Browsing by study line "Uppgifter i kyrkorna och religiösa samfund"

Tarkastelen maisterintutkielmassani Toisessa Samuelin kirjassa esiintyvän Absalomin maskuliinisuutta. Tutkielmani keskittyy pääosin Toisen Samuelin kirjan lukuihin 13–18, jotka käsittelevät ennen kaikkea Absalomin vallankaappausyritystä. Tutkielmani pääasiallisena lähteenä toimii masoreettinen teksti, mutta käytän hyväkseni myös Septuagintan ja Kuolleenmeren kääröjen tarjoamia Toisen Samuelin kirjan versioita. Maskuliinisuustutkimuksella on paljon annettavaa laajemmalle raamatuntutkimukselle, sillä se ottaa huomioon asioita erilaisesta näkökulmasta kuin esimerkiksi perinteinen historiallis-kriittinen raamatuntutkimus. Maskuliinisuuden yksi tärkeimmistä ominaisuuksista on sen sidonnaisuus kontekstiin, sillä eri kulttuureilla on erilaiset ihanteet maskuliinisuudesta. Vanhan testamentin saralta maskuliinisuutta on tutkittu huomattavasti vähemmän Uuteen testamenttiin verrattuna. Tämä tekee myös tutkielmastani merkittävän, sillä Absalomin maskuliinisuudesta ei ole aikaisempaa vastaavaa tutkimusta. Tutkielmassani tarkastelen Absalomin maskuliinisuutta sekä sitä, miten maskuliinisuus esitetään tekstissä. Absalomin lisäksi tarkastelen myös muiden kertomuksessa esiintyvien hahmojen, kuten kuningas Daavidin maskuliinisuutta. Kertomuksen hahmot muodostavat keskenään valtasuhteiden ja maskuliinisuuksien verkoston, jonka myötä jokainen tekstin hahmo vaikuttaa osaltaan tekstissä näyttäytyvään lopputulokseen. Tutkielmani teoreettisena pohjana toimii Raewyn Connellin näkemys hegemonisesta maskuliinisuudesta, johon peilaan Absalomin kertomuksesta löytämiäni maskuliinisuuden ilmentymiä. Hegemonisen maskuliinisuuden lisäksi sovellan työssäni Martti Nissisen relatiivisen maskuliinisuuden määritelmää. Tutkielmassani käyn läpi Absalomin kertomuksen jae jakeelta, nostaen maskuliinisuustutkimuksen valossa merkittävät kohdat tarkempaan analyysiin. Tutkielmani perusteella Absalom osoittautuu hegemonisen maskuliinisuuden edustajaksi. Tämän osoittavat esimerkiksi hänen ulkonäölliset piirteensä, sillä hänet kuvataan tekstissä kauniiksi mieheksi, jolla on pitkä ja painava tukka. Nämä piirteet yhdistettiin muinaisessa Israelissa vahvasti maskuliinisuuteen ja seksuaaliseen kyvykkyyteen. Ulkonäöllisten piirteiden lisäksi Absalom käyttäytyy miehisten odotusten mukaisesti, sillä hän puolustaa omaa kunniaansa ja on viisas sekä vakuuttava toimissaan. Hegemonisen maskuliinisuuden lisäksi Absalomin käytöksestä on havaittavissa myös alisteisen maskuliinisuuden piirteitä. Alisteinen maskuliinisuus tulee esille erityisesti Absalomin suhteessa hänen veljeensä Amnoniin ja isäänsä kuningas Daavidiin. Alisteisen maskuliinisuuden esiintyminen ei mielestäni kuitenkaan vähennä Absalomin ilmentämää hegemonista maskuliinisuutta.

Tässä maisterintutkielmassa tarkastelen, miten Yle, Helsingin Sanomat ja Turun Sanomat kehystävät antisemitismiä eli juutalaisvastaisuutta käsitteleviä uutisia ja feature-juttuja vuonna 2020. Antisemitismi on journalistisesti aiheena herkkä ja ideologisesti arvolatautunut. Medialla on vaikutusvaltaa siihen, mitä antisemitismistä ajatellaan. Maisterintutkielmani on laadullinen tutkimus, jonka metodina käytän kehysanalyysia. Hyödynnän erityisesti viestinnän, journalismin ja juutalaisuuden tutkimusta. Luon laajan kielellisiä ja visuaalisia kehystämiskeinoja tarkastelevan kehysanalyysin, mitä ei ole todennäköisesti tehty aiemmassa tutkimuksessa. Yle, Helsingin Sanomat ja Turun Sanomat kehystävät antisemitismin uhkana, torjuntana, konfliktina, solidaarisuutena juutalaisia kohtaan sekä pienen juutalaisjoukon selviytymisenä keskitysleiriltä. Media rakentaa todellisuutta antisemitismistä, joka ei kuulu liberaalin demokratian arvoihin. Rasistisille äänille ei anneta sijaa kyseisissä tiedotusvälineissä, jotka puolustavat ihmisoikeuksia. Suomen juutalaisia kyseiset tiedotusvälineet eivät kuitenkaan haastattele tai valokuvaa, toisin kuin esimerkiksi Saksan juutalaisia. Erityisesti Yle ja Helsingin Sanomat konstruoivat antisemitismistä emotionaalisen ja aistimellisen ilmiön. Antisemitismistä rakennetaan kaikkialla läsnäoleva uhka, jossa natsi-Saksan historia ja tulevaisuus kasvavasta antisemitismistä kietoutuvat yhteen. Tämä kertoo siitä, ettei antisemitismi Suomessa ole todennäköisesti ylisukupolvinen trauma, mikä saisi median varomaan liiallisen emotionaalisen tunnelman luomista.

Dominioteologialla tarkoitetaan Yhdysvalloissa syntynyttä kalvinistisen kristinuskon muotoa ja siitä lähtenyttä liikettä, jonka tärkein vaikuttaja oli Rousas John Rushdoony. Armenialaistaustainen Rushdoony vaikutti ensin presbyteerikirkossa pastorina, mutta omistautui 1960-luvulta lähtien yksinomaan kirjoittamiselle ja kiertävän puhujan uralle. Työskentely lähetyssaarnaajana syrjäisessä intiaanireservaatissa oli saanut Rushdoonyn suhtautumaan epäilevästi julkisen valtiovallan mahdollisuuksiin auttaa ihmisiä yksilöinä, ja hän alkoi muotoilla kalvinistista poliittista teologiaa, jonka pohjana oli usko Vanhan testamentin lakisäädösten pätevyyteen myös nykykristittyjen elämässä. Hän kutsui itse ajatteluaan nimellä kristillinen rekonstruktionismi, mutta julkisuudessa se opittiin tuntemaan nimellä dominioteologia tai dominionismi. Rushdoonyn tärkeimmät teologiset oppi-isät olivat alankomaalaiset kalvinistit Abraham Kuyper ja Cornelius Van Til. Kuyperilta hän omaksui alueitsenäisyytenä tunnetun ajatuksen, jossa kaikki yhteiskunnan instituutiot ovat Jumalan tehtäviinsä ordinoimia ja siten samanarvoisia. Tältä pohjalta hän vastusti valtion alueen ylivaltaa suhteessa muihin alueisiin. Van Tililtä hän sai filosofiset perustelut poliittiselle ajattelulleen. Presuppositionalismina tunnetun filosofian mukaan Jumalan, ei ihmisen, on oltava kaiken päättelyn lähtökohta eikä yksikään tästä oletuksesta poikkeava filosofia kykene selittämään maailmankaikkeuden toimintoja tyydyttävästi. Rushdoonylla näihin yhdistyi postmillenialistinen historiakäsitys, jonka mukaan kristittyjen on omilla ponnisteluillaan saatettava Jumalan valtakunta maan päälle ennen Kristuksen toista tulemista. Tutkielmassa pyrin avaamaan Rushdoonyn ajatuksia hänen kirjansa Salvation and Godly Rule pohjalta ja havainnoimaan, miten Kuyperin ja Van Tilin ajattelu tulee hänellä esiin. Vertailemalla Rushdoonya ja valtavirtaisempaa teologia Stanley Hauerwasia pyrin näyttämään, että Rushdoonylle olennainen arvoliberaalin yhteiskunnan kritiikki on mahdollista myös vähemmän dogmaattisessa teologiassa. Kuvaamalla Rushdoonyn paikkaa Yhdysvaltain kristillisen oikeiston vaiheissa pyrin alleviivaamaan eroa Rushdoonyn tarkoitusperien ja seuranneen dominioteologian yhteiskunnallisen vaikutuksen välillä. Tutkielmassa selvisi, että Rushdoonyn tärkeimpiä painotuksia Vanhan testamentin lain noudattamisesta ja yhteiskunnallisten instituutioiden jakamisesta jumalallisesti ordinoituihin alueisiin ei omaksuttu Yhdysvaltain konservatiivikristittyjen poliittisiin ohjelmiin sellaisinaan. Hänen julkikuvaansa vaikutti negatiivisesti media, joka kiinnitti paljon huomiota Rushdoonyn lausuntoihin kuolemanrangaistuksesta. Sen sijaan kotiopetusliikkeessä hän oli pidetty hahmo, jopa siinä määrin, että liike sai ensi kertaa nostetta juuri hänen vuosikymmeniä jatkamansa taustatyön ansiosta.

Tutkielmassa tarkastellaan hengellisen kasvun näkökulmaa bibliodraamatyöskentelyssä viiden ohjaajan haastatteluista saadun bibliodraamatyön suunnittelua ja toteutusta koskevan aineiston avulla. Tutkimuksessa selvitellään Raamatun tekstin vaikutusta ensiksi bibliodraaman suunnitteluun ja toiseksi suunnittelutyön heijastumista draaman toteutukseen, jossa sitä tarkastellaan erilaisten kohtaamistilanteiden yhteydessä hengellisen kasvun näkökulmasta. Hypoteesina tutkimuksessa on, että kokemuksellinen toiminta voi auttaa löytämään merkityksellisempää ja omakohtaisempaa suhdetta Raamatun kertomuksiin. Tutkimus on laadullinen ja sisällönanalyysin avulla haastatteluiden suunnitteluvaiheesta löytyi kolme pääluokkaa: Rohkaistuminen ja uskaltaminen, Luova oivallus ja Empaattinen mukana eläminen, joiden avulla hengellisen kasvun näkymiä on tarkasteltu draamatyöskentelyn toteutukseen liittyvien kohtaamistilanteiden kuvausten perusteella. Sielunhoidon näkökulma mahdollistaa hengellisen tarkastelunäkökulman käyttämisen tutkimuksessa. Bibliodraama on todettu aiemmissa tutkimuksissa monipuolisten toimintatapojensa vuoksi hyväksi tavaksi ajankohtaistaa ja syventää Raamatun kertomusten sisältöä sekä luoda niihin myös henkilökohtaisempaa suhdetta kokemuksellisuuden ja ryhmässä tapahtuvan vuorovaikutteisen toiminnan avulla. Tutkimuksen tuloksista käy ilmi samansuuntaisia havaintoja. Huolellinen suunnittelu luo osaltaan turvallista työskentelyilmapiiriä ja edellytyksiä sille, että uskalletaan heittäytyä luovaan työskentelyyn aidosti oman persoonan välityksellä, ja uskalletaan ryhtyä eri työmuotojen avulla käsittelemään Raamatun tekstin aihepiireistä löytyviä tilanteita ja aiheita. Vuorovaikutteinen toiminta ryhmässä, mielikuvituksen käyttö ja eläytyminen erilaisiin Raamatun teksteistä välittyviin tilanteisiin tarkentavat omaa työskentelyä ja auttavat pääsemään kiinni yksilön oman elämän kannalta tärkeisiin teemoihin. Ryhmätilanteissa tai eri toimintatapojen yhteydessä vuorovaikutus ja empatia ovat vaikuttaneet luovien ja rohkeuttakin vaativien näkökulmien avautumiseen työskentelyssä oman hengellisen kasvun alueille. Bibliodraama voi olla toimintatapojensa avulla aktivoimassa kirkollista elämää laajemminkin auttamalla sen usein jäykkiä ajattelu- ja toimintatapoja uudistumaan, ja tällä tavoin tuomaan kristillistä toimintakulttuuria lähemmäksi tämän päivän ihmisiä.

Tutkielmassani tarkastelen ja vertailen ekstaasin ja profetian suhdetta Hesekielin ja Jeremian kirjoissa, erityisesti kohdissa Hes. 37:1–14 ja Jer. 30:1–22. Molemmat kohdat ilmentävät ekstaasia omalla tyylillään, mikä antaa kiinnostavan lähtökohdan vertailulle. Muuntunutta tajunnantilaa pidetään Vanhan testamentin teksteissä oletuksena profetoimiselle, minkä vuoksi sen näkymisen arviointi ja vertailu on mielenkiintoista. Tutkielmassa pyrin tarkastelemaan ekstaasin näkymistä ja merkitystä profetiassa monesta eri näkökulmasta, kuitenkin pitäytyen vertailevan tutkimuksen raameissa. Vaikka Hesekielin (Hes. 37:1–14) ja Jeremian (Jer. 30:1–22) kirjoitusten lähestymistavat ja kirjalliset keinot eroavat toisistaan, molemmat korostavat profetioissaan voimakkaasti Jumalan uskollisuutta, ihmisen vastuuta ja toivoa paremmasta tulevaisuudesta. Tekstit kuvaavat, miten Jumala voi muuttaa näennäisesti toivottomat tilanteet ja luvata Israelin kansalle kukoistavan tulevaisuuden. Hesekielin kirjassa korostetaan Jumalan suvereniteettia ja Israelin henkistä uudistusta kuolleiden henkiin herättämisen kautta, kun taas Jeremian kirja keskittyy katumukseen ja uuteen liittoon Jumalan ja hänen kansansa välillä. Ekstaasin merkitys profetiassa nousee esille erityisesti tarkastellussa Hesekielin kirjan kohdassa. Vaikka molemmat profeetat ilmentävät muuntunutta tajunnantilaa omalla tavallaan, Hesekielin näky korostaa ekstaasin merkitystä Jeremian julistavan profetian antaessa hillitymmän vaikutelman.

Tässä tutkielmassa tarkastellaan kokemuksia itsetuhoisuudesta ja uskonnollisuuden kuormittavuudesta. Tutkimustehtävänä oli selvittää kuinka itsensä uskonnollisiksi määritelleet ja itsetuhoisuudesta kärsineet ihmiset kokivat uskonnollisuuden kuormittaneen mieltään. Tutkimuksessa haastatellut henkilöt kokevat itse olevansa tai olleensa itsetuhoisia. Vastaajina on niin itsemurhaa useita kertaa yrittäneitä ja sen vuoksi hoitoa saaneita, kuin kuolemantoiveita hellineitä, mutta varsinaisiin tekoihin ajautumattomia henkilöitä. Heille kaikille yhteistä on se, että itsetuhoisuus on jollain lailla limittynyt uskonnollisuuteen kuormittavana tekijänä. Tämän aineistolähtöisen tutkielman teoreettinen viitekehys on Henri Tajfelin ja John C. Turnerin sosiaalisen identiteetin lähestymistapa (social identification approach, SIA), ja René Girardin syntipukkiteoria. Sosiaalisen identiteetin lähestymistavan avulla oli mahdollista selventää yksilön ja ryhmän suhdetta ja henkilön jäsentymistä ryhmään. Ryhmäjäsenyyksien kautta muodostunut identifikaatio selittää kuormituksen syntymistä, kun oma kokemus itsestä ei ole sulautettavissa ryhmän ideaaliin. Internetissä kerätyllä puolistrukturoidulla teemahaastattelulla saatiin kirjallinen kuudestatoista haastattelusta koostuva aineisto, joka analyysin aikana luokiteltiin kahteen teemaan, niiden alaisiin koodiryhmiin ja yksittäisiin koodeihin. Kokemuksia kuormittavuudesta kuvaamaan luotiin teemat riittämättömyys ja yksinäisyys niiden aineistossa havaittavan runsauden vuoksi. On huomionarvoista, että vastaajan käsitys Jumalasta vastasi useimmiten ryhmän luomaa ja henkilön sitä kautta omaksumaa kuvaa Jumalasta. Kuva saattoi muuttua paljon, kun kuormittunut irtautui uskonyhteisöstään. Tutkielman päähavainto on, että uskonnollisuuden riski itsetuhoisuuden kasvulle on syytä huomioida niin uskonnollisten yhteisöjen sisällä, kuin mielenterveyden hoidon piirissä. Uskonnollisuuden ja hengellisyyden merkitys ihmisen kokonaisvaltaiselle hyvinvoinnille tulisi ottaa paremmin huomioon mielenterveyttä vaaliessa. Tutkimus osoittaa myös, että aiemmasta laajasta tutkimuksesta huolimatta, uskonnon ja mielenterveyden tutkimuksen tulokset ovat edelleen hyvin ristiriitaisia ja lisää ymmärrystä aiheen monimuotoisuudesta ja vaikuttavuudesta tarvitaan

Tutkielma käsittelee opin Kirkon välttämättömyydestä pelastukselle kehitystä Vatikaanin toisen kirkolliskokouksen (1962–1965) asiakirjoissa. Opin kehitystä tarkastellaan verraten kirkolliskokouksen aiheesta lausumia seikkoja sellaisiin aiempiin katolisen kirkon oppilausumiin, joita voidaan pitää kirkon virallisena opin julistuksena. Keskeinen tutkimuskysymys on, voidaanko äkkiseltään tarkasteltuna suurehkolta vaikuttava muutos katolisen kirkon suhtautumisessa oman näkyvän rakenteensa ulkopuolisiin pelastusväyliin nähdä loogisena opinkehityksenä 200-luvulta lähtien esiintyvälle kirkon ulkopuolella ei ole pelastusta -oppilausumalle. Toisin sanoen kysymyksenä on, voidaanko tästä silminnähden huomattavasta muutoksesta huolimatta johdonmukaisesti väittää, että opin ydin on pysynyt samana eikä sanan varsinaisessa mielessä muuttunut? Tutkielman aineisto koostuu Vatikaanin toisen kirkolliskokouksen konstituutiosta Lumen Gentium, dekreeteistä Ad Gentes ja Unitatis Redintegratio sekä julistuksesta Nostra Aetate, jotka jokainen omasta kulmastaan ottavat kantaa Kirkon ulkopuoliseen pelastukseen. Menetelmänä on poimia jokaisesta dokumentista vain aiheeseen liittyvät kohdat ja jäsennellä ne loogiseksi kokonaisuudeksi, jotta muodostuisi käsitys siitä, mitä kirkolliskokous aiheesta sanoi. Tätä verrataan aiempaan katoliseen opetukseen, ja lopuksi pohditaan kirjallisuuteen tukeutuen, onko Vatikaani II mahdollista yhteensovittaa sen kanssa tutkimuskysymyksen tarkoittamalla tavalla. Tutkimustuloksena ilmenee, että on vaikeaa uskottavasti selittää jotain niin valtaisaa pelastusopillista siirtymää kuin Vatikaani II:ssa Kirkon ulkopuolisen pelastuksen suhteen tapahtui, pelkäksi opin kehitykseksi vailla opin ytimen muutosta. Huolimatta Kirkon sinänsä merkittävän monipuolisesta opetuksesta jo ennen Vatikaanin II kirkolliskokousta sekä erinäisistä historiallis-kulttuurisista tekijöistä, jotka auttavat ymmärtämään kirkon ulkopuolella ei ole pelastusta -oppilausuman jyrkkyyttä, sen konkreettista sanamuotoa on hankala selittää pois. Tutkielma päätyy ratkaisuehdotuksenaan esittämään kysymyksen, olisiko mahdollista luoda toimiva katolinen systeemi, jossa Kirkko voisi tunnustaa erehtyneensä historiallisissa oppilausumissaan.

Tutkielmassani selvitän kysymystä Ahabin aikaisen Damaskoksen kuninkaan identifioinnista. Assyrilaislähteissä hänet tunnetaan nimellä Adad-idri (Hadad-ezer), mutta Heprelaisessa Raamatussa Damaskoksen kuningas samaan aikaan on nimeltään Ben-Hadad. Lähden selvittämään, että onko kyseessä kuitenkin sama henkilö, vaikka nimet eroavat toisistaan. Toinen tutkimuskysymys koskee Heprealaisen Raamatun kuvauksia Ben-Hadad nimisistä Damaskoksen kuninkaista: kuinka monta heitä oikein on ja onko Asan aikainen Ben-Hadad sama henkilö kuin Ahabin aikainen? Tutkimuksessa on oltu jakautuneita näiden kysymysten suhteen ja erilaisia tulkintoja on esitetty myös Heprealaisen Raamatun teksteistä, joissa kuvataan näitä asioita. Tutkielmassa lähden liikkeelle assyrialaislähteistä, että mitä ne kertovat Hadad-ezeristä ja Damaskoksen kuninkaista. Tämän jälkeen käsittelen Heprealaista Raamattua ja lähinnä Kuninkaiden kirjoja liittyen Ben-Hadadeihin ja Damaskoksen kuninkaisiin. Vertaan keskenään heprealaisia ja assyrialaisia lähteitä sekä lopuksi tuon vertailuun mukaan myös aramealaiset lähteet, jotka kertovat aramealaisista hallitsijoista. Tutkielmassa käytän apuna raamattukommentaareja ja tutkimuskirjallisuutta sekä tuon esille tutkimushistoriaa tutkimuskysymyksiin liittyen. Lopuksi päädyn siihen tulokseen, että Hadad-ezer on sama henkilö kuin Ben-Hadad II. Heidän profiilinsa sopivat hyvin yhteen, ja eroavaisuudet nimissä selittyvät assyrialaisten ja länsiseemiläisten eri tavoilla nimittää aramealaisia kuninkaita. Raamatun kuvauksissa tämä kyseinen Ben-Hadad on järjestyksessään toinen, ja hänen edeltäjänsä, Ben-Hadad I vaikutti Asan aikana. Ben-Hadad III on puolestaan Hasaelin seuraaja. Hasael tuli Damaskoksen kuninkaaksi Ben-Hadad II:n jälkeen ja hän oli kuningasdynastian ulkopuolelta, mikä näkyy jollain tavalla kaikissa eri lähteissä.

Lääketieteen kehityksestä parantuneen terveydenhuollon ja yleisen hygieniatietoisuuden myötä kuolleisuuden taso laskee maailmanlaajuisesti. Tämän vaikutuksesta valtaosa ihmisistä saa elää pitkän ja täyden elämän. Vuoden 2050 ennustuksena on, että yli 82:n maan väestöstä 20 prosenttia on kronologisesti iäkkäitä. Samalle vuodelle arvioidaan, että yli 65-vuotiaita on 2 biljoonaa henkeä koko maailman mittakaavassa. Länsimaissa elinajan kasvu on ollut reilu 150 vuotta noususuhteessa. Suomessakin tähän kiitoon ollaan päästy viime vuosisadan alusta lähtien, mikä näyttäytyy elinajanodotteen lähes kaksinkertaistumisena. Vuoden 2050 arvion mukaan tapahtuu yli 2,5-kertaistuminen 80-vuotiaissa suomalaisissa. Tässä tutkielmassa tarkastelen, mitä jatkuvasta eliniän pidentämisestä väistämättä seuraa yksilön terveydentilan kannalta. Tutkielman metodina on monista tekstianalyyttisista menetelmistä koostuva systemaattinen analyysi, jossa työskennellään käsitteiden, niiden järjestelmien sekä näiden muodostamien suhteiden parissa. Tässä tutkielmassa analysoin vanhuuden, ikääntymisen, kuoleman ja hauraus-raihnausoireyhtymän eli gerastenian käsitteitä käyttämällä aineistona niitä käsittelevää kirjallisuutta. Tutkielman aineiston pohjalta käy ilmi, että pitkä elämä on nähty päämääränä, jota on kannattanut tavoitella. Terveyttä ja toimintakykyä on arvostettu siinä määrin, että näiden edellytyksiä parannetaan jatkuvasti. Elinolojen kohentuessa ihmiset elävät pidempään, koska he eivät kuole aiempaan tapaan sairauksiin tai tapaturmaisesti. Viime vuosisadalta lähtien – antibioottien ja teho-osastojen lisääntymisen myötä – lääketieteen avulla ollaan pystytty ehkäisemään tautikuolemia, vammautumisia sekä myöhentämään kuoleman saapumisen ajankohtaa. Tämä kehityskulku on johtanut siihen, että iäkkäät haurastuvat vähitellen. Huomasin tässä olevan ristiriidan, missä toimintakyvyn parantamisyritykset ovat johtaneet toimintakyvyn alenemiseen. Raihnaantumisen kautta tapahtuva kuolema tuo tullessaan mykät rivit kuolemaa odottavia ikäihmisiä. Kuten yhdysvaltalaisten professorien Hayflickin ja Moorheadin kokeiden tulokset ovat havainnollistaneet, ainoa vaihtoehto vanhuuteen kuolemiselle on syöpään kuoleminen. Näin ollen esiin nostamaani ristiriitaa ei voi sovittaa, koska kukaan ei voi välttää väistämätöntä kuolemaa tapahtumasta. Lääketieteelliset hoidot ovat kehittyneet siihen pisteeseen, ettei iäkkään poismenolle välttämättä löydy täsmällistä tautidiagnoosia, ja tällöin hauraus-raihnausoireyhtymä tulee kuvaan. Haurausraihnaus-oireyhtymä eli gerastenia on etenevä oireyhtymä, johon sairastuneilla on tiedossa alati huonontuvaa terveyttä elinjärjestelmien ollessa alttiita hämmentävän nopealle romahdukselle pienestäkin uudesta stressiä synnyttävästä asiasta. Oireyhtymän ytimekäs kuvaus on sen prosessimaisesti rapistuttava luonne, jonka myötä iäkäs kokonaisuudessaan haurastuu tavallista nopeammin. Tämä hauras terveydentila on otollinen kasvualustaksi eri sairauksille ja muille haittatekijöille, jonka lisäksi se pahentaa sairauksia ja hidastaa niistä toipumista. Uusliberalismia huokuvassa suomalaisen hoivapolitiikan asiakirjoissa korostetaan valistuksen arvojen mukaisesti aktiivista, autonomista, toimintakykyistä ja tuottavaa ihmistä, mikä saa aikaan hauraiden iäkkäiden, mutta myös väistämättömän kuoleman jäämisen syrjään. Yksilöä korostavassa kulttuurissa toimintakyvyn heikentymistä ilmentävät ihmiset ovat menettäneet yhteiskunnassa arvostetut arvot, mikä heijastuu ikääntyneiden arvostukseen ja vanhuuden tavoittelemattomuuteen. Rakennemuutos on tuonut tullessaan laitoshoivan alasajon ja kotona tapahtuvan hoidon korotuksen. Kotona sinnittelevien, alati huonokuntoisimpien iäkkäiden määrän enentyessä, kuolema näyttää palaavan takaisin kotien seinien sisälle.

Tässä tutkielmassa tarkastelen Justinos Marttyyrin uskoa tuhatvuotiseen valtakuntaan tämän Dialogi Tryfonin kanssa -teoksen luvuissa 80–81. Pyrin selvittämään, perustuvatko Justinoksen millennium-käsitykset pääosin Ilmestyskirjan lukuun 20, vai juontuuko tämän argumentaatio laajemmasta eri traditioiden kokonaisuuksista. Sikäli kuin se on mahdollista, tarkastelen myös näiden lähteiden luonnetta. Justinoksen viittaa erityisesti Hesekieliin, Jesajaan ja ”muihin” profeettoihin millennium-uskon todistusteksteinä, mutta käsittelee tuhatvuotisen Kristuksen valtakunnan teemaa, joka löytyy eksplisiittisesti vain jakeista Ilm. 20:1–10. Luon vertailevan katsauksen Ilmestyskirjan ja Dialogin millennium-tematiikkaan, ja analysoin sekä Justinoksen käyttämistä lähteistä esitettyjä teorioita että Dialogin sisältämiä suoria mainintoja lähteisiin liittyen. Lopuksi analysoin Justinoksen tulkinnalle keskeisen jakeen Ps. 90:4 poikkeavaa lukutapaa ja tulkintaa sekä variantin esiintymistä muissa varhaiskristillisissä kirjoituksissa. Jotta useiden toisistaan eroavien eskatologisten käsitysten vertailu olisi helpompaa, ja jotta tutkimuksessa yleisesti käytössä olevien termien millennialismi, kiliasmi ja millenarismi epämääräisyys ei koituisi ongelmaksi, käytän tutkielmassa niiden sijasta yleistermiä millennium-usko. Tutkielman tuloksista käy ilmi, että Ilmestyskirjan millennium-uskon merkitys Dialogin kuvaukselle on merkittävä, ja teokset ovat kosketuksissa samoihin Vanhan testamentin teksteihin. Ilmestyskirja on Justinokselle todennäköisesti tulkintaa ohjaava ikkuna Hesekielin ja Jesajan profetioihin, mutta tärkeydestään huolimatta vain yksi osa sitä tradition kokonaisuutta, johon Dialogi tukeutuu. Justinoksen keskeinen argumentti millennium-uskonsa puolesta on tämän jakeista Jes. 65:17–25, Ps. 90:4 sekä 1. Moos 5:5 johtama eksegeesi, jonka elementit juontuvat jo juutalaisesta tulkintaperinteestä. Jakeen Ps. 90:4 lainaus esiintyy kohdassa Dial. 81:3 poikkeavassa muodossa ἡμέρα κυρίου ὡς χίλια ἔτη, ja variantti toisintuu vain hyvin pienin muunnoksin myös muissa ensimmäisen ja toisen vuosisadan kristillisissä kirjoituksissa. Psalmin lainaus liittyy kaikissa teoksissa eskatologiaan, mutta sen tukemat tulkinnat eivät ole keskenään yhteneviä, mikä aineiston perusteella viittaa Justinoksen käyttäneen lähteenään kristillistä testimonia-kokoelmaa, joka on sisältänyt Septuagintan lukutavasta osittain poikkeavan psalmin 90 jakeen.