väntan, som hur väntetiden påverkat adoptivföräldrarnas vardagsliv, granskas. Materialet består av sju semistrukturerade intervjuer med adoptivföräldrar som adopterat barn antingen nationellt eller internationellt. Intervjuerna har transkriberats och analyserats med hjälp av materialbaserad innehållsanalys. Den teoretiska referensramen består av Aaron Antonovskys teorier om salutogenes och känsla av sammanhang. Resultaten läggs fram enligt fyra huvudkategorier; adoptivföräldrarnas känslor under väntetiden, väntetidens inverkan på vardagslivet, hur omgivningen förhållit sig till väntetiden samt adoptivföräldrarnas strategier för att bemästra väntetiden. Avhandlingens resultat tyder på att väntetiden för med sig både positiva och negativa upplevelser bland adoptivföräldrarna. Utmaningarna under väntetiden har bland annat att göra med känslor av osäkerhet och avsaknad av kontroll. För en del adoptivföräldrar har själva väntan på barnet varit den största utmaningen medan andra adoptivföräldrar varit med om särskilda negativa händelser under väntetiden som upplevts som utmanande. Väntetiden påverkar adoptionssökandenas vardag på olika sätt. Att exempelvis ta sig an nya projekt på jobbet eller att flytta till en ny bostad är inte självklart under väntetiden. En avgörande resurs under väntetiden är det stöd som adoptivföräldrarna fått av närstående. Referensgruppsverksamhet och kontakten med andra blivande adoptivföräldrar är också av stor betydelse under väntetiden. De adoptivföräldrar som deltagit i studien har använt sig av olika strategier för att bemästra väntan. En del har aktivt försökt bemästra väntetiden genom att förhålla sig positivt och optimistiskt till väntan och framtiden med ett barn. Andra adoptivföräldrar har däremot anammat ett mer pessimistiskt tankesätt där de fokuserat på att inte ta något för givet och vara förberedda på att allt inte går som planerat. Detta har skyddat adoptivföräldrarna från att bli besvikna i slutändan ifall allt inte går som planerat. Andra strategier för att bemästra väntetiden är att försöka rationalisera, den vanligtvis långa, väntan och att byta tankar och funderingar med andra adoptionssökanden som befinner sig i samma situation.
-
(2023)Tämän maisterintutkielman tarkoituksena on tuottaa tietoa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) pilotoiman asiakasvaikuttavuutta mittaavan palautetietoisen työskentelyn (Feedback-Informed-Treatment, FIT) integroinnista osaksi systeemistä lastensuojelua. Palautetietoinen työskentely edellyttää arvioivaa ja tutkivaa työotetta, jossa työskentelyä räätälöidään asiakkaalta saadun palautteen mukaisesti. FIT-pilotointi yhdistyy THL:n kansallisesti koordinoimaan systeemiseen lastensuojelun toimintamalliin. Tutkimus on osa ajankohtaista keskustelua näyttöön perustuvista käytännöistä. Tutkimuksen aineisto muodostuu kahden FIT-työskentelyn pilotointiin osallistuvan lastensuojelun systeemisen tiimin ryhmähaastattelusta. Tutkimustehtävänä on selvittää, millä tavoin sosiaalityöntekijät ovat kokeneet FIT-työskentelyn käyttöönoton lastensuojelun asiakastyössä. Aineiston analyysi on toteutettu narratiivista lähestymistapaa hyödyntäen kiinnittämällä huomiota fokalisaatioon, eli näkökulma- ja kokemusrakenteisiin sosiaalityöntekijöiden FIT-työskentelyä kuvaavissa kertomuksissa. Haastateltujen sosiaalityöntekijöiden kerronnassa korostui ammatillinen sitoutuminen systeemiseen työskentelyyn, mikä antaa viitteitä systeemisen toimintamallin vakiintumisesta lastensuojelun käytäntöön. Sosiaalityöntekijöiden suhtautuminen palautetietoista työskentelyä kohtaan puolestaan vaihteli torjuvasta epäilystä FIT-työskentelyn tervetulleeksi uudistukseksi toivottavaan innostuneeseen vastaanottoon. FIT-työskentely asemoitui sosiaalityöntekijöiden kokemusten piiriin joko asiakkaan ammatillista kohtaamista tukevana tai sitä rikkovana menetelmänä. Keskeinen ero toisilleen vastakkaisten suhtautumistapojen välillä oli paikannettavissa palautekulttuurin merkityksen hahmottamiseen. Osalle sosiaalityöntekijöistä FIT-työskentely näyttäytyi tapana kerätä asiakaspalautetta, mutta FIT-mittariston käyttö jäi mekaaniseksi toimenpiteeksi. Osa sosiaalityöntekijöistä viittasi FIT-mittaristoon palautteen hyödyntämisen ja keskustelun välineenä, mikä vahvisti heidän käsitystään siitä, että FIT-työskentelyn edellyttämä palautekulttuuri vaatii asiakaspalautteen keräämisen lisäksi työskentelytapojen arviointia. Ryhmähaastattelut tarjosivat työryhmille dialogisen tilan, jossa alkoi tapahtua yhteisöllistä kehittämistä ja uudenlaista FIT-työskentelyn merkityksellistämistä. FIT-mittariston hyötyjä epäilevä suhtautuminen tuli ryhmähaastattelun aikana uudelleen arvioiduksi. Sosiaalityöntekijät paikansivat työskentelyssään kehittämiskohteita, erityisesti lapsen hyvinvoinnin puheeksi ottamiseen ja lastensuojelutyön vaikuttavuuden arvioimiseen liittyvien tehtävien täsmentämisessä, minkä FIT-mittariston nähtiin tekevän mahdolliseksi. Toisen haastatellun tiimin jäsenet havaitsivat systeemisen työotteen ja FIT-mallin yhdistämisen myötä asiakkaan tarpeista ja voimavaroista lähtevän kohtaamisen vahvistumista. Sosiaalityöntekijät tunnistivat olevansa asiakkailleen enemmän läsnä ja asiakaspalautteen pyytäminen oli tehnyt keskusteluista aitoja ja rehellisiä. Palautetietoisen työskentelyn lupaavana näyttäytyvä alku rohkaisee jatkamaan FIT-pilotointia.
-
(2023)Maisterintutkielman tavoitteena on tarkastella, miten organisaatiokansalaisuus rakentuu aikuissosiaalityön lähijohtajien puheenvuoroissa. Tutkielman aihe on saanut innoituksensa julkishallinnon sosiaalityön työyhteisöihin kiinteästi liittyvästä työntekijävaihtuvuudesta, jonka arvellaan johtuvan johtamisen ongelmista. Taustatekijöinä johtamisen tarkastelulle ovat sosiaalityön organisaatioiden aikaisempien vuosikymmenten muutokset, kuten uusliberalististen ajatusten läpilyöminen julkisissa organisaatioissa ja laman jälkeiset säästöpaineet. Sosiaalityön lähijohtamista on Suomessa tutkittu vähän eikä tutkimuksissa ole tarkasteltu lähijohtajien asemaa sekä johtajana että alaisena. Tutkielman näkökulmaksi muodostui organisaatiokansalaisuus, koska lähijohtamisen tutkiminen ei anna riittävää selitystä yksilön käyttäytymisen merkityksestä organisaation sisällä. Organisaatiokansalaisuudella tarkoitetaan julkilausumattomia odotuksia työstä ja työyhteisöstä. Tutkielman aineisto koostuu seitsemästä johtavan sosiaalityöntekijän yksilöhaastattelusta. Haastatteluaineiston on kerännyt Reetta Väisänen Pro Gradu –tutkielmaansa varten. Aineiston analyysimenetelmänä tässä tutkielmassa on teoriaohjaava sisällönanalyysi. Analyysin tuloksena aineistosta hahmottuu kolmenlaista organisaatiokansalaisuutta: julkishallinon rajoittama, kriittinen ja muutosta tukeva organisaatiokansalainen. Aineistosta piirtyy kuva lähijohtajasta, jonka organisaatiokansalaisuuden toteuttamisen haasteina ovat julkisen organisaation luomat rajoitteet, koulutuksen ja kollegiaalisuuden puute sekä kriittisyys toistuvia muutoksia kohtaan.
-
(2022)Suomeen saapuu vuosittain alaikäisiä lapsia ja nuoria hakemaan kansainvälistä suojelua ilman huoltajaansa. Lisäksi ilman huoltajaa tulevia alaikäisiä vastaanotetaan Suomeen pakolaiskiintiössä. Ilman huoltajaa maahan tulleet lapset ja nuoret saapuvat useimmiten maista, joiden olosuhteet ovat epävakaita ja turvallisuus on heikko. He ovat usein altistuneet järkyttäville, traumaattisille kokemuksille kotimaassaan ja matkan aikana. Jo kotimaan ja perheen jättäminen voi itsessään olla traumaattinen kokemus. Traumaattisten kokemusten tiedetään olevan yhteydessä erilaisiin fyysisiin, psyykkisiin ja sosiaalisiin haasteisiin. Tässä tutkielmassa tarkastellaan sitä, miten alaikäisenä ilman huoltajaa maahan tulleiden täysi-ikäistyneiden nuorten mahdolliset traumaattiset kokemukset huomioidaan palvelujärjestelmässä. Aihetta tarkastellaan näiden nuorten kanssa työskentelevien ammattilaisten traumaosaamisen kautta. Lisäksi tarkastellaan muita kuin ammattilaisten osaamiseen liittyviä tekijöitä, jotka vaikuttavat traumat huomioivan tuen ja palveluiden tarjoamiseen. Traumojen huomioimista käsitellään traumainformoidun lähestymistavan kehyksessä. Tutkielma on toteutettu laadullisena kyselytutkimuksena alaikäisenä ilman huoltajaa maahan tulleiden nuorten kanssa työskenteleville ammattilaisille. Kyselyaineisto analysoitiin aineistolähtöisellä sisällönanalyysilla. Kyselyyn vastanneet ammattilaiset ymmärtävät aineiston perusteella traumaa ilmiönä alaikäisenä ilman huoltajaa maahan tulleiden nuorten keskuudessa. Suurimmalla osalla on osaamista ja keinoja traumojen tunnistamiseen ja huomioimiseen työskentelyssään. Ammattilaiset huomioivat mahdolliset traumat pyrkimällä turvallisuutta ja luottamuksellisuutta korostavaan sekä osallistavaan ja nuorten yksilölliset tarpeet huomioon ottavaan työskentelyyn. Tutkielmani perusteella ymmärrystä traumoista ja yleisesti alaikäisenä ilman huoltajaa maahan tulleiden nuorten tilanteista ja tarpeista tarvitaan lisää erityisesti terveyspalveluihin, mutta myös esimerkiksi koulu- ja työmaailmaan. Tutkielma osoitti, että rakenteellisten tekijöiden vaikutus on yksittäisten ammattilaisten traumaymmärryksen ohella erittäin tärkeää traumat huomioivan tuen ja palveluiden tarjoamisen kannalta. Sen lisäksi, että traumainformoidun työotteen kehyksessä tarkasteltua traumaosaamista ja alaikäisenä ilman huoltajaa tulleiden nuorten erityisen tilanteen ymmärrystä tulee lisätä palvelujärjestelmän kaikilla tasoilla työskenteleville, palvelujärjestelmän rakenteiden on mahdollistettava toimiva perusta traumojen huomioimiselle. Terveys- ja erityisesti mielenterveyspalveluiden saatavuutta ja vastaavuutta nuorten tarpeisiin on parannettava. Tähän tarpeeseen ja monialaisen yhteistyön kehittämiseen vastaisi osaltaan se, että jokaisesta kotoutumislain mukaisen jälkihuollon tukea ja palveluita tarjoavasta yksiköstä löytyisi monialaista sosiaali- ja terveydenhuollon osaamista. Tältä osin kotoutumislain mukaisen jälkihuollon järjestämisen hajanaisuus ja vaihtelevat resurssit kunnissa aiheuttavat tällä hetkellä eriarvoisuutta muiden tekijöiden lisäksi nuorten traumojen huomioimiseen riittävällä tavalla ja oikea-aikaisesti. Lisäksi ajan puute ja nuorten kanssa työskentelevän henkilöstön vaihtuvuus haastavat traumojen huomioimista ja yleisesti vakautta ja turvallisia ihmissuhteita elämäänsä tarvitsevien nuorten tukemista. Näihin asioihin on tärkeää kiinnittää huomiota nuorten palveluiden kehittämistyössä.
-
(2020)Maisterintutkielma on laadullinen tutkimus nuorten kokemuksista rikosprosessiin liittyen. Suomessa ei ole tehty aikaisempaa tutkimusta nuorten kokemuksista rikosprosessista ja sosiaalityön tutkimus aiheeseen liittyen on muutoinkin suhteellisen vähäistä. Myös kansanvälistä tutkimusta on nuorten kokemuksien näkökulmasta verrattain vähän. Tutkielman aineisto on kerätty keväällä 2020. Aineisto on kerätty haastattelemalla viittä nuorta, jotka ovat tehneet rikoksen alaikäisenä. Sekä aineiston keruu että analyysi on toteutettu fenomenologisen tutkimusperinteen mukaisesti. Fenomenologiassa olen lähtenyt liikkeelle Husserlin fenomenologiasta ja aineiston olen analysoinut Juha Perttulan analyysimenetelmän mukaisesti. Tutkielman teoreettisena kehyksenä olen hyödyntänyt kriminologian alan tutkimusta nuorisorikollisuuteen liittyen sekä tutkimusta sosiaalityöstä rikoksentekijöiden parissa. Keskeisinä käsitteinä tutkielmassa ovat institutionaalisuus ja nuoruus institutionaalisessa ympäristössä sekä moraalijärjestys. Rikosprosessina tässä tutkielmassa käsitän ajanjakson rikoksen tekohetkestä asian käsittelyyn tuomioistuimessa. Tutkielman yleiset merkitysverkostot muodostuivat rikosprosessin aiheiden ympärille. Tutkielma on fenomenologisen tutkimusperinteen mukaisesti aineistolähtöinen. Saamiani tuloksia vertasin aikaisempaan tutkimukseen rikosprosessista. Tutkielman kannalta keskeisiksi teemoiksi nousivat tasa-arvoinen kohtelu viranomaisessa, nuoren osallisuus ja nuori institutionaalisessa ympäristössä. Nuoret kokivat rikosprosessin kokonaisuudessaan negatiiviseksi. Korostuneesti rikosprosessin ikävin vaihe oli poliisivankilassa kiinniotettuna oleminen. Lastensuojelun sosiaalityö koettiin myös joko hyödyttömäksi tai kokemukset siitä huonoiksi. Nuorten positiiviset kokemukset rikosprosessista liittyivät muun muassa asianajajien ammattitaitoon. Alaikäisenä rikoksen tehneiden nuorten rikosprosessia olisi mahdollista kehittää asiakasystävällisemmäksi esimerkiksi kehittämällä nuorten systemaattista kuulemista ja kiinnittämällä huomiota tasa-arvoiseen kohteluun. Nuorille tulisi myös informoida prosessin kulusta huolellisesti.
-
(2020)Tämä maisterintutkielma tarkastelee al-Holin suomalaislapsista käytyä julkista keskustelua. Al-Hol on Itä-Syyriassa sijaitseva leiri, jossa on yli 70 000 Isisin ”kalifaatista” paennutta ihmistä. Leirillä on myös noin 30 suomalaista lasta ja 11 suomalaista naista. Vuoden 2019 aikana keskusteltiin runsaasti siitä, miten heitä tulisi auttaa. Tutkimuksen aineistona toimii vuonna 2019 Helsingin Sanomissa julkaistut al-Holia käsittelevät tekstit. Tutkielman viitekehyksenä on sosiaalinen konstruktionismi eli näkemys todellisuuden sosiaalisesti ja vuorovaikutuksellisesti rakentuneesta luonteesta. Analyysimetodina on käytetty diskurssianalyysia. Diskurssianalyysin keinoin on tarkasteltu kielenkäytön mekanismeja ja seurauksia sekä niiden tuottamaa valtaa. Peruslähtökohtana on ajatus, että kielellä ei vain kuvata jotain, vaan myös tehdään jotain, ja tällä tekemisellä on seurauksia. Aineistosta paikantui neljä pääasiallista diskurssia: oikeutta korostavat ja lainsäädäntöön vetoavat puhetavat, lasten asemaa uhreina korostavat ja myötätuntoa herättävät puhetavat, uhkia ja turvallisuutta korostavat puhetavat sekä ongelmapuhe eli vaikeutta ja ristiriitaisuutta painottavat puhetavat. Diskurssien tuotoksena al-Holin suomalaislapsille syntyi kategoria epätoivottuina. Tätä vahvisti myös lasten kehystäminen heidän äitiensä kautta, avustamisen perustelu erilaisten pakkojen ja velvollisuuksien kautta sekä erilaiset negatiiviset representaatiot, kuten lasten kuvaaminen Isis-lapsina. Tämä monin tavoin rakennettu haluttomuus auttaa lapsia oli tutkielman yksi keskeisimmistä havainnoista. Lisäksi al-Holin kysymyksen tarkasteleminen hyvin moninäkökulmaisesti loi mielikuvaa asiasta, jossa voi esittää samanveroisia argumentteja (esim. turvallisuus vs. lasten oikeudet), ja näin kysymys avustamisesta tuli kehystetyksi mielipidekysymyksenä. Aineiston diskurssianalyyttinen tarkastelu vahvisti käsitystä, jossa diskursseilla voi olla tahattomiakin seurauksia ja diskurssien avulla voidaan muokata ihmisten käsityksiä eri asioista. Diskurssien seurauksellisuus onkin yksi tärkeimmistä diskurssien valtaa luovista ja ylläpitävistä tekijöistä.
-
(2023)Sosiaaliala on kärsinyt pitkään veto- ja pitovoiman haasteista ja erityisesti lastensuojelussa sosiaalityöntekijäpula on vakava ongelma. Lastensuojelua kuormittavat sosiaalityöntekijöiden tiheän vaihtuvuuden ja rekrytointihaasteiden lisäksi suuri työmäärä. Lastensuojelutyön houkuttelevuuden ja sosiaalityöntekijöiden pysyvyyden kohentamiseksi tulee lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden työolosuhteita muuttaa useilla ulottuvuuksilla. Tämän maisterintutkielman tavoitteena oli tuoda esille kunnallisen lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden kokemuksia perehdytyksestään lastensuojelutyöhön sekä perehdytykselle antamistaan merkityksistä. Lisäksi tavoitteena oli herättää keskustelua perehdytyksen nykytilasta ja sen kehittämistarpeista, koska kansallista tutkimustietoa lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden perehdytyksestä on saatavilla niukasti. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys koostui tutkimukselle keskeisistä perehdytyksen ja asiantuntijuuden käsitteistä sekä aiheesta aiemmin tehdystä tutkimuksesta. Asiantuntijuuden kehittymistä tarkasteltiin David Berlinerin viisiportaisen mallin mukaan. Tutkimus toteutettiin laadullisena tutkimuksena ja tutkimuksen läpileikkaavana tutkimuksellisena lähestymistapana käytettiin kerronnallista tutkimusta, joka on vakiintunut suomenkieliseksi vastineeksi narratiiviselle tutkimusotteelle. Tutkimuksen kohderyhmänä olivat alle vuoden kunnallisessa lastensuojelussa työskennelleet laillistetut sosiaalityöntekijät tai sijaispätevät sosiaalityön opiskelijat. Tutkimuksen aineisto koostui kuudesta kirjoitetusta kertomuksesta. Aineisto analysoitiin käyttämällä sekä narratiivista juonianalyysia että dialogista temaattista analyysia. Juonianalyysissa neljä kertomuksista määriteltiin juonityypiltään tragedioiksi ja kaksi sankaritarinoiksi Fryen juonijaottelua mukaillen. Dialogisen temaattisen analyysin avulla muodostettiin neljä analyysiteemaa: perehdytysmenetelmät, puutteet perehdytyksessä, rakenteelliset haasteet sekä noviisisosiaalityöntekijän haasteet. Tutkimuksessa havaittiin, että sosiaalityöntekijöiden perehdytyksessä oli mittavia puutteita. Puolet vastaajista kertoivat, ettei heitä ollut perehdytetty lainkaan. Lisäksi havaittiin, että työntekijän henkilökohtainen resilienssi voi vaikuttaa uran alkuvaiheen haasteista selviämisessä. Johtopäätöksenä lastensuojeluorganisaatioiden tulee tarkastella kriittisesti lainsäädännöllisten velvoitteiden toteutumista sosiaalityöntekijöiden perehdytyksen osalta. Tutkimuksen tulosten perusteella suositellaan kansallisen standardisoidun perehdytysmallin luomista lastensuojelun sosiaalityöntekijöille.
-
(2020)Tutkimuksessa tarkastellaan lapsiperheiden palvelutarpeen arviointien argumentaatioita Stephen Toulminin argumentaatiomallin avulla. Toiseksi tutkimuksessa tarkastellaan, millaiseen tietoon argumentaatio perustuu ja kuinka laajasti sitä kerätty argumentaation taustalle. Tutkimuksen tuloksia arvioidaan lapseen kohdistuvan riskin arviointiin liittyvän tutkimuksen valossa. Tutkimuksen aineistona on 28 palvelutarpeen arvioinnin kirjallista yhteenvetoa ja mahdolliset aiemmat lasta koskevat lastensuojeluilmoitukset ja palvelutarpeen arvioinnit. Aineisto on kerätty erään pääkaupunkiseudun suuren kaupungin lastensuojelun tietojärjestelmästä. Tutkimuksen tulosten mukaan argumentaation taustalle kerätyn tiedon laajuus vaihteli huomattavasti. Lapsen tilannetta koskeva tieto saatiin enimmäkseen vanhempien haastattelusta, ja lapsen omia tapaamisia oli järjestetty vain noin puolessa arvioinneista. Aiemmat lasta koskevat lastensuojeluilmoitukset ja palvelutarpeen arvioinnit eivät vaikuttaneet siihen, kuinka laajasti argumentaation taustalle kerättiin tietoa, eikä niitä hyödynnetty argumentaatiossa. Näin ollen argumentaatio ja sen taustatieto painottuivat lapsen nykytilanteeseen. Argumentaation johtopäätöksen perustelu oli monissa arvioinneissa kuvattu epäselvästi. Argumentaatiossa esiintyi paljon tiedon epävarmuuteen liittyvää pohdintaa, jotka on tulkittu Toulminin mallin mukaisiksi argumentaation johtopäätöksen varauksiksi ja tarkennuksiksi. Näiden esiintymisen ajatellaan liittyvän siihen, että sosiaalityöntekijät näkevät lapseen kohdistuvan riskin arvioinnin osana palvelutarpeen arviointia ja mieltävät sen liittyvän sosiaalityön virkavastuuseen. Toulminin mallin näkökulmasta argumentaatiossa oli havaittavissa mielenkiintoinen ero angloamerikkalaisen ja suomalaisen lastensuojelun välillä. Angloamerikkalaisissa maissa lastensuojelun argumentaatio painottuu perustelun selkeyteen ja argumentaation taustalla olevan tiedon epävarmuuteen liittyvät varaukset ja tarkennukset puuttuvat lähes kokonaan. Tämän aineiston valossa tilanne oli juuri päinvastainen, ja aineiston argumentaation suurin ongelma liittyi perustelun selkeyteen varausten ja tarkennusten ollessa hyvin edustettuna. Tämän ajatellaan liittyvän lastensuojelun institutionaalisiin eroihin pohjoismaisen palveluorientaation ja angloamerikkalaisen kontrolliorientaation välillä. Tutkimuksen perusteella lapseen kohdistuvan riskin arviointiin keskittyvää angloamerikkalaista tutkimusta on mahdollista hyödyntää suomalaista lastensuojelua koskevan tutkimuksen tulosten tulkinnassa. Lapseen kohdistuvan riskin arvioinnin näkökulmasta voisi olla tarpeen pohtia tarkemmin, mikä merkitys on aiemmalla lasta koskevalla asiakirjatiedolla ja hyödyntää sitä enemmän argumentaatiossa. Argumentaation taustatiedon laajuuden vaihtelu oli suurta ja siksi voisi olla tarpeen systematisoida lasta koskevan tiedon keräämistä niin, ettei taustatieto nojaisi vain vanhemmilta saatuun tietoon, joka voidaan nähdä lastensuojelun tiedonmuodostuksen pitkäaikaisena ongelmana. Argumentaatiota ja lapseen kohdistuvan riskin arviointia olisi kiinnostavaa tarkastella myös lastensuojelun avohuollon asiakirjojen näkökulmasta.
-
(2021)Tämä maisterintutkielma on laadullinen tutkimus sosiaalityön asiakirjojen sisällöstä ja miten asiakirjoissa on huomioitu asiakasnäkökulma. Tutkimus on tehty Espoon pakolais- ja maahanmuuttajapalvelulle asiakirjojen sisällön selvittämiseksi ja dokumentoinnin kehittämistarpeiden arvioimiseksi. Tutkimustyön tavoitteena on ollut teoretisoida asiakaslähtöisyyttä sekä tuoda esiin asiakkaiden tarpeet ja oikeudet dokumentaatiossa, etenkin kun sosiaalityön dokumentaatio on ison murroksen keskellä, ja siihen käytetyt tavat ja ohjeet vaikuttavat paljon asiakkaiden oikeusturvan toteutumiseen. Asiakirjojen sisältö tallentuu jatkossa sähköisiin järjestelmiin ja kulkee asiakkaiden mukana palvelusta toiseen, jolloin niiden sisällöllä on entistä isompi vaikutusvalta ja merkitys. Tutkimusaineisto koostuu 49:stä sähköisestä asiakirjasta, jotka on kerätty Espoon pakolais- ja maahanmuuttajapalvelun asiakastietojärjestelmästä. Asiakirjat ovat kirjattuja sosiaalityöntekijöiden tai sosiaaliohjaajien toimesta. Asiakirjat on kerätty kymmeneltä eri asiakasperheeltä. Aineiston asiakirjoiksi on valikoitunut perheille tehdyt palvelutarpeen arviot sekä asiakaskertomukset. Aineisto on analysoitu teoriasidonnaisella sisällönanalyysilla. Tutkimuksen tulokset esitteellään keskeisten käsitteiden ja aiemman tutkimuksen kautta sekä niihin verraten. Asiakirjojen asiakaslähtöisyys ja asiakkaalle ymmärrettävästi kirjoittaminen ovat lainsäädännön ja sosiaalityön dokumentaatioon luotujen ohjeiden keskiössä. Aiempien tutkimustulosten perusteella nämä arvot eivät käy ilmi sosiaalityön dokumenteista tai asiakirjoista. Myös tämän tutkimuksen tulokset viittaavat samaan suuntaan. Tutkitut asiakirjat ovat hyvin työntekijävetoisia ja -lähtöisiä sekä sisällöltään puutteellisia. Asiakirjoista puuttuu monelta osin asiakaslähtöisyys. Asiakaslähtöisyyden puutteet liittyvät esimerkiksi asiakirjojen kieleen ja asiakirjojen asiakaskuvauksiin. Asiakirjoissa ei myöskään ole kirjattu millä tavalla asiakkaalle on kerrottu asiakirjojen olemassaolosta tai onko asiakirjoja käännätetty asiakkaan äidinkielelle. Tutkituissa asiakirjoissa on moniäänisyyttä, mutta moniäänisyys on epätasaista ja joidenkin asiakkaiden ääntä ei ole lainkaan kirjattu tai heitä ei ole kuultu suoraan. Asiakirjojen asiakaslähtöisyyden puutteet ja moniäänisyyden epätasainen jakautuminen vaarantavat asiakkaiden sosiaalihuollon laadun ja rikkovat asiakirjoille ja dokumentoinnille laadittuja ehtoja. Puutteellisesti tehdyt asiakirjat, kuten palvelutarpeen arviot, eivät tue sosiaalityön tavoitteellista ja suunnitelmallista työskentelyä. Asiakaslähtöisyyden vähäinen huomioiminen on ongelmallista työn osallistavuuden näkökulmasta, joka myös on sosiaalihuoltolakiin kirjattu työn tavoite. Institutionaalisista lähtökohdista kirjoitetut työntekijävetoiset asiakirjat eivät toteuta dokumentaation kaikkia tarkoituksia. Jotta asiakirjojen asiakaslähtöisyys huomioidaan jatkossa paremmin, tulisi työyhteisön työstää yhdessä, miten dokumentaatiota tehdään.
-
(2024)Maisterintutkielman aiheena on asiakasvaikuttavuus kuntouttavassa työtoiminnassa. Vaikuttavuudesta käyty keskustelu yhteiskunnassa on lisääntynyt ja vaikuttavuutta vaaditaan myös sosiaali- ja terveydenhuollolta ja resursseja ohjataan tämän perusteella. Vaikuttavuus linkittyy myös palveluverkkojärjestelmien kehittämiseen ja uudistamiseen sekä sosiaalihuollon tiedolla johtamiseen. Sosiaalityössä keskustelu ja tutkimus vaikuttavuudesta on ollut hajanaista, mutta sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen ja lainsäädännön kautta vaikuttavuuteen on kiinnitettävä sosiaalityössä kasvavaa huomiota. Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen vuoksi syntyneet hyvinvointialueet velvoitetaan keräämään ja vertailemaan vaikuttavuuteen liittyvää tietoa. Vaikuttavuuden käsite on monimerkityksinen ja sitä voidaan tarkastella eri näkökulmista. Asiakasvaikuttavuus on yksi vaikuttavuuden ulottuvuuksista ja sen tutkiminen sosiaalityössä on oleellista sosiaalityön arvopohjan ja sosiaalityön muutokseen tähtäävän työskentelyn vuoksi. Kuntouttava työtoiminta on yksi sosiaalihuollon tarjoama palvelu, joka on tarkoitettu työikäisille ja sen tarkoituksena on edistää työllisyyttä, tukea elämänhallintaa ja hyvinvointia sekä ehkäistä syrjäytymistä. Kuntouttavaa työtoimintaa säätelee laki kuntouttavasta työtoiminnasta ja se on osa aktivoivaa työvoimapolitiikkaa. Tutkielman tavoitteena on tutkia asiakasvaikuttavuutta. Tällä tarkoitetaan asiakkaan tarpeisiin vastaamista ja muutosta asiakkaan tilanteessa asiakkaan näkökulmasta. Tutkimuskysymyksenä on, mitkä tekijät edistävät tai estävät asiakasvaikuttavuutta kuntouttavassa työtoiminnassa. Tutkielman tarkoituksena on ymmärtää näitä tekijöitä ja jäsentää asiakasvaikuttavuuden ymmärrystä. Tutkielman aineisto koostuu kuntouttavan työtoiminnan haastatteluista ja haastattelut on analysoitu laadullista sisällönanalyysia hyödyntäen. Tutkielman tulokset vastaavat pääosin aikaisempia tutkimuksia kuntouttavasta työtoiminnasta. Asiakasvaikuttavuutta edistäviä tekijöitä ovat positiiviset muutokset asiakkaan arjessa ja hyvinvoinnissa, motivaation lisääntyminen, kuntouttava työtoiminta vaihtoehtona avoimille työmarkkinoille, sosiaaliset kontaktit ja vertaistuki sekä asiakkaiden saama tuki. Asiakasvaikuttavuutta heikentävät kuntouttavaan työtoimintaan pakottaminen, matala korvaus suhteessa työtehtäviin ja työtehtävien liiallinen vaativuus. Tutkielma osoittaa kuntouttavan työtoiminnan tarpeellisuuden, mutta kuntouttavan työtoiminnan tarkoitusta on silti syytä pohtia. Vaikuttavuuden näkökulmasta kuntouttava työtoiminta ei juurikaan edistä työllisyyttä, vaikka se on merkittävä asiakasvaikuttavuutta edistävä tekijä. Tutkielma nostaa esiin asiakasvaikuttavuuden käsitteen epäselvyyden ja siitä tehdyn tutkimuksen vähyyden. Sosiaalihuollossa vaikuttavuus on tuotava osaksi arkista työtä, joka edellyttää vaikuttavuuden tutkimusta ja mittareiden kehittämistä.
-
(2022)Maisterintutkielman tehtävä on tarkastella gerontologisen sosiaalityön asiakaskirjoja sosiaalityöntekijän tulkintojen näkökulmasta. Tutkimuskysymyksenä on: Millaisia asiakkaan subjektipositioita gerontologisen sosiaalityöntekijän ja asiakkaan välisistä kohtaamisista tehdyissä asiakirjoissa rakentuu? Tutkimusaineisto muodostuu gerontologisten sosiaalityöntekijöiden laatimista asiakastietojärjestelmään tallennetuista muistiinpanoista. Tutkielman aineistoksi on valittu satunnaisotannalla yhdeksän asiakkaan asiakirjat, joita on yhteensä 383 sivua. Tekstit ajoittuvat vuodesta 1991 vuoteen 2021. Tutkimusmenetelmä on kriittinen diskurssianalyysi, jossa tarkastelu kohdistuu sosiaalityöntekijän tulkintoihin asiakkaan tilanteesta, kuvaukseen vuorovaikutuksesta sekä valtasuhteisiin sosiaalityöntekijän ja asiakkaan välillä. Asiakkaiden subjektipositioiden määrittely osoittaa kolme erilaista positiota, joihin sosiaalityöntekijä asiakkaan asemoi. Asiakas sosiaalihuollon toimien kohteena kuvaa asiakasta passiivisessa asemassa, johon asiakas sopeutuu joko vastentahtoisesti tai myötämielisesti. Vuorovaikutusta asiakkaan kanssa kuvataan erilaisten tukien ja palveluiden kohdistamisena asiakkaaseen, jolloin asiakkaan oma ääni jää näkymättömäksi. Yhteys sosiaalihuoltoon on usein lähtöisin ulkopuolisen ihmisen huoli-ilmoituksesta. Asiakas aktiivisena sosiaalihuollon toimijana kuvaa asiakasta aktiivisena tuen ja palveluiden hakijana. Asiakkaan toimijuus näkyy tietona ja resursseina, jotka auttavat asiakasta saamaan tarvitsemaansa tukea hyvinvoinnin ja arjen tueksi. Toisinaan aktiivisuus tuodaan ilmi vaatimuksina, jotka näkyvät äärimmäisissä tapauksissa aggressiivisuutena ja jopa uhkaavana käytöksenä. Tässä positiossa asiakkaan ensimmäinen kontakti on tapahtunut asiakkaan omasta yhteydenotosta. Kolmannessa subjektipositiossa asiakas kuvataan sosiaalityöntekijän ja asiakkaan yhteisen dialogin osapuolena, jossa asiakkaan ääni kuuluu vuorovaikutuksessa sosiaalityöntekijän kanssa. Dokumenteissa tulevat esille asiakkaan toiveet, halut ja suostumus erilaisiin palveluihin. Asiakkaasta muodostuu tällöin oman tilanteensa ja avuntarpeensa asiantuntija. Dokumenteissa tämä subjektipositio korostaa asiakkaan myönteistä suhtautumista ja sujuvaa vuorovaikutusta sosiaalityöntekijän kanssa. Tutkielma osoittaa, että vuorovaikutussuhde asiakkaan kanssa on jatkuvassa muutoksessa subjektipositiosta toiseen asiakkaan toimintakyvyn ja tilanteen muuttuessa. Vuorovaikutukseen panostaminen ja erityisesti asiakkaan äänen vahvistaminen dialogin toiseksi osapuoleksi kuvastaa myös sosiaalityön ihannetta asiakkaan osallistamisesta ja voimaannuttamisesta.
-
(2021)Asunnottomuus ja mielenterveysongelmat näkyvät arjessa ja vaikuttavat toimimiseen. Asunnottomuus ja mielenterveysongelmat kietoutuvat myös monin tavoin yhteen. Asumispalveluiden ja psykiatrian sosiaalityön toimintaympäristö on moniammatillinen ja monitoimijainen. Asumisen turvaaminen, mielenterveyden tukeminen ja asiakkaan tilanteen tarkasteleminen kokonaisvaltaisesti ovat sosiaalityön lakisääteisiä ja ammattieettisten ohjeiden velvoittamia tehtäviä. Asiakkaan tuen tarpeita ei silti pirstaleisessa järjestelmässä aina tunnisteta, jos tuen tarpeita on monia yhtä aikaa. Tässä tutkielmassa tarkastellaan psykiatrian ja asumispalveluiden sosiaalityöntekijöiden puheessa muovaamia asunnottoman ja mielenterveyskuntoutujan institutionaalisia kategorioita, jotka toimivat asiakkuuden ehtojen määrittäjinä. Lisäksi tarkastellaan asumispalveluiden ja psykiatrian sosiaalityötä asiantuntija-ammattina. Tutkielmassa on kriittisen sosiaalityön näkökulma. Tutkielman aineisto koostuu yhteensä seitsemästä asumispalveluiden ja psykiatrian sosiaalityöntekijän teemahaastattelusta. Aineiston analyysimenetelmänä on teoriaohjaava sisällönanalyysi, jota ohjaavat institutionaalisen kategorian ja poiskäännytyksen käsitteet ja ammattien järjestelmän teoria. Institutionaaliset kategoriat asettavat asunnottomalle ja mielenterveyskuntoutujalle asiakkuuden ehdot, jolloin kategorisoinnit mahdollistavat poiskäännytyksen. Ammattien järjestelmä on institutionaalisten kategorioiden muovaamisen toimintaympäristö asumispalveluiden ja psykiatrian sosiaalityössä. Ammattien järjestelmässä ammatit kiistelevät toimialasta ja sosiaalityö psykiatriassa ja asumispalveluissa osana järjestelmää osallistuu toimialakiistoihin. Analyysin tuloksena aineistosta hahmottuu vaihteleva asumispalveluiden ja psykiatrian sosiaalityön kategorisoinnin käytäntö. Asunnottomalle ja mielenterveyskuntoutujalle on molemmille havaittavissa kaksi samankaltaista institutionaalisen kategorisoinnin tapaa: holistinen kategorisointi ja neoliberaali kategorisointi. Holistinen kategorisointi perustuu sosiaalityön kokonaisvaltaiseen tarkastelutapaan. Holistisiin kategorioihin liittyy laajan moniammatillisen yhteistyön tekeminen ja palveluiden räätälöinti asiakkaalle sopivaksi. Neoliberaaleihin kategorioihin liittyy resurssien puutteeseen keskittyvä argumentointi ja yksilön vastuun korostaminen. Yhteistyön tekeminen muiden tahojen kanssa ei näyttäydy neoliberaaleissa kategorioissa yhtä merkityksellisenä kuin holistisissa kategorioissa. Mielenterveyskuntoutujan neoliberaali kategoria nojaa lääketieteelliseen mielenterveyden tarkastelutapaan, jolloin sosiaalityön näkökulma mielenterveyteen jää pienempään rooliin. Asunnottoman neoliberaalissa kategoriassa asiakkaan tilannetta tarkastellaan palvelulähtöisesti. Neoliberaalit kategoriat määrittävät asunnottomalle ja mielenterveyskuntoutujalle asiakkuuteen ottamisen ja poiskäännyttämisen perusteet. Holistiset kategoriat voivat toimia täydentävinä kategorioina ensisijaisen neoliberaalin kategorisoinnin jälkeen. Holistisissa kategorioissa on mahdollista huomioida yhtäaikaisia palvelutarpeita; neoliberaaleissa kategorioissa yhtäaikaisia palvelutarpeita huomioidaan satunnaisesti. Eri kategorisointien perusteella asiakkaan toimijuuden mahdollisuudet muotoutuvat eri tavoin: holistiset kategorisoinnit antavat enemmän tilaa toimijuudelle kuin neoliberaalit kategorisoinnit. Asumispalveluiden ja psykiatrian sosiaalityö näyttäytyy aineistossa osittain lääketieteelle ja neoliberaalille agendalle alisteisena asiantuntija-ammattina. Sosiaalityön toimialakiista lääketieteen ja neoliberaalin agendan kanssa osoittaa, että sosiaalityöllä ei ole täyttä määrittelyvaltaa toimialaansa. Nykyisessä kroonisessa resurssipulassa sosiaalityö ei voi toimia täysin periaatteidensa mukaisesti niin kauan kuin sosiaalityö ei voi täysin määrittää asiakkuuden ehtoja ja resurssien jakoa.
-
(2021)Tutkielmassa tarkastellaan Helsingin kaupungin aikuissosiaalityön päihdepalveluihin integroidun työmuodon kehittämistä asunnottomien ja asunnottomuuden uhanalaisten asiakkaiden tarpeiden huomioimisen näkökulmasta. Tavoitteena on, että päihdepoliklinikan sosiaalityössä osattaisiin kohdentaa työn resursseja ja kehittää työn menetelmiä entistä paremmin ja tarkoituksenmukaisesti tuen tarpeessa olevien asiakkaiden auttamiseksi mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Suomessa asunnottomien ja sosiaalityön asiakkaiden palveluiden toteuttamisella on laaja lainsäädännöllinen ja poliittinen ohjaus, ja työntekijän kautta heijastuukin koko yhteiskunnan kyky vastata vaikeissa elämäntilanteissa olevien tarpeisiin. Viime kädessä työn arvo mitataan jaetun ihmisyyden kunnioittamisen, ihmisten elämänlaadun parantamisen ja siten yhteiskunnan potentiaalin kunniallisen käytön kautta. Sosiaalityöntekijöiden palveluntarpeen arvioiden tekeminen on sosiaalihuoltolaissa (SHL 36-38 §) tarkkaan määriteltyä, ja palveluntarpeen arviot toimivat portinvartijana monille asiakkaan saamille yhteiskunnallisille palveluille. Sosiaalityön palveluntarpeen arviointi on aina julkisvallan käyttöä, joka koskettaa ihmisen yksityisyyttä perustavanlaatuisella tavalla, ja vaikuttaa voimakkaasti myös asunnottomien saamiin palveluihin. Osallistavassa käytäntötutkimuksessa tutkimusaineistona käytetään päihdepoliklinikan sosiaalityön asunnottomien ja asunnottomuusuhanalaisten asiakkaiden anonymisoituja palveluntarpeen arvioita ja palvelusuunnitelmia, sekä päihdepoliklinikoiden sosiaalityöntekijöiden fokusryhmähaastattelua. Laadullisen tutkimuksen tuloksissa tarkastellaan temaattisella soveltavalla analyysilla palveluntarpeen arvioiden tekemisen haasteita sosiaalityöntekijöiden kokemana, sosiaalipalveluiden poissulkevia käytäntöjä, rakenteellisia esteitä asunnon saamisessa, sosiaalityöntekijöiden riittämättömyyden kokemuksia vaikuttamismahdollisuuksissa sekä hyvien käytäntöjen ja tulevaisuuden vaikuttamiskeinojen vahvistamista. Palveluntarpeen arvioita tarkastellaan malliohjaavalla sisällönanalyysilla kategorioissa asumisen turvaaminen ja asunnottomaksi ajautumisen estäminen, asunnottoman tilanteen pahenemisen ehkäiseminen sekä asunnottomuuden uusiutumisen ehkäiseminen.
-
(2021)Erfarenhetsbaserad kunskap uppstår då individen bearbetar sina erfarenheter och indentifierar den som värdefull. Erfarenhetsbaserad kunskap beaktas dock inte i alla sammanhang som riktig kunskap. I denna magisteravhandling behandlas utbildade erfarenhetsexperter som gått en utbildning för att bli erfarenhetsexperter. Under utbildningen bearbetas erfarenheterna så att de omvandlas till erfarenhetsexpertis. Studiens forskningsfrågor är: Hur har erfarenhetsexperterna utvecklats genom sin utbildning samt Hur har utbildningen gett redskap till att arbeta som erfarenhetsexpert. Den teoretiska referensramen är sekundär socialisation, som belyser hur erfarenhetsexperterna socialiseras in i rollen som erfarenhetsexpert under utbildningens gång. Studiens material består av sex kvalitativa semistrukturerade intervjuer med utbildade erfarenhetsexperter. Erfarenhetsexperterna har en bakgrund i psykisk ohälsa och missbruk. Materialet har analyserats med hjälp av induktiv kvalitativ innehållsanalys. Genom analysen uppkom tre centrala teman som resultaten presenteras i. Resultaten visar att utvecklingen för att bli erfarenhetsexpert är en process som börjar med en insikt om att vilja rehabiliteras och att hjälpa andra. Under utbildningens gång fördjupas socialiseringen in i referensgruppen erfarenhetsexperter. Erfarenhetsexperterna blir en del av ett kollektivt och tar del av ett sätt att agera och uttrycka sig som är kännetecknande för erfarenhetsexperter. Utformningen av den egna berättelsen är en stor del av utbildningen och kan identifieras som det arbetsredskap som erfarenhetsexperterna använder sig mest av. Utvecklingen till erfarenhetsexpert har medfört många positiva förändringar för de intervjuade. Erfarenhetsexperterna upplever ändå en sorts uppgivenhet med att inte kunna utföra så sådant arbete som känns meningsfullt. Erfarenhetsexperterna har det svårt att påverka sina arbetsmöjligheter då det oftast är professionella eller organisationer som har makten att bestämma hurdana arbetsuppgifter samt i vilken utsträckning de erbjuds.
-
(2020)Syftet med magisteravhandlingen är att lyfta fram föräldrars upplevelser av omhändertaganden som skett med föräldrarnas godkännande och diskutera begreppet “frivillighet” i relation till att godkänna omhändertagandet. Syftet är att förstå hur föräldrarna retrospektivt skapat sig en uppfattning om omhändertagandet. Avhandlingen ger svar på följande forskningsfrågor 1) Hur tänker föräldrarna kring “frivilligheten” i ett omhändertagande som genomförts med föräldrarnas godkännande och 2) Hur resonerar föräldrarna kring beslutet att godkänna omhändertagandet och vilka faktorer låg bakom godkännandet? Materialet består av 8 intervjuer med föräldrar som har ett omhändertaget barn. 5 mammor och 3 pappor deltog i intervjuerna. Informanterna uppfyllde följande kriterier: 1) de är föräldrar till ett omhändertaget barn, 2) de har inte officiellt motsatt sig omhändertagandet i hörandetillfället och 3) det har gått minst ett år sedan beslutet gjordes. Samtliga barn omhändertogs i tonårsåldern och det var barnens egna gränslösa beteende eller skadliga levnadsvanor som låg som grund till omhändertagandena. Det hade gått 1-3 år sedan beslutet gjordes. I föräldrarnas berättelser om deras upplevelse av att godkänna omhändertagandet och vilka faktorer som påverkat ens uppfattning om beslutet framkom följande centrala teman: tillit till myndigheter, barnets bästa, att vara involverad, bristen på andra alternativ och positiv förändring. Föräldrarna kunde logiskt berätta om sina upplevelser, vilket tyder på att de haft tid att bearbeta händelsen och skapat sig en uppfattning av det som skett som är rimlig för dem. Majoriteten av föräldrarna har positiva upplevelser av omhändertagandet och har en positiv inställning till frivilligheten i att godkänna beslutet, vilket kan ha påverkat deras uppfattning av interventionen. Endast en av informanterna hade en mer kritisk inställning. Enligt föräldrarna kan man i deras fall tala om att beslutet att godkänna omhändertagandet grundade sig på frivillighet.. Föräldrarna kunde även se det problematiska i att tala om frivilliga omhändertaganden, trots att de själva ansåg att deras beslut var frivilligt. Endast en av informanterna ansåg att det inte finns något frivilligt i ett beslut om omhändertagande
-
(2021)Syftet med denna avhandling har varit att undersöka vilka erfarenheter skolkuratorer som arbetar inom elevvården har av att bemöta HBTIQ-ungdomar. samt deras syn på vilket stöd de upplever att de behöver för ökad kunskap. Forskningsfrågorna är följande: Hur beskriver skolkuratorer sina erfarenheter och kunskaper när det kommer till att arbeta med HBTIQ-ungdomar inom elevvården? Vilket stöd upplever skolkuratorerna att de skulle behöva för att arbeta med HBTIQ-ungdomar på bästa sätt? Hur tar sig den heteronormativt dominerande diskursen sig uttryck i skolvärlden, och vilken betydelse får den när det kommer till skolkuratorers arbete med HBTIQ-ungdomar? Studien har en kvalitativ ansats. Datainsamlingen har bestått av semistrukturerade intervjuer, som sedan har analyserats med hjälp av innehållsanalys. Urvalet har bestått av sju skolkuratorer verksamma runtom i Finland, och intervjuernas längd sträckte sig från 18–32 minuter. Som teoretisk referensram har använts socialkonstruktionism (Burr, 2015) samt teori med fokus på sexualitet och heteronormativitet. (Mattson, 2021, Lykke, 2003, Rich, 1980). Resultaten visar att alla skolkuratorer hade erfarenheter av att arbeta med ungdomar som identifierade sig som HBTIQ, och att deras erfarenheter alla var varierande; vissa hade mer negativa erfarenheter, medan andras erfarenheter var mer positiva. Det fanns svårigheter att stödja ungdomen i att våga vara sig själva och vara öppna med sin sexuella läggning, när föräldrar, släktingar, eller andra auktoriteter uppvisade klart negativa attityder mot andra sexuella läggningar utöver heterosexualitet. Andra utmanande faktorer som skolkuratorerna lyfte upp när det kom till att arbeta med HBTIQ-unga var okunskap, fördomar och negativitet som kunde florera inom lärarkåren, samt elevers ofta nedsättande språkbruk och kränkningar om HBTIQ-personer, vilket kunde ses som ett hinder för vissa ungdomar att våga vara öppna med vem de är. I skolan ansågs elever och lärare hos vissa skolkuratorer som en av de största utmaningarna att jobba med; kuratorerna upplevde sig ofta ha tillräcklig kompetens för att arbeta med HBTIQ-unga, men fördomar och negativa attityder bland både lärare och elever försvårade arbetet. Alla kuratorer var nöjda med sin nuvarande förmåga att bemöta och arbeta med HBTIQ-ungdomar, men uttryckte ändå att de önskade sig mera kunskap i form av olika kurser och fortbildningar, för att stärka självkänslan och öka kunskapsnivån.
-
(2020)Syskon till personer med alkohol- och drogmissbruksproblematik har ofta blivit förbisedda i forskningen. Trots att det är viktigt att uppmärksamma syskon till personer med missbruk, finns det få studier om detta. Enligt en undersökning av Institutet för hälsa och välfärd från år 2012 fanns det uppskattningsvis mellan 18 000 och 30 000 missbrukare av amfetaminer och opioider i Finland. Ett antagande är att det finns minst lika många syskon till missbrukare som det finns missbrukare, eller till och med ännu flera. Syftet med min avhandling är att undersöka det som utmärker de erfarenheter, som personer, vars syskon har missbrukat eller fortfarande missbrukar har. Dessutom är syftet att bidra till att få en ökad förståelse för kunskapen som syskonen besitter och om de verkar att ha fått ett sådant stöd som de upplever sig ha behövt eller önskat. Mina forskningsfrågor är följande: hur berättar syskon till personer med missbruksproblematik att missbruket har påverkat dem själva och familjen? Vilka copingstrategier berättar syskonen till personer med missbruksproblematik att de har använt sig av för att försöka bemästra situationen? Hurdana faktorer inom och utanför familjen berättar syskonen till personer med missbruksproblematik att har varit till hjälp och stöd för dem? Jag har gjort en kvalitativ intervjustudie och avhandlingen består av fem intervjuer med syskon till personer med missbruksproblematik. Det insamlade materialet har analyserats utgående från kvalitativ innehållsanalys. Jag har valt att använda mig av systemteori och copingstrategi som teoretisk referensram. Sammanfattningsvis, utgående från analysen, går det att dra slutsatsen att mina informanter och deras familjer påverkats på flera sätt av att ha en familjemedlem med missbruk. För det första har syskonens missbruk lett till en försämrad hälsa hos mina informanter, både fysiskt, psykiskt och emotionellt. Dels lyfter mina informanter fram att deras syskons missbruk påverkat uppbyggnaden av identiteten. Dessutom har mina informanter behövt hantera omgivningens reaktioner. Mina informanter lyfter också fram att funktionerna inom familjen påverkats samt relationerna. Jag har kunnat urskilja två strategier i materialet, som mina informanter använt sig av för att bemästra situationen. Den ena strategin har varit att prioritera sitt eget mående och det andra att hjälpa sitt syskon. Informanterna har använt sig av både adaptiva och maladaptiva copingstrategier. Det främsta stödet för mina informanter har varit stödet av familjemedlemmar och vänner. Mina informanter har blivit erbjudna hjälp, främst från hälsovården, men mina informanter medger att det har varit svårt att hitta rätt instans som kan erbjuda hjälp och att hjälpen inte alltid har varit ändamålsenlig. Mina informanter gav förslag på hur man kunde utveckla stödtjänster för syskon till personer med missbruk. Bland annat önskar mina informanter professionell hjälp och att professionella samarbetar med varandra. Det är av stor vikt att de professionella har verklig kunskap om hur de ska hjälpa. Det är också viktigt att olika former av stödtjänster skulle marknadsföras bättre eftersom det kan vara svårt att veta vilka stödtjänster man är berättigad till. Det viktigaste av allt är att det skulle behöva finnas mera resurser och att man skulle satsa mera på förebyggande åtgärder, så att rusmedelsanvändande inte hinner få fotfäste.
Now showing items 1-20 of 285