Browsing by study line "Study orientation in Swedish"

Pään ja kaulan alueen syöpäpotilaiden ennuste on huono siitä huolimatta, että syöpähoidot ovat kehittyneet viime vuosina. Angiogeneesi, eli verisuonten uudismuodostus, on edellytys syövän kasvulle ja leviämiselle ja tämän takia useita angiogeeneesiä estäviä lääkkeitä on kehitetty syövän hoitoon. Tässä tutkimuksessa tehtiin systemaattinen kirjallisuuskatsaus, jossa kerättiin tiedot kliinisistä tutkimuksista, joissa käytettiin angiogeenesi-inhibiittoreita pään ja kaulan alueen syöpäpotilailla. Kirjallisuushaku tehtiin Ovid MEDLINE, Cochrane Library, Scopus sekä ClinicalTrials.gov tietokannoissa. Tutkimus rajattiin kolmeen kategoriaan angiogeneesiä estäviä lääkkeitä: bevacizumab, tyrosiinikinaasin estäjät sekä endostatin. Kirjallisuuskatsaukseen sisällytettiin 38 kliinistä tutkimusta, jotka olivat vaiheissa I, II tai III. Angiogeneesi-inhibiittoreita käytettiin tutkimuksissa yksinään sekä yhdistettynä sädehoitoon, kemoterapiaan, kohdennettuun syöpähoitoon tai immunoterapiaan. Tutkimuksissa esiintyi 12 erilaista angiogeneesi-inhibiittoria ja näistä bevacizumab oli yleisimmin tutkittu lääke. Bevacizumab osoittautui tehokkaaksi useissa eri kombinaatioissa, mutta siihen liittyi paljon haittavaikutuksia. Endostatin sekä lenvatinib olivat hyvin siedettyjä ja niiden teho oli lupaava. Useimmat kliiniset tutkimukset angiogeneesi-inhibiittoreista eivät osoittautuneet hyödyllisiksi pään ja kaulan alueen syöpäpotilaiden hoidossa ja lisäksi useisiin lääkkeisiin liitettiin paljon haittavaikutuksia. Jotkin tulokset olivat kuitenkin lupaavia, varsinkin yhdistelmähoitoina, joten lisätutkimukset angiogeeneesi-inhibiittoreista pään ja kaulan alueen syöpäpotilaiden hoidossa ovat perusteltuja.

Anorexia nervosa är en allvarlig sjukdom vars samverkan med sexualitet är något oklar. Sjukdomen kännetecknas av kraftig viktnedgång, vilket kan förändra hormonfunktionerna. Antagandet har varit att sjukdomen anorexi dämpar patientens sexualitet. Vi undersöker sexualitetsutvecklingen hos kvinnor med och utan anorexi och jämför dessa. FinnTwin16- studien inkluderar 2835 kvinnor födda 1975–79. Materialinsamlingen gjordes med frågeformulär per post när deltagarna var 16, 17, 18, 25 samt 34 år gamla. Med frågeformulär samt semistrukturerad diagnostisk intervju konstaterades 92 kvinnor ha haft anorexi. Vi jämförde kvinnor som haft anorexi med kvinnor utan anorexi (N=2557) med statistiska test (T-test samt χ2-test). För kvinnor med anorexi var genomsnittlig menarcheålder 12,59 år, och för kvinnor utan anorexi 12,75 år, p= 0,17. För kvinnor med anorexi var genomsnittlig ålder för första samlag 16,83 år, och för kvinnor utan anorexi 17,30 år, p=0,061. Ingen skillnad i antal sexpartners, antal samboförhållanden eller allmän sexuell tillfredsställelse förekom. Kvinnor med anorexi upplevde starkare att oro över det egna utseendet påverkat deras sexliv negativt än vad kvinnor utan anorexi gjorde (P<0.0001). Ingen skillnad i menarcheålder, ålder för första samlag, antal sexpartners, antal samboförhållanden eller allmän sexuell tillfredsställelse noterades grupperna emellan. Upplevelsen av hur det egna utseendet inverkar på sexuallivet var mera uttalad bland kvinnor med anorexi än hos kvinnor utan anorexi.

Iän myötä ajaminen saattaa vaikeutua kognitiivisten, sensoristen ja motoristen taitojen heiketessä. Useimmissa Euroopan maissa on siksi käytössä autonkuljettajien ikäkausitarkastukset, joiden ajatuksena on seuloa liikenteestä pois kaikkein suurimman onnettomuusriskin omaavat kuljettajat. Tutkimukset ovat kuitenkin kyseenalaistaneet tarkastusten aikana suoritettavien testien tehon. Tutkielman tavoitteena oli selvittää, vähentävätkö autonkuljettajien ikäkausitarkastukset liikenneonnettomuuksia, sekä arvioida iäkkäiden mahdollisesti korkeampaan onnettomuusriskiin vaikuttavia tekijöitä. Tätä varten tehtiin laaja kirjallisuuskatsaus ja vertailtiin kahdentoista Euroopan maan liikennekuolemia vuosilta 2019–21, samalla huomioiden, mikäli kyseisissä maissa on käytössä ikäkausitarkastukset vai ei. Lisäksi perehdyttiin myös mahdollisiin ikäkausitarkastuksista aiheutuviin haittoihin, liikenneonnettomuustilastojen tulkintaan liittyviin harhoihin, sekä niistä aiheutuviin suoriin ja epäsuoriin kustannuksiin. Tulosten perusteella voidaan todeta, ettei autonkuljettajien ikäkausitarkastuksilla vaikuta olevan liikenneonnettomuuksia merkittävästi vähentävää vaikutusta ja että tietyissä tapauksissa ne ovat saattaneet johtaa iäkkäiden suojaamattomien tienkäyttäjien (pyöräilijät, kävelijät, moottoripyöräilijät) liikennekuolemien merkitsevään kasvuun. Muutamassa tutkimuksessa ajokortin uusiminen paikan päällä (esimerkiksi tieliikenneviranomaisen luona) ja näöntarkastukset olivat yhteydessä iäkkäiden vähäisempiin auto-onnettomuuksiin. Yhdessäkään tutkimuksessa ei kuitenkaan osoitettu, että lääkärintarkastuksilla olisi iäkkäiden liikenneonnettomuuksia vähentävää vaikutusta. Ikäkausitarkastusten arvioitiin maksavan Suomen veronmaksajille noin 6 000 000 euroa vuodessa, minkä lisäksi on huomioitava rajalliset lääkäriresurssit. Näistä syistä johtuen ainakaan lääkärien suorittamat autonkuljettajien ikäkausitarkastukset eivät ole perusteltuja.

VMAT2 is an integral membrane protein with a crucial role in the monoaminergic system. It transports cytosolic dopamine and other neurotransmitters into synaptic vesicles for storage and later exocytotic release. VMAT2 has been found to have a neuroprotective effect, for instance by preventing oxidation of free cytosolic dopamine. Research has suggested that increased VMAT2 expression or function could have a protective effect against Parkinson’s disease. Rapid embryonic development, transparency during larval stage, and high homology with the human genome are some of the factors that makes the zebrafish a popular model organism. The aim of this research was to optimize the protocol for immunohistochemistry with an anti-dopamine antibody, and to find out how the absence of a functioning vmat2 gene in zebrafish mutants (vmat2-/-) affects dopamine immunostaining, compared to embryos with normal vmat2 function (vmat2+/+). Zebrafish larvae were fixed in a fixation agent, whereafter brains were dissected and immunostaining was performed. Individual methods in the protocol were adjusted for each experiment until the result of the dopamine staining was considered optimal. We found that the choice of fixative affected dopamine staining strongly. A clear reduction in dopamine immunoreactive cells was observed in zebrafish larvae lacking a functioning vmat2 gene compared to zebrafish with normal vmat2 function. The results also suggested that the localization of dopamine-storing cells in zebrafish larvae resembles more tyrosine hydroxylase 2 than tyrosine hydroxylase 1 expression pattern, especially in the hypothalamus. Vmat2-/- zebrafish could be useful when investigating how monoamine transport affects different diseases and their pharmacological treatment.

Detta arbete omfattar en överblick av melanom och dess vård, samt klassificering av sjukdomen. Inkluderat finns beskrivet den kliniska forskningen skribenten gjort med avsikt att kartlägga effekt och biverkningar av de immuno-onkologiska medicinerna nivolumab och pembrolizumab för patienter med metastaserat melanom och som behandlats på Helsingfors universitets Cancercentrum åren 2017–2020. Data inkluderar information om patienternas grundegenskaper, till exempel kön och ålder samt information från datortomogribilder och blodprov som har samlats in från patientjournaler och från tidigare framställda databaser. Data gällande vården har också samlats in, detta inkluderar bland annat val av läkemedel, behandlingstider och behandlingssvar. Materialet har analyserats som helhet och indelat i tre undergrupper beroende på karaktären av primärtumören och resultaten har jämförts mellan de olika grupperna och med internationella forskningsresultat. Resultaten från den kliniska forskningen är i linje med tidigare forskning både men tanke på effekt av PD-1-antikroppar och biverkningar de orsakar. Resultaten förstärker slutsatsen av en tidigare studie vid HNS Cencercentrum där det framkom att begränsande av vårdtid till sex månader kan förkorta effekten av vården.

In Finland, the primary screening method for chromosomal abnormalities is the first trimester combined screening. The aim is to find pregnancies with an increased risk for the most common chromosomal abnormalities, trisomies 13, 18 or 21. Objective: When a person with the condition screened for gets a negative result, it’s referred to as a false negative. The objective of this study was to find common characteristics in false negative cases and compare them to those of true positives to see if there’s a significant difference. Methods: This is a retrospective study of pregnancies between 2014 and 2016 that ended in a birth of a neonate with trisomy 13, 18 or 21. In this study we focused on the neonates with trisomy 21. A risk figure of 1:250 was used as the cut-off value for trisomy 21. There were 14 false negative cases and 119 true positive cases that qualified for our study. The parameters analyzed were maternal age, gestational age at blood tests, biochemical markers PAPP-A (MoM) and hCG (MoM), gestational age at ultrasound and nuchal translucency. They were statistically analyzed. Results: By using logistic regression, we found that the most powerful discriminating factor between false negative and true positive cases was nuchal translucency, accounting for 47.6% of false negatives. The second most powerful factor was PAPP-A MoM explaining 15.2%. Maternal age explained 11.9% and hCG MoM 11.1%. Conclusion: All the factors except for gestational age accounted for a statistically significant proportion of false negatives. The most powerful discriminating factor between false negatives and true positives was nuchal translucency. 14.2% of the discrimination remains unknown to us. Since nuchal translucency is the most powerful discriminating factor, it is essential to focus on its correct measurement.

Typ 1-diabetes predisponerar för kroniska senkomplikationer, vilka kan undvikas med god glukoskontroll. I tidigare studier har kontinuerlig glukosmonitorering påvisat en gynnsam inverkan på glukosbalansen. Dock saknas ännu forskning kring användningen i primärvårdskontext. Målet med denna studie är att kartlägga användningen av flashglukosmonitorering i primärvården, identifiera suboptimal användning och glukoskontroll samt faktorer som har ett samband med dessa. Denna studie är en registerbaserad studie där det ingår 91 personer med insulinbristdiabetes från Sibbo kommuns diabetesmottagning. I logistiska regressionsanalyser undersöktes vilka faktorer som korrelerar med dålig glukoskontroll, förekomst av hypoglykemier eller tio eller fler skanningar med flashglukosmonitorering per dag. Utöver detta undersöktes hur stor del av populationen som uppnår de olika målsättningarna för god glukoskontroll och hur glukoskontrollen på längre sikt har påverkats av flashglukosmonitorering. I logistiska regressionsanalysen framkom att dålig glukoskontroll hade ett självständigt samband med kortare diabetesduration, färre skanningar per dag med flashglukosmonitorering samt färre hypoglykemier. Frekventa hypoglykemier igen hade ett självständigt samband med yngre ålder samt bättre glukoskontroll med större glykemisk variabilitet. De som skannade tio eller fler gånger per dag hade färre hypoglykemier, lägre viktindex och lägre LDL-kolesterol. Man kunde även se att största delen av studiepopulationen uppnår målsättningarna gällande undvikandet av låga blodsockernivåer medan betydligt färre uppnår målsättningarna gällande blodsockervärden i målområdet samt undvikandet av blodsockervärden högre än målområdet. Personer som förbättrade glukoskontrollen med minst 10 % efter ett års användning av flashglukosmonitorering, och vars gynnsamma effekt även kvarstod under fem års uppföljningen, var de som initialt hade sämre glukoskontroll. Flashglukosmonitoreringens användning och samband med glukoskontroll är mycket individuell. Dock verkar den patientgrupp som skannar tillräckligt ofta och som ursprungligen har dålig glukoskontroll ha störst nytta av flashglukosmonitorering.

Mål: Diabetes är en sjukdom som uppstår då bukspottkörteln inte kan producera tillräckliga mängder av insulin för att upprätthålla en fysiologisk nivå på blodsockret. Olika patofyisologiska mekanismer ligger bakom detta tillstånd och är beroende på typen av diabetes. För optimal vård av diabetes, är det viktigt att vid ett tidigt skede kunna utgöra vilken typ av diabetes en patient har insjuknat i. Metod: I denna studie undersökte vi vilka kliniska variabler är mest betydande för att skilja mellan typ 1 och typ 2 diabetes, vid tidpunkten av diagnos. Vi använder dessa variabler för att träna och validerar en CART maskininlärnigsmodell för att kunna skilja på typ 1 och typ 2 diabetes, speciellt i fall där det är oklart vilken subtyp patenten hör till. Resultat: Blodsockernivå, C-peptidnivå samt deras förhållande och BMI samt ålder vid insjunkning i diabetes visade sig vara de mest signifikanta kliniska variablerna. Vår modell klarade av att skilja på typ 1 och typ 2 diabetes med 91,8 % noggrannhet av testdatat som bestod av 1175 patienter. CART modellen är således en användbar modell för att differentiera diabetes typer vid tidpunkten av diagnos hos patienter över 16 år. (190 ord)

Tausta: Pelaamisen suosion kasvaessa ovat tutkijat havainneet patologista negatiivisesti terveyteen vaikuttavaa pelaamista. Tästä ongelmapelaamisen käsitteestä on kehitetty ICD-11 tautiluokitukseen Pelaamisriippuvuus-diagnoosi, jonka kriteereitä ja ominaisuuksia tämä tutkielma käsittelee. Tutkimusmenetelmät: Tutkimusta varten suoritettiin kirjallisuushaku Pubmed tietokannassa. Haku kohdennettiin ICD-11 tautiluokituksen pelaamisriippuvuutta käsitteleviin tutkimuksiin tutkimustavoitteiden mukaisesti. Artikkelihaku tuotti 210 osumaa ja mukaan valikoitui lopulta 32 artikkelia. Tulokset: Pelaamisriippuvuuden kriteerit perustuvat DSM-5 tautiluokituksen nettipelaamisriippuvuuden kriteereihin, joilla taas on taustaa päihderiippuvuuskriteereissä ja internetriippuvuudessa. ICD-11 mukaisella pelaamisriippuvuudella näyttäisi olevan korkeampi diagnostinen kynnys nettipelaamisriippuvuuteen verrattuna, ja pelaajilla patologisempia pelaamistapoja ja vahvempaa oireilua. Tutkimusten vertailua vaikeuttaa kuitenkin epäyhtenäinen ongelmapelaamisen määrittely. Pelaamisriippuvuudessa korostui monenlaista pelaajataustaa sekä riippuvuuteen myötävaikuttavaa ja altistavaa tekijää, jotka vaikuttavat toisiinsa eri tavoin. Pelaaminen selviytymiskeinona ja toimintakyvyn aleneminen osoittautuivat tuloksia tarkasteltaessa keskeisiksi tekijöiksi pelaamisriippuvuuden arvioinnissa. Myös pelaamismotivaatioiden, pelien sekä pelaajan ominaisuuksien yhteensopivuuden on arvioitu saattavan heijastua pelaamisriippuvuuden riskiin. Psyykkisten häiriöiden ja oireiden kausaliteettia pelaamisriippuvuuden syntyyn on tutkimuksissa ollut vaikea arvioida, negatiivisen kehän mahdollisesti syntyessä psyykkisten oireiden ja pelaamisriippuvuuden oireiden limittyessä. Pelaamisriippuvaisilla on kuitenkin vaikuttanut esiintyvän enemmän psyykkistä oireilua. Pohdinta: Pelien ja pelaajien ominaisuuksien vaikutus pelaamisriippuvuuden ilmenemiseen oli monimutkaista ja vaihtelevaa. Oheissairastavuuksien merkitystä pelaamisriippuvuuden ilmenemiseen on vaikea arvioida, vaikka jonkinlainen yhteys näyttäisi olevan. Tutkimuskenttä vaatii yhtenäistä kansainvälistä määritelmää ja mittaria pelaamisriippuvuuden ja siihen liittyvien ominaisuuksien käsitteellistämiseksi.

The trends in incidence of lung cancer in never smokers are unclear as well as the significance of risk factors. We studied time trends in the incidence and risk factors of lung cancer in never smokers in Finland in a large, pooled cohort. We pooled data from seven Finnish health cohorts from the period between 1972 and 2015 with 106 193 never smokers. The harmonized risk factors included education, alcohol consumption, physical activity, height, and BMI. We retrieved incident lung cancers from the nation-wide Finnish Cancer Registry. We estimated average annual percent change (AAPC) and the effects of risk factors on cause-specific hazard ratios (HRs) of lung cancer using Poisson regression. We detected 47 lung cancers in never smoking men (n=31 859) and 155 in never smoking women (n=74 334). The AAPC of lung cancer incidence was -3.30% (95% confidence interval (CI): -5.68% - -0.88%, p=0.009) in never smoking men and 0.00% (95% CI: -1.57%-1.60%, p=0.996) in never smoking women. Of the five studied risk factors only greater height in women had a statistically significant increased risk of lung cancer (multivariate HR=1.84, 95%CI: 1.08-3.12). It is plausible that tobacco control measures focused on working places have reduced passive smoking among men more than among women, which could explain the declining trend in lung cancer incidence in never smoker men but not in never smoker women. As tobacco control measures have not been targeted to domestic environments, it is likely that women’s exposure to passive smoking has continued longer.