Browsing by master's degree program "Magisterprogrammet i kulturarv"
Now showing items 1-20 of 124
-
(2023)Tässä kansanuskon tutkimustraditioon kiinnittyvässä, uskontotieteellisessä muistitietotutkimuksessa tarkastelen valvetilassa koettuja lapsuuden vainajakokemuksia 1900-luvun alkupuolen Suomeen sijoittuvan kirjoitetun kokemuskerronnan kautta. Lähestyn lapsuuden vainajakokemuksia käsittelevää kerrontaa lähiluvun keinoin moniäänisenä, useisiin aikakerroksiin palautuvia tulkintoja sisältävänä refleksiivisenä muisteluna, jossa kuuluu sekä kokemushetken lapsen että muistelevan aikuisen ääni. Sijoitan lapsuuden vainajakokemukset osaksi oman aikakautensa laajempaa sosiaalista, yhteiskunnallista ja katsomuksellista kontekstia, ja tarkastelen kokemuskertomusten kautta sitä, millaisiksi lapsuuden vainajakokemukset on kuvailtu, kuinka niitä on tulkittu ja ketkä tulkintoja ovat lasten itsensä lisäksi tai heidän sijastaan tehneet. Lisäksi tarkastelen vainajakokemuksille annettuja tulkintoja osana sekä kokemushetken että muisteluhetken laajempaa kontekstia, ja kiinnitän huomioni siihen, millaisesta vernakulaarista uskosta lapsuuden vainajakokemukset ja niistä tehdyt tulkinnat kertovat. Tutkimukseni tulokset viittaavat siihen, että lapsuuden vainajakokemukset muistuttavat pääasiallisesti piirteiltään ja kokemustavoiltaan aikuisten vainajakokemuksia. Aikakauden elinolot heijastuvat kokemuksiin siten, että niissä esiintyvät vainajat ovat lasten sukulaisten lisäksi verrattain usein naapureita. Lapsuuden vainajakokemuksissa kokemukselle annettu tulkinta on usein lapsen lähipiiriin kuuluneen aikuisen tekemä, ja vainajakokemusten tulkintaa on keskeisesti ohjannut esimodernin kansanuskon ja uskomusperinteen muodostama tulkintakehys. Tutkimukseni tulokset viittaavat siihen, että tämä tulkintakehys on vielä kokemusten muisteluhetkellä, 1970-luvulla, ollut niin selitysvoimainen, etteivät kokijat ole aikuisiälläkään etsineet kokemuksilleen vaihtoehtoisia selityksiä kristinuskosta tai tuolloin monia erilaisia tulkintamahdollisuuksia tarjonneen uushenkisyyden kentältä. Kokemusten tulkintaa ei toisaalta ole mahdollisesti kiistetty myöskään siksi, että 1900-luvun alkupuolen kasvatusideologiaan kuulunut vanhempien ehdoton kunnioittaminen on muisteluhetkelläkin ollut kokijoissa syvään juurtunutta. Lähiomaisiin liittyvissä kokemuksissa tulkintaa kokemusten syistä ei yleisesti ottaen ole tehty, vaan ihmissuhteen läheisyys on itsessään katsottu riittäväksi selitykseksi kokemuksen syntymiselle. Myös tämä piirre on yhteneväinen aikuisten vainajakokemusten kanssa.
-
(2021)Tekoälyn nopean kehityksen ja laskennallisen luovuuden tutkimuksen myötä tekoäly on adaptoitunut nopeasti myös taiteisiin. Taiteilijat luovat tänä päivänä erityisesti generatiivisia kilpailevia neuroverkkoja (GAN, generative adversial networks) hyödyntäen omaperäistä ja mielenkiintoista kuvastoa. Tämän maisterintutkielman primaarina tavoitteena on selvittää, missä määrin tekoälyä voidaan pitää taiteellisena toimijana ja mitä se tarkoittaa tekijyyden näkökulmasta. Lisäksi sekundaarina tavoitteena on selvittää voiko tekoälytaide olla auraattista ja ainutkertaista sekä onko generatiivinen kuvasto yleensäkään kategorisoitavissa taiteeksi. Tutkielman empiirisen aineiston muodostaa neljä kansainvälistä tekoälytaiteilijaa, joita tarkastellaan posthumanistisessa viitekehyksessä. Posthumanismissa pyritään yleisesti purkamaan perinteisiä ihminen–kone, ihminen–luonto tai kulttuuri–luonto dualismeja sekä tyypillistä humanistista ajatusta ihmisestä kaiken yläpuolella. Bruno Latour käyttää termiä kollektiivi inhimillisen ja ei-inhimillisen toimijan yhdistymisestä. Tekoälytaiteessa hybridinen ihminen–kone-kollektiivi yhdistää taiteilijan teknologiseen algoritmiin. Tekoälytaiteen kohdalla voidaan todeta elettävän vastaavanlaista mediateknologista murrosta kuin kameran ja valokuvan tullessa suosioon. Tämän vuoksi Walter Benjaminin auran käsite soveltuu tekoälytaiteen auraattisuuden ja ainutkertaisuuden tarkasteluun. Hän tutki olosuhteita ja ehtoja, jotka mahdollistivat valokuvan auraattisen kokemukseen ja hänen mukaansa taideteoksen luonne määräytyy aina teknisten tuottamistapojen kautta. Tutkielma osoittaa, että laskennallinen järjestelmä toimii sekä taidetta generoivana mediumina että taiteilijan posthumanistisena assistenttina tai yhteistyökumppanina. Luova tekoäly toimii tällaisessa vuorovaikutteisessa ja sympoieettisessa kollektiivissa taiteilijan luovuutta lisäävänä aktorina. Koneoppimiseen perustuvan teknologian vuoksi tekoäly on aina enemmän kuin passiivinen työkalu. Laskennallisen toimijan mukaan tuleminen taiteen tekemiseen ei tarkoita ihmisen luopumista omasta toimijuudestaan. Vaikka luovalla tekoälyllä on aktiivinen rooli yhdessä taiteilijan kanssa, niin päätöksentekijän rooli kuitenkin pysyy taiteilijalla. Tekoälytaide on luokiteltavissa käsitetaiteeksi. Molemmissa suurin kiinnostus kohdistuu ideaan ja konseptiin. Toinen merkityksellinen paralleeli käsitetaiteen ja tekoälytaiteen välillä on niiden suhde tekijäsubjektiin, taiteilija positioituu molemmissa kuraattorin rooliin. Tekoälyteknologiat yksistään eivät aikaansaa auraattisuutta, mutta algoritmisen taiteen ainutkertaisuuden puolesta puhuvat taiteilijan kuratoimat uudet ja yllättävät taiteelliset artefaktit.
-
(2022)Tutkielmassa tarkastellaan Kiinan asemaa suomalaisessa keramiikkatuotannossa keskittyen aineistona suomalaisen Arabian keramiikkatehtaan tuotantoon. Tarkastellen Arabian tuotannossa ilmeneviä kiinalaisen kulttuurin vaikutteita, niiden kehitystä ja taustalla vaikuttavia tekijöitä, tutkielma pyrkii havainnollistamaan, miten kiinalainen kulttuuri ja suomalainen keramiikka ovat kohdanneet Arabian tehtaan toiminnan aikana. Tutkielmassa Arabian keramiikan kulttuurivaikutteita lähestytään representaation käsitteen kautta. Käsitteen monia merkitystasoja hyödyntäen Kiinaa käsitellään tutkielmassa niin kulttuurivaikutteiden lähteenä, valtiollisena toimijana kuin semioottisena mielikuvana, jonka pohjalla vaikuttavat erilaiset historialliset käsitykset kiinalaisesta kulttuurista. Kiinalaisen kulttuurin representaatioiden eri muotojen tarkastelu Arabian keramiikkatuotannossa on jäsennetty tutkielmassa temaattisten osioiden – kuva, kieli, muoto ja tekniikka – alle. Osioissa sovelletaan näkökulmia niin taidehistorian, alue- ja kulttuurintutkimuksen kuin semiotiikan aloilta pohjaten aihepiirien tutkimuskirjallisuuteen. Arabian tuotannossa käytettyjen kuvitusten, nimitysten, muotojen sekä tekniikoiden analyysin pohjalta tutkielma osoittaa, että kiinalainen kulttuuri on tarjonnut tuotannolle vaikutteita monella representaation tasolla ollen näissä kokonaisvaltaisimmin vaikuttavassa asemassa tuotannossa 1930–60-lukujen välillä. Suhteessa Kiinan aseman kehityskulkuihin tutkielma nostaa tarkasteluun esimerkiksi Ruotsin aseman kulttuurivaikutteiden välittäjänä sekä myös japanilaisen keramiikan rinnakkaiset vaikutteet. Representaatioiden eri ilmentymiä käsitellään tutkielmassa lähtökohtaisesti sidonnaisina oman aikakautensa kontekstiin. Tutkielmassa tuodaan esille myös erilaisia historian ja modernin suhteeseen liittyviä ristiriitoja keramiikkatuotannon kulttuurivaikutteiden sisällä tavoitteena ottaa näin huomioon, kuinka arjen esineisiin sisältyy moniulotteisia keskusteluita ja historioita.
-
(2023)Tutkielmani käsittelee videopelien potentiaalia arkeologisen tiedon välittäjinä, sekä tapana esittää ja esitellä muinaisuutta. Pyrin työssäni lähestyttävyyteen myös sellaisille lukijoille, jotka eivät ole aiemmin tutustuneet pelitutkimukseen tai pelien historialliseen ja arkeologiseen tarkasteluun. Tuon esille menneisyyden julkisen käytön realiteetteja, ja kuvailen, miten videopelien esitys menneestä eroaa muista medioista, erityisesti kirjallisuudesta ja elokuvista. Sivuan opetuspelien ja kaupallisten pelien eroja, ja perustelen, miksi juuri kaupallisten pelien tutkimus on hedelmällistä ja tärkeää myös arkeologisesta näkökulmasta. Teoreettinen tausta työlleni muodostuu pelitutkimuksesta, erityisesti historiallisesta pelitutkimuksesta, narratologiasta, sekä arkeopelaamisesta. Työni avainlähteet ovat Reinhardin Archaeogaming: an introduction to archaeology in and of video games (2018), Molin, Ariese-Vandemeulebroucken, Boomin ja Politopouloksen toimittama The interactive past: archaeology, heritage & video games (2017) sekä Chapmanin Digital games as history: how videogames represent the past and offer access to historical practice (2016). Tutkielman rungon muodostaa kahden pelin – The Mooseman (2017) ja UnReal World (1992–2023) – tarkastelu narratiivien, pelattavuuden, sekä muinaisuuden näkökulmasta. Molemmissa peleissä suomalais-ugrilainen kulttuuri on etualalla, ja siihen liittyvä muinaisuus on osa pelin mainontaa. The Mooseman nojaa suomalais-ugrilaiseen mytologiaan, UnReal World esitykseen rautakaudesta fantasiamaailmassa, joka omaa voimakkaita viittauksia suomalaiseen kulttuuripiiriin. Näiden pelien kautta pyrin näyttämään tapoja, joilla pelit paitsi käyttävät muinaisuutta aineistona ja inspiraationa, myös miten pelien narratiivit ja pelilliset ominaisuudet voivat ohjata pelaajan kokemusta muinaisuudesta. The Mooseman ja UnReal World toimivat astinlautoina pohdiskelevampaan osioon kulttuuriperinnön käytöstä videopeleissä, ja sen mahdollisista eduista ja ongelmista. Tuon esille tapoja, joilla videopelit voisivat edistää tietyn kulttuurin tuntemusta, ja videopelien vahvuuksista kulttuurioppaina ja virtuaalisina matkakohteina. Kuvailen, miten videopelien interaktiivisuus ja kyky antaa kokijalleen ääni tekevät niistä täysin uniikin kokemuksen verrattuna perinteisempiin menneisyyden välittämisen keinoihin, kuten kirjoihin tai elokuviin. Pohdin myös arkeologien mahdollisuuksia osallistua videopelien luomiseen, ja millaisin keinoin tämä voisi olla mahdollista. Toisaalta käyn läpi lyhyesti myös pelien omaa, sisäistä historiaa, ja kuinka tämä voi olla yhtä lailla kiinnostava kohde arkeologiselle tarkastelulle, mutta toisaalta myös sumentaa pelin suhdetta todelliseen menneisyyteen. Työni tavoite on näyttää, että arkeologialla on paljon potentiaalia paitsi inspiraationa pelintekijöille, myös tapana lähestyä pelejä ja pelaamista. Haluaisin kannustaa muita tutkijoita paitsi tutustumaan pelaamiseen, myös pohtimaan niitä tapoja, joilla arkeologia voisi hyötyä peleistä.
-
(2023)Unguentariumit (yks. unguentarium, mon. unguentaria) ovat savesta valmistettuja keraamisia pulloja, joita tunnetaan Välimeren alueella hellenistiseltä kaudelta roomalaisaikaan saakka, karkeasti välillä 300 eaa.–100 jaa. Yleisesti unguentariumeja on tutkittu suhteellisen vähän, ja suomalaisessa arkeologiassa ei juuri lainkaan. Suurin osa tutkitusta ja julkaistusta aineistosta on peräisin hautakonteksteista. Artemis oli yksi antiikin maailman tärkeimmistä jumalista ja tämän kulttipaikat sijaitsivat kaupunkikeskusten ulkopuolella villin luonnon ympäröiminä. Tähän liittyvä kulttitoiminta yhdistetään usein tyttöjen ja naisten initaatioriitteihin, joka heijastuu myös kohteiden arkeologiseen materiaaliin. Tämän maisterintutkielman tarkoituksena on tutkia Artemis Lykoatiksen pyhäkön vuosien 2010–2022 välillä suoritettujen arkeologisten kaivausten tuottamaa unguentaria-aineistoa. Tavoitteena on selvittää mitä tämänkaltaisesta, ennalta tutkimattomasta ja fragmentaarisesta aineistosta on mahdollista saada selville perinteisen typologisen tutkimuksen kautta, aiempia julkaisuja ja tutkimuskirjallisuutta apuna käyttäen. Tämän lisäksi tutkitaan aineiston spatiaalista sekä stratigrafista levinneisyyttä takymetrimittausdatan perusteella valmistettujen karttojen ja esineistön löytökontekstitietojen pohjalta. Tutkimukseni tuottamien havaintojen perusteella on tarkoitus selvittää mitä fragmentaarisesta unguentaria-aineistosta voidaan saada selville typologis-kronologisen ja kontekstuaalisen tutkimuksen kautta, ja mitä tämän pohjalta voidaan kertoa ihmistoiminnasta Artemis Lykoatiksen pyhäkössä.
-
(2023)Tutkimuksessani selvitän ikonisen goottiyhtye Bauhausin uskontosuhdetta. Pääkysymykseni on se, millainen on Bauhausin suhde uskontoon ja miten se näkyy yhtyeen musiikissa. Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet goottikulttuurin käyttävän uskonnollista kuvastoa ja uskonnollisia elementtejä osana estetiikkaansa, ja kuvanneet muutoin goottikulttuurin suhdetta uskontoon. Tutkimukseni laajentaa käsitystä goottikulttuurin ja uskonnon suhteesta yhteen lajityypin kehittymisen kannalta merkittävään yhtyeeseen keskittyen. Käytän menetelmänä laadullista sisällönanalyysiä, jonka avulla analysoin muun muassa viittä yhtyettä käsittelevää kirjaa, yhtyeen haastatteluja sekä heidän kappaleidensa tekstejä. Peilaan löydöksiäni aiempaan tutkimukseen goottikulttuurista, sekä myös yleisempään populaarikulttuurin ja uskonnon suhdetta käsittelevään tutkimukseen. Tutkin miten uskonnolliset elementit näkyvät yhtyeen imagossa, ja miten ne ilmenevät esimerkiksi levyjen kansissa, mainosjulisteissa, konserteissa ja musiikkivideoilla. Uskonto näkyy Bauhausin musiikissa ja jäsenten henkilökohtaisessa elämässä monilla tavoin, kuten esimerkiksi katolisen kasvatuksen aiheuttamina traumoina ja toisaalta kiinnostuksena magiaan. Tulokseni osoittavat Bauhausin käyttäneen musiikissaan uskonnollista kuvastoa tietoisesti sekä henkilökohtaisten traumojen käsittelemiseen että tyylilajille tyypillisen tunnelman luomiseen. Tutkimuksessa havainnollistan esimerkiksi miten laulaja Peter Murphyn katolinen kasvatus ja myöhempi kääntyminen islamiin heijastuu yhtyeen teksteihin. Lisäksi kuvaan miten magia on vaikuttanut yhtyeen toimintaan.
-
(2024)Tutkielma käsittelee koristetaiteilija Bruno Tuukkasen (1891–1979) taidetta ja sen sijoittumista seinä- ja koristemaalaustaiteen perinteeseen. Tarkastelussa on 1920- ja 1930-lukujen arkkitehtuurikoristelu. Erityisenä tutkimuskohteena ovat Tuukkasen Eduskuntataloon tekemät maalaukset ja värisuunnitelmat sekä näiden luonnokset. Tutkielmassa käsitellään myös koristetaiteilijan työtä ja esitellään muita koristetaiteilijoita. 1900-luvun alun seinämaalaustaide kehittyi antiikista ja varhaisrenessanssista innoituksensa saaneen dekoratiivisen taideliikkeen ideoista ja yleistyi monumentaalimaalauksen muodossa. Myös ornamenteissa noudatettiin klassismin ihanteita ja käytettiin mytologiasta haettuja kuva-aiheita. Rakennusten koristelu jatkui 1940-luvulle saakka, josta alkaen arkkitehtuuri pelkistyi ja koristeet vähenivät. Bruno Tuukkanen edustaa tutkielmassa suurta koristemaalareiden joukkoa, joka työskenteli rakennusten maalauskoristeiden parissa. Heidän taideteollinen ja taiteellinen koulutuksensa tarjosi valmiudet monenlaisiin tehtäviin. Tuukkasen Eduskuntataloon maalaamissa kattopalkkikoristeissa näkyy yhtymistä aikaan, 1920-luvun klassismia edustavaan tyylikauteen, jossa eli antiikin perintö symmetrian, harmonian ja motiivien muodossa. Ruokasalin viiden seinämaalauksen kokonaisuudessa Tuukkanen ilmentää dekoratiivisen taidesuuntauksen klassismivaikutteita maalausten kaksiulotteisessa, ajattomassa kuvastossa. Sisustuksen värisuunnitelmissa antiikin perintö näkyy värimaailman rikkaudessa. Tuukkasen periaatteena oli sopeuttaa maalauksensa arkkitehtuuriin ja rakennuksen funktioon. Hänen maalauksensa tukevat arkkitehti J.S. Sirénin Eduskuntataloon luomaa klassismiin pohjautuvaa tyyliä ja ovat osa kokonaistaideteosta.
-
(2024)This thesis examines how otaku subculture has been considered in narratives of contemporary art. I will analyze how the relationship of otaku culture and art is presented in art historical bibliography and selected curatorial texts, with special attention on the usage and discourse on character (kyarakutaa) motifs. The materials consist of literature and articles on Japanese art history, art criticism and culture industry, as well as curatorial texts from two 2022 exhibitions About Character Painting and Nijigen-ha. The theoretical framework is based on the concept of cultural fields (Bourdieu 1993), and utilizes Baumann’s (2001, 2007) outline on conditions for artistic legitimization. Additionally, in the light of subculture studies, otaku culture and aesthetic theory concerning its semiotic nature will be reviewed. Many conditions have affected the way otaku character motifs have become a recurring topic within the history of fine arts. These include broader phenomena, such as the effects of culture policy and national branding linked to economic growth. Otaku motifs in art have also been connected to the rise of social media and alternative artistic practices that elude legitimized art institutions, such as museums and art universities. The differences in the operations and objectives within different cultural fields, i.e. the field of fine art and subcultural fields, manifest especially in how subcultural phenomena is treated within the field of fine art. In order to research otaku art beyond the perspectives that center national culture policy and art historical narratives built in the landscape of the 2000s, this work’s critical attention is expanded to include alternative institutions. By recognizing points of conflict between the systems pertaining to fine art and otaku subculture, I problematize the way low-hierarchical and amateur production modes have been capitalized to evoke appearances of authenticity and novelty in fine arts. Motifs associated with otaku culture came to the spotlight in art around the turn of the 21st century. Within over 20 years, artists’ affiliation with otaku culture and the overall nature of subcultural production have undergone changes that have not been sufficiently researched in academia. In the selected art historical examples and curatorial texts, we can observe narratives pointing to an artistic movement where visual conventions of otaku culture do not necessarily follow narratives of art that pose the use of character motifs as pastiches of otaku culture and media franchises. Instead, they are presented as modes of expression emerging from the environment of internet platforms, originating their formal mannerisms from contexts of subcultural production and amateur illustration. Many artists work within both otaku spaces and the field of fine art. Especially the two curatorial texts in focus emphasize young artists’ digital nativism, social media, as well as character imagery’s permeation into the everyday. Considering some current critical approaches of “otaku” art and character motifs, I suggest that this examination of more recent phenomena, such as these exhibitions, could open possibilities for new art historical knowledge.
-
(2022)Charles Rennie Mackintosh oli skotlantilainen taiteilija, arkkitehti ja tuotesuunnittelija, joka leikitteli erilaisilla tyylilajeilla ja sai paljon vaikutteita paitsi eurooppalaisesta taiteesta ja arkkitehtuurista mutta myös japanilaisesta tyylistä. Tämän mahdollisti paitsi japonismin kasvava suosio Euroopassa mutta myös Glasgow’n, Mackintoshin kotikaupungin läpi virranneen japanilaisen tuontitavaran myötä. Japonismin lisäksi vaikuttava tyylisuunta, art nouveau, joka vaikutti läpi Euroopan 1800-luvun viimeisistä vuosista 1900-luvun alkupuolelle. Kasviaiheiset teokset ovat olleet oleellinen osa paitsi taidehistoriaa asetelmamaalausten ja sisustustellisten elementtien myötä mutta myös tieteellisen tiedon jakamisen ja kuvaamisen kannalta. Mackintoshin kohdalla kasviaiheiset luonnokset, jotka muovautuivat kokonaisvaltaisiksi akvarelliteoksiksi myöhemmällä iällä, alkoivat opiskelijan halusta hallita ympäristönsä kuvaamisen. Mackintoshin kohdalla luonnosmaisuus ei kuitenkaan poistunut tämän kasviakvarelleista koskaan. Glasgow oli merkittävä teollisuuskaupunki ja brittiläisen imperiumin toinen pääkaupunki, joten sen läpi virtasi paitsi teollisuustuotteita, mutta tuontimaiden kulttuurien vaikutteet elivät kaupungissa. Japanilainen kulttuuri ja sen vaikutteet eurooppalaiseen taiteeseen tunnetaan termillä japonismi, joka ilmenee muun muassa orgaanisuudessa, epäsymmetriassa sekä linjojen kaarevuudessa ja pehmeydessä. Mackintoshin kasviaiheiset teokset noudattivat paitsi aiheeltaan orgaanisuutta mutta myös pyrkimyksiltään rakentaa linjoja jatkuvuuden pohjalle. Orgaanisuus terminä pohjautuukin paitsi luonnonmukaisuuteen ja sen imitointiin mutta myös linjojen ja muotojen yhdistelmälle, joka pohjautuu keskeytymättömyydelle ja yhtäjaksoisuudelle. Konkreettisten linjojen ja muotojen lisäksi japonismille oleellista on nähdä tavallisessa kaunista. Mackintoshin vakaumus kasvien representaatiosta elämänä ja kukintojen metaforisesta luonteesta elämänilolle oli kriittisessä roolissa tämän kasviaiheisissa teoksissa. Hän ei kuvannutkaan kasveja ilman kukintoja, sillä koki elämänriemun ja onnen kuvaamisen olevan taiteilijoiden vastuutehtävä. Mackintoshin katsomus kukintojen merkityksestä korostuukin tämän sairastuessa masennukseen, jolloin kukintojen kuvauksesta tuli hänelle henkilökohtainen kysymys. Japonismin kaarevat linjat ja orgaanisuus heijastuvat myös art nouveau -tyylissä, tehden niistä luonnolliset kumppanit taiteessa. Tulee kuitenkin huomioida, että pehmeys ja orgaanisuus linjoissa kontrastoi Mackintoshin ensimmäisissä luonnoksissa arkkitehtuuristen suorien linjojen ja kulmikkuuden kanssa ennen tämän tyylin pehmentymistä kypsyessään taiteilijana 1890-luvulla. Tämä mahdollinen kypsyminen on rinnastettavissa oman tyylisuunnan löytämiseen, josta mahdollinen kiittäminen on Mackintoshin vaimoa Margaretia, tämän siskoa ja lankoa. Heidän taiteellisessa tyylissänsä toistuu usein eteerisyys ja mystisyys paitsi aihevalinnoissa, joita ovat muun muassa päätökset kuvata teemallisesti keijuja, mutta myös muotokielen pehmeyden sekä värimaailman kautta. Pastellivärit toistuvatkin Margaretin ja Francesin tulkinnoissa pitkien ympäri hahmojen kaartuvien pehmeiden linjojen kanssa. Harkittu värien käyttö heijastuu Mackintoshin kasviakvarelleissa hyvin hillityssä ja harkitussa värityksessä, joka on usein vain muutama suunnitelmallinen veto, luoden onnistuneen mielikuvan värimaailmasta pienellä vaivalla. Mackintoshin masennus vaikutti mahdollisesti määrällisesti kasviaiheisten akvarellien tuottamiseen. Lapsuudessaan tämän isällä oli ollut pieni kotipuutarha, jonka nostalginen merkitys nousi tärkeään rooliin Mackintoshin asuttua Suffolkin Walberswickissä yhdeksän vuotta. Täällä hän omistautui kasviaiheisille akvarelleilleen, vakiinnuttaen tyylikseen harkitun värien sekä linjojen käytön botaaninen tarkkuus huomioiden. Mielenterveyden vaikutuksen arvioiminen Mackintoshin taiteessa on kuitenkin mahdotonta ja nojaa vahvasti spekulointiin. Sen vaikutusta voi kuitenkin arvioida teoreettisesti mutta konkreettisen syyseuraus-suhteiden luominen olisi paitsi epäeettistä mutta myös kyseenalaista. Kasviakvarellien korotus taide- ja arkkitehtuuriopiskelijan luonnostelusta ja piirtämisen harjoittelusta yhdeksi tämän merkittävimmiksi teemoiksi ja oman elämän merkityksen kuvaukseksi on Mackintoshin kohdalla oleellinen näkökulma tämän teosten tulkinnassa.
-
(2024)Opinnäyte tutkii italialaisen nykytaiteilija Daniele Accossaton (s. 1987) veistossarjan The Box teosten uudelleentulkintoja antiikin veistotaiteesta ja mytologisista aiheista inhimillistettyinä, kuljetuslaatikkoihin kidnapattuina ja sidottuina näyttelyesineinä. Tutkimuksen tavoitteena on valottaa Accossaton käyttämiä muodollisia ja sisällöllisiä ilmaisukeinoja, kuten intertekstuaalisuutta, ja niiden vaikutuksia teosten tulkintaan ja vastaanottoon. Lisäksi tarkoituksena on käsitellä Accossaton teoksia visuaalisena kommentaarina taiteen ja kulttuuriperinnön omimisesta sekä repatriaatiosta. Tutkielmassa käytetty aineisto on Accossaton The Box -veistossarjan kuusi veistosta, ”Box n. 1–6” (2015–2021). Aineiston tutkimisen toteutus perustuu näiden teosten monipuoliselle lähiluvulle hyödyntämällä taiteilijan haastatteluja sekä internet-katalogeja. Teosten laadullisen tutkimuksen avuksi hyödynnän erityisesti semioottista analyysiä, reseptioanalyysiä ja taiteenpsykologiaa selvittääkseni Accossaton taiteen tietoisia ja tiedostamattomia merkityksiä, sillä tutkielmassa teosten vastaanotto ja tulkinnat ovat keskiössä. Tämän vuoksi teosten tarkastelijan eli vastaanottajan rooli on tässä tutkielmassa ensiarvoinen. Nykytaiteen teosten tulkinta ei hakeudu staattiseen, universaaliin vastaukseen teosten merkityksistä, vaan pyrkii avaamaan monitasoisesti eri tietoisia ja tiedostamattomia merkitysten tasoja. Accossaton teoksia voi tulkita poliittisena taiteena, jonka tarkoituksena on herättää osaltaan tarkastelijoissa ristiriitaisia tuntemuksia, osaltaan laajempaa keskustelua taiteen ja kulttuuriperinnön nykytilasta maailmassa. Accossato hyödyntää teoksissaan selkeää, esittävää visuaalista kieltä, joka luo mielleyhtymiä inhimillistetyn, kidnapatun taiteen ja kulttuuriperinnön anastamisen välille. Lisäksi teosten henkilöhahmojen intertekstuaalinen tunnistettavuus lisää teosten vaikuttavuutta ja mielleyhtymiä laajempiin konteksteihin, mikä yhtäältä saa kyseenalaistamaan kulttuuriperinnön kaltoinkohtelun. Accossaton teokset voi mieltää allegorioina anastetulle kulttuuriperinnölle, millä kannustetaan ylläpitämään diskursseja repatriaatiosta.
-
(2022)Tutkielman aiheena on tietokoneavusteinen kolmiulotteinen suunnittelu maalaustaiteessa. Tarkastelun keskiössä on taiteellinen prosessi ja työskentelymenetelmä, jossa tietokoneavusteisen kolmiulotteisen mallintamisen keinoin luotuja kuvia käytetään maalausten lähtökohtina. Tutkielmassa aihetta lähestytään suomalaisen kuvataiteilija Erno Enkenbergin (s. 1975) maalausten kautta. Tutkielmassa Enkenbergin maalauksia tarkastellaan yhdessä muun tutkimusaiheeseen liittyvän aineiston kanssa. Tutkielman tavoitteena on osoittaa, millaisia merkityksiä digitaalisiin 3D-mallinnuksiin liittyy sekä toimia osaltaan yhtenä esimerkkinä niistä tavoista, joilla digitaalisuuden ja nykyteknologian vaikutuksia on mahdollista huomioida taiteentutkimuksen kentällä. 3D-mallinnusohjelmien käyttö on kuulunut oleellisena osana Enkenbergin taiteelliseen työskentelyyn viimeisten vuosien aikana. Ohjelmien avulla Enkenberg luo kuvia, jotka toimivat lähtökohtana Enkenbergin tekemille maalauksille. Tutkielmassa tarkastelen sitä, millaisia sisältöjä ja aiheita Enkenbergin maalauksissa toistuu ja millaisia merkityksiä maalausten tulkinnoissa nousee esiin. Teosaineiston lisäksi keväällä 2021 toteutetut työhuonetapaamiset sekä tutkimusaiheeseen liittyvä kirjallisuus, erinäiset verkkojulkaisut, näyttelytekstit ja sosiaalisen median sisällöt ovat toimineet tutkimusaineistona, jonka analysoinnin myötä olen pyrkinyt vastaamaan tutkimuksissa esitettyihin kysymyksiin sekä vastaamaan tutkimuksen tavoitteisiin. Tutkimus osoittaa, miten kolmiulotteinen mallintaminen toimii Enkenbergin työskentelyssä ennen kaikkea visualisoinnin apuvälineenä. Kolmiulotteisten mallinnusohjelmien avulla Enkenberg luo tilallisia kuvia, joiden visuaalisuus ja estetiikka muistuttavat maalausten katsojia muun muassa videopelien maailmoista. Tarkan ja huolellisen maalausprosessin myötä Enkenbergin maalaukset toistavat 3D-mallinnusten visuaalista vaikutelmaa. Lisäksi tutkimus tuo esille, miten kolmiulotteinen mallintaminen liittyy osaksi kuvan teknisen välineellistymisen historiallista jatkumoa. Vaikka tietokoneella luotujen kuvien historia on suhteellisen lyhyt, asettaa tietokone maalaustaiteessa yleistyneenä kuvantekemisen välineenä kysymyksiä digitaalisen ja analogisen taiteen välisestä suhteesta sekä nykymaalaustaiteen rajoista ja sen uusista mahdollisuuksista.
-
(2021)Tutkielmassa tarkastellaan taiteen osallistumista 2000-luvun ympäristökeskusteluun sekä taiteen, taidekentän ja taiteilijan roolia ja vaikuttavuutta ympäristökeskustelussa. Teoriaohjautuva tapaustutkimus sijoittuu ekokriittisen taidehistorian kentälle. Teoreettisen viitekehyksen muodostavat monialaisesti modernin ympäristöfilosofian teoriat, ei-inhimillisiin toimijoihin liittyvät posthumanistiset ja ekokriittiset teoriat sekä sosiologian strukturaatioteoria. Tutkielman metodina on teemahaastattelu ja teosanalyysi. Tutkimuskysymystä tarkastellaan aikaisemman tutkimuksen perusteella sekä tapaustutkimuksena kahden suomalaisen nykytaiteilijan, Alma Heikkilän (s. 1984) ja Tuula Närhisen (s. 1967) kautta. Teemahaastatteluissa jäsennetään kuvataiteilijoiden näkemyksiä nykytaiteen osallistumisesta ympäristökeskusteluun sekä taiteen ja taiteilijan mahdollisuuksista vaikuttaa ympäristödiskurssiin yleisellä tasolla ja heidän oman taiteilijuutensa kautta. Kuvataiteilijoiden seuraavat teokset toimivat aineistona: lämmin ja kostea | lahoava puu (Alma Heikkilä, 2019), Sienet, rihmastot, itiöemät, limasienet ja muut (Alma Heikkilä & Elina Tuhkanen 2013-14), Aaltokiikari (Tuula Närhinen, 2009) ja Muovimuotoilua Itämerestä (Tuula Närhinen, 2013). Teoksille annetaan tulkintoja ekokriittisen taidehistorian näkökulmasta liittyen havaitsemiseen, tunteiden herättämiseen ja toimijoiden välisiin riippuvuussuhteisiin. Tutkielmassa todetaan, että taide ja kulttuuri ovat teoreettisesti merkittäviä tekijöitä antroposeenin ajan vaatimien kulttuuristen ja arvoihin perustuvien muutosten edistämisessä. Taiteen vaikuttavuus on sen kyvyssä toimia alustana ylirationaaliselle refleksiivisyydelle eli tunneperusteiselle ja intuitiiviselle kokemiselle ja tiedolle, joka voi tarjota havaitsijalle uusia näkökulmia. Ympäristödiskurssin kontekstissa myös taiteen kautta tapahtuva ympäristön havainnointi ja eri toimijoiden havaittavaksi tekeminen voivat edistää niiden arvostusta, kokemusta monilajisesta yhteydestä ja ymmärrystä toimijoiden välisistä riippuvuussuhteista. Lisäksi tutkielma osoittaa, että todellisuudessa yksittäisen taiteilijan mahdollisuudet ja resurssit vaikuttaa ympäristödiskurssiin ovat rajalliset ja riippuvaiset taidekentän rakenteista, minkä vuoksi muutosten tulisi tapahtua taidekentällä yhteisten toimien, käytäntöjen ja keskustelun kautta. Ympäristöön liittyvät keskustelut taidekentällä ja taiteessa tulisi nähdä vuorovaikutteisina, avoimina sekä kaikkia osapuolia ja toimijoita kuuntelevina.
-
(2018)Yhä useampi ihminen etsii muutosta elämäntapaansa nykypäivän ympäristöongelmien ja kestävän kehityksen ajankohtaisuuden vuoksi ja jotkut haluavat jopa aktiivisesti vaikuttaa yhteiskuntaan. Ekokylät toimivat yhtenä mahdollisuutena elämäntavan muutokseen. Pro gradu -tutkielmani on kansatieteellinen tutkimus, jossa tarkastelen ekokylissä asuvien ja ekokylässä asumisesta kiinnostuneiden kokemusta ekokylän vaikutusmahdollisuuksista ja omasta vaikuttamisestaan. Teoriapohjana käytän aktiivisen kansalaisuuden käsitettä. Tutkimukseni voi kokea kuuluvan yhteiskuntaetnologian piiriin, sillä siinä käsitellyt asiat ovat yhteiskunnallisesti ajankohtaisia ja ruohonjuuritasolta vaikuttavia. Aineisto on kerätty kirjoituskutsun ja haastatteluiden avulla. Vastaajia on yhteensä 7, joista 5 ovat ekokylissä asuvia ja 2 ekokylistä kiinnostuneita henkilöitä. Aineiston analyysiosuudessa käsitellään vastaajien kokemusta ekokylästä yhteiskunnallisena vaikuttajana ja sitä, minkälaisia vaikutusmahdollisuuksia ekokylä tarjoaa asukkailleen. Tarkastelun alla ovat myös muut vaikuttamisen keinot, vaikuttamattomuus sekä vaikuttamisen ja henkisen hyvinvoinnin suhde. Aineiston analyysimetodina toimivat teema-analyysi ja lähiluku. Tutkimuksen perusteella vastaajat kokevat, että ekokylä vaikuttaa toimimalla ekologisen elämäntavan esimerkkinä, oppimisympäristönä ja neuvonantajana yhteiskunnalle. Ekokylän ajatellaan myös omaavan mahdollisuuksia tulevaisuuden kehitykselle ja ekologisen muotivirtauksen edistämiselle. Lisäksi sen voidaan kokea vaikuttavan yksilöiden valintoihin. Kaikki vastaajat eivät kuitenkaan koe ekokylän merkitystä tärkeäksi, ja sen merkitys voidaan nähdä myös kokeiluna ja tietylle ihmisryhmälle sopivana elämäntavan toteuttamisen paikkana, jonka ideologia ei välttämättä voi kohota yhteiskunnan tasolle. Asukkailleen ekokylä tarjoaa vaikutusmahdollisuuksia ekologisen elämäntavan helpottajana ja uusien kokemusten kartuttajana. Yhteisössä voimaannutaan, kun eletään samankaltaisen arvomaailman omaavien ihmisten kanssa, jotka tukevat toisiaan, jakavat resursseja ja tieto-taitoa sekä vievät yhdessä arvojaan eteenpäin kylän ulkopuolelle. Vaikuttamisen voidaan kokea olevan helpompaa yhteisönä kuin yksilönä. Joillekin ekokylä on myös paikka, missä yksilö tulee nähdyksi ja kuulluksi paremmin kuin yhteiskunnan tasolla. Oman elämäntavan lisäksi vastaajat harjoittavat yhteiskunnallista vaikuttamista vapaaehtoistyön, poliittisen osallistumisen, lahjoittamisen, muiden kanssa keskustelemisen, ekokylän perustamisen, sosiaalisen median käytön ja seuraaviin sukupolviin vaikuttamisen kautta. Yhteiskunnallinen vaikuttaminen ei kuitenkaan ole kaikille yhtä tärkeää ja jotkut vastaajat haluavat vain keskittyä omaan elämäänsä ja mahdollisesti vaikuttaa maailmaan pienten arkisten toimintojensa ja valintojensa kautta. Vaikuttamisen esteeksi voidaan kokea yhteiskunnan valta-asetelmat, jotka rajoittavat aktiivista kansalaisuutta. Yhteiskunnallista vaikuttamista ei haluta tehdä myöskään oman mielenterveyden kustannuksella, vaan halutaan vaikuttaa ja pohtia yhteiskunnallisia asioita siinä määrin, että voidaan henkisesti hyvin. Omatunto, ahdistus ja toivo ovat vaikuttavia tunteita ympäristöeettisessä pohdinnassa ja vaikuttamisen synnyssä sekä muutoksen teossa.
-
(2022)Den här avhandlingen granskar hur förhållandet mellan djur och människa framställs i nutidskonstnären Kim Simonssons keramikskulpturer. Studien omfattar ett kvalitativt urval av åtta skulpturer skapade 1999-2018, vilka alla innehåller representationer av djur i någon form. I bakgrunden ligger ett intresse för Theodor W. Adornos kritiska tankar om den naturbehärskande människan, med betoning på människans inställning till djur, och för hur Adorno ser på konstens förmåga att ge den undanträngda naturen en röst. Den teoretiska referensramen består av Max Horkheimers och Adornos Upplysningens dialektik och Adornos Estetisk teori. Avhandlingen utreder vilka termer ur Adornos teori som kunde användas i tolkningen av verken.Den ikonografiska analysen av konstverken sker enligt Erwin Panofskys traditionella konsthistoriska modell och förståelsen och tolkningen sker enligt hermeneutisk metod. Utredningen byggs upp via en kort genomgång av filosofiska tankar om människans inställning till djur och till sin djurlikhet över tiden. Introduktionen till Adornos teori sker via en redogörelse för vad Adorno menade med upplysningen, naturbehärskningen och rationaliseringen. Efter dessa diskuteras Adornos uppfattning om mimesis och om hur konsten uttrycker naturens lidande. I verksanalysen används i synnerhet termerna lidande, dissonans, ”det svarta idealet” och rysningen. De granskade konstverken utstrålar ett spänningsfyllt förhållande mellan djur och människa. Typiskt är att djuren har hamnat i en utsatt situation eller dött. Analysen koncentreras främst kring dissonans i olika skepnader, såsom t ex störande former, våldsamma gester, död, tomhet och svarthet. Analysen har därför en negativ framtoning. Kim Simonsson skapar ofta motsatser av sina inspirationskällor, vilket gör hans verk motsägelsefulla och gåtfulla. Användningen av Adornos termer ledde till en djupare förståelse av verken.
-
(2022)The dispersal of hominin species out of Africa during the Early Pleistocene has been centred on the environmental conditions which the species dispersed into. Specifically, being polarised between those who reconstruct this dispersal as synchronous with the expansions of grasslands, placing hominins within this environmental niche. Conversely, new data suggests hominin species were a highly adaptable species, capable of occupying varied habitats and other non-grassland areas, including forests. In order to test these conflicting hypotheses, reconstruction of local paleoenvironments at major hominin sites is required. The Early Pleistocene site of Dmanisi is an excellent case study. As one of the major hominin sites, paleoenvironmental reconstructions of Dmanisi are important to understand its role in the hominin dispersal events. By understanding the environment hominins moved into, we can better understand the ecological factors behind their dispersal. The aim of this study is to deduce the paleodiets and the mean body mass of the herbivore community in Dmanisi to assess the biome they lived in. For dietary analyses I used mesowear, and for estimating body mass from skeletal measures I used regression equations. The mesowear scores were used in a cluster analysis where the fossil taxa were clustered with modern taxa, whose diet is well-known. The results indicated the dietary categories of the fossil taxa. A mean body mass value of all ungulates was calculated for Dmanisi, which was then put into a data sheet with mean body mass values from other localities. Relative body mass indices were calculated for each locality by dividing their mean body mass value with the largest mean body mass value in the set. These values were then correlated with locality-specific net primary productivity values, to see how the mean body mass value in Dmanisi performed against its net primary productivity, and against other localities. The herbivore community mainly consisted of mixed feeders and browsers, with minimal evidence for grazing in the mesowear analysis. Ungulates were comparatively small sized in Dmanisi, implying that the low net primary productivity, interspecific and intraspecific competition lead to lack of resource availability in the area, which in turn caused the relatively small ungulate community. The results show that Early Pleistocene hominins occupied a relatively diverse, ecotone habitat in Dmanisi, consisting of shrublands and woodlands. This suggests that the Dmanisi was not as grassy as previously assumed, and the spread of grassland environments probably was not the catalyst for the hominin dispersal.
-
(2020)Tässä syventävien opintojen tutkielmassa tarkastellaan, millaisia uskontodiskursseja erään pääkaupunkiseudun kunnan sosiaalityön ja pääkaupunkiseudulla toimivan järjestön työntekijöiden asiakastyöhön liittyvissä puheenvuoroissa esiintyy ja miten niitä rakennetaan. Tutkimuksen aineistona on kolme työntekijöiden ryhmähaastattelua, joista yksi on toteutettu kunnan työntekijöiden ja kaksi järjestön työntekijöiden kanssa tammi-maaliskuussa 2020. Tutkimus on poikkitieteellinen ja sijoittuu uskontososiologian ja asumisen sosiaalityön kentille. Diskursiivinen uskonnontutkimus ja yhteiskunnallinen eriytyminen osana länsimaista sekularisaatiokehitystä muodostavat tutkimuksen teoreettisen viitekehyksen. Aineiston analyysi on toteutettu kriittistä diskurssianalyysia ja kategoria-analyysia soveltaen. Aineistossa esiintyvät uskontodiskurssit voidaan jakaa ymmärrykseen pyrkivään diskurssiin, realismidiskurssiin ja reflektoivaan diskurssiin. Ymmärrykseen pyrkivässä diskurssissa painottuivat asiakkaan yksilöllinen ja kunnioittava kohtaaminen, dialogisuus ja aito uteliaisuus asiakkaan uskontoon liittyviä merkityksenantoja kohtaan. Erityisesti järjestön työntekijät toivat esille dialogisuuden merkitystä asiakastyössä. Ymmärrykseen pyrkivän diskurssin taustalla voidaan nähdä laajempia sosiaalityön, kansainvälisten ihmisoikeuksien ja tutkimusjärjestön arvopohjasta kumpuavien diskurssien vaikutuksia. Sen yhteydessä haastateltavat toivat esille myös tiettyjen inhimillisten kokemusten universaaliutta ja tämän pohjalta rakentuvaa ymmärrystä. Esimerkiksi vanhempi - lapsi kategoriaparia ja siihen liittyviä kategoriasidonnaisia toimintoja käytettiin rakentamaan ymmärrykseen pyrkivää diskurssia. Realismidiskurssi ilmeni aineistossa lainsäädäntöön ja työn ulkoisiin resursseihin vetoamisena. Realismidiskurssia sisältävissä puheenvuoroissa uskonto tuli esille rajoitteita asettavana ja syrjintää lisäävänä tekijänä sekä työtä potentiaalisesti hankaloittavana tekijänä. Etninen tausta, ikä ja sukupuoliero toimivat realismidiskurssin yhteydessä konfliktitilanteita selittävinä tekijöinä, ja niiden kautta selitettiin erilaisia uskontoon liittyviä haastavia asiakastilanteita. Reflektoivan uskontodiskurssin yhteydessä haastateltavat pysähtyivät pohtimaan uskontoon liittyviä ennakko-oletuksiaan, sosiokulttuurisen kontekstin vaikutusta uskonnon asemaan yhteiskunnassa sekä uskonnon puheeksi ottamista asiakastyössä. Uskonto rakentui henkilökohtaiseksi, sensitiiviseksi aiheeksi, jonka puheeksi ottaminen koettiin olevan pääasiassa asiakkaan tehtävä. Haastateltavat toivat esille myös, että asiakkaasta saatavilla olevat ennakkotiedot ohjaavat heidän orientoitumistaan uskonnon puheeksi ottamiseen tapaamisella. Haastateltavat toivat esille kokemuksiaan tilanteista, joissa uskonto asettaa selkeitä rajoitteita asiakkaiden elämään, mutta muutosehdotusten tekeminen uskonnon harjoittamiseen liittyen koettiin todella haastavaksi. Kyseessä on laadullinen haastattelututkimus, jonka perusteella ei voida tehdä yleistyksiä sosiaalityön uskontodiskursseihin liittyen. Tutkimustuloksista on kuitenkin löydettävissä yhteneväisyyksiä aiempiin sosiaalityössä tehtyihin tutkimuksiin, joissa on tarkasteltu työntekijöiden näkemyksiä uskonnon huomioimisesta asiakastyössä. Uskonto näkyy ja sitä pyritään huomioimaan asiakastyössä resurssien puitteissa, mutta se ei ole keskeinen osa työskentelyä eivätkä sosiaalityön asiakkaat pääsääntöisesti tuo uskontoa esille ainakaan voimavaranäkökulmasta vaan enemmän sen tuottamien rajoitteiden kautta. Uskonto nähdään länsimaisen kontekstin kautta hyvin henkilökohtaisena ja sensitiivisenä asiana, josta voidaan tarvittaessa keskustella asiakkaan kanssa, mutta lainsäädännön ja resurssien asettamat raamit määrittävät viime kädessä sen, miten työskentely rakentuu.
-
(2020)The sex/gender model used in biological archaeologies to investigate human remains and past lives is one that relies on the epistemological and ontological separation of sex and gender. Despite this separation the model ends up treating these concepts synonymously due to the taken-for-granted binary nature of sex which in a deterministic manner eventuates into an equally binary gender. This thesis develops a theoretical framework for an archaeological concept of gender that operates without the division, binarism and determinism implicit in the sex/gender model. Pursuing answers to the questions whether it is possible to approach both sex and gender in archaeology in a nonbinary way, and if so, what is an archaeologically feasible alternative, it seeks to devise a method to approach sex and gender in mortuary archaeology beyond the deterministic binary. This thesis is firmly theory-oriented and the writings of various authors within the discipline of archaeology, feminism and queer studies comprise the necessary material. The theories pertaining to the field of feminism are intersectionality and queer theory, which eschew normativity and essentialism and call for gender diversity. Respective to archaeology, the theories influencing this thesis derive from new materialisms to whom the rejection of divisions and dichotomies is characteristic. In this regard, of particular note are the writings of new materialist and feminist theorist Karen Barad. Applying her theories concerning the relational, entangled and mutually constitutive nature of matter and meaning to the topic of sex and gender is central in devising a nonbinary new materialist perspective to be used for the purpose of a more open and inclusive mortuary archaeology. This thesis reveals that the dualistic division between nature and culture has resulted in a separate conceptual development and different strategies of engagement concerning sex and gender. The reason why sex is seen as a biological fact and gender as a cultural meaning proves false when both are affected equally by nature and culture, with the body serving as a nexus-point in which these two forces converge. Applying Barad’s insight reveals that binary sex is not an inherent quality of the body, but one that is produced through a scientific biomedical apparatus. Sex and gender exist in a state of inseparability when undetermined, but when subjected to a determination process, they become mutually exclusive phenomena, thereby disrupting sex-to-gender determinism. In their separate state, both are constitutive of matter and meaning, which is why gender made determined through intersectionality can be used to study gendered understandings through the materiality of the body, exempt from binary views. Analysing a topical bioarchaeological publication concerning a female Viking warrior through the approach that does not depend on the sex binary reveals that a scientific biomedical apparatus is subject to criticism on multiple fronts. Though the case study should be credited with rejecting gender role stereotypes, it demonstrates determinism and binarism as well as homogeneity and universalism in terms of categories. Failing to imagine possibilities beyond a fixed binary also results in the exclusion of alternate ways of knowing and being. The open-ended approach proposed in this thesis not only seeks to grant these possibilities opportunities to exist, but counsels cognisance towards the exclusions apparatuses enact. Embracing speculation, it also holds ambiguity and vagueness to be meaningful qualities pertaining to gendered archaeology. Regarding the mortuary setting, binary sex determinations need not be abandoned, but they should be used alongside this nonbinary approach.
-
(2022)Frances Yates esitti hermetismillä olleen rooli tieteellisen vallankumouksen kehityksessä luonnon ymmärtämiseen kohdistuvana motivoivana voimana. Hänen tutkielmansa kohdistui Corpus Hermeticaa omaksuneisiin Italian renessansihermetisteihin. Hermetismi on kuitenkin laajempi kokonaisuus, joka kattaa sisälleen alkemian. Tutkielman tavoitteena on arvioida Yatesin teesin soveltuvuutta Paracelsukseen, joka edustaa hermetismin alkemistista haaraa. Analyysin kohteena on Paracelsuksen The Philosophy Addressed to the Athenians, joka kontekstualisoidaan länsimaisen esoterian sisällä osaksi hermetismiä. Tutkimusmenetelmänä toteutaan systemaattista analyysiä. Paracelsuksen ajattelu edustaa keskeisiä hermetismin piirteitä, ja hänen käytännön lääketieteellisen tutkimustyön taustalla oli täysmittainen alkemistinen kosmologia, johon hänen toimintansa nivoutui, ja jonka valossa hänen työskentely oli merkityksellistä. Paracelsus antaa tukea Yatesin teesille, jossa tieteellistä vallankumousta alkuaan ruokki uskonnollinen, hermetismistä lähtöisin oleva pohjavire.
-
(2021)Tutkielmassa tarkastellaan nykyisen Ateneumin taidemuseon edeltäjän, Suomen Taideakatemian (1939–1990) museon, kokoelmatoimintaa vuosina 1939–1946. Tutkielman tavoitteena on tarkastella kriittisesti varhaisemmassa tutkimuksessa painottuvaa näkemystä, jonka mukaan taidemuseon toiminta olisi sotavuosina ollut pääosin pysähtynyttä. Tutkielman aikarajaus käsittää vuodet 1939–1946, sillä vaikka toinen maailmansota oli jo päättynyt, museo avautui uudelleen yleisölle maaliskuussa 1946. Tutkielmassa tuotetaan uutta tietoa toisen maailmansodan aikaisesta Ateneumin taidemuseosta, ja se sijoittuu Ateneumin instituutio- ja kokoelmahistorian alueelle. Näkökulmana tutkittavaan ajanjaksoon on kokoelmatoiminnan käsite, jonka sisältö on sovitettu Suomen Taideakatemian säätiön säädekirjasta ja museonjohtajan toimiohjeista. Kokoelmatoiminnalla tarkoitetaan tässä tutkielmassa sellaisia periaatteita ja toiminnan muotoja, jotka koskivat Taideakatemian museokokoelmien hoitoa, niiden kartuttamista ja niiden esittämistä yleisölle. Lisäksi tutkielman rajoissa peilataan Taideakatemian kokoelmatoimintaa osittain suhteessa ajan yhteiskunnalliseen kehykseen. Tutkielma tarkastelee, minkälaisia vaiheita Taideakatemian museokokoelmat kävivät toisen maailmansodan aikana läpi. Tutkielmassa kysytään, missä määrin kokoelmatoimintaa harjoitettiin Suomen Taideakatemian museossa vuosina 1939–1946 ja minkälaisia merkityksiä sen kokoelmat eri yhteyksissä saivat. Tutkielman aineistona käytetään arkistoaineistoa, numeraalista dataa ja sanomalehtikirjoituksia. Tutkielman pääasiallisena lähteenä on Kansallisgallerian hallinnoima Suomen Taideakatemian säätiön arkisto, erityisesti vuosien 1939–1946 Taideakatemian pöytäkirjat. Arkistoaineiston ohella tutkielmassa hyödynnetään Kansallisgallerian MuseumPlus RIA -kokoelmahallintajärjestelmästä ammennettua dataa, joka sisältää kaikki vuosien 1939–1946 tehdyt kokoelmahankinnat. Muuna aineistona tutkielmassa ovat aikalaislähteet, kuten Taideakatemian omat julkaisut, sekä sanomalehtikirjoitukset. Tutkielman tutkimusmenetelmänä yhdistyy arkistoaineiston lähiluku ja määrällinen analyysi. Tutkielmassa käsitellään vaiheittain Taideakatemian kokoelmatoiminnan periaatteita. Tutkielma osoittaa, että huolimatta toisen maailmansodan synnyttämästä poikkeustilasta Suomen Taideakatemian museon kokoelmatoiminta oli sotavuosina runsasta. Kokoelmien teoksista pidettiin huolta, niitä kartutettiin ja niitä pyrittiin esittämään yleisölle. Kokoelmista huolehtiminen tapahtui epäsuorasti, sillä Taideakatemia otti kantaa siihen, miten evakuoituja museokokoelmia saatiin esittää ja käyttää. Taideakatemian kokoelmien kartuttaminen ei myöskään missään vaiheessa katkennut, vaan jatkui vuosittain. Kokonaisuudessaan vuosien 1939–1946 aikana kokoelmat kasvoivat 1 611 teoksella. Kokoelmien esittämisen oli toisen maailmansodan aikana kaikkein rajoittuneinta, mutta museon avaaminen yleisölle oli Taideakatemian keskeinen päämäärä. Poikkeuksellisesti Taideakatemian museon grafiikkaa ja museon uusia kokoelmahankintoja esiteltiin "Nykyaikaisen grafiikan ja museon uushankintain näyttelyssä" välirauhan aikana keväällä 1941. Aineiston ja yhteiskunnallisen tilanteen ristiinluenta puolestaan osoittaa, että Taideakatemian museokokoelmat ja museokokoelmien teokset saivat toisen maailmansodan aikana erilaisia merkityksiä riippuen siitä, kuka tai mikä taho niitä merkityksellisti. Esimerkiksi Suomen valtiolle kokoelmien teokset saivat välineellisiä rooleja osana sen poliittisia päämääriä, kun taas esimerkiksi lehdistölle kokoelmateosten kautta pystyttiin jäsentämään vallitsevaa jännittynyttä yhteiskunnallista tilannetta. Tutkielma osoittaa, että Suomen Taideakatemian museon vuodet 1939–1946 voidaan kokoelmatoiminnan näkökulmasta nähdä monikerroksisina, eikä pelkästään ylläpidon ja olemassa olevien arvojen pelastamisen aikana, kuten varhaisemmassa tutkimuskirjallisuudessa on esitetty.
-
(2022)In this thesis, I attempt to answer the question of whether it is possible to reflect the modern psychological theory of culture of honour to the Late Copper/ Early Bronze Age period of the Eurasian steppe zone. Furthermore, how does this affect social structure and can archaeological evidence prove it. To study culture of honour, Indo-European sources and ethnographic research on mobile pastoralism are also examined. Through a sociocultural approach, this thesis strives to reconstruct the sociocultural background and changes originating from the Yamnaya. In this approach, theories from anthropology, ethnography, sociology, social psychology, and science of religion interact. Furthermore, sources associated with early Indo-European culture (e.g., social structure and mythology) are included. Essentially, this study aims to link the Yamnaya culture with the sociocultural theory of culture of honor. A focus of this thesis is the study of anthropomorphic stone stelae associated with the Yamnaya and adjacent cultures. The area where the stelae have been found consists of the modern countries of Romania, Bulgaria, Ukraine, Moldova, North Macedonia and Russia. Moreover, general knowledge about grave goods, burial rituals, osteological and genetic materials contribute to the overall reconstruction and interpretation process. A comprehensive outline of Yamnaya's ideological, social, and behavioral aspects is attempted through the use of comparative methodology. In order to accomplish this, the archaeological materials and their symbolic meaning are interpreted using the theoretical frameworks provided and compared to later Indo-European traditions and ethnographic studies on mobile pastoralism. Using theoretical frameworks and comparative method, this thesis demonstrates that the sociocultural theory of culture of honor can be reflected in archaeological materials. The reflections of sociocultural behaviour can be argued to be present in burial rituals, grave goods, osteological, genetic and most of all in the anthropomorphic stone stelae.
Now showing items 1-20 of 124