Browsing by master's degree program "Master 's Programme in Logopedics"

Tämän maisterintutkielman tarkoituksena on selvittää, millaisia toisen puheeseen kohdistuvia korjausaloitteita 5-vuotiaat tyypillisesti kehittyvät lapset tekevät leikki- ja arviointitilanteissa ja millaisia ongelmia korjausaloitteilla käsitellään. Korjausaloitteilla viitataan sellaisiin keskustelun vuoroihin, joilla osoitetaan keskustelukumppanille, että hänen edellisen vuoronsa vastaanottamisessa on ollut jokin ongelma (Haakana ym., 2016). Tyypillisesti kehittyvien suomenkielisten lasten on todettu omaksuvan kielen ja vuorovaikutuksen perusrakenteet jo noin viiden vuoden ikään mennessä (Lieko, 1993). Koska viisivuotiaat tyypillisesti kehittyneet lapset hallitsevat jo kielen perusrakenteet, ei korjausaloitteiden tekeminen tai tekemättä jättäminen voi olla kiinni siitä, ettei lapsi osaisi käyttää esimerkiksi kysymyssanoja. Tästä syystä on erittäin mielekästä tutkia juuri viisivuotiaiden tyypillisesti kehittyvien lasten erilaisissa vuorovaikutustilanteissa tekemiä korjausaloitteita. Tutkielmassa käytettävä aineisto on kerätty alun perin osana Lapsen kehittyvä kieli ja vuorovaikutus -hanketta. Aineisto koostuu yhteensä noin 8 tunnista ja 19 minuutista tutkimukseen osallistuneista lapsista kuvattuja videotallenteita. Videoista noin puolet on kuvattu arviointitilanteista ja puolet leikkitilanteista. Tutkimukseen osallistuneet lapset olivat aineistonkeruuhetkellä iältään 5;0–6;2-vuotiaita lapsia. Heidän puheen- ja kielen kehityksensä oli arvioitu olevan tyypillistä puheterapeuttisten arviointimenetelmien sekä vanhempien haastattelun perusteella. Tutkielman menetelmänä käytettiin keskustelunanalyysia. 5-vuotiaat tyypillisesti kehittyvät lapset tekivät korjausaloitteita sekä leikki- että arviointilanteissa, mutta tutkimukseen osallistuneiden lasten tekemien korjausaloitteiden määrässä ja käytetyissä korjausaloitetyypeissä oli suurta vaihtelua. Lapset käyttivät koko aineistossa eniten ymmärrysehdokkaita ja toiseksi eniten kysymyssanan ja toiston yhdistelmiä. Lapset tekivät korjausaloitteita leikki- ja arviointitilanteissa keskimäärin 3.6 kertaa tunnissa. Korjausaloitteilla käsiteltiin leikkitilanteissa ainoastaan ymmärtämisen ja arviointitilanteissa sekä ymmärtämisen että kuulemisen ongelmia. Tulokset vastaavat osittain aiempaa suomenkielistä tutkimusta aikuisten ja tyypillisesti kehittyvien lasten sekä kaksikielisten lasten käyttämistä korjausaloitteista. Tämä tutkielma esittää suuntaa antavaa tietoa tyypillisesti kehittyvien 5-vuotiaiden lasten toisen puheeseen tekemistä korjausaloitteita. Lisätutkimusta aiheesta kuitenkin tarvitaan edelleen.

Tiivistelmä - Referat - Abstract Tausta ja tavoitteet. Transnaisten ääni on usein ristiriidassa heidän sukupuoli-identiteettinsä kanssa. Miehekäs ääni aiheuttaa turhautumista ja tyytymättömyyttä omaan ääneen. Puheterapian asiakasryhmänä transnaiset ovat uusi tulokas ja naisellistavasta ääniterapiasta on tehty Suomessa hyvin vähän tutkimusta. Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää, voidaanko ääniterapialla vaikuttaa transnaisten äänen piirteisiin. Tutkittavat äänen piirteet ovat spontaanipuheen perustaajuuden keskiarvot, minimi- ja maksimiarvot sekä vaihteluväli. Tutkimuksella pyrittiin vastaamaan siihen, onko ääniterapialla vaikutusta transnaisten spontaanipuheen keskimääräiseen perustaajuuteen, perustaajuuden vaihteluväliin tai minimi- ja maksimiarvoihin. Lisäksi pyritään selvittämään, onko taustatekijöillä vaikutusta transnaisten perustaajuusarvojen muutoksiin. Menetelmät. Tutkittavat olivat suomenkielisiä transnaisia (n=6), iältään 22¬–50 vuoden väliltä. Tutkittavat saivat interventiona ääniterapiaa (terapiajakson pituus ka 3) yksilökäynteinä. Tutkittavilta äänitettiin spontaanipuhenäytteet ennen ja jälkeen interventiojakson. Lisäksi tutkittavien äänestä kerättiin tietoa taustakyselyllä ja Transwoman Voice Questionnaire -kyselyllä. Tutkittavien äänen piirteitä ennen ja jälkeen analysoitiin Wilcoxonin merkittyjen järjestyslukujen testillä. Lisäksi taustamuuttujien vaikutusta perustaajuusarvojen muutokseen tarkasteltiin korrelaatiokertoimien ja sirontakuvioiden avulla. Tulokset ja pohdinta. Yleisellä tasolla tutkittavien spontaanipuheen keskimääräinen perustaajuus nousi, mutta tilastollisesti merkitsevää tulosta ei löytynyt. Viidellä tutkittavasta kuudesta perustaajuus nousi (tutkittavat 1,4,5,6 ja 7) ja kolmella perustaajuus nousi sukupuolineutraalille alueelle (145-165 Hz) (tutkittavat tutkittavat 4, 6 ja 7). Perustaajuuden vaihteluvälissä tapahtuneet muutokset olivat vaihtelevia, mikä on samassa linjassa aiempien tutkimusten kanssa. Taustatekijöiden vaikutuksista intervention lopputulemaan löytyi muutama tilastollisesti merkitsevä tekijä. Löydetty kohtalaisen voimakas negatiivinen korrelaatio terapian määrän ja puheen perustaajuuden minimiarvon välillä on poikkeava muissa tutkimuksissa löydetyistä yhteyksistä. Tutkittavat saivat tässä tutkimuksessa ääniterapiaa kuitenkin vähimmillään vain yhden kerran, joten luotettavien johtopäätösten tekeminen terapian määrän vaikutuksesta on vaikeaa. Tulokset vahvistavat käsitystä siitä, että naisellistavan ääniterapian tulee olla yksilöllistä ja lisää tutkimusta aiheesta tarvitaan.

Aphasia is a language disorder caused by damage to the brain. People with aphasia can have difficulty in speech comprehension and production as well as reading and writing. There is considerable diversity in the patterns of speech and language impairment among patients with aphasia. Recovery from aphasia is highly variable, but there are three distinguishable phases: the acute, subacute, and chronic phase. Stud-ies have shown that some people with aphasia can learn novel words. Studying novel word learning in people with aphasia helps understand the role of new learning in recovery from aphasia. Previous studies from the chronic phase of aphasia suggest that semantic processing skills and novel word learning are linked. There is some evidence that aphasia severity and short-term verbal memory affect novel word learning ability. The objective of this study is to compare the speech and language skills and the novel word learning ability of people in the early stages of aphasia. The speech and language impairment pattern of the study participants was evaluated with the WAB (Western Aphasia Battery). The subtests Spontaneous speech, Auditory verbal comprehension, Naming and Word finding, Repetition, Reading and Writing were used as the measures for different language abil-ities. Novel word finding was evaluated with a computer-aided novel word learning task. The word learn-ing task included a practice session and two tests. The results from the tests were used as the measure for novel word learning ability. Receptive novel word learning was correlated with comprehension skills. This result strengthens the view that intact semantic processing is important in receptive novel word learning. Writing skills were also cor-related with receptive novel word learning, but reading skills were not. Repetition, naming, and spontane-ous speech were not correlated with receptive novel word learning.

Aim of the study. In Finland, the number of multilingual children referred to speech and language therapy assessment is relatively higher than monolingual children. However, distinguishing abnormal linguistic development from typical multilingual development is not straightforward due to the lack of multilingual tests and speech therapists. This study aimed to provide information on the morphosyntactic structures of the expressions of typically developing and language- impaired children aged 4–5 years who speak Arabic as their mother tongue and the deviations that occur in them. The aim was also to assess whether the morphosyntactic deviations produced show a transfer effect of Arabic language. The study is significant from the point of view of differential diagnosis. The qualitative information produced makes it possible to reduce the over- and underdiagnosis of developmental language disorder in native Arabic-speaking children who successively acquire Finnish language. Methods. The study examined 18 children aged 4–5 who speak Arabic as their mother tongue and who successively acquire Finnish language from the broader material of the Multilingua-project. Six of the children were suspected of having developmental language disorder. The study material consisted of recorded assessment situations that were transcribed to evaluate the morphosyntactic structures produced. Three different semi-structured play situations and The Cat Story picture sequencing narrative task were included in the analysis for each subject. The morphosyntactic forms and structures produced by the subjects were analyzed using the FIN-LARSP method. In addition, the morphosyntactic deviations in the expressions and the transfer effect of Arabic language were examined from a qualitative point of view. Results and conclusions. There was great variation in the inflectional repertoires of typically developing and language-impaired children. However, the inflectional repertoires of typically developing children proved to be broader than those of language-impaired children in terms of nouns and verbs. The groups differed in the use of adessive case, the accuracy of verb inflection, the regularity of morphosyntactic deviations, and the use of atypical wordings. In addition, expressions of typically developing subjects appeared to have a more versatile effect of Arabic language transfer compared to language-impaired children. The results help Finnish-speaking speech therapists detect morphosyntactic features that may be signs of a language disorder in Arabic-speaking children acquiring Finnish language.

The Finnish version of the CSBS-DP Infant-Toddler Checklist (FinCSBS) is a screening questionnaire for early communication and language of 6–24 month old children filled by their parents. There is not much information available about the validity of the FnCSBS concerning 2-year-olds and in Finland it is primarily advised to be used at an earlier age point. This study aimed to produce more information of the validity of the FinCSBS at 2 years. The study of validity gives information about the usability of a method and can add eagerness to use it for example in child health clinics. This study sample is a part of the validation study of the short form version of the MacArthur Communication Inventories Finnish version (Sanaseula study). The sample included 50 healthy, monolingual Finnish-speaking 2-year-old children. The participants language skills were assessed with two other assessment methods. MacArthur-Bates Communication Inventories -method gave information about the children’s vocabulary size and composition and Bayley-III-test about the receptive and expressive language skills. Validity was assessed by comparing the results of FnCSBS and of other methods with Spearman’s correlation coefficient. Linear regression analysis was used to get information about how much FnCBSC total score and sex explained the variation of vocabulary size and receptive or expressive language skills at 2 years. In addition the language skills of children who had succeeded poorly and typically were compared. A lot of statistically significant, positive and moderately strong connections were found between the FnCSBS and vocabulary size, composition, receptive and expressive language. Especially the total score of the FnCSBS was in connection with the concurrent language skills even though the scores got close to the maximum in this age group, as the prelingual stage is coming to an end. The FnCSBS social composite had more varying and weaker connections to the language skills than the FnCSBS expressive and receptive language. The results showed that the validity of the FnCSBS at 2 years is still fairly good. The FnCSBS can be used at 2 years to recognize children at risk and to get information about the language skills, which helps to target early intervention and to add cost-effective and preventive care.

Tausta ja tavoitteet. Sujuvalla afasialla tarkoitetaan kielenoppimisiän jälkeen syntynyttä kielellistä häiriötä, jossa henkilö tuottaa tyypillisesti hyvin artikuloitua, mutta sisällöllisesti merkityksetöntä puhetta. Suomenkielistä tutkimusta sujuvassa afasiassa esiintyvistä itsekorjauksista eli omaan puheeseen kohdistuvista korjauksista on vain vähän. Tutkimuksen perusteella sujuvan afasian saaneet henkilöt tuottavat samanlaisia itsekorjauksen aloituksia kuin terveet henkilöt, lisäksi sujuvan afasian saaneiden henkilöiden on havaittu tuottavan enemmän itsekorjauksen aloituksia verrattuna varsinaisiin itsekorjauksiin. Tässä tutkielmassa tarkoituksena on tutkia, millaisia itsekorjauksia ja itsekorjauksen aloituksia sujuvan afasian saaneet henkilöt ja terveet keskustelukumppanit tuottavat arkikeskustelussa. Tutkielmassa selvitetään, kuinka pitkiä korjausjaksoja sujuvan afasian saaneet henkilöt ja terveet keskustelukumppanit tuottavat ja kuinka itsekorjaukset ja niiden aloitukset jakautuvat ryhmien kesken. Lisäksi selvitetään, millaisia itsekorjauksen aloituksia ryhmissä käytetään. Menetelmät. Tutkimuksen aineisto koostuu kolmen sujuvan afasian saaneen henkilön ja heidän keskustelukumppaniensa käymistä arkikeskusteluista. Aineisto on saatu puhujien välistä yhteisymmärrystä epätyypillisessä vuorovaikutuksessa tutkivasta COMPAIR-hankkeesta. Tutkimusmenetelmänä käytettiin keskustelunanalyysiä. Tulokset ja pohdinta. Sujuvan afasian saaneiden henkilöiden tuottamien korjausjaksojen keskimääräinen pituus oli lyhyempi kuin terveillä keskustelukumppaneilla, mikä on päinvastainen tulos kuin aiemmassa tutkimuksessa. Itsekorjauksen aloitusten ja varsinaisten itsekorjausten jakaumien osalta havaittiin, että sujuvan afasian saaneet osallistujat tuottivat enemmän itsekorjauksen aloituksia kuin varsinaisia itsekorjauksia, mikä tukee aiheesta aiemmin tehdyn tutkimuksen tuloksia. Terveet keskustelukumppanit tuottivat puolestaan itsekorjauksen aloituksia ja itsekorjauksia yhtä paljon. Itsekorjauksen aloitustavoista tyypillisin oli molemmissa ryhmissä ilmauksen katkaiseminen, myös tämä tulos tukee aiemmissa tutkimuksissa saatuja tuloksia. Tässä tutkielmassa saatujen tulosten perusteella voidaan päätellä, että afasian saaneet henkilöt usein aloittavat itsekorjauksen, mutta terveet henkilöt suorittavat korjauksen loppuun tai korjaus jäi kesken. Tuloksia voidaan hyödyntää kliinisessä työssä jakamalla tietoa siitä, kuinka sujuva afasia vaikuttaa oman puheen korjaamiseen ja sitä kautta keskusteluun osallistumiseen. Aim of the study. Fluent aphasia is an acquired language disorder. A person with fluent aphasia usually produces fluent sentences that are nevertheless meaningless. There are only few Finnish studies regarding self-repair and self-initiated repair in fluent aphasia. The studies show that people with fluent aphasia produce self-repair initiations that are similar to those produced by non-aphasic people. Additionally, it has been observed that people with fluent aphasia produce more initiations of self-repair than actual self-repairs. The aim of this thesis is to study what kind of self-repair initiations people with fluent aphasia and non-aphasic people produce in mundane conversation. The study focuses on length of the repair sequences produced by group of aphasic people and non-aphasic people. Also, distribution of used self-repair initiations are studied. Methods. Participants of the study are three people with fluent aphasia and their non-aphasic close relatives. The data that consist of mundane conversation is received from COMPAIR-project that examines mutual understanding in untypical interaction. The research method used in this study is conversation analysis. Results and discussion. People with fluent aphasia produced repair sequences that were on average shorter than repair sequences produced by non-aphasic people. This discovery is not in line with previous research findings. People with fluent aphasia produced more initiations if self-repair than actual self-repairs, that supports previous research findings. Then again it was detected that non-aphasic people produced initiations of self-repair and actual repairs almost equal in number. The most common type of self-repair initiation was cut-off in both groups, the result is consistent with previous findings. The conclusion that emerges from this thesis is that people with aphasia initiate self-repair but their non-aphasic interlocutors often complete their self-repair or self-repair remains unfinished. The findings can be utilized in clinical settings by sharing information about ways that fluent aphasia can affect self-repair initiation and self-repair and hence participation in a conversation.

Kuulovamma on riski lapsen sanaston kehitykselle. Sanaston kehitystä voidaan arvioida sanojen määrän lisäksi nimeämisen taidoilla. Musiikin harjoittelun on todettu parantavan lasten kielellistä kehitystä, myös sanaston kasvua. Ohjatun musiikki-intervention yhteyttä kuulovammaisten lasten sanaston kasvuun ja nimeämiseen ei ole aiemmin tutkittu. Tämän pro gradu -tutkielman tarkoituksena on selvittää lasten sanastoa mittaavien vanhemmille suunnatun kyselyn ja nimeämistehtävän välistä yhteyttä, miten näillä mitattuna kuulovammaisten lasten sanasto kehittyy ohjatun ja tavoitteellisen musiikki-intervention aikana, ja miten tutkittavien taustatekijät ovat yhteydessä kehitykseen. Lisäksi tarkastellaan, eroaako sanaston ja nimeämisen kehitys enemmän tai vähemmän lapsilleen laulavien vanhempien lapsilla. Tutkielma on osa MULAPAPU-hanketta, jossa tutkitaan CIsumusa-puhemuskarin vaikutuksia 0–7-vuotiaiden kuulovammaisten lasten kielenkehitykseen. Tutkittavat (n=14) olivat 2–6-vuotiaita, suomenkielisiä, bilateraalisesti kuulovammaisia lapsia, joilla ei ollut kuulovamman lisäksi muita vammoja, ja jotka olivat osallistuneet CIsumusa-puhemuskariin vuosina 2019–2020. Tutkittavilla oli käytössään kuulokojeet, sisäkorvaistutteet tai molemmat. Sanaston kehitystä arvioitiin vanhemmille suunnatun LEINIKKI-menetelmän sanastopisteillä ja sanastoon liittyvää nimeämistä arvioitiin Bo Ege -sanaston käytön testillä. Arviointi toteutettiin ennen musiikki-interventiota (T1) ja sen jälkeen (T2). Aineisto analysoitiin tilastollisin menetelmin. LEINIKKI-menetelmän sanastopisteet ja Bo Ege -testi olivat tilastollisesti merkitsevästi yhteydessä toisiinsa, joten ne todennäköisesti mittaavat samaa asiaa eli lasten sanastoa. Tutkittavien sanasto kasvoi musiikki-intervention aikana. Vaikeampi kuulovamma oli yhteydessä parempaan nimeämiseen ennen musiikki-interventiota ja sen jälkeen. Sisäkorvaistutetta käyttävien lasten nimeäminen oli musiikki-intervention jälkeen parempaa kuin kuulokojetta käyttävien lasten. Äidin korkeampi koulutus oli yhteydessä lasten suoriutumiseen Bo Ege -nimeämistehtävässä ennen musiikki-interventiota ja kehitykseen sen aikana. Lasten, joiden vanhemmat lauloivat paljon lapsilleen, sanaston koon ja nimeämisen pisteiden keskiarvot nousivat enemmän kuin lasten, joiden vanhemmat lauloivat heille vähän. Musiikki-interventio vaikuttaa tulosten perusteella olevan toimiva kuntoutusmuoto kuulovammaisten lasten sanaston kehitykseen.

Objectives. Hearing impairments (HIs) can cause delays in language skills. HIs can for example affect naming skills or the ability to perceive and produce word stress. Musical activity and singing have been shown beneficial to language skills of children with HIs. There is a lack of studies about connections between music and naming skills especially in children with HIs. The aim of this study was to examine how music intervention is linked to the production and perception of word stress in children with bilateral cochlear implants (CI) and/or hearing aids (HA). This study also examined is singing at home linked to better performance in rapid automatized naming test (RAN) or to the production and perception of word stress in nonword repetition task. This pilot study is a part of MULAPAPU research project which aims to study the effects of musical activity and singing to language skills in children with HI aged from 0 to 7 years. Methods. The participating children (n=19) with bilateral CIs and/or HAs were aged from 23 to 77 months. They were grouped based on answers given by their parents regarding the amount of singing at home (frequent singers and non-frequent singers). Production of word stress was assessed by using a non-word repetition-task invented in MULAPAPU research project and naming skills were evaluated by using the Rapid Automatized Naming -test (RAN). This study was a cross-over study in which group AB started with the intervention and group BA started with wash-up period. Both groups were tested three times. Group AB was tested before the intervention (T1), right after the intervention (T2) and after the wash-up period (T3). Group BA was tested before wash-up period (T1), right before intervention (T2) and right after the intervention (T3). Results and conclusions. Singing at home was linked to the time used and self-corrections in the RAN-test but there was no link between singing at home and the non-word repetition-task. AB groups word-stress production improved during the wash-up period. The effects of the music intervention might start to show with a delay. There were links between the children’s performances in the non-word repetition-task and RAN-test. This indicates that there might be a connection between word-stress production and naming. The results of this study are mainly in line with previous studies, and they support the evidence that music is a valuable asset in the rehabilitation of children with hearing impairment.

Tausta ja tavoitteet. Kuulovamma sekä kuulonapuvälineet saattavat vaikuttaa lapsen kykyyn havaita ja toistaa sanapainoja. Aikaisemmissa tutkimuksissa on havaittu musiikkiharrastuneisuuden ja kotona laulamisen mahdollisesti tukevan kuulovammaisten lasten sanapainojen havaitsemista ja toistoa, mikä saattaa puolestaan edesauttaa heidän kielellisten taitojen kehitystään. Aiemmin ei ole tiettävästi tutkittu molemminpuolisesti kuulovammaisten kahdella laitteella kuulevien alle kouluikäisten lasten musiikillisten taitojen yhteyksiä kotona laulamiseen eikä verrattu tätä normaalisti kuuleviin lapsiin. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, toistavatko kuulovammaiset lapset normaalisti kuulevia lapsia paremmin sanapainoja ja eroavatko heidän musiikilliset taitonsa. Lisäksi selvitettiin kotona laulamisen yhteyksiä sanapainojen toistoon ja musiikillisiin taitoihin niin kuulovammaisten kuin normaalisti kuulevienkin lasten kohdalla. Tämä tutkimus on osa MULAPAPU-hanketta, jossa selvitetään musiikkitoiminnan ja laulamisen vaikutuksia 0–7-vuotiaiden lasten puheen havaitsemiseen ja tuottoon. Tutkimuksen vastuututkijana toimii Ritva Torppa. Menetelmät. Tutkittavat olivat 3–6-vuotiaita molemminpuolisesti kuulovammaisia lapsia (n=20) ja verrokkina toimivat samanikäiset normaalisti kuulevat lapset (n=21). Kuulovammaisista lapsista puolet käyttivät kahta sisäkorvaistutetta ja puolet joko kahta kuulokojetta tai yhtä sisäkorvaistutetta ja yhtä kuulokojetta. Mittausmenetelminä käytettiin MULAPAPU-hankkeessa kehitettyä epäsanatoistotehtävää sanapainojen toiston tutkimiseksi sekä musiikillisten taitojen kyselylomaketta musiikillisten taitojen tutkimiseksi. Kotona laulamisen määrää kartoitettiin taustatietokyselylomakkeen kotona laulamista koskevien kysymysten avulla. Tulokset ja pohdinta. Verrokkiryhmän lapset toistivat sanapainoja paremmin ja tarkemmin kuin kuulovammaiset lapset sekä sana- että tavutasolla tarkasteltuna. Verrokkiryhmän lapsilla oli myös paremmat musiikilliset taidot kuin kuulovammaisilla lapsilla. Erot olivat suurimmillaan melodiaa ja äänenvoimakkuuksien hallintaa kartoittavassa osiossa. Ainoa yhteys kotona laulamisen ja sanapainojen toiston tai musiikillisten taitojen välillä havaittiin kuulovammaisten lasten oman kotona laulamisen ja musiikillisten taitojen rytmiikkaa koskevan osion välillä. Tulokset kertovat paitsi alle kouluikäisten kuulovammaisten lasten haasteista havaita ja hallita melodioita ja äänenvoimakkuuksia myös lapsen oman kotona laulamisen tukevan rytmin havaitsemista ja tuottoa, mikä saattaa puolestaan auttaa sanapainojen toistossa ja kielenkehityksen tukemisessa.

Background and aims. Aphasia and apraxia are neurological disorders most commonly caused by stroke. Aphasia manifests as varying degrees of difficulties in linguistic functions and apraxia as varying degrees of difficulties in producing voluntary body movements, such as speech movements and head nodding and shaking. Aphasia and apraxia often occur simultaneously. A severe apraxic-aphasic disorders manifests as diffi-culties in linguistic functions and the production of speech and head gestures, which can make communicating very challenging. In this case, answering yes/no questions can be a significant means of communication. There is only limited longitudinal follow-up research on recovery from apraxic-aphasic disorder. The aim of this thesis is to examine how the ability to respond intelligibly and correctly to yes/no questions changes in participants with a severe apraxic-aphasic disorder during a three-year follow-up period, beginning on the onset of the disorder. In addition, the aim is to examine whether the means used to respond intelligibly and correctly to yes/no questions change during the follow-up period, and how the changes in the amount and means of giving intelligible and correct yes/no responses compare across participants. Methods. The study included seven adults with a severe apraxic-aphasic disorder resulting from left hemisphere stroke. Participants were examined on five separate occasions during the three-year follow-up, apart from one participant, who was examined on four occasions. The examination sessions typically occurred within the first three months after the onset of the disorder, then six months, one year, two years and finally three years after the onset of the disorder. During the sessions participants were instructed to respond “yes” or “no” to 50 yes/no questions, composed by Sanna Lemmetyinen. The research data consisted of participants' responses to the questions, raw data consisted of video recordings of the sessions. The data was analyzed both qualitatively and quantitatively. Qualitative analysis consisted of evaluating the clarity and correctness of the participants’ responses, and of examining the means used to respond. Quantitative analysis consisted of scoring the responses based on their clarity and correctness. Results and conclusions. Participants' ability to respond intelligibly and correctly to yes/no questions during the three-year follow-up period varied. One participant’s ability clearly improved after the initial three months following disorder acquisition. Four participants’ performance profile was ascending during the follow-up period, two participant’s performance profile was descending, and one participant’s performance was the same after three years as it was in the first examination session. Some changes occurred in the means used to respond intelligibly and correctly. The amount of speech responses clearly increased in two participants. Apart from one, all participants appeared to have some characteristic means of responding. Participants were able to produce intelligible and correct yes/no responses using and combining several different means of responding.