Browsing by master's degree program "Master 's Programme in Social Research"
Now showing items 1-14 of 14
-
(2019)Tämä maisterintutkielma käsittelee kehitysvammaisten henkilöiden hyvinvointia tuetussa asumisessa. Tarkempana tutkimustehtävänä on selvittää tekijöitä, jotka edistävät ja heikentävät kehitysvammaisten henkilöiden hyvinvointia. Hyvinvointi ymmärretään tukiasukkaan oman subjektiivisen kokemuksen kautta. Aineisto koostuu yhdeksän kehitysvammaisen nuoren aikuisen haastattelusta. Tutkimuksen aineisto kerättiin kesällä 2018 teemahaastatteluiden avulla. Analyysimenetelmänä käytetään aineistolähtöistä sisällönanalyysiä. Tukiasukkaana asuvien kehitysvammaisten henkilöiden hyvinvoinnin kokemusta kuvataan seitsemän eri tekijän kautta. Tekijät saivat erilaisia painotuksia eri elämäntilanteissa ja niiden suhteet vaihtelivat elämäntavoitteiden ja -odotusten mukaisesti. Tutkimuksen mukaan tukiasukkaiden hyvinvointi koostui tyytyväisyydestä omaan kotiin ja työhön. 1) Oma koti nähtiin itsemääräämisoikeuden mahdollistajana ja oman toimijuuden vahvistajana. 2) Työ koettiin mahdollisuutena toteuttaa itseään, arkirytmin luojana sekä sosiaalisten suhteiden edistäjänä. 3) Vanhemmilta ja ohjaajilta saatu asumisen tuki toimi itsenäisen sekä turvallisen asumisen mahdollistajana. Haastateltavien arjessa oli tilanteita, joissa he olivat riippuvaisia vanhemmistaan, ohjaajistaan ja tukihenkilöistään. 4) Kaveri-, ystävyys- ja seurustelusuhteilla oli yhteys hyvinvoinnin ja erityisesti onnellisuuden kokemuksiin. Parisuhteeseen yhdistettiin vahvasti onnellisuuden tunteet. 5) Harrastukset ja vapaa-aika antoivat mahdollisuuden yhteisöllisyyteen ja osallisuuteen. Kokemus itsensä toteuttamisesta ja virkistymisen tunne saavutettiin myös harrastusten ja vapaa-ajan vieton kautta. 6) Hyvä terveys ja kokemus tasapainoisesta arjen rytmistä olivat yhteydessä hyvinvoinnin kokemukseen. Hyvät voimavarat ja fyysinen toimintakyky muodostivat kokemuksen terveydestä. 7) Tukiasukkaiden taloudellinen tilanne oli myös yhteydessä hyvinvoinnin kokemukseen. Riittävä toimeentulo tarkoitti tyytyväisyyttä käytettävissä oleviin tuloihin. Hyvinvointia heikentäviä tekijöitä olivat yksinäisyys, elämänkumppanin puuttuminen ja vaikeus löytää mielekkäitä harrastusmahdollisuuksia. Ilman elämänkumppania olevat miespuoliset tukiasukkaat kokivat arjessaan toistuvasti yksinäisyyttä. Työelämän ja talouden tuomat haasteet sekä terveyden ja voimavarojen heikkeneminen vähensivät myös tyytyväisyyttä hyvinvointiin. Vaikeus löytää harrastuksissa ja työelämässä omaa paikkaansa heijastui tyytymättömyytenä ja turhautumisena. Lähiympäristön ja työelämän vaatimukset aiheuttivat kokemuksen, etteivät omat voimavarat riitä. Taloudellinen tilanne oli yhteydessä harrastusten lopettamispäätöksiin ja opiskelun aloitussuunnitelmiin.
-
(2018)Tutkimuksen päätavoite on analysoida ja kuvata lastensuojelun jälkihuollon työntekijöiden kuvaa asiakkaistaan. Tutkimuskysymys on, millaiseksi identiteettikuva jälkihuollon asiakkaista rakentuu työntekijöiden haastattelupuheessa. Identiteettikuva tarkoittaa tutkimuksessa ominaisuuksia, joita puheessa annetaan tietoisesti tai tiedostamatta puheen kohteena oleville. Tutkielma liittyy tutkimushankkeeseen “Sosiaalityön jälkihuollossa olevien nuorten asiakkuusprofiilit, osallisuus, tuki ja tuen vaikuttavuus. Kohti itsenäistä asumista tukevaa moniammatillista toimintamallia”. Tutkielman suurimpana motiivina on läpinäkyvyyden lisääminen. Aineistona on kuusi Helsingissä toteutettua jälkihuollon työntekijöiden ryhmähaastattelua, joihin osallistui yhteensä 22 jälkihuollon työntekijää. Tutkimus on aineistolähtöinen ja käytetty diskurssianalyysi on aineistoa tyypittelevä ja tulkitseva sekä omaa diskurssiaan luova. Metodologia pohjaa teoreettiseen viitekehykseen, joka on sosiaalinen konstruktionismi. Tutkimuksessa määriteltiin seitsemän työntekijöiden ryhmähaastattelujen puheessa rakentunutta jälkihuollon nuorta kuvaavaa diskurssia ja identiteettikuvaa. Identiteettikuvat on nimetty seuraavasti: “huonossa kunnossa oleva”, “lapseksi jäänyt”, “pärjäävä helmi”, “medikalisoitu nuori”, “päihteiden käyttäjä”, “passiivisena pysyvä” ja “epäonnistumaan tullut”. Useimmin esiintyneitä diskursseja ovat “huonossa kunnossa oleva”, “päihteiden käyttäjä” ja “lapseksi jäänyt”. Identiteettikuvat linkittyvät usein toisiinsa. Ne syntyvät vuorovaikutuksessa toisten työntekijöiden kanssa ja asiakassuhteessa, ja niitä muokkaavat myös käytössä oleva palvelujärjestelmä ja muu yhteiskunnallinen konteksti. Kun nuoren identiteettikuva määritellään ryhmähaastatteluissa huonokuntoiseksi, tilanne on sosiaalityön kannalta jumiutunut. Tällainen nuori on usein palvelujärjestelmän ulkopuolella ja sopimaton palveluihin. “Lapseksi jäänyt” -diskurssin nuoren identiteettikuvassa korostuu nuoren kehityksen keskeneräisyys, huolettomuus, ymmärtämättömyys aikuisten asioista sekä arjen osaamattomuus. “Pärjäävä helmi” -diskurssin nuoren identiteettikuvassa nuori määrittyy luotettavana, aktiivisena, itsenäisenä ja omillaan toimeen tulevana. “Medikalisoitu nuori” -diskurssissa keskustelu muuttuu ammattilaisten väliseksi terveydenhoitopainotteiseksi puheeksi, jossa nuorta määrittävä ominaisuus on hänen diagnoosinsa. “Päihteiden käyttäjän” identiteettikuvaa puolittaa päihteitä käyttävien nuorten jakaminen rutiinikäyttäjiin ja viihdekäyttäjiin. Jälkihuollon nuori on usein identiteettikuvasta riippumatta väärässä palvelussa ja pallottelun kohde. Asiantuntijat pystyvät jouhevasti liikkumaan diskurssista toiseen niitä hyödyntäen esimerkiksi nuoren tilanteen ja kontekstin mukaan. Moninaiset diskurssit voidaankin nähdä myös työvälineenä asiakkaan tilanteesta ja asiakastyöskentelystä keskusteltaessa ja sitä suunniteltaessa. Ei ole yhdentekevää, miten nuorista puhutaan, koska puhetavalla saattaa olla vaikutusta työntekijän työotteeseen. Yksipuoliseksi jumiutuessaan diskursseilla voi olla asiakassuhteeseen negatiivinen vaikutus. Vastavuoroista suhdetta voisi edistää nuoren riisuminen leimaavista elementeistä. Kielenkäytön reflektiota on hyvä tarkastella jälkihuollossa toimintatapoja kehitettäessä.
-
(2018)Tässä tutkielmassa tarkastellaan maahanmuuton erilaisia vaikutuksia eri väestöryhmiin Suomessa. Päähuomio kohdistuu siihen, miten henkilöiden omaamien inhimillisen, taloudellisen ja sosiaalisen pääoman määrä on yhteydessä käsityksiin maahanmuuton vaikutuksista suomalaisen yhteiskunnan laatuun. Tätä tarkastellaan erityisesti konfliktiteorian näkökulmasta. Kyseessä on kvantitatiivinen tutkielma. Tutkimusaineistona on survey-haastatteluaineisto, European Social Survey 8 Suomen osalta (ESS 2016, ESS8FI). Tässä tutkielmassa aineisto (ESS8FI) rajataan. Ollaan kiinnostuneita täysi-ikäisten Suomen kansalaisten, joiden molemmat vanhemmat ovat syntyneet Suomessa, käsi-tyksistä maahanmuuton vaikutuksista suomalaisen yhteiskunnan laatuun. Tutkielman aineistossa on 1772 havaintoa. Tutkimusmenetelmänä käytetään varianssianalyysiä. Tutkimusaineistoa käsitellään ja analyysit tehdään SPSS (Statistical Package for Social Scientists) tilastollisella ohjelmistolla. Tämän tutkielman tulokset osoittavat, että inhimillisellä pääomalla, jota mitattiin koulutustasolla, on yhteys käsityksiin maahanmuuton vaikutuksista suomalaisen yhteiskunnan laatuun. Vähän koulu-tusta omaavat pitivät maahanmuuton vaikutuksia paljon koulutusta omaavia useammin haitallisina. Taloudellisella pääomalla, jota mitattiin kotitalouden subjektiivisilla tuloilla, on yhteys käsityksiin maahanmuuton vaikutuksista suomalaisen yhteiskunnan laatuun. Pienituloiset katsoivat suurituloisia useammin maahanmuuton vaikutukset haitallisiksi. Sosiaalisella pääomalla, jota mitattiin järjestö-osallistumisella ja interpersoonallisella luottamuksella, on yhteys käsityksiin maahanmuuton vaiku-tuksista suomalaisen yhteiskunnan laatuun. Vähän sosiaalista pääomaa omaavat katsoivat maahan-muuton vaikutukset paljon sosiaalista pääomaa omaavia useammin haitallisiksi. Lisäksi selvitettiin ammattiluokan, mahdollisen työttömyyden, sukupuolen ja ikäluokan yhteyttä käsityksiin maahanmuuton vaikutuksista suomalaisen yhteiskunnan laatuun. Tämän tutkielman tulosten perusteella voidaan todeta, että eri väestöryhmien näkemykset maahan-muuton vaikutuksista eroavat toisistaan. Ne, joiden elinolosuhteet ovat huonot katsovat maahan-muuton huonontavan suomalaisen yhteiskunnan laatua ja siten myös omia elinolosuhteitaan. Ne, joiden elinolosuhteet ovat hyvät katsovat maahanmuuton parantavan suomalaisen yhteiskunnan laa-tua ja siten myös omia elinolosuhteitaan.
-
(2019)Tämän pro gradu -työn teema on sosiaalityön liikkumatila suomalaisessa vastaanottojärjestelmässä. Tutkimuskysymys, johon tutkielma pyrkii vastaamaan, on: millainen on sosiaalityön liikkumatila vastaanottojärjestelmässä? Tutkielma pyrkii selvittämään, millaista harkintaa sosiaalityöntekijät voivat käyttää Maahanmuuttoviraston asettaman tehtävänsä puitteissa. Tutkimuskysymysten käsittelyn ohella tutkielma valottaa lisäksi erityisen haavoittuvuuden ja erityisten tarpeiden käsitteitä. Keskeinen tutkimuskysymysten muotoilua inspiroinut teoria on Karen Healyn dynaaminen malli, joka kuvaa sosiaalityön liikkumatilan muotoutumista organisaatioiden ja sosiaalityöntekijöiden välisessä vuorovaikutuksessa. Empiirinen materiaali koostuu fokusryhmähaastattelusta, johon osallistui viisi vastaanottopalveluissa työskentelevää sosiaalityöntekijää kolmesta eri vastaanottokeskuksesta. Fokusryhmähaastattelun keskustelukysymykset koskivat sosiaalityön asemaa vastaanottojärjestelmässä, turvapaikanhakijoiden erityistä haavoittuvuutta ja erityistarpeita, sosiaalityöntekijöiden toimintavaihtoehtoja vaikeissa tilanteissa sekä kontrollia turvapaikanhakijoiden kanssa tehtävässä sosiaalityössä. Litteroitu haastatteluaineisto analysoitiin laadullisella sisällönanalyysillä sekä ryhmittelemällä aineistosta nousevia teemoja hermeneuttisen tutkimusotteen mukaisesti. Haastatteluaineiston perusteella voidaan esittää, että sosiaalityöntekijät ottavat muodollista tehtävänkuvaansa laajemman roolin tukeakseen erityisen haavoittuvassa asemassa olevia henkilöitä. Sosiaalityöntekijöiden erityistä aktiivisuuta oikeusturva- ja oikeusapukysymyksissä sekä organisaation linjausten joustavaa tulkintaa perustellaan erityisen haavoittuvaksi tulkittujen henkilöiden erityisillä tarpeilla. Lausunnot lapsen edusta ja erityisen haavoittuvan henkilön tilanteesta näyttävät olevan tärkeä elementti sosiaalityöntekijöiden liikkumatilan kannalta, sillä lausunnot tarjoavat sosiaalityöntekijöille väylän vaikuttaa turvapaikan tarpeen arviointiin. Sosiaalityön tehtävä vastaanottojärjestelmässä koetaan olevan ihmisoikeuksien ja perusoikeuksien edistäminen sekä puuttuminen epäoikeudenmukaisuuksiin, jotka aineistossa yhdistyvät puutteisiin turvapaikkaprosessien ja turvapaikkapäätösten laadussa. Tulokset tukevat sitä teesiä, että sosiaalityöntekijät voivat ammatillisen harkinnan avulla muuttaa organisaatioita, joissa työskentelevät. Ristiriitaisuudet organisaation antaman tehtävän sekä sosiaalityön ammattietiikan välillä, organisaation linjausten joustava tulkinta haavoittuvien ryhmien suojelemiseksi sekä ammatillisen kompetenssin merkitys valintatilanteissa ovat relevantteja kysymyksiä kaikessa sosiaalityössä, mutta vaikuttavat korostuvan turvapaikanhakijoiden kanssa tehtävässä sosiaalityössä. Tutkielman tulokset eivät ole yleistettävissä kaikkeen Suomen vastaanottopalveluissa tehtävään sosiaalityöhön haastateltujen sosiaalityöntekijöiden ja tutkimuksessa edustettuina olleiden organisaatioiden vähäisen määrän vuoksi.
-
(2019)Tutkielmassa tarkastellaan Helsingin lastensuojelun jälkihuollon työntekijöiden, sosiaalityöntekijöiden ja sosiaaliohjaajien, näkemyksiä moniammatillisesta yhteistyöstä sekä moniammatillisten yhteistyösuhteiden rakentumista estävistä ja edistävistä tekijöistä. Tarkoituksena on tuottaa tietoa moniammatillisesta työskentelystä ja sen kehittämisestä lastensuojelun jälkihuollon käytännöissä. Moniammatillisen työskentelyn kehittäminen on tärkeää, jotta sosiaali- ja terveydenhuollon eri toimijat saavat työskentelyn sujuvaksi ja jotta asiakas saa mahdollisimman laadukkaan palvelun. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä ovat moniammatillisen yhteistyön käsitteen meta-analyysit ja moniammatillisuuden kehittämiseen liittyvät tutkimukset. Tutkielman haastatteluaineisto on kerätty joulu–tammikuussa 2016–2017, jolloin jälkihuollon työntekijöille, sosiaalityöntekijöille ja sosiaaliohjaajille, tehtiin kuusi vapaaehtoista puolistrukturoitua fokusryhmähaastattelua. Haastatteluihin osallistui 22 työntekijää. Aineisto on analysoitu osin teoriaohjaavan sisällönanalyysin ja osin aineistolähtöisen sisällönanalyysin avulla. Aineistosta hahmottui kolme yhteistyön muotoa: erikseen työskentely, vaihteleva yhteistyö ja sujuva yhteistyö. Sosiaalityöntekijöiden ja -ohjaajien erikseen työskentelyyn toivottiin muutosta. Samoin jälkihuollon työntekijöiden ja jälkihuoltoa edeltävien tahojen, esimerkiksi lastensuojelulaitosten ja lastensuojelun sijaishuollon, kanssa tehtävä yhteistyö näyttäytyi ohuena ja nuoren siirtymävaiheen tukemista heikentävänä. Jälkihuollon työntekijöiden yhteistyö päihde- ja mielenterveyspalvelujen ja muiden terveydenhuollon työntekijöiden välillä näyttäytyi vaihtelevana. Jos jälkihuoltonuorella oli asiakkuus terveydenhuoltoon tai päihde- ja mielenterveyspalveluihin, saattoi moniammatillinen yhteistyö jälkihuollon työntekijöiden kanssa olla sujuvaa. Jos asiakkuutta ei ollut, saattoi jälkihuollon työntekijä jäädä ilman konsultatiivista apua. Jälkihuollon työntekijät kuvasivat yhteistyön vaihtelevuutta kuormittavana ja työssäjaksamista vaikeuttavana. Moniammatillisen yhteistyösuhteen rakentumista estävät tai edistävät tekijät hahmottuivat yksilöön, organisaatioon ja yhteistyötahon tuttuuteen liittyviin tekijöihin. Yksilöön liittyvistä tekijöistä korostui jälkihuollon työntekijöiden halu tehdä moniammatillista yhteistyötä. Tätä työntekijät perustelivat asiakkaalle koituvalla hyödyllä. Yhteistyötahto ja yhteistyötahojen tuttuus osoittautuivat tässä tutkielmassa yhteistyön rakentumista edistäviksi tekijöiksi ja organisaatioon liittyvät tekijät yhteistyötä estäviksi. Moniammatillisuuden ihanne ei työntekijöiden näkemysten mukaan toteudu käytännön työssä, sillä yhteistyötä ohjaavat toimintakäytännöt puuttuvat eikä organisaation rakenne tue yhteistyötä. Yhteistyön kehittämiseen tarvitaan jälkihuollon työntekijöiden näkemysten mukaan selkeitä toimintakäytäntöjä ja moniammatillista työskentelyä tukevaa johtamista, jotta moniammatillinen yhteistyö syventyisi ja vakiintuisi.
-
(2018)Maisterintutkielmassa tarkastellaan lastensuojelun asiantuntijaryhmää moniammatillisen yhteistyön työmuotona. Tutkimuksen mielenkiinto kohdistuu lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden keskusteluihin siitä, millaisia merkityksiä asiantuntijaryhmä saa. Tutkimuksessa selvitetään, millaisia merkityksiä sosiaalityöntekijät antavat moniammatilliselle lastensuojelun asiantuntijaryhmälle. Moniammatillisen yhteistyön käytännöt korostuvat työelämässä. Yhteistyön edellytykset kasvavat, kun ratkaisuja hyvinvointipalveluiden osalta tehdään niukkenevien taloudellisten resurssien puitteissa ja markkinoita korostavassa ilmapiirissä. Palveluiden joustavuudesta ja muutoskyvykkyydestä on tullut aikansa trendi, johon moniammatillisella yhteistyöllä asiakaslähtöisesti pyritään vastaamaan. Moniammatillisen yhteistyön ajatellaan paikkaavan palvelujärjestelmän epäkohtia ja vastaavan asiakaslähtöisesti sellaisiin tarpeisiin, joiden ratkaiseminen edellyttää eri ammattialojen yhteistoimintaa ja osaamisen yhdistämistä. Tutkimuksessa moniammatillista yhteistyötä lähestytään aihetta koskevan kirjallisuuden ja aiempien tutkimusten näkökulmasta. Tavoitteena ei ole saavuttaa yksiselitteistä tulkintaan aiheesta vaan tarkastella ilmiötä sellaisena kuin se sosiaalityöntekijöiden keskusteluissa merkityksellistyy. Moniammatillinen yhteistyö ymmärretään siten moniulotteisena ja tilannekohtaisesti rakentuneena. Lastensuojelutyön tarkoituksena on varmistaa lapsen oikeus turvalliseen kasvu- ja kehitysympäristöön. Työ on haastavaa ja sosiaalityötä tehdään perheiden kanssa, joissa sosiaaliset ongelmat ja palveluiden tarpeet ovat moninaisia. Asiakasperheiden moninaisten ongelmien selvittäminen ja perheiden yksilöllisiin tarpeisiin vastaaminen edellyttävät usein niin monialaisen osaamisen yhdistämistä kuin työskentelyä moniammatillisissa verkostoissa. Lastensuojelulaki (417/2007) velvoittaa kuntia järjestämään sosiaalityöntekijälle moniammatillista asiantuntijatukea ja asettamaan lastensuojelun asiantuntijaryhmän työn tueksi. Asiantuntijaryhmät voivat olla kuntakohtaisia tai alueellisesti muodostettuja. Tutkimus kohdentuu erääseen Etelä-Suomessa toimivaan alueellisesti muodostettuun lastensuojelun asiantuntijaryhmään. Asiantuntijaryhmän muodostaa viisi kuntaa, joista tutkimukseen otti osaa kolme. Aineisto kerättiin lastensuojelun sosiaalityöntekijöille järjestetyissä kolmessa fokusryhmäkeskustelussa ja analysoitiin diskurssianalyyttisesti. Aineistoista hahmottui kolme asiantuntiajaryhmää merkityksellistävää diskurssia. Nämä olivat palvelujärjestelmä-, asiantuntijuus- ja asiakaslähtöisyysdiskurssit. Palvelujärjestelmädiskurssissa asiantuntijaryhmälle annetut merkitykset määrittyivät olemassa olevasta palvelujärjestelmästä käsin. Asiantuntijuusdiskurssi rakentui puolestaan sellaisista ulottuvuuksista, joissa oma asiantuntijuus ja osaaminen liitettiinasiantuntijaryhmään. Asiakaslähtöisyysdiskurssissa korostettiin asiakkaan edun ja asiakaslähtöisyyden ulottuvuuksia. Aineistosta hahmotetut diskurssit ovat samansuuntaisia sen kanssa, mihin moniammatillisella yhteistyöllä pyritään vastaamaan.
-
(2019)Kysymys parisuhdeväkivallasta osana yleistä väkivalta-alttiutta tai erityisenä väkivallan muotona liittyy kahteen parisuhdeväkivaltaa tutkivaan tutkimussuuntaukseen, joiden käsitykset parisuhdeväkivallan luonteesta eroavat toisistaan. Sukupuolittuneen parisuhdeväkivallan tutkimussuuntauksen mukaan parisuhdeväkivalta on patriarkaaliseen sukupuolijärjestelmään perustuvan syyrakenteensa vuoksi erilainen ilmiö kuin muunlainen väkivalta, siinä missä konfliktilähtöisen parisuhdeväkivallan tutkimussuuntauksen mukaan parisuhdeväkivallan taustalla vaikuttavat samanlaiset kausaliteetit kuin muun tyyppisessä väkivallassa. Tämä tutkielma pyrkii empiirisesti koettelemaan näiden tutkimussuuntausten erilaisia näkemyksiä parisuhdeväkivallan luonteesta. Tutkielman aihe liittyy parisuhdeväkivallan tutkimussuuntausten lisäksi laajempaan kriminologiseen keskusteluun koskien sitä, tuleeko erilaisia rikollisuuden muotoja käsitellä yhtenäisenä ilmiönä vai ymmärtää toisistaan erillisiksi ilmiöiksi. Parisuhdeväkivallan ja yleisen väkivalta-alttiuden yhteyttä on tässä tutkielmassa tarkasteltu uhrinäkökulmasta. Aineistona on käytetty kansallisen rikosuhritutkimuksen (KRT) vuosien 2013–2017 yhdistettyä aineistoa (N = 31 314). Tutkimuskysymystasolla on haluttu selvittää, ovatko parisuhdeväkivallan ja muun väkivallan uhriksi joutuminen yhteydessä toisiinsa ja ovatko näiden väkivaltatyyppien riskitekijät samanlaisia. Sitä, ovatko parisuhdeväkivallan uhriksi joutumisen riskitekijät samoja naisille ja miehille, on tarkasteltu erikseen. Lisäksi on pyritty arvioimaan, ovatko parisuhdeväkivallan uhriksi joutumisen riskitekijät selitettävissä yleisten kriminologisten teorioiden kautta ja missä määrin kriminologisen teoriakehyksen avulla on mahdollista selittää sukupuolten eriävää riskiä joutua parisuhdeväkivallan uhriksi. Analyysimenetelminä on käytetty multinomiaalista logistista regressioanalyysia, binääristä logistista regressioanalyysia sekä Karlson-Holm-Breen (KHB) -mediaatioanalyysia. Tutkimuksen tulosten perusteella parisuhdeväkivallan ja muun väkivallan uhriksi joutuminen ovat yhteydessä toisiinsa. Lisäksi parisuhdeväkivallan ja muun väkivallan uhriksi joutumisen riskitekijät ovat analyyseissa huomioitujen muuttujien osalta samanlaisia, ja nämä riskitekijät ovat selitettävissä kriminologisten teorioiden kautta. Tulosten perusteella parisuhdeväkivallan riskitekijät ovat naisille ja miehille pitkälti samoja. Mikään analyyseissa huomioitu parisuhdeväkivallan riskitekijä ei kuitenkaan mediaatioanalyysin tulosten perusteella selitä naisten miehiä suurempaa riskiä joutua parisuhdeväkivallan uhriksi. Tästä huolimatta sukupuolten välinen ero riskissä joutua parisuhdeväkivallan uhriksi on mahdollistaa selittää kriminologisten teorioiden kautta. Kokonaisuudessaan tulokset viittaavat kriminologisen teoriakehyksen hyödyllisyyteen parisuhdeväkivaltatutkimuksessa ja tukevat konfliktilähtöisen parisuhdeväkivallan näkökulman mukaista käsitystä parisuhdeväkivallasta osana yleistä väkivalta-alttiutta. Tämä on merkityksellistä myös rikoksentorjunnan näkökulmasta, sillä eri tutkimussuuntauksien ehdottamat politiikkasuositukset parisuhdeväkivallan vähentämiseksi voivat olla hyvin erilaisia. Käsitykset rikollisuuden syistä ohjaavat yhteiskuntapoliittista päätöksentekoa, joten parisuhdeväkivallan syyrakennetta koskeva tutkimus on tehokkaan rikoksentorjunnan kannalta tärkeää.
-
(2018)Maisterintutkielmassa kysytään, millaisia merkityksiä päivätoiminta osana ikääntyneiden miesten arkea saa ja millä tavoin nämä miehet narratiivisesti jäsentävät jokapäiväistä elämäänsä. Tutkimus on toteutettu etnografisin menetelmin, ja se perustuu havainnointiaineistoon sekä yhdeksän päivätoimintaryhmässä käyvän miehen haastatteluun. Haastattelu oli muodoltaan puolistrukturoitu teemahaastattelu. Työn teoreettinen viitekehys paikantuu gerontologiseen sosiaalityöhön, kriittiseen gerontologiaan sekä sukupuolentutkimuksen ja miestutkimuksen kentille. Tutkimuksessa ikää ja sukupuolta lähestytään kategorioina, joita ohjaavat kulttuurisesti jaetut normit ja käsitykset ja jotka niveltyvät muihin kulttuurisiin kategorioihin. Vanhuutta koskevat asenteelliset käsitykset muokkaavat myös sitä, miten ikääntyessä arkea narratiivisesti jäsennetään. Aineisto on analysoitu temaattisen sisällönanalyysin avulla. Sen lisäksi aineiston tulkinnassa hyödynnetään narratiivista analyysia. Narratiivisuus on tutkielmassa yksi aineiston luennan lähtökohta eli haastattelujen ja havainnointiaineiston tulkitaan olevan tietyssä ajassa ja paikassa tuotettuja kertomuksia. Aineiston analyysi jakaantuu kuuteen temaattiseen kokonaisuuteen. Päivätoimintaa tarkastellaan suhteessa arjen kuvauksiin sekä analysoidaan sen tarjoamaa sosiaalista verkostoa, yksinäisyyden ja pettymysten käsittelyä, eritellään ryhmän toimintaa ja sen synnyttämiä tunteita sekä pohditaan mieheyden ja seksuaalisuuden merkityksellistämistä. Päivätoiminnasta muodostuu aineiston analyysissa myönteinen käsitys. Päivätoimintaryhmät tarjoavat miehille sosiaalisia suhteita, mikä voi olla erityisen tärkeää silloin, jos miehen läheisverkosto on eri syistä puutteellinen. Sosiaalisen ulottuvuuden lisäksi ryhmän tarjoama ohjelma ja toiminta olivat miehille tärkeitä. Toiminnan kokeminen myönteisenä kiinnittyi siihen, että päivätoimintaryhmässä painottui ohjaajien ymmärrys ryhmän jäsenistä historian omaavina ihmisinä yksilöllisine taustoineen sekä nykyisine mieltymyksineen ja lähtökohtineen. Vanhuksille suunnattuna palveluna päivätoiminta näyttäytyi kohtaavana ja vuorovaikutuksellisena, eikä se ensisijaisesti luokitellut ryhmäläisiä vanhoiksi kiinnittyen vanhuutta koskeviin kielteisiin ja vähätteleviin stereotypioihin, vaan ymmärrys kaikkien ihmisten yhteisistä ja jaetuista kokemuksista välittyi ryhmän toiminnassa sekä henkilökunnan ja ryhmäläisten vuorovaikutuksessa. Ryhmäläisten kokonaisvaltainen huomioiminen sisälsi myös sen, että päivätoiminnassa voitiin viitata sukupuoleen ja seksuaalisuuteen ja huomioida nämä asiat toiminnassa. Tämä on tärkeää, koska haastatteluissa tuli esiin, miten seksuaalisuus ja sukupuoli-identiteetti ovat miehille arkipäiväisiä ja merkityksellisiä asioita. Päivätoiminnan mielekkyys ja tärkeys osana vanhuspalveluita palautuu sen tuottamaan vanhuuskäsitykseen ja ymmärrykseen ikääntyneiden elämästä ja identiteetistä. Tutkituissa päivätoimintaryhmissä ryhmäläisiä ja vanhuutta elämänvaiheena lähestyttiin monipuolisesti ja stereotypioista irtaantuen. Toiminta huomioi vanhuuden fysiologiset, sosiaaliset ja psyykkiset muutokset, mutta samalla tarjosi tilan, jossa ikääntynyttä ihmistä lähestytään yksilökohtaisesti, itsenäisenä subjektina ja jossa myös toimintaan osallistuva voi muovata itseään koskevaa kerrontaa. Sosiaali- ja terveyspalveluja uudistettaessa ikääntyneille suunnatuissa palveluissa tulisi huomioida ihmisten erilaiset lähtökohdat, tarpeet ja rajoitteet. Tutkielman valossa näyttää siltä, että päivätoiminta vanhusten sosiaali- ja terveyspalveluna on syytä säilyttää ja toiminnallisten ryhmien asemaa gerontologisessa sosiaalityössä vahvistaa. Päivätoiminta on onnistunutta vanhustyötä: asiakkaita lähestytään kokonaisina ihmisinä ja heille tarjotaan monipuolista ja yksilöllistä tukea, toiminta tarjoaa vertaisryhmän ja sosiaalisen tilan sekä mahdollisille omaishoitajille tauon.
-
(2019)Tutkielma tarkastelee ravitsemusalan työntekijöihin kohdistunutta väkivaltaa. Tutkimukset osoittavat, että yrityksiin kohdistuva rikollisuus on paljon yleisempää kuin yksityishenkilöihin kohdistuva rikollisuus. Työpaikkaväkivallan yleistyvyys ja kasvu vaikuttavat sekä yhteiskunnallisesti että yksilöllisesti henkilön henkiseen ja fyysiseen hyvinvointiin. Erityisesti ravitsemusalan toimipaikkojen pitkät aukioloajat, alkoholin myynti sekä suuret asiakasmäärät lisäävät työntekijöiden ja asiakkaiden riskiä kokea rikoksia. Tutkielman tavoitteena on selvittää ravintolatyöntekijöihin kohdistunutta väkivaltaa. Tutkielma kartoittaa työntekijöiden kokemia eri väkivallan muotoja ja väkivaltaisiin tilanteisiin liittyviä yhteisiä tekijöitä ja olosuhteita. Tutkimuksen aihepiirin kuuluu myös selvittää, miten väkivallan kokemukset ovat vaikuttaneet työntekijöiden työkykyyn, työsuhteisiin, ja heidän tuntemaansa turvallisuuden tunteeseen. Tutkielmani teoreettinen viitekehys nojaa Lawrence E. Cohenin ja Marcus Felsonin rutiinitoimintojen teoriaan. Sen keskeisenä olettamuksena on, että rikollisuus ja häiriökäyttäytyminen ovat sidoksissa ihmisten arkirutiinien kanssa. Rikosten tekemisen edellytyksenä on motivoitunut tekijä, sopiva uhri ja valvomaton tila. Tutkielma on laadullinen empiirinen tutkimus, joka on toteutettu haastattelemalla kahdeksaa ravitsemusalan työntekijää pääkaupunkiseudun ravitsemusalan toimipisteissä. Analyysimenetelmänä tutkimuksessa on käytetty temaattista sisällönanalyysiä, jonka perustana on rutiinitoimintojen teoreettinen viitekehys. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että työntekijät ovat kokeneet työssään fyysistä ja henkistä väkivaltaa. Alkoholin ja päihteiden käytön vaikutus rikoskäyttäytymiseen ja häiriökäyttäytymiseen oli merkittävää. Pohjautuen rutiinitoimintojen ja tilannetorjunnan teoriaan alueen ja paikan siisteydellä koettiin olevan merkitystä siihen, minkälaisen vaikutuksen toimipaikka antoi, sekä minkälaista asiakaskuntaa tietty ravitsemusalan toimipiste veti puoleensa. Tutkimuksen tulokset osoittivat myös työntekijöiden keskeisen ja kaksijakoisen roolin estää väkivaltaiset tilanteet monimuotoisilla vuorovaikutusmenetelmillä, sekä toimimalla tilan ja paikan valvojina. Työntekijöiden kokema eriarvoisuus verrattuna muihin asiakaspalvelutoimijoihin nähtiin johtuvan heidän kokemastaan solvailusta, henkisestä väkivallasta ja asiakkaiden vähättelevästä suhtautumisesta ravitsemusalan työntekijöitä kohtaan. Johtuen heidän kokemastaan väkivallasta työntekijät kokivat, että tämä oli vaikuttanut heidän omanarvontuntoonsa sekä henkiseen hyvinvointiinsa. Tulokset osoittavat myös, että tilan ja paikan siisteydellä ja sen valvonnalla on keskeinen vaikutus väkivaltaisten tilanteiden syntyyn. Ehkäistäkseen väkivaltatilanteita, työntekijät omaksuivat erimuotoisia rikoksentorjunnallisia menetelmiä. Kuitenkin työntekijöiden asema tilan valvojina asetti heidät myös vaaralliseen tilanteeseen suhteessa heidän asiakaskuntaansa, jotka saattoivat kokea, että heidän oikeuksiaan asiakkaina loukataan. Vaikka kaikki tutkimukseen osallistuneet työntekijät olivat kokeneet väkivaltaa, oli työntekijöiden tekemät ilmoitukset viranomaisille heihin kohdistuneesta väkivallasta pieni.
-
(2019)Tutkimus sijoittuu Helsingin kaupungin yksikköön, joka tuottaa sosiaalityön palveluja Haartmanin ja Malmin terveydenhuollon päivystyksissä ja joka tammikuusta 2019 alkaen vastaa niissä toteutettavasta sosiaalipäivystyksestä. Tutkimuksessa selvitetään, millaista päivystyksellistä sosiaalityötä päivystyssairaaloiden sosiaalityöntekijät katsovat päivystyssairaaloissa tarvittavan sekä millaisia muutoksia päivystyssairaaloissa tehtävän sosiaalityön toimintatapoihin he katsovat tarvittavan. Tutkimusaineisto muodostuu näiden sosiaalityöntekijöiden kanssa käydyistä ryhmäkeskusteluista. Analyysimenetelmänä on käytetty aineistolähtöistä sisällönanalyysiä. Tuloksista ilmenee, että päivystysten sosiaalityössä korostuu päivystyksellinen sosiaalihuolto, ei terveyssosiaalityö. Asiakkaiksi ohjautuu myös henkilöitä, jotka eivät ole päivystyssairaalassa hoidettavina. Asiakkaista useimmat ovat päivystysten sosiaalityöntekijöille ennestään tuntemattomia. Päivystysyksiköiden sosiaalityö toimii joidenkin asiakkaiden osalta viimesijaisena turvaverkkona, jossa organisaatiorajoista riippumatta autetaan jokaista avuntarvitsijaa. Päivystyksissä toimiva sosiaalityöntekijä käynnistää asiakkaan sosiaalihuollon prosessin ja varmistaa sen jatkuvuuden. Terveydenhuollon ammattihenkilöt ovat keskeinen sidosryhmä, ja heidän olisi tehtävä palvelutarveilmoitus aina, kun hoidettavana oleva henkilö on sosiaalihuollon tarpeessa. Päivystyksissä on tarvetta palvelutarvearvioiden tekemiseen, toimeentulotuen myöntämiseen, kriisiluonteisen lyhytaikaisen palveluasumisen myöntämiseen, arviointi- ja kuntoutusosastolähetteiden tekemiseen, ympärivuorokautisen hoidon tarpeen arviointiin (nk. sas-menettely) ja työkykyselvitykseen ohjaamiseen. Työvälineisiin ja työtapoihin kohdistuu kehitystarpeita etenkin viestintävälineiden, tiedonkulun varmistamisen ja mahdolliseen parityöskentelyyn siirtymisen kannalta. Päivystysten yhteyteen ehdotetaan sosiaalityötä täydentäviä lähityöntekijöitä. Lisäksi toivotaan ”puolimatkantaloa”, johon päivystyksistä kotiutuisivat asiakkaat, jotka eivät vielä selviydy kotonaan mutta jotka eivät myöskään tarvitse sairaalahoitoa. Päivystyksissä tehtävää sosiaalityötä ei tule medikalisoida. Terveydenhuollon yhteydessä tehtävältä sosiaalipäivystystyöltä edellytetään samaa laatua kuin muussa sosiaalipäivystystoiminnassa, eli päivystävän sosiaalityöntekijän on voitava käynnistää kaikki asiakkaan kiireellisesti tarvitsemat palvelut. Sosiaalipäivystyksellisen osaamisen kehittäminen ja ylläpitäminen edellyttää, että päivystyssairaaloissa toimivat sosiaalityöntekijät keskittyvät sosiaalipäivystystyöhön. Tästä säännöstä poiketen päivystysyksiköissä on kuitenkin varauduttava tuottamaan myös ei-päivystyksellistä sosiaalihuoltoa asiakkaille, jotka esimerkiksi mielenterveysongelmien vuoksi eivät ole vielä kyenneet kiinnittymään peruspalveluihin.
-
(2019)Sosiaalityö on suosittu aihe mediassa. Median on todettu vaikuttavan mielipiteiden muodostumiseen. Media on tuonut valikoivasti asioita esiin sosiaalityöstä, sillä se kuvataan useimmiten negatiivisessa valossa. Lastensuojelu on saanut muita sosiaalityön kenttiä enemmän huomiota mediassa. Lisäksi viime vuosien aikana sosiaalityön ammattilaiset ovat ottaneet näkyvämmin osaa sosiaalityön julkisuuskuvan rakentamiseen mediassa. Tutkielman tarkoituksena oli selvittää, millainen julkisuuskuva sosiaalityöstä muodostuu Helsingin Sanomien kirjoituksissa. Aineisto kerättiin aikavälillä 1.1.-31.8.2018. Aineisto sisälsi yhteensä 96 kirjoitusta Helsingin Sanomien eri osioista. Aineisto analysoitiin hyödyntämällä aineistolähtöistä sisällönanalyysia. Analyysin perusteella muodostettiin seitsemän sosiaalityön julkisuuskuvaa rakentavaa kategoriaa, jotka olivat sosiaalityön resurssien vähyys, työn kuormittavuus, keinottomuus, puuttumattomuuden ja puuttumisen kokemukset, onnistumistarinat, osaaminen ja asiantuntijuus sekä sosiaalityön monipuolisuus. Helsingin Sanomien kirjoituksissa sosiaalityöstä muodostunut julkisuuskuva ei ole pelkästään kielteinen, vaan myös positiivisia asioita tuotiin esiin. Tulosten perusteella vähäisten resurssien vuoksi sosiaalityö näyttäytyy suurista asiakasmääristä ja ajanpuutteesta kärsivänä instituutiona, jossa resurssien puute on esteenä paneutuvalle sosiaalityölle. Työn kuormittavuus on yhteydessä resurssien vähyyteen ja se vaikuttaa myös työntekijöiden sitoutumiseen sekä rekrytoimiseen. Sosiaalityön keinot koetaan riittämättöminä asiakkaiden tilanteisiin vaikuttamisessa. Tämän lisäksi sosiaalityöhön liitetään puuttumattomuuden kokemuksia, joissa sosiaalityöntekijöiltä ei saatu haluttua apua. Toisaalta puuttumista saatetaan pelätä tai vältellä. Sosiaalityön julkisuuskuva rakentuu myös onnistumistarinoiden kautta ja sen asiantuntijuutta sekä osaamista arvostetaan. Tulosten perusteella sosiaalityöstä saa monipuolisen kuvan, sillä sosiaalityöntekijät työskentelevät erilaisten asiakkaiden kanssa ja tekevät moniammatillista yhteistyötä. Tutkielman pohjalta herää kysymys siitä, voisiko sosiaalityön muita osa-alueita tuoda enemmän esiin, jotta sosiaalityön julkisuuskuva ei rakentuisi niin vahvasti lastensuojelun ympärille. Alan ammattilaiset näkyivät Helsingin Sanomien kirjoituksissa, mutta heidän osallistumistaan sosiaalityön julkisuuskuvan muodostumiseen tarvitaan yhä enemmän. Usein sosiaalityöstä puhutaan mediassa vain asiakkaiden ja heidän läheistensä näkökulmasta, jolloin viranomaisten toimintaa ei perustella ja asiasta voi jäädä vääränlainen kuva.
-
(2018)In Finland during the 2010’s, continuous political concerns have been expressed for the youth not in education, employment or training. These youth, often referred by acronym NEET or as socially excluded, have been repeatedly shown to be in a vulnerable position in terms of current well-being and future outcomes in various life domains. In this study, the interest lies in the youth transitions to education and employment, conditioned by family background and childhood experiences. Being NEET is regarded as a non-normative transition, embedded in the social and historical context of life course. Family backgrounds are important determinants of various outcomes in subsequent individual life trajectories. The intergenerational transmission of socioeconomic status (SES) has been verified by vast amount of research on social mobility and it is well-known that childhood adversities are associated with a wide range of deficiencies in later well-being. However, less is known on the association between family background and NEET. Previous literature implies that socioeconomic disadvantage during childhood is related to NEET but the evidence on childhood adversities and NEET and the concurrent contributions of SES and adversities remains scarce. In this study, Finnish register data on a 20 % random sample of households with 0–14-year-old child in 2000 is used to probe the associations between childhood socioeconomic factors, adversities and NEET at the age of 18. For an analytical sample of cohorts born between 1986–1993 (N=99,137) a broad range of childhood indicators are used to predict NEET. The childhood measures include family SES, parental substance abuse and psychiatric disorders, death of a parent, living with a single parent and being placed outside home. The study aims to find answers to three empirical questions on whether there is an association between socioeconomic family background and NEET, is there an association between childhood adversities and NEET and are the associations of SES and adversities independent. Logistic regression is used as the statistical method. The results from the statistical analyses show that childhood SES is strongly and inversely related to the risk of NEET. Low parental education, low levels of household income and recurrent parental long-term unemployment had independent association with NEET when assessed concurrently, with low parental education tripling the odds of NEET. Adverse experiences in childhood had also crude associations with NEET: exposure to parental psychiatric and substance abuse disorders increased the odds of NEET around 20–100 %. Placement out of home increased the odds of NEET 2.5–3.5 times and living with single parent doubled the odds. However, when socioeconomic background was controlled for, the associations between parental health and NEET disappeared and in the case of the other adversities, the associations were significantly attenuated. Implications for gender modifying the association between parental education and NEET were found, suggesting that parental education has stronger association with NEET among boys. Other childhood variables did not have statistically significant interaction with gender. According to the results derived in this study, the life-course transitions to education and employment are conditioned by family background and thus the opportunities for transitions among Finnish youth can be considered unequal. In NEET-context, the socioeconomic family background is especially important childhood factor for subsequent life course. The results are in line with previous literature on the association between parental SES and NEET. The weaker associations between childhood adversities and NEET might be explained by NEET being more of a socioeconomic indicator during the transition to adulthood and to some extent by measurement of adversities. Regardless of the mechanisms of intergenerational socioeconomic transmission, supportive social political measures for socioeconomically disadvantaged families are in order, especially for those families facing cumulative socioeconomic risks. Further research assessing the total contribution of family background concurrently with individual attributes of NEET-youth would be valuable.
-
(2018)Ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos on tutkijoiden mukaan todellinen ja sen suurimpina kärsijöinä ovat usein jo valmiiksi heikommassa asemassa olevat, pääasiassa kehitysmaissa asuvat köyhät ihmiset. Ilmastonmuutos vauhdittaa muuttoliikkeitä ja vuoteen 2050 mennessä maailmassa tulee olemaan arviolta 200 miljoonaa ilmastopakolaista. Tämän tutkielman tavoitteena on tuoda esiin Eurooppaan ja erityisesti Suomeen suuntautuvien turvapaikkaprosessien ekososiaalista ulottuvuutta. Maahanmuuton syvempiä, biofyysisiä liikkeellepanijoita tarkastellaan kriittisen teorian avulla. Tutkielman tarkoituksena on myös haastaa sosiaalityössä vallitsevaa metodologista nationalismia. Tutkimusaineisona on käytetty anonymisoituja Maahanmuuttoviraston turvapaikkapäätöksiä ja niitä on analysoitu laadullisen abduktiivisen sisällönanalyysin keinoin ja vielä tarkemmin teemoittelemalla. Tutkimuskysymykset ovat: 1. Mitä turvapaikkaprosessien käynnistymisen syitä Maahanmuuttoviraston turvapaikkapäätöksistä voidaan tunnistaa? 2. Miten nämä mahdollisesti liittyvät ilmastonmuutokseen? Aineistosta löytyi kuusi keskeistä teemaa; väkivaltaiset konfliktit, ei-valtiolliset aseelliset ryhmittymät, hauraat valtiot, turvapaikanhakijoiden kotimaat, maiden sisäiset muuttoliikkeet ja kaupungistuminen sekä uskontoa vai politiikkaa. Teemoja on esitelty tutkielman tulososiossa aineistoon ja relevanttiin kirjallisuuteen nojaten. Ilmastonmuutos ja luonnonresurssien, kuten makean veden ja öljyn, väheneminen edesauttavat konfliktien puhkeamista ja niiden osapuolina on yleensä useita eri ei-valtiollisia aseellisia ryhmittymiä. Esimerkiksi ISIS, Al-Shabaab ja Boko Haram ovat hyötyneet ilmastonmuutoksesta ja pystyneet sen siivittämänä rekrytoimaan joukkoihinsa entistä tehokkaammin jäseniä. Monet Suomeen saapuvat turvapaikanhakijat ovat sellaisten hauraiden valtioiden kansalaisia, kuten Irak, Somalia ja Afganistan. Jokaisessa näistä maissa kamppaillaan monitasoisten taloudellisten, poliittisten ja ekologisten haasteiden kanssa ja ne ovat erityisen haavoittuvaisia ilmastonmuutoksen vaikutuksille. Ilmastonmuutos aiheuttaa monissa maissa laajamittaisia maiden sisäisiä muuttoliikkeitä, jotka kohdistuvat usein kaupunkeihin. Kaupungistuminen on tällä hetkellä voimakasta kaikkialla maailmassa, mutta nopeinta se on kehitysmaissa. Länsimaisessa mediassa uutiset turvapaikanhakijoiden lähtömaissa vallitsevista konflikteista liitetään usein uskontoon. Uskonnon lisäksi keskiössä ovat kuitenkin monesti myös erilaiset poliittiset motiivit. Johtopäätöksenä on, että Maahanmuuttoviraston turvapaikkapäätöksistä voidaan löytää sellaisia turvapaikkaprosesseja käynnistäviä syitä, jotka tutkimustiedon valossa liittyvät ilmastonmuutokseen. Ilmastonmuutos yksistään ei aiheuta pakolaisuutta, mutta se voidaan nähdä eräänlaisena uhkien moninkertaistajana. Ilmastonmuutoksen vaikutuksista kansainvälisiin muuttoliikkeisiin ei juurikaan keskustella, sillä niitä ei tunnisteta lainsäädännössä turvapaikan saannin perusteeksi. Sosiaalityöllä on sen eettisen painotuksen vuoksi hyvät mahdollisuudet irtaantua metodologisesta nationalismista ja tehdä sosiaalista epäoikeudenmukaisuutta aiheuttavia mekanismeja näkyväksi globaalilla tasolla. Sosiaalityön asiantuntemuksesta voi olla hyötyä esimerkiksi kansainvälisessä poliittisessa päätöksenteossa. Rakenteellisella tasolla sosiaalityöltä edellytetään tällöin paradigman muutosta, globaalien ja lokaalien välisten ilmiöiden yhteyksien tunnistamista, poliittista vaikuttamista sekä ympäristöoikeudenmukaisuuden ajamista.
-
(2018)Mielenterveysongelmat ja poissaolot työelämästä ovat yleistyneet huomattavasti viime vuosina. Pelkästään vuonna 2009 64000 ihmistä sai sairauspäivärahaa perusteena psykiatrinen diagnoosi ja vuosittain jää ennenaikaiselle eläkkeelle noin 4000 ihmistä mielenterveysongelmien vuoksi. Monet mielenterveyskuntoutujat haluaisivat työllistyä, mutta sopivia palveluita ja työn muotoja ei ole aina tarjolla. Tutkielmani teoreettisena viitekehyksenä on moraalinen järjestys (Garfinkel 1967; Juhila 2012; Raitakari & Juhila 2011; Sacks 1992), joka voidaan käsittää yhteiskunnassa ilmeneviksi ikään ja aikuisuuteen liittyviksi odotusten tai kategorioiden kulttuurisesti määrittyneiksi järjestelmiksi. Näiden kategorioiden kautta voidaan määritellä ja tehdä näkyväksi, mikä on normaalia ja mikä on poikkeavaa ja toisaalta se, mitä onnistuneeseen elämään kuuluu. Kategorisointi saattaa myös rajoittaa ihmisen mahdollisuuksia ja toimijuutta. Tällöin voidaan puhua leimatusta identiteetistä. Tutkimuskäsitteiksi olen valinnut kategoriat, identiteetin ja leimatun identiteetin käsitteet. Tutkielmassani olen kiinnostunut siitä, minkälaisia moraalisia merkityksiä mielenterveyskuntoutujat antavat työlle tai sen puuttumiselle ja mitä se merkitsee heidän elämässään. Keräsin tutkimusaineiston viiden eri Facebook – ryhmän kautta lähettämällä niihin kirjoituspyynnön. Kirjoitelman tekemistä varten laadin muutaman ohjaavan kysymykseen. Kirjoitelmia analysoidessa käytin menetelmänä aineistolähtöistä teemoittelua, jonka kautta nostin esille tutkimusaineistosta nousevia näkökulmia ja asioita. Muodostin aineiston perusteella seuraavat kategoriat 1. Tunnen itseni huonoksi ja arvottomaksi, kun minulla ei ole työtä 2. Työn puuttuminen estää saamasta sellaisen elämän kuin haluan 3. Kuntoutuminen on kokopäiväistä työtä. 4.Työssä ollessani olen arvokas itseni ja yhteiskunnan silmissä ja pääsen toteuttamaan itseäni. 5. Joustavia ratkaisuja ei ole. 6. Olen arvokas, vaikka minulla ei ole työtä. Tutkimustuloksia voidaan hyödyntää kehitettäessä sopivia työllisyys- ja sosiaalipalveluita mielenterveyskuntoutujille. Tätä kautta voidaan vaikuttaa samanaikaisesti sekä mielenterveyskuntoutujien hyvinvointiin että yhteiskunnan toimivuuteen ja talouteen, ja pyrkiä osaltaan vaikuttamaan myös hyvinvointiyhteiskuntamme säilymiseen tulevaisuudessa.
Now showing items 1-14 of 14