Skip to main content
Login | Suomeksi | På svenska | In English

Browsing by study line "Uppgifter i kyrkorna och religiösa samfund"

Sort by: Order: Results:

  • Haponen, Susanna (2021)
    Tarkastelen maisterintutkielmassani Toisessa Samuelin kirjassa esiintyvän Absalomin maskuliinisuutta. Tutkielmani keskittyy pääosin Toisen Samuelin kirjan lukuihin 13–18, jotka käsittelevät ennen kaikkea Absalomin vallankaappausyritystä. Tutkielmani pääasiallisena lähteenä toimii masoreettinen teksti, mutta käytän hyväkseni myös Septuagintan ja Kuolleenmeren kääröjen tarjoamia Toisen Samuelin kirjan versioita. Maskuliinisuustutkimuksella on paljon annettavaa laajemmalle raamatuntutkimukselle, sillä se ottaa huomioon asioita erilaisesta näkökulmasta kuin esimerkiksi perinteinen historiallis-kriittinen raamatuntutkimus. Maskuliinisuuden yksi tärkeimmistä ominaisuuksista on sen sidonnaisuus kontekstiin, sillä eri kulttuureilla on erilaiset ihanteet maskuliinisuudesta. Vanhan testamentin saralta maskuliinisuutta on tutkittu huomattavasti vähemmän Uuteen testamenttiin verrattuna. Tämä tekee myös tutkielmastani merkittävän, sillä Absalomin maskuliinisuudesta ei ole aikaisempaa vastaavaa tutkimusta. Tutkielmassani tarkastelen Absalomin maskuliinisuutta sekä sitä, miten maskuliinisuus esitetään tekstissä. Absalomin lisäksi tarkastelen myös muiden kertomuksessa esiintyvien hahmojen, kuten kuningas Daavidin maskuliinisuutta. Kertomuksen hahmot muodostavat keskenään valtasuhteiden ja maskuliinisuuksien verkoston, jonka myötä jokainen tekstin hahmo vaikuttaa osaltaan tekstissä näyttäytyvään lopputulokseen. Tutkielmani teoreettisena pohjana toimii Raewyn Connellin näkemys hegemonisesta maskuliinisuudesta, johon peilaan Absalomin kertomuksesta löytämiäni maskuliinisuuden ilmentymiä. Hegemonisen maskuliinisuuden lisäksi sovellan työssäni Martti Nissisen relatiivisen maskuliinisuuden määritelmää. Tutkielmassani käyn läpi Absalomin kertomuksen jae jakeelta, nostaen maskuliinisuustutkimuksen valossa merkittävät kohdat tarkempaan analyysiin. Tutkielmani perusteella Absalom osoittautuu hegemonisen maskuliinisuuden edustajaksi. Tämän osoittavat esimerkiksi hänen ulkonäölliset piirteensä, sillä hänet kuvataan tekstissä kauniiksi mieheksi, jolla on pitkä ja painava tukka. Nämä piirteet yhdistettiin muinaisessa Israelissa vahvasti maskuliinisuuteen ja seksuaaliseen kyvykkyyteen. Ulkonäöllisten piirteiden lisäksi Absalom käyttäytyy miehisten odotusten mukaisesti, sillä hän puolustaa omaa kunniaansa ja on viisas sekä vakuuttava toimissaan. Hegemonisen maskuliinisuuden lisäksi Absalomin käytöksestä on havaittavissa myös alisteisen maskuliinisuuden piirteitä. Alisteinen maskuliinisuus tulee esille erityisesti Absalomin suhteessa hänen veljeensä Amnoniin ja isäänsä kuningas Daavidiin. Alisteisen maskuliinisuuden esiintyminen ei mielestäni kuitenkaan vähennä Absalomin ilmentämää hegemonista maskuliinisuutta.
  • Kauppila, Leena (2022)
    Tässä tutkielmassa tutkin yksityisten henkilöiden välistä anteeksiantotilannetta sekulaarisesta näkökulmasta käyttäen tutkimusmetodina filosofista tekstianalyysimenetelmää. Anteeksiannosta tulee ajankohtaista silloin, kun kahden henkilön välillä on tapahtunut teko, jolloin toisen käytös on loukannut joko henkisesti tai fyysisesti toista osapuolta. Anteeksianto on teko, jolla on mahdollista korjata osapuolten rikkoutuneet välit. Tutkimukseni tarkoitus on tarkastella, millaisia asioita on tapahduttava, jot-ta anteeksianto saavuttaa tavoitteensa ja rikkoutuneet välit palaavat jälleen sopuisiksi. Tukeudun Charles L. Griswoldin näkemykseen anteeksiannosta vastavuoroisena tapahtumana. Hänen anteeksiantajalle ja anteeksipyytäjälle asettamat käyttäytymistä koskevat ehdot ovat olennainen osa tutkimukseni sisältöä. Anteeksipyynnön on tapahduttava loukkaajan toimesta ja vain loukatun on mahdollista hyväksyä anteeksipyyntö ja antaa anteeksi. Loukkaajan on sitouduttava tietynlaiseen toimintaan, jotta hänen anteeksipyyntönsä voidaan hyväksyä. Loukkaajan on esimerkiksi kaduttava tekoaan, luvattava muuttaa käytöstään jatkossa sekä osoitettava kunnioittavansa loukattua henkilöä. Loukatun on puolestaan luovuttava kaunasta ja nähtävä loukkaaja uudessa valossa, erillisenä tehdystä teosta. Sosiaalisissa suhteissa molemminpuolinen kunnioitus on välttämätöntä. Anteeksianto mainitaan myös John L. Austinin puheaktiteoriassa. Austin jaottelee sanojen lausumiset konstatiiveihin ja performatiiveihin. Konstatiiveille ominaista on olla joko tosia tai epätosia toteamuksia, kun taas performatiivit, kuten anteeksipyyntö ja -anto, ovat sanojen lausumisten lisäksi sanoilla tekemistä. Onnistuessaan anteeksianto ja -pyyntö vapauttaa loukatun kaunasta ja loukkaajan syyllisyydestä. Performatiivisille teoille Austin määritteli kuusi luontumisehtoa, joiden tulisi toteutua, jotta teko voidaan katsoa luontuneen. Mikäli jokin ehto ei toteudu, teon katsotaan kompastuvan, jolloin se joko epäonnistuu kokonaan tai onnistuu vilpillisesti. Tutkimuksessani yhdistän Griswoldin määritelmät anteeksiannon ja -pyynnön ehdoista Austinin performatiiveille asettamiin luontumisehtoihin. Austinin performatiivilausumilta edellyttämä vakavuus on nähtävillä Griswoldin anteeksiannolle määrittelemistä ehdoista ja puolestaan Griswoldin anteeksiannon sisältämät ehdot ovat nähtävillä Austinin luontumisehdoista. Anteeksianto performatiivina yhdistettynä vastavuoroiseen anteeksiantoon antaa mahdollisuuden tarkastella, millaisia ehtoja anteeksianto edellyttää voidakseen onnistua.
  • Pörhönen, Janica (2022)
    Tässä maisterintutkielmassa tarkastelen, miten Yle, Helsingin Sanomat ja Turun Sanomat kehystävät antisemitismiä eli juutalaisvastaisuutta käsitteleviä uutisia ja feature-juttuja vuonna 2020. Antisemitismi on journalistisesti aiheena herkkä ja ideologisesti arvolatautunut. Medialla on vaikutusvaltaa siihen, mitä antisemitismistä ajatellaan. Maisterintutkielmani on laadullinen tutkimus, jonka metodina käytän kehysanalyysia. Hyödynnän erityisesti viestinnän, journalismin ja juutalaisuuden tutkimusta. Luon laajan kielellisiä ja visuaalisia kehystämiskeinoja tarkastelevan kehysanalyysin, mitä ei ole todennäköisesti tehty aiemmassa tutkimuksessa. Yle, Helsingin Sanomat ja Turun Sanomat kehystävät antisemitismin uhkana, torjuntana, konfliktina, solidaarisuutena juutalaisia kohtaan sekä pienen juutalaisjoukon selviytymisenä keskitysleiriltä. Media rakentaa todellisuutta antisemitismistä, joka ei kuulu liberaalin demokratian arvoihin. Rasistisille äänille ei anneta sijaa kyseisissä tiedotusvälineissä, jotka puolustavat ihmisoikeuksia. Suomen juutalaisia kyseiset tiedotusvälineet eivät kuitenkaan haastattele tai valokuvaa, toisin kuin esimerkiksi Saksan juutalaisia. Erityisesti Yle ja Helsingin Sanomat konstruoivat antisemitismistä emotionaalisen ja aistimellisen ilmiön. Antisemitismistä rakennetaan kaikkialla läsnäoleva uhka, jossa natsi-Saksan historia ja tulevaisuus kasvavasta antisemitismistä kietoutuvat yhteen. Tämä kertoo siitä, ettei antisemitismi Suomessa ole todennäköisesti ylisukupolvinen trauma, mikä saisi median varomaan liiallisen emotionaalisen tunnelman luomista.
  • Virtanen, Atte (2022)
    Dominioteologialla tarkoitetaan Yhdysvalloissa syntynyttä kalvinistisen kristinuskon muotoa ja siitä lähtenyttä liikettä, jonka tärkein vaikuttaja oli Rousas John Rushdoony. Armenialaistaustainen Rushdoony vaikutti ensin presbyteerikirkossa pastorina, mutta omistautui 1960-luvulta lähtien yksinomaan kirjoittamiselle ja kiertävän puhujan uralle. Työskentely lähetyssaarnaajana syrjäisessä intiaanireservaatissa oli saanut Rushdoonyn suhtautumaan epäilevästi julkisen valtiovallan mahdollisuuksiin auttaa ihmisiä yksilöinä, ja hän alkoi muotoilla kalvinistista poliittista teologiaa, jonka pohjana oli usko Vanhan testamentin lakisäädösten pätevyyteen myös nykykristittyjen elämässä. Hän kutsui itse ajatteluaan nimellä kristillinen rekonstruktionismi, mutta julkisuudessa se opittiin tuntemaan nimellä dominioteologia tai dominionismi. Rushdoonyn tärkeimmät teologiset oppi-isät olivat alankomaalaiset kalvinistit Abraham Kuyper ja Cornelius Van Til. Kuyperilta hän omaksui alueitsenäisyytenä tunnetun ajatuksen, jossa kaikki yhteiskunnan instituutiot ovat Jumalan tehtäviinsä ordinoimia ja siten samanarvoisia. Tältä pohjalta hän vastusti valtion alueen ylivaltaa suhteessa muihin alueisiin. Van Tililtä hän sai filosofiset perustelut poliittiselle ajattelulleen. Presuppositionalismina tunnetun filosofian mukaan Jumalan, ei ihmisen, on oltava kaiken päättelyn lähtökohta eikä yksikään tästä oletuksesta poikkeava filosofia kykene selittämään maailmankaikkeuden toimintoja tyydyttävästi. Rushdoonylla näihin yhdistyi postmillenialistinen historiakäsitys, jonka mukaan kristittyjen on omilla ponnisteluillaan saatettava Jumalan valtakunta maan päälle ennen Kristuksen toista tulemista. Tutkielmassa pyrin avaamaan Rushdoonyn ajatuksia hänen kirjansa Salvation and Godly Rule pohjalta ja havainnoimaan, miten Kuyperin ja Van Tilin ajattelu tulee hänellä esiin. Vertailemalla Rushdoonya ja valtavirtaisempaa teologia Stanley Hauerwasia pyrin näyttämään, että Rushdoonylle olennainen arvoliberaalin yhteiskunnan kritiikki on mahdollista myös vähemmän dogmaattisessa teologiassa. Kuvaamalla Rushdoonyn paikkaa Yhdysvaltain kristillisen oikeiston vaiheissa pyrin alleviivaamaan eroa Rushdoonyn tarkoitusperien ja seuranneen dominioteologian yhteiskunnallisen vaikutuksen välillä. Tutkielmassa selvisi, että Rushdoonyn tärkeimpiä painotuksia Vanhan testamentin lain noudattamisesta ja yhteiskunnallisten instituutioiden jakamisesta jumalallisesti ordinoituihin alueisiin ei omaksuttu Yhdysvaltain konservatiivikristittyjen poliittisiin ohjelmiin sellaisinaan. Hänen julkikuvaansa vaikutti negatiivisesti media, joka kiinnitti paljon huomiota Rushdoonyn lausuntoihin kuolemanrangaistuksesta. Sen sijaan kotiopetusliikkeessä hän oli pidetty hahmo, jopa siinä määrin, että liike sai ensi kertaa nostetta juuri hänen vuosikymmeniä jatkamansa taustatyön ansiosta.
  • Linna, Kari (2022)
    Tutkielmassa tarkastellaan hengellisen kasvun näkökulmaa bibliodraamatyöskentelyssä viiden ohjaajan haastatteluista saadun bibliodraamatyön suunnittelua ja toteutusta koskevan aineiston avulla. Tutkimuksessa selvitellään Raamatun tekstin vaikutusta ensiksi bibliodraaman suunnitteluun ja toiseksi suunnittelutyön heijastumista draaman toteutukseen, jossa sitä tarkastellaan erilaisten kohtaamistilanteiden yhteydessä hengellisen kasvun näkökulmasta. Hypoteesina tutkimuksessa on, että kokemuksellinen toiminta voi auttaa löytämään merkityksellisempää ja omakohtaisempaa suhdetta Raamatun kertomuksiin. Tutkimus on laadullinen ja sisällönanalyysin avulla haastatteluiden suunnitteluvaiheesta löytyi kolme pääluokkaa: Rohkaistuminen ja uskaltaminen, Luova oivallus ja Empaattinen mukana eläminen, joiden avulla hengellisen kasvun näkymiä on tarkasteltu draamatyöskentelyn toteutukseen liittyvien kohtaamistilanteiden kuvausten perusteella. Sielunhoidon näkökulma mahdollistaa hengellisen tarkastelunäkökulman käyttämisen tutkimuksessa. Bibliodraama on todettu aiemmissa tutkimuksissa monipuolisten toimintatapojensa vuoksi hyväksi tavaksi ajankohtaistaa ja syventää Raamatun kertomusten sisältöä sekä luoda niihin myös henkilökohtaisempaa suhdetta kokemuksellisuuden ja ryhmässä tapahtuvan vuorovaikutteisen toiminnan avulla. Tutkimuksen tuloksista käy ilmi samansuuntaisia havaintoja. Huolellinen suunnittelu luo osaltaan turvallista työskentelyilmapiiriä ja edellytyksiä sille, että uskalletaan heittäytyä luovaan työskentelyyn aidosti oman persoonan välityksellä, ja uskalletaan ryhtyä eri työmuotojen avulla käsittelemään Raamatun tekstin aihepiireistä löytyviä tilanteita ja aiheita. Vuorovaikutteinen toiminta ryhmässä, mielikuvituksen käyttö ja eläytyminen erilaisiin Raamatun teksteistä välittyviin tilanteisiin tarkentavat omaa työskentelyä ja auttavat pääsemään kiinni yksilön oman elämän kannalta tärkeisiin teemoihin. Ryhmätilanteissa tai eri toimintatapojen yhteydessä vuorovaikutus ja empatia ovat vaikuttaneet luovien ja rohkeuttakin vaativien näkökulmien avautumiseen työskentelyssä oman hengellisen kasvun alueille. Bibliodraama voi olla toimintatapojensa avulla aktivoimassa kirkollista elämää laajemminkin auttamalla sen usein jäykkiä ajattelu- ja toimintatapoja uudistumaan, ja tällä tavoin tuomaan kristillistä toimintakulttuuria lähemmäksi tämän päivän ihmisiä.
  • Huuhtola-Laurén, Tero (2022)
    Tämän tutkielman tehtävänä on tutkia, mitä yhtäläisyyksiä ja eroavaisuuksia on Viktor Franklin logoterapian pääkäsitteillä ja suomalaisen evankelisluterilaisen sielunhoidon opaskirjallisuuden sielunhoitokäsityksillä. Tutkielman pääkirjallisuutena käytän Viktor Franklin teosta Logoterapia: Avain mielekkääseen elämään (2005), sillä se sisältää Franklin logoterapian pääperiaatteet tiivistetysti. Sielunhoidon pääkirjallisuutena käytän kahta viimeaikaista suomalaisen sielunhoidon opaskirjaa, Paavo Kettusen teosta Auttava kohtaaminen 1: Sielunhoidon perusteet ja teologia (2013) sekä Raili Gothónin teosta Auttava kohtaaminen 2: Sielunhoidon menetelmät ja käytäntö (2014). Valitsin nämä teokset, sillä niissä esitetään kattavasti suomalaisen sielunhoidon historiaa, teoriaa, teologiaa, käytänteitä ja menetelmiä. Käytän myös tärkeänä ja tukevana kirjallisuutena kahta muuta viimeaikaista sielunhoidon yleisesitystä, jotka ovat Sielunhoidon teologia (2021) sekä Sielunhoidon käsikirja (1997). Tarkastelen aluksi sielunhoidon historiaa ja kehitystä Suomessa vanhaluterilaisesta ja pietistisestä sielunhoitomallista kohti nykypäivän terapiakeskeisempää suuntausta. Lisäksi analysoin tarkemmin sielunhoidon käsitettä. Tämän jälkeen esittelen Franklin logoterapian tutkielman kannalta riittävän kattavasti. Erittelen siitä tärkeimmät käsitteet ja kategoriat, joihin vertaan sielunhoitoon liittyvää aineistoa. Käyn läpi evankelisluterilaisen sielunhoidon ja logoterapian ihmiskäsityksen kappaleen kodalla logoterapian ihmiskäsityksen kolme peruspilaria. Tämän jälkeen vertailu siirtyy logoterapian kolmeen arvoryhmään, joista viimeinen, asennearvot, on jaettu vielä kolmeen osaan (syyllisyys, kärsimys ja kuolema). Seuraava luku käsittelee logoterapian ja evankelisluterilaisen sielunhoidon eroavaisuuksia. Esittelen vielä eroavaisuuksien jälkeen paradoksaalisen intention tekniikan, joka on logoterapian tunnetuin käytännön menetelmä. Logoterapiasta ja evankelisluterilaisesta sielunhoitokirjallisuudesta löytyy paljon samankaltaisuuksia, eikä niiden välillä ole merkittäviä ristiriitoja, vaikka joitakin eroavaisuuksia löytyy. Eroavaisuudet niiden välillä liittyvät lähinnä sielunhoidon erityisosaamisen alueelle. Yhdistämällä logoterapia evankelisluterilaiseen sielunhoitoon voidaan nähdäkseni saavuttaa suuri positiivinen ja hyödyllinen potentiaali ihmisen henkilökohtaiseen elämän tarkoitukseen sekä perimmäiseen tarkoitukseen liittyvissä kysymyksissä.
  • Vistilä, Tero (2021)
    : Tässä tutkimuksessa tutkitaan seurakuntien organisaatioviestinnän ja yhteisöviestinnän merkitystä, käytäntöjä ja ilmenemistapoja tiedotustyön muutoksen, ja siihen saumattomasti liittyvän yhteisöviestintää harjoittavan työntekijän näkökulmasta. Tarkoituksena oli historiallisen dokumentoinnin kautta saada yleiskuva seurakunnallisen viestinnän kehityksen painopisteistä ja tiedotuskentän muutoksista. Viestinnän kehitys ei tarkoita tässä tutkimuksessa viestinnän kohteen tai sisällön muutosta, vaan sitä muutosta, miten viestintätyö on muuttunut työntekijän, työympäristön ja työkalujen kautta. Tämä tarkoittaa teknisen kehityksen, viestinnän kehitykseen liittyvien hankkeiden, organisaatiomuutosten ja työn sisällön muutosta. Tiedotustyön ohella seurakuntalehti on ollut tiedotuksen kulmakivi, ja lehtiartikkelit sekä vuorovaikutus seurakuntalaisten kanssa on mielenkiintoista. Tuhansien artikkelien aineiston suuruuden takia journalismia ja sen sisällön muutosta ei voi kuitenkaan tutkia yhtä mielekkään analyyttisesti tässä yhteydessä kuin tiedotustyötä. Tarkoitushakuinen arkistoanalyysi ja työntekijöiden haastattelut laatimillani kysymyksillä johdattavat aiheen historialliseen käsittelyyn ja johtopäätösten tekemiseen viestinnän kehityslinjoista. Tutkimuksen tuloksena on tarkoitus saada kokonaiskuva seurakunnallisen yhteisöviestinnän kehityksestä, siihen vaikuttavista tekijöistä ja mediakentän ratkaisevista muutoksista, jotka ovat vaikuttaneet kokonaisvaltaisesti viestintätyöhön. Seurakunnallinen tiedotustyö kehittyi pitkälti tiedotus- ja viestintäalan kehityksen mukana ja seuraillen postmoderniksi muuttuvan yhteiskunnan muutoksen mahdollistamia uusia tapoja tavoittaa ihmisiä rakennemuutoksen muuttamissa ympäristöissä. Uudet seurakunnat olivat syntyneet moderniin ympäristöön. Sisällöllisesti viestinnän teemat tai aiheet eivät ole käyneet läpi yhtä suurta muutosta, kuin mitä tekninen kehitys on aiheuttanut. Tämä tulee ilmi tietenkin myös kirkon perustehtävän kautta. Tiedotustyön käsite muuttui ajan kuluessa vuorovaikutukseksi, dialogiksi ja lopulta eri viestijöiden yhteistuotannoksi mediavälineiden kehityksen kautta. Audiovisuaalinen ja painotekninen kehitys sekä mainonnan ja journalismin keinojen käyttö sysäsivät tiedotustyön kehitykseen. Digitalisointi lisäsi tiedotuksen visuaalisuutta entisestään. Sittemmin aikaan ja paikkaan sitoutumaton internet teki tiedotuksesta alati saavutettavan ja lisäsi tiedonhakijan mahdollisuuksia hankkia aina tietoa. Reaaliaikainen sosiaalinen media ja vuorovaikutuksessa olevat sosiaaliset henkilöt, yhteisöt ja ilmiöt loivat oman mediamaailman, jossa on yhtä monia tuottajia kuin tiedon vastaanottajia. Visuaalisuuden ja tiedonhankinnan kehityksestä siirryttiin sosiaaliseen vuorovaikutuksen yksilöiden ja yhteisöjen välillä.
  • Parviainen, Mirena (2022)
    Lääketieteen kehityksestä parantuneen terveydenhuollon ja yleisen hygieniatietoisuuden myötä kuolleisuuden taso laskee maailmanlaajuisesti. Tämän vaikutuksesta valtaosa ihmisistä saa elää pitkän ja täyden elämän. Vuoden 2050 ennustuksena on, että yli 82:n maan väestöstä 20 prosenttia on kronologisesti iäkkäitä. Samalle vuodelle arvioidaan, että yli 65-vuotiaita on 2 biljoonaa henkeä koko maailman mittakaavassa. Länsimaissa elinajan kasvu on ollut reilu 150 vuotta noususuhteessa. Suomessakin tähän kiitoon ollaan päästy viime vuosisadan alusta lähtien, mikä näyttäytyy elinajanodotteen lähes kaksinkertaistumisena. Vuoden 2050 arvion mukaan tapahtuu yli 2,5-kertaistuminen 80-vuotiaissa suomalaisissa. Tässä tutkielmassa tarkastelen, mitä jatkuvasta eliniän pidentämisestä väistämättä seuraa yksilön terveydentilan kannalta. Tutkielman metodina on monista tekstianalyyttisista menetelmistä koostuva systemaattinen analyysi, jossa työskennellään käsitteiden, niiden järjestelmien sekä näiden muodostamien suhteiden parissa. Tässä tutkielmassa analysoin vanhuuden, ikääntymisen, kuoleman ja hauraus-raihnausoireyhtymän eli gerastenian käsitteitä käyttämällä aineistona niitä käsittelevää kirjallisuutta. Tutkielman aineiston pohjalta käy ilmi, että pitkä elämä on nähty päämääränä, jota on kannattanut tavoitella. Terveyttä ja toimintakykyä on arvostettu siinä määrin, että näiden edellytyksiä parannetaan jatkuvasti. Elinolojen kohentuessa ihmiset elävät pidempään, koska he eivät kuole aiempaan tapaan sairauksiin tai tapaturmaisesti. Viime vuosisadalta lähtien – antibioottien ja teho-osastojen lisääntymisen myötä – lääketieteen avulla ollaan pystytty ehkäisemään tautikuolemia, vammautumisia sekä myöhentämään kuoleman saapumisen ajankohtaa. Tämä kehityskulku on johtanut siihen, että iäkkäät haurastuvat vähitellen. Huomasin tässä olevan ristiriidan, missä toimintakyvyn parantamisyritykset ovat johtaneet toimintakyvyn alenemiseen. Raihnaantumisen kautta tapahtuva kuolema tuo tullessaan mykät rivit kuolemaa odottavia ikäihmisiä. Kuten yhdysvaltalaisten professorien Hayflickin ja Moorheadin kokeiden tulokset ovat havainnollistaneet, ainoa vaihtoehto vanhuuteen kuolemiselle on syöpään kuoleminen. Näin ollen esiin nostamaani ristiriitaa ei voi sovittaa, koska kukaan ei voi välttää väistämätöntä kuolemaa tapahtumasta. Lääketieteelliset hoidot ovat kehittyneet siihen pisteeseen, ettei iäkkään poismenolle välttämättä löydy täsmällistä tautidiagnoosia, ja tällöin hauraus-raihnausoireyhtymä tulee kuvaan. Haurausraihnaus-oireyhtymä eli gerastenia on etenevä oireyhtymä, johon sairastuneilla on tiedossa alati huonontuvaa terveyttä elinjärjestelmien ollessa alttiita hämmentävän nopealle romahdukselle pienestäkin uudesta stressiä synnyttävästä asiasta. Oireyhtymän ytimekäs kuvaus on sen prosessimaisesti rapistuttava luonne, jonka myötä iäkäs kokonaisuudessaan haurastuu tavallista nopeammin. Tämä hauras terveydentila on otollinen kasvualustaksi eri sairauksille ja muille haittatekijöille, jonka lisäksi se pahentaa sairauksia ja hidastaa niistä toipumista. Uusliberalismia huokuvassa suomalaisen hoivapolitiikan asiakirjoissa korostetaan valistuksen arvojen mukaisesti aktiivista, autonomista, toimintakykyistä ja tuottavaa ihmistä, mikä saa aikaan hauraiden iäkkäiden, mutta myös väistämättömän kuoleman jäämisen syrjään. Yksilöä korostavassa kulttuurissa toimintakyvyn heikentymistä ilmentävät ihmiset ovat menettäneet yhteiskunnassa arvostetut arvot, mikä heijastuu ikääntyneiden arvostukseen ja vanhuuden tavoittelemattomuuteen. Rakennemuutos on tuonut tullessaan laitoshoivan alasajon ja kotona tapahtuvan hoidon korotuksen. Kotona sinnittelevien, alati huonokuntoisimpien iäkkäiden määrän enentyessä, kuolema näyttää palaavan takaisin kotien seinien sisälle.
  • Lehtinen, Annamari (2022)
    Suomen Helluntaiherätyksen reilun sadan vuoden historian aikana on liikkeestä irtaantunut monia uusia yhteisöjä. Seinäjoen Houm-seurakunta on yksi näistä yhteisöistä. Tämä tutkielma tarkastelee Seinäjoen Houm-seurakunnan syntyä ja sen toimintaa vuosina 2014–2019. Tutkielmassa tuodaan esiin Houm-seurakunnassa avainrooleja esittäneiden Johannes Saranpään ja Niklas Niemelän helluntaiseurakunnasta eroamisen vaiheita sekä syitä Houm-seurakunnan perustamiseen. Lisäksi tutkielma tarkastelee Houm-seurakunnan toiminnan muotoutumista sen alkuvuosina, seurakunnan toiminnan erityispiirteitä sekä seurakunnan johtohahmoja ja heidän motiiveejaan seurakunnan perustamiseen. Saranpään ja Niemelän ero helluntailiikkeestä ja Houm-seurakunta saivat osakseen laajalti näkyvyyttä mediassa. Tutkielman ensisijaisina lähteinä ovat paikallislehti Seinäjoen Sanomat, maakuntalehti Ilkka sekä helluntailaisten äänenkannattaja Ristin Voitto. Aikarajauksena tutkielmassa ovat vuodet 2014–2019. Saranpään ja Niemelän eroprosessi helluntailiikkeestä lähti liikkeelle syyskuussa 2014 heidän kerrottuaan Seinäjoen helluntaiseurakunnan johdolle aikeistaan perustaa uusi seurakunta. Helluntaiseurakunnan johdolle asia tuli täytenä yllätyksenä. Saranpään ja Niemelän ilmoituksesta seurasi neuvottelut helluntaiseurakunnan kanssa, jotka päättyivät Saranpään ja Niemelän eroon ja uuden itsenäisen Houm-seurakunnan perustamiseen. Seurakuntaa oli alusta asti mukana perustamassa Saranpään ja Niemelän lisäksi heidän vaimonsa sekä joukko vapaaehtoisia. Tutkielma osoittaa, että syyt seurakunnan perustamiseen olivat moninaiset. Yksi keskeinen syy Houm-seurakunnan perustamiseen, oli halu perustaa organisaatioista irrallinen sitoutumaton kristillinen seurakunta. Seurakunnan toimintaa ei haluttu sitoa tiukkoihin rakenteisiin ja kaavoihin. Houm-seurakunnan keskeisinä piirteinä oli nuorten aikuisten osallistuminen, moderni musiikki, sosiaalisen median keskeisyys seurakunnan markkinoinnissa ja evankeliumin sanoman kertominen yksinkertaisesti. Houm-seurakunnan perustajien halu perustaa sitoutumaton seurakunta kutoutui myös osaksi laajempaa postmodernin ajan ideaalia, jossa yksilönvapaus ja riippumattomuus olivat keskeisinä elementteinä. Tutkielma osoittaa, että nuorten irtaantuminen helluntaiseurakunnasta ja uusien itsenäisten sitoutumattomien oli osa laajempaa ilmiötä, joka helluntaiherätyksen piirissä oli 2000- ja 2010-luvulla käynnissä. Helluntaiseurakunnan toiminnasta irtaantuneet nuoret halusivat tehdä asioita uudella tavalla. Nuoremman sukupolven helluntailaiset eivät enää kokeneet helluntaiseurakunnan perinteistä kulttuuria merkitykselliseksi jatkaa. Lähdeaineisto osoittaa, että Houm-seurakunnan kaltaisille uuskarismaattisia piirteitä omaaville seurakunnille oli kysyntää niin maailmanlaajuisesti, pohjoismaissa kuin Suomessakin. 2000-luvulta lähtien pohjoismaissa karismaattisen kristillisyyden kenttä oli muuttunut yhä monimuotoisemmaksi ja uusia liikkeitä syntyi jatkuvasti. Nuoremmat sukupolvet perustivat uusia karismaattisia yhteisöjä, joissa näkyi piirteitä eri karismaattisista perinteistä, eikä yhteisöjä pyritty lokeroimaan tietyn karismaattisen kristillisen perinteen alle.
  • Kärkkäinen, Mika (2022)
    Tutkielma käsittelee Basileios Suurta, joka on yksi merkittävimmistä teologeista 300-luvulla. Hänellä on valtava kirjallinen tuotanto, joista tutkielman kannalta merkittävimmät ovat hänen esipuheensa ensimmäiseen Psalmiin ja kuuluisa puhe Ad adolescentes. Tutkielmassa tarkastelen erityisesti Basileioksen käsitystä mimesiksestä, jolla on sielua tai tunteita parantava luonne, joka näkyy kolmella tavalla hänen teksteissään: negatiivinen mimesis, positiivinen mimesis ja antiikin kirjallisuuden jäljittelevä ominaisuus suhteessa pyhiin kirjoituksiin. Mimesiksellä on myös kolmitasoinen luonne: se näyttäytyy sekä suoraan että epäsuoraan ja sillä on yhteisöllinen ulottuvuus. Basileioksen käsitys mimesiksestä on olla välineenä hyveeliseen elämään, ja sillä on myös sielun therapeiaan liittyvä ulottuvuus. Ensimmäinen pääluku antaa aatehistoriallisen pohjan Basileioksen mimesis-käsitteelle. Keskityn tässä luvussa antiikin ajan mimesis-käsitteeseen, jota tarkastelen runoudessa ja musiikissa esiintyvän mimesiksen avulla. Antiikin ajan mimesiksellä on muun muassa jäljittelevä, kopioiva tai matkiva luonne sekä sillä on vahva yhteisöllinen ulottuvuus. Toinen pääluku käsittelee varhaiskirkon hymnografiaa, jossa tutkin mimesistä nimenomaan jumalanpalveluskontekstissa. Tässä luvussa otan huomioon askeettien tavan käyttää mimesistä, sillä Basileios on askeettisesti elävä luostarin johtaja. Tämä toinen pääluku osoittaa myös Basileioksen kontekstin yhteisöelämiseen suuntaavaan luonteeseen, jossa on mimeettisiä aineksia. Kolmas pääluku ottaa huomioon antiikin ja varhaiskirkon hymnografian, kun kyseessä on Basileioksen mimesis-käsite, jota tarkastelen hänen esittämän antiikin kirjallisuuden ja musiikin valossa. Mimesiksellä on hyveelliseen elämään ja sielun parantumiseen liittyviä ominaisuuksia Basileioksen ajattelussa.
  • Böhling, Susanna (2022)
    Tiivistelmä Tiedekunta: Teologinen tiedekunta Koulutusohjelma: Käytännöllinen teologia Opintosuunta: Uskonnonpedagogiikka Tekijä: Susanna Böhling Työn nimi: Hyväksyvä tunnustaminen Kristillisten koulujen opetussuunnitelmissa Työn laji: Maisteritutkielma Kuukausi ja vuosi: Helmikuu 2022 Sivumäärä: 45 Avainsanat: Kristillinen koulu, opetussuunnitelma, tunnustus, identiteetti, sisällönanalyysi Ohjaaja tai ohjaajat: Tapani Innanen, Pietari Hannikainen Säilytyspaikka: Helsingin Yliopiston kirjasto Muita tietoja: Tiivistelmä: Tutkimuksen tehtävänä on selvittää miten hyväksyvän tunnustamisen teorian mukaiset ulottuvuudet rakkaus, kunnioitus ja arvostus näkyvät kristillisten koulujen opetussuunnitelmissa. Lisäksi halusin selvittää, miten koulujen kristinuskoon liittyvät merkitykset ilmenevät hyväksyvän tunnustamisen ulottuvuuksien yhteydessä. Vastauksia näihin kysymyksiin pyritään löytämään analysoimalla kahta kristillisen koulun opetussuunnitelmaa ja poimimalla sieltä ilmauksia, jotka edustavat hyväksyvän tunnustamisen ulottuvuuksia. Tutkimuksen teoreettisen viitekehyksen muodostaa Axel Honnethin (1995) hyväksyvän tunnustamisen teorian mukaiset kolme ulottuvuutta, rakkaus, kunnioitus ja arvostus. Hyväksyvä tunnustaminen pohjautuu filosofiaan siitä, että identiteetti muodostuu dialogissa toisten kanssa. Valitsin teorian tutkimukseen, koska hyväksyvään tunnustamiseen liittyy piirteitä, jotka ovat mielestäni saman suuntaisia kristillisen ihmiskäsityksen kanssa. Tästä syystä koen teorian sopivana tähän tutkimukseen. Hyväksyvä tunnustaminen on tunnustettavan positiivisten luonteenpiirteiden vahvistamista. Rakkauden ulottuvuudella vahvistetaan itsetuntoa, kunnioituksen ulottuvuudella tasa-arvoa ja arvostuksen ulottuvuudella omanarvontuntoa. Hyväksyvän tunnustamisen päämäärä on henkilön hyvinvoinnin lisääminen. Tutkimuksen aineisto koostuu kahdesta kristillisen koulun opetussuunnitelmasta vuodelta 2016. Tutkimukseen käytetty aineisto on rajattu opetussuunnitelmien yleisiin osiin. Tutkimusmenetelmänä käytetään teorialähtöistä sisällönanalyysiä. Tutkimuksesta ilmenee, että hyväksyvän tunnustamisen mukaisia ilmaisuja löytyi runsaasti. Eniten niitä oli arvostuksen ulottuvuudessa. Myös kristinuskoon liittyvää merkitystä ilmauksista löytyi paljon, erityisesti rakkaus ja arvostus ulottuvuuksissa. Rakkauden ulottuvuudessa oli prosentuaalisesti eniten kristinuskoon liittyvää merkitystä sisältäviä ilmaisuja. Koulukohtaiset erot eivät olleet suuria. Rakkauden ulottuvuudessa keskeiseksi asiaksi nousi oppilaan kokemus siitä, että hänet on tultu kohdatuksi, kuulluksi, nähdyksi ja ymmärretyksi sellaisena, kuin on. Välittämisen ilmapiiri, armo ja oppilaan rakkaudellinen ohjaus olivat tässä ulottuvuudessa esiin tulevia asioita. Myös oppilaan itsetunnon rohkaiseva kehittäminen myönteisen palautteen kautta oli keskeinen teema. Kunnioituksen ulottuvuudessa tuloksissa näkyi koulujen halu kasvattaa lapsia ”kunnioituksen kulttuuriin”. Tällä tarkoitettiin tasavertaisuutta ja keskinäistä kunnioitusta. Yhdenvertaisuus ja tasa-arvo nousivat esiin olennaisina ilmaisuina. Arvostuksen ulottuvuudessa korostui jokaisen ihmisen mittaamaton arvokkuus ja ainutlaatuisuus. Oppilaita opetettiin arvostamaan itseä ja muita. Omanarvontuntoa vahvistettiin eri tavoin, kuten omien vahvuuksien tunnistamisella ja myönteisellä palautteenannolla.
  • Dahl, Marika (2021)
    Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää millaista on suomalaisten maallisten ja uskonnollisten järjestöjen käyttämä retoriikka lahjoituspyynnöissä. Mitä yhteistä niissä on löydettävissä ja miten ne puolestaan eroavat toisistaan. Sisällönanalyysin katsotaan lähtevän liikkeelle siitä, että mitä teksti kertoo ja retorisen analyysin siitä miten kerrotaan. Tässä työssä käytetään molempia. Tutkielmassa paneudutaan valittujen järjestöjen verkkosivujen sisältöön, jonka jälkeen vastataan siihen miten lahjoituksia pyydetään. Erityisesti kiinnitetään huomioita seuraaviin retorisiin keinoihin: toisto, samaistaminen, me/muut-erottelu ja tiettyjen viestitien vahvistaminen, koska analyysin kohteena olevien verkkosivujen kieli on lyhyttä, jolloin nähdään parhaaksi keskittyä juuri tiettyjen tehokeinojen käyttämiseen. Aineistona käytetään tutkielmaan valittujen järjestöjen verkkosivuja. Tuloksena saadaan käsitys siitä millaista retoriikkaa järjestöt käyttävät lahjoituspyynnöissään. Tutkielmaan valitut järjestöt ovat Suomen Unicef, Kirkon Ulkomaanapu, Patmos Lähetyssäätiö, IRR-TV ja Yhteisvastuukeräys. Maallisista järjestöistä eniten rahaa keräävät Suomen Unicef ja uskonnollisista Kirkon Ulkomaanapu ja Patmos Lähetyssäätiö. Näiden kolmen suurimman järjestön lisäksi tutkielmassa tarkastellaan lahjoituspyyntöjä IRR-TV:n ja Kirkkopalveluiden Yhteisvastuukeräyksen osalta. Tutkimustulosten merkittävimmäksi anniksi nousee, että järjestöjen niin maallistenkin kuin uskonnollisten lahjoituspyyntöjen keskiössä on usein lapset. Vaikka varainhankinnan pyynnöt rakentuvatkin usealla järjestöllä lasten ympärille, löytyy järjestöistä myös eroja. Unicef painottaa numeroihin perustuvaa viestintää, Kirkon Ulkomaanapu puolestaan nostaa esiin kaikkein heikoimpia tai kaikkein köyhimpien auttamisen, Patmos Lähetyssäätiö vetoaa Jeesuksen esimerkkiin, Kirkkopalveluiden Yhteisvastuukeräys lähimmäisenrakkauteen ja IRR-TV puolestaan lähetyskäskyn toteuttamiseen. Tehokeinoista toisto on keskiössä Unicefilla ja Kirkon Ulkomaanavulla. Järjestöistä Kirkon Ulkomaanapu ja Unicef ovat lähimpänä toisiaan – lahjoituspyynnöt ovat samantyyppisiä ja lahjoittaminen oli verkkosivuilla vahvasti esillä. Toinen ääripää on IRR-TV, jolla lahjoituspyyntöjä on verkkosivuilla harvassa eikä samoja tehokeinoja – toisto, lukijoiden samaistaminen tai tiettyjen viestien vahvistaminen – ole käytössä samassa määrin kuin muilla järjestöillä.
  • Rantanen, Johanna (2022)
    Tässä tutkielmassa olen kiinnostunut siitä, mitä kristillistä joogaa harrastavat ihmiset kokevat saavansa kristillisestä joogasta ja tarkastelen, millainen uskonnollinen, hengellinen tai henkinen merkitys kristillisellä joogaharjoituksella on yksilölle itselleen. Tutkimustehtävänäni oli selvittää: Millaisena ihmiset kokevat kristillisen joogan? Tutkimus on kvalitatiivinen ja tutkimusaineiston olen kerännyt teemahaastatteluin. Tutkimuksestani käy ilmi, että kristillinen jooga on harjoittajilleen uskonnon kaltaista, hengellistä elämää ylläpitävä ja sitä ruokkiva keino. Kristillisestä joogasta haetaan hengellisyyttä, joka on yksilöä henkilökohtaisesti ja kokonaisvaltaisesti koskettavaa ja merkityksellistä. Haastateltavat käyttävät kristillistä joogaa keinona kokea ja vahvistaa omaa, itselleen mieluisaa hengellisyyttä elämässään. Kristillisen joogan keinoin myös etsitään itseä ja tutustutaan omaan hengelliseen identiteettiin. Kristillisestä joogasta saadut kokemukset vaikuttavat yksilöiden elämässä niin fyysisellä, psyykkisellä kuin hengelliselläkin tasolla. Tutkimukseni mukaan kristillisen joogan voidaan sanoa kuuluvan harrastajiensa arkeen merkittävänä osana elämää. Kristillisen joogan koetaan olevan osa elettyä uskonnollisuutta.
  • Aitamäki, Markus (2022)
    Tässä tutkielmassa paneudutaan Martti Simojoen Päivän sana -hartauskirjaan. Tutkimuksen päähuomio keskittyy hartauskirjan viittauksiin Raamattuun ja siinä esiintyneisiin auktoriteetteihin. Simojoki kokosi Päivän sana -hartauskirjan hartauksistaan, joita hän oli kirjoittanut vuosina 1939–1951 Kotimaa -lehteen. Jokainen teksti perustui Simojoen itsensä valitsemaan Raamatun jakeeseen. Hartaustekstiensä sisällä Simojoki viittasi usein Raamattuun. Selvitän tutkimuksessa olevien taulukoiden avulla, mitä Raamatun kirjoja Simojoki käytti sekä hartauskirjoitustensa pohjana että hartaustekstiensä sisällä. Simojoen Raamatun käyttö Päivän sanan hartausteksteissä oli monimuotoista. Hartaustekstien teemojen noustessa Raamatusta Simojoki usein haki vahvistusta ajatuksilleen viitaten eri Raamatun kohtiin hartaustekstin sisällä. Voidaan hyvin todeta, että hartausteksteissänsä hän selitti Raamattua Raamatulla. Raamatun lisäksi Simojoki viittasi hartausteksteissään erilaisiin kirkkohistoriallisiin vaikuttajiin tai traditioihin. Päivän sana -hartauskirjasta löytyi viittauksia 31 kirkkohistoriassa vaikuttaneeseen henkilöön. Ylivoimaisesti eniten viittauksia oli Martti Lutheriin. Tutkin tässä tutkimuksessa, millaisissa tilanteissa Simojoki viittaa Lutheriin. Selvitän myös, keitä olivat ne kuusi muuta kirkkohistorian vaikuttajaa Lutherin lisäksi, jotka Päivän sanassa on mainittu useamman kuin kerran. Heidät voidaan katsoa Lutherin kanssa olleen tärkeitä uskonnollisia auktoriteetteja Martti Simojoelle. Näiden henkilöiden ajatuksista hän haki vahvistusta omalle sanomalleen hartausteksteissään. Kirkkohistorian vaikuttajien lisäksi kirjasta löytyi yhdeksän enemmän tai vähemmän tuntemattomaksi jäänyttä henkilöä tai ryhmää. Tuon tässä tutkimuksessa esille, miten Simojoki viittasi näihin hartausteksteissään. Tutkielmassa luodaan katsaus Martti Simojoen elämään. Tahdon tutkimuksessani valottaa Päivän sana -hartauskirjan kirjoittajan taustaa. Simojoen uskonnollinen tausta näkyi hänen hartausteksteissään. Kodin perintönä saatu beckiläinen raamatullisuus selittää Simojoen runsasta Raamatun käyttöä hartauksissaan. Lapsuuden herännäisyyden uskonnollisuus ja opiskeluaikojen hallesbyläinen pietismi heijastuu hartausteksteistä henkilökohtaisen uskonnollisuuden merkityksen korostamisessa. Tutkimus on kirkkohistorian tutkimus, jossa on käytetty kirjahistorian metodia. Tutkimuksen päälähteenä on Martti Simojoen Päivän sana -hartauskirja.
  • Kallioranta, Heta (2021)
    Tässä maisterintutkielmassa tarkastelen, millainen kuva Suomen vielä muotoaan hakevasta kristillisestä oikeistosta muodostuu teologian tohtori, dogmatiikan dosentti Juha Ahvion kirjoitusten perusteella. Konservatiivisen kristillisen Patmos lähetyssäätiön tutkimusjohtajana toimiva Ahvio kirjoittaa blogia säätiön verkkosivuilla ja ottaa teksteissään kantaa ajankohtaisiin poliittisiin teemoihin. Olen rajannut aineistooni Ahvion laajasta tuotannosta 31 blogitekstiä, seitsemän kirjaa ja neljä muuta kirjoitusta. Tarkastelen aineistoa kysymällä, mitä Ahvio tarkoittaa klassisella kristinuskolla, konservatiivisuudella ja kansallismielisyydellä, miten hän perustelee niiden tärkeyttä ja millainen on se aatteellinen maaperä, josta hänen ajattelunsa nousee. Ahvion aatteellinen tausta nojaa yhtäältä Yhdysvaltain kristilliseen oikeistoon, toisaalta eurooppalaiseen uusoikeistolaiseen liikehdintään. Keskeisiä ulottuvuuksia Ahvion ajattelussa ovat klassinen kristinusko, konservatiivisuus ja kansallismielisyys. Ahvio pitää klassista kristinuskoa aitona, alkuperäisenä ja ideologioista vapaana kristinuskon muotona, ja hän perustaa sille koko argumentaationsa. Klassisen kristinuskon auktoriteetteja ovat Raamatun lisäksi muun muassa Augustinus, Tuomas Akvinolainen, Luther ja luterilaiset tunnustuskirjat. Taustalla vaikuttaa aristoteelinen käsitys luonnon päämäärähakuisuudesta ja luomisjärjestyksistä. Raamatun tulkintatapa perustuu sanainspiraatio-oppiin. Konservatiivisuus on Ahvion mukaan välttämätöntä, koska klassinen kristinusko on itsessään konservatiivista, säilyttävää. Luomisen teologia ja luomisjärjestykset ovat olennaisia, minkä vuoksi kristityn tulee pyrkiä vaalimaan konservatiivisia hierarkioita ja järjestyksiä. Ahvion mukaan tällaisia järjestyksiä ovat muun muassa patriarkaalisuus, heteronormatiivisen avioliiton varaan rakentuva perhe sekä kansa ja kansallisvaltio rajoineen. Ahvion mukaan kristityn tulee olla kansallismielinen, koska hän katsoo, että etnisesti, kielellisesti ja kulttuurisesti toisistaan eroavat kansat ovat Jumalan luomisjärjestyksiä. Ahvio pitää avoimia rajoja ja pyrkimyksiä vihapuheen kitkemiseen hyökkäyksinä konservatiivisuutta ja kansallismielisyyttä vastaan. Ahvion ajattelu vastaa monin paikoin yhdysvaltalaista kristillistä oikeistoa ja eurooppalaista uusoikeistoa. Hän käyttää ranskalaisen uusoikeiston teoreetikon Renaud Camus’n lanseeraamaa teoriaa väestönvaihdosta ja viittaa eurooppalaisiin oikeistokonservatiivisiin poliitikkoihin. Yhdysvaltalaista kristillistä oikeistoa ja Ahvion ajattelua yhdistää muun muassa varauksellinen suhde valtavirran uutismediaan. Ahvio myös viittaa suoraan konservatiivisiin yhdysvaltalaisiin medioihin. Ahviolla, Yhdysvaltain kristillisellä oikeistolla ja eurooppalaisella uusoikeistolla on jaettu viholliskuva, joka muodostuu seksuaalivähemmistöjen oikeuksia ajavasta liberaalista vasemmistosta ja islamista, joiden nähdään liittoutuneen keskenään konservatiiveja ja kansallismielisiä kristittyjä vastaan. Ahvion mukaan kaikkien konservatiivien tulisi nousta yhteiseen kansallismieliseen rintamaan.
  • Vehmas, Tommi (2022)
    Tutkimukseni tarkoituksena on selvittää, miten kolminaisuus näyttäytyy brabanttilaismystikko Johannes Ruysbroeckin uniokäsityksessä hänen teoksessaan Sielujen häät (Die gheestejilike brulocht). Sielujen häät on kolmiosainen teos, jonka kantava teemana on Matteuksen evankeliumin jae 25:6: ”Katso! Ylkä tulee! Menkäät ulos häntä vastaan!” ja joka käsittelee ihmisluonnon eli morsiamen ja Kristuksen eli ylkän rakastavaa kohtaamista mystisessä uniossa. Ruysbroeckin ajattelussa ihminen on luonnostaan kolminaisuuden kuva. Tämä kuva on löydettävissä ihmisen psykologisesta rakenteesta, jossa korkeammat ihmisen korkeammat sielunkyvyt eli muisti, intellekti ja tahto korreloivat Jumalan intratrinitääristen prosessien kanssa. Nämä prosessit ovat katkeamatonta liikehdintää, josta voidaan eritellä kolme eri vaihetta, jotka ovat ulos käyminen, ykseyteen takaisin palaaminen ja lepo. Tämä liikehdintä voidaan tulkita neoplatonisesta perinteestä käsin, ja onkin todennäköistä, että Ruysbroeck seuraa ainakin epäsuorasti mm. Pseudo-Dionysius Areiopagitan ajattelua. Ihmisen, kuten kaiken muunkin olemassaolevan eksemplaari eli alkukuva on Kolminaisuuden toinen persoona. Ruysbroeck käsittää union tai uniot tämän alkukuvan kirkastumisena ihmissielun kolmessa osassa. Ulkoiset keinot alkukuvan kirkastamiseksi ovat löydettävissä Kristuksen elämän esimerkistä, mutta sisäiset keinot ja vaateet union saavuttamiseksi Kristus ilmoittaa sisäisissä tulemisissa: nämä ovat rakastavia kohtaamisia, jotka saavat alkunsa Jumalasta, mutta saapuvat ihmiseen ihmisen olemuksesta käsin erityisenä armona. Kristillinen elämä voidaan Ruysbroeckin mukaan jakaa kolmeen vaiheeseen, jotka ovat ulkoinen eli aktiivinen elämä, sisäinen eli kaipaava elämä ja kontemplatiivinen eli katseleva elämä. Näistä ainoastaan aktiivinen elämä on ihmiselle välttämätön pelastuksen kannalta, kun taas sisäinen ja kontemplatiivinen elämä koostuvat yhä syvenevistä uniokokemuksista. Näitä uniokokemuksia leimaa vastaanottamisen ja antamisen vastavuoroisuus: unioissa Jumala antaa ihmiselle erityistä armoa, mutta ihmisen tulee vastata tähän armoon hyvien töiden ja sisäisten harjoitteiden kautta. Ruysbroeckille union korkeimmalla tasolla ihminen tulee osalliseksi Pyhän Kolminaisuuden sisäisestä rakkaudesta hänen saavuttaessaan ykseyden Pyhän Hengen yhteydessä.
  • Yli-Honkola, Reino (2022)
    Tutkielma liittyy vankiyhteisön koronarajoituksiin. Rajoitusten johdosta läheiskontaktit estyivät lähes kokonaan, joka aiheutti paljon kielteisiä tunteita. Tämän johdosta monien vankiperheiden elämä kriisiytyi entisestään ja osa vankien läheisistä joutui turvautumaan ulkopuoliseen apuun. Tällaisessa tilanteessa erityisesti lapset ovat haavoittuvassa asemassa, jonka seuraukset voivat näkyä heidän myöhemmässä elämässään. Suomen vankeuslaissa säädetään, että vangille ei saa määrätä muuta rangaistusta, kuin mitä tehdystä rikoksesta seuraa. Tutkimuksen henkilöt kuitenkin kokivat koronarajoitukset aiheuttaneen heille henkisen lisärangaistuksen. Lisärangaistus voidaan määritellä myös laskennallisesti, sillä vankien lakisääteisiä lomia ei hyvitetty. Tämän vuoksi vankilapäivät lisääntyivät, kun niissä huomioidaan lomien mahdollistamat vähennykset. Vankeinhoidon julkaisuissa ja vankeuslaissa korostetaan hyvien läheissuhteiden tärkeyttä vankeusaikana. Nämä eivät kuitenkaan toteutuneet koronarajoitusten johdosta. Koronarajoitukset aiheuttivat vankien läheisille ja itse vangeille paljon kielteisiä tunteita. Kielteisistä tunteista nousi esiin kaikilla huoli ja epävarmuus sekä lapsilla ikävä. Myös suru, toivottomuus, yksinäisyys ja masentuneisuus esiintyivät monissa kertomuksissa. Lapsilla esiintyi myös itkuisuutta ja unettomuutta. Epätietoisuus tapaamisista aiheutti myös jatkuvaa stressiä. Erityisen haitallista vankiviranomaisten ennustamaton toiminta oli lapsille, jotka eivät ymmärtäneet laisinkaan rajoituksia saati tapaamisten peruuntumisia. Yhteydenpidoissa tärkeäksi koettiin älypuhelimen käyttömahdollisuus. Jos rajoi-tusten aikana olisi ollut mahdollisuus käyttää älypuhelinta, niin sen avulla olisi voinut nähdä läheisensä kasvojen ilmeet ja päätellä tunteita. Tutkielmassa nousi esiin vankilapastorin esimerkillinen toiminta, sillä rajoitusten keskellä hän mahdollisti yksilöllisesti lapsen ja vanhempansa läheisyyden tarpeen. Tulosten perusteella rajoituksissa ei huomioitu riittävästi yksilöllisiä tarpeita, joiden laiminlyönti aiheutti paljon kielteisiä tunteita.
  • Kajava, Saara-Maria (2022)
    Tutkielma käsittelee katolisen kirkon pyhimyskulttia Vatikaanin toisen kirkolliskokouksen (1962–1965) jälkeen. Sen kohteena ovat alle 35-vuotiaina kuolleet maallikot, jotka paavi on julistanut kunnianarvoisiksi (lat. venerabilis) ja joiden on täten todettu eläneen pyhimykselle sopivan elämän (n=15). Tutkielma pyrkii selvittämään, mihin ehdokkaiden pyhimyskultit perustuvat ja miksi katoliset uskovat sekä katolinen kirkko instituutiona haluavat korottaa juuri nämä ihmiset pyhimyksiksi. Tutkielman taustaoletuksena on, että pyhimysehdokkaiden elämäkertoja, heidän ympärilleen muodostuneita kultteja sekä heidän kanonisaatiohankkeidensa edistymistä analysoimalla voi tehdä päätelmiä myös katolisen kirkon nykytilasta. Tutkielman aineisto koostuu näitä 15 pyhimysehdokasta käsittelevistä hagiografisista elämäkerroista, joita on kerätty ehdokkaiden taustayhteisöjen verkkosivuilta, Vatikaanin virallisista julkaisuista sekä katolisista medialähteistä. Tutkielmassa elämäkertoja tarkastellaan sisältölähtöisesti teemoitellen, ja niitä peilataan katolista kirkkoa ja sen pyhimyskulttia koskevaan tutkimuskirjallisuuteen. Aineiston pohjalta uusimman ajan pyhimysehdokkaat antavat katolisesta kirkosta konservatiivisen ja sisäänpäinkääntyneen kuvan. Kunnianarvoiset maallikot ovat historiallisesti katolisilta alueilta, pääsääntöisesti Italiasta ja Espanjasta, ja edustavat perinteistä henkilökohtaiseen hartauteen keskittyvää uskonnollisuutta sekä perinteistä moraaliopetusta sellaisena kuin se ilmenee erityisesti paavi Johannes Paavali II:n kirjoituksissa. Kirkko käyttää tuoreimpia pyhimysehdokkaitaan esimerkkinä ihmisistä, jotka sekularisoituvassa yhteiskunnallisessa kontekstissa ovat edelleen ehdottoman kuuliaisia kirkon opetukselle, varsinkin sen moraaliopille. Näin pyhimyskultti yhtyy uuteen evankeliointiin eli kirkon tavoitteeseen vahvistaa kristillistä uskoa maallistuneilla alueilla.
  • Kinnunen, Frans (2022)
    Suomen evankelisluterilaisessa kirkossa (SELK) on vuosien saatossa käyty lukuisia keskusteluja avioliittoteologiasta. Esimerkkejä tällaisesta keskusteluista ovat keskustelut avioerosta, perhesuunnittelusta sekä 2000-luvulla samaa sukupuolta olevien avioliitosta. Keskusteluun ovat ottaneet osaa myös SELK:n herätysliikkeet. Yksi näistä on vanhoillislestadiolainen liike. Vanhoillislestadiolaisen liike on järjestäytynyt kansallisella tasolla Suomen rauhanyhdistysten keskusyhdistyksen (SRK) alle. Vanhoillislestadiolaisuuteen kuuluu liikkeelle tyypillinen käsitys avioliitosta. Avioliittoteologialla on erityistä merkitystä vanhoillislestadiolaiselle liikkeelle. Tämän tutkielman tarkoituksena on selvittää, missä määrin vanhoillislestadiolaista avioliittokäsitystä voidaan pitää sakramentaalisena. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää systemaattisen analyysin keinoin tätä mahdollista sakramentaalisuutta vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen virallisessa opetuksessa avioliitosta. Tämän metodin avulla pyritään analysoimaan käsitteitä ja argumentteja sekä niiden välisiä suhteita. Lähteinä tässä työssä käytetään Suomen rauhanyhdistysten keskusyhdistyksen (SRK) vuosikirjoja sekä yhtä Elämänpolulla–sarjan kirjaa, joissa käsitellään parisuhdetta, avioliittoa sekä sakramentteja. Tutkimuksessa on syytä ottaa huomioon, että käytetyt lähteet eivät ole kaikki teologisia analyyseja, vaan niissä on myös teologisesti kouluttamattomien maallikoiden tekstejä. Tutkimuksessa on käytetty analyysin tueksi kirjallisuutta luterilaisesta sakramenttiteologiasta ja avioliittoteologiasta. Näiden pohjalta tarkastelen vanhoillislestadiolaista avioliittoteologiaa. Tutkimuksen rakenne on seuraava: Johdannon jälkeinen luku avaa yleisesti vanhoillislestadiolaista sakramenttiteologiaa sekä sakramentaalisuuden käsitettä luterilaisuudessa ja edelleen vanhoillislestadiolaisuudessa. Kolmannessa luvussa selvitetään vanhoillislestadiolaisen liikkeen näkemyksiä parisuhteesta ja avioliitosta. Neljännessä luvussa puolestaan selvitetään näkemyksiä avioliiton elinikäisyydestä sekä avioerosta. Tutkimuksessa kävi ilmi, että sakramentaalisuuden käsitteen soveltaminen vanhoillislestadiolaiseen avioliitto-opetukseen on haastavaa. Vanhoillislestadiolaisessa perinteessä ei yleisesti käytetä termiä sakramentaalisuus. Sakramentaalisuuden sijaan puhutaan Jumalan ja Kristuksen armosta ja anteeksiantamuksesta. Tämä määritelmä muistuttaa sisällöllisesti yleistä luterilaista tapaa kuvata sakramenttien merkitystä. Tämän perusteella vanhoillislestadiolaisessa teologiassa sakramentaalista on sakramenttien lisäksi sanan saarna ja syntien anteeksiantamus. Vanhoillislestadiolaisen opetuksen mukaan anteeksiantamus saadaan tosiasiallisesti Jumalan seurakunnan kautta. Kristuksen armo vastaanotetaan yhteisöllisesti. Armon ja anteeksiantamuksen vastaanottamisella on ekklesiologinen ulottuvuus. Samoin sakramenttien sakramentaalisuudella on ekklesiologinen ulottuvuus. Sakramenttien tulkitaan vahvistavan ihmisen uskoa, anteeksiantamusta sekä yhteyttä Jumalaan ja Jumalan seurakuntaan. Myös avioliiton, ja parisuhteen, sakramentaalisuus voidaan ymmärtää ekklesiologisesta näkökulmasta. Aviopuolison olisi hyvä olla samalla tavalla uskova, jotta avioliitossa olisi mahdollisuus oikeaan anteeksiantamukseen ja hyvän omantunnon säilyttämiseen. Aviopuolisoiden välinen uskonyhteys nähdäänkin tämän vuoksi tärkeänä, sillä se mahdollistaa myös yhteyden Jumalan seurakuntaan. Mikäli puolisoa ei saada liikkeen sisältä, tulkitaan Jumalan tarkoittaneen ihmisen elämään naimattomana. Liikkeen opetuksen mukaan perhe perustetaan avioliiton kautta eli seksuaalisuus ja mahdollisten lasten saaminen kuuluu avioliittoon. Vanhoillislestadiolainen opetus ymmärtää lapset Jumalan lahjaksi. Tästä syystä myös lasten saaminen saa opetuksessa sakramentaalisen merkityksen. He ovat lähteiden perustella Jumalan lahjoja, ja heissä näkyy Jumalan läsnäolo sekä luomistyön ihme. Kaikki lapset tulee ottaa vastaan ja sen kautta tunnustaa myös omaa uskoaan. Lasten lukumäärä ei kuitenkaan tee avioliitosta pyhempää, sillä avioliiton tulkitaan olevan itsessään pyhä ja sakramentaalinen. Lähteiden mukaan vanhoillislestadiolaisessa opetuksessa avioliitto rajataan heteroseksuaalisiin suhteisiin. Aviosuhdetta on tärkeää hoitaa keskustelemalla, Jumalan sanan kuulossa käymällä sekä mahdollisesti hyödyntämällä ammattiapua. Aviosuhteen hoito nähdään tärkeänä, koska avioliiton ajatellaan olevan elinikäinen. Naimaton ihminen voi myös olla osallinen sakramentaalisuudesta, sillä sakramentaalisuus on etenkin yhteyttä Jumalan seurakuntaan ja sieltä saarnattavaan syntien anteeksiantamukseen. Tästä syystä naimattoman osa on yhtä hyvä kuin naimisissa olevan, sillä uskon yhteys on avioliittoa tärkeämpi asia. Vanhoillislestadiolaisessa opetuksessa avioliitto yhdistetään osaksi Jumalan seurakuntaa ja sen kautta saatavaa synninpäästöä. Sakramentaalisuuden ajatus saa merkityksensä tätä kautta. Sakramentaalisuus ei tämän perusteella ole täydellistä muutoin kuin Jumalan seurakunnan ja sieltä kuultavan syntien anteeksiantamuksen kautta.
  • Palo, Lauri (2022)
    Tämän tutkielman tavoitteena on tarkastella Suomen evankelis-luterilaisen kirkon virsikirjan Jumalan varjelus ja johdatus -alaosaston virsien uskonnollista mielikuvamaailmaa. Käytän työssäni Matti Hyrckin suhteessaolon perusmielikuvien teoriaa paljastamaan erilaisia virsiin sisältyviä jumalakuvan ja jumalasuhteen muotoja. Virret ovat kirkon jumalanpalvelusmusiikin päämuoto, mutta myös merkittävä osa suomalaista kulttuuria. Vuosina 2010–2014 toteutetun virsitutkimushankkeen tuloksena on kuluneen kymmenen vuoden aikana tuotettu runsaasti uutta suomalaista virsitutkimusta. Nykyisin käytössä oleva virsikirja hyväksyttiin kirkolliskokouksessa helmikuussa 1986 ja otettiin käyttöön seuraavana adventtina. Sen alaosasto Jumalan varjelus ja johdatus -sisältää 24 virttä. Hyrck esitti suhteessaolon perusmielikuvien teorian osana väitöskirjatutkimustaan Mielen kuvat Jumalasta. Sen teoreettisina taustavaikuttajina ovat Sigmund Freud, Melanie Klein, W.R.D. Fairbairn sekä W.R. Bion. Teoria on eräänlainen objektisuhdeteoreettinen tyyppiluokitus, jonka avulla voidaan tarkastella tapoja, joilla sisäinen subjekti ja objekti ovat vuorovaikutuksessa keskenään. Teorian mukaan sisäisessä maailmassa on viisi objektia, Houkuttaja, Hallitsija, Vetäytyjä, Vaatija ja Parantaja, ja ne saavat useimmiten Jumalan roolin. Ihmisen roolin omaksuvat puolestaan sisäiset subjektit Riippuvainen ja Itseriittoinen. Sisäisen maailman objekti-subjekti -pari voi muodostaa keskenään hyvin erilaisia vuorovaikutussuhteita. Tutkimuksen perusteella virsistä oli löydettävissä kaikki Hyrckin esittämät jumalarepresentaatiot ja niiden edustamat jumalasuhteen muodot. Ne esiintyivät osin päällekkäisinä. Dominoivaksi jäi jumalakuva, johon oli integroitunut Hallitsijan ja Vaatijan hahmot. Virsikirjan alaosaston Jumalan varjelus ja johdatus jumalakuva ja jumalasuhde muodostuvat näin ollen Hyrckin määrittelemän mustavalkoisen mielentilan mielikuvista käsin.