Skip to main content
Login | Suomeksi | På svenska | In English

Browsing by study line "Tax law"

Sort by: Order: Results:

  • Puhakka, Laura (2022)
    Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön perusteella arvonlisäveron vähennysoikeus ei sovellu holdingyhtiön tytäryhtiöosakkeiden hankinta- tai myyntikustannuksiin, ellei kuluilla ole suoraa ja välitöntä yhteyttä yhtiön verolliseen liiketoimintaan. Suoran ja välittömän yhteyden kriteerin soveltaminen on kuitenkin käytännössä osoittautunut hyvin hankalaksi, eikä unionin tuomioistuin ole onnistunut kehittämään myynti- ja hankintakulujen vähennyskelpoisuuteen liittyvästä sääntelystä yhdenmukaista. Tämä on johtanut epäjohdonmukaisiin tulkintoihin unionin tuomioistuimen ratkaisuissa, minkä seurauksena vähennysoikeuteen liittyviä kriteerejä on tulkittu ristiriitaisesti Euroopan unionin jäsenvaltiossa, mukaan lukien Suomessa. Tämä tutkielma pyrkii vastaaman kysymykseen siitä, miten holdingyhtiön tytäryhtiöosakkeiden myynti- ja hankintakulujen arvonlisäveron vähennysoikeus käytännössä syntyy, mistä vähennysoikeuteen liittyvä tulkintaepävarmuus johtuu ja miten vähennysoikeuteen liittyvää lainsäädäntöä tulisi selkeyttää. Tutkielma osoittaa, että vähennysoikeuteen liittyvän epäselvän oikeuskäytännön johdosta oikeusvarmuus ja arvonlisäverotuksen neutraalisuus on kärsinyt, mikä on huolestuttavaa eurooppalaisen arvonlisäverojärjestelmän toimivuuden kannalta. Jotta yhtenäinen tulkinta kaikissa jäsenmaissa on mahdollista, tulee vähennysoikeuteen liittyvät tulkintaongelmat ratkaista selkeyttämällä vähennysoikeuteen liittyviä oikeussääntöjä unionin tasolla.
  • Tsegelnik, Yulia (2021)
    Tutkimuksen kohteena kiinteän toimipaikan käsite tulo- ja arvonlisäverotuksessa. Tarkoituksenani on selvittää, mitä tuo käsite kummassakin verolajissa tarkoittaa, ja millaisia vaikutuksia se tuo yritykselle. Tutkimuksen on määrä vastata kysymyksiin tulo- ja arvonlisäverotuksen kiinteän toimipaikan eroista ja yhtäläisyyksistä. Tavoitteena on kartoittaa eritoten arvonlisäverotuksen kiinteän toimipaikan jokseenkin tuloverotuksen käsitteeseen sekoittunut sisältö. Näin ollen pyrin käsittelemään tutkimuskohdetta painottaen arvonlisäverotuksen näkökulmaa. Kiinteän toimipaikan käsite ei ole yhtenevä tulo- ja arvonlisäverotuksessa, vaikka niissä on aineellisesti paljon samaa. Määritelmät ovat peräisin eri oikeuslähteistä. Arvonlisäverotuksessa ensisijainen oikeuslähde on EU-lainsäädäntö. Tuloverotuksessa taas korostuu verosopimusoikeus. Sovellettavana ovat eri verolajien järjestelmät, jotka käyttäytyvät valtion verotusoikeuteen ja yritysten verovelvollisuuteen nähden eri tavalla. Arvonlisäverotuksessa tavoitteena on kanavoida vero kuluttajan kannettavaksi. Laaja vähennysjärjestelmä turvaa kilpailun neutraalisuutta ja piilevän veron syntymistä. Tuloverotuksessa tavoitteena on verottaa yrityksen tuloa. Olennaisena osana kansainvälisen kaupan tuloverotusta on tuottojen ja tappioiden kohdistaminen oikeaan maahan. Molempiin verolajeihin liittyy veron kertaantumisen ja nollaverotuksen estäminen. Sekä tulo- että arvonlisäverotuksessa kiinteän toimipaikan määritelmät ovat laveita, mistä aiheutuu haastavia rajanvetotilanteita. Verosopimusoikeudesta peräisin olevan kiinteän toimipaikan osalta OECD:n tulkintaohjeet ovat saavuttaneet tärkeän aseman. Tulkintaohjeet sisältävät yksityiskohtaista arviointia kiinteän toimipaikan muodostumisesta. Arvonlisäverotuksen tulkintatilanteisiin ei saada vastauksia vastaavasta tulkintakannanotosta. Arvonlisäverotuksen kiinteän toimipaikan määritelmä on perujaan EUT:n oikeuskäytännöstä, minkä vuoksi EUT:n ratkaisujen painoarvo on arvonlisäverotuksen osalta erityisen tärkeä tulkinta-apu. Tuloverotuksessa kiinteä toimipaikka voi muodostua kolmen erilaisen perusteen pohjalta: liikepaikan, rakennustoiminnan aikarajan ylittymisen tai epäitsenäisen edustajan. Kuhunkin muodostumisperusteeseen kuuluvat omat edellytyksensä. Arvonlisäverotuksessa kiinteän toimipaikan muodostumisperusteita on vain yksi. Tuloverotuksessa liiketoiminnan harjoittaminen sisältyy kuhunkin kiinteän toimipaikan muodostumisperusteeseen, eikä valmisteleva ja avustava toiminta muodosta kiinteää toimipaikkaa. Arvonlisäverotuksessa kiinteä toimipaikkaa koskeva kysymys ratkaistaan erikseen suhteessa siihen, harjoittaako kiinteä toimipaikka minkäänlaista liiketoimintaa. Myyntiin osallistuminen on arvonlisäverotuksessa siten kiinteästä toimipaikasta erillinen kysymys, joka kuitenkin kulkee käsi kädessä kiinteän toimipaikan vaikutusten kanssa. Yhteistä on, ettei puhtaasti avustava ja valmisteleva toiminta kummassakaan verolajissa muodosta yritykselle verovelvollisuutta. Kiinteän toimipaikan ydintehtävänä on toimia valtioiden välistä verotusoikeutta jakavana elementtinä. Tuloverotuksessa kiinteä toimipaikka antaa valtiolle suoraan verotusoikeuden, kun arvonlisäverotuksessa verotusoikeutta jaetaan myyntimaasäännöksillä, joiden liittymäkohdat ovat liiketoiminnan kotipaikka ja kiinteä toimipaikka. Kiinteä toimipaikka luo yrityksille rekisteröitymisvelvollisuuksia. Tuloverotuksessa kysymys on työnantajarekisteröinnistä ja arvonlisäverotuksessa rekisteröinnistä arvonlisäverovelvollisten rekisteriin, mikäli kiinteä toimipaikka myös harjoittaa Suomessa verollista myyntiä. Myyntiin osallistuva kiinteä toimipaikka ei arvonlisäverotuksessa voi soveltaa myyntiinsä käännettyä verovelvollisuutta taikka saada ulkomaalaispalautuksia. Toisaalta ALV:n kiinteän toimipaikan mukana yritys saa hyväkseen vähäisen liiketoiminnan verohuojennukset.
  • Hasunen, Sami (2023)
    Automaatiosta on kolmen vuosikymmenen aikana tullut yksi verotuksen tärkeimmistä työkaluista. Nykyisin suurin osa verohallinnon tekemistä päätöksistä tehdään täysin automatisoidusti. Hallintopäätösten tekemisen lisäksi automaatio ohjaa verovalvonnan työtä ja käsittelee verottajalle toimitettuja aineistoja. Automaatiota hyödynnetään verotuksessa myös monissa avustavissa tehtävissä. Vaikka automaatio on merkittävä työkalu verotusprosessissa, ei lainsäädännöstämme kuitenkaan löydy sitä nimenomaisesti ohjaavia säädöksiä. Päinvastoin lainsäädäntömme lähtökohtana on – vastoin todellisuutta – oletus siitä, että hallintopäätökset tehdään ihmisten toimesta. Lainsäädännöstämme kuitenkin löytyy useita periaatteita, jotka vaikuttavat verotukseen riippumatta siitä, tekeekö päätöksen ihminen vai automaatio. Myös EU-oikeus asettaa automaation käytölle ehtoja. Työn tavoitteena on tutkia, mitkä periaatteet ja säädökset vaikuttavat automaation käyttöön, ja selvittää, millaisia rajoituksia tai vaatimuksia nämä säädökset asettavat automaation käytölle. Työ on lainopillinen ja keskittyy tutkimaan aihetta kotimaisen oikeustilan näkökulmasta. Myös de lege feranda -näkökulma nostetaan osaksi tarkastelua. Laillisuusvalvonnassa on useissa tapauksissa todettu, etteivät lainsäädännön asettamat vaatimukset toteudu automatisoidussa verotusmenettelyssä. Asian korjaamiseksi oikeusministeriössä on toteutettu Automaattista päätöksentekoa koskevan hallinnon yleislainsäädännön valmisteluhanke. Hankkeen myötä eduskunta hyväksyi useita muutoksia lainsäädäntöön, ja nämä muutokset tulevat voimaan toukokuussa 2023. Työssä aihetta tutkitaan sekä nykyoikeustilan, että uuden lainsäädännön näkökulmasta. Tutkimus keskittyy merkittävimpien oikeusperiaatteiden tarkasteluun. Nykytilan tarkastelulla pyritään tunnistamaan erityisesti automaation kannalta olennaisia periaatteita ja säädöksiä. Tulevan lainsäädännön osalta tutkielma keskittyy arvioimaan, kuinka hyvin uusi lainsäädäntö ratkaisee nykyoikeustilaan liittyviä ongelmia. Tärkeimmiksi tarkastelukohteiksi työssä nousevat lakisidonnaisuuden periaate ja hyvän hallinnon perusteet. Lakisidonnaissuuden periaate edellyttä riittävää lainsäädäntöpohjaa, jotta automaatiota voidaan luvallisesti käyttää. Hyvän hallinnon perusteet taas asettavat vaatimuksia esimerkiksi menettelyistä ja verovelvollisten oikeuksista. Lisäksi eurooppalaisen tietosuoja-asetus asettaa lähtökohtaisesti automaation käytölle rajoituksia. Nykyisin käytettävä automaatio perustuu sääntöpohjaiseen automaatioon eikä hyödynnä tekoälyä. Uudenkaan lainsäädännön myötä tekoälyn hyödyntäminen verotuksessa ei ole mahdollista. Tekoälyn osalta olennaista on seurata EU-oikeuden tulevaa kehitystä. Työn lopputuloksena voidaan todeta, ettei automaation käyttö ole ollut useissa tapauksissa lainmukaista. Automaation osalta on keskitytty liiallisessa määrin arvioitavien päätösten aineellisoikeudelliseen virheettömyyteen ja muodolliset vaatimukset on sivuutettu. Erityisesti lakisidonnaisuuden periaate on jäänyt toteutumatta. Tietosuoja-asetus rajoittaa erityisesti verotukseen käytettävien tietojen hankintatapoja. Muilta osin sen vaatimuksista poiketaan uudella lainsäädännöllä. Poikkeaminen edellyttää, että tietojen käsittelyn kohteena olevien tahojen oikeudet varmistetaan. EU-oikeus voi siis vielä nousta tulevaisuudessa tärkeään asemaan arvioitaessa poikkeamisen hyväksyttävyyttä. Automaation tehokas hyödyntäminen on myös muuttanut ja muuttaa verolainsäädäntöä tehokkuusnäkökulmat priorisoiden. Tämä voi pitkällä aikavälillä muodostaa ongelmia muiden veropoliittisten tavoitteiden kannalta. Tulevaisuudessa lainsäädännön kehitystä ohjaa todennäköisesti tarve tehostaa verottajan tiedonsaantimahdollisuuksia entisestään. Uusi lainsäädäntö vastaa riittävällä tavalla vaatimuksiin, joita hyvän hallinnon perusteet ja lakisidonnaisuuden vaatimukset asettavat. Lainsäädännön uudet ratkaisut edustavat etääntymistä osan periaatteiden hengestä.
  • Thodén, Johan (2022)
    I denna magisteravhandling har jag granskat hur privata personer beskattas då de är verksamma med virtuella valutor. Syftet med denna avhandling har därmed varit att granska hurdana praktiska hinder de skattskyldiga stöter på då de är verksamma med virtuella valutor. I arbetet har jag även kortfattat granskat hur virtuella valutor beskattas i Sverige samt i vilka situationer som virtuella valutorna anses överlåtna. Den huvudsakliga forskningsfrågan i avhandlingen är om den gällande lagstiftningen är för begränsande i förhållande till användningen av virtuella valutor. Därtill har jag även granskat vad man kunde göra med den finska beskattningslagstiftningen för att tillgodose användningen av virtuella valutor i praktiska sammanhang bättre. Avhandlingen har huvudsakligen baserat sig på rättsdogmatisk forskning. I avhandlingen har jag använt mig av de lege feranda metoden för att diskutera hur lagen kunde ändras och om det partiskt taget är möjligt. Genom denna metod har jag granskat de huvudsakliga forskningsfrågorna för denna avhandling Inkomstskattelagen tar inte direkt ställning till hur virtuella valutor skall beskattas. De noggrannare riktlinjerna har därmed givit i Skatteförvaltningens anvisningar. Som en huvudregel för beskattningen av virtuella valutor kan man konstatera att beskattningen realiseras då den skattskyldiga på ett slutligt sätt överlåter äganderätten av den specifika virtuella valutan till någon annan. Som svar på mina forskningsfrågor har jag konstaterat att den gällande lagstiftningen inte är för begränsande vad gäller beskattningen av virtuella valutor. Hur lagen eventuellt borde ändras beror i stor på hur användningen av virtuella valutor kommer att utvecklas med tiden. Förtillfället tillgodoser därmed den nuvarande lagstiftningen de behov som användningen av virtuella valutor kräver.
  • Granholm, Essi (2021)
    As one of the steps the Court uses to evaluate the existence of discrimination in relation to the exercise of the fundamental freedoms, comparability is an important question for anyone operating within the scope of the jurisdiction of the European Union. What makes it even more important in the context of direct taxation, is the way direct taxation is harmonised in the European Union. In the absence of positive harmonisation, negative harmonisation, which occurs through the Court finding national legislation incompatible with, for example, the fundamental freedoms, has an important role in enabling market integration in direct tax matters. This study looks at the steps the Court employs in determining comparability in cases related to dividend taxation. Accordingly, the fundamental freedoms discussed are the freedom of establishment and the free movement of capital. We start by looking at what the concept of comparability means, since in reality, we cannot expect any cases to be comparable in every aspect. In its analysis of comparability, the Court first looks at whether the member state being accused of discriminatory measures has exercised its taxing powers in respect of the income in question. If the answer is no, the cases cannot be deemed comparable. If the answer is yes, the Court will move on to the next step. In the second step, the Court will determine whether the taxpayers compared in the case are subject to tax in the same way in respect of the income in question. If the answer is yes, the cases should be treated comparably in every other aspect as well (i.e. discriminatory measures cannot be applied). If the answer is no, the Court will move on to the final distinguishing step. If the two other questions have not clarified whether the situations in question are objectively comparable, the Court will analyse the situation in light of the aim of the national legislation. If the aim is relevant for the situations of both of the taxpayers equally, the taxpayers should be regarded as being comparable.
  • Hakala, Kim (2020)
    EU-vero-oikeus sisältää tehokasta toimintaa koskevan vaatimuksen. Tämä tehokkuusvaatimus vaikuttaa kansalliseen toimintaan, koska harmonisoidut säännöt ovat katsottu oikeuskäytännössa osaksi EU-oikeutta. Tehokkuuden käsitteen sisältöä ei siitä huolimatta olla määritelty unionin toimesta. 

Sisällöltään määrittelemättömän käsitteen tulkinnassa on tukeuduttava säädösten lisäksi myös oikeustapauksiin. Näiden avulla voimme päästä käsiksi siihen, mitä tehokkuus arvonlisäveroja koskevassa rikoksentorjunnassa pitää sisällään. Näin on tehty myös tässä tutkielmassa. Euroopan unionin tuomioistuimen tulkinnoista voimme päätellä, kuinka unionin tuomioistuin suhtautuu tehokkuuden saavuttamiseen rikoksentorjunnassa. Koska EUT on lähtökohtaisesti myös kansallisten jäsenvaltioiden tuomioistuimia ohjaava instituutio, ei EUT:n tulkinnat jää vailla merkitystä rikosseuraamuksia määrätessä. 

Korkeimman oikeuden tulkintakäytäntö vuodelta 2013 estää sekä rikossyytteen että veronkorotuksen määräämisen. Tätä kutsutaan estevaikutukseksi. Tämän tutkielman tarkoitus on selvittää, mikäli suomen korkeimman oikeuden omaksuma käytäntö on sopusoinnussa unionin tehokkuusvaatimuksen kanssa. Estevaikutus voinee haitata sekä rikosoikeudellisen pelotevaikutuksen toteumista, kuin myös unionin taloudellisia etuja turvaaman järjestelmän tehokkaan toteutumisen.

Tutkimus jakaa tehokkuuden käsitteen sekä juridiseen, että taloudelliseen tehokkuuteen. Ensimmäinen on lainsäädännöin keinoin toteutettavaa tehokkuutta, jolla turvataan lain noudattaminen. Unionin tasolla tämä tapahtuu suurelta osin periaatteita soveltamalla. Taloudellinen tehokkuus liittyy kansantaloustieteeseen, sekä käsitykseen toimivasta verojärjestelmästä. Tämä tutkimus pitää siten sisällään verojärjestelmälle ominaisten ja hyväksi katsottujen ominaisuuksien selonteon. 

Tästä lähtökohdasta on mahdollista muodostaa käsitys siitä, mikä on unionin tarkoittamaa tehokasta rikoksentorjuntaa. Ongelmalliseksi muodostuu harmonisoidun alan epäharmonisoitu käytäntö torjuntakeinojen osalta. Tämä voi osittain johtaa siihen, että verovelvollisia kohdellaan samasta rikoksesta jäsenvaltioissa eri tavoin. Mutta myös siihen, että verovelvollisia kohdellaan verolajista riippuen toisistaan poiketen. 

Tehokkuus näyttäytyy viime kädessä osana ratkaisevan tuomarin subjektiivisina moraalikäsityksiä, siitä miten unionin ja verovelvollisen oikeusturvan välistä punnintaa tulisi suorittaa. Tehokkuudesta johtuen, voidaan todeta että Suomessa vallitseva estevaikutus, joka estää sekä veronkorotuksen että rikossyytteen nostamisen samasta teosta on ristiriidassa nykyisen tehokkuusvaatimuksen kanssa. Uuden järjestelmän luominen on yksi mahdollinen keino välttää tämä ristiriita. Vaihtoehtoja uudelle järjestelmälle on neljä. Ensimmäinen on perustaa järjestelmä joka rakentuu ainoastaan veronkorotusten varaan, joka olisi ristiriidassa petosdirektiivin kriminalisointivelvoitteen kanssa. Toinen vaihtoehto on jättää veronkorotukset kokonaan pois keinovalikoimasta, ja soveltaa ainoastaan rikossyytettä. Tämä ei kuitenkaan olisi sopusoinnussa mahdollisimman kustannustehokkaan järjestelmän vaatimuksen kanssa. Kolmas keino on säilyttää kahden prosessiin järjestelmä, joka on ne bis in idem kiellon vastainen, ja viimeiseksi on luoda uusi järjestelmä jossa sekä veronkorotus, että rikosseuraamus tuomitaan samassa tuomioistuimessa. Tämä Ruotsin malli ei sekään ole ongelmaton, mutta todennäköisesti paras vaihtoehto toteuttamaan niin tehokkuutta, kuin verovelvollisen oikeusturvaa.
  • Lehti, Teemu (2023)
    Yritysjärjestelyt tulevat ajankohtaiseksi lähes jokaisen yrityksen elinkaareen aikana. Yhtiöjärjestelyjen syynä voi olla esimerkiksi yhtiön toiminta- tai omistusrakenteen muutosten tarpeet. Laissa elinkeinotulon verottamisesta (360/1968) säädetään useista yritysjärjestelydirektiivin 2009/133/EY mukaisista yritysjärjestelyistä. Yksi näistä järjestelyistä on osakevaihto, josta säädetään kansallisessa lainsäädännössämme elinkeinoverolain 52 f §:ssä. Osakevaihto on järjestely, jossa osakeyhtiö hankkii sellaisen osuuden toisen osakeyhtiön osakkeista, että sen osakkeet tuottavat enemmän kuin puolet hankittavan yhtiön kaikkien osakkeiden tuottamasta äänimäärästä. Osakkeita vastaan annetaan hankkivan yhtiön liikkeeseen laskemia uusia osakkeita tai yhtiön hallussa olevia omia osakkeita. Lisäksi on mahdollista antaa enintään 10 prosenttia rahavastiketta. Säännöksen edellytykset täyttäen toteutettu osakevaihto mahdollistaa järjestelyn toteuttamisen luovutusvoittoveroa lykkäävästi. Osakevaihdon tarjotessa myös muita mahdollisia veroetuja on osakevaihto verotehokas keino luoda tai muokata konsernirakennetta ja omistajapohjaa. Tutkielman tarkoituksena on tutkia osakevaihdon säännöspohjaa ja paneutua ennen kaikkea osakevaihdon lainmukaisten edellytysten täyttämisen ongelmakohtiin. Mikäli osakevaihtoa ei suoriteta elinkeinoverolain 52 f §:n mukaisesti menetetään luovutusvoittoveron lykkääntymisetu. Lisäksi tarkastellaan elinkeinoverolain 52 h §:ssä säädettyä erityisestä veronkiertosäännöstä ja verotusmenettelystä annetun lain (1558/1995) 28 §:ssä säädettyä yleistä veronkiertosäännöstä ja näiden aiheuttamia mahdollisia ongelmakohtia osakevaihdon EVL 52 f §:n mukaisessa läpiviennissä. Mahdollisuuksia epäonnistua EVL 52 f §:n edellytysten täyttämisessä on tutkimuksen pohjalta useita. Mikäli järjestelyä toimittaessa ei toimita erityisen huolellisesti voi EVL 52 f § jäädä soveltumatta etenkin rahavastikkeeseen ja ääntenenemmistöön liittyvien nyanssien johdosta. Ongelmia voi aiheuttaa muun muassa äänileikkurit, väärään rahastoon vastikeosakkeiden merkitseminen ja tulkinta siitä mikä luetaan rahavastikkeeksi. Veronkiertosäännösten suhteen tärkeintä on ennakkoratkaisun KHO 2017:72 pohjalta pitää huoli, ettei järjestely tuota lain tarkoituksen kanssa ristiriitaista tai vierasta veroetua.
  • Aila, Santeri (2022)
    Energiatuotteiden verotasot Suomessa ovat varsin korkeat. Teollisuusyritysten toimintaedellytyksiä Suomessa edesauttavat kuitenkin erilaiset energiatuotteiden verottomuudet ja veronalennukset. Esimerkiksi polttoaineverolain 9 §:n 3 kohdan mukaan verottomia ovat nestemäiset polttoaineet, jotka käytetään teollisessa tuotannossa raaka- tai apuaineena taikka välittömästi ensikäytössä tavaran valmistuksessa. Vastaavasti sähköverolain 12.1 §:n 1 kohdan ja 21.1 §:n 1 kohdan mukaan kivihiili ja maakaasu ovat verottomia. Energiaverodirektiivi ei sisällä välittömän ensikäytön käsitettä. Oikeuskirjallisuudessa on kuitenkin esitetty, että Suomessa veroton välitön ensikäyttö on katsottu energiaverodirektiivin mukaiseksi energiatuotteiden kaksoiskäytöksi tai mineralogiseksi prosessiksi. Tutkimuksessa tarkastellaan, mitkä ovat eräiden teollisten prosessien verottomuuden edellytykset eli millä edellytyksillä teollisessa tuotannossa välittömästi ensikäytössä tavaran valmistuksessa käytetyt kivihiili, maakaasu ja nestemäiset polttoaineet ovat verottomia. Lisäksi tutkimuksessa tarkastellaan, onko verottomuus energiaverodirektiivin mukaista energiatuotteiden kaksoiskäyttöä tai mineraloginen prosessi ja siten energiaverodirektiivin soveltamisalan ulkopuolella. Tutkimustehtävänä on erityisesti käydä läpi lakien esitöitä sekä Suomen hallintotuomioistuimien oikeuskäytäntöä ja tehdä niiden pohjalta tulkintakannanottoja. Tutkimusluvan nojalla käsiteltävänä ovat myös Helsingin hallinto-oikeuden julkaisemattomat päätökset. Tutkimuksen metodi on pääasiassa lainoppi. Eräiden teollisten prosessien verottomuuden osalta hallintotuomioistuimien päätöksillä on erittäin suuri merkitys, koska kaikkien kolmen edellytyksen määritelmät ovat syntyneet oikeuskäytännössä. Välittömän ensikäytön edellytyksen tulkinnan voidaan todeta olevan hyvin vakiintunutta. Teollisen tuotannon ja tavaran valmistamisen edellytyksien osalta tilanne ei ole samanlainen. Etenkin teollisen tuotannon edellytyksen voidaan katsoa olevan hyvin tulkinnanvarainen. Koska välittömän ensikäytön edellytykseen ei liity Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaisia energiatuotteiden kaksoiskäytön edellytyksiä ja teollisen tuotannon käsite kattaa muitakin toimintoja kuin kemiallisen pelkistyksen sekä elektrolyyttiset, metallurgiset ja mineralogiset prosessit, eräiden teollisten prosessien verottomuuden soveltamisala on laajempi kuin energiaverodirektiivin energiatuotteiden kaksoiskäytön ja mineralogisten prosessien soveltamisala. Näin ollen eräiden teollisten prosessien verottomuus ei ole kokonaisuudessaan energiaverodirektiivin soveltamisalan ulkopuolella.
  • Maessen, Laura (2021)
    Siirtohinnoittelu tarkoittaa etuyhteysosapuolten eli käytännössä samaan konserniin kuuluvien konserniyhtiöiden välisten liiketoimien hinnoittelua, jonka perustana on markkinaehtoperiaate. Siirtohinnoittelulla on olennainen vaikutus kansainvälisen konsernin tuloverotukseen sen vaikuttaessa osapuolten verotettaviin tuloihin ja tappioihin. Markkinaehtoperiaatteen mukaan kansainväliseen konserniin kuuluvien yhtiöiden tulisi sisäisissä liiketoimissaan noudattaa ehtoja, joita toisistaan riippumattomat osapuolet noudattaisivat vastaavissa liiketoimissa. Rahoitusliiketoimiin liittyvät siirtohinnoittelukysymykset ovat aiheena ajankohtainen, sillä OECD antoi 11.2.2020 siirtohinnoitteluohjeiden rahoitusliiketoimia koskevan päivityksen, siirtohinnoitteluohjeiden luvun X. Lisäksi sisäiset rahoitustransaktiot ovat tarjonneet mahdollisuuden tehokkaaseen verosuunnitteluun, verotuksen minimointiin ja ne ovat saattaneet toimia välineenä jopa peiteltyyn voitonsiirtoon. Tästä on seurannut se, että eri valtioiden veroviranomaiset ovat herkemmin ottaneet rahoitustransaktioiden siirtohinnoittelun tarkastuksen kohteeksi. Tutkielman tarkoituksena on selvittää, miten kansallinen lainsäädäntömme suhtautuu konsernisuhteesta seuraavaan implisiittiseen tukeen rahoitusliiketoimien siirtohinnoittelussa, kun verotuskäytännön lähtökohtana on vakiintuneesti ollut erillisyhtiöperiaate eli konserniyhtiöiden verotuksellinen kohtelu erillisinä ja itsenäisinä yksikköinä. Implisiittisellä tuella puolestaan viitataan eräänlaiseen passiiviseen etuuteen, joka seuraa yksinomaan konserniin kuulumisesta. Tutkielmassa tarkastellaan erillisyhtiöperiaatetta ja konsernisuhteesta seuraavaa implisiittistä tukea konsernin sisäisten lainatransaktioiden, niiden markkinaehtoisen koron, luottoluokituksen, cash pooling -järjestelyjen sekä takaus- ja vakuusjärjestelyjen näkökulmasta. Lisäksi aihetta analysoidaan yleisemmin konserniverojärjestelmän näkökulmasta. Siirtohinnoitteluohjeiden rahoitusliiketoimia koskevan päivityksen myötä implisiittinen tuki on mahdollista jatkossa ottaa huomioon konserniyhtiön luottokelpoisuuden arvioinnissa, mikäli tapauskohtaiset tosiseikat sen hyödyntämistä tukevat eikä erillisyhtiön luottoluokituksen määrittäminen luotettavasti ole muutoin mahdollista. Implisiittistä tukea koskeva tulkintasuositus poikkeaa vallitsevasta erillisyhtiöperiaatteeseen perustuvasta verotuskäytännöstä ja sitä voidaan Verohallinnon mukaan pitää perustavanlaatuisena uutena tulkintasuosituksena, jota voidaan soveltaa verovuodesta 2020 alkaen.
  • Hämäläinen, Teemu (2021)
    Tutkielman tarkoituksena on selvittää etuyhteysliiketoimen tunnistamisen ja uudelleenluonnehdinnan välistä rajanvetoa Suomen vero-oikeudessa. Kysymys voidaan muotoilla myös siten, mitkä viranomaisten toimet voidaan katsoa olevan sallittua liiketoimen tunnistamista, ja mitkä kiellettyä uudelleenluonnehdintaa. Tutkielma on kirjallisuuskatsaus, ja kysymystä tarkastellaan pääasiassa Korkeimman hallinto-oikeuden oikeuskäytännön pohjalta. Uudelleenluonnehdinnan kielto vahvistettiin ensimmäisen kerran KHO:n ratkaisussa KHO 2014:119, jossa oli kyse vieraan pääoman ehtoisen lainan luonnehtimisesta omaksi pääomaksi. Tämän jälkeen KHO ei ole suoranaisesti viitannut ratkaisuissaan uudelleenluonnehdinnan kieltoon ennen tapausta KHO 2020:34. Kyseisessä tapauksessa oli kyse konsernin rahoitusjärjestelyn uudelleenluonnehdinnasta ja sivuuttamista, ja KHO katsoi, ettei VML 31 § mahdollista sitä. Tutkielmassa käydään läpi myös muita KHO:n ennakkoratkaisuja koskien uudelleenluonnehdintaa. Näiden oikeustapausten sekä oikeuskirjallisuuden ja tieteellisten artikkeleiden pohjalta pyritään muodostamaan prejudikaattisääntöjä, jotka selventäisivät etuyhteysliiketoimen tunnistamisen ja uudelleenluonnehdinnan välistä rajanvetoa.
  • Pentzin, Petra (2022)
    Tutkielman näkökulma on veroprosessioikeudellinen. Tutkielmassa tarkastellaan Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön näkökulmasta Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan soveltumista verotusmenettelyssä. Tavoitteena tutkielmassa on selvittää verovelvollisen ilmoitusvelvollisuuteen liittyvää oikeustilaa Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan ja erityisesti itsekriminointisuojan soveltamisen näkökulmasta. Nykyään itsekriminointisuojalla tarkoitetaan sitä, että kenenkään ei tarvitse myötävaikuttaa oman syyllisyytensä selvittämiseen. Tähän kuuluu olennaisena osana myös oikeus vaikenemiseen, mutta muutoin itsekriminointisuojan sisältö ja tarkkuus jättää auki kysymyksiä verotusmenettelyn näkökulmasta. Itsekriminointisuoja on alun perin kehitetty rikosprosessissa, joka on EIT:n tulkinnan vuoksi saanut jalansijaa myös muissa prosessilajeissa. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että siviiliprosessissa tai hallinnollisessa menettelyssä annetut lausumat tai niissä hankitut selvitykset voivat tulla itsekriminointisuojan soveltamisen piiriin. Euroopan ihmisoikeussopimus ei nimenomaisesti sisällä määräystä koskien itsekriminointisuojan soveltamista vaan itsekriminointisuojan nykyinen määritelmä on omaksuttu Suomeen Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännöstä. Tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklassa tarkoitettuihin oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin keskeisiin ominaisuuksiin kuuluu itsekriminointisuojan soveltaminen. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen lähtökohta päätettäessä siitä, sovelletaanko 6 artiklaa kyseiseen verotusasiaan, on ollut selvittää verotusasian laatu kysymällä ensinnäkin, onko kyseessä ”oikeudenkäyntiasia” (dispute/engl. contestation/ranska) ja onko asia määräävästi rikosoikeudellinen tai siviilioikeuksia ja velvollisuuksia koskeva. Autonomisen tulkinnan periaatteella tarkoitetaan Euroopan ihmisoikeussopimuksen kohdalla sitä, että sopimustekstissä käytetyillä käsitteillä on itsenäinen merkityksensä, joka ei ole yhteneväinen vastaavalla käsitteellä kansallisessa oikeudessa olevan merkityksen kanssa. EIT on arvioinut rikossyytteen käsitteen 6 artiklan soveltamisalan kannalta itsenäisesti antamatta ratkaisevaa merkitystä kansallisen oikeuden määritelmille. EIT on käyttänyt rikossyytteen määrittelyyn ns Engel-kriteereitä, joiden mukaan arvioidaan menettelyn laatua kansallisessa oikeudessa, syytteessä tarkoitetun teon luonnehdintaa sekä langetettavan seuraamuksen laatua ja ankaruutta. Arviointi siitä, sisältyykö asiaan määritelmä rikossyytteestä, ei riipu ainoastaan siitä, sisältyykö määritelmä kunkin jäsenmaan omaan kansalliseen rikoslakiin. Rikossyyte - määritelmällä on oma yleissopimukseen perustuva merkityksensä. Lähtökohta EIT:n oikeuskäytännössä itsekriminointisuojan soveltamiselle on se, milloin viranomaisen katsotaan käyttäneen pakkoa. Itsekriminointisuojan suojaamana syytetyltä ei voida pakkokeinoin hankkia todisteita vastoin hänen tahtoaan. Kysymys on täten syytettyä suojaavasta periaatteesta, mutta perusteiltaan sillä ehkäistään oikeuden väärinkäyttöä viranomaisten taholta ja turvataan muiden 6 artiklan periaatteiden toteutumista. Tutkielman johtopäätöksissä nojaudutaan siihen, että nykyinen oikeustila ei suojaa rehellistä verovelvollista, joka pyrkii täyttämään ilmoitusvelvollisuutensa, eikä verovelvollisen oikeusturva toteudu legaliteettiperiaatteen mukaisesti, koska tämä ei ole oikeutettu 6 artiklan suojaan. Tämän vuoksi Euroopan ihmisoikeussopimukseen tulee tehdä lisäpöytäkirja, jossa 6 artiklan sovellettavuutta verotusmenettelyyn selvennetään ja jotta verovelvollisen oikeusturvakeinoja voitaisiin tasapainottaa suhteessa veroviranomaisen toimivaltuuksiin.
  • Vartiainen, Pihla (2023)
    Osakkeiden hallintarekisteröinti mahdollistaa kansainvälisen sijoitustoiminnan, mutta se aiheuttaa samalla paljon lieveilmiöitä, kuten veronkiertoa, korruptiota ja talousrikollisuutta. Hallintarekisteröinnin avulla tosiasiallinen osakkeenomistaja voi piilottaa varallisuuttaan anonyymisti säilyttäjien nimiin. Väärinkäytösten estämiseksi OECD on julkaissut TRACE-menettelyn, joka on ollut pohjana osingonsaajatietojen toimittamiselle, osingon lähdeveromuutoksille Suomessa ja Verohallinnon säilyttäjärekisterin perustamiselle. Tutkielmassa on tutkittu 1.1.2020 voimaan tulleita yleisesti verovelvolliselle jaettavan osingon ennakonpidätyksen veromuutoksia ja 1.1.2021 voimaan tulleita rajoitetusti verovelvolliselle jaettavan osingon lähdeverotuksen veromuutoksia, jotka koskevat hallintarekisteröidylle osakkeelle jaettavaa osinkoa. Lisäksi tutkielmassa on tutkittu näihin liittyvää verovastuun jakautumista rekisteröityneen ja rekisteröitymättömän säilyttäjän, osingonmaksajan ja osingonsaajan välillä. Tutkimusongelmana onkin, että Suomen ensimmäisenä maailman maana käyttöön ottamat yksityiskohtaiset hallintarekisteröidylle osakkeelle jaettavan osingon veromuutokset ja säilytysketjun eri osapuolten verovastuun muutokset vaikuttavat merkittävästi eri osapuolten velvollisuuksiin, vastuisiin ja veroprosesseihin. Suomessa verotus tunnistamattoman yleisesti ja rajoitetusti verovelvollisen osingonsaajan osalta on kiristynyt. Tällä on pyritty siihen, että osingonsaajatiedot toimitettaisiin Verohallinnolle ja että verotus voitaisiin toimittaa oikein jo osingonmaksuhetkellä. Lisäksi verovastuun määräytymisen sääntely on tehty yksityiskohtaisemmaksi. Yleisesti verovelvolliselle osingonsaajalle jaettavan osingon osalta verovastuu on osingonmaksajalla, mutta rajoitetusti verovelvolliselle osingonsaajalle jaettavan osingon osalta se on ensisijaisesti rekisteröityneellä säilyttäjällä ja toissijaisesti osingonmaksajalla. Rekisteröitymättömällä säilyttäjällä ei ole lainkaan vastuuta perimättä jääneestä verosta.
  • Harju, Joonas (2022)
    Maisterintutkielma käsittelee pääasiassa rajoitetusti verovelvollisen tulon verottamisesta annetun lain (627/1978) hallintarekisteröidylle osakkeelle maksetun osingon lähdeverotusta koskevien säännösten uudistusta (HE 282/2018 vp). Uutta lähdeverojärjestelmää on sovellettu 1.1.2021 alkaen ja siinä implementointiin OECD:n TRACE-malli. Uudella lähdeverojärjestelmällä pyrittiin sekä parantamaan Verohallinnon tiedonsaantia että luomaan lähdeverojärjestelmä, jossa verosopimusten mukaiset edut myönnetään jo lähteellä. Kesällä 2021 hallintarekisteröidylle osakkeelle maksetun osingon lähdeverokantojen keskiarvo oli kasvanut 26 prosenttiin sen ollessa esimerkiksi vuonna 2020 vain 15 prosenttia. Tähän pohjautuen tutkimuksessa tarkastellaan uuden lähdeverojärjestelmän toimivuutta erityisesti EU-oikeudellisesta näkökulmasta arvioimalla sen suhtautumista pääomien vapaaseen liikkuvuuteen sekä palveluiden tarjonnan vapauteen. Vaikuttaa siltä, ettei uusi lähdeverojärjestelmä toimi vielä optimaalisesti, sillä verosopimusten mukaisten lähdeveroetuuksien saaminen jo osinkoa maksettaessa on hankaloitunut. Esimerkiksi verosta vastuussa olevan rekisteröityneen säilyttäjän ja osingon maksajan verovastuu lähdeveron alipidätyksestä on voinut johtaa siihen, ettei lähdeveroetuuksia ole uskallettu myöntää jo lähteellä, mikäli tilanteeseen on liittynyt epäselvyyksiä. Nämä ongelmat ovat ongelmallisia EU-oikeuden näkökulmasta. Ne saattavat kuitenkin liittyä lähdeverojärjestelmän käyttöönottoon ja ne saattavat kadota tai ainakin helpottua ajan kuluessa, kun järjestelmä tulee lähdeverotuksen osapuolille tutuksi ja se myös itsessään selkeytyy. Uusi lähdeverojärjestelmä esimerkiksi erilaisine standardointeineen on optimaalisesti toimiessaan potentiaalisesti tehokas ja hallinnolliselta taakaltaan kohtuullinen. Vaikka lähdeverojärjestelmän käyttöönotossa on ilmennyt ongelmia, vielä ei voida tehdä lopullisia päätöksiä järjestelmän toimivuudesta.
  • Kaartinen, Simo (2020)
    Tutkielmassa käsitellään kryptoprotokollapohjaisten täysin virtuaalisten internetyritysten yhtiöoikeudellista luonnetta ja kansainvälistä verotusta voimassaolevien vero-oikeuden normien sekä erityisesti OECD:n BEPS-hankkeen yhteydessä 14.10.2020 julkaiseman digiyhtiöitä koskevan tuoreen nexus-sääntöehdotuksen pohjalta. Digitalisaatio tarjoaa yrityksille uusia tapoja harjoittaa liiketoimintaa. Internet mahdollistaa automaattisten palveluiden sekä tuotteiden myymisen asiakkaille ja data on noussut keskeiseen asemaan yritysten arvon luojana. Datan omistajuus on keskittynyt jättimäisille digiyhtiöille ja niiden vaikutus kaikkiin yhteiskunnan osa-alueisiin on kasvava. Kryptot ovat digitalisaation seuraava taso, jonka avulla toimijoiden taloudellista toimintaa voidaan järjestää uudella hajautetulla tavalla täysin virtuaalisesti. Niiden myötä digitaalisten palveluiden avulla luotu arvo voidaan jakaa tasapuolisemmin järjestelmään osallistuneiden tahojen kesken ja perinteinen omistajuuden tunne saadaan palautettua. Kryptot edustavat siis uutta yhtiöoikeudellista muotoa harjoittaa liiketoimintaa. Digitalisaatio on luonut haasteensa kansainväliselle vero-oikeudelle. Erityisen haastavaksi on muodostunut se, että voimassaolevat kansainväliset veronormit eivät riittävällä tavalla pysty tavoittamaan digitaalisen talouden perusteella syntynyttä arvonnousua rajat ylittävässä liiketoiminnassa. Tämä on väistämättä nostanut esiin sen kysymyksen, että miten valtioiden välinen oikeudenmukainen verotusoikeuksien jakautuminen voidaan toteuttaa digitalisoituneessa maailmassa, jossa kiinteitä toimipaikkoja ei välttämättä muodostu. Kryptoprotokollan avulla toteutettua liiketoimintaan luo entisestään painetta kansainvälisten vero-oikeuden normien muuttamiselle, sillä toiminta tapahtuu täysin verkossa ilman minkäänlaista fyysistä yhteyttä valtioihin. Näin ollen tulevaisuuden internetyritykset välttävät täysin fyysisten yhteyksien muodostumisen, mikä asettaa todellisen haasteen kansainvälisen vero-oikeuden periaatteeseen, jonka mukaan verotus tapahtuu siellä, missä arvo syntyy. Edellä mainituista lähtökohdista tutkimuksessa asetetaan kaksi tutkimuskysymystä, joiden perusteella pyritään ensinnäkin selvittämään, missä määrin nykyisten yhtiöoikeudelliset normit ja teoriat onnistuvat tavoittamaan kryptoprotokollan avulla harjoitettavan täysin virtuaalisen liiketoiminnan ja voidaanko tätä toimintaa pitää esimerkiksi elinkeinoverolain mukaisena liiketoimintana. Toisella tutkimuskysymyksellä havainnoidaan sitä, voidaanko nykyisten kansainvälisten vero-oikeuden normien avulla verottaa täysin verkossa toimivaa liiketoimintaa ja toisaalta selvitetään OECD:n ehdottaman uuden nexus-sääntöehdotuksen soveltumista internetyhtiön liiketulojen verottamiseen rajat ylittävissä tilanteissa. Toisaalta tutkimuksessa nostetaan esiin haasteita, joita täysin verkossa harjoitettu liiketoiminta voi aiheuttaa sekä yhtiöoikeudelle että kansainväliselle vero-oikeudelle, kun sijoittautumistarvetta mihinkään valtioon ei ole olemassa. Tutkielman näkökulma on lainopillinen, mutta molempien tutkimuskysymysten tarkastelu edellyttää myös de lege ferenda -tyyppistä sekä veropoliittista pohdintaa. Tutkielmassa päädytään lopputulokseen, jonka mukaan voimassaoleva yhtiöoikeudellinen sääntely ei kykene tunnistamaan kryptoprotokollan avulla organisoitua taloudellista toimintaa itsenäisen oikeushenkilön toiminnaksi, jonka perusteella niiden operointi tapahtuu täysin yhtiöoikeudellisen sääntelykehikon ulkopuolella. Tulos johtaa siihen, että myöskään kansainvälisen vero-oikeuden voimassaolevat normit tai ehdotettu uusi nexus-sääntö eivät sovellut niiden verottamiseen, vaikka ehdotettu uusi nexus-sääntö tarjoaa ainakin teoreettisen mahdollisuuden siihen. Tutkielmassa esitetään kuitenkin väite, että olemassa olevien kryptoprotokollalle perustuvien internetyhtiöiden toiminta on de facto verrattavissa modernien osakeyhtiöiden toimintaan, jolloin valtioiden veropoliittisessa intressissä tulisi olla myös niiden verottaminen. Mitä pidemmälle kryptoprotokollien avulla harjoitettu liiketoiminta kehittyy, on se etulyöntiasemassa moderneihin osakeyhtiöiden nähden, kun sen liiketulot ovat verottomia. Vero-oikeudessa vallitsevan neutraalisuuden periaatteen tai valtioiden veropohjan rapautumisen estämisen kannalta tätä ei voida pitää toivottuna tilanteena. Näin ollen kryptoprotokollia koskevaa sääntelyä tulisi edelleen kehittää ja teknologian potentiaali tulisi huomioida nykyistä kokonaisvaltaisemmin.
  • Jokelainen, Marianna (2022)
    Tutkielmassa tarkastellaan vero-oikeudellista lakiuudistusta, jossa muutettiin eräiden rajat ylittävien hybridijärjestelyjen verotuksesta annettua lakia (1567/2019) siten, että lakiin lisättiin uusi käänteiseen hybridiyksikköön liittyviin tilanteisiin sovellettava 8 a §. Lakimuutokset astuivat voimaan 1.1.2022 ja niitä sovelletaan ensimmäisen kerran verovuodelta 2022 toimitettavassa verotuksessa. Lakimuutos on osa laajempaa kansainvälisen tason vero-oikeudellista muutoshanketta ja perustuu neuvoston direktiiviin (EU) 2017/952 direktiivin (EU) 2016/1164 muuttamisesta siltä osin kuin on kyse verokohtelun eroavaisuuksista kolmansien maiden kanssa (’ATAD II’). Tutkielmassa selvitetään lakimuutoksen tausta ja tarkoitus, paneudutaan lainkohdan soveltamiseen ja sen haasteisiin vero-oikeudellisesta näkökulmasta sekä tarkastellaan lakimuutoksen aikaansaamaa tosiasiallista muutosta oikeustilassa. Tarkastelussa huomioidaan lainkohdan tulkintaa ja soveltamista rajaavat keskeiset EU-oikeuden ja verosopimusoikeuden reunaehdot. Hybridilain 8 a §:n sisältämiin käsitteisiin ja soveltamisalaan liittyy muutamia tulkinnanvaraisia kysymyksiä ja lain esitöissä esitetyistä tulkintalinjoista huolimatta soveltamisala jää joiltain osin hieman avoimeksi. Suomi on implementoinut säännöksen direktiivin sanamuodosta poikkeavasti laajentamalla yhtymän sijasta yhtymän rajoitetusti verovelvollisen yhtiömiehen verovelvollisuutta, mikä asettaa tiettyjä haasteita suhteessa EU-oikeuteen ja kansainväliseen verosopimusoikeuteen. Käytännössä kyse on soveltamisalaltaan hyvin rajatusta säännöksestä, koska hybridilain 8 a §:n soveltaminen on pääsääntöisesti viimesijaista suhteessa muuhun verolainsäädäntöön. Sääntely on osa hybridisääntelyn ennaltaehkäisevää kokonaisuutta, jolla pyritään torjumaan verovelvollisten halukkuutta hyödyntää eri lainkäyttöalueiden verojärjestelmien eroavaisuuksista johtuvaa verolainsäädännön tarkoituksen vastaista alhaista verotusastetta hybridijärjestelyiden keinoin.
  • Mattila, Annika (2021)
    Kiinteistösijoitusten verokohtelua on pyritty selvittämään kartoittaen mahdollisuuksia tiivistää veropohjaa ulkomaisten kiinteistöomistusten fiskaalisen merkityksen kasvaessa. Selvitystä vaikeuttaa oikeustilan vallitseva keskeneräisyys johtuen sekä muutoksista lainsäädännössä että EU:n tuomioistuimen viimeaikaisesta oikeuskäytännöstä. EU:n pääomamarkkinoiden yhtenäistymiskehityksen myötä Suomen verotusoikeus ulkomaisiin kiinteistöomistuksiin riippuu siitä, vertautuuko ulkomainen toimija verovelvolliseen vai verovapaaseen suomalaiseen toimijaan. Vertailuarviointi nojaa oikeuskäytäntöön, sillä yhtiöoikeutta ei ole kansainvälisesti harmoninsoitu. Oikeustilassa voidaan erottaa kaksi keskeistä avoinna olevaa kokonaisuutta. Ensinnäkin sijoitusrahastojen verovapauden edellytyksistä säädetään vuodesta 2020 eteenpäin tuloverolaissa, mutta uudet verovapauden edellytykset eivät välttämättä täytä EU-oikeuden vaatimuksia, minkä seurauksena Helsingin hallinto-oikeus on pyytänyt TVL 20 a §:ssä säädetystä sopimusperusteisuuden vaatimuksesta ennakkoratkaisua EU:n tuomioistuimelta. Toiseksi avoinna on kysymys siitä, mihin oikeudelliseen muotoon ulkomaiset kiinteistösijoitusrakenteet tulisi luokitella silloin, kun Suomen oikeusjärjestelmä ei tunne ulkomaisen rahaston oikeudellista muotoa. EU:n tuomioistuin antoi hiljattain Suomea koskevan tapauksen C-480/19 E v. VOVA, jossa oli kyse luxemburgilaisen SICAV-rahaston vertautumisesta suomalaiseen sijoitusrahastoon. Kyse oli UCITS-direktiivin mukaisesta toimijasta, ja UCITS-rahastojen kannalta ratkaisu selkeytti oikeustilaa, mutta niin sanottujen non-UCITS-rahastojen osalta ratkaisu jätti jälkeensä useita avoimia kysymyksiä. SICAV-muotoinen rahasto on kansainvälisesti yleinen toimintamuoto, jota Suomen oikeusjärjestelmä ei tunnista. SICAV-rahasto voi useimmissa valtioissa sijoittaa myös kiinteistöihin, ja SICAV-rahaston kiinteistösijoitukset voivat suuntautua myös Suomeen. Tuloverolain uudistuksen jälkeen yhtiömuotoiset SICAV-rahastot suljettiin Suomessa pois verovapauden piiristä. Tutkielmassa analysoidaan kansainvälisesti käytettyjen kiinteistösijoitusrakenteiden oikeudellisia ja toiminnallisia ominaisuuksia verotus- ja oikeuskäytännön valossa pyrkien selvittämään päälinjoja, joiden perustella sijoitusrakenteita luokitellaan eri oikeudellisiksi muodoiksi. Lisäksi tutkielmassa analysoidaan sopimusperusteisuuden vaatimuksen EU-oikeudenmukaisuutta peilaten EU:n tuomioistuimen oikeuskäytäntöä Luxemburgilaisiin rahastoihin, jotka sijoittavat Suomessa sijaitseviin kiinteistöihin. Kysymyksen havainnollistamiseksi analysoidaan Luxemburgin yhtiö- ja rahastolainsäädännön mukaisia sijoitusrakenteita, sillä Luxemburgin yhtiöoikeus tunnistaa kaikki relevantit rahastotyypit, yhtiömuodot ja näiden variaatiot, eikä oikeusjärjestelmä tunnista erillistä REIT-doktriinia. Tutkielman metodologisena lähestymistapana on lainoppi ja pääasiallisena lähdemateriaalina käytetään EUT:n, KHO:n, hallinto-oikeuksien ja keskusverolautakunnan oikeuskäytäntöä sekä oikeuskirjallisuutta ja asiantuntija-artikkeleita.
  • Parvela, Lauri (2023)
    Vuoden 2004 pääomaverotuksen uudistuksessa säädettiin EVL 6b §, joka sääntelee käyttöomaisuusosakkeen verovapaata luovutusta. Osakkeen verovapaa luovutus edellyttää muun muassa sitä, että osakkeet ovat omistettu yhtäjaksoisesti vähintään vuoden ajan ja omistusosuus on vähintään 10 prosenttia. Säännöksen soveltamiseen liittyy runsaasti rajanvetotilanteita, minkä vuoksi tematiikkaa on käsitelty laajasti eri oikeusasteissa. Vallitseva oikeustila pohjautuukin vahvasti nimenomaan oikeuskäytännön varaan, minkä takia se on keskeisessä osassa myös tätä tutkielmaa. Problematiikkaa on myös pohdittu lukuisissa oikeudellisissa teoksissa. Tämän tutkimuksen tavoitteena on systematisoida ja selkeyttää niitä edellytyksiä, jolloin käyttöomaisuuden määritelmän voidaan katsoa täyttyvän ja milloin käyttöomaisuusosakkeet ovat luovutettavissa verovapaasti. Lisäksi tässä tutkielmassa tarkastellaan vastaavia säännöksiin Ruotsin ja Alankomaiden oikeusjärjestyksessä ja peilataan niitä Suomen oikeustilaa vasten. Tutkielman tavoitteena ei ole esittää yhtä rautalankamallia, jonka perusteella osakkeet olisivat aina verovapaasti luovutettavissa, vaan ainoastaan erottaa niitä tekijöitä, joiden voidaan katsoa olevan merkityksellisiä arvioinnin kannalta. Tutkielma osoittaa, että Suomessa vallitseva oikeustila verovapauden saavuttamiselle on tiukka, eikä yhden kriteerin täyttäminen lähtökohtaisesti oikeuta verovapaata luovutusta. Lisäksi sääntely on kansainvälisesti katsottuna tiukempaa kuin muissa valtioissa.
  • Heino, Julius (2022)
    Finlands regering har föreslagit till riksdagen att det synsättet på arbetsgivarbegreppet i relation till skatterätt bör ändras. Historiskt har Finland tillämpat det så kallade formella arbetsgivarbegreppet, och nu föreslår regeringen att Finland ska övergå till att använda det ekonomiska arbetsgivarbegreppet, vilket skulle harmonisera Finlands synsätt med omvärlden. Detta skulle innebära att bedömningen angående vem som är arbetsgivare skulle grunda sig på de gällande omständigheterna. De föreslagna ändringarna skulle innebära att ett finskt företag kunde anses utgöra arbetstagarens ekonomiska arbetsgivare, vilket skulle innebära att löneinkomsten är beskattningsbar i Finland. Syftet med förslaget är att skapa konkurrensneutralitet mellan arbetstagare som har hemvist i Finland och arbetstagare med hemvist i tredje länder, och att skapa konkurrensneutralitet mellan företag som utnyttjar utländsk arbetskraft och företag som ej gör det. De föreslagna lagändringarna skulle inte leda till en stor ökning av skatteintäkter, men skapar nya rapporteringsskyldigheter och en ökad administrativ börda för berörda parter. Forskningens syfte är att kartlägga de förslagna ändringarna i relation till deras mål.
  • Ebeling, Anette (2022)
    Siirtohinnoittelu tarkoittaa toisiinsa etuyhteydessä olevien osapuolten välisten liiketoimien hinnoittelua. Siirtohinnoittelu perustuu markkinaehtoperiaatteelle, jonka mukaan konserniyhtiöiden välisissä liiketoimissa käytettävien hintojen tulee vastata hintoja, joita toisistaan riippumattomat osapuolet käyttäisivät vertailukelpoisessa tilanteessa. Yksi keskeisimmistä siirtohinnoittelua koskevista tulkintaohjeistuksista ovat OECD:n julkaisemat siirtohinnoitteluohjeet. Vuoteen 2020 asti ohjeissa ei ollut otettu kantaa konsernin sisäisten rahoitusliiketoimien markkinaehtoisuuden arviointiin. 11.2.2020 OECD julkaisi kauan odotetut rahoitusliiketoimia koskevat siirtohinnoitteluohjeet, joissa on annettu tarkempia ohjeita muun muassa konsernin sisäisten lainojen markkinaehtoisuuden arviointiin. Tutkielman tarkoituksena on selvittää, millä tavoin etuyhteydessä olevien osapuolten välisten lainojen markkinaehtoinen hinta määritellään. Lisäksi tarkastellaan sitä, onko konserniin kuulumisella merkitystä markkinaehtoista korkotasoa määritettäessä. Asia on ajankohtainen, koska uudet rahoitusliiketoimia koskevat siirtohinnoitteluohjeet ovat tuoneet joitain muutoksia Suomen siirtohinnoittelua koskeviin tulkintakäytäntöihin. Aikaisemmin Suomessa on sovellettu melko tiukasti erillisyhtiöperiaatteen mukaista tulkintaa. Uusissa rahoitusliiketoimia koskevissa siirtohinnoitteluohjeissa konsernisuhteelle on kuitenkin annettu merkitystä joissakin tilanteissa. Kyse on perustavanlaatuisesta uudesta tulkintasuosituksesta. Tutkielmassa konsernin sisäisten lainojen markkinaehtoisuutta on lähdetty tarkastelemaan painottaen niitä muutoksia, joita OECD:n rahoitusliiketoimia koskevat siirtohinnoitteluohjeet ovat tuoneet. Koska uudet ohjeistukset ovat muuttaneet suomen tulkintakäytäntöä koskien erillisyhtiöperiaatetta, myös kyseisen periaatteen asemaa Suomessa on käsitelty lyhyesti. Erillisyhtiöperiaatteella on ollut Suomessa vahva asema, mutta uusien siirtohinnoitteluohjeiden ja oikeuskäytännön myötä tämän aseman uudelleentarkastelu on perusteltua.
  • Okungbowa, Imade (2023)
    OECD:n BEPS-hankkeen seurauksena EU:ssa on toteutettu lukuisia uudistuksia aggressiivisen verosuunnittelun ja veron kiertämisen estämiseksi, kuten hyväksytty veron kiertämisen estämistä koskeva direktiivi ja laajennettu hallinnollista yhteistyötä koskevan direktiivin soveltamisalaa. Kaikista aikaisemmista ponnisteluista huolimatta viimeaikaiset verokriisit, kuten Pandoran paperien tietovuoto ja OpenLux-tutkinta ovat paljastaneet, että kuoriyhtiöitä käytetään yhä aggressiivisessa verosuunnittelussa ja veronkierrossa. Erityisesti monikansallisten konsernien on havaittu perustuvan yrityksiä, joilla ei ole vähimmäissubstanssia, tavallisesti matalan verotuksen lainkäyttöalueelle vähentääkseen maksettavikseen tulevien verojen kokonaismäärää. Jotta EU:ssa toimivat yhteisöt, joilla ei ole lainkaan tai hyvin vähän taloudellista toimintaa, eivät pääse hyötymään veroeduista tai aiheuttamaan veronmaksajille ylimääräistä taloudellista taakkaa, Euroopan komissio antoi joulukuussa 2021 direktiiviehdotuksen kuoriyhtiöiden väärinkäytön estämiseksi verotuksessa. Direktiiviehdotuksen säännösten tavoitteena on vähentää kuoriyhtiöiden väärinkäytöstä aiheutuneita verotulojen menetyksiä ja veroihin liittyviä väärinkäytöksiä rajat ylittävissä tilanteissa esimerkiksi mahdollistamalla veroviranomaisten pääsyn muissa jäsenvaltioissa sijaitsevien kuoriyhtiöiden tietoihin. Direktiiviehdotuksen avulla jäsenvaltiot kykenevät tunnistamaan EU:ssa sijaitsevat kuoriyhtiöt ja soveltamaan yhteisiä veroseuraamuksia niihin. Tutkielman ensisijaisena tarkoituksena on selvittää ehdotetun kuoriyhtiödirektiivin keskeinen sisältö ja vaikutus voimassa oleviin säännöksiin sekä arvioida kuoriyhtiödirektiivin tavoitteiden saavuttamiseksi asetettujen toimenpiteiden täytäntöönpanokelpoisuus ja tehokkuus. Erityisenä tavoitteena on selvittää, onko jo olemassa sääntelyä, jolla voitaisiin riittävästi puuttua kuoriyhtiöiden väärinkäyttöön ja siten arvioida direktiivin tarpeellisuus. Tutkielman kohteena oleva kuoriyhtiödirektiivi on vasta ehdotus, jonka lopullisesta sisällöstä ei ole vielä päätetty. Direktiiviehdotuksen jatkovalmistelussa ehdotusta on muun muassa tiukennettava tietyiltä osin, minkä lisäksi direktiiviehdotukseen liittyviä avoimia kysymyksiä on syytä tarkentaa, jotta tulkintaongelmilta vältytään käytännössä. Kuoriyhtiöiden väärinkäyttöä estävän sääntelyn merkittävin ongelma lienee, ettei sääntelyn suhdetta muuhun EU-lainsäädäntöön ole tarkennettu.